Jätteiden lajittelu Instrucions for sorting of carbage Heka Myllypuro

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätteiden lajittelu Instrucions for sorting of carbage. 25.10.2014 Heka Myllypuro"

Transkriptio

1 Jätteiden lajittelu Instrucions for sorting of carbage

2 2(12) Jätemaksujen pienentämiseksi toivoo talotoimikunta asukkaiden noudattavan esitettyjä jätteiden käsittely ja lajittelu ohjeita. Me asukkaat maksamme kaikki ylimääräiset roskakatoksen siivoukset, roskien ja kalusteiden pois viemisen. Talotoimikunta järjestää tarvittaessa kaksi kertaa vuodessa ylimääräisen kierrätys lavan huonekaluille ja muulle käytöstä poistetulle tavaralle. Tällä hetkellä Heka - Myllypuron kiinteistöhuollon kahdelta mieheltä ja traktorilta kuluu kaksi päivää viikossa, pelkästään kiinteistöyhtiön hoidossa olevien roskakatosten siivouksessa ja ylimääräisen jätteen pois kuljettamisessa. (ks. laskelma jätteen kuljettamisesta) Kaikki se aika on myös pois muusta asukkaiden viihtyisyyteen käytettävästä ajasta. Samalla talotoimikunta toivoo, että asukkaat noudattavat siisteyttä myös talojen pihoilla, laittamalla roskansa alueella oleviin keräysastioihin ja siirtyvän tupakoimaan, tupakointiin varattuihin paikkoihin. Mitä vähemmän huoltomiehiltä kuluu aikaa roskien keräykseen, säästää se meidän vuokralaisten vuokrarahaa ja huoltomiesten aikaa muun asumisviihtyvyyden parantamiseen

3 3(12) In order to diminish the garbage fees tenants committee wishes that residents shall instructions above for handling and sorting of garbage. We residents pay all costs of additional cleaning of garbage shed and remowal of waste and furnitures. Tenants committee will, if needed, arrange twice a year additional dumpster for furnitures and other property which no longer has use. Right now Heka- Myllypuron kiinteistöhuolto (maintenance company) must use two days work for two men and tractor just to remove additional garbage and cleaning of garbage shed. (See belowe calculation of remowal of carbage). All that time is away from work for benefit of residents well-being. At the same time tenants committee wishes, that residents shall take into consideration cleanness at the yards of the houses by putting their garbage in the containers and smoking on the areas reserved for this purpose. When maintenance personnel must use less time for picking up garbage, it will save their time for work in the benefit of residents well-being as well as money tenants must pay in their rent. Tenants Committee

4 4(12) ROSKAKATOS EI OLE HUONEKALUJEN, ONGELMAJÄTTEIDEN JA SÄHKÖLAITTEIDEN KERÄYSPAIKKA. YLLÄMAINITUT JÄTTEET ON VIETÄVÄ KIVIKON SORTTIASEMALLE. YKSITYISHENKILÖN SINNE TOIMITTAMA JÄTE ON MAKSUTONTA. ROSKAKATOKSEEN VIEDYISTÄ HUONEKALUISTA, ONGELMAJÄTTEISTÄ JA SÄHKÖLAITTEISTA KIINEISTÖYHTIÖ LASKUTTAA JÄTTEEN VIEJÄÄ. TIEDOKSI TALOTOIMIKUNTA Attention for residents! Garbage shed is not a collection point for furniture, hazardous waste or electrical appliances.aforementioned items must be taken to recycling station of Kivikko (Sorttiasema). It is free of charge to private Persons. Bill will be sent of furniture, hazardous waste or electrical appliances will be sent by maintenance company to a person who left them in garbage shed Уважаемые жильцы! НЕ оставляйте крупногабаритный мусор, мебель, электробытовые приборы и опасные для окружающей среды и людей отходы под навесом для сбора бытового мусора. Все вышеперечисленные отходы необходимо сдавать в пункт по переработке в Кивикко (Сорттиасема). Данная услуга является БЕСПЛАТНОЙ для частных лиц. В случае невыполнения данного распоряжения СЧЕТ за вывоз таких отходов будет выставлен компанией -перевозчиком физическому лицу, нарушившему распоряжение. С уважением, Администрация.

5 5(12) METALLIA SISÄLTÄVÄT KALUSTEET KUULUVAT METALLIN KIERRÄTYKSEEN KIVIKON SORTTI ASEMALLE. Furnitures containing metal parts should be delivered to Sortti stations. HUONEKALUT JA MUUT KALUSTEET JOTKA ON VALMISTETTU PALAVASTA MATERIAALISTA VOI LAITTAA KIINTEISTÖN KIERRÄTYSLAVALLE. LAVA TULEE TARVITTAESSA KAKSI KERTAA VUODESSA B-TALON ETEEN. LAVAN TARPEESTA VOI ILMOITTAA KOTISIVUJEN KAUTTA. Furnitures made of flammable materials can be disposed to the dumpster, that can be ordered twice a year infront of B-house.

6 6(12) RUSKEA SÄILIÖT ON VAIN RUOKA JÄTTEILLE. MUOVIKASSEJA NÄIHIN EI SAA LAITTAA. RUUAN TÄHTEET ON PAKATTAVA BIO-HAJOAVIIN (BIOSKA) PUSSEIHIN, TAI PAPERISTA VALMISTETTUIHIN PUSSEIHIN. (RAINBOW, BIOJÄTEPUSSI TAI VASTAAVA.) MYÖS KAUPAN RUSKEAT PAPERISET KAUPPAKASSIT KÄYVÄT ONLY FOOD WASTE INTO BROWN DUSTBINS. Brown dustbins are only for foodwaste. It is not allowed to put plastic bags in them. Food waste must be packed in biodegradable bags (Bioska) or paper bags (Rainbow Biojätepussi or similar). Also brown paper shopping bags are allowed. IMURIN PÖLYPUSSEJA, VAIPPOJA, PAHVIA, MUOVIRASIOITA, NIIHIN EI SAA LAITTAA. AINOASTAAN BIO-JÄTETTÄ DO NOT PLACE DUSTBAGS, CARDBOARD, DIAPERS OR PLASTIC CONTAINERS IN BROWN DUSTBINS, THEY ARE ONLY FOR BIOWASTE

7 VIHREÄ 7(12) KIERRÄTYSASTIA ON TARKOITETTU VAIN SANOMALEHDILLE, AIKAKAUSILEHDILLE JA MAINOS POSTILLE. MUOVIKASSEJA, TAI MUUTA VASTAAVAA SINNE EI SAA LAITTAA. GREEN DUSTBIN IS FOR NEWSPAPERS, MAGAZINES AND ADVERTISEMENTS, NO PLASTIC BAGS SININEN KIERRÄTYSASTIA ON TARKOITETTU VAIN MAITOTÖLKEILLE JA PAKKAUS PAHVILLE. BLUE DUSTBIN IS FOR MILKCARTONS AND CARDBOARD PAHVILAATIKOT ON RIKOTTAVA JA LAITETTAVA KIERRÄTYSASTIAAN. KATOKSEN LATTIALLE NIITÄ EI SAA JÄTTÄÄ. PLEASE FLATTEN YOUR CARD- BOARDBOXES, DON T LEAVE THEM ON THE FLOOR

8 8(12) AKKUJA, METALLIJÄTETTÄ, KEITTIÖVÄLINEITÄ, ÖLJYAKANISTEREITA, SÄHKÖJOHTOJA JA LAITTEITA ASTIOIHIN EI SAA LAITTAA BATTERIES, METAL WASTE, KITCHENWARE, OIL CANISTERS, ELECTRIC WIRES OR APPLIANCES ARE NOT TO BE DISPOSED IN THE BLACK BINS MUSTAT ASTIAT ON TARKOITETTU MUULLE KOTITALOUDESTA TULEVALLE KOTITALOUSJÄTTEELLE. EI KUITENKAAN KUVIEN MUKAISELLE. JÄTTEIDEN JÄTTÄMINEN LATTIALLE ON KIELLETTY. BLACK DUSTBINS ARE FOR OTHER HOUSEHOLDWASTE

9 9(12) PALAVAT NESTEET, NIIDEN ASTIAT, MYRKYT JA SYÖVYTTÄVÄT AINEET ON TOIMITETTAVA ONGELMAJÄTTEIDEN KIERRÄTYS PISTEESEEN KIVIKKOON FLAMMABLE LIQUIDS, THEIR CONTAINERS, TOXIC AND CORROSIVE MATERIALS SHOULD BE DELIVERD TO HAZARDOUS WASTE RECEPTION POINT AT KIVIKKO PATTERIT, RIKKONAISET SÄHKÖLAITTEET, TIETOKONEET, AKUT, LOISTEPUTKET JA ENERGIANSÄÄSTÖLAMPUT, ON ONGELMAJÄTETTÄ. NE ON TOIMITETTAVA KIERRÄTYS PISTEESEEN KIVIKKOON. KUNNOSSA OLEVAT VOI TOIMITTAA MYÖS JOHONKIN KIERRÄTYSKESKUKSEEN. BATTERIES, BROKEN ELECTRIC APPLIANCES, COMPUTERS, FLUORESCENT LAMPS AND ENERGY SAVING LIGHT BULBS ARE HAZARDOUS WASTE. WORKING APPLIANCES CAN BE DELIVERED TO KIERRÄTYSKESKUS, OTHERWISE DELIVER TO KIVIKKO OR OTHER HAZARDOUS WASTE RECEPTION POINT METALLI, LASI, PUU JA MUU ENERGIAKSI KELPAAVA ON TOIMITETTAVA KIVIKON KIERRÄTYS PISTEESEEN.

10 10(12) JÄTEHUOLLON VUOSIRAPORTTI Kiinteistön nimi: YLÄKIVENTIE HELSINKI SEKAJÄTE Yksikkö Määrä /yksikkö Yhteensä Astiavuokra 600 litraa 364 kpl 0,46 167,44 Astian tyhjennys 600 litraa 728 kpl 8, ,92 Jäte maassa 7,20 m3 26,00 187,20 Säkitetty jäte 0,30 m3 26,00 7,80 Kalusteet 7,50 m3 26,00 195,00 BIOJÄTE Astian tyhjennys 240 1itraa 208 kpl 5, ,40 KIINTEISTÖ YHT ,76 Asukaskohtaisiin kustannuksiin vaikuttaa merkittävästi kiinteistön toiminnallinen luonne. Jätteen paino on arvioitu astiatilavuuden mukaan. Yksikköhinnat ovat keskimääräisiä hintoja. Asukasluku perustuu väestötietoihin VUOSIVERTAILU Vuosi Asukasluku Euroa/vuosi Tonnit/vuosi e/asukas t/asukas ,34 50,44 26,40 0, ,40 49,92 28,26 0, ,36 48,95 26,51 0, ,95 48,67 28,12 0, ,47 49,10 31,35 0, ,09 49,56 38,57 0, ,08 40,42 38,86 0, ,80 40,08 37,34 0, ,06 40,39 41,10 0, ,74 40,68 44,31 0, ,28 35,02 77,67 0, ,34 31,82 55,03 0, ,76 39, huoneistoa kohti / 85,79 Jätteen paino on arvioitu astiatilavuuden mukaan. Yksikköhinnat ovat keskimääräisiä hintoja. Asukasluku perustuu väestötietoihin.

11 11(12) Linkit jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen: Jätehuoltopalvelut Helsingin seudun jätehuoltopalvelun etusivu Löytyy Google hakusanalla "jätehuolto helsinki " Isojen esineiden noutopalvelu Sivulta voi tilata jääkaappien ja muiden isojen esineiden kuljetuksen Löytyy Google hakusanalla "isot esineet" Kivikon-sorttiasema Kivikon jäteaseman verkkosivu, josta löytyy osoite ja aukioloajat Löytyy Google hakusanalla " kivikko jäteasema " Vaarallinen jäte -http://www.vaarallinenjate.fi/ Vaarallisen jätteen lajitteluja ja toimitus paikat. Löytyy Google hakusanalla " vaarallinen jäte " Kierrätysautot Kierrätysautojen aikataulut ja mitä niihin voi toimittaa. Löytyy Google hakusanalla " HYS - keräysautot " Lasin kierrätys Lasin kierrätys ohjeet Löytyy Google hakusanalla " lasinkeräys " Kierrätyskeskus Toimivat ja ehyet käytöstä poistetujen kalusteiden kierrätys. Voi tilata ilmaisen noudon

12 12(12) SÄÄSTETÄÄN VUOKRA EUROJA JA PIDETÄÄN YMPÄRISTÖMME SIISTINÄ. LET S KEEP THE RENT AS LOW AS POSSIBLE AND KEEP THE ENVIROMENT CLEAN! FOR MORE DETAILED INFORMATION ON WASTE SORTING VISIT HSL S WEBPAGE wastes/pages/default.aspx

Biojätteen keruu QuattroSelect - monilokerojärjestelmällä. 21.10.2015 Tiila Korhonen SUEZ

Biojätteen keruu QuattroSelect - monilokerojärjestelmällä. 21.10.2015 Tiila Korhonen SUEZ Biojätteen keruu QuattroSelect - monilokerojärjestelmällä 21.10.2015 Tiila Korhonen SUEZ Agenda 1 SITA Suomi on SUEZ 2 QS, mikä se on? 3 QS maailmalla 4 QS Suomessa 5 QS Vaasassa SITA Suomi Oy ja kaikki

Lisätiedot

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013 Jätteen hyödyntäminen tehostuu Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n jätehuolto Ruskeasannan Sortti-asemasta ympäristöä säästävä Toimipisteet

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI Hallitus 51 24.04.2015 LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI 994/00.02.023.0230/2015 Hallitus 51 Esittelijä Toimialajohtaja Petri Kouvo Valmistelija

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Ø Rotarypiiri myöntää stipendejä sille osoitettujen hakemusten perusteella ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin tarkoituksiin. Ø Stipendejä myönnetään

Lisätiedot

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. Porin kierrätyskeskus Savipajakatu 8, 860 Pori (Tiiliruukki) Asiakaspalvelu: puh. 0 6 56 Avoinna: maanantai tiistai, torstai 9

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Kiinteistössä on kone- ja metallialan koulutusta sekä autoalan koulutusta.

Kiinteistössä on kone- ja metallialan koulutusta sekä autoalan koulutusta. Laatija Päiväys Asiakirja Matti Katila 2.6.2010 Jätehuoltosuunnitelma Kohde Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ilkantie 3, Helsinki 1 Johdanto 2 Lainsäädäntö 3 Vastuut 4 Tavoitteet Kiinteistössä on kone-

Lisätiedot

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU 02 Lisätietoja lajittelusta: www.kierratys.info 3. Kukin osallistuja lajittelee vuorotellen jätekortin oikeaksi katsomaansa keräysastiaan. 4. Lopuksi tarkastetaan yhdessä ratkaisukortista

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

Tilausvahvistus. Anttolan Urheilijat HENNA-RIIKKA HAIKONEN KUMMANNIEMENTIE 5 B RAHULA. Anttolan Urheilijat

Tilausvahvistus. Anttolan Urheilijat HENNA-RIIKKA HAIKONEN KUMMANNIEMENTIE 5 B RAHULA. Anttolan Urheilijat 7.80.4 Asiakasnumero: 3000359 KALLE MANNINEN KOVASTENLUODONTIE 46 51600 HAUKIVUORI Toimitusosoite: KUMMANNIEMENTIE 5 B 51720 RAHULA Viitteenne: Henna-Riikka Haikonen Viitteemme: Pyry Niemi +358400874498

Lisätiedot

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Metalli KYLLÄ metalliset purkit ja tölkit, kuivat maalipurkit tölkkien kannet, korkit einesten alumiinivuoat lämpö- ja ulkokynttilöiden

Lisätiedot

National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007

National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 Chapter 2.4 Jukka Räisä 1 WATER PIPES PLACEMENT 2.4.1 Regulation Water pipe and its

Lisätiedot

4x4cup Rastikuvien tulkinta

4x4cup Rastikuvien tulkinta 4x4cup Rastikuvien tulkinta 4x4cup Control point picture guidelines Päivitetty kauden 2010 sääntöihin Updated for 2010 rules Säännöt rastikuvista Kilpailijoiden tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen,

Lisätiedot

KIERRÄTTÄMÄLLÄ MATERIAALISTA SAADAAN RAAKA- AINETTA

KIERRÄTTÄMÄLLÄ MATERIAALISTA SAADAAN RAAKA- AINETTA KODIN JÄTEOPAS Kodeissa syntyy monia erilaisia roskia ja jätteitä. Osa jätteistä voi olla vaarallisia ja myrkyllisiä kuten esimerkiksi jäteöljy tai hyönteismyrkky. Jätteet voivat aiheuttaa ympäristön pilaantumista.

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2015 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv.

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

Tork Paperipyyhe. etu. tuotteen ominaisuudet. kuvaus. Väri: Valkoinen Malli: Vetopyyhe

Tork Paperipyyhe. etu. tuotteen ominaisuudet. kuvaus. Väri: Valkoinen Malli: Vetopyyhe etu Monikäyttöpaperi hoitaa useimmat pyyhintätehtävät Sopiva lasipintojen pyyhintään Sopii käsien kuivaamiseen Elintarvikekäyttöön hyväksytty Tork Easy Handling, pakkaus, jota on helppo kantaa mukana,

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen Hinnat sis. alv. 24 % Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätekukko Siistiä! www.jatekukko.fi Jätekukko on 16 kunnan

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 30.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 30.10.2014 Petri Pouttu Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä tai ulkona

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO SUOMESSA. Pullojen palautus

JÄTEHUOLTO SUOMESSA. Pullojen palautus JÄTEHUOLTO SUOMESSA Pullojen palautus Monet Suomesta ostetut limsa- ja olutpullot ja tölkit voi palauttaa kauppojen pullonpalautusautomaatteihin. Suomesta ostetut alkoholipullot voi palauttaa Alkoihin.

Lisätiedot

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille tiedote 2 / 9.3.2017 LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU 4.3. ebirdie-jäsenkortti esiteltiin Golfliiton 60-vuotisjuhlaseminaarissa 17.3. ebirdie tulee kaikkien ladattavaksi Golfmessuilla 17.3. klo 12:00 alkaen

Lisätiedot

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Ohjelma 27.11.2015 12.00 jäteautoon tutustuminen 12.30 aiheina mm. jätetaksa, jätteen energiahyödyntäminen sekä uusittavat jätehuoltomääräykset 13.35 keskustelua,

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

16. Allocation Models

16. Allocation Models 16. Allocation Models Juha Saloheimo 17.1.27 S steemianalsin Optimointiopin seminaari - Sks 27 Content Introduction Overall Efficienc with common prices and costs Cost Efficienc S steemianalsin Revenue

Lisätiedot

Kansi- ja areenahankkeen yhteiskuntataloudellinen vaikutusanalyysi Tiivistelmä. Lokakuu 2015

Kansi- ja areenahankkeen yhteiskuntataloudellinen vaikutusanalyysi Tiivistelmä. Lokakuu 2015 Kansi- ja areenahankkeen yhteiskuntataloudellinen vaikutusanalyysi Tiivistelmä Lokakuu 2015 Tiivistelmä (1/2) Iso hanke, kuten Kansi- ja areenahanke, luo merkittäviä työllisyys- ja arvonlisäysvaikutuksia

Lisätiedot

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin

Lisätiedot

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 19 SEKAJÄTTEEN KERÄYS Pakkaavaan

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

NYT SAA LUUKUTTAA - ASUKASTIEDOTUSTILAISUUS

NYT SAA LUUKUTTAA - ASUKASTIEDOTUSTILAISUUS NYT SAA LUUKUTTAA - ASUKASTIEDOTUSTILAISUUS 25.1.2017 2 Taustaa Kaupunginvaltuusto päätti 2013, että Kruunuvuorenrannan uudelle asuinalueelle toteutetaan alueellinen jätteen putkikeräysjärjestelmä Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta

Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta Isännöitsijöiden koulutustilaisuus Kierrätys tehostuu, hyötykäyttö paranee, Lasi, Metalli ja Kartonki Lasin, metallin ja kartongin kierrätys tehostuu Uudet jätehuolto

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Vantaan Energia Oy. Korson omakotiyhdistys 1.4.2014. Ilkka Reko Myyntijohtaja

Vantaan Energia Oy. Korson omakotiyhdistys 1.4.2014. Ilkka Reko Myyntijohtaja Vantaan Energia Oy Korson omakotiyhdistys 1.4.2014 Ilkka Reko Myyntijohtaja 1 Asiakasraportoinnilla säästöä Energiapeili Tervetuloa Vantaan Energian Raportointipalveluun! Rekisteröidy palveluun Kirjaudu

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-INSTRUMENT OY has generate new consistency transmitter with blade-system to meet high technical requirements in Pulp&Paper industries. Insurmountable advantages are

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 29.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 29.10.2014 Martti-Veikko Salo Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä

Lisätiedot

Väite Argument "Yhteiskunnan velvollisuus on tarjota virkistysalueita ja -palveluita." "Recreation sites and service

Väite Argument Yhteiskunnan velvollisuus on tarjota virkistysalueita ja -palveluita. Recreation sites and service Olisiko vastaaja valmis maksamaan... Would the respondent be willing to pay for... Luonto-opastuksesta Nature guide services Autiotuvan käytöstä Use of wilderness huts Tulipaikan käytöstä (polttopuut,

Lisätiedot

ETELÄESPLANADI 2 00130 HELSINKI

ETELÄESPLANADI 2 00130 HELSINKI 00130 HELSINKI MODERNIA TOIMISTOTILAA Noin VUOKRATAAN Ainutlaatuinen tilaisuus vuokrata huipputason Helsingin näköalapaikalta Toimi pian! Lisätietoja KALLE JASKARA Myyntijohtaja +358 50 324 0404 kalle.jaskara@tkoy.fi

Lisätiedot

Box 1. Things you have/ Pakkaus sisältää. x 4 x 16 x 4 x 4. 300mm. 1700mm. 300mm 1. Things you should know / Sinun Tulee Tietää

Box 1. Things you have/ Pakkaus sisältää. x 4 x 16 x 4 x 4. 300mm. 1700mm. 300mm 1. Things you should know / Sinun Tulee Tietää Phobos 30 Things you should know / Sinun Tulee Tietää Things you prepare / Näitä Tarvitset DURING INSTALLATION ALL PRODUCTS: use protective gloves at all times use eye protection at all times never install

Lisätiedot

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi Hinnasto vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013 www.iuj.fi 1.6.2013 Yhteystiedot ja aukioloajat Domargårdin jätekeskus Avoinna Ritamäentie 20, 06200 Porvoo ma - pe 7-18, la 9-14 puh. 020 637 7080,

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

Sisällysluettelo Table of contents

Sisällysluettelo Table of contents Sisällysluettelo Table of contents OTC:n Moodlen käyttöohje suomeksi... 1 Kirjautuminen Moodleen... 2 Ensimmäinen kirjautuminen Moodleen... 2 Salasanan vaihto... 2 Oma käyttäjäprofiili... 3 Työskentely

Lisätiedot

LX 70. Ominaisuuksien mittaustulokset 1-kerroksinen 2-kerroksinen. Fyysiset ominaisuudet, nimellisarvot. Kalvon ominaisuudet

LX 70. Ominaisuuksien mittaustulokset 1-kerroksinen 2-kerroksinen. Fyysiset ominaisuudet, nimellisarvot. Kalvon ominaisuudet LX 70 % Läpäisy 36 32 % Absorptio 30 40 % Heijastus 34 28 % Läpäisy 72 65 % Heijastus ulkopuoli 9 16 % Heijastus sisäpuoli 9 13 Emissiivisyys.77.77 Auringonsuojakerroin.54.58 Auringonsäteilyn lämmönsiirtokerroin.47.50

Lisätiedot

Secto Design Oy Kauppalantie 12 02700 Kauniainen Finland tel. +358 9 5050598 fax +358 9 5475 2535 info@sectodesign.fi www.sectodesign.

Secto Design Oy Kauppalantie 12 02700 Kauniainen Finland tel. +358 9 5050598 fax +358 9 5475 2535 info@sectodesign.fi www.sectodesign. Secto Design Oy Kauppalantie 12 02700 Kauniainen Finland tel. +358 9 5050598 fax +358 9 5475 2535 info@sectodesign.fi www.sectodesign.fi Secto 4200 pendant natural birch, black or white laminate, walnut

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi Where can I find?... a room to rent?... a room to rent?... a hostel?... a hostel?... a hotel?... a hotel?...

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi... a room to rent?... a hostel?... a hotel?... a bed and breakfast?... a camping site? What are the prices like

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi 11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2015 www.iuj.fi 1.1.2015 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2016 www.iuj.fi 1.1.2016 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko. PALVELUHINNASTO Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2017 alkaen Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

4x4cup Rastikuvien tulkinta. 4x4cup Control point picture guidelines

4x4cup Rastikuvien tulkinta. 4x4cup Control point picture guidelines 4x4cup Rastikuvien tulkinta 4x4cup Control point picture guidelines Säännöt rastikuvista Kilpailijoiden tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että rastikuvissa näkyy selvästi että kilpailija koskee

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2014 www.iuj.fi 1.1.2014 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

C++11 seminaari, kevät Johannes Koskinen

C++11 seminaari, kevät Johannes Koskinen C++11 seminaari, kevät 2012 Johannes Koskinen Sisältö Mikä onkaan ongelma? Standardidraftin luku 29: Atomiset tyypit Muistimalli Rinnakkaisuus On multicore systems, when a thread writes a value to memory,

Lisätiedot

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Esityksen sisältö: 1. EU:n energiapolitiikka on se, joka ei toimi 2. Mihin perustuu väite, etteivät

Lisätiedot

Olet vastuussa osaamisestasi

Olet vastuussa osaamisestasi Olet vastuussa osaamisestasi Ohjelmistoammattilaisuuden uudet haasteet Timo Vehmaro 02-12-2015 1 Nokia 2015 Mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan? Vahva perusosaaminen on kaiken perusta Implementaatio

Lisätiedot

Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011. Kauniaisten kaupunki Pirjo Korpinen

Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011. Kauniaisten kaupunki Pirjo Korpinen Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011 Keskuskeittiö Villa Bredan keittiö Kaupungintalon keittiö Puhdistuspalvelut - 24 kiinteistön puhdistuspalvelut, 43298 m 2-87 % tuotetaan ostopalveluna Biojätteen

Lisätiedot

The CCR Model and Production Correspondence

The CCR Model and Production Correspondence The CCR Model and Production Correspondence Tim Schöneberg The 19th of September Agenda Introduction Definitions Production Possiblity Set CCR Model and the Dual Problem Input excesses and output shortfalls

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,

Lisätiedot

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Note! Before starting download and install a fresh version of OfficeProfessionalPlus_x64_en-us. The instructions are in the beginning of the exercise.

Lisätiedot

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Keräyksen ja lajittelun edut:

Keräyksen ja lajittelun edut: Opas sisältää lyhyen esittelyn mikä on jätettä ja mikä on kierrätettävää raaka-ainetta sekä toimintaohjeet jätteiden käsittelystä. Ensisijaisena tavoitteena on minimaalinen jätteen tuotto. Käytä kaikkea

Lisätiedot

PRODUCT CATALOGUE - TUOTEKUVASTO 9/2015 BIRCH CRYSTALS - KOIVUKRISTALLIT

PRODUCT CATALOGUE - TUOTEKUVASTO 9/2015 BIRCH CRYSTALS - KOIVUKRISTALLIT PRODUCT CATALOGUE - TUOTEKUVASTO 9/2015 BIRCH CRYSTALS - KOIVUKRISTALLIT 1. Birch crystal decoration - Koivukristalli-koristeet 3. Himmel mobiles - Himmeli-mobilet 5. Christmas tree star - Joulukuusen

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2016 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

Mustialan navetan jäteopas

Mustialan navetan jäteopas Mustialan navetan jäteopas Hämeen ammattikorkeakoulussa pyritään toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Näitä periaatteita sovelletaan myös navetan toimintoihin. Pääperiaate on ottaa huomioon

Lisätiedot

Miehittämätön meriliikenne

Miehittämätön meriliikenne Rolls-Royce & Unmanned Shipping Ecosystem Miehittämätön meriliikenne Digimurros 2020+ 17.11. 2016 September 2016 2016 Rolls-Royce plc The 2016 information Rolls-Royce in this plc document is the property

Lisätiedot

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi Lajitteluohjeet Paperinkeräys Postiluukustajatulostimestatulevatpaperitkeräykseen. sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

Lisätiedot

Security server v6 installation requirements

Security server v6 installation requirements CSC Security server v6 installation requirements Security server version 6.4-0-201505291153 Pekka Muhonen 8/12/2015 Date Version Description 18.12.2014 0.1 Initial version 10.02.2015 0.2 Major changes

Lisätiedot

Rekisteröiminen - FAQ

Rekisteröiminen - FAQ Rekisteröiminen - FAQ Miten Akun/laturin rekisteröiminen tehdään Akun/laturin rekisteröiminen tapahtuu samalla tavalla kuin nykyinen takuurekisteröityminen koneille. Nykyistä tietokantaa on muokattu niin,

Lisätiedot

Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa

Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa Tutkimusasiamies Kaisa Männikkö Tutkimus- ja innovaatiopalvelut Suomen Akatemian projektit Suomen Akatemia kehottaa avoimeen tieteelliseen

Lisätiedot

Kansallinen hankintailmoitus: Mikkelin ammattikorkeakoulu Oy : Palvelimet ja kytkin

Kansallinen hankintailmoitus: Mikkelin ammattikorkeakoulu Oy : Palvelimet ja kytkin Finland Tender Kansallinen hankintailmoitus: Mikkelin ammattikorkeakoulu Oy : Palvelimet ja kytkin Tarjoukset 8.4.2011 klo 12.00 mennessä osoitteeseen: Tarjous: Palvelimet ja kytkin, Janne Strömberg, MAMK.Satu

Lisätiedot

Guidebook for Multicultural TUT Users

Guidebook for Multicultural TUT Users 1 Guidebook for Multicultural TUT Users WORKPLACE PIRKANMAA-hankkeen KESKUSTELUTILAISUUS 16.12.2010 Hyvää käytäntöä kehittämässä - vuorovaikutusopas kansainvälisille opiskelijoille TTY Teknis-taloudellinen

Lisätiedot

LUONNOS RT 80260 EN AGREEMENT ON BUILDING WORKS 1 THE PARTIES. May 1998 1 (10)

LUONNOS RT 80260 EN AGREEMENT ON BUILDING WORKS 1 THE PARTIES. May 1998 1 (10) RT 80260 EN May 1998 1 (10) AGREEMENT ON BUILDING WORKS This agreement template is based on the General Terms and Conditions of Building Contracts YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-7, KH X4-00241.

Lisätiedot

Garden Furniture. Puutarhakalusteita

Garden Furniture. Puutarhakalusteita Garden Furniture Puutarhakalusteita Painekyllästetyt Impregnated PEFC/02-31-113 Pepe-puutarhakalusteet ovat lähes 40 vuoden ajan ilahduttaneet asiakkaita niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaakin, päämarkkina-alueina

Lisätiedot

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland Vantaa Gymnastics Club and Finnish Gymnastics Federation are very pleased to welcome

Lisätiedot

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti: Palveluhinnasto 2013 voimassa 1.6.2013 alkaen Yleistä Lakeuden Etappi perii tämän hinnaston mukaisesti jätemaksut järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Jätteen tuottaja, kiinteistön

Lisätiedot

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF By Risto Antikainen - Are you searching for Opintomatkat pdf Books? Now, you will be happy that Opintomatkat PDF

Lisätiedot

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin?

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? 1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? a) maitotölkki b) suodatinpussi ja kahvinporot c) lasinsirut d) ruuanjätteet muovipussissa KOMPOSTI 2. Hyötispiste on paikka johon voit viedä

Lisätiedot

Basic Flute Technique

Basic Flute Technique Herbert Lindholm Basic Flute Technique Peruskuviot huilulle op. 26 Helin & Sons, Helsinki Basic Flute Technique Foreword This book has the same goal as a teacher should have; to make himself unnecessary.

Lisätiedot

Security server v6 installation requirements

Security server v6 installation requirements CSC Security server v6 installation requirements Security server version 6.x. Version 0.2 Pekka Muhonen 2/10/2015 Date Version Description 18.12.2014 0.1 Initial version 10.02.2015 0.2 Major changes Contents

Lisätiedot

Suunnittelumallit (design patterns)

Suunnittelumallit (design patterns) Suunnittelumallit (design patterns) Ohjelmoinnissa Rakennusarkkitehtuurissa Käyttöliittymäsuunnittelussa Sear ch Ohjelmointi Suunnittelumallit Usein toistuvia ohjelmointiongelmia ja niiden ratkaisuja:

Lisätiedot

SENAATTILA uudistuu keväällä 2015

SENAATTILA uudistuu keväällä 2015 SENAATTILA uudistuu keväällä 2015 Senaatti-kiinteistöt yhtenäistää sähköisiä asiointikanaviaan vaiheittain keväästä 2015 alkaen. Senaattila.fi -osoite laajentuu sähköisen asioinnin palvelueteiseksi, jonka

Lisätiedot

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Raportit ja

Lisätiedot

Travel Getting Around

Travel Getting Around - Location Olen eksyksissä. Not knowing where you are Voisitko näyttää kartalta missä sen on? Asking for a specific location on a map Mistä täällä on? Asking for a specific...wc?...pankki / rahanvaihtopiste?...hotelli?...huoltoasema?...sairaala?...apteekki?...tavaratalo?...ruokakauppa?...bussipysäkki?

Lisätiedot

Vantaan Energian jätevoimala muuttaa roskat energiaksi. 19.9.2014 Pertti Laukkanen Toimitusjohtaja Vantaan Energia Oy

Vantaan Energian jätevoimala muuttaa roskat energiaksi. 19.9.2014 Pertti Laukkanen Toimitusjohtaja Vantaan Energia Oy Vantaan Energian jätevoimala muuttaa roskat energiaksi Toimitusjohtaja Vantaan Energia Oy Vantaan Energian päätuotteina ovat sähkö ja kaukolämpö 2013 Liikevaihto 379 M Liikevoitto 38 M Asiakkaita n.110.000

Lisätiedot

Tietoa Joensuun Eliittikisoista

Tietoa Joensuun Eliittikisoista Tietoa Joensuun Eliittikisoista Harjoittelu ja verryttely Yleisurheilukenttä (Keskuskenttä) Kisan aikana Joensuu Areena + kuntosali Pesäpallokenttä ja Louhelan kenttä heitoille Uimahalli Vesikko + kuntosali

Lisätiedot

Salasanan vaihto uuteen / How to change password

Salasanan vaihto uuteen / How to change password Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change

Lisätiedot