Tekn.ltk liite nro 1 Kunnanhallitus liite nro 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekn.ltk liite nro 1 Kunnanhallitus liite nro 1"

Transkriptio

1 Tekn.ltk liite nro 1 Kunnanhallitus liite nro 1

2 2 JOHDANTO Puumalan liikuntapaikkaselvitys on kuvaus kunnan alueella olevista liikuntapaikoista ja niiden käyttäjistä, tämänhetkisestä hoitotilanteesta ja esille nousseista kehittämistoimenpiteistä. Selvitys on tehty kunnan sisäisen työryhmän havaintojen sekä urheiluseuroilta ja kuntalaisilta pyydettyjen palautteiden pohjalta. Liikuntapaikkaselvityksen työryhmässä ovat olleet mukana tekninen johtaja Kimmo Hagman, palvelujohtaja Anne Julin, työnjohtaja Keijo Montonen, vapaa-aikasihteeri Päivi Mäkikokkila sekä liikunnanohjaaja Mari Virta. Kuntalaiset ovat voineet antaa palautetta kunnan internet-sivuilla olleen kyselyn kautta tai laittamalla sähköpostia vapaa-aikasihteerille. Internetin kautta kyselyyn vastasi 18 henkilöä. Urheiluseuroille on lähetetty kirje sähköpostilla ja heitä on pyydetty antamaan palaute sähköpostilla. Liikuntapaikkakyselystä on tiedotettu paikallislehdessä sekä nuoriso- ja liikuntapalveluiden Facebook-sivuilla. Tässä selvityksessä liikuntapaikat on ryhmitelty kunnan ja yksityisten omistamiin paikkoihin. Jokaisesta liikuntapaikasta esitellään sen käyttäjäryhmät, tämän hetkinen hoitotilanne sekä kunnostustarpeet ja -toimenpiteet. Selvityksen lopussa palataan liikuntapaikkoihin kohdistuneisiin aloitteisiin, toiveisiin ja palautteisiin. Kokonaisuudessaan palautteen antajat olivat tyytyväisiä Puumalan liikuntapaikkatarjontaan. Pieneksi paikkakunnaksi täällä on monipuoliset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ympäri vuoden. Toki kehitettävääkin löytyy ja liikuntapaikkojen kunnossapitoon tulee kiinnittää huomiota. Varsinkin luontopolut ja retkeilyreitit saivat kiitosta, kuten myös kuntosali. Frisbeegolfrataa toivottiin muutamassa palautteessa kirkonkylälle ja sijoitusehdotuksetkin tälle liikuntapaikalle annettiin. Selvityksessä esille tulleita pienempiä kunnostustoimenpiteitä tehdään jatkuvasti normaalin alueiden- ja kiinteistöjenhoidon yhteydessä. Isommista investoinneista päätetään aina erikseen ja ne suunnitellaan, budjetoidaan sekä kilpailutetaan erillishankkeina.

3 3 1 PUUMALAN KUNNAN HALLINNOIMAT / OMISTAMAT LIIKUNTAPAIKAT JA RETKEILYREITIT 1.1 Retkeilyreitit Puumalan kunnan retkeilyreittien tarkempia kuvauksia löytyy täältä: Elsa Heporaudan polku Käyttäjäryhmät: Elsa Heporaudan polkua käyttävät lähinnä aikuiset, jotka liikkuvat luonnossa. Käyttäjissä on myös perheitä. Tämänhetkiset hoitotoimet: Puumalan kunnalla on polun osalta hoitosopimus Lions Club Puumalan kanssa. He pitävät polun kunnossa. Kunta hankkii tarpeen mukaan tavaroita / välineitä hoitotoimiin ja toimittaa ne lionsclubilaisille. Salakkasalmen laavulle kunta toimittaa polttopuut. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Alueelle on rakenteilla uusi metsäautotie, ja sen rakennustyöt vaikuttavat hieman polkuun maiseman osalta. Kukkeistenpolku Käyttäjäryhmät: Kukkeistenpolkua käyttävät lähinnä luonnossa liikkuvat aikuiset. Tämänhetkiset hoitotoimet: Kukkeistenpolku raivataan kerran vuodessa. Tarvittaessa tehtäviä toimenpiteitä ovat merkintä, reitin tasaus, laavun polttopuuhuolto sekä laavun / nuotiopaikan korjaustyöt. Talvella ajetaan latu lumitilanteesta riippuen. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Kukkeistenpolulle on tullut toiveena, että pitkospuut uusitaan, vanhat ovat huonosti paikallaan. Uusintaa on jo osittain tehty ja se jatkuu keväällä Myös kyltitys olisi hyvä tarkistaa sekä merkata lähtöpaikka. Tällä hetkellä on hieman epäselvää, mistä polku lähtee. Polusta on tehtävä uusi reittikartta, reitti on merkattava uudelleen ja lähtöpaikaksi kirjataan urheilukenttä. Norppapolku Käyttäjäryhmät: Norppapolkua käyttävät lähinnä luonnossa liikkuvat aikuiset ja ikäihmiset. Myös lapset ja nuoret kulkevat pieniä pätkiä Norppapolkua. Tämänhetkiset hoitotoimet: Puumalan Luontoretkeilijöiden kanssa on suunnitteilla tehdä vastaavanlainen huoltosopimus kuin Lions Clubin kanssa on tehty Elsa Heporaudan polun osalta. Kunnan tehtävänä on toimittaa huoltotarvikkeita tarvittaessa.

4 4 Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Norppapolku kierrettiin kehittämisnäkökulmasta marraskuussa Lähtöpaikka ja kiertosuunta tulisi merkitä kunnolla. Polun voisi jakaa kolmeen pienempään pätkään ja nimetä ne aiheeseen sopivin nimin. Koko kokonaisuus olisi Norppapolun sijaan Norppareitistö. Opastauluja ja levähdyspenkkejä voisi laittaa tasaisin välimatkoin maaston kohdat ja maisema huomioiden. Muutamaan jyrkkään kohtaan olisi hyvä laittaa rappuset tai köysi, josta voi ottaa tukea. Maisema Norppapolulta. Muita retkeilyreittejä / polkuja Edellä mainittujen reittien lisäksi Puumalan kunnan alueella on muitakin luontopolkuja. Koskenselän leirintäalueelta lähtee luontopolku, Niinisaaressa Okkolan lomamökeillä on parin kilometrin mittainen hyvinvointipolku kuten myös Lintusalossa Nestorinrannassa. Liehtalanniemen museotilan ympäristössä kulkee myös luontopolku. Eteläiseen saaristoon on suunnitteilla retkeilyreitistö. Kunnan tavoitteena on yhtenäistää retkeilyreittien ja polkujen ilme, siten että kyltit ja opasteet ja kartat olisivat samanlaisia eri reiteillä. Toiveena on tullut, että Koskenselän-Särkirannan luontopolku laitettaisiin kuntoon, uusi kyltitys ja kosteimpiin paikkoihin pitkospuut. Reitiltä on kävely-yhteys Rantatien kautta Lampilantielle ja sitä kautta Sahanlahteen. Reitistä voisi kertoa kokonaisuutena ja että se pääsisi karttoihin, koska Koskenselän ja Sahanlahden matkailijat käyttävät reittiä opasteiden puutteesta huolimatta.

5 5 1.2 Ulkoliikuntapaikat Areena 51, monitoimiareena Käyttäjäryhmä: Syksyllä 2016 avattu Areena 51 on osa lähiliikuntapaikkahanketta, jonka loput suorituspaikat rakennetaan vuoden 2017 aikana. Areena 51 on pääasiassa koululaisten sekä lasten ja nuorten käytössä. Kouluajan ulkopuolella edellä mainittujen ryhmien lisäksi aikuiset käyttävät areenaa. Tämänhetkiset hoitotoimet: Tällä hetkellä hoitotoimiin kuuluvat roskien poisto, kentän harjaus sekä rakenteiden tarkastus. Hiekkaa lisätään tarvittaessa. Monitoimiareenalla ei ole talvikunnossapitoa, mutta sitä voi kyllä käyttää talviaikaankin. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Areenalla ei ole vielä valaistusta, mutta se asennetaan kevään 2017 aikana. Lähiliikuntapaikan ratkaisut suunnitellaan kevään 2017 aikana ja rakennetaan kesällä Avantouintipaikka Käyttäjäryhmä: Veeran rannassa olevaa avantouintipaikkaa käyttävät pääasiassa aikuiset ja ikäihmiset. Tämänhetkiset hoitotoimet: Puumalan luontoretkeilijät pitävät yllä avantouintipaikkaa ja heille tarjotaan tarvittaessa työapua ja järjestetään tavaran kuljetusta. Avantouintipaikalla on kahdet portaat, joista toiset ovat leveydeltään ja nousukulmaltaan TUKES:in mukaiset. Portaat ja valaistus asennetaan syksyisin ja ne puretaan keväällä. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Veeran rannan saunatilojen laajennusosaa suunnitellaan. Jääkiekkokaukalo Käyttäjäryhmät: Jääkiekkokaukalo on monien eri ryhmien käytössä. Pääasialliset käyttäjät ovat koululaiset, perheet ja aikuiset. Tämänhetkiset hoitotoimet: Jääkiekkokaukalon laidat pystytetään syksyisin ja puretaan keväisin. Jäädytys tapahtuu sään salliessa arkipäivisin aamuisin ja mahdollisuuksien mukaan iltapäivisin. Tarpeen mukaan kaukalosta poistetaan lumet ja korjataan laitoja. Arkisin työajan ulkopuolella ei tehdä kunnostustöitä ja viikonloppuisin kunnostus on ulkoistettu, silloin jäädytetään ja poistetaan lumia tarpeen mukaan. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Kentän kallistus olisi korjattava. Jäädytysalustana toimiva hiekkatekonurmipinta sinällään on ihan toimiva jäädytysalustana, mutta kallistusten takia jäästä tulee vaihtelevan paksuinen ja siten lohkeileva ja huonosti suojakelejä kestävä.

6 6 Luistinten vaihtoon olisi hyvä olla lämmin tila, urheiluhallin pukuhuoneisiin ei pääse ilman avainkorttia. Kentän valot voisivat olla myös sellaiset, että ne voisi laittaa itse päälle. Jos paloaika olisi esim. 60min, niin ei olisi haittaa, jos unohtaa sammuttaa ne pois lähtiessä. Uusi valojen ohjaus on tulossa käyttöön Kuntorata, pururata Käyttäjäryhmät: Kuntorata on kaikenikäisten puumalalaisten sekä vapaa-ajanasukkaiden käytössä. Tämänhetkiset hoitotoimet: Kuntorata raivataan kerran vuodessa. Rataa tasataan ja lamppuja vaihdetaan tarvittaessa. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Notkokohdat olisi korjattava, koska vettä nousee rumpujen kohdalta radalle. Yksi notkokohta on korjattu ja rataa nostettu sen kohdalta 0,5 metriä. Radan raivausta toivotaan useammin, koska siellä rehottavat heinät kesäisin. Lohentieltä olisi hyvä saada opaste kuntoradalle, siellä on parkkitilaa kuntoilijoille. Kuntoradan telineet. Luistinrata kirkonkylällä Käyttäjäryhmät: Luistinradan pääasialliset käyttäjät ovat koululaiset, lapset, nuoret ja lapsiperheet. Tämänhetkiset hoitotoimet: Sään salliessa luistinrata jäädytetään arkiaamuisin ja mahdollisuuksien mukaan iltapäivällä. Lunta poistetaan radalta tarpeen mukaan. Arkisin työajan ulkopuolella ei tehdä kunnostustöitä ja viikonloppuisin kunnostus on ulkoistettu, silloin jäädytetään ja poistetaan lumia tarpeen mukaan.

7 7 Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Luistinradan valaistuksen ohjaus laitetaan kuntoon lähiliikuntapaikan valaistuksen yhteydessä. Sinne tulee samanlainen järjestelmä kuin kaukaloonkin, eli valot saa itse laitettua päälle ja sammutettua. Norppapuiston kuntoiluvälineet Käyttäjäryhmät: Norppapuiston kuntoiluvälineitä käyttävät pääasiassa aikuiset ja ikäihmiset. Tavoitteena on saada käyttäjiksi vanhemmat, jotka tuovat lapsensa leikkipuistoon. Tämänhetkiset hoitotoimet: Laitteiden kunto tarkistetaan kaksi kertaa viikossa. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Jalkaprässi tulisi asemoida uudelleen, koska se on monelle liian kaukana. Norppapuiston laitteistoa voidaan lisätä tarpeen ilmetessä. Norppapuiston välineet. Pesäpallokenttä Käyttäjäryhmät: Pesäpallokenttää käyttävät lähinnä koululaiset liikuntatunneilla ja välitunneilla. Ikäihmiset pelaavat kentällä petaqueta. Tämänhetkiset hoitotoimet: Pesäpallokenttä lanataan keväisin ja tarvittaessa myös kesäisin. Kenttä suolataan kerran tai kahdesti vuodessa. Kentän pelialue merkitään keväisin ja tarvittaessa.

8 8 Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Toiveena on, että pesäpallokentän rajat olisivat näkyvissä myös kesäisin ja kenttä tasattaisiin useammin. Raja vedetään kesäisin pyynnöstä. Rantalentopallokenttä Käyttäjäryhmät: Rantalentopallokenttää käyttävät lähinnä paikalliset nuoret ja aikuiset sekä vapaa-ajanasukkaat. Tämänhetkiset hoitotoimet: Keväisin rantalentopallokenttä muokataan, laitetaan verkot ja rajat paikoilleen. Kenttä tasataan tarvittaessa kesäisin. Syksyllä poistetaan verkot. Kentän rannanpuoleisessa päädyssä ollutta istutusta on raivattu syksyllä Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Nykyisen hiekan tilalle on toivottu pehmeämpää hiekkaa. Hiekan vaihdon yhteydessä voisi vaihtaa vanhat tolpat uusiin. Kenttää voisi mainostaa enemmän, että se saisi tunnettavuutta ja enemmän käyttöä. Tenniskenttä urheiluhallin vieressä Käyttäjäryhmät: Tenniskenttää käyttävät pääasiassa aikuiset tenniksen pelaajat. Tämänhetkiset hoitotoimet: Kentän verkot kootaan keväisin ja puretaan syksyisin. Kenttä harjataan kesäisin kerran kahdessa viikossa, tarpeen mukaan useammin. Myös käyttäjät harjaavat kenttää. Tarvittaessa poistetaan sammalta ja lisätään hiekkaa. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Tenniskenttien toivotaan muuttavan pois jääkiekkokaukalon alta. Asiasta lisätietoa luvussa 3 Aloitteita ja toiveita. Urheilukenttä Käyttäjäryhmät: Urheilukenttä on kaikenikäisten puumalalaisten ja vapaa-ajanasukkaiden käytössä. Pääasiassa käyttäjät ovat kuitenkin lapsia ja nuoria. Tämänhetkiset hoitotoimet: Keväisin juoksuradat lanataan ja kestopäällysteet puhdistetaan. Nurmialue lannoitetaan tarvittaessa keväisin sekä syksyisin ja ilmaus tehdään keväisin. Kasvukaudella nurmialue leikataan noin kerran viikossa. Kesällä hoitotoimiin kuuluvat sektoreiden merkitseminen (jalkapallokentät ja heittolajit) ja juoksuratojen merkitseminen. Tarvittaessa juoksuradat suolataan ja tehdään rikkaruohojen torjuntaa. Jalkapallomaalien ja muiden välineiden ja kalusteiden kunnostusta ja korjaustöitä tehdään tarvittaessa, samoin kuin katsomin siivousta ja korjaustoimia. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Juoksuratojen suolausta ja kitkentää toivotaan. Radan reunakiskot olisi korjattava tai vaihdettava uusiin. Pituushyppypaikalle toivotaan uutta

9 9 lankkua ja metriponnistusalueen maalausta. Pituushyppypaikan hiekkaa toivotaan pehmeämmäksi. Kunnon pinnoite juoksuradalle ja korkeushyppypaikalle on myös toivelistalla.. Toivottu asia, kuularingin sektorin uudelleen asemointi tehdään kesällä Tavaravarastoon tulisi kiinnittää huomioita ja siivota se kunnolla/ laittaa välineiden käytön jälkeen järjestykseen. Toiveena on esitetty myös, että koko kenttää laajennetaan siten, että juoksuradoille saadaan 400 metrin kierrospituus. Tämä kallis hanke vaatisi suuren lisäalueen kentän ympärille, käytännössä laajoja täyttöjä ja rakennelmien purkamista. Juoksuradan ja suorituspaikkojen kunnostus- ja laajennustoimet kustannusarvioineen selvitetään keväällä 2017 ulkopuolisen kartoittajan toimesta. Urheilukenttää ja huoltorakennus 1.3 Uimarannat Sappulan uimaranta Käyttäjäryhmät: Sappulan uimarantaa käyttävät kaikenikäiset paikkakuntalaiset ja vapaaajanasukkaat, pääasiassa kuitenkin lapsiperheet ja nuoret. Tämänhetkiset hoitotoimet: Keväisin rannan kunto tarkistetaan sukeltamalla ja laiturirakenteet tarkastetaan. Ranta raivataan kerran vuodessa. Kesäaikaan alue ja rakenteet tarkastetaan kaksi kertaa viikossa, polttopuita toimitetaan ja ulko-wc huolletaan. Veden korkeutta tarkkaillaan. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Toiveissa on, että kivet kerätään pois rantavedestä joka kevät. Kivien määrään vaikuttaa vedenkorkeus. Takkahuone tulee siistiä ja sitä myöten saunatiloja voi markkinoida ja vuokrata yksityiskäyttöön. Uimaranta on hieman syrjässä, joten opasteet rannalle tarkistetaan ja niitä lisätään sopiviin paikkoihin.

10 10 Veeran ranta Käyttäjäryhmät: Veeran rantaa kesäisin käyttävät paikalliset sekä veneilijät. Tämänhetkiset hoitotoimet: Rannan kunto tarkastetaan keväisin sukeltamalla. Ranta raivataan kerran vuodessa. Roskat kerätään ja uimakopit tarkastetaan kesäisin kaksi kertaa viikossa sekä lisäksi tarvittaessa. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Järvikylpylä on ollut suunnitelmissa Veeran rantaan. Sen toteutusta ja kustannuksia selvitellään vuonna Kotiniemen uimaranta (ei virallinen ranta) Käyttäjäryhmät: Kotiniemen uimaranta ei ole kunnan virallinen uimaranta. Sen käyttäjät ovat lähinnä Kotiniemen asukkaita. Tämän hetkiset hoitotoimet: Uimaranta-alue raivataan kerran vuodessa. Tarvittaessa ranta tasataan, kerätään roskat ja tehdään muita huoltotoimenpiteitä. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: 1.4 Hiihtoladut Kuntoradan hiihtolatu Käyttäjäryhmät: Hiihtoladun pääasialliset käyttäjät ovat hiihtoa harrastavat lapset, nuoret, aikuiset ja ikäihmiset. Tämänhetkiset hoitotoimet: Talvella rata tampataan ensilumen jälkeen ja ladut ajetaan heti, kun lumitilanne sen sallii. Ladut ajetaan lumisateiden jäljiltä. Latu murskataan ja ajetaan uudelleen tarvittaessa. Kuntoradan ja Kukkeisten polun hiihtolatujen ajot löytyvät internetissä täältä: Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Vaaranpaikkana koetaan talvella kamelinkyttyrät, joiden alla on monien hiihtäjien kääntymispaikka. Samaan aikaan toinen hiihtäjä saattaa laskea kyttyröiltä mäkeä alas, jolloin muodostuu törmäysvaara. Tilanne korjataan sillä, että toiselle kierrokselle ohjataan kääntymään hieman aikaisemmin. Laitetaan opasteet ohjaamaan hiihtäjiä. Lohentien kautta voidaan ohjata mäkiosuuksia arkailevat hiihtäjät helpommalle takalenkille. Uuden latukoneen hankita on edessä lähitulevaisuudessa.

11 11 Hiihtolatu kirkonkylältä Sahanlahteen Käyttäjäryhmät: Hiihtolatua käyttävät lähinnä hiihtoa harrastavat nuoret, aikuiset ja ikäihmiset. Tämän hetkiset hoitotoimet: Latu avataan jää- ja lumitilanteen salliessa. Latu merkitään ja se ajetaan lumisateiden jäljiltä. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Muita hiihtolatuja Kunnan alueella on talvisin myös muita hiihtolatuja, joita pidetään auki muun kuin kunnan toimesta. Latuja löytyy ainakin Sahanlahdesta, Niinisaaresta, Lintusalosta, Viljakansaarelta sekä Hurissalosta. 1.5 Sisäliikuntapaikat Kuntosali Kuntosali kovassa on käytössä. Käyttäjäryhmät: Kuntosalia käyttävät nuoret, aikuiset ja ikäihmiset. Tämänhetkiset hoitotoimet: Joka arkiaamu tehdään tarkistuskäynti ja korjaustoimenpiteitä tehdään tarvittaessa. Kuntosalilla on vihko, johon voi esittää toiveita välineistä ja huoltotoimenpiteistä.

12 12 Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Kehittämistoiveena on peilin saaminen vapaiden painojen seinälle, että voi tarkistaa oikeat liikeradat. Voimatangoille toivotaan telinettä, että ne olisivat helpommin saatavilla. Pystypunnerruslaite ei ole käytännöllinen. Saisiko sen tilalle juoksumaton? Kuntosalin kulunvalvonnasta on tullut huomautettavaa. Kuntosalikortilla pääsee ulko-ovesta sisään urheiluhalliin, mutta saadun palautteen mukaan kuntosalin ovella ongelmat alkavat. On kuulemma harvinaista, että sisään pääsee ensimmäisellä yrittämällä. Kuntoilun aikana saa monesti käydä avaamassa oven epäonniselle yrittäjälle. Osa voimatangoista on vääntynyt, kun niissä on ollut nähtävästi liikaa painoja. Melkahalli Käyttäjäryhmät: Melkahallia käyttävät liikuntaan voimailijat, kiekonheittäjät ja uutena ryhmänä golfaajat. Tämänhetkiset hoitotoimet: Käyttäjät vastaavat tilojen siisteydestä Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Urheiluhalli Käyttäjäryhmät: Urheiluhallia käyttävät kaikenikäiset kuntalaiset. Tämänhetkiset hoitotoimet: Urheiluhallissa tehdään tarkastuskierros joka arkiaamu ja korjaustoimenpiteitä tarvittaessa. Kehittämistarpeet ja -toimenpiteet: Toiveena on, että hallin lattia siivottaisiin vähintään kaksi kertaa arkipäivinä ja kerran päivässä viikonloppuisin. Viikonloppusiivouksen hinta selvitetään. Naisten pukuhuoneen tilanne tarkistetaan (vessan poistoviemäri), kun ikävästä hajusta on tullut palautetta.

13 13 Urheiluhalli 2 MUUT LIIKUNTAPAIKAT (yksityiset, yhdistysten ylläpitämät jne.) 2.1 Hurissalon liikuntapaikat Hurissalosta löytyy useita liikuntapaikkoja. Hurissalotalolle on avattu kuntosali vuoden 2014 lopulla ja se on kaikkien vapaasti käytettävissä. Käyttäjät ovat pääasiassa aikuisia ja ikäihmisiä. Hurissalotalon kuntosali.

14 14 Hurissalon kuntorata on kesäisin pururata ja talvella siinä on hiihtolatu. Kunnan toimesta ladut tasataan ja valaistus korjataan tarvittaessa. Paikalliset ajavat ladut. Ladun valot voi sytyttää itse hiihtämään lähtiessä Hurissalo-Talolla. Kuntoradalla on myös frisbeegolfkenttä. Hurissalon tenniskenttä on kunnostettu kesällä Sahanlahden liikuntapaikat Sahanlahdesta löytyy paljon liikuntapaikkoja, jotka ovat lähinnä heidän asiakkaidensa käytössä, mutta toki myös muiden. Sahanlahdesta löytyy tenniskenttä, palloilukenttä, rantalentopallokenttä sekä kuntorata. Kuntoradalle on talvisin vedetty hiihtoladut. Liikuntapaikkojen huollosta ja kunnostamisesta vastaa Sahanlahti Resort Oy. Kunnostustoiveena Sahanlahden liikuntapaikoille on tullut, että Kuoreksenniementien vierellä sijaitsevat yleiset kuntoiluvälineet laitettaisiin kuntoon, ne ovat palautteen antajan mielestä huonossa hapessa. Hylkeenlahden levähdysalueen leuanvetotangot ovat jääneet kaatuneen puun alle. Toiveena on, että kuntoiluvälineet ja leuanvetotangot sijoitettaisiin lähemmäs Sahanlahtea ja mielellään järvinäköalalla, niin ne olisivat paremmin kuntoilijoiden ulottuvilla. 2.3 Muut liikuntapaikat Frisbeegolf-rata Huuhkaalassa Huuhkaalassa sijaitsee 9-väyläinen Frisbeegolfata. Se on yksityisen rakentama ja ylläpitämä rata, mutta kaikkien vapaassa käytössä ilman mitään maksuja. Puumala Golf Kostioniemessä sijaitsee 9-väyläinen golfkenttä. Sinne ovat tervetulleita pelaamaan kaikki golfista kiinnostuneet pientä korvausta vastaan. Kotisivut: Kuplahalli Kuplahalli on Puumala Tennis 88 ry:n omistama ylipainehalli. Siellä pelataan talvisin sekä tennistä että jalkapalloa. Muun muassa lasten tennis- ja jalkapallokerhot kokoontuvat hallissa. Luistinrata kirkonkylältä Sahanlahteen

15 15 Yksityinen henkilö pitää jäätilanteen salliessa luistinrataa kirkonkylältä Sahanlahteen auki. Rataa voivat käyttää kaikki luistelusta innostuneet omalla vastuullaan. Luistinrata on todella toivottu ja sitä on mukava käyttää. Jääradan kunnosta voisi entiseen tapaan ilmoitella Facebookissa, vaikkakin kaikki käyttävät sitä omalla vastuullaan. Lintusalon koulun kenttä Lintusalon koulun kentällä on toimintaa lähinnä kesäaikaan kesäjumpan ja lentopallon merkeissä. Talvisin kenttää kiertää hiihtolatu. Kentällä on lentopalloverkko ja jalkapallomaalien kehikot. Mannilanniemen liikuntapaikat Mannillanniemestä löytyy hiihtolatu sekä tenniskenttä. Lapsille ja lapsenmielisille on myös leikkikenttä. Ruokotaipaleen kenttä Ruokotaipaleen kenttä on käytössä lähinnä kesäisin ja käyttäjät ovat pääasiassa nuoria aikuisia, mutta myös lapset, aikuiset ja ikäihmiset käyttävät kenttää. Kenttä on peruskunnostettu vuonna Yleisurheilun osalta suoristuspaikat eivät ole parhaassa mahdollisessa kunnossa. 3 ALOITTEITA JA TOIVEITA Tenniskentän siirtäminen pois jääkiekkokaukalon alta tehtiin valtuustoaloite, jossa esitetään, että kunta selvittäisi uusien tenniskenttien rakentamisen urheilukentän yhteyteen, esimerkiksi tontille, jossa sijaitsevat vanhustenkotiyhdistyksen purkamat asunnot. Asiaan on päätetty ottaa kantaa tämän liikuntapaikkaselvityksen yhteydessä. Alustavia kustannusarvioita on pyydetty kahdelta kenttätoimittajalta. Vaihtoehtoina on tarkasteltu uusien kenttien rakentamisesta uuteen paikkaan, uusien kenttien rakentamisesta vanhaan paikkaan sekä vanhojen kenttien peruskunnostuksesta. Viimeisintä vaihtoehtoa ei kumpikaan kenttätoimittaja suositellut. Kentät ovat elinkaarensa päässä ja pelkällä kunnostuksella ei saada ratkaistua kallistusongelmaa. Uusien tenniskenttien rakentaminen uuteen paikkaan maksaa noin euroa. Summa koostuu kentistä ( e), maansiirtotöistä ( e), aidoista ( e) ja valaistuksesta ( e). Lisäksi tulevat vanhan kentän purkukustannukset kaatopaikkamaksuineen sekä jäädytettävän alueen tasaustyöt ( e).

16 16 Uusien tenniskenttien rakentaminen vanhalle paikalleen kallistukset korjaten maksaa noin euroa. Summa koostuu itse kentistä ( e) ja vanhan kentän purkukustannuksista sekä pohjan tasaustöistä ( e). Nykyiset valonheittimet tulisi mahdollisesti myös uusia energiaa säästävämpiin malleihin ( e). Summaan on laskettu mukaan uudet valopylväät. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Toimenpiteitä arvioitaessa on kustannusten lisäksi otettava huomioon toiminnalliset tekijät. Kentän siirtäminen uuteen paikkaan hävittäisi tenniksen pelaamisen mahdollisuuden muiden liikuntapaikkojen yhteydessä. Uuden Areena 51:n sijoittumiselle yhtenäiskoulun pihapiiriin on yhtenä perusteluna ollut lapsille turhan pitkä siirtymämatka urheilukentän läheisyyteen. Kentän säilyttämistä nykyisellä paikalla puoltaa siis kustannusten lisäksi myös liikuntapaikkojen keskittäminen urheiluhallin ympäristöön. Kentän rakentaminen edellyttäisi myös kaavamuutosta uudelle alueelle. Kiipeilyseinä Kiipeilyseinää on esitetty rakennettavan urheiluhallille. Sitä varten on varattu euroa kunnan talousarvioon vuodelle Urheiluhalli olisi kiipeilyseinälle oiva paikka korkeutensa vuoksi, mutta suunnittelun yhteydessä täytyy kartoittaa vaihtoehtoiset paikat. Urheiluhalli varsinkin arki-iltaisin hyvin varattu. Frisbeegolfrata kirkonkylälle Frisbeegolfrataa kaivataan kirkonkylälle. Paikaksi on ehdotettu Kotiniemessä huoltotien ja vanhan asuntoalueen välistä maastoa. Siellä olisi vanhoja juoksuhautoja, jotka saisivat näkyvyyttä radan ansiosta ja tulisivat paikkakuntalaisille ja matkailijoille tutuksi. Toinen paikka, joka on saanut kannatusta frisbeegolfradaksi, on Koskenselän alue. Siellä sen voisi liittää osaksi luontopolkua tai sen läheisyyttä. Kuntosalin laajennus ja lämmin luistintenvaihtotila Kuntosali on melko pieni ja ahdas. Liikkumatila laitteiden välissä on turhan pieni varsinkin useamman henkilön treenatessa yhtä aikaa. Lattia-ala on tämän hetkisillä laitteilla jo kokonaisuudessaan käytössä, eikä uusia laitteita siis sovi nykyiseen kuntosaliin. Kuntosalia on mahdollisuus laajentaa melko helposti salin pohjoispuolelle neliömetrin kokoisen laajennusosan kaukalon puoleiselle sivulle voitaisiin rakentaa lämmin tila kaukalon käyttäjille lämmittelyä ja luistinten vaihtoa varten. Laajennuksen arvonlisäveroton kustannusarvio on euroa. Portaat

17 17 Porraskävely ja -juoksu ovat erittäin tehokasta liikuntaa. Niitä toivotaan kirkonkylän läheisyyteen, jotta voisi kävely- tai juoksulenkin lomassa askeltaa portaita tai tehdä erikseen porrastreenin. Leveä ja tasainen polku Rollaattoreilla kulkeville olisi hyvä olla leveä ja tasainen polku, jossa olisi levähdyspaikkoja. Näin apuvälineillä kulkevat henkilöt pääsisivät myös nauttimaan luonnon monimuotoisuudesta. Pyöräilymahdollisuuksien parantaminen Puumalan pyöräreittien kokoaminen kartalle on hyvä idea sekä paikallisten että matkailijoiden kannalta. Reittejä kelpaa esitellä ja varsinkin pienemmillä teillä maisemat ovat hyvät. Piennar on pyöräilyyn kapea Sahanlahdesta kirkonkylälle, samoin siitä eteenpäin Hätinvirranlossille. Toiveessa on, että uudelleen asfaltoinnin ohessa levennettäisiin piennarta. Mikkelistä Puumalaan kantatie 62:n pyöräreitillä varsinkin alkupäässä on jätetty osa rapistuneesta pientareesta vaille uutta päällystettä, vaikka tie on muutoin hienossa kunnossa. Pyöräilijän tila on kaventunut entisestään. Puumalan päässä valokuitukaapelityöt ovat murentaneet ennestään heikkoa piennarta, joten olisi tärkeää saada ne huolellisesti päällystetyksi. Kesällä 2017 on vuorossa päällystää ainakin osuus 434:m risteyksestä kirkonkylälle, toivottavasti silloin piennarkin saataisiin kuntoon. Näin Puumalassa risteävät pidemmän matkan pyöräilyreitit säilyttäisivät edes nykyisen houkuttavuutensa. 4 MUUTA PALAUTETTA Puumalan liikuntapaikat ovat saaneet edellä mainittujen kehittämistoiveiden lisäksi myös paljon myönteistä palautetta. Ihmiset ovat tyytyväisiä siihen, että näin pienellä paikkakunnalla on paljon hyvässä kunnossa olevia liikuntapaikkoja ja niihin on helppo mennä. Ja tyytyväisiä ollaan siihen, että kuntalaisia kuunnellaan. Luontopolut ovat saaneet erityismainintoja. Puumalassa luontopolut ovat kauniilla paikoilla, erityisesti Norppapolun maisemat ovat saaneet kehuja. Norppapolku, Metsopolku, Kukkeistenpolku sekä Elsa Heporaudan polut ovat saaneet kiitosta hyvistä opasteista sekä kartoista. Opastusta tullaan polkujen osalta kehittämään ja yhdenmukaistamaan jatkossa, jotta ne palvelisivat vielä paremmin kulkijoita. Vaikka kuntosalin kortinluku on saanut paljon moitteita, niin laitteistoon ollaan pääasiassa tyytyväisiä. Laitevalikoima on monipuolinen ja vapaitakin painoja on. Kuntosalin siisteys saa kehuja, mutta pukuhuoneet voisivat olla siistimpiä. Ahtaus on ongelma, mutta toivottavasti

18 18 siihen saadaan ratkaisu. Ollaan myös tyytyväisiä, että R-kioskilta voi ostaa kertakortteja. Se on hyvää palvelua matkailijoille ja mökkiläisille. Pyöräreittien kokoaminen kartalle on hyvä asia. Tyytyväisiä ollaan siihen, miten hyvin työttömät, eläkeläiset ja opiskelijat ovat huomioitu ja työikäisillekin on matalankynnyksen ryhmiä.

Imatran kaupungin hoidettavat liikunta-alueet, kentät ja kuntoradat (Vuosi 2018)

Imatran kaupungin hoidettavat liikunta-alueet, kentät ja kuntoradat (Vuosi 2018) Imatran kaupungin hoidettavat liikunta-alueet, kentät ja kuntoradat (Vuosi 2018) Ukonniemen alue (1. prioriteetti) Liikuntakeskukset ja suuret kentät - Ukonniemen stadion (miehitetty kesällä, ampumaradalla

Lisätiedot

Paikallisliikenteen osto Huhtasenkylästä Manlahteen. Paremmat bussiliikenneyhteydet Imatralle

Paikallisliikenteen osto Huhtasenkylästä Manlahteen. Paremmat bussiliikenneyhteydet Imatralle URHEILU JA LIIKUNTA NUORISO KULKUYHTEYDET, Urheilukentän uusi katsomo Koulun jääkaukalon kunnostus Liikuntapuiston rakentaminen Nuorison ajanviettopaikka Rasilaan Nuorison ajanviettopaikka, joka olisi

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

Teemakysely: Liikenneväylät, puistot, yleiset alueet ja liikuntapaikat, 2019

Teemakysely: Liikenneväylät, puistot, yleiset alueet ja liikuntapaikat, 2019 Teemakysely: Liikenneväylät, puistot, yleiset alueet ja liikuntapaikat, 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 128 1. Vastaajan ikä alle 20 2 1,56% 20-30 22 17,19% 30-40 30 23,44% 40-50 33 25,78% 50-60 23 17,97%

Lisätiedot

Vuoksenniskan koulukeskus ulkoliikuntaselvitys. Hyvinvointilautakunta

Vuoksenniskan koulukeskus ulkoliikuntaselvitys. Hyvinvointilautakunta Vuoksenniskan koulukeskus ulkoliikuntaselvitys Hyvinvointilautakunta 17.4.2018 Opaskartta Vuoksenniska K A U P U N K I S U U N N I T T E L U Ulkoliikunnan opetusjärjestelyt Vt. Johtava rehtori Janne Rautiainen

Lisätiedot

LIITE 2 KUNNOSSAPITO-OHJE JA LATUJEN LAATUKRITEERISTÖ. Hakkarin alueen reitit

LIITE 2 KUNNOSSAPITO-OHJE JA LATUJEN LAATUKRITEERISTÖ. Hakkarin alueen reitit LIITE 2 KUNNOSSAPITO-OHJE JA LATUJEN LAATUKRITEERISTÖ Hakkarin alueen reitit Tasaisen pohjan leveys 4,0 5 m. Urheilukentän reunoilla ylläpidetään hiihtohalstereita (2 kpl) Pohjan epätasaisuus 5 cm Radat

Lisätiedot

VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS

VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS kate 2.11.2016 71 liite 25 PROJEKT KUUBIS OÜ VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS ALUSTAVA Nietoinkuja 1, 03400 Vihti Arkkitehti: Projektinjohtaja: Katrin Männik Jarmo Nikland 07.10.2016 Tatari

Lisätiedot

Rantaraitin kehittäminen Taustat

Rantaraitin kehittäminen Taustat Yhdyskuntatekniikka Sivu 1 / 5 Taustat Tekniset palvelut toteuttivat omalle henkilökunnalle ja nuorisovaltuustolle kyselyn, jossa teemoina olivat kulttuuri, lapset ja nuoret, liikunta sekä ympäristö ja

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Kulttuuripalvelut

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Kulttuuripalvelut Sivistyslautakunta Talousarvio Investoinnit Kulttuuripalvelut LOMAKE 2 INVESTOINTIOSA INVESTOINTIRAJA 8.409 euroa Taina Hyvönen / Kulttuuri HANKKEEN / Kustannus- Ed. vuosien Suunnitelmavuodet HANKERYHMÄN

Lisätiedot

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO

LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO 1 LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO KIIMINKI Jokaisen kentän yhteyteen on kirjattu liikuntapaikan lisäksi laatuluokka. Tarkemmat tiedot kuivatusjärjestelmien sijainnista toimitetaan urakoitsijalle ennen

Lisätiedot

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? TASAISESTI KOKO SUUNNITTELUALUEELLE NYKYISEEN ASUTUKSEEN TUKEUTUEN JA MAISEMAAN SOVELTUEN KYLÄKESKUSTAA PAINOTTAEN, MUUALLE

Lisätiedot

Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma Nuoriso- ja liikuntapalvelut

Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma Nuoriso- ja liikuntapalvelut UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI LIITE 2 Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2015 Nuoriso- ja liikuntapalvelut Nuoriso- ja liikuntalautakunta 25.9.2012 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3 18.02. Sivu 1 / 1 465/ 10.03.02 3 Leppävaaran urheilupuiston puku- ja pesutilojen (ent. Leppävaaran urheilupuiston huoltorakennus ja tekojää) tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh.

Lisätiedot

Liikunnan kehittämissuunnitelma 2011 2020 Liite 5. TAVOITE TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU

Liikunnan kehittämissuunnitelma 2011 2020 Liite 5. TAVOITE TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU 1 Ohjausryhmän hyväksymä päivitys 11.12.2014 1. TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ LIIKUNTA Kouluikäisten liikunnan lisääminen Suositus: Koululaiset kulkevat koulumatkat pyörällä tai kävellen Sivistyslautakunta antaa

Lisätiedot

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU ANTTILAN LÄHILIIKUNTAPAIKKA, ANSARITIE Anttilan uudella lähiliikunta-alueella on tekemistä kaikenikäisille, vauvasta vaariin. Avarassa leikkipuistossa on vauva-, lauta- ja ryhmäkeinu, kiipeilyverkko ja

Lisätiedot

Palaute hallintokunnittain

Palaute hallintokunnittain Palaute hallintokunnittain Tekninen toimi: Hyvää, toimivaa: Kirkonkylän yleisilme (istutukset), ympäristön viihtyvyys Röytyn rakennuksen maalaaminen Linnavuorentien asfaltointi + valaistus Taipalsaarentien

Lisätiedot

28.10.2014. Työtehtävät ylimalkaisesti esitetty, pitävät sisällään melkoisen määrän töitä. Hoidettavia alueita:

28.10.2014. Työtehtävät ylimalkaisesti esitetty, pitävät sisällään melkoisen määrän töitä. Hoidettavia alueita: 28.10.2014 KENTÄNHOITAJA- URHEILULAITOKSENHOITAJAN TYÖTEHTÄVIÄ Talvi: -lumityöt urheilupuistossa ja muilla alueilla, hiekoitus, rappuset ym. -kenttien jäädytys, auraus ja muu kunnossapito (kopit, roskat)

Lisätiedot

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen Aulanko Matkailija rautatieasemalta Aulankoon Tuukka Virtanen Hämeenlinnan rautatieasema Hämeenlinnan rautatieasemalla pysähtyy päivittäin noin parisenkymmentä Helsingin ja Tampereen välillä kulkevaa lähi-

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Taustaksi Esteettömyyskartoituskysely toteutettiin 2.5.- 31.5.2018 välisenä aikana Kyselyn tavoitteena on osaltaan

Lisätiedot

Luontoreittien esteettömyyskartoitus

Luontoreittien esteettömyyskartoitus Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa

Lisätiedot

TAMMIRINTEENPUISTO, SUUNNITELMASELOSTUS

TAMMIRINTEENPUISTO, SUUNNITELMASELOSTUS TAMMIRINTEENPUISTO, SUUNNITELMASELOSTUS LÄHTÖTILANNE Tammirinteen leikkipuisto sijaitsee Jyväskylässä, Jyskän kaupunginosassa. Puisto pitää sisällään kaksi erikokoista kivituhkakenttää, skeittipoolin,

Lisätiedot

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä TYÖIKÄISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Sähköiseen kyselyyn vastasi 321 täysi-ikäistä pieksämäkeläistä, joista 67 prosenttia oli naisia ja 33 prosenttia

Lisätiedot

Liite 3. Hoito- Liikuntapaikka Luokitus Sijainti Kehittämistoimepide Aikataulu

Liite 3. Hoito- Liikuntapaikka Luokitus Sijainti Kehittämistoimepide Aikataulu Liite 3. Liikuntapaikka Luokitus Sijainti Kehittämistoimepide Aikataulu Urheilukentät 1 Keuruun keskusurheilukenttä Liikekeskus Radan uusiminen, 2018- nurmikentän uusiminen ja kastelujärjestelmän uusiminen

Lisätiedot

Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n.

Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n. Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä Vastauksia 72 kpl Toive Kiinnostuneita %-vastanneista 64 88,9 % 59 81,9 % 52 72,2 % Vene- kanoottilaituri 45 62,5 % 45 62,5 % 31

Lisätiedot

IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE

IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE Vastaanottaja Iitin kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 27.11.2013 Viite 82144450 IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILUALUE Päivämäärä 27.11.2013 Laatija Hyväksyjä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus Sivistyslautakunta Talousarvio Investoinnit Perusopetus LOMAKE 2 INVESTOINTIOSA INVESTOINTIRAJA 8.409 euroa Vastuuhenkilö: Onni Heikkinen ja Seppo Vilén 1 000 euroa HANKKEEN / Kustannus- Ed. vuosien Suunnitelmavuodet

Lisätiedot

TAIVALKOSKI LUONTOA, LIIKUNTAA JA SEIKKAILUA TALVILIIKUNTA

TAIVALKOSKI LUONTOA, LIIKUNTAA JA SEIKKAILUA TALVILIIKUNTA TAIVALKOSKI LUONTOA, LIIKUNTAA JA SEIKKAILUA Taivalkoskella on pieneksi pitäjäksi monipuolinen mahdollisuus liikunnan harrastamiseen olit sitten kuntoilija tai kilpaurheilija. Luonnon suomat mahdollisuudet

Lisätiedot

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto

Lisätiedot

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN LIIKUNTAPAIKAT 2016-2021

TOHMAJÄRVEN LIIKUNTAPAIKAT 2016-2021 TOHMAJÄRVEN LIIKUNTAPAIKAT 2016-2021 Sivistyslautakunta 24.11.2015 86 2 Kunnanvaltuusto 14.12.2015 49 Kunnanhallitus 30.11.2015 313 Sisällys 1 SISÄLIIKUNTA 3 1.1 Liikuntahalli, Kirkkotie 10 3 1.2 Koulukeskuksen

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018

LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018 LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018 Liikuntapalvelut/Sari Sarpaneva Kyselyn tarkoitus ja toteutustapa Kauniaisten liikuntapaikoista tehtiin kyselytutkimus 16.-31.3.18. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää mitä mieltä

Lisätiedot

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä KOULULAISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Koululaiset saivat vastata sähköiseen kyselyyn vapaa-ajallaan tai tiettyjen luokkaasteiden kohdalla kouluajalla.

Lisätiedot

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille HAMINAMÄKI Kuopiontie 131 Lapinlahti, Finland Paikan esittelyyn osallistuivat: Arkkitehtuurin-

Lisätiedot

Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta. Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo

Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta. Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo Muistio suunnittelutilaisuuksista Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo Suunnittelun tuotoksia kansallispuiston ulkopuolisiin alueisiin Rautalampi o Majoituskapasiteetin lisääminen

Lisätiedot

Maastopyöräilyn reittitiedot Liikuntapaikat.fi (LIPAS) järjestelmässä

Maastopyöräilyn reittitiedot Liikuntapaikat.fi (LIPAS) järjestelmässä Maastopyöräilyn reittitiedot Liikuntapaikat.fi (LIPAS) järjestelmässä Kirsi Vehkakoski, projektipäällikkö Lipas-projekti, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta Lipas liikuntapaikat.fi on

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI 2013 LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI RAUTALAMMIN KUNTA LIIKUNTATOIMI Liikuntakysely Rautalammin kunnan työikäisille (16-64v.) toteutettiin tammi-helmikuussa 2013. Liikuntakyselyn tavoitteena oli kartoittaa työikäisten

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO OULUNSALO

LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO OULUNSALO 1 LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO OULUNSALO Jokaisen kentän yhteyteen on kirjattu liikuntapaikan lisäksi laatuluokka. Tarkemmat tiedot kuivatusjärjestelmien sijainnista toimitetaan urakoitsijalle ennen

Lisätiedot

Näin pidät yksityistiesi

Näin pidät yksityistiesi Näin pidät yksityistiesi kunnossa Kun olet hankkinut OTSO:lta upouuden tien, tai jos olemassa oleva tiesi on juuri laitettu kuntoon, siitä kannattaa pitää huolta. Tien säännöllinen hoitaminen pidentää

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA. 4 pitkän aikavälin ehdotukset (1 10 vuotta)...5 4.1 Liikunta-alueet. 5 ehdotuksia kunnan liikuntapalvelujen kehittämiseksi...

PADASJOEN KUNTA. 4 pitkän aikavälin ehdotukset (1 10 vuotta)...5 4.1 Liikunta-alueet. 5 ehdotuksia kunnan liikuntapalvelujen kehittämiseksi... PADASJOEN KUNTA 1 johdanto...3 2 lyhyen aikavälin tavoitteet (0 1 vuotta)...4 2.1 Lasten ja nuorten liikuntaharrastusten lisääminen 2.2 Liikunta-alueet 2.3 Ikääntyneiden liikuntamahdollisuuksien lisääminen

Lisätiedot

Väylät aurataan muiden väylien tultua auratuiksi. Ainoastaan arkipäivisin klo 7 ja 16 välillä, lukuun ottamatta erityisen vaikeita olosuhteita.

Väylät aurataan muiden väylien tultua auratuiksi. Ainoastaan arkipäivisin klo 7 ja 16 välillä, lukuun ottamatta erityisen vaikeita olosuhteita. 12.3.2015 HOITOTASON MÄÄRITTELY 2015 1/5 Lumen poisto Aloitetaan, kun lunta on Aloitetaan, kun lunta on kertynyt enintään 3 cm. kertynyt enintään 5 cm. Aurataan ennen asuntokatuja. Polanteen poisto Polanteet

Lisätiedot

ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA. REILA-hanke Rovaniemellä

ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA. REILA-hanke Rovaniemellä ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA REILA-hanke Rovaniemellä 12.5.2016 SUOMEN LATU Ulkoilun keskusjärjestö 80 000 jäsentä 200 jäsenyhdistyksessä Tavoitteena liikuttaa Suomessa asuvia

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 18.10.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

1 johdanto...3 2 pertunmaan kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus

1 johdanto...3 2 pertunmaan kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus PERTUNMAAN KUNTA 1 johdanto...3 2 pertunmaan kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus 3 liikuntatoimen nykytilanne...5 3.1 Tehtävänkuvaus ja toiminta-ajatus

Lisätiedot

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi sijaitsee Oulaisten kaupungin pohjoisosassa ja on kaupungin suurin kylä. Kylä on noin 800 oulaistelaisen kotikylä. Asutus on keskittynyt pääasiassa

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 TP TA TA TS TS 2014 2_2015 2016 2017 2018 1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -1 876 780,01-500 000-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

Kytäjä-Usmi Ulkoilualue

Kytäjä-Usmi Ulkoilualue Kytäjä-Usmi Ulkoilualue 1 Tervetuloa Kytäjä-Usmi ulkoilualueelle Kytäjä-Usmi ulkoilualueen luonto ja alueella sijaitsevat retki kohteet tarjovata loistavat mahdollisuudet lenkkeilyyn, pyöräilyyn, grillaukseen,

Lisätiedot

4) Seuraatteko aktiivisesti Oulun kaupungin liikuntaviraston päätöksiä?

4) Seuraatteko aktiivisesti Oulun kaupungin liikuntaviraston päätöksiä? 17.01.2011 1) Seuran nimi? 2) Laji ja suorituspaikat? 3) Harjoitusolosuhteet ja mahdollisuudet? 4) Seuraatteko aktiivisesti Oulun kaupungin liikuntaviraston päätöksiä? 5) Minkälaisia toiveita seurallanne

Lisätiedot

Koivusaaren luontopolku

Koivusaaren luontopolku KARTTAESITE Koivusaaren luontopolku 100 m Koivusaaren luontopolku sijaitsee Ounasjoen suistosaaressa, 2,3 km Rovaniemen keskustasta pohjoiseen. Pitkos tetun ja helppokulkuisen polun pituus on 2,5 km. Opasteet

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO

ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO KOOSTE ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO TILAISUUS URHEILUSEUROJEN JA LÄHIALUEEN KOULUJEN EDUSTAJILLE 19.3.2019 kello 17:30 19:30 TAPAHTUMAT TOIMINTA LAPSET JA NUORET LIIKKUVAT ALUEELLA Koulu-/päiväkotipäivän

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI SAUVOSAAREN URHEILUPUISTON YLEISSUUNNITELMA

KEMIN KAUPUNKI SAUVOSAAREN URHEILUPUISTON YLEISSUUNNITELMA KEMIN KAUPUNKI SAUVOSAAREN URHEILUPUISTON YLEISSUUNNITELMA 1 Sauvosaaren urheilupuiston sijainti ja nykyiset toiminnot Suunnittelualue ja urheilupuiston nykyiset toiminnot: 1. Yleisurheilukenttä, 2. Jalkapallokenttä

Lisätiedot

PALVELUALUE: Sivistyspalvelukeskus

PALVELUALUE: Sivistyspalvelukeskus PALVELUALUE: Sivistyspalvelukeskus Tulosalue: Kulttuuriosastorliikuntapalvelut Hanke/Hankeryhma: Uimahallin vllhtyisyyden Parantaminen Tulot Kustannusarvio Ed. vuosien kayttit ioista valtionosuudet Netlomenot

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN KUNTA. 4 liikuntatoimen tavoitteet ja tehtävät...7 4.1 Yleistä 4.2 Toimenpiteet. 5 Johtopäätöksiä liikuntatoiminnan kehittämiseksi...

KÄRKÖLÄN KUNTA. 4 liikuntatoimen tavoitteet ja tehtävät...7 4.1 Yleistä 4.2 Toimenpiteet. 5 Johtopäätöksiä liikuntatoiminnan kehittämiseksi... KÄRKÖLÄN KUNTA 1 johdanto...3 2 yleiskuvaa kärkölän kunnasta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus 3 kärkölän liikuntatoimen nykytilanne...5 3.1 Hallinto

Lisätiedot

Pirkanpolut - lähiretkeilyreitistö

Pirkanpolut - lähiretkeilyreitistö B i r g i t anpol ulle 1 ENSIMMÄISEN HANKKEVAIHEEN KUVAUS (2017-18 talvi): Alueellisen, seudullisen ja kansallisen matkailun ja luontoliikunnan kehittamiseen liittyva hanke, jonka tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Horhattulan, Katajamäen ja Johannisbergin lähiliikunta-alueen rakennussuunnitelma

Horhattulan, Katajamäen ja Johannisbergin lähiliikunta-alueen rakennussuunnitelma Porvoon kaupunki 22.12.2010 Liikuntatoimi : Liikuntajohtaja, Per Högström. Puistoyksikkö: Kaupunginpuutarhuri, Mikko Kaunisto. Liikuntapaikkamestariopiskelija: Pasi Liitiäinen Horhattulan, Katajamäen ja

Lisätiedot

Talvihoitokysely 2013

Talvihoitokysely 2013 Talvihoitokysely 2013 1. Liikenneväylien ja kunnan rakennusten pihojen hoito talvella Vastaajien määrä: 20 1 = huonoa 2 = välttävää 3 = tyydyttävää 4 = hyvää 5 = kiitettävää Yhteensä Keskiarvo Kadut 2

Lisätiedot

Vesilahden kunta, liikunta- ja nuorisotoimen taksat 2019

Vesilahden kunta, liikunta- ja nuorisotoimen taksat 2019 Vesilahden kunta, liikunta- ja nuorisotoimen taksat 2019 SIVISTYSLAUTAKUNTA TAKSAT 1.1.2019 ALKAEN VUOKRAUSEHDOT Maksut, koskevat kaikkia liikuntatiloja. Vesilahtelaisten urheiluseurojen ja yhdistysten

Lisätiedot

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja VEHMAISTEN URHEILIJAT Vehmaisten Urheilijat urheilutoiminta Vehmaisten Urheilijoilla

Lisätiedot

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA TAMMELAN SININEN REITTI 4 KM Tammelan sininen reitti alkaa Hämeen luontokeskuksen pihalta. Polun alku on melko leveä, mutta sen alussa on heti jyrkkä ylämäki, jota

Lisätiedot

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018

Lisätiedot

HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA

HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY 3.7.-5.8.2018 VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA Mistä maasta olet kotoisin? N=576 SUOMI RUOTSI VIRO SAKSA ITALIA NORJA TANSKA RANSKA ENGLANTI

Lisätiedot

Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä.

Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä. Vastaajat Yhteensä 351 vastaajaa. vähintään. Vierailut Laajavuodessa viimeisen vuoden aikana Vastaajat 24 % 8 % 1 % 41 % Jyväskyläläinen Muu Jyväskylän seudun asukas (Laukaa, Muurame, Uurainen, Petäjävesi,

Lisätiedot

Erityisliikunnan kesäkalenteri

Erityisliikunnan kesäkalenteri 2013 Erityisliikunnan kesäkalenteri Liikuntapalvelut Nurmijärven kunta Erityisliikunnan kesäkalenteri 2013 Liikuntapalvelut Tämä erityisliikunnan kesäkalenteri pitää sisällään Nurmijärven kunnan alueella

Lisätiedot

Uurainen 17. Uuraisten työkohteet

Uurainen 17. Uuraisten työkohteet Uurainen 17. Uuraisten työkohteet Työnsuunnittelija Erkki Kupari on laatinut loppuraportit Uuraisten työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden henkilötyöpäivät. Uuraisten

Lisätiedot

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Riitta Viialainen, Nestorinranta 15.11.2017 Puumalan saaristoreitti 300 km Helsingistä 260 km Pietarista Aikataulu, hinnat, kapasiteetti, matka-aika Klo 14

Lisätiedot

Päivähoidon kyselyn yhteenveto

Päivähoidon kyselyn yhteenveto Päivähoidon kyselyn yhteenveto Olen sosionomi-opiskelija Anna-Maija Ruusujoki ja opiskelen Diakonia-ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta. Toimin päivähoidon hallinnon työharjoittelussa Kuunarin päiväkodissa.

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta

Lisätiedot

Liite 3.V. 2009 sovittujen toimenpiteiden toteutuminen 10/2012

Liite 3.V. 2009 sovittujen toimenpiteiden toteutuminen 10/2012 Liite 3.V. 2009 sovittujen toimenpiteiden toteutuminen 10/2012 TEEMA: KYLÄTALO Idea: Kylätaloselvitys tehdään yhteinen kylätaloselvitys muiden lakkautettujen koulujen kiinteistöistä ja niiden käytöstä

Lisätiedot

Liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, liikuntapaikkojen, puistojen sekä kiinteistöjen piha-alueiden kunnossapito

Liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, liikuntapaikkojen, puistojen sekä kiinteistöjen piha-alueiden kunnossapito ASIKKALAN ALUEURAKKA Liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, liikuntapaikkojen, puistojen sekä kiinteistöjen pihaalueiden kunnossapito LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELOT 1. YLEISTÄ URAKKAAN

Lisätiedot

Valtuustoaloitteet 2018

Valtuustoaloitteet 2018 Valtuustoaloitteet 2018 Aloitteen tekijä Aloite Toimenpiteet Käsittelyvaihe Kvalt 5.2.2018 6 Mauri Tenkula Kaupungin osallistumisesta liukkauden torjunnasta aiheutuviin kustannuksiin rahoittamalla kaupunkilaisten

Lisätiedot

Orimattilan liikuntapaikat 2011. 22.11.2011 Orimattilan kaupunki Liikuntatoimi

Orimattilan liikuntapaikat 2011. 22.11.2011 Orimattilan kaupunki Liikuntatoimi Orimattilan liikuntapaikat 2011 22.11.2011 Orimattilan kaupunki Liikuntatoimi 1. Orimattilan urheilupuisto: Urheilutie 15, 16300 Orimattila 1.1. Keskusurheilukenttä Aukioloajat touko-syyskuussa ma - to

Lisätiedot

Paikkatietokyselyn tulokset. Harmaakallion, Haravankylän, Köpbackan ja Valkon osayleiskaava-alue

Paikkatietokyselyn tulokset. Harmaakallion, Haravankylän, Köpbackan ja Valkon osayleiskaava-alue Paikkatietokyselyn tulokset Harmaakallion, Haravankylän, Köpbackan ja Valkon osayleiskaava-alue Paikkatietokysely 12.7. 18.8.2017 Loviisan kaupunki suoritti 12.7. 18.8.2017 välisenä aikana paikkatietokyselyn

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus Sivistyslautakunta Talousarvio Investoinnit Perusopetus LOMAKE 2 INVESTOINTIOSA INVESTOINTIRAJA 8.409 euroa Vastuuhenkilö: Onni Heikkinen perusopetuksen esimies HANKKEEN / Kustannus- Ed. vuosien Suunnitelmavuodet

Lisätiedot

Kokousaika keskiviikko :06-18:30

Kokousaika keskiviikko :06-18:30 Kihniön nuorisovaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokousaika keskiviikko 5.10.2018 17:06-18:30 Kokouspaikka Kihniön yhtenäiskoulu Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja Hylkinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Liikuntalautakunta 19.04.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Liikuntalautakunta 19.04.2012 Sivu 1 / 1 Liikuntalautakunta 19.04.2012 Sivu 1 / 1 1794/02.08.00/2012 20 Liikuntalautakunnan esitys Laaksolahden urheilupuiston huoltorakennuksen ja jäähallin selvitystyön tekemiseksi Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kuopion koulupihakartoitus

Kuopion koulupihakartoitus Kuopion koulupihakartoitus 1. PERUSTIEDOT Koulun nimi Vastaajan nimi Koulun rakennusvuosi Koulun oppilasmäärä 2. KOULUPIHAN KÄYTTÖ Toimiiko koulun yhteydessä aamu- tai iltapäiväkerhoja, jotka käyttävät

Lisätiedot

Linikkalanlammi (Forssa)

Linikkalanlammi (Forssa) Linikkalanlammi (Forssa) Forssan keskustan tuntumassa, Lamminrannan kaupunginosassa sijaitseva Linikkalanlammi on pinta-alaltaan 4,6 hehtaaria ja rantaviivaa puistomaisemissa kertyy noin yhden kilometrin

Lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

Härmänmaan ja Järviseudun kehittämisyhdistys AISAPARI ry

Härmänmaan ja Järviseudun kehittämisyhdistys AISAPARI ry Härmänmaan ja Järviseudun kehittämisyhdistys AISAPARI ry Etelä-Pohjanmaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Myönnetyt hanketuet 1.1.- 31.12.2012 Summat tuhansina euroina HANKE NRO HANKKEEN

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelut (liikunta, kulttuuri, kansalaisopisto, kylä- ja lähiötoiminta, järjestöjen avustukset)

Hyvinvointipalvelut (liikunta, kulttuuri, kansalaisopisto, kylä- ja lähiötoiminta, järjestöjen avustukset) Maaningan kuntalaisillat Keskusta 12.3.2012 Hyvinvointipalvelut (liikunta, kulttuuri, kansalaisopisto, kylä- ja lähiötoiminta, järjestöjen avustukset) Mikä huolettaa eniten, jos Maaninka ja Kuopio liittyvät

Lisätiedot

Tyyppi koodi. Tyyppi koodi

Tyyppi koodi. Tyyppi koodi LIIKUNTAPAIKAT Kaupungin liikuntapalvelujen ylläpitämät kustannuspaikoittain 431030 UINTIKESKUS ULPUKKA 505951, Raision uintikeskus Ulpukka Uimahalli 3110, Kunta Liikuntapalvelut / Kiinteistönhoito 78349,

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala Pohjois-Espoon ratsastuspolut 29.08.2018 2 Sijainti Pohjois-Espoo kartat.espoo.fi/ 3 Sijainti Pohjois-Espoo Oittaa Nupuri Röylä Reitti kulkee pääsääntöisesti Bodom-järven ympärillä ja sen varrella asustelee

Lisätiedot

Kysely Kivinokan kesämajalaisille

Kysely Kivinokan kesämajalaisille Kysely Kivinokan kesämajalaisille Kysely Kivinokan kesämajalaisille Kysely toteutettu nettikyselynä syys-lokakuussa 2014. Lisäksi sai vastata paperille Kulosaaren kartanolla järjestetyssä ideointitapahtumassa.

Lisätiedot

Kauppi-Niihama vertaissuunnittelu Latuverkon saavutettavuuden ja käytettävyyden parantaminen. Kaupin hiihtäjät. Heikki Hankela 30.4.

Kauppi-Niihama vertaissuunnittelu Latuverkon saavutettavuuden ja käytettävyyden parantaminen. Kaupin hiihtäjät. Heikki Hankela 30.4. Latuverkon saavutettavuuden ja käytettävyyden parantaminen Kaupin hiihtäjät Heikki Hankela 30.4.2019 Selvitystyön tavoitteena on hiihtolatujen parempi saavutettavuus jalkaisin ja julkisella liikenteellä

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN ASIAKASKYSELY PALVELUIDEN TAVOITETTAVUUDESTA JA LAADUSTA

VAPAA-AIKATOIMEN ASIAKASKYSELY PALVELUIDEN TAVOITETTAVUUDESTA JA LAADUSTA VAPAA-AIKATOIMEN ASIAKASKYSELY PALVELUIDEN TAVOITETTAVUUDESTA JA LAADUSTA KYSELYN TUNNUSLUKUJA: - Kyselyyn vastasi 87 luumäkeläistä, joista naisia 79% ja miehiä 21% - Vastaajista työikäisiä oli 60%, eläkeläisiä

Lisätiedot

HYI//NKÄÄN TAU//URHEIU>S (/OU/s/ KARTTA.

HYI//NKÄÄN TAU//URHEIU>S (/OU/s/ KARTTA. -Xi tr i II II l HYI//NKÄÄN TAU//URHEIU>S (/OU/s/ KARTTA. Hiihtoladut on merkitty punaisilla kangasliuskoilla. Asematta laduille johtava tie on viitoitettu. Hyvinkää hiihtomaastona Hyvinkää sijaitsee Salpausselän

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

SUOMEN URHEILULIITTO 31.1.2014 Kilpailu

SUOMEN URHEILULIITTO 31.1.2014 Kilpailu SUOMEN URHEILULIITTO 31.1.2014 Kilpailu STADION TASON KENTTÄVAATIMUKSET Kansainvälisten kilpailujen tason yleisurheilukenttä edellyttää seuraavaa vaatimustasoa: Yleistä Kaikkien suorituspaikkojen on täytettävä

Lisätiedot

SANUKKA LEHTIÖ, ARKKITEHTI SAFA, YKS-446 NAANTALIN VANHAKAUPUNKI. Harava-kyselyn tuloksia

SANUKKA LEHTIÖ, ARKKITEHTI SAFA, YKS-446 NAANTALIN VANHAKAUPUNKI. Harava-kyselyn tuloksia SANUKKA LEHTIÖ, ARKKITEHTI SAFA, YKS-446 NAANTALIN VANHAKAUPUNKI Harava-kyselyn tuloksia 1 Perustiedot Kysely oli avoinna 23.8.-9.9.2018 Vastanneita yhteensä 295 kappaletta isompi osa naisia (59 %) hieman

Lisätiedot

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset Liisi Ylönen Kaupunkisuunnitteluvirasto 16.3.2017 Millainen Maltsu? kysely Linkki kyselyyn Kysely toteutettiin syksyllä 2016 399 vastaajaa, 2146

Lisätiedot

AHOLAHDEN HIIHTOKESKUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2012-2016

AHOLAHDEN HIIHTOKESKUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2012-2016 AHOLAHDEN HIIHTOKESKUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2012-2016 Savonlinnan Seudun Liikunta ry Timo Reinikainen Haapavedentie 22 57170 SAVONLINNA puh. 044-3216383 timo.reinikainen@savonlinnanseudunliikunta.fi

Lisätiedot

Haukivuoren aluejohtokunta Liite 4 51

Haukivuoren aluejohtokunta Liite 4 51 Haukivuoren aluejohtokunta 8.12.2016 Liite 4 51 20.10.2016 Katselmus Asemankylän taajamassa Aika; 20.10.2016 klo 13.00-15.00 Paikka; Haukivuoritalo Läsnä; Aluejohtokunnan puheenjohtaja Leo Laukkanen, kaupunginpuutarhuri

Lisätiedot