Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna 2018"

Transkriptio

1 Lastensuojelun kehittäjäverkosto Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna Esityksen nimi / Tekijä 1

2 Tausta Kehittäjäverkostossa on noussut esiin muutamia teemoja, joita toivotaan työstettävän kansallisella tasolla Avohuollon verkostossa on noussut esiin kolme teemaa asiakastyössä tarvittavan osaamisen määrittely lastensuojelun koordinoiva rooli osana systeemistä työotetta sosiaalihuollon porrasteisuuden jäsentäminen, erityisesti sen tunnistaminen, milloin erityisen tuen tarve laajenee lastensuojelun tarpeeksi Kolmanteen teemaan liittyy omana laajana osana perhetyön porrasteisuuden jäsentäminen lapsi ja perhepalveluissa tämän työn organisointi omana kokonaisuutenaan? Esityksen nimi / Tekijä 2

3 Miten edetään? Kevään aikana on työstetty tarkemmin, miten em. teemoja voitaisiin lähteä käsittelemään Päätetty perustaa kolme työryhmää, jotka muodostetaan ennen kesälomaa, työ alkaa elokuussa ja jatkuu marraskuulle Työskentely on tarkoitus käynnistää loppukevään ja kesän aikana, työskentelyn pääpaino on syksyssä Työskentelyaikaa on LAPEn puitteissa noin kolme kuukautta elokuun puolivälistä marraskuulle Tähdätään siihen, että ryhmätyön tuotos tai välituotos on raportoitavissa marraskuussa Ryhmien koko halutaan pitää pienenä, mutta samalla työskentelyn yksi ohjaava periaate on läpinäkyvyys Sovitaan tapa, jolla kehittäjäverkosto voi osallistua työhön Esityksen nimi / Tekijä 3

4 Tehtävä I: Lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä tarvittavan osaamisen määrittely Lastensuojelun roolin muutos edellyttää lastensuojelun sosiaalityöntekijöinä toimivilta työntekijöiltä laaja-alaista ja samalla erityistä osaamista. Perustan osaamiselle luo sosiaalityön yliopistollinen tutkinto-opetus. Sosiaalityön Sosnet- yliopistoverkoston julkaisussa Sosiaalityön koulutuksen tuottama osaaminen (Lähteinen ym. 2017) kuvataan sosiaalityön koulutuksen tuottamaa osaamista. Peruskoulutuksen pohjalta yhdistettynä huolelliseen työhön perehdytykseen, työssä oppimiseen ja täydennyskoulutukseen saavutetaan tietyn sosiaalityön tehtäväalueen vahva hallinta Esityksen nimi / Tekijä 4

5 Tarve luoda kansallisella tasolla yhtenäinen käsitys siitä, millaista osaamista lastensuojelun sosiaalityön asiakastyön tehtävissä tarvitaan lastensuojelutyön paikan ja roolin muuttuessa Tarve pohtia, millaisia tutkinnon jälkeisiä osaamista tukevia oppimisrakenteita tarvitaan lastensuojelun sosiaalityön tehtäväalueella tarvittavan osaamisen tueksi? Esityksen nimi / Tekijä 5

6 Työryhmän tehtävä Tuottaa ehdotus lapsen asioista vastaavan avohuollon sosiaalityöntekijän tarvitseman osaaminen määrittelemiseksi Pohtia, millaisin keinoin sosiaalityön tutkinnon suorittaneita voidaan tukea jo aivan lastensuojelu-uran alussa saavuttamaan tehtäväalueen vahva hallinta. Erityisesti ryhmää pyydetään ottamaan kantaa ja konkretisoimaan, mitä on lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä tarvittava eettinen osaaminen vuorovaikutusosaaminen työmenetelmäosaaminen oikeudellinen osaaminen palvelujärjestelmäosaaminen sekä työssä kohdattaviin ilmiöihin liittyvä osaaminen Esityksen nimi / Tekijä 6

7 Työryhmän muodostaminen Ryhmän puheenjohtajat: Uudenmaan LAPE-hankkeen tutkimuskoordinaattori YTT, Laura Yliruka ja varapuheenjohtajaksi yliopiston opettaja YTT Sirkka Alho Ryhmä muodostetaan Sosnet yliopistoverkoston edustajista ja lastensuojelun avohuollon ja asiakastyön asiantuntijoista Työryhmän maksimikoko: 10 jäsentä Kehittäjäverkoston ehdotukset: mennessä Ryhmä muodostetaan: mennessä Työskentely: kesä-elokuulta marraskuulle Esityksen nimi / Tekijä 7

8 Tehtävä II: Lastensuojelun sosiaalityön rooli koordinoivana tahona osana lastensuojelun systeemistä toimintamallia Lastensuojelun systeemisen toimintamallin ytimessä on pyrkimys monitoimijaisen ja moninäkökulmaisen, yhteisen ja eheän avun ja tuen tarjoamiseen lapsille ja perheille Systeeminen toimintamalli uudistaa lastensuojelun sosiaalityön monitoimijaiseksi tiimityöksi. Tiimiin tuodaan perheterapeuttista osaamista. Tarve selkiyttää sosiaalityön ja systeemisen tiimin roolia palvelukokonaisuuden koordinoijana Tarve selkiyttää periaatteita, joiden avulla verkostotyötä päästään tekemään systeemisellä otteella, lapsi- ja perhelähtöisesti Esityksen nimi / Tekijä 8

9 Työryhmän tehtävä Valmistelee ehdotuksen systeemisen, monitoimijaisen lastensuojelun verkostoyhteistyön periaatteiksi ja keskeisiksi toimintakäytännöiksi Kuvaa lapsen, vanhempien ja muiden läheisten aseman ja roolit systeemisessä verkostoyhteistyössä Rakentaa ehdotuksen lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja systeemisen tiimin koordinoivaksi/verkostorooliksi kun lapsi on lastensuojelun asiakkaana Kuvaa keskeisten yhteistyökumppaneiden ja ammattitoimijoiden rooleja lapsi- ja perhekohtaisessa verkostoyhteistyössä kun lapsi on lastensuojelun asiakkaana Kuvaa systeemisen verkostoyhteistyön keskeisiä käytäntöjä, esimerkiksi verkostokokouksen asiakaslähtöinen, yhteistoiminnallinen suunnittelu sekä verkostokokouksen johtaminen systeemisellä työotteella Pohtii systeemisellä mallilla työskentelevän lastensuojelun sosiaalityön roolia lapsen palvelutarpeen arvioinnissa ja monitoimijaisessa arvioinnissa Esityksen nimi / Tekijä 9

10 Työryhmän muodostaminen Puheenjohtajat Tiina Civil ja Outi Abrahamsson Puheenjohtajat muodostavat ryhmän siten, että mukaan saadaan lastensuojelun keskeisten yhteistyötahojen edustajia lasten- ja nuorisopsykiatriasta, aikuisten päihde- ja mielenterveyspalveluista, aikuissosiaalityöstä ja sivistyspalveluista lastensuojelun työntekijöitä, jotka työskentelevät jossakin systeemisen mallin pilottitiimissä: konsultoiva sosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijä ja sosiaaliohjaaja/perhetyöntekijä juridisten kysymysten osalta ryhmää konsultoi juristi Jaana Tervo Esityksen nimi / Tekijä 10

11 Tehtävä III (a): Sosiaalihuollon porrasteisuus lapsi- ja perhepalveluissa Sosiaalihuollon porrasteisuuteen liittyvät kysymykset ovat nousseet esiin LAPE-ohjelmassa: perhekeskustoimintamallissa, erityispalveluissa ja osana osaamis- ja tukikeskuksiin liittyvää kehittämistyötä. Sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisen tuen ja palveluiden porrasteisuuden selkiyttämisessä ja jäsentämisessä keskeistä on kyetä kuvaamaan erilaisten asiakasryhmien tuen tarpeita LAPE-ohjelmassa pyritään tunnistamaan sellaiset keskeiset sosiaalihuollon ilmiöt ja niihin liittyvät palvelutarpeet, joihin tarvitaan tukea eri tasoilta Esityksen nimi / Tekijä 11

12 Näkökulmia työskentelyyn Tarve jäsentää lasten ja perheiden tuen tarpeiden laajuuden ja intensiteetin vaihtelua sosiaalihuollossa miten kuvataan tuen tarpeita ehkäisevän ja varhaisen tuen tarpeista laaja-alaisiin ja moniulotteisiin sekä vaativiin tuen tarpeisiin Tarve selkiyttää tuen tarpeiltaan erilaisten lasten ja perheiden palvelukokonaisuuksien koordinaatiovastuuta miten oma-/vastuutyöntekijyys määritellään eri asiakasryhmissä sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa mitä omatyöntekijyys tarkoittaa yhteisasiakkuuksissa terveydenhuollon kanssa Tarve selkiyttää sitä, millaisiin asiakastarpeisiin voidaan vastata shl:n mukaisella työskentelyllä (erityinen tuki) ja milloin tuen tarpeiden laaja-alaisuus tai vakavuus edellyttävät lastensuojelun tukea Esityksen nimi / Tekijä 12

13 Oma- ja vastuutyöntekijyyden selkiyttäminen Omatyöntekijyys millaisten shl:n asiakasryhmien osalta omatyöntekijänä voi olla muu sosiaalihuollon ammattihenkilö kuin sosiaalityöntekijä millaisissa tilanteissa omatyöntekijä voi olla muu kuin sosiaalihuollon ammattihenkilö mitä omatyöntekijyys ja koordinointivastuu tarkoittavat eri asiakasryhmien osalta konkreettisina työtehtävinä ja vastuina Omatyöntekijyys sosiaalityöntekijän tehtävänä erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen tilanteessa omatyöntekijyys ja koordinointivastuu sosiaalityöntekijän konkreettisina työtehtävinä ja vastuina Esityksen nimi / Tekijä 13

14 Omatyöntekijyys lapsen ja perheen moniasiakkuustilanteissa Millaisia periaatteita tarvitaan lapsi- ja perhekohtaisen koordinaatiovastuun määrittelemiseksi sellaisissa tilanteissa, joissa perheenjäsenillä on asiakkuuksia useissa sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa Näissä tilanteissa perheen lapsilla ja aikuisilla voi olla myös useita sosiaalityöntekijöitä ja muita sosiaalihuollon ammattihenkilöitä verkostossaan Esityksen nimi / Tekijä 14

15 Työryhmän tehtävät kartoittaa käytössä olevia tapoja kuvata erilaisia asiakasryhmiä ja tuottaa ehdotus asiakastarpeiden ja -ryhmien kuvaamisen perusteiksi yhtenäisellä tavalla jäsentää sitä, miten tunnistetaan, ettei shl:n mukainen tuki riitä ja tarvitaan lastensuojelulain mukaista tukea tuottaa ehdotus siitä, millaisia arvioinnin apuvälineitä tarvitaan lastensuojelun tarpeen erottamiseksi erityisen tuen tarpeesta sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain rajapinnalla (työvälineen kehittäminen) kuvata, miten lasten, nuorten ja perheiden osallisuus varmistetaan kun tuen tarpeita määritellään sovittaa työ yhteen perhekeskukseen liittyvän kehittämistyön, monialaiseen arviointiin liittyvän työn sekä osaamis- ja tukikeskuskehittämistyössä tehtävän porrastamiseen liittyvän työskentelyn kanssa Esityksen nimi / Tekijä 15

16 Työryhmän muodostaminen Puheenjohtajiksi pyydetty Nanna Miettunen ja Marjo Alatalo Lisäksi ryhmään tarvitaan Kokemusasiantuntemusta Lainsäädännön asiantuntija, juristi Sosiaalihuoltolain mukaisten palveluiden asiantuntemusta Sosiaaliohjauksen asiantuntemusta Neuvolatyön ja opiskeluterveydenhuollon asiantuntemusta Lastensuojelun asiantuntemusta (avo- ja sijaishuolto) Työryhmän maksimikoko: 10 jäsentä Kehittäjäverkoston ehdotukset: mennessä Ryhmä muodostetaan: mennessä Työskentely: kesä-elokuulta marraskuulle Esityksen nimi / Tekijä 16

17 Työryhmä III b: Perhetyön porrasteisuus Perhetyö on keskeinen sosiaalihuoltolain mukainen tukimuoto Myös perhetyön porrasteisuutta on tarpeen jäsentää perhetyön tavoitteet, työmenetelmät ja sisältö eri portailla ehkäisevästä ja varhaisesta perheiden tuesta lastensuojelun tehostettuun perhetyöhön työntekijöille asettuvat osaamisvaatimukset eri asiakastarpeisiin vastaamiseksi perhetyössä miten perhetyön avulla tarjottava tuki yhteen perheen muiden palveluiden kanssa oma- ja vastuutyöntekijän rooli perhetyön myöntäjänä, suunnittelijana ja perhetyön yhteensovittajana lapsen ja perheen muihin palveluihin Tarve myös perhetyön tutkimuskatsaukselle tietoperustan vahvistamiseksi Esityksen nimi / Tekijä 17

18 Työryhmän tehtävät Kartoittaa kyselyn avulla, miten perhetyön muotoja ja perhetyötä kuvaavia käsitteitä sekä miten perhetyön porrasteisuutta on jäsennetty Tuottaa ehdotus yhtenäiseksi tavaksi jäsentää perhetyön porrasteisuutta Kuvata eri portailla perhetyön tavoitteita, työmenetelmiä ja sisältöä työntekijöille asettuvia osaamisvaatimukset eri asiakastarpeisiin vastaamiseksi miten perhetyö sovitetaan yhteen perheen muiden palveluiden kanssa kuvata oma- ja vastuutyöntekijän rooli perhetyön myöntäjänä, suunnittelijana ja perhetyön yhteensovittajana lapsen ja perheen muihin palveluihin Hyödyntää kuvauksen ja sisältöjen määrittelyssä sekä kokemus- että tutkimustietoa (selvitetään alkukesän aikana kv. tutkimuskatsauksen mahdollisuus) 18

19 Työryhmän muodostaminen Puheenjohtajat Perhetyön tutkimuksen asiantuntemusta Kokemusasiantuntemusta Neuvolan ja kouluterveydenhuollon asiantuntemusta Varhaiskasvatuksen asiantuntemusta Sosiaalihuoltolain mukaisten palveluiden asiantuntemusta Sosiaaliohjauksen asiantuntemusta Lastensuojelun asiantuntemusta (avo- ja sijaishuolto) Juristin konsultaatio Työryhmän maksimikoko: 10 jäsentä Kehittäjäverkoston ehdotukset: mennessä Ryhmä muodostetaan: mennessä Työskentely: kesä-elokuulta marraskuulle Esityksen nimi / Tekijä 19

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin

Lisätiedot

Systeemisen monitoimijaisen verkostoyhteistyön periaatteet

Systeemisen monitoimijaisen verkostoyhteistyön periaatteet Systeemisen monitoimijaisen verkostoyhteistyön periaatteet 22.11.2018 Kuopio Tiina Civil, Pirkanmaan LAPE ja Outi Abrahamsson, hankeagentti, Varsinais - Suomen LAPE Taustaa Palveluiden hajanaisuuden ongelma

Lisätiedot

Osaamis- ja tukikeskuksen toimintamallit

Osaamis- ja tukikeskuksen toimintamallit Lape Pirkanmaa Osaamis- ja tukikeskuksen toimintamallit, Projektikoordinaattori Pirkanmaan Lape Asiakastyö Osaamis- ja tukikeskus tuottaa itse vaativia palveluja ja hoitoa pienelle ryhmälle asiakkaita,

Lisätiedot

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi?

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? MUUTOKSEN ELEMENTIT - 2019 Sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelu, ohjaus ja toimeenpano Lainsäädännön ja keskeisten uudistusten valmistelu

Lisätiedot

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke SyTy -kokonaisuus Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke 16.4.2019 SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Koordinaattorit THL/SyTytiimi Työpajat Projektiryhmät

Lisätiedot

Lapsen paras yhdessä enemmän Erityis- ja vaativimman tason kehittäminen Valtakunnallinen kysely sosiaalityöntekijöille

Lapsen paras yhdessä enemmän Erityis- ja vaativimman tason kehittäminen Valtakunnallinen kysely sosiaalityöntekijöille Lapsen paras yhdessä enemmän Erityis- ja vaativimman tason kehittäminen Valtakunnallinen kysely sosiaalityöntekijöille Laura Yliruka & Riitta Vartio & Kaisa Pasanen 1 22.9.2017 Laura Yliruka 18.9.2017

Lisätiedot

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6. Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa

Lisätiedot

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Kooste hankkeissa tehdystä työstä. Ehdotus kokonaisuuden jäsentämiseksi Keskeisiä tuloksia kehittämistyöstä 2017-2018 (raportit ja kyselyt) Koonneet:

Lisätiedot

SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät

SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät 5.6.2019 7.6.2019 SyTy-hanke/Nanna Miettunen 1 SYSTEEMISYYS LASTEN JA PERHEIDEN KANSSA TEHTÄVÄSSÄ

Lisätiedot

Luonnos Perhetyön porrasteisuus

Luonnos Perhetyön porrasteisuus Luonnos Perhetyön porrasteisuus Natalia Kettunen, perhe- ja sosiaalipalvelujohtaja, Sastamala Leena Normia-, erikoissuunnittelija, THL Perhetyön porrasteisuusryhmän tavoite jäsentää perhetyötä tuottaa

Lisätiedot

Monitoimijainen, yhteinen perhetyö

Monitoimijainen, yhteinen perhetyö Monitoimijainen, yhteinen perhetyö mallinnuksen esittely 1 6.9.2017 Yhteiskehittämispäivien tausta Sosiaalialan osaamiskeskukset ja THL rakentavat osana LAPEa tutkimusperustaista ja kansallisesti koordinoitua

Lisätiedot

SYTY-HANKE TAVOITTEET JA TOIMINTATAPA, KOKEMUKSIA MAAKUNNISTA

SYTY-HANKE TAVOITTEET JA TOIMINTATAPA, KOKEMUKSIA MAAKUNNISTA Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö avausseminaari 25.3.2019 SYTY-HANKE TAVOITTEET JA TOIMINTATAPA, KOKEMUKSIA MAAKUNNISTA 26.3.2019 SyTy- hanke - tavoitteet ja toimintatapoa, kokemuksia

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Mihin suuntaan lastensuojelua kehitetään Suomessa?

Mihin suuntaan lastensuojelua kehitetään Suomessa? Mihin suuntaan lastensuojelua kehitetään Suomessa? II LAPE-konferenssi 26.10.2017 YTT, kehittämispäällikkö, THL paivi.petrelius@thl.fi 1 25.10.2017 Lastensuojelun kehittäminen osana palveluiden kokonaisuutta

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Salon kaupunki Sosiaalipalveluiden organisaatio 2017 Aikuis- ja vammaissosiaalityö Väestöpohja: Noin 53 000 Vammaissosiaalityö Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Lastensuojelun systeeminen toimintamalli. Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky.

Lastensuojelun systeeminen toimintamalli. Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky. Lastensuojelun systeeminen toimintamalli Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky. Lastensuojelu tarvitsee muutosta.. Kokonaisvaltaisen toimintakulttuurin uudistamisen tarve Keskeisimmät lastensuojelun sosiaalityön

Lisätiedot

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta

Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta Sosnetin työvaliokunta 2017 - Valvira Sosnet: Sanna Lähteinen, sihteeri ja esittelijä Helsingin yliopisto: Mirja

Lisätiedot

Ei rakennettu yhdessä yössä

Ei rakennettu yhdessä yössä 1 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 2. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan

Lisätiedot

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni

Lisätiedot

ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA

ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 7.3.2018 Aulikki Kananoja ENSIMMÄISEN VAIHEEN TEHTÄVÄT Arvioida uusimman tiedon valossa

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki koulutuspäivä / LAPE, Toimiva arki Marjo Malja, sosiaalineuvos

Sosiaalihuoltolaki koulutuspäivä / LAPE, Toimiva arki Marjo Malja, sosiaalineuvos 31.10.2018 Sosiaalihuoltolaki koulutuspäivä / LAPE, Toimiva arki Marjo Malja, sosiaalineuvos AJANKOHTAISTA SOSIAALIHUOLLOSSA Sosiaalihuollon porrasteisuus kehittyy ollut erityisesti osaamis- ja tukikeskustyössä

Lisätiedot

Sosiaalityön tulevaisuusselvitys

Sosiaalityön tulevaisuusselvitys Sosiaalityön tulevaisuusselvitys Pekka Karjalainen, THL Maakunnallistuva aikuissosiaalityö -kehittämisverkosto 6.11.2018 6.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asettaminen STM on asettanut 2.10.2018 selvityshenkilöryhmän

Lisätiedot

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö

Lisätiedot

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri

Lisätiedot

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan

Lisätiedot

Monitoimijaisen arvioinnin työryhmän tapaaminen klo 8-11 Pikassos Nanna Miettunen ja Maria Antikainen. Pirkanmaan LAPE Pippuri

Monitoimijaisen arvioinnin työryhmän tapaaminen klo 8-11 Pikassos Nanna Miettunen ja Maria Antikainen. Pirkanmaan LAPE Pippuri Monitoimijaisen arvioinnin työryhmän tapaaminen 7.11.2017 klo 8-11 Pikassos Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 7.11.2017 Aamun ohjelma 1. Monitoimijaisen arvioinnin kokonaisuus - mallin esittelyä ja keskustelua

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä 22.5.2018 Pälvi Kaukonen, LAPE Marjo Malja, STM OT-keskus on uusi integratiivinen

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Systeeminen lastensuojelun toimintamalli

Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Systeeminen lastensuojelun toimintamalli mallinnuksen esittely Yhteiskehittämispäivä 28.9.2017 1 Päivi Petrelius Terveisiä eilen päättyneiltä lastensuojelupäiviltä! 2 3.10.2017 Etunimi Sukunimi Yhteiskehittämispäivät

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Perhekeskustyöpaja 23.11.2017 Leena Normia-Ahlsten 27.11.2017 1 Lähtökohdat Palvelujen piiriin voi hakeutua itse halutessaan, ei edellytetä ilmoitusta

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 3. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja perhetyön porrasteisuus Työryhmien ja THL:n ehdotuksia keskustelun avaukseksi

Sosiaalihuollon ja perhetyön porrasteisuus Työryhmien ja THL:n ehdotuksia keskustelun avaukseksi Sosiaalihuollon ja perhetyön porrasteisuus Työryhmien ja THL:n ehdotuksia keskustelun avaukseksi Marjo Alatalo ja Leena Normia-Ahlsten 10.10.2019 Taustaa Sosiaalihuoltolain rakennetta muutettiin siten,

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen

Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut 1 5.2.2018 13.06.2017 asialistalla 1. Lyhyesti LAPE -kuulumisista kansallisella tasolla sekä Pirkanmaalla 2. Edellisen kokouksen tehtävän

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana dokumentointi

Lisätiedot

Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli

Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli Millaisia ehdotuksia eri tahojen monitoimijaisesta työskentelystä lasten ja perheiden kanssa on tehty perhekeskustoiminnassa? Perhekeskus ja lastensuojelu lapsen

Lisätiedot

Jäntevä ja hyvin johdettu viikkokokous & asiakastyön laatu

Jäntevä ja hyvin johdettu viikkokokous & asiakastyön laatu Systeemisen toimintamallin täydennyskoulutus 22.5.2018 Päivi Petrelius Jäntevä ja hyvin johdettu viikkokokous & asiakastyön laatu 28.5.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Systeemisen työotteen varmistaminen:

Lisätiedot

SyTy lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto ja juurrutushanke Esityksen nimi / Tekijä 1

SyTy lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto ja juurrutushanke Esityksen nimi / Tekijä 1 SyTy lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto ja juurrutushanke 2018-2019 11.2.2019 11.2.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 TAVOITTEET JA KESKEISET TEHTÄVÄT 1. Luodaan mallin pysyvää toimeenpanoa

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

Monitoimijainen lastensuojelu. Työryhmät: Monitoimijainen lastensuojelun tiimimalli Lastensuojelun perhetyö ja kuntoutus

Monitoimijainen lastensuojelu. Työryhmät: Monitoimijainen lastensuojelun tiimimalli Lastensuojelun perhetyö ja kuntoutus Monitoimijainen lastensuojelu Työryhmät: Monitoimijainen lastensuojelun tiimimalli Lastensuojelun perhetyö ja kuntoutus PALJON PALVELUITA TARVITSEVIEN PERHEIDEN INTEGRATIIVINEN TUKI SOTESSA Yhteensovittava

Lisätiedot

Lastensuojelun kesäpäivät Kemi

Lastensuojelun kesäpäivät Kemi Lastensuojelun kesäpäivät Kemi 4.-5.6.2019 Erikoissuunnittelija Anne Kantoluoto Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca Socca 1 PÄÄKAUPUNKISEUDUN SYSTEEMISEN TOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN LAPE-

Lisätiedot

ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA

ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA LAPE 21.3.2018 Systeemisen mallin väliseminaari Aulikki Kananoja ENSIMMÄISEN VAIHEEN TEHTÄVÄT Arvioida uusimman tiedon valossa lastensuojelun

Lisätiedot

KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous

KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous 28.10.2013 KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous 28.10.2013 Ennaltaehkäisevien palveluiden kehittämisalue Tavoitteena

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki 31.10.2017 Miten hyvin mallinnuksessa on tunnistettu teemaan liittyvät

Lisätiedot

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen 2.10.2017 Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 4.10.2017 Päivi Viitanen-Marchegiano Päivän ohjelma 2.10.2017 Kuulumiskierros Terveiset THL:n Valtakunnallisilta LAPE-päiviltä

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017 Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Intialainen viisaus Kun aikuiset näkevät lasten ajelehtivan joessa ja jopa hukkuvan,

Lisätiedot

Monitoimijaisen arvioinnin ja yhteistyön kehittäminen - tuotoksia ja jatkosuunnitelmia

Monitoimijaisen arvioinnin ja yhteistyön kehittäminen - tuotoksia ja jatkosuunnitelmia Monitoimijaisen arvioinnin ja yhteistyön kehittäminen - tuotoksia ja jatkosuunnitelmia Maakunnan LAPE-ryhmä 22.10.2018 Nanna Miettunen ja Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa Monitoimijaisen työskentelyn kehittäminen

Lisätiedot

Systeemisen, monitoimijaisen verkostotyön mahdollisuudet ymmärryksen laajentajana

Systeemisen, monitoimijaisen verkostotyön mahdollisuudet ymmärryksen laajentajana Systeemisen, monitoimijaisen verkostotyön mahdollisuudet ymmärryksen laajentajana 20.11.2018 VIP-verkosto Satu Mäki-Fossi, hankekoordinaattori LAPE Etelä-Pohjanmaa Tässä esityksessä Mitä uutta systeemisessä

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Systeemisen lastensuojelun pilotti Vantaalla Hanna Kangastalo, Jaana Kivistö & Niina Pietilä

Systeemisen lastensuojelun pilotti Vantaalla Hanna Kangastalo, Jaana Kivistö & Niina Pietilä Systeemisen lastensuojelun pilotti Vantaalla 2018 Hanna Kangastalo, Jaana Kivistö & Niina Pietilä Tiimin periaatteet: Systeemisyys, perheterapeuttinen ymmärrys, suhdeperustaisuus, lapsilähtöisyys, asiakkaiden

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä OPPIMISEN TUEN FOORUMI Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, LAPE Marjo

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Keskeiset LAPE-periaatteet Osallisuus Tärkeänä

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijöiden ammattitaidon arviointi

Sosiaalityöntekijöiden ammattitaidon arviointi Sosiaalityöntekijöiden ammattitaidon arviointi Valviran sosiaalihuollon ammattihenkilöiden valvontakoulutus Helsinki 17.5.2018 ja Oulu 22.5.2018 Mirja Satka, sosiaalityön professori, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Akaa kaupunki ja Sirkka Rousu/Pystymetsä Oy 2015 1 Tarve FAKTAT

Lisätiedot

Lastensuojelun systeemisen mallin pilotointi

Lastensuojelun systeemisen mallin pilotointi Lastensuojelun systeemisen mallin pilotointi 4.9.2018 Lastensuojelun systeeminen malli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on ollut tuomassa mallia Suomeen. Osana Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Kaakkois-Suomen osahanke Twitter #uudenlaista sosiaalityötä OSA I Valtakunnallinen hanke PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 2

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon Lape Pirkanmaa LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon 25.4.3018 Projektikoordinaattori Nanna Miettunen nanna.miettunen@pikassos.fi p. 050 3495610 MITÄ LAPESSA TEHDÄÄN? 2 Yhdistetään sote-palvelut asiakaslähtöisiksi

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan

Lisätiedot

KUNTOUTTAVAN SOSIAALITYÖN ERIKOISLALA. Anne Korpelainen, YTM, gerontologinen sosiaalityöntekijä

KUNTOUTTAVAN SOSIAALITYÖN ERIKOISLALA. Anne Korpelainen, YTM, gerontologinen sosiaalityöntekijä KUNTOUTTAVAN SOSIAALITYÖN ERIKOISLALA Anne Korpelainen, YTM, gerontologinen sosiaalityöntekijä Koulutustarve ja osaamistavoitteet Koulutustarve perustuu - uudenlaisiin osaamisvaateisiin, jotka liittyvät

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Savo tulokset

LAPE Pohjois-Savo tulokset LAPE Pohjois-Savo tulokset YHDESSÄ! hanke 1 Perustiedot Toiminta-aika: 1.1.2017 31.12.2018 Kehittämiskohteet: 1) Perhekeskustoimintamallin kehittäminen ja käyttöönotto 2) Erityis- ja vaativimman tason

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Leena Normia-Ahlsten ja Nanna Miettunen

Leena Normia-Ahlsten ja Nanna Miettunen Sosiaalihuollon ja perhetyön porrasteisuus Työryhmien ja THL:n ehdotuksia keskustelun avaukseksi Socialvårdens och familjearbetets klassifisiering & Familjecenter - Sosiaalihuollon ja perhehetyön porrasteisuus

Lisätiedot

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari 16.12.2016 Mari Ahlström Leena Repokari Johanna Hedman Mia Tapiola Integraation edellytykset 1/4 Päättäjien ja johdon sitoutuminen

Lisätiedot

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous Pirkanmaan Lapen eteneminen Ohjausryhmän kokous 3.4.2017 1 18.5.2017 Hankkeen etenemisen tilanne Täydennetty ja saatuun valtionavustukseen sopeutettu hankehakemus toimitettu Sosiaali- ja terveysministeriöön

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö 09.10.2018 Jussi Pihkala OKM:n vaativan erityisen tuen kehittämisryhmä teki 12 ehdotusta syksyllä 2017 muun muassa VIPverkostojen käynnistäminen Kaikkia ehdotuksia viedään

Lisätiedot

Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät

Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät 31.8.2018 Arja Hastrup, johtava asiantuntija, THL Leena Normia-Ahlsten, erikoissuunnittelija, THL Miksi monialaista arviointia tarvitaan? Arvion

Lisätiedot

Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa

Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa Pirkanmaan LAPE Pippuri Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa 2.2.2018 Yhteiskehittämispäivä Maria Antikainen ja Nanna Miettunen Nykytilanne Lapsen ja perheen tilannetta kartoitetaan

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1 KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1 TYÖRYHMÄN NIMI: pvm: jolloin täytetty työryhmän kanssa KEHITTÄMISTEHTÄVÄN NIMI TAVOITTEET Leppävaaran sosiaaliohjaajat (Espoo, lastensuojelun avopalvelut)

Lisätiedot

OT-keskukset osana Lape-muutosohjelmaa

OT-keskukset osana Lape-muutosohjelmaa Lape Pirkanmaa OT-keskukset osana Lape-muutosohjelmaa VIP-verkostolle 19.9.2018 Projektikoordinaattori Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 2 OT-keskus: Osaamis- ja tukikeskus Osaamis- ja tukikeskus

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi 29.11.2017 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Perhekeskuksen rakennuspalikat = kansalliset linjaukset Selkiytetään ja konkretisoidaan perhekeskuksen tehtävät lasten

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 24.11.2017 KLO 9.00-11.30 Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Esittäytymiskierros? Lisäys listalle: terveiset valtakunnallisilta

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta

Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta Valtakunnalliset neuvolapäivät 7.11.2017 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Tutkijatapaaminen 30.11.2017 Lapsiystävällinen maakunta Lapsiystävällinen maakuntastrategia, lapsibudjetointi

Lisätiedot

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään 8.2.2018 Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Sisällys Lastensuojelun tehtävät Lastensuojelun asiakkuuden

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamalli Kehittämistyöryhmän tapaaminen Torstaina klo 9-12 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE Pippuri

Perhekeskustoimintamalli Kehittämistyöryhmän tapaaminen Torstaina klo 9-12 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE Pippuri Perhekeskustoimintamalli Kehittämistyöryhmän tapaaminen Torstaina 26.10.2017 klo 9-12 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 26.10.2017 Päivi Viitanen-Marchegiano ja Maria Antikainen

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja 3.11.2017 1 Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Matalan kynnyksen toimintaa: Liikuntaseteli

Lisätiedot

Monitoimijaisen arvioinnin työryhmä klo Metso luentosali Pihlaja. Nanna Miettunen ja Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

Monitoimijaisen arvioinnin työryhmä klo Metso luentosali Pihlaja. Nanna Miettunen ja Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa Monitoimijaisen arvioinnin työryhmä 22.10.2018 klo 12.30-15.00 Metso luentosali Pihlaja Nanna Miettunen ja Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Tervetuloa ja esittäytymiset Ajankohtaiset asiat LAPEsta

Lisätiedot

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE OT-keskukset - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO Kehittämishankkeeseen osallistuvat Helsingin, Espoon ja Vantaan koulupsykologit ja koulukuraattorit. Koordinoiva kaupunki on Vantaa. Ohjausryhmä: Vantaa

Lisätiedot

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Sosiaalihuollon palveluprosessit, päätöksenteko ja kehittämistyö muodostuvassa palvelujärjestelmässä Sosiaali- ja terveysvaliokunta maanantai 21.05.2018 klo 13:00 /HE 16/2018 vp Riitta Hakoma Järjestäminen:

Lisätiedot