KAJAANI GYMNASTIC RY:N TOIMINTALINJA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAJAANI GYMNASTIC RY:N TOIMINTALINJA 2015"

Transkriptio

1 KAJAANI GYMNASTIC RY:N TOIMINTALINJA 2015 VISIO Kajaani Gymnasticin järjestää jumppakoulu-, kilpa-aerobic- ja telinevoimistelutoimintaa kajaanilaisille lapsille ja nuorille sekä laadukasta yleiskunto- ja venyttelytreeniä aikuisille. Voimistelu saa harrastajat innostumaan läpi elämän jatkuvasta liikkumisesta kaikille harrastuksena ja osan ikää myös kilpalajina. Kajaani Gymnastic saa jo harrastuksen aloittaneet pysymään mukana voimistelussa ja houkuttelee positiivisella asenteella jokapäiväistä liikkumista kohtaan ja laadukkaalla ohjaamisella/valmentamisella mukaan myös uusia harrastajia. Seuran urheilijat kilpailevat kansallisella ja taitotasonsa mukaisesti myös kansainvälisellä tasolla. Toiminta on perhekeskeistä, vanhemmat ja isovanhemmat ovat mukana seuran toiminnassa kullekin sopivalla tavalla, talkootyössä, aktiivisesti mukana kilpailujen järjestämisessä sekä kuljettamassa ja kannustamassa kilpa-aerobiccaajia ja telinevoimistelijoita kilpailuissa. ARVOT Laatu Positiivinen asenne säännölliseen liikkumiseen Hyvä seurahenki Tasapuolisuus, rehtiys ja avoimuus seuratoiminnassa SLOGAN NUORI, AKTIIVINEN, INNOKAS KAJAANI GYMNASTIC EETTISET LINJAUKSET Lapset ja nuoret saavat kokea seurassa aitoa liikunnan iloa sekä taitotasostaan riippumatta kannustusta ja onnistumisen kokemuksia. Valmennus/ohjaus on tasapuolista kaikille harrastajille. Jokaisella on mahdollisuus edetä kilpaurallaan omien taitojensa mukaan lajin huipulle asti. Seuran lasten ja nuorten toiminta on päihteetöntä. Kaikkia kannustetaan ja ohjataan noudattamaan terveitä elämäntapoja. Seuran aktiivitoimijat ovat esimerkkinä urheilijoille omilla hyvillä elämäntavoillaan ja käytöksellään. Seuran eettisiä linjauksia noudattavat kaikki, jotka ovat toiminnassa mukana joko suoraan tai välillisesti: harrastajat ja heidän vanhempansa, ohjaajat, valmentajat, seuran johtokunta sekä muut seuratoimijat. Toiminta pidetään laadukkaana kouluttamalla kaikkien ryhmien ohjaajia. Seuran toiminta on rehellistä ja avointa seuran sääntöjä, yhdistyslakia ja Suomen lakeja noudattavaa toimintaa.

2 TOIMINNAN TAVOITTEET Tavoitteena on mahdollisimman korkealaatuinen kilpa-aerobic- ja telinevoimistelutoiminta, johon lapset ja nuoret haluavat mielellään osallistua ja perheet kokonaisuudessaan tulla mukaan seuratoimintaan. Tavoitteena on toteuttaa seuratoimintaa rehellisessä reilun pelin hengessä, avoimesti asioista tiedottaen ja noudattaen seuran eettisiä periaatteita lasten ja nuorten toiminnassa. Tavoitteena on tarjota mahdollisuus niin harrastamiseen kuin harrastaen kilpailemiseen ja huipulle tähtäävään kilpailemiseen. Tavoitteena on edistää kajaanilaisten lasten ja nuorten terveyttä kannustamalla heitä monipuoliseen myös harjoitusten ulkopuoliseen liikkumiseen. Tavoitteena on koko ajan kehittää seuratoimintaa ja valmennusta/ohjausta laadukkaammaksi. Tavoitteena on että mahdollisimman monet harrastajista osallistuisivat kilpailuihin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, jokainen kykyjensä ja motivaationsa mukaan. Tavoitteena on järjestää vuosittain kevät- sekä joulunäytös, osallistua erilaisiin kouluilla tapahtuviin lajiesittelyihin sekä olla esillä erilaisissa tapahtumissa seuran positiivisen julkisuuskuvan saamiseksi.saaden näin seuralle positiivista julkisuutta. Tavoitteena on saada urheilijoita treenipäiviin-, mini- sekä junnurinkeihin. Tavoitteena on järjestää urheilijoille leirityksiä omalla salilla ja muilla paikkakunnilla yhteistyössä muiden seurojen kanssa. Tavoitteena on varmistaa urheilijoille jatkossakin hyvät tilat ja välineet harjoitteluun. Tavoitteena on kannustaa ja palkita niin urheilijoita kuin seuratoimijoitakin. KÄYTÄNNÖN TOIMINTAPERIAATTEITA SEURASSA Yleistä Seuran toimintaan pääsee mukaan täyttämällä jäsentietolomakkeen, maksamalla jäsenmaksun ja harrastusmaksun. Jäsenrekisteristä vastaava johtokunnan jäsen rekisteröi uuden jäsenen. Seuran lasten ja nuorten toiminnan yhteydessä ei käytetä päihteitä. Ryhmiä on jaettu kilpailuluokkien mukaan ja jokaisella on mahdollisuus joko harrastaen kilpailla tai tähdätä huipulle. Kilpailuista, tapahtumista, leireistä ja esiintymisistä sekä niihin liittyvistä kustannuksista tiedotetaan perheitä hyvissä ajoin sähköpostilla ja niille, joilta se puuttuu muutoin kirjallisesti. Harrastajien ollessa alaikäisiä huolehditaan, että tieto asioista menee harrastajan huoltajille. Harrastamisesta johtuvien kulujen kattamiseksi järjestetään erilaisia talkoita, joista saadut tuotot käytetään kollektiivisesti kaikkien seuran jäsenten hyväksi.. Seura on vuokrannut oman tila, jossa sijaitsee treenisali, pukutilat sekä kokoustila, josta huolehditaan yhteisvastuullisesti.. Salilla on kilpa-aerobicin virallisen kilpailualusta eli joustoparketti. Rakentavaa, hyvää yhteistyötä mm. muiden urheiluseurojen, oppilaitosten ja järjestöjen kanssa pidetään yllä. Tiedotus Seuran asioista tiedotetaan pääasiallisesti sähköpostitiedotteilla. Kauden alussa pidetään harrastajien vanhemmille infotilaisuuden, joissa tehdään myös ryhmien pelisäännöt. Keväällä ja syksyllä järjestetään avoin seuran toiminnan kehittämispäivä, johon kaikilla jäsenillä on mahdollisuus osallistua ja päästä vaikuttamaan. Toiminnasta tiedotetaan nettisivujen kautta sekä lehtijuttujen välityksellä. Nettisivuja päivitetään jatkuvasti ja niiden sisältöön ja ulkoasuun panostetaan aktiivisesti. Kaikki tarvittava tieto löytyy seuran kotisivuilta ( netistä.

3 Harrastus- ja jäsenmaksut Vuonna 2015 jäsenmaksu on varsinaisilta jäseniltä 40 euroa. Tulorahoituksen perustana ovat harrastemaksut/kausi, jotka vuonna 2015 ovat seuraavat: Harrastusmaksu, joka määräytyy ryhmän mukaan: Ryhmät Maksu/hlö/kausi Muksubic 60 Millibic, Muurahaiset, Leppäkertut, Paarmat ja Teline-Kirput 70 Heinäsirkat 2 krt/ 130 Perhoset ja Sudenkorennot 200 Koppakuoriaiset ja Mehiläiset 235 Isot tytöt 270 Telinevoimistelu (ei Teline-Kirput) 80 Akka-Ukkotreenit 35 Harrastusmaksusta saa -20 euron sisaralennuksen kerran vuodessa. Kesäkauden 2015 harrastusmaksut (vain kesällä harjoittelevat ryhmät) määräytyvät ryhmän viikkoohjelman mukaisten harjoituskertojen mukaan: 1 krt/vko (1 1,5h/krt) 30 euroa/hlö 1 krt/vko (2h/krt) 35 euroa/hlö 2 krt/vko (1-1,5h/krt) 40 euroa/hlö 2 krt/vko (2h/krt) 45 euroa/hlö 3 krt/vko (1-1,5h/krt) 50 euroa/hlö 3 krt/vko (2 h/krt) 55 euroa/hlö 4 krt/vko (1-1,5h/krt) 55 euroa/hlö 4 krt/vko (2 h/krt) 75 euroa/hlö 5 krt/vko (1-1,5h/krt) 75 euroa/hlö 5 krt/vko (2 h/krt) 90 euroa/hlö 6 krt/vko (2 h/krt) 100 euroa/hlö Harrastus- ja jäsenmaksut näkyvät seuran kotisivuilta ( nettisivuilta ennen kauden alkua, samoin muista harrastamiseen, leireihin ja kilpailemiseen liittyvistä kuluista tiedotetaan perheitä hyvissä ajoin. Varainhankinta Seuran toimintaa ylläpidetään harrastus- ja jäsenmaksuilla yhteistyökumppaneiden tuella erilaisilla avustuksilla talkootyöstä saatavilla tuloilla. Seuran markkinoinnista ja talkoiden hankkimisesta vastaavat siihen nimetyt henkilöt sekä talkootiimi. Rahastonhoitaja huolehtii laskujen maksamisesta ja laskuttamisesta sekä huolehtii kuitit kirjanpitäjälle.

4 Ohjaajien kouluttaminen Kaikki seuran ohjaajat käyvät Voimisteluliiton Jumppakouluohjaaja-koulutuksen mahdollisimman pian valmennuksen/apuohjauksen alettua. Kaikki seuran valmentajat käyvät Voimisteluliiton Lajitaidon peruskoulutuksen. Mahdollisimman moni seuran valmentajista käyvät Tuomari-koulutuksen. Koulutuksia varten haetaan apurahoja. Vuosittain seura kouluttaa valmentajansa 1-askeleen koulutusportaassa ylöspäin/saman tason eri osa-alueen koulutuksella. Käytössä koulutusrekisteri. Koulutusvastaava pitää yllä rekisteriä. Koulutusasioihin on nimetty vastuuhenkilö. Seura kustantaa apurahojen turvin ohjaajien koulutukset. Ohjaajat ilmoittautuvat itse koulutuksiin johtokunnan päätöksen mukaisesti. JOHTOKUNTA JA VASTUUALUEET Puheenjohtaja Päivi Kyyrönen Kokousten koolle kutsuminen Esityslistat Toimintasuunnitelma ja kertomus Vuositilastot Voimisteluliittoon Lehti-ilmoitukset Varapuheenjohtaja/markkinointi Jaakko Perhovaara varainhankinta, yhteistyösopimukset Markkinointi/seurayhteistyö Pasi Nieminen varainhankinta, yhteistyösopimukset Sihteeri Sinikka Laatikainen pöytäkirjat seura-esite palkitsemis- ja merkkipäivämuistamiset kilpailu- ja koulutusvastaava Annika Laatikainen kilpailuihin ilmoittaminen valmentajien ilmoituksen perusteella lisenssien huolehtiminen kisoihin mukaan koulutusasioista vastaaminen rahastonhoitaja Minna Kontio laskutus- ja laskujen maksaminen ohjaajakorvauksien laskeminen Jäsenasiavastaava Marjo Kemppainen jäsenrekisteri ja laskutus Neptonin kautta Tiedottaja Päivi Kyyrönen ilmoitukset lehtiin nettisivut jäsenistölle tiedottaminen sähköpostilla Tapahtumavastaava Paula Huotari

5 JOHTOKUNNAN ULKOPUOLISET TOIMIJAT Apurahahakemukset: Marjo Antikainen Tilavastaava: Anne Härkönen ja Minna Kontio Talkoovastaava: Sari Auvinen. apuna talkootiimi, johon kuulut Maarit Rimpiläinen, Sari Karppinen, Julia Tikkunen sekä johtokunnan puolesta koordinaattorina Sinikka Laatikainen. Valmennustoimikunta: Kaikki ohjaajat/valmentajat, 4 vanhempien edustajaa Auli Seppänen, Annika Helander-Pyykkönen, Jouko Nurkkala ja Kirsi Kilpeläinen sekä johtokunnasta pj Päivi Kyyrönen sekä Annika Laatikainen. ORGANISAATIO JA HALLINTO Johtokunnan kokouksia pidetään säännöllisesti joka kuukauden toinen sunnuntai klo 15:30 alkaen salilla. Toiminnansuunnittelupäiviä järjestetään vähintään kaksi kertaa vuodessa. Pyritään kehittämään johtokuntaa ja sen organisaatiota. Tavoitteena on, että johtokunta olisi jatkossakin yhteistyökykyinen ja toimiva johtokunta, jossa huomioidaan jokaisen vastuualueissa omat toiveet ja vahvuudet. Aina uuden johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa luodaan jokaiselle sopiva ja mielekäs tehtävänkuva. Tarkennetaan jokaisen vastuualueet, mitä niihin kuuluu. Seuralla on omat pelisäännöt. Seura palkitsee seuratoimijoita sovitun järjestelmän mukaan. Johtokunta perustaa avukseen tarpeellisen määrän toimikuntia. Pyritään rakentamaan vastuualueiden mukaan toimivia tiimejä harrastajien vanhemmista johtokunnan vastuuhenkilön ohjaukseen. Seuran toimintamuodot: Kajaani Gymnastic ry:n toimintamuotoja ovat: harraste- ja kilpa-aerobic 8-vuotiaista alkaen. 4-7-vuotiaille jumppakoulutoiminta painottuen kilpa-aerobicille ominaisiin perusvoimistelutaitoihin sekä telinevoimistelua 5-vuotiaasta alkaen. aikuisille miehille ja naisille Akka-Ukkotreenit, joissa ylläpidetään kehitetään lihaskuntoa, venytellään ja pidetään huolta liikkuvuudesta nuorten valmennusryhmille järjestetään leirejä harjoittelun tehostamiseksi ja tueksi sekä kesällä että talvella. Pelisäännöt: Seuralla ja jokaisella harrasteryhmällä on omat pelisäännöt, jotka ohjaajat ryhmän toimintaa.

KAJAANI GYMNASTIC RY:N TOIMINTALINJA 2016

KAJAANI GYMNASTIC RY:N TOIMINTALINJA 2016 KAJAANI GYMNASTIC RY:N TOIMINTALINJA 2016 VISIO Kajaani Gymnasticin järjestää jumppakoulu-, kilpa-aerobic- ja telinevoimistelutoimintaa kajaanilaisille lapsille ja nuorille sekä laadukasta yleiskunto-

Lisätiedot

KAJAANI GYMNASTIC RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

KAJAANI GYMNASTIC RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Kajaani Gymnastic ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 (7) KAJAANI GYMNASTIC RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 VISIO Kajaani Gymnastic vakiinnuttaa paikkansa Suomen huipulla kilpa-aerobicissa. Kilpa-aerobic ja telinevoimistelu

Lisätiedot

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 2 Sisältö 1 SEURAN VISIO... 3 2 SEURAN EETTISET LINJAUKSET... 4 3 SEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 3.1. VIIHTYMISEEN JA ILMAPIIRIN

Lisätiedot

KAJAANI GYMNASTIC RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KAJAANI GYMNASTIC RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kajaani Gymnastic ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 (7) KAJAANI GYMNASTIC RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 VISIO Kajaani Gymnastic vakiinnuttaa paikkansa Suomen huipulla kilpa-aerobicissa sekä saavuttaa SMkilpailutason

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella

VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella VaKP Voimistelujaoston toimintalinja VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella ARVOT Ihmisläheisyys Laatu Liikunnan ilo Kasvatuksellisuus SLOGAN Helppo tulla,

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 Hiihtojaoston toiminnan keskeisimmät osatekijät Toiminta on perhekeskeistä, koko perheen harrastus. Pyrimme toiminnassa siihen, että kaikilla olisi

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

1. Seuran nuorisotoiminta. 2. Seuratoiminnan visio

1. Seuran nuorisotoiminta. 2. Seuratoiminnan visio Budokwai ry Karate Junioritoiminnan kriteerit ja toimintalinja 2016 2018 Sisällysluettelo 1. Seuran nuorisotoiminta 3 2. Seuratoiminnan visio 3 3. Eettiset linjaukset 4 4. Toiminnan tavoitteet 5 5. Käytännön

Lisätiedot

Kajaani Gymnastics ry syksy 2017 harjoitusajat

Kajaani Gymnastics ry syksy 2017 harjoitusajat Kajaani Gymnastics ry syksy 2017 harjoitusajat KOPPAKUORIAISET (KA) Kati Säkkinen Viikkotuntimäärä: 12,5 h Ma klo 16.00 18.30 Kettukalliontien sali Ti klo 17.00 18.30 + akro klo 18.30 19.30 Kettukalliontien

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki.

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Toiminta-ajatus Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v.1959. Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat pyrkii

Lisätiedot

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 2013 Toimintalinja Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 Ratsastusseuran toimintalinja Yleistä toimintalinjasta - Toimintalinjan työstäminen aloitetaan

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019 Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja aikuisharrastajaa. *Salon suurin seura; jalkapallo, taitoluistelu, salibandy ja koripallo. *Toimisto sijaitsee Salossa Helsingintiellä, seuran omistamissa

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja 2014 PiSu:n VISIO Toimintamme tärkeimpänä lähtökohtana on koota Pieksämäen talousalueen sukelluksesta kiinnostuneet henkilöt seuraamme. Seura pyrkii ottamaan

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Päälajit nykyään lentopallo, voimistelu ja yleisurheilu

Päälajit nykyään lentopallo, voimistelu ja yleisurheilu Maskun Katajan TOIMINTAKÄSIKIRJA 1 Yleistä 1.1 Perustietoja Perustettu vuonna 1915 Päälajit nykyään lentopallo, voimistelu ja yleisurheilu Jäsenmäärä noin 300 Toiminnan pääpaino lapsi- ja nuorisoliikunnassa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

Seuran toimintalinjat

Seuran toimintalinjat Seuran toimintalinjat Toiminnan yleiskuvaus Tuusulan Uimaseura ry on uintiurheiluseura, joka pääosin vapaaehtoisvoimin kehittää Tuusulalaisten uintitaitoja ja luo heille mahdollisuuksia uintiurheilun harrastamiseen

Lisätiedot

Ohjaajien startti-ilta 2013

Ohjaajien startti-ilta 2013 Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio

Lisätiedot

Ratsastusseura Kopse Ry 31.5.2015 Toimintalinja 2015. Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja

Ratsastusseura Kopse Ry 31.5.2015 Toimintalinja 2015. Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja 1 Johdanto Seuramme valittiin Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisvalmennukseen syksyllä 2014. Tämän seurauksena teimme toimintalinjan luomaan selkeyttä seuran

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Yleistä Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Kiuruveden Urheilijat on urheilun yleisseura, jonka yhtenä jaostona toimii hiihtojaosto. Hiihtojaoston tavoitteena on tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA

Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA 2012-2017 VISIO 2017 FC Hertta on suomalaisen tyttö- ja naisjalkapallon laatuseura. FC Hertta tarjoaa Joensuun seudun tytöille ja naisille mahdollisuuden pelata jalkapalloa

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous

Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringeten Reilu Peli periaatteet 12.11.2011 Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringette on suurenmoinen peli. Se tarjoaa parhaimmillaan mukana oleville ympäristön, jossa opitaan voittamaan ja häviämään sekä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry

Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry Arvot ja visio KuPS ry Kuopion Palloseura ry 1 Sisällys ARVOT... 2 Suvaitsevaisuus... 2 Urheilullisuus ja terveet elämäntavat... 2 Tavoitteellisuus... 2 VISIO... 2 KUPS RY:N KYMMENEN KELTAISTA LUPAUSTA...

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus /18/15

Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus /18/15 Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus 0 /8/ Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 0 8 6, % 6 7,9 % 6, % 8, %, %, % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:., Hajonta:0.8) (Vastauksia:9) Oman seuran analyysi

Lisätiedot

KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA

KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA Aineisto: Suomen Voimisteluliitto (Svoli) ToVoLin nettisivut Petri Vilhunen (kuvat) Google kuvahaku Toijalan Voimistelu ja Liikunta KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA TO V O LI N KI LPA V O I MI STELUN V A A TI

Lisätiedot

Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA

Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA 1. YLEISTÄ TOIMINTALINJASTA 2. VISIO 3. ARVOT JA EETTISET LINJAUKSET 4. TOIMINNAN TAVOITTEET 5. KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET 6. ORGANISAATIO JA VASTUUNJAKO

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA Suomen mestaruuskilpailut 1.-2.3. Espoo Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 8.-9.3. Tanska Luokkanousukilpailut

Lisätiedot

NEPTON JÄSENTIETO - PERUSVERSIO käyttöohjeet lyhyesti

NEPTON JÄSENTIETO - PERUSVERSIO käyttöohjeet lyhyesti Suomen Voimisteluliitto NEPTON JÄSENTIETO - PERUSVERSIO käyttöohjeet lyhyesti Nepton perusversio on seuran yhteyshenkilörekisteri ja jäsenrekisteri. Perusversiota käyttää seurassa henkilö/t, jolle on annettu

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin

Lisätiedot

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Sisällysluettelo 1. D-tyttöjen missio, visio ja arvot 2. D-tyttöjen toiminnan linjaukset ja tavoitteet 3. Joukkueen kasvatuskeinot 4. Reilu peli 5. Joukkueen johtohenkilöiden

Lisätiedot

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran

Lisätiedot

Urheiluseuran toimintalinja Lá Team ry.

Urheiluseuran toimintalinja Lá Team ry. Urheiluseuran toimintalinja Lá Team ry. Sisällys 1. Visio 2. Eettiset linjaukset 3. Seuratoiminnan tavoitteet 4. Käytännön toimintatapoja 4.1 Ryhmien muodostaminen 4.2 Harjoittelun määrä eri ikäisillä

Lisätiedot

URHEILUSEURAN TOIMINTALINJA Työvihko urheiluseuran oman toimintalinjan tekemistä varten URHEILUSEURAN TOIMINTALINJA Tämän työvihon tarkoituksena on auttaa urheiluseuroja laatimaan omalle urheiluseuralle

Lisätiedot

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt.

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt. TOIMINTALINJA 2014 2015 SISÄLLYS 1 Visio... 1 2 Kuvaus seurasta... 1 3 Seuran pelisäännöt... 1 4 Vastuun jakaminen seurassa... 2 5 Seuran ongelmaratkaisupolku... 2 6 Seuran kehittäminen ja laadun tarkkailu...

Lisätiedot

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla.

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla. hallitus 9.12.2014 EsJt:n muodostelmaluistelun pelisäännöt Muodostelmaluistelun tavoitteet EsJt:n muodostelmaluistelun tavoitteena on tarjota luistelijoita kehittävää, laadukasta, pitkäjänteistä, määrätietoista

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

VaKP Voimistelu valmennustoiminta. Kilpa-aerobicin vanhempainilta

VaKP Voimistelu valmennustoiminta. Kilpa-aerobicin vanhempainilta VaKP Voimistelu valmennustoiminta Kilpa-aerobicin vanhempainilta 1.10.2018 Vanhempainillan ohjelma Käytännön asioita: kilpailumatkat, tiedonkulku, maksut, lisenssit, ym. Tiedotustilaisuus VaKP kilpa-aerobictiimi

Lisätiedot

Seuran ohjauksen ja valmennuksen linja

Seuran ohjauksen ja valmennuksen linja 27.8.2019/ Katriina Lahti Hyväksytty liiton hallituksessa 14.9.2019 Ohjeen päivityksestä vastaa seurakehittäjä Seuran ohjauksen ja valmennuksen linja Yleistä Liitto on luonut seuroille toimintaohjeen,

Lisätiedot

Haapajärven Ampumaseura ry. (HaaAs) TOIMINTALINJA

Haapajärven Ampumaseura ry. (HaaAs) TOIMINTALINJA Haapajärven Ampumaseura ry. (HaaAs) TOIMINTALINJA 9.12.2017 Sisällysluettelo 1. Visio 2. Eettiset linjaukset 3. Nuorisotoiminta 3.1 Ampumakoulu, 3.2 Koululaisammunnat 4. Muu toiminta 5. Kilpailutoiminta

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

HOIKA PERUSVERSIO KÄYTTÖOHJEET PÄHKINÄNKUORESSA KÄYTTÖ SEURAN YHTEYSHENKILÖIDEN REKISTERINÄ. Suomen Voimisteluliitto

HOIKA PERUSVERSIO KÄYTTÖOHJEET PÄHKINÄNKUORESSA KÄYTTÖ SEURAN YHTEYSHENKILÖIDEN REKISTERINÄ. Suomen Voimisteluliitto HOIKA PERUSVERSIO KÄYTTÖOHJEET PÄHKINÄNKUORESSA Hoika (vanhalta nimeltään Nepton-jäsentieto) toimii yhteyshenkilörekisterinä liiton suuntaan sekä seuran omana jäsenrekisterinä. Perusversiota käyttää seuran

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015

HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015 HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015 Pitelet käsissäsi HPK-Juniorijääkiekon strategiaa kausille 2012-2015. Strategian luomisessa olemme pitäneet mielessä nimenomaan, miten seuramme voi kehittyä vastaamaan

Lisätiedot

Valmentajien toimintalinja

Valmentajien toimintalinja Valmentajien toimintalinja 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille

Lisätiedot

Mikkelin Kilpa-Veikot - Oman seuran analyysi 8/11/16

Mikkelin Kilpa-Veikot - Oman seuran analyysi 8/11/16 Mikkelin Kilpa-Veikot - Oman seuran analyysi 8//6 Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 00, 0 % 80,0 % 60,0 % 6,9 % 0,0 % 0,0 %, %,6 % 7,7 %, %, % 0,0 % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:.7, Hajonta:.8)

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot

Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot Keskustelutilaisuus 22.10.2017 Toiminta-ajatus, visio ja arvot Espoon Akilles on espoolainen yleisseura, jonka alla toimii aktiivinen suunnistusjaos. Toiminnan pääpaino on kesäsuunnistuksessa. Jaosto tarjoaa

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Tikkurilan Taitoluisteluklubi 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana Ice Melody Ice Sympathy Ice melody Luistelukoulu/ Timantit Ice Sympathy Luistelukoulu

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot 2007 Mihin näitä tarvitaan? Luo suuntaviivat tulevalle ja ohjaa toiminnan kehittämistä Linjaa seuran tavoitteet Linjaa seuran periaatteet Ohjeistaa toimintaa On

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

RAISION NUORISOKIEKKO RY:N TOIMINTALINJA

RAISION NUORISOKIEKKO RY:N TOIMINTALINJA TOIMINTALINJA 1(8) RAISION NUORISOKIEKKO RY:N TOIMINTALINJA 1. Yleistä 2. Visio Raision Nuorisokiekko ry:n toimintalinja on kirjattu tässä asiakirjassa. Toimintalinjan tarkoituksena on kuvata selkeästi

Lisätiedot

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n VALMENNUSRYHMIEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

TOIMINTALINJA

TOIMINTALINJA TOIMINTALINJA 2017-2018 TOIMINTALINJA Toimintalinjan käsikirjassa kuvataan seuran toiminnan periaatteita ja tavoitteita. Tämän asiakirjan tavoitteena on kehittää laadukasta toimintaa jäsenten toiveiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma toimikaudelle 1.9.2013-31.8.2014

Toimintasuunnitelma toimikaudelle 1.9.2013-31.8.2014 Toimintasuunnitelma toimikaudelle 1.9.2013-31.8.2014 1 Reilu, reipas ja riemukas - Raision Jumpparit on monipuolinen ja lämminhenkinen raisiolainen liikuntaseura. Raision Jumpparit tarjoaa liikuntaa kaiken

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS

YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS 1. Lapsen ja nuoren parhaaksi 2. Kannustava ilmapiiri 3. Yhdessä tekemisen kulttuuri S E U R A: Seuran johto on tietoinen kasvatusvastuustaan Arvot, kasvatukselliset periaatteet

Lisätiedot

Järvenpään Taidoseura ry

Järvenpään Taidoseura ry Junioritoiminnan kriteerit ja toimintalinja v. Sisällysluettelo 1. SEURAN JUNIORITOIMINTA... 3 2. SEURATOIMINNAN VISIO... 3 3. EETTISET LINJAUKSET... 4 4. TOIMINNAN TAVOITTEET... 4 5. KÄYTÄNNÖN TOIMINTATAVAT...

Lisätiedot

Valmentajien pelisäännöt

Valmentajien pelisäännöt Valmentajien pelisäännöt 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Toimintakäsikirja Kari Petrow Painijaosto

Toimintakäsikirja Kari Petrow Painijaosto Toimintakäsikirja Kari Petrow Painijaosto 10.10.2015 2 (11) Sisällys Toimintakäsikirja... 3 Toimintaorganisaatio... 3 Näin me käytännössä toimimme... 3 Eettiset toimintalinjaukset... 6 Urheilulliset pelisäännöt...

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T09-10 vanhempainilta 8.1.2017 T09-10 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Viestinnän käytännöt Maksut Toimihenkilöt FC REIPAS Iloa

Lisätiedot

Ohjaajan opas Sisällys

Ohjaajan opas Sisällys Ohjaajan opas Sisällys Tervetuloa ohjaajaksi... 2 Rekisteröityminen... 2 Toimintakausi... 2 Kausisuunnitelma... 3 Pelisäännöt... 3 Ohjaajana toimiminen... 3 Tiedottaminen muutoksista ja tuntien peruutuksista...

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise

Voimistelu- ja urheiluseura Elise Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Jäseniä 871 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton huippuvoimisteluseura

Lisätiedot

Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura

Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura Urheiluseuran toimintalinjaus 2017-2018 Nuorisotoiminta Ampumaurheilukurssi Ampumaurheilun alkeiskurssi järjestetään lapsille ja nuorille joka syksy. Ampumaurheilukurssi

Lisätiedot

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin SUUNNISTUSJAOSTON 2018 TOIMINTASUUNNITELMA * JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna

Lisätiedot