Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 2/ Tallinn

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 2/2014. 28.5.2014 Tallinn"

Transkriptio

1 Ruotsalan kvartetin ystäväposti 2/ Tallinn Tere! Kevät on taas jotenkin salakavalasti ehtinyt kesään ja kirkon toiminta suuntautuu kesätapahtumiin ja - leireihin. Toukokuussa on luonamme vieraillut lukuisia seurakuntaryhmiä ja toivomme tapaavamme monia lähetysystäviä myös Lähetysjuhlilla ja Herättäjäjuhlilla Etelä-Pohjanmaalla. Olemme todella kiitollisia kaikesta tuesta työllemme, EELK:lle ja perheellemme Suomen kirkon perheneuvonnan, seurakuntien ja yksityishenkilöiden taholta. Emme ole yksin, vaan ympärillämme on pilvi todistajia, niin paljon rakkautta ja välittämistä. Kiitos siitä! Perhetyö Vuoden alusta toukokuun loppuun mennessä on EELK:n Perhekeskus auttanut yli 200 ihmistä, jotka ovat etsineet apua parisuhdeongelmiin, lapsen käyttäytymishäiriöihin, perheväkivaltaan, huoltajuuskiistoihin ja moniin muihin vaikeuksiin. Maaliskuun alusta Perhekeskuksessa aloitti kolme uutta vapaaehtoista perheneuvojaa, joita on kevään aikana myös koulutettu tehtäviinsä. Suomen Kirkkohallituksen perheneuvonnan vastaava kouluttaja Tero Pulkkinen oli pitämässä Usuteaduse Instituutissamme Johdatus perheneuvontaan kurssin ensimmäisen osan ja mukana oli 30 kirkon työntekijää. Parisuhteen Palikat kouluttajien koulutuksen Pia piti yhdessä Tartossa perhetyötä tekevien Helene ja Joona Toivasen kanssa ryhmälle, jossa oli myös kiitettävän paljon pappeja. Viime viikolla saatiin päätökseen Pärnun visiokoulutus. Pia on käynyt syksystä asti kouluttamassa Pärnun Diakoniakeskuksen 60 vapaaehtoista, jotka halusivat kehittää perhetyötään laajemmaksi kuin pelkkä ruoka- ja vaatejakelu. Visiotyöskentelyn, SWOTin ja strategian ohella on harjoiteltu vuorovaikutustaitoja ja tehty raamattupohjaista sielunhoito-työskentelyä. Vihdistä Pian avuksi lähetetty Mirca Kukkasniemi on tehnyt hyvää työtä monissa seurakunnissa ja iloksemme Vihdin seurakunta lupasi kustantaa vielä syyskaudella viikon kuukaudessa Mircan työtä Virossa. EELK:n Lapsija Nuoristyön Yhdistys luo uutta strategiaa vuosille ja Mirca on ollut Pian apuna kehittämässä siihen perhetyön osuutta. Tarton Raatihuoneella pidettiin alustava neuvottelu Tarton kaupungin ja ympäryskuntien edustajien kanssa EELK:n Perhekeskuksen avaamiseksi Tarttoon. Se oli rohkaiseva kokous ja samalla Pia tapasi Viron ensimmäisen turvakodin perustanutta asiantuntijaa Sirje Otstavelia, jonka verkostojen kautta on mahdollista laajentaa perheväkivallan vastaista työtä. Haapsalussa Pia kävi äitiysteemaan suunnatussa ekumeenisessa tapahtumassa ja Hagerin seurakunnassa alkoi parisuhdekoulutussarja Reissujen, koulutusten ja

2 perheneuvonnan ohessa on Viron Delfi-media edelleen tilannut kasvatus- ja perheaiheisia artikkeleita. Pia on myös aloittanut työn Tallinnan kaupungin Lasten ja Perheiden Hyvinvointikomission jäsenenä, mikä tarjoaa suoran vaikuttamiskanavan. Ensimmäisessä kokouksessa Pia nosti esille tukiperhejärjestelmän kehittämisen tärkeyden, sillä esimerkiksi Pian ohjaaman Mustamäen äitien tukiryhmän moni jäsen hyötyisi tällaisesta tuesta, joka vähentäisi huostaanottoja ja helpottaisi sekä vanhemman että lapsen stressiä. Musiikkityö Majataloillat ovat jatkuneet Nõmmen kirkossa toimien kerran kuukaudessa Tammi-Toukokuun ajan. Ihmisiä on riittänyt ja palaute on ollut erittäin rohkaisevaa ja myönteistä. Puhakan Ilkan raamattuopetus on ollut niin mukaansatempaavaa ja suosittua, että jatko syksyllä on todennäköistä. Tero jatkoi edelleen musiikin johtamista, mutta iltoihin muotoutunut houseband otti ryhmänä kokoajan enenevässä määrin vastuuta musiikin toteutuksesta. Vuoden alussa heitti Pekka Simojoki Terolle haasteen kääntää ja äänittää Lähetysjuhlilla kultalevyn saavan Ylistys -CD:n laulut viroksi. Nyt laulut on käännetty viroksi ja yhteistyössä Lambertus-kuoron kanssa on äänityksen valmistelut ja harjoitukset saatu käyntiin. Siitä tulee hyvä juttu! Vieraita Huhti-toukokuun vierailusesongin aloitti Porvoon hiippakunnan työntekijä, jonka kanssa suunnittelimme heidän hiippakunnalleen vuodelle 2015 koulutusta Virossa. Sitten luonamme kävivät austraalialaiset lähetystyöntekijät Len ja Helen Salisbury, jotka toimivat Jordaniassa tukihenkilöinämme ja halusivat nähdä kasvaneet lapsemme sekä lähetystyön todellisuutta Euroopassa. Ylistarolaiset tutustuivat nimikkolähettiensä työn lisäksi ystävyysseurakunta Valgan tilanteeseen. Vappuna saimme kylään niin Haapajärveltä kuoron kuin myös kauhavalaisryhmän eli kotiseurakuntamme ihmisiä, jotka kävivät myös lähettikollegamme Kari Tynkkysen luona Länsi-Virossa. Kurikkalaisten ryhmä viihtyi Tallinnassa ja heidän kauttaan saimme mm. suuren määrän vauvakasseja, joista on tullut erityisesti jurvalaisten sydämen asia. Vauvakassit jaetaan Viron synnytyssairaaloiden kautta vähävaraisille perheille mm.kohtla-järvellä, Rakveressa ja Tallinnassa. Keski-Lahden seurakunnan työntekijäryhmä kävi ja he lähtivät samalla laivalla, josta otimme kyytiin Soinin nuorten ryhmän. Ryhmille olemme esitelleet Viron kirkon työtä ja muutamia seurakuntia, Perhekeskusta ja Magda-lähetyskirpputoria, jonne saimme myös vaatelahjoituksia Suomesta. Soinin nuorten kanssa järjestimme ohjelmaa virolaisnuorille ja perheille sekä musisoimme Tallinnan Tuomasmessussa. Itsellemmekin oli suuri ilo saada Soinin ryhmän vetäjinä kylään ystäviä, Lähetysseuran Etiopian lähetit Kati ja Markku Keski-Mäenpää, jotka myös opettivat virolaisnuorille afrikkalaista musiikkia lähetystyöstä. Lahden ryhmän mukana puolestaan kulki ystävämme Pauliina

3 Hatakka, entinen SLS:n Namibian ja Angolan työntekijä. Kaikki ryhmät ovat rohkaisseet meitä valtavasti ja on todella koskettavaa nähdä miten monien sydän on avautunut Viron lähetystyölle. Kesän ohjelmaa Lähetysjuhlat pidetään Vaasassa ja olemme mukana ohjelmissa la 7.6. klo Areenalla Rakennetaan siltaa -illassa, sekä klo 13. torilla ja Kotkanpesä -yökahvilassa Reinarun veljesten kanssa virolaisen musiikin merkeissä. Su 8.6. klo 10. Pia on Areenalla nimikkoseurakunnille suunnatussa Heijastuksia -tilaisuudessa. Pia palaa tyttöjen kanssa Viroon koulun koeviikolle, mutta Tero jatkaa Reinaruiden kanssa konserttimatkaa ja heitä voi kuulla ensin 6.6. Helsingin Alppilan kirkossa klo 18, sitten 9.6. klo 18. Vesilahden kirkossa ja klo 18. Laitilan torilla. Lapsilla päättyy koulu ja sitten saamme Seppo-paapan Tallinnaan suunnittelemaan Perhekeskuksen keittiötä ja hakemaan lapset Kauhavan mummolaan. Pia ja Tero käyvät Lähetyskuoron kanssa Saarenmaan konserttimatkalla Herättäjäjuhlilla Lapualla olemme mukana la 5.7. klo Kansainvälisen työn tapaamisessa Lapuan arktalolla ja juhlien aikana myös Lähetysseuran myyntipöydässä. Aivan kuten vierailuissakin, näissä juhlakohtaamisissa on hieno mahdollisuus rohkaistua puolin ja toisin. Tule siis ihmeessä vetämään hihasta juhlilla ja tervehtimään! Viron kirkon nuorisopäiville Rakvereen menemme perheenä ja sen jälkeen hengähdämme. Tero on kesällä ohjaamassa Lähetysseuran IIIrippileiriä Päiväkummussa ja perheenä lähdemme Länsi-Viroon vetämään LIFE-leiriä, jossa paikalliset opettavat tanssia, kuvataidetta ja musiikkia yhdessä Teron kanssa, ja Pia ohjaa draamaa. Pyydämme muistamaan rukouksin lapsiamme, paikallisia työtovereitamme, Viron kirkon arkkipiispanvaalin ehdokasasettelua, perheneuvontaa, levyprojektia, kesäjuhlia ja erästä työhömme liittyvää rekrytointia. Tule yönkin teille, syli uupuneille avaa siunaten. Pelkään päivää tulevaa tule, Kristus, huomiseenkin, kaikkeen, mitä teenkin. (SV 297:3) Enkelein, Pia, Tero, Viola ja Vilja Ruotsala sekä Loviise-lähetyskoira Ruotsaloiden sähköpostit: Postiosoite: Herne 9-1, Tallinn, EESTI. Puhelinnumero: (Pia) ja (Tero) Blogi: ja Facebook: Ruotsalat Virossa, Suomen Lähetysseura: Työmme tukemiseksi SLS-pankkitili: SAMPO (viesti: Ruotsalat) IBAN FI (BIC-koodi: DABAFIHH) Nimikkoseurakuntamme: Jurva (Kurikka), Kauhava, Laitila, Lapua, Rauma ja Ylistaro (Sjk) sekä Herättäjäyhdistys ja Liikemiesten Lähetysliitto.

4 Varhaisnuorten kirje 2/ Tallinn Tere! Suvi on siin eli kesä on täällä! Kotipihallamme on jo pitkään kukkinut kirsikka-, omena-, aprikoosi- ja persikkapuu. Lämpötila on noussut niin korkeaksi, että rohkeimmat ovat jo uskaltautuneet mereen uimaan. Kiitos, että muistat meitä ja lähetystyötä! Perhekeskus Kevään aikana Pian perustamassa Viron kirkon perhekeskuksessa on käynyt paljon perheitä asiakkaana. Autamme virolaisten perheneuvojien kanssa esimerkiksi lapsia, joilla on koulussa vaikeuksia tai joiden vanhemmat ovat eronneet. Psykologiemme vapaaehtoistyö on tärkeä apu monille lapsille ja nuorille. Musiikkityö Saimme viime viikonloppuna vieraaksi Soinin seurakunnan nuoria eli vuotiaita tyttöjä ja poikia, jotka tulivat Lähetysseuran Etiopian lähettien, Kati ja Markku Keski- Mäenpään kanssa Viroon tutustumaan työhömme ja virolaisiin nuoriin. Yhdessä musisoimme Jaanin nuortenillassa ja Tuomasmessussa. Oli ilo nähdä miten innoissaan ja ihmeissään nuoret olivat kuullessaan ja nähdessään miten erilainen Viro on Suomeen verrattuna. Vaikka kieli ja maisema ovat lähes samanlaiset, on eroja paljon. Soinilaiset kuulivat mm. siitä, että koska Viro oli aikanaan kommunistivallan alla, on ihmisillä vieläkin pelkoa eikä kirkosta tai Jumalasta tiedetä juuri mitään. Kaksi virolaisnuorta eivät päässeet tulemaan nuorteniltaan, koska vanhemmat kielsivät heitä tulemasta kirkkoon. Tero on myös kevään aikana pitänyt rippikoulua ja tehnyt bändityötä, johon on jokainen nuori tervetullut oppimaan yhteissoittoa ja palvelemaan kirkossa laulaen ja soittaen. Muita vieraita Toukokuun aikana ovat vieraanamme olleet myös Kauhavan, Ylistaron, Kurikan ja Keski-Lahden seurakuntien ryhmät. Olemme kovin kiitollisia kaikista vaate- ja muista lahjoituksista, joita ryhmien mukana on tullut. Tätä onkin lähetystö, ystävyyttä yli rajojen ja palvelua, lähimmäisenrakkautta. Esimerkiksi Jurvasta ja Ylistarosta

5 saimme yhteensä 200 vauvakassia, jotka jaetaan virolaisten synnytyssairaaloiden kautta vähävaraisille vastasyntyneille vauvoille ja heidän perheilleen. Kauhavalaiset ja muutkin toivat paljon askartelutarvikkeita kesän leirityöhön. Näin pääsevät askartelemaan nekin virolaislapset, joilla ei muuten olisi mitään kesäohjelmaa. Esimerkiksi Mustamäen kesäleireille tulee paljon sellaisia lapsia, jotka elävät isoäidin kanssa, koska heidän vanhempansa ovat kadonneet tai kärsivät vaikeista päihdeongelmista. Menetkö sinä kesällä leirille ja mitä muita suunnitelmia sinulla on? Meidän perheemme leireilee jonkin verran, enimmäkseen Virossa ja tietysti lapset viettävät aikaa Kauhavan mummolassa. Koulu päättyy täällä kesäkuun puolivälissä, mutta ennen sitä on vielä tiivis kokeiden aika. Kesällä tulemme Suomeen Lähetysjuhlille Vaasaan ja Herättäjäjuhlille Lapualle Toivottavasti kesälomasi on virkistävä, täynnä mukavia kokemuksia ja hyviä rauhallisiakin hetkiä yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa. Kulkekoon Jumala ja Hänen hyvät enkelit kanssasi myös lomalla, hyvää kesää! Enkelein, Pia, Tero, Viola, Vilja Ruotsala ja lähetyskoira Loviise Sähköposti: / Postiosoite: Herne 9-1, Tallinn, EESTI.

Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014. 20.3.2014 Tallinn

Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014. 20.3.2014 Tallinn Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014 20.3.2014 Tallinn Tere! Terveiset Virosta, tervitused Eestimaalt! Tallinnassa paistaa aurinko +10 asteen terältä ja se nostaa hymyn huulille, aivan samoin kuin Sinun

Lisätiedot

Häid jõule! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 5/2013. 15.12.2013 Tallinn

Häid jõule! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 5/2013. 15.12.2013 Tallinn Ruotsalan kvartetin ystäväposti 5/2013 15.12.2013 Tallinn Häid jõule! Terveiset Virosta, tervitused Eestimaalt! Adventin valo on täyttänyt myös Tallinnan ja jouluvaloja näkyy tänä vuonna paljon enemmän

Lisätiedot

Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014. 20.3.2014 Tallinn

Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014. 20.3.2014 Tallinn Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014 20.3.2014 Tallinn Tere! Terveiset Virosta, tervitused Eestimaalt! Tallinnassa paistaa aurinko +10 asteen terältä ja se nostaa hymyn huulille, aivan samoin kuin Sinun

Lisätiedot

Viron kirkon perhekeskus

Viron kirkon perhekeskus Viron kirkon perhekeskus Kumppani EELK Viron evankelis-luterilainen kirkko Hankkeen kuvaus Viron kirkon perhekeskus on tarjonnut Virossa kristillistä perheneuvontaa ja koulutusta, monialaista yhteistyötä

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin tukeminen

Perheiden hyvinvoinnin tukeminen Perheiden hyvinvoinnin tukeminen Yhteistyökumppani: Viron evankelis-luterilainen kirkko Hankkeen kuvaus lyhyesti: Viron kirkon perhekeskus on tarjonnut Virossa kristillistä perheneuvontaa ja koulutusta,

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit 28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lämmin kiitos tuestanne naisten lukutaitotyölle Itä-Afrikassa. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä työmme

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

EE100 Viron kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015

EE100 Viron kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015 1 Viron kirkon työ Kumppani: Viron evankelis-luterilainen kirkko, EELK Hankkeen kuvaus Viro on yksi Euroopan maallistuneimpia maita. Vain alle kolmannes Virossa asuvista ihmisistä kuuluu mihinkään uskonnolliseen

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Aamuvarhaisella vielä. - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa

Aamuvarhaisella vielä. - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa Aamuvarhaisella vielä - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa Kuinka kaikki alkoi Aamurukouksilla on pitkät perinteet Joshua Paul suomeen heinäkuussa 1991 Ensimmäisellä

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 29 Kirkkoneuvosto 3/2015 23.04.2015

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 29 Kirkkoneuvosto 3/2015 23.04.2015 29 26 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 23.04.2015 26 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ Syksy 2018 Taiwanin työ Kulunut syksy on painottunut Taiwanin työhön. Lähetysseuran Taiwanin kumppaneista, Taiwanin luterilainen kirkko, on eräs vanhimmista yhteistyötahoistamme. Yhteistyö lähti liikkeelle

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Ystävät hyvät! 24.4.2014

Ystävät hyvät! 24.4.2014 Ystävät hyvät! 24.4.2014 Morogorossa on sadekausi. Sadekuuroja tulee lähes päivittäin. Lämpötila kipuaa kuitenkin + 30 paikkeille päivisin, joten on kuumaa ja kosteaa. Pari viikkoa sitten täällä satoi

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit Säynätsalon alueseurakunta Päivään sidotut kolehdit su 6.5. 5. sunnuntai pääsiäisestä (Rukoussunnuntai) Sydämen puhetta Jumalan kanssa Kristillisen spiritualiteetin vaalimiseen muun muassa kouluttamalla

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto

PÖYTÄKIRJA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 1 (11) PÖYTÄKIRJA Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika 6. kesäkuuta 2016 klo 18 19.10 Paikka Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 00120 Helsinki Läsnä Matti Poutiainen,

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Inkerin kirkon Teologinen Instituutti sijaitsee Keltossa, Pietarin ulkopuolella Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 25.6.-2.7.2018 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ ! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2. Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti 1.1.-28.2.2015 vahvistettu AN kokouksessa 23.11.2014 Kolehti 1.3.-31.5.2015 vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Päihde-

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi ja kuorotoiminta ovat käynnistymässä hyvää vauhtia.

Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi ja kuorotoiminta ovat käynnistymässä hyvää vauhtia. 1 Etelä-Pohjanmaan kirkkomusiikkipiiri Sihteeri Paula Kari Torpparinkatu 8, 60320 Seinäjoki puh: 040-7601772 1/18 sähköposti: epkmp@netikka.fi 26.1.2018 Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla Tikkasten nimikkokirje maaliskuu 2013 Kamwene! Kamwene on Maaliskuu 2013 bena-heimon kibenankielinen tervehdys, jota käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska miten ihmiset ilostuvat

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen. Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE KYSELY TEHTY 1.3.2014 NUORTENILLASSA AIHE: SEURAKUNTA Johdanto: Alkusysäys tälle kyselylle tuli eräässä sunnuntaikokouksessa, jota ennen seurakunnan nuorisotyöntekijä oli pyytänyt

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen. VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET su 5.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Kirkko puhuu syrjäytettyjen

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

RL Nuorisotyöryhmän avoinkokous 3/12

RL Nuorisotyöryhmän avoinkokous 3/12 Aika 27.05.12 klo: 09:30 Paikka Siikaranta Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen 4. Osastojen

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Unkarin uutiset syys-loka 2015

Unkarin uutiset syys-loka 2015 Unkarin uutiset syys-loka 2015 Suuri kiitos sinulle, joka olet muistanut eri tavoin sekä perhettämme että työtämme Unkarin juutalaisten keskellä. Olemme saaneet monia rukousvastauksia ja kokeneet Jumalan

Lisätiedot

Rippikoulu Kiipula

Rippikoulu Kiipula Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo)

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo) 1 KAJAANIN SEURAKUNTA Kolehtisuunnitelma 1.1. 7.6.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Tansanian syrjäseudulla asuvien lasten peruskoulutuksen tukemiseen Suomen Setlementtiliiton kautta. Suomen

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Hyvää Pisara-vuotta 2019! Ilmoittautuminen Pisara-suurleirille avautunut. Allergia-asiaa. Materiaalia markkinointiin.

Hyvää Pisara-vuotta 2019! Ilmoittautuminen Pisara-suurleirille avautunut. Allergia-asiaa. Materiaalia markkinointiin. Hyvää Pisara-vuotta 2019! Pisara-suurleiriläiset ovat kuuden kuukauden kuluttua jo nukkuneet ensimmäisen yön teltoissa! T ässä uutiskirjeessä on Sinulle ajankohtaista asiaa Pisara-suurleiristä. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v Rippikoulu-info Mitä rippikoulu on? - Rippikoulu on kasteopetusta ja siellä käsitellään rippikoulun opetussuunnitelman mukaisia aiheita, joita ovat elämän, uskon ja rukouksen kysymykset - Juuret yli 2000

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2 Kastetilaisuus Maskun seurakunnassa Lämpimät onnittelut kotiseurakunnasta vauvanne syntymän johdosta!

Lisätiedot

Perhetoiminta Hälleforsin kunnassa

Perhetoiminta Hälleforsin kunnassa Perhetoiminta Hälleforsin kunnassa Hälleforsissa eri toimijat tekevät yhteistyötä perheiden tukemiseksi. Yhteistyöhön osallistuvat kunnan koulut, yksilö- ja perhehuolto, Örebron läänin maakäräjien perusterveydenhuolto

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero 13430 Kumppani Raportoija Senegalin Lutherilainen kirkko / ELS Raportoijia: Niokhor Séne (kummityön vastuuhenkilö)

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Viron kirkollisen työn hankkeen raportti 1/2014

Viron kirkollisen työn hankkeen raportti 1/2014 1 Viron kirkollisen työn hankkeen raportti 1/2014 Kumppani Raportoija Viron evankelisluterilainen kirkko, EELK Christina Heikkilä, KIT-koordinaattori Hankkeen kuvaus Viron evankelisluterilainen kirkko

Lisätiedot

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä 1 Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon koulutuskeskus, joka kouluttaa kirkon tarpeisiin teologeja, lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä,

Lisätiedot

Länsituulen viesti 2 / 2003

Länsituulen viesti 2 / 2003 Länsituulen viesti 2 / 2003 2 Kesä mielessä Meille on jälleen koittanut Suomen suloisin vuodenaika. Saamme nautiskella kesäluonnon tarjoamista tuoksuista, uudesta vihreydestä kaikkineen, kuulostella lintujen

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59 VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2019 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen, Oulun, Mikkelin, Kuopion, Lapuan, Helsingin

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI su 7.6. su 14.6. la 20.6. su 21.6. su 28.6. su 5.7. su 12.7. su 19.7. 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet Kirkon Ulkomaanavulle nuorten

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA 2019-2022 Ke-Mu-Pe-rippikoulu SISÄLLYS: 1 1. Johdanto 2. Suuri ihme rippikoulusuunnitelma, rippikoulu ja isoset, rippikoulun ryhmäjako 3. Turvallisuus 4. Yhteydet huoltajiin

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA su 1.7. Apostolien päivä Herran palveluksessa Nuorten ja varhaisnuorten leiri- ja retkeilytoiminnan tukeminen Partaharju-säätiön kautta.

Lisätiedot

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T L A K E U D E N O M A I S H O I TA J AT R Y

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T L A K E U D E N O M A I S H O I TA J AT R Y ERITYISLAPSIPERHEIDEN OSALLISUUDEN, VOIMAVAROJEN JA PERHESUHTEIDEN TUKEMINEN MEIDÄN ERITYINEN PERHE-HANKE P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T L A K E U D E N O M A I S

Lisätiedot

EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY RY:n TOIMINTAKERTOMUS v. 2016

EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY RY:n TOIMINTAKERTOMUS v. 2016 1 EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY RY:n TOIMINTAKERTOMUS v. 2016 Johdanto Yhdistyksen toiminnasta kertovat tilastot ovat yksi tapa tutkia yhdistyksen työn toteutumista. Kaikkea emme voi toki mitata emmekä

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

TURUN JA KAARINAN PÖYTÄKIRJA 2/2018 SEURAKUNTAYHTYMÄ Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika Keskiviikko klo

TURUN JA KAARINAN PÖYTÄKIRJA 2/2018 SEURAKUNTAYHTYMÄ Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika Keskiviikko klo Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto 21.3.2018 1 MIKAELINSEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 21.3.2018 klo 18.00-20.20 Paikka Mikaelin seurakuntakoti Läsnä Lehikoinen Jouni puheenjohtaja

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen sekä erotilanteiden palveluiden kehittäminen #sopua

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen sekä erotilanteiden palveluiden kehittäminen #sopua Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen sekä erotilanteiden palveluiden kehittäminen #sopua Oulun hiippakunnan tuomiokapituli: TURVA-hanke Lapin ensi- ja turvakoti: Vanhemmuus vahvaksi erossa -hanke LAPE-video

Lisätiedot

Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle. Kirkon koulutuskeskus

Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle. Kirkon koulutuskeskus Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle Kirkon koulutuskeskus Kirkon kansainvälinen työ Kristillinen kirkko on jo syntyjään kansainvälinen, kaikille avoin yhteisö, jolla on maailmanlaaja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 7.7.2006 klo 11:00 Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa Keskimääräinen karavaanariseurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 11/2013 SIVU 53/2013. AIKA Maanantai 21.10.2013 klo 8.30 10.45. Oriveden seurakuntatalo, kokoushuone

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 11/2013 SIVU 53/2013. AIKA Maanantai 21.10.2013 klo 8.30 10.45. Oriveden seurakuntatalo, kokoushuone KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 11/2013 SIVU 53/2013 AIKA Maanantai 21.10.2013 klo 8.30 10.45 PAIKKA Oriveden seurakuntatalo, kokoushuone LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja Aakula Kari jäsen Hjerppe Ilkka Jokinen

Lisätiedot