Häid jõule! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 5/ Tallinn

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Häid jõule! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 5/2013. 15.12.2013 Tallinn"

Transkriptio

1 Ruotsalan kvartetin ystäväposti 5/ Tallinn Häid jõule! Terveiset Virosta, tervitused Eestimaalt! Adventin valo on täyttänyt myös Tallinnan ja jouluvaloja näkyy tänä vuonna paljon enemmän kuin neljä vuotta sitten. Myös jouluseimet ovat löytäneet tiensä kaupunkikuvaan ja joulua vietetään monissa perheissä jopa käymällä kirkkokonsertissa tai jumalanpalveluksessa. Vaikka luterilaisten määrä on tilastoissa n.10%, on kirkolla jouluna merkitystä ja mahdollisuus lähetystyöhön. Eilen saimme draaman ja nukketeatterin keinoin kertoa jouluevankeliumin yli 200:lle Mustamäen asukkaalle, joilla harvalla oli tietoa siitä, kuka syntyi jouluna Betlehemissä. PERHETYÖ Saamme kertoa jouluna myös toisenlaista ilosanomaa, perheneuvonnan käynnistämisestä. Teidän tukijoiden työ tuottaa tulosta ja rukouksiin sekä raha-anomuksiin vastataan. Koko syksyn Pia on valmistellut ensimmäisen Viron kirkon perheasiainneuvottelukeskuksen avaamista ja lokakuussa Viron valtionvarainministeriön säätiöön lähti hakemus, jolla saimme vuodelle 2014 yli euron rahoituksen perhekeskeisen perheneuvonnan käynnistyshankkeelle. Hankkeessa kirkon kumppaneina ovat Sosiaaliministeriö, Tallinnan Sosiaalivirasto ja kaksi muuta kuntaa. Rahoitus mahdollistaa psykologi-perheterapeutti Kärt Kasen palkanmaksun, tilojen kulut ja markkinoinnin. EELK:n Perhekeskus Tallinnassa siunataan käyttöön ja paikalle saapuu arkkipiispa Põder, Sosiaaliministeriön kansleri ja muita kutsuvieraita. Perhekeskuksen asiakkaaksi saavat vähävaraiset tulla ilmaiseksi ja erityisesti suunnataan apua perheväkivallan ja avioero-aikeiden kanssa painiskeleville. Myös ekumeenisessa kentässä on perhekeskus saanut hyvän vastaanoton ja eri puolilta tulevat viestit ovat olleet todella rohkaisevia. Jopa Oikeusministeriö kantoi kortensa kekoon tuomalla kirkon vieraaksi viikko sitten Gruusialaisia perheväkivalta-asiantuntijoita. Huoli virolaisperheistä yhdistää ja tämän kautta kirkolla on mahdollisuus astua lähemmäs yhteiskuntaa. Ilman suomalaista tukea ei työ olisi mahdollista. Lokakuussa saimme viettää leirikeskus Talun avajaisia ja samalla viikolla Herättäjä-Yhdistys lähetti perhekeskukseen vasaralähettejä remontoimaan Tallinnan keskustassa, kirkon kiinteistössä sijaitsevat tilat tarkoitukseen sopiviksi. Alpo Löytynoja ja muut Pohjanmaan isännät tekivät viikon talkootyötä, josta virolaisperheet saavat iloita pitkään. Huonekalut saimme

2 lahjoituksena Seinäjoen Keskussairaalasta ja Pohjanmaan suunnalta on luvattu apua viimeisissä sisustukseen ja perhekeskuksen keittokomeron rakennukseen liittyvissä tarpeissa. Kuvassa Herättäjän talkoomiehiä. Seurakuntien perhetyön tukemisessa tapahtuu jatkuvasti edistystä ja Pia konsultoi seurakuntia, kirjoittaa artikkeleita ja on mukana eri toimikunnissa, mm. vauvamuskari-materiaalin tuottamisessa. Tällä viikolla alkoi Pärnussa puolen vuoden prosessikoulutus, jossa luodaan Pärnun diakoniakeskukselle ruoka- ja vaateavun jakamisen rinnalle uudenlainen visio perhetyöstä. Parisuhteen palikkatalot ovat juuri valmistuneet ja ekumeenisessa avioparityön työryhmässä niiden mainostus seurakunnille alkaa huomenna. Mirca Kukkasniemi Vihdistä on ollut suuri apu lapsityön koulutuksissa ja Mustamäen perhetyössä. Vaikuttamistyössä on syksyn kuuma teema ollut perheväkivalta ja toisaalta stigmatisoitujen perheiden perheneuvonta. Virossa on kymmenen kuukauden aikana kuollut perheväkivallan uhrina 20 naista ja erään heistä lapsia oli myös syksyn perheleirillämme. Eilen uutisoitiin lapsiin kohdistuvan väkivallan lisääntyneen mm. vauvojen ravistelukuolemien muodossa. Stigma taas liittyy hedelmöityshoitoperheiden leimaamiseen ja bioeettisiin kysymyksiin. Arkisen touhun keskellä välillä tulee siis pysähtyä syvempien teemojen äärelle ja pohtia eri foorumeilla kysymyksiä, jotka vaikuttavat jonkun perheen elämään mullistavasti. Pian työtä ja lähetysmatkaa käsiteltiin myös marraskuun Askel-lehdessä, jonka lukijamatkalaisille järjestettiin kuukausi sitten illanvietto Tallinnassa. Petri Laaksonen musisoi ja Pia kertoili lähetystyöstä, jota olemme molemmat syksyn mittaan esitelleet mm. Lähetysseuran esikoulutuskurssilla.

3 OPERAATIO ÄITIYSPAKKAUS Samalla kun Viron kirkko on vuoden alusta entistä itsenäisempi taloudellisesti joidenkin ulkomaisten tukien lakattua, olemme tänä syksynä saaneet entistä enemmän apua vaatteiden muodossa. Vaaka ry:n, Kauhavan, Jurvan ja monen muun keräämiä vauvakasseja ja pakkauksia on viety viimeksi Võrun ja Ida-Tallinnan sairaaloihin. Võrussa syntyy vuosittain 300 vauvaa ja Itä-Tallinnassa Humanitäärisen avun kuormia Mustamäelle, Etelä-Viroon ja muualle on viety pitkin syksyä. Satamassa olemme jo vanhoja tuttuja ja nyt tuntuukin, ettemme vuonna 2014 pysty ottamaan vastaan niin paljoa tavaraa kuin kuluneena vuonna. Sen sijaan Pelkolan koulun keräämät askartelutarvikkeet ovat täällä todella tarpeen ja vihtiläisperheiden paketoimat 200 joululahjaa tuottivat paljon iloa. MUSIIKKITYÖTÄ Messu- ja nuorisomusiikin kehittämistyötä on riittänyt. Tero on kesästä asti ollut mukana valmistelemassa Viron ykköskuoron Lambertuksen joululevyä, joka julkaistiin Julkistamiskonsertissa Tero johti bändiä ja iloitsi siitä, että yhdessä laulaminen tuo pienen Hagerin kunnan kristityille paljon iloa ja rohkaisua. Kuorotoiminnassa ja levyn teossa oli mukana myös kuorolaisten omia lapsia, joille avautuu tämän yhteyden kautta tie seurakuntaan ja Jumalan kohtaamiseen. Syksyn tiistai-illat ovat täyttyneet nuorten kanssa musisoinnista Tähendus sõnade taga majataloilloissa, joissa Tero on vastannut musiikista ja kutsunut soittamaan sekä laulamaan virolaisnuoria Ilkka Puhakan ja muiden hoitaessa opetuspuolen. Illat jatkuvat hiukan muunneltuina taas vuodenvaihteen jälkeen ja tarjoavat varsinkin nuorille aikuisille uudenlaisen, kiinnostavan tavan oppia Raamattua. Lähetyskuoromme kanssa olemme tehneet muutamia joulukonsertteja ja tänä viikonloppuna Randveren konserttia ennen Tero oli vielä mukana Viimsin seurakunnan perhepäivän musiikissa. Viimsissä ja muualla on vietetty Emmaus- ja Tuomasmessuja, joissa Tero on ahkeroinut etsien paikallisia tekijöitä. Paljon näyttää kuitenkin riippuvan yksittäisen seurakunnan tavasta toimia. Lääne-Nigula on hyvä esimerkki nuoria

4 osallistavasta seurakunnasta. Tero on vastannut siellä rippikoulutyöstä, jota käytännössä tekevät nuoret aikuiset itse. Nuoret suunnittelevat, mainostavat, opettavat ja ohjaavat toisia nuoria, joista monet myös jäävät seurakuntaan. Tämä on hyvin rohkaisevaa, tällaisella seurakunnalla on tulevaisuus. VIROLAISILLE JOULUN SANOMAA Viime maanantaina meillä oli jännittävä ilta, kun järjestimme perhetyöntekijä Mirca Kukkasniemen aloitteesta Tallinnan Vapauden aukiolla Flash Mob -yllätystapahtuman, jossa tallinnalaiskuorot kokoontuivat kuin sattumalta laulamaan Maa on nii kaunis laulua kynttilälyhtyjen kanssa. Paikalla oli 30 laulajaa ja 30 kuulijaa, mutta Youtube:n kautta viesti leviää myös muille. Huomenna tuomme aukiolle jouluevankeliumin alun ja projisoimme suuren Jaanin kirkon seinään enkelin kera kutsun joulukirkkoon. Näiden adventtikalenteriluukkujen tarkoituksena on herättää virolaisia huomaamaan joulun merkitys, joka on usealle virolaiselle suuri mysteeri eikä koulussa tai mediassa kerrota siitä. Lähetyksen ytimessä ollaan oltu pienemmissä ja isommissa joulujuhlissa, ja myös ensi viikolle riittää juhlia. Lapsilla loppuu koulu ja klo Tero käy virolaismuusikoiden kanssa soittelemassa Kauneimmat joululaulut viroksi Laitilassa. Jouluaattona verestelemme omia nuoruusmuistojamme laulamalla ja soittamalla Lääne-Nigulassa Valon lapsi musikaalin virolaisnuorten kanssa. Loppiaisena käymme Pohjanmaalla. Pia saarnaa 6.1. klo Ylistarossa ja klo Kauhavalla, molemmissa Tero musisoi. Päätämme tämän vuoden syvään kiitokseen. Vuosi on ollut äärettömän raskas uusiin työnkuviin ja kuvioihin sopeutuessa. Virolaisten vaikea tilanne, työn tarve ja oma kutsumus eivät ole luvanneet jäädä paikoilleen. Kiitos, ettette ole jättäneet meitä yksin, vaan olette kantaneet meitä rukouksin, rohkaisevin postein ja tulemalla myös itse apukäsiksi. Joulupostienkin määrä on huikea ja sydäntä lämmittävä, kiitos! Viron arkkipiispa Andres Põder julisti Virossa joulurauhan, joka sopii meille kaikille jouluevankeliumiksi: Niin kauan kuin yhteiskunnasta löytyy epäoikeudenmukaisuuden uhreja, nälkäisiä ja hylättyjä lapsia, unohdettuja iäkkäitä ja muita avuntarvitsijoita, ei yksikään ihminen tai instituutio voi oikeasti olla onnellinen ja tyytyväinen. Joulu kutsuu hyviin tekoihin ja sovintoon, turvallisen perheen ja yhteisön luomiseen. Joulurauha on lahja, joka tulee ulkopuoleltamme ja sisäinen rikkaus, jota saamme jakaa ulospäin. Jouluna ihmiseksi tuleva Jumala katsoo jokaista rakastavin silmin, mikä on meillekin kutsu. Joulujuhlassa jokainen ihminen, riippumatta tulotasosta tai kansallisuudesta, on odotettu seimen äärelle, ei tuomaan lahjoja, vaan vastaanottamaan itsensä Kristuksen.

5 Lokakuussa pidettiin Pilistveressä Viron kirkon valtakunnallinen perheleiri. Kuvassa osa leiriläisistä, jotka lähettävät terveisiä Suomeen. Inglid kord laulsid karjastele väljal. Nüüd hingest hinge on kostmas laul: Rõõm, rahu teile! Päästja on tulnud! Au kõrges olgu Jumalal! (Maa on niin kaunis, 3.säe) Olkoon joulusi rauhaisa. Siunattua Kristuksen syntymäjuhlaa ja armorikasta vuotta 2014! Enkelein: Pia, Tero, Viola, Vilja ja lähetyskoira Loviise Ruotsaloiden sähköpostit: Postiosoite: Herne 9-1, Tallinn, EESTI. Puhelinnumero: (Pia) ja (Tero) Blogi: ja Facebook: Ruotsalat Virossa, Suomen Lähetysseura: Työmme tukemiseksi SLS-pankkitili: SAMPO (viesti: Ruotsalat) IBAN FI (BIC-koodi: DABAFIHH) Nimikkoseurakuntamme: Jurva (Kurikka), Kauhava, Laitila, Lapua, Rauma ja Ylistaro (Sjk) sekä Herättäjäyhdistys.

Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 2/2014. 28.5.2014 Tallinn

Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 2/2014. 28.5.2014 Tallinn Ruotsalan kvartetin ystäväposti 2/2014 28.5.2014 Tallinn Tere! Kevät on taas jotenkin salakavalasti ehtinyt kesään ja kirkon toiminta suuntautuu kesätapahtumiin ja - leireihin. Toukokuussa on luonamme

Lisätiedot

Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014. 20.3.2014 Tallinn

Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014. 20.3.2014 Tallinn Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014 20.3.2014 Tallinn Tere! Terveiset Virosta, tervitused Eestimaalt! Tallinnassa paistaa aurinko +10 asteen terältä ja se nostaa hymyn huulille, aivan samoin kuin Sinun

Lisätiedot

Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014. 20.3.2014 Tallinn

Tere! Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014. 20.3.2014 Tallinn Ruotsalan kvartetin ystäväposti 1/2014 20.3.2014 Tallinn Tere! Terveiset Virosta, tervitused Eestimaalt! Tallinnassa paistaa aurinko +10 asteen terältä ja se nostaa hymyn huulille, aivan samoin kuin Sinun

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Viron kirkon perhekeskus

Viron kirkon perhekeskus Viron kirkon perhekeskus Kumppani EELK Viron evankelis-luterilainen kirkko Hankkeen kuvaus Viron kirkon perhekeskus on tarjonnut Virossa kristillistä perheneuvontaa ja koulutusta, monialaista yhteistyötä

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit 28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Hiippakuntakirje 2015:3 UPPSALAN HIIPPAKUNNAN SUOMENKIELINEN TYÖ SVERIGEFINSKT ARBETE I UPPSALA STIFT

Hiippakuntakirje 2015:3 UPPSALAN HIIPPAKUNNAN SUOMENKIELINEN TYÖ SVERIGEFINSKT ARBETE I UPPSALA STIFT Hiippakuntakirje 2015:3 UPPSALAN HIIPPAKUNNAN SUOMENKIELINEN TYÖ SVERIGEFINSKT ARBETE I UPPSALA STIFT Tulkoon joulu! Näinhän me mielellämme laulamme mm. Kauneimmissa joululauluissa ympäri koko hiippakuntaamme

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin tukeminen

Perheiden hyvinvoinnin tukeminen Perheiden hyvinvoinnin tukeminen Yhteistyökumppani: Viron evankelis-luterilainen kirkko Hankkeen kuvaus lyhyesti: Viron kirkon perhekeskus on tarjonnut Virossa kristillistä perheneuvontaa ja koulutusta,

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit Säynätsalon alueseurakunta Päivään sidotut kolehdit su 6.5. 5. sunnuntai pääsiäisestä (Rukoussunnuntai) Sydämen puhetta Jumalan kanssa Kristillisen spiritualiteetin vaalimiseen muun muassa kouluttamalla

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Siunattua joulun aikaa!

Siunattua joulun aikaa! Siunattua joulun aikaa! ADVENTISTA LOPPIAISEEN KORSON SEURAKUNNASSA 2017 JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET 1. adventtisunnuntain messu su 3.12. klo 10. Seurakuntakuoro. Itsenäisyyspäivän messu ke 6.12. klo

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

Joulu saapuu Ydinkeskustaan

Joulu saapuu Ydinkeskustaan Joulu saapuu Ydinkeskustaan Kaupunkikeskustan Joulunavaus 21.11.2015 klo 11-13 Kouvolan keskustassa Jouluvalot ja joulukuuset ilmestyvät Kävelykadulle luomaan lämmintä jouluista tunnelmaa. Tapahtuma alkaa

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu

Lisätiedot

EE100 Viron kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015

EE100 Viron kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015 1 Viron kirkon työ Kumppani: Viron evankelis-luterilainen kirkko, EELK Hankkeen kuvaus Viro on yksi Euroopan maallistuneimpia maita. Vain alle kolmannes Virossa asuvista ihmisistä kuuluu mihinkään uskonnolliseen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ Syksy 2018 Taiwanin työ Kulunut syksy on painottunut Taiwanin työhön. Lähetysseuran Taiwanin kumppaneista, Taiwanin luterilainen kirkko, on eräs vanhimmista yhteistyötahoistamme. Yhteistyö lähti liikkeelle

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on. Syntynyt - ei luotu Adventti kutsuu Iloiseen odotukseen. Sydämen avaamiseen ja tutkimiseen. Hakeutumaan lämpöön kylmän keskeltä. Olemaan avoimena kutsulle. Hengähtämään pitkän talven keskellä. Iloitsemaan

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Viron kirkollisen työn hankkeen raportti 1/2014

Viron kirkollisen työn hankkeen raportti 1/2014 1 Viron kirkollisen työn hankkeen raportti 1/2014 Kumppani Raportoija Viron evankelisluterilainen kirkko, EELK Christina Heikkilä, KIT-koordinaattori Hankkeen kuvaus Viron evankelisluterilainen kirkko

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi ja kuorotoiminta ovat käynnistymässä hyvää vauhtia.

Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi ja kuorotoiminta ovat käynnistymässä hyvää vauhtia. 1 Etelä-Pohjanmaan kirkkomusiikkipiiri Sihteeri Paula Kari Torpparinkatu 8, 60320 Seinäjoki puh: 040-7601772 1/18 sähköposti: epkmp@netikka.fi 26.1.2018 Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

Adventti on odotuksen aikaa

Adventti on odotuksen aikaa KERTSI 3/2012 Tässä Kertsi -lehdessä kerrotaan 7 13-vuotiaille ja heidän perheilleen järjestettävistä joulunajan tapahtumista, kerhoista ja kursseista talvella Pakilan seurakunnassa. Kertsi-lehti varhaisnuorisotyö

Lisätiedot

Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine

Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine Yhteys Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Siunattua Joulua Kuva: Laura Laine Jo, joulurauha, saavu, jää nyt joka sydämeen Joulu tuo useimmille meistä mieleen paljon lämpöisiä muistoja lapsuuden

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI su 7.6. su 14.6. la 20.6. su 21.6. su 28.6. su 5.7. su 12.7. su 19.7. 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet Kirkon Ulkomaanavulle nuorten

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON Seurakuntavaalit SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON http://info.seurakuntavaalit.fi/vaaliviestinta/viestintamateriaalit/sosiaalinen-media #MINUN KIRKKONI Millainen on Sinun kirkkosi? Millaisena kirkko näyttäytyy

Lisätiedot

Vaihde Faksi Pankkiyhteys Y-tunnus Internet Sähköpostit

Vaihde Faksi Pankkiyhteys Y-tunnus Internet Sähköpostit Lähetysterveisiä Japanista Hanna Penttisen lähettikirje 2/2013 Hanna Penttinen Suomi Church sposti: hanna.penttinen@sley.fi Tokiossa 2.12.2013 Mennyt syksy Hyvät ystävät, syksy on kulunut täysin huomaamatta

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA su 1.7. Apostolien päivä Herran palveluksessa Nuorten ja varhaisnuorten leiri- ja retkeilytoiminnan tukeminen Partaharju-säätiön kautta.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä voit auttaa heitä selviytymään. Maailmassa on kaikkiaan

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

Marraskuu 2013 ADVENTTIAIKA

Marraskuu 2013 ADVENTTIAIKA Marraskuu 2013 ADVENTTIAIKA 30 viol. lauantai, illalla Adventtiajan ensimmäinen jakso alkaa. Iltamessu ja I vesper seuraavasta sunnuntaista Joulukuu 2013 1 viol. ADVENTIN 1. SUNNUNTAI (I) Credo. Adventin

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja LAPSI ON OSALLINEN Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja KIRKON VARHAISKASVATUS ON Kristillisestä uskosta ja siihen liittyvistä arvoista nousevaa kasvatuksellista vuorovaikutusta Kasvatus- ja kastekumppanuutta

Lisätiedot

ADVENTTI JA JOULU 2015

ADVENTTI JA JOULU 2015 ADVENTTI JA JOULU 2015 KIRKKOHERRAN TERVEHDYS Haluamme, että oma asuinalueemme on turvallinen ja viihtyisä paikka olla, tehdä työtä ja harrastaa. Tämä on meidän yhteinen huoli ja yhteinen kiinnostuksen

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

Lähetysseuran työn tavoitteena on, että sanoma Jumalan rakkaudesta toteutuu kaikkialla maailmassa ilona, rauhana ja oikeudenmukaisuutena.

Lähetysseuran työn tavoitteena on, että sanoma Jumalan rakkaudesta toteutuu kaikkialla maailmassa ilona, rauhana ja oikeudenmukaisuutena. Uutiskirje joulukuu 2017 Lähetysseuran työn tavoitteena on, että sanoma Jumalan rakkaudesta toteutuu kaikkialla maailmassa ilona, rauhana ja oikeudenmukaisuutena. Ilo, rauha ja oikeus Oikeus olla lapsi

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 sivu Enonkosken kappelineuvosto Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven puheenjohtaja.

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 sivu Enonkosken kappelineuvosto Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven puheenjohtaja. Enonkosken kappelineuvosto 09.11.2015 1 Kokousaika 09.11.2015 klo 17.00-18.41 Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven puheenjohtaja Pekka Auvinen aluekappalainen Touko Ahokas

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

L.Rastas. Kesä syksy 2015. Lähetyspäivä, seurakuntaretki, Kesällä syksy jo hiipii Takasivu ensiksi ja paljon muuta!

L.Rastas. Kesä syksy 2015. Lähetyspäivä, seurakuntaretki, Kesällä syksy jo hiipii Takasivu ensiksi ja paljon muuta! L.Rastas Kesä syksy 2015 Lähetyspäivä, seurakuntaretki, Kesällä syksy jo hiipii Takasivu ensiksi ja paljon muuta! Ruotsin kirkon suomenkielinen työ Lextorpin kirkko Viikkotoiminta Su 12.15 Kuoroharjoitukset

Lisätiedot

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16 Pyhä kaste Onnittelut... 4 Kasteesta sopiminen... 5 Miksi kastetaan?... 5 Nimeltä kutsuttu... 7 Kummin tehtävä... 7 Kasteen jälkeen... 8 Tervetuloa mukaan seurakuntaan... 8 Kastekynttilä kutsuu rukoukseen...

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso Rippikoulun seurakuntayhteysjakso vuoden 2011 rippikoulussa Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Ohjeita: Kynä mukaan Vastaa kysymyksiin ennen kuin tulet hakemaan merkintää seurakunnan työntekijöiltä 1.

Lisätiedot

Jouluaaton sanajumalanpalvelus

Jouluaaton sanajumalanpalvelus Jouluaaton sanajumalanpalvelus Jouluaaton sanajumalanpalvelus vietetään iltapäivällä. Mikäli jouluaatto on sunnuntai, voi jouluaaton sanajumalanpalvelus olla myös seurakunnan pääjumalanpalvelus. I Johdanto

Lisätiedot

Keitä olemme ja missä? Hei kaikille! Uusi nimikkoseurakunta

Keitä olemme ja missä? Hei kaikille! Uusi nimikkoseurakunta Hanna ja Sean Pienaar Hsinchu City, Taiwan 18.9.2015 uskollisesti Jumalan kunniaksi ja Kristuksen kirkon rakentumiseksi?; Tahdotteko elää niin, että olette esikuvana seurakunnalle? Myöntävien vastausten

Lisätiedot

23.9.2014 24.9.2014 1

23.9.2014 24.9.2014 1 23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen. VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET su 5.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Kirkko puhuu syrjäytettyjen

Lisätiedot

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Kuva: Hannu Jukola Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Seimen lapsi tuli ihmistä varten Joulun ikiaikainen viesti tuli maailmaan, joka oli ja on yhä inhimillinen ja puutteellinen. Maailmassa on paljon hyvää,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot