CLT-Koetalon pystytyksen vaiheita
|
|
- Timo Salo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Elementtikuorman nosto autosta. Elementtien kokonaistilavuus n. 33 m 3. Kuorman päällä tuli myös kertopuupalkit. Elementtikuorma aukaistuna, jolloin kävi ilmi, että ensin tarvittava elementti oli alimmaisena. 1
2 CLT-Elementit olivat CE-merkittyjä. Tehtaan CE-merkki-oikeus perustui ns. ETAmenettelyyn. CLT-elementille ei ole harmonisoitua tuotestandardia. 2
3 Alapohjaelementin siirto paikoilleen. Liityntä puolipontilla toiseen elementtiin. 3
4 Alapohjaelementin ruuvaus alapohjapalkkiin. Alapuolelle asennettavat eristeet viety valmiiksi ryömintätilaan. Eristeiden kiinnitys CLT-elementtien alapintaan 280 mm ruuvilla ja aluslevyllä. 4
5 Elementtien nostokiinnitys erikoisruuveilla ja näihin kiinnitettävillä nostokoukuilla. Seinäelementeissä aukkopalat olivat helposti irrotettavissa. Asennustuenta puurevoilla rakennesuunnittelijan ohjeen mukaisesti. Metallitukiakin voi käyttää, kuten cltlevyjen valmistajan ohjeistuksesta ilmenee. 5
6 Puoliponttisaumoissa käytettiin tiivisteenä 1-komponenttista, kosteuskovettuvaa ja elastista polyuretaanipohjaista saumausmassaa, joka sopii ulkokäyttöön myös pakkasella (> -10 C). Alapohja asetettiin sokkeliin kulmaraudoilla kiinnitettyjen alapohjapalkkien päälle. 6
7 Nurkkasaumojen tiivistyksiä 7
8 Alapohjan reunaan ruuvattu ankkurointirima ohjaa elementin paikoilleen ja sen läpi elementti ruuvataan kiinni. 8
9 Seinät ja välipohja paikoillaan. Kattoelementin nosto. Elementin ala- ja yläpäässä päässä katon kaltevuuden mukaiset työstöt.. 9
10 Nurkka- ja lattiasaumat valmiina. Välipohjasaumat valmiina. Välipohjan kannatinpalkki liitetty CLT-runkoon. 10
11 Kertopuupalkit asennettiin CLT-kattoelementtien päälle kulmaraudoilla. Kattopalkkiin ruuvattiin rimat tuulensuojalevyn kannakkeiksi puhallusvillan vaatiman kotelon rakentamista varten. 11
12 Kertopuiset kattopalkit paikoillaan. Terassien kohdalla kertopuupalkkien kylkeen kiinnitettiin katosten kantavan rungon jatkoslankut. Palkkien päät oli muotoiltu räystäslaudan leveyden mukaan. 12
13 Kattopalkkeihin tehtiin lävistykset Ilmanvaihtokanavia varten. Sähköjohdotukset katon eristetilasta ulkoseinäeristeen pintaan. 13
14 Puhallusvillan asennus katon tuulensuojalevyjen alle. 14
15 Johdotukset vietiin yläpohjan CLT:n päällä ja seinissä ulkoseinäeristeen päällä. 15
16 Kova mineraalivilla kiinnitettiin ensin ruuveilla ja aluslevyillä. Koolaus- ja ilmanrakorima kiinnitettiin ruuvaamalla eristeen läpi CLT-levyyn kiinni. 16
17 Puukuitueriste-seinissä ristikoolaus. 17
18 Mineraalivillana käytettiin 180 mm:n Cortex kankaalla pinnoitettua tuulensuojaeristettä. Jotta seinäpaksuus olisi sama, kuin pehmeällä puukuitueristeellä, ilmarako koolattiin suuremmaksi. 18
19 Tuuletusrakokoolaukset tukeutuivat perustukseen, jolloin ulkoverhous ei jää roikkumaan eristeen läpi ruuvattujen ruuvien varaan. Eristetyyppi vaihtui kesken seinää kovavillasta puukuitueristeeseen tutkimussuunnitelman mukaisesti. 19
20 Ikkunoiden asennus CLT:n sisäpinnan tasoon. 20
21 Sähkö- ja vesijohdoille työstettiin urat lattian CLT:n pintaan. Asennukset jäävät parketin alle. Seiniin ei tehty ura-asennuksia, vaan johdotukset sijoitettiin ulkoseinäeristeen pintaan. 21
22 Ikkuna asemoituna sisäseinän tasoon. Ulkopuolelle jää näyttävät ikkunasmyygit. 22
23 Ikkunat kiinnitettiin karmin läpi ruuvaamalla 23
24 Ulkosinien sekä ylä- / alapohjan eri kerroksiin asennettiin kosteus- / lämpötila-antureita yhteensä 96 kpl. 24
25 Ulkoverhouslautojen asennus. Koska kovan mineraalivilla ja pehmeä puukuitueriste olivat eripaksuisia, niin seinäpaksuus tasattiin ilmarakokoolauksilla. Rakennusfysikaalisten tutkimusten vuoksi samassa seinässä on kahta eristetyyppiä sekä tumma ja vaalea väri. 25
26 Myös ulkoterassin välipohja ja takaseinä sekä sisällä toisen kerrostasanteen kaide toteutettiin clt:stä 26
27 Sisäportaat valmistettiin clt:stä. Kiintokalusteisiin ja talotekniikan kotelointeihin käytettiin 3-kerroslevyä, jota voisi kutsua clt:n sisartuotteeksi. 27
28 Koetalon viereen pystytettiin infotaulu, johon tuodaan esille myös hankkeeseen osallistuvat yritykset. 28
Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle
Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORXruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja 3 kpl
Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja
Asennusohjeet Huvimajoille Festivo 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä
PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET
PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET Innoros Oy :: Paanakedonkatu 20 :: 28100 Pori :: Puh. 0424-852200 :: www.ultimatemarket.com Perustuksen teko Perustussuositus: Sorapatja, vähintään 20 cm paksu ja halkaisijaltaan
Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja
Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.
Sisältö elementtisauma 10 mm PU-vaahto / solumuovikaista elementit kiinnitetään toisiinsa ruuveilla erillisen suunnitelman mukaan
Seinäelementtien liitos 00...1200 mm runkotolppa liimataan eristelevyyn eristelevy yhtenäisenä kappaleena eristeiden puskuliitos PU-vaahto + alumiiniteippi koolaus kiinnitetään ruuveilla runkotolppaan
R S - M A S S I I V I T O I M I T U S
RS-MASSIIVITOIMITUS 1. SUUNNITELMAT JA OHJEET - pääpiirustukset (pohjat, julkisivut ja leikkaus) rakennuslupaa varten - viranomaisten vaatimat u-arvo- ja lujuuslaskelmat toimitettavista puuosista - hirsikaaviot
E K O R E X H I R S I T A L O T
EKOREX HIRSITALOT 1. SUUNNITELMAT JA OHJEET - pääpiirustukset (pohjat, julkisivut ja leikkaus) rakennuslupaa varten - viranomaisten vaatimat u-arvo- ja lujuuslaskelmat toimitettavista puuosista - hirsikaaviot
Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta.
Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.
Saunan rakentaminen ja remontointi
Saunan rakentaminen ja remontointi Suomessa saunan rakentamisen tapoja on todennäköisesti yhtä monta kuin on tekijöitäkin. Seuraavat saunan rakennusohjeet perustuvat 20 vuoden kokemukseemme saunojen rakentamisesta
WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI
1 Perinteinen valesokkelirakenne Termotuote korjattu rakenne Asennus 2 Ennen työn aloittamista on aina tarkistettava päivitetyt viimeisimmät suunnitteluohjeet valmistajan kotisivuilta. Eristämisessä on
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2.1 Ulkoseinä - Mineraalivillaeristys Koolaus (välirakenne eristystasossa) CLT-välipohjalevy Saumanauhat - eriste (mineraalivilla) - CLT-seinälevy - vaakalaudoitus - rimoitus - tuulensuojalevy CLT-seinälevy
YP1, yläpohja. VP1, välipohja. AP1, alapohja
YP1, yläpohja Kattovasat kiinnitetään CLT-levyyn BMF-90 kulmalevyllä, 3+3 kpl/palkki ja ankkurinauloilla 40*4, 5+5 kpl/levy Tiivissaumakate lappeen suuntaisesti Raakaponttilaudoitus RPL 2395 Tuuletusrakorima
Ullakon eristäminen Rakennuseristeet
Ullakon eristäminen Rakennuseristeet Huhtikuu 0 korvaa Joulukuu 00 Sisällys Edullisesti lisätilaa kylmästä ullakosta... Edullisesti lisätilaa kylmästä ullakosta Näin eristät ullakon seinät... Näin eristät
TUPLAHUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE
TUPLAHUUSSIN PAKKAUSLISTA JA KOKOAMISOHJE PAKKAUSLISTA Tarvikepussi: vedin 2, ovisaranat 4, lankahaka 2, työntösalpa 2, ruuvi 80 mm, ruuvi 120 mm, ruuvi 40 mm, huopanaulat, dyckert-naulat. Etuseinäelementti
Takuu Myönnämme tekemällemme työlle sekä toimittamillemme materiaaleille kahden (2) vuoden takuun.
Sivu 1/6 Asiakkaan nimi Katuosoite Paikkakunta CityGreen122 - Maakotka Rakennuspaikkakunta: Saarijärvi Yleiset sopimusehdot GREENBUILD-toimitukseen sovelletaan RAKENNUSTUOTETEOLLISUUDEN TALOPAKETTIEN JA
Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa.
Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä
Honkatalot-vakiotoimitussisältö PolarHuvilat ekopuutalorakenteella
1 Honkatalot-vakiotoimitussisältö Honkatalojen PolarHuvilat sisältävät kaikki alla olevat rakennusmateriaalit ja -osat: 1. PIIRUSTUKSET (Honkatalojen toimituksen osalta) a. pohjapiirustus b. julkisivupiirustukset
ASENNUSPIIRUSTUKSET. Selluvilla talojen lämmöneristykseen
ASENNUSPIIRUSTUKSET Werrowoolin selluvilla on Virossa valmistettu ympäristöystävällinen lämmöneristysmateriaali, jolla on erittäin hyvät lämmöneristysominaisuudet. Se sopii mainiosti sekä uusien että kunnostettavien
ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje
Platina Pi-Ka ThermiSol Platina Pi-Ka essa kerrotaan ThermiSol Platina Kattoelementin käsittelyyn, kiinnitykseen ja työstämiseen liittyviä ohjeita. Platina Pi-Ka 2 1. Elementin käsittely... 3 1.1 Elementtikuorman
Katariina 8K. Asennusohjeet Huvimajalle. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Pohja
Asennusohjeet Huvimajalle Katariina 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä 4
Satulinna 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja
Asennusohjeet Huvimajoille Satulinna 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä
Rakennusohjeet Rakenna oikea pyöräkatos
Rakennusohjeet Rakenna oikea pyöräkatos Pyörät kannattaa pysäköidä suojakatokseen. Tässä yksinkertaisessa pyöräkatoksessa pyörät ovat aina valmiina. Seiniin voi kiinnittää koukkuja ja hyllyjä pyöräpumpuille,
TOIMITUSERITTELY SUUNNITELMAT ULKOSEINÄT TALOMALLI: Lapponia 88 MATERIAALIT JA PALVELUT X = KUULUU TOIMITUKSEEN
TOIMITUSERITTELY TALOMALLI: ULKOSEINÄT Lapponia 88 MATERIAALIT JA PALVELUT SUUNNITELMAT ARKKITEHTISUUNNITTELU Pre cut Runkoasennus Puuelementti ARKKITEHTISUUNNITTELU Pääpiirustukset ARKKITEHTISUUNNITTELU
Leikattu liimapuurunko Harjakatto
Leikattu liimapuurunko Harjakatto Rev.nr 140318 -FI Porakone Suorakulma Ruuvinväännin Saha Torx- ja ristipääteriä Jakoavain Vesivaaka Vasara Puuliimaa ulkokäyttöön Tuumamitta Sisällysluettelo A1 Harjapalkki
Villa-mallit hinnasto
Villa-mallit hinnasto Mammuttipaketti Malli Villa-64 43 000 Villa-70 48 540 Villa-63 39 940 Villa-86 53 870 Villa-80 65 850 Villa-76 53 100 Villa-81 56 800 Villa-79 55 910 Villa-88 67 840 Villa-130 71
3 Seinärakenteiden liitokset
3 Seinärakenteiden liitokset 3.1 Seinäelementit yleistä XDE031: Kattoikkuna, liitos kevytsoraeristettyyn yläpohjaan, puurakenteinen kehys XDE033: Kattoikkuna, liitos kevytsoraeristettyyn yläpohjaan, betonirakenteinen
MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE
MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE Aloita asennus katkaisemalla listat sopivaan mittaan. Tee tarvittavat jiiraukset valmiiksi. JIIRAUS: MDF-ja puulistat voit jiirata sahaamalla. NAULAUS: käytä viimeistelynaulainta,
Raita 142. Unelmista oma koti. Suosikki. Taloteko- materiaalipaketti. Hintaan 47 000.
Raita 142 Suosikki >> Huoneistoala 142m2 >> Toimivaa tilaa, tämän ajan suosikki ratkaisuna >> Yhteensopiva keittiö, ruokailu- ja olohuone >> Ajanmukainen arkkitehtuuri Taloteko- materiaalipaketti Hintaan
TILAN 1.21 ALAPOHJAN MERKKIAINETUTKIMUS
TILAN. ALAPOHJAN MERKKIAINETUTKIMUS 7..6 MERKKIAINEKAASU MAATÄYTTÖÖN SISÄKAUTTA ALAPOHJAN JA ULKOSEINÄN LIITTYMÄ ALAPOHJAN JA VÄLISEINÄN LIITTYMÄ - Pa mitattiin alapohjan ja huonetilan välisenä maatäyttöön
Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla
Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Lue koko asennusohje, ennen kuin aloitat asennuksen. Tämä on näkyvällä vesikourulla varustetun Santex-huoneen 81 ohjeellinen asennusohje.
Kingspan-ohjekortti nro 106
Toukokuu 2016 Kingspan-ohjekortti nro 106 HÖYRYNSULKURATKAISUOHJE Kingspan Therma -eristeet höyrynsulkuratkaisuna Kingspan Therma -eristeet alhaisen lämmönjohtavuuden ja korkean vesihöyrynvastuksen ansiosta
Takuu Myönnämme tekemällemme työlle sekä toimittamillemme materiaaleille kahden (2) vuoden takuun.
TOIMITUSSISÄLTÖ GreenBuild Mallitalo 1 Rakennuspaikkakunta: Jyväskylä Yleiset sopimusehdot GREENBUILD-toimitukseen sovelletaan RAKENNUSTUOTETEOLLISUUDEN TALOPAKETTIEN JA ELEMENTTIEN KULUTTAJAKAUPPAA SEKÄ
2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2
Jämerä detaljit 2. Perustukset ja kellarit 1/3 Kuva 1: Maanvarainen perustus 1 Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 2. Perustukset ja kellarit 2/3 Maanvaraisen/tuulettuvan alapohjan perustuksen anturat tarjotaan
:: Suunnittelu- ja asennusohje. :: Suunnittelu- ja asennusohje
:: Suunnittelu- ja asennusohje 1 2 :: Suunnittelu- ja asennusohje Muunto-järjestelmällä voit toteuttaa mitä erilaisimpia säilytysratkaisuja kodin eri tiloihin. Muunto perustuu seinäpanelointiin ja monipuoliseen
Näin lisäeristät 4. Sisäpuolinen lisäeristys. Tuotteina PAROC extra ja PAROC-tiivistystuotteet
Näin lisäeristät 4 Sisäpuolinen lisäeristys Tuotteina PAROC extra ja PAROC-tiivistystuotteet Tammikuu 202 Sisäpuolinen lisälämmöneristys Lisäeristyksen paksuuden määrittää ulkopuolelle jäävän eristeen
AS OY KERAVAN NURMIPUISTO Ravikuja 12, 04250 Kerava. RAKENNUSTAPASELOSTUS Pvm. 8.1.2014
AS OY KERAVAN NURMIPUISTO Ravikuja 12, 04250 Kerava RAKENNUSTAPASELOSTUS Pvm. 8.1.2014 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: 2 rivitalon ja 1 paritalon sekä 2 autokatoksen uudiskohde. Talo A perustetaan
Asennusohjeet. Ylä- ja alakiskojen (myös puurankaisten) tiivistys alustaansa tehdään mineraalivillakaistan avulla, silloin kun alusta on epätasainen.
Asennusohjeet Tässä esitetyt ratkaisut koskevat seinien sekä väli- ja yläpohjien paloteknistä tyyppihyväksyntää. Ääniteknisessä suunnittelussa noudatetaan viranomaismääräyksiä ja ohjeita. Seuraavilla sivuilla
Ovielementtejä on kaksi erilaista: 1. Perusovielementti 2. Pariovielementti, lisätilauksesta.
Asennusohjeet Asennustyön voi suorittaa yksi henkilö mutta työskentely pareittain on suositeltavaa. Elementit toimitetaan muovilla päällystetyllä paketilla, paketti on varastoitava ilmavasti maasta irti
Saunan rakentaminen ja remontointi
Saunan rakentaminen ja remontointi Suomessa saunan rakentamisen tapoja on todennäköisesti yhtä monta kuin on tekijöitäkin. Seuraavat saunan rakennusohjeet perustuvat 20 vuoden kokemukseemme saunojen rakentamisesta
www.sheikki.fi KATTOSILLAN ASENNUSOHJEET
www.sheikki.fi KATTOSILLAN ASENNUSOHJEET PISKO -KATTOSILLAT Kattosiltoja käytetään seinä- ja lapetikkaiden jatkeena turvallisten kulkuteiden rakentamiseen katoilla sijaitseville huoltokohteille esim. savupiipulle.
Katve-Hufcor Classic 7500 siirtoseinän asennusohje
Katve-Hufcor Classic 7500 siirtoseinän asennusohje 2 (5) 1 Yleisesti Jokainen asennuspaikka on erilainen, joten ohjeet eivät välttämättä ole yksiselitteiset kaikissa tapauksissa. Lue ensin koko ohje lävitse,
TARJOUSPYYNTÖ. Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja:
1 TARJOUSPYYNTÖ Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja: kohteesta on luonnostelusopimus, joka LIITTEENÄ kohteesta ei ole tehty luonnostelusopimusta Todennäköinen
Katve-Hufcor Classic 7600 siirtoseinän asennusohje
Katve-Hufcor Classic 7600 siirtoseinän asennusohje 2 (5) 1 Yleisesti Jokainen asennuspaikka on erilainen, joten ohjeet eivät välttämättä ole yksiselitteiset kaikissa tapauksissa. Etene asennuksessa ohjeen
1 RAKENNNESELVITYS. 9 LIITE 5. s. 1. Korutie 3 Työnumero: 8.9.2011 Ilkka Meriläinen 51392.27
9 LIITE 5. s. 1 1 RAKENNNESELVITYS 1.1 TEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Selvitys on rajattu koskemaan :ssa olevan rakennuksen 1. ja 2. kerroksen tiloihin 103, 113, 118, 204 ja 249 liittyviä rakenteita. 1.2 YLEISKUVAUS
Takuu Myönnämme tekemällemme työlle sekä toimittamillemme materiaaleille kahden (2) vuoden takuun.
Sivu 1/6 Asiakkaan nimi Postiosoite Paikkakunta GreenBuild89 - Muuttohaukka Rakennuspaikkakunta: Saarijärvi Yleiset sopimusehdot GREENBUILD-toimitukseen sovelletaan RAKENNUSTUOTETEOLLISUUDEN TALOPAKETTIEN
19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA
Tietoverkkotuotteet 19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Kaapin leveys 600 mm Kaapin leveys 800mm Kaappirunko, jossa katto, sivut/takaseinä, ovi ja sokkelikulmat. Kaapin ovi on standardina varustettu lukolla.
HOISKO CLT SN 001. CLT-ulkonurkka. CLT-sisänurkka. CLT-nurkkaliitos. CLT-seinäelementti. Ruuvi 8,0*220 k300 21*145. Tiiviste. CLT seinäelementti
-nurkkaliitos 15.08.2017 SN 001 -ulkonurkka -seinäelementti Ruuvi 8,0*220 k300 21*145 110 Tiiviste -seinäelementti -sisänurkka seinäelementti Ruuvi 8,0*220 k300 21*145 Tiiviste -seinäelementti -nurkkaliitos,
HH-JUDOTATAMIN RAKENNUSOHJEET
HH-JUDOTATAMIN RAKENNUSOHJEET 50 mm50 mm 1 2 3 4 400 mm 200 mm 400 mm 200 mm 400 mm 200 mm 200 mm 45 mm 5 6 50 mm 9 mm 9 mm 95 mm Rakenneselitys Joustotatami / koko esim.. 12 000 * 12 000 mm. Mitta höylätyn
DETALJIT Konesaumattava ThermiSol-kattoelementti. TRAK201 konesaumattava ThermiSol-elementti kattokaavio
DETALJIT 25.01.2011 Konesaumattava ThermiSol-kattoelementti TRAK201 konesaumattava ThermiSol-elementti kattokaavio TR200A konesaumattava ThermiSol-elementti sauma TR211A konesaumattava ThermiSol-elementti
Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä.
Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä. Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että toimitus sisältää oikean määrän tarvikkeita. Katso tarvikeluettelo seuraavalta sivulta. HUOM! Ruuvit ovat Torx-ruuveja.
5. RISTIKON KANTA Ulkoverhous, paneelihirsi 45*220mm tai Utv, suunnitelman mukaan Ilmarakolaudat, tuulensuojalevy tai rakennuspahvi
AIHKITALO paketin ja asennuksen toimitussisältö: Vaaran Aihkitalot tarjoaa rakentajille yksilöllisen toimitussisällön asiakkaan toivomusten mukaan. Aihkitalojen toimituspaketin ohessa tarjoamme hirsikehän
ASENNUSOHJEET SILENCIO 24 / 36 SILENCIO EL
ASENNUSOHJEET 24 / 36 EL Näin saavutetaan paras ääneneristys Betonielementit ja betoniset ontelolaatat Betonisten välipohjien ääneneristys riippuu paljolti siitä, millaisia kantavat rakenteet ovat. Laatta-
II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko. Seinien sisäpinnat. Lattianpäällysteet. Sisäpinnat. Pilari. Alapohjarakenne Lämmöneriste
II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko RAKENTEET Ulkoseinärakenne Sisäpinnat Seinien sisäpinnat Lattianpäällysteet Pilari Sisäpinnat Vesikate Aluskate, alusrakenne Kantava rakenne, kattotuolit Lämmöneriste
Asennusohje Tähtisaunat Moderni/Elegance/Original Suorat lauteet
Asennusohje Tähtisaunat Moderni/Elegance/Original Suorat lauteet Kiitos Tähtisaunat laudepaketin tilaamisesta. Seuraavassa käsitellään Moderni, Elegance tai Original mallin suoran lauteen asennusta. Tähtisaunat
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
4.1 Teollisuus- ja toimitilarakentaminen - Seinän kiinnitys Seinälevyn kiinnitys Ulkoverhous Koolaus Pystytiiviste (tuulensuojalevy) Seinän kiinnitys Pilari (CLT:ä tai liimapuuta) Perustus Saumanauhat
SPU U-ARVOTAULUKOT. Yläpohjat Yläpohjat Ulkoseinät Ulkoseinät
SPU U-ARVOTAULUKOT Yläpohjat Yläpohjat Ulkoseinät Ulkoseinät uudisrakentaminen korjausrakentaminen uudisrakentaminen korjausrakentaminen Alapohjat uudis- ja korjausrakentaminen SPU U-arvotaulukoista löydät
AP 2RK AP 1RK ONTELOLAATTA 265-ALAPOHJA, TUULETETTU ALAPUOLINEN SOLUPOLYSTYREENIERISTE TASOITE+TUPLEX+PARKETTI; ASUNTOJEN LATTIA
ONTELOLAATTA 265-ALAPOHJA, TUULETETTU ALAPUOLINEN SOLUPOLYSTYREENIERISTE TASOITE+TUPLEX+PARKETTI; ASUNTOJEN LATTIA ONTELOLAATTA 370-ALAPOHJA, TUULETETTU ALAPUOLINEN SOLUPOLYSTYREENIERISTE TASOITE+TUPLEX+PARKETTI;
TYCROC SUIHKUALLAS JA LINEAARINEN LATTIAKAIVO
TYCROC SUIHKUALLAS JA LINEAARINEN LATTIAKAIVO Tycroc suihkualtaat toimitetaan aina asianmukaisella lattiakaivolla varustettuina. Komponentit on kehitetty yhdessä käytettäväksi eivätkä sovi asennettavaksi
Olennainen rakenneosa palossa
1.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen hallirakennuksen yläpohjan rakenteita palotilanteen näkökulmasta. Tarkoituksena on esittää se, miten kantavat rakenteet tulee
pdf: Seinärakenteiden liitokset
pdf: Seinärakenteiden liitokset 3.1. Seinäelementit yleistä XDE031: XDE033: XDE035: XDE037: XDE039: XDE041: Kattoikkuna, liitos kevytsoraeristettyyn yläpohjaan, puurakenteinen kehys Kattoikkuna, liitos
RT ohjetiedosto huhtikuu 2004 korvaa RT RT PIENTALON PUURAKENTEET
RT 82-10820 ohjetiedosto huhtikuu 2004 korvaa RT 82-10560 RT 82-10693 PIENTALON PUURAKENTEET JJ/1/huhtikuu 2004/6000/Vla/Rakennustieto Oy 3 ohjetiedosto RT 82-10820 3 RAKENNUSTARVIKKEET Yläsidepuut Levyjäykiste
FREDRIKA RUNEBERGIN KATU
ATRI VALAN ATU JANNISBERGINTIE I II FREDRIA RUNEBERGIN ATU II +,0 II +7, +7, +, +, +7,0 +9, +0,0 +, +,0 +0, +7, +8,0 +8, +8, +7, VSS pihasauna PP ajo autotalliin +, 7 AP +,0 +, +,0 +,0 +, +7,0 +7, +, tomutus
RAKENTEET. Yksityiskohdat Höyrynsulun läpimenot Höyrynsulun liitokset kivitalot Höyrynsulun liitokset - puutalot
Yksityiskohdat Höyrynsulun läpimenot Höyrynsulun liitokset kivitalot Höyrynsulun liitokset - puutalot 3 4 1 YKSITYISKOHDAT Yksityiskohdissa käydään läpi höyrynsulun läpimenoja ja liitoksia. HÖYRYNSULUN
Takuu Myönnämme tekemällemme työlle sekä toimittamillemme materiaaleille kahden (2) vuoden takuun.
Sivu 1/6 Asiakkaan nimi Katuosoite Paikkakunta CityGreen106 - Tuulihaukka Rakennuspaikkakunta: Saarijärvi Yleiset sopimusehdot GREENBUILD-toimitukseen sovelletaan RAKENNUSTUOTETEOLLISUUDEN TALOPAKETTIEN
KOKKOLAN VUOKRA ASUNNOT OY, Tykkitie1
. VÄRIBETONIELEMENTTI (VALKOBETONI), HIEKKAPUHALLETTU (= rappauksenomainen pinta), VALESAUMAT, väri VALKOINEN A. BETONIELEMENTTI, VAAKAURITETTU, MAALATTU HARMAA (väri FASADE 4). PARVEKELAATTOJEN REUNAPROFIILIT
TERCA-TIILITALO DETALJIT JA RAKENNETYYPIT 2010
TERCA-TIILITALO DETALJIT JA RAKENNETYYPIT 2010 16.6.2010 TERCA-TIILITALON RAKENNETYYPIT Rakennetyypit ovat ohjeellisia ja piirustusten soveltuvuudesta rakennuskohteeseen vastaa suunnittelija. ULKOSEINÄ
CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA
CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA MITÄ ON CLT? Cross-laminated timber Massiivipuusta tehtyjä rakennuslevyjä, jotka koostuvat ristikkäinliimatuista lamelli- eli puulevykerroksista Ristiinlaminointi takaa
2.2 VALMISOSASUUNNITELUN LÄHTÖTIEDOT (TOIMISTO- JA LIIKERAKENNUKSET)
2.2 VALMISOSASUUNNITELUN LÄHTÖTIEDOT (TOIMISTO- JA LIIKERAKENNUKSET) Kohde Valmisosasuunnittelun lähtötiedot arkkitehdilta Tarve 1.1 Mitoitetut työpiirustukset - Rakennuksen päämitat - Tasojen +korkeudet
3.2.4 229 Tuote: Trap
8 3..4 Tuote: Trap 9 Reuna D Piilokiinnitteinen ripustettu T-4 kannatinjärjestelmä, avattava 3 5 A Gyptone levyt joissa on viistetty reuna D, kiinnitetään piilokiinnitteiseen kannatinjärjestelmään T-4.
Sisällysluettelo sivu nimi
Sisällysluettelo sivu nimi 4...Lobelia 6...Pakkasmittariperhonen 8...Kangasperhonen 10...Lehtikehrääjä 11...Kirjoheinäperhonen 12...Valkoapila 14...Kuunlilja Elegans 16...Tupsukirjosiipi 18...Purjeperhonen
TARJOUSPYYNTÖ. Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja:
1 TARJOUSPYYNTÖ Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja: kohteesta on luonnostelusopimus, joka LIITTEENÄ kohteesta ei ole tehty luonnostelusopimusta Todennäköinen
Saunaremontti ja uuden saunan rakentaminen yhdistelmäsauna ja infrasauna
Saunaremontti ja uuden saunan rakentaminen yhdistelmäsauna ja infrasauna Kun kiuassaunaan asennetaan myös infrapunalämpö, tulee ottaa huomioon muutamia näissä ohjeissa olevia tärkeitä seikkoja. Seuraavat
AS OY KERAVAN NURMIPUISTO Ravikuja 12, 04250 Kerava. RAKENNUSTAPASELOSTUS Pvm. 28.4.2014
AS OY KERAVAN NURMIPUISTO Ravikuja 12, 04250 Kerava RAKENNUSTAPASELOSTUS Pvm. 28.4.2014 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: 2 luhtitalon ja 1 erillisen varastorakennuksen sekä 1 autokatoksen uudiskohde.
DETALJIT TR143 ThermiSol-elementti vapaa-aukko TR157 ThermiSol-elementti nosto-ovikehyksen liittyminen
DETALJIT 7.10.2016 ThermiSol-seinäelementit TR104A ThermiSol-elementti sauma PYSTYASENNUS TRAK100 ThermiSol-elementti sivuseinäleikkaus TR114 ThermiSol-elementti liittyminen sokkeliin TR228L konesaum.
KUIVAKÄYMÄLÄKOMERO KH-3
KUIVAKÄYMÄLÄKOMERO KH-3 Kuivakäymäläkomero täyttää sisäasiainministeriön antamissa määräyksissä esitetyt vaatimukset. VTT on myöntänyt kuivakäymäläkomerolle sen vaatimusten mukaisuuden osoittavan tuotesertifikaatin
Muovitehdas ABSO Oy. PL 1, Minkinkatu 2, 20760 PIISPANRISTI p. (02) 284 4700, f. (02) 242 5050. www.abso.fi abso@netti.fi
Muovitehdas ABSO Oy PL 1, Minkinkatu 2, 20760 PIISPANRISTI p. (02) 284 4700, f. (02) 242 5050 www.abso.fi abso@netti.fi ABSO-muovi Rakentamiskiinnikkeet ja muut tarvikkeet ABS Kestävää laatua sokkelista
Tarhapuiston päiväkoti, Havukoskentie 7, Vantaa. 24.11.2011 Työnumero:
RAKENNETEKNINEN SELVITYS LIITE 4 s. 1 1 RAKENTEET 1.1 YLEISKUVAUS Tutkittava rakennus on rakennettu 1970-luvun jälkipuoliskolla. Rakennukseen on lisätty huoltoluukut alustatilaan 1999. Vesikatto on korjattu
PST-kattolämmityksen asennusohje
PST-kattolämmityksen asennusohje 1 Kattolämmityselementtien asennusohje Kiinnitysalueet Kattorakenne Rimoitus Lisälämmöneriste Kattoelementit Metallivastukset Liitäntäjohto Katon pintaverhous Kattoelementin
"SÄÄLTÄ SUOJAAN" - TOIMITUSSISÄLTÖ
5.1.2015 "SÄÄLTÄ SUOJAAN" - TOIMITUSSISÄLTÖ "SÄÄLTÄ SUOJAAN" -TOIMITUS SISÄLTÄÄ: -Ulkoseinäelementit: - sisäpuolen EK-kipsilevy 13 mm -ulkovuori pääosin asennettuna -ikkunavuorilaudat pääosin asennettuna
KUIVAKÄYMÄLÄKOMERO KH-3
KUIVAKÄYMÄLÄKOMERO KH-3 Kuivakäymäläkomero KH-3/4 KÄYTTÖTARKOITUS Kuivakäymäläkomeroa KH-3 käytetään K- ja S1-luokan väestönsuojissa, joissa se sijoitetaan väestönsuojan sisäpuolelle käymälätilojen ilmanvaihtoa
Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin
Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin SPU Sauna-Satu soveltuu saunan seinien ja kattojen sekä kosteiden tilojen
Paradise 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja 2.2.2015 1
Asennusohjeet Huvimajoille Paradise 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORX-ruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja
Asennus- ja käyttöohjeet. SAVUPIIPPU Perusosa: 15125R Jatko-osat: 15200R, 15225R, 15325R
FI Asennus- ja käyttöohjeet SAVUPIIPPU Perusosa: 15125R Jatko-osat: 15200R, 15225R, 15325R 00000000 00000000 0809 Misa-järjestelmäsavupiippu on testattu standardin EN 1856-1:2009 mukaisesti käytettäväksi
DETALJIT Konesaumattava ThermiSol-kattoelementti. TRAK201 konesaumattava ThermiSol-elementti kattokaavio
DETALJIT 03.10.2016 Konesaumattava ThermiSol-kattoelementti TRAK201 konesaumattava ThermiSol-elementti kattokaavio TR200A konesaumattava ThermiSol-elementti sauma TR211A konesaumattava ThermiSol-elementti
TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO
TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO TOIMITUKSEN VASTAANOTTO Tarkista ovien laatu ja määrä heti saatuasi tuotteet. Toimitukseen liittyvät huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa tuotteen myyjälle.
Asennusohje Tähtisaunat Moderni/Elegance/Original-Vastakkainistuttavat lauteet.
Asennusohje Tähtisaunat Moderni/Elegance/Original-Vastakkainistuttavat lauteet. Kiitos Tähtisaunat laudepaketin tilaamisesta. Seuraavassa käsitellään Moderni, Elegance ja Original mallien vastakkainistuttavien
1. 10 x 21 moduulimittainen ovi sopii oviaukkoon, joka on 100 cm leveä ja 210 cm korkea.
1. 10 x 21 moduulimittainen ovi sopii oviaukkoon, joka on 100 cm leveä ja 210 cm korkea. 2. Karmin leveysmitta on 15 mm oviaukkoa vähemmän, ja korkeusmitta on 30 mm oviaukkoa vähemmän. Näin väliin jää
4 ERISTYS. Kortit. Kuvat 89 a, b ja c Eristäminen. P L A T F O R M p i e n t a l o - o p a s
4 ERISTYS Kortit 4.1 Levymäisten eristeiden asennus alapohjaan 4.2 Levymäisten eristeiden asennus seiniin 4.3 Levymäisten eristeiden asennus välipohjaan 4.4 Levymäisten eristeiden asennus yläpohjaan 4.5
Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan! http://www.tee-se-itse.fi
Baarikaappi Jatketaanpa samoilla linjoilla kuin edellisessä artikkelissa "tynnyrin mallinen baarikappi". Tällä kertaa esitellään hieman tavanomaisempi baarikaappi, joka on myöskin huomattavasti helpompi
RÄNNIEN ASENNUS, VANHAN MAALIN POISTOA ULKOSEINISTÄ, KASVIMAAN ISTUTUS. Kaarinalaiset nuoret ja Jari Suormaa, Notke projekti. Toukokuun viikonloppu.
RÄNNIEN ASENNUS, VANHAN MAALIN POISTOA ULKOSEINISTÄ, KASVIMAAN ISTUTUS Kaarinalaiset nuoret ja Jari Suormaa, Notke projekti. Toukokuun viikonloppu. Talossa oli vain yksi ränni alun perin. Turun yliopisto
AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014
AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: 3kpl paritaloja 1 autokatosta sekä jätekatos. RS uudiskohde. Oma tontti (3107m2).
DETALJIT Konesaumattava ThermiSol-kattoelementti. S 200 Konesaumattava kattoelementti suunnitteluohjeita
DETALJIT 09.02.2018 Konesaumattava ThermiSol-kattoelementti S 200 Konesaumattava kattoelementti suunnitteluohjeita TRAK201 konesaumattava ThermiSol-elementti kattokaavio TR200A konesaumattava ThermiSol-elementti
19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA
TIETOVERKOT HETEL 1 19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Kaapin leveys 600 mm Kaapin leveys 800mm Kaappirunko, jossa katto, sivut/takaseinä, ovi ja sokkelikulmat. Kaapin ovi on standardina varustettu lukolla.
Uutuus talon alapohjan tuuletukseen
Ross-tuuletuspaalu Uutuus talon alapohjan tuuletukseen Ross-tuuletuspaalu on uusi tyylikäs tuote talon ryömintätilan tuuletukseen sekä talon alapohjan kosteusvaurioiden ja radonhaittojen ehkäisyyn. Ross-tuuletuspaalun
Ontelolaatastojen suunnittelukurssi 21.11.2012 Juha Rämö. 12.10.2012 Juha Rämö 1
Ontelolaatastojen suunnittelukurssi 21.11.2012 Juha Rämö 12.10.2012 Juha Rämö 1 Suunnittelu - Äänen eristys - Liitosten erityiskysymyksiä; mm. ulokeparvekkeet - Palonkesto tiistai, 20. marraskuuta 2012
Toimitussisällöt. Hietakulma Oy Koskenojankatu 11 38700 KANKAANPÄÄ
Toimitussisällöt Hietakulma Oy Runkotoimitus Säältä Suojaan Vesikattovalmis Verhouspaketti + maalaus Väliseinäpaketti Sivu 2/5 Runkotoimitus - välipohjaelementin runko rakennesuunnitelman - ei vesikattorakenteita
Teräskehäisten liukuovien asennusohje
Teräskehäisten liukuovien asennusohje Asenna yläliukukisko kuvan. osoittamalla tavalla varjoura näkyvään suuntaan päin Aseta alaliukukisko lattialle. Oikea kohta on mm yläliukukiskon etureunasta alaliukukiskon
Leikattu pulpettikattorunko
Leikattu pulpettikattorunko Rev.nr 140224 - FI Porakone/ Suorakulma Ruuvinväännin Saha Torx- ja ristipääteriä Jakoavain Vesivaaka Vasara Puuliimaa ulkokäyttöön Tuumamitta Sisällysluettelo A Seinäpalkki
SILENCIO TRINNLYD 4 SILENCIO TRINNLYD 6 SILENCIO TRINNLYD 12 SILENCIO TRINNLYD 24 SILENCIO TRINNLYD 36 ASENNUSOHJEET.
SILENCIO TRINNLYD 4 SILENCIO TRINNLYD 6 SILENCIO TRINNLYD 12 SILENCIO TRINNLYD 24 SILENCIO TRINNLYD 36 ASENNUSOHJEET www.hunton.fi Näin saavutetaan paras ääneneristys Betonielementit ja betoniset ontelolaatat
Knauf liimausjärjestelmä
Knauf liimausjärjestelmä Knauf Liimausjärjestelmä on uusi kiinnitystapa kipsilevyjen asentamiseen. Levyt kiinnitetään runkorakenteeseen liimaamalla sekä pienellä ruuvimäärällä. Knauf Liimausjärjestelmä