Ruotsin ravit : Örebro

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ruotsin ravit : Örebro"

Transkriptio

1 Ruotsin ravit : Örebro Lauantaina Örebron T75-pelissä on jaossa jackpot, kun keskiviikon Solvallan kierrokselta siirtyi lisärahaa jaettavaksi euroa. Päivän kohokohtana ravataan kaksi E3-finaalia ja oriiden ja ruunien puolella selvänä suosikkina starttaa Petri Salmelan Makethemark. Kolmevuotislahjakkuus kelpaa systeemien tukipilariksi, vaikka prosentit kipuavatkin korkealle. Örebron ravit alkavat klo ja T75-peli käynnistyy lähdöstä viisi klo Päivän Pankki/Hyvä Suomi! -veto: 4 Makethemark (Lähtö 10, T75-6, T5-4, Päivän Duo-1) Petri Salmela ei ollut täysin luottavainen 4 Makethemarkin vireen suhteen E3-karsintaan lähdettäessä. Ori oli ollut Eskilstunan E3-finaalin jälkeen treeneissä helpommalla, eikä esitys Gävlessä ollutkaan aivan sataprosenttisen terävä. Hevosen luokasta kertoo kuitenkin paljon se, että oriilta irtosi siitä huolimatta hieno 10,0-vauhtinen 700m kiri, jolla Maharajahin poika jyräsi hallittuun voittoon. Lyhyemmällä starttivälillä Makethemark on nyt varmasti pykälää parempi ja lisäksi oriilta otettaneen tähän kilpailuun ensimmäistä kertaa etukengät pois. Ulf Ohlssonin ajokki osaa avata auton takaa melko reippaasti, mutta keulapaikalle tuskin on tässä lähdössä asiaa. Juoksuasemilla ei kuitenkaan ole Makethemarkille suurempaa merkitystä, sillä voittihan Salmelan treenattava mm. Elitloppetpäivän kolmevuotiseliitin johtavan rinnalta 11,8- tuloksella. T75: 3, 4, 7 (1,2)/2, 9, 3, 4, 7 (1,11)/5, 1, 11, 10, 6 (4,3)/3, 11, 6, 4 (5,10)/2 (6,3)/4 (3,9)/3, 10, 7, 1 (2,4) = 1200 riviä 60 euroa T5: 5, 1, 11, 10, 6 (4,3)/3, 11, 6, 4 (5,10)/2 (6,3)/4 (3,9)/3, 10, 7, 1, 2 (4,8) = 100 riviä 10 euroa Päivän Duo: 4 3, 10, 7 25%, %, % Kaksari: 4 3, 9 50% Ideaveto: 7 Unstirred Drink (Lähtö 6, T75-2) Tammojen E3-karsintalähdöissä yhden parhaista esityksistä teki 7 Unstirred Drink. Svante Båthin valmennettava joutui ravaamaan toista rataa ilman vetoapua, mutta tsemppasi siitäkin mainiosti kolmanneksi, eikä hävinnyt suosikki 2 Zahara Goj lle kuin hevosenmitan. Tuon esityksen perusteella ei tunnu täysin oikealta, että Zahara Goj on tämän päivän finaalissa pelattu alustavasti 37% osuuteen, kun taas Unstirred Drink näyttäisi jäävän noin 5% tasolle. Lähtöpaikka Erik Adielssonin ajokilla on hieman turhan ulkona, mutta Eskilstunan E3- finaalissa tamma ampaisi viitosradalta erittäin lujaa liikkeelle, ja voi sen perusteella löytää seiskaradaltakin hyvät asemat kärkiporukasta. T75: 3, 4, 7 (1,2)/7 (2,9)/5, 1, 11, 10, 6 (4,3)/3, 11, 6, 4 (5,10)/2 (6,3)/4 (3,9)/3, 10, 7, 1, 2 (4,8) = 300 riviä 15 euroa Kaksari: 7 2, 9 30%, 7 3, 4 20% Ideaveto: 5 Radieux (Lähtö 7, T75-3, T5-1) Kultadivisioona on tänä lauantaina harvinaisen tasainen koitos, sillä perjantai-illan tilanteessa yhdenkään hevosen peliosuus ei ollut päälle 20 prosenttia. Rajusti aliarvostetuksi näyttäisi jäävän 5 Radieux. Se on pitkän Ranskan turneen jälkeen juossut Ruotsissa kaksi starttia ja vaikuttaa vahvasti nousuvireiseltä. Adrian Kolgjinin ajokki oli jo Jägersrossa 10,5-tuloksella hyvä kakkonen Shadow Woodlandin jälkeen, mutta viimeksi Solvallassa esitys oli vielä astetta parempi. Radieux kiri 5. ulkoa viim. 800m komeasti 09,0-kyytiä, mutta vaikeista asemista huippuluokan esityskään ei auttanut neljättä sijaa korkeammalle. Jos suoritusta verrataan esim. samassa lähdössä toiseksi tulleeseen Chelsea Bokoon, ei Radieux ollut yhtään huonompi. Tämän päivän lähdössä Chelsea Boko olisi todennäköisesti

2 jopa pelisuosikki, mutta italialaisruunan kannatus vaikuttaisi jäävän vain seitsemän prosentin tasolle. T75: 3, 4, 7 (1,2)/2, 9, 3, 4, 7 (1,11)/5 (1,11)/3, 11, 6, 4 (5,10)/2 (6,3)/4 (3,9)/3, 10, 7, 1, 2 (4,8) = 300 riviä 15 euroa T5: 5 (1,11)/3, 11, 6, 4 (5,10)/2, 6, 3, 1, 10 (11,7)/4 (3,9)/3, 10, 7, 1, 2 (4,8) = 100 riviä 10 euroa Kaksari: 5 1, 11 25%, 5 10, 6 20%, % Päivän Pommi 1: 7 Clara R.C. (Lähtö 5, T75-1) 7 Clara R.C. on hieno ja rehti tamma ja vaikuttaisi jäävän T75-pelin avauskohteessa aliarvostetuksi. Kyvyiltään se ei toki liene aivan 3 Tripolini V.P:n tai 4 Al s Winnermeden tasoa, mutta kunto on joka tapauksessa erinomainen. Viimeksi Johan Carlfjordin valmennettava joutui ravaamaan johtaneen Order to Flyn ulkopuolella ja kamppaili siitä vahvasti kakkoseksi. Tänään Clara R.C. voi pystyä vielä parempaan esitykseen, sillä tammalta aiotaan ottaa pitkästä aikaa kaikki kengät pois ja laittaa jenkkikärryt perään. Kolmesta avojaloin juoksemastaan startista Clara on voittanut kaksi, ja kun temppua viimeksi kokeiltiin runsaat kolme vuotta sitten (!) Örebrossa, otti se vakuuttavan voiton johtavan rinnalta tuloksella 11,9a/1609m. Poisjäännin myötä lähtöpaikka ei ole mitenkään toivottoman huono ja kuolemanpaikan välttäessään tammalla on ehdottomasti yllätyssaumat. T75: 7 (3,5)/2, 9, 3, 4, 7 (1,11)/5, 1, 11 (10,6)/3, 11, 6, 4 (5,10)/2 (6,3)/4 (3,9)/3, 10, 7, 1, 2 (4,8) = 300 riviä 15 euroa Kaksari: 7 3, 4 35%, 7 1, 2 15% Päivän Pommi 2: 4 Barthold K. (Lähtö 8, T75-4, T5-2) 4 Barthold K. ei ole hankalan lähtöpaikan vuoksi neloskohteeseen kaikkein todennäköisin menestyjä, mutta jos lähtöön laittaa vähänkin enemmän merkkejä, ei siihen kannata peleissä ainakaan pudota. Kesän aikana Josefine Ivehagin valmennukseen siirtynyt ori on saanut tauon jälkeen kaksi starttia alle ja vire on viime Åbyn kilpailun perusteella nyt erittäin hyvä. Keulassa juossut Barthold K. sai loppukaarteessa rinnalleen suosikki Slide So Easyn ja erkani tämän kanssa voittokamppailuun. Kanuunakuntoista Slide So Easya vastaan ei ollut lopulta mitään tehtävissä, mutta Carl Johan Jepsonin ajokki piti selväksi kakkoseksi ja kulki päätöskilometrin mainiosti 12,1-tahtia. Barthold K. osaa laukata, mutta ravatessaan se on taatusti alustavaa parin prosentin peliosuuttaan todennäköisempi menestyjä. T75: 3, 4, 7 (1,2)/2, 9, 3, 4, 7 (1,11)/5, 1, 11, 10, 6 (4,3)/4 (3,11)/2 (6,3)/4 (3,9)/3, 10, 7 (1,2) = 225 riviä 11,25 euroa T5: 5, 1, 11, 10, 6 (4,3)/4 (3,11)/2 (6,3)/4 (3,9)/3, 10, 7, 1, 2 (4,8) = 25 riviä 2,50 euroa Kaksari: 4 3, 11 25%, %, 4 5, 10, 2 10% T75-lähtöjen analyysit: T75-1: Avauskohteen perushevonen ja kakkossuosikkina mahdollinen ideavarma on 3 Tripolini V.P. Sen tehtävä oli viimeksi Axevallassa takapareista toivoton, mutta ruuna teki ensiluokkaisen kirin ja tänään tehtävä näyttää jo ennakkoon paljon helpommalta. 4 Al s Winnermede on kapasiteetiltaan samaa tasoa Tripolinin kanssa, huippuiskussa ehkä hieman parempikin. Oriin voittosaldo näyttää tältä vuodelta nollaa, mikä tuntuu näin hyvän hevosen kohdalla vääryydeltä. Kunto on parin viime startin perusteella nyt sellainen, että voittoon on muualta kuin kuolemanpaikalta täydet mahdollisuudet. 7 Clara R.C. menee tänään kengittä ja jenkkikärryillä ja on pieniprosenttisena hyvä yllätyshaku. 1 Mellby Apollo tuntuu suosikkina ylipelatulta, sillä tällä kertaa se ei

3 välttämättä saa vetää keulassa yhtä maltillista tahtia kuin edellisstarteissa. Tulosriviään parempi 2 Ruby Trap kuuluu Örjanin ohjastuksessa myös varhain peleihin. Ranking: A) 3 B) 4, 7, 1, 2, 11, 6, 8, 10 C) 9, 12 juoksun onnistuessa varmasti korkealle. 11 Dreams Take Time kärsii kehnosta lähtöpaikasta. Jos kolmannella radalla ei ole kirivaiheessa liikaa ruuhkaa, nousee kovaluokkainen ori joka tapauksessa kärkikahinoihin. Ranking: A) 5 B) 1, 11, 10, 6, 4, 3, 7, 2 C) 9, 8 T75-2: Tammojen E3-finaali on tasainen taisto ja realistiset voittosaumat omaavia valjakoita on vähintään puolen tusinaa. 2 Zahara Goj saa lähtöpaikan ja suoritusvarmuutensa vuoksi ykkösvihjeen, mutta juoksun täytyy senkin kohdalla onnistua, mikäli voittaa mielii. 9 Uncertain Age voitti edellisen E3-finaalin yllättäjänä ja hallitsi Gävlessä karsintaansa keulasta helposti. Tamma tuntuisi suorittavan nyt kaiken aikaa korkealla tasolla ja on perusrasteja. 3 Unique Juni kiri karsinnassa 4. ulkoa mainiosti kakkoseksi. Örjan Kihlström löytänee ajokilleen nyt iskuasemat lähempää kärkeä, joten voittokin on täysin mahdollinen. 4 Fantasy River ei ole voittanut kevään jälkeen, mutta tekee jatkuvasti vahvoja esityksiä ja on yksi joka lapulle kuuluvista. Varhain kupongille pitää ottaa myös alipelatuksi jäävä 7 Unstirred Drink, joka voi yllättää lähtönopeudellaan monet heti kiihdytyksessä. 1 Flo Jo Keeper joutunee tekemään töitä puolustaakseen sisäradalta keulapaikkaa, joten paljon pelattuna se ei ole tähän lähtöön erityisen kiinnostava. Ranking: A) 2, 9, 3, 4 B) 7, 1, 11, 10, 8, 6, 5, 12 T75-3: 5 Radieux on nousussa huippukuntoon ja kohoaa vaikeasti veikattavan kultadivisioonan ykkösvihjeeksi. Ruunan 09-vauhtinen 800m kiri Solvallassa oli mainio, eikä tässä lähdössä yksikään muu hevonen olisi kyennyt sen parempaan suoritukseen. 1 Steltonin pelaaminen on tähän paikkaan hieman arpapeliä, sillä ykkösradalta se ei pysty pitämään piikkiä ja sisäradalta ei luukku välttämättä koskaan aukea. Tauon jälkeen kaksi rataennätystä juosseen ruunan kunto riittäisi T75-4: Lähdöt eivät ainakaan helppone, kun vuorossa on volttilähtönä ajettava Klass I. 3 Playboy Face päässee kolmosradalta hyvin liikkeelle ja voi taistella jopa keulapaikasta. Ruuna on hienojen viime starttien perusteella nyt lähellä voittoa, mutta peliprosentitkin ovat toisaalta melko yläkantissa. 11 Imperator on todennäköisesti lähdön kyvykkäin hevonen, mutta mitenkään luotettavaksi suorittajaksi sitä ei pääse kehumaan. Jos ori ravaa ja juoksunkulku onnistuu edes jotenkuten, ei Kenneth Haugstadin ajokkia oli loppukirissä helppo pysäyttää. 6 Sapajouta on eri paikoissa psyykkailtu ehkä turhankin saletiksi keulapaikan saajaksi, sillä mikään rakettiavaaja ei kuitenkaan ole kyseessä. Taitavan Erik Adielssonin käsissä piikkiin pääsy on tietysti todennäköinen vaihtoehto ja sieltä ruuna pystyisi vetämään porukkaa pitkään. Voittojen harvuus on Sapajoun kohdalla toki hieman arveluttava asia. 4 Barthold K. näyttäisi jäävän peleissä täysin unohdetuksi, vaikka se kamppaili viimeksi keulasta hyvin niinkin kovaa menijää kuin Slide So Easya vastaan. Ranking: A) 3, 11, 6 B) 4, 5, 10, 2, 1, 8 C) 9, 7, 12 T75-5: 2 Countdown Fougett on pelattu perjantaiillan tilanteessa 53-prosenttiseksi suosikiksi, vaikka ruunan statistiikka on tältä kaudelta Voitottomuus ei kuitenkaan voi olla juoksupäästä kiinni, sillä Halmstadin hienoa loppukiriä ja Jägersron väkevää kuolemanpaikkajuoksua ei mikä tahansa hevonen pysty näissä sarjoissa tekemään. Kun lähtöpaikka on nyt mitä parhain, täytyy Countdown

4 Fougettille antaa suuret voitonmahdollisuudet. 6 Jula Extreme on ehtinyt juosta urallaan vasta viisi kilpailua ja on vielä kääntämätön kortti kapasiteettinsa suhteen. Taustavoimien mukaan luokkaa löytyy paljon ja suosikin varmistajille Jula Extreme on aikainen rasti. 3 Lea Chip ei ole varsinainen voittokone, mutta avaa kovaa ja keikkuu lyhyellä matkalla alusta pitäen kärkikuvioissa. 1 Trespasser riittäisi kykyjensä ja kuntonsa puolesta pitkälle, mutta voi jäädä sisäradan paikalta hankaliin asemiin. Ranking: A) 2 B) 6, 3, 1, 10, 11, 7, 8, 9, 4, 5, 12 Heiskasen käsistä lupaavasti ja voitti Åbyssä legendakuskien lähdön johtopaikalta niukasti. Ori lähtee voltistakin hyvin, mutta keskipitkä matka ei ehkä ole täysin optimaalinen. Joakim Lövgrenin tallista tulee lähtöön kova kaksikko 10 Xlnt Conways Class ja 7 Springover. Molemmat ovat esittäneet viime starteissa huippukuntoa ja keskinäinen tulojärjestys tuntuisi olevan tässä täysin juoksunkulusta kiinni. Unohtaa ei sovi myöskään pikkutauon jälkeen Rättvikissä hyvin taistellutta 1 Duffmania eikä voitokasta 2 Victorious Staria. Ranking: A) 3, 10, 7 B) 1, 2, 4, 8, 6, 12, 9, 11 T75-6: 4 Makethemark on poikkeuksellinen lahjakkuus, sillä aivan tavallinen hevonen ei voita kolmeatoista uransa kuudestatoista ensimmäisestä kilpailusta. Gävlen karsintavoitto tuli vahvan kirin päätteeksi, mutta tänään oriilta on lupa odottaa vielä kovempaa suoritusta, sillä treenit olivat olleet ennen tuota kisaa kevyempiä. 3 Donatello Sisu havittelee nopeana avaajana keulapaikkaa, mistä voitti karsintansa helpolla ja hyvällä tyylillä. Välttämättä oriin rutiinitaso ja kapasiteetti eivät tässä vaiheessa riitä Makethemarkia vastaan, mutta suosikin epäonnistuessa olisi voittokin ulottuvilla. 9 Electric Lightin olisi pitänyt suursuosikkina voittaa karsintansa kiitettävän arvosanan saadakseen. Useiden keulajuoksujen jälkeen ori pääsee tällä kertaa iskemään selästä ja loppukiri saattaakin olla yllättävän vahva. Per Lennartssonin valmennettavat ovat viime aikoina menestyneet hyvällä tahdilla. 10 Jaanus Tooma kannattaa ottaa lapulle suuryllättäjää etsittäessä. Se parantaa karsintalähdöstä, eikä Makethemarkia lukuunottamatta häviä kyvyiltään paljoa muille suosikeille. Ranking: A) 4 B) 3, 9, 10, 1, 2, 11 C) 5, 6, 8 T75-7: Kuten usein ennenkin, on päätöskohde yksi rivin tasaisimmista lähdöistä. 3 Eder Bob aloitti Veijo Vihjeet: Heikki Haavisto Örebron suomalaisvaljakot Lähtö 2 2 Bellis One/Kaj Widell 6 Vacanza/Örjan Kihlström (Juhani Partanen) Lähtö 4 6 Axilur Fam/Jorma Kontio 15 Raspberrysky/Jörgen Sjunnesson (Veijo Heiskanen) Lähtö 5 1 Mellby Apollo/Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl) 10 Folli/Jorma Kontio Lähtö 6 5 Greece Boko/Jorma Kontio 8 Unica Gio/Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl) Lähtö 7 3 Knows Nothing/Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl)

5 4 Coldtown/Jorma Kontio (Timo Nurmos) 8 Naglo del Nord/Jörgen Sjunnesson (Veijo Heiskanen) Lähtö 8 8 Alfa Light/Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl) Lähtö 9 3 Lea Chip/Örjan Kihlström (Juhani Partanen) 5 Assumedtoberich/Jorma Kontio 9 Inception/Kent P Gustavsson (Juhani Partanen) 11 Ma Running/Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl) Lähtö 10 4 Makethemark/Ulf Ohlsson (Petri Salmela) Lähtö 11 3 Eder Bob/Jörgen Sjunnesson (Veijo Heiskanen) 10 Xlnt Conways Class/Peter Ingves 11 Drancy/Carl Johan Jepson (Pekka Korpi) Lähtö 12 1 Mayhem/Kaj Widell 9 Sir Edel/Jorma Kontio (Juhani Partanen)

Päivän Duo: %, 13, % Ruotsin ravit : Åby

Päivän Duo: %, 13, % Ruotsin ravit : Åby Ruotsin ravit 17.12.2016: Åby Viime lauantaina Färjestadin T75-kierroksella yksi onnekas ruotsalaisporukka sai täysosumalla pitkälti yli neljä miljoonaa euroa. Suurpottiin on mahdollisuudet myös tämän

Lisätiedot

T64: 3, 4 (6,10)/2, 11 (6,3)/2 (5,3)/5, 9, 2 (3,6)/3, 8, 6 (7,9)/9, 5, 12, 14, 4, 6, 8 (7,3) = 252 riviä 25,20 euroa

T64: 3, 4 (6,10)/2, 11 (6,3)/2 (5,3)/5, 9, 2 (3,6)/3, 8, 6 (7,9)/9, 5, 12, 14, 4, 6, 8 (7,3) = 252 riviä 25,20 euroa Propulsionin matka kohti Prix d Ameriquea alkaa Ruotsin ravit 30.11.2017: Gävle T64 Jackpot Torstaina Gävlen Toto64-pelissä on jaossa 147 979 euron jackpot. Toto64 alkaa lähdöstä neljä ja peliaika päättyy

Lisätiedot

T86: 3,1,5,6 (9,10)/3,6,8,5,9 (7,1)/11 (1,2)/4 (2,6)/6,9,3,11,2 (5,1)/1 (5,2)/3,9,8,10 (4,1)/ 9,12,6,1 (7,4) = 1600 riviä 80 euroa

T86: 3,1,5,6 (9,10)/3,6,8,5,9 (7,1)/11 (1,2)/4 (2,6)/6,9,3,11,2 (5,1)/1 (5,2)/3,9,8,10 (4,1)/ 9,12,6,1 (7,4) = 1600 riviä 80 euroa Ruotsin ravit 3.8.2016: Solvalla Solvallan Toto86-kierroksella on kaksi hyvin todennäköistä voittajaa ja vastaavasti muutama erittäin tasainen kohde. Uncle Lassen ja Nuncion rinnalle kolmanneksi varmaksi

Lisätiedot

Ruotsin ravit : Dannero

Ruotsin ravit : Dannero Ruotsin ravit 13.8.2017: Dannero Sunnuntaina ajetaan poikkeuksellisesti T75-kierros Danneron kesäradalla ja iltapäivän päälähtöjä ovat oriiden ja ruunien sekä tammojen Kriteriumit. Molemmissa varsalähdöissä

Lisätiedot

Kaksari: %, % Ruotsin ravit : Jägersro. Ainoalle 7 oikein tulokselle jopa 3,1 miljoonaa euroa

Kaksari: %, % Ruotsin ravit : Jägersro. Ainoalle 7 oikein tulokselle jopa 3,1 miljoonaa euroa Ruotsin ravit 2.12.2017: Jägersro Ainoalle 7 oikein tulokselle jopa 3,1 miljoonaa euroa Lauantain Ruotsin Toto75-kierros ajetaan Jägersron radalla ja jackpotin myötä pelissä on lisärahaa täysosumille 527.206

Lisätiedot

Norjan ravit : Bjerke

Norjan ravit : Bjerke Norjan ravit 12.6.2016: Bjerke Sunnuntaina ravataan pohjoismainen T75- yhteiskierros Bjerken radalla Oslossa. Tasokkaiden kohteiden helmenä on Oslo Grand Prix 1,5 miljoonan Norjan kruunun ykköspalkinnolla

Lisätiedot

Ideaveto: 3 Moving On (Lähtö 7, T75-1) Ruotsin ravit : Solvalla

Ideaveto: 3 Moving On (Lähtö 7, T75-1) Ruotsin ravit : Solvalla Ruotsin ravit 28.5.2016: Solvalla Elitloppet-lauantain T75-kohteet tarjoavat jälleen kerran parasta mahdollista raviurheilua. Haastetta pelaajille kuitenkin piisaa, sillä rivistä ei löydy yhtään päivänselvää

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 15.3.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 12 LINTAN PYSTI. Viimeksi Killerillä ruuna hyökkäsi 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla, eteni loppukaarteessa toiselle

Lisätiedot

SUOMALAINEN TOTO-VIHJEPAKETTI ELITLOPPET- LAUANTAILLE 30.5.2015

SUOMALAINEN TOTO-VIHJEPAKETTI ELITLOPPET- LAUANTAILLE 30.5.2015 SUOMALAINEN TOTO-VIHJEPAKETTI ELITLOPPET- LAUANTAILLE 30.5.2015 Kellonajat Suomen aikoja. LÄHTÖ 1: Ryhmäajo 1609 m lämminverisille RANKING: A) 9, 3, 6 B) 7, 8, 2, 5, 4, 1 C) 11, 12, 10 Nähdäänkö suomalaisjuhlaa

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin käynnistävän Tammasarjan suosikkina lähtee matkaan Kiikkus s Damen poisjäännin jälkeen numero 8 MILLSTONE S LISSOM. Neljättä peräkkäistä voittoa

Lisätiedot

Ruotsin ravit : T75 Jägersro

Ruotsin ravit : T75 Jägersro Ruotsin ravit 13.1.2018: T75 Jägersro Peter Ingveksellä ratkaisun avaimia Ruotsin T75 ajetaan Etelä-Ruotsin suurkaupungissa Malmössä Jägersron nopealla raviradalla. Jägersron ravit alkavat tavalliseen

Lisätiedot

RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT

RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT T4-1: 9,3,5,10,7 (1,4) T4-2: 2 (9,11) T4-3: 9,6,8 + 12,1,10 (7,4) T4-4: 9,5,6 + 1,7,4 (10,2) Pieni systeemi 45 riviä, panos 0,20,

Lisätiedot

TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 4 NORIKO. Viimeksi Kajaanissa Timo Vääräsen suojatti eteni keulaan lähtökiihdytyksessä ja irtosi

Lisätiedot

KISATURISTIN TIPSIPAKETTI

KISATURISTIN TIPSIPAKETTI KISATURISTIN TIPSIPAKETTI ELITLOPPET-SUNNUNTAI 29.5. KLO 11.20 Kaikki kellonajat ovat Suomen aikoja. ELITLOPPET-FINAALIPELI RANKING: A), 2, 1 B) 3, 12, 16, 6, 11, 14, 7, 4, 9 C) 5, 13,, 8 Peli kohdistuu

Lisätiedot

Kuopion TotoTV-ravit 11.7.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

Kuopion TotoTV-ravit 11.7.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion TotoTV-ravit 11.7.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 V4-pelin avaavan hyvätasoisen Nuorten Sarjan suosikkinamme starttaa 5 DIGGER DEAN. Viimeksi Vieremällä ruuna kiersi alun kolmatta rataa, painui keulaan

Lisätiedot

TOTO75- RAVIT 29.12.2012

TOTO75- RAVIT 29.12.2012 TOTO75- RAVIT 29.12.2012 Lähtö 1. A) 2,3 B) 6,4,5,1,7 MELIISI VEERAN POIKA PELE MAJAMI - DEMON Lauantain ravit käynnistävän Varsat Vauhdissa-finaalin suosikkina lähtee matkaan 2 MELIISI. Viimeksi Kuopiossa

Lisätiedot

TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 7 EKOLOKI. Viimeksi Jokimaalla ori nousi 6. sisältä 6. ulos etusuoralla, lähti samassa kolmannelle

Lisätiedot

TOTOTV- RAVIT 11.9.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTOTV- RAVIT 11.9.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTOTV- RAVIT 11.9.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikit ovat joutuneet hankalille lähtöpaikoille. 12 SELISELI nousi viimeksi 2. sisältä johtavan rinnalle 800 jäljellä, painui keulaan viimeisellä

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 2.3.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 1 FLYING FIRE FLY. Kauden avauksessaan Joensuussa ruuna eteni keulaan ensimmäisessä kaarteessa, sai rauhoittaa vauhtia

Lisätiedot

VIEREMÄN TOTO76-RAVIT

VIEREMÄN TOTO76-RAVIT VIEREMÄN TOTO76-RAVIT 27.5.2017 TOTO76-VIHJESYSTEEMIT T76-1: 12,6 + 4,1,16,15 (11,16) T76-2: 3 (10,6) T76-3: 11,2,7 + 4,3 (6,8) T76-4: 5 + 4,2 + 7,15 (1,8) T76-5: 1,6,2 + 7,3 (10,9) T76-6: 3 (1,6) T76-7:

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 28.4.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 6 ALL IN. Viimeksi Killerillä ruuna hyökkäsi 2. ulkoa loppukaarteessa ja kiri niukkaan voittoon.

Lisätiedot

Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT

Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT T4-1: 3,1,10 + 8,11 (7,9) T4-2: 14,1,12 + 13,15,6 (3,2) T4-3: 2,1,9 + 3,7 (10,8) T4-4: 2 (3,6) Pieni systeemi 27 riviä, hinta 5,4

Lisätiedot

TotoTV-ravit 26.8.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TotoTV-ravit 26.8.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TotoTV-ravit 26.8.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 7 BE SEEN RIDE. Kauden avauksessaan Killerillä ruuna hyökkäsi 4. ulkoa viimeisellä takasuoralla ja kiri varmaan voittoon.

Lisätiedot

Toto5-ravit Kuopiossa sunnuntaina TOTO5-VIHJESYSTEEMIT TOTO5-ANALYYSIT

Toto5-ravit Kuopiossa sunnuntaina TOTO5-VIHJESYSTEEMIT TOTO5-ANALYYSIT Toto5-ravit Kuopiossa sunnuntaina 30.9.2013 TOTO5-VIHJESYSTEEMIT T5-1: 11,14,16 + 7,1 (12,13) T5-2: 7,1 (12,6) T5-3: 7,8,10 + 5,1 (3,11) T5-4: 5,4,2 + 8,10 (7,3) T5-5: 4 (7,15) Pieni systeemi 54 riviä,

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 29.03.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin käynnistävän Biofarm Cupin karsinnan suosikkina starttaa 4. E.V. JORY. Uransa avauksessa ori eteni johtavan rinnalta keulaan loppukaarteessa

Lisätiedot

Kuopion TotoTV-ravit 1.4.2011 V4-ANALYYSIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

Kuopion TotoTV-ravit 1.4.2011 V4-ANALYYSIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion TotoTV-ravit 1.4.2011 V4-ANALYYSIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme ideavarmaksi valitsemme avauskohteen numeron 1 WIRED EXPLOSION. Viimeksi Joensuussa tamma lähti taustalta kolmannelle radalle

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 22.02.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa 9 VIPPASKONSTI. Viimeksi Lappeessa ori nousi 3. sisältä toiselle viimeisellä takasuoralla ja puristi hyvin perille. Antti

Lisätiedot

TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT

TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa numero 1 ROBERT SAM. Viimeksi Kuopiossa ruuna hyökkäsi 2. ulkoa kierros jäljellä, eteni päätöspuolikkaan alussa johtavan rinnalle

Lisätiedot

Kuopion V75-ravit V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

Kuopion V75-ravit V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion V75-ravit 26.2.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteesta numeron 7 GLOBAL KID. Viimeksi Teivossa ruuna kiersi taustalta johtavan rinnalle 1400 metriä ennen

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT 7.9.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT 7.9.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 7.9.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin avauskohteena ajettavan Nuorten Sarjan suosikit tulevat takamatkalta. 9 HORSETAIL S JACK eteni Vieremällä lyhyen alkulaukkansa jälkeen 3. ulos.

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 18.05.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteena ajettavasta Kuopio Stakesin kolmannesta karsinnasta numeron 9 GLAMOUR FRIDO. Viimeksi Seinäjoella ori

Lisätiedot

Vieremä Toto76-ravit TOTO76-VIHJESYSTEEMIT TOTO76-ANALYYSIT

Vieremä Toto76-ravit TOTO76-VIHJESYSTEEMIT TOTO76-ANALYYSIT Vieremä 26.5.2018 Toto76-ravit TOTO76-VIHJESYSTEEMIT T76-1: 1,9,2 + 6,10 (12,5) T76-2: 7,5,8 + 2,4 (6,1) T76-3: 10,2,5 + 8,7 (1,11) T76-4: 3 (1,8) T76-5: 2 (7,10) T76-6: 1,2,12 + 14,9 (8,13) T76-7: 6,4,9

Lisätiedot

TOTOTV- RAVIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTOTV- RAVIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTOTV- RAVIT 6.11.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 3 SUIVIKAS. Viime lauantaina ori veti keulassa kolmannen puolikkaan 22-vauhtia ja irtosi lopussa varmaan voittoon. Terho

Lisätiedot

TOTO75-VIHJEPAKETTI ÖREBRO, RUOTSI LAUANTAINA KLO JÄÄ POIS

TOTO75-VIHJEPAKETTI ÖREBRO, RUOTSI LAUANTAINA KLO JÄÄ POIS TOTO-VIHJEPAKETTI ÖREBRO, RUOTSI LAUANTAINA 0.. KLO. Fintoto tarjoaa asiakkailleen kattavat vihjepaketit Toto- yhteiskierroksille, jotka pelataan Ruotsin ATG:n kansainväliseen pelipooliin. Ohessa vihjeet

Lisätiedot

V75-ravit 21.5.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

V75-ravit 21.5.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 V75-ravit 21.5.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Lauantain V4-pelin avauskohteena ajattavan Tapiola 3-vuotis Cupin finaalin pyrimme selvittämään vihjesysteemeissä kahdella hevosella. 12 LIQUORICE PIPE on ideasuosikkimme.

Lisätiedot

T64: 1, 4, 2 (6,5)/7, 3, 2, 11 (10,9)/15, 12, 6, 1 (8,14)/1, 7, 10, 3 (2,5)/8, 6, 7 (3,1)/8 (10,4) = 576 riviä 57,60 euroa

T64: 1, 4, 2 (6,5)/7, 3, 2, 11 (10,9)/15, 12, 6, 1 (8,14)/1, 7, 10, 3 (2,5)/8, 6, 7 (3,1)/8 (10,4) = 576 riviä 57,60 euroa Ruotsin ravit 18.7.2016: Boden Maanantai-illan Ruotsin T64 ratkaistaan Bodenissa. Ravit alkavat klo 19.15 Suomen aikaa, ja pääpeli T64 starttaa tavalliseen tapaan neloslähdöstä ja sulkeutuu arkipäiville

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 21.12.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin avauskohteen suosikkina starttaa 9 SAAREN POIKA. Viimeksi Kouvolassa ruuna kiersi alun kolmatta rataa ja eteni toiselle ilman vetoapua toisessa

Lisätiedot

Toto75-ravit Kuopiossa lauantaina klo 15 TOTO75-VARMAVALINNAT TOTO75-VIHJESYSTEEMIT ABC-RANKINGIT

Toto75-ravit Kuopiossa lauantaina klo 15 TOTO75-VARMAVALINNAT TOTO75-VIHJESYSTEEMIT ABC-RANKINGIT Toto75-ravit Kuopiossa lauantaina 21.12.2013 klo 15 TOTO75-VARMAVALINNAT Toto75-systeemiemme ensimmäiseksi tukipilariksi valitsemme neljännen kohteen suosikkina matkaan starttaavan numeron 6 BALETIN SALAMA.

Lisätiedot

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen. Äitienpäivää edeltävänä lauantaina eli 12. toukokuuta kilpaillaan Porin ravien merkeissä. Ravit alkavat klo 18:00 ja pääpelinä pelataan Toto4 lähtöihin 4-7. Päivän Duoa voi pelata lähtöihin 6-7 ja Troikkaa

Lisätiedot

Solvalla - lauantai 28.5.2011

Solvalla - lauantai 28.5.2011 Solvalla - lauantai 28.5.2011 E.L. Mikko ja Rydens Cindy finaaliin Lauantain päälähdössä Sweden Cupissa juoksee kaksi suomalaishevosta, molemmat ensimmäisessä karsintalähdössä. E.L. Mikko tekee toisen

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 23.11.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 9 PELIKKA. Viime lauantaina Vermossa tamma nousi 3. sisältä 2. ulos ensimmäisellä takasuoralla, jäi ilman vetoapua toisessa

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 1.2.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 4 EXPRESS ERNEST. Viimeksi Joensuussa ori hyökkäsi 5. ulkoa 900 jäljellä ja kiri hyvin kolmanneksi, vaikka vauhdinjako

Lisätiedot

Toto75-ravit 18.5.2013 ABC-RANKINGIT. Lähtö 1. A) 14,11,9 B) 1,12,13,8,10,2,7,3,5,4,15,6 SUOMIPOIKA V.G. VIPORI LOVER - LIDIA

Toto75-ravit 18.5.2013 ABC-RANKINGIT. Lähtö 1. A) 14,11,9 B) 1,12,13,8,10,2,7,3,5,4,15,6 SUOMIPOIKA V.G. VIPORI LOVER - LIDIA Toto75-ravit 18.5.2013 ABC-RANKINGIT Lähtö 1. A) 14,11,9 B) 1,12,13,8,10,2,7,3,5,4,15,6 SUOMIPOIKA V.G. VIPORI LOVER - LIDIA Lauantain avauslähdön suosikkinamme starttaa 14 SUOMIPOIKA. Viimeksi Vermossa

Lisätiedot

POISJÄÄNNIT teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä. ABC-RANKINGIT

POISJÄÄNNIT teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä. ABC-RANKINGIT POISJÄÄNNIT teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä. ABC-RANKINGIT Lähtö 1. A) 3,5,16 B) 8,12,13,9,2,1,10,4,6,11,7,14,15 BLACK TRIBE MR DAVE MODEL MOON TURBORI Avauslähdön suosikkina starttaa matkaan numero

Lisätiedot

MAANANTAINA KLO 18

MAANANTAINA KLO 18 SEINÄJOKI RATANRO 10 KLO 18.13 TOTO65 RATANRO 48 KLO 19.20 LAHTI RATANRO 03 KLO 19.00 MAANANTAINA 19.3. KLO 18 Hinta 1 Vastaava toimittaja: Petri Virtanen Koelähtö klo 18.00, tas.ajo 2140 m Ryhmäajo lämminverisille

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 20.4.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa 12 GERONIMO KEMP. Viimeksi Kaustisella ruuna matkasi 2. ulkona ja seurasi asiallisesti totoon. Mauri Jaaran ajokki terävöityy

Lisätiedot

TOTO4- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO4- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO4- RAVIT 11.11.2012 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 8 JELEMO. Viimeksi Joensuussa ruuna lähti taustalta kolmannelle etusuoralla ja kierteli asiallisesti perille. Tuomas

Lisätiedot

5 KLO KL TOTO75-VIHJEPAKETTI HALMSTAD, RUOTSI LAUANTAINA 9.7. KLO TROIKKA TOTO75-1 LAUANTAIN PELIMIX:

5 KLO KL TOTO75-VIHJEPAKETTI HALMSTAD, RUOTSI LAUANTAINA 9.7. KLO TROIKKA TOTO75-1 LAUANTAIN PELIMIX: TOTO75-VIHJEPAKETTI HALMSTAD, RUOTSI LAUANTAINA 9.7. KLO 15.45 Fintoto tarjoaa asiakkailleen kattavat vihjepaketit Toto75-yhteiskierroksille, jotka pelataan Ruotsin ATG:n kansainväliseen pelipooliin. Ohessa

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 12.8.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin käynnistävän Nuorten Sarjan suosikkinamme starttaa 3 IITAN ILO. Maanantaina Seinäjoella tamma laukkasi johtavan rinnalta ensimmäisellä takasuoralla.

Lisätiedot

T64: 8,7 (4,9)/1 (2,4)/3,8,2,1 (5,6)/9,12,8,6,1,10,4 (3,7)/6,4,1,3,8 (5,2)/1,2,10,7 (5,4) = 1120 riviä 112 euroa

T64: 8,7 (4,9)/1 (2,4)/3,8,2,1 (5,6)/9,12,8,6,1,10,4 (3,7)/6,4,1,3,8 (5,2)/1,2,10,7 (5,4) = 1120 riviä 112 euroa Ruotsin ravit 27.6.2016: Halmstad Maanantain Toto64-kierros ravataan Halmstadin huippunopealla radalla. Kohdelähdöistä kolme on Stosprintern-karsintoja. Tasoa riittää muutenkin, sillä avoimessa ryhmässä

Lisätiedot

ST MICHEL 2019 SUNNUNTAIN PELIVIHJEET & TALLIKOMMENTIT

ST MICHEL 2019 SUNNUNTAIN PELIVIHJEET & TALLIKOMMENTIT ST MICHEL 2019 SUNNUNTAIN 21.7. PELIVIHJEET & TALLIKOMMENTIT TOTO75-VARMAVALINNAT Sunnuntain kierrokselta varmaehdokkaita löytyy selvästi lauantaita helpommin. Avauskohteen 11 VIXELI ja neljännen kohteen

Lisätiedot

TOTO75- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 1

TOTO75- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 1 TOTO75- RAVIT 25.2.2012 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 1 Avauskohteen suosikkina starttaa 5 MR HENRY. Viimeksi Teivossa ruuna hyökkäsi 3. ulkoa 800 jäljellä, eteni loppukaarteessa johtavan rinnalle ja kamppaili

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 7.12.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 7 MARKUS CHIEF. Viime lauantaina Teivossa ruuna nousi 2. sisältä ulos loppusuoralla ja puristi

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 4.5.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 6 SPECIAL JULIANO. Viimeksi Ylivieskassa ruuna lähti 3. ulkoa kolmannelle etusuoralla, eteni loppukaarteessa 2. ulos ja

Lisätiedot

T64: 4, 1, 5 (8,2)/1 (2,7)/2, 12(7,10)/12, 1, 3, 8, 9, 11 (6,13)/4, 2, 6, 3, 1, 10, 5 (9,8)/11, 6, 4 (8,2) = 756 riviä 75,60 euroa

T64: 4, 1, 5 (8,2)/1 (2,7)/2, 12(7,10)/12, 1, 3, 8, 9, 11 (6,13)/4, 2, 6, 3, 1, 10, 5 (9,8)/11, 6, 4 (8,2) = 756 riviä 75,60 euroa Ruotsin ravit 5.6.2016: Axevalla Sunnuntaina Ruotsin T64 ratkotaan Axevallan radalla ja pelissä on jälleen Grand Slam-takuu, eli yhdelle oikean rivin tienneelle on luvassa noin miljoonan euron suurpotti.

Lisätiedot

Toto65-ravit & Riihimäki Grand Prix & Nuorten Sarja 2016 Sunnuntaina klo 17:30 T65-VIHJESYSTEEMIT TOTO65-ANALYYSIT

Toto65-ravit & Riihimäki Grand Prix & Nuorten Sarja 2016 Sunnuntaina klo 17:30 T65-VIHJESYSTEEMIT TOTO65-ANALYYSIT Toto65-ravit & Riihimäki Grand Prix & Nuorten Sarja 2016 Sunnuntaina 10.7. klo 17:30 T65-VIHJESYSTEEMIT T65-1: 9,10,1 + 6,8,5 (7,3) T65-2: 2 (1,8) T65-3: 9,7 + 10,8,4,3 (5,6) T65-4: 11 (1,2) T65-5: 3 +

Lisätiedot

Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Lauantain 27.7.2013 Toto75-ravien vihjepaketti

Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Lauantain 27.7.2013 Toto75-ravien vihjepaketti Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Lauantain 27.7.2013 Toto75-ravien vihjepaketti TOTO75-VIHJESYSTEEMIT T75-1: 5,4,12 + 3,1 (16,9) T75-2: 3 (1,4) T75-3: 5,11 + 4,9 (6,2) T75-4: 9,1 (7,2) T75-5: 1,5,4

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Hannu Hietanen, Kaikissa starteissaan Tilun Taru (1) on ollut ensimetreillä epävarma ja se on ottanut alkuun pikku laukkoja. Vähitellen parannellut tamma on tehnyt

Lisätiedot

VIHJEITÄ SUNNUNRAIRAVEIHIN Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin:

VIHJEITÄ SUNNUNRAIRAVEIHIN Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin: VIHJEITÄ SUNNUNRAIRAVEIHIN 13.8.2017 Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin: Lähtö 4 6 Black Sleight on ihan asiallisessa kunnossa. Starttiväli on tälle hevoselle ihan hyvä ja johtuu siitä,

Lisätiedot

Suurempaan systeemiin numerot 7 EETU-KEVÄTÖN, 8 HOVI-MIKKI ja 1 UKKO-IIKONI.

Suurempaan systeemiin numerot 7 EETU-KEVÄTÖN, 8 HOVI-MIKKI ja 1 UKKO-IIKONI. Kuopion TotoTV-ravit 10.4.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohde on hieman hankalasti veikattava lähtö, jossa nostamme ideasuosikiksemme numeron 12 MATTI VAKAA. Viimeksi Kuopiossa ruuna pudotti johtavan

Lisätiedot

HUHTIKUU Kilpailupäivät

HUHTIKUU Kilpailupäivät HUHTIKUU Kilpailupäivät 1 Perjantai Jyväskylä Oulu 17 Sunnuntai Joensuu Tornio 2 Lauantai Toto76 FORSSA 18 Maanantai Oulu 3 Sunnuntai Seinäjoki Kouvola 19 Tiistai Tampere 4 Maanantai Kaustinen 20 Keskiviikko

Lisätiedot

TOTO75- RAVIT

TOTO75- RAVIT TOTO75- RAVIT 19.5.2012 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 1 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 1 STUNTTI. Viimeksi Rovaniemellä ori hyökkäsi 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla, eteni loppukaarteessa

Lisätiedot

Uudet Toto-pelit. ja miten niitä pelataan

Uudet Toto-pelit. ja miten niitä pelataan Uudet Toto-pelit ja miten niitä pelataan TOTO? Toto on hevosurheilupeli. Hevoset ovat lajin tähtiä ja jännittäviä pelikohteita. Totoa voi pelata tiedolla, taidolla tai onnella. Pelimuotoja on tarjolla

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 13.1.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion Sorsasalon historian ensimmäisten Toto5-systeemien tukipilariksi valitsemme avauskohteesta numeron 4 ESPINOZO. Viimeksi Oulussa ori eteni johtavan

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 23.3.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteessa suosikkina matkaan starttaavan numeron 9 MINTO S ROMEO. Viime lauantaina Joensuussa ruuna kiersi 2. sisältä

Lisätiedot

Wauhdikkaat perjantai-illan ravit

Wauhdikkaat perjantai-illan ravit P e rj a n ta i n a 2 0. 1. 2 0 1 6 kl o 1 8 Wauhdikkaat perjantai-illan ravit TO TO 4 - V I H J E R I V I 1 : 1,2,1 0,1 3,1 5 (1 6,9) 2: 1,3,4,7,8,1 0 (1 2,11 ) 3: 1 (7,1 0) 4: 2,1 0,11 (1 2,9) 1 80 riviä,

Lisätiedot

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli

Lisätiedot

T5: 2, 11, 8, 10 (3,1)/8, 9, 2 (5,11)/1 (6,2)/4, 3, 9, 10, 11, 1 (2,5)/4, 3, 2, 9 (5,1) = 288 riviä 28,80 euroa. Ruotsin ravit 14.5.

T5: 2, 11, 8, 10 (3,1)/8, 9, 2 (5,11)/1 (6,2)/4, 3, 9, 10, 11, 1 (2,5)/4, 3, 2, 9 (5,1) = 288 riviä 28,80 euroa. Ruotsin ravit 14.5. Ruotsin ravit 14.5.2016: Åby Lauantaina Åbyn T75-pelissä on komea tuplajackpot, kun seitsemän oikein voittoluokalle on jaossa peräti 2.712.902 euroa ylimääräistä. Seinävarmat loistavat poissaolollaan,

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

Ohjastaja- ja valmentajakommentteja päivän lähtöihin:

Ohjastaja- ja valmentajakommentteja päivän lähtöihin: Ohjastaja- ja valmentajakommentteja päivän lähtöihin: Lähtö 1 7 Club Nord Express on aloittelija, jonka ravi ei ole ihan kunnossa. Kyseessä on vahva ja myöhään kehittynyt hevonen, joka voisi onnistuessaan

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10.

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10. 1. Luokassa enintään 10 kuljettajaa Tässä tapauksessa luokassa ajetaan kaksi (2) lähtöä, yksi (1) alkuerä ja yksi (1) finaali. 1.1. Alkuerä 1.1.1. Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön,

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit PM-RAVIT Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit PM-RAVIT Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit (Jouni Toroska) Lähtö 1 A) 3,5,11 / B) 6,1,4 / C) 10,9,12,2,7 3 RUOPAS näytti viimeksi Vermossa varmalta voittajalta laukatessaan johtopaikalta päätöspuolikkaan alussa. Apassin poika laukkasi vielä

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 24.8.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 9 HISSUN RITU. Viimeksi Vieremällä tamma sai 2. sisältä kiritilaa 100 metriä ennen maalia ja puristi totoon. Tuomas Pakkasen

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Ville Pohjola, Teacher In Space (4) aloitti ihan kivasti, mutta sitten hevoselle tuli varmaan jotain pikku vaivaa. Tähän kisaan on nyt pidempi väli, eikä minulla

Lisätiedot

DERBYKARSINNAT TORSTAINA 20.8.201 5 KLO 1 8.00

DERBYKARSINNAT TORSTAINA 20.8.201 5 KLO 1 8.00 Derbykarsinnat Torstaina 20.8. klo 18 DERBYKARSINNAT TORSTAINA 20.8.201 5 KLO 1 8.00 Ratanumero 8 1 6/201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. Uusi kimppa ostaa varsan 11.9.2015. Valmentaja Anne Takapuro,

Lisätiedot

Firmaliiga Högbacka

Firmaliiga Högbacka Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.

Lisätiedot

Kuninkuusravit Kuopiossa Sunnuntain Toto65-ravien vihjepaketti

Kuninkuusravit Kuopiossa Sunnuntain Toto65-ravien vihjepaketti Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Sunnuntain 28.7.2013 Toto65-ravien vihjepaketti Vihjeet päivitetty sunnuntaina klo 9:15. TOTO65-VIHJESYSTEEMIT T65-1: 4,2,1 + 5,8 (10,3) T65-2: 1,3,5 + 8,6 (2,10)

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 2 Panu Ahonen, Steam Vici (2) oli vielä lämmityksen epävarman oloinen. Esitys itse startissa oli kuitenkin positiivinen yllätys, kun aiempaa selvästi paremmin vauhtia

Lisätiedot

Racing Amatööriohjastajien SM-finaali & Nuorten Sarja 201 6

Racing Amatööriohjastajien SM-finaali & Nuorten Sarja 201 6 S u n n u n t a i n a 1 6. 1 0. 2 0 1 6 kl o 1 7. 3 0 Racing Amatööriohjastajien SM-finaali & Nuorten Sarja 201 6 TO TO 4 - V I H J E R I V I 1 : 1,4,7 (5,9) 2: 2,3,9,11 (6,8) 3: 1,3,5,7,1 0 (11,9) 4:

Lisätiedot

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia?

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia? Sunnuntaibingossa joka viikko käyvä Esko Korkala hakee pelistä jännitystä, mutta ei voitoistakaan haittaa ole: "On tuo eläkekin niin pieni. Ahkeraan kun napsii pieniä voittoja, saa niistä tasaisen tuoton"

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit SUPERLAUANTAI Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit SUPERLAUANTAI Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) 2 Tipsit (Jouni Toroska) Toto75-1 (Kuopio lähtö 5) A) 3,10,12,4,6,7,8 / B) 2,11,9,5,1 / C) - Toto75-pelin avauskohteesta löytyy monta realistista voitontavoittelijaa. 3 SAKARIN on vielä käytökseltään vähän

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Toto76-ravit klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Toto76-ravit klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) 2 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Lähtö 1 A) 2,7 / B) 4,8,6,1,3,9,5 / C) - Vaikea pitkän matkan suomenhevoslähtö, missä jokaisella on realistinen totosauma. 2 JYLLÄTYS on väkevä

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 6.4.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteessa rankingkärkeen nousee 6 HURRAN USVA. Sunnuntaina Forssassa ori hallitsi keulasta lähdöstä maaliin. Petri Fredinin ajokki pääsee juoksuradan

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 M a a n a n t a i n a 7. 1 2. 2 0 1 5 kl o 1 8 Nuorten Sarja 201 5 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. H i n n a s to Pääsylippu,

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 14.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 3 KEIMAN PISLARI. Viimeksi Teivossa ruuna hyökkäsi 3. ulkoa ensimmäisessä kaarteessa ja eteni

Lisätiedot

Mikkeli 18.7.2015 Toto76-ravit

Mikkeli 18.7.2015 Toto76-ravit Mikkeli..0 Toto-ravit Montén SM-finaali GIGANT SOUTHWIND NATURAL TAN SENSATIONAL DREAM AN-ANNA BELLA AN-LADY FAGER BE BOX KOKS H.R. ARN MONSIEUR CANNIBALE PHOTOCOPY JERK BRUTUS SUPERBA ORCHIDEA SLM ELIRAVINTOLA

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 17.2.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteessa suosikkinamme starttaa 7 GARY SAKNUSSEN. Viimeksi Oulussa ori teki vahvan kirin 4. ulkoa ja nousi totoon. Sami Vehviläisen ajokki on tehnyt

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Mikkeli 19.7.2015 Toto65-ravit

Mikkeli 19.7.2015 Toto65-ravit VAUHTI-VAUNU AIDOSTI PAIKALLINEN TAYDEN PALVELUN AUTOTALO MEILTÄ LÖYDÄT: Mikkeli..0 Toto-ravit Uudet Fordit, Opelit ja Subarut merkkihuoltoineen ja varaosapalveluineen Neljän toimipisteen laajan vaihtoautovalikoiman

Lisätiedot

5 KLO JÄGERSRO, RUOTSI KESKIVIIKKONA KLO TROIKKA/TOTO75-1 KESKIVIIKON PELIMIX:

5 KLO JÄGERSRO, RUOTSI KESKIVIIKKONA KLO TROIKKA/TOTO75-1 KESKIVIIKON PELIMIX: JÄGERSRO, RUOTSI KESKIVIIKKONA.. KLO.00 Veikkaus tarjoaa asiakkailleen kattavan vihjepaketin Toto-kierroksille, jotka pelataan Ruotsin ATG:n kansainväliseen pelipooliin. Käytä etu hyödyksesi! Vihjeet:

Lisätiedot

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017 MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti Petri Ahokas 05/2017 MID Reikäpelin SM 2017: kilpailuformaatti Mukaan 64 miestä, 16 naista Pelataan 4 pelaajan lohkoissa, 3x9 reiän ottelut Voitetusta ottelusta

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Mauri Jaara, Leikillä (2) kehittyvä on hevonen, joka ajamieni hiittien perusteella mennyt koko ajan eteenpäin. Ajotaktiikka / juoksutoive: Ei mitään erikoista toivetta

Lisätiedot

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut Kilpailukutsu SM-yösuunnistus Tuuloksessa 22.9.2018. Perjantaina 21.9.2018 H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina 22.9.2018 loppukilpailut Kilpailusäännöt ja ohjeet 1 / 5 Kilpailussa noudatetaan IOF:n

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30. Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00. Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv.

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30. Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00. Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4-RAVIT Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. RAVIPÄIVÄT 201 5 pe 1 6.1. la 31.1. ma 9.2.

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT MAANANTAINA 1 2.1.201 5 KLO 1 8.00

TOTO4 -RAVIT MAANANTAINA 1 2.1.201 5 KLO 1 8.00 TOTO4 -RAVIT MAANANTAINA 1 2.1.201 5 KLO 1 8.00 Ratanumero 8 1 /201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO4 -VIHJERIVI 1 : 4,1 2,1 4 (3,2) 2: 6,7,9 (1,3) 3: 1,2,5 (1 0,11 ) 4: 1,2,3 (8,5) 81 riviä,

Lisätiedot