Esimerkkejä Etelä-Savosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esimerkkejä Etelä-Savosta"

Transkriptio

1 Esimerkkejä Etelä-Savosta Näin syntyi uutta asukastoimintaa ja kylien liiketoimintamalleja Pieksämäelle Pohjois-Savon kylät ry Kylien syyspäivä Leppävirta

2 Pieksämäki kahden vaiheen liitoskunta 2004 Pieksämäen maalaiskunta, Jäppilä ja Virtasalmi liittyvät Pieksänmaan kunnaksi 2007 Pieksänmaa ja Pieksämäen kaupunki liittyivät Liitosten jälkeen ei palkattu uutta maaseutusihteeriä Pieksämäelle ei perustettu aluejohtokuntia, kyläneuvostoja eikä muutakaan Alueet jäivät hallinnolliseen tyhjiöön

3 Pieksämäen kylät ry lähti rakentamaan siltoja Perustettu 2012 Puheenjohtaja Mervi Lintunen puh , Toimisto kaupungintalolla, Latomo III krs Paikallinen katto-organisaatio kylä- ja asukastoiminnalle Käynnissä jo toinen yleishyödyllinen kehittämishanke, Kyläkumppani plus hanke Pieksämäen kylätoiminta sai vuonna 2015 Etelä-Savon maakuntaliitolta Etelä-Savon parhaat palkinnon Tiedotus: FB seinä, verkkosivu ja kyläkirjeet TULEVAISUUDESSA: tavoitteena palkata yhteisökoordinaattori yhteistyössä kaupungin kanssa

4 Pieksämäen kylät ry hallitus 2016 Pj. Mervi Lintunen Paltanen Peter Hartwig Siikamäki-Peiposjärvi Mervi Ylönen Porsaskoski Salme Vihavainen Jäppilä kk Leena Maaninen Jäppilä kk Tarja Istolainen Halkokumpu Sinikka Riipinen Vehmaskylä Heikki Häkkinen Venetmäki Petri Manninen Vilhula Jaana Ruotsalainen Haapakoski Ari Lehvonen Naarajärvi Varajäsenet Ulla Hynninen Jäppilä kk Juuso Lehmusoksa Virtasalmi kk Annukka Vuojolainen Virtasalmi kesäasukas Jaakko Rosengren Naarajärvi Riitta Moilanen Vanaja

5 Ensimmäinen kaupunginosayhdistys Naarajärvelle 2015

6 Pieksämäen kyläorganisaatio Jäppilän kylät ry Naarajärvi ry Pieksämäen kylät ry Virtasalmi-yhdistys ry

7 Pieksämäen kyläorganisaation kehitys Virtasalmi-yhdistys ry 2011 Pieksämäen kylät ry 2012 Jäppilän kylät ry 2014 Asukasyhdistys Naarajärvi 2015 Pienemmissä kylissä tapahtuu yhdistysten yhdistämistä ja vastuun siirtoja, mutta kaikilla on olemassaolon oikeus Pieniä kyliä Pieksämäellä noin 30 kpl

8 Kylien sopimuspohjaista yhteistyötä Pieksämäen kaupungin kanssa Pieksämäen kylät ry jakaa kaupungin kulttuuriavustukset kylille (6 300 e v. 2016) Virtasalmi yhdistys ry huolehtii Monnin leirikeskuksesta erityisellä sopimuksella Jäppilän kylät ry hoitaa Jäppilän nuorisotilojen valvonnan määräaikaisilla sopimuksilla alk Naarajärven asukasyhdistys ylläpitää nuorisotilaa Naarajärven lasten- ja nuorten kirjastossa Pieksämäen kylät ry huolehtii Veturitorin naulakkopalvelusta Kyläkoulut myydään mieluusti kylätoimijoille ja entiset kunnantalot on annettu kylätaloiksi nimellisillä vuokrilla

9 Kun organisaatio on kunnossa, alkaa tapahtua

10

11 Hyvä kerää hyvää Etelä-Savon maakuntaliiton joululahja Jäppilään 2015

12 Jäppilä mukaan Pike-kisaan 2016 voitto Mäntyharjulle, mutta mainetta Jäppilään

13 Kumppanuuksia etsimässä Lokaalissa 2015

14 Ja lisää hyvää, meillä pilotoidaan kumppanuuspöytiä

15 Sitouta johto mukaan Pieksämäen kumppanuuspöytien pilotoinnin avaimia: 1. Sitouta johto 2. Paino ajankohtaisuudella 3. Kylien pöydät ovat myös paikkaperusteisia 4. Pöydissä ei päätetä mitään 5. Kaupunginhallituksen pj. on mukana kokouksissa!

16 Pieksämäen hallintosääntö Kaupunki tukee Kuntalain 22 :n mukaista asukkaiden, järjestöjen, paikallisyhdistysten, oppilaitosten, yritysten ja muiden sidosryhmien oma-aloitteista asioiden suunnittelua ja valmistelua, joka koskee koko kunnan tai sen osa-alueen kehittämistä. Menetelmänä voidaan käyttää esim. kumppanuuspöytää. Tarvittaessa tätä toimintaa koskevat tarkemmat päätökset tekee kaupunginhallitus.

17 Pieksämäelle kylille syntyy uusia liiketoimintoja

18

19 Näin syntyi kyläläisten kyläkauppa Villasen pariskunta piti samalla paikalla yli 20 vuotta, eläköitymisen myötä kauppa myynnissä vuosien ajan Kylällä asukkaita n. 500 ja talouksia 200 Siikamäen kyläläiset kutsuttiin koolle Seurantalolle Samassa tilaisuudessa pidettiin osuuskunnan perustamiskokous (12 perustajajäsentä) Sen jälkeen alkoi varsinainen työ, avajaisiin mennessä oli 102 jäsentä. Osuuksia oli yhteensä 152, euroa Jäsenistä 50 % kyläläisiä, lopuista 40 % pieksämäkeläisiä ja 10 % muualta

20 Ja kauppa käy! Alusta asti oli selvää, ettei velkaa oteta, vaan toimitaan kerätyllä osuuspääomalla Kiinteistö ostettu osamaksulla, liiketoiminta ja varasto on ostettu käteisellä Lähtökohta kaupan uudessa vaiheessa, että Siikamäestä tulee Pieksämäen Itäkeskus, johon ohikulkijat pysähtyvät ja asukkaat, mökkiläiset sekä muut pieksämäkeläiset käyvät ostoksilla Täyden palvelun kyläkauppa, nyt yli 60 pientuottajan tuotteita myynnissä myyntilillä Liikevaihdosta 50 % tuottajien ja 50 % omaa myyntiä Palkattua henkilökuntaa 1 myymäläpäällikkö sekä 3 osaaikaista myyjää

21 Kyläkaupan erikoisuus! 1v kyläkauppa sai yhteistyökumppaniksi Varkaudesta Sepon Lihatorin -> palveleva lihatiski Lihatiskin myötä kyläkaupan liikevaihto kasvoi 20 % ensimmäiseen vuoteen verrattuna Kyläkauppa pyörii tulorahoituksella Toimintaa kehitetään koko ajan Kyläyhdistys on tärkeä yhteistyökumppani

22 Lähiteurastamo Sakke osk Osuuskunnan tarkoituksena on perustaa Pieksämäelle pienteurastamo

23

24 Jäppilässä myös tilamyymälä ja ranchising mallin kotipesä Jäppilässä on Hyvätuuli-tilamyymälä, missä myynnissä ylämaankarjan jalosteita Samassa tilassa myös Jäppilän käsityönystävien myymälä Hyvätuuli-yrittäjyys on ketjumuodossa toteutettavaa maatilayrittäjyyttä, jossa kaikki yrittäjät jakavat samat toiminnan perusarvot Jäppilän Hyvätuulessa kolme maatilaa yhteistyössä Jäppilän rachising mallia viedään tällä hetkellä kotimaan lisäksi Etelä-Afrikkaan

25

26 Lähiosuuskunta Jeesi Pieksämäkeläinen palveluosuuskunta Perustettu 2013 Kotiin vietäviä palveluja hoidosta ja hoivasta puutarhahoitoon ja videokuvaukseen

27 Pieksämäen kylät ry:n Kyläkumppani plus hanke TAVOITTEET Uusia toimintamalleja kylien ja Pieksämäen yhteistyöhön Tietopaketti kumppanuuspöydistä Kyläorganisaation tukeminen ja vahvistaminen Vetovoimaisempia kylätapahtumia Kyläesite

28 Yhteystiedot Kyläasiamies Vuokko Jaakkola Kyläkumppani plus hanke Pieksämäen kylät ry Toimisto: Latomo III krs. Kauppakatu 1, Pmk

29 Kiitos!

Kumppanuuspöydät tutuksi

Kumppanuuspöydät tutuksi Kumppanuuspöydät tutuksi Pieksämäen ja Varkauden esimerkit Orivesi 3.2.2018 Vuokko Jaakkola osallisuuskoordinaattori Varkauden kaupunki 044 743 6492 vuokko.jaakkola@varkaus.fi Keski-Savo 62 000 asukkaan

Lisätiedot

Kylät kaupungin kumppanina. Pieksämäen kylät ry Kyläkumppani plus -hanke 14.10.2015

Kylät kaupungin kumppanina. Pieksämäen kylät ry Kyläkumppani plus -hanke 14.10.2015 Kylät kaupungin kumppanina Pieksämäen kylät ry Kyläkumppani plus -hanke 14.10.2015 Pieksämäki on kahden vaiheen liitoskunta Kuntaliitokset tehtiin kahdessa vaiheessa 2004 Pieksämäen maalaiskunta, Jäppilä

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

Vanhoja valokuvia katsellaan ja tunnistetaan Kotiseutuarkiston palvelupisteessä seuraavan kerran Poleenissa ma klo Tervetuloa!

Vanhoja valokuvia katsellaan ja tunnistetaan Kotiseutuarkiston palvelupisteessä seuraavan kerran Poleenissa ma klo Tervetuloa! Kotiseutuarkiston palvelupiste Poleenin kellarissa on auki tiistaina ja torstaina klo 11-14. Käynti kirjaston kautta hissillä. Myytävänä erilaisia kyläkirjoja ja kaikki Pieksämäen, Pieksämäen maalaiskunnan,

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Kylien syyspäivä ja syyskokous

Kylien syyspäivä ja syyskokous Kylien syyspäivä ja syyskokous Pohjois-Savon Kylät ry sääntömääräinen kokous klo 10.00-11.00 Klo 11.00 Tervetuloa syyspäivään Minna Makkonen Klo 11.15 Vuokko Jaakkola Pieksämäen kyläasiamies Esimerkkejä

Lisätiedot

El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v jäseniä yhteensä

El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v jäseniä yhteensä El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v. 2018 jäseniä yhteensä 5003 30.9.2018 puheenjohtaja Levänen Arvo Ruuhilammintie 102 A 77570 Jäppilä arvo@multalansora.fi vpj Luukkonen Eeva-Liisa Koivulantie 29 52200

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kotipalvelujen kasvava markkina uudet ratkaisut 15.6.17 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kyläkoordinaattori Tuula Palojärvi Pohjois-Savon Kylät ry Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi

Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi 14.4.2018 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa hanke Yleishyödyllinen kehittämishanke 1.1.2016 30.5.2018, Maaseudun palvelut ja kehittäminen Hallinnoija

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KYLÄ- JA YHDISTYSPARLAMENTIN OPINTOMATKASTA

SONKAJÄRVEN KYLÄ- JA YHDISTYSPARLAMENTIN OPINTOMATKASTA MATKARAPORTTI SONKAJÄRVEN KYLÄ- JA YHDISTYSPARLAMENTIN OPINTOMATKASTA 6-7.4 2019 Opintomatkalaioset ryhmäkuvassa Salmitalon pihassa Leppävirran Soinilansalmella MATKARAPORTTI SONKAJÄRVEN KYLÄ- JA YHDISTYSPARLAMENTIN

Lisätiedot

Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa

Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Hankkeen toteutusaika 10.3.2016-30.5.2018 Toteuttaja: Pohjois-Savon Kylät ry Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Projektipäällikkö (50% työajalla) Merja Kaija

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

Ammatilliset yhdistykset: Jyty Pieksämäki ry. Jäppilän Opettajayhdistys ry. Jäppilän taksit ry. Keski-Savon kieltenopettajat ry

Ammatilliset yhdistykset: Jyty Pieksämäki ry. Jäppilän Opettajayhdistys ry. Jäppilän taksit ry. Keski-Savon kieltenopettajat ry Ammatilliset yhdistykset: Jyty Pieksämäki ry Jäppilän Opettajayhdistys ry Jäppilän taksit ry Keski-Savon kieltenopettajat ry Keski-Suomen kieltenopettajat ry Loukolammin Tekniset ry Pieksämäen Akateemiset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Juankosken keskustassa huippupaikalla Yrityksen nimi: Sepon Valinta Oy Yrityksen osoite: Juankoskentie 17, 73500 Juankoski Perustamisvuosi: 1986 Toimiala: Kauppa

Lisätiedot

Pienyritysten rakennetietoja vuodelta 2016 ja suhdannetietoja vuosilta Etelä- Savossa seutukunnittain

Pienyritysten rakennetietoja vuodelta 2016 ja suhdannetietoja vuosilta Etelä- Savossa seutukunnittain Pienyritysten rakennetietoja vuodelta 2016 ja suhdannetietoja vuosilta 2016-2017 Etelä- Savossa seutukunnittain Pienyritysten henkilöstömäärä on alle 10, vuosiliikevaihto on alle 2 milj. euroa ja palkkasumma

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI Yhteisö Eskolan kylä on yli 400 asukkaan teollisuuspainotteinen taajama Kannuksen kaupungissa. Kylällä on kaksi kauppaa, ala-aste, päiväkoti ja n. 160 teollista

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 18.3.2016 klo 13.00 15.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Läsnä:

Lisätiedot

Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät

Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät Kyläturvallisuus osana turvallisuussuunnittelua ja varautumista Kehittyvät Kylät -palveluita tuottamassa, hankkeen kokemuksia kyläturvallisuuden lisäämiseksi Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät

Lisätiedot

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Perniön Kunnantalo 3.11.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 1. Neuvonta (Neuvontatuella ja yhteydenpidolla vahvistetaan

Lisätiedot

VITAL-hanke

VITAL-hanke VITAL-hanke 1.1.2013-31.12.2014 Kyläpäällikkötapaaminen Vihtijärvi 19.11.2016 Kaarina Pullinen, Vihtijärven kyläyhdistys ry VITAL-hankkeen tarve ja tarkoitus Tarve kylien omaehtoiseen kehittämiseen kyläsuunnitelmien

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Kylätaloista liiketoimintaa Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Millaisia kylätaloja? seurantaloja entisiä kyläkouluja kunnostettuja kauppa-

Lisätiedot

Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET

Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET Kyläparlamentin toiminta-ajatuksena on edistää kuntalain 22 :n mukaisesti kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallisuus-

Lisätiedot

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu Siilinjärvi 11.04.2013 Veli-Matti Karppinen Lähtökohtia 1. Miten kansainvälisten hyvien käytäntöjen juurruttaminen 2. Nopeisiin verkkoihin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Nilsiän pitäjäraati

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Nilsiän pitäjäraati Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 18:00-20:20 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 2 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Outi Väätäinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY ESKOLAN KYLÄ Eskolan kylä sijaitsee 13km:n päässä kuntakeskuksesta. Kylässä on n. 450 asukasta. Kylän elinkeinorakenne on teollisuuspainotteinen. Kylällä on pitkä perinne omatoimisesta kehittämisestä.

Lisätiedot

- Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat

- Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat - Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat Someron kylien neuvottelukunta 4.3.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke

Lisätiedot

Tuotantosuuntana suoramyynti

Tuotantosuuntana suoramyynti Tuotantosuuntana suoramyynti Laitila 1 Sisältö Hyvätuuli Highlandyhteistyö ja kehittyminen Haikun Hyvää tuotteet ja brändi Ranchising esittely 2 Hyvätuuli Highland Osaamisen portaat Haikun Hyvää 2013 Ranchising

Lisätiedot

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalo seiniä ja palveluja Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalojen nykytila Mikä on kylätalo? Seurantalo, vanha

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

Järjestökartoitus Kyselyn tavoitteena on saada tietoa Etelä-Savon maakunnan järjestöjen nykytilasta. Kysymyksiin vastataan vuoden 2017 tiedoilla.

Järjestökartoitus Kyselyn tavoitteena on saada tietoa Etelä-Savon maakunnan järjestöjen nykytilasta. Kysymyksiin vastataan vuoden 2017 tiedoilla. Järjestökartoitus Kyselyn tavoitteena on saada tietoa Etelä-Savon maakunnan järjestöjen nykytilasta. Kysymyksiin vastataan vuoden 2017 tiedoilla. 1. Yhdistyksen/järjestön taustatiedot Mikä on yhdistyksenne

Lisätiedot

Kasvuyritykset Etelä-Savossa

Kasvuyritykset Etelä-Savossa Kasvuyritykset Etelä-Savossa Tilastoilla kuvataan henkilöstön kasvuun perustuvia kasvuyrityksiä Lähde: Tilastokeskus Kasvukaudet: -, -5 ja -6 Keskimääräinen vuosikasvu väh %, % ja % Kasvujakson alun henkilöstömäärä

Lisätiedot

Kylä rakennemuutoksen nosteessa. Tuula Eloranta 5.3.2009

Kylä rakennemuutoksen nosteessa. Tuula Eloranta 5.3.2009 Kylä rakennemuutoksen nosteessa Tuula Eloranta 5.3.2009 Tervetuloa tutustumaan Vuoden Kylään Siikamäki-Peiposjärven kylä maalla, luonnon rauhassa, kuitenkin lähellä kaikkea. Läheiset kasvukeskukset mahdollistavat

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Esmo-yhtiöt pähkinänkuoressa Esmo-yhtiöt edistävät arvojensa mukaisesti suomalaista kilpailukykyä ja yrittäjyyttä.

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen maaseudulla ja maaseutuyrittäjyys

Palvelujen järjestäminen maaseudulla ja maaseutuyrittäjyys Palvelujen järjestäminen maaseudulla ja maaseutuyrittäjyys Tammela 19.4.2011 Hilkka Vihinen MTT Taloustutkimus Tästä on puhe Palvelujen järjestäminen maaseudulla Tammelan maaseutu Maaseudun elinkeinot

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia

Lisätiedot

KORPILAHTELAISTEN ARKI KUNTALIITOKSEN JÄLKEEN

KORPILAHTELAISTEN ARKI KUNTALIITOKSEN JÄLKEEN KORPILAHTELAISTEN ARKI KUNTALIITOKSEN JÄLKEEN Paula Määttä Korpilahden aluelautakunnan pj. 2009-2012 Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys ry:n pj. KUNTALIITOKSEN TAUSTOJA Kunnanhallituksen aloite Kansanäänestyksen

Lisätiedot

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ Korttian Monitoimitalolla 14.4.2018 ASKOLA PÄIVÄN OHJELMA 10.00 Päivän avaus 10.15 Paikallinen kehittäminen (SILMU ja SYTY) kylätoiminta + Korttian kyläyhdistys esittäytyy 11.00

Lisätiedot

Luomuinstituutin jalkauttaminen -hankkeen esittely 1.1.2015 31.12.2016

Luomuinstituutin jalkauttaminen -hankkeen esittely 1.1.2015 31.12.2016 Luomuinstituutin jalkauttaminen -hankkeen esittely 1.1.2015 31.12.2016 Hankkeen perustiedot Nimi: Luomuinstituutin jalkauttaminen Kesto: 1.1.2015 31.12.2016 Kokonaisrahoitus: 472 500 EAKR 60 % (maakuntaliitto)

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Viitannummi, Viitanlaakso 15.9.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista

Lisätiedot

Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan. Merja Kaija

Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan. Merja Kaija Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan Merja Kaija 23.5.2019 Kyliä Pohjois-Savossa noin 300 Rekisteröityjä kyläyhdistyksiä (169) Kylätoimikuntia (134) (2018) Kunnallisia kyläyhdistyksiä (9) kyläneuvostoja

Lisätiedot

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo Kylän kestävyyspolku -hanke Salo 7.5.2019 Varsinais-Suomen Kylät ry (perustettu vuonna 2000) Olemme kaksikielinen maakunnallinen toimija, joka palvelee kylä- sekä asukasyhdistyskenttää Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kaupunginhallituksen iltakoulu 20.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄTEVESIOSAAJAT / Mikkelin seutu

ETELÄ-SAVON JÄTEVESIOSAAJAT / Mikkelin seutu ETELÄ-SAVON / Mikkelin seutu Omavesi-hanke ylläpitää yrittäjälistaa Etelä-Savon haja-asutusalueella toimivista jätevesijärjestelmiä suunnittelevista ja rakentavista. Listalle voivat osallistua jätevesijärjestelmiä

Lisätiedot

Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet

Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet Ilomantsi 17.11.2012 Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry Taustaa Kuntatalouden tarve Kasvava palvelukysyntä ja niukkenet resurssit Kuntarakenneuudistus Pitkät

Lisätiedot

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Toiminta. on vuodesta 1982 toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta ja toimia sen edunvalvojana.

Lisätiedot

Kylä kokonaisvaltaisesti suunniteltu, omaehtoisesti kehittynyt. Tuula Eloranta 3.6.2009

Kylä kokonaisvaltaisesti suunniteltu, omaehtoisesti kehittynyt. Tuula Eloranta 3.6.2009 Kylä kokonaisvaltaisesti suunniteltu, omaehtoisesti kehittynyt Tuula Eloranta 3.6.2009 Tervetuloa tutustumaan Vuoden Kylään Siikamäki-Peiposjärven kylä maalla, luonnon rauhassa, kuitenkin lähellä kaikkea.

Lisätiedot

Kyläasiamiehen kyläkirje 1/2014 4.2.2014

Kyläasiamiehen kyläkirje 1/2014 4.2.2014 Sivu 1 / 5 Kyläasiamiehen kyläkirje 1/2014 4.2.2014 Jakelu: Kaikki Pieksämäen kylät Kirje lähetetään sähköisesti yhdistysten ja toimikuntien puheenjohtajille, jotka tiedottavat asioista eteenpäin. Kirje

Lisätiedot

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013 Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Mäntyharjun kunnantalo, Asematie 3, Mäntyharju

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Mäntyharjun kunnantalo, Asematie 3, Mäntyharju Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika Kokouspaikka 5.4.2017 kello 13:00-16:00 (12:00-13:00 lounas) Mäntyharjun kunnantalo, Asematie 3, 52700 Mäntyharju Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta. Seinäjoki

Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta. Seinäjoki Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta Seinäjoki 27.10.2018 Yleishyödyllisyyden edellytykset tuloverotuksessa Yleishyödyllisyydestä säädetään verotuksessa tuloverolain (TVL) 22 :n 1 momentissa

Lisätiedot

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden

Lisätiedot

Kesä yhdessä Salossa 2016

Kesä yhdessä Salossa 2016 Kesä yhdessä Salossa 2016 Kuvia ja arviointia 21.9.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 To 2.6.2016 ja to 18.8. Kylät torilla kaupungin teltalla. Keltainen

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 3/2015

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 3/2015 Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 3/2015 Puheenjohtajan kirjoitus Kovat on piipussa myös maa- ja metsätalousministeriössä, ei pelkästään metsästäjillä! Suomen kylätoiminta ry:n saamaan valtionapuun on

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta Salon kylähankkeet Tarkastuslautakunta 22.11.2018 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki 4.11.2013-30.4.2015, 3.2.2016-31.12.2018 Järvi-Suomen kylät, Etelä-Savo 3.12.2002-3.11.2013

Lisätiedot

Valmistelija: tekninen johtaja Ulf Blomberg ja tilapäällikkö Antti Kinnunen

Valmistelija: tekninen johtaja Ulf Blomberg ja tilapäällikkö Antti Kinnunen Kaupunginhallitus 95 30.03.2015 Kaupunginvaltuusto 52 15.04.2015 Kaupunginhallitus 151 01.06.2015 Kaupunginhallitus 163 15.06.2015 Talokiinteistöjen ja huoneistojen myyminen 188/02.07/2015 KH 95 Valmistelija:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2019-2020 Teijon Alueen Kyläyhdistys ry Hyväksytty Kyläkokouksessa 14.2.2019 Isot linjat kuten ennenkin Sääntöjen puitteissa tehdään ja ollaan/jätetään tekemättä Viisi tiimiä hoitaa

Lisätiedot

PAlKE- Palvelukeskukset maaseutualueille kehittäminen

PAlKE- Palvelukeskukset maaseutualueille kehittäminen PAlKE- Palvelukeskukset maaseutualueille kehittäminen Ohjeusryhmän kokous Moisiovaara 17.09.2012 Veli-Matti Karppinen Palke pilottikylien sijainti Ruhtinansalmi Hossa, Selkoskylä ja Saarikylä Moisiovaara,

Lisätiedot

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Kylähyvinvointi seminaari 21.10.2014 YHTEISÖhautomo-hanke Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät Hyvät käytännöt vinkkejä YHTEISÖhautomo-hanke - yhteinen toimintapa koko

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä,

Lisätiedot

Uutta ajattelua maatalouteen. Luomupäivät Oulu Esko Rissanen

Uutta ajattelua maatalouteen. Luomupäivät Oulu Esko Rissanen Uutta ajattelua maatalouteen. Luomupäivät Oulu Esko Rissanen 20.2.2013 Esityksen sisältö Hyvätuuli Highland sopimusyhteistyö Ranchising-esittely Hyvätuuli Highland Historia 1999 Ensimmäiset ylämaannaudat

Lisätiedot

Kehittyvä Alakemijoki

Kehittyvä Alakemijoki Kehittyvä Alakemijoki Asukaslähtöinen palvelutuotanto Kyläparlamentti 15.6.2011 Sirkka Liisa Peteri 1 Mikä on Alakemijoki? 31.12.2009 alueella 2908 asukasta Tervolan rajalta Eteläkeskukseen Jaatilan kylät

Lisätiedot

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma LÄHTÖKOHDAT JA SISÄLTÖ 2018

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma LÄHTÖKOHDAT JA SISÄLTÖ 2018 Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma LÄHTÖKOHDAT JA SISÄLTÖ 2018 Lähtökohdat ja sisältö 1. Suunnitelman lähtökohdat 2. Tekijät 3. Lopputuotteet Lähtökohdat, tavoite ja pääsisältö Varkaus-Pieksämäki

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄTEVESIOSAAJAT / Mikkelin seutu

ETELÄ-SAVON JÄTEVESIOSAAJAT / Mikkelin seutu ETELÄ-SAVON / Mikkelin seutu Omavesi-hanke ylläpitää yrittäjälistaa Etelä-Savon haja-asutusalueella toimivista jätevesijärjestelmiä suunnittelevista ja rakentavista. Listalle voivat osallistua jätevesijärjestelmiä

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA. Sidonnaisuusrekisteri. Luottamushenkilön/tilivelvollisen viranhaltijan tiedot. Rekisteri luottamushenkilöiden osalta

JOROISTEN KUNTA. Sidonnaisuusrekisteri. Luottamushenkilön/tilivelvollisen viranhaltijan tiedot. Rekisteri luottamushenkilöiden osalta JOROISTEN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri Luottamushenkilön/tilivelvollisen viranhaltijan tiedot Rekisteri luottamushenkilöiden osalta Aholainen Heidi, KESK Kunnanhallituksen heidi.aholainen@joroinen.fi Kunnanvaltuuston,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 7/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 7/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 7/2017 1 Kokousaika kello 10:00 Kokouspaikka Asialista: Partalan kuninkaankartano, Juva Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen eteneminen Etelä-Savossa 4

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 20.12.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, 50100 MIKKELI, NH Pyöreä torni Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Marja Pajari-Korhonen, kirjoitustulkki Arja Purtilo, kirjoitustulkki

Marja Pajari-Korhonen, kirjoitustulkki Arja Purtilo, kirjoitustulkki Kokous Vammaisneuvoston kokous 1/2018 Aika, paikka Tiistaina 23.1.2018 kello 16.00-17.50 Imatran kaupungintalo, kokoustila Imatrankoski, h 308 Osallistujat Heikki Luukkanen, puheenjohtaja Helena Roiha,

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen KUNNANHALLITUKSEN ESITYSLISTAN 20.6.2017 liite nro 1 LUETTELO YHTEISÖISTÄ, JOIHIN KUNNAN TULEE VALITA EDUSTAJANSA 30.6.2017 SAAKKA JA SUOSITUS ERI YHTIÖIDEN HALLITUKSISTA JA JOHTOKUNNISTA 30.6.2017 SAAKKA

Lisätiedot

Kylähankkeet ja lähidemokratian edistäminen Salossa

Kylähankkeet ja lähidemokratian edistäminen Salossa Kylähankkeet ja lähidemokratian edistäminen Salossa Nastolalaisten vierailu Salossa 7.6.2016 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki 4.11.2013-30.4.2015, 3.2.2016-30.6.2018 Järvi-Suomen

Lisätiedot

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle seminaari Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja, Kainuun Nuotta ry Yleistä 1. Nopeat

Lisätiedot

innostusta ja hyvinvointia vapaaehtoistyöstä - työpajan yhteenveto

innostusta ja hyvinvointia vapaaehtoistyöstä - työpajan yhteenveto innostusta ja hyvinvointia vapaaehtoistyöstä - työpajan yhteenveto Elävät kylät - kulttuuristavoimaa vapaaehtoistyöstä 2017-2019 Lapin kylätoimintapäivät 28.-29.4.2018 Äkäslompolo LYHYESTI: 1. Vapaaehtoisia

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

Tonttimarkkinoinnin suunnittelupalaveri. Enon palvelupiste klo 16-18

Tonttimarkkinoinnin suunnittelupalaveri. Enon palvelupiste klo 16-18 Tonttimarkkinoinnin suunnittelupalaveri Enon palvelupiste 25.2.2018 klo 16-18 Asialista Avaus ja osallistujat Tavoitteet, palaverissa päätettävät asiat Alustukset Johanna Junno, tsemppipuheenvuoro Aaro

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

Vuoden kylän ja palkittujen toimijoiden valintaperusteet

Vuoden kylän ja palkittujen toimijoiden valintaperusteet Vuoden kylän ja palkittujen toimijoiden valintaperusteet Vuoden kylä 2018: Teuro-Kuuslammi, Tammela, Kanta-Häme Vuoden kyläksi on valittu Teuro-Kuuslammi, joka on Tammelassa Lounais-Hämeessä sijaitseva

Lisätiedot

Oriveden kumppanuuspöydät

Oriveden kumppanuuspöydät Oriveden kumppanuuspöydät - Kulttuurihyvinvoinnin sekä kylien kehittämistä Piia Hannila Hankekoordinaattori Oriveden kaupunki Osallistuva Orivesi hanke 7.10.2019 Pirkanmaan Järjestöyhteistyön aamupäivä

Lisätiedot

Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa

Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa Yrityksen nimi: Kahvila Kerma Ky Yrityksen osoite: Kauppakatu 48, Varkaus Internet-osoite: www.facebook.com Perustamisvuosi: 2012 Toimiala: Majoitus, ravintola,

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Perustietoa Sukevasta

Perustietoa Sukevasta Sonkajärven kunta S Perustietoa Sukevasta Sukeva on n. 1000 asukkaan kylä vilkkaasti liikennöidyn Valtatie 5:n ja rautatien varressa Pohjois- Savossa. Hyvät liikenne- ja tietoliikenneyhteydet avaavat yhteydet

Lisätiedot

YKSITYISET KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN TUOTTAJAT Ilmoituksenvaraiset sosiaalihuollon palvelut Pieksämäen kaupungin rekisteri

YKSITYISET KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN TUOTTAJAT Ilmoituksenvaraiset sosiaalihuollon palvelut Pieksämäen kaupungin rekisteri YKSITYISET KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN TUOTTAJAT Ilmoituksenvaraiset sosiaalihuollon palvelut Pieksämäen kaupungin rekisteri Palvelunantaja Palvelut Palveluseteli Bovallius-Palvelut Oy kauppapalvelu Hallipussi

Lisätiedot

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Kaupunginhallitus 2.9.2019 liite nro 2 (1/9) Kaupunginvaltuusto 16.9.2019 liite nro 6 (1/9) Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Proavera Oy vahvassa, positiivisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön tulostavoite

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot