Tilinpäätöstiedote 2008
|
|
- Kai Alanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilinpäätöstiedote 2008 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa vuonna Kuluttajatuote- ja tarjoilupakkausmarkkinoita palvelee noin työntekijää 65 tehtaassa ja useissa myyntikonttoreissa 35 maassa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa. Lisätietoja osoitteessa Huhtamäki Oyj
2 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 Vahva rahavirta, pienentyneet velat, vakaa liikevaihto Liikevaihto kasvoi kiintein valuuttakurssein. Raaka-aine-, energia- ja jakelukustannukset pysyivät korkealla tasolla, mutta laskivat nopeasti vuoden lopussa. Tulos oli negatiivinen kertaluontoisten kulujen johdosta Joustopakkauksissa, kalvoissa ja Aasia-Oseania-Afrikka-alueella tuloskehitys oli heikkoa. Vahvan rahavirtaparannuksen ansiosta nettovelka supistui merkittävästi. Yhtiön hallitus ehdottaa, että osinkoa jaetaan 0,34 euroa (0,42 euroa vuodelta 2007) osakkeelta. Avainluvut milj. euroa Q1-Q Q1-Q Q Q Liikevaihto 2 260, ,0 548,8 557,8 Liiketulos (EBIT) ilman kertaluontoisia kuluja 91,0 136,1 10,9 29,5 Liiketulos-% 4,0 5,9 2,0 5,3 Liiketulos* -74,5 28,1-147,7-78,5 Osakekohtainen tulos (EPS) -1,12-0,22-1,43-0,83 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI)-% (12 kk, liukuva) -4,8 1,8 - - * Vuoden 2008 liiketulos sisältää 165,5 milj. euroa (108,0 milj. euroa) kertaluontoisia kuluja. Vuoden 2008 alussa Huhtamäen tavoitteena oli myynnin kasvu ja vakaa tulos, mutta loppuvuodesta painopiste siirtyi rahavirran vahvistamiseen ja velan vähentämiseen. Tärkein taloudellinen saavutuksemme vuonna 2008 oli 104 miljoonan euron vapaa rahavirta. Tämä oli myönteinen kehitysaskel verrattuna vuosien 2006 ja 2007 negatiivisiin rahavirtoihin. Kokonaisuutena tuloksemme ei ollut tyydyttävä, ja olemmekin ryhtyneet toimiin tappiollisten yksiköiden osalta ja kustannusten karsimiseksi, kertoo toimitusjohtaja Jukka Moisio. Lisäksi konsernin strateginen suunta päivitettiin vuonna Keskitymme liiketoimintoihin, joissa meillä on vahva markkina-asema ja hyvät kasvumahdollisuudet. Sileä- ja karkeapintaiset kuitupakkaukset, irrokekalvot, joustopakkaukset, tarjoilupakkauksiin lukeutuvat kartonkikupit ja muut kartongista valmistetut pakkaukset määriteltiin ydinliiketoiminnoiksi. Kuluttajatuotemarkkinoille suunnattujen kovien muovipakkausten liiketoiminnot eriytettiin omaksi, strategisen arvioinnin kohteena olevaksi kokonaisuudeksi. Päivitettyyn strategiseen suuntaan ja uusiin raportointisegmentteihin perustuvan vuosittaisen arvonalentumistestauksen seurauksena viimeisellä vuosineljänneksellä kirjattiin merkittäviä kertaluontoisia kuluja. Tämän johdosta vuoden 2008 raportoitu tulos oli negatiivinen. Vuosi 2009 on Huhtamäelle haasteellinen. Talouden laskusuhdanne heikentää lyhyen aikavälin kasvunäkymiä, vaikka normaaliolosuhteissa voimme ydinliiketoiminnoissa saavuttaa 5 prosentin orgaanisen kasvun. Taloudellisesti epärvarmoina aikoina tarvitaan harkittua taloudenhoitoa, ja kustannustehokkuus yhdessä vahvan rahavirran kanssa ovatkin päätavoitteitamme. Lisäksi painopistealueenamme vuonna 2009 ja vastaisuudessa on parantaa teollista suorituskykyämme viemällä maailmanlaajuisesti eteenpäin jatkuvaan parantamiseen tähtääviä ohjelmia.
3 Yleiskatsaus Kuluttajapakkausten kysyntä pysyi vuoden aikana vakaana, vaikka yleinen taloudellinen epävarmuus vaikutti useimpiin markkinoihin etenkin loppuvuoden aikana. Konsernin raportoitu liikevaihto aleni valuuttakurssimuutosten negatiivisen vaikutuksen johdosta, kun taas kiintein valuuttakurssein liikevaihto kasvoi. Vuoden 2008 tulos jäi edellisvuoden tasosta. Tulosta laskivat kertaluontoiset kulut ja etenkin Flexibles and Films Global -segmentin heikko tuloskehitys. Jos kertaluontoiset kulut jätetään huomioimatta, kannattavuus oli hyvä Rigid and Molded Fiber Americas- ja Molded Fiber Europe -segmenteissä. Katteet supistuivat lähes koko vuoden ajan, sillä raaka-ainekustannukset pysyivät korkealla tasolla verrattuna vuoteen Rahavirran kehitys oli hyvä selvästi tehokkaamman käyttöpääoman hallinnan ja alhaisemman investointien määrän ansiosta. Varastojen vähentämiseen tähtäävät toimet vuoden loppupuolella vahvistivat rahavirtaa, mutta heikensivät tulosta näistä toimista syntyneiden tuotannon tulosvaikutteisesti kirjattujen kiinteiden kustannusten johdosta. Nettovelka supistui merkittävästi vuoden loppuun mennessä. Liiketoiminnan kehitys segmenteittäin Myynti jakautui vuonna 2008 seuraavasti: Flexibles and Films Global 30 % (31 %), Rigid Europe 28 % (27 %), Molded Fiber Europe 6 % (6 %), Rigid and Molded Fiber Americas 27 % (26 %) ja Rigid and Molded Fiber Asia-Oceania-Africa 9 % (10 %). Flexibles and Films Global Joustopakkaus- ja kalvoliiketoiminta toimii globaalina segmenttinä. Joustopakkauksia käytetään ruoan ja lemmikkieläinruoan sekä nopeakiertoisten päivittäistavaroiden pakkaamiseen. Kalvoja käytetään etiketeissä, kiinnitysteipeissä ja hygienia- ja terveydenhoitotuotteissa sekä rakennus-, auto- ja pakkausteollisuuden ja graafisen alan teknisissä sovelluksissa. milj. euroa Q1-Q Q1-Q Q Q Liikevaihto 691,5 709,2 158,0 168,7 Liiketulos (EBIT) ilman kertaluontoisia kuluja 24,8 46,8 1,5 7,8 Liiketulos-% 3,6 6,6 0,9 4,6 Liiketulos* 6,9 38,5-16,4-0,5 RONA-% (12 kk, liukuva) 1,3 7,2 - - * Vuoden 2008 liiketulos sisältää 17,9 milj. euroa (8,3 milj. euroa) kertaluontoisia kuluja. Segmentin liikevaihto aleni vuoden aikana. Joustopakkausliiketoiminnan myynnin kehitys oli heikkoa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa koko vuoden ajan, lähinnä lemmikkieläinruoille tarkoitettujen joustopakkausten vaimean myynnin johdosta. Kasvu oli voimakasta Aasia-Oseaniaalueella, mutta viimeisellä vuosineljänneksellä kysyntä laski nopeasti taloudellisen laskusuhdanteen kiihtyessä. Kalvoliiketoiminnan myynti jäi edellisvuoden tasosta. Heikon alkuvuoden jälkeen myynti elpyi toisella vuosineljänneksellä, mutta laski taas vuoden lopussa laimean kysynnän johdosta. Kannattavuutta heikensivät katteita supistanut raaka-ainekustannusten kohoaminen, valuuttakurssimuutosten negatiivinen vaikutus, tuotannon tehottomuus ja varastojen vähentämisestä syntyneet tuotannon tulosvaikutteisesti kirjatut kiinteät kustannukset.
4 Malvernin tuotantolaitoksessa Yhdysvalloissa päätettiin lopettaa joustopakkausten valmistus kapasiteetin vajaatehoisen hyödyntämisen ja huonon kannattavuuden johdosta ja jatkaa vain kalvojen valmistusta. Tuotantolaitoksessa käynnistetty uudelleenjärjestelyohjelma johti noin 80 työntekijän työsuhteen päättymiseen. Lakkauttamisesta aiheutui noin 18 milj. euron kertaluontoinen kulu vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä. Tappiollinen joustopakkaustuotanto Malvernissa lopetetaan vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä. Tuotanto uudessa joustopakkaustehtaassa Bangkokissa Thaimaassa alkoi heinäkuussa Uudistettu Thanen joustopakkaustehdas Intiassa otettiin osittain käyttöön vuoden 2008 lopussa. Rigid Europe Kovia kartonki- ja muovipakkauksia toimitetaan Euroopan tarjoilu- ja kuluttajatuotepakkausmarkkinoille. Kartonkia ja muovia käytetään tuore- ja meijerituotteiden, jäätelön, juomien ja hygieniatuotteiden pakkauksissa sekä kerta-astioiden valmistuksessa. Asiakkaita ovat muun muassa ravitsemusalan yritykset, pikaruokaravintolat ja elintarviketeollisuus. milj. euroa Q1-Q Q1-Q Q Q Liikevaihto 626,0 633,9 139,9 150,2 Liiketulos (EBIT) ilman kertaluontoisia kuluja 9,0 11,6-3,1 4,6 Liiketulos-% 1,4 1,8-2,2 3,1 Liiketulos* -98,6-67,3-103,8-74,3 RONA-% (12 kk, liukuva) -27,9-14,2 - - * Vuoden 2008 liiketulos sisältää 107,6 milj. euroa (78,9 milj. euroa) kertaluontoisia kuluja. Kiintein valuuttakurssein segmentin liikevaihto pysyi vuoden aikana edellisvuoden tasolla. Ensimmäisen vuosipuoliskon kasvu kääntyi kuitenkin laskuun vuoden jälkipuoliskolla. Liikevaihtoon vaikutti pääosin kuluttajatuotepakkausliiketoiminnan kehitys. Kysyntä oli edelleen laimeaa Saksassa, ja toiminnan lopettaminen Isossa-Britanniassa vaikutti alentavasti myyntiin. Tarjoilupakkausliiketoiminnan koko vuoden myynnin kasvua vauhditti Itä-Euroopan vahva kehitys, mutta talouden yleinen epävarmuus vaikutti myös siihen ja kysyntä heikkeni loppuvuodesta. Kannattavuutta paransivat tehostetut hinnoittelutoimenpiteet, joiden hyödyt alkoivat näkyä toisella vuosineljänneksellä. Kannattavuuden heikentymiseen vaikuttivat kuitenkin enemmän tuotannon tehottomuus, valuuttakurssimuutosten negatiivinen vaikutus, varastojen vähentämisestä syntyneet tuotannon tulosvaikutteisesti kirjatut kiinteät kustannukset ja varastoarvojen uudelleenarvostus viimeisellä vuosineljänneksellä. Raportoitu liiketulos oli -99 milj. euroa (-67 milj. euroa) sisältäen yhteensä 108 milj. euroa (79 milj. euroa) uudelleenjärjestelykuluja sekä liikearvon ja aineellisen käyttöomaisuuden arvonalennuksia. Isossa-Britanniassa päätettiin lopettaa kuluttajatuotepakkausmarkkinoille toimitettavien kovien muovipakkausten valmistus Portadownissa ja Gosportissa myyntivolyymin supistumisen sekä valmistus- ja energiakustannusten jatkuvan nousun johdosta. Tappiota tuottavan kuluttajatuotepakkausyksikön liikevaihto oli noin 30 milj. euroa vuodessa. Tuotanto lopetettiin vuoden 2008 loppuun mennessä, ja se johti 140 työntekijän työsuhteen päättymiseen. Myös Karlholmsbrukissa Ruotsissa suljettiin kovien pakkausten tuotantolaitos vuoden loppuun mennessä, mikä johti noin 40 työntekijän vähennykseen. Yksikön liikevaihto oli noin 4 milj. euroa vuodessa.
5 Kovien pakkausten liiketoiminnot organisoitiin vuoden lopussa aiemmin päivitetun strategisen suunnan mukaan. Euroopan, Aasian ja Oseanian tarjoilupakkausliiketoiminta yhdistettiin yhdeksi segmentiksi. Kuluttajatuotemarkkinoille suunnattujen kovien muovipakkausten liiketoiminnot eriytettiin omaksi, strategisen arvioinnin kohteena olevaksi kokonaisuudeksi. Nämä toimenpiteet johtavat vuoden 2009 ensimmäisellä vuosipuoliskolla Euroopassa ja Oseaniassa noin 170 työntekijän vähennykseen, josta Euroopan osuus on 160 työntekijää. Toimenpiteet parantavat liiketoiminnan kilpailuasemaa ja tuovat vuositasolla 8 milj. euron kustannussäästöt. Toimenpiteistä aiheutui noin 8 milj. euron kertaluontoinen uudelleenjärjestelykulu vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä. Molded Fiber Europe Kierrätyskuidusta valmistetaan kananmunien, hedelmien ja muiden tuoretuotteiden pakkauksia. milj. euroa Q1-Q Q1-Q Q Q Liikevaihto 138,2 139,4 33,6 36,7 Liiketulos (EBIT) 10,3 10,7 2,3 3,5 Liiketulos-% 7,4 7,7 6,8 9,5 RONA-% (12 kk, liukuva) 8,6 9,0 - - Segmentin liikevaihto ja tulos pysyivät vakaina, vaikka viimeinen vuosineljännes oli muita neljänneksiä heikompi. Itä-Euroopan suotuisasta kehityksestä huolimatta valuuttakurssimuutosten negatiivinen vaikutus sekä kierrätyspaperiliiketoiminnan ja kuitupuristinlaitteiden myynnin lasku alensivat liikevaihtoa. Rigid and Molded Fiber Americas Kovia kartonki- ja muovipakkauksia toimitetaan jäätelö- ja muulle kuluttajatuoteteollisuudelle sekä tarjoilupakkausmarkkinoille. Kierrätyskuidusta valmistettavat Chinet -kerta-astiat täydentävät valikoimaa. Yhteistä näille tuotteille ovat samanlaiset markkinointikanavat. milj. euroa Q1-Q Q1-Q Q Q Liikevaihto 608,0 609,0 166,5 144,5 Liiketulos (EBIT) ilman kertaluontoisia kuluja 45,3 60,3 8,4 10,6 Liiketulos-% 7,5 9,9 5,0 7,3 Liiketulos* 40,1 43,5 3,2-6,2 RONA-% (12 kk, liukuva) 9,6 9,5 - - * Vuoden 2008 liiketulos sisältää 5,2 milj. euroa (16,8 milj. euroa) kertaluontoisia kuluja. Kiintein valuuttakurssein segmentin liikevaihdon kasvu oli vakaata koko vuoden ajan ja vahvistui vuoden loppua kohden. Vähittäiskauppamyynnin positiivista volyymin kehitystä vahvistivat vuoden jälkipuoliskolla tehostetut toimet myynninedistämiseksi. Myönteinen myynnin kehitys jatkui Etelä- Amerikassa. Kuluttajatuotepakkausten myynnin elpyminen alkoi toisen vuosineljänneksen lopulla ja jatkui vuoden loppuun asti. Tarjoilupakkausten kysyntä oli laimeaa koko vuoden ajan. Vuoden aikana toteutetut hinnankorotukset lievensivät kohonneiden raaka-aine-, energia- ja jakelukustannusten sekä valuuttakurssimuutosten negatiivista vaikutusta kannattavuuteen. Lisäksi raaka-ainehintojen ja valuuttakurssien kehitys kääntyi suotuisaksi viimeisellä vuosineljänneksellä, mutta tämän kehityksen vaikutusta vähensivät varastoarvojen uudelleenarvostus ja varastojen vähentämisestä syntyneet tuotannon tulosvaikutteisesti kirjatut kiinteät kustannukset.
6 Vuoden lopussa päätettiin tehostaa kovien muovipakkausten liiketoimintaa Pohjois-Amerikassa ja sulkea Phoenixissa Arizonassa sijaitseva tuotantolaitos. Kovien muovipakkausten valmistus Pohjois-Amerikassa keskitetään konsernin muihin kovia muovipakkauksia valmistaviin yksiköihin Colemaniin Michiganiin ja New Viennaan Ohioon. Phoenixin tuotantolaitoksessa käynnistetty uudelleenjärjestelyohjelma vaikuttaa noin 70 työntekijään. Toimenpiteet aiheuttivat noin 5 milj. euron kertaluontoisen kulun vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä. Tehdas suljetaan vuoden 2009 ensimmäisen vuosipuoliskon loppuun mennessä. Rigid and Molded Fiber Asia-Oceania-Africa Kovia kartonki- ja muovipakkauksia toimitetaan Aasian, Oseanian ja Afrikan tarjoilu- ja kuluttajatuotepakkausmarkkinoille. Raportointisegmenttiin sisällytetään kuitupakkausliiketoiminta, jonka pääasiallisia tuotteita ovat kierrätyskuidusta valmistettavat tuoretuotteiden pakkaukset. milj. euroa Q1-Q Q1-Q Q Q Liikevaihto 209,8 233,3 53,1 60,9 Liiketulos (EBIT) ilman kertaluontoisia kuluja -0,2 10,4-0,1 2,6 Liiketulos-% - 4,4-4,3 Liiketulos* -35,0 6,5-34,9-1,3 RONA-% (12 kk, liukuva) -20,2 3,2 - - * Vuoden 2008 liiketulos sisältää 34,8 milj. euroa (3,9 milj. euroa) kertaluontoisia kuluja. Kiintein valuuttakurssein segmentin liikevaihdon kehitys oli epäsuotuisaa, vaikka liikevaihto kasvoi hieman viimeisellä vuosineljänneksellä. Myynti laski Oseaniassa ja Etelä-Afrikassa kysynnän ollessa laimeaa. Aasiassa myynti ei vastannut odotuksia myynnin suunniteltua hitaamman kehittymisen johdosta. Kannattavuutta heikensivät alhainen myynti, toiminnan tehottomuus ja valuuttakurssimuutosten negatiivinen vaikutus. Kovien pakkausten tuotannon siirto Hongkongin tuotantoyksiköstä uuteen Guangzhoun yksikköön Kiinaan saatiin päätökseen toukokuussa Tuotanto Hongkongissa päättyi toisen vuosineljänneksen lopussa. Tuloskehitys Konsernin liiketulos vuonna 2008 oli -75 milj. euroa (28 milj. euroa) eli -3,3 prosenttia (1,2 %) liikevaihdosta. Viimeisellä vuosineljänneksellä konsernin liiketulos oli -148 milj. euroa (-79 milj. euroa), joka oli -26,9 prosenttia liikevaihdosta (-14,1 %). Konsernin koko vuoden liiketulos sisältää 77 milj. euroa (58 milj. euroa) aineellisen käyttöomaisuuden arvonalennuksia, 72 milj. euroa (47 milj. euroa) liikearvon arvonalennuksia ja 16 milj. euroa (4 milj. euroa) uudelleenjärjestelykuluja eli yhteensä 166 milj. euroa (108 milj. euroa) kertaluontoisia kuluja. Kokonaismäärästä 149 milj. euroa oli rahavirtaan vaikuttamattomia arvonalennuksia. Ne liittyivät lähinnä kuluttajatuotemarkkinoille suunnattujen kovien muovipakkausten liiketoimintoihin Euroopassa ja Oseaniassa. Kirjanpitoarvoja sopeutettiin toimintojen alentuneeseen rahavirtaennusteeseen, kun vuosittainen arvonalentumistestaus suoritettiin päivitetyn strategisen suunnan ja uusien raportointisegmenttien mukaisesti. Lisäksi
7 rahavirtaan vaikuttamattomia arvonalennuksia aiheutui edellä mainituista Phoenixiin ja Malverniin liittyvistä uudelleenjärjestelyohjelmista. Kertaluontoiset kulut jakautuivat segmenteittäin seuraavasti: Flexibles and Films Global -segmentin liiketulos sisältää 9 milj. euroa aineellisen käyttöomaisuuden arvonalennuksia, 7 milj. euroa (8 milj. euroa) liikearvon arvonalennuksia ja 2 milj. euroa uudelleenjärjestelykuluja eli yhteensä 18 milj. euroa (8 milj. euroa) kertaluontoisia kuluja. Rigid Europe -segmentin liiketulos sisältää 62 milj. euroa (46 milj. euroa) aineellisen käyttöomaisuuden arvonalennuksia, 35 milj. euroa (32 milj. euroa) liikearvon arvonalennuksia ja 11 milj. euroa (1 milj. euroa) uudelleenjärjestelykuluja eli yhteensä 108 milj. euroa (79 milj. euroa) kertaluontoisia kuluja. Rigid and Molded Fiber Americas -segmentin liiketulos sisältää 3 milj. euroa (12 milj. euroa) aineellisen käyttöomaisuuden arvonalennuksia ja 2 milj. euroa uudelleenjärjestelykuluja, lisäksi vuoden 2007 viimeisen vuosineljänneksen luku sisältää 5 milj. euroa liikearvon arvonalennuksia, eli yhteensä 5 milj. euroa (17 milj. euroa) kertaluontoisia kuluja. Rigid and Molded Fiber Asia-Oceania-Africa -segmentin liiketulos sisältää 3 milj. euroa aineellisen käyttöomaisuuden arvonalennuksia, 30 milj. euroa (2 milj. euroa) liikearvon arvonalennuksia ja 1 milj. euroa (2 milj. euroa) uudelleenjärjestelykuluja eli yhteensä 35 milj. euroa (4 milj. euroa) kertaluontoisia kuluja. Konsernin koko vuoden liiketulos ilman kertaluontoisia kuluja oli 91 milj. euroa (136 milj. euroa) eli 4,0 prosenttia (5,9 %) liikevaihdosta. Nettorahoituskulut olivat -46 milj. euroa (-43 milj. euroa) ja viimeisellä vuosineljänneksellä -12 milj. euroa (ennallaan). Verotuotot olivat 10 milj. euroa (-6 milj. euroa). Viimeisen vuosineljänneksen verotuotot olivat 16 milj. euroa (7 milj. euroa). Koko vuoden tulos oli -110 milj. euroa (-20 milj. euroa), ja osakekohtainen tulos (EPS) oli - 1,12 euroa (-0,22 euroa). Vastaavasti viimeisen vuosineljänneksen tulos oli -143 milj. euroa (- 83 milj. euroa) ja osakekohtainen tulos -1,43 euroa (-0,83 euroa). Osakekohtaisissa laskelmissa käytetty liikkeessä olevien osakkeiden keskimäärä oli (ennallaan). Lukuun eivät sisälly yhtiön hallussa olevat (ennallaan) omaa osaketta. Tase ja rahavirta Koko vuoden vapaa rahavirta oli 104 milj. euroa (-28 milj. euroa). Viimeisellä vuosineljänneksellä rahavirta oli 37 milj. euroa (17 milj. euroa). Rahavirran voimakas vahvistuminen johtui entistä tehokkaammasta käyttöpääoman hallinnasta etenkin varastojen osalta ja alemmasta investointitasosta, kun konsernissa keskityttiin hyödyntämään aiemmin tehtyjä investointeja joustoja tarjoilupakkaustuotantoon Aasiassa. Koko vuoden investointien yhteismäärä oli 74 milj. euroa (148 milj. euroa), josta viimeisen vuosineljänneksen osuus oli 27 milj. euroa (56 milj. euroa). Marraskuussa 2008 laskettiin liikkeeseen 75 milj. euron suuruinen oman pääoman ehtoinen pääomalaina (nk. hybridilaina) konsernin pääomarakenteen vahvistamiseksi. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta yhtiöllä on oikeus lunastaa se takaisin kolmen vuoden kuluttua. Lainaa käsitellään konsernin IFRS-tilinpäätöksessä omana pääomana. Saatu summa käytettiin velan lyhentämiseen.
8 Vuoden 2008 lopussa nettovelka oli 587 milj. euroa (749 milj. euroa). Tätä vastaava velkaantumisaste (gearing) oli 0,84 (0,94). Taseen loppusumman varojen osuus oli yhteensä milj. euroa (2 191 milj. euroa). Strateginen suunta Vuoden 2008 jälkipuoliskolla päätettiin keskittyä pakkausliiketoimintoihin, joilla on hyvä kilpailu- ja markkina-asema ja jotka tuottavat lisäarvoa Huhtamäelle ja sen asiakkaille. Ydinliiketoiminnoiksi määriteltiin sileä- ja karkeapintaiset kuitupakkaukset, irrokekalvot, joustopakkaukset, tarjoilupakkauksiin lukeutuvat kartonkikupit ja muut kartongista valmistetut pakkaukset. Kuluttajatuotemarkkinoille suunnattujen kovien muovipakkausten osalta päätettiin arvioida erilaisia strategisia vaihtoehtoja, sillä tämä liiketoiminta ei pääosin saavuta asetettuja taloudellisia tavoitteita ja sen kannattavuus on ollut alle konsernin keskiarvon. Segmentin vuosittainen liikevaihto on noin 400 miljoonaa euroa. Taloudelliset päätavoitteet, sijoitetun pääoman tuotto 15 prosenttia ja keskimääräinen osinkosuhde suhteessa tulokseen 40 prosenttia, säilyivät ennallaan. Rahavirran vahvistaminen jatkuu edelleen yhtenä konsernin tärkeimmistä painopistealueista. Vuoden aikana ryhdyttiin kustannusten karsimiseen ja toimiin tappiota tuottavien yksiköiden osalta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Organisaatiorakennetta uudistettiin vastaamaan tuote- ja palvelutarjontaa perinteisen aluejaon sijaan. Vuoden 2008 alussa käyttöönotettua segmenttiraportointia päätettiin loppuvuodesta muuttaa vastaamaan uusia ydinliiketoimintoja. Uudet raportointisegmentit alkaen ovat: Flexibles Global, Films Global, North America, Rough Molded Fiber Global, Foodservice Europe-Asia- Oceania ja Rigid Consumer Goods Plastics. Konsernirakenne Konsernirakennetta selkeytettiin yhtiöittämällä Hämeenlinnan tuotantolaitoksen tarjoilupakkaus- ja kuluttajatuotepakkausliiketoiminnot siirtämällä ne Huhtamäki Oyj:n kokonaan omistamiin tytäryhtiöihin. Tarjoilupakkausliiketoimintaa harjoitetaan Suomessa lähtien Huhtamäki Foodservice Finland Oy:n ja kuluttajatuotepakkausliiketoimintaa Huhtamäki Consumer Goods Finland Oy:n toimesta. Henkilöstö Kertomusvuoden päättyessä konsernin palveluksessa oli (15 092) henkilöä. Henkilöstömäärä jakautui segmenteittäin seuraavasti: Flexibles and Films Global (4 502), Rigid Europe (3 822), Molded Fiber Europe 922 (ennallaan), Rigid and Molded Fiber Americas (3 608), Rigid and Molded Fiber Asia-Oceania-Africa (2 174) ja muut toiminnot 57 (64). Henkilöstöä oli keskimäärin (14 986). Huhtamäki Oyj:n palveluksessa oli vuoden päättyessä 52 (794) henkilöä. Lukua laski edellä mainittu tarjoilu- ja kuluttajatuotepakkausliiketoimintojen eriyttäminen emoyhtiöstä. Vastaava vuosikeskiarvo oli 723 (825).
9 Muutoksia konsernin johtoryhmässä Hallitus nimitti Jukka Moision Huhtamäki Oyj:n toimitusjohtajaksi ja hän aloitti tehtävässään Eric Le Lay nimitettiin Euroopan muovi- ja kartonkipakkausliiketoiminnan johtajaksi alkaen Walter Günterin jäätyä eläkkeelle. Vuoden aikana Eric Le Layn vastuualuetta muutettiin päivitetyn strategian mukaisesti. Flexibles and Films Global -segmentin johtajan Maurice Petitjeanin erottua yhtiön palveluksesta alkaen segmenttiä johti väliaikaisesti Jukka Moisio. Suresh Gupta nimitettiin Flexibles Global -segmentin johtajaksi ja Peter Wahsner nimitettiin Films Global -segmentin johtajaksi, molemmat alkaen. George Lai, johtaja, Rigid and Molded Fiber Asia-Oceania-Africa, irtisanoutui tehtävästään alkaen. Henkilöstöjohtaja Pii Kotilainen irtisanoutui tehtävästään alkaen. Juha Salonen nimitettiin hallinto- ja lakiasiainjohtajaksi alkaen. Strategian päivityksen ja organisaatiojärjestelyjen jälkeen konsernin johtoryhmän jäseniä ovat Jukka Moisio (puheenjohtaja), toimitusjohtaja; Timo Salonen, talousjohtaja; Juha Salonen, hallintoja lakiasiainjohtaja; Clay Dunn, johtaja, Americas and Rough Molded Fiber Global; Suresh Gupta, johtaja, Flexibles Global; Eric Le Lay, johtaja, Foodservice Europe-Asia-Oceania; ja Peter Wahsner, johtaja, Films Global. Huhtamäki Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vuodelta 2007 sekä myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Vuodelta 2007 päätettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti maksaa osinkoa 0,42 euroa osakkeelta. Yhtiökokous valitsi yhtiön hallitukseen seitsemän jäsentä toimikaudeksi, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Eija Ailasmaa, George V. Bayly, Robertus van Gestel, Mikael Lilius, Anthony J.B. Simon ja Jukka Suominen sekä uutena jäsenenä Rolf Börjesson. Yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Mikael Liliuksen ja varapuheenjohtajakseen Jukka Suomisen. Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät Raaka-aineiden ja energian nopeiden hinnanvaihtelujen sekä valuuttakurssimuutosten voidaan katsoa olevan konsernin liiketoimintaan liittyviä olennaisia lähiajan riskejä ja epävarmuustekijöitä. Huomattavat muutokset yleisessä taloustilanteessa tai rahoitusmarkkinoilla saattavat vaikuttaa kielteisesti konsernin strategian täytäntöönpanoon sekä liiketoiminnan kehitykseen ja tulokseen. Näkymät vuodelle 2009 Vuoden alkua leimaa epävarmuus talouden laskusuhdanteen vakavuudesta sekä maailmantalouden mahdollisen elpymisen ajoittumisesta ja laajuudesta. Suurin osa konsernin liiketoimintasegmenteistä on vain vähäisessä määrin suhdannevaihteluista riippuvaisia. Tämä koskee etenkin elintarvike- ja hygieniatuotepakkauksia, joiden markkinatilanteen arvioidaan kehittyvän suhteellisen vakaasti vuonna Polymeeripohjaisten raaka-aineiden kustannusten odotetaan jäävän vuoden 2009 alussa alle vuoden 2008 keskimääräisen tason. Lyhyellä aikavälillä konsernin tärkeimpiä painopistealueita ovat edelleen hinnoittelun ja toimitusketjun hallintaan liittyvät tehostamistoimet, kustannusten ja investointien hallinta sekä
10 rahavirran vahvistaminen ja nettovelan vähentäminen. Vuoden 2009 investointien määrän odotetaan jäävän alle 100 milj. euroa. Osinkoehdotus Yhtiön hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle osinkoa jaettavaksi 0,34 euroa (0,42 euroa) osakkeelta. Varsinainen yhtiökokous vuonna 2009 Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina kello alkaen Helsingissä Finlandia-talossa, osoitteessa Mannerheimintie 13 e. Tulosten julkistaminen vuonna 2009 Vuonna 2009 tammi-maaliskuun osavuosikatsaus julkaistaan 23.4., tammi-kesäkuun katsaus ja tammi-syyskuun katsaus Espoossa Huhtamäki Oyj Hallitus
11 Huhtamäki Oyj Konsernin tuloslaskelma (IFRS) Q1-Q4 Q1-Q4 Q4 Q4 milj. euroa Liikevaihto 2 260, ,0 548,8 557,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut , ,0-564,0-543,8 Bruttokate 216,8 283,0-15,2 14,0 Liiketoiminnan muut tuotot 21,6 31,9 7,4 15,5 Myynnin ja markkinoinnin kulut -84,8-83,6-21,3-20,6 Tutkimus ja kehitys -16,2-17,8-4,2-3,6 Hallinnon kulut -117,2-122,6-30,1-31,9 Liiketoiminnan muut kulut -94,7-62,8-84,3-51,9-291,3-254,9-132,5-92,5 Liiketulos -74,5 28,1-147,7-78,5 Rahoitustuotot 10,0 9,2 2,5 2,8 Rahoituskulut -55,7-51,7-14,1-14,4 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta 0,5 0,4 0,1 0,1 Tulos ennen veroja -119,7-14,0-159,2-90,0 Tuloverot 9,5-6,2 16,4 7,3 Tilikauden tulos -110,2-20,2-142,8-82,7 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille -111,9-22,5-142,9-83,7 Vähemmistölle 1,7 2,3 0,1 1,0 Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos: Laimentamaton osakekohtainen tulos (EUR) -1,12-0,22-1,43-0,83 Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos (EUR) -1,12-0,22-1,43-0,83
12 Huhtamäki Oyj Konsernitase (IFRS) milj. euroa VARAT Pitkäaikaiset varat Liikearvo 402,4 471,9 Muut aineettomat hyödykkeet 34,5 41,4 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 676,3 799,3 Sijoitukset osakkuusyhtiöihin 1,9 1,5 Myytävissä olevat sijoitukset 1,9 1,9 Pitkäaikaiset rahoitussaamiset 0,1 0,9 Laskennalliset verosaamiset 15,1 13,7 Eläkesaatavat 62,5 59,2 Muut saamiset 3,7 4, , ,6 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 296,7 348,5 Lyhytaikaiset rahoitussaamiset 2,1 4,6 Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset 9,4 17,9 Myyntisaamiset ja muut saamiset 377,9 394,8 Rahavarat 67,8 30,8 753,9 796,6 Varat yhteensä 1 952, ,2 OMA PÄÄOMA JA VELAT Osakepääoma 358,7 358,7 Ylikurssirahasto 104,7 104,7 Omat osakkeet -46,5-46,5 Muuntoerot -130,5-121,1 Arvonmuutosrahastot -5,0 1,4 Voittovarat 327,5 475,7 Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 608,9 772,9 Vähemmistöosuus 18,4 20,5 Oman pääoman ehtoinen laina 75,0 - Oma pääoma yhteensä 702,3 793,4 Pitkäaikaiset velat Korolliset velat 474,7 401,1 Laskennalliset verovelat 29,8 38,8 Eläkevelvoitteet 103,8 108,8 Varaukset 58,4 60,3 Muut pitkäaikaiset velat 6,5 4,3 673,2 613,3 Lyhytaikaiset velat Korolliset velat - Pitkäaikaisten lainojen seuraavan vuoden lyhennykset 25,2 17,9 - Lyhytaikaiset lainat 157,3 365,7 Varaukset 10,1 8,0 Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat 9,8 21,1 Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat 374,4 371,8 576,8 784,5 Velat yhteensä 1 250, ,8 Oma pääoma ja velat yhteensä 1 952, , Nettovelka 587,2 748,5 Velkaantumisaste (gearing) 0,84 0,94
13 Huhtamäki Oyj Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista milj. euroa Osakepääoma Ylikurssirahasto Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Omat osakkeet Muuntoerot Arvonmuutos ja muut rahastot Kertyneet voittovarat Yhteensä Vähemmistöosuus pääoman Oman ehtoinen laina Oma pääoma yhteensä Oma pääoma ,7 104,7-46,5-106,7 2,1 528,8 841,1 19,3-860,4 Rahavirran suojaukset Omaan pääomaan jaksotettu suojaustulos 0,5 0,5 0,5 Tuloslaskelmaan siirretty suojaustulos -3,7-3,7-3,7 Suojattujen erien alkuperäiseen kirjanpitoarvoon siirretty suojaustulos 1,7 1,7 1,7 Muuntoerot -14,4-14,4-1,1-15,5 Omaan pääomaan kirjatut verot 0,8 0,8 0,8 Muut muutokset 10,0 10,0 10,0 Suoraan omaan pääomaan kirjatut nettotuotot -14,4-0,7 10,0-5,1-1,1-6,2 Tilikauden tulos -22,5-22,5 2,3-20,2 Kaudelle kirjatut tuotot ja kulut yhteensä -14,4-0,7-12,5-27,6 1,2-26,4 Osingonjako -42,2-42,2-42,2 Osakeperusteiset maksut 1,6 1,6 1,6 Oma pääoma ,7 104,7-46,5-121,1 1,4 475,7 772,9 20,5-793,4 Oma pääoma ,7 104,7-46,5-121,1 1,4 475,7 772,9 20,5-793,4 Rahavirran suojaukset Omaan pääomaan jaksotettu suojaustulos -5,5-5,5-5,5 Tuloslaskelmaan siirretty suojaustulos -2,9-2,9-2,9 Suojattujen erien alkuperäiseen kirjanpitoarvoon siirretty suojaustulos -0,7-0,7-0,7 Muuntoerot -9,4-9,4-3,8-13,2 Omaan pääomaan kirjatut verot 2,7 2,7 2,7 Muut muutokset 4,7 4,7 4,7 Suoraan omaan pääomaan kirjatut nettotuotot -9,4-6,4 4,7-11,1-3,8-14,9 Tilikauden tulos -111,9-111,9 1,7-110,2 Kaudelle kirjatut tuotot ja kulut yhteensä -9,4-6,4-107,2-123,0-2,1-125,1 Osingonjako -42,2-42,2-42,2 Osakeperusteiset maksut 1,2 1,2 1,2 Oman pääoman ehtoinen laina 75,0 75,0 Oma pääoma ,7 104,7-46,5-130,5-5,0 327,5 608,9 18,4 75,0 702,3
14 Huhtamäki Oyj Konsernin rahavirtalaskelma (IFRS) Q1-Q4 Q1-Q4 Q4 Q4 milj. euroa Tilikauden tulos* -110,2-20,2-142,8-82,7 Oikaisut* 280,0 243,2 170,2 126,5 - Poistot ja arvonalentumiset* 245,9 203,3 173,4 129,2 - Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta* -0,5-0,4-0,1-0,2 - Käyttöomaisuushyödykkeiden myyntivoitot ja tappiot* -4,3-8,1-0,4-8,6 - Rahoitustuotot ja -kulut* 45,7 42,5 11,6 11,6 - Tuloverot* -9,5 6,2-16,4-7,3 - Muut oikaisut* 2,7-0,3 2,1 1,9 Vaihto-omaisuuden muutos* 38,2-14,8 56,6 15,1 Korottomien saamisten muutos* 8,2-3,7 17,4 27,3 Korottomien velkojen muutos* 2,8-38,5-30,0-5,3 Saadut osingot* 0,5 0,9 0,3 0,5 Saadut korot* 1,7 1,3 0,3 0,0 Maksetut korot* -43,2-42,7-9,5-10,7 Muut rahoituserät* -2,1-1,1-1,8-1,5 Maksetut verot* -5,0-18,6 1,5-8,9 Liiketoiminnan nettorahavirta 170,9 105,8 62,2 60,3 Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin* -74,3-147,9-26,6-55,5 Käyttöomaisuushyödykkeiden myyntitulot* 7,1 14,3 1,2 12,0 Pitkäaikaisten lainasaamisten vähennys 3,3 7,2 0,3 0,1 Pitkäaikaisten lainasaamisten lisäys -2,5-6,1 0,0-4,5 Lyhytaikaisten lainasaamisten vähennys 33,4 11,5 3,8 7,1 Lyhytaikaisten lainasaamisten lisäys -31,4-11,0-3,1-7,1 Investointien nettorahavirta -64,4-132,0-24,4-47,9 Pitkäaikaisten lainojen nostot 489,3 520,2 171,7 188,5 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -415,9-434,4-131,9-153,9 Lyhytaikaisten lainojen nostot 2 446, ,4 328,6 820,4 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut , ,0-456,6-857,9 Maksetut osingot -42,2-42,2 - - Oman pääoman ehtoinen laina 75,0-75,0 - Rahoituksen nettorahavirta -68,0 36,0-13,2-2,9 Rahavirtojen muutos 37,0 8,5 23,4 8,7 Rahavirrasta johtuva 38,5 9,8 24,6 9,5 Valuuttakurssivaikutus -1,5-1,3-1,2-0,8 Rahavarat tilikauden alussa 30,8 22,3 44,4 22,1 Rahavarat tilikauden lopussa 67,8 30,8 67,8 30,8 Vapaa rahavirta (sisältää tähdellä * merkityt erät) 103,7-27,8 36,8 16,8
15 Segmenteille kohdistetut nettovarat (6 Q4 Q3 Q2 Q1 Q4 Q3 Q2 Q1 Huhtamäki Oyj OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT Allamainittuja laskentaperiaatteiden muutoksia lukuunottamatta osavuosikatsaus on laadittu noudattaen samoja laskentaperiaatteita kuin vuoden 2007 tilinpäätöksessä. Muutokset laatimisperiaatteissa Konserni on alkaen ottanut käyttöön seuraavat IFRS:n standardit ja tulkinnat, joiden katsotaan koskevan Huhtamäkeä: IFRS 8 Operating segments. IFRS 8 edellyttää, että esitettävät segmentit vastaavat yhtiön sisäistä raportointirakennetta. Yhtiön sisäisessä johtamisessa käyttämät viisi segmenttiä korvaavat aiemmin käytetyt kolme maantieteellistä segmenttiä. IFRIC 14 IAS 19 Etuuspohjaisesta järjestelystä johtuvan omaisuuserän yläraja, vähimmäisrahastointivaatimukset ja näiden välinen yhteys. Tulkinta selventää miten taseeseen kirjattavissa olevan eläkejärjestelyyn kuuluvan omaisuuserän yläraja määritetään. Lisäksi tulkinta määrittää miten lakisääteinen tai sopimusperusteinen vähimmäisrahastointivaatimus vaikuttaa eläkejärjestelystä syntyvään omaisuuserään tai velkaan. Käyttöönotetuilla uusilla standardeilla ei ole ollut merkittävää vaikutusta tulokseen. Segmentit Segmenttien tiedot on esitetty IFRS-laskentaperiaatteiden mukaisesti. Liiketuloksen alapuolisia eriä - rahoituseriä ja veroja - ei kohdisteta segmenteille. Liikevaihto Q4 Q3 Q2 Q1 Q1-Q4 Q4 Q3 Q2 Q1 Q1-Q4 milj. euroa Flexibles and Films Global 158,9 174,6 176,2 178,4 688,1 167,9 176,3 175,1 185,7 705,0 - Segmenttien välinen liikevaihto -0,9 1,7 1,7 0,9 3,4 0,8 1,2 1,0 1,2 4,2 Rigid Europe 138,5 159,1 173,5 149,9 621,0 148,7 161,7 172,1 146,0 628,5 - Segmenttien välinen liikevaihto 1,4 1,0 1,5 1,1 5,0 1,5 1,6 1,2 1,1 5,4 Molded Fiber Europe 33,4 34,0 34,9 35,4 137,7 36,5 33,5 34,2 34,3 138,5 - Segmenttien välinen liikevaihto 0,2 0,2 0,1 0,0 0,5 0,2 0,0 0,4 0,3 0,9 Rigid and Molded Fiber Americas 165,0 151,3 154,7 132,5 603,6 143,6 153,5 166,5 142,2 605,8 - Segmenttien välinen liikevaihto 1,5 0,9 1,3 0,8 4,4 0,9 0,9 0,7 0,7 3,2 Rigid and Molded Fiber AOA 53,0 53,0 51,1 52,5 209,6 61,1 57,4 58,2 56,5 233,2 - Segmenttien välinen liikevaihto 0,1 0,1 0,0 0,0 0,2-0,2 0,1 0,1 0,1 0,1 Segmenttien välisen liikevaihdon eliminointi -2,3-3,8-4,5-2,9-13,5-3,2-3,8-3,4-3,4-13,8 Yhteensä 548,8 572,1 590,5 548, ,0 557,8 582,4 606,1 564, ,0 Liiketulos Q4 Q3 Q2 Q1 Q1-Q4 Q4 Q3 Q2 Q1 Q1-Q4 milj. euroa Films and Flexibles Global (1-16,4 7,6 9,1 6,6 6,9-0,5 11,8 12,5 14,7 38,5 Rigid Europe (2-103,8 3,0 0,7 1,5-98,6-74,3 3,5 3,3 0,2-67,3 Molded Fiber Europe 2,3 2,6 2,5 2,9 10,3 3,5 2,5 2,3 2,4 10,7 Rigid and Molded Fiber Americas (3 3,2 12,0 15,7 9,2 40,1-6,2 13,1 19,4 17,2 43,5 Rigid and Molded Fiber AOA (4-34,9 1,1-1,0-0,2-35,0-1,3 1,8 2,7 3,3 6,5 Muut toiminnot 1,9-0,1 0,0 0,0 1,8 0,3 0,5-4,5-0,1-3,8 Yhteensä (5-147,7 26,2 27,0 20,0-74,5-78,5 33,2 35,7 37,7 28,1 1) Q sisältää uudelleenjärjestelykuluja 1,7 milj. euroa (2007: 0,0 milj. euroa), liikearvon arvonalennuksia 7,4 milj. euroa (2007: 8,3 milj. euroa) ja aineellisen käyttöomaisuuden arvonalennuksia 8,8 milj. euroa (2007: 0,0 milj. euroa). 2) Q sisältää uudelleenjärjestelykuluja 4,4 milj. euroa (2007: 1,4 milj. euroa), liikearvon arvonalennuksia 34,5 milj. euroa (2007: 31,6 milj. euroa) ja aineellisen käyttöomaisuuden arvonalennuksia 61,8 milj. euroa (2007: 46,0 milj. euroa), Q sisältää uudelleenjärjestelykuluja 0,1 milj. euroa (2007: 0,0 milj. euroa), Q sisältää uudelleenjärjestelykuluja 6,8 milj. euroa (2007: 0,0 milj. euroa). 3) Q sisältää uudelleenjärjestelykuluja 2,0 milj. euroa (2007: 0,0 milj. euroa) ja aineellisen käyttöomaisuuden arvonalennuksia 3,2 milj. euroa (2007: 11,7 milj. euroa), Q sisältää liikearvon arvonalennuksen 5,1 milj. euroa. 4) Q sisältää uudelleenjärjestelykuluja 1,2 milj. euroa (2007: 2,3 milj. euroa), liikearvon arvonalennuksia 30,4 milj. euroa (2007: 1,6 milj. euroa) ja aineellisen käyttöomaisuuden arvonalennuksia 3,2 milj. euroa (2007: 0,0 milj. euroa). 5) Q sisältää uudelleenjärjestelykuluja 9,3 milj. euroa (2007: 3,7 milj. euroa), liikearvon arvonalennuksia 72,3 milj. euroa (2007: 46,6 milj. euroa) ja aineellisen käyttöomaisuuden arvonalennuksia 77,0 milj. euroa (2007: 57,7 milj. euroa), Q sisältää uudelleenjärjestelykuluja 0,1 milj. euroa (2007: 0,0 milj. euroa), Q sisältää uudelleenjärjestelykuluja 6,8 milj. euroa (2007: 0,0 milj. euroa), yhteensä 165,5 milj. euroa (2007: 108,0 milj. euroa). Poistot Q4 Q3 Q2 Q1 Q1-Q4 Q4 Q3 Q2 Q1 Q1-Q4 milj. euroa Flexibles and Films Global 6,4 6,8 6,1 5,9 25,2 6,3 5,7 5,8 5,2 23,0 23,0 Rigid Europe 6,6 6,9 6,9 7,0 27,4 7,7 8,5 7,8 8,2 32,2 32,2 Molded Fiber Europe 1,8 1,9 1,9 1,9 7,5 1,8 1,9 1,9 1,9 7,5 7,5 Rigid and Molded Fiber Americas 5,8 5,0 5,0 5,0 20,8 5,6 5,8 5,9 6,0 23,3 23,3 Rigid and Molded Fiber AOA 3,0 5,3 3,0 3,1 14,4 3,1 3,0 3,0 2,9 12,0 12,0 Muut toiminnot 0,6 0,3 0,2 0,2 1,3 0,2 0,2 0,2 0,3 0,9 0,9 Yhteensä 24,2 26,2 23,1 23,1 96,6 24,7 25,1 24,6 24,5 98,9 98,9 23,1 24,7 25,1 24,6 24,5 98,9 milj. euroa Flexibles and Films Global 492,9 535,3 513,9 526,7 542,9 547,7 528,0 513,9 Rigid Europe 251,7 381,1 378,2 399,9 407,6 494,0 502,9 494,4 Molded Fiber Europe 115,1 120,4 121,8 121,5 119,1 118,7 116,4 116,1 Rigid and Molded Fiber Americas 415,1 431,5 403,3 413,1 417,1 456,9 478,6 474,2 Rigid and Molded Fiber AOA 135,2 180,9 189,5 188,0 201,3 204,5 209,3 197,1 6) Nettovarat sisältävät seuraavat tase-erät: aineettomat ja aineelliset hyödykkeet, muut pitkäaikaiset saamiset, vaihto-omaisuuden, myynti- ja muut saamiset (poislukien kertyneet korkosaamiset), muut pitkäaikaiset velat sekä osto- ja muut lyhytaikaiset velat (poislukien kertyneet korkovelat).
16 Huhtamäki Oyj Investoinnit Q4 Q3 Q2 Q1 Q1-Q4 Q4 Q3 Q2 Q1 Q1-Q4 milj. euroa Flexibles and Films Global 5,3 3,8 9,6 6,8 25,5 15,3 15,1 12,6 8,6 51,6 Rigid Europe 6,9 4,8 3,2 2,2 17,1 9,8 8,6 7,9 9,5 35,8 Molded Fiber Europe 4,1 1,9 0,4 0,6 7,0 7,3 0,8 0,8 0,8 9,7 Rigid and Molded Fiber Americas 7,1 4,2 2,9 1,3 15,5 15,7 6,0 3,3 1,9 26,9 Rigid and Molded Fiber AOA 3,1 1,7 1,8 1,8 8,4 6,4 4,8 6,6 4,5 22,3 Muut toiminnot 0,1 0,0 0,0 0,7 0,8 0,9 0,1 0,3 0,3 1,6 Yhteensä 26,6 16,4 17,8 13,5 74,3 55,4 35,4 31,5 25,6 147,9 RONA -% (12 kk liukuva) Q4 Q3 Q2 Q1 Q4 Q3 Q2 Q Flexibles and Films Global 1,3% 4,3% 5,1% 5,7% 7,2% 10,2% 11,1% 11,5% Rigid Europe -27,9% -17,6% -16,3% -14,6% -14,2% -1,3% -3,5% -2,8% Molded Fiber Europe 8,6% 9,5% 9,4% 9,3% 9,0% 8,9% 9,6% 10,2% Rigid and Molded Fiber Americas 9,6% 7,4% 7,5% 8,0% 9,5% 13,3% 13,5% 13,6% Rigid and Molded Fiber AOA -20,2% -0,7% -0,3% 1,5% 3,2% 5,8% 6,6% 6,6% Operatiivinen rahavirta Q4 Q3 Q2 Q1 Q1-Q4 Q4 * Q3 * Q2 * Q1 * Q1-Q4 * milj. euroa Flexibles and Films Global 26,8-2,9 14,3 7,2 45,4 7,2-18,9 9,6-4,0-6,1 Rigid Europe 13,5 1,6 30,2 1,1 46,4 17,2 16,2-7,7-7,7 18,0 Molded Fiber Europe 3,3 1,8 3,9 1,6 10,6 5,1 1,5 4,0 1,2 11,8 Rigid and Molded Fiber Americas 19,7 8,6 27,5-2,5 53,3 25,6 21,9 9,7-3,2 54,0 Rigid and Molded Fiber AOA -1,4 5,2 4,7 3,8 12,3-0,8 0,5-3,1-5,8-9,2 *) 2007 operatiivisen rahavirran laskennassa kurssikäsittelyä on muutettu. Täsmäytyslaskelmia ei ole esitetty, koska raportoitavien segmenttien liikevaihto ja liiketulos muodostavat konsernin liikevaihdon ja liiketuloksen. Muita tietoja Q1-Q4 Q1-Q4 milj. euroa Oma pääoma osaketta kohti (EUR) 6,81 7,70 ROE -% (12kk liukuva) -14,8-2,4 ROI -% (12kk liukuva) -4,8 1,8 Henkilöstö Tulos ennen veroja (12kk liukuva) -119,7-14,0 Poistot aineellisista hyödykkeistä 89,2 92,9 Poistot aineettomista hyödykkeistä 7,4 6,0 Osakepääoma ja osakkeenomistajat Katsauskauden lopussa yhtiön rekisteröity osakepääoma oli ,00 euroa (ennallaan), jota vastaava yhtiön osakkeiden kokonaismäärä oli (ennallaan) sisältäen (ennallaan) yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta. Omien osakkeiden yhteenlaskettu kirjanpidollinen vasta-arvo oli ,60 euroa ja ne edustavat 4,8 prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä ja äänistä. Liikkeessä olevien osakkeiden määrä oli (ennallaan). Vuoden 2008 aikana yhtiön optio-ohjelmiin kuuluvia tunnuksilla 2003 A, B ja C tai 2006 A merkittyjä optio-oikeuksia ei käytetty osakemerkintään. Vuoden 2006 optio-ohjelman tunnuksella A merkityt optio-oikeudet otettiin kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä alkaen. Yhtiöllä oli (21 424) rekisteröityä osakkeenomistajaa joulukuun 2008 lopussa. Ulkomaisessa omistuksessa olevien osakkeiden osuus osakekannasta oli 23,8 prosenttia (26,1 %), mikä sisältää hallintarekisteröidyt osakkeet. Osakkeen kehitys Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä pohjoismaiset keskisuuret yhtiöt (Mid Cap) -listan perusteollisuusryhmässä. Joulukuun 2008 lopussa yhtiön markkina-arvo oli 464,1 milj. euroa (856,6 milj. euroa) ja 441,9 milj. euroa (815,5 milj. euroa) ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Katsauskauden viimeisen päivän päätöskurssin ollessa 4,40 euroa (8,12 euroa) osakkeen kurssi oli laskenut vuoden alusta 46 prosenttia (-45 %). Samanaikaisesti OMX Helsinki Cap PI indeksi laski 50 prosenttia (+4 %) sekä OMX Helsinki Materials PI indeksi laski 50 prosenttia (-20 %). Katsauskaudella osakkeen kaupankäyntivolyymilla painotettu keskihinta oli 6,29 euroa (11,33 euroa). Korkein kaupantekokurssi oli 8,36 euroa ja alin 4,16 euroa Katsauskauden aikana osakkeen kokonaisvaihto oli 707,3 milj. euroa (1 483,0 milj. euroa). Kaupankäynnin volyymi oli 111,6 milj. (131,1 milj.) osaketta, jota vastaavat päiväkeskiarvot olivat 2,8 milj. euroa (5,9 milj. euroa) ja ( ) osaketta. Yhtiön vuoden 2003 optio-ohjelman tunnuksilla A, B ja C ja vuoden 2006 optio-ohjelman tunnuksella A merkittyjä optio-oikeuksia vaihdettiin yhteensä kappaletta, ja kauppojen arvo oli yhteensä euroa.
17 Huhtamäki Oyj Vastuut milj. euroa Kiinnitykset 14,5 14,5 Takaukset 2,9 2,8 Leasing-vastuut 49,8 55,6 Investointisitoumukset 7,3 19,4 Vastuut johdannaissopimuksista milj. euroa Valuuttatermiinit, transaktioriskin suojaus Valuuttatermiinit, translaatioriskin suojaus Valuuttaswapit, rahoituksen suojaus Valuuttaoptiot - -1 Koronvaihtosopimukset Korko-optiot 7 - Sähkösuojat 6 1 Seuraavia kursseja on käytetty valuuttojen muuttamisessa euroiksi: Q4/08 Q4/07 Tuloslaskelma, keskikurssi: GBP 1 = 1,258 1,461 INR 1 = 0,016 0,018 AUD 1 = 0,575 0,612 USD 1 = 0,679 0,729 Q4/08 Q4/07 Tase, kuukauden lopun kurssi: GBP 1 = 1,050 1,364 INR 1 = 0,015 0,017 AUD 1 = 0,493 0,597 USD 1 = 0,719 0,679 Tunnuslukujen laskentaperiaatteet Osakekohtainen tulos = Laimennettu osakekohtainen tulos = Velkaantumisaste (gearing) = RONA -% = Operatiivinen rahavirta = Oma pääoma osaketta kohti = Oman pääoman tuotto (ROE) = Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) = Tulos ennen veroja - vähemmistöosuus - oman pääoman ehtoisen lainan korot - tuloverot Osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen kappalemäärä Laimennettu tulos ennen veroja - vähemmistöosuus - oman pääoman ehtoisen lainan korot - tuloverot Laimennettu osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen kappalemäärä Korolliset nettovelat Oma pääoma + vähemmistöosuus + oman pääoman ehtoinen laina (keskimääräisinä) 100 x liiketulos (12 kk liukuva) Nettovarallisuus (12 kk liukuva) Liiketulos + Poistot (sisältäen arvonalennukset) - Investoinnit + Käyttöomaisuuden myynnit +/- Vaihto-omaisuuden, myyntisaamisten ja ostovelkojen muutos Oma pääoma Osakkeiden osakeanti korjattu kappalemäärä x (tilikauden tulos) (12 kk liukuva) Oma pääoma + vähemmistöosuus + oman pääoman ehtoinen laina (keskimääräisinä) 100 x (tulos ennen veroja + korkokulut + muut rahoituskulut) (12 kk liukuva) Taseen loppusumma - korottomat velat (keskimääräisinä) Huhtamäki Oyj Keilaranta 10, Espoo Puh , faksi , Kotipaikkakunta: Espoo Y-tunnus:
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2008 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2007. Kuluttajatuote- ja tarjoilupakkausmarkkinoita palvelee
Toimitusjohtajan katsaus. Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Helsinki Jukka Moisio, toimitusjohtaja
Toimitusjohtajan katsaus Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Helsinki 3.4.2009 Jukka Moisio, toimitusjohtaja Huhtamäki Oyj:n johtoryhmä Jukka Moisio Toimitusjohtaja Timo Salonen Talousjohtaja Juha
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttaja- ja erikoispakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2 miljardia euroa vuonna 2009. Tarjoilu- ja kuluttajatuotepakkausmarkkinoita
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2009 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2008. Tarjoilu- ja kuluttajatuotepakkausmarkkinoita palvelee
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2009 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2008. Tarjoilu- ja kuluttajatuotepakkausmarkkinoita palvelee
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2009 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2008. Tarjoilu- ja kuluttajatuotepakkausmarkkinoita palvelee
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.- 31.3.2008 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2007. Kuluttajatuote- ja tarjoilupakkausmarkkinoita palvelee
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2006 30.9.2006 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto ylitti 2,2 miljardia euroa vuonna 2005. Kuluttajatuote- ja tarjoilupakkausmarkkinoita
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2010 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttaja- ja erikoispakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2 miljardia euroa vuonna 2009. Tarjoilu- ja kuluttajatuotepakkausmarkkinoita
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2010 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttaja- ja erikoispakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2 miljardia euroa vuonna 2009. Tarjoilu- ja kuluttajatuotepakkausmarkkinoita
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
HUHTAMÄKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS
HUHTAMÄKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2011 Huhtamäki Oyj, Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2011 Liikevaihdon kasvu jatkui, osakekohtainen tulos vakaa Kasvu vahvinta Flexible Packaging- ja Films-segmenteissä.
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2007 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2006. Kuluttajatuote- ja tarjoilupakkausmarkkinoita palvelee
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
HUHTAMÄKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS
HUHTAMÄKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 Huhtamäki Oyj, Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Liikevaihdon kasvu kiihtyi Liikevaihto kiintein valuuttakurssein kasvoi 5 prosenttia kehittyvien markkinoiden
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
Huhtamäen viimeaikainen kehitys ja tärkeimpiä painopistealueita. Espoo Toimitusjohtaja Jukka Moisio Talousjohtaja Timo Salonen
Huhtamäen viimeaikainen kehitys ja tärkeimpiä painopistealueita Espoo 26.11.2009 Toimitusjohtaja Jukka Moisio Talousjohtaja Timo Salonen Huhtamäki lyhyesti Johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
Tilinpäätöstiedote 2010
Tilinpäätöstiedote 2010 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttaja- ja erikoispakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2 miljardia euroa vuonna 2010. Tarjoilu- ja kuluttajatuotepakkausmarkkinoita palvelee
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015
Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu
Huhtamäki hyvissä asemissa kohti vuoden huippusesonkia
Huhtamäki hyvissä asemissa kohti vuoden huippusesonkia Vuonna 2010 tulee kuluneeksi 90 vuotta Huhtamäen perustamisesta. Makeistehtaana aloittanut yhtiö on tänään yksi markkinoiden johtavia kuluttajapakkausten
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2005 30.9.2005 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli yli 2 miljardia euroa vuonna 2004. Kuluttajatuote- ja tarjoilupakkausmarkkinoita palvelee
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
Myynti kpl 2006/2007
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj
YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu
KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
KONSERNIN TULOSLASKELMA
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
HUHTAMÄKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS
HUHTAMÄKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2011 Q1- Huhtamäki Oyj, Osavuosikatsaus 1.1. 30.9. 2011 Kasvu jatkui Liikevaihdon kasvu jatkui Flexible Packaging -segmentin vauhdittamana. Kaksi strategista, kasvua
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
Huhtamäen viimeaikainen kehitys ja tärkeimpiä painopistealueita
Huhtamäen viimeaikainen kehitys ja tärkeimpiä painopistealueita Sijoitusilta Helsinki 17.9. Toimitusjohtaja Jukka Moisio Huhtamäki lyhyesti Johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2004 30.9.2004 TULOSPARANNUS JATKUI MUTTA MUOVIN HINTAKEHITYS HEIKENTÄÄ LÄHIAJAN NÄKYMIÄ Kuluttajapakkauksia maailmanlaajuisesti valmistavan Huhtamäen liikevaihto kääntyi vuoden 2004
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
Suominen Puolivuosikatsaus Tammi-kesäkuu Petri Helsky, toimitusjohtaja Toni Tamminen, talousjohtaja
Suominen Puolivuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2019 7.8.2019 Petri Helsky, toimitusjohtaja Toni Tamminen, talousjohtaja Agenda H1 & Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen katsaus Q2/2019 Innovatiivinen Suominen Näkymät
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
Suominen Oyj Q4 ja koko tilikausi 2018
Suominen Oyj Q4 ja koko tilikausi 2018 31.1.2019 Petri Helsky, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Agenda Avainasiat tilikaudelta 2018 Strategia Taloudellinen katsaus Q4 & 2018 Hallituksen voitonjakoehdotus
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Toimitusjohtajan katsaus
YHTIÖKOKOUS 24.4.2012 Toimitusjohtajan katsaus Huhtamäki Oyj Varsinainen yhtiökokous Helsingissä, 24.4.2012 Toimitusjohtaja Jukka Moisio Johtoryhmä 2 Jukka Moisio Toimitusjohtaja Timo Salonen Talousjohtaja
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset
Myynti kpl 2007/2008
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007 29.2.2008 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden
Oikaisut IFRS Julkaistu
:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2004 31.3.2004 TULOSPARANNUSTA ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ Kuluttajapakkauksiin maailmanlaajuisesti erikoistunut Huhtamäki menestyi vuoden 2004 ensimmäisellä neljänneksellä odotusten
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni
1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 40,0 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 41,4 milj. euroa) ja käyttökate
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot IFRS 15:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa
Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018
IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2005 31.3.2005 ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES AIEMPIEN ARVIOIDEN MUKAINEN + Amerikan vahva kasvu jatkui + Euroopan kovien pakkausten tuotanto tehostumassa aiemman ja käynnissä olevan kustannusten
Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja
Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu
Q1/2018 Q1/2017 Q4/2017
Milj. euroa /2018 /20 Q4/20 20 Liikevaihto 572,4 566,9 547,1 2 232,6 Vertailukelpoinen käyttökate 66,7 79,4 63,1 290,4 Vertailukelpoinen käyttökateprosentti, % 11,7 14,0 11,5 13,0 Käyttökatteen vertailukelpoisuuteen