Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta"

Transkriptio

1 1 of 7 07/12/ :44 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Annettu Helsingissä 7. päivänä heinäkuuta 1970 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Yleinen säännös. 1 Tämän lain mukaan voidaan henkilö, joka vieraassa valtiossa on epäiltynä, syytteessä tai tuomittu siellä rangaistavaksi säädetystä teosta, luovuttaa Suomesta tuohon valtioon sekä henkilö, joka Suomessa on epäiltynä, syytteessä tai tuomittu rikoksesta, pyytää luovutettavaksi Suomeen. Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä on säädetty erikseen. Suomen kansalaista ei saa luovuttaa. Luovuttaminen Suomesta. Edellytykset ja ehdot. 2 3 Suomessa taikka suomalaisessa laivassa tai ilma-aluksessa tehdystä rikoksesta saadaan luovuttaa vain, jos rikoksen oikeudellinen selvittäminen luovuttamista pyytävässä valtiossa on katsottava tarkoituksenmukaiseksi eikä rangaistus, joka tuon valtion lain mukaan voisi seurata rikoksesta, olennaisesti poikkea siitä, mitä rikoksesta Suomen oikeuden mukaan saattaisi seurata. Jos luovuttamista pyydetään rangaistuksen täytäntöönpanoa varten, voidaan pyyntöön suostua ainoastaan, jollei rangaistusseuraamus olennaisesti poikkea siitä, mitä rikoksesta olisi täällä voinut seurata. Luovuttaa ei saa, ellei pyynnössä tarkoitettu teko ole sellainen rikos tai ellei sitä Suomessa vastaavissa olosuhteissa tehtynä olisi pidettävä sellaisena rikoksena, josta Suomen lain mukaan saattaa seurata vuoden vapausrangaistusta ankarampi rangaistus. Joka vieraassa valtiossa on tuomittu 1 momentissa tarkoitetunlaisesta teosta, saadaan luovuttaa vain, jos sovittamatta oleva seuraamus käsittää vähintään neljän kuukauden vapaudenmenetyksen. Jos luovuttamispyyntö käsittää useita tekoja ja edellä mainitut edellytykset ovat olemassa jonkin teon osalta, pyyntöön voidaan suostua myös niiden muiden tekojen osalta, jotka tai joita vastaavat teot ovat Suomen oikeuden mukaan rangaistavia. Sen estämättä, mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty, saadaan raharikoksesta luovuttaa. Sotilasrikoksena pidettävästä teosta ei saa luovuttaa. Jos teko samalla käsittää rikoksen, josta luovuttaminen muuten on sallittu, saa luovuttaminen kuitenkin tapahtua tästä rikoksesta. Poliittisesta rikoksesta ei saa luovuttaa. Jos poliittiseen rikokseen samalla sisältyy tai liittyy rikos, joka ei ole luonteeltaan poliittinen, eikä tekoa kokonaisuudessaan voida pitää pääasialliselta luonteeltaan poliittisena rikoksena, luovuttaminen on kuitenkin sallittu. Tahallista surmaamista tai sen yritystä, joka ei ole tapahtunut avoimessa taistelussa, ei missään tapauksessa ole pidettävä poliittisena rikoksena

2 2 of 7 07/12/ :44 7 Luovuttamispyyntöön ei voida suostua, jos on pelättävissä luovutettavaksi pyydetyn henkilön joutuvan tällöin rotunsa, kansallisuutensa, uskontonsa, poliittisen katsomuksensa tai yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa vuoksi taikka poliittisista olosuhteista johtuen henkeään tai vapauttaan uhkaavan tai muun vainon kohteeksi. 8 Jos luovuttaminen asianomaisen henkilön ikään, terveydentilaan tai muihin henkilökohtaisiin seikkoihin katsoen taikka erityisiin olosuhteisiin nähden olisi inhimillisistä syistä kohtuutonta, häntä ei voida luovuttaa. Luovuttamispyynnön tulee pohjautua joko sellaiseen täytäntöönpanokelpoiseen tuomioon, jolla luovutettavaksi pyydetty henkilö on riittävänä pidettävän näytön nojalla tuomittu syypääksi pyynnössä tarkoitettuun rikokseen, taikka sellaiseen vieraan valtion asianomaisen viranomaisen antamaan vangitsemismääräykseen, joki perustuu kysymyksessä olevan henkilön todennäköistä syyllisyyttä rikokseen osoittavaan näyttöön. Vieraan valtion kanssa tehdyllä sopimuksella voidaan määrätä, että täytäntöönpanokelpoinen tuomio taikka tuomioistuimen tai tuomarin antama vangitsemismääräys sellaisenaan on sen valtion osalta hyväksyttävä luovuttamisen perustaksi Jos luovuttamispyynnössä tarkoitetusta rikoksesta on Suomessa annettu tuomio taikka jos oikeus panna rikos syytteeseen tai rangaistus täytäntöön olisi Suomen lain mukaan arvosteltuna katsottava rauenneeksi, pyyntöön ei voida suostua. Jos luovutettavaksi pyydetty henkilö on Suomessa syytteessä muusta rikoksesta, josta saattaa seurata vapausrangaistus, tai hänen on tuomion perusteella joko kärsittävä sanotunlainen rangaistus tai muutoin oltava vapautensa menettäneenä, häntä ei voida luovuttaa niin kauan kuin tuo este on olemassa. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, voidaan erittäin painavista syistä määrätä, että luovutettavaksi pyydetty saadaan luovuttamispyynnössä tarkoitettua tekoa koskevaa oikeudenkäyntiä varten luovuttaa vieraalle valtiolle ehdolla, että hänet välittömästi oikeudenkäynnin päätyttyä luovutetaan Suomen viranomaiselle. Luovuttamispyyntöön suostuttaessa on soveltuvilta osin asetettava seuraavat ehdot: ) luovutettua henkilöä ei saa siinä valtiossa, jolle hänet luovutetaan, ilman 32 :ssä tarkoitettua lupaa asettaa syytteeseen tai rangaista muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta eikä luovuttaa edelleen toiselle valtiolle, paitsi siinä tapauksessa, ettei hän ole poistunut maasta 45 päivän kuluessa sen jälkeen kun estettä ei enää ollut, taikka että hän on sinne palannut sieltä poistuttuaan; 2) luovutettua ei saa ilman lupaa panna kysymyksessä olevasta rikoksesta syytteeseen tuomioistuimessa, jolle on annettu valta vain tilapäisesti tai erityisissä poikkeusoloissa tuomita sellaisissa asioissa; 3) luovutetulle henkilölle tuomittua kuolemanrangaistusta ei saa panna täytäntöön. Edellä 5 :ssä tarkoitetussa tapauksessa on nimenomaan mainittava, ettei luovutettua saa rangaista sotilasrikosta tarkoittavan säännöksen nojalla. Kun joku luovutetaan 6 :n mukaan teosta, jota ei voida pääasialliselta luonteeltaan pitää poliittisena rikoksena, on ehdoksi pantava, ettei tekoa luovutettua rangaistukseen tuomittaessa saa katsoa poliittiseksi rikokseksi.

3 3 of 7 07/12/ :44 rikokseksi. Luovuttamiseen suostuttaessa voidaan lisäksi asettaa tarpeellisiksi katsottuja muita ehtoja. Menettely. 13 Luovuttamista pyydetään diplomaattista tietä, jollei asianomaisen vieraan valtion kanssa ole toisin sovittu. Pyyntöön on liitettävä jäljennös vangitsemismääräyksestä tai täytäntöönpanokelpoisesta tuomiosta. Samalla on ilmoitettava luovutettavaksi pyydetyn henkilön kansalaisuus ja asuinpaikka, rikoksen laatu, sen tekoaika ja -paikka sekä puheena olevassa vieraassa valtiossa asiaan sovellettavat rangaistussäännökset, mikäli nämä tiedot eivät muuten ilmene asiakirjoista. Tuntomerkit on, mikäli mahdollista, esitettävä. Saapuneet asiakirjat on toimitettava oikeusministeriölle. Oikeusministeriö ratkaisee, onko luovuttamispyyntöön suostuttava. 14 Jos asiakirjoista havaitaan, ettei pyyntöön voida lain mukaan suostua, tai jos ministeriö muuten katsoo, ettei pyyntöön ole syytä suostua, on se heti hylättävä. Oikeusministeriö päättää myös 11 :n 2 momentissa säädetystä luovuttamisesta, 12 :n 1 momentin 2 kohdassa mainitusta luvasta sekä 12 :n 4 momentissa tarkoitetuista ehdoista. 15 Jollei pyyntöä heti hylätä, on asiakirjat lähetettävä keskusrikospoliisille, jonka on kiireellisesti suoritettava asiassa tutkinta. Tutkinnassa on tämän lain säännösten ohella soveltuvilta osin noudatettava, mitä rikoksesta epäillyn kuulustelusta on säädetty. Jos luovutettavaksi pyydetty henkilö on Suomessa syytteessä rikoksesta, on asianomaista syyttäjää ja, mikäli mahdollista, asianomistajaa kuultava luovuttamispyynnöstä. Tutkinnan päätyttyä on siitä laaditut pöytäkirjat ja muut asiakirjat viipymättä toimitettava oikeusministeriölle. Ministeriö voi sen perusteella, mitä tutkinnassa on käynyt ilmi, hankkia pyytävältä valtiolta tarpeelliseksi katsomansa lisäselvityksen. 16 Jos luovutettavaksi pyydetty henkilö tutkinnassa tai oikeusministeriöön ennen asian ratkaisemista toimitetussa kirjoituksessa on ilmoittanut katsovansa ettei luovuttamiseen ole laillisia edellytyksiä, ministeriön on, jollei luovuttamispyyntöä heti hylätä, ennen asian ratkaisemista pyydettävä siitä korkeimman oikeuden lausunto. Ministeriö voi muutenkin pyytää lausunnon, milloin se pitää sitä tarpeellisena. Tutkinnassa on luovutettavaksi pyydetylle henkilölle ilmoitettava edellä 1 momentissa mainitusta oikeussuojakeinosta ja tehtävä siitä merkintä pöytäkirjaan. Korkein oikeus tutkii, huomioon ottaen 1 10 :n säännökset tai Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen vastaavat määräykset, voidaanko luovuttamispyyntöön suostua. Jos korkein oikeus katsoo, että luovuttamiselle on olemassa este, pyyntöön ei voida suostua Korkein oikeus voi määrätä todisteiden esittämisen tai muun tarpeellisen toimenpiteen asiassa suoritettavaksi sopivaksi katsomassaan alioikeudessa taikka, jos luovutettavaksi pyydetty henkilö on otettu säilöön niin kuin siitä jäljempänä säädetään, siinä raastuvanoikeudessa, joka on ratkaissut säilössä pitämistä koskevan asian.

4 4 of 7 07/12/ :44 siitä jäljempänä säädetään, siinä raastuvanoikeudessa, joka on ratkaissut säilössä pitämistä koskevan asian. Tällöin on voimassa, mitä rikosasiain käsittelystä yleensä on säädetty. Asianomaisen syyttäjän tulee siinä valvoa vieraan valtion etua. Käsittelyn päätyttyä alioikeuden tulee viipymättä toimittaa korkeimmalle oikeudelle ote asiassa laatimastaan pöytäkirjasta ja muut asiakirjat. 19 Tutkinnan edistämiseksi ja luovuttamisen varmistamiseksi poliisimies, jolla on vangitsemisoikeus, voi ottaa luovutettavaksi pyydetyn henkilön säilöön. Säilöön ottamisesta on viipymättä ilmoitettava sen paikkakunnan raastuvanoikeudelle, jossa säilössä pitäminen tapahtuu tahi, jollei siellä ole raastuvanoikeutta, lähimmälle raastuvanoikeudelle sekä asianomaiselle syyttäjälle ja oikeusministeriölle. Säilössä pitämisestä on soveltuvilta kohdin voimassa mitä tutkintavankeudesta on säädetty. Saatuaan ilmoituksen säilöön ottamisesta raastuvanoikeuden on kiireellisesti otettava asia käsiteltäväkseen siinä järjestyksessä kuin rikosasiain käsittelystä on säädetty ja päätettävä, onko toimenpide pysytettävä voimassa. Päätöksestään tuomioistuimen on heti ilmoitettava oikeusministeriölle. Säilöön otetulla henkilöllä on aina oikeus pyynnöstä saada asia uudelleen käsiteltäväksi tuomioistuimessa kahden viikon kuluessa pyynnön esittämisestä. Jos oikeusministeriö hylkää luovuttamispyynnön taikka jos korkein oikeus katsoo, että luovuttamiselle on olemassa este, niiden on määrättävä säilöön otettu heti päästettäväksi vapaaksi Jos ministeriö suostuu pyyntöön, sen on asetettava määräaika, jonka kuluessa vieraan valtion on noudettava luovutettavaksi määrätty henkilö. Tätä aikaa ei ilman erityistä syytä saa määrätä yhtä kuukautta pitemmäksi siitä lukien, kun mainittu valtio on saanut tiedon luovuttamispäätöksestä, eikä missään tapauksessa kahta kuukautta pitemmäksi. Ministeriön ja korkeimman oikeuden edellä tässä pykälässä tarkoitetusta päätöksestä on viivytyksettä ilmoitettava asianomaiselle raastuvanoikeudelle. 22 Asian alioikeudessa tapahtuvasta tarpeettomasta lykkäämisestä ja luovutettavaksi pyydetyn henkilön säilössä pitämistä koskevasta alioikeuden päätöksestä saadaan määräajasta riippumatta kannella korkeimpaan oikeuteen toimitettavalla kirjoituksella. 23 Poliisimies voi suorittaa, niin kuin siitä on erikseen säädetty, takavarikon ja etsinnän myös silloin kun luovuttamispyynnössä tarkoitetunlaista tekoa, itse teon olematta Suomen lain mukaan rangaistava, Suomessa tehtynä olisi täällä pidettävä rikoksena. Luovuttamispäätöksessään oikeusministeriöllä on valta määrätä, että takavarikoitu esine on annettava luovuttamista pyytäneen viranomaisen haltuun. 24 Luovutettavaksi pyydetyllä henkilöllä tulee 15 :ssä tarkoitetussa tutkinnassa ja asian sen jälkeisessä käsittelyssä sekä hänen säilössä pitämistään tuomioistuimessa käsiteltäessä olla avustajanaan asianajaja. Jollei hän itse voi sellaista hankkia, tulee keskusrikospoliisin päällikön tai tuomioistuimen huolehtia avustajan määräämisestä. Oikeusministeriö suorittaa valtion varoista laskun perusteella avustajalle kohtuullisen korvauksen. 25

5 5 of 7 07/12/ :44 Jos useat vieraat valtiot, joiden joukossa ei ole pohjoismaata, pyytävät samaa henkilöä luovutettavaksi, määrää oikeusministeriö, ottaen huomioon rikoksen laadun, tekoajan ja -paikan, pyyntöjen saapumisjärjestyksen, luovutettavaksi pyydetyn kansalaisuuden ja kotipaikan sekä muut asiaan vaikuttavat olosuhteet, mille valtiolle hänet on luovutettava. Milloin luovuttamispyynnöt koskevat eri rikoksia, voidaan samalla määrätä, että tietylle valtiolle luovutettava henkilö on 12 :n nojalla määrätyillä ehdoilla luovutettava sieltä edelleen toiselle valtiolle. Luovuttaminen Suomeen. 26 Poliisi- tai syyttäjäviranomaisen taikka rangaistuksen täytäntöönpanoa koskevassa asiassa lääninhallituksen, joka haluaa esitettäväksi pyynnön vieraassa valtiossa oleskelevan henkilön luovuttamisesta Suomeen, on tehtävä siitä esitys oikeusministeriölle. Jos ministeriö katsoo, että esitykseen on suostuttava, ministeriö tekee luovuttamispyynnön diplomaattista tietä, jollei asianomaisen vieraan valtion kanssa ole toisin sovittu. 27 Luovuttamispyynnön yhteydessä ilmoitettavien tietojen osalta on vastaavasti sovellettava, mitä edellä 13 :n 2 momentissa säädetään. Pyynnön perusteeksi on lisäksi esitettävä sellainen näyttö, jota vieraassa valtiossa luovuttamista varten ehkä vaaditaan. Jos luovuttamista varten on vieraan valtion viranomaiselle esitettävä Suomen tuomioistuimen päätös, josta ilmenee, että tuomioistuin on todennut luovutettavaksi pyydettävää henkilöä todennäköisin perustein epäiltävän pyynnössä ilmoitetusta rikoksesta, on oikeusministeriön tai esityksen tehneen viranomaisen ministeriön kehotuksesta saatettava kysymys siitä tuomioistuimen tutkittavaksi. 28 Asian tutkii rikoksen tekopaikan yleinen alioikeus taikka se raastuvanoikeus, jossa edellämainittu viranomainen, huomioon ottaen toimipaikkakuntansa, todisteiden laadun sekä sen missä tutkinta on suoritettu, katsoo sen joutuisasti voivan tapahtua. Jos oikeudenkäynti luovuttamispyynnön tarkoittaman rikoksen johdosta on vireillä asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevässä tuomioistuimessa, tutkii asian sanottu tuomioistuin. 29 Tuomioistuimen tulee ottaa luovutettavaksi pyydettävän henkilön todennäköistä syyllisyyttä koskeva kysymys ilmoituksesta viipymättä käsiteltäväkseen sekä esitetyn todistusaineiston perusteella samassa oikeudenkäyntitilaisuudessa julistaa päätöksensä. Asian tuomioistuimen tutkittavaksi saattaneelle viranomaiselle on kiireellisesti annettava toimituskirja, josta päätös ilmenee. Tuomioistuin voi aikaisemman päätöksensä estämättä ottaa asian uudelleen käsiteltäväkseen, jos siinä on esitetty uutta selvitystä. Tuomioistuimen päätökseen ei saa hakea muutosta. Suomeen luovutetun henkilön kohdalta on vastaavasti noudatettava 12 :n 1 momentissa mainittuja ehtoja samoin kuin niitä ehtoja, joita luovuttamispäätöksessä on asetettu. 30 Täydentäviä säännöksiä. 31 Rikoksesta, josta tämän lain mukaan voidaan luovuttaa, saadaan henkilö, vaikka pyyntöä hänen luovuttamisestaan ei olisi vielä tullut, ottaa säilöön, jos vieras valtio on sitä pyytänyt taikka jos hänet on siellä etsintäkuulutettu sellaisesta rikoksesta. Säilöön ottamisessa on vastaavasti noudatettava mitä :ssä on säädetty. Mainitun pyynnön, jonka tulee perustua vangitsemismääräykseen tai täytäntöönpanokelpoiseen tuomioon, voi vieraan valtion asianomainen viranomainen tehdä suoraan vangitsemiseen oikeutetulle

6 6 of 7 07/12/ :44 Suomen viranomaiselle. Näissä tapauksissa voidaan suorittaa myös takavarikko ja etsintä. Pakkokeinojen käyttämisestä on viipymättä ilmoitettava oikeusministeriölle. Jos oikeusministeriö katsoo, että on olemassa este säilöön otetun luovuttamiselle, ministeriön on heti määrättävä hänet päästettäväksi vapaaksi. Jos estettä ei ole eikä raastuvanoikeus ole määrännyt säilöön otettua vapaaksi päästettäväksi, vieraalle valtiolle on viipymättä ilmoitettava toimenpiteestä ja samalla määrättävä aika, enintään 30 päivää ilmoituksen lähettämisestä, minkä kuluessa säilöön otettu on pyydettävä luovutettavaksi. Jollei näin tapahdu, hänet on päästettävä vapaaksi. Suomen viranomainen, jolla on vangitsemisoikeus, voi pyytää suoraan sen vieraan valtion poliisilta tai muulta toimivaltaiselta viranomaiselta, jossa Suomeen luovutettavaksi pyydettävä henkilö oleskelee, hänen säilöön ottamistaan sekä takavarikon ja etsimän suorittamista, jos se on vieraassa valtiossa sopimuksen perusteella tai muuten sallittua. Pyynnöstä on välittömästi ilmoitettava oikeusministeriölle. Oikeusministeriö voi luovuttamisen ehtojen estämättä vieraan valtion pyynnöstä antaa luvan siihen, että luovutettu henkilö saadaan asettaa syytteeseen tai häntä rangaista muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä, jonka perusteella luovuttaminen on tapahtunut, taikka luovuttaa edelleen muulle valtiolle. Tällaiseen pyyntöön ja luovuttamiselle määrättäviin ehtoihin sovelletaan vastaavasti, mitä on säädetty luovuttamisesta Suomesta. 32 Lupa voidaan antaa vain, mikäli asiakirjojen mukaan lainmukaiset edellytykset luovuttamiselle kysymyksessä olevalle valtiolle ovat olemassa. Jos asiakirjoista todetaan, ettei pyyntöön voida lain mukaan suostua, tai jos ministeriö muuten katsoo, ettei ole syytä siihen suostua, pyyntö on heti hylättävä. Muussa tapauksessa korkein oikeus ratkaisee, onko pyydetty toimenpide lain mukainen. Jos tällöin havaitaan, että luvan antamiselle on olemassa este, pyyntöön ei voida suostua. Oikeusministeriö voi antaa luvan siihen, että vieraasta valtiosta toiseen vieraaseen valtioon luovutettava henkilö, joka ei ole Suomen kansalainen, saadaan kuljettaa Suomen kautta. Suomen kansalainen saadaan kuitenkin kuljettaa Suomen kautta, jos on kysymys hänen luovuttamisestaan muuhun pohjoismaahan ja rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä 3 päivänä kesäkuuta 1960 annetussa laissa (270/60) säädetyt edellytykset hänen luovuttamiselleen vastaanottavalle valtiolle ovat olemassa. Pyyntö, joka koskee kuljettamista Suomen kautta muuhun kuin johonkin pohjoismaahan, on tehtävä diplomaattista tietä, jollei asianomaisen vieraan valtion kanssa ole toisin sovittu. Oikeusministeriön tämän lain nojalla tekemään päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Sillä kumotaan rikoksentekijäin luovuttamisesta 11 päivänä helmikuuta 1922 annettu laki (43/22) siihen tehtyine muutoksineen. Jos vieras valtio on esittänyt luovuttamispyynnön ennen tämän lain voimaantuloa, mutta kysymystä ei ole sitä ennen lopullisesti ratkaistu, asia on ratkaistava tämän lain nojalla. Menettelyä koskevilta osin on kuitenkin aikaisempaa lakia sovellettava. Vieraan valtion kanssa tehtyä tämän lain voimaan tullessa voimassa olevaa sopimusta on, niin kauan kuin se on voimassa, edelleen noudatettava, vaikka sen määräykset eivät vastaisi tämän lain säännöksiä. Helsingissä 7. päivänä heinäkuuta 1970

7 7 of 7 07/12/ :44 Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen Oikeusministeri Keijo Liinamaa

SISÄLLYS. N:o 178. Laki. Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 178. Laki. Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 1999 N:o 178 182 SISÄLLYS N:o Sivu 178 Laki Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden

Lisätiedot

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 4/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 30 :n ja maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa

Laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa Laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa 16.1.1987/21 Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan Pohjoismaiden välisen sopimuksen

SISÄLLYS. N:o Laki. rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan Pohjoismaiden välisen sopimuksen SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1382 1387 SISÄLLYS N:o Sivu 1382 Laki rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan Pohjoismaiden välisen sopimuksen

Lisätiedot

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön

Lisätiedot

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 177/2000 vp). Lakivaliokunta on

Lisätiedot

Laki. ajokorttilain muuttamisesta

Laki. ajokorttilain muuttamisesta Laki ajokorttilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ajokorttilain (386/2011) 65 :n 3 momentti, muutetaan 64 :n 1 momentti ja 2 momentin 3 ja 4 kohta, 65 :n 1 momentin johdantokappale,

Lisätiedot

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta 12/1994 Annettu Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 1994

Lisätiedot

Päätös. Laki. oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 a luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 a luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 115/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä oikeudenkäynnistä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä toukokuuta /2012 Laki

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä toukokuuta /2012 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä toukokuuta 2012 214/2012 Laki rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2011 vp. Hallituksen esitys tuomittujen siirtoa Euroopan. unionissa koskevan puitepäätöksen kansallista

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2011 vp. Hallituksen esitys tuomittujen siirtoa Euroopan. unionissa koskevan puitepäätöksen kansallista EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2011 vp Hallituksen esitys tuomittujen siirtoa Euroopan unionissa koskevan puitepäätöksen sekä valvontatoimenpiteiden ja vaihtoehtoisten seuraamusten siirtoa Euroopan unionissa koskevan

Lisätiedot

Päätös. Laki. rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden

Päätös. Laki. rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden EDUSKUNNAN VASTAUS 128/2003 vp Hallituksen esitys laiksi rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

N:o 1286/ 2003. Soveltamisala

N:o 1286/ 2003. Soveltamisala N:o 1286/ 2003 Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2003 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä Eduskunnan päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden tietojen salassapito

Turvapaikanhakijoiden tietojen salassapito ANONYMISOITU PÄÄTÖS 12.12.2013 Dnro OKV/741/1/2011 1/14 ASIA Turvapaikanhakijoiden tietojen salassapito KANTELU Asianajaja A on osoittanut 16.6.2011 oikeuskanslerille kantelun koskien turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta /2012 Laki

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta /2012 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2012 295/2012 Laki rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta sekä esitutkinnan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta

Lisätiedot

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: 30.12.2003/1286

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: 30.12.2003/1286 Page 1 of 22 Finlex Finlex Lainsäädäntö Ajantasainen lainsäädäntö Vuosi 2003 30.12.2003/1286 Seurattu SDK 184/2013 saakka. 30.12.2003/1286 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen

Lisätiedot

Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 28.6.1994/556 Oikeusministerin esittelystä säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä

Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 28.6.1994/556 Oikeusministerin esittelystä säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 28.6.1994/556 Oikeusministerin esittelystä säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä huhtikuuta 1983 annetun lain (361/83) 49 :n nojalla,

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut

Lisätiedot

Laki. rikoslain muuttamisesta

Laki. rikoslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki rikoslain muuttamisesta kumotaan rikoslain (39/1889) 2 a luvun 9 11, sellaisina kuin ne ovat, 2 a luvun 9 laeissa 475/2008, 641/2009, 392/2011, 431/2014 ja 381/2015

Lisätiedot

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: /295

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: /295 Page 1 of 6 Finlex Finlex Lainsäädäntö Ajantasainen lainsäädäntö Vuosi 2012 15.6.2012/295 Seurattu SDK 184/2013 saakka. 15.6.2012/295 Laki rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 194/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 194/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 194/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä, rikosrekisterilain muuttamisesta sekä rikosrekisteritietojen

Lisätiedot

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp Hallituksen esitys lasten suojelua koskevan Haagin yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä

Lisätiedot

HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta

HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta EV 195/1997 vp - HE 198/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi liiketoimintakiellosta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on vuoden 1996 valtiopäivillä annettu

Lisätiedot

Laki. oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015

Laki. oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015 Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997)

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Laki. verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta

Laki. verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta Laki verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain

Lisätiedot

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hovioikeuslain ja hallinto-oikeuslain 1 ja 2 :n sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä

Lisätiedot

HE 11/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 11/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain 54 ja 58 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Laki Rahoitustarkastuksesta annetun lain muuttamisesta

Laki Rahoitustarkastuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2005 Laki Rahoitustarkastuksesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Rahoitustarkastuksesta 27 päivänä kesäkuuta 2003 annetun

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina

Lisätiedot

Laki. rikoslain 10 luvun muuttamisesta

Laki. rikoslain 10 luvun muuttamisesta Laki rikoslain 10 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan rikoslain (39/1889) 10 luvun 5 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 875/2001, muutetaan 10 luvun 2 ja 3, 6 :n 1 momentti

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön

Lisätiedot

Puhujina: Asiamies, VT Keijo Kaivanto, AKHA TALOYHTIÖ 2013

Puhujina: Asiamies, VT Keijo Kaivanto, AKHA TALOYHTIÖ 2013 Riidanratkaisumenettelyt asuntoosakeyhtiössä ja hyvä hallintotapa Puhujina: Asiamies, VT Keijo Kaivanto, AKHA 1 Hyvä hallintotapa Yhdenvertaisuusperiaate Läpinäkyvyys Ennakointi Ei vielä erillistä suositusta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta /2014 Laki. oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta /2014 Laki. oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta 2014 670/2014 Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki kansalaisuuslain muuttamisesta muutetaan 16 päivänä toukokuuta 2003 annetun kansalaisuuslain (359/2003) 3, 25 :n 3 momentti,

Lisätiedot

osakeyhtiölain kielenhuolto

osakeyhtiölain kielenhuolto Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan

Lisätiedot

Laki. nuorisorangaistuksen kokeilemisesta

Laki. nuorisorangaistuksen kokeilemisesta EV 206/1996 vp- HE 109/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka

Lisätiedot

Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta

Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1995 Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan hyödyllisyysmallioikeudesta 10 päivänä toukokuuta 1991

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoimista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

Lisätiedot

Oikeuksia koskeva ilmoitus

Oikeuksia koskeva ilmoitus Käännös viron kielestä Oikeusministerin 14.07.2014 asetuksen nro 22 Oikeuksien julistuksen mallin voimaan saattaminen Liite 1 Oikeuksia koskeva ilmoitus Rikosprosessilain 35 1 :n 2 momentin nojalla Jos

Lisätiedot

Laki. tuomioistuinharjoittelusta. Soveltamisala. Tuomioistuinharjoittelun sisältö

Laki. tuomioistuinharjoittelusta. Soveltamisala. Tuomioistuinharjoittelun sisältö Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: tuomioistuinharjoittelusta 1 Soveltamisala Sen lisäksi mitä tässä laissa säädetään, käräjänotaarista säädetään tuomioistuinlaissa ( / ). Käräjänotaarin velvollisuuksiin

Lisätiedot

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi rikoslain 48 a luvun, pakkokeinolain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

että liikennerikoksista sakkoihin tuomituista

että liikennerikoksista sakkoihin tuomituista H allituksen esitys Eduskunnalle rangaistusm ääräysm enettelyä koskevan lainsäädännön uudistamisesta ja eräiksi m uutoksiksi tieliikennerikoksia koskevaan lainsäädäntöön. Rangaistusmääräysmenettely, joka

Lisätiedot

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 118/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi rekisterihallintolain ja eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

U 28/2010 vp. Oikeusministeri Tuija Brax

U 28/2010 vp. Oikeusministeri Tuija Brax U 28/2010 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (oikeus saada tietoa oikeuksistaan rikosoikeudellisissa menettelyissä) Perustuslain 96 :n

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 187/2004 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 187/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 187/2004 vp Hallituksen esitys laiksi tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annetun

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 72/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Tieliikennelaissa määriteltäisiin

Lisätiedot

Ohje syyttäjän varallaolosta poliisi rikosten tutkinnanjohtajana sekä pakkokeino- ja haastamisasioissa

Ohje syyttäjän varallaolosta poliisi rikosten tutkinnanjohtajana sekä pakkokeino- ja haastamisasioissa VALTAKUNNANSYVTTÄJÄNVIRASTO YLEINEN OHJE syyttäjille Annettu 19.12.2002 VKS:2002:4 Dnro 55/31102 Säädösperusta A kihlakunnansyyttäjästä 13 a 1 Voimassa 1.1.2003 - toistaiseksi Ohje syyttäjän varallaolosta

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Laki. oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Laki. oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain (100/2013) 1 luvun 1 ja 6 luvun 6 sekä lisätään

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta /2013 Laki. varojen jäädyttämisestä terrorismin torjumiseksi

Julkaistu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta /2013 Laki. varojen jäädyttämisestä terrorismin torjumiseksi SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 2013 325/2013 Laki varojen jäädyttämisestä terrorismin torjumiseksi Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Laki. vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta

Laki. vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain (162/2014) 7 luvun 8 :n 2 momentti ja 19 luvun 6, sellaisena

Lisätiedot

Laki maakaaren muuttamisesta

Laki maakaaren muuttamisesta LUONNOS 5.10.2015 Rinnakkaistekstit Laki maakaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maakaaren (540/1995) 6 luvun :n 2 momentti, 9 a luvun 10 :n 2 momentti ja 15 :n 1 momentti, 15

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA JA LISÄPÖYTÄKIRJA ITÄVALLAN TASAVALLAN SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ

PÖYTÄKIRJA JA LISÄPÖYTÄKIRJA ITÄVALLAN TASAVALLAN SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ 1088 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - Protokoll und Zusatzprotokoll in finnischer Sprache (Normativer Teil) 1 von 6 PÖYTÄKIRJA JA LISÄPÖYTÄKIRJA ITÄVALLAN TASAVALLAN JA SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ

Lisätiedot

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 6 :n 3 momentti, sellaisena kuin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011. 394/2011 Laki. riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011. 394/2011 Laki. riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011 394/2011 Laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa Annettu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta

Lisätiedot

HE 88/2003 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 88/2003 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 88/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 17 päivänä huhtikuuta 2015. 426/2015 Laki

Julkaistu Helsingissä 17 päivänä huhtikuuta 2015. 426/2015 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä huhtikuuta 2015 426/2015 Laki kansainvälisestä oikeusavusta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta ja rikoslain 48 a luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 833. Laki. Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 833. Laki. Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä lokakuuta 2002 N:o 833 839 SISÄLLYS N:o Sivu 833 Laki Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2003 vp Hallituksen esitys eräiden oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalan lakien viittaussäännösten muuttamisesta viittauksiksi hallintolakiin Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

Laki. alusrekisterilain muuttamisesta

Laki. alusrekisterilain muuttamisesta Laki alusrekisterilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan alusrekisterilain (512/1993) 4, 11 ja 35, 45 :n 2 momentti ja 46, sellaisena kuin niistä on 4 osaksi laeissa 486/2004 ja 1292/2009,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Laki julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain (223/2007) 2 8, 10 ja 10 a, sellaisina kuin

Lisätiedot

Helsingin käräjäoikeus nro 6767

Helsingin käräjäoikeus nro 6767 Helsingin hovioikeus Päätös Antamispäivä 9.1.2018 Nro 14 Diaarinumero S 17/710 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 8.2.2017 nro 6767 Asia Valittaja Vastapuoli Todistelua koskeva käsittelyratkaisu

Lisätiedot

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua

Lisätiedot

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ.

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. 1980 vp. n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 7 ja 17 :n muuttamisesta. ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. Esityksessä ehdotetaan taksiauton ja invalidien

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2012. 72/2012 (Suomen säädöskokoelman n:o 515/2012) Valtioneuvoston asetus

SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2012. 72/2012 (Suomen säädöskokoelman n:o 515/2012) Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2012 72/2012 (Suomen säädöskokoelman n:o 515/2012) Valtioneuvoston asetus rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan

Lisätiedot

Oikeusministeriölle. Presidentti. Mikko Könkkölä HELSINGIN HOVIOIKEUS

Oikeusministeriölle. Presidentti. Mikko Könkkölä HELSINGIN HOVIOIKEUS HELSINGIN HOVIOIKEUS Dnro: 91/7074/2016 Salmisaarenranta 71 PL 132 00181 Helsinki Puhelin 02956 40500, Telefax 02956 40512 kirjaamo Sähköpostiosoite heisinki.ho@oikeus.il 14.4.2016 Oikeusministeriölle

Lisätiedot

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan

Lisätiedot

Päätös. Laki. käräjäoikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. käräjäoikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 240/2009 vp Hallituksen esitys käräjäoikeuslain sekä eräiden käräjäoikeuksien asiallista toimivaltaa koskevien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia,

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, jotta se vastaisi sanamuodoltaan voimassa olevaa lakia tarkemmin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2006 N:o 743 748 SISÄLLYS N:o Sivu 743 Laki rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta... 2249 744 Laki järjestyslain 7 :n muuttamisesta...

Lisätiedot