Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys"

Transkriptio

1 Hyväksytty maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa Vahvistettu maakuntahallituksessa I luku Maakunnan yhteistyöryhmä 1 Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen toimikausi Maakunnassa on alueen kehittämiseen vaikuttavien suunnitelmien ja sopimusten sekä kansallisten ja Euroopan unionin osarahoittamien ohjelmien toimeenpanon yhteensovittamista varten maakunnan yhteistyöryhmä. Maakunnan yhteistyöryhmä toimii yleisasetuksen 5 artiklan mukaisena kumppanuuselimenä maakunnassa. Yhteistyöryhmän asettaa maakunnan liiton hallitus. Yhteistyöryhmän jäsenet asetetaan kunnanvaltuuston toimikaudeksi. Yhteistyöryhmästä ja sen tehtävistä on säädetty alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetussa laissa (7/2014) ja asetuksessa (myöhemmin ALKE-laki ja -asetus). Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmä vastaa myös ohjelmakautta koskevista maakunnan yhteistyöryhmän tehtävistä. 2 Kokoonpano ja jaostot Pohjois-Karjalan maakuntahallitus asettaa maakunnan yhteistyöryhmän, jossa ovat kattavasti edustettuina maakunnan alueen kehittämisen kannalta seuraavat keskeiset tahot: 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja sen jäsenkunnat; 2 ohjelmia rahoittavat valtion viranomaiset ja muut yhteistyöryhmän tehtävien kannalta merkittävät valtionhallintoon kuuluvat organisaatiot; 3 alueen kehittämisen kannalta keskeisiä tahoja kuten työmarkkina- ja elinkeinojärjestöjä sekä kansalaisyhteiskuntaa kuten ympäristöjärjestöjä ja tasaarvon ja syrjimättömyyden edistämisestä vastaavia järjestöjä. Yhteistyöryhmä voi asettaa jaostoja yhteistyöryhmässä käsiteltävien muiden kuin ALKE-lain 27 :n 4 momentin mukaisten asioiden valmistelua varten. 3 Asiantuntijoiden kutsuminen Yhteistyöryhmä voi kutsua yhteistyöryhmään pysyviä asiantuntijoita. Lisäksi yhteistyöryhmä voi kutsua kunnallisen kokouskäytännön mukaisesti asiantuntijan yksittäisen asian käsittelyn ajaksi. Asiantuntijat eivät ota osaa päätöksentekoon. 4 Puheenjohtajisto Jäsenten lisäksi maakuntahallitus nimeää yhteistyöryhmälle puheenjohtajan, jonka tulee olla kuntalaissa tarkoitettu luottamushenkilö, sekä yhteistyöryhmässä edustettuna olevien tahojen ehdotuksesta kolme varapuheenjohtajaa, joiden tulee olla yhteistyöryhmän jäseniä. Puheenjohtajisto kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tarvittaessa valmistelemaan yhteistyöryhmän kokousasioita. Maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtajistolla on läsnäolo- ja puheoikeus yhteistyöryhmän sihteeristön kokouksissa. 5 Tehtävät Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän tehtävänä on maakuntaohjelmassa määriteltyjen kehittämistavoitteiden toteuttamiseksi ja eri ohjelmien ja rahoitusvälineiden yhteensovittamiseksi: 1 hyväksyä ja tarvittaessa tarkistaa maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma, jolla suunnataan maakuntaan osoitettua rakennerahastojen ja vastaavaa kansallista rahoitusta sekä muuta alueen kehittämiseen vaikuttavaa rahoitusta; 2 käsitellä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja tarvittavilta osin aluehallintoviraston esitykset strategiseksi tulostavoiteasiakirjaksi; 3 antaa tarvittaessa lausuntoja sen toimialueelle kohdistuvista rakennerahasto-ohjelman valtakunnallisista teemoista sekä maaseuturahaston tai muista aluekehityksen kannalta merkittävistä hankesuunnitelmista sekä asettaa tärkeysjärjestykseen alueen osallistumisen niihin; lausunto ei ole rahoittajaa velvoittava; 4 antaa ALKE-lain 27 :n 4 momentin mukainen sitova lausunto alueelliseen suunnitelmaan sisältyvästä hankehakemuksesta - yhteistyöryhmässä käsitellään maakunnallisia ja ylimaakunnallisia hankkeita sekä hankekokonaisuuksia, joihin on haettu EU:n ja valtion vastinrahoitusta yhteensä yli euroa 1 (5)

2 - yhteistyöryhmässä käsitellään muutkin hankkeet, mikäli esittelijä tai rahoittajataho sitä haluaa; 5 edesauttaa laajojen, aluekehittämisen kannalta merkittävien hankekokonaisuuksien valmistelua ja edistää niiden toteuttamista eri rahoitusvälineillä; 6 päättää rakennerahasto-ohjelmien toteuttamiseen liittyvistä linjauksista ja niitä toteuttavista hakuteemoista; 7 tehdä tarvittaessa rakennerahasto-ohjelman seurantakomitean hyväksymiä valintakriteerejä tarkentavia alueellisia valintakriteerejä ja ilmoittaa niistä hallintoviranomaiselle sekä huolehtia tarvittavista menettelytavoista niiden soveltamiseksi alueella; 8 määritellä tarvittavat alueelliset menettelyt, joilla varmistetaan rahoitettaviksi hyväksyttävien hankkeiden mahdollisten ympäristövaikutusten selvittäminen ennen rahoituspäätösten tekoa; 9 raportoida rakennerahasto-ohjelman toteutumisesta hallintoviranomaiselle ja tarvittaessa esittää sille rakennerahasto-ohjelmaa koskevia muutostarpeita; 10 tiedottaa rakennerahasto-ohjelman toimeenpanosta; 11 hoitaa tarvittaessa myös muita tehtäviinsä liittyviä ja rakennerahasto-ohjelmien toimeenpanoon liittyviä tehtäviä, joista tarvittaessa määrätään tarkemmin työjärjestyksessä; 12 hyväksyä maakunnan yhteistyöryhmän. Liike- ja ammattisalaisuuden piiriin kuuluvia yksittäisiä yrityshanke-esityksiä ei voida käsitellä yhteistyöryhmässä. Yhteistyöryhmä saa ennen päätöksentekoa yhteenvetotiedot saapuneista yritystukihakemuksista. 6 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Maakunnan liiton johdolla valmistellaan kahden vuoden välein maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma maakunnan yhteistyöryhmän hyväksyttäväksi. Toimeenpanosuunnitelma valmistellaan yhteistyössä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja muiden valtion viranomaisten, kuntien ja muiden maakuntaohjelman toteuttamiseen osallistuvien tahojen kanssa. Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmassa tulee olla maakuntaohjelman toteuttamisen seuraavien vuosien painotukset ja keskeiset toimenpiteet sekä rahoituksesta vastaavat tahot. Toimeenpanosuunnitelmaan on sisällyttävä rahoitussuunnitelma, joka sisältää arviot alueen päätettävissä olevasta kansallisen, Euroopan unionin rakennerahastovarojen alueellisen suunnitelman rahoituksesta sekä muusta Euroopan unionin rahoituksesta ja niitä vastaavista valtion varoista sekä arviot kuntien ja muiden julkisyhteisöjen rahoitusosuuksista. Euroopan unionin ja sitä vastaavan valtion vastinrahan rahoitusosuuksien arviot tehdään hallintoviranomaisen antaman rahoituskehyksen puitteissa. Rahoitussuunnitelmaan otetaan valtakunnallisten suunnitelmien rahoitus tiedoksi. Toimeenpanosuunnitelmassa on oltava ALKE-lain 33 :n 2 momentin mukaisen yhteistyöryhmän mahdollinen kannanotto rakennerahastoohjelmien valtakunnallisiin teemoihin kuuluvista hankehauista ja -suunnitelmista sekä alueen osallistumisesta niihin. Kannanotossa maakunnan yhteistyöryhmä voi ottaa kantaa valtakunnallisten teemojen yhteensovitukseen maakuntaohjelmaan ja alueella toteutettavaan rakennerahastotoimintaan sekä määritellä alueen näkökulmasta valtakunnallisista hankesuunnitelmista tärkeimmät. Toimeenpanosuunnitelmassa on lisäksi oltava maakuntien yhteisesti toteutettavien toimenpiteiden suunnitelmat ja niiden vastuutahot. 7 Toimeenpanosuunnitelman valmistelun aikataulu ja tarkistaminen Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma laaditaan ensimmäisen kerran maakuntaohjelman hyväksymisen jälkeisenä syksynä. Suunnitelmaa voidaan tarvittaessa tarkistaa vuosittain. 8 Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmällä on rakennerahastovaroja ja muuta tukea myöntävien viranomaisten edustajista koostuva sihteeristö. Maakunnan yhteistyöryhmä päättää sihteeristön kokoonpanosta siten, että tukea myöntävät viranomaiset tulevat tasapuolisesti edustetuiksi. Sihteeristön tehtävänä on hoitaa yhteistyöryhmän asioiden valmistelu-, esittely- ja täytäntöönpanotehtäviä. Lisäksi sihteeristön tehtävänä on seurata ja sovittaa yhteen maakunnan alueella valmisteltavia kansallisten sekä rakennerahasto-ohjelmien, maaseuturahaston ja meri- ja kalatalousrahaston hankkeita ja raportoida niistä yhteistyöryhmälle. Pohjois-Karjalan maakuntahallitus nimeää sihteeristön puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Sihteeristön puheenjohtaja tai hänen estyneenä olleessaan varapuheenjohtaja toimii yhteistyöryhmän kokousten esittelijänä. Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristön esityslistat ja pöytäkirjat toimitetaan tiedoksi maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtajistolle. Sihteeristön kokouksiin kutsutaan tarvittaessa kuultavaksi asiantuntijoita. 2 (5)

3 II luku Kokousmenettely 9 Kokousaika ja -paikka Yhteistyöryhmä pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai enemmistö yhteistyöryhmän jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. 10 Kokouksen koollekutsuminen ja päätösvaltaisuus Kokouksen kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu toimitetaan jäsenille vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Kokouksen esityslista toimitetaan jäsenille kuitenkin vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta. Kokous on päätösvaltainen kun vähintään puolet jäsenistä on paikalla. 11 Jatkokokous Jos kokousasioita ei ole saatu kokouksessa käsitellyiksi, asiat voidaan siirtää jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. Kokouksesta poissa olleille on kuitenkin annettava tieto jatkokokouksesta. 12 Varajäsenen kutsuminen Jos yhteistyöryhmän jäsen on estynyt osallistumasta kokoukseen, hän kutsuu varajäsenen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. 13 Läsnäolo kokouksissa Muiden kuin yhteistyöryhmän jäsenten läsnäolosta ja puheoikeudesta päättää yhteistyöryhmä. Yhteistyöryhmän kokouksissa on yhteistyöryhmän sihteeristöllä läsnäolo- ja puheoikeus. 14 Kokouksen pitäminen Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnäolevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toisin päätetä. Yhteistyöryhmä voi yksimielisesti päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. 15 Tilapäinen puheenjohtaja Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtajat ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, kokousta tai asian käsittelyä varten valitaan tilapäinen puheenjohtaja. 16 Esittely Asia päätetään yhteistyöryhmän kokouksessa esittelystä. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin yhteistyöryhmä on tehnyt päätöksen asiasta, pohjaehdotus on muutettu ehdotus. Jos asia on peruttu, asia on poistettava esityslistalta. Yhteistyöryhmän esittelijänä toimii sihteeristön puheenjohtaja ja hänen estyneenä ollessaan sihteeristön varapuheenjohtaja. Käsiteltäessä yksittäisiä hankkeita työjärjestyksen 5 :n mukaisesti esittelijänä toimii rahoituksen myöntävän viranomaisen edustaja tai hänen esteellisenä ollessaan sihteeristön puheenjohtaja. 17 Esteellisyyden toteaminen Esteellisyyden ilmoittaminen, arviointi ja ratkaisu kuuluu ensisijaisesti yhteistyöryhmän jäsenelle tai muulle läsnäolo-oikeutetulle henkilölle itselleen. Yhteistyöryhmän puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys yhteistyöryhmän ratkaistavaksi. Yhteistyöryhmän jäsenten esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain (434/2003) :ssä säädetään. 18 Päätöksenteko Yhteistyöryhmän on pyrittävä päätöksenteossaan yksimielisyyteen. Jos päätöstä ei voida tehdä yksimielisesti, päätökseksi tulee mielipide, jota kaksi kolmannesta äänestäneistä on kannattanut. Rahoittava viranomainen ei voi myöntää maakunnan kehittämisen kannalta merkittävälle tai kokonaiskustannusarvioltaan suurelle alueelliseen suunnitelmaan perustuvalle hankkeelle rakennerahaston tukea, jos yhteistyöryhmä ei ole hanketta puoltanut. Rahoittava viranomainen voi poiketa yhteistyöryhmän rahoittamista koskevasta puoltavasta lausunnosta, jos tuen myöntäminen olisi vastoin Euroopan unionin tai kansallista lainsäädäntöä taikka jos hanke ei olisi ohjelmanmukainen. Jos rahoittajataho aikoo yhteistyöryhmän puoltavasta lausunnosta huolimatta tehdä siitä 3 (5)

4 poikkeavan rahoituspäätöksen, sen tulee antaa yhteistyöryhmälle asiasta tieto sekä edellä mainittuihin syihin liittyvät perustelut. Yhteistyöryhmän lausuntoa koskeviin päätöksiin ei saa hakea erikseen muutosta valittamalla. 19 Eriävä mielipide Päätöksentekoon osallistuneella, jos hän on tehnyt vastaehdotuksen tai äänestänyt päätöstä vastaan, sekä asian esittelijällä, jos päätös poikkeaa päätösehdotuksesta, on oikeus ilmoittaa päätöksestä eriävä mielipide. Ilmoitus on tehtävä heti, kun päätös on tehty. Ennen pöytäkirjan tarkastamista esitetyt kirjalliset perustelut liitetään pöytäkirjaan. Päätöstä vastaan äänestänyt tai eriävän mielipiteen ilmoittanut ei ole vastuussa päätöksestä. Esittelijä on vastuussa hänen esittelystään tehdystä päätöksestä, jollei hän ole ilmoittanut eriävää mielipidettä. 20 Pöytäkirjan laatiminen ja tarkastaminen Pöytäkirjan laatii puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan tarkastaa kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Yhteistyöryhmän pöytäkirjaan merkitään: 1 Järjestäytymistietoina - toimielimen nimi - kokouksen alkamis- ja päättymisaika sekä kokouspaikka - läsnä ja poissa olleet ja missä ominaisuudessa kukin on ollut läsnä - kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Asian käsittelytietoina - asiaotsikko - selostus asiasta - päätösehdotus - esteellisyys - tehdyt ja kannatetut ehdotukset - äänestykset: äänestystapa, äänestysjärjestys ja äänestyksen tulos - vaalit: vaalitapa ja vaalin tulos - päätöksen toteaminen - eriävä mielipide. 3 Laillisuustietoina - puheenjohtajan allekirjoitus - pöytäkirjanpitäjän varmennus - merkintä pöytäkirjan tarkastuksesta - merkintä nähtävänä pidosta, mikäli pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä. 21 Kirjallinen menettely Kiireellinen asia, josta on tarpeen tehdä päätös ennen seuraavaa maakunnan yhteistyöryhmän kokousta, voidaan yhteistyöryhmän puheenjohtajan aloitteesta tehdä kirjallista menettelyä käyttäen ilman yhteistyöryhmän jäsenten kokoontumista. Kirjallista menettelyä voidaan hyödyntää myös yhteistyöryhmän sihteeristön työskentelyssä. Maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja lähettää yhteistyöryhmän kaikille jäsenille päätösehdotuksen sähköisesti, johon jäsenten tulee vastata kirjallisesti viiden työpäivän kuluessa. Ehdotus on tullut hyväksytyksi yhteistyöryhmässä, jos päätösehdotusta ei ole kirjallisesti vastustettu määräajassa. Jos yksikin jäsen vastustaa päätösehdotusta viiden työpäivän kuluessa, asia palautuu yhteistyöryhmän käsiteltäväksi. Jäsen voi peruuttaa tekemänsä vastustavan ilmoituksen määräajasta riippumatta. Jos asiassa esitetyt vastustavat ilmoitukset on peruutettu, ehdotus on tullut hyväksytyksi maakunnan yhteistyöryhmässä. Vastaukselle annetun viiden työpäivän määräajan kuluttua yhteistyöryhmän puheenjohtajan tulee ilmoittaa viipymättä maakunnan yhteistyöryhmälle, onko ehdotus tullut hyväksytyksi. III luku Muut määräykset 22 Yhteistyöryhmän jäsenten asema Maakunnan yhteistyöryhmän ja sen asettaman jaoston jäseneen sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä sekä mitä vahingonkorvauslaissa säädetään julkisyhteisön ja virkamiehen korvausvastuusta. Yhteistyöryhmän jäsenistä on soveltuvin osin voimassa, mitä kuntalaissa (365/1995) säädetään luottamushenkilöistä. 23 Palkkiot ja korvaukset Työjärjestyksen 2 :n 1 ja 3 kohdassa tarkoitettuja tahoja edustaville yhteistyöryhmän jäsenille maksettavista palkkioista ja ansionmenetyskorvauksista sekä matkakustannuksista ja muista tehtävän hoitamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta määrätään Pohjois-Karjalan maakuntaliiton luottamushenkilöiden palkkiosäännössä. Valtion viranomaisten ja muiden valtionhallintoon kuuluvien organisaatioiden edustajille maksettavista palkkioista ja korvauksista vastaa se taho, jota jäsen edustaa. 4 (5)

5 Pykälän määräyksiä sovelletaan myös asiantuntijoihin. 24 Yhteistyöryhmän hallinnon ja talouden tarkastus Yhteistyöryhmän hallinnon ja talouden tarkastuksesta on voimassa, mitä yhteistyöryhmän asettaneen Pohjois- Karjalan maakuntaliiton hallinnon ja talouden tarkastuksesta on voimassa. 25 Kokouksen julkisuus ja tiedottaminen Maakunnan yhteistyöryhmän kokoukset ovat julkisia vain, jos yhteistyöryhmä niin päättää. Yhteistyöryhmän kokousasioiden tiedottamisesta vastaa puheenjohtaja ja sihteeristö. 26 Muutoksenhaku Maakunnan yhteistyöryhmän päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin muutoksenhausta kuntayhtymän päätökseen kuntalaissa säädetään. Yhteistyöryhmän työjärjestyksen 5 :n mukaisesta hankkeesta annettua lausuntoa koskevaan päätökseen ei saa hakea erikseen muutosta valittamalla. Yksittäisen hankkeen rahoituspäätöstä koskeva muutoksenhaku määräytyy rahoituspäätöksen tehnyttä viranomaista koskevien säädösten mukaisesti. 5 (5)

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS. MYR Muutettu , 8

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS. MYR Muutettu , 8 ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS MYR 25.8.2014 Muutettu 29.9.2014, 8 ETELÄ-SAVON MAAKUNNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmässä 25.8.2014 Vahvistettu

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys rakennerahastokaudelle

Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys rakennerahastokaudelle Hyväksytty maakunnan yhteistyöryhmässä 16.6.2014. Vahvistettu maakuntahallituksessa 16.6.2014. Tarkistettu maakunnan yhteistyöryhmässä 22.2.2016 Tiedoksi maakuntahallitukselle 29.2.2016 22.2.2016. I luku

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys Hyväksytty Vahvistettu Voimaantulo Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen vahvistettua I Luku Maakunnan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Vahvistettu: Etelä-Karjalan maakuntahallituksen kokouksessa Päivitetty versio: MYRS , MYR ja MH 27.4.

Vahvistettu: Etelä-Karjalan maakuntahallituksen kokouksessa Päivitetty versio: MYRS , MYR ja MH 27.4. ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Käsitelty: MYR:n kokouksessa 28.4.2014 Hyväksytty: MYR:n kokouksessa 2.6.2014 Vahvistettu: Etelä-Karjalan maakuntahallituksen kokouksessa 16.6.2014

Lisätiedot

KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS 1 Luonnos 15.4.2014 KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Vahvistettu: Kymenlaakson Liiton maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa x.x.2014 Kymenlaakson maakuntahallituksen kokouksessa

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Kanta-Hämeen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 9.6.2014 Vahvistettu: Kanta-Hämeen maakuntahallituksen kokouksessa 16.6.2014 Voimaantulo:

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. I luku Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen tehtävät

ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. I luku Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen tehtävät ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Vahvistettu: Etelä-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 18.6.2014 Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokouksessa

Lisätiedot

POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 23.5.2014 Vahvistettu: Maakuntahallituksen kokouksessa 23.6.2014 Voimaantulo: 1.7.2014 I luku Maakunnan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys Hyväksytty maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 18.3.2010. Vahvistettu maakuntahallituksessa 22.3.2010. Voimaantulo 1.4.2010. I luku Maakunnan yhteistyöryhmä 1 Maakunnan yhteistyöryhmä Maakunnassa on

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Keski-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 23.5.2014 Vahvistettu Keski-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 19.6.2014 Tuodaan tiedoksi

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmässä 17.4.2007 Vahvistettu Etelä-Savon maakuntahallituksessa

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Liite xx/09 KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Hämeen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 7.12.2009 Vahvistettu: Voimaantulo: I luku Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen tehtävät

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmässä 30.4.2007 Vahvistettu: Pohjois-Savon liiton maakuntahallituksessa 28.5.2007 Tarkistettu: Pohjois-Savon

Lisätiedot

Hyväksytty: 7 :n 9 mom. Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa I luku. Maakunnan yhteistyöryhmä. Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen toimikausi

Hyväksytty: 7 :n 9 mom. Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa I luku. Maakunnan yhteistyöryhmä. Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen toimikausi LAPIN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 16.4.2007 Vahvistettu: Maakunnan liiton hallituksen kokouksessa 25.4.2007 Hyväksytty: 1, 7 ja 8 Maakunnan

Lisätiedot

KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS 1 Esitys myr:lle 4.10.2011 KYMENLAAKSO MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Kymenlaakson Liiton maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa xx.10.2011 Vahvistettu: Kymenlaakson maakuntahallituksen

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. I luku Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen tehtävät

ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. I luku Maakunnan yhteistyöryhmä ja sen tehtävät ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Vahvistettu: Etelä-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 31.5.2007 Tarkistus hyväksytty Etelä-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys Hyväksytty Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmässä 17.2.2011. Vahvistettu 21.3.2011 maakuntahallituksessa Voimaantulo

Lisätiedot

POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS POHJANMAAN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 16.4.2010 Vahvistettu: Maakuntahallituksen kokouksessa 26.4.2010 Voimaantulo: 1.6.2010 I luku Maakunnan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin hallintosääntö 1.6 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 24.5.2010 Voimaan 1.1.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely Espoon kaupungin hallintosääntö 2017 1 (5) II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely 1 Kokousmenettely Tämän luvun 2-11 :ien kokousmenettelyä koskevia määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta

Lisätiedot

Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa LUKU MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ JA SEN TEHTÄVÄT

Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa LUKU MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ JA SEN TEHTÄVÄT VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 28.4.2014. Vahvistettu: Varsinais-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 26.5.2014

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Vahvistettu Keski-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 26.2.2010 Keski-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 17.3.2010 Tuotu tiedoksi

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 10.5.2010. Vahvistettu: Varsinais-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 24.5.2010.

Lisätiedot

Keski-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa Keski-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa

Keski-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa Keski-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Vahvistettu: Keski-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 20.3.2007. Keski-Suomen maakuntahallituksen kokouksessa 21.3.2007. Tuotu

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 51 17 Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus-

Lisätiedot

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä. Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-

Lisätiedot

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 (8) Ylöjärven kaupunki Hallintosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 3.9.2012 SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta.

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta. HALLINTOSÄÄNTÖ IV OSA PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 17 Luku Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kaupungin muissa toimielimissä

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7)

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) Valtuuston 15.12.2003 hyväksymä ja 1.1.2004 voimaan tuleva - päivitys 23.10.2006 - päivitys 9.6.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

1. Luku Yleiset määräykset

1. Luku Yleiset määräykset Merijärven nuorisovaltuuston johtosääntö (voimaantulo 17.11.2004) Nämä säännöt sisältävät seuraavat luvut: 1. Luku Yleiset määräykset 2. Luku Nuorisovaltuuston valitseminen 3. Luku Nuorisovaltuuston järjestäytyminen

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301 Lapuan kaupunki Hallintosääntö Nro 301 Hyväksytty Kv 7.6.2010 6 Voimaantulo 1.8.2010 Muutettu 14.1.2013 9, 1.1.2013 alkaen Sisällysluettelo Sivu 1. luku Yleiset määräykset 1 2. luku Kokousmenettely 1 3.

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN SIHTEERISTÖN TYÖJÄRJESTYS

LAPIN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN SIHTEERISTÖN TYÖJÄRJESTYS LAPIN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN SIHTEERISTÖN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 18.10.2007 Voimaantulo : 18.10.2007 Tarkastettu 5 : Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä

Lisätiedot

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto ) Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Lisätiedot

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä.

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä. Hallintosääntö Kuopion kaupungin HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU, YLEISET MÄÄRÄYKSET Kaupungin hallinto ja johtosäännöt Tässä hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön

Lisätiedot

Järjestelytoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat.

Järjestelytoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat. LIITE 4 JÄRJESTELYTOIMIKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 JÄRJESTELYTOIMIKUNNAN ASEMA JA TEHTÄVÄT Kuntajakolain 29 mukaan uutta kuntaa varten on kuukauden kuluessa siitä, kun kuntajaon muutos on määrätty, asetettava

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö

Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Nuorisovaltuuston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa Lempäälän kunnassa. Nuorisovaltuusto edustaa nuoria

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 17.6.2013 Voimaantulopäivä 1.8.2013 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Nuorisovaltuusto 13.9.2017 Sivistyslautakunta 24.10.2017 92 Kunnanhallitus 6.11.2017 279 Sisällysluettelo 1. Tavoite ja tarkoitus... 3 2. Valitseminen... 4

Lisätiedot

Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN TOIMIN- TASÄÄNTÖ

Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN TOIMIN- TASÄÄNTÖ Yhdistymishallitus 6 27.06.2012 Yhdistymishallituksen toimintasääntö 512/00.01.01/2012 YHDHALL 6 Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN

Lisätiedot

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Vieremän nuorisovaltuusto TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia toimia nuorison äänenä lautakunnissa

Lisätiedot

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...

Lisätiedot

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo: 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tehtävät 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Jäsenten tehtävät 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Rakennerahastokausi 2014 2020 Päijät-Hämeessä Info- ja keskustelutilaisuus 14.3.2013 Tarja Reivonen Neuvotteleva virkamies TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen

Lisätiedot

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Nuorisovaltuuston toimintasääntö. Voimaan

Kouvolan kaupunki Nuorisovaltuuston toimintasääntö. Voimaan Kouvolan kaupunki Nuorisovaltuuston toimintasääntö Voimaan 1.1.2018 Sisällysluettelo 1. Toimintasäännön soveltaminen... 1 2. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen...

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (8) HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Nuorisovaltuusto mahdollistaa kaikille kaupungin nuorille tasavertaiset vaikutusmahdollisuudet nuoria koskevissa

Lisätiedot

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo: 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tehtävät 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Jäsenten tehtävät 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymän hallitus 28.4.2006 50 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku TOIMINTAA OHJAAVA SÄÄNNÖSTÖ 1 Kuntayhtymän hallinnon järjestämisessä noudatetaan tämän säännön määräyksiä, jollei muualla

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä Lemin kunta 1 Aika klo 9-9.10 Paikka Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, 53500 LAPPEENRANTA Saapuvilla olleet jäsenet Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsen

Lisätiedot

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin. JEDU SORA toimikunta

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin. JEDU SORA toimikunta TOIMINTAOHJE Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin JEDU SORA toimikunta Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, JEDU Toimintaohje on hyväksytty yhtymähallituksessa 11.12.2014 1 Yleistä Ammatillisen

Lisätiedot

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA 1 MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA Johdanto Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Hyväksytty 20.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään päätöksenteko- ja

Lisätiedot

Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä Lemin kunta 1 Aika klo 16.00-16.30 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanvirasto Pylkkö Osmo Huttunen Matti Pesari Markku puheenjohtaja varapuheenjohtaja varajäsen Muut saapuvilla olleet - Laillisuus

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPAJÄRVEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON JOHTOSÄÄNTÖ LAPPAJÄRVEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. Luku - Yleiset määräykset 2. Luku - Nuorisovaltuuston valitseminen 3. Luku - Nuorisovaltuuston järjestäytyminen 4. Luku - Kokousmenettely 5. Luku - Tehtävät,

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö Seinäjoen kaupungin hallintosääntö I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella

Lisätiedot

1 / 5 PÖYTÄKIRJA. Aika: :00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo

1 / 5 PÖYTÄKIRJA. Aika: :00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 / 5 TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 / 2018 PÖYTÄKIRJA KL/005/000202/2018 Aika: 18.1.2018 10:00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus As. nro 1 2 Pöytäkirjanpitäjän valinta

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.2 HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston 12. päivänä marraskuuta 2008/23 hyväksymä ja valtuuston 11. päivänä marraskuuta 2013/38 tarkastama I LUKU YLEISET

Lisätiedot

NAKKILAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

NAKKILAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ NAKKILAN KUNTA NAKKILAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tavoite ja tarkoitus Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisellä ja todellisen vastuun antamisella kasvatetaan myönteisiä

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

Edustajiston työjärjestys

Edustajiston työjärjestys Edustajiston työjärjestys Iltakoulussa 17.9.2009 Työjärjestyksen tila Ensimmäinen luonnos laadittu keväällä yhdistyvissä ylioppilaskunnissa Käsitelty viime iltakoulussa Pöydällä jokunen muutosesitys Muutosesitykset

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo:

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo: Sivu 1/8 VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous 2.11.2011 Yhtymäkokous 7.11.2012 (muutos 46) Voimaantulo: 1.1.2012 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen Hallintosäännössä

Lisätiedot

Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö

Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö Hyväksytty kunnanhallituksessa xx.xx.2018 02.10.2017 2 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 3 2. Toimintasäännön soveltaminen...

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty )

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty ) Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty 9.1.2017) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus Siilinjärven Nuorisovaltuusto on siilinjärveläisistä nuorista koostuva kunnanhallituksen alainen nuoria koskevien asioiden

Lisätiedot

Tuusulan seudun vesilaitos ky PÖYTÄKIRJA 1/2018 Tarkastuslautakunta

Tuusulan seudun vesilaitos ky PÖYTÄKIRJA 1/2018 Tarkastuslautakunta 2 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN

Lisätiedot

MAATALOUS- JA METSÄTRAKTOREITA KÄSITTELEVÄN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS

MAATALOUS- JA METSÄTRAKTOREITA KÄSITTELEVÄN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Kulutushyödykkeet Autoteollisuus Tekniikan kehitykseen mukauttamista käsittelevä komitea Maataloustraktorit ENTR/04-EN Bryssel 3. kesäkuuta 2009

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta /2014 Laki. maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta /2014 Laki. maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta 2014 27/2014 Laki maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 6/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ti 28.5.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/ Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2017 22.6.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 22.6.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Tammer, Kelloportinkatu 1 B. Tampereella

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN TYÖJÄRJESTYS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN TYÖJÄRJESTYS LUONNOS 7.6.2017 KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN TYÖJÄRJESTYS Keski-Suomen väliaikainen valmistelutoimielin on hyväksynyt xx.xx.2017 Työjärjestys tulee voimaan xx.xx.2017 1 LUKU

Lisätiedot

Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö

Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus 22.1.2018 11 Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 4 2. Toimintasäännön soveltaminen... 4 3. Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 2 3 SISÄLLYSLUETTELO YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...5 2 Yhtymäkokoukset...5 3 Nimenhuuto ja ääniluettelon vahvistaminen...5 4 Asioiden

Lisätiedot

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista. 1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten

Lisätiedot

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa.

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Riihimäen kaupunki SÄÄNNÖT RIIHIMÄEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 9.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt 2 luku Kokousmenettely

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Liite 1 Nuorisovaltuusto 28.4.2009, 7 ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Luku Yleiset määräykset 1 Toimintasäännön soveltaminen Toimintasäännössä määrätään Rovaniemen nuorisovaltuuston,

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Luku Yleiset määräykset 1 Toimintasäännön soveltaminen Toimintasäännössä määrätään Rovaniemen nuorisovaltuuston (myöhemmin nuorisovaltuusto) valitsemistavasta

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Kokoushuone 1 (khall) Nro 5 / 2018

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

Isonkyrön nuorisovaltuuston toimintasääntö

Isonkyrön nuorisovaltuuston toimintasääntö Isonkyrön nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Tarkoitus ja tavoite: Nuorisovaltuuston tarkoitus on: -Edistää yhteistyötä nuorten ja kunnan välillä. -Toimia nuorison äänenä lautakunnissa sekä muissa julkisissa

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2019 1 (11) Tarkastuslautakunta Aika 24.01.2019 klo 15:00-16:44 Paikka Hallintokeskus, kokoustila Aalto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot