Maataloustuottajain Punkaharjun Yhdistys, MTK-Punkaharju ry
|
|
- Tuomas Pesonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KEVÄTKOKOUS Aika: perjantaina klo Paikka: Maatilamatkailu Mannila, Rantakatti Läsnä: 12 henkilöä Asiat 1. Kokouksen avaus MTK Punkaharju ry:n puheenjohtaja Kirsti Laamanen toivotti kokousosallistujat tervetulleiksi ja esitteli alustuspuheenvuorojen käyttäjät ja EU-tukikouluttajan kokousväelle. Avauspuheessaan hänen aiheitaan olivat mm. Yhdistysten Vuosi tapahtumat ja MTK- Punkaharju ry:n toiminta. Kirsti Laamanen luovutti sukupolvenvaihdoskellon ja kukat Antti Silventoiselle. Maaseutusihteeri Merja Immonen kertoi Antille Punkaharjun kunnan perinteisestä starttirahasta. 2. Kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri Päätös Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Oki Astikainen ja sihteeriksi Riitta Tolvanen. 3. Kokouksen pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat Päätös Kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Eino Muhonen ja Kalevi Nousiainen. 4. Alustus Jätevesineuvoja Teemu Oittinen, Tekninen toimiala/ympäristönsuojelu 5. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Yhdistyksen varsinainen kokous on johtokunnan toimesta kutsuttava koolle vähintään viisi päivää ennen kokousta, kokouspäivä sekä se päivä, jolloin kokouskutsu julkaistaan, mukaan luettuina. Kutsu on julkaistava järjestön äänenkannattajassa Maaseudun tulevaisuus-lehdessä. Kokouskutsu julkaistiin jäsenkirjeessä, joka postitettiin , Puruvesi -lehdessä ja Maaseudun Tulevaisuus lehdessä sekä yhdistyksen nettisivuilla. Päätös Kevätkokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 6. Kokouksen työjärjestys Päätös Asialista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. 7. Toimintakertomus vuodelta 2012 Sihteeri esitteli toimintakertomuksen vuodelta 2012 pääpiirteissään ja paperiversio kiersi kokousosallistujien luettavana. Virinneessä vilkkaassa keskustelussa mainittiin edunvalvonnan tärkeys niin paikalliskuin valtakunnan tasollakin, trendikkäämmän tuotteen kehittäminen maa- ja metsätalouden terävyyden puutteeseen, jäsenkunnan kontaktipinnan tärkeys ja maaseutuelinkeinosuosituksen laatimisprosessi. Päätös Vuoden 2012 toimintakertomus hyväksyttiin. Liite 1.
2 8. Tilinpäätös vuodelta 2012 Sihteeri esitteli tilinpäätöksen vuodelta Tuloslaskelma liite 2 ja Tase Liite 3. Puheenjohtaja luki toiminnantarkastuskertomuksen vuoden 2012 tileistä. Liite 4. Päätös Vuoden 2012 tilinpäätös vahvistettiin ja vastuuvapaus myönnettiin johtokunnalle sekä muille tilivelvollisille. 9. Muut johtokunnan esittämät asiat - Ei ollut 10. Muut asiat Liiton puheenjohtaja Juha Paajanen toivoi yhteydenottoja yhteisistä asioista vietäväksi liiton johtokuntaan, mainitsi alueellisen yhteistyön sujuvan hyvin MTK- Yhteistyöryhmässä (Enonkoski, Kerimäki, Punkaharju, Savonlinna ja Savonranta) ja että MTK:n rakennetyöskentely käynnistyy. 11. Alustus Toiminnanjohtaja Vesa Kallio, MTK-Etelä-Savon liitto - Maatilojen kehitysnäkymät - Vihreistä elinkeinoista kasvua kuntiin Kuntapäättäjillä on valtaa 12. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Oki Astikainen päätti kokouksen klo kiittäen kokousosallistujia vireästä keskustelusta MTK:laiseen henkeen. Yhdistys tarjosi osallistujille kokouskahvit ja lounaan. Pöytäkirjan vakuudeksi Oki Astikainen puheenjohtaja Riitta Tolvanen sihteeri Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen mukaiseksi. Eino Muhonen pöytäkirjantarkastaja Kalevi Nousiainen pöytäkirjantarkastaja
3 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Yhdistyksen perustamisvuosi Liite 1 1) YLEISKATSAUS HENKILÖJÄSENET JA PERIKUNNAT Vastuuhenkilöt Perheenjäsenet Muut henkilöjäsenet Perikunnat (3) (3) (3) Yhteensä JÄSENYRITYKSET Antin pilke ja urakointi Hunajalehto Oy Maatilamatkailu Mannila Matkailutila Naaranlahti Suomen Bioetanoli Oy Tynkkylän Lomaniemi JÄSENTEN KESKI-IKÄ VUODEN LOPUSSA Keski-ikä, kaikki 53,88 54,20 54,37 v Keski-ikä, naiset 55,38 56,38 60,89 v Keski-ikä, miehet 52,83 52,75 54,63 v YHDISTYKSEN JÄSENMAKSUPERUSTEET Perusmaksu Maaseutuyritysmaksu Peltohehtaarimaksu 3,30 /ha 3,30 /ha 3,30 /ha Metsähehtaarimaksu 0,60 /ha 0,60 /ha 0,60 /ha Henkilöjäsenmaksu Yhteisöjäsenmaksu Jäsenmaksukatto ) KOKOUKSET JA TAPAHTUMAT YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KEVÄTKOKOUS Aika Paikka Osanottajia Maatilamatkailu Mannila, Rantakatti 18 henkilöä Alustajat Kari Hanhinen Wintunix Oy Vesa Kallio MTK-Etelä-Savon liitto SYYSKOKOUS Aika Paikka Osanottajia Matkailutila Naaranlahti 13 henkilöä Alustajat Aate Laukkanen Vesa Kallio, MTK-Etelä-Savo Timo Neuvonen, Osuuskunta Tuottajain Maito
4 LIITON KOKOUKSET Liiton kevätkokous Rantasalmella Luontokeskus Oskarissa. Paikalla Kirsti Laamanen ja Jouko Paajanen Liittokokous Savonlinnassa. Yhtenä puheenjohtajista Kirsti Laamanen Liiton syyskokous Mikkelissä. Yhdistystä edustamassa olivat Kirsti Laamanen, Jouko Paajanen, Aate Laukkanen ja Juha Paajanen. JOHTOKUNNAN KOKOUKSET Aika Paikka Läsnä henkilöitä klo Punkaharjun kunnantalo klo Punkaharjun kunnantalo klo Tuija ja Risto Kososella klo Punkaharjun kunnantalo 8 Johtokunnan tekemät esitykset ja aloitteet sekä tärkeimmät käsitellyt asiat: - Maaseutuelinkeinosuosituksen laatiminen yhteistyössä Punkaharjun kunnan kanssa. - MTK-Yhteistyöryhmän toiminta yhteistyössä MTK-Enonkosken, MTK-Kerimäen, MTK-Savonlinnan ja MTK- Savonrannan kanssa. - Yhteistoiminta naapuriyhdistysten (Enonkoski, Kerimäki, Savonlinna, Savonranta) kanssa vuosittaisen rantakalan merkeissä. - Yhteistyön syventäminen Punkaharjun Yrittäjien kanssa. - Jäsenten sähly- ja lasketteluretki Vuokattiin. - Maa- ja metsätalousalan sekä Punkaharjun yläasteen opiskelijoiden stipendit. 3) AVUSTUKSET JA MUISTAMISET Avustukset: Avustushakemus Punkaharjun Maataloussäätiölle Kohdeavustushakemus Savonlinnan Maataloussäätiölle (Sähly- ja lasketteluretki Vuokattiin) MTK-Punkaharju jakoi 25 euron stipendit 8-luokkalaisille: Mikko Hakkarainen, Niki Muhonen, Iiris Könönen ja Elina Lehto Jarkko Anttonen, stipendi maatalousalan oppilaitoksesta valmistumisen johdosta. Muistamiset: Aate Laukkanen 60 v Pekka Laamanen 60 v Juho Hännisen muistamistilaisuus, Harjun Portti, Punkaharju. 4) KOULUTUSTOIMINTA LIITON JA YHDISTYKSEN JÄRJESTÄMÄ KOULUTUS: Koulutuksen nimi Ajankohta Osallistujat Maatalouden ympäristö- ja jätevesiasiat Kirsti Laamanen ja Juha Paajanen Jokamiehenoikeudet haasteita ja osallistujaa tulkintoja maatilamatkailun sekä ohjelmapalveluiden kannalta EU-tukikoulutus yhdistyksen jäsentä Varhainen välittäminen Kirsti Laamanen ja Riitta Tolvanen Luottamushenkilöneuvosto Kirsti Laamanen, Juha Paajanen, Riitta Tolvanen Itä-Suomen Ympäristöpäivät Jouni Kosonen
5 5) YHTEISTYÖ JA KEHITTÄMINEN Asiakaskyselytyöryhmän kokous. Paikalla Sami Sulkko, Merja Immonen, Juha Paajanen, Kirsti Laamanen ja Riitta Tolvanen Sähly- ja lasketteluretki Vuokatin Katinkultaan. Sählyn ystävyyspeli Sotkamon tuottajayhdistystä vastaan Punkaharjun maatilamatkailuyritysten "treffipäivän" suunnittelupalaveri kunnantalolla. Suunnittelijoina Tarja Pajari, Merja Immonen, Sami Sulkko, Janne Hänninen, Kirsti Laamanen ja Riitta Tolvanen MTK-sählyturnaus Kerimäellä. Osallistujat paremmuusjärjestyksessä: Parikkalan Maaseutunuoret, Punkaharju I, Kerimäki, Savonlinna, Savonranta ja Punkaharju II Toukosiunaus Sirpa ja Hannes Laamasella Uuden Savonlinnan yhdistysten yhteistyö- ja saunailta Rantapirtillä Savonlinnassa. Paikalla Kirsti Laamanen, Jouko Paajanen, Aate Laukkanen, Kalevi Nousiainen, Pekka Laamanen, Juha Paajanen ja Riitta Tolvanen MTK-Enonkosken, -Kerimäen, -Punkaharjun ja -Savonlinnan yhteinen rantakala Enonkoskella Johtokuntien pikkujoulut Savonlinnassa MTK-Punkaharjun pikkujoulut Tynkkylän Lomaniemessä. Paikalla 48 aikuista ja 7 lasta Savonlinnan kaupungin Työllisyyden kuntakokeilun ohjausryhmän kokous. Mukana Kirsti Laamanen. - Sählyä pelattiin kevät- ja syyskaudella Punkaharjun koulun liikuntasalissa sunnuntaisin - Jalkapalloa pelattiin kesäkaudella Hiukkajoen koulun kentällä sunnuntaisin - Koirien tottelevaisuuskoulutusta Hiukkajoen koulun pihassa ja kentällä sunnuntaisin 6) MUU YHDISTYKSEN TOIMINTA 1. Jäsenhankinta ja jäsenrekisterin hoito Jäsenrekisteriä tarkastellaan systemaattisesti sekä puheenjohtajan että johtokunnan toimesta. Potentiaalisia jäseniä haetaan. Sihteeri hoitaa jäsenrekisterin päivitystyön Hehtaaripäivityksiä liiton toimeksiannosta. Maaseutusihteeri Merja Immonen ja Riitta Tolvanen Jäsenrekisteripäivitys liitolta ja maaseutusihteeriltä saatujen tietojen mukaisesti. 2. Yhdistyksen tiedotustoiminta Tapahtumista ilmoitettiin Puruvesi-lehdessä. Kevätkokouksesta ja syyskokouksesta ilmoitettiin myös Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä Jäsenkirje lähetettiin posti- ja sähköpostiversioina. Postissa lähetettävän kirjeen sponssasi Punkaharjun kunta Jäsenkirje lähetettiin posti- ja sähköpostiversioina. - Nettisivujen päivittäminen ajantasaisesti - Maaseudun Tulevaisuus lehti 5 kpl (Punkaharjun kirjasto, Punkaharjun kunta, Kruunupuisto Oy, Punkaharjun Terveysasema, yhdistyksen sihteeri) - MTK-Viesti 17 kpl (johtokunnan jäsenet (12), tilintarkastajat (4), yhdistyksen sihteeri (1) 3. Paikallinen edunvalvonta, yhteydet kuntaan ja eri järjestöihin - Jäsenkirjeissä (tammikuu ja lokakuu) tietoa jäseneduista MTK-yhdistysten johtokuntien tulevaisuusseminaari Savonlinnassa. Yhdistystä edustivat Jouni Kosonen, Kirsti Laamanen, Jouko Paajanen, Juha Paajanen ja Riitta Tolvanen Punkaharjun Maaseutuelinkeinosuositus valmistui yhteistyössä Punkaharjun kunnan kanssa (Sami Sulkko, Merja Immonen) Savonlinnan Maataloussäätiön hallituksen kokous. MTK-Punkaharjun edustajana Kirsti Laamanen Asiakaskyselyn yhteenveto yhteistyössä Punkaharjun kunnan kanssa (Sami Sulkko, Merja Immonen)
6 MTK-Yhteistyöryhmän kokous. Paviljonki. Läsnä: Enonkoski: Sami Heikkinen, Kerimäki: Jukka Nousiainen ja Sanna Hämäläinen, Punkaharju: Kirsti Laamanen, Mikko Tynkkynen, Jouko Paajanen ja Riitta Tolvanen, Savonlinna: Ilpo Kiema, Elina Kukkonen ja Saku Sallinen, Savonranta: Jari Käyhkö ja Otto Makkonen Savonlinnan Maataloussäätiön hallituksen kokous. MTK-Punkaharjun edustajana Kirsti Laamanen MTK-Yhteistyöryhmän kokous, Paviljonki, Savonlinna. Läsnä: Enonkoski: Sami Heikkinen, Kerimäki: Jukka Nousiainen, Punkaharju: Kirsti Laamanen, Juha Paajanen, Jouko Paajanen ja Riitta Tolvanen, Savonlinna: Ilpo Kiema, Vesa Kallio MTK-Yhteistyöryhmän kokous, Paviljonki, Savonlinna. Läsnä: Enonkoski: Sami Heikkinen, Kerimäki: Jukka Nousiainen, Satu Saari-Muhonen, Punkaharju: Kirsti Laamanen, Juha Paajanen, Jouko Paajanen, Riitta Tolvanen, Savonlinna: Ilpo Kiema, Saku Sallinen, Vesa Kallio 4. Osallistuminen järjestön yhteisiin kampanjoihin Kuluttaja- ja lähiruokatapahtuma K-Market Kruunun pihalla 5. Aloitteet ja lausunnot Kirsti Laamasen kirjoitus Kunnallisista eläinlääkäripalveluista Sosterin alueella, Puruvesi -lehti Yhteinen kannanotto kehitysyhtiömallista seuraavilta tahoilta: Savonlinnan kauppakamariosasto, MTK-Punkaharju, MTK-Savonlinna, MTK-Kerimäki, MTK-Savonranta, Savonlinnan yrittäjät, Savonlinnan Seudun yrittäjänaiset, Punkaharjun yrittäjät, Kerimäen yrittäjät Esityksen laatiminen Savonlinnan maaseutuhallinnolle: Vihreä kasvu maalta tuo menestystä Savonlinnan seudulle 6. Palvelutoiminta (korvaus-, vakuutus-, eläke-, verotus-, jne. asioissa) Maataloushallinnon uudistus keskustelutilaisuus. Paikalla Jukka Nousiainen, Kirsti Laamanen, Riitta Tolvanen sekä maataloussihteerit Merja Immonen, Katariina Tarkkio ja Jaana Kainulainen. 7) YHDISTYKSEN HALLINTO Johtokunnan kokoonpano: Kirsti Laamanen pj Jouko Paajanen vpj Olli-Pekka Hämäläinen Jouni Kosonen Risto Kosonen Pekka Laamanen Aate Laukkanen Kalevi Nousiainen Janne Pellinen Asko Seppänen Saara Silventoinen Mikko Tynkkynen Yhdistyksen sihteeri: Riitta Tolvanen Johtoryhmä: Kirsti Laamanen Risto Kosonen Toiminnantarkastajat: Heikki Hannikainen Heikki Malinen Vastuualuehenkilöt: Asko Seppänen Aate Laukkanen Jari Laamanen Jouni Kosonen Jukka Heikkonen Riitta Tolvanen Jouko Paajanen Riitta Tolvanen Pentti Tynkkynen, vara Eero Turtiainen, vara lomitusvastaava yrittäjävastaava ympäristövastaava työterveysvastaava maaseutunuoret reppu (netti) vastaava
7 8) EDUSTAJAT Etelä-Savon liiton kokousedustajat: Kirsti Laamanen Aate Laukkanen Kalevi Nousiainen Jouko Paajanen Punkaharjun Maataloussäätiön hallitus: Pentti Tynkkynen Pentti Laamanen Jouko Paajanen Risto Kosonen, vara Asko Seppänen, vara Pentti Laamanen, vara Pentti Tynkkynen, vara Jouko Tynkkynen, vara Eino Muhonen, vara Seppo Tiusanen, vara Punkaharjun Maataloussäätiön tilintarkastaja: KS Tilintarkastus Oy, Eero Saramäki Savonlinnan Maataloussäätiön hallitus: Kirsti Laamanen MTK Etelä-Savon liiton johtokunta (varapuheenjohtaja), MTK Etelä-Savon liiton työvaliokunta, Itä-Suomen maitovaliokunta Juha Paajanen Itä-Suomen maaseutuyrittäjävaliokunta: Aate Laukkanen Etelä-Savon maaseutunuorten valiokunta: Jukka Heikkonen Alueen EU-tukiavustaja: Mikko Jantunen
8 TULOSLASKELMA EUR EUR EUR VARAINHANKINTA Tuotot Jäsenmaksut 16826, ,82 Kannatusmaksut 0,00 0,00 Muut varainhankinnan tuotot 470, , ,85 Kulut Varainhankinnan kulut 0,00-0,00 0,00 0,00 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ 17296, ,67 VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Hlöstö Kulukorvaus -1057, ,20 Henkilöstökulut 0, ,20 0,00 Poistot - 0,00 0,00 Muut kulut Vuokrat 0,00 0,00 Koulutus- ja matkakulut -265,20-150,54 Kokous- ja matkakulut -809,70-679,78 Painatus/Tiedotus/Toimisto -501,04-905,78 MTK viesti -510,00-408,00 Maaseudun Tulevaisuus -525,00-462,00 Liiton jäsenmaksut , ,00 Virkistys -3218, ,57 Muut kulut -1036, ,00-501,22 Maaseutunuoret 0,00 0,00 Tuotot liite () 0,00 Kulut liite (-) 0,00 0,00 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ , ,09 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Vuokratuotot 0,00 0,00 Osinkotuotot 0,00 0,00 Korkotuotot 20,25 19,85 Myyntivoitot 0,00 0,00 Muut sijoitusten tuotot 211,12 244,89 Muut rahoitustuotot 0,00 231,37 Kulut Vuokrat ja yhtiövastikkeet 0,00 0,00 Korkokulut 0,00 0,00 Muut sijoituskulut 0,00 0,00 Muut rahoituskulut 0,00-0,00 0,00 0,00 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ 231,37 264,74 SATUNNAISET ERÄT Tuotot 0,00 0,00 Kulut - 0,00-0,00 0,00 Liite 2
9 Yleisavustukset Yleisavustukset 0,00 0, ,00 Muut avustukset - 300,00-300,00 0,00 Tilikauden tulos - 300, ,00 Tilinpäätössiirrot Tukirahasto Tuotot 0,00 Kulut 0,00 Siirtosaamiset 1450, ,00 0,00 Siirrot rahastoihin 0,00 0,00 0,00 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ 1150, ,00 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ () TAI ALIJÄÄMÄ (-) , ,3 2
10 TASE VASTAAVAA EUR EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Aineettomat oikeudet AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto 20,00 SIJOITUKSET Osakkeet ja 100,00 100,00 100,00 osuudet OMAKATTEISTEN RAHASTOJEN VARAT Rahat ja pankkisaamiset Liite 3 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Myyntisaamiset Lainasaamiset Siirtosaamiset Muut rahoitusvarat Rahat ja pankkisaamiset 1450, , , , , , ,08 VASTAAVAA YHTEENSÄ 18513, ,19 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Lisäys tilikauden aikana Tukirahasto Lisäys tilikauden aikana Muut rahastot Lisäys tilikauden aikana Ylijäämä/alijäämä ed. vuosilta 18823,19 Tilikauden ylijäämä/alijäämä - 309,33 PAKOLLISET VARAUKSET Muut pakolliset varaukset VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta Muut pitkäaikaiset velat Lyhytaikainen , ,87 309, ,32
11 Ostovelat Siirtovelat Muut lyhytaikaiset velat VASTATTAVAA YHTEENSÄ 18513, ,19
12 Liite 4
Maataloustuottajain Punkaharjun Yhdistys, MTK-Punkaharju ry
KEVÄTKOKOUS Aika: perjantaina 04.04.2014 klo 10.00-11.30 Paikka: Punkaharjun yhteispalvelupiste, valtuustosali, Kauppatie 20. Läsnä: 16 henkilöä Asiat 1. Kokouksen avaus MTK Punkaharju ry:n puheenjohtaja
Maataloustuottajain Punkaharjun Yhdistys, MTK-Punkaharju ry
SYYSKOKOUS 2012 Aika Maanantaina 05.11.2012, klo 10.20-12.25 Paikka Matkailutila Naaranlahti, Kesälahdentie 1614, Hiukkajoki Läsnä 13 yhdistyksen jäsentä. Osallistujalista Liite 1 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen
Maataloustuottajain Punkaharjun Yhdistys, MTK-Punkaharju ry
PÖYTÄKIRJA SYYSKOKOUS 2013 Aika 08.11.2013, klo 10.00-12.30 Paikka Matkailutila Naaranlahti, Kesälahdentie 1614, Hiukkajoki Läsnä 13 yhdistyksen jäsentä. Osallistujalista Liite 1 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen
YH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Maataloustuottajain Punkaharjun Yhdistys, MTK-Punkaharju ry
Maataloustuottajain Punkaharjun Yhdistys, MTK-Punkaharju ry PÖYTÄKIRJA SYYSKOKOUS 2014 Aika 03.11.2014, klo 10.00-12.30 Paikka Tynkkylän Lomaniemi Läsnä 20 yhdistyksen jäsentä. Osallistujalista Liite 1
Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset
UB urheiluseura alv UB14.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.
Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset
TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen
Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut
U2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu
Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121
Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu
Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121
U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase
U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta
YB Yhdistys ALV AB14.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
Yb16L - Yhdistys (ALV) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS
1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen
KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT
KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut
Ub16L - Urheiluseura (alv, tuloslaskelma toiminnanaloittain) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä
1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo
Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan
Suomen LVI-liitto SuLVI ry
TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös
Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus
Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017
VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016
VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647
Suomen LVI-liitto SuLVI ry
TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös
ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA
ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Pohjanmaan Partiolaiset ry
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016
TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014
SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään
Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös
1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN
Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot
TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto
KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )
VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit
Tilinpäätös
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Kuvasto ry:n avoimuusraportti
:n avoimuusraportti 2017 Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki p. 09 272 4022 kuvasto@kuvasto.fi www.kuvasto.fi y-tunnus: 06909952 2017 Sisällysluettelo
Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:
MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009
Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00
SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan
TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta
PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys:
PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12 Sisällys: Tilinpäätös * Tuloslaskelma * Tase * Tase-erittelyjä * Pääkirja * Päiväkirja * Palkkakortisto Helsingissä 15.11.2012 Taisto Johansson TASE VASTAAVAA
Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS
Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry
Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8
RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR
RI RI13.WTR TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Rahat ja pankkisaamiset 31.12.2013 31.12.2012 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA
Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014
5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös
Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous
Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry
Tilinpäätös 2018 Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki Keskuspuistikko 14, 61300 Kurikka Kotipaikka: Isojoki www.leadersuupohja.fi etunimi.sukunimi@leadersuupohja.fi Tel +358 20 7470 205 Tilinpäätös 2018
TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry
1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...
LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN
Päivitetty tilinpäätös 11.3.2019 RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄ- JA MARKKINOINTIRYHMÄ JÄSENHANKINTARYHMÄ TALOUSRYHMÄ PROJEKTIRYHMÄ
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys
Tilinpäätös
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från
TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.
1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo
TILINPÄÄTÖS
SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
Tämä toimintakertomus on PUNKAHARJUN YRITTÄJÄT RY:n tilikaudelta
Tämä toimintakertomus on :n tilikaudelta 1.1.2017 31.12.2017. YLEISTÄ Punkaharjun Yrittäjät on perustettu vuonna 1976 lähinnä paikallisten kauppiaitten aloitteesta punkaharjulaisten yrittäjien edunvalvojaksi.
Tilikartta Tasekaava :06 Sivu 1(11)
Sivu 1(11) V a s t a a v a a PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1001 Perustamismenot Tutkimusmenot 1011 Tutkimusmenot Kehittämismenot 1021 Kehittämismenot Aineettomat oikeudet 1041
TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009
TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut
Pohjanmaan Partiolaiset ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011
TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44
TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 0,00 0,00 220,00 220,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 0,00 220,00 AINEELLISET
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin
Pohjanmaan Partiolaiset ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015
VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ
Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Lapinniemi XI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018
KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014
2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä
Ryhmä Nimi Tili Tilin nimi Tyyppi List.kdi Seur.kdi Omin.kdi Alv-kdi Rivik.alv B/N Tasekdi Verokdi
15:19 20.08.2013 Sivu 1 1 VASTAAVAA 10 PYSYVÄT VASTAAVAT 100 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 1030 AINEETTOMAT OIKEUDET 1030 Aineettomat oikeudet 1 1003 1 0 Ei N 3 650 1050 MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 1050 Muut
Suomen Pesäpalloliitto PPL ry
Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys
1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93
Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO
Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä 0, ,78 0,00 SIJOITUKSET OSAKKEET JA OSUUDET
TASE VASTAAVAA Sivu: 1 (2) PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET KONEET JA KALUSTO 1200 Koneet ja laitteet alv 0% 0,00 0,00 9470,78 9470,78 0,00 0,00 12627,69 12627,69 AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013
Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023