Loppuraportti. Kuntien kulttuuriyhteistyön kehittäminen Länsi-Pirkanmaalla - hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Loppuraportti. Kuntien kulttuuriyhteistyön kehittäminen Länsi-Pirkanmaalla - hanke"

Transkriptio

1 Loppuraportti Kuntien kulttuuriyhteistyön kehittäminen Länsi-Pirkanmaalla - hanke

2

3 SISÄLTÖ Esittely Prosessi Projektit Aikataulut Artikkeleita Ynnä Artikkeleita

4 ESITTELY Kuntien kulttuuriyhteistyön kehittäminen Länsi-Pirkanmaalla hanke Hämeenkyrön, Nokian ja Ylöjärven kulttuuriyhteistyöhankkeen taustalla oli toteutunut Strata-hanke. Hanke sai Taiteen edistämiskeskukselta Pirkanmaan kulttuurityön kunniamaininnan ja loi pohjia kuntien välisen yhteistoiminnan kehittämiselle. Prosessin aikana hanke isai nimen Kolmenmaa. #kolmenmaa oli myös yksi osaprojekteista joita hankkeen aikana toteutettiin. Hankeen tavoitteet olivat >>> * Kuntarajat ylittävä aktiivinen tiedonvaihto ja siitä seuraava luovan työskentelyilmapiirin edistäminen uusien innostavien sisältöjen luomiseksi * Pinsiöläisten paikallistuntemuksen hyödyntäminen rakentamalla toimiva yhteistyömalli asukkaille ja kunnille * Maataideteokset osaksi kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmia ja kotiseutuidentiteettiä. Kohderyhmänä yläkouluikäiset. * Kulttuuritarjonnan yleisen saavutettavuuden kehittäminen kuntien yhteisen koordinaation avulla ja sähköisiä menetelmiä hyödyntäen * Kulttuuristen vetovoimatekijöiden vahvistaminen tuomalla esiin alueen ja teosten ympäristö- ja luonnonsuojelullisia tekijöitä * Asiantuntija- ja neuvontapalveluiden saatavuuden lisääminen kolmannen sektorin toimijoille * Matkailutoimijoiden ja kulttuuritarjonnan välisen yhteistyön edistäminen yhteistoiminnan ja tiedottamisen kautta * Kansainvälisyyden edistäminen nimekkäiden taiteilijoiden teoksiin kohdistuvaa luontaista kiinnostusta hyödyntäen

5

6 AIKATAULUT

7 PROSESSI Hankkeessa toteutettiin seitsemän osaprojektia, jotka osittain linkittyivät toisiinsa. Osaprojektien lisäksi hankkeen kautta edistettiin kolmen kunnan yhteisten maataidekonseptin Stratan edistymistä. Seurantaryhmä: Pirkko Pilvinen, kansalaisopiston rehtori (Hämeenkyrö) Pia Keltti, kulttuurikoordinaattori (Nokia) Minna Vallin, kulttuurisihteeri (Ylöjärvi) Pekka Ruuska, projektipäällikkö (Pinsiö-Tampere) Työntekijät: Pekka Ruuska, projektipäällikkö Hanna Westman, koordinaattori Hertta Nilsson, toimittaja Juho Järvi, harjoittelija Alihankkijoita: TintUp Ltd Ramtack ky Weebly Ltd Matti Kuntu, Tsto Pinsiön konehuolto ky Ylöjärven Uutiset Nettimuori Hempankaari Ochre Room Taistelijan talo- palveluyhdistys + muita toimijoita Kiitokset: Hämeenkyrön Sanomat, Nokian Uutiset, Ylöjärven Uutiset, Aamulehti, Maaseudun Tulevaisuus, Kuntaliitto, Suomen Kotiseutuliitto, Rudus Oy, Ylöjärvi-Seura, Nokia-Seura, Pinsiö-Seura, Taistelijan talopalveluyhdistys ry, Hämeenkyrön kirjaston ystävät ry, kirjastot, Sulkaatila, Mahnalan Marjatila, Hempan kaari, Alena Williams, Ben Tufnell, Osmo Rauhala, Ynnän kuvataiteilijat, Elina Riitijoki, Reijo Kahelin, #kolmenmaa-viestejä lähetelleet ryhmät ja yksityiset henkilöt sekä monet muut jotka mahdollistivat ainutlaatuisten projektien toteutumisen.

8 OSAPROJEKTIT 1 TULI JA MAA * Kuvaus: Taiteilija Nancy Holtin muistotilaisuus * Alustajat: Ben Tufnell, Alena Williams, Osmo Rauhala * Suunnattu: Kulttuuri- ja taidealan ammattilaiset alueen asukaat sekä muut toimijat * Ohjelma: muistopuheita, kynttiläpolku, musiikkiesityksiä 2. SOME-ILTA * Kuvaus: Sosiaalisen median koulutus yhdistyksille * Alustaja: Nettimuori, Pekka Ruuska, Hanna Westman * Suunnattu: Kolmen kunnan yhdistysten nettivastaavat (75 hlö) * Ohjelma: Luentoja ja alustuksia sosiaalisen median käytöstä 3. #KOLMENMAA * Kuvaus: Kolmen kunnan yhteinen some-viestien kanava * Yhteistyökumppaneita: mm. Hämeenkyrön Sanomat, Nokian Uutiset, Ylöjärven Uutiset * Suunattu: Kaikki kolmen kunnan asukkaat * Ohjelma: Lähetetyistä viesteistä kuratoidaan taidenäyttelyitä 4. KOTISEUTUELOKUVA * Kuvaus: Kolmen kunnan alueesta kuvattava uusi kotiseutuelokuva. * Yhteistyössä / Suunnattu: Kolmen kunnan asukkaat ja yhdistykset * Sisältö: Materiaalia kerätään haastatteluilla, katukyselyillä ja netissä * Esitys: Kiertävällä periaatteella kolmen kunnan alueella

9 Kuva: Vilja Pylsy

10 OSAPROJEKTIT 5. YMPÄRISTÖTAITEEN OPETUSMATERIAALI * Kuvaus: Ympäristötaiteen opetusmateriaali perusopetuksen tueksi * Suunnattu: Kolmen kunnan yläkoulut, kaikki Suomen yläkoulut * Jakelu: Sekä sivusto että ISSUU-palvelin * Muuta: Sisältö linjassa Opetussuunnitelman kanssa. 6 KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT * Kuvaus: Kodit tulevat mieleen elokuvan- ensi ilta * Yhteistyössä: Nokian Panimo, Hempan Kaari * Suunnattu: Kolmen kunnan asukkaat ja yhdistykset * Muuta: Tilaisuus virallinen osa Euroopan Kulttuuriympäristöpäiviä 7. KOLME NÄYTTELYÄ KOLMESSA KUNNASSA * Kuvaus: #kolmenmaa-projektin tuotoksista tehdyt kolme näyttelyä * Tilat: Uimahalli (Ylöjärvi), Kirjasto (Hämeenkyrö), Taidetalo (Nokia) * Muuta: Lisäksi Hämeenkyrön ja Ylöjärven kirjastoissa elokuvanäytökset + Koko hankkeen keston ajan edistettiin kolmen kunnan yhteistä maa- ja ympäristötaidekonseptia Strataa. Kolmen kunnan kulttuuriyhteistyön taustalla on Pinsiön kylään rakennetut ja kansainvälistä mainetta keränneet maataideteokset. ks.

11 Kuva: Vilja Pylsy

12 LEHTIARTIKKELEITA YLE

13

14

15 YLE

16

17 Hämeenkyrön Sanomat

18

19 Kolmen kunnan sanomalehdet lähtivät rohkeasti mukaan #kolmenmaa-projektiin. Suodattamaton syöte tuli simultaanisesti esille paikallislehtien nettisivujen etusivuille.

20

21

22

23

24

25 Y/N ( Ynnä ) Valtakunnallinen ympäristötaiteen opetusmateriaali Yksi hankkeen tavoitteista oli yhteisen opetusmateriaalin tuottaminen. Aihepiiri oli alusta asti selvä. Maaja ympäristötaide on aiheena yhdistänyt kuntia aikaisemminkin sekä on yksi alueen kansainvälisistä vetovoimatekijöistä (mm. Yltä ja Alta sekä Puuvuori Te New York Times lehdissä vuosina 2013 ja 2014). Pian huomattiin, että aihe piiriä kannattaa laajentaa ja antaa se vapaaseen käyttöön kaikille asiasta kiinnostuneille tahoille. Samalla materiaali vahvistaisi tietoisuutta alueen ympäristötaideteoksista kotimaassa. Materiaalin toimittajaksi valikoitui Hertta Nilsson, joka toimi myös kuvaamataidon opettajana Nokialla. Nilsson on myös vaikuttamassa valtakunnallisen opetussuunnitelman syntymiseen toimien tabletmateriaaleja suunnittelevassa työryhmässä.

26

27

28

29

30 Hämeenkyrössä viestin sisältöjä esitettiin sekä tabletin että kansion välityksellä.

31

32

Kuntien kulttuuriyhteistyön kehittäminen Länsi-Pirkanmaal a 2013-2014 Hankeen tausta

Kuntien kulttuuriyhteistyön kehittäminen Länsi-Pirkanmaal a 2013-2014 Hankeen tausta Kuntien kulttuuriyhteistyön kehittäminen Länsi-Pirkanmaalla 2013-2014 Toimialue: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi Toteutus: 5.12.2013-31.12.2014 Loppuraportti Hankeen tausta Hämeenkyrön, Nokian ja Ylöjärven

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke 12.2.2013 Kokkola ja Kruunupyy Kehittämisen painopistealueet: 1. Vuorovaikutuksen lisääminen sosiaali-

Lisätiedot

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN

Lisätiedot

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa!

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa! Kulttuuritoimi Kulttuurista vetovoimaa! ORGANISAATIO Kurikan kaupunginvaltuusto pj. Lasse Mukkala jäseniä 78 Kaupungin hallitus pj. Juhani Mäki jäseniä 12 Vapaa-aikalautakunta aikalautakunta pj. Minna

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Kulttuuri- ja opetussektorin yhteistyö Lastenkulttuuripoliittinen ohjelmaehdotus ja sitä tukevat hankkeet. Saara Vesikansa 1.10.

Kulttuuri- ja opetussektorin yhteistyö Lastenkulttuuripoliittinen ohjelmaehdotus ja sitä tukevat hankkeet. Saara Vesikansa 1.10. Kulttuuri- ja opetussektorin yhteistyö Lastenkulttuuripoliittinen ohjelmaehdotus ja sitä tukevat hankkeet Saara Vesikansa 1.10.2014 Lastenkulttuurikeskusten verkosto Taikalamppu Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Tulevaisuuden matkailuneuvontapalveluiden

Tulevaisuuden matkailuneuvontapalveluiden Tulevaisuuden matkailuneuvontapalveluiden konsepti Tuulikki Becker, Sanna Salonen ja Nina Lager, Helsingin Markkinointi Oy SUOMAn syysseminaari 11.9.2014, Mikkeli TouNet Tourism Development in co-opetition

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Kenelle, mitä, missä? Kenelle? Kenelle suuntaatte viestinne? Mitä? Määritelkää kolme tärkeintä asiaa, jotka haluatte

Lisätiedot

Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja energia

Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja energia MUISTIO Lasten maaseutuparlamentti suunnittelupalaveri 2 Paikka: Etelä-Savon ELY- keskus Aika: 8.10.2013 klo 9:00-11:15 Paikalla: Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja

Lisätiedot

FC WILD viestintäsuunnitelma. 12.04.2015 Tapio Keränen

FC WILD viestintäsuunnitelma. 12.04.2015 Tapio Keränen FC WILD viestintäsuunnitelma 12.04.2015 Tapio Keränen Sisältö Viestinnän nykytila Viestinnän tavoitteet Viestinnän osapuolet Viestinnän foorumit ja kanavat Viestinnän vuosikello Viestinnän mittarit Tulevat

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 4/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 4/ Aika: klo 13-15.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2.krs Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Sami Yli-Pihlaja vapaa-aikajohtaja

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta JULKAISTAVISSA.. KLO. JÄLKEEN Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta Median keskinäisessä mittelössä uutisoinnin luotettavuudessa kärkeen asettuvat Ylen TV uutiset ( % arvioi

Lisätiedot

Liikunta ja osallisuus -hanke. Tukiryhmän kokous

Liikunta ja osallisuus -hanke. Tukiryhmän kokous Liikunta ja osallisuus -hanke Tukiryhmän kokous 16.12.2016 Kuulumiskierros Hankkeen keskeisimmät toimenpiteet tukiryhmän kokouksen 7.6. jälkeen Liikunta ja osallisuus -hankkeen keskeisimmät toimenpiteet

Lisätiedot

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Paikan henki Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Heli Rintahaka, Kulttuuriteemaryhmä / opetusministeriö Miten paikallisuus, paikan henki, koetaan? Paikka on

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Miten järjestöt voivat hyödyntää kohtaamispaikkoja omassa. 14.2.2011 Helena Liimatainen

Miten järjestöt voivat hyödyntää kohtaamispaikkoja omassa. 14.2.2011 Helena Liimatainen Miten järjestöt voivat hyödyntää kohtaamispaikkoja omassa viestinnässään? 14.2.2011 Helena Liimatainen Mitä järjestöjen toiminta kohtaamispaikoissa voi olla? Esitteitä, yhteystietoja, oppaita, lomakkeita

Lisätiedot

Virtuaaliopetuksen päivät Kommenttipuheenvuoro Leena Mäkelä

Virtuaaliopetuksen päivät Kommenttipuheenvuoro Leena Mäkelä Virtuaaliopetuksen päivät Kommenttipuheenvuoro 2.12.2013 Leena Mäkelä Pirkanmaalle syntyi 1.1.2013 Tredu Tampereen ammattiopisto ja Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä PIRKO yhdistyivät vuoden alussa

Lisätiedot

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry Taina Raiski Mistä kaikki alkoi? Helsingin Ekonomien vierailu Marttaliittoon syksyllä 2010 ProMartat perustettiin 13.12.2010 Perustamiskokouksessa 7 jäsentä Hallituksella

Lisätiedot

Nokian Kulttuuripolku lv

Nokian Kulttuuripolku lv Tiedote toukokuu 2017 sivu 1/7 Nokian Kulttuuripolku lv. 2017-2018 Nokian Kulttuuripolkua on toteutettu vuoden verran osana perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Tulevankin lukuvuoden toiminnot noudattavat

Lisätiedot

Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen. Lappeenranta 8.10.2014

Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen. Lappeenranta 8.10.2014 Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen Lappeenranta 8.10.2014 Media + kasvatus = mediakasvatus Mitä on mediakasvatus ja miten sitä voi toteuttaa Mediakasvatuksen monet kasvot turvataidoista luovuuteen

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

HOMELIKE OULU Oulu omaksi 2008 2011

HOMELIKE OULU Oulu omaksi 2008 2011 HOMELIKE OULU Oulu omaksi 2008 2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauksen ja neuvonnan palveluprosessien kehittäminen verkostorakenteella tavoitteena saumattomuus

Lisätiedot

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016 MEIDÄN MERIKARVIA -kehittämispeli, syksy 2016 Sosiaalinen media vaikuttaa meihin kaikkiin ja haastaa sukupolvien eri tavat viestiä! Meidän Merikarvia areena Osallistimme kuntalaisia ja muita sidosryhmiä

Lisätiedot

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Access via Finland reittimarkkinointikampanjan tuloksia Teija Suoknuuti/NELI ELLO loppuseminaari 15.3.2012 Kotka 7.4.2010 Tausta ja tavoitteet Logistiikkasektori

Lisätiedot

Hämeenlinna Kielitivoli. Vieraiden kielten opetuksen tukiverkko

Hämeenlinna Kielitivoli. Vieraiden kielten opetuksen tukiverkko Hämeenlinna Kielitivoli Vieraiden kielten opetuksen tukiverkko Taustalla Kuntaliitos 2009: viiden ympäröivän pienen kunnan liittyminen Hämeenlinnan kaupunkiin Liittyneillä kunnilla omat ops:t, toimintakulttuurit,

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk)

Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk) Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk) Lähtökohta Suomen matkailustrategia, Visit Finlandin katto ohjelmat, Pirkanmaan elämystalouden strategia ja Pirkanmaan matkailuyritysten toiveet (kysely tehty

Lisätiedot

Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke

Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke Koordinaatiohanketilaisuus Maaseutuvirasto, Helsinki, 5.10.2015 Elina Vehmasto, Luke Natural Resources Institute Finland Valtakunnallinen Green Care Koordinaatiohanke

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja SenioriOsaaja.fi Teknologian ja sähköisten palvelujen käytön valmennusmalli ikäihmisille Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Sosiaali- ja

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA

SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA Sosiaalinen media on tärkeä ja keskeinen väline ihmisten ja organisaatioiden välisessä kanssa

Lisätiedot

Kytösavun mailla. Hankkeen pohjana on arkkitehti Eeku Strahlin Picassa kuvaalbumin saama suuri kansainvälinen ja kansallinen huomio.

Kytösavun mailla. Hankkeen pohjana on arkkitehti Eeku Strahlin Picassa kuvaalbumin saama suuri kansainvälinen ja kansallinen huomio. Kytösavun mailla Työryhmä Tapio Parkkari ja Eckhard (Eeku) Strahl hakevat 19.000 mallin luomiseksi, joka koskee sosiaalisen median vapaasti jaossa olevan kuva- (Picasa, Flickr jne) ja muun vapaan sisällön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2012 1 (5) 754 Valtuutettu Zahra Abdullan toivomusponsi maahanmuuttajalasten tutustuttamisesta suomalaiseen kulttuuriin Pöydälle päätti panna asian pöydälle. apulaiskaupunginjohtaja

Lisätiedot

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Prosentti taiteelle YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ + Miten prosenttiperiaatetta edistetään valtakunnallisesti?

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma

Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 3 KÄSITTEITÄ... 3 KASVATA KULTTUURILLA EHEYTÄ OPETUSTA... 3 KOULUJEN JA KULTTUURIN YHTEISTYÖSUUNNITELMA... 4 ESKARI JA

Lisätiedot

Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953

Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953 Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953 Teuvan kunta 1. TAUSTA Teuvalla sijaitsee ainutlaatuinen Tove Janssonin suurtyö, alttaritaulu Kymmenen neitsyttä, jonka Jansson maalasi Teuvalla v. 1953. Tove

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT

MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT Yhdistysten viestintä 07.09.2017 @yverkosto #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöjärjestö Edistää yhdistysten välistä

Lisätiedot

KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015

KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015 KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015 Konkreettisia ideoita koulun ja paikallistoimijoiden yhteistyön rakentamiseen uuden opetussuunnitelman hengessä Tarja Jukkala ja Sanna Lukkarinen

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Museon kokoelmien tuominen verkkoon 2. Museon osallistuminen asiantuntijana Museoviraston vetämään Museo 2015 -hankkeeseen, jossa luodaan valtakunnallista

Lisätiedot

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti 2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesihuolto 2014 3.6.2014, Helsinki Projekti-insinööri Henna Luukkonen Suomen Kuntaliitto Vesiosuuskunnat,

Lisätiedot

OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE. Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi

OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE. Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut (Kasurinen 2011) ennakointitieto koulutustieto

Lisätiedot

HOPSY-aktiivinen opiskelija hyvinvoivassa oppimisympäristössä

HOPSY-aktiivinen opiskelija hyvinvoivassa oppimisympäristössä HOPSY-aktiivinen opiskelija hyvinvoivassa oppimisympäristössä Hanke-esittely Anu Tuovinen, hankekoordinaattori SATAEDU Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät 23.-24.11.2011 Tampere Yhteistyöverkosto

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Honkajoen yhteiskoulu 1974

Ylioppilastutkinto, Honkajoen yhteiskoulu 1974 Paula Mikkilä kuvataiteilija Pokalankatu 11 A 2 33560 Tampere 040 542 36 55 http://www.kotiposti.net/xmikkila/ http://www.paulamikkila.fi paulak.mikkila@gmail.com Syntynyt Karviassa 1954 Naimisissa, kaksi

Lisätiedot

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma 31.1.2013 Viestintävaliokunta Sisältö Viestinnän nykytila Viestinnän tavoitteet Viestinnän osapuolet Viestinnän foorumit ja kanavat Viestinnän vuosikello Viestinnän

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ LUOKKA TTEENALA TAVOITE MITÄ OPPINEET TYÖTAPA PKKA YHTEISTYÖSSÄ Eskarit Musiikki Elämyksellinen Musiikista KU, MU, Museon Äänekosken Musiikkiopisto taidekokemus kuvaksi työpaja Taidemuseo Taidemuseo 1.lk

Lisätiedot

ehipsu Jyväskylässä Merja Hautakangas Teijo Paananen päiväkodin johtajat ehipsu- koordinaattorit

ehipsu Jyväskylässä Merja Hautakangas Teijo Paananen päiväkodin johtajat ehipsu- koordinaattorit ehipsu Jyväskylässä Merja Hautakangas Teijo Paananen päiväkodin johtajat ehipsu- koordinaattorit ehipsu hanke ehipsu eskarin tulevaisuusnäyttö - hanke vuosina 2013-2014 OPH:n rahoitus laitehankintoihin

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma TAVOITE: Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen mahdollistamalla

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ 1 VIESTINNÄN PERUSTA...4 2 VIESTINNÄN SÄÄNNÖT...4 2.1 Viestintäsuunnitelman muutoksenhallinta...5 3 SISÄINEN VIESTINTÄ...5

Lisätiedot

Maaseutuyrittäminen tutuksi kouluille-hanke TULOKSET

Maaseutuyrittäminen tutuksi kouluille-hanke TULOKSET Maaseutuyrittäminen tutuksi kouluille-hanke TULOKSET Mari Sarvaala 10.12.2014 Maaseutuyrittäminen tutuksi kouluille-hanke Maaseutu tarvitsee ammattilaisensa työllistä itsesi maaseudulla Taustaa Ideointi

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois Suomi2 Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Osahankkeet

Lisätiedot

Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus. Tammikuu 2014

Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus. Tammikuu 2014 Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus Tammikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Helsingin Sanomien mobiilipalvelussa 16.1.-30.1.2014 välisenä aikana. Tutkimukseen

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

Yleisötapahtuman markkinointi ja viestintä. Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne

Yleisötapahtuman markkinointi ja viestintä. Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne Yleisötapahtuman markkinointi ja viestintä Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne 1 Tapahtuman markkinointi Kohderyhmä Tapahtuman imago ja sisältö Myyntikanava Pääsylipun hinta

Lisätiedot

Rural Youth Project must be the best thing in the world!

Rural Youth Project must be the best thing in the world! Rural Youth Project must be the best thing in the world! Toteutettiin ajalla 1.8.2012 31.12.2014 Yhteistyökumppaneina: *Järvi - Kuopion seurakunta * Espanjan Leader-ryhmän GAL -Sierra del Jarama + 17 muun

Lisätiedot

Itämerihaasteen seminaari 8.10.2009 BioCity, Turku. Pytty-kampanja. Osmo Seppälä Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY

Itämerihaasteen seminaari 8.10.2009 BioCity, Turku. Pytty-kampanja. Osmo Seppälä Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY Itämerihaasteen seminaari 8.10.2009 BioCity, Turku Pytty-kampanja Osmo Seppälä Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY Haaste Itämeren pelastamiseksi Turku ja Helsinki ovat sitoutuneet toimiin Itämeren tilan

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

PORIN TAIDEMUSEO. tehtävämme. Satakunnan kulttuurin edistämisessä

PORIN TAIDEMUSEO. tehtävämme. Satakunnan kulttuurin edistämisessä PORIN TAIDEMUSEO tehtävämme Satakunnan kulttuurin edistämisessä Tehtävämme ja vastuualueemme Satakunnan kulttuurin edistämisessä PORIN TAIDEMUSEON TEHTÄVÄNÄ on Porin kulttuuritoimen yhteisten arvojen mukaisesti

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2015 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Matkailumarkkinoinnin kuulumiset supervuonna. Maarit Pitkänen Helsingin matkailu- ja kongressitoimisto

Matkailumarkkinoinnin kuulumiset supervuonna. Maarit Pitkänen Helsingin matkailu- ja kongressitoimisto Matkailumarkkinoinnin kuulumiset supervuonna Maarit Pitkänen Helsingin matkailu- ja kongressitoimisto MATKAILUMARKKINOINTI Helsingin matkailubrändin 9 vahvuustekijää Idän ja lännen kohtaamispaikka > Nordic

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu

Lisätiedot

CIMO. Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT

CIMO. Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT Comenius Kouluopetus n. 15 % Elinikäisen oppimisen ohjelma Lifelong learning programme LLP Erasmus Korkea-asteen koulutus n. 45 % Leonardo da Vinci

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä.

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA 2016 2019 Käsitelty ohjausryhmässä 22.11.2016 Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. Sisältö 1. Viestintä sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria koskevan tiedon saavutettavuutta, saatavuutta ja välittämistä edistetään laadukkailla ja monipuolisilla museopedagogisilla

Lisätiedot

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11. Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.2013 Vimma, Turku MIMO faktoina Hankkeen nimi: MIMO Moving In, Moving On! Application

Lisätiedot

HANKKEEN LOPPURAPORTTI

HANKKEEN LOPPURAPORTTI Kainuun liitto Kauppakatu 1 871 Kajaani Puh. (8) 615 541, vaihde Fa. (8) 6155 426 Internet: www.kainuunliitto.fi HANKKEEN LOPPURAPORTTI 1 Hankkeen nimi Kainuun osallistavan kulttuurin hanke Vastuutaho

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016 Maakunnan viestintäryhmä Varsinais-Suomen liitto YDINVIESTIT Suodatamme

Lisätiedot

Monenlaisia viestikapuloita

Monenlaisia viestikapuloita Monenlaisia viestikapuloita Teemat Sosiaalinen media Viestinnän välineet vaikuttamisessa Yhteinen Järviset-lehti Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010 2 Sosiaalinen media MLL:n Järvi-Suomen piirin Mikkelin

Lisätiedot

Voimaa verkostoista. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp, Perusterveydenhuollon yksikkö 17.3.2014

Voimaa verkostoista. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp, Perusterveydenhuollon yksikkö 17.3.2014 Voimaa verkostoista Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp, Perusterveydenhuollon yksikkö 17.3.2014 2 17.3.2014 Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation organisaatio Koordinaatio taso

Lisätiedot

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon!

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Edessä antoisat vuodet Millaisessa ympäristössä sinä haluat viettää elämäsi kolme tai neljä tärkeää vuotta? Sammon keskuslukio Hakukoodi ainevalintakortissa:

Lisätiedot

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Kylähyvinvointi seminaari 21.10.2014 YHTEISÖhautomo-hanke Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät Hyvät käytännöt vinkkejä YHTEISÖhautomo-hanke - yhteinen toimintapa koko

Lisätiedot

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä ArctiChildren InNet -seminaari, Rovaniemi 25.1.2012 projektisuunnittelija Anna-Laura Marjeta, Verke projektisuunnittelija Heikki Lauha,

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

SOTE-ENNAKOINTI projekti

SOTE-ENNAKOINTI projekti ESR-projektien verkottumisseminaari Vantaa 24.-25.9.2008 SOTE-ENNAKOINTI projekti Marja-Liisa Vesterinen Tutkimusjohtaja, FT, KTL Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä SOTE-ENNAKOINTI -projekti Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Designmuseo Dnro 124/005/2011

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Designmuseo Dnro 124/005/2011 Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen kokoelman vahvistaminen ja saavutettavuuden lisääminen 2. Suomalaisen muotoilun historian ja merkityksen tunnettuuden kasvattaminen

Lisätiedot