Espoon kaupungin lausunto STM:n Toimiva lastensuojelu -työryhmän loppuraportista ja luonnoksesta lastensuojelun laatusuositukseksi (STM071:00/2012)

Transkriptio

1 Lausunto 1 (8) Sosiaali- ja terveysministeriö PL Helsinki STM071:00/2012 Espoon kaupungin lausunto STM:n Toimiva lastensuojelu -työryhmän loppuraportista ja luonnoksesta lastensuojelun laatusuositukseksi (STM071:00/2012) Lausunnon sisältö 1. Toimiva lastensuojelu raportin ja laatusuositusten kokonaisuus ja merkitys Palvelujärjestelmän kehittäminen kokonaisuutena Lastensuojelun työntekijöiden osaamisen varmistaminen ja pätevien työntekijöiden saatavuus Ehdotus lastensuojelun erityisvastuualueista Lastensuojelulain vaikutukset lastensuojelun kehitykseen Toimiva lastensuojelu raportin ja laatusuositusten kokonaisuus ja merkitys Sosiaali- ja terveysministeriön selvitysryhmän tehtäväksi annettiin ü selvittää viranomaisten toimintatapoihin ja viranomaisyhteistyön toimivuuteen liittyvät ongelmat lastensuojelussa ü selvittää tietojen vaihdon ongelmat viranomaisten välillä, sekä arvioida tähän liittyvien salassapitosäännösten toimivuus ü arvioida, miten ennaltaehkäisevät toimet niin lastensuojelussa kuin lapsiperheiden palveluissa toimivat ü arvioida lastensuojelulain toimivuutta ja sen resursointia sekä lain nojalla annettavaa ohjeistusta ü arvioida lastensuojelun johtamista, asiakastyön toimintamalleja ja koulutustarvetta ü arvioida lastensuojeluilmoituskäytäntöjen toimivuutta ü tehdä toimenpide-ehdotuksia havaittujen ongelmien korjaamiseksi ja lainsäädännön muuttamiseksi

2 Lausunto 2 (8) Selvitysryhmän tehtävä on laaja, kuten myös selvitystyön tuloksena syntynyt Toimiva lastensuojelu raportti. Selvitysryhmä esittää toiminnan parantamista niin asiakastyössä, koulutuksessa, toiminnan ohjauksessa kuin kansallisessa johtamisessakin. Selvitys sisältää yhteensä 54 toimenpidettä. Toimiva lastensuojelu raportin laatiminen on merkittävä panostus lastensuojelun kehittämiseen. Raportin kautta käytettävissä on kattava lastensuojelun nykytilan analyysi ja kehittämistyötä suuntaava tavoitteen asettelu lastensuojelun kehittämiseksi pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Raportti sisältää tärkeää tietoa lastensuojelun henkilöstövoimavaroista ja työntekijöiden mahdollisuudesta työskennellä riittävästi lastensuojelun selvitysvaiheessa. Raportti painottaa osuvasti kumppanuutta asiakasperheiden asioiden hoidossa sekä puuttuu henkilökunnan kelpoisuuksiin, koulutustaustoihin ja tehtäväjakoon. Lapsen ja nuoren oikeuksien näkökulma tulee hyvin esiin. Raportti valottaa lastensuojelun toimintaedellytyksiä ja erityispiirteitä monipuolisesti ja edistää siten monipuolista ja moniäänistä keskustelua lastensuojelun kehittämisestä. Raportin ansiona on lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tarkastelu muiden lapsiperhepalvelujen kokonaisuudessa ja kontekstissa. Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu ja sen onnistumisen mahdollisuudet ovat tiiviisti sidoksissa muiden lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimintaan ja koko palvelujärjestelmän kehitykseen. Raportin laaja-alaisuus on paitsi vahvuus myös haaste toimeenpanovaiheelle. Koska toimenpide-ehdotuksia on runsaasti, on toimenpide-ehdotusten toimeenpanoa suunniteltaessa tärkeää ottaa kantaa niiden järjestykseen eli toimenpide-ehdotuksia on voitava priorisoida. Kuntien näkökulmasta on tärkeää, että toimeenpanon edellytyksiä arvioidaan myös käytettävissä olevien voimavarojen näkökulmasta ja että voimavarat otetaan huomioon erityisesti lastensuojelua koskevien säännösten uudistamisessa ja lakisääteisten velvollisuuksien määrittelyssä. 2. Palvelujärjestelmän kehittäminen kokonaisuutena Raportissa todetaan, että lastensuojelun kuormitus on 1990-luvulta lisääntynyt yli kaksinkertaiseksi. Keskeiseksi syyksi esitetään palvelujen kokonaisuuden hallinnan heikkous ja sitä seurannut lasten ja nuorten voimakas ohjautuminen lastensuojelun asiakkuuteen. Raportissa todetaan myös, että sektoroitunut rakenne ja kapeille tehtäväalueille jaettu budjettivastuu rajaa huomion kunkin sektorin sisäiseen selviytymiseen. Analyysi on oikeansuuntainen ja kehityksen seuraukset näkyvät voimakkaina myös Espoossa, jossa lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun asiakasmäärä on kasvanut erittäin voimakkaasti viime vuosina. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelurakenteen edellä kuvattu kehitys ei ole toivottava. Lasten ja perheiden hyvinvoinnin tuki ja ehkäisevä työ on voitava järjestää muulla tavalla kuin ohjaamalla yhä suurempi osa tukea tarvitsevista lapsista ja perheistä lastensuojelun asiakkaaksi. Jotta tämä tavoite voi toteutua, on resursseja, koulutusta ja toimintamallien kehittämistä systemaattisesti kohdennettava niin, että tuetaan peruspalveluiden kykyä ja mahdollisuutta varhaiseen puuttumiseen ja tukeen lasten ja nuorten kehitysympäristöissä.

3 Lausunto 3 (8) Resurssinäkökulmainen tarkastelu ja toimenpiteet eivät yksin riitä palvelurakenteen kehittämiseksi oikeaan suuntaan. Keskeistä on, kuten raportissa ehdotetaan, lasten ja perheiden palveluiden vahvistaminen kokonaisuutena. Tämä edellyttää monitasoisia toimenpiteitä ja uudenlaista työorientaatiota niin palveluiden suunnittelun ja johtamisen kuin perustyönkin tasolla. Ensimmäinen askel palvelujen kokonaisvaltaisen kehittämisen mahdollistamiseksi on lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja yhteen sovittavan johtamisen kehittäminen ja vahvistaminen. Raportissa esitetään sektoroitunut budjetointi eräänä haasteena palvelujen kehittämiselle kokonaisuutena. Keskustelua olisi avattava siitä, missä määrin palveluiden kehittäminen kokonaisuutena ja painopisteen siirtäminen ehkäisevään työhön ja palveluiden kokonaisvaikuttavuuden vahvistaminen edellyttäisivät myös budjettirakenteen kriittistä tarkastelua ja uudistamista. Olisiko lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen kustannuksia mahdollista tarkastella sektorirajat ylittävällä tavalla? Miten universaalien palvelujen kustannuksia ja tehostetun ja erityisen tuen kustannuksia sekä näiden välisten suhteiden kehitystä voitaisiin kunnissa tarkastella ja seurata elinkaarimallin mukaisesti ikäryhmittäin? Ehkäisevään työhön resursointi ja palvelujen tarkastelu kokonaisuutena on kannatettavaa. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia tukevassa työssä toimijoiden keskeisin yhteistyökysymys ei saisi olla kuka maksaa?. Yhteen sovittava johtaminen ja palvelujen kehittäminen kokonaisuutena edellyttää yhteisen ymmärryksen ja käsitteistön rakentamista. Yksi askel tähän suuntaan voisi olla kunnan järjestämisvastuulla olevien palvelujen jäsentäminen yleiseksi, tehostetuksi ja erityiseksi tueksi. Koska käsitteitä käytetään jo nyt esimerkiksi perusopetuksessa, olisi selvennettävä, mitä yleisellä, tehostetulla ja erityisellä tuella tarkoitetaan varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa ja mitä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Palvelujärjestelmän kehittämisen näkökulmasta lainsäädäntömuutoksia ei tarvita ensisijaisesti sen alleviivaamiseen, että peruspalveluilla on velvollisuus lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseen. Olemassa olevat lait määrittelevät tämän vastuun jo riittävän selvästi. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa katsotaan, että varhaiskasvatukselle on jo nykyisen lainsäädännön perusteella määritelty tehtäväksi lasten hyvinvoinnin edistäminen ja ongelmien ennaltaehkäisy. On kuitenkin tärkeää eri keinoin varmistaa, että olemassa olevasta lainsäädännöstä seuraa aidosti lapsen etua palvelevia, toimivia käytäntöjä ja että eri toimijoilla on mahdollisuus toimia lainsäädännön velvoitteiden mukaisesti. Taloustilanteen tiukentuessa eri toimijoilla voi olla tendenssi vetäytyä yhteistyöstä ja keskittyä perustehtävään. Ehkäisevä työ toteutuu usein parhaiten eri toimijoiden yhteistyönä. Siksi on tärkeää vahvistaa ja avata erityisesti viranomaisten väliseen yhteistyöhön ja tietojenvaihtoon, vastuutyöntekijyyden määrittelyyn, sekä asiakaslähtöiseen moniammatilliseen yhteistyöhön liittyviä periaatteita kaikissa vaiheissa alkaen ehkäisevästä työstä. Vastuunjaon ja yhteistyön selkiyttämisen tarve nousee lapsiperheiden palveluissa esiin monenlaisissa tilanteissa. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen näkökulmasta on tärkeää, että ministeriöiden kesken selvitettäisiin, miten lapsen oikeus suojeluun turvataan tilanteissa, joissa on taustalla vanhempien välinen tai toisen vanhemman aiheuttama konflikti lasten huollosta ja tapaamisista ja samanaikainen vanhemman tai ulkopuolisen tahon ilmaisema huoli lapsen turvallisuudesta, terveydestä tai hyvinvoinnista. Erilaiset huoltajuuskiistat aiheuttavat paljon epäselvyyttä varhaiskasvatusyksiköissä.

4 Lausunto 4 (8) Palvelujen lapsikeskeisyyttä on tärkeää vahvistaa myös lapsiperhepalvelujen ulkopuolella. Lastensuojelulain mukaan lapsen hoidon ja tuen tarve on selvitettävä ja lapselle turvattava riittävä hoito ja tuki, kun lapsen vanhempi, huoltaja tai muu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaava henkilö saa päihdehuolto- tai mielenterveyspalveluja tai muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, joiden aikana hänen kykynsä täysipainoisesti huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta arvioidaan heikentyneen. Lapsen tuen tarpeen selvittäminen ei saisi merkitä pelkästään lastensuojeluilmoituksen tekemistä eikä sitä, että lastensuojeluilmoitus tehdään automaattisesti tai lasta tapaamatta aina kun ko. palvelujen aikuisasiakkaalla on alaikäisiä lapsia. Aikuisen vaikeasta elämäntilanteesta voi seurata, mutta ei automaattisesti seuraa lastensuojelun tarve. Muuta tuen tarvetta voi silti nousta esiin ja aikuisten palveluissa tarvitaan selkeitä työskentely- ja yhteistyömalleja lasten tuen tarpeiden selvittämiseksi ja niihin vastaamiseksi. Raportissa ehdotetaan, että lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen uuden (palveluja kokonaisuutena tarkastelevan) toimintamallin kehittäminen toteutettaisiin kokeilukunnissa valtakunnallisena tutkimus- ja kehittämishankkeena, jolle osoitetaan myös arviointitutkimuksen mahdollistava riittävä ja pitkäkestoinen kokonaisrahoitus. Haasteena tällaisessa etenemistavassa on uuden toimintamallin hidas tai kokonaan toteutumatta jäävä käyttöönotto kokeilukuntien ulkopuolella. Kuntien toimintaa on mahdollista kehittää kohti edellä kuvattuja suuntia myös yksinkertaisemmin, kuntien toteutettavissa olevin yksinkertaisin toimenpitein. Olisi hyvä kartoittaa, mitä kunnissa on jo tehty, missä kunnissa on jo onnistuttu eheyttämään palvelukokonaisuutta ja millä muilla keinoilla kuntia voidaan tukea etenemään kohti palvelujen kehittämistä kokonaisuutena. Raportissa kuvataan yhteiskunnallisia muutoksia, jotka vaikuttavat lasten hyvinvointiin mm. eriarvoisuuden ja lapsiköyhyyden lisääntymisen, vanhemmuuden ja kasvatuksen haasteiden kasvamisen, perheiden tukiverkkojen heikkenemisen kautta. On tärkeää, että lasten ja nuorten palveluissa huomioidaan yhteiskunnalliset muutokset ja pyritään muuttumaan muutosten mukana. Sukupolvelta toiselle siirtyvä huono-osaisuus on lasten ja nuorten osalta vaikeimmin ratkaistavissa oleva kysymys. Palvelujärjestelmällä ei näytä nykyisellään olevan toimivia keinoja tähän vaikuttamiseksi. Huono-osaisuuden kierteen katkaiseminen edellyttää kaikkien lasten ja perheiden kanssa työskentelevien yhteistä panosta ja perheen elämäntilanteen tarkastelua riittävän monipuolisesti. Lasten hyvinvointiin vaikuttaminen edellyttää perheiden tilanteen kokonaisvaltaista tarkastelua. Lapsiköyhyyden lisääntyessä voimakkaasti palvelujen tulee olla entistä sensitiivisempiä myös taloudelliselle eriarvoisuudelle. On pyrittävä lievittämään kuormitusta, joka johtuu taloudellisista vaikeuksista. Perheiden taloudelliseen tukeen liittyvät käytännöt ja muu palvelujen käyttö tulee sovittaa yhteen. Perheen taloustilanne tai taloudellisten tukien saanti ei saisi määritellä lapsen saamaa tukea ja palveluja. Esimerkiksi perhe-etuuksiin liittyvät käytännöt voivat joskus johtaa tilanteeseen, jossa vanhempi lapsi jää vauvan syntyessä kotiin, vaikka osa-aikainen varhaiskasvatus olisi lapsen edun mukaista lapsen hyvän kasvun ja kehityksen turvaamiseksi. Loppuraportissa kuvataan lapsen erilaisia kehitysyhteisöjä, niiden merkitystä ja edellytyksiä. Opetuksen ja varhaiskasvatuksen näkökulmasta on tärkeää huomioida koulu eräänä lapsen kehitysyhteisönä, yhteisönä, johon on mahdollisuus tuntea kuuluvansa,

5 Lausunto 5 (8) jossa on mahdollisuus tulla kohdatuksi, hyväksytyksi ja tuetuksi mahdollisista puutteista huolimatta. Koulu ja varhaiskasvatus kehitysyhteisöinä voivat osaltaan tuottaa hyvää lapsuutta kodin ja vanhempien ohella. Raportissa on ansiokkaasti nostettu esiin haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja perheet. Kuten raportissa todetaan, näiden perheiden tai lasten tilanne edellyttäisi useamman palvelusektorin tai hallinnonalan joustavaa yhteistyötä, joka ei toimi toivotulla tavalla. Näistä ryhmistä esimerkiksi eroperheiden lapset (ja eroperheet) elävät koulun arjessa. Haavoittuvissa tilanteissa elävät myös monet vammaiset tai pitkäaikaissairaat lapset tai perheet, joissa on vammainen tai pitkäaikaissairas vanhempi. Raportissa todetaan, että tällaisen lapsen pitkäaikaiset ongelmat lisäävät kaltoin kohtelun riskiä ja lastensuojeluasiakkuuden todennäköisyyttä. Edelleen todetaan, että jos lain tarkoittama lastensuojelun tarve on todettu, on vammaisen tai pitkäaikaisesti sairaan lapsen ja hänen perheensä tukeminen lastensuojeluna perusteltua. Vammaisten lasten, nuorten ja heidän perheidensä näkökulmasta tulee varmistaa, että riittävä peruspalveluiden tuki toteutuu myös vammaisten lasten ja nuorten kohdalla. Vammaisten lasten ja nuorten on voitava asua kotonaan kotiin annettavan avun ja tuen turvin: kotipalvelulla ja kotihoidolla sekä muilla perhettä tukevilla avopalveluilla sekä toimivilla peruspalveluilla (mm. päivähoito, koulu ja terveydenhuolto). Vammaisten lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä hyvinvointia on edistettävä hyvin saavutettavilla, joustavilla peruspalveluilla, joita erityislainsäädännön (mm. vammaislainsäädäntö, lastensuojelulaki) tarvittaessa täydentävät. Edellä kuvattuihin haasteisiin vastaamiseksi raportissa ehdotetaan useita toimenpiteitä. Kannatettavia ehdotuksia ovat esimerkiksi ehdotukset - 3 ja 4. Tärkeät toimenpide-ehdotukset liittyvät yhteistyöhön. Viranomaisten välinen yhteistyö vaikuttaisi nykyisellään toimivan satunnaisesti ja sattumanvaraisesti. Sattumanvaraisessa ja satunnaisessa yhteistyössä lapsi tai nuori tai tukea tarvitseva perhe onnistuu pahimmillaan putoamaan tyhjän päälle. Hämmentävää on yhteistyön tekemisen vaikeus. Selvitysraportissa todetaan, että yhteistyötä säätelevät lukuisat normit, mutta silti yhteistyö ei ole sillä tasolla kuin edellytetään Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimuksen käynnistäminen, jossa tarkastellaan perusteita lastensuojeluilmoitusten tekemiseen, niiden käsittelyä lastensuojelussa, perusteita lastensuojelutarpeen selvittämisen aloittamiseksi ja asiakkuuden jatkosta selvityksen jälkeen, on tärkeä toimenpide-ehdotus Lastensuojelulakiin tulee lisätä säännös velvollisuudesta antaa lastensuojeluilmoituksen tehneelle viranomaiselle tieto ilmoituksen vastaanottamisesta sekä ilmoittaa asiaa hoitavan työntekijän nimi ja yhteistiedot. Mikäli lastensuojeluilmoitus ei johda selvityksen aloittamiseen tai selvityksen jälkeen asiakkuuteen, olisi joissakin tapauksissa perusteltua antaa tieto tästä myös ilmoituksen tehneelle viranomaiselle esim. oppilashuollon palveluissa. Näin voitaisiin varmistaa lapselle tai nuorelle muu tuki Lastensuojelun moniammatillisen asiantuntijaryhmän tehtäviä ja roolia tulee selkiyttää. Ryhmä on tärkeä ja arvokas tuki lastensuojelulle. Lisäksi ryhmä on moniammatillisen ymmärryksen tuottamisen mahdollisuus jokaiselle ryhmään osallistuvalle, jota mahdollisuutta ei aina hyödynnetä riittävästi Lasten ja nuorten kanssa yleisissä palveluissa työskenteleville ammattihenkilöille lyhyemmän lastensuojelun täydennyskoulutuksen järjestäminen on tarpeen. Monilla ammattiryhmillä on jo peruskoulutuksensa kautta tietoa lapsen kehityksestä ja valmiudet perheiden kanssa

6 Lausunto 6 (8) työskentelyyn. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen osalta ko. koulutuksessa tulisi painottaa lastensuojeluun liittyvää osuutta Toimiva lapsi & perhe hankkeen mukaisten käytäntöjen käyttöön otto aikuisten palveluissa on kannatettavaa ja voi tukea aikuispalveluita toteuttamaan lastensuojelulain 10 mukaista velvoitetta lapsen tuen tarpeen selvittämiseksi ja tuen järjestämiseksi Jos lapsella on pitkäaikainen ongelma, jonka vuoksi hän tarvitsee tukea monelta eri taholta, on perusteltua, että hänelle nimetään vastuutyöntekijä, esimerkiksi vastuullinen palveluohjaaja silloinkin kun lapsi ei ole lastensuojelun asiakkaana Kansallisen lasten hyvinvoinnin seurantarekisterin perustaminen palvelisi kaikkien palvelujen kehittämistä ja esimerkiksi positiivisen diskriminaation periaatteiden viemistä käytäntöön (lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen kehittäminen kokonaisuutena, kts. edellä ) (lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman siirtäminen lastensuojelulaista kuntalakiin osaksi kuntastrategian valmistelua ja seurantaa ja laajentaa kattamaan kunnan lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittäminen kokonaisuutena) 3. Lastensuojelun työntekijöiden osaamisen varmistaminen ja pätevien työntekijöiden saatavuus Vaativaa lastensuojelutyötä joudutaan tällä hetkellä tekemään tilanteessa, jossa päteviä sosiaalityöntekijöitä ei ole riittävästi saatavilla. Tässä tilanteessa ei ole tarpeen lisätä lastensuojelun pätevyysvaatimuksia, vaan huolehtia siitä, että nykyiset pätevyysvaatimukset täyttäviä sosiaalityöntekijöitä on riittävästi saatavilla. On tärkeää, että jo sosiaalityön perusopintoihin sisältyy osioita, jotka perehdyttävät opiskelijoita lastensuojelun kohdeongelmiin ja työn erityispiirteisiin. Lastensuojeluun perehtyminen jatkuu luontevasti osana työelämän täydennyskoulutusta. Sosiaalityön yliopistollisia koulutuspaikkoja tulee lisätä, jotta voidaan varmistaa pätevän henkilöstön saatavuus lastensuojeluun. Lastensuojelun näkökulmasta on tärkeää, että lasten ja nuorten kanssa yleisissä palveluissa työskenteleville ammattihenkilöille järjestetään lyhyempää lastensuojelun täydennyskoulutusta. Lastensuojelun ja peruspalvelujen yhteistyötä, työnjakoa ja velvoitteita koskevat sisällöt ovat koulutuksissa tärkeitä sisältöjä. 4. Ehdotus lastensuojelun erityisvastuualueista Espoossa ehdotus erityisen vaativan lastensuojelun asiakkuuksien siirtämisestä erityisvastuualueen tasolla toimivan moniammatillisen osaamiskeskuksen tehtäväksi ei saa kannatusta. Lapsi- ja perhekohtaisella lastensuojelulla on oltava tiivis yhteys lasten, nuorten ja perheiden muihin palveluihin ja tämä yhteys on parhaiten mahdollista siten, että lastensuojelu pysyy kunnan vastuulla olevana tehtävänä. Erityisen vaativien asiakkuuksien määrittely voi osoittautua vaikeaksi ja tuottaa tilanteita, joissa vastuu asiakkuudesta jää epäselväksi. Erityisvastuualueen tasolla voisi olla tehtävänä varmistaa lastensuojelutyön moniammatillinen, alueellinen kehittäminen. Osaamiskeskustoiminnalle voitaisiin rakentaa myös konsultoiva rooli joissakin erityisen vaativissa tilanteissa lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisen osaamiskeskuksen toiminnan suuntaisesti. Pidämme tärkeänä sitä,

7 Lausunto 7 (8) että Erva -tason tehtävien määrittely tapahtuu tiiviissä yhteistyössä alueen kuntien kanssa. 5. Lastensuojelulain vaikutukset lastensuojelun kehitykseen Vuonna 2008 voimaan tulleella lastensuojelulailla on Espoon kokemusten mukaan ollut monenlaisia vaikutuksia lastensuojeluun. Keskeinen uuden lain vaikutus on, että lastensuojelun asiakasmäärä on lähtenyt kasvamaan madaltuneen ilmoituskynnyksen ja sekä lakiin säädetyn lastensuojelutarpeen selvitysprosessin myötä. Vuonna 2012 Espoossa jo 7,4 % lapsiväestöstä oli lastensuojelun asiakkaana. Ennaltaehkäisevien lapsiperhepalvelujen, esimerkiksi lapsiperheiden perhetyön ja perheneuvolan asiakkaina on samaan aikaan selvästi vähemmän asiakkaita. Palvelurakenteen kehittymisen kannalta ei ole toivottavaa, että lastensuojelusta tulee yhä keskeisempi lasten ja perheiden tukipalvelu. Lasten ja perheiden hyvinvoinnin tuki ja ehkäisevä työ on voitava järjestää muulla tavalla kuin ohjaamalla yhä suurempi määrä tukea tarvitsevista lapsista ja perheistä lastensuojelun asiakkaaksi. Palvelurakenteen vinoutumisen korjaamiseksi vastuuta lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemisesta ja ehkäisevästä työstä on selkiytettävä. Peruspalvelujen ja perheille suunnatun tuen voimavaroja tulisi lisätä. Raportissa esitetään, että lastensuojelusta on edellä kuvatun kehityksen seurauksena tullut paikka, jonne muut palvelut voivat siirtää sekä vastuun että kustannukset lapsista, joiden tuen tarpeet ne ovat havainneet. Varhaiskasvatuksen kokemuksen mukaan näin ei ole, vaan lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen asioista jää usein liian suuri vastuu varhaiskasvatukselle kun yhteistyö lastensuojelun kanssa jää ohueksi. Varhaiskasvatuksen henkilökunta kokee tällöin jäävänsä yksin ja ilman tukea. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ilmoituksia saattaa jäädä tekemättä, ellei lapsella ole välitöntä vaaraa, koska lastensuojelun ei aina koeta toimivan konkreettisesti. Palautetta ilmoitukseen reagoimisesta ei aina tapahdu ja ilmoittaja jää epätietoisuuteen, onko lapsi saanut avun, ellei huoltajia saada yhteistyöhön. Varhaiskasvatuksessa koetaan, että vastuu lapsen tilanteesta jää tällöin varhaiskasvatukselle. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen kollektiivisesti olisi varhaiskasvatukselle sopiva käytäntö, jolloin myöskään mahdollinen uhka ei kohdistu yhteen ilmoituksen tehneeseen henkilöön. Tällaiset tilanteet ja kokemukset ovat suoraan yhteydessä lastensuojelun asiakasmäärän kasvuun, jossa lastensuojelun on yhä useammin priorisoitava asiakkuuksia ja valittava, keiden lasten tilanteisiin keskitytään erityisesti. Vaikka uuden lastensuojelulain voimaantuloa seurannut kehitys ei ole kaikilta osin toivottavaa, on uudella lastensuojelulailla ollut myös myönteisiä vaikutuksia lastensuojelun kehittymiseen. Uusi lastensuojelulaki on auttanut jäsentämään ja kehittämään lastensuojelun työprosesseja, sekä vahvistanut lastensuojelun osaamista. Työskentely on lain myötä kehittynyt lapsilähtöisemmäksi, työprosessit ovat selkiytyneet ja asiakkuudella on nykyisin selkeä alku, suunnitelmallinen vaihe ja lopetus. Lastensuojelutyö on muuttunut läpinäkyvämmäksi asiakkaille ja yhteistyökumppaneiden lastensuojelutuntemus on lisääntynyt.

8 Lausunto 8 (8) Lastensuojelun mitoitusta kommentoidaan erikseen lausunnossa lastensuojelun laatusuosituksista. Juha Metso Perusturvajohtaja (09) juha.metso@espoo.fi Liitteet Tiedoksi - -