Kotkan Latu Kallionsivu 1 A Kotka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotkan Latu Kallionsivu 1 A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu.net"

Transkriptio

1 Kotkan Latu Kallionsivu 1 A Kotka

2 Puheenjohtajan kynästä Suomen Ladun teema Yhdessä oli vielä kuluneenkin vuoden teemana. Yhdessä liikkuminen onkin osoittautunut varsin toimivaksi. Ohjatuissa tapahtumissa, kävely- ja pyöräretkillä on ollut mukana uusia innokkaita liikkujia. Palautteena on aina tullut kiitosta ja lupaus tulla mukaan taas seuraavalla kerralla. Liikkuminen ja itsestä huolehtiminen elää uutta aaltoa. Luonto, metsä ja pyörätiet löytyvät jokaisen kodin lähettyviltä. Liikunnan terveyshyödyt ovat kiistattomat, siksi pitää pystyä käymään keskustelua miten liikkumista tuetaan rahallisesti kaupungin taholta ja huolehditaan samalla liikunta-paikkojen ja reittien kunnosta. Hyödynnä Suomen Ladun kalenterin viimeisellä sivulla olevaa liikuntakalenteria. Petäjäpirtillä toiminta on lähtenyt hyvään vauhtiin ja paikka on ympärivuotisessa käytössä. Onkin toivottavaa, että jäsenet löytäisivät sinne useammin onhan se mukavan kävelymatkan päässä ja siellä voi levätä ja viettää aikaa. Haluan kiittää saamastani tuesta ja hyvästä yhteistyöstä kaikkia johtokunnan jäseniä kuuden vuoden mittaisen puheenjohtajakauteni aikana. Tapaamme varmasti ulkoilun merkeissä edelleenkin. Heljä Haapala Uusi puheenjohtaja Ritva Karjalainen Vuosi 2012 alkaa uuden puheenjohtajan voimin. Yhdistyksemme kaipaa uusia ideoita ja niiden toteuttajia muutoin seuraavat vuodet ovat kohtalokkaita toiminnan jatkuvuudelle.haastankin kaikki latulaiset ideoimaan toimintaamme, tutustumaan mökkiimme Petäjäpirttiin, liikkumaan laduille ja metsäpoluille. Liikuntaterveisin Ritva 2

3 Petäjäpirtillä tapahtuu Talvi oli luminen ja hiihtäjiä oli runsaasti. Petäjäpirtin buffetti tarjosi virkistystä hiihtäjille. Suksia voideltiin, jotta hiihtäjät voivat nauttia menosta. Suksihuoltotila on vihdoinkin valmis ja palvelee nyt hiihtäjiä entistä paremmin. Petäjäpirtti on ollut ahkerien talkoolaisten tukikohtana. Latupohjatalkoot ja Rahkanpolun raivaus- ja merkkaaminen ovat työllistäneet viime kesänä. Rahkanpolku onkin saavuttanut suuren suosion. Väkeä on riittänyt ja kiitosta tullut. Metsän poluilla on ollut vilskettä kun suunnistajat ovat etsineet rasteja. Petäjäpirtti on tarjonnut tilojaan ulkopuolisille kokoustilaksi ja pienimuotoisiin juhliin. Yritykset ovat viettäneet toimintapäiviään Petäjäpirtillä. Jäsenistön omat tapahtumat on vietetty omassa tuvassa ja pihapiirissä. Kesäsauna lämpeni harvakseltaan ja toivoisikin, että latulaiset ensi kesänä löytävät mainion saunamme ja tulevat nauttimaan ja rentoutumaan Petäjäpirtille. UUTISPUUROA SAUNA TALVILEVOSSA 3

4 KOTKAN LADUN JOHTOKUNTA 2012 Puheenjohtaja Ritva Karjalainen Varapuheenjohtaja Erik Rockas Sihteeri Armi Aronen Jäsensihteeri Heli Amzil Rahastonhoitaja Heljä Haapala Jäsenet Jyri Hämäläinen Ritva Suortti Teemu Osola Oiva Kärkkäinen Raimo Karjalainen Varajäsenet Esko Riutta Kirsi Osola

5 Tiedotus-talous-koulutusjaosto/lehden toimikunta: Ritva Karjalainen, Armi Aronen, Erik Rockas, Heli Amzil ja Raimo Karjalainen Toimikuntien vastuuhenkilöt: Pyöräily ja melonta Erik Rockas Hiihto, retkeily ja mökki Raimo Karjalainen Palloilu Jyri Hämäläinen Mökki Ritva Karjalainen Mökkitoimikunnan vastuuhenkilöt: Raimo Karjalainen, Ritva Karjalainen, Erik Rockas, Jyri Hämäläinen, Ritva Suortti, Armi Aronen, Esko Riutta ja Ville Peltonen Mökin avainta voi anoa johtokunnalta 2 vuotta jäsenenä ollut (10 ) Jäsenmaksut vuodelle jäsen 21 perhemaksu 27 rinnakkaisjäsen 14 nuorisojäsenyys (alle 18 v.) 14 kannatusjäsen 100 yhteisöjäsenyys 25 Ilmoituslehdet: Kymensanomat seurapalsta torstaisin Kaupunkilehti Ankkuri voimalinja Petäjäpirtti os. Petäjäsuontie 34 5

6 KAIKILLE AVOIMET TAPAHTUMAT V PAAVALINPÄIVÄHIIHTO /lumikenkäilyä Lähtö Petäjäpirtiltä klo Hinta 5 sisältää mehun ja vakuutuksen YSTÄVÄNPÄIVÄHIIHTO/lumikenkäilyä Lähtö Petäjäpirtiltä klo Hinta 5 sisältää mehun ja vakuutuksen NAISTENPÄIVÄHIIHTO/lumikenkäilyä Lähtö Petäjäpirtiltä klo Hinta 5 sisältää mehun ja vakuutuksen. HIIHTOJEN HUOLTOPISTEET PERINTEISET ELI LAAVU, MUSTAJÄRVI,MORONVUORI Pieniä arvonta palkintoja! KAIKISSA TAPAHTUMISSA BUFFET HIIHDONOPETUSTA LAPSILLE VIIKONLOPPUISIN (Karhulan Ladun kanssa) LUMIKENKÄILYÄ LUMITILANTEEN MUKAAN KESÄISIN PATIKOINTIA RAHKANPOLULLA. PYÖRÄILY Viipurin pyöräily 12.5 Mäntyniemeen (SL valtakunnallinen pyöräilypäivä) Saarenmaa Viro-Latvia-Viro Nuoriakin löytyy... 6 Rahkanpolun luolat

7 JÄSENISTÖN OMAT TAPAHTUMAT V JÄSENISTÖN HERNEROKKA KLO Vieraana Karhulan Latu KEVÄTTALKOOT PETÄJÄPIRTILLÄ ALKAA KLO KAHVITARJOILU -SAUNA KESÄKAUDEN AVAJAISET PETÄJÄPIRTILLÄ KLO KAHVITARJOILU SAUNA Mukaan uudet jäsenet henkilökohtaisesti kutsuttuna LETTUKESTIT PETÄJÄPIRTILLÄ KLO Vieraana Karhulan Latu SENIORIT TAPAAVAT PETÄJÄPIRTILLÄ KLO Tarjolla pientä purtavaa + sauna SYYSTAPAHTUMA PETÄJÄPIRTILLÄ KLO Vieraana Karhulan Latu LOKAKUU MAALISKUU TUPAILTOJA? PIKKUJOULU + JOULULAULUT PETÄJÄPIRTILLÄ KLO joulukahvi + puuro 5. HIIHDON OPETUSTA LAPSILLE VIIKONLOPPUISIN (yhdessä Karhulan Ladun kanssa) KOULUIKÄISTEN RETKIKURSSI JÄRJ. SALUSIINI/KOTKAN LATU BUFFETTI PIDETÄÄN AUKI HIIHTOKAUDELLA VIIKONLOPPUISIN. Kiitos yhteistyökumppaneille: Automarket Prisma Hyvinvointikeskus Huuma Euromarket K-Citymarket Sampo-Pankki Auto-Suni Starkki Rämä Oy Kotkan Konepaja Oy 7 Motocross MM-joukkue

8 PETÄJÄPIRTTI HINNASTO V TILAVUOKRAT: KÄYNTIMAKSU JÄSENISTÖ 1 SAUNAMAKSU 2 /henkilö (kesäsauna) Mikäli saunojia on 1 tai 2 on minimi 5. (kesäsauna) PERHESAUNA 10 / 2 TUNTIA (KESÄISIN PIHASAUNA) SÄHKÖSAUNAN KÄYTTÖ SOPIMUKSEN MUKAAN. KOKOUKSET 35 PIENIMUOTOISET JUHLAT 60 MUU VARAUS+SÄHKÖSAUNA 80 YÖPYMINEN 5 vrk/jäsen JA EI JÄSEN 10 vrk TOIMINTAPÄIVÄT FIRMOILLE RIIPPUU PALVELUSTA MUISTA HINNOISTA SOVITAAN MÖKKIVASTAAVAN KANSSA puh /Rami tai Ritu VÄLINEVUOKRAT: LUMIKENGÄT: 5 /KERTAKÄYTTÖ/ VRK pidempi aika sopimuksen mukaan. KAJAKIT: 20 /VRK 100 /VKO KAJAKKIEN KULJETUS: 20 MAKSIMIMATKA 25 KM MUUT SOPIMUKSEN MUKAAN. SUKSIHUOLTO: PERUSKUNNOSTUS/12 8

9 9

10 Laavun kasausta Ikä ei ole este liikunnalle Joululauluja Petäjäpirtillä Ryhmä Rahkanpolulla Letunpaistaja joka vuosi 10 Rahkanpolun laavu

11 RANNIKKOPAJAT NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA Palveluitamme mm. ATK-Paja, Keittiöpaja, Tekstiilipaja, Puupaja... RISTO RÄMÄ OY 11

12

Kotkan Latu Kallionsivu 1 A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu.net

Kotkan Latu Kallionsivu 1 A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu.net Kotkan Latu Kallionsivu 1 A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu.net Puheenjohtajan mietteitä.. Suomen Ladun teema Yhdessä, läheltä liikkumaan on ollut myös Kotkan Ladun toiminta-ajatuksena vuonna 2012. Olemme

Lisätiedot

Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka. www.kotkanlatu.net

Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka. www.kotkanlatu.net 2015 Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net Puheenjohtajan mietteitä! Kotkan Ladun taival latulaisten ja kuntalaisten liikuttajana on kestänyt 56 vuotta. Toimintapaikkana on jo 6 vuotta ollut

Lisätiedot

Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net

Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ! Taas on takana yksi toimintavuosi Kotkan Ladun historiassa. Yhdistyksemme on jo 57 vuotta tarjonnut liikuntapalveluja kuntalaisille.

Lisätiedot

Kallionsivu 1A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu@kymp.net

Kallionsivu 1A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu@kymp.net Kotkan Latu ry os Kallionsivu 1A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu@kymp.net Puheenjohtajan mietteitä Kotkan Latu ry vietti 55-vuotissynttäreitä elokuussa 2013. Noihin vuosiin mahtuu ääretön määrä erilaista

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ..

PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ.. Latuset 2018 PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ.. Kotkan Latu ry:n 60 toimintavuosi on pyörähtänyt käyntiin. Yhdistyksemme on vuosikymmeniä luonnut edellytyksiä kuntalaisille matalan kynnyksen liikuntaan. Toimintamuodot

Lisätiedot

Latuset. Kukkulapolku 1 C Kotka

Latuset. Kukkulapolku 1 C Kotka Latuset 2017 Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ! Kotkan Ladussa puhaltelevat uudet tuulet. Vuosi 2016 on tuonut yhdistykseemme uuta toimintaa ja toimijoita. Tällä

Lisätiedot

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Tapahtumakalenteri 2019 SÄILYTÄ! Ulkoilukahvio palvelee Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Puijon Latu on Suomen Latu ry:n Kuopiossa toimiva jäsenyhdistys. Postiosoite:

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2011 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on yhtenä Suomen Ladun jäsenyhdistyksenä tarjota kuntoa,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 HYVÄÄ LIIKUNTAVUOTTA 2015 Saarijärven Ladun 47. toimintavuosi on alkamassa. Nyt näyttää siltä, että tulossa on jälleen luminen oikea talvi. Vuosi sitten näytti aivan

Lisätiedot

Jäsentiedote 2013. Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta

Jäsentiedote 2013. Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta Jäsentiedote 2013 Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 FI8 050590040008590 FI95 44561040010091 Toimihenkilöt

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola

Lisätiedot

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! 3 TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! Edellinen toimintavuosi oli meille monella tapaa yhteistyön vuosi. Järjestimme itse tapahtumia, joissa kumppanina oli muita organisaatioita avustamassa tai sitten me

Lisätiedot

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0 SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP)

Lisätiedot

Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu

Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Suomen Latu ry Suomen Latu on ulkoilun edistäjä, retkeilyn asiantuntija ja kaikille avoin kansalaisjärjestö. Edunvalvomme suomalaisia

Lisätiedot

Alajärven latutilanteesta saa tietoa ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta.

Alajärven latutilanteesta saa tietoa   ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta. MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA käynnissä ja päättyy 30.4.2019 Tavoitteena kampanjan aikana (talvi 2018 30.4.2019) 500 km. Ilmoita talven aikana hiihtämäsi kilometrit paikkakuntasi liikuntatoimistoon ma

Lisätiedot

Alajärven latutilanteesta saa tietoa ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta.

Alajärven latutilanteesta saa tietoa   ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta. - MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA käynnissä ja päättyy 30.4.2019 Tavoitteena kampanjan aikana (talvi 2018 30.4.2019) 500 km. Ilmoita talven aikana hiihtämäsi kilometrit paikkakuntasi liikuntatoimistoon ma

Lisätiedot

Hiihtotyyli vapaa ja perinteinen kullakin matkalla. Erityisesti pidempien matkojen reitit ovat vaativat ja haasteelliset!

Hiihtotyyli vapaa ja perinteinen kullakin matkalla. Erityisesti pidempien matkojen reitit ovat vaativat ja haasteelliset! Tervetuloa 63. Napapiirin Hiihtoon 10.3.2018 Napapiirin hiihto on Suomen vanhimpia keskeytyksettä järjestettyjä laturetkiä. Hiihto järjestetään Rovaniemen Ounasvaaralla upeissa puitteissa jo 63. kerran.

Lisätiedot

25.5.2016. Esityslista. Esityslista. 1. Kokouksen avaus. 2. Palkitsemiset -Suomen Ladun palkinnot ja huomionosoitukset

25.5.2016. Esityslista. Esityslista. 1. Kokouksen avaus. 2. Palkitsemiset -Suomen Ladun palkinnot ja huomionosoitukset 6. n hyväksyminen 2. Palkitsemiset -Suomen Ladun palkinnot ja huomionosoitukset 6. n hyväksyminen 1 OKM -mitalistit Opetus-ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä

Lisätiedot

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com Pieksän Ladun Jäsentiedote 2015 www.pieksanlatu.fi pieksanlatu(at)gmail.com 1 Hei Latulaiset ja ulkoilukansa! Hiihtokauden lähestyessä toivotan kaikki ulkoilijat jälleen tervetulleeksi hiihtämään Partaharjun

Lisätiedot

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta OIKARAISEN HAKA RY PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 15.11.2015 AIKA 15.11.2015 klo 18.00-1917 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio,

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2015 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna 2017

Lisätiedot

ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA. REILA-hanke Rovaniemellä

ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA. REILA-hanke Rovaniemellä ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA REILA-hanke Rovaniemellä 12.5.2016 SUOMEN LATU Ulkoilun keskusjärjestö 80 000 jäsentä 200 jäsenyhdistyksessä Tavoitteena liikuttaa Suomessa asuvia

Lisätiedot

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%

Lisätiedot

Pieksän Latu ry. Jäsentiedote

Pieksän Latu ry. Jäsentiedote Pieksän Latu ry Jäsentiedote 2018 www.pieksanlatu.fi 1 Lähde mukaan toimintaan - kouluttaudu kanssamme Suomen Latu kouluttaa ohjaajia noin kymmeneen ulkoilulajiin. Lajeissa järjestetään koulutusta harrastajille,

Lisätiedot

Yhdessä on mukava tehdä ja liikkua! Metsä on paras kuntosali!!

Yhdessä on mukava tehdä ja liikkua! Metsä on paras kuntosali!! PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ.. Kotkan Latu ry:n 61 toimintavuosi on pyörähtänyt käyntiin uuden johtokunnan voimin. Uudet ihmiset tuovat aina uutta virtaa toimintatapoihin ja tekemiseen. 60 vuotisjuhla vietettiin

Lisätiedot

Päätettiin, että vuonna 2017 toimivat kuntojaosto ja talon kunnostustyöryhmä. Lasten liikunta tapahtuu kuntojaoston alaisuudessa.

Päätettiin, että vuonna 2017 toimivat kuntojaosto ja talon kunnostustyöryhmä. Lasten liikunta tapahtuu kuntojaoston alaisuudessa. PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 6.11.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS AIKA 6.11.2016 klo 18.00 19.00 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Eero Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Hannes Viiri, Jyrki Vähärautio, Lauri Jokkala, Liisa

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2019 Huovinretki ry

JÄSENTIEDOTE 2019 Huovinretki ry JÄSENTIEDOTE 2019 Huovinretki ry HUOVINRETKI Huovinretki ry on perustettu 1963 ja on Suomen Ladun jäsenyhdistys. Jäsenetuina saat mm. Latu ja Polku lehden 4x vuodessa ja OP- tapaturmavakuutuksen Suomen

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

4 Jaostot 2018 Hyväksyttiin kaksi toimivaa jaostoa: kunto- ja liikuntajaosto sekä talojaosto.

4 Jaostot 2018 Hyväksyttiin kaksi toimivaa jaostoa: kunto- ja liikuntajaosto sekä talojaosto. OIKARAISEN HAKA RY PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 26.11.2017 AIKA 26.11.2017 klo 16.00 16.50 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Risto Koivula, Eero Sirkka, Eero Sandgren, Yrjö Koivula, Tapani Ylianttila, Enni Yliraudanjoki,

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan

Lisätiedot

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut n ohjelmapalvelut 2015-2016 Moottorikelkka Safarit: Iltasafari moottorikelkalla (klo 20.00 22.00 / ma, ti, ke, la) Iltasafari on ohjattu moottorikelkkasafari illan hämärässä läpi lumisen maiseman. Jos

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa

Lisätiedot

Metsien monikäyttö ja PEFC

Metsien monikäyttö ja PEFC Metsien monikäyttö ja PEFC Eki Karlsson 5.11.2013 Sisältö Suomen Latu Kuka liikkuu metsissä? KMO Elämänlaatutyöryhmän tulokset Metsien monikäyttö ja sen rooli PEFC:ssä 6.11.2013 6.11.2013 SUOMEN LATU Suomen

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

PUHEENJOHTAJAN PALSTA PUHEENJOHTAJAN PALSTA Hei! Mitäpä ajattelit, kun tämän Latuviestin postissa sait? Olet jo enemmän tai vähemmän mukana toiminnassa, ja ajattelit katsoa, milloin tämän vuoden perinteiset tapahtumat onkaan

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2016 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2012 TERVEHDYS PALAVASALMEN AVANTOSAUNALTA Vuoden viimeisenä tiistaina on ihan kauhea keli : tuulee niin, ettei meinaa pystyssä pysyä. On loskaista ja pimeää. Ajattelen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2014 KOKOUSAIKA Torstaina 16.1.2014 klo 17-19 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Pieksän Latu ry. Jäsentiedote

Pieksän Latu ry. Jäsentiedote Pieksän Latu ry Jäsentiedote 2019 www.pieksanlatu.fi 1 Tervehdys Latulaiset! Vuosi 2019 on Pieksän Ladun 51. toimintavuosi. Pieksän Latu on edelleen virkeä keski-ikäinen yhdistys, jonka teemana on saada

Lisätiedot

Kauppi-Niihaman yhteissuunnittelu Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat ry

Kauppi-Niihaman yhteissuunnittelu Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat ry Kauppi-Niihaman yhteissuunnittelu 2018 Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat ry Aluksi: alueen käyttökaudet Ei-hiihtokausi: Kevät, kesä, syksy Hiihtokausi: Talvi (kun on lunta) On huomattava, että alueen käyttö

Lisätiedot

IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2018

IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2018 Olemme mukana Suomen Ladun juhlavuodessa liikkumalla luonnossa iittiläisin voimin. sivu 1(8) Hyvät Kipinän lukijat Hiihtäjät vaihtuvat vuosikymmenten saatossa, mutta suomalaisilla on oma paikkansa hiihtokansojen

Lisätiedot

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY

KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY Juhonkota TIEDOTUSLEHTI 1/2009 JOHTOKUNTA 2009 Seppo Huikuri, pj. 050-5273541 Marja-Leena Rantanen, vpj. 050-5226544 Raija Autio, sihteeri 040-5720820 Eija Anttonen 040-5247301

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta:

JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta: JÄSENTIEDOTE 1/2015 HYVÄT JÄSENET Toimintavuosi 2015 on jo hyvässä vauhdissa. Yhdistyksen vuosikokouksessa valittu johtokunta on järjestäytynyt ja aloittanut toimintansa. Johtokunnan kokoonpano on seuraava:

Lisätiedot

Latuviesti 1/

Latuviesti 1/ Latuviesti 1/2017 www.karhulanlatu.net www.facebook.com/karhulanlatu PUHEENJOHTAJALTA Vuosi on alkanut mukavasti, johtokuntaan on saatu uusia jäseniä ja uudet jäsenet tuovat tietenkin myös uutta energiaa

Lisätiedot

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00 JÄSENTIEDOTE 2011 HUOVINRETKI RY Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 1963 www.huovinretki.fi Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen 19.00 Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli yhdistyksen 43. toimintavuosi. Toimintamme keskeisenä ajatuksena oli Suomen Ladun valtakunnallinen teema YHDESSÄ. Vuoden ohjelmaa ja tapahtumien sisältöä hiottiin siihen suuntaan,

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014 Soluku-luontolomat vuonna 2014 Yleistä Soluku-lomista Sosiaalisella luontolomatoiminnalla (Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia ja harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja.

Lisätiedot

Harjavallan Latu ja Polku ry. Jäsentiedote 2/2013

Harjavallan Latu ja Polku ry. Jäsentiedote 2/2013 Harjavallan Latu ja Polku ry. Jäsentiedote 2/2013 1 Kesä on jo pitkällä.monta pyöräretkeä on poljettu. Talviturkit heitetty Kokemäenjokeen jo hyvissä ajoin, meille avantouimareille turkki ei päälle kerinnyt.

Lisätiedot

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Tammelan päiväkoti: Haitulat, Leinikki, Maahiset, Sinikello, Taikatassu ja luontoliikuntaryhmä Ilvekset. Tammitarhan päiväkoti: 4 ryhmää ja metsäeskari metsätontut. Portaan

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2.

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Jäsenkirje 1/2016 Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Teemana, Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia. Toimittajat jäsenillassa 01.02. Julkaisut Uudenkaupungin ja Laitilan sanomissa ti 9.2. Tällä tavoin

Lisätiedot

Ulkoile Osallistu Vaikuta

Ulkoile Osallistu Vaikuta Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen - valitaan puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa, 4 ääntenlaskijaa 3. Virallisten kokousedustajien toteaminen 4. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA

MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA alkaa v 2017 30.4.2018 Tavoitteena kampanjan aikana 500 km. Ilmoita talven aikana hiihtämäsi kilometrit paikkakuntasi liikuntatoimistoon pe 4.5.2018 mennessä. Alajärvellä

Lisätiedot

tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1

tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1 tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1 SIILIN LADUN JOHTOKUNTA JA TOIMIKUNNAT Johtokunta Olavi Oinonen pj. 0400-804203 olavi.oinonen@dnainternet.net Seija

Lisätiedot

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Suomen Latu ry ulkoilun ja retkeilyn asiantuntija Perustettu 1938 Toimii valtakunnallisesti ja paikallisesti 215 yhdistystä, joissa 80 000 jäsentä Kaikki löytävät mielekkään

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

60. Pirkan. Hiihto 1.3.2015 2.3.2014. 90, 52 ja 45 km sekä Kunnia-Pirkka 10 km Niinisalo Tampere perinteisellä tai vapaalla

60. Pirkan. Hiihto 1.3.2015 2.3.2014. 90, 52 ja 45 km sekä Kunnia-Pirkka 10 km Niinisalo Tampere perinteisellä tai vapaalla Vuodesta 1955 lähtien Suomalaisten laturetkien kuningasmatka 60. Pirkan Hiihto 2.3.2014 1.3.2015 90, 52 ja 45 km sekä Kunnia-Pirkka 10 km Niinisalo Tampere perinteisellä tai vapaalla Kuinkas sitten kävikään...

Lisätiedot

Jäsentiedote Kuva Jukka Mäenpää

Jäsentiedote Kuva Jukka Mäenpää Jäsentiedote 2019 Kuva Jukka Mäenpää Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Johtokunta vuonna 2019 Puheenjohtaja Marketta Mäenpää

Lisätiedot

Harjavallan Latu ja Polku ry. Jäsentiedote 1/2012

Harjavallan Latu ja Polku ry. Jäsentiedote 1/2012 Harjavallan Latu ja Polku ry. Jäsentiedote 1/2012 Hyvät Latulaiset Luonnon armoilla tässä mennään ja jos Untoon on uskominen, niin taidamme saada vähälumisen talven. Pakkasta kyllä lupaili tammi helmikuulle,

Lisätiedot

Kylätalo Kyläesittely Kyläyhdistys Yhdistykset

Kylätalo Kyläesittely Kyläyhdistys Yhdistykset LIPERINSALO Kylätalo Kyläesittely Kyläyhdistys Yhdistykset NIINIKON KYLÄTALO Niinikon kylätalo sijaitsee keskellä Liperinsalon kylää, aivan kylätien varrella. Matkaa Liperin kirkonkylään on vain noin 7

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2014 Hyvät Saarijärven Ladun jäsenet Saarijärven Ladun 45. toimintavuosi on takana. Toiminta on noudatellut perinteisiä linjoja. Talviuinnin suosio on jatkunut hyvänä. Tosin

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana Pöytäkirja 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

s.16 HALLITUS 2017 s.16 PUHEENJOHTAJAN PALSTA s.17 TOIMIHENKILÖT JA SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2017 s.18 TAPAHTUMAT s.20 TREFFIT

s.16 HALLITUS 2017 s.16 PUHEENJOHTAJAN PALSTA s.17 TOIMIHENKILÖT JA SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2017 s.18 TAPAHTUMAT s.20 TREFFIT SF-CARAVAN KOUVOLAN SEUTU RY Jäsenjulkaisu 2 / 2017 s.16 HALLITUS 2017 s.16 PUHEENJOHTAJAN PALSTA s.17 TOIMIHENKILÖT JA SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2017 s.18 TAPAHTUMAT s.20 TREFFIT SF-CARAVAN KOUVOLAN

Lisätiedot

Kuinka suomalaiset ulkoilevat?

Kuinka suomalaiset ulkoilevat? Luonnon virkistyskäyttö Kuinka suomalaiset ulkoilevat? Tuija Sievänen ja Marjo Neuvonen Valtakunnallinen ulkoiluseminaari Heureka, Vantaa, 1.12.2011 Esityksen sisältö Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Tutkimuksen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015. Huovinretken jäsenkysely. https://www.lyyti.fi/questions/924e086187

JÄSENTIEDOTE 2015. Huovinretken jäsenkysely. https://www.lyyti.fi/questions/924e086187 JÄSENTIEDOTE 2015 Huovinretken jäsenkysely https://www.lyyti.fi/questions/924e086187 Kaikkien tammikuun 2015 loppuun mennessä vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 50 :n lahjakortti

Lisätiedot

Nurmijärven Latu ry TURVALLISUUSASIAKIRJA

Nurmijärven Latu ry TURVALLISUUSASIAKIRJA Nurmijärven Latu ry TURVALLISUUSASIAKIRJA Marraskuu 2010 Nurmijärven Latu ry TURVALLISUUSASIAKIRJA Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan kuvaus 2. Yhdistyksen vastuuhenkilöt ja toimijat 3. Toimintatavat 4.

Lisätiedot

SUNNUNTAI. PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007

SUNNUNTAI. PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007 1 PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007 SUNNUNTAI 10.00 Retki Pirunkirkko kanjonille 2-3 h Kuljetus ensin mökiltä tai hotellilta 5 km. Kanjonin läheltä jatkamme matkaa

Lisätiedot

Sähköinen liikuntakalenteri liikkumisreseptin tukena

Sähköinen liikuntakalenteri liikkumisreseptin tukena Sähköinen liikuntakalenteri liikkumisreseptin tukena Liisa Lähdesmäki LitL, projektikoordinaattori, lehtori Liikkumisreseptihanke / EPSHP Mikä on liikkumisresepti? on työkalu terveysliikuntaneuvonnassa

Lisätiedot

10. Kaukopartiohiihto

10. Kaukopartiohiihto SUOMEN SOTILASURHEILULIITTO UTIN JÄÄKÄRI RYKMENTTI KUTSU Utti 03.11.2006 10. Kaukopartiohiihto 2. 3.2.2007 Kaukopartiohiihto on kaukopartiomiesten perinteitä vaaliva tapahtuma. Kaukopartiohiihdon suojelijana

Lisätiedot

Luonnosta lisäarvoa liikunnan vaikutuksiin

Luonnosta lisäarvoa liikunnan vaikutuksiin Luonto ja hyvinvointi -näkökulmia painonhallintaan ja luontoliikuntaan Luontokeskus Haltia 18.9.2013 Luonnosta lisäarvoa liikunnan vaikutuksiin Dosentti Raija Laukkanen Sisältö Liikunta ja terveys Liikunnan

Lisätiedot

Maastopyöräilyn reittitiedot Liikuntapaikat.fi (LIPAS) järjestelmässä

Maastopyöräilyn reittitiedot Liikuntapaikat.fi (LIPAS) järjestelmässä Maastopyöräilyn reittitiedot Liikuntapaikat.fi (LIPAS) järjestelmässä Kirsi Vehkakoski, projektipäällikkö Lipas-projekti, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta Lipas liikuntapaikat.fi on

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz)

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012 kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ja KEVÄTRETKI 5.5.2012 PIELAVEDELLE tilausravintola

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa Kotka Pirjo Räsänen

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa Kotka Pirjo Räsänen Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa 29.1.2014 Kotka Pirjo Räsänen Valmennuksessa opit: - kansainvälisen matkailun markkinoinnin peruskäsitteet - valmiudet aloittaa jakelukanaviin kohdentuvia

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 2 Länsituulen keväthenkäyksiä! Talvi tuli tänne länsirannikolle vihdoin ja viimein. Samalla taisi tulla myös kevät, ainakin hienoista ulkoiluilmoista päätellen. Katseemme

Lisätiedot

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry 2016 www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry. Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä RINVA-Riihimäen Seudun Invalidit

Lisätiedot

Alajärven latutilanteesta saa tietoa ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta.

Alajärven latutilanteesta saa tietoa  ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta. - MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA alkaa v 2017 30.4.2018 Tavoitteena kampanjan aikana 500 km. Ilmoita talven aikana hiihtämäsi kilometrit paikkakuntasi liikuntatoimistoon pe 4.5.2018 mennessä. Alajärven

Lisätiedot