Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsaus 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsaus 2017"

Transkriptio

1 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsaus 2017 KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT

2 2 Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus Esipuhe Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on tiedottaa kaupunkilaisia ajankohtaisista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa. Siinä selostetaan lyhyesti kaupungissa ja maakunnan liitossa vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavasuunnitelmat. Kaavahankkeet esitellään lyhyellä kuvauksella ja esittämällä niiden sijainti kartalla. Katsauksessa kerrotaan myös arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Kaavahankkeita voi käynnistyä myös kesken kuluvan vuoden, jolloin niistä ei ole tiedotettu kaavoituskatsauksessa. Jokaisesta kaavahankkeesta tehdään täsmällinen tiedottaminen kaupunkilaisten osallistumisen ja vuorovaikutuksen takaamiseksi. Hankkeisiin voi käydä tutustumassa Sampolan palvelukeskuksessa, Kultasepänkatu 7. Muuttuva Kerava Kaavoituskatsaus ja ajankohtaiset kaavahankkeet löytyvät myös Keravan Internet-sivuilta sekä kaupungin karttapalvelusta. Tarkempia tietoja kaavahankkeista antaa kunkin hankkeen yhteydessä mainittu yhteyshenkilö. Kaavoituksesta vastaava luottamustoimielin on kaupunkikehitysjaosto. Keravan keskustassa valmistui vuonna 2016 keskustaa merkittävästi muuttavia asemakaavamuutoksia. Aleksintorin asemakaavan valmistumisen myötä keskustaan rakennetaan jopa asuntoa ja liike- sekä yritystoiminnan tilaa. Vesilaitoksen tontin asemakaavamuutos mahdollistaa noin 80 asunnon rakentamisen. Tulevien vuosien suurina tavoitteina keskustan alueella on kehittää kaupungintalon korttelia ja asemanseutua mahdollistamalla päärautatien länsipuolelle merkittävän lisärakentamisen. Asemanseudun suunnittelun yhteydessä ratkotaan liityntäpysäköinnin haasteita ja palvelutarjonnan lisäämistä. Keskustan hankkeilla tulee olemaan voimakas vaikutus Keravan keskustan elinvoimaisuuteen ja viihtyisyyteen. Asukkaiden määrä keskustassa lisääntyy voimakkaasti, jolloin palvelujen tarjonta kasvaa lisääntyneen kysynnän vuoksi. Elinvoimaisempi keskusta tarkoittaa myös vilkkaampaa yrityselämää ja yhteisöllisyyttä. Keskustasta tulee entistä parempi paikka erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Asemanseudun liityntäpysäköinnin parantaminen helpottaa joukkoliikenteen käyttöä ja Keravan vetovoima asuinpaikkana kasvaa. Kaupunkirakenteen tiivistämistä jatketaan kaupungin tavoitteiden mukaisesti, jolloin myös MAL-sopimuksen mukaiset tavoitteet saavutetaan ja rakennettu kuntatekniikka sekä olevat palvelut saadaan mahdollisimman hyvin käyttöön. Muutosta on luvassa myös Savion kaupunginosassa ja Länsi-Jaakkolassa. Kaupunki on saanut asukkailta palautetta Savion keskustan väljyydestä ja hiljaisuudesta. Nyt alueen kehitys käynnistetään. Savion keskustan pääkadulla, osoitteessa Koivikontie 5, on alkamassa asemakaavamuutos, joka tähtää asuinkerrostalon rakentamisen mahdollistamiseen. Kerrostalon ensimmäiseen kerrokseen pyritään saamaan liiketilaa. Myös muita Savion keskustan kehittämisen mahdollisuuksia tutkitaan vuoden 2017 aikana. Länsi-Jaakkolan alueella käynnistetään yleissuunnittelu, joka tähtää siihen, että alue muutetaan vähitellen tiiviiksi keskustamaiseksi ympäristöksi. Muutos tehdään alueen nykyisten yrityselämän toimijoiden tarpeita kuullen. Arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä Valtion ja Helsingin seudun kuntien välisen asunto- ja tonttitarjonnan lisäämistä koskevan sopimuksen (MALsopimus) sekä sitä täydentävän infrahankkeiden tukemiseksi ja asumisen edistämiseksi laaditun sopimuksen mukaan Keravan kaupunki on sitoutunut tuottamaan vuodesta 2016 alkaen noin 600 asuntoa vuodessa. Kerrosalana tavoite on asuntojen kerrosalaneliömetriä vuodessa. Vuonna 2016 uutta asumisen kerrosalaa kaavoitettiin kerrosalaneliömetriä. Osallistuminen Kaupungin pientalotonttivaranto sijoittuu pääasiassa Kytömaan ja Kaskelan alueille. Pientalotonttivaranto riittää noin neljän vuoden luovutustarpeisiin. Tavoitteena on, että luovutettavissa olisi tonttia vuodessa. Tonttivaranto pystytään pitämään jatkossakin hyvällä tasolla. Kerrostalotonttien kysyntä suuntautuu Keravan keskustaan ja keskustan lähialueille. Kerrostalotontteja kaavoitetaan lähinnä täydennysrakentamisen periaatteiden mukaisesti, eli nykyisten kaavoitettujen alueiden maankäyttöä tiivistäen. Kaavoja valmistellaan vuorovaikutuksessa osallisten kanssa. Osallisia ovat kaava-alueen maanomistajien ja -haltioiden lisäksi myös ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallistumismenettelyt suunnitellaan kaavakohtaisesti ja menettelyt esitetään osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS). OAS:ssa kerrotaan kaavan laatimisvaiheet ja suoritettavat selvitykset ja sitä voidaan täydentää kaavoitustyön aikana. Osallisilla on mahdollisuus esittää suullinen tai kirjallinen mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.

3 4 Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus ASEMAKAAVAHANKKEEN VIREILLETULOSTA ilmoitetaan kuuluttamalla paikallislehdissä ja kaupungin Internet-sivuilla. Lisäksi kaavaalueen maanomistajille ja -haltijoille sekä kaava-alueen rajoihin rajautuville naapureille ilmoitetaan asiasta kirjeitse. Kaavojen vireilletulosta voidaan ilmoittaa myös kaavoituskatsauksen yhteydessä. ASEMAKAAVALUONNOKSESTA ilmoitetaan samalla tavalla kuin asemakaavahankkeen vireilletulosta: lehtikuulutuksin, kaupungin internet-sivuilla sekä kirjeitse kaava-alueen maanomistajille ja -haltijoille sekä kaava-alueen rajoihin rajautuville naapureille. Osallisilla on mahdollisuus esittää suullinen tai kirjallinen mielipiteensä. Mielipiteet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon kaavaratkaisuja tehtäessä. KAAVAEHDOTUKSESTA ilmoitetaan kuten asemakaavahankkeen vireilletulosta ja asemakaavaluonnoksesta. Lisäksi kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville 30 päivän tai vaikutukseltaan vähäiset asemakaavan muutokset 14 päivän ajaksi. Osallinen voi jättää kaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen kaavan nähtävilläolon aikana. KAAVAT OVAT NÄHTÄVILLÄ kaupungin Internet-sivuilla sekä Sampolan palvelukeskuksen yhteispalvelupisteessä, Kultasepänkatu 7. Yleiskaavat ja vaikutukseltaan merkittävät asemakaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto ja muut kaupunginhallitus. KAAVAN HYVÄKSYMIS- PÄÄTÖKSESTÄ voi valittaa Helsingin hallintooikeuteen ja hallinto-oikeuden päätöksestä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaavoituskäsitteitä MAAKUNTAKAAVA ohjaa kunnallista yleis- ja asemakaavoitusta valtakunnalliset ja seudulliset tavoitteet huomioiden. YLEISKAAVA JA OSAYLEISKAAVA ovat kunnan yleispiirteisiä maankäytön ja yhdyskuntarakenteen suunnitelmia, jotka ohjaavat asemakaavoitusta. KAAVARUNKO on asemakaavoituksen pohjaksi laadittava yleissuunnitelma, jolla ei ole oikeusvaikutuksia. ASEMAKAAVA ohjaa yksityiskohtaista maankäyttöä ja rakentamista. RAKENNUSJÄRJESTYS antaa asemakaavaa täydentäviä määräyksiä ja asemakaava-alueen ulkopuolisen alueen rakentamista koskevia määräyksiä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) laaditaan jokaisen kaavan alkuvaiheessa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan, miten osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt on tarkoitus toteuttaa kaavan eri vaiheissa sekä kuvataan kaavoituksen kohde, arvioitu aikataulu, suunnittelun lähtökohdat sekä kaavoituksen merkittävimmät vaikutukset, jotka arvioidaan työn kuluessa. OSALLINEN tarkoittaa kaikkia niitä tahoja, joiden oloihin kaavoituksella vaikutetaan ja joihin kaavoittajan on oltava vuorovaikutuksessa koko suunnittelun ajan. MRL on lyhenne maankäyttö- ja rakennuslaista. MRA on lyhenne maankäyttö- ja rakennusasetuksesta. Maakuntakaavat UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA kattaa koko maakunnan alueen ja se sisältää kaikkien maankäyttömuotojen osalta alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet pitkälle tulevaisuuteen. Ympäristöministeriö vahvisti kaavan marraskuussa UUDENMAAN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Maakuntakaavaa on täydennetty ensimmäisellä vaihemaakuntakaavalla. Vaihekaavan keskeisenä sisältönä ovat jätehuollon pitkän aikavälin aluetarpeet, kiviaineshuollon aluevaraukset, laajat yhtenäiset metsätalousalueet, moottoriurheilu- ja ampumaradat sekä liikenteen varikot ja terminaalit. Ympäristöministeriö on vahvistanut 1. vaihemaakuntakaavan UUDENMAAN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Vaihekaavan keskeisenä sisältönä on toimiva ja kestävä yhdyskuntarakenne, rakennetta tukeva liikennejärjestelmä, kaupan palveluverkko ja maakunnallinen kyläverkko. Ympäristöministeriö on vahvistanut 2. vaihemaakuntakaavan UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan laadinta on käynnistynyt loppuvuodesta Kaavaehdotus on ollut nähtävillä Kaava kattaa koko maakunnan 26 kunnan alueen, lukuun ottamatta Östersundomin aluetta, jonne laaditaan erillinen kaava. Maakuntavaltuuston hyväksymiskäsittelyyn kaava saadaan keväällä Vaihemaakuntakaavassa määritellään suuret yhteiset kehittämislinjat seuraavien teemojen osalta: elinkeinot ja innovaatiotoiminta, logistiikka, tuulivoima, viherrakenne ja kulttuuriympäristöt. Kaava tulee täydentämään ja tarkistamaan jo voimassa olevia maakuntakaavoja.

4 6 Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus UUSIMAA-KAAVA 2050, KAKSIPORTAINEN KOKONAIS- MAAKUNTAKAAVA Uusimaa-kaava 2050 koskee koko maakuntaa. Sen laatiminen on käynnistetty vuoden 2016 aikana. Kaavan sisältö ja tavoitteet kirjataan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan, joka valmistuu vuoden 2016 lopulla. Maakuntakaava tehdään kaksiportaisena. Kaava koostuu yleispiirteisestä pitkän aikavälin rakennekaavasta ja sitä tarkentavista seutukohtaisista vaihemaakuntakaavoista. Rakennekaavassa käsitellään aluerakentamisen suuret linjat eli keskusverkko ja taajamarakenne liikenneyhteyksineen sekä merkittävimmät viherkokonaisuudet. Seutukohtaisissa vaihemaakuntakaavoissa käsitellään kunkin seudun tärkeiksi nostamat maakuntatason aiheet. Seutukohtaiset kaavat laaditaan Helsingin seudulle sekä itäiselle ja läntiselle Uudellemaalle. Maakuntakaavoitukseen ja kaavojen käsittelyvaiheisiin liittyvää ajankohtaista tietoa saa Uudenmaan liitosta: Esterinportti 2 B, Helsinki puh fax Helsingin seudun yhteistyö Kerava on mukana Helsingin seudun yhteistyössä, johon KUUMA-seudun lisäksi kuuluvat Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa. Nämä kunnat ovat yhteistyössä Uudenmaan liiton ja HSY:n kanssa laatineet 14 kunnan yhteisen maankäyttösuunnitelman ja asuntostrategian. Maankäyttösuunnitelma 2050 ja asuntostrategia 2025 liittyvät tiiviisti liikennejärjestelmäsuunnitelmaan (HLJ 2015), jonka valmistelusta on vastannut HSL, Helsingin seudun kunnat sekä valtion liikenne- ja ympäristöviranomaiset. Helsingin seudun kunnat ovat hyväksyneet Valtion ja Helsingin seudun kuntien välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen Keravan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt sopimuksen / 52. Helsingin seudun yhteistyön tavoitteena on vahvistaa seudun toimivuutta ja vetovoimaa. KUUMA-seutu Kerava kuuluu KUUMA-kuntiin, joita Keravan ohella ovat Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Hyvinkää, Kirkkonummi, Sipoo ja Vihti. Kuntien välisen KUUMA-yhteistyön tavoitteena on alueen kilpailun ja vetovoiman vahvistaminen, kuntien edunvalvonta ja omistajapolitiikan tehostaminen sekä palvelutuotannon laadun ja tehokkuuden parantaminen. Kunnat ovat osana yhteistyötä mm. päivittäneet vanhojen KUUMA-kuntien laatiman kehitysja ympäristökuvan. Kehitys- ja ympäristökuva luo yhteisen käsityksen KUUMA-seudun yhdyskuntarakenteen ja maankäytön muutosvoimista ja kehitysmahdollisuuksista. Kehityskuva hyväksyttiin syksyllä KUUMA-kunnat

5 8 Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus Keravan yleiskaava 2035 (YK6) Yleiskaavat KERAVAN YLEISKAAVA 2035 (YK6) Kaupunginhallitus päätti pidetyssä kokouksessaan, että yleiskaavan tarkistustyö laitetaan vireille ja yleiskaavan ohjelmointisuunnitelman laatiminen käynnistetään. Suunnittelun tavoitevuodeksi on asetettu vuosi 2035, joka on sama kuin vuonna 2014 voimaan tulleessa 2. vaihemaakuntakaavassa. Yleiskaavan ajantasaistaminen on tarpeellista asuntorakentamisen lisäämisen, elinkeinotoiminnan toimintaedellytysten sekä tarkoituksenmukaisen viherverkoston turvaamisen vuoksi. Yleiskaava laaditaan sillä tarkkuudella, että se ohjaa suoraan tulevaisuudessa asemakaavojen laadintaa. Yleiskaavan päivitystyön käynnistyessä lopetettiin päällekkäisten osayleiskaavojen laatiminen. Lakkautettaviin osayleiskaavatöihin kuuluivat Kaskelan, Keravanjoen sekä Koukkukallion-Koukkusuon osayleiskaavat. Samalla myös Ristikytö-Kytömaan erillisselvityksen laatiminen oli tarkoituksenmukaista keskeyttää. Alueilla olleet rakennuskiellot ja toimenpiderajoitukset purettiin. Keravan yleiskaava 2035 (YK6) korvaa yleiskaavat 2020 (YK3) ja KerCa (YK4). Yleiskaava 2020 (YK3), hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa , ja se on tuli voimaan vaiheittain , ja KerCa YK4 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa ja se on tuli voimaan YLEISKAAVAPROSESSI Keravan yleiskaavan osallisuusja arviointisuunnitelma oli nähtävillä välisen ajan. Keravan yleiskaavan 2035 (YK6) kaavaluonnos oli nähtävillä välisen ajan. Luonnoksesta saatiin 30 lausuntoa ja 14 mielipidettä. Luonnosvaiheessa järjestettiin yksi yleisötilaisuus , jossa asukkaat ja muut osalliset saivat esittää mielipiteensä yleiskaavaluonnoksesta. Luonnosvaiheen vastineraportti julkaistiin Keravan kaupungin internet-sivuilla Yleiskaavan ehdotusvaiheessa kaavakarttaa, kaavamääräyksiä sekä kaavaselostusta täydennettiin lausuntojen ja mielipiteiden pohjalta. Keravan yleiskaava 2035 (YK6) oli ehdotuksena nähtävillä välisen ajan. Ehdotuksesta saatiin 29 lausuntoa ja viisi muistutusta. Kaavan nähtävilläoloaikana järjestettiin asukastilaisuus , jossa osallisilla oli mahdollisuus esittää mielipiteensä yleiskaavaehdotuksesta. Vastineet ehdotusvaiheen lausunnoista ja muistutuksista on koottu ehdotusvaiheen vastineraporttiin. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yleiskaavan Heini-Sofia Iho, p

6 10 Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus Tulevien vuosien suunnittelukohteet Asemakaavat ja asemakaavan muutokset Asemakaavoitettavien alueiden, yleissuunnittelualueiden ja tulevien täydennysrakennuskohteiden sijainnit esitetään katsauksen loppuosassa olevassa kartassa. Seuraavissa kappaleissa käydään läpi tiedossa olevat suunnittelukohteet ja lyhyet kuvaukset suunnittelukohteiden tavoitteista. Jokaisen asemakaavahankkeen kohdalla mainitaan keneltä saa lisätietoja hankkeesta. ALUEKEHITYSSUUNNITELMAT Valmisteilla olevan asuntopoliittisen ohjelman uutena linjauksena on, että kaupungin kehityksen kannalta keskeisimmistä kehityskohteista laaditaan aluekehityssuunnitelmat. Keravan yleiskaavan ollessa koko kaupungin strateginen suunnitelma on kehityssuunnitelmien laatiminen tärkeää, jotta alueiden sisäinen toiminnallisuus asumisratkaisuineen, viheralueineen sekä niiden liittyminen toisiinsa pystytään tutkimaan asemakaavaa laajemmin, mutta yleiskaavatasoa yksityiskohtaisemmin. Aluekehityssuunnitelmia esitetään laadittavaksi yhteensä kuudelle alueelle: 1. Keskustan kehityskuva (valmistuminen 06/2017) 2. Kalevan liikunta- ja terveyspuiston kehityskuva (06/2017) 3. Jaakkolan kehityskuva (08/2017) 4. Ahjon kehityskuva (10/2017) 5. Kartanon ja Kytömaan kehityskuva (12/2018) 6. Savion kehityskuva (04/2018) Lisäksi suunnitellaan Sompion Sarviniitynkadun, Ahjon Terästien ja Savion Niinikankaan täydennysrakentamishankkeita. KESKUSTA 2279 KAUPUNGINTALON KORTTELI on mahdollistaa uusien liike-, toimisto- ja asuinrakennusten rakentuminen kaupungintalon kortteliin. Asemakaavan muutos liittyy kaupungin pyrkimyksiin uudistaa ja kehittää keskustan aluetta. Kaupungintalon tontin kaavoittamisen tavoitteena on eheyttää kaupunkirakennetta Keravan keskustan kehittäminen -selvitystyön pohjalta VARIKKO Asemakaavan tavoitteena on tutkia asuinkerrostalojen, toimisto- ja liiketilojen ja muiden yleisten tilojen osoittamista kaupunkirakenteellisesti edullisesti sijaitsevan kaupungin varikon alueelle. Alue on mahdollinen ara-rakentamiskohde ASEMANSEUTU on mahdollistaa liikerakennuksen toteuttaminen asema-alueelle. Kaavatyössä tutkitaan myös asuinrakentamisen toteuttamista liikerakentamisen yhteyteen ja liityntäpysäköinnin järjestämistä. Tavoitteena on eheyttää ja parantaa asemanseudun kaupunkikuvaa KUPARISEPÄNKATU 3 on mahdollistaa asuinrakentamisen osuuden lisääminen kortteleissa 402 ja 403 sekä vähäinen täydennysrakentaminen korttelin 403 alueella. Asemakaavatyön aikana arvioidaan alueen rakennus- ja kulttuurihistorialliset arvot KERAVANJOEN YHTENÄISKOULU Keravan palveluverkkosuunnitelman 2035 mukaan Lapilan koulun alueelle perustetaan yhtenäiskoulu. Koulun kokoluokka on noin kerrosneliömetriä. Nykyisen koulun aluetta laajennetaan kohti Porvoon rataa. KALEVA 2294 TERHIKINTIE 2 Asemakaavan tavoitteena on tutkia Terhikinpuiston ja sen itäpuolella olevan tontin osoittamista asuinrakentamiseen PIHKANIITYNKATU Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on tutkia pientaloalueen laajentamista. Samalla suunnitellaan polkuverkosto uudelleen, jonka myötä turvataan laadukkaiden ulkoilu- ja virkistysreittien riittävyys. Tommi Jääskeläinen, KÄENKATU 2 on mahdollistaa asuinkerrostalon rakentaminen nykyisen liikerakennuksen tilalle. KILTA 2324 KANKURINKATU Asemakaavamuutoksella tutkitaan Kankurinkadun varrella olevien pientalokortteleiden käyttötarkoituksen muuttamista kerros- tai rivitalojen korttelialueeksi. Tommi Jääskeläinen, p

7 12 Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus SOMPIO T3 TERÄSTIEN TÄYDENNYS- RAKENTAMISHANKKEET YLIKERAVA ALIKERAVA KASKELA JOKIVARSI T5 SARVINIITYNKADUN TÄYDEN- NYSRAKENTAMISHANKKEET Asemakaavamuutoksilla tutkitaan Sarviniitynkadun ympäristön muuttamista keskustamaiseksi asuinkerrostaloalueeksi nykyisten yritysten tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Asemakaavamuutoksilla tutkitaan Terästien varren yritystonttien muuttamista asuinkerrostalotonteiksi nykyisten yritysten tarpeet ja tavoitteet huomioiden POSTLAR Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa pientalo- ja logistiikka-alueiden rakentaminen alueelle. Kaavan sisältö perustuu osaltaan Keravanjoen laakson osayleiskaavasuunnitelmiin ja sen yhteydessä tehtyihin 2247 VUORELA, KLONDYKE JA KUMITEHTAANKADUN YMPÄRISTÖ on kaavoittaa uusia tontteja yritystoimintaa varten. Rakentamattomat asuinrakennusten korttelialueet sekä alueella tarpeettomaksi Alueella ei ollut kaavahankkeita vireillä kaavoituskatsauksen laatimisen aikaan. käyneet pysäköinti- selvityksiin. Tommi Jääskeläinen, SAVIO p alueet muutetaan yritystoimintaan AHJO soveltuvaksi korttelialueeksi SAVINIEMENTIE Metoksen kiinteistön eteläpuolinen alue asemakaavoitetaan Keravan laadinnassa olevan yleiskaavan valmistuttua. Yleiskaavassa linjataan alueen maankäyttöä. Juha Pasma, MOUKARITIE on muuttaa puiston osan käyttötarkoitus asuinrakentamiseen, ja sijoittaa alueelle vuokrakerrostaloja. Marja Pelo, p PÄIVÖLÄNLAAKSON UUSI KOULU Muutoksen tarkoituksena on tutkia, voidaanko Päivölänkaaren toimipisteen läheisyyteen perustaa uusi kaksisarjainen alakoulu. Samalla tutkitaan henkilökunnan pysäköinnin järjestämistä. Laakson pohjalla olevat toiminnat on tavoitteena säilyttää alueella. Tommi Jääskeläinen, p KANNISTON PÄIVÄKOTI Nykyisen Kanniston päiväkodin pohjoispuolelle on tarkoitus rakentaa uusi päiväkoti Keravan palveluverkkosuunnitelman 2035 mukaisesti MÄKITIE 3 Asemakaavamuutoksen tavoitteena on tiivistää olemassa olevaa kaupunkirakennetta ja mahdollistaa alueen täydennysrakentaminen KOIVIKONTIE 5 Tavoitteena on mahdollistaa asuinkerrostalon rakentaminen. Kerrostalon ensimmäiseen kerrokseen pyritään saamaan liiketilaa. Kaavan toteutuminen tiivistäisi Savion keskustaa. T2 NIINIKANGAS Asemakaavamuutoksella tutkitaan rakentamattoman asuinpientaloalueen muuttamista kerrostaloalueeksi YLIKERAVAN ASEMAKAAVOJEN UUDISTUS Asemakaavamuutoksella uudistetaan Ylikeravan voimassa olevat vanhat asemakaavat nykyaikaiseen sähköiseen muotoon tarvittavilta osin. Asemakaavamuutos on luonteeltaan tekninen. Vanhat asemakaavat muutetaan sähköiseen muotoon nykyistä tilannetta mahdollisimman tarkasti jäljitellen, jolloin asemakaavamuutoksen vaikutukset pysyvät mahdollisimman vähäisinä KERAVAN KARTANON YMPÄRISTÖ Tavoitteena on asemakaavoittaa Keravan kartanon alue ja sen eteläpuolella sijaitseva Porvoontien, Keravanjoen ja rautatien rajaama alue. Asemakaavalla tutkitaan kartanon alueen kehittämismahdollisuuksia ja asumisen osoittamista alueelle. Ennen asemakaavoittamista alueelle tehdään aluekehityssuunnitelmaasuntopoliittisen ohjelma mukaisesti KERCA IV on mahdollistaa ylijäämämaamassojen sijoittaminen alueelle, joka sijaitsee Lassila & Tikanojanalueen ja entisen kaatopaikkaalueen eteläpuolella JAAKKOLANTIE 18 Asemakaavamuutoksella tutkitaan pientalojen sijoittamista Jaakkolan entisen maatilan päärakennuksen ympärille ja päärakennuksen suojelemista. Alueen kaavoittaminen kohdistuu kaupungin ja yksityisen omistamille maa-alueille PALOPELLONKATU 10 on tutkia teollisuustontin muuttamista asuinkerrostalotontiksi. Länsi-Jaakkolan nykyinen asuinkerrostaloalue laajenee asemakaavamuutoksella KETJUPUISTO Ketjupuiston asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Alueelle kaavoitettiin asuinrakennusten ja yleisten rakennusten korttelialuetta. Marja Pelo, p TEHTAANMÄEN ASUINALUE Tehtaanmäen asuinalueen asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Alueelle kaavoitettiin asuinrakennusten korttelialueita pientaloja ja luhtitaloja varten. Marja Pelo, p ALEKSINTORI Aleksintorin asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Keravan keskustaan kaavoitettiin asuinkerrostaloja ja liiketilaa. Alueella ei ollut kaavahankkeita vireillä kaavoituskatsauksen laatimisen aikaan. Vuonna 2016 voimaan tulleet, hyväksytyt ja hyväksymiskäsittelyssä olevat kaavat Seuraavat kaavatyöt on hyväksytty vuonna 2016 tai ne ovat olleet hyväksymiskäsittelyssä loppuvuodesta 2016 kaavoituskatsauksen laatimisen aikana SAVION MÄKITIE Savion Mäkitien asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Alueelle kaavoitettiin asuinpientalojen korttelialuetta VESILAITOKSEN TONTTI Vesilaitoksen tontin asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Sibeliuksentien varteen kaavoitettiin asuinkerrostalotontti. Marja Pelo, p LINTULAMMENKATU 2 Asemakaavamuutos on hyväksymiskäsittelyssä. Lintulammenkadun pohjoispään Alepan tonttina tunnetulle alueelle kaavoitettiin tontti asuinkerrostaloja ja liiketilaa varten. Tommi Jääskeläinen, p

8 14 Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus ALIKERAVANTIE 37 Alikeravantie 37 asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Alueelle kaavoitettiin liikerakennusten korttelialue vähittäiskaupan suuryksikköä varten. Marja Pelo, p KOIVULANTIEN LÄNSIOSA Asemakaavamuutos on hyväksymiskäsittelyssä. Osa Koivulantiestä osoitettiin katualueeksi. Tommi Jääskeläinen, p KAAKKURINPOLKU 6 Asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Alueelle kaavoitettiin asuinkerrostalojen korttelialue. Tommi Jääskeläinen, p AHJONKULMA 8 Asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Yritystoimintaan tarkoitetun korttelialueen alaa laajennettiin. Tommi Jääskeläinen, p ASEMANTIE 1-3 Asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Rautatien vieressä oleva Santarmintalo ja rautatieläisten asuinrakennus suojeltiin KERCA V Asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Kaatopaikan alue kaavoitettiin jätteenkäsittelyalueeksi ja jätteenkäsittelyn korttelialueeksi. Eeva-Liisa Vainio, p JÄSPILÄ II Asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Alueelle kaavoitettiin teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueita ja katualuetta. Eeva-Liisa Vainio, p Keskeytettävät kaavahankkeet 2223EB KYTÖMAA ETELÄOSA B Alueella on vanhaa asemakaavoittamatonta pientaloasutusta. Asemakaavalla tutkittiin alueen asutuksen tiivistämistä ja katuverkon rakentamista. Kytömaan ja Ristikydön rautatieseisakkeiden epäselvä tulevaisuus johti siihen, että kaavaa ei ole järkevää toistaiseksi laatia. Ei ole varmuutta siitä milloin Kytömaalle perustetaan uusi seisake. Seisakkeesta riippuu alueelle suunniteltavan maankäytön tiiveys. Alueen asukkailta pyydettiin mielipiteet keskeyttämisestä. Asiasta jätettiin kaksi mielipidettä. Toinen mielipide oli keskeyttämistä vastaan ja toinen keskeyttämisen puolesta. Alueen asukkailla on erilaisia näkemyksiä kiinteistönsä käytön tulevaisuudesta 2276 KERAVAN VANKILA Vankilan asemakaavan laadinta mahdollisesti keskeytetään selvitysten jälkeen. Yleiskaavassa 2035 alue on pientalojen reservialuetta. Sen käyttöönotto riippuu missä järjestyksessä muut Kaskelan alueet asemakaavoitetaan pientaloaleiksi. Asemakaavan laadinnan mahdollista keskeyttämistä tutkitaan ja keskeyttämispäätös tarvittaessa tehdään myöhemmin. Täydennysrakentamiskohteet Kaupungin tavoitteena on tiivistää olemassa olevaa kaupunkirakennetta tulevina vuosina. Samalla saavutetaan MAL- sopimuksen tavoitteet tonttitarjonnan lisäämisestä. Tiivistäminen tarkoittaa olemassa olevien asuinalueiden täydennysrakentamista. Tiivistämisestä on hyötyä tiivistettävien alueiden asukkaille. Suuremman asukasmäärän vuoksi alueiden palvelutarve kasvaa, jolloin palvelutarjontakin kasvaa. Kaupungin maankäyttöpalvelussa tutkitaan täydennysrakentamiseen soveltuvia kohteita. Kohteisiin liittyviä kaavatöitä tulee vireille eri puolille kaupunkia tulevien vuosien aikana. Kohteiden sijoittelussa tullaan noudattamaan Keravan yleiskaavan 2035 mukaisia linjauksia. Täydennysrakentamiseen liittyvistä asemakaavatöistä tiedotetaan erikseen. Asumisrakentamiseen tarkoitettujen hankkeiden lisäksi kesken vuoden voi käynnistyä esimerkiksi kiireellisiä elinkeinoelämän tarpeisiin liittyviä kaavoitushankkeita. Kaavahankkeiden aikataulu Yllä olevien hankkeiden lisäksi syntyy vuoden kuluessa yleensä kiireisiä kaavoitustarpeita ja kaavahankkeiden aikataulut voivat muuttua. Kaavatyön aikataulusta saa parhaiten tietoa kyseisen kaavan suunnittelijalta.

9 16 Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoitusohjelman 2017 kohdekartta Rakennuskiellot Rakennuskieltojen tarkoituksena on estää alueiden suunnittelun aikana sellainen rakentaminen, joka olisi ristiriidassa suunnittelun tavoitteiden kanssa (MRL 38, 53 ). Keravalla on voimassa alla olevassa kartassa esitetyt rakennuskiellot. Kaavoituskatsaus Kaavoitettavat alueet 2016 kaavoitettu alue 2309 Kaavatyön numero Keravan kaupunki RAKENNUSKIELLOT KAAVOITUSTILANNE Maankäyttöpalvelut

10 18 Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus Yhteystiedot Sampolan palvelukeskus (Kultasepänkatu 7). Postiosoite: Keravan kaupunki / Maankäyttöpalvelut PL 123, Kerava Poikkeamispäätökset ja suunnittelutarveratkaisut Maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista poikkeamiseen tarvitaan poikkeamispäätös. Jos rakentaminen tapahtuu asemakaava-alueen ulkopuolella, tarvitaan suunnittelutarveratkaisu, jossa päätetään rakennusluvan erityisistä edellytyksistä suunnittelutarvealueella. Keravalla kaikki asemakaava-alueen ulkopuoliset alueet ovat suunnittelutarvealuetta. Lisätietoja antaa Juha Pasma. Keravan kaupungin päätösvaltaan kuuluvat poikkeamiset ja suunnittelutarveratkaisut ratkaisee maankäyttöjohtaja. Kaavoitukseen liittyvissä kysymyksissä teitä palvelevat: Jukka Laitila, maankäyttöjohtaja Juha Pasma, kaava-arkkitehti Marja Pelo, kaava-arkkitehti Tommi Jääskeläinen, kaava-arkkitehti Heini-Sofia Iho, kaavasuunnittelija Heli Lehto, kaavoitusavustaja Marju Miettinen, kaavoitussihteeri Tiina Hartman, kaupungingeodeetti Kaupunkikehitysjaosto: Jäsenistö voimassa toukokuun 2017 loppuun asti. Muuttuu kuntavaalien 2017 jälkeen. Jäsenet: Varajäsenet: Samuli Isola, pj...hannu Minkkinen Veikko T. Valkonen, vpj...säde Evilä Ilppo Alatalo...Timo Kurvinen Anssi Ennevaara...Risto Kostia Marja Karvinen...Marja Tammilehto Anneli Luusalo...Leena Harjula-Jalonen Harri Nikander...Samuli Ruusu Satu Salmela-Vierisalo...Sirkka Somerla Riitta Törmänen...Tuukka Kallas

11 20 Kaavoituskatsaus 2017 JULKINEN TIEDOTE Sampolan palvelukeskus (Kultasepänkatu 7) Postiosoite: Keravan kaupunki / Maankäyttöpalvelut PL 123, Kerava

Kaavoituskatsaus Keravan kaupunki maankäyttöpalvelut

Kaavoituskatsaus Keravan kaupunki maankäyttöpalvelut Kaavoituskatsaus 2016 Keravan kaupunki maankäyttöpalvelut 2 Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 3 Esipuhe Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on tiedottaa kaupunkilaisia ajankohtaisista maankäytön

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2015. keravan kaupunki maankäyttöpalvelut

Kaavoituskatsaus 2015. keravan kaupunki maankäyttöpalvelut Kaavoituskatsaus 2015 keravan kaupunki maankäyttöpalvelut 2 Esipuhe K erran vuodessa laadittavassa kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaupungissa ja maakunnan liitossa vireillä olevat ja lähiaikoina

Lisätiedot

Kuva: Jukka Nissinen KERAVAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT

Kuva: Jukka Nissinen KERAVAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT Kuva: Jukka Nissinen 2018 Kaavoituskatsaus 2018 KERAVAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on tiedottaa kaupunkilaisia ajankohtaisista maankäytön suunnitelmista.

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 (OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 24.2.2015, päivitetty 27.5.2015 Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta.

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 20.10.2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT 17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A 23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16.

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. Selostus 16.5.2011 HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Asemakaava-alue 1.2 Kaava-alueen sijainti

Lisätiedot

KOIVIKONTIE 3-5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

KOIVIKONTIE 3-5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 15.8.2018 KOIVIKONTIE 3-5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 5 1 ) Asemakaavan muutos koskee 6. Savion kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

KANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

KANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 16.2.2012 päivitetty 7.5.2018 KANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 2 7 5 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Kiltan kaupunginosan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173

Lisätiedot

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 14.10.2015 KAAVOITUSKATSAUS 2015 2016 KAAVOITUSKATSAUS 2015 2016 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT

KAAVOITUSKATSAUS KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT KAAVOITUSKATSAUS KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT KAAVOITUSKATSAUS 2014 1 Esipuhe Kerran vuodessa laadittavassa kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaupungissa ja maakunnan liitossa vireillä

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pyhäniemen (20) kunnanosa Pyhäniemen kiinteistöjä: 98-441-1-518 (POPPELI), 98-441-1-251 (RAITA), 98-441-1-603

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

tarkistettu

tarkistettu Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.4.2012 tarkistettu 26.11.2014 ARKKITEHTIOTOIMISTO IIRO TOIVONEN OY LEINIKKITIE 20B 01350 VANTAA PUH 09-8237919 0400-717

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 1(7) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty Keravan kaupungin omistaman

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hirsitien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25

POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25 Ak 228 POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25 Asemakaavan muutos 6. kaupunginosan korttelin 87 tontti 16, korttelin 90 tontti 12 sekä virkistys- ja katualueet (Pohjoinen Heikelintie 23 25/Lindstedtintie 10) OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 3.2.2016 Päivitetty: 1.6.2016 Diaari nro: AKAA: 621/2015 S i s ä l l y s 1. Suunnittelualue...

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014 3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.12.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Roikola, Asemakatu-Vitikantie asemakaavamuutos Asemakaavan muutos koskee Roikolan kaupunginosan kortteleita 25, 56-60 ja 93. Kaavoitettava

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.9.2014 LAPPAJÄRVEN KUNTA Rovastilan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

MOUKARITIE 4 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

MOUKARITIE 4 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 16.8.2017 MOUKARITIE 4 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 0 6 ) Asemakaavan muutos koskee 5. Ahjon kaupunginosan korttelin 1022

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE BlomDesktop 2011 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 ALOITE TAI ASEMAKAAVAN VIREILLETULON SYY

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 1.4.2015 Diaari nro: AKAA: 203/2015 S i s ä l l y s

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0316 Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS-

Lisätiedot