Jätteiden käsittelystä määrätään tarkemmin kunnan jätehuoltomääräyksissä ja rakentamisesta rakennusjärjestyksessä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätteiden käsittelystä määrätään tarkemmin kunnan jätehuoltomääräyksissä ja rakentamisesta rakennusjärjestyksessä."

Transkriptio

1 YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma luonnos Yleistä Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaan kunnanvaltuusto voi antaa kuntaa tai sen osaa koskevia ympäristönsuojelumääräyksiä. Määräyksillä ei kuitenkaan voida lieventää ympäristönsuojelulain vaatimuksia. Ympäristönsuojelumääräykset sitovat kaikkia asukkaita ja viranomaisia. Määräyksiä voidaan antaa vain muusta kuin ympäristönsuojelulain mukaan luvanvaraisesta tai ilmoituksenvaraisesta toiminnasta. Määräysten tulee kohdistua selkeästi rajattuihin toimintoihin tai yleisiin käyttäytymistapoihin, joita ei voida muutoin säädellä. Jätteiden käsittelystä määrätään tarkemmin kunnan jätehuoltomääräyksissä ja rakentamisesta rakennusjärjestyksessä. Nykytilanne Orimattilan kaupungilla ei ole voimassa olevia ympäristönsuojelumääräyksiä. Tavoitteet Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen. Määräysten tavoitteena on myös kuntalaisten mahdollisimman tasapuolinen kohtelu. Vuorovaikutus valmisteluvaiheessa ja osalliset Ympäristönsuojelulain tavoitteena on parantaa kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöasioita koskevaan päätöksentekoon. Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin ympäristönsuojelumääräyksillä voi olla vaikutuksia, on mahdollisuus vaikuttaa määräysten valmisteluun. Tällaisia tahoja ovat esimerkiksi - kaupungin asukkaat - asukasyhdistykset ja kyläjohtokunnat - yrittäjäyhdistykset - maatalous-/metsätalous-/hevostalous-/riistanhoito- ja viljelijäyhdistykset - ympäristönsuojeluyhdistykset - vesiensuojeluyhdistykset - kotiseutuyhdistykset - muut viranomaiset. Lausunnot ympäristönsuojelumääräyksistä pyydetään muun muassa - Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta - ympäristöterveydenhuollolta - naapurikunnilta. Vireille tulosta ja suunnitteluvaiheista ilmoitetaan niin kuin kunnallisista ilmoituksista yleensä. Ympäristönsuojelumääräysten luonnos ja myöhemmin ehdotus pidetään julkisesti nähtävänä vähintään 30 päivän ajan. Tänä aikana kaupungin jäsenillä ja muilla osallisilla on oikeus esittää mielipiteensä siitä.

2 Vaikutusten arviointi Ympäristönsuojelumääräysten laatimiseen sisältyy vaikutusten arviointi, jonka tarkoituksena on selvittää tarpeellisissa määrin ympäristönsuojelumääräysten vaikutuksia koko kunnan alueella. Vaikutuksia arvioidaan valmistelutyön ajan osana prosessia huomioiden osallisten esittämät näkemykset. Tavoiteaikataulu Luonnosvaihe, tammikuu 2013 Ehdotusvaihe, maaliskuu 2013 Hyväksyminen ja voimaantulo Ympäristönsuojelumääräykset hyväksyy Orimattilan kaupunginvaltuusto. Ympäristönsuojelumääräykset tulevat voimaan, kun päätös on saanut lainvoiman ja siitä on tiedotettu asianmukaisesti.

3 ORIMATTILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SISÄLTÖ 1. LUKU Yleiset määräykset 1 Soveltamisala ja tavoite 2 Määräysten valvonta 3 Erityisalueet 2. LUKU Jätevesien käsittely 4 Jätevesien johtaminen viemäriverkostoon vesihuoltolaitoksen tai vesiosuuskunnan vahvistetulla toiminta-alueella 5 Kiinteistökohtaiset jätevesien käsittelymenetelmät Herkät alueet 6 Jäteveden käsittelyjärjestelmän huolto ja kunnossapito 7 Yritysten ja teollisuuden jätevedet 8 Ajoneuvojen, veneiden, koneiden ja vastaavien laitteiden pesu ja huolto 9 Matonpesu ja muu peseminen 3. LUKU Jätteiden käsittely 10 Jätteiden käsittely kiinteistöllä 11 Yleisötilaisuudet 12 Betoni-, tiili- ja asfalttijätteen hyödyntäminen maarakentamisessa 13 Savuhaitat 4. LUKU Kunnossapitotöistä aiheutuvan ympäristön pilaantumisen torjunta 14 Kiinteistöjen kunnossapitotyöt 15 Kulkuväylien kunnossapitotyöt 5. LUKU Tilapäisen melun ja tärinän torjuminen 16 Meluilmoitusmenettelystä poikkeaminen 17 Tiedotusvelvollisuus melua ja tärinää aiheuttavasta toiminnasta 18 Muut melua koskevat määräykset 6. LUKU Kemikaalien ja nestemäisten vaarallisten aineiden varastointi ja käsittely 19 Polttoaine- ja muiden kemikaalisäiliöiden sijoitus 20 Polttoaineiden ja muiden kemikaalien säilyttäminen 21 Polttoaine- ja kemikaalisäiliöiden tarkastukset 22 Maanalaisen säiliön käytöstä poistaminen 23 Tiedot polttoaine- ja kemikaalisäiliöistä ja polttoaine- ja kemikaalionnettomuuksista 24 Polttoaineiden jakelu

4 7. LUKU Toimintojen sijoittuminen ja niistä aiheutuvien päästöjen rajoittaminen 25 Maalämpöjärjestelmä 26 Maalämpökaivojen rakentamisessa muodostuvat jätteet 27 Hevosten, nautaeläinten, sikojen, lampaiden, vuohien ulkoalueiden sijoittaminen 28 Lannan varastointi tai levitys 29 Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoissa syntyvän lietteen käyttö 30 Lumen vastaanottopaikkojen sijoittaminen ja sulamisvesien käsittely 8. LUKU Muut määräykset 31 Yleinen velvollisuus antaa valvontaa varten tarpeellisia tietoja 32 Poikkeaminen ympäristönsuojelumääräyksiä 33 Seuraamukset ympäristönsuojelumääräysten rikkomisesta tai laiminlyönnistä 9. LUKU Voimaantulomääräykset 34 Ympäristönsuojelumääräysten voimaantulo Liite

5 ORIMATTILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1. LUKU Yleiset määräykset Tähän lukuun on koottu yleisiä periaatteita ja ohjeita määräysten tavoitteista sekä niiden antamisesta, valvonnasta, soveltamisesta ja suhteista muihin määräyksiin. Tässä luvussa on myös esitetty ne erityisalueet, joille on tarpeen antaa tarkempia määräyksiä. Ympäristönsuojelulain 19 mukaan kunnanvaltuusto voi antaa tämän lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia, paikallisista olosuhteista johtuvia, kuntaa tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä. Määräykset eivät kuitenkaan voi koskea ympäristönsuojelulain mukaan luvanvaraista toimintaa eivätkä poikkeuksellista tilannetta koskevan, ilmoitusvelvollista tai puolustusvoimien toimintaa. Kunnan ympäristönsuojelumääräykset eivät myöskään voi koskea toimintaa, jonka ympäristönsuojeluvaatimuksista säädetään valtioneuvoston asetuksessa ja joka rekisteröidään tietojärjestelmään siten kuin ympäristönsuojelulaissa säädetään. Tietoa Orimattilan kaupungin pohjavesialueista saa ympäristönsuojelutoimistosta ja 1 Soveltamisala ja tavoite Orimattilan kaupungissa on noudatettava paikallisiin olosuhteisiin perustuvia ympäristönsuojelumääräyksiä. Ympäristönsuojelumääräyksiä noudatetaan muiden kunnallisten määräysten rinnalla ja tarvittaessa niiden kanssa samanaikaisesti. Tällaisia määräyksiä ovat mm. rakennusjärjestys, jätehuoltomääräykset ja eräiltä osin kaavamääräykset. Nämä määräykset ovat voimassa koko Orimattilan kaupungin alueella, jollei muualla näissä määräyksissä toisin säädetä. Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa ja vähentää pilaantumisesta aiheutuvia haittoja siten kuin ympäristönsuojelulain 1. luvussa on esitetty. 2 Määräysten valvonta Näitä määräyksiä valvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Orimattilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimii ympäristölautakunta. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi siirtää tässä laissa tarkoitettua toimivaltaansa alaiselleen viranhaltijalle. Ympäristönsuojelulain 21 :n mukaan kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista lupa- ja valvontatehtävistä huolehtii kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain (64/1986) mukainen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. 3 Erityisalueet

6 - taajaan rakennetut alueet, joilla tarkoitetaan asemakaava-alueita - pohjavesialueet, joilla tarkoitetaan tärkeitä tai yhdyskunnan vedenhankintakäyttöön soveltuvia pohjavesialueita (I ja II luokan pohjavesialueet) - ranta-alueet, joilla tarkoitetaan rantavyöhykettä, joka ulottuu keskimäärin 100 metrin päähän keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta. Ympäristönsuojelulain 19 :n mukaan kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä tulee ottaa huomioon paikalliset olosuhteet. Varsinkin pohjavesien ja rannikkoalueiden suojelu on tärkeää. Kasvavat taajama-alueet johtavat vuorostaan tarpeeseen rajoittaa tiettyä toimintaa taajaan rakennetuilla alueilla. 2. LUKU Jätevesien käsittely Vesihuoltolaitoksen/osuuskunnan vahvistetulla toiminta-alueella sovelletaan vesihuoltolakia (119/2001). Vesihuoltolain 10 :n mukaan kiinteistön tulee liittyä viemäriverkostoon. Ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää vapautuksen liittymisvelvollisuudesta vesihuoltolain 11 :n mukaan kuultuaan kiinteistön omistajaa, kunnan terveydensuojeluviranomaisia, alueellista ELY-keskusta ja vesihuoltolaitosta. Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyssä sovelletaan valtioneuvoston asetusta talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (209/2011). Uudisrakentamista asetuksen vaatimukset koskevat heti. Ennen vuotta 2004 rakennetuissa kiinteistöissä vaatimukset tulee täyttää mennessä. Talousjätevesien puhdistus- ja käsittelylaitteistojen rakentamisessa, sijoittamisessa, käytössä ja kunnossapidossa on sen lisäksi, mitä ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla annetussa ns. hajajätevesiasetuksessa (209/2011) säädetään, noudatettava näitä määräyksiä. Asetuksessa on määritelty vaadittava puhdistustaso. 4 Jätevesien johtaminen viemäriverkostoon vesihuoltolaitoksen tai vesiosuuskunnan vahvistetulla toiminta-alueella Jätevesiviemäriin ei saa johtaa tai laittaa edes laimennettuna sinne kuulumattomia aineita, kuten ongelmajätteitä, öljyä tai rasvaa, ruoantähteitä taikka viemärin tai puhdistamon toimintaa haittaavia kiinteitä jätteitä. Jätemyllyn asettaminen viemäriverkostoon liitetyn kiinteistön viemärilaitteisiin ja jauhetun eloperäisen jätteen tai muun kuin viemäröitäväksi tarkoitetun jätteen johtaminen yleiseen viemäriin on kielletty. Rakennusten ja piha-alueiden hulevesiä ei saa johtaa jätevesiviemäriin. Öljyä, polttoaineita, liuottimia tai rasvoja käsittelevien yritys- ja teollisuuskiinteistöjen sekä muiden em. aineita laitosmaisesti käsittelevien kiinteistöjen jätevedet tulee ennen viemäriin johtamista esikäsitellä asianmukaisissa öljyn-, hiekan- ja/tai rasvanerottimissa. Uudet erotinlaitteistot on varustettava tyhjennystarpeen ilmaisevalla hälytinlaitteistolla. Viemäriin ei saa johtaa ympäristönsuojeluasetuksen 169/ liitteen 1 luettelossa mainittuja aineita ilman ympäristölupaa, jollei ole ilmeistä ja toiminnanharjoittaja voi osoittaa, ettei aineiden päästämisestä viemäriin voi aiheuttaa vesien pilaantumista.

7 Viemäriin johdettavia jätevesiä koskevat määräykset on tarkoitettu kaikille kiinteistöille. Nämä määräykset ovat tarpeen, jotta jätevesien puhdistus toimisi moitteettomasti puhdistamoilla ja näin puhdistetuista jätevesistä aiheutuva haitta olisi mahdollisimman vähäinen. 5 Kiinteistökohtaiset jätevesien käsittelymenetelmät Suunniteltaessa jätevesien käsittelyä tulee puhdistettujen jätevesien purkupaikan osalta noudattaa talousvesikaivoihin ja muihin kohteisiin nähden seuraavia vähimmäisetäisyyksiä: Kohde Vähimmäissuojaetäisyys (m) Talousvesikaivo Vesistö (asuinrakennus, loma-asunnot) 30 Vesistö (sauna) 15 Tie, tontin raja 5 Suojakerros ylimmän pohjavesitason yläpuolelle: Maahansuodattamo 1 Maahanimeyttämö 2 Vähimmäisetäisyys talousvesikaivoihin riippuu siitä, sisällytetäänkö wc-jätevesiä muiden jätevesien joukkoon. Ympäristöluvan myöntävä viranomainen voi antaa poikkeuksen edellä esitetyistä vähimmäisetäisyyksistä, jos esim. maastonmuodot tai maaperän rakenne sitä puoltavat. Mikäli jätevedet käsitellään saostuskaivojen jälkeen maasuodattimessa tai siihen rinnastettavassa puhdistusyksikössä, tulee saostuskaivojen yhteistilavuuden olla 2,5 m3, jos kiinteistöllä syntyy vesikäymälävesiä. Jos vesikäymälävesiä ei synny, saostuskaivojen yhteistilavuuden tulee olla vähintään 1,5 m3. Vesikäymälävesiä ei saa imeyttää suoraan maahan. Harmaiden jätevesien imeytysjärjestelmää suunniteltaessa tulee kiinteistön haltijan varmistua asianmukaisen maaperäselvityksen ja pohjaveden korkeusmittauksen avulla siitä, että maaperä on laadultaan imeytykseen sopiva. Tehdyt selvitykset tulee liittää jäteveden käsittely- ja johtamissuunnitelmaan. Ympäristönsuojeluviranomainen voi päättää umpisäiliön käytöstä tapauskohtaisesti. Kaikkiin umpisäiliöihin tulee asentaa täyttymishälytin. Hule- tai pintavesien johtaminen kiinteistökohtaisiin jätevesien puhdistusjärjestelmiin on kielletty. Herkät alueet (pohjavesialueet ja ranta-alueet) Vesikäymälöiden jätevesi tai virtsa erottelevasta kuivakäymälästä on johdettava umpisäiliöön, mikäli jätevesiä ei voida johtaa pohjavesialueen ulkopuolelle tiiviissä jätevesiputkessa. Harmaiden jätevesien käsittelyn edellytyksenä on tiivis pohjarakenne ja jätevesien purkupaikan valinnassa käytetään tapauskohtaista harkintaa kuitenkin siten, että pohjavesialueelle ei imeytetä käsiteltyjäkään jätevesiä.

8 Rannan läheisyydessä puhdistuslaitteistot tulee sijoittaa siten, että myös tulva-aikoina ja ylivesikorkeuden aikana puhdistuslaitteistot toimivat moitteettomasti. Puhdistetut jätevedet voidaan imeyttää esikäsittelyn jälkeen maahan mikäli ranta-alue ei ole pohjavesialuetta tai johtaa siten, että ne ohjataan rantalinjasta poispäin. Saostuskaivot tulee mitoittaa riittävän tilaviksi suhteessa käsiteltäviin jätevesimääriin, jotta jätevesien viipymä kaivoissa muuttuu riittävän pitkäksi. Suositeltava viipymäaika on kaksi vuorokautta. Tällöin jätevesi ehtii riittävästi jäähtyä eikä esim. rasvaa pääse karkaamaan haitallisissa määrin varsinaiseen puhdistusyksikköön. Jätevesien imeyttäminen ei ole lainkaan mahdollista pohjavesialueilla. Muuten puhdistetut jätevedet on mahdollista imeyttää vain vettä läpäisevillä alueilla (hiekka, moreeni, hieta), missä ei ole pohjaveden tai talousvesikaivojen pilaantumisen vaaraa. Puhdistettuja jätevesiä imeytettäessä on jätettävä riittävä suojaetäisyys pohjaveden yläpintaan ja talousvesikaivoihin nähden. Vettä läpäisemättömillä alueilla (savikot ja laajat kallioalueet) ei jätevesien maahan imeyttämistä voida käyttää maaperän tiiviyden takia. Jätevesijärjestelmän valinta, sijoittaminen ja mitoittaminen ovat tapauskohtaisia toimenpiteitä. Jätevesien käsittelyratkaisua suunniteltaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota käsitellyn jäteveden poisjohtamiseen. Pohjavesialueilla jätevesien imeyttäminen ei ole mahdollista pohjaveden pilaantumisen tai sen vaarantamisen takia. Ympäristönsuojelulain 8 :n mukaan pohjavettä ei saa pilata. 6 Jäteveden käsittelyjärjestelmän huolto ja kunnossapito Kiinteistön haltijan tulee huolehtia siitä, että jätevesien esikäsittely- ja puhdistuslaitteet ovat kaikissa olosuhteissa toimintakunnossa ja että puhdistusteho vastaa niille asetettuja vaatimuksia. Kiinteistön haltijan tulee osoittaa ja tarvittaessa varmistaa puhdistuslaitteiden toiminnan teho näytteenotoin tai muulla hyväksyttävällä tavalla. Kiinteistön haltijan tulee vähintään kahden vuoden ajan säilyttää tositteet, joista ilmenevät puhdistuslaitteiden tarkastukset, huollot, säiliöiden tyhjennykset ja mahdolliset näytteenottojen tutkimustulokset. Tiedot tulee pyydettäessä antaa kunnan ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaiselle. Umpisäiliöiden, öljyn-, hiekan- ja rasvanerottimien tyhjentämisestä ja tarkastamisesta määrätään jätehuoltomääräyksissä. Pohjaveden ja pintavesien pilaantumisen sekä jätevesistä aiheutuvien muiden haittojen estämiseksi on tarpeen antaa määräyksiä käsittelyjärjestelmien huollosta ja kunnossapidosta. Nämä määräykset ovat myös tarpeen, jotta jäteveden puhdistustehoja voidaan asianmukaisesti valvoa. 7 Yritysten ja teollisuuden jätevedet Mikäli yritys- tai teollisuuskäytössä olevalla kiinteistöllä muodostuvat jätevedet ovat määrältään ja koostumukseltaan rinnastettavissa tavanomaisella asuinkiinteistöllä muodostuviin jätevesiin eikä niiden johtaminen edellytä ympäristönsuojelulain 28 :n

9 mukaan ympäristölupaa, tulee niiden käsittelyssä noudattaa asuinkiinteistöille tarkoitettuja ohjeita jätevesien käsittelystä. Mikäli teollisuuskiinteistön jätevesiä ei voi rinnastaa asuinkiinteistöllä muodostuviin jätevesiin ja kiinteistöllä muodostuu esim. öljyisiä jätevesiä, tulee jätevedet johtaa umpisäiliöön. Orimattilan kaupungissa on pieniä yrityksiä, jotka sijaitsevat vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden ulkopuolella. Tässä pykälässä annetuilla määräyksillä on tarkoitus ohjeistaa ympäristölupaa tarvitsemattomien yritys- ja teollisuuskäytössä olevien kiinteistöjen jäteveden käsittelyä (Ympäristönsuojelulain 7 maaperän pilaamiskielto ja 8 pohjaveden pilaamiskielto). 8 Ajoneuvojen, veneiden, koneiden ja vastaavien laitteiden pesu ja huolto Luokitelluilla I ja II -luokan pohjavesialueilla ajoneuvojen, veneiden, koneiden ja vastaavien laitteiden pesu on kielletty pesuaineilla muualla kuin tarkoitukseen rakennetulla pesupaikalla, josta pesuvedet johdetaan hiekan- ja öljynerotuskaivon kautta yleiseen jätevesiviemäriin tai muuhun hyväksyttyyn jätevesien puhdistusjärjestelmään. Pohjavesialueilla jätevedet aiheuttavat pohjaveden pilaantumisen vaaraa, jos ne pääsevät imeytymään maahan. Pohjaveden pilaantumisen vaaran aiheuttaminen on kielletty (Ympäristönsuojelulaki 8 pohjaveden pilaamiskielto). Ajoneuvojen, veneiden, koneiden ja laitteiden pesu liuotinpohjaisilla pesuaineilla on kielletty muualla kuin tähän tarkoitukseen rakennetulla pesupaikalla, josta jätevedet johdetaan hiekan- ja öljynerottimen kautta yleiseen jätevesiviemäriin tai muuhun hyväksyttyyn jätevesien puhdistusjärjestelmään. Jätevedet aiheuttavat ympäristön pilaantumisen vaaraa, jos ne pääsevät imeytymään maahan (Ympäristönsuojelulaki 3, 8 ja 14 ). Ajoneuvojen, veneiden, koneiden ja laitteiden pesu on kielletty katu- ja tiealueilla ja muilla yleisessä käytössä olevilla alueilla. Pesuvesien joutuminen suoraan vesistöön on estettävä. Pesu vesistön rannalla tai pesuveden johtaminen sadevesiviemäriin voi aiheuttaa vesistön pilaantumista, jos jätevedet pääsevät valumaan tai johtumaan vesistöön ja myös pohjavesien pilaantumista (Ympäristönsuojelulaki 3 ja 8 ). Ammattimainen tai laajamittainen ajoneuvojen, veneiden, koneiden ja vastaavien laitteiden pesu on sallittu ainoastaan tähän tarkoitukseen rakennetulla pesupaikalla, josta pesuvedet on johdettava hiekan- ja öljynerotuskaivon kautta yleiseen jätevesiviemäriin tai muuhun hyväksyttyyn jätevesien puhdistusjärjestelmään. Pesuvesien huomattava määrä voi aiheuttaa ympäristön pilaantumista ja viihtyisyyden vähentymistä (Ympäristönsuojelulaki 3 ). 9 Matonpesu ja muu peseminen

10 Mattojen, tekstiilien ja muiden vastaavien pesussa on käytettävä biohajoavia pesuaineita, mikäli jätevesiä ei johdeta jätevesijärjestelmään. Pesuaineissa on vesiluonnolle haitallisia aineita. Mattojen, tekstiilien ja muiden vastaavien pesu tulisikin järjestää siten, että pesuvedet eivät joudu suoraan vesistöön. 3. LUKU Jätteiden käsittely Kiinteistöjen jätehuoltoa koskevat määräykset annetaan kunnan jätehuoltomääräyksissä. Tässä kappaleessa annettavat määräykset koskevat jätteen käsittelystä ympäristöön ja luontoon aiheutuvien haittojen ehkäisyä sekä ilmoitusvelvollista jätteen hyödyntämistä. Kiinteistöjen jätehuolto tulee järjestää siten, ettei siitä aiheudu roskaantumista, hajuhaittaa tai maaperän tai pohjaveden pilaantumisvaaraa. Jätteiden kompostoimista ja polttamisesta määrätään tarkemmin Orimattilan kaupungin jätehuoltomääräyksissä. Ammattimainen ja laajamittainen jätteiden käsittely tai hyödyntäminen on aina luvanvaraista. Mineraaliperäisen jätteen ammattimaiseen hyödyntämiseen sovelletaan valtioneuvoston asetusta eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa (591/2006), mikäli kyseessä ei ole ympäristölupaa edellyttävä toiminta. 10 Jätteiden käsittely kiinteistöllä Jätteiden keräys, välivarastointi ja käsittely on toteutettava niin, että estetään haitallisten eläinten pääsy jäteastioihin. Jätteiden läjittäminen omalle, toisen omistamalle yksityiselle tai julkiselle alueelle on kielletty. Puutarhajätteiden, kuten lehtien ja risujen vienti yleisille puisto-, viher- ja vesialueille, ojat mukaan lukien, on kielletty. Käymäläjäte on kerättävä, varastoitava, kompostoitava ja hyödynnettävä asianmukaisesti. Käymäläjätettä tai valmista kompostimultaa ja sen sisältämiä ravinteita ei saa päästää vesistöön tai ojaan siten, että aiheutuu pohjavesien tai kaivon pilaantumisvaaraa. Kompostoitua jätevedenpuhdistamolietettä ei saa sijoittaa I ja II -luokan pohjavesialueille, talousvesikaivojen läheisyyteen tai talousvedenoton kannalta tärkeiden vesistöjen ranta-alueille. Rakennustoiminnassa syntyvä pilaantumaton ylijäämämaa voidaan hyödyntää sellaisenaan rakennuspaikalla, ellei lainsäädännöstä muuta johdu, muualla viranomaisen hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Jätteistä saattaa aiheutua merkittävää ympäristön pilaantumista, jos niiden käsittely ei ole asianmukaista.

11 11 Yleisötilaisuudet Suuren yleisötilaisuuden, vähintään 500 osallistujaa, järjestäjän on huolehdittava jätehuollon järjestämisestä ja hyötyjätteiden erottelua koskevasta ohjauksesta ja neuvonnasta. Tilaisuuden järjestäjä on velvollinen toimittamaan jätehuoltoa koskevan suunnitelman vähintään kaksi viikkoa ennen tilaisuutta kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksyttäväksi. Suunnitelma on toimitettava hyväksyttäväksi jätehuollon järjestämistä koskevien yleisten huolehtimisvelvollisuuksien noudattamiseksi. 12 Betoni-, tiili- ja asfalttijätteen hyödyntäminen maarakentamisessa Ei-ammattimaisessa maarakentamisessa voidaan käyttää puhtaita betoni-, tiili- ja asfalttijätettä vähäisessä määrin korvaamaan luonnonaineksia. Tämä edellyttää kuitenkin seuraavaa: - materiaali ei sisällä ympäristölle tai terveydelle haitallisia aineita eikä aiheuta muutakaan haittaa tai vaaraa ympäristölle - materiaali ei sisällä betoniterästä (betonijäte) tai tuhkaa - materiaali on murskattu käyttötarkoitukseen sopivasti - sijoituspaikka ei ole I tai II -luokan pohjavesialueella ja etäisyys lähimpään talousvesikaivoon on riittävä - jätettä sisältävä rakennekerros peitetään tai päällystetään - jätteen sijoittamiselle on kiinteistön omistajan ja haltijan hyväksyntä. Rakentajan on oltava selvillä jäte-erien puhtaudesta ja haitattomuudesta. Edellä esitetystä hyötykäytöstä on ilmoitettava Orimattilan ympäristönsuojeluviranomaiselle vähintään 30 vrk ennen sijoittamista. Ilmoituksesta on käytävä ilmi vähintään seuraavat seikat: jätteen laatu, määrä, alkuperä ja esikäsittelytapa. Lisäksi ilmoitukseen on liitettävä jätteen ympäristökelpoisuutta kuvaavat analyysitulokset ja karttapiirros sijoituspaikasta. Valvontaviranomainen arvioi ilmoituksen perusteella myös mahdollisen ympäristölupatarpeen. Kiinteistön haltijan vaihtuessa jätteen hyötykäytöstä maarakentamisessa on annettava tieto uudelle haltijalle. Maanrakennustoimintaan on usein varsin edullisestikin tarjolla purkujätettä. Pienimuotoisesti tällaisen jätteen hyödyntäminen ei ole ympäristöluvan varaista. Ilmoitusmenettelyn kautta arvioidaan ympäristöluvan tarvetta ja samalla kiinteistön maankäyttöön liittyvät tiedot tallentuvat. 13 Savuhaitat Oksien, risujen, puiden/pensaiden lehtien ja haravointijätteiden ulkopoltto ei ole sallittua asemakaavoitetulla alueella. Kiinteistökohtaisissa lämmityskattiloissa ja muissa tulipesissä ei saa polttaa jätteitä, lukuun ottamatta puhdasta, käsittelemätöntä, kuivaa puuta ja vähäisiä määriä kuivaa paperia, kartonkia ja pahvia sytykkeenä. Tuoreen ja märän puun poltto sekä ns. kitupoltto on kielletty.

12 Jätteiden avopoltto on kielletty. Pienkiinteistöjen lämmityslaitteet, uunit ja muut tulisijat eivät sovellu jätteen polttamiseen, koska niissä palamisolosuhteet (lämpötila) eivät ole hallittavissa. Jätteiden (esim. muovit, styroksi) poltossa syntyy nokea, hajua ja terveydelle haitallisia ja mahdollisesti myrkyllisiä yhdisteitä (Ympäristönsuojelulaki 3 ). 4. LUKU Kunnossapitotöistä aiheutuvan ympäristön pilaantumisen torjunta Erilaisista kunnostustöistä saattaa aiheutua naapurustolle varsin suurta haittaa etenkin tiheästi rakennetulla taajama-alueella. Näiden haittojen torjumiseksi on tarpeen antaa määräyksiä. Melua tai tärinää aiheuttavissa kunnostustöissä on lisäksi huomioitava, mitä luvussa 5 määrätään. 14 Kiinteistöjen kunnossapitotyöt Hiekkapuhallus-, maalaus- ja muiden kunnostustöiden yhteydessä tulee huolehtia siitä, että toiminnasta aiheutuva pöly, liuotinhöyryt tai muut vastaavat päästöt eivät aiheuta haittaa tai vaaraa kiinteistön asukkaille, naapureille tai ympäristölle. Työkohde ja maaperä tulee suojata esim. tiiviillä alustalla siten, että jätteiden pääsy maaperään ja viemäriin estetään. Työn jälkeen piha- ja katualueet on siivottava ja syntyneet jätteet on toimitettava jätteiden laadun edellyttämään käsittelyyn. Kiinteistöjen erilaiset kunnossapitotyöt ovat välttämättömiä toimenpiteitä, jotka hallitsemattomasti tehtynä saattavat aiheuttaa pölyämistä ja muita päästöjä. Työn aikaisilla suojauksilla ja työn jälkien siivoamisella haitat voidaan minimoida. 15 Kulkuväylien kunnossapitotyöt Kulkuväylien ja muiden alueiden kunnossapitotyön aiheuttama pölyäminen tulee estää varustamalla harjayksikkö kastelulaitteella ja roskien keruulaitteella. Lehtipuhaltimien käyttö hiekoitushiekan poistamiseen on pääsääntöisesti kielletty. Jos lehtipuhallinta on välttämättömien kunnossapitotöiden vuoksi perusteltua käyttää, on hiekan pölyäminen estettävä riittävällä kastelulla. Tiesuolan käyttö liukkauden torjuntaan ja pölyämisen torjumiseksi tulee rajoittaa pohjavesialueilla. Keliolosuhteiden niin vaatiessa suolan käyttö on sallittua. Suolan valinnassa tulee käyttää ympäristöä vähiten kuormittavaa vaihtoehtoa. Kulkuväylien kunnossapitotöissä käytettävät työkoneet aiheuttavat keväisin hiekoitusalueiden pölyämistä ja ilmanlaadun huonontumista. Joskus hiekoitushiekan tehokas poistaminen vaatii kuitenkin esimerkiksi lehtipuhaltimen käyttöä. Tällöin puhaltimesta aiheutuvaa ilmanlaadun heikkeneminen on minimoitava riittävällä kastelulla. Tiesuola vaikuttaa haitallisesti pohja- ja pintavesiin sekä maaperään ja kasvillisuuteen, joten sen käyttöä on tarpeen rajoittaa. Erityisesti tiesuolasta on haittaa pohjavesialueilla, joilla sen käyttöä tulee välttää.

13 5. LUKU Tilapäisen melun tai tärinän torjuminen Meluilmoitusmenettely: Räjäytystyöstä, kiven murskauksesta, lyöntipaalutuksesta, moottoriurheilukilpailusta/harjoitteluradasta, polttopuiden keskitetystä halkaisu/sahaustoiminnasta tai muusta vastaavasta erityisen häiritsevää melua aiheuttavasta työstä tai tapahtumasta tulee aina tehdä ympäristönsuojelulain 60 :n mukainen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, mikäli toiminnalla ei ole ympäristölupaa. Vähintään 50 päivää kestävä murskaus ja pohjavesialueella myös lyhyemmän aikaa tehtävä murskaus edellyttää ympäristölupaa. Pohjavesialueella murskaustoiminnan sijoittuminen voi aiheuttaa pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Meluilmoitus on tehtävä vähintään 30 vuorokautta (katso poikkeustilanne 32) ennen toiminnan alkamista, ja ilmoituksesta on käytävä ilmi toiminnan sijoituspaikka, toiminta-aika sekä toiminnanharjoittaja ja yhteyshenkilö. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi tarvittaessa antaa toiminnalle tarpeellisia tarkempia määräyksiä. 16 Meluilmoitusmenettelystä poikkeaminen Meluilmoitusta ei tarvitse tehdä seuraavissa tapauksissa: 1) Äänenvahvistimien ja äänentoistolaitteiden tilapäinen käyttö ulkotiloissa taajaan rakennetulla alueella sijaitsevalla torilla, urheilukentällä tai muulla yleisökäyttöön tarkoitetussa tai soveltuvassa paikassa ko. paikan toimintaan liittyvien tapahtumien yhteydessä tai mainostarkoituksessa arkisin klo ja sunnuntaisin klo Tapahtumien järjestäjän on huolehdittava siitä, että äänentoistolaitteiden suuntaus ja äänenvahvistinlaitteiden säädöt on toteutettu siten, että niiden käyttö häiritsee naapurustoa mahdollisimman vähän ja että valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaiset melutason arvot eivät ylity. Tilaisuuden, tapahtuman tai toimenpiteen järjestäjällä on oltava tiedot äänenvahvistinlaitteiden teknisistä ominaisuuksista, niiden sijoittamisesta ja muista valvonnan kannalta tarpeellisista ominaisuuksista. 2) ilotulituksesta, joka järjestetään uuden vuoden aattona ennen klo Vuodenvaihteessa järjestettävästä ilotulituksesta ei tarvitse ilmoittaa. Uudenvuodenaattona noudatetaan valtakunnallisia sääntöjä ja pelastusviranomaisten määräyksiä aikarajoituksista ja muista turvallisuus yms. järjestelyistä. Osana alueen normaaliin käyttöön kuuluva meluava toiminta saatetaan kokea häiritsevänä, vaikka toiminnan melutaso ei ylittäisikään annettuja ohjearvoja. Melun häiritsevyyteen vaikuttaa mm. äänen laatu ja kestoisuus, etäisyys melulähteeseen, kiinteistön käyttötarkoitus, vesistön läheisyys, melua vaimentavat esteet ja vuorokauden aika, jolloin melua syntyy. Ilmoitusmenettelyn ulkopuolelle on rajattu lyhytaikaista ja vain hieman häiritsevää toimintaa, joka on pääosin odotettavissa oleva ottaen huomioon alueen sijainti, käyttötarkoitus, toiminta tai ajankohta.

14 17 Tiedotusvelvollisuus melua ja tärinää aiheuttavasta toiminnasta Erityisen häiritsevää melu ja tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta, myös sellaisesta, josta ei ole tehty meluilmoitusta, on toiminnanharjoittajan tai tapahtuman järjestäjän aina etukäteen tiedotettava vaikutusalueen asutukselle ja muille kohteille, joille toiminnasta saattaa aiheutua haittaa tai häiriötä. Esimerkiksi rakennuttajan tai urakoitsijan tai tilaisuuden järjestäjän (kun yleisötapahtumapaikkaa ei ole varattu asemaakaavassa tähän tarkoitukseen)on tiedotettava etukäteen erityisen häiritsevää melua aiheuttavista rakennus-, purku-, korjaus- tai kunnostustöistä melun vaikutuspiirissä oleville asukkaille, hoito- ja oppilaitoksille sekä muille sellaisille kohteille, joille työstä saattaa aiheutua haittaa tai häiriötä. Tiedote on jaettava viimeistään seitsemän päivää ennen työn aloittamista. Siitä on käytävä ilmi työn kokonaiskesto, päivittäiset työajat ja työstä vastaavien yhteystiedot. Vastaavan henkilön tulee olla tavoitettavissa tiedotteen yhteystietojen avulla koko työn ajan. Tiedote tulee saattaa tiedoksi myös kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tietoisuus tulevasta tapahtumasta ja meluun ennalta varautuminen vaikuttavat siihen, kuinka häiritsevänä melu koetaan. Tiedottamisvelvollisuudesta on määrätty, jotta naapurit ja lähialueen asukkaat osaavat ennalta varautua toimenpiteistä mahdollisesti aiheutuviin häiriöihin. Hallituksen esitys eduskunnalle ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännön uudistamiseksi (HE 84/1999) 19 2 mom 2 kohta, esityksen yksityiskohtaiset perustelut. Useilla kiinteistönomistajilla on melusta häiriintyviä lemmikkejä. 18 Muut melua koskevat määräykset Äänenvahvistimen ja äänentoistolaitteiden häiritsevä käyttö on yleisellä paikalla kielletty. Taajaan rakennetulla alueella häiritsevää melua aiheuttavien koneiden ja laitteiden käyttäminen, kuten esimerkiksi lehtipuhaltimen, sirkkelin, kulmahiontakoneen tai moottorisahan käyttäminen, sekä häiritsevää melua aiheuttavien toimintojen suorittaminen on kielletty yöaikaan klo ja sunnuntaisin ja pyhäpäivinä klo Muina aikoina toimittaessa on koneiden ja laitteiden käyttö ja toimintojen suorittaminen toteutettava siten, että valtioneuvoston päätöksen 993/192 mukaiset melutason ohjearvot eivät ylity. Edellä olevasta yöaikaa koskevasta kiellosta huolimatta on maa- ja metsätalouselinkeinon harjoittamisen vuoksi välttämätön tilapäinen ja lyhytaikainen häiritsevää melua aiheuttava toiminta, kuten leikkuupuimurin, heinän/viljankuivurin tai sadetuslaitteen käyttö sallittu. Taajaan rakennetulla alueella häiritsevää melua aiheuttavaa lumenaurausta, muuta kunnossapitotyötä ja jätteiden kuormausta ei saa suorittaa arkisin ma-la klo eikä sunnuntaisin tai pyhäpäivinä. Määräys ei kuitenkaan koske liikenneväylien, kevyen liikenteen väylien, eikä pysäköintialueiden lumenaurausta ja kunnossapitoa, mikäli sitä on liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden kannalta pidettävä välttämättömänä. Määräys ei myöskään koske teollisuuslaitoksessa tehtäviä töitä, kiireellisiä viankorjaustöitä ja välttämättömiä puhdistustöitä. Melua aiheuttavien laitteiden ajattelemattomasta käytöstä aiheutuu usein ympäristölle huomattavaa haittaa. Taajama-alueilla ja herkästi häiriintyvien kohteiden läheisyydessä meluavien toimien rajoittamiselle on erityistä tarvetta. Lisäksi meluavaa toimintaa on rajoitettu aikaan, jolloin ihmiset kaipaavat erityistä rauhaa. Tietyissä välttämättömissä toiminnoissa, kuten maatalouselinkeinon harjoittamisessa ja liikenneväylien puhtaanapidossa voidaan määräyksistä poiketa.

15 6. LUKU Kemikaalien ja nestemäisten vaarallisten aineiden varastointi ja käsittely Terveydelle ja ympäristölle vaaralliset tai palo- ja räjähdysvaaralliset polttoaineet ja muut kemikaalit on säilytettävä niitä koskevien käyttöturvallisuustiedotteiden mukaiseesti sekä muulla tavoin siten, että niiden pääsy maaperään, pohjavesiin, vesistöihin ja muualle ympäristöön on estetty. Vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely ja varastointi on luvan- tai ilmoituksenvaraista. I ja II luokan pohjavesialueilla sijaitsevat vanhat maanalaiset polttoaine- ja kemikaalisäiliöt tulee kiinteistön haltijan tai omistajan toimesta tarkastuttaa valtuutetulla tarkastajalla kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 344/1983 ja näiden ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti. Jakelupisteisiin ja jakeluasemiin, joiden säiliötilavuus on yli 10 m3, sovelletaan valtioneuvoston asetusta nestemäisten polttoaineiden jakeluasemien ympäristönsuojeluvaatimuksista 444/2010. Asetusta sovelletaan ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimuksena myös jakeluasemiin sekä auto- ja konevarikoiden jakelupisteisiin, joiden polttoainesäiliöiden kokonaistilavuus on alle 10 m3, mikäli jakeluasema/piste sijaitsee pohjavesialueella ja sen toiminnasta voi aiheutua pohjaveden pilaantumista. Edellä mainitut jakeluasemat/pisteet edellyttävät ympäristönsuojelulain mukaista lupaa tai rekisteröintiä. Polttoaine- ja kemikaalisäiliöiden huolimattomasta sijoittamisesta tai niiden käytöstä poistamisesta voi aiheutua vuotojen seurauksena maaperän pilaantumista. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukaan pilaantuneen maan poistamisen ja maaperän puhdistamiseen voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, jos 1) pilaantuneen alueen laajuus ja maaperän pilaantumisen aste on riittävästi selvitetty, 2) puhdistuksessa noudatetaan yleisesti käytössä olevaa, hyväksyttävää puhdistusmenetelmää, ja 3) toiminnasta ei aiheudu ympäristön muuta pilaantumista. 19 Polttoaine- ja muiden kemikaalisäiliöiden sijoitus Ulkona olevia öljy- ja muita polttoainesäiliöitä tai muita vaarallisten aineiden säiliöitä ei tule sijoittaa I ja II luokan pohjavesialueelle ilman perusteltua syytä. Ulkona olevat polttoaine- tai kemikaalisäiliöt on sijoitettava maan päälle, lukuun ottamatta jakeluasemien säiliöitä. Säiliöiden on oltava kaksivaippaisia tai ne on sijoitettava katoksellisiin ja tiiviisiin suoja-altaisiin, joiden tilavuus määräytyy kemikaalin vaarallisuuden ja säiliön koon mukaan. Tämä koskee myös väliaikaisia, esim. työmaiden säiliöitä. Orimattilan kaupungin alueella on maanviljelijöiden, kuljetusliikkeiden ja muiden toimijoiden käytössä runsaasti pieniä polttoaineen tai muiden kemikaalien säilytykseen käytettäviä säiliöitä. Väärin sijoitettuina säiliöt voivat aiheuttaa riskin polttoaineen vuotamisesta ympäristöön. Polttoaine- ja/tai kemikaalisäiliöiden sijoittaminen pohjavesialueelle on riski pohjaveden laadulle. Ympäristönsuojelulain 8 :n mukaan pohjavettä ei saa pilata.

16 20 Polttoaineiden ja muiden kemikaalien säilyttäminen Säiliöissä tulee olla - Tyyppikilpi, laponesto, ilmaputki, ylitäytönestin ja pistoolilla varustettu polttoaineletku ja lisäksi - lukittava täyttöaukko, lukittava pistooli kannaketelineessä ja lukittava pumppu tai täyttöaukko, pistooli ja pumppu lukittavassa suojakotelossa. Ulkona olevien varastojen on oltava lukittuja ja suojattuja mahdolliselta ilkivallalta. Säiliöiden tai astioiden päällä on luettava, mitä kemikaalia säiliö tai astia sisältää. Sisätiloissa yllä tarkoitetut polttoaineet ja muut kemikaalit tulee säilyttää tiivislattiaisessa, kynnyksin tai lattiakaadoin varustetussa viemäröimättömässä tilassa siten, että vuototilanteessa polttoaineen tai kemikaalin pääsy viemäriin tai maaperään on estetty. Kynnys on mitoitettava vähintään suurimman varastoitavan säiliön tilavuuden mukaiseksi. Polttoaineen tai muiden kemikaalien säilytykseen käytettävät säiliöt on varustettava sellaisella tekniikalla ja sellaisilla varusteilla, jotka ennaltaehkäisevät vahinkojen syntyä. Ilkivallan torjumiseen on myös varauduttava, koska sen seurauksena voi aiheutua ympäristön pilaantumista. Tämän estämiseksi on tärkeä noudattaa parasta käytäntöä ja huolellisuutta. 21 Polttoaine- ja kemikaalisäiliöiden tarkastukset I ja II luokan pohjavesialueilla sijaitsevat maanpäälliset ja vanhat maanalaiset polttoaineja kemikaalisäiliöt sekä muilla alueilla sijaitsevat maanpäälliset ja vanhat maanalaiset säiliöt tulee kiinteistön haltijan tai omistajan toimesta tarkastuttaa valtuutetulla tarkastajalla suositusten mukaisesti, kuitenkin vähintään kerran kymmenessä vuodessa. Tarkastuksesta on laadittava tarkastuspöytäkirja, joka on säilytettävä ja pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle. Tarkastuksen tekijällä on oltava tehtävän edellyttämä pätevyys. Orimattilan kaupungin alueella on maanviljelijöiden, kuljetusliikkeiden ja muiden toimijoiden käytössä runsaasti pieniä polttoaineen tai muiden kemikaalien säilytykseen käytettäviä säiliöitä. Väärin sijoitettuina, käytettyinä tai huollettuina tai ilkivallan seurauksena näistä säiliöistä voi aiheutua ympäristön pilaantumista. Tämän estämiseksi on tärkeää noudattaa parasta käytäntöä ja huolellisuutta. 22 Maanalaisen säiliön käytöstä poistaminen Kiinteistön omistaja tai haltija on velvollinen huolehtimaan siitä, että kiinteistöllä sijaitsevat maanalaiset polttoaine- ja kemikaalisäiliöt suoja-altaineen ja putkistoineen poistetaan kiinteistöltä, kun niitä ei enää käytetä. Ennen säiliön poistamista se tulee puhdistuttaa asianmukaisesti. Puhdistuksen suorittajalla on oltava tehtävän edellyttämä ammattitaito. Mahdolliset vuodot tulee tarkastaa ja niistä tulee välittömästi ilmoittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Todistus puhdistuksesta ja säiliön poistamisesta on toimitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle. Polttoaine- ja kemikaalisäiliön sijaitessa sellaisessa paikassa, että sitä on teknisesti lähes mahdotonta poistaa tai että siitä aiheutuu kohtuutonta vahinkoa muulle omaisuudelle,

17 kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää poikkeuksen säiliön ja/tai suoja-altaan poistamisesta. Säiliön täyttö- ja ilmaputki on kuitenkin aina poistettava. Maa-alueen luovuttajan tai vuokraajan on annettava tieto säiliöstä maa-alueen uudelle omistajalle tai haltijalle. Vanhat käytöstä poistetut säiliöt oheislaitteineen ovat jätettä ja ne tulee poistaa ja hävittää asianmukaisesti. Poistamisen yhteydessä voidaan havaita säiliön käytön aikana mahdollisesti tapahtuneet vuodot. Vanhojen säiliöiden ympärillä oleva maaperä voi olla vuotojen seurauksena pilaantunutta, mikä edellyttää puhdistamista. 23 Tiedot polttoaine- ja kemikaalisäiliöistä ja polttoaine- ja kemikaalionnettomuuksista Kiinteistön haltijan ja omistajan, alueen käyttäjän tai toiminnanharjoittajan on pyydettäessä annettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle valvontaa varten tarpeelliset tiedot kiinteistöllä sijaitsevista säiliöistä, niiden kunnosta, tarkastuksista ja suoritetuista huoltotoimenpiteistä. Polttoaine- ja kemikaalionnettomuuksista on aina välittömästi ilmoitettava pelastus-, terveydensuojelu- ja ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ympäristönsuojelulain 83 :n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on oikeus valvontaa ja ympäristönsuojelulain täytäntöönpanoa varten saada viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä tarpeellisia tietoja toiminnanharjoittajilta. 24 Polttoaineiden jakelu Jakelupisteisiin, joiden säiliöiden yhteistilavuus on alle 10 m3 ja jotka eivät sijaitse tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella, sovelletaan seuraavaa määräystä: Jakelualue on vähintään kolmen (3) metrin säteellä jakelulaitteesta rakennettava tiiviiksi ja päällystettävä. Lisäksi on estettävä vuodot jakelulaitteiden korokkeen alta. Mahdollisen polttonestevuodon pääsy maaperään on estettävä reunuksilla tai vastaavilla järjestelyillä. Jakelualueelle kertyvät pintavedet on johdettava öljynerottimen kautta. Jakelualueella tulee olla imeytysainetta ja muuta kalustoa vuotojen leviämisen estämistä ja keräämistä varten. Työmaiden ja maatilojen jakelupisteitä määräys ei koske. Määräykset ovat tarpeen maaperän ja pohjaveden suojelemiseksi. 7. LUKU Toimintojen sijoittuminen ja niistä aiheutuvien päästöjen rajoittaminen Maalämpökaivon asentaminen ei ole sallittua I ja II luokan pohjavesialueiden varsinaisella muodostumisalueella eikä 500 metriä lähempänä pohjavedenottamoa.

18 Maalämpökaivon asentaminen vaatii maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen toimenpideluvan. Vesistöön sijoitettava maalämpöputkisto edellyttää aina vesialueen omistajan kirjallista suostumusta. Ympäristönsuojeluviranomaiselle tulee lisäksi tehdä ilmoitus vesistöön rakentamisesta. Eläinsuojia, ulkotarhoja tai ratsastuskenttiä ei ole suositeltavaa perustaa luokitellulle pohjavesialueelle. Lannan patteroinnista ja poikkeamisesta lannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta tulee tehdä nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n mukainen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle 30 päivää ennen kyseessä olevia toimenpiteitä. 25 Maalämpöjärjestelmä Lämpökaivon asentaminen ei ole sallittua I ja II -luokan pohjavesialueiden varsinaisella muodostumisalueella eikä 500 metriä lähempänä pohjavedenottamoa. Ympäristönsuojeluviranomainen voi myös kieltää tapauskohtaisesti lämpökaivon asentamisen riskialttiille paikoille, kuten pilaantuneita maita käsitteleville alueille. Maalämpöjärjestelmien kuntoa on kiinteistön omistajan/haltijan tarkkailtava säännöllisesti ja mahdollisista vahinkotilanteista on ilmoitettava välittömästi pelastuslaitokselle, terveydensuojeluviranomaiselle ja ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä ryhdyttävä asianmukaisiin välittömiin torjuntatoimenpiteisiin. Maalämpökaivot on sijoitettava riittävän etäälle rakennuksista, talousvesikaivoista ja muista rakennelmista. Suositukset on esitetty seuraavassa taulukossa: KOHDE Toinen lämpökaivo Porakaivo Rengaskaivo Rakennus Tontin raja Kiinteistökohtainen jätevedenpuhdistamo Viemärit ja vesijohdot SUOSITELTU MINIMIETÄISYYS 20 m 40 m 20 m 3 m 10 m Kaikki jätevedet 30 m,harmaat jätevedet 20m 5 m Pintavesien pääsy pohjaveteen on estettävä porausreikään asennettavalla tiiviillä ja riittävän syvällä suojaholkilla. Porausreikä on lisäksi varustettava vesitiiviillä hatulla. Maalämpölaitteissa käytettävät lämmönsiirtoaineet eivät saa olla ympäristölle vaarallisia ja aiheuttaa riskiä pohjavedelle. Mikäli maalämpökaivon rakenteet tiivistetään puutteellisesti, saattaa pintavesiä kulkeutua suoraan pohjaveteen, mikä aiheuttaa pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Muihin rakenteisiin suositeltujen minimietäisyyksien tarkoitus on ehkäistä riskejä ja ongelmatilanteita. Pohjaveden virtausolosuhteet saattavat paikallisesti vaikuttaa sopivaan etäisyyteen toisten lämpökaivojen ja pora- ja rengaskaivojen välillä. Kiinteistökohtainen jätevedenpuhdistamo tulisi sijoittaa pohjaveden virtaussuunnassa talousvesikaivon ja lämpökaivojen alapuolelle. (Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta ).

19 26 Maalämpökaivojen rakentamisessa muodostuvat jätteet Uusittaessa maalämpöputkiston lämmönsiirtonesteitä tulee käytöstä poistettu neste kerätä talteen tiiviisiin astioihin ja toimittaa asianomaiseen jätteen vastaanottopaikkaan. Kaivon porauksessa muodostuva kivipöly ja liete tulee sijoittaa ja käsitellä siten, ettei siitä aiheudu haittaa naapureille tai ympäristölle. Mikäli porauksessa muodostuvaa kiviainesta ja lietettä ei voida hyödyntää syntypaikalla, tulee sen sijoittamisesta muualle tehdä ympäristönsuojeluviranomaiselle ilmoitus. Käytöstä poistetut lämmönsiirtonesteet voivat olla vaarallisia jätteitä, jotka on toimitettava asianmukaiseen käsittelylaitokseen. Lämpökaivon porauksessa muodostuu kivipölyä, joka saattaa aiheuttaa haittaa naapureille. 27 Hevosten, nautaeläinten, sikojen, lampaiden, vuohien ulkoalueiden sijoittaminen Ulkotarhat ja ratsastuskentät tulee pilaantumisen ehkäisemiseksi sijoittaa riittävän etäälle vesistöistä, valtaojista sekä talousveden hankintaan käytettävistä kaivoista ja lähteistä. Vesistöön ja valtaojaan viettävät rinteet tulee jättää kokonaan ulkotarhan ulkopuolelle, ellei rinteen ja vesiuoman välille ole mahdollista jättää riittävää suojavyöhykettä. Lanta on siivottava ulkotarhoista ja ratsastuskentiltä lantalaan säännöllisesti ja niiden pintamaa on uusittava tarpeen mukaan. Ulkotarhojen ja ratsastuskenttien suositellut vähimmäisetäisyydet: Valtaojista 20 m Vesistöistä 50 m Talousveden hankintaan käytettävästä vesistöstä, kaivosta tai lähteestä m Suositeltava vähimmäisetäisyys naapurin rajasta silloin, kun rajan tuntumassa on asutusta, päiväkoti, koulu, puisto tai vastaavaa tai jos naapurikiinteistö on asema- tai yleiskaavassa osoitettu tähän tarkoitukseen: Ulkotarha Ratsastuskenttä Laidun 50 m 20 m 10 m Uusia eläinsuojia rakennetaan asutuksen yhteyteen enenevässä määrin. Jaloittelualueet voivat muodostaa merkittävän pilaantumisuhan paitsi pintavesille, myös pohjavesiesiintymisille esimerkiksi harjualueilla. Riittävillä vähimmäisetäisyyksillä voidaan myös ennaltaehkäistä haittoja naapureille erityisesti silloin, kun lähistöllä on asutusta tai muita häiriintyviä kohteita. 28 Lannan varastointi tai levitys Lantapatteria ei saa sijoittaa tulvanalaisille alueille, pohjavesialueille eikä 50 metriä lähemmäs naapurikiinteistöjen rajaa asutuksen lähellä. Lietelantaa ja virtsaa ei saa levittää tärkeillä I ja II luokan pohjavesialueilla. Kuiva- ja lietelanta on varastoitava tiiviillä alustalla ja varastointitilat on mahdollisuuksien mukaan suojattava sateelta ja lumelta.

20 Kuivalannan, lietelannan tai virtsan levitys lähempänä kuin 30 metriä käytössä olevasta talousvesikaivosta tai lähteestä on kielletty. Suojavyöhykkeitä määriteltäessä talousvesikaivojen ympärillä tulee ensisijaisesti huomioida kaltevuusolosuhteet ja maalajit. Pellon haltijan tulee selvittää, minkälaisia kaivoja pellon läheisyydessä on. Lannan levityksen jälkeen pelto tulee muokata mahdollisimman nopeasti liete/kuivalannan levityksestä, ammoniakin haihtumisen ja hajuhaittojen vähentämiseksi. Vesistöjen rantaan ja valtaojien varsille tulee jättää vähintään 10 metrin levyinen vyöhyke, jolle ei levitetä kuivalantaa, lietelantaa tai virtsaa. Lannan varastoinnista lantalassa ja patterissa sekä lannan levityksestä säädetään yllä olevien määräysten lisäksi ns. nitraattiasetuksessa (Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesien pääsyn rajoittamisesta 931/2000). Nitraattiasetus koskee myös niitä tiloja, jotka eivät ole sitoutuneet perusympäristötukeen. Nitraattiasetusta on täydennetty määräyksillä, joilla pyritään poistamaan ja vähentämään lannan käsittelystä ja varastoinnista mahdollisesti aiheutuvaa naapuruussuhdehaittaa tai talousvesikaivojen pilaantumisriskiä ja huomioimaan ilmastonmuutoksen myötä tullutta lannan ja virtsan varastointitilavuuden riittävyysongelmaa poikkeusoloissa. 29 Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoissa syntyvän lietteen käyttö Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoissa syntyvän tai muun vastaavanlaatuisen tai siitä valmistetun lieteseoksen käyttö maanparannusaineena herkillä alueilla (I ja II luokan pohjavesialueet ja ranta-alueet) on kielletty. Määräys ei koske lannoitevalmistelain (539/2006) ja asetuksen (12/2007) mukaisesti valmistettuja kompostituotteita. Valtioneuvoston päätös puhdistamolietteen käytöstä maanviljelyksessä (Vnp /282). Vnp:n tavoitteena on säännellä puhdistamolietteen käyttöä maanviljelyksessä siten, että lietteen haitalliset vaikutukset ympäristöön voidaan ehkäistä. Ympäristönsuojelulaki 8 (Pohjaveden pilaamiskielto). 30 Lumen vastaanottopaikkojen sijoittaminen ja sulamisvesien käsittely Lumen vastaanottopaikat tulee sijoittaa ja toteuttaa siten, etteivät lumen sulamisvedet eikä toiminta muutoinkaan aiheuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Lumen vastaanottopaikkojen sijoittaminen I ja II -luokan pohjavesialueille tai vesistöön on kielletty. Lumen vastaanottopaikkojen ja välivarastointipaikkojen toiminnasta ei saa aiheutua haittaa asutukselle tai muulle maankäytölle. Toiminnassa on otettava huomioon näiden määräysten 17 :n säännös erityisen häiritsevästä melusta yöaikaan ja pyhäpäivinä. Aurattu lumi sisältää usein roskia, hiekkaa, nokea ja muita epäpuhtauksia, jotka saattavat aiheuttaa lumen vastaanottopaikan roskaantumista sekä maaperän tai veden pilaantumista. Vastaanottopaikka tulee sijoittaa ja sulamisvedet käsitellä niin, ettei tämänkaltaisia haittoja synny. 8. LUKU Muut määräykset 31 Yleinen velvollisuus antaa valvontaa varten tarpeellisia tietoja

21 Kiinteistön haltijan tai omistajan, alueen käyttäjän, toiminnanharjoittajan tai järjestäjän on annettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle valvontaa varten tarpeelliset tiedot ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta sekä toimenpiteistä, toteuttajista, laitteista ja suunnitelmista, joilla on tarkoituksena ehkäistä ja torjua ympäristön pilaantumista siten kuin näissä määräyksissä erikseen säädetään. 32 Poikkeaminen ympäristönsuojelumääräyksistä Ympäristönsuojeluviranomainen voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää yksittäisissä tapauksissa luvan poiketa näistä määräyksistä. Poikkeamisesta ei saa aiheutua näiden määräysten tavoitteiden syrjäytymistä. Ympäristönsuojelumääräyksistä on tarpeen voida perustellusta syystä poiketa, jotta määräyksistä ei muodostu yksittäistapauksissa kohtuuttomia. Poikkeamiselle tulee kuitenkin olla riittävät perusteet eikä siitä saa aiheutua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. 33 Seuraamukset ympäristönsuojelumääräysten rikkomisesta tai laiminlyönnistä Ympäristönsuojelumääräysten rikkomisen tai laiminlyönnin seuraamuksista ja pakkokeinoista säädetään ympäristönsuojelulain 13 luvussa ja 116 :ssä. Näiden säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä on voimassa samat seuraamukset ja pakkokeinot kuin ympäristönsuojelulain rikkomisesta, koska nämä määräykset on annettu ympäristönsuojelulain nojalla. 9. LUKU Voimaantulomääräykset 34 Ympäristönsuojelumääräysten voimaantulo Nämä ympäristönsuojelumääräykset tulevat voimaan Liite Orimattilan I ja II luokan pohjavesialueet

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS

HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1 HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1. LUKU Yleiset määräykset 1 Soveltamisala ja tavoite 2 Määräysten valvonta 3 Määritelmiä 2. LUKU Jätevesien käsittely 4 Jätevesien käsittely vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella 5 Jätevesien käsittely

Lisätiedot

Loviisan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset

Loviisan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Loviisan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Hyvä Lukija Kaupungin omien ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖASIAA KIINTEISTÖNHOIDOSSA Kiinteistönhoidon ympäristöpäivä Ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen

YMPÄRISTÖASIAA KIINTEISTÖNHOIDOSSA Kiinteistönhoidon ympäristöpäivä Ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen YMPÄRISTÖASIAA KIINTEISTÖNHOIDOSSA Kiinteistönhoidon ympäristöpäivä 15.11.2016 Ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET JA KIINTEISTÖNHOITO 11 Ajoneuvojen, koneiden, veneiden

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset

Ympäristönsuojelumääräykset Ympäristönsuojelumääräykset Ympäristönsuojelu Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2015 106 Määräykset ovat astuneet voimaan 23.11.2015 2 Hyvä Lukija Kaupungin omien ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena

Lisätiedot

10 Jätteiden käsittely kiinteistöllä 11 Yleisötilaisuudet 12 Betoni-, tiili- ja asfalttijätteen hyödyntäminen maarakentamisessa 13 Savuhaitat

10 Jätteiden käsittely kiinteistöllä 11 Yleisötilaisuudet 12 Betoni-, tiili- ja asfalttijätteen hyödyntäminen maarakentamisessa 13 Savuhaitat ORIMATTILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 5.6.2013 ehdotus SISÄLTÖ 1. LUKU Yleiset määräykset 1 Soveltamisala ja tavoite 2 Määräysten valvonta 3 Erityisalueet 2. LUKU Jätevesien käsittely 4 Jätevesien

Lisätiedot

4 Jätevesien kiinteistökohtainen käsittely 5 Ajoneuvojen, veneiden, koneiden ja vastaavien laitteiden pesu 6 Matonpesu ja muu tekstiilien peseminen

4 Jätevesien kiinteistökohtainen käsittely 5 Ajoneuvojen, veneiden, koneiden ja vastaavien laitteiden pesu 6 Matonpesu ja muu tekstiilien peseminen 1. LUKU Yleiset määräykset 1 Soveltamisala ja tavoite 2 Määräysten valvonta 3 Määritelmiä 2. LUKU Jätevesien käsittely ja johtaminen 3. LUKU Jätteet 4 Jätevesien kiinteistökohtainen käsittely 5 Ajoneuvojen,

Lisätiedot

Loviisan kaupungin ympäristönsuojelu- määräykset

Loviisan kaupungin ympäristönsuojelu- määräykset Loviisan kaupungin ympäristönsuojelu- määräykset Ympäristönsuojelu Rakennus- ja ympäristölautakunta 25.6.2019 58 Määräykset ovat astuneet voimaan 15.8.2019 Hyvä Lukija Kaupungin omien ympäristönsuojelumääräysten

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

Loviisan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset

Loviisan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Loviisan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Hyvä Lukija Kaupungin omien ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa

Lisätiedot

ORIMATTILA ORIMATTILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

ORIMATTILA ORIMATTILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET ORIMATTILA ORIMATTILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Voimaan 1.9.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 35 Orimattilan kaupunki ORIMATTILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1. LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET. 1. LUKU Yleiset määräykset Johdanto 1 Soveltamisala ja tavoite 2 Määräysten valvonta 3 Määritelmiä

LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET. 1. LUKU Yleiset määräykset Johdanto 1 Soveltamisala ja tavoite 2 Määräysten valvonta 3 Määritelmiä 1. LUKU Yleiset määräykset 1 Soveltamisala ja tavoite 2 Määräysten valvonta 3 Määritelmiä 2. LUKU Jätevesien käsittely 4 Jätevesien käsittely vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella 5 Jätevesien käsittely

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut 1.9.2014 alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntöjen muutokset ovat olleet vireillä tätä suojelusuunnitelmaa laadittaessa. Suojelusuunnitelmassa

Lisätiedot

MARTTILAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

MARTTILAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 MARTTILAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite 1.1. Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on turvata Marttilan kuntalaisille terveellinen, turvallinen ja viihtyisä

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

2.1. Pöytyän kunnanvaltuusto on antanut ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella.

2.1. Pöytyän kunnanvaltuusto on antanut ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella. Sivu 1/11 PÖYTYÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite 1.1. Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on turvata Pöytyän kuntalaisille terveellinen, turvallinen ja viihtyisä

Lisätiedot

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009 HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LOHJALLA Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (Haja-asutuksen jätevesiasetus 542/2003)

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT

PARKANON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT PARKANON KAUPUNKI PARKANON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Määräysten antamisen tavoitteena on ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa tai vähentää

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KOSKEN TL KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KOSKEN TL KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite 1.1. Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on turvata Kosken Tl kuntalaisille terveellinen, turvallinen ja viihtyisä elinympäristö.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET NAKKILAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KUNNAN Valtuusto hyväksynyt x.x.2019, voimaantulo x.x.2019. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoite on paikalliset olosuhteet huomioiden

Lisätiedot

Kurikan kaupunginvaltuusto on antanut nämä ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella.

Kurikan kaupunginvaltuusto on antanut nämä ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella. KURIKAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Kaupunginvaltuuston 14.6.2004 35 hyväksymä. 1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA.

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. Liite 1/1 OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. A. JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU,

Lisätiedot

IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain menettelyt. Marko Nurmikolu

Ympäristönsuojelulain menettelyt. Marko Nurmikolu Ympäristönsuojelulain menettelyt. Marko Nurmikolu 11.9.2019 Jo muinaiset roomalaiset NaapL:n asema ympäristönpilaantumisen torjunnassa muuttui vahvemmaksi 1970- luvulla, kun niin kutsutuissa sikalaprejudikaateissa

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

LOPEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LOPEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1.LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa

Lisätiedot

Ranta-alueet, 100 m, on jaettu vesiensuojelullisin perustein kahteen 50 metrin vyöhykkeeseen.

Ranta-alueet, 100 m, on jaettu vesiensuojelullisin perustein kahteen 50 metrin vyöhykkeeseen. 1 LAPPAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Kunnan ympäristönsuojelumääräyksillä annetaan paikallisten olosuhteiden perusteella yleisiä määräyksiä ympäristön

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu ÖLJYSÄILIÖSTÄ / TANKKAUSSÄILIÖSTÄ JA LOHJA -PISTEESTÄ

Ympäristönsuojelu ÖLJYSÄILIÖSTÄ / TANKKAUSSÄILIÖSTÄ JA LOHJA -PISTEESTÄ LOHJAN KAUPUNKI ILMOITUS Ympäristönsuojelu ÖLJYSÄILIÖSTÄ / PL 71 TANKKAUSSÄILIÖSTÄ JA 08101 LOHJA -PISTEESTÄ HUOM! Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia. Käytöstä poistetuista säiliöistä ilmoitetaan

Lisätiedot

Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnan ympäristönsuojelumääräykset Ympäristölautakunta

Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnan ympäristönsuojelumääräykset Ympäristölautakunta Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnan ympäristönsuojelumääräykset Ympäristölautakunta 12.10.2011 46 1 Luku Yleiset määräykset 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on ympäristönsuojelulakia

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

NURMIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET (31.7.2012) 1 (10) NURMIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksynyt 20.6.2012 63 Voimaantulo 1.9.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 2 1 Soveltamisala ja

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 3907/11.00.02/2015 73 Lausunto Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnalle Kirkkonummen ympäristönsuojelumääräysten päivitysehdotuksesta Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

MÄÄRÄYKSET. Riihimäen kaupunki RIIHIMÄEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

MÄÄRÄYKSET. Riihimäen kaupunki RIIHIMÄEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Riihimäen kaupunki MÄÄRÄYKSET RIIHIMÄEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 23.4.2007 Voimaantulo 1.6.2007 Määräysten 6.1, 6.4, 6.5 ja 6.6 osalta voimaantulo 1.1.2012 (kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Hallitus

HÄMEENKYRÖN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Hallitus HÄMEENKYRÖN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Hallitus 13.4.2004 Hyväksytty: Valtuusto 26.4.2004 Voimaantulo: 1.5.2004 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite 1.1 Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristönsuojelulaki 16 luku Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 154 Talousjätevesien käsittelyyn liittyvät määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan: 1) talousjätevedellä

Lisätiedot

EURAN, KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET. hyväksytty

EURAN, KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET. hyväksytty EURAN, KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET hyväksytty Euran kunnanvaltuustossa 26.9.2011 42 Köyliön kunnanvaltuustossa 26.9.2011 38 Säkylän kunnanvaltuustossa 26.9.2011 46 2/11 EURAN, KÖYLIÖN

Lisätiedot

VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT

VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 Johdanto Ympäristönsuojelulain (YSL 86/2000) 19 :n mukaan kunnilla on mahdollisuus antaa ympäristönsuojelulain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Tavoite... 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta... 2 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin...

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

KUSTAVIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KUSTAVIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KUSTAVIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Luonnos Kunnanvaltuusto _._.2010 sisällysluettelo 1 Luku Yleiset määräykset 1 Tavoite 2 Määräysten antaminen ja valvonta 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin

Lisätiedot

LIEDON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

LIEDON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LIEDON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KUNNANVALTUUSTO 28.9.2015 80 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite 2 Määräysten antaminen ja valvonta 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET, luonnos 4.10.2011 1 (10)

NURMIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET, luonnos 4.10.2011 1 (10) 1 (10) Ympäristönsuojelumääräykset Nurmijärvi Annettu ympäristönsuojelulain 19 :n nojalla xx.xx.2012 xx Voimaantulo xx.xx.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 2 1 Soveltamisala ja tavoite 2

Lisätiedot

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Hyväksytty yhteisvaltuustossa 19.9.2016 Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat

Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat Yleisötilaisuuden ympäristöasiat Ilmoitukset ja luvat Yleisötilaisuudesta mahdollisesti vaadittavia ilmoituksia ja lupia Meluilmoitus Ympäristönsuojelulaki 527/2014 Jätehuoltosuunnitelma Jätelaki 646/2011

Lisätiedot

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖSUOJELUMÄÄRÄYKSET

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖSUOJELUMÄÄRÄYKSET Hyväksytty kunnanvaltuustossa 31.3.2009 37 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristösuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

HYVÄKSYTTY: Kaupunginvaltuusto , voimaantulo

HYVÄKSYTTY: Kaupunginvaltuusto , voimaantulo OULUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET HYVÄKSYTTY: Kaupunginvaltuusto 11.11.2002 144, voimaantulo 1.1.2003 Sisällys: 1 LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tavoite 2 Määräysten valvonta ja poikkeaminen määräyksistä

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 16.11.2015, voimaantulo 1.1.2016. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet

Lisätiedot

Sisältö KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS

Sisältö KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1 KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS Sisältö 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Tavoite... 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta... 2 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin...

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki

Lisätiedot

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Maanviljelijänä pohjavesialueella 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Esityksen sisältö 1. Pohjavesialueen sijainti 2. Nitraattiasetus 3. Kasvinsuojeluaineet

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut 190/32.320/2015 Ympäristölautakunta 14.04.2015 46 Ympäristönsuojelumääräykset 19, ehdotus Kuopion hallinto-oikeus on päätöksellään

Lisätiedot

Oulun kaupungin ympäristönsuojelumääräykset

Oulun kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Oulun kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Hyväksytty Oulun kaupunginvaltuustossa 16.12.2013 170 Oulun seudun ympäristötoimi Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu, Tyrnävä Postiosoite: PL

Lisätiedot

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Hydrogeologi Timo Kinnunen, Uudenmaan ELY-keskus 11.4.2013 Esityksen sisältö Lämpökaivoihin liittyviä ympäristöriskejä Lämpökaivon rakentamiseen tarvitaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET RUOVEDEN KUNTA 2012 RUOVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET...4 1 TAVOITE...4 2 MÄÄRÄYSTEN ANTAMINEN JA VALVONTA...4

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT. Konneveden kunnanvaltuusto 13.11.2012

KONNEVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT. Konneveden kunnanvaltuusto 13.11.2012 KONNEVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT Konneveden kunnanvaltuusto 13.11.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Kannen kuva: Kuhjolampi 2007 Kuvaaja: Piia Koski 3 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET...

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET HYVINKÄÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Voimaantulo 10.1.2009 Hyvinkään kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.12.2008 ( 108) SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala ja tavoite 2 Määräysten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/2015 1 (5) 193 TeliaSonera Finland Oyj:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhintatyö, Höyläämötie 4-8 sekä Valimotie 3 ja 5 HEL 2015-009643 T 11 01 00 02 Päätös

Lisätiedot

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Viitekehys YSL Ympäristön tilatavoitteet ja - vaatimukset Asetukset

Lisätiedot

Lahden kaupungin ympäristönsuojelumääräykset. Muutettu kv /127. Korvaa säädöksen n:o 4/2008, koodin:o 10

Lahden kaupungin ympäristönsuojelumääräykset. Muutettu kv /127. Korvaa säädöksen n:o 4/2008, koodin:o 10 Lahden kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA N:o2011/14 SISÄLLYSLUETTELO Lahden kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Muutettu kv 7.11.2011/127 Korvaa säädöksen n:o 4/2008, koodin:o 10 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1

Lisätiedot

1 LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 2 1 Tavoite 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta 2 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin 2 4 Määritelmiä 2

1 LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 2 1 Tavoite 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta 2 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin 2 4 Määritelmiä 2 VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 2 1 Tavoite 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta 2 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin 2 4 Määritelmiä 2 2 LUKU:

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN (PoSan) YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN (PoSan) YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN (PoSan) YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Hyväksytty: PoSan ympäristö- ja terveyslautakunta 21.12.2011 Voimaantulo: 1.2.2012 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 6/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 6/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 6/2010 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Lisätiedot

Konneveden kunnan ympäristönsuojelumääräykset 2.3.2005

Konneveden kunnan ympäristönsuojelumääräykset 2.3.2005 Konneveden kunnan ympäristönsuojelumääräykset 2.3.2005 Hyväksytty Konneveden kunnanvaltuustossa 13.4.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Tavoite 2 Määräysten antaminen ja valvonta 3 Määräysten

Lisätiedot

6,3221.811$1 <03b5,67g1682-(/80bb5b<.6(7

6,3221.811$1 <03b5,67g1682-(/80bb5b<.6(7 Kunnanvaltuuston hyväksymät, 13.12.2004 6,3221.811$1

Lisätiedot

Mäntsälän kunnanvaltuusto on antanut ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella.

Mäntsälän kunnanvaltuusto on antanut ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella. MÄNTSÄLÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Annettu ympäristönsuojelulain 19 :n nojalla 23.9.2002 55. Voimaantulo 1.11.2002. 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräysten sisällön rajoitukset ja mahdollisuus poikkeuksen myöntämiseen

Ympäristönsuojelumääräysten sisällön rajoitukset ja mahdollisuus poikkeuksen myöntämiseen 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hyvinkään ympäristönsuojelumääräyksien uudistaminen Ympäristönsuojelumääräysten lähtökohdat ja tavoitteet Ympäristönsuojelumääräykset kuuluvat kunnan ympäristönsuojelun

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelumääräykset 2012

VIRTAIN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelumääräykset 2012 VIRTAIN KAUPUNKI Ympäristönsuojelumääräykset 2012 VIRTAIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET...3 1 TAVOITE...3 2 MÄÄRÄYSTEN ANTAMINEN JA VALVONTA...3 3 MÄÄRÄYSTEN

Lisätiedot

4 LUKU ILMANSUOJELU 8 12 Savukaasupäästöjen haitallisten vaikutusten ehkäisy 8 13 Kulkuväylien ja pihojen kunnossapito- ja puhtaanapitotyöt 8

4 LUKU ILMANSUOJELU 8 12 Savukaasupäästöjen haitallisten vaikutusten ehkäisy 8 13 Kulkuväylien ja pihojen kunnossapito- ja puhtaanapitotyöt 8 KANGASALAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 2008 2 KANGASALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1.10.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Tavoite 3 2 Ympäristönsuojelumääräysten antaminen ja

Lisätiedot

Kotkan kaupungin ja Pyhtään kunnan ympäristönsuojelumääräykset, perustelut

Kotkan kaupungin ja Pyhtään kunnan ympäristönsuojelumääräykset, perustelut Kotkan kaupungin ja Pyhtään kunnan ympäristönsuojelumääräykset, perustelut Sisällys Yleiset määräykset 1 Tavoite... 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta... 2 3 Määräysten soveltaminen... 2 4 Määräysten

Lisätiedot

Hakkapeliitantie Tammela

Hakkapeliitantie Tammela Uusi jätevesijärjestelmä Vanhan järjestelmän uusiminen Saapunut/Dnro: 1. Nimi KIINTEISTÖN OMISTAJA/ Osoite HALTIJA Sähköposti Puhelin virka-aikana Yhteyshenkilö, jos muu kuin hakija Yhteyshenkilön puhelin

Lisätiedot

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos)

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Jaana Rintala, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus RAKI-hankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

HUITTISTEN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET. hyväksytty. Huittisten kaupunginvaltuustossa

HUITTISTEN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET. hyväksytty. Huittisten kaupunginvaltuustossa HUITTISTEN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET hyväksytty Huittisten kaupunginvaltuustossa 7.10.2019 49 2/13 HUITTISTEN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Sisällysluettelo 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 4 1 Tavoite...

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO 29.8.2019 * kaikki rakennuksessa vakituisesti kirjoilla olevat koskee vain vakituisia asuntoja * ** *** https://www.ymparisto.fi/fi-fi/rakentaminen/rakennushanke/talotekniset_jarjestelmat_lvi/kiinteiston_jatevesien_kasittely

Lisätiedot

SIUNTION KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄ- RÄYKSET Luonnos 12.9.2013

SIUNTION KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄ- RÄYKSET Luonnos 12.9.2013 SIUNTION KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄ- RÄYKSET Luonnos 12.9.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 2 1 Tavoite 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta 2 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT

PARKANON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT PARKANON KAUPUNKI PARKANON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Määräysten antamisen tavoitteena on ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa tai vähentää

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Lujatalo Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava paalutustyö osoitteessa Risupadontie 1-5 HEL 2017-000392 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset apuna hajajätevesiasioissa. Tähän tarvittaessa otsikko. - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta

Ympäristönsuojelumääräykset apuna hajajätevesiasioissa. Tähän tarvittaessa otsikko. - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta Ympäristönsuojelumääräykset apuna hajajätevesiasioissa Tähän tarvittaessa otsikko - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta Lammin päivät 3-4.10.2018 Kirkkonummen kunnan ympäristönsuojelumääräykset https://www.kirkkonummi.fi/library/files/59d1d04cc9105878f1000218/ysm_29.9.2017_uusi_pv_optimized.pdf

Lisätiedot

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus) VALVONTAILMOITUS Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen

Lisätiedot

1 Tavoite 2 Määräysten antaminen ja valvonta 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin 4 Erityiset paikalliset olosuhteet Paimiossa

1 Tavoite 2 Määräysten antaminen ja valvonta 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin 4 Erityiset paikalliset olosuhteet Paimiossa 1 PAIMION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite 2 Määräysten antaminen ja valvonta 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin 4 Erityiset

Lisätiedot

Kotkan kaupungin ja Pyhtään kunnan ympäristönsuojelumääräykset, perustelut, luonnos (uudet tekstit punaisella)

Kotkan kaupungin ja Pyhtään kunnan ympäristönsuojelumääräykset, perustelut, luonnos (uudet tekstit punaisella) Kotkan kaupungin ja Pyhtään kunnan ympäristönsuojelumääräykset, perustelut, luonnos (uudet tekstit punaisella) 1 Sisällys Yleiset määräykset 1 Tavoite... 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta... 2 3 Määräysten

Lisätiedot

Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä

Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä Kiinteistöille, joita ei ole liitetty viemäriverkostoon, säädetään ympäristönsuojelulaissa (86/2000, sen muutoksessa 196/2011) yleisestä

Lisätiedot

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto Lannan käsittely ja varastointi Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto 19.4.2017 Säädökset Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen

Lisätiedot

3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin

3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin RUOVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SÄÄNTÖKOKOELMA 25. LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LAPPEENRANTA 2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 2 1 Tavoite

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset

Ympäristönsuojelumääräykset Ympäristönsuojelumääräykset Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu, Tyrnävä Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtokunta 14.6.2017 82 Oulun seudun ympäristötoimi Hailuoto, Kempele,

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET PERUSTELUINEEN (Kärkölän kunnanvaltuusto , muutos , muutos x.x.

KÄRKÖLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET PERUSTELUINEEN (Kärkölän kunnanvaltuusto , muutos , muutos x.x. KÄRKÖLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET PERUSTELUINEEN (Kärkölän kunnanvaltuusto 13.12.2004 46, muutos 12.12.2011 47, muutos x.x.xxxx) Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite..1 2 Määräysten

Lisätiedot

04. SOTKAMON KUNTA Ympäristö- ja tekninen lautakunta LAUSUNTOPYYNTÖ SOTKAMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSISTÄ

04. SOTKAMON KUNTA Ympäristö- ja tekninen lautakunta LAUSUNTOPYYNTÖ SOTKAMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSISTÄ SOTKAMON KUNTA Ympäristö- ja tekninen lautakunta 04. Lu14 Paltamon kunta Vaarankyläntie 7 88300 PALTAMO LAUSUNTOPYYNTÖ 3.3.2014 LAUSUNTOPYYNTÖ SOTKAMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSISTÄ Sotkamon kunnan

Lisätiedot

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä Ympäristölautakunnan määräys ratkaisuvallan siirtämisestä Ympäristölautakunta siirtää ratkaisuvaltaansa 1.1.2015 alkaen seuraavasti: Muutettu ympäristölautakunnan kokouksessa 3.11.2016 77, tulee voimaan

Lisätiedot

Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 2. 1. LUKU Yleiset määräykset... 3

Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 2. 1. LUKU Yleiset määräykset... 3 Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU Yleiset määräykset..... 3 2. LUKU Jätevesien johtamista ja käsittelyä koskevat määräykset... 4 3. LUKU Vesiensuojelua koskevat

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta

Lisätiedot

Luonnos Kotkan kaupungin ja Pyhtään kunnan ympäristönsuojelumääräyksiksi

Luonnos Kotkan kaupungin ja Pyhtään kunnan ympäristönsuojelumääräyksiksi Luonnos Kotkan kaupungin ja Pyhtään kunnan ympäristönsuojelumääräyksiksi Sisällys Yleiset määräykset 1 Tavoite... 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta... 2 3 Määräysten soveltaminen... 2 4 Määräysten suhde

Lisätiedot

1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 2 LUKU: JÄTEVEDET JA VESIENSUOJELU... 3 3 LUKU: JÄTTEET... 6 4 LUKU: POLTTOAINEET JA MUUT VAARALLISET KEMIKAALIT...

1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 2 LUKU: JÄTEVEDET JA VESIENSUOJELU... 3 3 LUKU: JÄTTEET... 6 4 LUKU: POLTTOAINEET JA MUUT VAARALLISET KEMIKAALIT... OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET (LUONNOS) Annettu ympäristönsuojelulain 19 :n nojalla 1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Tavoite... 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta... 2 3 Määräysten soveltaminen

Lisätiedot

Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus

Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus HELMET Pirtti Biobisnestä Pirkanmaalle hevosenlannasta 3.10.2017 Sari Sassi, ympäristötarkastaja, Lempäälän kunta Hevostalleja

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 24.5.2012 71 Kaupunginhallitus 20.8.2012 197 Kaupunginvaltuusto 29.8.2012 45

Rakennus- ja ympäristölautakunta 24.5.2012 71 Kaupunginhallitus 20.8.2012 197 Kaupunginvaltuusto 29.8.2012 45 Ympäristönsuojelumääräykset Rakennus- ja ympäristölautakunta 24.5.2012 71 Kaupunginhallitus 20.8.2012 197 Kaupunginvaltuusto 29.8.2012 45 Sisältö 1 LUKU... 4 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 4 1 Soveltamisala ja

Lisätiedot