MOLOKDOMINOT PIRKANMAALLA JO YLI 5000 MOLOKIA ON LUKSUSTASOA VALTAAVAT ETELÄ- POHJANMAAN EKOPISTEET RUKAN SALONGISSA JÄTEHUOLTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MOLOKDOMINOT PIRKANMAALLA JO YLI 5000 MOLOKIA ON LUKSUSTASOA VALTAAVAT ETELÄ- POHJANMAAN EKOPISTEET RUKAN SALONGISSA JÄTEHUOLTO"

Transkriptio

1 MOLOK OY:N ASIAKASLEHTI 1/2010 PIRKANMAALLA JO YLI 5000 MOLOKIA Katso sivu 3 MOLOKDOMINOT VALTAAVAT ETELÄ- POHJANMAAN EKOPISTEET Katso sivu 8 RUKAN SALONGISSA JÄTEHUOLTO ON LUKSUSTASOA Katso sivu 4

2 PUHTAALLA ENERGIALLA LUONTOA SÄÄSTÄVIÄ SYVÄKERÄYSSÄILIÖITÄ Molok Oy siirtyi maakaasuenergian käyttäjäksi jo vuonna Merkittävimpinä syinä maakaasuun siirtymiseen olivat energian edullisuus, puhtaus ja synergiaedut ympäristöalalla toimivan yrityksen imagolle. Keskeisenä tavoitteenamme on toimia mahdollisimman saasteettomana teollisuusyrityksenä Nokian Kolmenkulman alueella. Maakaasu on lähes kokonaan metaanista koostuva fossiilinen polttoaine. Ennen teollista käyttöä maakaasu jalostetaan poistamalla siitä kaikki muu paitsi metaani. Tästä johtuen kaasu palaa varsin puhtaasti. Siinä ei ole raskasmetalleja, eikä palamisessa vapaudu kiinteitä epäpuhtauksia. Kaasumaisen olomuodon ansiosta palamisen tuloksena ei synny tuhkaa. Fossiilisena polttoaineena palamisessa syntyy hiilidioksidia, kuitenkin 30 % vähemmän kuin öljyä poltettaessa ja 45 % vähemmän kuin kivihiilellä. Maakaasun verotuksen kiristämiselle ei ole perusteita Valtiovarainministeriön laatiman luonnoksen mukaan maakaasun verotus nousee nykyiseen tasoon verrattuna viisin- tai kuusinkertaiseksi. Hallituksen tavoitteena on ollut muuttaa energiaverotusta ympäristöystävällisempään suuntaan, mutta maakaasun verotuksen kiristäminen ei tue tätä tavoitetta. Päätöstä sorvattaessa on unohdettu, että maakaasu on puhdas ja sen päästöt huomattavasti pienemmät kuin turpeella ja kivihiilellä.sen vuoksi maltillisempi verotus nyt ja tulevaisuudessa mahdollistaisi maakaasuverkoston laajenemisen Nokian Kolmenkulman alueella. Molokin myynnin kehitys on ollut kuluneella kaudella maltillista, mutta kasvusuuntaista. Kasvun keskipisteessä ovat panostuksemme keskeisimmät maat, kotimaa mukaan lukien. Haluankin kiittää erityisesti kotimaisia asiakkaita aktiivisuudesta ja toivottaa hyvää alkanutta syksyä kaikille yhteistyökumppaneillemme. Jukka Blom Toimitusjohtaja MOLOK - Deep Collection News 1/2010 Julkaisija: Molok Oy Päätoimittaja: Katri Savijärvi Toimitus: Eero Hämäläinen Taitto: Mainostoimisto Jyske Oy Painopaikka: Eräsalon Kirjapaino Oy 2 Deep Collection News 1/2010

3 PIRKANMAAN 5000:S MOLOK NOKIAN TYTTÖLÄNRINTEELLE Syväkeräys yleistyy nopeasti siistinä ja taloudellisena jätteidenkeruumenetelmänä. Pirkanmaalla ohitettiin kesällä merkkipaalu, kun 5000 asennetun Molokin raja ylittyi. Juhla-Molokit palvelevat Nokian kaupungin Tyttölänrinteellä yhteensä 20 asunnon rivitaloyhtiötä. Asukkaiden jätehuollosta huolehditaan nyt neljällä Molokilla, joista kahdella kerätään kuivajätettä, yhdellä paperia ja yhdellä biojätettä. Kuivajäteastiat on sijoitettu käytön helpottamiseksi kahteen eri paikkaan. Verhoilultaan juhlasäiliöt edustavat uusinta uutta. Molokien ulkonäön viimeistelee uusi puukomposiittilauta. Neljästä eri värivaihtoehdosta Tyttölänrinteelle valittiin näyttävä, uritettu, syksynruskea väri. Isännöitsijällä asiantuntijarooli Nokian Tyttölänrinnettä isännöi Pirkanmaan keskeisiin isännöintiyrityksiin kuuluva Pirkan Isännöintikeskus Oy. Yritys huolehtii yhdessä samaan ketjuun kuuluvan Isännöintikeskus Tampere Oy:n kanssa yli 30 työntekijän ja 15 isännöitsijän turvin mittavasta asuntokannasta Tampereella ja Nokialla. - Isännöitsijä on jätehuoltoasioissa asiakastaloyhtiöissään asiantuntijan roolissa. Tavoitteena on etsiä ja esittää yhtiökokouksille asukkaiden kannalta aina parhaimmat ja kokonaistaloudellisimmat ratkaisut, kertoo toimitusjohtaja Mikko Niskanen. Niskasen mukaan Molok on Pirkanmaalla jo varsin tuttu ja tunnustettu tekijä niin asukkaiden kuin isännöintiyritysten keskuudessa. - Usein ensimmäinen aloite Molokeihin vaihdosta tulee asukkailta. Oma tarjouskilpailumme osoitti Molokin kokonaistaloudellisimmaksi ja turvallisimmaksi ratkaisuksi. Kannattaa muistaa, että syväkeräyksessä ei tarvita kustannuksia lisääviä aitoja tai katoksia ja järjestelmän paloturvallisuus on omaa luokkaansa, Mikko Niskanen lisää. Jäteauto käy vain kerran kuukaudessa Syväkeräykseen siirtyminen harventaa Tyttölänrinteellä jäteastioiden tyhjennysliikennettä huomattavasti. Kesäkuun asennuksen jälkeen kuivajätesäiliöt tyhjennetään kerran ja biojäte kahdesti kuukaudessa. Talvella biojätteellekin riittää tyhjennys kerran kuukaudessa. - Käytännössä jäteauto käy taloyhtiön tienvarressa enää vain kerran kuukaudessa. Kustannussäästöjen lisäksi ikääntyvä asukaskunta arvostaa erityisesti raskaan liikennöinnin vähenemistä, kertoo taloyhtiön isännöitsijä Timo Jantunen. Jantusen mukaan Tyttölänrinteen pinta-astioiden vaihto Molokeihin seurasi yleistä, asunto-osakeyhtiöiden käytäntöä. - Aloite tehdään usein syksyn yhtiökokouksissa, minkä jälkeen isännöitsijä teettää tarvittavat valmistajavertailut ja esittää asian kevättalvella yhtiön hallitukselle. Lopullinen sinetti päätökselle tulee kevään yhtiökokouksessa, jonka jälkeen säiliöasennukset tehdään seuraavana kesänä. Eli puhutaan 6-9 kuukauden synnytysajasta, Jantunen mainitsee. - Tyttölänrinteellä syväkeräykseen siirtymiseen liittyvät päätökset tehtiin yhteistuumin. Yksi selkeä, valintaan vaikuttava tekijä on järjestelmään siirtynyt naapurusto, Jantunen lisää. Molok tarjoaa avaimet käteen -palvelun Pirkanmaan Molokin luovutusta juhlistamassa Pirkan Isännöintikeskuksen toimitusjohtaja Mikko Niskanen (oik.), isännöitsijä Timo Jantunen ja Molokin aluepäällikkö Sarita Koivula. Aluepäällikkö Sarita Koivula arvioi Molokin erinomaisen menestyksen Pirkanmaalla johtuvan yhtiön asiakkailleen tarjoamasta avaimet käteen -palvelusta. - Huolehdimme tarvittaessa kaikista syväkeräykseen liittyvistä asioista; jätepisteen alkusuunnittelusta aina käyttövalmiiseen tuotteeseen saakka. Tämä on taloyhtiöille helppo ja vaivaton ratkaisu, Sarita Koivula painottaa Molokin rajan ylittyminen tuntuu erityisen mukavalta, sillä keskeisenä markkinointitekijänä Pirkanmaalla on toiminut naapureiden välinen viidakkorumpu. Alueellinen jätehuoltoyhtiö ei ole vielä Molok-pisteitä Pirkanmaalla toteuttanut. Ihmiset välittävät myönteistä tietoa, ja paloviranomaiset puoltavat vahvasti Molokeita turvallisena, ilkivaltaa ehkäisevänä ratkaisuna, Koivula lisää. Deep Collection News 1/2010 3

4 ETELÄ-POHJANMAALLE SYNTYY KATTAVA EKOPISTEIDEN VERKOSTO MOLOKDOMINOILLA Etelä-Pohjanmaalle rakennetaan kattavaa ekopisteverkostoa kierrätettäville jätelajikkeille. Uusia ekopisteitä asennetaan tiheästi asutuille alueille, liikekeskusten yhteyteen ja haja-asutusalueille. Yhteistä uusille pisteille on se, että kaikki toteutetaan Molokin kehittämillä MolokDomino-syväkeräyssäiliöillä. Yhteensä 11 kunnan jätehuollosta vastaava Lakeuden Etappi Oy ja Molok solmivat alkuvuodesta yhteistyösopimuksen alueen ekopisteiden uudistamiseksi. Sopimuksen mukaan tehokasta kierrätystä suosivat Etapin uudet ekopisteet toteutetaan jatkossa Molokin syväkeräystekniikalla. Jo kymmenkunta uutta MolokDomino-ekopistettä palvelee Etapin alueella. Useamman vuoden aikana asennettavia säiliöitä tulee Etapin alueelle sopimuksen mukaan yhteensä yli 200. Ensimmäinen, seitsemän eri jätejakeen kierrätyksen mahdollistava MolokDomino-ekopiste, palvelee Seinäjoen Törnävällä avatun K-Market Kärjen yhteydessä. Jatkossa Molok-ekopisteitä asennetaan koko Lakeuden Etapin toimialueelle, jossa huolehditaan yhteensä noin asukkaan jätehuollosta. Kustannustehokas ja siisti menetelmä - Sopimus syntyi tarkan kilpailijavertailun perusteella. Keskeisiksi Molokin ylivoimatekijöiksi nousivat järjestelmän kustannustehokkuus, kestävä ja siisti säiliörakenne, helppo tyhjennettävyys sekä mahdollisuus muunnella keräyslohkojen kokoa aina kerättävien jätelajikkeiden mukaan, kertoo Lakeuden Etappi Oy:n tuotantopäällikkö Pekka Kontio. Lakeuden Etapin ja Molokin välistä yhteistyösopimusta allekirjoittamassa tuotantopäällikkö Pekka Kontio (edessä vasemmalla) ja toimitusjohtaja Jukka Blom. Takana kättelevät Mauri Rajamäki (vas.) ja Kari Kailasto. Kontion mukaan ekopisteiden ratkaisuksi haluttiin erityisesti neliskulmainen MolokDomino perinteisten, pyöreiden säiliöiden sijasta. - Ekopisteissä, joissa usein kerätään monia eri lajikkeita, säästää neliskulmainen muoto huomattavasti tilaa. MolokDomino sopii kompaktin kokonsa ansiosta ahtaallekin piha-alueelle. Talvisin koneellinen lumenpoisto on vaivatonta tehdä MolokDominon ympäriltä. Molokin paloturvallisuus vähetää ilkivallan mahdollisuuksia, Pekka Kontio painottaa ekopistettä vuodessa Uudet MolokDomino-ekopisteet, kuten ohessa K-Market Kärjen pihaan asennettu, ovat jo asukkaiden vilkkaassa käytössä. Lakeuden Etapin jätehuoltoinsinööri Mauri Rajamäki arvioi, että MolokDomino-keräyspisteitä asennetaan noin kappaleen vuosivauhdilla. - Pyrimme tekemään asennukset pääosin sulan maan aikana. Valtaosassa on kyse uusista ekopisteistä, jotka sijoitetaan vilkkaasti liikennöityjen kulkupaikkojen yhteyteen. Haja-asutusalueilla syväkeräyspisteillä korvataan aiemmin käytössä olleita pinta-astioita, Mauri Rajamäki selventää. Seitsenlohkoisessa pisteessä kerätään edelleen kierrätettäväksi paperia, kartonkia, muovijätettä, lasia ja pienmetalleja. Pienemmässä, kolmen lohkon keräyspisteessä on omat säiliöt paperille, lasille ja pienmetallille. 4 Deep Collection News 1/2010

5 Mauri Rajamäen mukaan ekopisteitä on valmiina Seinäjoen seudulla ja Ähtärissä kauppaliikkeiden lisäksi asuinalueilla ja esimerkiksi peruskoulun lähettyvillä. - Asiakkaamme ovat ottaneet uudet pisteet varsin myönteisesti vastaan. MolokDominoja pidetään helppokäyttöisinä ja siisteinä. Kompaktiin pisteeseen on vaivatonta tuoda kodeissa syntyvät kierrätyslajikkeet, Mauri Rajamäki kommentoi. MolokDominojen säiliölohkot valetaan lujasta betoniseoksesta, mikä takaa pitkän käyttöiän. Säiliön oma paino syrjäyttää maan pintapaineen, jolloin säiliö pysyy vakaasti paikallaan vaikeissakin sijoituskohteissa. - Uskon vakaasti, että MolokDominojen maine kiirii Pohjanmaalla Etappi-asennusten myötä ja käyttäjien antaman positiivisen palautteen siivittämänä. Siisti ja helppokäyttöinen menetelmä halutaan käyttöön myös naapuriin, arvioi Molokin Länsi-Suomen myynnistä vastaava Kari Kailasto. Vankka betonirakenne syrjäyttää maan pintapaineen METSÄSTYSSEURAN BIOJÄTTEET KERÄTÄÄN SIISTISTI MOLOKKIIN Kolmen kuution Molokilla huolehditaan Tampereen eteläpuolelle sijoittuvan vesilahtelaisen Vakkalan Seudun Metsästysyhdistyksen biojätteestä siististi ja taloudellisesti. Säiliön tyhjennys tehdään kerran vuodessa, aina metsästyskauden jälkeen. - Lähtökohtanamme on käyttää Molokkia vain hirvien ja peurojen teurasjätteen keräämiseen. Esimerkiksi viime kaudella kaadoimme runsaat 150 peuraa, ja kaikki syntyvä jäte mahtui tilavaan Molokkiin, kertoo metsästysseuran puheenjohtaja Esa Ojala. Aiemmin metsästysseura hautasi jätteet maakuoppaan ja kokeili yhden vuoden ajan myös teräksistä pikakonttia. Vuonna 2009 hankittu Molok on ollut käytössä nyt kahden metsästyskauden ajan. Kolmen keräyslajikkeen ekopiste Halkosaaren koulun edustalla Seinäjoella. Molok toiminut biojätteille erinomaisesti - Jätteiden hautaus oli pienellä tontilla epäsiistiä, sillä eläimet kaivoivat ja levittelivät jätteitä ympäriinsä. Pikakontti osoittautui käytössä sekä epäkäytännölliseksi että haisevaksi, Esa Ojala kertoo. - Sen sijaan Molok on toiminut tehtävässään erinomaisesti. Ensimmäisenä kautena teurasjätettä kertyi 400 kiloa, ja viime vuonna runsaat 800 kiloa. Lukittavana voimme varmistaa, että säiliöön laitetaan vain biojätettä. Maan viileys estää hajuhaitat. Vakkalan metsästysyhdistys on sopinut säiliön tyhjentämisestä nokialaisen Kuljetusliike Törmän kanssa, joka toimittaa jätteen peitettäväksi Pirkanmaan Jätehuollon kaatopaikalle. - Molokin edut ovat selviä. Metsästysmajan piha-alue pysyy nyt siistinä ja säiliön tyhjennys käy helposti sekä edullisesti. Investointiin tarvittavat varat saimme kerätyksi kätevästi peurannahkoja myymällä, Ojala sanoo. Metsästysmaja muonamiesten asunnosta Vakkalan Seudun Metsästysyhdistykseen, joka on perustettu vuonna 1957, kuuluu noin 70 jäsentä. Metsästysmaita yhdistyksellä on noin 2000 hehtaaria. Metsästysmajakseen seura siirsi 1990-luvun alussa muonamiesten asuntona toimineen, luvulta peräisin olevan rakennuksen Laukon Kartanosta. Kolmen kuution Molok asennettiin Vesilahdelle metsästysyhdistyksen omin voimin. Deep Collection News 1/2010 5

6 Molok-syväkeräys osana ympäristösertifioitua toimintaa: TYKISTÖPRIKAATI ON MAAILMAN YKKÖNEN YMPÄRISTÖASIOISSA Kauniiden mäntykankaiden ympäröimä Tykistöprikaati Niinisalossa, Länsi-Suomessa sijoittuu alallaan maailman ykköseksi ympäristöasioiden huomioinnissa. Tykistöprikaatti on ensimmäinen sotilaskoulutusta antava joukko-osasto maailmassa, jolle on myönnety ISO14001 ympäristösertifikaatti. Jätehuollossa varuskunnassa on panostettu jo pitkään kattavaan Moloksyväkeräykseen. Vuosittain useampi tuhat varusmiestä ja reserviläistä saa Niinisalossa maavoimien tykistö-, tiedustelu- ja erikoisjoukkojen koulutuksen. Lisäksi Tykistöprikaatissa järjestetään useita kansainvälisiä kursseja. Tykistöprikaatin ohessa Niinisalon varuskunta-alueelle sijoittuvat mm. koeampumalaitos, tutka-asema, mittava muonituskeskus sekä kaksi laajaa harjoittelualuetta. Ympäristömyönteisyys on nostettu yhdeksi prikaatin seitsemästä keskeisestä arvosta. Ennakkoluuloton johto päätti ympäristöpanostuksista Niinisalon varuskunnassa kävijää sävähdyttävät ensimmäiseksi aluetta ympäröivät, karun kauniit mäntykankaat, joiden väliin väljästi sijoitettu rakennuskanta maastoutuu hyvin. Varuskunta toimii keskellä Pohjois- Satakunnan vesihuollon kannalta tärkeää, useaa kuntaa palvelevaa pohjavesialuetta. Suuri kiitos nyt saavutetusta sertifikaatista lankeaa Tykistöprikaatin ennakkoluulottomalle johdolle, joka otti ympäristöjärjestelmän pilotointitehtävän haasteena vastaan. Tykistöprikaati on pitkäjänteisesti panostanut ympäristökysymyksiin, arvioi Tykistöprikaatin huoltopäällikkö, majuri Juha Majala. Tykistöprikaatissa laadittiin aluksi laadunvalvonnan yhteyteen vuosittainen ympäristöohjelma, jota päätettiin vuonna 2007 laajentaa ISO standardin mukaiseksi ympäristöjärjestelmäksi. Kattavassa riskikartoituksessa selvitettiin ympäristönsuojelun haasteet, joihin sisältyivät mm. varuskunnan jätehuolto, käytössä olevat puolentuhatta moottoriajoneuvoa ja mittava rakennuskanta. Voi vain kuvitella, millaisia haasteita ympäristöasioiden jatkuva esilläpito merkitsee omalle henkilökunnalle ja vuosittain koulutettaville varusmiehille, huoltopäällikkö Majala muistuttaa. Molok-syväkeräys vähentänyt sekajätteen määrää Muonituskeskuksessa työskentelevä Riitta Huhtasalo käyttää Molok-säiliöitä jo tottuneesti. Pienten, 600 litran roskisten vaihto Molokin syväkeräyssäiliöihin on yksi osa Tykistöprikaatin ympäristöpanostuksista. Ensimmäinen Molok-säiliö asennettiin harjoitusalueelle jo 1990-luvun alussa. Tänään Tykistöprikaatin jätehuollossa on käytössä varsin kattava syväkeräys. Siistejä Molok-ryhmiä löytyy varuskunta-alueen eri puolilta. Säiliöitä on toiminnassa yhteensä yli 50 kappaletta. Syntyvän sekajätteen määrä on ollut syväkeräyksen ja tehokkaan lajittelun ansiosta laskussa jo parin vuoden ajan. Molokeilla kerätään erikseen lasia, pienmetallia, pahvia, paperia ja biojätettä, joiden lisäksi seka- 6 Deep Collection News 1/2010

7 jätteestä eriytetään keräyslavoilla puu- ja ongelmajätteet, kertoo Rakennuslaitoksen Niinisalon paikallistoimiston johtaja Kari Jokisalo. Kankaanpään kaatopaikalle toimitettava jätemäärä punnitaan tarkasti. Painon mukaan tehtävä laskutus kannustaa kierrätykseen. Sekajätteen laskevat tonnimäärät kertovat syväkeräyksen kustannustehokkuudesta. Samalla säiliöiden tyhjennysväli on pidentynyt ainakin 40%:lla pinta-astioihin verrattuna, Kari Jokisalo arvioi. Toimiva järjestelmä Huoltopäällikkö Juha Majala arvioi Molok-menetelmän sopivan erinomaisesti eri jätelajikkeiden lajitteluun. Molok-keräyspisteet pysyvät siisteinä, vähentävät hajuhaittoja ja ovat helppoja myös varusmiesten käyttää. Kansainvälisen toimintamme vuoksi kaikista säiliöistä löytyy ohjeistus suomen kielen lisäksi englanniksi, Majala lisää. Jatkossa yli hehtaarin ampuma- ja harjoitusaluetta täydennetään vielä muutamalla Molok-pisteellä. Syväkeräyssäiliöiden sopivuutta laajan koeammuntaalueen käyttöön arvioidaan. Mittavan muonitustoiminnan vuoksi varuskunnassa syntyy paljon biojätettä. Toiveenamme olisikin, että Pohjois-Satakunnassa löytyisi taho biojätteen jälkikäsittelyyn kaatopaikalle viennin sijasta, Juha Majala toivoo. Siistit Molok-säiliöryhmät on sijoitettu varuskunnan eri puolille. Molokeja tarkistamassa huoltopäällikkö Juha Maijala (oik), Kari Kailasto Molokilta ja Rakennuslaitoksen paikallisjohtaja Kari Jokisalo. Sekajätteen ohessa Niinisalon Molok-säiliöillä kerätään mm. paperia. JATKUVAA YMPÄRISTÖNSUOJELUA Maavoimien materiaalilaitos luovutti viime syksynä Tykistöprikaatille ISO ympäristösertifikaatin, jonka Tykistöprikaati sai historiallisessa tilaisuudessa ensimmäisenä maailmassa. Sertifikaatin omistaja ei voi kuitenkaan levätä laakereillaan, vaan ympäristöasioihin on panostettava jatkuvalla toiminnalla. Sitä edellyttää valvovien viranomaisten tekemä, jokavuotinen auditointi. Niinisalossa yksi kuluvan vuoden ympäristöohjelman panostusalueista on sotilasajoneuvojen tankkaus niin, että vältetään haitat herkällä pohjavesialueella. Valumia estetään mm. tarkalla ohjeistuksella ja koulutuksella. Tavoitteena on rakentaa betonisia tankkauspaikkoja. Paperisten kertakäyttöpyyhkeiden sijasta Niinisalossa otetaan yhdessä perusyksikössä kokeiluun pestävät, puuvillaiset pyyherullat. Tykistöprikaatin ympäristöpanostukset on huomattu muissa suomalaisissa varuskunnissa. Esimerkiksi Upinniemen varuskunta on aikeissa lähteä Niinisalon jäljille, kohti ympäristönsuojelua painottavaa toimintamallia. Deep Collection News 1/2010 7

8 Syväkeräyksen suosio kasvaa Lapissa: RUKAN SALONGIN KELOMÖKIT TARJOAVAT LUKSUSTA MYÖS JÄTEHUOLLOSSA Määtän perheyrityksen ponnistusten tuloksena kuusamolaiseen rämeeseen Rukatunturin juurelle on noussut runsaassa vuosikymmenessä Itä-Lapin korkeatasoisimpia majoituspalveluja tarjoava Rukan Salonki -kelomökkikylä tekojärvineen. Nyt kylän jätehuollossa on tarjolla luksusta, kun siivottomista pinta-astioista siirryttiin Molok-syväkeräykseen. - Tyhjensimme aiemmin pieniä pinta-astioita vähintään kerran viikossa, ja silti oravat ja linnut ehtivät usein levitellä roskia ympäristöön. Molokkien asennuksen jälkeen kesäsesonki on pian ohi, eikä säiliöitä ole vielä tyhjennetty kertaakaan, kertovat Rukan Salonki-yhtiön johdossa toimivat sisarukset Eija ja Jouni Määttä. - Voi vain ajatella, millainen työmäärä säästyy pelkästään tyhjennysajossa, kun lähimmälle kaatopaikalle kertyy matkaa edestakaisin runsaat 60 kilometriä. Traktorirallista säästyy aikaa tärkeämpiin tehtäviin, Jouni Määttä huomauttaa. Mökkikylän jätehuoltoon riittää kuusi Molokkia Rukan Salonki -mökkikylä käsittää yhteensä 14 korkeatasoista, vankoista kelohirsistä veistettyä loma-asuntoa. Mökit on sijoiteltu niin, että jokaisella säilyy oma, rikkumaton rauhansa keskellä lappilaista maisemaa. Silti Rukan keskustaan ja laskettelurinteisiin on vain parin kilometrin matka. Sen jälkeen, kun Molokin aluemyyntipäällikkö Juhani Aine esitteli Molokkeja Oulun Rakentaja-messuilla, oli Määtän perheen päätös siirtyä syväkeräykseen jo miltei tehty. - Molokien toimivuus, siisteys ja kestävyys vakuuttivat meidät heti. Uskoimme, että ne ovat paras ratkaisu luonnon rauhaa ja korkeatasoista loma-asumista tarjoavalle mökkikylällemme, yrittäjät toteavat. Vuosi sitten pintaroskikset siivottiin pois, ja tilalle asennettiin neljä viiden kuution Moloksäiliötä sekä kaksi 300 litran säiliötä lasin ja pienmetallin keräystä varten. Tavoitteena on vielä täydentää järjestelmää paperiin, jota loma-asunnoissa syntyy runsaasti. - Omat ja asukkaiden kokemukset ovat varsin myönteisiä. Paikat pysyvät siisteinä, eikä viikoittaista pintaroskisten tyhjennysrallia tarvitse ajaa, Eija ja Jouni Määttä kehuvat. Tyhjennysväli pitenee 2-3 kuukauteen Kun kurkistamme sekajäte-molokin kitaan, ei säiliö ole täyttynyt vielä vajaan kahden kuukauden käytönkään jälkeen. - Uskomme, että tyhjennysväliksi muodostuu 2-3 kuukautta, hiljaisempina aikoina enemmänkin. Ja tästäkin huolimatta käyttöä haittaavia hajuhaittoja ei pääse syntymään, matkailuyrittäjät arvioivat. Pentti Määtän perilliset Eija ja Jouni Määttä ovat perheineen laajentaneet lomakylän toimintaa ja äskettäin vaihtaneet jätehuoltoon Molok-säiliöt. 8 Deep Collection News 1/2010

9 Perheyhtiö tyhjentää ja kuljettaa syntyvät jätteet omalla, nosturilla varustetulla traktorilla. Molokkien käyttö yleistyy Kuusamossa Molokit ovat tällä hetkellä jo varsin suosittuja Suomen Lapissa. Rukan Salonki -mökkikylä on toiminut päänavaajana syväkeräykselle Kuusamon seudulla. Viime vuonna toistakymmentä Molokkia on asennettu rivitaloyhtiöiden, hotellien ja parin muunkin mökkikylän yhteyteen. - Näyttää selvältä, että syväkeräys on toimivin ratkaisu mökkikylien jätehuollossa ja erityisesti seuduilla, joilla etäisyydet kaatopaikalle ovat pitkiä, Jouni Määttä lisää. Näyttävät hirsirakennukset ja Molok-säiliöt sopivat erinomaisesti yhteen. Rukan Salongin kelomökit on varusteltu kaikilla kodeista tutuilla mukavuuksilla. HITECH-SAVUSAUNA JA JÄÄBAARI Rukan Salonki -mökkikylässä on panostettu korkeatasoiseen asumiseen ja omaan rauhaan. Suurimmillaan jopa 60 sentin läpimittaisista, järeistä keloista rakennetuista mökeistä löytyvät kaikki mukavuudet. Makuupaikkoja on tarjolla yhteensä runsaalle 200 vieraalle. Määtän perheyrityksessä mökkikylän ideoimisen aloitti isä Pentti. Hänen lapsensa Eija, Jouni ja Vesa ovat rakentaneet perheidensä kanssa alueesta ainutlaatuisen kokonaisuuden. Pääosa vieraista tulee yrityksistä sekä ulkomaisista kävijöistä: Venäjältä, Saksasta, Ranskasta, Hollannista ja Japanista. Vieraat voivat käyttää alueen hightech-savusaunaa, kuumavesiallasta sekä talvisin jäästä rakennettua saunaa ja jääbaaria. Tilausravintola Kultala tarjoaa lappilaisia makuelämyksiä. Deep Collection News 1/2010 9

10 MOLOK AUTTAA NORJALAISTA RAVIRATAA PYSYMÄÄN SIISTINÄ Tuhannet raviystävät kokoontuvat miltei joka perjantai-ilta Biri Track -raviradalle, joka on yksi Norjan suosituimmista radoista. Ravirata muutti äskettäin jätehuoltomenetelmäänsä ja korvasi pinta-astiat siisteillä Molok-syväkeräyssäiliöillä. Oslon ja olympiakaupunki Lillehammerin välissä sijaitseva Biri Track on tunnettu lukuisista kansallisista raviennätyksistä. Viikoittaisten ravien lisäksi radalla järjestetään erilaisia ratsastuskursseja hevosten ystäville. Keskeisenä Biri Trackin haasteena oli jätehuolto, koska suuret ihmismäärät kerääntyvät radalle yhtenä iltana viikossa. Sen vuoksi jätehuollon kapasiteetti oli olennaisen tärkeä raviradalle, jotta kävijät pysyisivät tyytyväisinä. Ylitäyttöä ja hajuhaittoja pinta-astioista Pinta-astioiden ylitäyttö ja paha haju olivat raviradan pahimpia ongelmia. Lisäksi tehokasta kierrätystä oli mahdotonta järjestää. Sen jälkeen, kun Retura, yksi Molokin edustajista Norjassa, oli esitellyt Molok-järjestelmän raviradalle, oli päätös syväkeräykseen siirtymisestä selvä. Biri Track -ravirata halusi Molokit, jotka siisteyden lisäksi olivat myös ulkonäöltään näyttäviä. - Biri Track -raviradan henkilöstö piti kovasti säiliöiden monista tarjolla olevista verhoiluvaihtoehdoista. He päättivät hankkia Molokit varustettuna viimeistellyllä alumiiniverhoilulla, kertoo myyntipäällikkö Magne Brennhagen Returalta. Säiliöt asennettiin raviradalle viime kesänä. Samalla päästiin aloittamaan kattava kierrätyslajikkeiden keräys. Sekajätteen lisäksi Biri Track kerää nyt paperia, kartonkia, muovijätettä, lasia ja biojätettä. - Asiakas on ollut järjestelmään erittäin tyytyväinen. Molokit pysyvät ruuhkaisinakin ravi-iltoina siisteinä, ja kävijät pitävät säiliöiden ulkonäöstä, Magne Brennhagen lisää. Viisi 5 kuution säiliötä ja BioSystem Koko raviradan jätehuolto hoidetaan viidellä 5 kuution Molokilla ja yhdellä BioSystem-säiliöllä. Säiliöiden siisteyden ansiosta ne voitiin sijoittaa pääkulkuväylien varrelle, joilla suurimmat ihmismassat kulkevat katsellen jännittäviä raveja. 10 Deep Collection News 1/2010

11 HELSINGIN PUU-KÄPYLÄÄN ENSIMMÄISET MOLOKDOMINOT Idyllisistä puukortteleistaan tunnettuun Helsingin Puu-Käpylään on asennettu ensimmäiset MolokDomino-syväkeräyssäiliöt. Metsolantien varrella elokuusta lähtien toiminut keräyspiste palvelee Helsingin Kansanasunnot Oy:n yhden puutalokorttelin taloja. MolokDominoilla kertään Puu-Käpylässä kuivajätteen ohessa biojätettä, paperia ja pahvia. Uusilla säiliöillä on korvattu vanhat pinta-astiat. - Meillä on uusien MolokDominojen suhteen paljon odotuksia. Toivomme, että valitsemamme ratkaisu on pinta-astioita toimivampi, aikaisempaa paloturvallisempi ja hajuttomampi. Odotamme jätepisteen osoittavan kustannustehokkuutensa tulevaisuudessa, kertoo aluetta hallinnoivan Helsingin Kansanasunnot Oy:n tekninen isännöitsijä Karri Åhs. - Kaupunki valvoo Puu-Käpylän ilmeen säilymistä tarkasti, minkä vuoksi myös jätepisteen ulkonäöllä oli poikkeuksellisen suuri merkitys. Asemakaavamääräyksen mukaan puutaloalue on rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokas korttelialue, jolla ei saa suorittaa kasvillisuutta tai piha-alueiden alkuperäistä luonnetta turmelevia toimenpiteitä. Tästä syystä jätepisteiden suunnittelussa oli kuultava rakennusvalvontaviranomaista ja kaupunginmuseon edustajia, Åhs sanoo. Jatkossa Metsolantien jätehuollosta maksetaan vain tarkasti toteutuneen mukaan, sillä kertyneet jätelajikkeet punnitaan tyhjennyksen yhteydessä. - Toivomme MolokDominon tehostavan alueella kierrätystä ja harventavan tyhjennysvälejä, jolloin saavutamme säästöjä jätehuoltokuluihimme, Karri Åhs lisää. Helsingin Kansanasunnot Oy on Helsingin kaupungin omistama vuokrataloyhtiö, joka hallinnoi lähes 1200 asuntoa, joissa asuu noin 2200 asukasta. Yhtiö kuuluu Helsingin kaupunki -konserniin. Puu-Käpylän puukerrostaloalueelle asennettu ensimmäinen MolokDomino-keräyspiste sopeutuu verhoilullaan saumattomasti kaupunginosan maisemaan. PUHDASTA TUOTANTOA MAAKAASULLA Molokin kaksi valukonetta sekä tehdas- ja konttoritilojen lämmitys ovat toimineet Nokian Kolmenkulman teollisuusalueella jo kahden vuoden ajan puhtaalla maakaasulla. Maakaasun selkeinä etuina ovat nestekaasuakin puhtaampi palaminen, parantunut turvallisuus sekä huoltotarpeen väheneminen. Maan alla kulkeva maakaasuputki liitettiin Molokin teollisuustiloihin lokakuussa Sen jälkeen nestekaasusäiliöt on poistettu käytöstä ja kaasua kuljettavien kuorma-autojen aiheuttama liikenne on loppunut. - Nyt maakaasu johdetaan kiinteistöön turvallisesti muoviputkessa, kertoo tehdaspalvelupäällikkö Markku Kalliomäki. - Maakaasu palaa todella puhtaasti, mikä on vähentänyt tuotannostamme syntyvää hiilijalanjälkeä ja myös huoltotarvetta. Kun nestekaasulla toimittaessa huoltoa ja puhdistusta tehtiin viikoittain, riittää maakaasulla polttimien puhdistus kerran vuodessa, Kalliomäki lisää. Pääosan maakaasusta nielevät kaksi valukonetta, joilla valmistetaan Molokkien runkokaivot. Maakaasu palvelee lisäksi koko kiinteistön lämmityksessä. Ekologiset Molok-säiliöt on valettu jo kahden vuoden ajan puhtaalla maakaasulla. Deep Collection News 1/

12 PÄÄKONTTORI Molok Oy Nosturikatu 16, PL Nokia Puh Fax KOTIMAAN ALUEMYYNTIORGANISAATIO ETELÄ-SUOMI Hannu Lahti PL 30 Kauniaistentie 13 A KAUNIAINEN Puh: Fax: hannu.lahti@molok.com Jani Parkkonen PL NOKIA Puh: Fax: jani.parkkonen@molok.com ETELÄ-POHJANMAA, POHJANMAA, SATAKUNTA K & M Kailasto Ky Pajunevantie JÄMIJÄRVI ja Puh: Fax: k-m.kailasto@molok.com KESKI-SUOMI, KAINUU, POHJOIS-SAVO Hannu Nyman Piennartie VARPAISJÄRVI Puh: Fax: hannu.nyman@molok.com POHJOIS-POHJANMAA, KEMI, TORNIO Juhani Aine PL TORNIO Puh: Fax: juhani.aine@molok.com KOTKA, HAMINA, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ Juha Kujala Katajalähteenpolku KOTKA juha.kujala@molok.com PIRKANMAA, HÄME Sarita Koivula PL NOKIA Puh: Fax: sarita.koivula@molok.com VARSINAIS-SUOMI Heikki Seitsonen Hirvenkatu 11 C TURKU Puh: Fax: heikki.seitsonen@molok.com KAAKKOIS-SUOMI, LAHDEN SEUTU Sami Leppänen PL NOKIA Puh: Fax: sami.leppanen@molok.com LAPIN LÄÄNI Matti Heikkilä Puistolantie HIRVAS Puh: Fax: matti.heikkila@molok.com 9/2010, Suomi

INNOVATIIVISESTA AJATUKSESTA

INNOVATIIVISESTA AJATUKSESTA INNOVATIIVISESTA AJATUKSESTA KANSAINVÄLISEKSI LIIKETOIMINNAKSI Molok Oy:n perustajan, Veikko Sallin, innovatiivisesta ajatuksesta saivat alkunsa ensimmäiset Molok Oy:n jätteiden syväkeräys järjestelmät.

Lisätiedot

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Seniorit tutustuivat 22.3.2012 Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimintaan. Toimitusjohtaja Pentti Rantala ja neuvoja Erkki Piippo ottivat meidät

Lisätiedot

Mukautuvaksi suunniteltu

Mukautuvaksi suunniteltu tuotteet Molok Mukautuvaksi suunniteltu Kotimainen Molok on siisti, turvallinen ja taloudellinen ratkaisu tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen jätteenkeräykseen ja -lajitteluun. Monipuolinen tuotevalikoimamme

Lisätiedot

Mukautuvaksi suunniteltu

Mukautuvaksi suunniteltu Molok tuoteperhe Molok Mukautuvaksi suunniteltu Kotimainen Molok on siisti, turvallinen ja taloudellinen ratkaisu tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen jätteenkeräykseen ja -lajitteluun. Monipuolinen

Lisätiedot

Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara. Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto

Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara. Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto Oulun kaupungin liikelaitos Maan viidenneksi suurin jätelaitos

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Energiansäästöratkaisut

Energiansäästöratkaisut Energiansäästöratkaisut Paljonko haluat säästää? Sinä valitset Lämpöykkönen toteuttaa. Lämpöykkönen energiansäästön edelläkävijä Yläpohjan eriste 20% säästöä. Ilmalämpöpumppu 30% säästöä. Maalämpöpumppu

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009

kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009 Jätekuljetusten suunnittelu ja kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009 PERUSTIETOJA Yhtiö on perustettu tt vuonna 2002. Omistajat: Porvoo (49,00 %), Sipoo (25,60 %), Loviisa (9,15 %), Askola (3,95 %), Pernaja

Lisätiedot

Miten Syväkeräys - jätehuoltoratkaisu nostaa taloyhtiön arvoa? Opas Molok -säiliöiden etuihin ja hyötyihin

Miten Syväkeräys - jätehuoltoratkaisu nostaa taloyhtiön arvoa? Opas Molok -säiliöiden etuihin ja hyötyihin Miten Syväkeräys - jätehuoltoratkaisu nostaa taloyhtiön arvoa? Opas Molok -säiliöiden etuihin ja hyötyihin Johdanto Syväkeräys-järjestelmään siirtyminen nostaa kiinteistön arvoa pitkällä aikavälillä. Silti

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä STHS 40. koulutuspäivät 16.2.2016 Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä pentti.rantala@live.fi 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy kuntien omistama yhtiö toimialueella asuu noin 420 000 asukasta 2 jätteenkäsittelykeskusta

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

Jenni Rahkonen kiertotalousasiantuntija Molok Oy Korttelikeräys ratkaisemaan kierrätyksen haasteita

Jenni Rahkonen kiertotalousasiantuntija Molok Oy Korttelikeräys ratkaisemaan kierrätyksen haasteita Jenni Rahkonen kiertotalousasiantuntija Molok Oy Korttelikeräys ratkaisemaan kierrätyksen haasteita 12.2.2019 8.2.2019 Copyright Molok Oy 1 Mitä on korttelikeräys? 12.2.2019 8.2.2019 Copyright Molok Oy

Lisätiedot

KORTTELI- TAI KORTTELIRYHMÄKOHTAINEN JÄTEHUOLTO 27. VALTAKUNNALLISET JÄTEHUOLTOPÄIVÄT 9.-10.10.2013, TAMPERE

KORTTELI- TAI KORTTELIRYHMÄKOHTAINEN JÄTEHUOLTO 27. VALTAKUNNALLISET JÄTEHUOLTOPÄIVÄT 9.-10.10.2013, TAMPERE KORTTELI- TAI KORTTELIRYHMÄKOHTAINEN JÄTEHUOLTO 27. VALTAKUNNALLISET JÄTEHUOLTOPÄIVÄT 9.-, TAMPERE 01 05 02 03 04 Esimerkkikohteet 01 Norja, Trondheim, putkikuljetus ja puristimet 02 Tanska, Frederiksberg,

Lisätiedot

MOLOK OY:N ASIAKASLEHTI 1/2007 MOLOK OY:LLE YMPÄRISTÖ- PALKINTO HIMOS KERÄÄ JÄTTEENSÄ TEHOKKAASTI MOLOKIT ETENEVÄT VIRONTÖRMÄNKADULLA

MOLOK OY:N ASIAKASLEHTI 1/2007 MOLOK OY:LLE YMPÄRISTÖ- PALKINTO HIMOS KERÄÄ JÄTTEENSÄ TEHOKKAASTI MOLOKIT ETENEVÄT VIRONTÖRMÄNKADULLA MOLOK OY:N ASIAKASLEHTI 1/2007 MOLOK OY:LLE YMPÄRISTÖ- PALKINTO HIMOS KERÄÄ JÄTTEENSÄ TEHOKKAASTI MOLOKIT ETENEVÄT VIRONTÖRMÄNKADULLA UUSI TUOTELINJA JA LAAJENEVAT TUOTANNON RESURSSIT PARANTAVAT ASIAKASPAVELUAMME

Lisätiedot

MOLOKDOMINOT RAAHEEN JA IISALMEEN MÖKKILÄISTEN KIMPPAMOLOKIT SÄÄSTÄVÄT MOLOK OY:N ASIAKASLEHTI 2/2008

MOLOKDOMINOT RAAHEEN JA IISALMEEN MÖKKILÄISTEN KIMPPAMOLOKIT SÄÄSTÄVÄT MOLOK OY:N ASIAKASLEHTI 2/2008 MOLOK OY:N ASIAKASLEHTI 2/2008 EKOPISTEET LAAJENEVAT LAPISSA JA VARSINAIS-SUOMESSA MOLOKDOMINOT RAAHEEN JA IISALMEEN MÖKKILÄISTEN KIMPPAMOLOKIT SÄÄSTÄVÄT YMPÄRISTÖTALKOOT KUULUVAT MEILLE KAIKILLE Suomalaisilta

Lisätiedot

Lähienergialiiton kevätkokous

Lähienergialiiton kevätkokous Lähienergialiiton kevätkokous 23.5.2017 Tarja Hellstén tarja.hellsten@vantaanenergia.fi 050 390 3300 Julkinen Vantaan Energia Oy TUOTAMME Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa ja Martinlaakson

Lisätiedot

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Ympäristöasiat taloyhtiössä Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 16.11.2016 9.00 Tervetuloa! 9.15 Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte Oy, Ilkka Töyrylä ja Virpi Leppälä 10.00 Asiaa energiasta Kymenlaakson Sähkö Oy,

Lisätiedot

BERGMANN- JÄTEPURISTIMET

BERGMANN- JÄTEPURISTIMET BERGMANN- JÄTEPURISTIMET BERGMANN-JÄTEPURISTIMET Erittäin korkealaatuiset Begmann -jätepuristimet edustavat alan valtavinta pakkauskykyä vailla puhtaanapidon huolia. Edistykselliset Bergmann -jätepuristimet

Lisätiedot

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Hämeen maakunta sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen

Lisätiedot

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? HYVÄN OLON ENERGIAA Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Kaukolämmön asiakkaana

Lisätiedot

Haja-asutusalueiden jätehuolto tienpitäjän näkökulmasta Haja-asutusalueiden jätehuolto -seminaari 2.2.2005 Kuopio

Haja-asutusalueiden jätehuolto tienpitäjän näkökulmasta Haja-asutusalueiden jätehuolto -seminaari 2.2.2005 Kuopio 1 Haja-asutusalueiden jätehuolto tienpitäjän näkökulmasta Haja-asutusalueiden jätehuolto -seminaari 2.2.2005 Kuopio Ympäristövastaava Airi Muhonen / Tiehallinto, Savo-Karjalan tiepiiri 2 Levähdys- ja pysäköimisalueet

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

MAKSIMAALISTA KAPASITEETTIA PIENEEN TILAAN BERGMANN-ASTIAPURISTIMET

MAKSIMAALISTA KAPASITEETTIA PIENEEN TILAAN BERGMANN-ASTIAPURISTIMET MAKSIMAALISTA KAPASITEETTIA PIENEEN TILAAN BERGMANN-ASTIAPURISTIMET BERGMANN-ASTIAPURISTIMET Helppokäyttöiset Bergmann -astiapuristimet takaavat maksimaalisen jätteidenkäsittelykapasiteetin taloudellisesti

Lisätiedot

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 osakaskuntaa omistavat yhtiön asukaslukujensa mukaisessa suhteessa yhtiö toimii omakustannusperiaatteella n. 60 työntekijää Jätehuollon työnjako Pirkanmaan

Lisätiedot

HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN. 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010

HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN. 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010 HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010 AIHE JA ESITELMÄN RAKENNE Tutkimuskysymys: syntyykö kuntatasolla euromääräisiä

Lisätiedot

Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2019 jätetaksan valmisteluaineisto, lisäselvityksiä

Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2019 jätetaksan valmisteluaineisto, lisäselvityksiä PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (4) 1.10.2018 Alueellinen jätehuoltolautakunta PL 487 33101 Tampere Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2019 jätetaksan valmisteluaineisto, lisäselvityksiä

Lisätiedot

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 Sivu 1 / 5 TIEDOTE KOUVOLAN JA IITIN ISÄNNÖITSIJÖILLE 20.11.2013 Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 myös entiset Kuusankoski ja Anjalankoski yhtenäisen jätteenkuljetuksen ja

Lisätiedot

Yrityshistoria. Luotettavuus Turvallisuus Ympäristöystävällisyys Joustavuus

Yrityshistoria. Luotettavuus Turvallisuus Ympäristöystävällisyys Joustavuus MIKLINE Organisaatio OY Yrityshistoria Luotettavuus Turvallisuus Ympäristöystävällisyys Joustavuus 1976 Matti ja Terttu Mikkola aloittavat kuljetusyrittäjinä 1993 Mikline Oy perustetaan 2009 P. Laakko

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012

Lisätiedot

Tuottajien ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutaso

Tuottajien ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutaso Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 24 Asianro 6856/14.06.00.00/2015 Tuottajien ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutaso Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

lille Pieni pienempi lille.

lille Pieni pienempi lille. IHAS TUT UUT TAVA UUS! lille Pieni pienempi lille. PIENI LAITE, ISOJA ELÄMYKSIÄ VAATII VÄHÄN, ANTAA PALJON PUHTAUS ON PUOLI RUOKAA Laitteen pienen koon ja tarvittaessa irrallisen powerbankin mahdollistamana

Lisätiedot

Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017)

Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017) 0..08 Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (07) Jäteyhtiö Jätekukko teki syksyllä 07 asiakastyytyväisyyskyselyjä, joista saatuja tuloksia hyödynnetään palvelujen kehittämisessä sekä jätehuollon

Lisätiedot

Jätehuolto tärkeä tehtävä

Jätehuolto tärkeä tehtävä Jätehuolto tärkeä tehtävä Sabina Lindström ympäristökouluttaja Rosk n Roll -jätehuoltopalvelu 2018 Luennon sisältö Luennolla käydään läpi jätteisiin ja kierrätykseen liittyviä asioita Jätehuollon tärkeys

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus TTS:N ORGANISAATIO TIIMIT KOULUTUSPÄÄLLIKÖT ESKO NOUSIAINEN rehtori/koulutusjohtaja TUKIPALVELUT HALLINTOPALVELUT (Talous

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

Lahden seudun kierrätyspuisto

Lahden seudun kierrätyspuisto Lahden seudun kierrätyspuisto Kujalan jätekeskus? Hajut, haittaeläimet? Vaarallinen jäte? Asukastilaisuudet 3. ja 4.6.2019 Heinsuon koulu, Hollola / Erkko-lukio, Orimattila Mielipiteissä ja kommenteissa

Lisätiedot

Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa

Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa Mynämäki, 30.9.2010 Pelletti on lähienergiaa! Pelletin raaka-aineet suomalaisesta metsäteollisuudesta ja suomalaisten metsistä Poltto-aineiden ja laitteiden

Lisätiedot

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Raportit ja

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Iida Miettinen Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte,

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät 30.6.2018 / Merja Rosendal TIETOA YHTIÖSTÄ Kahdeksan kunnan vuonna 1996 perustama jätelaitos Jurva liitetty Kurikkaan 2009 Pinta-ala 4825 km 2

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi 11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:

Lisätiedot

Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997

Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997 Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997 Kunnat omistavat Kymenlaakson Jätteen Kymenlaakson Jäte Oy Perustettu vuonna 1997 Vuosina 1997-2008 yhtiön tehtävänä oli jätteenkäsittely Tehtävänä huolehtia

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

KAASU LÄMMÖNLÄHTEENÄ

KAASU LÄMMÖNLÄHTEENÄ KAASU LÄMMÖNLÄHTEENÄ MAA- JA BIOKAASUN MAHDOLLISUUDET 2 1 Luonnonkaasusta on moneksi 3 Gasumin kaasuverkosto kattaa puolet suomalaisista Korkeapaineista kaasun siirtoputkea 1 286 km Matalan paineen jakeluputkea

Lisätiedot

Ympäristöohjelma kaudelle:

Ympäristöohjelma kaudelle: Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS

Lisätiedot

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin?

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? 1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? a) maitotölkki b) suodatinpussi ja kahvinporot c) lasinsirut d) ruuanjätteet muovipussissa KOMPOSTI 2. Hyötispiste on paikka johon voit viedä

Lisätiedot

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Ohjelma 27.11.2015 12.00 jäteautoon tutustuminen 12.30 aiheina mm. jätetaksa, jätteen energiahyödyntäminen sekä uusittavat jätehuoltomääräykset 13.35 keskustelua,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

Biomassan hyötykäytön lisääminen Suomessa. Mika Laine

Biomassan hyötykäytön lisääminen Suomessa. Mika Laine Biomassan hyötykäytön lisääminen Suomessa Mika Laine toimitusjohtaja, Suomen Vesiyhdistys, jätevesijaos Envor Group Oy Mädätyksen Rakenne- ja lietetekniikka 15.10.2013 Kokonaisvaltaista kierrätystä Käsittelymäärät

Lisätiedot

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry. Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-

Lisätiedot

Piharakentajan pieni opas Syväkeräys - jätepisteen suunnitteluun. Yleisimmät kysymykset ja mitä oikeasti pitäisi kysyä?

Piharakentajan pieni opas Syväkeräys - jätepisteen suunnitteluun. Yleisimmät kysymykset ja mitä oikeasti pitäisi kysyä? Piharakentajan pieni opas Syväkeräys - jätepisteen suunnitteluun Yleisimmät kysymykset ja mitä oikeasti pitäisi kysyä? FAQ useimmin kysytyt kysymykset Paljonko Syväkeräys-järjestelmä vie tilaa pihassa?

Lisätiedot

Puztec Oy Modernia jäteteknologiaa

Puztec Oy Modernia jäteteknologiaa Modernia jäteteknologiaa tj Pekka Nurmi :n juuret: PUZER: 1990 Kotitalous-keskusimuri PUZAIR: 1991 1992 1995 1996 Keskusimuri suuriin rakennuksiin ammattikäyttöön Teollisuusjärjestelmät Paperisilppureiden

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta Jätehuoltoon liittyminen Jokaisella kiinteistöllä on velvollisuus liittyä jätehuoltojärjestelmään, ei poikkeuksia.

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin. Toimitusjohtaja Kari Aakula

Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin. Toimitusjohtaja Kari Aakula Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin Tampere 26.5.211 Toimitusjohtaja Kari Aakula Valio Oy 27.5.211 1 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat 1.1.21 1. Evijärven Osm. 2. Härmän Seudun Osm. 7 3. Osk. ItäMaito

Lisätiedot

Kierrätystä ja hyötykäyttöä

Kierrätystä ja hyötykäyttöä Kierrätystä ja hyötykäyttöä Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa toimialueellaan jätteenkäsittelystä, kuljetusten toimivuudesta ja jäteneuvonnasta. Oulun Jätehuollon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 2.12.2014 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2015 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki perii jätemaksua

Lisätiedot

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Ympäristöasiat taloyhtiössä Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 8.12.2016 8.00 Aamiainen 9.00 Tervetuloa! Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte Oy, Iida Miettinen ja Virpi Leppälä 10.00 Energiaa nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti: Palveluhinnasto 2013 voimassa 1.6.2013 alkaen Yleistä Lakeuden Etappi perii tämän hinnaston mukaisesti jätemaksut järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Jätteen tuottaja, kiinteistön

Lisätiedot

Matkailijat Keski-Suomessa

Matkailijat Keski-Suomessa Matkailijat Keski-Suomessa Matkailijamäärät Keski-Suomessa: kotimaa & ulkomaat Mistä kotimaan matkailijat tulevat ja keitä he ovat Ulkomaiset matkailijat: venäläinen matkailija eurooppalainen moderni humanisti

Lisätiedot

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Miksi voimalaitos on rakennettu? Lahti Energialla on hyvät kokemukset yli 12 vuotta hiilivoimalan yhteydessä

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

Etelä-Karjalan jätehuolto siirtyy kattavaan syväkeräykseen vuoteen 2017 mennessä

Etelä-Karjalan jätehuolto siirtyy kattavaan syväkeräykseen vuoteen 2017 mennessä Etelä-Karjalan jätehuolto siirtyy kattavaan syväkeräykseen vuoteen 2017 mennessä sivu 10 Tampereella tehdyn tutkimustyön tulokset vahvistavat syväkeräyksen säästöt sivu 18 Helsingin näköalapaikkojen Moloksyväsäiliöt

Lisätiedot

GLOBAALIA MARKKINOINTIA, SYVÄLLE JA SIISTISTI. Veikko Salli Hallituksen puheenjohtaja Molok Oy

GLOBAALIA MARKKINOINTIA, SYVÄLLE JA SIISTISTI. Veikko Salli Hallituksen puheenjohtaja Molok Oy GLOBAALIA MARKKINOINTIA, SYVÄLLE JA SIISTISTI. Veikko Salli Hallituksen puheenjohtaja Molok Oy GLOBAALIA MARKKINOINTIA, SYVÄLLE JA SIISTISTI. JÄTEHUOLTO LÄHTÖTILANTEESSA, PERUSTARVE / TOTEUTUKSEN ONGELMAT

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

Miten Jyväskylän muovipakkausten

Miten Jyväskylän muovipakkausten Keski-Suomi kohti kiertotaloutta seminaari 29.8.2019 klo 12 16 Veturitallit, Kokoustila Kisko, Veturitallinkatu 6, Jyväskylä Miten Jyväskylän muovipakkausten kiinteistökeräyksessä onnistuttiin? Esko Martikainen

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu toy taloustutkimus oy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia

Lisätiedot

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Jätekeskus ja jäteasemat Polvijärven jäteasema Avoinna arkisin ti klo 9-13 ja to klo 14-18 Ahertajantie 2 83700 Polvijärvi Kontiosuon jätekeskus

Lisätiedot

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten parissa kyselytutkimuksen asumisesta

Lisätiedot

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Fiksu Ammattilainen YLEINEN YMPÄRISTÖTIETOUS Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Ryhmän jäsenet: Kartoituspäivämäärä ja aika: Täytä lomake jokaisessa kohteessa kun saat tiedot selville.

Lisätiedot

Työpaikan toimiva jätehuolto

Työpaikan toimiva jätehuolto Työpaikan toimiva jätehuolto Ympäristökouluttaja Miia Jylhä Pienempi kuorma huomiselle. 1.9.2015 TSJ + Rouskis Lounais-Suomen Jätehuolto Oy Kuntien perustama ja omistama osakeyhtiö 17 osakaskuntaa (Turku

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä

T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä Länsi-Uudenmaan vetovoimatutkimus 2011 KOKO Länsi-Uusimaa Tutkimusraportti 13.1.2012 MIKKO KESÄ KAISA MÄKI-KIHNIÄ JUUSO HEINISUO Innolink Research Oy T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Sivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi

Sivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi Sivu 1 / 5 YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki TARJOUS 21.5.2014 Realia Management Oy Juha Kivelä juha.kivela@realia.fi Hallintorakennus 31, Sipoo, Nikkilä Kiitämme mahdollisuudesta tarjota Sipoon

Lisätiedot

Täyskäännös kotimaiseen

Täyskäännös kotimaiseen Täyskäännös kotimaiseen Kestäviä energiaratkaisuja muuttuviin tarpeisiin Paikallisena ja palvelevana energiayhtiönä olemme läsnä asiakkaidemme arjessa ja tarjoamme kestäviä ja monipuolisia energiaratkaisuja.

Lisätiedot

Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA

Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA Jätelautakunnan pyynnöstä alla on koottuna hintatietoja. Hintavertailuja Itä-Suomen alueella Hintatiedot

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting SISÄLLYS Jätteen energiahyödyntämisen nykytila Kierrätystavoitteet ja kaatopaikkakielto

Lisätiedot

1 LNG Solutions

1 LNG Solutions 1 LNG Solutions www.wega.fi lng@wega.fi 2 Maakaasu on puhtain fossiilinen polttoaine Maakaasu on puhtain fossiilinen polttoaine. Koostuu pääosin metaanista Polttoöljyyn verrattuna LNG:n CO2-päästöt ovat

Lisätiedot

kansi Enerventin perusilmeellä

kansi Enerventin perusilmeellä Enervent Superior ja Premium Ilmanvaihtolaitteet ilmalämpöpumpulla kansi Enerventin perusilmeellä Fresh, hot & cool Enervent Superior- ja Premium -sarjat Ilmanvaihto lämmitys jäähdytys Ensto Enerventin

Lisätiedot

Riikinvoiman ajankohtaiset

Riikinvoiman ajankohtaiset Riikinvoiman ajankohtaiset Yhdyskuntajätteestä energiaa kiertopetitekniikalla 18.2.2016 Sisältö 1. Hanke- ja prosessiesittely 2. Kiertopetitekniikan haasteet ja mahdollisuudet 3. Tilannekatsaus Riikinvoiman

Lisätiedot

T o i m i i k o ta l o s i l ä m m i t y s -

T o i m i i k o ta l o s i l ä m m i t y s - T o i m i i k o ta l o s i l ä m m i t y s - l a i t t e i s t o t u r v a l l i s e s t i, e n e r g i a t e h o k k a a s t i j a y m pä r i s t ö ä s ä ä s tä e n? Ky s y n u o h o o j a l t a s i!

Lisätiedot