Pääsiäisen tarhareissumme Tg-Jiuhun 2014
|
|
- Yrjö Majanlahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pääsiäisen tarhareissumme Tg-Jiuhun 2014 Jo perinteiseksi muodostunut pääsiäisen tarhareissumme Tg-Jiuhun alkoi aamuyöllä ja perillä Pro Animals Romanian tarhalla olimme iltaseitsemän aikoihin. Tällä kertaa reissussa mukana minun ja mieheni Jukan lisäksi olivat ensikertalaiset Anita ja hänen tyttärensä Maria Sofia. Matkatessamme Bukarestista vuokra-autolla Tg-Jiuhun näimme teiden varsilla paljon kodittomia koiria ja se vahvisti taas kerran sitä tosiasiaa, että tappamalla koirien määrää ja ongelmia ei voida ikinä poistaa. Kun olimme matkanneet jo lähes kolme tuntia ja käännyttyämme eräästä risteyksestä, huomasimme pienen koiranpennun istuvan risteyksen viereisellä kävelykadulla. Emme voineet pysähtyä risteykseen, mutta emme myöskään voineet jättää tarkistamatta sitä miksi pikkuinen istui yksin kadulla. Jonkin matkaa ajettuamme teimme u-käännöksen ja parkkeerasimme risteyksen läheisyydessä olleen "rakennuksen kuoren" edustalle, huomasimme, että sen sisälle oli hylätty kokonainen orpo pentue. Keräsimme kaikki viisi pikkuista mukaamme sillä emme mitenkään voineet jättää niitä, vaikka tiesimmekin kuinka täynnä PARin tarha on. Pennuille oli jätetty ruoaksi pikkunappuloita sekä juomaksi vettä, mutta paikka jonne pennut oli hylätty, oli kovin outo ja läheinen vilkasliikenteinen tie oli varma surmanloukku. Johdatustako lie se, että yksi pennuista oli tullut istumaan risteyksen läheisyyteen siitä ohi ajaessamme. Ehkä hän sydämessään tiesi, että pieni selviytymisen mahdollisuus on olemassa. Jos pentujen hylkääjä on käynyt katsomassa kuinka ne pärjäävät, on hän löytänyt PAFin käyntikortin ja toivon mukaan tuntenut pistoksen sydämessään. Hylätty, lasinsirpaleita ja muuta roinaa täynnä oleva talon kuori, jonka sisälle pennut oli jätetty. Nutriplus maistui pikkuisille erinomaisesti Vaikka matkanteko onkin raskasta ja arvokasta aikaa siihen kuluu aivan liian paljon, on meidän Tg-Jiuhun päästyämme aivan pakko rientää ensimmäisenä tervehtimään Carmenaa ja satoja koiraystäviämme PARin tarhalle. Perillä Carmena halusi esitellä Tg-Jiussa ensimmäistä kertaa olleelle Anitalle tarhan alueen. Kun olimme kierroksen tehneet ja vaihtaneet hieman kuulumisia, oli meidän vetäydyttävä hotellille yöpuulle. Carmena ja työntekijät jäivät vielä tarhalle iltapuuhiinsa.
2 Ensimmäisen tarhapäivän aamu valkeni harmaana ja sataa tihkutteli. Tarhalle mennessämme poikkesimme Kauflandissa ja paikallisten hamstratessa kärrykaupalla pääsäiseksi ruokaa perheilleen, oli meillä loppujen lopuksi neljät kärryt täynnä koiranruokaa. Purettuamme ruokalastin autoon annoimme parkkipaikalla ja sen liepeillä ruokaa kerjääville koirillekin oman osuutensa. Anitan kanssa riensimme vielä ruokkimaan kadun toisella puolella ollutta pientä koiraa läheisen kerrostalon pihalle. Yksi asukkaista livahti sisälle hyvin syötetty rotikka hihnassa ja pian kumpaisenkin pää ilmestyi alimman kerroksen ikkunaan ihmettelemään mitä touhusimme. Sitten viereemme tuli nainen, joka suolsi mahdottoman sanatulvan suustaan ja pudisteli päätään meidät nähdessään. Kun hän meni ohitsemme kerrostalon ovelle näin kauhukseni, että hänen selässään olleessa läpinäkyvässä pussissa oli kokonainen nyljetty karitsa. Olin vähällä oksentaa siihen paikkaan. Saavuttuamme ruokalasteinemme PARin tarhalle, alkoi sisällä liikehdintä ja tarhan etuosassa majailevat koirat eivät millään malttaneet pysytellä hiljaa. Alkoi äänekäs kuorolaulu, jotta varmasti huomaisimme heidät ja kiirehtisimme rapsuttelemaan. Ja niin tietenkin teimmekin. Vaikka sää olikin sateinen, ei se onneksi ollut kovin kylmä. Osalla meistä oli aika puutteellinen varustus siitäkin huolimatta, että sää oli tiedossamme jo hyvissä ajoin ennen matkaa. Jostakin syystä vuosien takaiset pääsiäisen ajan helteet ovat iskostuneet niin lujasti takaraivoon, ettei halua uskoa sään voivan olla ennusteista huolimatta sateisen ja kylmän. Viime vuonna tosin sateli luntakin eli ilmat ovat heittäneet aikamoista kuperkeikkaa helteisistä vuosista. Minä olin sateesta itsekkäästi iloinen siitä syystä, että kuvaaminen kävi mahdottomaksi ja vaihdoin kameran saksiin ja harjaan. Tarhalta löytyy aina koiria, joiden turkit kaipaavat selvittelyä takuista ja minä olen ottanut kunnia-asiakseni saada mahdollisimman monta "asiakasta" hoidettua. Tällä kertaa ensimmäiseksi käsittelyyn joutui piskuinen leijonan egon omaava ja sen mukaan nimensä saanut Leutzu. Alkuun asiakkaani ei oikein ymmärtänyt mistä on kyse ja yritti puntuilla karkuun. Mutta kun älysin nostaa Leijona-herran korokkeelle, josta hän saattoi tarkkailla valtakuntaansa samalla kun leikkasin takkuja, sujui kaikki erinomaisen yhteisymmärryksen vallitessa. Kesken pikkuleijonan turkin selvittelyn Carmena pyysi minua auttamaan vielä samana iltana Saksaan uusiin koteihin lähtevien koirien turkkien harjauksessa ja kynsien leikkaamisessa. Pikkuleijona käsittelyssäni ja välillä Jukkakin sai selvitellä leijonan harjaa Maria Sofian harjatessa lattiaa. Tiimityötä parhaimmillaan ;)
3 Ihmettelin hieman kuinka puhtaanoloisia Saksaan lähtevät koirat olivatkaan ja miten tarkkaan niitä tuli vielä harjailla. Syy selvisi jälkeenpäin kun saksalainen PARin tarhalla samaan aikaan kanssamme vieraillut Iris kertoi, että Saksassa uudet omistajat haluavat ehdottomasti, että heille tulevat koirat ovat puhtaita ja viimeisen päälle harjattuja. Kerroin Irikselle, että suomalaiset taas ottavat mielellään koirat vastaan "alkukantaisessa" kuosissaan sillä mikäpä on sen parempi tapa rakentaa luottamusta uuteen tulokkaaseen kuin pesten ja harjaten. Kaiken lisäksi Carmenalla ja tarhan työntekijöillä on niin paljon tekemistä muutenkin, ettei heidän aikaansa ole järkevää käyttää koirien pesemiseen ja buunaamiseen uusia koteja varten. Tunnit lentävät siivillä tarhalla ollessa ja ne on käytettävä huolella. Iltapäivällä kaupungin tarhan edustalle kaarsi rankkuriauto, jonka sisällä oli iso valkoinen koira (tosin näimme siitä vain nenänpään). Carmena kertoi, että omistaja oli soittanut rankkureille ja kertonut haluavansa eroon koirastaan, joka söi kanoja. Romaniassa on erikoista se, että kanoille ei tehdä mitään häkkejä, vaan ne tepastelevat vapaana. Harvoin koirat niitä ahdistelevat, mutta toki nälkä ajaa syömään niitä ja ehkäpä tässäkin tapauksessa hylätty koira oli jäänyt vaille hoitoa ja ruokaa, joka oli ajanut sitten syömään kanoja. Koira vietiin kaupungin ulkotarhaan, mutta hänen tarinansa saikin yllättävän käänteen seuraavana päivänä. Rankkuri ei olisi millään halunnut paljastaa mitä autossa oli eikä tietenkään tykännyt yhtään siitä, että otimme kuvia
4 Viiden aikoihin Carmena jo pyysi meitä kanssaan kaupungin tarhalle. Lähden mukaan aina pitkin hampain ja sydän kurkussa, koska vierailu kyseisellä tarhalla aiheuttaa valtavan ahdistuksen. Koska kaupungin tarhan asiat ovat päin helvettiä, on meidän Tg-Jiussa vierailevien kyettävä kohtaamaan tilanne silmästä silmään voidaksemme tarvittaessa todistaa sen, että olemme olleet paikan päällä ja nähneet omin silmin kaiken kurjuuden. Itkienhän me tietenkin kaupungin tarhalta pois tulimme. Carmena kertoi, että kolmena seuraavana päivänä kaupungin tarha on auki yhdeksästä kahteentoista ja paikalla lienee vain yksi työntekijä. Olihan pääsiäinen ja kaupungin tarhan työntekijöiden tuli tietenkin saada nauttia pyhistä lyhyempien työpäivien ja notkuvien ruokapöytien merkeissä. Toisin oli PARin tarhan työntekijöillä, jotka pakersivat tunnollisesti koko pääsiäisen ajan 12-tuntista työpäivää. Nämä pari kuvaa Tg-Jiun kaupungin tarhan sisältä kertonevat tarpeeksi sen tilanteesta. Carmena on yrittänyt tehdä parhaansa auttaakseen ja viimeisten kuukausien aikana Tg-Jiun kaupungin viranomaisille on ehdotettu yhteistyötä, johon ei ole edelleenkään annettu vastausta. Kuuden aikaan illalla saapui PARin tarhan edustalle auto noutamaan kuutta koiraa kuljetettavaksi Saksaan uusiin koteihin. Autossa oli jo entuudestaan kymmenkunta pientä koiraa, jotka oli noudettu muilta tarhoilta. Pientä hämmennystä aiheutti se, että PARin tarhalta mukaan otettaville koirille oli varattu liian pieniä häkkejä, mutta onneksi tilanne selvisi sillä, että PARin tarhalla oli lainata tarpeeksi isot häkit mukaan lähteville koirille ja kaikki koirat, joiden oli tarkoitus päästä pian uusiin koteihinsa pääsivät kyytiin. Kun olimme hyvästelleet uusiin koteihinsa matkaavat koirat, vietimme vielä muutaman tovin tarhalla. Carmena haki minut työpäivän jälkeen kotiinsa, koska meillä oli paljon puhuttavaa. Täytyy kyllä myöntää, että aamuyön tunteina vähäisten yöunien ja pitkien päivien jälkeen eivät aivot välttämättä toimi toivotulla tavalla. Mutta nämä yhteiset keskustelut Carmenan keittiön pöydän äärellä ovat erittäin arvokkaita meille molemmille. Toisen tarhapäivän aamu ei luvannut edellistä parempaa säätä, päinvastoin ulkona puhalsi viiltävän kylmä tuuli jota rytmitti sade. Herättyämme aamuvarhaisella Carmenan kanssa, vietimme tovin siivoten hänen kotinsa yhteydessä olevien koirien tiloja ja minä tietenkin käytin tilaisuutta hyväkseni rapsutellen ja sylitellen Carmenan lemmikkejä. Carmenan puhelin soi aamukahdeksasta alkaen tauotta ja hän hoiteli muiden töidensä ohella suvereenisti tarhaan ja eläinten suojeluun liittyviä asioita. Koska kaupungin tarha sulki pääsiäisen aikana ovensa jo puolilta päivin, oli Carmenalla kiire keitellä soppaannos, jonka hän jakaa päivittäin muun lisäruoan lisäksi kaupungin tarhan koirille. Kymmenen aikoihin Carmenan auto oli lastattu ja suuntasimme nokkamme kohti tarhoja ja päästyämme perille kaupungin tarhan edustalla odotti jo kärsimättömästi ainoa kyseisenä päivänä töissä ollut henkilö. Itse en ehtinyt vaihtaa edes tarhavaatteita ylleni, kun säntäsimme ulkotarhan puolelle ruokkimaan siellä olleita koiria. Minua kosketti ulkotarhalla kaksi pentuetta, jotka vieraat huomatessaan juoksivat ulos pikkukopeistaan ja hakivat huomiota ja mitä ilmeisimmin myös ruokaa. Näillä pennuilla oli turvanaan emot mikä hieman helpotti omaa oloa kuin myös se, että pentueet olivat ulkotarhalla. Huomasin myös pian, että ulkotarhaa reunustavassa verkossa oli reikä ja sitä ihmetellessäni tuli kaupungin tarhan työntekijä selittämään minulle, että toisen pentueen emo käy tarhan ulkopuolella ja käyttää kyseistä reikää. Vei aikansa ennen kuin tajusin asian, koska työntekijä puhui kanasta, joka sitten osoittautui emoksi.
5 Pienet kaupungin tarhalta. Toisen pentueen emo oli hyvin arka, mutta kaipasi kovasti hellyyttä. Ruoka maistui vasta tarhan ulkopuolella. Kaupungin tarhalla vielä ollessamme pihaan saapuivat Saksasta vierailulle tulleet Iris, hänen miehensä Joachim ja ystävänsä Petra. Iris on perustanut Saksassa yhdistyksen, jonka tarkoituksena on auttaa pääasiassa Tg-Jiun kaupungin tarhan koiria. Tietenkin he yrittävät auttaa myös PARin tarhaa mm. ruokatoimitusten muodossa. Meille suomalaisille PARin tarhan ystäville saksalaisten apu on tietenkin mitä tervetullein apu, sillä oltuamme kahdeksan vuoden ajan ainoa tuki, on todella helpotus se, ettemme ole aivan yksin. Ja meidän keskittyessämme auttamaan PARin tarhaa tiedämme, että Iriksen ryhmä tekee parhaansa auttaakseen Tg-Jiun kaupungin tarhaa. Tervehdittyämme lähtivät Iris ja Petra tutustumaan kanssamme kaupungin tarhaan. Tässä lienee turha enää toistaa sen kummemmin tunnelmiamme kyseisen kierroksen aikana. Kaupungin tarhan jälkeen olivat vuorossa PARin tarhan suojatit ja heidän seurassaan sieluni saa todellisen rauhan. Halusin istua jonkin aikaa yksin ystävieni kanssa kyynelten valuessa pitkin poskiani. En kykene kuvaamaan sanoin sitä kuinka rauhallinen ja onnellinen olen silloin, kun saan olla PARin tarhan koirien seurassa. Ainoa huolenaiheeni reissujemme aikana on se, että aikaa on rajallisesti ja minun on siirryttävä "eteenpäin" vaikka kuinka haluaisinkin jäädä tuntikausiksi paikoilleni ja viettää aikaa ystävieni kanssa ilman minkäänlaisia aikatauluja tai velvoitteita. Rakastan PARin tarhan koiria ja haluaisin oppia tuntemaan kaikki uudet tulokkaat sekä luoda luottamuksen arimpiinkin ystäviin. Tällä reissulla yksi herkimmistä hetkistä oli se, että vuosikausia sitten erään kerrostalon asuinkerrosten alle sokkeloisiin perustuksiin lasten heittämä pieni pentu, jota mekin yritimme erään reissumme aikana saada pois talon alta ja joka lopulta saatiin pelastettua PARin tarhalle, tuli vihdoin nuuhkimaan kättäni ja lopulta päätti olla ystäväni nuolaisten sormiani.
6 Sakset ja harja kulkivat koko ajan mukanani ja aina kun tilaisuus tuli, tartuin niihin ja selvittelin takkuja ja harjailin turkkeja. Välillä ympärilläni oli oikein tungosta, kun koirat taisivat ymmärtää, että harjaaminen tuntuu erittäin mukavalta Iltapäivällä koimme yllätyksen, kun edellisenä iltana kaupungin ulkotarhalle viety omistajan hylkäämä koira juoksentelikin vapaana tarhan liepeillä. Onneksemme koira ei arastellut outoja ihmisiä eikä säntäillyt karkuun vaan tuli kiltisti ottamaan vastaan herkkuja. Uutta ystäväämme ei tietenkään voinut jättää hortoilemaan tarhan ulkopuolelle emmekä tietenkään vieneet sitä enää kaupungin tarhalle vaan talutimme PARin tarhan sisäpuolelle. Koiran turkki oli todella onnettomassa kunnossa ja tiesin oitis, että saksilleni ja harjalleni tulisi hieman töitä. Annoin Skipperiksi nimeämäni ystäväni kuitenkin ensin tutustua uusiin ympyröihin. Skipper hengailemassa PARin tarhan edustalla ja toisessa kuvassa yömajassaan PARin tarhalla. Päivämme tarhalla oli päättymässä ja oli aika tehdä hyvän yön kierros. Tarkoitus oli kokoontua vielä puoli yhdentoista aikaan illalla Carmenan veljen perheen luo syömään. Carmenan veljen Sorinin vaimon Simonan (seisoo vasemmalla) loihtimien herkkujen ääressä. Vasemmalta: Iriksen mies Joachim, Petra, Iris, pöydän päässä minä, oikealla Anita ja hänen tyttärensä Maria Sofia sekä Carmena. Meillä oli todella hauska ilta uusien ystäviemme seurassa.
7 Viimeisen tarhapäivämme aamu lupaili hieman parempaa säätä ja olimme siitä iloisia, sillä yksi ja toinen meistä alkoi tuntea jo hiipivän flunssan oireita. Minulla niitä ei onneksi ollut, mutta selkäni oli vihoitellut jo ennen reissuun lähtöä ja yöt olivat menneet kipuillessa, joten olo oli välillä aika zombiemainen. Tarhalle päästyäni kaikki vaivat kuitenkin katosivat kuin taivaan tuuliin ja puhkuin energiaa. Kaufland oli pääsiäisen vuoksi kiinni, joten emme päässeet enää ostoksille. Olimme kuitenkin saaneet jo viedyksi tarhalle noin 700 kiloa ruokaa ja tyydyimme siihen. Olihan meillä vielä edessä tarhan työntekijöiden "lahjominen" ja siihenkin tuli varata jokunen euro. Tarhalle päästyämme vaihdoimme pikaisesti tarhakamppeet yllemme ja säntäsimme kuka minnekin rapsuttelemaan ystäviämme ennen kuin lähtisimme Carmenan kanssa kaupungin tarhalle. Päästyämme kaupungin ulkotarhalle huomasin heti, että suosikkipentuettani ei löytynytkään ja hetken jo pelkäsin, että niille on tapahtunut jotain pahaa. Onneksi selitys katoamiselle tuli pian ja tajusimme, että pennut olivat "karanneet" verkossa olevasta aukosta ulos. Ne löytyivätkin läheisen kallion kolosta ja kannoimme pikkuiset takaisin sisäpuolelle syömään tietäen, että ne eivät enää vankilassaan pysy kun ovat äkänneet kuinka päästä sieltä pois. PARin tarhalle pentuetta ei voinut ottaa, koska tarha on jo ääriään myöten täynnä ja pennuilla on kuitenkin suhteellisen hyvät mahdollisuudet selvitä emon ollessa lähellä ja Carmenan ruokkiessa niitä päivittäin. PARin tarhalla jatkuivat omalta osaltani vielä parturoinnit ja harmittelin sitä, kuinka aika rientää ja tekemistä olisi niin paljon. Yritin siirtää ajatukset pois lähestyvistä hyvästeistä ja ottaa kaiken ilon irti vielä jäljellä olevasta ajasta. Vasemmassa kuvassa Skipper saa vapautuksen takuistaan ja oikeassa kuvassa haastavin asiakkaani tämän reissun aikana. Pieni hellyyspakkaus halusi mieluummin halata ja pussailla kuin olla hiljaa paikallaan parturoitavana. Lopulta teimme sopimuksen, että viiden minuutin välein halaamme ja pussailemme. Patricia kertoi jälkeenpäin yrittäneensä leikata pikkuisen takkuja siinä onnistumatta. Samoin hän ihmetteli sitä kuinka uskallan olla niin reipasotteinen Skipperin suhteen, vaikka koira on vasta tullut ja vielä outo. Kerroin Patricialle, että olen tutustunut Skipperiin jo useamman tunnin ajan ja se tuntuu meistä ikuisuudelta. Jossakin välissä oltuani täysin keskittynyt takkutukan leikkuuseen, kuulin Carmenan kutsuvan minua lounaalle. Asuntovaunulle oli tuotu Simonan herkkuja ja iloinen picnic ystävien seurassa saattoi alkaa.
8 Maittavan lounaan jälkeen jatkoimme puuhastelujamme tarhalla ystäviemme seurassa ja tietenkin meillä oli tärkeä tehtävä edessämme eli lahjoitimme tarhan viidelle työntekijälle tupakka-askit ja 50 euroa kullekin. Voitte vain kuvitella kuinka onnellisen yllättyneitä työntekijät olivat lahjastamme ja toki se toi meillekin niin mahdottoman hyvän mielen.
9 Anita ja Maria Sofia vetäytyivät alkuillasta hotellille pakkaamaan ja levähtämään hetken ennen kuin ajomatkamme kohti Bukarestia alkaisi kymmenen aikoihin illalla. Jukkakin vetäisi "kauneusunet" autossa, mutta minä en millään malttanut pysähtyä vaan seurustelin ystävieni kanssa niin kauan, että minut oli pakko miltei kantaa pois tarhalta. Ennen hyvästejä sain vielä yllätyslahjan tarhan työntekijöiltä. He olivat opetelleet laulamaan englanniksi Happy Birthdayn ja se sujui niin mallikkaasti, että tarhan koiratkin yhtyivät kuoroon. Tämän vuotinen syntymäpäivä jää varmasti ikimuistoisimpien joukkoon. Vaikka tarhalta lähteminen on aina yhtä vaikeaa, lohduttaudun sillä, että jos en lähde välillä pois en voi palata takaisin. Carmenan mielestä edellä mainittu kuulosti kuulema enemmänkin vitsiltä. Kiitos Anitalle ja Maria Sofialle mahtavasta matkaseurasta. -Kiia- Tarhareissukuvia
Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009
Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella
Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla
Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Ranska, Chamonix TAMMIKUU
Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä
Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi
Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011
Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että
Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä
Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen
Lucia-päivä 13.12.2013
Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.
Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää
Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.
Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!
Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli
KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006
KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 Kun aloimme suunnittelemaan sterilointikampanjaa vuoden 2005 lopulla emme olisi kuunaan voineet uskoa kuinka paljon erilaisia
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
Pietarin matka. - Sinella Saario -
Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010
Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme
Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden
Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun
Emman matkakertomus. 1. päivä reissussa
Emman matkakertomus 1. päivä reissussa Aamu alkoi aikaisin klo 4:30 herätyksellä. Pitkän odotuksen jälkeen olo oli epätodellinen, nyt päästäisiin vihdoin Romaniaan, Targu-Jiuhun, mistä olin jo reilu kuukauden
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Työssäoppimassa Tanskassa
Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa
Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015
Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta
Joutseneen tarttukaa.
Joutseneen tarttukaa. Olipa kerran kolme veljestä. Nuorimman nimi oli Jussi. Toiset aina tekivät hänelle kiusaa, hän kun oli heikompi heitä. Kun hän kerran oli metsässä puita pilkkomassa ja valitteli vaivojansa,
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle
Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson
Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko
Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti
EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013
EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013 Torstai 19.9 Reissumme kohti Tg-Jiuta alkoi torstaina aamuvarhaisella ja edessä oli pitkä taival, ennen kuin saapuisimme perille. Meitä oli kompakti
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna
YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,
Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi
TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin
ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.
ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen
Työssäoppimassa Espanjassa
1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta
Elena haluaa uuden auton
Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000
Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät
bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi
Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille
Tarhareissu Tg-Jiuhun , osa IV
Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015, osa IV Seitsemännen reissupäivän aamu valkeni aurinkoisten vuorten rinteillä ilman kukonlauluherätystä. Ja jo pian seitsemän jälkeen olimme Sorinin kanssa ajamassa kohti
KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA
KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),
VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA
VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha
Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.
Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,
Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus
Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,
18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä
18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä Lähdin Hämeenlinnasta kohti Repoveden kansallispuistoa. Hain toisen kärryn mukaan raksalta. Hain kaverini matkan varrelta josta jatkoimme yhtä matkaa kohti Repovettä.
POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat
MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.
MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo
Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.
Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta
Tarhareissu 25.-29.9.2015
Tarhareissu 25.-29.9.2015 Toisen tarhareissuni lähtöpäivä oli vihdoin käsillä. Olin vieraillut Pro Animals Romanian tarhalla ensimmäisen kerran pari kuukautta aikaisemmin, heinäkuussa. Pro Animals Finland
HAAPSALU. www.rekkurescue.com
HAAPSALU Haapsalun löytöeläintarha sijaitsee samalla tontilla asunnottomien ihmisten asuntolan kanssa. Tarhalla toimii ainoastaan yksi vapaaehtoinen työntekijä. Pahimmillaan tarhan surkeissa oloissa on
LAUSESANAT KONJUNKTIOT
LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10
SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015 osa II
Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015 osa II Kolmannen reissupäivän aamu valkeni aurinkoisena ja luvassa oli jälleen helteinen päivä. Minua se ei haitannut Suomen kolean kesän jälkeen, mutta Carmenalle helteet
Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko!
Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti moision terveyskeskus-sairaalaa. Aamupäivän vietimme Sinivuokko osastolla. Siellä muutamat vanhukset lähtivät heti
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
BEST LEIRIKOULU EVER! 2014
BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä
Keskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA
PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette
KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla
KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin
Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village
Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran
Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu
SAUNASEURA 24.4.2014 1/13 SM 54. JÄSENRETKI Saunaseura SaunaMafia ry:n saunaretki keväiseen Berliiniin. AIKA: To 10. - Su 13.4.2014 PAIKKA: Berliini, BRD Meidän jäsenet, maalla, merellä ja ilmassa eli
Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi
EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan
TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta
TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.
o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti
Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan
Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan
Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015
Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015 Matkan 1. päivä Jo perinteeksi muodostunut keväinen tarhareissumme alkoi unettoman yön merkeissä, kun lentokentällä tuli olla jo kello neljä aamuyöstä. Eli kukaan
LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus
1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai
Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti
Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen
Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava
eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.
Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.
2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.
Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset
- Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn parin onnittelu Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Vastavihityn parin onnittelu Onnittelut!
JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA
SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin
Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka
TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN
Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta
Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin
JOKA -pronomini. joka ja mikä
JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU
SAUNASEURA 1.10.2014 1/11 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Ti 9.9. - Su 14.9. 2014 PAIKKA: Pulmankijärvi, Nuorgam ja Pykeijä, Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin
9.1. Mikä sinulla on?
9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla
NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT
NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!
The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY
2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)
Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas
Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.
Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa
VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN
VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen