Uralin rovastikunta A, Venäjä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uralin rovastikunta A, Venäjä"

Transkriptio

1 1 Uralin rovastikunta A, Venäjä Kumppani: Inkerin Kirkko Hankkeen kuvaus Uralin rovastikunnassa on yksitoista Inkerin kirkon evankelis-luterilaista seurakuntaa. Tämän lisäksi eri paikkakunnilla kokoontuu useita kristillisiä ryhmiä. Uralin seurakunnat ovat syntyneet lähetystyön tuloksena, muutamaan liittyy myös ihmisten inkeriläisyystausta. Uralin rovastikunta sijaitsee Euroopan itäisimmässä osassa Uralin vuoriston länsipuolella. Rovastikunnan alueella elää paljon ihmisiä, joilla ei ole kosketusta kristinuskoon: esimerkiksi alueella on luonnonuskoisia, muslimeja ja ihmisiä, joilla ei muista syistä ole mitään käsitystä kristinuskosta. Jeesuksen sanoma uskosta, toivosta ja rakkaudesta halutaan tuoda myös näiden ihmisryhmien kuuluville. Uralin rovastikunnan alueella on erityisen paljon vähemmistökansoja, joilla on oma kulttuuri ja kieli. Näistä kielistä useimmat ovat suomalais-ugrilaisia kieliä. Näiden ihmisten vähemmistökieli -ja kulttuuri on säilynyt vahvana maaseudulla ja kylissä. Tämä heijastuu seurakuntien elämään ja toimintaan; monessa seurakunnassa jumalanpalvelus on kaksikielinen. Alueen asukkaista monet ovat köyhiä, ja diakonian merkitys korostuu seurakunnissa. Luterilaisuus on usein myös seurakunnan ulkopuolisille varsin vieras ilmiö. Paikalliset, seurakunnan ulkopuoliset ihmiset, pitävät helposti luterilaisuutta lahkona. Tämä leimautuminen lahkoksi on vähemmistökirkolle suuri haaste. Seurakuntalaiset kokevat, että heidän täytyy puolustautua ja olla valmiina puolustamaan kirkkoaan. Heidän ja seurakunnan työntekijöiden vastuulla onkin muun väestön valistaminen väärien ennakkoluulojen poistamiseksi. Suomen Lähetysseura tukee tässä hankkeessa viittä seurakuntaa. Lisäksi yksi seurakunta saa tukea seurakunnan iltapäiväkerhon projektia varten. Lähetysseura tukee myös rovastikunnan yhteistä toimintaa. Lähetysseuran tuen tavoitteena on tukea ennen kaikkea paikallisten seurakuntien toimintaa. Samalla tuetaan seurakunnissa tehtävää tavoittavaa työtä. Sen kautta halutaan tavoittaa uusia ihmisryhmiä evankeliumin äärelle. Tuen yhtenä tavoitteena on, että seurakunnat kasvaisivat kohti taloudellista riippumattomuutta, että niistä tulisi ns. itsekannattavia yksiköitä. Tämä on monissa köyhissä seurakunnissa todellinen haaste. Mahdollisuudet taloudelliseen itsenäisyyteen vaihtelevat seurakunnittain muun muassa jäsenten varallisuudesta riippuen. Tämän rovastikunnassa seurakuntien jäsenet ovat useimmiten pienituloisia.

2 2 Hankkeen toiminnot raportointiaikana Joshkar Olan seurakunta Joshkar Ola on Mari-Elin tasavallan pääkaupunki. Suomalais-ugrilaisiin kansoihin kuuluvat marit ovat alueen alkuperäisväestöä. Mareista noin eli noin puolet asuu Marin tasavallassa. Valtaosan äidinkieli on edellen marin kieli. Joshkar-Olan seurakunnassa käytetään sekä maria että venäjää. Seurakunnan painopisteet ovat diakonia- ja lähetystyö. Palkattuina työntekijöinä seurakunnassa on kaksi pappia, sihteeri ja emäntä. Myös aktiivisia vapaaehtoisia on mukana toiminnassa. Kirkon vieressä sijaitsevan lähetystalon ansiosta seurakunnalla on leirien ja kurssien pitämiseen mitä mainioimmat edellytykset. Lähetystalossa voi myös majoittaa vieraita. Lähetystalolla pidetään muiden seurakuntien kanssa yhteisiä lasten -ja nuortenleirejä ja lisäksi rovastikunnan yhteisiä kursseja ja tapahtumia. Helmikuussa pidettiin seurakuntien yhteinen nuortenleiri, johon osallistui 70 nuorta kaikkialta rovastikunnasta. Kesäkuussa oli vuorossa seurakuntien yhteinen perheleiri. Lähetystalosta (joka toimii siis myös majoitusrakennuksena) vuokrataan huoneita myös ulkopuolisille. Se antaa mahdollisuuksia seurakunnan itsekannattavuuden vahvistamiseen. Seurakunnassa on toimintaa lähes viikon jokaiselle päivälle. Sunnuntaisin jumalanpalvelukseen kokoontuu keskimäärin 37 ihmistä, tiistaisin pidetään rukoushetki ja nuortenilta. Keskiviikkona ja torstaina kokoonnutaan raamattupiireihin ja perjantaina nuorteniltaan. Näihin tilaisuuksiin osallistuu keskimäärin henkilöä. Työntekijäpalaveri on kerran viikossa. Seurakuntaneuvosto on kokoontunut kuusi kertaa raportointijakson aikana. Raportointijakson ensimmäisen puolen vuoden aikana, seurakunnassa on kastettu kolme henkilöä ja hautaan siunattu yksi henkilö. Lähetystyötä on jatkettu kahdella alueen ulkopuolella olevalla paikkakunnalla: Zvenigovossa ja Parangassa kokoonnutaan jumalanpalvelukseen kerran kuussa. Seurakunnan on myös jatkunut diakoniaprojekti, huone päiväksi. Siinä ihmiset saavat kirkossa aterian ja muuta apua. Seurakunnan järjestämien elokuva-iltojen suosio on jatkunut. Haasteina kirkkoherra mainitsee mm. suhteiden ylläpitämisen ulkopuolisiin, naapureihin ja viranomaisiin, jotta seurakunnat voivat tehdä työtä rauhassa. Myös kirkon ns. vanha puoli vaatii jatkuvasti remonttia. Se puolestaan syö seurakunnan varoja. Sortan seurakunta Parinkymmenen kilometrin päässä Joshkar Olasta sijaitsee köyhä marilainen maalaiskylä, Shuorsala. Siellä toimii Joshkar Olan kappeliseurakunta, Sortan seurakunta.

3 3 Seurakunnan toiminta painottuu tavoittavaan työhön, lasten parissa tehtävään työhön ja diakoniaan. Alueen ongelmat, kuten köyhyys, työttömyys, alkoholismi ja väkivalta ovat jatkuvasti läsnä seurakunnan alueella ja vaikuttavat seurakunnan painotuksiin. Myös luonnonuskon harjoittaminen on alueella tavallista. Kylän keskustassa sijaitseva kirkkorakennus on jo itsessään todistus. Se todistaa olemassaolollaan alueen asukkaille Jumalan rakkaudesta Jeesuksen Kristuksen kautta. Suomen Lähetysseura tukee erillisenä toimintona lisäksi seurakunnan iltapäiväkerhoa, joka pidetään viitenä päivänä viikossa. Lapset kokoontuvat koulupäivän jälkeen kirkolle. He saavat siellä lämpimän aterian ja voivat viettää iltapäivän turvallisessa ympäristössä, jossa on järjestetty ohjattua toimintaa. Iltapäiväkerhon ja muun lapsityön kautta kirkon sanoma on tullut yhä useammalle kyläläiselle tutuksi, vaikka seurakunta kohtaakin vielä paljon ennakkoluuloja. Parin vuoden tauon jälkeen on ollut ilo todeta, että pyhäkoulutoiminta on taas saanut jatkaa kouluissa ja lisäksi myös yhdessä päiväkodissa. Kirkon pappina toimii Aleksander Mityakov. Hänen vaimonsa Anja vastaa seurakunnan pyhäkoulu, musiikki - ja diakoniatyöstä. Pyhäkoulun tulee joka sunnuntai lasta. Pyhäkoulu kokoontuu myös kahdella muulla paikkakunnalla kerran kuussa. Toinen pyhäkoulu kokoontuu 110 kilometrin päässä Shuorsalasta. Raamattutunteja pidetään kaksi kertaa viikossa. Jumalanpalvelukseen osallistuu keskimäärin seurakuntalaista. Pappi tekee myös yhteisiä lähetysmatkoja muiden seurakuntien kanssa oman alueensa ulkopuolelle. Raportointiaikana Anna Mityakov on tehnyt omista lauluistaan koostuva hengellisen CD-levyn, jonka musiikkia hän on esittänyt eri paikkakunnilla pitämissään konserteissa. Kirkon pihalla pidettiin kesäkuussa kaikille avoin ulkoilmakonsertti kyläläisille. Helmikuussa pidettiin lasten päiväleiri. Osallistujia oli Kesäkuun suosittuun lastenleiriin osallistui lasta. Pappispariskunta on myös käynyt kirkon perhekurssit. Kurssien rohkaisemina he ovat aloittaneet perhetyön seurakunnassaan. He ovat alkoittaneet työn tapaamalla ja tukemalla seurakunnan vanhempia ja pariskuntia. Gurez Pudga Gurez-Pudgan seurakunta toimii Udmurtiassa usean sadan kilometrin päässä muista Inkerin kirkon seurakunnista. Gurez Pudgan kirkko, joka sijaitsee pienessä kylässä, on kirkkoherran taitavan työn avulla kunnostettu vanhasta leipomosta ja se valmistui Seurakunnan pappina toimii Kazanista kotoisin oleva Marat Fazlullin. Gurez-Pudgassa seurakunnassa on monenikäistä väkeä, myös moni paikallinen nuori ja nuori perhe ovat löytäneet mukaan toimintaan. Seurakunnan nuorten joukosta kaksi nuorta sai kesäkuussa opiskelupaikan Inkerin kirkon Teologisesta Instituutista. Sunnuntain jumalanpalveluksen ohella pidetään seurakunnassa myös viikottaiset raamattutunnit. Lastenkerho on kokoontunut kymmenen kertaa raportointiaikana. Seurakunnan nuoret osallistuvat aktiivsesti myös Uralin rovastikunnan muiden seurakuntien järjestämiin tapahtumiin ja leirieihin.

4 4 Uusia seurakuntalaisia on kastettu tällä ajanjaksolla viisi. Kuten aiempinakin vuosina, myös tänä keväänä, nuoret järjestivät neljän päivän souturetken Valla-jokea pitkin. Mukana oli yhteensä 18 osallistujaa myös muista seurakunnista. Näin kirjoittaa Ilmira, seurakunnan kirjanpitäjä: Kun tulimme rannalle, oltiin yhdessä, järjestettiin leikkejä, rukoiltiin ja luettiin Jumalan sanaa. Yksi osallistujista otti retkemme aikana vastaan Pyhän kasteen. Kaste Gurez Pudgassa. Sen toimitti seurakunnan kirkkoherra Marat Fazullin. Tzeboksar Tsuvassian tasavallan pääkaupungissa Tzeboksarissa toimii pieni luterilainen Pyhän apostoli Jaakobin seurakunta. Tsuvassia rajoittuu pohjoisessa Mari-Eliin ja idässä Tatarstaniin. Tzeboksarissa on noin asukasta. Seurakunta on pieni, noin henkilöä, ja se kokoontuu vuokratussa kerrostaloasunnossa. Seurakuntaa johtaa Aleksander Tzernov. Hän on aikoinaan käynyt perusteologian kurssin Keltossa. Niin kuin monessa muussakin seurakunnassa, pappi ja muut seurakunnan vastuunkantajan käyvät päätoimisesti muissa töissä. Viikko-ohjelmaan kuuluu jumalanpalvelus, rukoushetki ja raamattupiiri. Viikko-ohjelman lisäksi seurakunta auttaa apua tarvitsevia. Seurakuntalaisia on käynyt sairaiden luona ja jakanut hengellistä kirjallisuutta. Seurakunta on toiminut 15 vuotta, mutta jäsenmäärä ei ole viime vuosina kasvanut. Kasvun pysähtyminen saattaa johtua osittain seurakunnan sisäänpäin kääntyneestä ajattelutavasta. Kirkon vaatimus seurakuntaa kohtaan on, että se toimisi avoimesti ja tekisi myös yhteistyötä muiden rovastikunnan seurakuntien kanssa. Tämä on myös edellytys Lähetysseuran tuen jatkamiselle vuodelle Kazan Tatarstanin tasavallan pääkaupunki Kazan on yksi Venäjän suurimmista kaupungeista ja myöskin yksi Venäjän kasvukeskuksista. Tatarstan on vahvasti islamilainen tasavalta, mikä jossain määrin rajoittaa kristillisten seurakuntien toimintamahdollisuuksia. Kaupungissa on lähes yhtä paljon venäläisiä kuin tataareja sekä näiden lisäksi pieniä määriä muiden kansallisuuksien edustajia. Kaupungissa on myös protestantteja ja näiden joukossa pieni, mutta kasvava joukko luterilaisia. Inkerin kirkon luterilainen seurakunta on perustettu vuonna 2002, ja tällä hetkellä on rakenteilla uusi kirkko. Sen on määrä valmistua alkuvuodesta 2016.

5 5 Kazanin seurakunta viettää jumalanpalvelusta uudessa seurakuntasiivessä kirkkoherransa Anatolij Pagasin johdolla. Kazanin ensimmäisen protestanttisen kirkkorakennuksen valmistumisen myötä, seurakunnan mahdollisuus uusia ihmisiä tavoittavaan työhön vahvistuu. Uuden kirkon ensimmäinen osa, niin sanottu seurakuntasiipi, otettiin käyttöön vuoden 2014 alussa. Uusi kirkko on seurakuntalaisten mukaan tärkeä luterilaisuuden hyväksynnänkin näkökulmasta. Kirkko, jossa on torni ja sen huipulla risti, kertoo kaupunkilaisille, ettei luterilaisuudessa ole kyse lahkolaisuudesta. Seurakunnan kirkkoherra Anatolij Pogasij, joka on ammatiltaan paitsi pappi, myös juristi ja filosofian tohtori, toimii myös Kazanissa protestanttisten kirkkokuntien neuvoston puheenjohtajana. Seurakunnan päätoimen ohella seurakunnassa pidetään säännöllisesti raamattutunteja nuorille maanantaisin, tiistaina työssäkäyville ja keskiviikkoisin eläkeläisille. Lisäksi torstaina pidetään raamatturyhmä kirkossa ja perjantaisin kirkkoherran kotona. Tämä kotiryhmä on kokoontunut jo 25 vuoden ajan, kertoo kirkkoherra. Kerran kuussa, lauantaina, on erityisellä teemalla järjestettävä seminaari. Teemoja ovat olleet mm. kirkkohistoria, perhesuhteet, nuoret ennen avioliittoa. Kesäkuussa järjestettiin nuortenleiri yhden seurakuntalaisen mökillä. Yhteisiä rukoushetkiä on järjestetty muiden protestanttisten kirkkojen kanssa. Rukoushetkissä on mm. rukoiltu Israelin puolesta, Ukrainan rauhan puolesta ja kristillisten kirkkojen yhteyksien puolesta. Seurakunta jakaa humanitaarista apua sitä tarvitseville, ja muiden kirkkojen kanssa tehdään yhteistyötä ja autetaan kodittomia. Meidän tavoitteemme, niin kuin kirkon yleisenäkin tavoitteena on, tuoda pelastuksen evankeliumia ja auttaa uskovaisia säilymään uskossa, kunnes he pääsevät Herran Jeesuksen Kristuksen luo, sanoo kirkkoherra. Yhtenä huolenaiheena seurakunnassa on lasten vähäinen määrä. Iso joukko seurakunnan entisiä lapsia on nyt kasvanut nuoriksi ja he ovat aktiivisia nuorten toiminnassa. Lain mukaan lapsia ei kuitenkaan saa kutsua avoimesti mukaan seurakunnan toimintaan. Teemme kuitenkin kaiken mahdollisen evankeliumin levittämiseksi myös lasten parissa. Lähetysseuran yleinen toimintatuki Uralin rovastikunnalle kohdistuu lääninrovastin palkkakustannuksiin sekä rovastikunnan yhteisiin tapahtumiin kuten seminaareihin,

6 6 leireihin ja muihin tapahtumiin. Uutena työmuotona rovasti on järjestänyt säännöllisesti skypekonferensseja tiistaiaamuisin seurakuntien työntekijöiden kesken. Rovasti on tehnyt seurakuntamatkoja seuraaviin seurakuntiin: Saranskiin, jossa hän auttoi seurakunnan asiakirjojen kanssa, Syktyvkariin missä pidettiin seminaarin seurakunnan kasvusta. Sen yhteydessä hän kävi myös Kirovissa tapaamassa ihmisiä, jotka haaveilevat luterilaisen seurakunnan uudelleensyntymisestä alueella. Jokakesäiseen rovastikunnan perheleiriin Joshkar Olassa osallistui tänä vuonna neljäkymmentä seurakuntalaista. Perheleirin (kuva) keskeisinä teemoina olivat kristillisen lähetyksen perusteet Raamatussa ja nykyajan lähetystyö käytännössä. Vierailijana oli Inkerin kirkon lähetystyön johtaja Ivan Laptev. Leirin yhteydessä pidettiin myös työntekijäkokous. Lääninrovasti on ollut myös Inkerin kirkon edustajana useissa kansainvälisissä konferenseissa. Hän osallistui mm. Luterilaisen maailmanliiton järjestämään Nuoret reformaattorit - konferenssiin Norjassa. Hankkeen tulokset ja vaikutukset raportointiaikana Rovastikunnan seurakuntakoulun perusteologinen kolmas kurssijakso pidettiin Joshkar Olassa. Vastuunkantajia ja vapaaehtoistoimintaa löytyy tämän rovastikunnan seurakunnissa erityisen paljon. Merkittävä positiivinen tekijä on vuonna 2000 Joshkar Olan seurakunnan yhteyteen perustettu Seurakuntakoulu, joka toimii tälläkin hetkellä, mutta nyt sen keskuspaikkana on Kazan. Koulutus on jatkoa rippikouluopetukselle. Se on tarkoitettu kaikenikäisille ja koulutusta järjestetään rovastikunnan eri seurakunnissa. Koulutuksen tavoitteena on viedä evankeliumia eteenpäin, vahvistaa seurakuntalaisten tietoja kristinopista ja kirkkohistoriasta, ja kasvattaa seurakuntalaisia aktiiviseen seurakuntaelämään ja palvelemaan omilla lahjoillaan seurakunnassa. On ilo huomata, että seurakuntien aktiivisten vapaaehtoisten joukossa on monia kurssin käyneitä, toteaa teologian maisteri ja kurssien vetäjä Dina Korepanova. Osana Seurakuntakoulua on tänä vuonna järjestetty perusteologinen kurssi, jossa on ollut mukana 16 opiskelijaa. Kurssilaiset ovat kokoontuneet kolmessa 3-4 päivän jaksossa kevään aikana, ja viimeinen jakso pidetään syksyllä -15.

7 7 Koulutusjaksojen välissä on kotitehtäviä ja harjoittelujakso omassa seurakunnassa. Uralin rovastikunnasta monet on löytäneet tiensä teologisiin opintoihin seurakuntakoulun kautta. Vuoden alussa Konstantin Subbotinista tuli rovastikunnan uusi lääninrovasti Jaroslav Botskovin siirryttyä eläkkeelle. Konstantin on kotoisin Tzeboksarin kaupunkista, jossa hän myös johtaa luterilaista ryhmää. Ryhmä on jo hyväksytty Inkerin kirkon seurakunnaksi, mutta se odottaa vielä valtion rekisteröimispäätöstä. Konstantin Subbotin on alusta alkaen ottanut aktiivisen roolin rovastikunnan työssä. Hänestä onkin tullut nopeasti Lähetysseuran tärkeä yhteistyökumppani: Raportointijaksolla olemme miettineet yhdessä mm. seurakuntien erilaisia tilanteita, ongelmia ja niiden tulevaisuudensuunnitelmia. Olemme myös miettineet seurakuntien tilanteita Suomen Lähetysseuran tukemien hankkeiden kautta. Rovastikunnan sijainnin ja seurakuntien välimatkojen takia rovastin työ helpottaa myös Lähetysseuran työtä hankkeiden seurannan ja seurakuntien tukemisen kannalta. Rovastin pitämissä skypekeskusteluissa työntekijät saavat jakaa monenlaisia asioita: uutisia, ongelmia, joita syntyy työssä ja seurakuntaelämässä, suunnitelmia ja rukouspyyntöjä, tulevan sunnuntain saarnan teema on myös nostettu esille. Konstantin Subbotinin toteaa, että skypen kautta käytävä keskustelu auttaa kaukaisten seurakuntien (pisin välimatka kahden seurakunnan välillä on 500km) työntekijöitä olemaan yhteydessä toisiinsa entistä enemmän. Tapaamiset vaikuttavat myös myönteisesti ideoiden syntymiseen ja tukevat yhteishenkeä ja henkilökohtaista elämää, hän kertoo. Muita huomioita/viestejä työn tukijoille Uralin rovastikunnan uusi rovasti Konstantin Subbotin. Kiitos, että olette mukana tukemassa tätä tärkeätä työtä Uralin rovastikunnassa evankeliumin leviämiseksi. Rukoilemme Kazanin kirkon rakennustyön puolesta, kaikkien pappien ja heidän perheidensä puolesta, uuden rovastin puolesta. Rukoilemme uusia vastuunkantajia seurakuntiin, ja että yhä suurempi joukko ihmisiä löytäisi tiensä Kristuksen luo.

Uralin rovastikunnan nimikkoraportti 2/2014, Venäjä

Uralin rovastikunnan nimikkoraportti 2/2014, Venäjä 1 Uralin rovastikunnan nimikkoraportti 2/2014, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Inkerin kirkko jakaantuu seitsemään rovastikuntaan. Niistä yksi on Uralin rovastikunta, johon kuuluu 10 seurakuntaa

Lisätiedot

Uralin rovastikunnan työn nimikkoraportti, Venäjä 1/2014

Uralin rovastikunnan työn nimikkoraportti, Venäjä 1/2014 1 Uralin rovastikunnan työn nimikkoraportti, Venäjä 1/2014 Kumppani Raportoija Kuvat Inkerin kirkko, Uralin rovastikunta ja sen seurakunnat Christina Heikkilä, KIT-koordinaattori Pekka Mikkola, Christina

Lisätiedot

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Juhlapyhinä seurakunnan babushkat pukeutuvat kansallispukuihin Lähetysseuran tukeman työn painopiste Bashkortostanissa

Lisätiedot

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä 1 Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani: Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Lasten ja nuorten leiri päättyi jumalanpalveluksella ja lopussa jokainen sai muistoksi leirin aikana tehdyn valokuvakalenterin.

Lisätiedot

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä 1 Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon koulutuskeskus, joka kouluttaa kirkon tarpeisiin teologeja, lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä,

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Inkerin kirkon Teologinen Instituutti sijaitsee Keltossa, Pietarin ulkopuolella Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon

Lisätiedot

Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014

Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014 1 Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014 Kumppani Inkerin kirkko, Venäjä Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutin uusi rakennus, Inkeri-talo sekä Inkerin kirkon vanhainkoti taustalla

Lisätiedot

Inkerin kirkko nimikkoraportti, Venäjä 1/2014

Inkerin kirkko nimikkoraportti, Venäjä 1/2014 1 Inkerin kirkko nimikkoraportti, Venäjä 1/2014 Kumppani Raportoija Inkerin ev.lut kirkko Venäjällä KIT-koordinaattori: Christina Heikkilä Hankkeen kuvaus Inkerin kirkko perustettiin lähes 400 vuotta sitten

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

Kirkon srk-työn kehittäminen

Kirkon srk-työn kehittäminen Kirkon srk-työn kehittäminen Yhteistyökumppani: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko ELCT Lutheran Mission in Thailand LMT Hankkeen kuvaus: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko on perustettu vuonna 1994.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

Inkerin kirkko, Venäjä

Inkerin kirkko, Venäjä 1 Inkerin kirkko, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus 1990-luvun alussa, Inkerin kirkon uuden nousun myötä, syntyi paljon uusia seurakuntia, aluksi Pietarin ja Karjalan alueille ja myöhemmin

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Inkerin kirkon kapasiteetin vahvistaminen

Inkerin kirkon kapasiteetin vahvistaminen Inkerin kirkon kapasiteetin vahvistaminen Yhteistyökumppani: Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus lyhyesti: Runsaat 400 vuotta sitten alkunsa saanut Inkerin kirkko toimii valtavalla maantieteellisellä alueella.

Lisätiedot

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015. 1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Diakonian talousneuvonnan projektityöntekijä Soile Niemi Takuu-Säätiön ajankohtaispäivä 14.12.2016 On osa ev.lut.

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta Yhteisiä suuntaviivoja vuoteen 2020 Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin 20.5.2017 palautetta ja jatkokehittelyä varten Palaute: tai ystävyysseurakuntatoiminta

Lisätiedot

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA su 1.7. Apostolien päivä Herran palveluksessa Nuorten ja varhaisnuorten leiri- ja retkeilytoiminnan tukeminen Partaharju-säätiön kautta.

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4).

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4). MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 6/2019 Aika ja paikka tiistaina 11.6.2019 klo 17.00 18,30 Pihlavan kirkon seurakuntasali Läsnä: Kuusiranta Helena, pj Frangén Aija-Mari

Lisätiedot

Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI

Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI www.lutheransinafrica.com toukokuu 2017 Kevään toimintaa Tervehdys kaikille meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä! Helmi-, maalis-

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

Kirkon toiminnallisen ja taloudellisen omaehtoisuuden vahvistaminen

Kirkon toiminnallisen ja taloudellisen omaehtoisuuden vahvistaminen Kirkon toiminnallisen ja taloudellisen omaehtoisuuden vahvistaminen Yhteistyökumppani: Senegalin luterilainen kirkko, ELS Hankkeen kuvaus lyhyesti: Kirkon toiminnallisen ja taloudellisen omaehtoisuuden

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi TUM-412 Luento 9.11.2017 / JP Yliopistonlehtori Sini Hulmi Jumalanpalveluselämän tehtävät harjoittelun aikana (tarkemmin ohjeita alempana) Kaksi liturgiaa Kaksi saarnaa Osallistuminen kasteen, avioliittoon

Lisätiedot

Minä saan nähdä sinun kasvosi, sinä täytät minut ilolla Apt. 2:28

Minä saan nähdä sinun kasvosi, sinä täytät minut ilolla Apt. 2:28 Minareettien keskellä kaikuu kirkonkello Väliahojen työ päättyi Uralilla!"#!"$%!$ Pääsiäisperinteet Venäjällä Minä saan nähdä sinun kasvosi, sinä täytät minut ilolla Apt. 2:28 Pääkirjoitus Psalmi 118:15-17,

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 55/2016 175 Etiopian luterilaisen Mekane Yesus kirkon Dessien uuden kirkon ja toimintakeskuksen valmistumis- ja kirkonvihkimisjuhlaan osallistuminen sekä lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kohteisiin

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus ja IK:n stipendirahasto. Inkerin kirkko, Inkerin kirkon Teologinen Instituutti

Inkerin kirkon teologinen koulutus ja IK:n stipendirahasto. Inkerin kirkko, Inkerin kirkon Teologinen Instituutti Nimikkosopimushankkeen raportti 1/2014 Maa/alue Hanke Hankenumero Kumppani Raportoija Venäjä Inkerin kirkon teologinen koulutus ja IK:n stipendirahasto RU410 ja RU411 Inkerin kirkko, Inkerin kirkon Teologinen

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA KRISTILLINEN SEURAKUNTA Seurakunta on kristittyjen yhteisö. Se toimii paikallisesti ja osana suurempaa kokonaisuutta, maailmanlaajuista kristillistä

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Kirkkoherra Rauno Herranen Alustus arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivillä Huittisten seurakuntakeskuksessa 19.11.2016 Taustaa Huittisten

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit Säynätsalon alueseurakunta Päivään sidotut kolehdit su 6.5. 5. sunnuntai pääsiäisestä (Rukoussunnuntai) Sydämen puhetta Jumalan kanssa Kristillisen spiritualiteetin vaalimiseen muun muassa kouluttamalla

Lisätiedot

Luther Seminary in Thailand (LST)

Luther Seminary in Thailand (LST) 1 Luther Seminary in Thailand (LST) Kumppani Thaimaan ev.lut. kirkko Jumalanpalveluksen ydintä etsimässä evankelistat Hankkeen kuvaus Luther seminary in Thailand (LST) on Thaimaan luterilaisen kirkon teologinen

Lisätiedot

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu 07 Kooste vastauksista . Sukupuolesi 0 0 40 60 80 00 0 40 60 NAINEN 40 MIES 78 EN HALUA VASTATA . Ikäsi 0 0 0 30 40 50 60 5 9 0 9 30 30 39 38 40 49 5 50

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä 1 Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Kumppani: Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon koulutuskeskus, joka sijaitsee Keltossa, lähellä Pietaria. Koulutuskeskus

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI su 7.6. su 14.6. la 20.6. su 21.6. su 28.6. su 5.7. su 12.7. su 19.7. 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet Kirkon Ulkomaanavulle nuorten

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ

Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ Kumppani Namibian Evankelisluterilainen kirkko (ELCIN) Hankkeen kuvaus Namibian Evankelisluterilainen kirkko itsenäistyi vuonna 1954. Sillä on yli 750.000 jäsentä

Lisätiedot

Dia 1. Dia 2. Dia 3. Kiinan monet kasvot

Dia 1. Dia 2. Dia 3. Kiinan monet kasvot Dia 1 1 Kiinan monet kasvot Vuositeemamateriaali 2019 Suomen Pipliaseura Dia 2 Mielikuvasi Kiinasta? Pysähdy hetkeksi miettimään mielikuviasi Kiinasta. Vastaavatko nämä nuoret naiset älykännyköineen kuvaasi

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi Tämä ja luennon alkuosuus nähtävissä kurssikotisivulla https://courses.helsinki.fi/fi/tum- 412/124268595 Materiaali myös blogipalvelussa, josta myös harjoittelunohjaajat näkevät nämä! TUM-412 Luento 5.11.2018

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Kalajoen rovastikunta 18.5.2015 KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Miten luterilaisuus ilmenee Suomessa? Tulevan kirkon nelivuotiskertomuksen esittelyä

Miten luterilaisuus ilmenee Suomessa? Tulevan kirkon nelivuotiskertomuksen esittelyä Miten luterilaisuus ilmenee Suomessa? Tulevan kirkon nelivuotiskertomuksen esittelyä Kimmo Ketola 1 Synodaalikirjan haasteet lukijalle Haastaa lukijan reflektoimaan katsomustaan suhteessa ajankohtaisiin

Lisätiedot

Papin ydinosaaminen

Papin ydinosaaminen Papin ydinosaaminen 14.6.2010 Ammatin kuvaus Kirkon järjestysmuoto erottaa toisistaan pappisviran ja papinviran. Papinviralla tarkoitetaan seurakunnan, seurakuntayhtymän, hiippakunnan tai kirkkohallituksen

Lisätiedot

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ koulutus vuorovaikutus keskustelu some viestintä2020! media sanomamme työyhteisö 2o2o Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2020 Viestinnän kivijalka on kirkon

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan:

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan: RIPPIKOULUN MALLIOHJESÄÄNTÖ Yleisperustelut Kirkkojärjestys edellyttää (KJ 3:3), että kirkkoneuvosto/seurakuntaneuvosto hyväksyy seurakunnalle rippikoulun ohjesäännön. Päätös on alistettava tuomiokapitulin

Lisätiedot

Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten tukeminen

Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten tukeminen Sopimuskohderaportti 1/2018 Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten Kumppani: Jokainen säätiö Hankkeen kuvaus: Kashdij säätiö (Jokainen säätiö) toimii Pietarin alueella ja tekee työtä vammaisten,

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 5/ klo

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 5/ klo 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 5/2017 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 16.5.2017 klo 18.00-18.38 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, pj Gustafsson Tarja Grönblom

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Helmikuu 2013 Kristinuskon ydinopit Tutkimustapa Tutkimuksen teki Radio Dei yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen kanssa. Kysely osoitettiin sähköpostin välityksellä

Lisätiedot

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten kohdata vammainen ihminen käytännön toimin helpottaa hänen osallisuuttaan seurakunnassa aloittaa vammaistyö seurakunnassa Tiesitkö? Miljardi (1 000

Lisätiedot

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012 Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 212 Kastetut 646 Seurakuntaan muuttaneet 5 32 Kirkkoon liittyneet 286 Lisäys yhteensä 5 964 Kuolleet 463 Seurakunnasta muuttaneet 5 455 Kirkosta eronneet 768 Vähennys

Lisätiedot

KRISTINUSKON ALKEET JA USKONTOJEN RINNAKKAISELO

KRISTINUSKON ALKEET JA USKONTOJEN RINNAKKAISELO KRISTINUSKON ALKEET JA USKONTOJEN RINNAKKAISELO 2 SISÄLLYS 1. KRISTINUSKON ABC... 3 1.1 JUMALANPALVELUSKURSSI VALMISTAVAA RIPPIKOULUOPPIA... 4 1.2 JUMALANPALVELUSRYHMÄ... 4 1.3 JUMALANPALVELUKSEN VAPAAEHTOISRYHMÄ...

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59 VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2019 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen, Oulun, Mikkelin, Kuopion, Lapuan, Helsingin

Lisätiedot

Rakkaat ystävämme ja esirukoilijamme!

Rakkaat ystävämme ja esirukoilijamme! Elinan ja Hannun ystäväkirje 26 / 21.6.2014 Elina ja Hannu Heikkilä PL 189, 53101 Lappeenranta hannu.heikkila@felm.org elina.heikkila@felm.org Elina ven. + 7 921 3328 113 Elina suom.+358 50 369 9573 Hannu

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 3 ILTAPÄIVÄKERHON TILANNE 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 3 ILTAPÄIVÄKERHON TILANNE 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 5/2014 Aika Paikka 13.5.2014 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kirkkotila ja kirkolliset toimitukset Liedon kirkossa keskiajalta nykypäivään

Kirkkotila ja kirkolliset toimitukset Liedon kirkossa keskiajalta nykypäivään Kirkkotila ja kirkolliset toimitukset Liedon kirkossa keskiajalta nykypäivään Kirkkotila avautuu -seminaari 20.5.2019 Liedon kirkko 10.40 11.00 Teologinen tiedekunta / Jyrki Knuutila www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA t Mikaelinkirkossa syksyllä 2012 14. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA Su 2.9. klo 11 Lähimmäinen Eva-Lisa Lindström, Aimo Lankinen, Venla Vänskä, Pauli Syrjö, Mari Lamminen, lauluryhmä Melisma, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari.

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 6/ klo

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 6/ klo 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 6/2017 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 5.9.2017 klo 18.00-19.50 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, pj, poistui 71 ajaksi Gustafsson

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2. Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti 1.1.-28.2.2015 vahvistettu AN kokouksessa 23.11.2014 Kolehti 1.3.-31.5.2015 vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Päihde-

Lisätiedot

CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia

CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia 1 CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia Kumppani Centro de Promoción Minera Hankkeen kuvaus Boliviassa on edelleen arvioiden mukaan noin 850.000 lapsityöläistä. Suuri osa heistä elää kaivosalueilla,

Lisätiedot

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 22.5.2014 sivu 1 (6) HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 22.5.2014 klo 18.00 Paikka Hakunilan kirkon kokoustila Hakunilantie 48, Vantaa Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti harmittaa, että joku kiinnittää myönteistä huomiota hyvä tapa osoittaa, että

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen. VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET su 5.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Kirkko puhuu syrjäytettyjen

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Seitsemäs Kirkko 2020 -seminaari järjestettiin Tampereella 16.5.2015 Yhden Hinnalla -tapahtuman yhteydessä. TULEVAISUUDEN KIRKKOA RAKENTAMASSA Seitsemäs Kirkko

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot