Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen."

Transkriptio

1 Äitienpäivää edeltävänä lauantaina eli 12. toukokuuta kilpaillaan Porin ravien merkeissä. Ravit alkavat klo 18:00 ja pääpelinä pelataan Toto4 lähtöihin 4-7. Päivän Duoa voi pelata lähtöihin 6-7 ja Troikkaa lähtöihin 7 ja 9. Yhteensä Porin lauantai-illassa juostaan kymmenen totolähtöä. Toto4-pelin avauskohde on enintään euroa tienanneiden lämminveristen 1600 metrin ryhmäajo. Joni-Petteri Irrin ohjastama 1 Black Ice Boost on saanut pikamatkalle mielenkiintoisen sisäradan lähtöpaikan. Mikäli se saisi puolustettua johtopaikan kiihdytyksessä, voisi se olla siitä lähellä voittoa. Mia Lammisen valmentama 3 Changeman on myös loistopaikalla. Se on palailemassa pieneltä kilpailutauolta ja saa vielä tiistaina startin kroppaansa Teivosta ja parantanee vain tähän Porin starttiin. Takarivin kaksikko 9 All Ready Match ja 10 Meadow Maestro ovat sarjoissaan pärjääviä hevosia, jotka toki nyt vaativat onnistuneen juoksun. Toisessa kohteessa kilpaillaan myös 1600 metrin ryhmäajo ja tässä lähdössä hevoset ovat enintään euroa tienanneita. Harri Koivusen valmentama ja ohjastama 11 Wall Street Comery olisi saattanut olla eturivin paikalta suosikki, mutta 11-radalta voitto pikamatkalla ei koskaan ole etukäteen kirkossa kuulutettu. 3 Langen's Cza Cza on paljon paremmalla paikalla ja voisi kuvitella, että hyvä lähtöpaikka pyritään hyödyntämään ja hevonen juoksee tässä lähellä kärkeä ellei johtopaikalla. Hieman ailahdellen esiintynyt 8 Blue Chocolate omaa kyvyt tämän lähdön voittamiseen, mutta lähtöpaikka Ari-Pekka Pakkasen suojatilla on kyllä erittäin haastava. Päivän Duon avauskohde ja Toto4-pelin kolmas kohde on sarjamääritykseltään illan kovin lämminveristen koitos. 5- vuotias 5 Freelancer menestyi varsavuosinaan hienosti kovissa lähdöissä ja nyt ruunalla on muutama startti alla tällä kaudella. Kun paikkakin on melko hyvä, saatetaan se nähdä voittajana maalissa. Sen viereltä lähtee Seppo Markkulan ohjastama 6 Westcoast Titan, joka tulee kisaan voitto alla Teivosta. Olli Lähtisen valmennettava on tähän ehdottomasti pelihevosia. Olli Koivusen ajokki tähän lähtöön on 10 Lady Redcap, joka ei vielä tänä vuonna ole onnistunut voittamaan. Nyt se voisi kyllä olla lähellä, mikäli vain juoksu takarivistä onnistuu. 7 Mr Mallorca kilpailee maanantaina Kuopiossa ja jos kuntokäyrä osoittaa ylöspäin, voisi sekin menestyä. Toto4-peli päätetään illan kovimpaan kylmäveristen lähtöön, joka kilpaillaan tasoitusajona. Kyseessä on erittäin kiharainen pelikohde, jossa realistiset voittomahdollisuudet on usealla valjakolla. Paalulta matkaan lähtee kaksikko 1 Tuli-Rubiini ja 2 Vilox. Kumpaisellakin on kykyjä nousta sarjoissaan. 20 metriä näiden takaa matkaan lähtevät mm. 3 H.V. Tuuri, 4 Mellun Myrsky, 5 Tementikko ja 9 Tähtisäihke. Kun vielä 40 metriä paalun kaksikon perään ampaisee 11 Lover voidaan puhua todella haastavasta pelilähdöstä. Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen.

2 klo klo ,9 8,5,3,7 12 4,3,6,8,1,10,5,11,9,2,7

3 klo klo ,4,9,10 2,8,6,5,3 9 2,1,10,3,4,6,7

4 klo klo ,11 8,1,7,5,9,6,4,10 6,7,5,10 3,4,1,12

5 klo klo ,2,3,5,9,1,6 5,6,10,9,2,3 7,8,12,1

6 klo klo ,6,3 5,9,2,4 5,3,4,1 9,7,11,10,13,8,12,2

7 klo klo 17.35

8

9 TOIMISTO Toimitusjohtaja: Jose Laaksonen Kilpailusihteeri: Hanna Heinonen HALLITUS Puheenjohtaja: Janne Ojanen Varapuheenjohtaja: Jenni Jakovaara Jäsenet: Tarja Koskela, Auli Lukkari, Mikko Laine, Jouni Miettinen, Hannu Myöhänen RATAVALMENTAJAT Aarre Multanen Tuomo Ojanperä Jouni Miettinen Suomen Hippoksen valvoja: Jari Tuomi Kilpailutuomarit: Tero Alamäki, Petri Nurmi, Tapio Aronen Maalituomari ja kamera: Jouko Lindholm Tuomariston sihteerit: Hanna Heinonen Selostus: Jouni Toroska Päälähettäjä: Riitta Viitaharju Lähettäjät: Kauko Ojala Valokuvaaja: Nelli Saari Lähdönjärjestäjä: Niko Ärling 1. sarja Angeliquen muistoajo Lämminveriset tasoitusajo 2600 m tammoille p. 4-v, 20m 5-v. ja vanhemmat P e. ( ) Toto76 (Sarjaa muutettu: ) 2. sarja Hopeadivisioonakarsinta Lämminveriset ryhmäajo 1600 m enintään e. P e. ( ) Toto76 3. sarja Pronssidivisioonakarsinta Lämminveriset ryhmäajo 1600 m enintään e. P e. ( ) Toto76 4. sarja Haastajadivisioonakarsinta Lämminveriset ryhmäajo 1600 m enintään e. P e. ( ) Toto76 5. sarja Lämminveriset ryhmäajo 2100 m vähint e. enintään 5000 e. P e. ( ) Toto76 6. sarja Lämminveriset tasoitusajo 2100 m p. 500 e + 20 m/ 1500 e. enintään 2000 e Etus. ensisij. 3-v. Etus. toissij. Suom. synt. P e. ( ) 7. sarja Tähtidivisioonakarsinta Kylmäveriset ryhmäajo 1600 m enintään e. Etus. Suom. synt. P e. ( ) Toto76 8. sarja Huippudivisioonakarsinta Kylmäveriset tasoitusajo 2100 m p e + 20 m/ e. enintään e Etus. Suom. synt. P e. ( ) Toto76 9. sarja Kylmäveriset ryhmäajo 1600 m oriit & ruunat enint. 8000e, tammat enintään e. Etus. Suom. synt. P e. ( ) 10. sarja SM-karsinta Suomenhevoset Monte tasoitusajo 2100 m p e + 20 m/ e. pt. 60 m. P e. ( ) 11. sarja Biofarm Cup-finaali Suomenhevoset tasoitusajo 2100 m 4-v. p. 400 e + 20 m/ 800 e. pt. 60 m. P e. ( ) Toto76 Ilmoittaminen päättyy: :00 Puhelinnumero: Ilmoittaminen päättyy: :00. Puhelinnumero: Sarjat 6-9: Karsinnassa etusijalla Suomessa syntyneet Varikkoalueen valvoja: Raimo Ceder Valjakkotarkkailijat: Janne Nissilä, Veijo Sirviö Kilpailueläinlääkäri: Kati Tuomola Eläinlääkärin avustajat: Johanna Virtanen Ratamestari: Pasi Soimala Kengitysseppä: Kalervo Mäkinen Sisäänkirjoitus: Ilona Suutari Numeroiden jakaja: Kaisa Rehula Lähtöauto: Kari Niemi / Juha Säntti Tasoituksen laatija: Jose Laaksonen Järjestysmiesten esimies: Kimmo Heinola / Pertti Koponen Järjestysmiehet: Satakunnan alueen hky:t Ensiapu: SPR

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Lähtöjen 6 ja 7 välissä pidennetty verryttelyaika. Viimeinen verryttelyaika ennen 8. lähtöä.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Lähtöjen 6 ja 7 välissä pidennetty verryttelyaika. Viimeinen verryttelyaika ennen 8. lähtöä. Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Lähtöjen 6 ja 7 välissä pidennetty verryttelyaika. Viimeinen verryttelyaika ennen 8. lähtöä. Suurmestaruusfinaalin radat valitaan heti kuudennen lähdön

Lisätiedot

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 8. jälkeen.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 8. jälkeen. Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 8. jälkeen. klo 14.05 klo 14.25 10,14,6 5,7,1,11,8,4,9,15,13 1,10 8,7,11,6,4,5,2,3,9,12 klo 14.45 klo 15.05 9,5 7,6,8,4,2,1,10,12,3,11

Lisätiedot

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 9 jälkeen.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 9 jälkeen. Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 9 jälkeen. klo 14.05 klo 14.25 6,8 5,4,9,3,2 12,2,9,1 3,6,11,10,5,8 klo 14.45 klo 15.05 6,14,15 13,9,4,16,1,8,3,7,11,10,2,12,5

Lisätiedot

RAHASARJAT Lämminveriset

RAHASARJAT Lämminveriset RAHASARJAT Lämminveriset PE 8.4.2016 Oulu 5 Tasoitusajo 2120 m p. 0 + 20 m/ 400 enint. 400 ei startteja 20m hyv. 500 PE 8.4.2016 Pori 7 Tasoitusajo 2100 m p. 0 + 20 m/ 800 enint. 800 etus. ensisij. 3-5-v.

Lisätiedot

RAHASARJAT. Lämminveriset TI 8.1.2013 Oulu 8 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-5-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 500 enint.

RAHASARJAT. Lämminveriset TI 8.1.2013 Oulu 8 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-5-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 500 enint. RAHASARJAT Lämminveriset TI 8.1.2013 Oulu 8 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-5-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 500 enint. 600 1500 SU 27.1.2013 Helsinki 7 Tasoitusajo 2100 m etus. Suom. synt.

Lisätiedot

RAHASARJAT. SU 15.6.2014 Härmä 5 Tasoitusajo 2000 m etus. ensisij. 3-4-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 250 enint. 500

RAHASARJAT. SU 15.6.2014 Härmä 5 Tasoitusajo 2000 m etus. ensisij. 3-4-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 250 enint. 500 RAHASARJAT Lämminveriset TI 3.6.2014 Tampere 7 Tasoitusajo 2100 m etus. Suom. synt. 3-v. p. 0 + 20 m/ 2000 enint. 2000 1000 PE 6.6.2014 Lappeenranta 6 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-4-v. etus. toissij.

Lisätiedot

RAHASARJAT Lämminveriset

RAHASARJAT Lämminveriset RAHASARJAT Lämminveriset KE 2.7.2014 Paikallisravit 4 Tasoitusajo 2060 m p. 0 + 20 m/ 300 enint. 900 100 PE 4.7.2014 Lappeenranta 6 Tasoitusajo 2100 m etus. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 500 enint. 1000 600

Lisätiedot

RAHASARJAT Lämminveriset

RAHASARJAT Lämminveriset RAHASARJAT Lämminveriset SU 7.9.2014 Paikallisravit 4 Tasoitusajo 2060 m p. 0 + 20 m/ 150 enint. 750 100 PE 19.9.2014 Forssa 7 Tasoitusajo 2140 m etus. ensisij. 3-4-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 +

Lisätiedot

RAHASARJAT Lämminveriset

RAHASARJAT Lämminveriset RAHASARJAT Lämminveriset SU 2.6.2013 Kalajoki 6 Tasoitusajo 2060 m etus. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 500 enint. 1000 400 MA 3.6.2013 Oulu 7 Tasoitusajo 2120 m etus. Suom. synt. hyv. enint. 3-v. 20 m. p. 0

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä maalis-kesäkuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä maalis-kesäkuu Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä maalis-kesäkuu 15.3. Kymenlaakso-ajo L3FI Kouvola v. 12 synt. 2. erä 40 Suur-Hollola-ajo LFI Lahti 1. osallistumismaksu v. 2015 Suur-Hollola-ajoon ja Best Ladyyn

Lisätiedot

RAHASARJAT. Lämminveriset TO 2.5.2013 Kouvola 6 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-4-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 700 enint.

RAHASARJAT. Lämminveriset TO 2.5.2013 Kouvola 6 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-4-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 700 enint. RAHASARJAT Lämminveriset TO 2.5.2013 Kouvola 6 Tasoitusajo 2100 m etus. ensisij. 3-4-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 700 enint. 700 1400 TO 9.5.2013 Mikkeli 6 Tasoitusajo 2120 m etus. ensisij.

Lisätiedot

HUHTIKUU Kilpailupäivät

HUHTIKUU Kilpailupäivät HUHTIKUU Kilpailupäivät 1 Perjantai Jyväskylä Oulu 17 Sunnuntai Joensuu Tornio 2 Lauantai Toto76 FORSSA 18 Maanantai Oulu 3 Sunnuntai Seinäjoki Kouvola 19 Tiistai Tampere 4 Maanantai Kaustinen 20 Keskiviikko

Lisätiedot

Katso myös kalenteri, jossa linkit suoraan sarjoihin: monteteam.fi/fi/montelahdot

Katso myös kalenteri, jossa linkit suoraan sarjoihin: monteteam.fi/fi/montelahdot MONTÉ-LÄHDÖT LISTANA 27.4.-30.6.2018 Päivitetty 25.4.2018, Monté Team Finland ry Katso myös kalenteri, jossa linkit suoraan sarjoihin: monteteam.fi/fi/montelahdot pe 27.4.2018 18:00 Kouvola, Nostalgiaravit

Lisätiedot

KAUDEN AVAUSRAVIT TORSTAINA KLO 18.30

KAUDEN AVAUSRAVIT TORSTAINA KLO 18.30 KAUDEN AVAUSRAVIT TORSTAINA 21.5.2015 KLO 18.30 Ratanumero 35 1/2015 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 KO E LÄH TÖ Oranssi-Musta 2 Yhdistetty tasoitusajo 21 00 m Klo 1 7.30 N U O RE T-LÄH TÖ Ruskea-Valkoinen

Lisätiedot

Lähtöjen välissä ei verrettelyaikoja. Koelähtö ajetaan n. 1 0 minuutin kuluttua 5. lähdön jälkeen, opetuslähtö ja Nuoret-lähtö heti koelähdön

Lähtöjen välissä ei verrettelyaikoja. Koelähtö ajetaan n. 1 0 minuutin kuluttua 5. lähdön jälkeen, opetuslähtö ja Nuoret-lähtö heti koelähdön KILLERI 1 0.1 2.201 4 LOUNASRAVIT Lounasravit Killerillä 1 0.1 2.201 4 klo 1 2.00 Tervetuloa! Ratanumero 8 Vapaa sisäänpääsy Lähtöjen välissä ei verrettelyaikoja. Koelähtö ajetaan n. 1 0 minuutin kuluttua

Lisätiedot

MAALISKUU. Toto76-ravit. Kilpailupäivät radoittain. torstai Helsinki ke 1.3. perjantai Lahti to Forssa pe Seinäjoki pe 17.3.

MAALISKUU. Toto76-ravit. Kilpailupäivät radoittain. torstai Helsinki ke 1.3. perjantai Lahti to Forssa pe Seinäjoki pe 17.3. MAALISKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä torstai 23.2. Helsinki ke 1.3. perjantai 24.2. Joensuu to 2.3. Kouvola to 2.3. Jyväskylä pe 3.3. sunnuntai 26.2. Helsinki la 4.3. maanantai 27.2. Mikkeli su 5.3.

Lisätiedot

TAMMIKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä

TAMMIKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä TAMMIKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä torstai 27.12. Tampere ti 1.1. Helsinki ke 2.1. Forssa to 3.1. maanantai 31.12. Turku pe 4.1. Helsinki la 5.1. keskiviikko 2.1. Ylivieska su 6.1. Lahti ma 7.1.

Lisätiedot

RAHASARJAT Lämminveriset PE 1.7.2016 Pori 6 Tasoitusajo 2100 m p. 0 + 20 m/ 1000 enint. 1000 etus. ensisij. 3-5-v. etus. toissij. 1000 LA 2.7.2016 Sodankylä 6 Tasoitusajo 2060 m p. 0 + 20 m/ 700 enint.

Lisätiedot

20. TAMMIKUUTA 2018 LAHDEN MESSUKESKUS

20. TAMMIKUUTA 2018 LAHDEN MESSUKESKUS Raviurheilun kirkkaimmat tähdet 2017 #ravigaala #ravit Tervetuloa juhlimaan ravivuoden 2017 parhaiden valintaa lauantaina 20.1.2018 Lahden Urheilu- ja messukeskukseen. GAALALIPUT Gaalan illalliskortit

Lisätiedot

Päivä Klo Paikka, nimi Tyyppi Ilmoaika päättyy Puhelinnumero

Päivä Klo Paikka, nimi Tyyppi Ilmoaika päättyy Puhelinnumero Päivä Klo Paikka, nimi Tyyppi Ilmoaika päättyy Puhelinnumero LA 1.8.2015 12.00 Joensuu, Linnunlahti Toto76 23.7.2015 09.00 010 387 8580 tai 010 387 8581 SU 2.8.2015 12.00 Joensuu, Linnunlahti Toto4 24.7.2015

Lisätiedot

Racing Amatööriohjastajien SM-finaali & Nuorten Sarja 201 6

Racing Amatööriohjastajien SM-finaali & Nuorten Sarja 201 6 S u n n u n t a i n a 1 6. 1 0. 2 0 1 6 kl o 1 7. 3 0 Racing Amatööriohjastajien SM-finaali & Nuorten Sarja 201 6 TO TO 4 - V I H J E R I V I 1 : 1,4,7 (5,9) 2: 2,3,9,11 (6,8) 3: 1,3,5,7,1 0 (11,9) 4:

Lisätiedot

MAALISKUU Kilpailupäivät

MAALISKUU Kilpailupäivät MAALISKUU Kilpailupäivät 1 Perjantai Jyväskylä Lappeenranta 17 Sunnuntai Mikkeli, Tornio 2 Lauantai Helsinki 18 Maanantai Lappeenranta, Oulu 3 Sunnuntai Kaustinen, Kouvola 19 Tiistai Kuopio 4 Maanantai

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 M a a n a n t a i n a 7. 1 2. 2 0 1 5 kl o 1 8 Nuorten Sarja 201 5 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. H i n n a s to Pääsylippu,

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30. Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00. Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv.

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30. Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00. Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4-RAVIT Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. RAVIPÄIVÄT 201 5 pe 1 6.1. la 31.1. ma 9.2.

Lisätiedot

Myymälä avoinna koko ravien ajan katsomorakennuksen alakerrassa.

Myymälä avoinna koko ravien ajan katsomorakennuksen alakerrassa. Myymälä avoinna koko ravien ajan katsomorakennuksen alakerrassa. Ravintola Pegasus Ravibuffet 28.9. Focaccia ja voi Vihreä salaatti Coleslaw Kanapastasalaatti Aurajuustodippi Pöytävaraukset Ravintola Pegasukseen

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 1.3.201 5 KLO 1 7.30

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 1.3.201 5 KLO 1 7.30 TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 1.3.201 5 KLO 1 7.30 Ratanumero 8 6/201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. Tulossa torstaina 1 2.3. Agrimarket-ravit klo 1 8. Seuraa ilmoittelua Killerin nettisivuilla ja

Lisätiedot

ELOKUU. Suurkilpailut

ELOKUU. Suurkilpailut ELOKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä maanantai 25.7. Joensuu ma 1.8. keskiviikko 27.7. Lappeenranta ti 2.8. torstai 28.7. Toto65 Helsinki ke 3.8. Oulu ke 3.8. perjantai 29.7. Kouvola to 4.8. Forssa pe

Lisätiedot

JOULUKUU. Kilpailupäivät radoittain. sunnuntai Oulu pe Oulu la

JOULUKUU. Kilpailupäivät radoittain. sunnuntai Oulu pe Oulu la JOULUKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä perjantai 24.11. Jyväskylä pe 1.12. Lappeenranta pe 1.12. Turku pe 1.12. sunnuntai 26.11. Seinäjoki la 2.12. maanantai 27.11. Forssa la 2.12. Kaustinen su 3.12.

Lisätiedot

MARRASKUU. Ilmoittamispäivät. Nuorten Sarja ilmoittamispäivä rata ravipäivä ilmoittamispäivä rata ravipäivä

MARRASKUU. Ilmoittamispäivät. Nuorten Sarja ilmoittamispäivä rata ravipäivä ilmoittamispäivä rata ravipäivä MARRASKUU Ilmoittamispäivät ilmoittamispäivä rata ravipäivä ilmoittamispäivä rata ravipäivä perjantai 26.10. Rovaniemi to 1.11. Joensuu pe 2.11. Seinäjoki pe 2.11. Turku pe 2.11. maanantai 29.10. Kouvola

Lisätiedot

LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00

LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00 LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00 Vapaa sisäänpääsy! Ravintola Pegasus (Pegasus rakennus, 2.kerros) Ravibuffet: - Lihapullakastike L,G - Perunamuusi L,G - Uunikalaa - Alkupalapöytä

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 N u orte n S a rj a 2 0 1 5 Perjantaina 31.7.201 5 klo 1 8.00 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. H i n n a s to Pääsylippu,

Lisätiedot

HELMIKUU Kilpailupäivät

HELMIKUU Kilpailupäivät HELMIKUU Kilpailupäivät 1 Torstai Kuopio 17 Lauantai Toto76 SEINÄJOKI 2 Perjantai Jyväskylä Kaustinen 18 Sunnuntai Ylivieska i 3 Lauantai Toto76 TURKU 19 Maanantai Oulu, Tampere 4 Sunnuntai Kouvola 20

Lisätiedot

JOULUKUU. Suurkilpailut

JOULUKUU. Suurkilpailut JOULUKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä perjantai 25.11. Kouvola to 1.12. Lahti pe 2.12. Oulu pe 2.12. sunnuntai 27.11. Toto76 JYVÄSKYLÄ la 3.12. maanantai 28.11. Pori su 4.12. Seinäjoki ma 5.12. Tampere

Lisätiedot

Wauhdikkaat perjantai-illan ravit

Wauhdikkaat perjantai-illan ravit P e rj a n ta i n a 2 0. 1. 2 0 1 6 kl o 1 8 Wauhdikkaat perjantai-illan ravit TO TO 4 - V I H J E R I V I 1 : 1,2,1 0,1 3,1 5 (1 6,9) 2: 1,3,4,7,8,1 0 (1 2,11 ) 3: 1 (7,1 0) 4: 2,1 0,11 (1 2,9) 1 80 riviä,

Lisätiedot

LOKAKUU Kilpailupäivät

LOKAKUU Kilpailupäivät LOKAKUU Kilpailupäivät 1 Sunnuntai Kajaani (13), Mikkeli(16) 17 Tiistai Tampere 2 Maanantai Oulu 18 Keskiviikko Toto65 Helsinki 3 Tiistai Joensuu 19 Torstai Oulu 4 Keskiviikko Toto65 Helsinki 20 Perjantai

Lisätiedot

SYYSKUU. Kilpailupäivät. Oulu. Toto76 HELSINKI Härmä Powerpark Forssa Tornio Seinäjoki. Tampere. Toto65 Helsinki. Tampere. Seinäjoki.

SYYSKUU. Kilpailupäivät. Oulu. Toto76 HELSINKI Härmä Powerpark Forssa Tornio Seinäjoki. Tampere. Toto65 Helsinki. Tampere. Seinäjoki. 1 2 3 Lauantai Sunnuntai Maanantai Toto76 HELSINKI Härmä Powerpark Forssa Tornio Seinäjoki SYYSKUU Kilpailupäivät 17 18 19 Maanantai Tiistai Keskiviikko Oulu Tampere Toto65 Helsinki 4 Tiistai Tampere 20

Lisätiedot

KAUDEN AVAUS TORSTAINA 4.1. KLO 18

KAUDEN AVAUS TORSTAINA 4.1. KLO 18 KAUDEN AVAUS TORSTAINA 4.1. KLO 18 Ratanumero 8 1/2018 Pääsyliput 6 ohjelman hinta 2 sis. Alv. Ravintola Pegasus Ravibuffet 4.1. Mallasleipää ja voita Vihreä salaatti ja vinaigrette Coleslaw, paahtopaisti-pastasalaatti

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä 2018 helmi-toukokuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä 2018 helmi-toukokuu Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä 2018 helmi-toukokuu 15.2. Suur-Hollola-ajo LFI Lahti v. 14 synt. 6. erä 100 28.2. Hevosenomistajapokaali L2 Lahti v. 16 synt. 2. erä 40 Kasvattajakruunu LFI v.

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA KLO

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA KLO TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 Ti i sta i n a 2 9. 9. 2 0 1 5 kl o 1 8 Racing Amatööriohjastajien SM-finaalit & Tammasarja 201 5 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2

Lisätiedot

DERBYKARSINNAT TORSTAINA 20.8.201 5 KLO 1 8.00

DERBYKARSINNAT TORSTAINA 20.8.201 5 KLO 1 8.00 Derbykarsinnat Torstaina 20.8. klo 18 DERBYKARSINNAT TORSTAINA 20.8.201 5 KLO 1 8.00 Ratanumero 8 1 6/201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. Uusi kimppa ostaa varsan 11.9.2015. Valmentaja Anne Takapuro,

Lisätiedot

MAANANTAINA KLO 18

MAANANTAINA KLO 18 SEINÄJOKI RATANRO 10 KLO 18.13 TOTO65 RATANRO 48 KLO 19.20 LAHTI RATANRO 03 KLO 19.00 MAANANTAINA 19.3. KLO 18 Hinta 1 Vastaava toimittaja: Petri Virtanen Koelähtö klo 18.00, tas.ajo 2140 m Ryhmäajo lämminverisille

Lisätiedot

HUHTIKUU. Kilpailupäivät radoittain. keskiviikko Helsinki ke sunnuntai Helsinki la 1.4. maanantai Kouvola su 2.4.

HUHTIKUU. Kilpailupäivät radoittain. keskiviikko Helsinki ke sunnuntai Helsinki la 1.4. maanantai Kouvola su 2.4. HUHTIKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä sunnuntai 26.3. Helsinki la 1.4. maanantai 27.3. Kouvola su 2.4. Oulu ma 3.4. keskiviikko 29.3. Tampere ti 4.4. torstai 30.3. Helsinki ke 5.4. perjantai 31.3. Kuopio

Lisätiedot

Ratanumero 8 20/201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv.

Ratanumero 8 20/201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. Toto4 ravit & Kasvattajakruunu alkuerä Maanantaina 21.9. klo 18 Ratanumero 8 20/201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO4 -VIHJERIVI 1 : 1,2,11 (3,4) 2: 1,2,9,11,1 2 (6,1 0) 3: 8,11,1 4 (3,1

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT MAANANTAINA KLO

TOTO4 -RAVIT MAANANTAINA KLO TOTO4 -RAVIT MAANANTAINA 1 6.2.201 5 KLO 1 8.00 Ratanumero 8 5/201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. Tulossa torstaina 1 2.3. Agrimarket-ravit klo 1 8. Seuraa ilmoittelua Killerin nettisivuilla

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT MAANANTAINA 1 2.1.201 5 KLO 1 8.00

TOTO4 -RAVIT MAANANTAINA 1 2.1.201 5 KLO 1 8.00 TOTO4 -RAVIT MAANANTAINA 1 2.1.201 5 KLO 1 8.00 Ratanumero 8 1 /201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO4 -VIHJERIVI 1 : 4,1 2,1 4 (3,2) 2: 6,7,9 (1,3) 3: 1,2,5 (1 0,11 ) 4: 1,2,3 (8,5) 81 riviä,

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä syys-lokakuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä syys-lokakuu Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä syys-lokakuu 15.9. Kymenlaakso-ajo L3FI Kouvola v. 10 synt. 4. erä 70 30.9. Jokimaa Tekee Tähtiä L Lahti 2. erä 100 Lämminverikriterium L3FI Tampere v. 12 synt.

Lisätiedot

MARRASKUU. Kilpailupäivät radoittain. torstai Helsinki ke 1.11.

MARRASKUU. Kilpailupäivät radoittain. torstai Helsinki ke 1.11. MARRASKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä torstai 2.0. Helsinki ke.. perjantai 27.0. Kuopio to 2.. Kaustinen pe 3.. Mikkeli pe 3.. Turku pe 3.. nnuntai 29.0. Kouvola la 4.. maanantai 30.0. Oulu Seinäjoki

Lisätiedot

KESÄKUU. keskiviikko 7.6. Mikkeli ti Tornio ti perjantai Lahti to 1.6. Forssa pe 2.6. Jyväskylä pe 2.6.

KESÄKUU. keskiviikko 7.6. Mikkeli ti Tornio ti perjantai Lahti to 1.6. Forssa pe 2.6. Jyväskylä pe 2.6. KESÄKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä perjantai 26.5. Lahti to 1.6. Forssa pe 2.6. Jyväskylä pe 2.6. maanantai 29.5. Rovaniemi la 3.6. Kajaani su 4.6. Kausala su 4.6. Turku ma 5.6. keskiviikko 31.5.

Lisätiedot

SYYSKUU Kilpailupäivät

SYYSKUU Kilpailupäivät 12 SYYSKUU Kilpailupäivät 1 Perjantai Kuopio Tornio 17 Sunnuntai Toto76 TURKU 2 Lauantai Toto76 HELSINKI Härmä (12.30) 18 Maanantai Rovaniemi 3 Sunnuntai Kajaani (12), Lahti (15), Rovaniemi (18) 19 Tiistai

Lisätiedot

Valmentajat huom! Hyväksytyn opetuslähdön jälkeen varsan voi ilmoittaa suoraan Nuoret radalle -lähtöön ja ajaa koelähdön rahapalkinnoista.

Valmentajat huom! Hyväksytyn opetuslähdön jälkeen varsan voi ilmoittaa suoraan Nuoret radalle -lähtöön ja ajaa koelähdön rahapalkinnoista. Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä syys-lokakuu 15.9. Kymenlaakso-ajo L3FI Kouvola v. 11 synt. 4. erä 70 30.9. Jokimaa Tekee Tähtiä L Lahti 2. erä 120 Lämminverikriterium L3FI Tampere v. 13 synt.

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä kesä-lokakuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä kesä-lokakuu Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä kesä-lokakuu 30.6. Derby 2015 L4FI Helsinki v. 11 synt. 7. erä 130 St. Leger* LFI Pori osallistumismaksu v. 2015 St. Legeriin 100 Suomenhevoskriterium S4 Tampere

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä tammi-maaliskuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä tammi-maaliskuu 16 Kuva: Tom Jönehag Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä tammi-maaliskuu 15.1. Pilvenmäki Special L Forssa 1. erä 80 tai kertasuorituksena 150 Satakunta Senior* S Pori v. 09 ja 10 synt. ** 100 /

Lisätiedot

Muutos kilpailukutsuun

Muutos kilpailukutsuun Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä touko-kesäkuu 2.5. Suur-Hollola-ajo LFI Lahti 2. osallistumismaksu v. 2014 Suur-Hollola-ajoon 110 15.5. Satakunta-ajo* S4 Pori v. 11 synt. 2. erä 40 S4 Pori v.

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä helmi-huhtikuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä helmi-huhtikuu Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä helmi-huhtikuu 15.2. Pilvenmäki Special L Forssa 2. erä 100 Suur-Hollola-ajo LFI Lahti v. 11 synt. 6. erä 100 28.2. Hevosenomistajapokaali** L2 Helsinki v. 13

Lisätiedot

HUHTIKUU Kilpailupäivät

HUHTIKUU Kilpailupäivät HUHTIKUU Kilpailupäivät 1 Sunnuntai Ylivieska 17 Tiistai Tampere 2 Maanantai Forssa, Jyväskylä 18 Keskiviikko Toto65 Helsinki 3 Tiistai Tampere 19 Torstai Kouvola 4 Keskiviikko Toto65 Helsinki 20 Perjantai

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 O P I S KE LI J ARAVI T Maanantaina 27.4.201 5 klo 1 8.00 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. H i n n a s to Pääsylippu, aikuinen

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 8.. 4 KLO 7.3 P -S H E VO S E N O M I S TAJ I E N LO I M I RAVI T Perjantaina 7.. 5 klo 8. Ratanumero 8 9/ 4 Pääsyliput 4/ ohjelman hinta sis. Alv. H i n n a s to Pääsylippu, aikuinen

Lisätiedot

Toto75 finaalit. Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä helmi-maaliskuu

Toto75 finaalit. Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä helmi-maaliskuu 14 Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä helmi-maaliskuu 15.2. Pilvenmäki Special L Forssa 2. erä 100 Suur-Hollola-ajo LFI Lahti v. 10 synt. 6. erä 100 28.2. Kasvattajakruunu LFI v. 11 synt. 100 L

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

JOULUKUU Kilpailupäivät

JOULUKUU Kilpailupäivät JOULUKUU Kilpailupäivät 1 Lauantai Toto76 SEINÄJOKI 17 Maanantai Oulu Tampere 2 Sunnuntai Kouvola 18 Tiistai Joensuu 3 Maanantai Forssa Kuopio 19 Keskiviikko Toto65 Helsinki 4 Tiistai Tampere 20 Torstai

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT TORSTAINA 1 2.3.201 5 KLO 1 8.00

TOTO4 -RAVIT TORSTAINA 1 2.3.201 5 KLO 1 8.00 TOTO4 -RAVIT TORSTAINA 1 2.3.201 5 KLO 1 8.00 Ratanumero 8 7/201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO4 -VIHJERIVI 1 : 2,7,8 (1,1 3) 2: 2,4,5 (1,1 0) 3: 2,3,5,6 (1,1 0) 4: 2,5,8 (1 2,4) 1 08

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA KLO

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA KLO TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 8.. 4 KLO. TO TO 4 -RAVI T Maanantaina.. klo 8. Ratanumero 8 9/ 4 Pääsyliput 4/ ohjelman hinta sis. Alv. H i n n a s to Pääsylippu, aikuinen -alle 6-vuotiaat Autokatsomo Käsiohjelma

Lisätiedot

Ravibuffet Foccacia ja voi Vihreä salaatti ja vinaigrette kapris-perunasalaatti nizzan salaatti tar-tar kastike ***

Ravibuffet Foccacia ja voi Vihreä salaatti ja vinaigrette kapris-perunasalaatti nizzan salaatti tar-tar kastike *** M AAN AN TAI N A 2 5. 9. Ravintola Pegasus Ravibuffet 25.9. Foccacia ja voi Vihreä salaatti ja vinaigrette kapris-perunasalaatti nizzan salaatti tar-tar kastike Pöytävaraukset Ravintola Pegasukseen Killerin

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA KLO

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA KLO TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO4 -VIHJERIVI 1 : 6,8,9,1 0,1 3 (11,1 2) 2: 2,4 (5,6) 3: 3,11 (1,1 0) 4: 2,3,4,5 (1,1

Lisätiedot

HEINÄKUU Kilpailupäivät

HEINÄKUU Kilpailupäivät HEINÄKUU Kilpailupäivät 1 Lauantai Toto76 LAHTI Kuopio (12) Sodankylä (20) 17 Maanantai Oulu Riihimäki 2 Sunnuntai Toto76 LAHTI Halsua 18 Tiistai Tampere Lieksa 3 Maanantai Turku 19 Keskiviikko Toto65

Lisätiedot

Midnight Cup 2013 peruttu. Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä touko-kesäkuu

Midnight Cup 2013 peruttu. Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä touko-kesäkuu Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä touko-kesäkuu 2.5. Suur-Hollola-ajo LFI Lahti 2. osallistumismaksu v. 2013 Suur-Hollola-ajoon 110 15.5. Satakunta-ajo* S4 Pori v. 10 synt. 2. erä 40 Satakunta-ajo*

Lisätiedot

TOTO4-RAVIT MAANANTAINA KLO 1 8

TOTO4-RAVIT MAANANTAINA KLO 1 8 TOTO4-RAVIT MAANANTAINA 20.1 0.201 4 KLO 1 8 Ratanumero 8 24/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO4 -VIHJERIVI 1 : 4,6,8,1 0,11,1 2 (9,2) 2: 2,1 4 (1,4) 3: 2,4,5,1 2 (11,9) 4: 1 0 (1 6,9)

Lisätiedot

METSÄRAVIT & T75 LAUANTAINA 1 5.11.201 4 KLO 1 4

METSÄRAVIT & T75 LAUANTAINA 1 5.11.201 4 KLO 1 4 METSÄRAVIT & T75 LAUANTAINA 1 5.11.201 4 KLO 1 4 Ratanumero 8 26/201 4 Pääsyliput 1 0/5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. Tervetuloa perinteikkäälle Killerin raviradalle! Lauantairavien teemana on Keski-Suomi

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Tulokset radoittain Tulokset sarjoittain 2,1 km

Lisätiedot

Muutoksia elokuun kilpailukutsuihin Virrat

Muutoksia elokuun kilpailukutsuihin Virrat 12 Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä elo-syyskuu 15.8. Satakunta-ajo* S4 Pori v. 10 synt. 5. erä 60 St.Leger* LFI Pori v. 13 synt. 1. erä 40 LFI Pori v. 12 synt. 2. erä 60 LFI Pori v. 11 synt.

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä heinä-elokuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä heinä-elokuu Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä heinä-elokuu 10.7. Oulu Express L3FI Oulu v. 10 synt. 4. erä 95 Oulu Express S4 Oulu v. 09 synt. 4. erä 95 15.7. Kymenlaakso-ajo L3FI Kouvola v. 10 synt. 3. erä

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

HELMIKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä

HELMIKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä HELMIKUU ilmoittamispäivä rata ravipäivä torstai 26.1. Toto65 Helsinki ke 1.2. perjantai 27.1. Lahti to 2.2. Pori pe 3.2. Turku pe 3.2. sunnuntai 29.1. Toto76 Tampere la 4.2. maanantai 30.1. Lappeenranta

Lisätiedot

EK 1, YLEISKILPAILUN TULOKSET Historic

EK 1, YLEISKILPAILUN TULOKSET Historic Rengon JM-Putki Ralli 21.1.2017 EK 1, YLEISKILPAILUN TULOKSET Historic AHVENISTON AU Ylimmäisen Konetyö EK1, 17.22km, nopein: 99.2km/h 1 45 Lindberg Janne 12 10:24,8 2 29 Kanerva Janne 7 10:27,8 3,0 3

Lisätiedot

TEAM KILLERI-RAVIT MAANANTAINA 1 3.1 0.201 4

TEAM KILLERI-RAVIT MAANANTAINA 1 3.1 0.201 4 TEAM KILLERI-RAVIT MAANANTAINA 1 3.1 0.201 4 Ratanumero 8 23/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO4 -VIHJERIVI 1 : 1,7,1 3 (3,4) 2: 1,7 (3,2) 3: 1,2,3,4,8 (5,6) 4: 6,7 (1 2,9) 60 riviä,

Lisätiedot

VIEREMÄN TOTO76-RAVIT

VIEREMÄN TOTO76-RAVIT VIEREMÄN TOTO76-RAVIT 27.5.2017 TOTO76-VIHJESYSTEEMIT T76-1: 12,6 + 4,1,16,15 (11,16) T76-2: 3 (10,6) T76-3: 11,2,7 + 4,3 (6,8) T76-4: 5 + 4,2 + 7,15 (1,8) T76-5: 1,6,2 + 7,3 (10,9) T76-6: 3 (1,6) T76-7:

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä syys-marraskuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä syys-marraskuu Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä syys-marraskuu 15.9. Kymenlaakso-ajo L3FI Kouvola v. 12 synt. 4. erä 70 30.9. Jokimaa Tekee Tähtiä L Lahti 2. erä 120 tai kertamaksuna 400 Lämminverikriterium

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä elo-marraskuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä elo-marraskuu Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä elo-marraskuu 15.8. Satakunta-ajo* S4 Pori v. 11 synt. 5. erä 60 St.Leger* LFI Pori v. 14 synt. 1. erä 40 LFI Pori v. 13 synt. 2. erä 60 LFI Pori v. 12 synt. 3.

Lisätiedot

v. 10 synt. 4. erä 100 Suur-Hollola-ajo LFI Lahti v. 12 synt. 1. erä 60

v. 10 synt. 4. erä 100 Suur-Hollola-ajo LFI Lahti v. 12 synt. 1. erä 60 Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä marras-joulukuu 15.11. Satakunta-ajo* S4 Pori v. 11 synt. 1. erä 30 30.11. Kasvattajakruunu L siitosoriit 2. erä 2 %:a varsamaksusta/ astutettu ja siemennetty

Lisätiedot

TOTO4 RAVIT & MAANANTAINA KLO 18

TOTO4 RAVIT & MAANANTAINA KLO 18 TOTO4 RAVIT & Ka u d e n a v a u s MAANANTAINA 16.1. KLO 18 Ratanumero 8 1/2017 Pääsyliput 6 ohjelman hinta 2 sis. Alv. Paljon tuotteita alehintaan 40 50% Le Qulkuri on Ravintola Pegasuksen uusi yrittäjä!

Lisätiedot

FC Sähkärit - Team IT -parkki ei tuomaria FC Sfat - Lahjattomat Autio

FC Sähkärit - Team IT -parkki ei tuomaria FC Sfat - Lahjattomat Autio Peli pelataan Koivuluodon tekonurmella. pvm klo kenttä Nro Tulos tuomari 13.06.2010 19.15 1 - KaaTo 1 4-3 Hämeenkorpi 13.06.2010 19.15 2 Lahjattomat - FC Sähkärit 2 1-1 Iivonen 13.06.2010 20.00 1 Metalli

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT PERJANTAINA 28.11.201 4 KLO 1 8

TOTO4 -RAVIT PERJANTAINA 28.11.201 4 KLO 1 8 TOTO4 -RAVIT PERJANTAINA 28.11.201 4 KLO 1 8 Ratanumero 8 27/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO75 -VIHJERIVI 1 : 6,8 (1 0,9) 2: 1,2,5,11 (1 0,8) 3: 2,7,8,1 0 (3,1 ) 4: 1,3,5 (1 0,9) 96

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT PERJANTAINA 22.5.201 5 KLO 1 8.00

TOTO4 -RAVIT PERJANTAINA 22.5.201 5 KLO 1 8.00 TOTO4 -RAVIT PERJANTAINA 22.5.201 5 KLO 1 8.00 Ratanumero 8 1 3/201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TO TO 4 - V I H J E R I V I 1 : 5,8,9 (1,7) 2: 3,7,8,9,1 2 (1 0,5) 3: 1,5,9 (1 0,3) 4: 7,9

Lisätiedot

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu SM-keskimatka R2 2012 SM-2012 organisaatio ORGANISAATIOKAAVIO Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä Kilpailunjohtaja Varajohtaja Pääsihteeri pääratamestari Tulospalvelupäällikkö Kenttäpäällikkö Tiedottaja/Markkinointi

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä kesä-heinäkuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä kesä-heinäkuu Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä kesä-heinäkuu 30.6. Account Race* L5 Mikkeli v. 08 synt. 2. erä 80 Derby 2013 L4FI Helsinki v. 09 synt. 7. erä 120 Suomenhevoskriterium S4 Tampere v. 09 synt.

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

Hot dogit, lihikset ym. Tallikahviossa tarjolla myös mm. kahvia, sämpylää, pullaa jne.

Hot dogit, lihikset ym. Tallikahviossa tarjolla myös mm. kahvia, sämpylää, pullaa jne. L o u n a s r a v it Kille r illä P e r j a n ta i n a 6. 1 0. kl o 12 Op en St k ä r e tc y tö h s s k a ä! i st a Vapaa sisäänpääsy, te r v e tu l o a! Ra ta n u m e ro 8 Ra vi n tol a P e g a su s (Pegasus

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä 2016 tammi-huhtikuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä 2016 tammi-huhtikuu 16 Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä 2016 tammi-huhtikuu 15.1. Pilvenmäki Special L Forssa 1. erä 80 tai kertasuorituksena 150 Satakunta Senior* S Pori v. 10 ja 11 synt. **100 / 250 20.1. Oulu

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Maajoukkuekarsinta

Maajoukkuekarsinta Maajoukkuekarsinta 28.04.2019 Alkusarjat - Lohkojen kaksi parasta suoraan jatkoon - Kymmenen parasta lohkokolmosta jatkoon ( Lucky Losers) A-Lohko Haasiatarha Jari 3 3 0 0 6-0 300-178 6 Syrjänen Anu 3

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä tammi-maaliskuu

Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä tammi-maaliskuu Ennakkomaksullisten kilpailujen eräpäiviä tammi-maaliskuu 15.1. Pilvenmäki Special L Forssa 1. erä 80 tai kertasuorituksena 150 Satakunta Senior* S Pori v. 09 ja 10 synt. ** 100 / 250 20.1. Oulu Express

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot