POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS"

Transkriptio

1 POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa Vahvistettu: Maakuntahallituksen kokouksessa Voimaantulo: I luku Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen tehtävät 1 Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen toimikausi Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmä on rakennerahasto-ohjelmien maakunnassa tapahtuvaa toimeenpanoa ja alueen kehittämiseen vaikuttavien toimenpiteiden yhteensovittamista varten perustettu toimielin. Siitä on säädetty alueiden kehittämislaissa (1651/2009). Yhteistyöryhmän asettaa Pohjanmaan maakunnan maakuntahallitus. 2 Yhteistyöryhmän kokoonpano ja puheenjohtajisto Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmässä ovat puheenjohtajan lisäksi tasapuolisesti edustettuina osapuolina: 1) Pohjanmaan maakunnan liitto ja sen jäsenkunnat (8 edustajaa) 2) ohjelmaa rahoittavat valtion viranomaiset ja muut valtionhallintoon kuuluvat organisaatiot (8 edustajaa) 3) alueen kehittämisen kannalta keskeisimmät työmarkkina- ja elinkeinojärjestöt sekä muut kansalaisyhteiskuntaa edustavat tai ympäristöjärjestöt ja sukupuolten tasaarvoa edistävät järjestöt (8 edustajaa) Kaikille edustajille, ml. puheenjohtaja, valitaan myös henkilökohtainen varajäsen. Pohjanmaan maakunnan maakuntahallitus nimeää yhteistyöryhmälle puheenjohtajan, jonka tulee olla kuntalaissa (365/1995) tarkoitettu luottamushenkilö, sekä yhteistyöryhmässä edustettuina olevien osapuolten ehdotuksesta jäseniksi valituista 39

2 henkilöistä kolme varapuheenjohtajaa, joista yksi toimii ensimmäisenä, yksi toisena ja yksi kolmantena varapuheenjohtajana. Maakunnan liiton ja sen jäsenkuntien edustajat valitaan liiton ja sen jäsenkuntien valtuustojen toimikaudeksi. Yhteistyöryhmä voi kutsua yhteistyöryhmään pysyviä asiantuntijoita. Lisäksi yhteistyöryhmä voi kutsua asiantuntijan kokoukseen yksittäisen asian käsittelyn ajaksi. Asiantuntijat eivät ota osaa päätöksentekoon. 3 Maakunnan yhteistyöryhmän jäsenten asema Maakunnan yhteistyöryhmän ja sen asettaman jaoston jäseneen sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä sekä mitä vahingonkorvauslaissa säädetään julkisyhteisön ja virkamiehen korvausvastuusta. Yhteistyöryhmän jäsenistä on soveltuvin osin voimassa, mitä kuntalaissa säädetään luottamushenkilöstä. Maakunnan liittoon pysyväisluonteisessa palvelussuhteessa oleva henkilö voidaan kuitenkin valita yhteistyöryhmän jäseneksi. Yhteistyöryhmän jäsenille maksettavista palkkioista, ansionmenetyskorvauksista, matkakustannuksista ja muista tehtävän hoitamisesta aiheutuneista kustannuksista ja niiden korvaamisesta määrätään Pohjanmaan maakunnan liiton luottamushenkilöiden palkkiosäännössä. Valtion viranomaisten ja muiden valtionhallintoon kuuluvien organisaatioiden edustajille maksettavista palkkioista ja korvauksista vastaa se taho, jota jäsen edustaa. Sama koskee asiantuntijoita. 4 Yhteistyöryhmän tehtävät Maakunnan yhteistyöryhmän tärkein tehtävä on yhteensovittaa aluekehittämisen strategista kokonaisuutta. Yhteistyöryhmän työ määräytyy maakuntaohjelman painopisteiden mukaan. Maakunnan yhteistyöryhmä 1) käsittelee maakuntaohjelman ja sen toteuttamissuunnitelman, 2) käsittelee elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja tarpeellisin osin aluehallintoviraston laatimat ehdotukset strategiseksi tulostavoiteasiakirjaksi, 3) hyväksyy maakunnan yhteistyöasiakirjan (MYAK), jolla yhteensovitetaan seuraavan varainhoitovuoden EAKR-toimenpideohjelman ja ESR-toimenpideohjelman alueellisen osion rahoituksen kohdentuminen ohjelmaa rahoittaville viranomaisille, 40

3 4) päättää yhteistyöasiakirjassa rakennerahasto-ohjelmiin sisältyvien hankkeiden valintakriteerien alueellisesta soveltamisesta, 5) tarkistaa maakunnan yhteistyöasiakirjan, jos se on EAKR-toimenpideohjelman tai ESR-toimenpideohjelman alueellisen osion toimeenpanon kannalta tarpeen, 6) saa yhteensovittamisen vuoksi tietoonsa maaseuturahaston alueelliseen rahoitttamiseen, kalatalousrahastoon ja ESR-toimenpideohjelman kansalliseen rahoittamiseeen liittyvät suunnitelmat ja raportit, 7) varmistaa eri toimenpiteiden yhteensovituksen ja eri rahastojen osallistumisen laajojen ja aluekehittämisen kannalta merkittävien hankkeiden toteuttamiseen, 8) yhteensovittaa maakuntaohjelman sekä alueiden kehittämislain 24 :n mukaiset erityisohjelmien toteuttamisen ja rahoittamisen, 9) käsittelee rahoituksen myöntävän ministeriön, sen hallinnonalan viranomaisen tai muun toimijan taikka maakunnan liiton valmistelemia aluekehityksen kannalta merkittäviä hankkeita, yritystukihankkeita lukuun ottamatta, ja antaa niistä lausunnon rahoituksen myöntävälle taholle, 10) valmistelee ja esittää EAKR-toimenpideohjelman ja ESR-toimenpideohjeman alueellisen osion muutostarpeita seurantakomitealle ja hallintoviranomaiselle, 11) vastaa rakennerahasto-ohjelman toimeenpanon tiedottamisesta, 12) raportoi seurantakomitealle ja hallintoviranomaiselle rakennerahasto-ohjelmien toteutumisesta, 13) huolehtii tarvittavista menettelytavoista, joilla varmistetaan rahoitettaviksi hyväksyttyjen hankkeiden mahdollisten ympäristövaikutusten selvittäminen ennen rahoituspäätöksen tekoa, 14) voi hoitaa myös muita rakennerahasto-ohjelmien toimeenpanon ja alueen kehittämiseen vaikuttavien toimenpiteiden yhteensovittamista koskevia tai niihin liittyviä tarpeellisia tehtäviä. 5 Maakunnan yhteistyöryhmän käsittelemät hankkeet Yhteistyöryhmä ottaa hankkeen käsiteltäväkseen, kun - hankkeen kustannukset ja/tai vaikutukset ovat merkittävät (esimerkiksi maakunnan kärkihankkeet ja rahoittavan viranomaisen itse toteuttamat tärkeät hankkeet) 41

4 - hanke liittyy laajaan hankekokonaisuuteen, johon haetaan rahoitusta usealta viranomaiselta - muulloinkin, mikäli ohjelmien toteutusta linjatakseen rahoittajataho, yhteistyöryhmän sihteeristön puheenjohtaja tai joku yhteistyöryhmän puheenjohtajista sitä esittää. Muilta osin EAKR-toimenpideohjelman ja ESR-toimenpideohjelman alueellisen osion hankekäsittely delegoidaan sihteeristölle tämän työjärjestyksen 7 :n mukaisesti. Sihteeristön hankekäsittelyn perusteella hankkeen käsittely joko siirtyy MYR:lle tai hanke palautuu rahoittajaviranomaisille lopullisesti päätettäväksi. Edellä tarkoitetusta hankkeesta rahoittajataho ei voi myöntää hankkeelle rakennerahaston tukea, jos yhteistyöryhmä ei ole hanketta puoltanut. Yhteistyöryhmän myönteinen päätös ei kuitenkaan sido rahoittajatahoa, jos siihen on painavia syitä. Jos rahoittajataho aikoo yhteistyöryhmän myönteisestä päätöksestä huolimatta tehdä siitä poikkeavan rahoituspäätöksen, sen tulee antaa yhteistyöryhmälle tästä tieto ja perustelut painavista syistä. Yhteistyöryhmän kannanottoa koskeviin päätöksiin ei saa hakea erikseen muutosta valittamalla. 6 Maakunnan yhteistyöasiakirja (MYAK) Yhteistyöasiakirjan allekirjoittavat kaikki maakunnassa EAKR- ja ESRtoimenpideohjelmia rahoittavat toimijat. Yhteistyöasiakirja laaditaan samanaikaisesti maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman kanssa vuosittain lokakuun loppuun mennessä. Yhteistyöasiakirjaan tulee sisältyä ainakin 1) arvio EAKR-toimenpideohjelman ja ESR-toimenpideohjelman alueellisen osion rakennerahastovarojen ja vastaavan valtion rahoitusosuuden tarpeista sekä kuntarahoituksesta ja muun julkisen rahoituksen osuuksista seuraavana vuonna 2) arvio EAKR-toimenpideohjelman ja ESR-toimenpideohjelman alueellisen osion rakennerahastovarojen ja kansallisen julkisen rahoituksen jakaumasta toimintalinjoittain ja hallinnonaloittain 3) arvio maakunnan ohjelmareservin suuruudesta 4) rakennerahasto-ohjelmien toteuttamisen painotukset maakunnassa seuraavana varainhoitovuonna 5) hankkeiden valintakriteerien alueellinen soveltaminen, jos yhteistyöryhmä on siitä päättänyt Edellä 1 3 kohdissa tarkoitetut arviot esitetään valtion talousarvioon otettavien varojen osalta hallinnonaloittain kuitenkin niin, että ESR-toimenpideohjelman alueellisen osion osalta varojen kohdistaminen yhteensovitetaan sovitun rahoituskehyksen mukaisesti, 42

5 elleivät alueen kehittämiseen tai muuhun seikkaan liittyvät erityiset syyt puolla rahoituskehyksestä poikkeamista. Eri ohjelmien ja niiden sisältämien toimenpiteiden yhteensovittamiseksi yhteistyöryhmä sihteeristön valmistelun pohjalta - tarkastelee ESR-toimenpideohjelman valtakunnallisen osion maakuntaan kohdistuvan rahoituksen käyttösuunnitelmia ja toteumaraportteja - tarkastelee maaseuturahaston (EMR) alueellisten ja paikallisten käyttösuunnitelmien rahoituksen käyttösuunnitelmia ja toteumaraportteja - tarkastelee kalatalousrahastosta rahoitettavia toimenpiteitä Lisäksi yhteistyöryhmä saa tiedoksi yhteenvedon EAKR-toimenpideohjelman kautta myönnetyistä yritystuista. 7 Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä asettaa sihteeristön, jossa ohjelmaa rahoittavat viranomaiset tai asiantuntijaviranomaiset ja maakuntaliitto ovat yhdenvertaisesti edustettuina. Maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtajalla, varapuheenjohtajilla ja esittelijöillä on kokouksissa läsnäolo-oikeus. Sihteeristön puheenjohtajana toimii maakuntajohtaja ja varapuheenjohtajana Pohjanmaan liiton aluekehitysjohtaja. Sihteeristön tehtävänä on hoitaa yhteistyöryhmän asioiden valmistelu-, esittely- ja täytäntöönpanotehtäviä virkavastuulla sekä yhteensovitusta varten tarkastella ja seurata maakunnan alueella valmisteltavia rakennerahasto-ohjelmien, maaseuturahaston ja kalatalousrahaston hankkeita ja raportoida niistä yhteistyöryhmälle. Sihteeristö valmistelee ja esittelee yhteistyöryhmälle - maakunnan yhteistyöasiakirjan ja sen tarkistamisen - kehittämishankkeet tämän työjärjestyksen määräämällä tavalla - YVA-menettelyn järjestämisen - EAKR-toimenpideohjelman ja ESR-toimenpideohjelman alueellisen osion muutostarpeet - laajat maakunnalliset ohjelmat ja strategiat - rakennerahasto-ohjelmien toimeenpanon tiedottamissuunnitelman - muut yhteistyöryhmän sihteeristölle antamat tehtävät sekä huolehtii yhteistyöryhmän päätösten toimeenpanosta. 43

6 Toimenpiteiden yhteensovitusta varten sihteeristön tulee tarkastaa ja seurata kansallisesti rahoitettujen ohjelmien, rakennerahasto-ohjelmien, maaseuturahaston ja kalatalousrahaston hankkeita ja raportoida niistä yhteistyöryhmälle. Sihteeristö 1) arvioi EAKR-toimenpideohjelman ja ESR-toimenpideohjelman alueellisen osion hankkeiden soveltuvuuden toteutettaviksi 2) valmistelee tämän työjärjestyksen 5 :n kohdan mukaiset tai muutoin yhteistyöryhmän käsittelyyn menevät hankkeet yhteistyöryhmän käsiteltäviksi 3) saa tiedoksi hankekohtaiset listaukset ESR-toimenpideohjelman valtakunnallisen osion mukaisista hankkeista 4) saa tiedoksi hankekohtaiset listaukset maaseuturahaston ja kalatalousrahaston hankkeista sekä toimintaryhmien hankkeet 5) saa tiedon valtakunnallisin varoin rahoitetuista merkittävistä hankkeista. Sihteeristö toimeenpanee maakunnan yhteistyöryhmän tekemät päätökset. 8 Hankevalmisteluryhmä Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö asettaa tarpeen mukaan erityisen hankevalmisteluryhmän, jonka käsittelyyn rahoittajaviranomaiset tuovat aikaisessa vaiheessa kaikki niille saapuneet EAKR-, ESR- ja maaseuturahaston (EMR) kehittämishankehakemukset lähetekeskustelua varten. Poikkeuksen voi muodostaa toimintaryhmien kehittämishankkeet. Hankevalmisteluryhmän puheenjohtaja on Pohjanmaan liiton kehittämis- ja elinkeinopäällikkö. Työskentelyyn ottavat osaa rakennerahasto- ja maaseutuohjelmien rahoittajina toimivat hankkeiden rahoituspäätöksiä valmistelevat alueviranomaiset. Hankevalmisteluryhmän tehtävänä on - käsitellä hankkeen EU-tukikelpoisuus - valmistella mahdollisia rahoittajien yhteisiä hankehakuja kulloisenkin tarpeen mukaan siten, että yhteistyöryhmän asettamat toteuttamisen painopisteet tulevat huomioon otetuiksi - varmistaa, että saapuneet hakemukset ohjautuvat nopeasti oikealle rahoittajaviranomaiselle - yhteensovittaa kehittämishankkeet vaikuttavuuden parantamiseksi - varmistaa sujuva tiedonkulku eri organisaatioiden välillä hanketoiminnan turhien päällekkäisyyksien välttämiseksi. Hankevalmisteluryhmässä käydyn lähetekeskustelun jälkeen hanke valmistellaan rahoituspäätöksen tekoa varten kuitenkin niin, että se joko käsitellään tai merkitään tiedoksi yhteistyöryhmässä tai yhteistyöryhmän sihteeristössä siten kuin tämän työjärjestyksen 5 :ssä ja 7 :ssä on määrätty. 44

7 9 Maaseutujaosto Maakunnan yhteistyöryhmä asettaa maaseutujaoston seuraamaan alueellisen maaseudun kehittämisohjelman ja paikallisten maaseudun kehittämisohjelmien toteuttamista sekä sovittamaan yhteen maaseuturahaston (EMR) rahoittamia alueellisia maaseudun kehittämistoimenpiteitä sekä muita alueellisia toimenpiteitä. Jaoston puheenjohtajana toimii Pohjanmaan ELY-keskuksen edustaja. Jaoston tarkemmista tehtävistä ja kokoonpanosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. II luku Kokousmenettely 10 Kokousaika ja paikka Yhteistyöryhmä pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö yhteistyöryhmän jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. 11 Kokouksen koollekutsuminen ja varajäsenen kutsuminen Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Kokouskutsu toimitetaan jäsenille vähintään seitsemää (7) päivää ennen kokousta. Esityslista liitteineen toimitetaan jäsenille mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä, mutta kuitenkin vähintään neljää (4) päivää ennen kokousta. Kokouskutsu ja liitteet lähetetään postitse tai sähköpostitse yhteistyöryhmän varsinaisille jäsenille sekä yhteistyöryhmän pysyville asiantuntijoille. Sähköpostitse kutsu ja esityslista toimitetaan mahdollisuuksien mukaan myös kaikille varajäsenille. Yhteistyöryhmän jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava henkilökohtainen varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. 45

8 12 Päätösvaltaisuus Yhteistyöryhmä on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä puheenjohtaja mukaan lukien on läsnä. 13 Kokouksen pitäminen Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnäolevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toisin päätetä. Yhteistyöryhmä voi päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. 14 Läsnäolo yhteistyöryhmän kokouksissa Muiden kuin yhteistyöryhmän jäsenten läsnäolosta ja puheoikeudesta päättää yhteistyöryhmä. Sihteeristön jäsenillä on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus asiantuntijoina. 15 Esittely Asiat päätetään yhteistyöryhmän kokouksessa esittelystä. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin yhteistyöryhmä on tehnyt päätöksen asiasta, pohjaehdotus on muutettu ehdotus. Jos ehdotus on peruutettu, asia on poistettava esityslistalta, jollei yhteistyöryhmä toisin päätä. Yhteistyöryhmän esittelijänä toimii maakuntajohtaja tai hänen estyneenä ollessaan hänen varahenkilönsä kuitenkin siten, että yhteistyöryhmän päätettäväksi tuotavat hankkeet esittelevät ne viranomaiset, jotka vastaavat lopullisista rahoituspäätöksistä. 16 Esteellisyyden toteaminen Esteellisyyden ilmoittaminen, arviointi ja ratkaisu kuuluu ensisijaisesti yhteistyöryhmän jäsenelle tai muulle läsnäoloon oikeutetulle henkilölle itselleen. 46

9 Tarvittaessa yhteistyöryhmän puheenjohtajan on saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys yhteistyöryhmän ratkaistavaksi. Esteellisenä ei saa käsitellä asiaa eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä. 17 Päätöksenteko ja äänestys Yhteistyöryhmän on pyrittävä päätöksenteossa yksimielisyyteen. Jos päätöstä ei kuitenkaan voida tehdä yksimielisesti, yhteistyöryhmä äänestää ja päätökseksi tulee mielipide, jota vähintään kaksi kolmannesta äänestäneistä on kannattanut. 18 Eriävä mielipide Päätöksentekoon osallistuneella, jos hän on tehnyt vastaehdotuksen tai äänestänyt päätöstä vastaan, sekä asian esittelijällä, jos päätös poikkeaa päätösehdotuksesta, on oikeus ilmoittaa päätöksestä eriävä mielipide. Ilmoitus on tehtävä heti, kun päätös on tehty. Ennen pöytäkirjan tarkastamista esitetyt kirjalliset perustelut liitetään pöytäkirjaan. Päätöstä vastaan äänestänyt tai eriävän mielipiteen ilmoittanut ei ole vastuussa päätöksestä. Esitteljä on vastuussa hänen esittelystään tehdystä päätöksestä, jollei hän ole ilmoittanut eriävää mielipidettä. 19 Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan tarkastaa kaksi yhteistyöryhmän kullakin kerralla tähän tehtävään valitsemaa jäsentä, ellei yhteistyöryhmä jonkin asian kohdalla toisin päätä. Pöytäkirjaa pidetään yleisesti nähtävänä yhteistyöryhmän päättämänä aikana ja paikassa, jos yhteistyöryhmä erikseen niin päättää. Yhteistyöryhmän pöytäkirjaan merkitään: 1) järjestäytymistietoina: toimielimen nimi; kokouksen alkamis- ja päättymisaika sekä kokouspaikka; läsnä ja poissa olleet ja missä ominaisuudessa kukin on ollut läsnä; sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 47

10 2) asian käsittelytietoina: asiaotsikko; selostus asiasta; päätösehdotus; esteellisyys; tehdyt ja kannatetut ehdotukset; äänestykset: äänestystapa, äänestysjärjestys sekä äänestyksen tulos; vaalit: vaalitapa ja vaalin tulos; päätöksen toteaminen; eriävä mielipide; sekä päätökseen liittyvät muut ehdot. 3) laillisuustietoina: puheenjohtajan allekirjoitus; pöytäkirjanpitäjän varmennus; merkintä pöytäkirjan tarkastuksesta. 20 Kirjallinen menettely Asia, josta on tarpeen tehdä ratkaisu ennen seuraavaa maakunnan yhteistyöryhmän kokousta, voidaan yhteistyöryhmän sihteeristön aloitteesta saattaa yhteistyöryhmän hyväksyttäväksi kirjallista menettelyä käyttäen. Yhteistyöryhmän puheenjohtaja lähettää postitse tai sähköpostitse yhteistyöryhmän jäsenille kirjallisen menettelyn käynnistämistä koskevan päätösesityksen, johon jäsenen tulee seitsemän työpäivän kuluessa vastata kirjallisesti, mikäli hän ei hyväksy kirjallisen menettelyn käyttöä tai päätösesitystä. Esitys on tullut hyväksytyksi yhteistyöryhmässä, jos kirjallista menettelyä ja päätösesitystä ei ole kirjallisesti vastustettu määräajassa. Kirjallisen menettelyn tulos ilmoitetaan yhteistyöryhmälle puheenjohtajan toimesta seuraavassa yhteistyöryhmän kokouksessa. III luku Muut määräykset 21 Maakunnan yhteistyöryhmän hallinnon ja talouden tarkastus Maakunnan yhteistyöryhmän hallinnon ja talouden tarkastuksesta on voimassa, mitä Pohjanmaan maakunnan liiton hallinnon ja talouden tarkastuksesta on voimassa. 48

11 22 Muutoksenhaku Maakunnan yhteistyöryhmän päätöksestä haetaan muutosta valittamalla hallintooikeuteen siten kuin muutoksenhausta kuntayhtymän päätöksestä kuntalaissa säädetään. Yhteistyöryhmän hankkeesta annettua lausuntoa koskevaan päätökseen ei voida hakea erikseen muutosta valittamalla. 49

KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Liite xx/09 KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Hämeen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 7.12.2009 Vahvistettu: Voimaantulo: I luku Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen tehtävät

Lisätiedot

KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS 1 Esitys myr:lle 4.10.2011 KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Kymenlaakson Liiton maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa xx.10.2011 Vahvistettu: Kymenlaakson maakuntahallituksen

Lisätiedot

KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS 1 Luonnos 15.4.2014 KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Vahvistettu: Kymenlaakson Liiton maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa x.x.2014 Kymenlaakson maakuntahallituksen kokouksessa

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. I luku Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen tehtävät

ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. I luku Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen tehtävät ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Vahvistettu: Etelä-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 31.5.2007 Tarkistus hyväksytty Etelä-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmässä 17.4.2007 Vahvistettu Etelä-Savon maakuntahallituksessa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys Hyväksytty maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 18.3.2010. Vahvistettu maakuntahallituksessa 22.3.2010. Voimaantulo 1.4.2010. I luku Maakunnan yhteistyöryhmä 1 Maakunnan yhteistyöryhmä Maakunnassa on

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys Hyväksytty Vahvistettu Voimaantulo Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen vahvistettua I Luku Maakunnan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmässä 30.4.2007 Vahvistettu: Pohjois-Savon liiton maakuntahallituksessa 28.5.2007 Tarkistettu: Pohjois-Savon

Lisätiedot

Keski-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa Keski-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa

Keski-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa Keski-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Vahvistettu: Keski-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 20.3.2007. Keski-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 21.3.2007. Tuotu

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Kanta-Hämeen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 9.6.2014 Vahvistettu: Kanta-Hämeen maakuntahallituksen kokouksessa 16.6.2014 Voimaantulo:

Lisätiedot

POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 23.5.2014 Vahvistettu: Maakuntahallituksen kokouksessa 23.6.2014 Voimaantulo: 1.7.2014 I luku Maakunnan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys Hyväksytty Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmässä 17.2.2011. Vahvistettu 21.3.2011 maakuntahallituksessa Voimaantulo

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. I luku Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen tehtävät

ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. I luku Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen tehtävät ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Vahvistettu: Etelä-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 18.6.2014 Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokouksessa

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 10.5.2010. Vahvistettu: Varsinais-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 24.5.2010.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Keski-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 23.5.2014 Vahvistettu Keski-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 19.6.2014 Tuodaan tiedoksi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Vahvistettu Keski-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 26.2.2010 Keski-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 17.3.2010 Tuotu tiedoksi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys Hyväksytty maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 25.6.2014. Vahvistettu maakuntahallituksessa 26.8.2014. I luku Maakunnan yhteistyöryhmä 1 Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen toimikausi Maakunnassa on alueen

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS. MYR Muutettu , 8

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS. MYR Muutettu , 8 ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS MYR 25.8.2014 Muutettu 29.9.2014, 8 ETELÄ-SAVON MAAKUNNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmässä 25.8.2014 Vahvistettu

Lisätiedot

Hyväksytty: 7 :n 9 mom. Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa I luku. Maakunnan yhteistyöryhmä. Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen toimikausi

Hyväksytty: 7 :n 9 mom. Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa I luku. Maakunnan yhteistyöryhmä. Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen toimikausi LAPIN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 16.4.2007 Vahvistettu: Maakunnan liiton hallituksen kokouksessa 25.4.2007 Hyväksytty: 1, 7 ja 8 Maakunnan

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys rakennerahastokaudelle

Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys rakennerahastokaudelle Hyväksytty maakunnan yhteistyöryhmässä 16.6.2014. Vahvistettu maakuntahallituksessa 16.6.2014. Tarkistettu maakunnan yhteistyöryhmässä 22.2.2016 Tiedoksi maakuntahallitukselle 29.2.2016 22.2.2016. I luku

Lisätiedot

Vahvistettu: Etelä-Karjalan maakuntahallituksen kokouksessa Päivitetty versio: MYRS , MYR ja MH 27.4.

Vahvistettu: Etelä-Karjalan maakuntahallituksen kokouksessa Päivitetty versio: MYRS , MYR ja MH 27.4. ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Käsitelty: MYR:n kokouksessa 28.4.2014 Hyväksytty: MYR:n kokouksessa 2.6.2014 Vahvistettu: Etelä-Karjalan maakuntahallituksen kokouksessa 16.6.2014

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin hallintosääntö 1.6 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 24.5.2010 Voimaan 1.1.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN SIHTEERISTÖN TYÖJÄRJESTYS

LAPIN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN SIHTEERISTÖN TYÖJÄRJESTYS LAPIN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN SIHTEERISTÖN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 18.10.2007 Voimaantulo : 18.10.2007 Tarkastettu 5 : Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä

Lisätiedot

Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa LUKU MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ JA SEN TEHTÄVÄT

Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa LUKU MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ JA SEN TEHTÄVÄT VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 28.4.2014. Vahvistettu: Varsinais-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 26.5.2014

Lisätiedot

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely Espoon kaupungin hallintosääntö 2017 1 (5) II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely 1 Kokousmenettely Tämän luvun 2-11 :ien kokousmenettelyä koskevia määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7)

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) Valtuuston 15.12.2003 hyväksymä ja 1.1.2004 voimaan tuleva - päivitys 23.10.2006 - päivitys 9.6.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 (8) Ylöjärven kaupunki Hallintosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 3.9.2012 SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 51 17 Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus-

Lisätiedot

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä. Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301 Lapuan kaupunki Hallintosääntö Nro 301 Hyväksytty Kv 7.6.2010 6 Voimaantulo 1.8.2010 Muutettu 14.1.2013 9, 1.1.2013 alkaen Sisällysluettelo Sivu 1. luku Yleiset määräykset 1 2. luku Kokousmenettely 1 3.

Lisätiedot

1. Luku Yleiset määräykset

1. Luku Yleiset määräykset Merijärven nuorisovaltuuston johtosääntö (voimaantulo 17.11.2004) Nämä säännöt sisältävät seuraavat luvut: 1. Luku Yleiset määräykset 2. Luku Nuorisovaltuuston valitseminen 3. Luku Nuorisovaltuuston järjestäytyminen

Lisätiedot

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta.

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta. HALLINTOSÄÄNTÖ IV OSA PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 17 Luku Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kaupungin muissa toimielimissä

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä.

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä. Hallintosääntö Kuopion kaupungin HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU, YLEISET MÄÄRÄYKSET Kaupungin hallinto ja johtosäännöt Tässä hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön

Lisätiedot

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto ) Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 17.6.2013 Voimaantulopäivä 1.8.2013 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään

Lisätiedot

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo: 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tehtävät 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Jäsenten tehtävät 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Järjestelytoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat.

Järjestelytoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat. LIITE 4 JÄRJESTELYTOIMIKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 JÄRJESTELYTOIMIKUNNAN ASEMA JA TEHTÄVÄT Kuntajakolain 29 mukaan uutta kuntaa varten on kuukauden kuluessa siitä, kun kuntajaon muutos on määrätty, asetettava

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö

Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Nuorisovaltuuston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa Lempäälän kunnassa. Nuorisovaltuusto edustaa nuoria

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...

Lisätiedot

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo: 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tehtävät 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Jäsenten tehtävät 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Vieremän nuorisovaltuusto TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia toimia nuorison äänenä lautakunnissa

Lisätiedot

Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN TOIMIN- TASÄÄNTÖ

Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN TOIMIN- TASÄÄNTÖ Yhdistymishallitus 6 27.06.2012 Yhdistymishallituksen toimintasääntö 512/00.01.01/2012 YHDHALL 6 Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Nuorisovaltuusto 13.9.2017 Sivistyslautakunta 24.10.2017 92 Kunnanhallitus 6.11.2017 279 Sisällysluettelo 1. Tavoite ja tarkoitus... 3 2. Valitseminen... 4

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (8) HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Nuorisovaltuusto mahdollistaa kaikille kaupungin nuorille tasavertaiset vaikutusmahdollisuudet nuoria koskevissa

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.2 HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston 12. päivänä marraskuuta 2008/23 hyväksymä ja valtuuston 11. päivänä marraskuuta 2013/38 tarkastama I LUKU YLEISET

Lisätiedot

NAKKILAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

NAKKILAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ NAKKILAN KUNTA NAKKILAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tavoite ja tarkoitus Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisellä ja todellisen vastuun antamisella kasvatetaan myönteisiä

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymän hallitus 28.4.2006 50 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku TOIMINTAA OHJAAVA SÄÄNNÖSTÖ 1 Kuntayhtymän hallinnon järjestämisessä noudatetaan tämän säännön määräyksiä, jollei muualla

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty )

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty ) Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty 9.1.2017) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus Siilinjärven Nuorisovaltuusto on siilinjärveläisistä nuorista koostuva kunnanhallituksen alainen nuoria koskevien asioiden

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Nuorisovaltuuston toimintasääntö. Voimaan

Kouvolan kaupunki Nuorisovaltuuston toimintasääntö. Voimaan Kouvolan kaupunki Nuorisovaltuuston toimintasääntö Voimaan 1.1.2018 Sisällysluettelo 1. Toimintasäännön soveltaminen... 1 2. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen...

Lisätiedot

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö Seinäjoen kaupungin hallintosääntö I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Hyväksytty 20.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään päätöksenteko- ja

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

Aika keskiviikko klo Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Maakuntasali (2. krs) Pielisjoen linna, Siltakatu 2, Joensuu

Aika keskiviikko klo Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Maakuntasali (2. krs) Pielisjoen linna, Siltakatu 2, Joensuu 8 Aika keskiviikko 11.4.2007 klo 9.03 10.27 Paikka Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Maakuntasali (2. krs) Pielisjoen linna, Siltakatu 2, Joensuu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Liite 2: Läsnäolijat.

Lisätiedot

Työjärjestys perustuu yliopiston akateemisten asiain komitean työjärjestykseen.

Työjärjestys perustuu yliopiston akateemisten asiain komitean työjärjestykseen. Kemian tekniikan korkeakoulun akateemisen komitean työjärjestys 13.2.2018 1. Työjärjestyksen sisältö Tämä on kemian tekniikan korkeakoulun akateemisen komitean työjärjestys, jossa on määräykset akateemisen

Lisätiedot

Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö

Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö Hyväksytty kunnanhallituksessa xx.xx.2018 02.10.2017 2 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 3 2. Toimintasäännön soveltaminen...

Lisätiedot

1 / 5 PÖYTÄKIRJA. Aika: :00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo

1 / 5 PÖYTÄKIRJA. Aika: :00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 / 5 TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 / 2018 PÖYTÄKIRJA KL/005/000202/2018 Aika: 18.1.2018 10:00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus As. nro 1 2 Pöytäkirjanpitäjän valinta

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 6/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ti 28.5.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/ Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2017 22.6.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 22.6.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Tammer, Kelloportinkatu 1 B. Tampereella

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 2 3 SISÄLLYSLUETTELO YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...5 2 Yhtymäkokoukset...5 3 Nimenhuuto ja ääniluettelon vahvistaminen...5 4 Asioiden

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA 1 MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA Johdanto Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi Muonion kunta Esityslista 2/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Tiistaina 29.1.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 24.01.2017 kello 14:00-16.18 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Edustajiston työjärjestys

Edustajiston työjärjestys Edustajiston työjärjestys Iltakoulussa 17.9.2009 Työjärjestyksen tila Ensimmäinen luonnos laadittu keväällä yhdistyvissä ylioppilaskunnissa Käsitelty viime iltakoulussa Pöydällä jokunen muutosesitys Muutosesitykset

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo:

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo: Sivu 1/8 VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous 2.11.2011 Yhtymäkokous 7.11.2012 (muutos 46) Voimaantulo: 1.1.2012 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen Hallintosäännössä

Lisätiedot

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Esityslista N:o 1 25.1.2019 Asialuettelo: 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 NIMENHUUTO JA ÄÄNIVALLAN TOTEAMINEN 3 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Liite nro 1

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖN OHJE 1 (6) MÄÄRÄYSKOKOELMA MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAN LAATIMINEN. 1. Yleistä

SISÄASIAINMINISTERIÖN OHJE 1 (6) MÄÄRÄYSKOKOELMA MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAN LAATIMINEN. 1. Yleistä SISÄASIAINMINISTERIÖN OHJE 1 (6) MÄÄRÄYSKOKOELMA SM 2007-01010/Ha-63 Annettu Nro 2 14.3.2007 Voimassaoloaika Toistaiseksi Säädösperuste Rakennerahastolaki (L 1401/2006) Muuttaa/Kumoaa (ei aikaisempia ohjeita)

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous Pohjois-Karjalan Pöytäkirja 2/2005 12 Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous Aika perjantai 15.3.2005 klo 10.03 10.52 Paikka Carelicum, auditorio Torikatu 21 C, Joensuu 12 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 20/ (7) Kunnanhallitus

Muonion kunta Esityslista 20/ (7) Kunnanhallitus Muonion kunta Esityslista 20/2017 1 (7) Kunnanhallituksen kokous Aika ma klo 17.30 Paikka yhtenäiskoulun auditorio Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Sakari

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnan. nuorisovaltuuston johtosääntö

Pyhäjoen kunnan. nuorisovaltuuston johtosääntö Pyhäjoen kunnan nuorisovaltuuston johtosääntö Kunnanhallitus 10.7.2017 1 Sisällysluettelo 1 Tarkoitus ja tavoite... 3 2 Yleiset määräykset... 3 2.1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2.2 Sääntöjen muuttaminen...

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston työjärjestys

Yhtymävaltuuston työjärjestys 14.6.2005 Yhtymävaltuuston työjärjestys yh 17.5.2005 YV 14.6.2005 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yhtymävaltuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston

Lisätiedot

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista. 1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten

Lisätiedot

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa.

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Riihimäen kaupunki SÄÄNNÖT RIIHIMÄEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 9.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt 2 luku Kokousmenettely

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Rakennerahastokausi 2014 2020 Päijät-Hämeessä Info- ja keskustelutilaisuus 14.3.2013 Tarja Reivonen Neuvotteleva virkamies TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin. JEDU SORA toimikunta

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin. JEDU SORA toimikunta TOIMINTAOHJE Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin JEDU SORA toimikunta Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, JEDU Toimintaohje on hyväksytty yhtymähallituksessa 11.12.2014 1 Yleistä Ammatillisen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42 Tarkastuslautakunta Kokousaika 16.12.2015 kello 15:00-18:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies Asialista: Otsikko

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö

Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus 22.1.2018 11 Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 4 2. Toimintasäännön soveltaminen... 4 3. Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista 5/ (7)

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista 5/ (7) Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista 5/2010 1 (7) Aika: Maanantai klo 8.30 Paikka: Hämeen liitto maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 44

Lisätiedot

MAAKUNTAVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

MAAKUNTAVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS MAAKUNTAVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1 POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO 2 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 1 Maakuntavaltuuston toiminnan järjestelyt 1 2 Valtuustoryhmän muodostaminen 1 II LUKU VALTUUTETUN

Lisätiedot

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot