Hyvinvointi-Suomen liikunta- ja urheiluympäristöt. Yhteenveto kevätseminaarista

Transkriptio

1 Hyvinvointi-Suomen liikunta- ja urheiluympäristöt Yhteenveto kevätseminaarista Aura Kivilaakso

2 SISÄLTÖ Hyvinvointi-Suomen liikunta- ja urheiluympäristöt... 1 Seminaaripaikkana Olympiastadion... 2 I Arvostus ja arvottaminen... 3 Aika ja arvostus muuttuvat... 3 Kommenttipuheenvuorot... 6 Korjauskysymykset arvokeskustelun osana... 7 II Korjaaminen, laajentaminen ja muutokset... 8 Liikuntapaikat muutoksessa... 8 Avustukset liikuntaympäristöjen kehittämisen tukena III Maankäytön suunnittelu Liikuntapaikat inventoinneissa ja yleiskaavassa Asukkaiden kokemuksia liikuntaympäristöistä Yhteistyöstä voimaa Kansikuvat: Hilkka Högström. Etukansi: Oulun Hovisuon liikuntapuisto. Takakansi: Kajaanin keskustan pesäpallostadion.

3 1 HYVINVOINTI-SUOMEN LIIKUNTA- JA URHEILUYMPÄRISTÖT Museoviraston koordinoima, kulttuuriympäristöalan toimijoiden laajaan yhteistyöhön perustuva Rakennettu hyvinvointi -hanke käsittelee modernin hyvinvointivaltion maisemaan, rakennuksiin ja arvomaailmaan liittyviä aiheita. Hankkeen yksi keskeinen toimintamuoto ovat Museoviraston yhdessä eri yhteistyötahojen kanssa järjestämät temaattiset seminaarit. Kolmas kokoontuminen järjestettiin Suomen Urheilumuseossa Helsingin Olympiastadionilla aiheella Hyvinvointi-Suomen liikunta- ja urheiluympäristöt. Seminaari järjestettiin yhteistyössä Liikuntatieteellisen Seuran ja Suomen Urheilumuseon kanssa. Tapahtuman aihe liittyi vuoden 2012 Euroopan rakennusperintöpäivien teemaan sekä Liikuntatieteellisen Seuran ja Museoviraston yhteiseen, seminaarin kanssa lähes samannimiseen teemahankkeeseen. Hyvinvointi-Suomen liikuntaympäristöt -hankkeen tavoitteena on esittää ja arvioida sotien jälkeisen liikuntarakentamisen päälinjat ympäristö- ja rakennustyypeittäin ja lajeittain, osoittaa sektorin ja ilmiön merkitys rakennetussa kulttuuriympäristössämme ja arvioida liikuntarakennuksia ja -ympäristöjä myös laadullisista ja määrällisistä näkökulmista. Hankkeessa liikuntaympäristöistä tehdään verkossa julkaistava selvitys sekä julkaistaan liikuntaympäristöjen tunnistamisen, inventoinnin ja arvottamisen opas. Opaste Seinäjoen Jouppilanvuoren liikuntareiteille. Kuva: Hilkka Högström.

4 2 SEMINAARIPAIKKANA OLYMPIASTADION Seminaarin avasi päivän puheenjohtajana toiminut yli-intendentti Minna Perähuhta Museovirastosta toivottamalla osallistujat tervetulleeksi. Suomen Urheilumuseon puolesta avaussanat lausui museonjohtaja Pekka Honkanen, joka kertoi lyhyesti Olympiastadionin historiasta sekä suomalaisten liikuntapaikkojen rakentumisesta. Honkasen mukaan liikuntalajien kirjo on muuttunut etenkin viimeisten vuoden aikana merkittävästi. Uusia lajeja syntyy, eivätkä liikuntaympäristöt muutu samassa vauhdissa. Monet uudet lajit, kuten parkour ja skeittaus, soveltuvatkin tavallisiin kaupunkiympäristöihin. Muutoksista huolimatta perinteisemmille lajeille tarkoitetut liikuntaympäristöt ovat säilyttäneet merkityksensä. Olympiastadionin osalta Honkanen painotti rakennuksen merkitystä olympiaarkkitehtuurin kansainvälisessäkin vertailussa. Helsingin Olympiastadion on yksi noin 15 säilyneestä kesäolympialaisia varten rakennetuista stadionrakennuksesta. Yhtenä maailman puhutuimmista kesäolympialaisia varten rakennetuista stadioneista Honkanen mainitsi Pekingin Linnunpesä -stadionin. Kevätseminaarin ohjelma oli jaettu kolmeen, liikuntaympäristöjä eri näkökulmista painottavaan kokonaisuuteen. Olympiastadion, Urheilumuseon siipi ja portaat selostamoon. Kuvat: Foto Roos/ Suomen Urheilumuseo.

5 3 I ARVOSTUS JA ARVOTTAMINEN Ensimmäinen, aamupäivän osio käsitteli liikuntaympäristöjen arvotus- ja arvostuskysymyksiä ensin yleisemmällä kansallisella sitten tapauskohtaisemmalla tasolla. Kahden alustuspuheenvuoron jälkeen kuultiin kommenttipuheenvuorot. AIKA JA ARVOSTUS MUUTTUVAT Seminaarin ensimmäisen puheenvuoron piti Hyvinvointi-Suomen liikuntaympäristöt - hankkeen projektipäällikkö, erikoistutkija Hilkka Högström otsikolla Hiekkateiltä ja seurojentaloilta hyvinvointi-suomen valaistuille pururadoille ja halleihin. Entäs sitten? Esitelmässään hän paneutui 1900-luvun jälkipuoliskon kunnallisiin Hyvinvointi-Suomen liikuntaympäristöihin, joiden rakentamisen liikuntalaki osoitti kuntien vastuulle. Opetusministeriö linjasi liikuntapolitiikkaa ja ohjasi rakentamista mm. jakamalla veikkausvoittovaroja. Kaavoituksella liikuntarakentamiselle osoitettiin paikka asuinkortteleissa, koulujen yhteydessä sekä liikuntapuistoissa; rakennettujen alueiden väliset vihervyöhykkeet, puistot, rannat ja reitit yhdistettiin verkostoksi kaupungin sisäsoista luonnontilaisille laidoille saakka. Nimekkäät arkkitehdit suunnittelivat liikunta- ja urheilurakennuksia ja alueita sekä niitten kaavoja. Usein myös kaupunginarkkitehdeilla oli rooli kaava- ja rakennussuunnittelussa, puistotoimella vihersuunnittelussa ja -rakentamisessa. Liikuntapuistojen ja -rakennusten suunnittelua opiskeltiin valtakunnallisissa seminaareissa. Helsinkiin rakennettiin jo 1930-luvulla kansainvälisen tason kilpailupaikat 1940 olympialaisia varten. Niissä linjattiin yleisesti liikuntarakentamiseen omaksutut periaatteet: liikuntarakennusten tuli olla käytössä huippu-urheilun lisäksi myös kaupunkilaisten arkiliikuntaan, ympäri vuoden, muuhunkin kuin liikuntakäyttöön. Suomen ensimmäiset kunnalliset uimahallit rakennettiin1950-luvulla, samoin katetut yleisurheilun maapohjahallit, 1960-luvulla nousivat ensimmäiset jäähallit. Rakenteet, arkkitehtuuri ja rakennusaineet kehittyivät vuosikymmenten kuluessa, ja 1980-luvulla hallirakentamisen määrä ja mittakaava moninkertaistui. Metsiköiden pururadat rakennettiin ja valaistiin. Koulut ovat aina olleet tärkeitä liikuntapaikkoja. Vuodesta 1963 alkoi niiden kuntalaisille avoin iltakäyttö. Peruskoulun tontin suunnitteluohjeessa esitettiin mitoitus koulujen pihoille, etäisyydelle koulusta kunnan lenkkeilyreiteille ja leikki- ja liikuntapuistoon. Koulujen liikuntasalit rakennettiin vauraalla 1980-luvulla normejakin suuremmiksi.

6 4 Vaikka liikuntapaikkoja on nykyään liki , ei niitä useinkaan ole sisällytetty kulttuuriympäristöinventointeihin ja -ohjelmiin, jotka on rajattu aikaan ennen sotia. Liikuntapaikoista valtaosa on rakennettu sen jälkeen ja ne ovat usein laajoja alueita ja kenttiä, joita ei aina mielletä rakennetuiksi ympäristöiksi. Kun liikuntaympäristöt sisällytetään inventointeihin ja kaavaselvityksiin, niiden pohjalta ilmaistut arvot voidaan viedä kaavoihin ja päätöksentekoon luvun loppupuolen rakennetun ympäristön inventointi vaatii kuitenkin kokonaiskuvaa alueen rakentamisen ja sen ilmiöiden kehityksestä, minkä hahmottaminen ja havainnollistaminen edellyttävät inventointimetodien tarkistusta. Liikuntaympäristöjen tarkasteleminen kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa vaikuttaa siihen miten näemme itsestään selvänä pitämämme arkiympäristön. Julkisilla varoilla toteutetut liikuntaympäristöt ovat hyvinvointi-suomen määrätietoisesti rakentama yhteiskunnallinen instituutio. Ne liittyvät yhtä hyvin terveyden, hyvinvoinnin kuin kasvatuksenkin historiaan. Kyse on myös sosiaalipolitiikasta; tarjoamalla vapaa-ajan ympäristöjä on haluttu ehkäistä kaupungistumisen ongelmia. Ne ovat kaupunkisuunnitteluun ja -ympäristöön oleellisesti kuuluvia osia, jotka ovat kunnan taloudellisen kasvun ja kulttuurin mukana kehittyneitä, koko yhteisön identiteettiä luovia ympäristöjä. Liikuntaympäristöt ovat yksilön, yhteisön ja kansakunnan spektaakkelin tiloja, jotka noudattavat kansainvälisiä kehityslinjoja sisäisiltä rakenteiltaan ja varustuksiltaan, kaupunkisuunnittelullisesti ja arkkitehtonisesti. Palloilua Kaisaniemen puiston kentällä. Kuva: Hilkka Högström.

7 5 Högströmin esitelmän jälkeen vuorossa oli Aura Kivilaakso Museovirastosta. Hänen esitelmänsä Puretaanko Kuopion uimahalli? oli edelliseen alustukseen liittynyt tapausesimerkki yksittäisestä liikuntarakennuksesta muutospaineiden alaisessa turbulenssissa. Kuopion Niiralan uimahalli on aktiivisen kansalaisvaikuttamisen ja pitkään kestäneen suunnittelun tuotos. Halli valmistui vuonna 1969 arkkitehti Esa Malmivaaran suunnitelmien mukaan. Se oli järjestyksessään Suomen 38. uimahalli ja toinen halli, jossa oli 50 metrin allas. Hallin rakentaminen oli kaupungilta tuolloin suuri satsaus. Niiralan liikuntapuistoon rakennettiin 1970-luvulla vielä tekojäärata, jäähalli ja keilahalli, ja alueesta muodostuikin kaupungin urheilulaakso. Sen viereen nousi vielä 1990-luvulla kauan kaupunkiin suunniteltu useiden lajien monitoimihalli, Kuopio-halli. Uimahalli edustaa 1960-luvun betoniarkkitehtuuria. Halli on aktiivisessa käytössä, joten sillä on ilmiselviä käyttöarvoja. Aikanaan suuren mittakaavan rakennus on kuitenkin Kuopion kaupungin tilakeskuksen mukaan huonokuntoinen ja nykytarpeisiin alimitoitettu. Näillä perusteilla kaupunki on päätynyt siihen, että halli pitää purkaa. Koska alueelle ollaan nyt kaavoittamassa mittavaa hotelli- ja kylpyläkompleksia, olisi uuden hallin sijoittaminen tuohon kokonaisuuteen kaupungin näkökulmasta helppo ratkaisu. Kuopion uimahallin kohdalla uhka siitä, että rakennuksen arvot jäävät selvittämättä, on ilmeinen. Miten Kuopion liikuntarakentamisen avainkohde saadaan näkyväksi hankkeessa, jota voimallisimmin ohjaa taloudellinen tuottavuus? Kuopion uimahallin allas oli aikanaan toinen valmistunut viidenkymmenen metrin uima-allas Suomessa. Kuva: Marja-Leena Ikkala.

8 6 KOMMENTTIPUHEENVUOROT Alustusten jälkeen kommenttipuheenvuorot esityksiin pitivät hankesuunnittelija Asko Rahikainen Helsingin kaupungin liikuntavirastosta sekä liikuntatoimentarkastaja Ulla Silventoinen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Asko Rahikaisen mukaan liikuntaympäristöt ovat yksi asuinalueiden vetovoimatekijä. Esimerkiksi uusia asuinalueita kaavoitettaessa huomioidaan se, että sekä viheralueet että liikuntapaikat ovat tärkeä osa asukkaiden viihtyvyyttä. Siirtyessään käsittelemään liikuntapaikkojen parantamishankkeita, joihin hän itse työssään keskittyy, Rahikainen esitti kritiikkiä museo- ja kulttuuriympäristöalalle toisinaan liioitelluilta tuntuvien säilyttämisvaatimusten johdosta. Monet sotienkin jälkeen rakennetut liikuntaympäristöt eivät enää tänä päivänä vastaa sitä kuntotasoa, jota liikuntapaikkakäyttö niiltä vaatisi. Helsingissä on jouduttu tekemään muutamissa perusparannushankkeissa rakennussuojelun nimissä sellaisia myönnytyksiä, jotka ovat myöhemmin kostautuneet uudelleenkorjaamistarpeina. Onnistuneena esimerkkinä Helsingissä tehdyistä perusparannushankkeista Rahikainen mainitsi Pirkkolan uimahallin korjaukset. Nämä korjaustyöt ovatkin olleet onnistuneita myös museoalan edustajien mielestä rakennusta on korjattu, mutta se on silti säilyttänyt arvonsa osana laajempaa Keskuspuiston liikuntapainotteista kokonaisuutta. Ulla Silventoinen toi seminaariin näkökulmaa Pohjois-Suomesta; liikuntapaikkavastaavana hänen toimialueeseensa kuuluvat Pohjois-Pohjanmaa sekä Kainuu. Liikuntaympäristöjen näkökulmasta kyseessä on kaksi hyvin erilaista maakuntaa. Siinä missä jo ennestään suuri Pohjois-Pohjanmaa kasvaa, Kainuu kärsii muuttotappiosta ja pienenee. Molempia maakuntia yhdistävät kuitenkin kuntauudistukset ja niiden vaikutus liikuntapaikkojen hoitoon. Pohjois-Pohjanmaan liikuntapaikkojen kunnostukseen varatuista rahoista valtaosa käytetään Oulussa, maakunnan suurimmassa asutuskeskuksessa. Kuvassa Raatin urheilukeskus. Kuva: Hilkka Högström. Kuntatalouden näkökulmasta liikunta on hyvin pieni osa kuntien käyttötaloutta, ja suurin osa liikuntaan tarkoitetuista rahoista käytetään suurissa kaupungeissa. Myös Silventoinen yhdisti liikuntapaikkakysymyksen koulujen lakkauttamiseen: pienillä paikkakunnilla liikuntapaikat sijaitsevat järjestään kouluissa. Kun

9 7 koulu lakkaa toimimasta ja siirtyy yksityisomistukseen, ei kyläläisillä ole enää paikkaa, jossa kokoontua ja harrastaa sisäliikuntaa. Liikuntaympäristöt ovat siis yhä enenevässä määrin kaupunkien ympäristöjä. Miten käy pienten, köyhtyvien ja autioituvien kuntien liikuntapaikkojen? Silventoinen toi keskusteluun vielä huomionsa siitä, ettei Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla liikuntapaikkoja ole juurikaan huomioitu valtakunnallisessa tai maakunnallisissa kulttuuriympäristöinventoinneissa. Tämä kertoo siitä, ettei kulttuuriympäristöalakaan tunnista liikuntapaikkoja kulttuuriperinnöksi. KORJAUSKYSYMYKSET ARVOKESKUSTELUN OSANA Ensimmäisen osio päättyi keskusteluun, johon seminaariyleisö aktiivisesti osallistui. Eniten keskustelua herättivät liikuntapaikkojen korjauskysymykset. Suojeltujen rakennusten korjaamiskäytäntöjä pidettiin kalliina. Todettiin kuitenkin, että kulttuuriperinnön ja liikuntapaikkojen parissa työskentelevien kannattaa vastakkainasettelun sijasta hakea yhteisiä ratkaisuja, sillä loppujen lopuksi tärkeintä on liikuntaympäristöjen jatkuva käyttö. Seminaariyleisö keskusteli myös siitä, miten liikunta- ja urheiluympäristöistä koottua kulttuuriympäristötietoa saadaan levitettyä eteenpäin. Todettiin, että valtakunnalliset tapahtumat, kuten nyt järjestetty seminaari, ovat hyvä väylä tiedon ja kokemusten jakamiseen. Toisekseen todettiin, että kuluvan vuoden aikana tullaan julkaisemaan ainakin kaksi kirjaa liikuntaympäristöistä; Euroopan rakennusperintöpäivien julkaisun lisäksi Hyvinvointi-Suomen liikuntaympäristöt -hankkeen tarkoituksena on tuottaa opas liikuntapaikoista kulttuuriperintönä. LIIKUNTAYMPÄRISTÖARVOT OVAT PUNTARISSA: kasvavissa kaupungeissa, joiden yhdyskuntarakenne tiivistyy. yhdistyvissä kunnissa, joiden palvelu- ja yhdyskuntarakenne muuttuu. asuinalueilla ja kylissä, joissa kouluja lakkautetaan. liikuntarakennuksissa, joiden tarkoituksenmukainen ylläpito, korjaus ja säilyttäminen ovat vaakalaudalla.

10 8 II KORJAAMINEN, LAAJENTAMINEN JA MUUTOKSET Lounaan jälkeen paneuduttiin liikuntaympäristöjen korjaamisen, laajentamisen ja muutosten kysymyksiin esimerkkien kautta. Korjauksissa ja laajennuksissa olennainen osa ovat myös liikuntaympäristöjen arvot ja arvottaminen. Kulttuuriympäristön hoito ja arvottaminen ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa, sillä tie harkittuun ja hallittuun muutoksen nuorissa ympäristöissä onnistuu riittävään tietopohjaan perustuvan arvonmäärittelyn kautta. Jotta kohteen arvot voidaan tunnistaa, täytyy kohde ensin tuntea. Korjaus-, laajennus- ja muutostöitä suunniteltaessa on siis olennaista, että kohteeseen ensin perehdytään, sen arvot määritellään ja vasta sitten mietitään millaisia korjausratkaisuja kohteessa sovelletaan. LIIKUNTAPAIKAT MUUTOKSESSA Iltapäivän aloitti arkkitehti Mikko Lindqvist Helsingin kaupunginmuseosta esittelemällä kaksi helsinkiläistä urheiluympäristöä ja niiden korjaushankkeet. Pirkkolan uimahallin kohdalla 2000-luvun alussa todettiin, että vuonna 1967 valmistuneen rakennuksen betonielementeillä verhotut julkisivut ovat päässeet vuosikymmenten aikana huonoon kuntoon; päädyttiin siihen, että vanhat betonielementit on syytä uusia. Samassa yhteydessä uudistettiin betonirakennetta sekä parannettiin rakennuksen lämmöneristystä. Betonielementtien vaihtaminen ja pienten rakenteellisten muutosten tekeminen muuttivat osin rakennuksen yksityiskohtia. Koska uimahallirakennuksen merkittävä arvo on kuitenkin sen liittyminen laajempaan Keskuspuiston liikuntaympäristökokonaisuuteen, todettiin, että betoniverhouksen perusteellisesti suunniteltu uusiminen ei vaikuta laajemman liikuntaympäristökokonaisuuden arvoon. Uusimista varten tehtiin perusteelliset taustatyöt perehtymällä mm. oleviin betonielementteihin, rakennusselostukseen ja vanhoihin valokuviin. Pirkkolan urheiluympäristön suurimittakaavainen luonne kesti toteutetut ja harkitut muutokset hyvin. Oulunkylän tekojääradan kohdalla kyse oli edellisen kerran vuonna 1997 uusitun kentän uudelleen pinnoittamisesta sekä valaistuksen uusimisesta ja mastovalaisinpylväiden perusparannuksesta. Kentän osalta korjaustyö on jo saatu päätökseen ja valaistuksen osalta töihin ryhdyttäneen vuonna 2013.

11 9 Helsingin Oulunkylän tekojäärata vihittiin käyttöön vuonna Se oli ensimmäinen jääurheilupuisto jossa oli mm. täysimittainen jääpallokenttä, 400 metrin pikaluistelurata ja yleisöluistelukenttä. Systeemiarkkitehtuuria edustavan liikuntapuiston suunnittelu pohjaa moduuliajatteluun. Tekojääradan paikan määrittelevät pylonit sekä valaisinvaijerit, joita nyt suunnitellaan korjattaviksi. Oulunkylän liikuntapuisto, kuten kaikki aktiivisessa käytössä olevat liikuntaympäristöt, vaatii korjaus- ja muutostöitä. Lindqvist totesikin, että olennainen paikkaan liittyvä elementti on käytön tuoma henki. Myös arkkitehti Mikko Jaatisen (Arkjaatiset Oy) esimerkki Tampereen Varalan vuonna 1909 käynnistyneen Suomen vanhimman urheiluopiston rakentumisvaiheista oli esimerkki liikuntaympäristöstä muutoksessa. Varalan urheiluopiston rakennuskannassa näkyy urheiluopistorakentamisen ilmiön koko kehityskaari kansalaistoiminnan ajasta ministeriön ohjaamaan opistoon asti. Suojeltujen rakennusten lisäksi alue liittyy suojeltuun Natura-alueeseen sekä Pyynikinharjun suojeltuun rakennettuun kulttuuriympäristöön. Vaikka urheiluopiston alue on tiivistynyt ja siellä on tehty muutoksia jatkuvasti, on kokonaisuus säilynyt yhtenäisenä, sillä alueeseen kuuluu ainoastaan muutamien, eri aikoina alueelle suunnitelleiden arkkitehtien töitä. Arkkitehti Katri Jaatisen suunnittelema Varalan urheiluopistoalueen rantasauna. Kuva: Hilkka Högström. Arkkitehdit Mikko ja Katri Jaatinen ovat toimineet Varalassa jo parinkymmenen vuoden ajan. Heidän suunnitteleminaan alueelle on rakennettu mm. uudet rantasaunat sekä ravintola. Esimerkiksi rantasaunan kohdalla paikalta purettiin uuden tieltä vanha rantasauna. Esitelmä oli esimerkki alueesta, jonka rakennukset ja rakenteet ovat kovalla

12 10 käytöllä ja jatkuvassa muutoksessa. Tällaisessa dynaamisessa ympäristössä on valintaa säilytettävien ja väistyvien rakennusten välillä joskus tehtävä. Mikko Jaatinen päätti eläväisen puheenvuoronsa pohdintaan nuoren rakennusperinnön suojeluperusteista. Eri ryhmillä, kuten suojeluviranomaisilla ja käyttäjäkunnalla, on erilaiset tavat arvottaa rakennettua ympäristöä. Jaatisen mukaan 1960-luvun rakennuskantaan liittyy tänä päivänä jossain määrin nostalgiaa, jota eivät tavalliset kansalaiset saati grynderit välttämättä ymmärrä. Jaatinen esittikin seminaariväelle kysymyksen: mikäli suojelun kriteerinä pidetään rakennuksen 50 vuoden ikää, ovatko Varalan tapauksessa myös 1970-luvun arkirakennukset, joita alueella on runsaasti, jo pian suojelun arvoisia? Kolmas kohde-esittelyn pitänyt puhuja oli arkkitehti Kimmo Lintula Arkkitehtitoimisto K2S Oy:stä. Lintula on toiminut pian kymmenen vuoden ajan Olympiastadionin eri korjaus- ja muutostöissä samaan tapaan kuin Jaatiset ovat toimineet Varalassa. Seminaarissa todettiin, että suunnittelutöiden tilaamisessa samalta, kohteen jo entuudestaan tuntevalta arkkitehdilta, on etunsa. Olympiastadionin kohdalla puhutaan jo monumentaalistatuksen saaneesta kohteesta. Nuoren rakennusperinnön suojelun näkökulmasta onkin kiinnostavaa, että kun K2S Oy:n suunnittelema, vuonna 2003 arkkitehtuurikilpailun voittanut ehdotus itäkatsomon katokseksi valmistui paria vuotta myöhemmin, suojeltiin se samassa yhteydessä kuin Olympiastadion rakennussuojelulailla. Seminaarin jälkeen osallistujilla oli mahdollisuus tutustua Olympiastadion vastikään restauroituun selostamoon (kuvassa etualalla) restaurointia valvoneen Museoviraston yliarkkitehti Pekka Lehtisen johdolla. Kuva: Aura Kivilaakso.

13 11 Esimerkkinä mutkikkaasta, mutta lopulta onnistuneesta korjaustyöstä Lintula kertoi Olympiastadionin selostamon vastikään valmistuneesta restauroinnista. Mutkikkaaksi työstä teki se, etteivät projektin lähtötiedot kertoneet, miten mittavia vaurioita rakenteisiin lopulta kätkeytyi. Purkutöiden yhteydessä huomattiin, että rakenteet olivat kärsineet odotettua mittavammista kosteusvaurioista. Betonirakenteiden kuivaamiseen meni kauan, ja kaikki orgaaninen aines piti poistaa. Lisäksi huomattiin, että uloimmat ikkunat ovat syöpyneet pahoin, mistä johtuen ne täytyi uusia. Uusien kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi ikkunoiden rakennetta muutettiin. Vanha selostamo saatiin silti restauroitua alkuperäistä arkkitehtuuria, mittakaavaa ja detaljeja kunnioittaen. Olympiastadionin kohdalla on todettu, että kohteessa suojeltua ei ole pelkkä aineellinen ympäristö, vaan suojelupäätöksen mukaan myös rakennuksen käyttötarkoitus on säilytettävä. Kimmo Lintulan mukaan suunnittelun lähtökohdaksi onkin otettu, että uudet toiminnot sopeutetaan rakennukseen siten, että kokonaisuus toimii ja samalla Olympiastadionin olemus säilyy. AVUSTUKSET LIIKUNTAYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMISEN TUKENA Seminaaripäivän toisen osuuden päätti rakennustarkastaja Mauri Peltovuori opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksiköstä puheenvuorollaan avustuksista, jotka kuuluvat yhtenä olennaisena osana OKM:n liikuntapaikkoihin liittyvään politiikkaan. Peltovuoren mukaan OKM:n liikuntapaikkapolitiikan tavoitteena on kansan liikunta-aktiivisuuden kehittäminen, ja tavoitteeseen pyritään liikuntapaikkoja kehittämällä. Valtio ohjaa liikuntapaikkojen kehittämistä neljällä tavalla. Niin sanotun normiohjauksen lisäksi OKM jakaa avustuksia liikuntapaikkojen rakentamishankkeisiin, kehittää aiheeseen liittyvää tietovarantoa ja harjoittaa ns. informaatio-ohjausta. Tärkeään asemaan nousee siis niin taloudellinen tuki kuin tietopääoman lisääminen ja sen jakaminen alan toimijoille. Tiedollinen ja taloudellinen tuki yhdessä toimivat kannustimina liikuntapaikkarakentamisen laadun parantamiseen. Laatua kehitettäessä keskitytään niin toiminnalliseen, terveydelliseen, taloudelliseen, turvalliseen, ekologiseen, eettiseen kuin esteettiseenkin laatuun liikuntapaikoilta vaadittava laatu on siis varsin monitahoinen käsite. OKM osallistuu laadun kehittämiseen erilaisin ohjauskeinoin. Esimerkiksi vuonna 2011 avustusten myöntöperusteissa painotettiin mm. liikuntapaikan palvelukykyä suhteessa käyttäjäryhmien laajuuteen, kunnan tai kuntayhtymän määräämisvaltaa hankkeessa sekä hankkeen suhdetta liikuntapaikkojen kysyntään alueella.

14 12 Valtio liikuntarakentamisen linjaajana - julkaisu kertoo osaltaan tukipäätösten taustalla vaikuttavista teemoista. Kuva: Liikuntatieteellinen Seura. Vaikka avustuksia haetaan enemmän uudis- kuin korjausrakentamiselle, myönnetään niitä silti enemmän liikuntapaikkojen peruskorjaukseen, mikä on OKM:n puolelta selvä painotusasia. Peltovuori totesi asiana, johon OKM:n ei ole toistaiseksi voinut vaikuttaa, että avustuksia haetaan järjestään enemmän Etelä- ja Länsi-Suomeen kuin muualle Suomeen. Kainuun kohdalla tilastossa näkyy aukko, mikä ei suinkaan ole peräisin ministeriön tekemistä linjauksista. AKTIIVISESSA KÄYTÖSSÄ OLEVISSA LIIKUNTAYMPÄRISTÖISSÄ: käyttö, ylläpito ja korjaukset edistävät historiallisten arvojen säilymistä. muutokset ja uudistukset ovat jatkuvia, ja niiden suunnittelun tulee perustua olemassa olevan ympäristön arvojen tuntemiseen.

15 13 III MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU Seminaarin viimeisessä osiossa keskityttiin liikuntapaikkojen asemaan kaavoitushankkeissa muuttuvassa yhteiskunnassa. Liikuntapaikkojen tulevaisuuteen vaikuttavat yhtä lailla kuntaliitokset kuin palvelu- ja kaupunkirakenteiden muutokset. Osion aloitti Hilkka Högström esittelemällä liikuntaympäristöjä hallinnonalojen välimaastossa. Esimerkiksi valtakunnallisia urheiluopistoja on Suomessa yhteensä 11 kappaletta, mistä vanhin on seminaarissa aiemmin esitelty Varalan urheiluopisto Tampereella. Kaikki urheiluopistot sijaitsevat kauniissa luonnonympäristössä yleensä kaavoittamattomilla alueilla, mutta suurten muutospaineiden alaisina. Muina keskusjohtoisen rakentamisen tuotoksina Högström mainitsi mm. korpivaruskunnat, kansallispuistot ja kansalliset kaupunkipuistot. Tänä päivänä liikuntapaikkarakentaminen, erityisesti laskettelu-, ratsastus- ja golfkeskukset, ovat yhä enemmän yksityistä liiketoimintaa. Nastola, Pajulahden urheiluopiston Nikula-halli. Kuva: Hilkka Högström. LIIKUNTAPAIKAT INVENTOINNEISSA JA YLEISKAAVASSA Lahden kaupungin puolesta seminaarissa puhuivat tutkija Riitta Niskanen Lahden kaupunginmuseosta sekä Lahden yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki kaupunkiin laaditun yleiskaavan näkökulmasta. Aluksi Riitta Niskanen kertoi liikuntapaikkojen huomioimisesta rakennusinventoinneissa, joita Lahdessa on tehty kaksi: ensimmäinen vuonna 2000 ja toinen vuonna Näistä aiempi käsitti ennen vuotta 1946 rakennetut alueet; kohteet oli käsitelty rakennustyypeittäin keskittyen niiden historiallisiin, arkkitehtonisiin ja

16 14 harvinaisuusarvoihin. Vuoden 2012 inventointi valmistui parahiksi, että sen tietoja voitiin hyödyntää myös yleiskaavan laatimisessa. Vuoden 2000 inventoinnissa laajempaa urheilualuekokonaisuutta edusti Lahden urheilustadion, minkä lisäksi inventointiin sisältyi useampia urheilurakennuksia. Vuoden 2012 inventoinnissa mukaan oli otettu samat kohteet kuin edellisessäkin inventoinnissa sekä 1946 jälkeen rakennettuja kohteita. Siinä mukana olivat historiallisen ja/tai arkkitehtonisten arvojen perusteella Urheilukeskus, Kisapuisto, Urheilutalo ja Purjehdusseuran paviljonki. Harvinaisuuden perusteella mukaan oli otettu ravirata, tanssilava, hiihtomaja sekä ulkoilumaja. Muihin kohteisiin sisältyvinä liikunnan tiloina Niskanen mainitsi kaksi kouluihin 1950-luvulla rakennettua uimahallia sekä asuinalueet, joiden alkuperäiseen asemakaavaan on sisältynyt urheilukenttä. Lahden kaupungin tunnuskuvana ovat Salpausselän hyppyrimäet. Kuva: Lahden kaupunginmuseo/ Tiina Rekola. Yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki syventyi puheenvuorossaan edellä mainittuun vuoden 2012 inventointiinkin liittyvän yleiskaavan, Lahden yleiskaava 2025:n, laatimisprosessiin. Kaavan laatimisen lähtökohtana on ollut Lahden kaupungin strategian visio: Lahti on houkutteleva ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Yleiskaavaan on myös lisätty ns. arkkitehtuuripoliittinen määräys, jonka mukaan maankäytössä ja rakentamisessa tulee ottaa huomioon esteettiset arvot: elinympäristön viihtyvyys ja luontoyhteys. Yleiskaavaan on sisällytetty myös liikuntaympäristöjä koskevia suunnitteluohjeita. Palomäki kertoi puheenvuorossaan myös siitä, miten rakennusinventoinnit viedään jatkossa yleiskaavaan paikkatietoaineistona niin, etteivät ne jää kaavan valmistuttua pelkästään hyllyn täytteeksi. Inventointeja on mahdollista hyödyntää laadittaessa yleiskaavan toteutusohjeita, minkä lisäksi niitä suunnitellaan liitettäväksi myös kaava-

17 15 aineiston metatiedoiksi. Nykyinen tietotekniikka mahdollistaa erilaisten aineistojen linkittämisen sähköisestä arkistosta karttaan paikkatiedoiksi alueina tai kohteina, mikä tekee inventoinneista entistä saavutettavampia ja käytettävämpiä myös jatkossa, kaavan jo valmistuttua. Nämä suunnitelmat herättivät kiinnostusta seminaariyleisössä. ASUKKAIDEN KOKEMUKSIA LIIKUNTAYMPÄRISTÖISTÄ Viimeisen varsinaisen puheenvuoron piti vanhempi tutkija Anna Strandell Suomen ympäristökeskuksesta aiheella liikuntaympäristöt asukasbarometreissä. Suomen ympäristökeskus toteutti vuonna 2010 laajan, yli asukkaan taajamien asukkaille suunnatun kyselyn osana ympäristöhallinnon elinympäristön laadun seurantaa. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää asukkaiden asuinympäristölleen asettamia toiveita ja tarpeita. Teemoina olivat asuinympäristön laatu, palveluiden saatavuus, virkistys ja ulkoilu, liikkuminen ja liikenne, sosiaalinen ympäristö ja osallistuminen, ympäristöystävällisyys asumisvalinnoissa sekä asumistoiveet. Kysyttäessä asuinalueiden viihtyvyys- ja epäviihtyvyystekijöistä, liikuntaympäristöt eivät sellaisenaan nousseet vastauksissa vallitsevaan asemaan. Tärkeimmäksi viihtyvyystekijäksi nimettiin rauhallisuus ja toiseksi tärkeimmäksi luonnonympäristö näistä molemmat liittyvät ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksiin. Barometrin perusteella sekä liikenteeseen liittyviä ongelmia että sosiaalisia häiriöitä on eniten tiiviisti rakennetuilla alueilla, kerrostaloalueilla ja suurissa kaupungeissa. Ne vaikuttavat paljon myös asuinalueen liikuntaympäristöön; onko liikenteen ja sosiaalisen ympäristön kannalta esimerkiksi turvallista lenkkeillä, pyöräillä ja lasten leikkiä ulkona. Ulkoilumahdollisuuksien puute sinänsä oli hyvin harvoin kolmen merkittävimmän epäviihtyvyystekijän joukossa, sillä vain 1,3 % vastaajista mainitsi sen. Lenkkeilijä Seurasaaren kansanpuistossa. Kuva: Hilkka Högström.

18 16 Asuinalueiden puisto- ja ulkoilualueisiin oltiin yleisesti hyvin tyytyväisiä, vastaajista 94 % oli näihin joko erittäin tai melko tyytyväinen. Erot erityyppisillä alueilla asuvien vastaajien välillä olivat hyvin pieniä. Suomalaisilla asuinalueilla vahvuutena onkin myös kansainvälisesti vertaillen virkistysalueiden hyvä saavutettavuus, sillä jopa tiiviisti rakennetuilla kerrostaloalueilla puistoja tai ulkoilualueita on yleensä kävelymatkan päässä. Tutkimuksissa on todettu, että 300 metrin etäisyys tai enintään 5-10 minuutin kävelymatka kotoa viheralueelle on kriittinen raja, jonka jälkeen viheralueen virkistyskäyttö selvästi vähenee tai auton käyttö virkistysalueelle siirtymiseksi lisääntyy. Asukasbarometrin perusteella selvisi, että urheilukenttiä käyttävät enemmän miehet kuin naiset. Toisekseen urheilukenttiin oltiin tyytymättömämpiä kuin puisto- ja ulkoilualueisiin. Myös asuintalon piha herätti enemmän tyytymättömyyttä, erityisen tyytymättömiä pihaansa olivat kyselyssä tiiviiden kerrostaloalueiden asukkaat. Siinä missä omakotitaloissa asuvista 87 % kertoi oleskelevansa pihalla useamman kerran viikossa, kerrostaloissa asuvista näin kertoi tekevänsä ainoastaan 16 %. Myös kevyen liikenteen liikkumisympäristö koettiin miellyttävimmäksi pientaloalueilla, missä on rauhallisempaa, vähemmän liikennettä ja sosiaalisia häiriöitä kuin kerrostaloalueilla, sekä yleensä hyvin kevyen liikenteen väyliä. Barometrin tulokset kertovat, että luonnonympäristö ja ulkoilumahdollisuudet ovat tärkeitä asuinalueiden viihtyvyystekijöitä ja niihin ollaan pääasiassa tyytyväisiä. Luontoyhteyden rinnalla asuinalueille toivottiin lisää sisäliikuntatiloja, urheiluhallia ja uimahallia. Verrattuna edelliseen, vuonna 2004 toteutettuun barometriin, sisäliikuntatilojen suosio onkin selvästi kasvanut. LIIKUNTA-ALUEIDEN INVENTOINNISSA TARKASTELLAAN: alueita osana koko kunnan tai sen osan rakentumista (kunnan kasvu ja kehitys, kaavoitushistoria, aluesuunnitelmat, oppilaitokset, elinkeinorakenne). liikuntaympäristöjä aluekokonaisuuksina ja verkostoina (maankäytön historia, maisemarakenne, - kuva ja -tila). liikunta- ja urheilupuiston tilasommittelua, sisäisiä ja ulkoisia liikkumis- ja liikennejärjestelyjä, teitä ja reittejä, viherrakentamista, pengerryksiä ja kasvillisuutta, näkymiä, rajoja ja aitoja, valaistusta, siltoja, opasteita, laitureita. kenttiä, ratoja ja liikuntarakennuksia (katsomot, kioskit, pukukopit, paviljongit, hallit) osana liikunta- ja urheilupuiston kokonaisuutta.

19 17 YHTEISTYÖSTÄ VOIMAA Kevätseminaarin aihe oli ajankohtainen, sillä vuosi 2012 on monella tapaa liikunnan ja urheilun vuosi. Liikuntaympäristöt ovat syksyllä järjestettävien Euroopan rakennusperintöpäivien teema, ja 2012 on myös olympiavuosi kesällä järjestetään olympialaiset Lontoossa. Seminaarissa Rakennettu hyvinvointi -hankkeesta todettiin hyväksi se, että hankkeessa on keskitytty arvojen tapauskohtaiseen harkintaan; nuorta ympäristöä on vaikeaa, ellei mahdotonta, arvioida massana. Eri teemojen tutkiminen ja tiedon lisääminen tarjoavat kättä pitempää tapauskohtaiseen harkintaan. Lisäksi yleisön joukosta toivottiin, että Rakennettu hyvinvointi -hanke voisi tuoda enemmän esiin esimerkkejä hyvistä ja onnistuneista nuorta ympäristöä koskettaneista tapauksista. Seminaarin päätteeksi omat kiitoksensa lausuivat rakennusneuvos Risto Järvelä opetusja kulttuuriministeriöstä sekä tutkimus- ja julkaisupäällikkö Teijo Pyykkönen Liikuntatieteellisestä Seurasta. Järvelä korosti, että käyttö on liikuntaympäristöjen parasta suojelua. Suojellussakin kohteessa täytyy korjata alkuperäisessä rakenteessa ilmenneitä rakennusteknisiä virheitä. Järvelä totesi Museoviraston ja Liikuntatieteellisen Seuran yhteisen tutkimushankkeen ajoittuvan juuri oikeaan aikaan. Pyykkönen jatkoi korostamalla, että tiedon lisäämisen rinnalla hanke toimii myös kulttuuriympäristö- ja liikunta-alan välisenä sillanrakentajana. Näillä eväillä Rakennettu hyvinvointi -hanke suuntaa eteenpäin; syysseminaari 2012 järjestetään Tampereella yhteistyössä Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa. Seminaarissa käsitellään tuolloin maaseudun modernisaatiota sotien jälkeisessä Suomessa. Laskettelukeskuksen hissejä Ounasvaaran huipulla Rovaniemellä. Kuva: Hilkka Högström.

20 18 RAKENNETTU HYVINVOINTI- TYÖRYHMÄN YHTEYSTIEDOT MUSEOVIRASTOSSA Elisa El Harouny, intendentti Johanna Forsius, intendentti Hilkka Högström, erikoistutkija Sirkkaliisa Jetsonen, yli-intendentti Minna Perähuhta, yli-intendentti