SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2010"

Transkriptio

1 SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2010

2 KUNTOUTUS Valtion kustantama veteraanikuntoutus Kuntoutukseen valittavan tulee olla Suomessa asuva vuosien sotiin osallistunut rintamaveteraani, jolla on rintamasotilastunnus, rintamapalvelutunnus tai rintamatunnus. Oikeus rintamaveteraanien kuntoutukseen on toissijainen sotilasvammalakiin, liikennevakuutuslakiin, maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslakiin tai näitä vastaaviin aikaisempiin lakeihin nähden. Sotainvalidit, joiden sotilasvammalain mukainen työkyvyttömyysaste on vähintään 10 prosenttia, eivät voi saada rintamaveteraaneille tarkoitettua kuntoutusta. Kuntoutuksen painopistettä on siirretty laitoskuntoutuksesta päivä-, kotija muuhun avokuntoutukseen. Laitoskuntoutukseen tarvitaan lääkärinlausunto (toimintakykyluokka), avokuntoutukseen (sis.jalkahoidot, fysioterapia) tarvitaan lähete. Aviopuolison osallistuminen ei lyhennä rintamaveteraanin laitoskuntoutusjaksoa. Puolison laitoskuntoutus on yhtä pitkä kuin itse veteraanin. Haku: Hulvelan Helmi, Karoliina Holappa torstaisin klo puh , Hulvelankatu 20, Raisio. Päätökset: lääkäri Markku Blomqvist Sotainvalidien kuntoutus Mikäli haitta on vähintään 30 %, sotainvalidikuntoutukseen on päässyt vähintään kerran vuodessa enintään neljän viikon laitoskuntoutukseen tai 20 päivän päiväkuntoutukseen tai kahteen 12 hoitokerran sarjan avokuntoutukseen. Laitoskuntoutuksen voi jakaa puolison kanssa, jolloin kuntoutusta saa 10pv/henkilö. Jos haitta on %, sotainvalidilla on oikeus kahden viikon laitoskuntoutukseen tai 10 päivän päiväkuntoutukseen tai kahteen 10 hoitokerran avokuntoutukseen. Vähintään 30% invalideilla on mahdollisuus avokuntoutukseen 15 hoitokertaa. Haku: Valtionkonttori, puh. (09) Hoitopäätökset tekee valtiokonttori. 2

3 Raision veteraanikuntoutus Tarkoitettu niille veteraaneille, joilla on akuutti yleistilan lasku tai muu akuutti ongelma, joka vaikeuttaa kotona selviytymistä ja kuntoutus ehkäisee laitoshoitoa. Vaatimuksena on oma veteraanitunnus. Laitoshoidon jatkokuntoutukseen kotiutumisen tukemiseksi ja/tai nopeuttamiseksi. Puolisoille siinä tapauksessa, jos rintamaveteraanin kotona selviytyminen vaarantuu puolison ongelman vuoksi. Kuntoutus annetaan avokuntoutuksena joko palvelun tuottajalla tai kotikäynteinä. Joissakin tapauksissa voidaan kuntoutus toteuttaa laitoskuntoutuksena. Haku: Avokuntoutukseen omalääkäri tekee sovittujen kriteerien mukaan ostopalveluosoituksen, laitoskuntoutukseen veteraanikuntoutuksesta vastaava lääkäri Markku Blomqvist. Omatoiminen kuntoutus Hulvelassa on käytettävissä kuntosali keskiviikkoisin klo Halukkaille järjestetään kävelyretkiä. Kerttulan liikuntahallissa boccia keskiviikkoisin klo 13. Lisätietoja Seppo Lehtovaara, puh Kerttulan liikuntahallissa lentopalloa tiistaisin ja perjantaisin klo 15. Lisätietoja Reino Suominen, puh Raision seurakunnan toiminta Viherlahdessa naistenleiri ja miestenleiri , josta viikonloppu välillä kotona. Lisätietoja Diakoniatoimisto: Leena Nieminen, puh tai Terveydentilan tarkistuksen tekee lääkäri hakulomakkeiden perusteella. Valinnan tekee työryhmässä. Leirin haku: lomakkeita seurakunnan toimistosta, puh tai Tasalan Kamarista, puh Arvioinnin leirillä pärjäämisestä ja päätökset tekee työryhmä, jossa ovat mukana terveyskeskuslääkäri sekä edustaja seurakunnasta ja fysikaalisesta hoitolaitoksesta. Haku mennessä. Jumalanpalvelus kirkossa joka sunnuntai klo Kirkkokuljetukset joka kuukauden 1.sunnuntai. Kuljetus on maksuton. Lisätiedustelut Erja Andersson p

4 APUVÄLINEET JA KODINMUUTOSTYÖT Sosiaali- ja terveyskeskuksen apuvälinelainaamo Lyhytaikaiseen lainaan (2 kk) esim. leikkausten jälkeen. Pitkäaikaiseen lainaan pysyvän haitan korjaamiseen apuvälinealan ammattilaisen arvion mukaan. Lääkärin lähetettä ei tarvita. Alueellinen toimintakäytäntö. Avoinna arkisin klo puh , Juhaninkuja 3, Raisio. Sotaveteraanien ja sotainvalidien asuntojen korjaus Varsinais-Suomen alueella korjausneuvonnasta vastaa korjausneuvoja Antero Hiilesvuo (puh tai ), joka huolehtii myös tarpeellisten hakemusten tekemisestä avustuksen saamiseksi kaupungilta tai Sotaveteraanipiiriltä. Ennen korjauksen alkamista on ehdottomasti otettava yhteys korjausneuvojaan. Tulo- ja varallisuusharkinta Avustus % kuluista Kaupungin hakemukset käsittelee ja päättää Risto Vesterinen, puh tai Haku: Kevättalvella, mutta anomuksia otetaan vastaan koko ajan. Päätökset tehdään heinäkuussa. Lisätietoa: Vaikeavammaisten asuntojen muutostöistä vastaa Raisiossa Ritva Vahanne, puh tai

5 KAUPUNGIN KUSTANTAMA SIIVOUSPALVELU Palvelusetelit (yksityisille palveluntuottajille) Voi saada vain veteraani (ei leski, eikä muut kuntalaiset). 15 :n seteleitä 2 kpl/talous/kk. Asiakas maksaa palveluntuottajalle tuntihinnasta yli 15 :n menevän osuuden itse. Ylimenevä osa on kokonaan maksettava itse. Tulorajaa ei ole. Seteli on yhtä työtuntia varten. Palvelun tuottajalla tulee olla y-tunnus, esim. T:mi Sirpa Nevalainen, puh , T:mi Seija Rumpunen, puh , Naantalin Trvapalvelu Oy/ Merja Kaatrakoski, puh Haku: Helena Järvi, sosiaali- ja terveyskeskuksen hallintopalvelut, puh Arkiapu - Vaihtoehto palveluseteleille Arkiapu on työttömien yhdistyksen ja Raision kaupungin työllistämishanke. Arkiavun palvelu on ensisijaisesti tarkoitettu erittäin pienituloisille vanhuksille ja sairaille (tulorajat). 7 /tunti/työntekijä. Tuntimäärä/kk sama kuin palveluseteleissä. Tulorajaa ei ole. Leskien tulot alle /kk. Haku: Helena Järvi, sosiaali- ja terveyskeskuksen hallintopalvelut, puh Hakulomakkeita saa Helena Järveltä ja Kotihoidosta. MUITA KAUPUNGIN PALVELUJA Ateriat Veteraaneilta (joilla on rintamatunnus) ei peritä ateriapalvelun kotiin kuljetuksesta kuljetusmaksua. Samassa kuljetuksessa tuleva puolison ateria on maksuton. Ateria on maksullinen. Yli 20 % sotainvalidit saavat maksuttoman ateriapalvelun. Aterioida voi Raision kaupungintalon ja Hulvelan ruokalassa, veteraanit maksua vastaan. Yli 20 % sotainvalidit saavat lounassetelit kirjaston yhteispalvelupisteestä, jossa on lista oikeutetuista henkilöistä. Koskee yhtä ateriaa päivässä /henkilö. 5

6 Uimahalli Sotaveteraani saa käyttää ilmaiseksi uimahallia. Hakijalla pitää olla rintamamiestunnus (sotilaspassissa tai Kela kortissa), millä saa uimahallikortin sosiaali- ja terveyskeskuksen hallintopalvelusta /Terttu Kosonen, puh Ulpukassa on veteraanijumppa torstaisin klo 10 alkaen. Muut Terveyskeskuksen maksuja (vuosimaksu, todistukset) ei peritä. Sotainvalidien kuljetuspalvelu. Haku: Helena Järvi. Veteraaneilta ja miinanraivaajilta ei peritä hammashoidon asiakasmaksuja (edellytyksenä on rintamatunnuksen esittäminen hoidon yhteydessä). Proteettiset kustannukset laskutetaan. VARSINAIS-SUOMEN SOTAVETERAANIPIIRIN AVUSTUKSET Avustuksia yhdistyksen käsittelemien anomusten perusteella ja toteutuneita kustannuksia vastaan (kuitit mukaan). Vähävaraisille veteraaneille, jotka saavat ylimääräistä rintamalisää. Myös puolisoille ja leskille, mikäli eläketulot alle /kk. Yhdistys voi poikkeustapauksissa puoltaa myös hakemuksia, joiden tulot ylittävät /kk. Anomuksissa mukana tuloselvitys (ei tarvita, jos saa ylimääräistä rintamalisää). Enintään yksi avustus/vuosi/henkilö. Avustus voidaan myöntää myös osittain. Avustuksena voi saada mm. kotiapurahaa (selvityspyyntö yhdistykseltä). Toiminnanjohtaja Osmo Suominen: puh. (02) tai , faksi (02) , Brahenkatu 11 G 119, Turku Anomuskaavakkeet: Tuomo Lehti, puh , tai Jyrki Siura, puh ,

7 VALTIOKONTTORI Lisätietoja valtiokonttorilta Sotilasvamma- ja veteraaniasioiden asiakaspalvelu: (klo ) puh. (09) Kuntoutus ja laitoshuoltoasiat (klo 9-13) puh: (09) Erityisryhmien ja ulkomailla asuvien rintamaveteraanien kuntoutus, haustausavut ja huoltoeläkkeet: puh. (09) Sairaanhoitoasiat: puh. (09) Sotainvalidien korvaukset Valtiononttorin Sotilasvamma- ja veteraaniasiat myöntää ja maksaa Suomen sodissa vammautuneille tai sairastuneille henkilöille sekä heidän puolisoilleen, leskille tai muille omaisille sotilasvammalain mukaiset korvaukset Ohjeita ja neuvoja hakemusten laatimisessa voit kysyä Valtiokonttorilta, puh. (09) (klo ) Sotilasvammalain mukaisia korvauksia ovat mm. elinkorot, sairaanhoito, asunnonmuutostyöt, laitoshuolto, hautausapu ja huoltoeläke SOTAINVALIDIEN VELJESLIITON RAISION-MASKUN OSASTO Puheenjohtaja Annikka Roivas, puh APTEEKKI Apteekit antavat alennusta lääkkeistä 10 % ellei ole muita erityiskorvauksia. Ei koske erittäin kalliita lääkkeitä. Edellytyksenä on Kela kortin veteraanimerkintä. 7

8 RAISION SOTAVETERAANIT RY:N TUKIPALVELUT Neuvonta Matti Schrey, puh , Jyrki Siura pj., puh , Kuntoutus Yhdistys tukee kuntoutusta (hierontaa, naisille jalkahoitoa, tapauskohtaisesti muutakin kuntoutusta). Hakulomakkeita saa Tuomo Lehdeltä puh tai Kotikorsutilaisuuksissa. Siivousapu Siivousapua muille kuin rintamatunnuksen omaaville maksetaan yhdistyksen varoista 15 /kerta. Ystävätoiminta ja tapaamiset Pertti Vanhalukkarla, puh Talonmiestoiminta Antti Suominen, puh ja Juhani Rekola, puh Nikkariryhmä Kodin pienet korjaustyöt Hannu Kurki, puh Palvelut ovat maksuttomia mahdollisia tarvikkeita lukuun ottamatta. Naisaputyöryhmä Riitta Nikkonen puh ja Anja Vahala puh

SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2012

SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2012 SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2012 KUNTOUTUS Valtion kustantama veteraanikuntoutus Kuntoutukseen valittavan tulee olla Suomessa asuva vuosien 1939 1945 sotiin osallistunut

Lisätiedot

SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2013

SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2013 SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2013 KUNTOUTUS Valtion kustantama veteraanikuntoutus Kuntoutukseen valittavan tulee olla Suomessa asuva vuosien 1939 1945 sotiin osallistunut

Lisätiedot

SOTAVETERAANIEN sekä puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2015

SOTAVETERAANIEN sekä puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2015 SOTAVETERAANIEN sekä puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2015 KUNTOUTUS Valtion kustantamat rintamaveteraanien kuntoutukset 1. Rintamaveteraanien kuntoutus Kuntoutukseen valittavan tulee olla

Lisätiedot

Arvoisa sotiemme veteraani!

Arvoisa sotiemme veteraani! HAMINAN KAUPUNKI/Hyvinvointipalvelut 1.4.2016 Arvoisa sotiemme veteraani! Asuminen Asuntojen korjausavustus Veteraanit ja heidän leskensä voivat saada avustusta asunnon korjaamiseen tai muutostöihin. Lisätietoja

Lisätiedot

Veteraanien etuuksia vuonna 2016

Veteraanien etuuksia vuonna 2016 1 Veteraanien etuuksia vuonna 2016 Suomen sotien 1939 1945 sotainvalideilla sekä rintamatehtävissä olleilla miehille ja naisille eli rintamaveteraaneilla on laeissa ja asetuksissa säädetty oikeus saada

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen antamaa tukea täydentävät säätiöiden ja yhteisöjen rintamaveteraaneille myöntämät avustukset.

Julkisyhteisöjen antamaa tukea täydentävät säätiöiden ja yhteisöjen rintamaveteraaneille myöntämät avustukset. Veteraanien etuuksia vuonna 2015 Suomen sotien 1939 1945 sotainvalideilla sekä rintamatehtävissä olleilla miehille ja naisille eli rintamaveteraaneilla on laeissa ja asetuksissa säädetty oikeus saada valtion

Lisätiedot

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Kajaani 26.11.2013 22.11.13 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Reijo Inget Kainuun rintamalisän saajat 2007-2013 2500 2000 1500 1000 500 2007

Lisätiedot

Sotilasvammakorvaukset ja Veljesliiton tuki sotainvalidien kotihoitoon

Sotilasvammakorvaukset ja Veljesliiton tuki sotainvalidien kotihoitoon Sotilasvammakorvaukset ja Veljesliiton tuki sotainvalidien kotihoitoon lakimies Seppo Savolainen 10.5.2012 Jyväskylä Käsitteet sotainvalidi ja veteraani sotainvalidi on henkilö, jolla on Valtiokonttorin

Lisätiedot

Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta

Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta Kyh 24.1.2012 10 Kyh liite 5 Kyh 22.5.2012 62 Kyh liite 2 Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta Hyväksytty yhtymähallituksessa

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 18.6.2014 liite nro SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN KUNTOUTUS- JA AVUSTUSTOIMINNAN PERIAATTEET

Perusturvalautakunta 18.6.2014 liite nro SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN KUNTOUTUS- JA AVUSTUSTOIMINNAN PERIAATTEET 1 2 Perusturvalautakunta 18.6.2014 liite nro ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Perusturva SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN KUNTOUTUS- JA AVUSTUSTOIMINNAN PERIAATTEET 1. Sotainvalidien kuntoutus (Sotilasvammalaki) eli

Lisätiedot

TYRNÄVÄN VETERAANIOPAS

TYRNÄVÄN VETERAANIOPAS 1 TYRNÄVÄN VETERAANIOPAS päivitetty 2012 2 Sisältö 1. RINTAMAVETERAANIEN TUNNUKSET... 3 Rintamasotilastunnus ( miehille )... 3 Rintamapalvelustunnus ( naisille )... 3 Rintamatunnus... 3 Veteraanitunnus...

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI VETERAANIOPAS 2015

KAUNIAISTEN KAUPUNKI VETERAANIOPAS 2015 KAUNIAISTEN KAUPUNKI VETERAANIOPAS 2015 VETERAANIOPPAAN SISÄLTÖ SAATESANAT KAUPUNGIN JA VETERAANIEN YHTEISTYÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT A. Sotainvalidien erityispalvelut Kuntoutus Terveystarkastukset

Lisätiedot

122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen. Esitys Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä:

122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen. Esitys Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä: ROVANIEMI Perusturvalautakunta KAUPKIRJ: 1160 /2013 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 25.11.2014 Sivu 1 122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen Lain sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sotiemme Veteraanit -varainhankinta Selvitys 5.11.2015

Sotiemme Veteraanit -varainhankinta Selvitys 5.11.2015 Sotiemme Veteraanit -varainhankinta Selvitys 5.11.2015 Sotiemme Veteraanien määrä Heitä on elossa tällä hetkellä 24 000. Vuonna 2017 heitä on jäljellä vielä 17 000. Veteraaneja Vuosi Sotiemme Veteraanit

Lisätiedot

SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat

SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat 2015 SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat Tervetuloa kuntoutumaan ja virkistymään Ilolansaloon! Palvelukeskus Ilolansalo Ilolankatu 6 24240 SALO p. (02) 7213 300 www.salva.fi SALVA

Lisätiedot

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT KESÄKUU 2006 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus 2 HAKEMISTO A sivu Apuvälineet 3 F Fysioterapia 3 H Hoitotarvikkeet 3 K Kotihoidon

Lisätiedot

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien kunnallisten avopalvelujen järjestäminen vuonna 2015

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien kunnallisten avopalvelujen järjestäminen vuonna 2015 Valtiokonttori Ohje 1 (14) Kansalaispalvelut 4.2.2015 VK/53/00.01/2015 Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien kunnallisten avopalvelujen järjestäminen vuonna 2015 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki

Lisätiedot

LUKIJALLE. Tampereella 10.4.2008. Eeva Päivärinta Tilaajapäällikkö, ikäihmisten palvelut

LUKIJALLE. Tampereella 10.4.2008. Eeva Päivärinta Tilaajapäällikkö, ikäihmisten palvelut opastaa LUKIJALLE Viime vuonna juhlittiin maamme 90 vuotista itsenäisyyttä. Tästä kiitos koko veteraanisukupolvelle! Suomen sotiin vuosina 1939 1945 osallistuneita veteraaneja on elossa 75 000 henkilöä

Lisätiedot

SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat

SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat 2016 SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat Tervetuloa kuntoutumaan ja virkistymään Ilolansaloon! Palvelukeskus Ilolansalo Ilolankatu 6 24240 SALO p. (02) 7213 300 www.salva.fi SALVA

Lisätiedot

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotona asumista tukevien palveluiden järjestäminen

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotona asumista tukevien palveluiden järjestäminen Valtiokonttori Ohje 1 (14) Kansalaispalvelut 28.1.2016 VK/00015/08.01.02/2016 Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotona asumista tukevien palveluiden järjestäminen vuonna 2016 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki

Lisätiedot

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt Sotilasvammalain mukaiset Asunnon muutostyöt sisällysluet telo 1 ESIPUHE 2 ASUNNON MUUTOSTYÖT 3 MITÄ MUUTOSTOITÄ KORVATAAN 4 KORVATTAVAT PERUSKORJAUSTYÖT 5 KUINKA KORVAUSTA HAETAAN? 6 KORVAUSMÄÄRÄT 7 KORVAUSTEN

Lisätiedot

Valtiokonttori 1 (12) Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut 14.2.2012 Dno 7/31/2012 RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2012

Valtiokonttori 1 (12) Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut 14.2.2012 Dno 7/31/2012 RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2012 Valtiokonttori 1 (12) Terveyskeskusta ylläpitäville kunnille ja kuntayhtymille RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2012 Rintamaveteraanikuntoutuksen tavoitteena on, että rintamaveteraanit

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUISTA 1.1.2015 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUISTA 1.1.2015 ALKAEN 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUISTA 1.1.2015 ALKAEN Maksut v. 2014 TERVEYSPALVELUT Terveyskeskuksen avohoidon maksut (A 7 ) Terveyskeskuslääkärin vastaanotto a) vuosimaksu b) käyntimaksu 14,70

Lisätiedot

Peruspalveluliikelaitos Jytan terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Peruspalveluliikelaitos Jytan terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Peruspalveluliikelaitos Jytan terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Peruspalvelulautakunta on hyväksynyt asiakasmaksut kokouksessaan 10.12.15 91. TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 2016

Lisätiedot

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1. HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ohjaava lainsäädäntö

Lisätiedot

VETERAANIOPAS NAANTALI

VETERAANIOPAS NAANTALI VETERAANIOPAS NAANTALI Naantalin kaupunki Sosiaali- ja terveysvirasto Käsityöläiskatu 2 21100 Naantali ARVOISA VETERAANI Naantalin veteraaniasiain neuvottelukunta on toimittanut kaksi Veteraaniasian palveluopasta,

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LAKISÄÄTEISET ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LAKISÄÄTEISET ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LAKISÄÄTEISET ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Maksukatto (L 6 a ) 679,00 691,00 1 Terveyskeskuksen avohoidon maksut (A 7 ) Terveyskeskuslääkärin vastaanotto a) vuosimaksu b)

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN ASIAKASMAKSUT 2015

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN ASIAKASMAKSUT 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN ASIAKASMAKSUT 2015 Perusturvalautakunta 2.12.2014 81 13. TERVEYSKESKUKSEN AVOHOIDON MAKSUT 13.1. Terveyskeskuksen avosairaanhoidon lääkäripalvelumaksu - maksuja ei saa

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

Kunnalliset avopalvelut;tukipalvelut Kunnallinen laitoshoito Apuvälineet. Raija Liisa Kasurinen Vakuutustoimiala

Kunnalliset avopalvelut;tukipalvelut Kunnallinen laitoshoito Apuvälineet. Raija Liisa Kasurinen Vakuutustoimiala Kunnalliset avopalvelut;tukipalvelut Kunnallinen laitoshoito Apuvälineet Raija Liisa Kasurinen Vakuutustoimiala Kuntien järjestämä sotainvalidien avo- ja laitoshoito Valtiokonttori korvaa kunnille ja kuntayhtymille

Lisätiedot

Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta

Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta Yhtymähallitus 12 24.01.2012 Yhtymähallitus 62 22.05.2012 Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta 110/02.05.00/2009 Kyh 12 Elämänlaatumääräraha

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1(8) Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta RINTAMAVETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014

HELSINGIN KAUPUNKI 1(8) Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta RINTAMAVETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 HELSINGIN KAUPUNKI 1(8) RINTAMAVETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 1. NEUVOTTELUKUNNAN TEHTÄVÄ JA TAVOITE Kaupunginhallituksen vahvistaman toimintasäännön mukaan toimii helsinkiläisten

Lisätiedot

TERVEYDEN- JA AVOSAIRAANHOIDON SEKÄ ERIKOISSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN

TERVEYDEN- JA AVOSAIRAANHOIDON SEKÄ ERIKOISSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN TERVEYDEN- JA AVOSAIRAANHOIDON SEKÄ ERIKOISSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Terveydenhuollon asiakasmaksut tarkistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 23.10.2014 annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

SASTAMALAN VETERAANIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNTA

SASTAMALAN VETERAANIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNTA SASTAMALAN VETERAANIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNTA KOKOUSMUISTIO 1/2013 Aika Perjantai 15.3.2013 klo 13.00-14.15 Paikka Sastamalan kaupungintalo Hallituksen kokoushuone Läsnä Ahvonen Matti, Keikyän Sotaveteraanit

Lisätiedot

V E T E R A A N I O P A S

V E T E R A A N I O P A S V E T E R A A N I O P A S SOTAINVALIDIEN VELJESLIITON HAAPAVEDEN OSASTO RY HAAPAVEDEN SOTAVETERAANIT RY Sisältö 1 Yleistä... 1 1.1 Haapaveden Sotaveteraanit ry... 1 1.2 Sotainvalidien veljesliiton Haapaveden

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 LUKIEN TERVEYSPALVELUT. Maksut v. 2013 Maksut v. 2014 Joensuu/Kontiolahti/ Joensuu/Kontiolahti/

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 LUKIEN TERVEYSPALVELUT. Maksut v. 2013 Maksut v. 2014 Joensuu/Kontiolahti/ Joensuu/Kontiolahti/ 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 LUKIEN TERVEYSPALVELUT Maksut v. 2013 Maksut v. 2014 Terveyskeskuksen avohoidon maksut (A 7 ) Terveyskeskuslääkärin vastaanotto a) vuosimaksu b) käyntimaksu

Lisätiedot

Kuntoutuspalvelut Liikuntatoimi Oulun kaupunginteatteri Oulu Sinfonia Suun terveydenhuolto Tekninen keskus Vammaispalvelut Vanhuspalvelut

Kuntoutuspalvelut Liikuntatoimi Oulun kaupunginteatteri Oulu Sinfonia Suun terveydenhuolto Tekninen keskus Vammaispalvelut Vanhuspalvelut Kuntoutuspalvelut Liikuntatoimi Oulun kaupunginteatteri Oulu Sinfonia Suun terveydenhuolto Tekninen keskus Vammaispalvelut Vanhuspalvelut Veteraanien etuudet Oulussa 2011 Oulussa toimivien veteraanijärjestöjen

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut

Kotihoidon asiakasmaksut 4/2012 Helsingin kotihoidon palvelupaletti Liite Kotihoidon asiakasmaksut Hinnasto sivut 2 3 Asiakasmaksuesimerkkejä sivut 4 10 Kotihoidon tukipalvelujen maksut 1.4.2012 alkaen Terveyslautakunta päättää

Lisätiedot

LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN

LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/92): Kotona annettava palvelu (1648/92): Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta

Lisätiedot

3 /17./.1.2008. Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2008

3 /17./.1.2008. Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2008 1 3 /17./.1.2008 Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2008 Neuvontapalvelu: Huolehditaan yhdessä Kyyhkylän kuntoutussairaalan palveluneuvojan kanssa siitä, että jokainen osaston jäsen, puoliso

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Kotihoidon asiakasmaksut Kotihoitoon kuuluvan kotipalvelun järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19 :n ja kotisairaanhoidon järjestäminen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN VETERAANIOPAS

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN VETERAANIOPAS PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN VETERAANIOPAS 2014 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ. 3 VETERAANIEN YHDYSHENKILÖ.. 3 KELAN PALVELUT KAIKILLE VETERAANEILLE...4 KUNTOUTUS...5 HAMMASHUOLTO 6 TERVEYSKESKUSMAKSU.6 LÄÄKKEISTÄ ALENNUSTA

Lisätiedot

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2010 A. Indeksitarkastuksen piirissä olevat asiakasmaksu Nykyinen maksu Uusi maksu Uuden maksun voimaantulo ajankohta Terveyspalveluiden tulosalue Terveyskeskuksen

Lisätiedot

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien avopalvelujen järjestäminen vuonna 2014

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien avopalvelujen järjestäminen vuonna 2014 Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien avopalvelujen järjestäminen vuonna 2014 VALTIOKONTTORI 29.1.2014 Valtiokonttori 1 (16) Sisällys Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien avopalvelujen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Sotainvalidit ry

Jyväskylän seudun Sotainvalidit ry Sivu 1 / 7 Jyväskylän seudun Sotainvalidit ry Puheenjohtajan palsta Jäsentiedote 1/2016 Veljesliiton ja oman osastomme 75- juhlavuosi monine muistorikkaine tapahtumineen on takana ja arkinen aherrus jatkuu.

Lisätiedot

Veteraanipolitiikka 2004 2007

Veteraanipolitiikka 2004 2007 Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:10 Veteraanipolitiikka 2004 2007 Valtioneuvoston linjauksia SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1571-X Painosmäärä: 5

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Ehdotus: Vanhusneuvosto päättää, että muistiot voidaan laittaa nettiin puheenjohtajan ja sihteerin varmennuksin.

Ehdotus: Vanhusneuvosto päättää, että muistiot voidaan laittaa nettiin puheenjohtajan ja sihteerin varmennuksin. Muistio Kauhajoen vanhusneuvoston kokouksesta 26.5.2015 klo 13.00 15.50 Paikka: Kauhajoen kaupungintalo,kaupunginhallituksen kokoushuone. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Marja Aalto avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Henkilömäärä Tuloraja /kk Maksuprosentit

Henkilömäärä Tuloraja /kk Maksuprosentit Hyväksytty johtokunta 29.2.2009 230 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT..200 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (92/92): Kotona annettava palvelu

Lisätiedot

ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN

ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN 1/3 2014 AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 679,00 Terveyskeskusmaksu sisältyy maksukattoon Terveyskeskusmaksu

Lisätiedot

Palautus: Toimintakeskus Porkkapirtti

Palautus: Toimintakeskus Porkkapirtti HAKEMUS KUNTOUTUSRYHMIIN / VETERAANIKUNTOUTUKSEEN Palautus: Toimintakeskus Porkkapirtti Porkkatie 2 B, puh. 0400 169 904 Hakemus saapunut: / 20 Henkilötiedot Nimi: Henkilötunnus: Osoite ja puh: Lähiomaisen

Lisätiedot

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista

Lisätiedot

Paikka Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska

Paikka Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2014 1 Veteraaniasiain neuvottelukunta Aika 23.09.2014 klo 09:30-11:15 Paikka Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Käsitellyt

Lisätiedot

liite 1/8.2.2007 Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2007

liite 1/8.2.2007 Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2007 1 liite 1/8.2.2007 Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2007 Neuvontapalvelu: Huolehditaan yhdessä Kyyhkylän kuntoutussairaalan palveluneuvojan kanssa siitä, että jokainen osaston jäsen, puoliso

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Asiakasmaksut 1 Vanhuspalvelut 2015 KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT Ateriapalvelut Lounas koulussa/päiväkodissa 5,40 Lounas päiväkeskuksessa/palveluasumisessa 6,50 Kotiin toimitettu kylmä

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2013 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2013 ALKAEN Sivu 1 (7) Kunnanhallitus 18.12.2012 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2013 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KORJAUSAVUSTUKSET VETERAANINEUVOTTELU 13.01.2014

KORJAUSAVUSTUKSET VETERAANINEUVOTTELU 13.01.2014 KORJAUSAVUSTUKSET VETERAANINEUVOTTELU 13.01.2014 KORJAUSAVUSTUKSET KEURUULLA 2013 Keuruun kaupunki myönsi asuntorahaston (ARA) kaupungille osoittamasta määrärahasta v. 2013 vanhusten asuntojen korjaukseen

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 2 Kuljetuspalvelun tavoite ja laajuus Kuljetuspalveluiden tavoitteena on edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2014

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2014 Kunnanhallitus 9.12.2013 LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2014 1. Soveltamisala: Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

SOTIEMME VETERAANIEN PALVELUOPAS 2012

SOTIEMME VETERAANIEN PALVELUOPAS 2012 Hewlett-Packard SOTIEMME VETERAANIEN PALVELUOPAS 2012 Veteraaneille, heidän läheisilleen sekä veteraanien asioita hoitaville työntekijöille Kesälahti, Kitee ja Tohmajärvi Kirsti Rautiainen 12 1 Kunnioitetut

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Asiakasmaksut 1 Vanhus- ja vammaispalvelut 2013 KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT Ateriapalvelut Lounas koulussa/päiväkodissa 5,20 Lounas päiväkeskuksessa/palveluasumisessa 6,20 Kotiin toimitettu

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 10.12.2013 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2014 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI Vanhuspalvelut VETERAANIOPAS

SALON KAUPUNKI Vanhuspalvelut VETERAANIOPAS Päivitetty 6.5.2015 [ SALON KAUPUNKI Vanhuspalvelut VETERAANIOPAS 2 SISÄLTÖ LUKIJALLE 3 PAIKALLINEN JÄRJESTÖTOIMINTA 4 Sotainvalidien Veljesliiton Salon Seudun Osasto Ry 4 Salon Seudun Rintamaveteraanit

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva

Ikäihmisten sosiaaliturva Ikäihmisten sosiaaliturva 2015 Tietoa ikäihmisten sosiaaliturvasta Maalahdessa Maalahden kunta, sosiaaliosasto, Malminkatu 5, 66100 Maalahti Kotipalvelu ja tukipalvelut Yhteyshenkilöt: Kotipalveluohjaaja

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE ETSIVÄ SOTAVETERAANITYÖ KARTOITUKSEN PERUSTAMISESTA

VALTUUSTOALOITE ETSIVÄ SOTAVETERAANITYÖ KARTOITUKSEN PERUSTAMISESTA Kaupunginvaltuusto 101 16.09.2013 Kaupunginhallitus 325 07.10.2013 Sote-jaosto 103 30.10.2013 VALTUUSTOALOITE ETSIVÄ SOTAVETERAANITYÖ KARTOITUKSEN PERUSTAMISESTA Kaupunginvaltuusto 16.09.2013 101 Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut 6.4.2010 Dnro 27/31/2010 RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2010

Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut 6.4.2010 Dnro 27/31/2010 RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2010 VALTIOKONTTORI Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut OHJEKIRJE 6.4.2010 Dnro 27/31/2010 Terveyskeskusta ylläpitäville kunnille ja kuntayhtymille RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2010 Rintamaveteraanikuntoutuksen

Lisätiedot

HE 161/2004 vp. rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän

HE 161/2004 vp. rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1. Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2016 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut 1.1.2014 Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka ei selviydy omassa kodissaan tehostetun kotihoidon turvin. Asukkaan maksut koostuvat

Lisätiedot

Sotilasvammalain. mukaiset. Asunnon muutostyöt

Sotilasvammalain. mukaiset. Asunnon muutostyöt Sotilasvammalain mukaiset Asunnon muutostyöt Sisällysluettelo Asunnon muutostyöt Mitä muutostöitä korvataan?...2 Korvattavat peruskorjaustyöt...4 Kuinka korvausta haetaan?...5 Korvausmäärät...6 Korvausten

Lisätiedot

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.1.2013 voimaan tulleen

Lisätiedot

VETERAANIAVUSTA TYÖELÄMÄÄN - hanke. Keuruun kaupunki 10.1.2013 VETERAANINEUVOTTELU

VETERAANIAVUSTA TYÖELÄMÄÄN - hanke. Keuruun kaupunki 10.1.2013 VETERAANINEUVOTTELU VETERAANIAVUSTA TYÖELÄMÄÄN - hanke Keuruun kaupunki 10.1.2013 VETERAANINEUVOTTELU Hankkeen taustaa Sotainvalidien Veljesliitto on hallinnoinut avustajatoiminnan projektia vuodesta 1998 Sotainvalidien Veljesliiton

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN I SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT KOTIHOITO

PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN I SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT KOTIHOITO 1 PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN I SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT KOTIHOITO Kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaalihuoltoasetuksen (607/83) 9 :ssä tarkoitettuja

Lisätiedot

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyskeskuksen organisaatio Terveyslautakunta Toimitusjohtaja Terveysasemat 26 terveysasemaa

Lisätiedot

Avustajatoiminta valtakunnallisesta näkökulmasta. Aluetapaaminen 20. 21.10.2011 Projektijohtaja Eija Kilgast

Avustajatoiminta valtakunnallisesta näkökulmasta. Aluetapaaminen 20. 21.10.2011 Projektijohtaja Eija Kilgast Avustajatoiminta valtakunnallisesta näkökulmasta Aluetapaaminen 20. 21.10.2011 Projektijohtaja Eija Kilgast Valtakunnallinen avustajatoimintahanke Sotainvalidien Veljesliito käynnisti avustajatoimintahankkeen

Lisätiedot

Sotilasvammalain mukaiset korvaukset

Sotilasvammalain mukaiset korvaukset 2005 KORVAUKSET Sotilasvammalain mukaiset korvaukset Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ KORVAUKSISTA 2 VAMMOJEN JA SAIRAUKSIEN KORVAAMINEN SOTILAS- VAMMALAIN MUKAAN 3 INVALIDIN KORVAUKSET 3 Elinkorko 3 Omaiskorotus

Lisätiedot

SOTAINVALIDEILLE JÄRJESTETTYJEN PALVELUJEN KORVAAMINEN KUNNILLE JA KUNTAYHTYMILLE

SOTAINVALIDEILLE JÄRJESTETTYJEN PALVELUJEN KORVAAMINEN KUNNILLE JA KUNTAYHTYMILLE Sivu 1 / 7 Ohjekirje Helsinki 7.2.2013 Dno VK/204/00.01/2013 SOTAINVALIDEILLE JÄRJESTETTYJEN PALVELUJEN KORVAAMINEN KUNNILLE JA KUNTAYHTYMILLE Sotilasvammalain eräiden säännösten soveltamisesta 31.12.1985

Lisätiedot

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa.

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa. IKÄÄNTYVIEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT/ KEHITTÄMISTARPEET Sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa on lääkärin ja hoitajan vastaanottopalvelut, sekä suun terveydenhuollon vastaanottopalvelut. Kehittämiskohteet:

Lisätiedot

Liite nro 3 Kouvolan kaupunki Pela 13.1.2009. Ei säädöksiä Ryhmäkertoja on yleensä 10.

Liite nro 3 Kouvolan kaupunki Pela 13.1.2009. Ei säädöksiä Ryhmäkertoja on yleensä 10. Liite nro 3 Kouvolan kaupunki Pela 13.1.2009 1 (5) Perusturva Terveydenhuollon asiakast 1.1.2009 alkaen Avoterveydenhuolto nimi Terveyskeskuksen lääkäripalvelun Terveyskeskuksen päivystyksen 12,80 1*)

Lisätiedot

SASTAMALAN VETERAANIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNTA

SASTAMALAN VETERAANIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNTA SASTAMALAN VETERAANIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNTA KOKOUSMUISTIO 1/2015 Aika Perjantai 6.3.2015 klo 13.00-14.10 Paikka Sastamalan kaupungintalo Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Ahvonen Matti, Keikyän Sotaveteraanit

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 1.1.2016 lukien

Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 1.1.2016 lukien 1 (8) Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 1.1.2016 lukien asumispalvelut perhehoito kotihoito terveydenhuolto kehitysvammahuolto sosiaalityö Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun

Lisätiedot

KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu (kotipalvelu, kotisairaanhoito, 3)

KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu (kotipalvelu, kotisairaanhoito, 3) MÄNTYHARJUN KUNTA/ PERUSTURVAPALVELUT Liite 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 MAKSUN AIHE SOVELTAMISOHJE PÄÄTTÄJÄ VOIMASSA ALKAEN KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2015

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2015 LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2015 1. Soveltamisala: Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992)

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) 14.1.2016/ch SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015, 114 MUUT ASIAKASMAKSUT / Koti- ja laitoshoito LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT, PALVELUSETELIN ARVO JA KULJETUSPALVELUN TULORAJAT 1.1.2016

KANGASALAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT, PALVELUSETELIN ARVO JA KULJETUSPALVELUN TULORAJAT 1.1.2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) ja asetuksen (912/1992) ja Kangasalan kunnan hallintosäännön 8 6-kohdan nojalla sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt: 1. SOVELTAMISALA

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki. KOTIHOITO Apajatie 6-8-E 93600 Kuusamo

Kuusamon kaupunki. KOTIHOITO Apajatie 6-8-E 93600 Kuusamo Kuusamon kaupunki KOTIHOITO Apajatie 6-8-E 93600 Kuusamo KOTIHOIDON ARVOT * TURVALLISUUS * IHMISEN ARVOSTAMINEN * LUOVA OSAAMINEN *kunnioitamme asiakkaan vakaumusta, kotia ja yksityisyyttä *työtämme tekevät

Lisätiedot

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT L I I T E KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT A S K A I N E N - L E M U - M A S K U - M E R I M A S K U - M Y N Ä M Ä K I - N A A N T A L I - N O U S I A I N E N - R Y M Ä T T Y L Ä - R U S K O - V A H T O - V E L

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

HE 8/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rintamasotilaseläkelakia

HE 8/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rintamasotilaseläkelakia HE 8/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rintamasotilaseläkelakia siten, että Kansaneläkelaitos

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUJEN MAKSUT. Avoterveydenhoidon maksut

TERVEYSPALVELUJEN MAKSUT. Avoterveydenhoidon maksut Perusturvalautakunta 65 19.12.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudet asiakasmaksut 1.1.2014 Ptltk 65 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuissa noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot