Seljänteen Sanomat. LC Kangasala/Harjula tiedotuslehti. Numero 2/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seljänteen Sanomat. LC Kangasala/Harjula tiedotuslehti. Numero 2/2009-2010"

Transkriptio

1 Seljänteen Sanomat Numero 2/ Kauden hallitsijapari pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin Kangasalan uuden uimahallin kokoustiloissa. Tässä me muka syvennymme paperitöihin emmekä ole huomaavinamme illan emäntäämme Heiniä. LC Kangasala/Harjula tiedotuslehti

2 HYVÄ LEIJONA-VELJET Oli ilo huomata kuinka paljon meitä oli viime kokouksessa paikallisessa uimahallissamme Kuohussa. Saimme annoksen tietoa uimahallista ja myös leijona-asiaa korkeammalta taholta piirikuvernööriltä ja lohkon puheenjohtajalta. Kuka muistaa vielä paljonko uimahalli painaa? Lempäälän suur PNAT:ssa saimme Samin ja Martin kanssa koulutuksen kauden tehtäviimme ja niiltä tiimoilta onkin herännyt uusia ideoita, joita kokouksessakin esitellään. 30-vuotis juhlamme lähestyy lujaa vauhtia, toimikunta tekee työtä järjestelyjen eteen, mutta muistutan että myös meillä kaikilla on iso osa juhlan onnistumissa. Kirja- ja taulumyynti vaatii vielä loppurutistuksen, jotta voimme osoittaa hyväntekeväisyyttä juhlassa rahalahjoitusten antamisella. Hyvät ideat ovat nyt arvokkaita, kirjoja riittää vielä! Kokouksiin ja aktiviteetteihin liittyen PNAT:ssa esitettiin mielenkiintoinen kaavio, vanha tuttu jäävuori, jossa ylhäällä on 10% klubin leijonista, aktiivisia tekijöitä, seuraavana on 20% tekijöiden tukijoita, seuraavana 50% mukana seurailijoita ja viimeisenä 10% klubin leijonia jotka ovat tietämättömiä klubin toiminnasta. Lopuksi haluan peräänkuuluttaa erilaisten aktiviteettien perään, niitä tarvitsemme, itse yritän tehdä parhaani niiden löytämiseen ja uskon, että niin myös koko klubin leijonat. Polkutalkoot oli erinomainen aktiviteetti. -We Serve- Tommi 2

3 ONKO 30 PALJON VAI VÄHÄN? Olemme tietoisesti pitäneet klubimme keskimääräistä suomalaista klubia suurempana. Tähän 30 Veljeä on riittänyt enemmän kuin hyvin, koska Leijonien määrä ja erityisesti klubien keskimääräinen jäsenmäärä liukuu hitaasti, mutta varmasti alamäkeä. Meille se on ollut sopiva määrä, ei vähiten sen takia, että sitä on aika helposti voitu pitää yllä. Hämmästyin PNAT-kokouksessa, että E-piirin klubeissa onkin keskimäärin 30 jäsentä eli sama kuin meillä. Klubien koko vaihtelee aika suurella välillä. On surkeita, mutta on yllättävän monta nelosella alkavaa jäsenmäärää. Tästä tuli ajatus, että voisimme asettaa tavoitteeksijäsenmäärän kasvattamisen ihan aikuisten oikeasti. Hyvä myyjä myy asiakkaalle hyvän mielikuvan! Kaikki tietävät, ettei Leijonien mielikuva ole vetävä. Eikö silloin meidän tärkein tehtävä ole myydä hyvä mielikuva? Meillä täytyy olla muistissa asiakkaita, ystäviä, tuttavia ja sukulaisia, joilla on keski-ikäisiä miespuolisia jälkeläisiä. Kaiva edes yksi muististasi ja anna kontaktitiedot jäsentoimikunnalle. Ensimmäistä kertaa meillä on jäsenhankinta järjestetty. Listalla on monta lupaavaa nimeä, joita työstetään. Uusia "liidejä" tarvitaan työstettäväksi. Ei millään muullakaan alalla kauppa tule itsestään, ei myyjä missään pääse "kämmentämään renkaanpotkijaa". Tosiasia kuitenkin on, ettei edes Heimon jättämää aukkoa ole saatu umpeen. Yhdistyksen iäksi 30 vuotta on paljon yhden perusmiehityksen varassa. Jos saadaan uutta porukkaa, se on vasta alku. Leijona-työ, kuten kaikki muukin mielekäs järjestötyö, lisää ikää ja antaa laatua elinvuosille. Kuitenkin kokemukset viittaavat siihen, ettei aivan loputtomiin. Eihän Kekkonenkaan kestänyt presidenttinä kuin 25 vuotta. Nyt on uuden nuoren pressan vedolla hyvä mahdollisuus varmistaa 30 vuoden työn jatkuvuus. mpz P.S. Kiitos Jotelle ja Samille lehdykäisen avustamisesta P.P.S. Tämä lehti on luettavissa myös nettisivuiltamme.! 3

4 KAUDEN AVAUS Kausi alkoi poikkeavissa puitteissa, Kangasalan uudessa uimahallissa. Ehkä kokouspaikkakin veti Veljiä ja Ladyja paikalle poikkeuksellisen paljon, joka tapauksessa Ladyjäkin oli peräti 14. Se on takavuosien huipputasoa. Perinteisesti kuvernööri, nyt Ilkka Kivelä Lempäälästä, juhlisti kauden ensimmäistä kokousta. Myös lohkari Tommi Kokkila Pälkäneeltä oli paikalla. Kokousesitelmän piti uimahallin toimitusjohtaja Heini Tolppa. Onneksi vihdoin 20 vuoden aktiivisen jahkaamisen jälkeen meillä on nyt uimahalli. Esitys oli hyvä ja niin olivat pöperötkin. Ladyt istuvat ja ihmettelevät Heinin esitystä. Hienoa, että näin moni Lady oli kauden avauksessa. LC Näsinneulan Leijonat presidentti Eija Murtola, Ulla Giss-Vuorinen, Kerttu Haaparanta, Maj-Lis Petrell ja Tuija-Leena Juutilainen ryöstivät kehvelit Arnen Tiukun meiltä! 4

5 PNAT Nykyisen kuvernöörimme Ilkka Kivelän oiva tuuma oli järjestää yhdessä virkailijoiden jatkokoulutus ja piirin PNATit samassa tilaisuudessa. Idea toimi erinomaisesti. Paikalle oli kierinyt yhteensä 180 Jellonaa 61 klubista. Jälki-ilmoittautuneita oli niin paljon, että soppatykistä loppuivat laukaukset. Tunnelma oli myönteinen ja kannustava, lisäksi kokouksen anti oli arkistomiesten työtä helpottavaa. Lempäälän Hakkarin koulu sopi hyvin kokouspaikaksi. Nyt Leijonissa alkaa olla vakavia oireita siitä, että vuosikausien matalapaineesta ja turhan takkuamisesta (vihdoin) hankkiudutaan eroon. Tästä oli merkkejä myös Valkeakoskella ja Haminassa. Auttaisiko tämä imu meitäkin niin, rahaa alkaa sataa laariin nukkuessamme? Kokous aina kokous, mutta papusoppa on tärkeämpää! Onneksi Tommi ja Sami nuoruuden ketteryydellä saivat hinattua iän kangistaman Lepattavan Reportterinkin jonon siihen päähän, missä paparia jaettiin! Hakkarin koulun auditorio toimi yhteisten istuntojen paikkana hyvin, nykyisestä opetusryhmäkoosta johtuen luokkatilat ovat onnettoman pieniä raavaille ukoille ja hyvin syöneille mammoille. 5

6 HALLITUS ISTUU Tommi esitti toimintasuunnitelmassa, että hallitus tekee työt ja klubi päättää. Näinhän sen olisi aina pitänyt olla. Vielä parempi versio olisi, jos toimikuntien puheenjohtajat näkisivät asian niin, että asiat voitaisiin valmistella ja sovituin osin tehdä toimikunnissa. Keskeinen ponnistus on saada pari uutta nuorta Veljeä kööriin mukaan. Nyt meillä on pressan, rahurin ja sihteerin valmisteleva valiokunta, joka valmistelee hallituksen kokoukset. Seuraavasta kuukaudesta alkaen ennen hallituksen kokousta sähköitse toimitetaan kaikille tiedoksi edellisen kokouksen pöytäkirja ja seuraavan kokouksen esityslistan luonnos. Sillä toivottavasti saadaan lisää tehoja kokouksiin, jolloin niistä tulee mukavampia ja jää aikaa esitelmille ja yhdessäoloon. Hallituksen kokoukset pidetään Mobilian kahviossa helpon ja yksinkertaisen logistiikan takia. Kokoukseen oli kertynyt nyt peräti 11 Veljeä, mikä antaa asioiden pohtimiseen aika laajan kaikupohjan. Myös siitä on saatu positiivista palautetta, että hallitus kokoontuu eri viikonpäivänä kuin kuukausikokous. Tällä kertaa suureen määrän osittain vaikutti se, että valmisteltiin marraskuussa pidettävää vuosikokousta. Hallituksen kokouksessa oli hallituksen jäseniä, paikkaajia ja viime kauden hallituksen jäseniä. Tilaa olisi vielä monelle lisää. 6

7 EUROOPPA FORUM , Tampere-talo Vuosittainen Europa Forum 2009 lions-kongressi järjestettiin tänä vuonna 55. kertaa. Suomen lions-organisaatio oli ottanut järjestelyurakan vastaan 27 vuoden tauon jälkeen ja toimivaksi kongressikeskukseksi oli valittu Tampere-talo. Sain kunnian edustaa omaa klubiamme ja päästä tunnustelemaan suuren luokan kansainvälisen jellonakongressin tunnelmaa. Eri kansallisuudet olivat edustettuina erittäin laajasti ja tietty Euroopan alueen Lionsit olivat edustettuina kattavasti. Kongressin kantavana teemana ollut "Connecting Generations" eli Yhdessä yli ikärajojen oli poikinut monenlaista ohjelmaa, jotka peilasivat teemaa muun muassa seminaarien kautta joissa käsiteltiin yhteiskuntaa, johtamista, nuorisoa & Leoja, Lions arvoja aamusta iltaan kolmen päivän aikana. Oli huojentavaa ja jopa terapeuttista kuulla ja nähdä, että Lionit Suomessa ja Euroopan laajuisestikin kokevat samantyyppisiä ongelmia kuin oma klubimme Lions-toiminnassa ja sitä kautta myös laajamittaisia suunnitelmia ongelmien ratkaisuun ja Lions-toiminnan jatkuvuuden takaamiseen oli nähtävillä: Lions-näkyvyyden parantaminen, uudet palvelumuodot, nuorison mukaan saaminen vahvemmin ja näihin liittyvä tavoitteellinen johtaminen keskeisimpinä kehitysalueina. PDG, Prof. Harri Westermarck: "Leadership Challenges in Modern Society" 7

8 VUOSIA KASAANTUU Viime kausi meni hienosti ja oli varmasti yksi historiamme mukavimmista. Kauden pressa Seppo J. eli Seppo II selvisi siitä vanhentumatta, mutta heti kauden jälkeen nakki napsahti! Vuosikymmeniä tuli täyteen. Olimme aika suurella joukolla (= kahdeksan Veljeä ja kolme Ladyä) onnittelemassa. Ehkä taustalla vaikuttaa se, että olemme tällä iällä havainneet, että on kiire hankkia puhemies, jolla on suhteet kunnossa oikeaan suuntaan, ettei tarvitse kärvistellä ikuisessa tulessa. Suoraman seurakuntatalo oli mukava ympäristö ja lasten esiintyminen oli hienoa kuultavaa. Tärkeintä kuitenkin aina on, että eväät ovat hyvät. Nyt ainakin oli ja vielä hienosti tarjoiltuna. Tommi kiikuttaa viiriä ja Anneli yhdistettyä kukkapuskaa ja eväsannosta. Paljon vaan hyviä vuosia, terveyttä ja työniloa Seppo J.:lle. Tommi yllätti meidät kaikki hyvällä sananvalinnallaan, mitä Seppokin näyttää hämmästelevän. Sepon Lady sentään pysyi tyynenä. Onnittelijatkin ymmärsivät asettua niin tiiviiseen ryhmään, että mahtuivat kameran ruutuun. 8

9 ESITYSLISTA LC Kangasala/Harjula Kuukausikokous 5. lokakuuta 2009 klo Mobilia 1. Kokouksen avaus Leijona-marssi 2. Laillisuus, päätösvaltaisuus, läsnäolijat 3. Kokousesitelmä Martti Piltz: "Koulutiellä" Ruokailu 4. Alueen puheenjohtajan puheenvuoro 5. Päätösasiat Taulukauppa/leijonahuuto Kirjakauppa Kesän 2010 teatterin lippumyynti PTS-toimikunnan perustaminen Lions-päivä to, Verenpainemittari 6. Tiedotusasiat Leevi Palautteet Samin raportti Eurooppa Forumista Suur-PNAT Leijonien kirkkopyhä Vuosikokouksen valmistelujen tilanne Joulukorttikauppa Toimikuntien raportit 30-vuotisjuhlatmk Juhlatmk Quest-teatteri Talous tmk Heimon ero 7. Seuraavat kokoukset Hallituksen kokous Mobbarin KAHVIOSSA, KE klo Vuosikokous Mobbarissa, klo kutsu tulee erikseen Kuukausikokous Mobbarissa, klo Muut asiat ARS-adressien pakkomyynti ja -maksu 9. Kokouksen päättäminen 9

10 PÖYTÄKIRJA LC Kangasala/Harjula Kuukausikokous 7. syyskuuta 2009 klo Uimahalli Kuohu Ruokailu Kokousesitelmä: Heini Tolppa, Kangasalan Uimahalli Kuohu Heini kertoi uimahallin taloudesta ja ensimmäisten kuukausien kokemuksista. 1. Kokouksen avaus Presidentti Tommi Helenius avasi kauden ensimmäisen kokouksen. Leijona-marssi laulettiin 2. Laillisuus, päätösvaltaisuus, läsnäolijat Todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Läsnäolo% Vierailijoiden puheenvuorot Piirikuvernööri Ilkka Kivelä esitteli itsensä, kauden toiminta-ajatuksia ja vaalilauseensa: "Uudistamme yhdessä" ja "Vierivä kivi ei sammaloidu" Lohkon puheenjohtaja Tommi Kukkola esittäytyi. Leevi esitti kesätarinan (ja lihoi) 4. Päätösasiat Kokouspäivät Päätettiin kokouspäivät erillisen listan mukaisesti; seuraavaan kokoukseen valmistuu taskukalenteri Toimintasuunnitelma Hyväksyttiin SS-lehdessä julkaistun mukaisena. Hallituksen taloudellisen toimivallan rajaksi päätettiin 300 euroa. Eurooppa forumin osallistujat Sami Dahlman Leijonien kirkkopyhän toimihenkilöt Sunnuntai 4.10.: Eino ja Veli (+Roineen Veljet) kolehdin hoitajiksi, Esko lukijaksi Taulujen huutokauppa Seppo H. meklaroi 25.9 Oktoberfestissa Mobiliassa Joulukorttikaupan hoitaminen Reijo Helenius hoitaa Kesän 2010 teatterin lippumyynti Päätettiin osallistua, asian hoito jäi kesken Jyrkin poissa ollessa. Kaskukirjan myynti Valtuutettiin Pentti A. myymään kuntaan sopivaan hintaan 10

11 5. Tiedotusasiat Nettilehti/Web-sivut Tiedotussihteeri kertoi, että SS-viesti on klubin nettisivuilla ja siitä tulee värillinen, jos vehkeet toimivat. Paperiversio toimitetaan entiseen tapaan. Esityslista pyritään toimittamaan sähköisesti Veljille ennen kokousta. Vuosikokouksen valmistelut Kokous marraskuun kuukausikokousajankohtana. Toimintakertomus valmiiksi seuraavaan kokoukseen mennessä. Tilinpäätös seuraavaan kokoukseen mennessä. Kutsu tulee kaikille Veljille joko sähköitse tai postitse. Toimikuntien tiedotukset Jäsentoimikunta Seppo J:llä on kuuden nimen lista Juhlatoimikunta Seppo K.; Teatteriretki Mobilian kabareeseen helmikuussa Taloustoimikunta Sami D.; rahaa näkynyt tileillä jonkin verran PNAT-kokoukset 26.9 Lempäälä Tommi, Martti ja Sami, Pälkäne, Kostiankievari, klo 18.30, Kangasala, Mobilia, klo Seuraavat kokoukset Hallituksen kokous Mobbarin kahviossa, keskiviikkona klo Vuosikokous Mobiliassa keskiviikkona, 5.10., klo Kuukausikokous Mobbarissa, klo Muut asiat * Klubimestari hoiti arpajaiset: voittaja Jouko Heikkinen * Veli Mauno kauppasi ARS-adresseja ja totesi, että seuraavassa kokouksessa koittaa maksun aika. * Veli Jote kertoi mahdollisista tarpeista palveluaktiviteetteihin veteraaneille. * Veli Seppo J. täydensi syntymäpäiväkutsua: keskiviikko, klo * Veli Antero esitti tarkistettavaksi vuosikirjan osoitetiedot * LC Näsinneulan leijonat: Presidentti Eija Murtola, Ulla Giss-Vuorinen, Kerttu Haaparanta, Maj-Lis Petrell ja Tuija-Leena Juutilainen esittäytyivät ja ryöstivät kehvelit Arnen Tiukun meiltä! 8. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

12 SEURAAVAT KOKOUKSET LC Kangasala/Harjulan vuosikokous (erillinen kutsu tulee) Mobiliassa, maanantaina 2. marraskuuta klo Marraskuun kuukausikokous Mobbarissa, 2.marraskuuta. klo Hallituksen kokoukset ovat Mobilian KAHVIOSSA klo KESKIVIIKKONA 28. lokakuuta KESKIVIIKKONA 2. joulukuuta Lions-päivä 8. lokakuuta LC Kangasala/Harjula tiedotuslehti Toimittaja: Martti Piltz Painopaikka: Kirjapainopalvelu Pekka Niemi Oy

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS

HALLITUKSEN KOKOUS 1(5) Aika 21.8.2007 kello 18.00 Paikka Läsnä Lakimiesliiton ylähuone Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, lähti kohdassa 8 Jan Hjelt, hallituksen

Lisätiedot

3 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta. Tapio Siirilä ja Harri Heimbürger valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi.

3 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta. Tapio Siirilä ja Harri Heimbürger valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi. Suomen Automaatioseura ry Turvallisuusjaosto PÖYTÄKIRJA 1 (3) 6.5.2004 Aika: 6.5.2004 Paikka: Heureka Läsnä: Osallistujalista liitteessä 1 1 Vuosikokouksen avaus Kokouksen avasi Mika Kaijanen toivottaen

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella.

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 10.10.2013 LOKAKUU lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. PNAT- kokouksen oli kutsunut koolle III alueen 2. lohkon puheenjohtaja Tuomo Hokkinen.

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10 EETANET RY. PÖYTÄKIRJA 1/2009 1(8) Pöytäkirja kertoo yhdistyksen jäsenille ja viranomaisille, mitä kokous on päättänyt ja mitä pitäisi tehdä. auttaa seuraamaan päätösten toteuttamista. antaa tietoja siitä,

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Vuosikokouspöytäkirja

Vuosikokouspöytäkirja Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Lions 107-K

Lions 107-K Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

D 107-I Vahvempina yhdessä - Palvelulla hyvinvointia Innostuneesti palvellen & Hetkeen tarttuen

D 107-I Vahvempina yhdessä - Palvelulla hyvinvointia Innostuneesti palvellen & Hetkeen tarttuen 14.12.2014 D 107 I PIIRIHALLITUS Piirihallituksen kokous Pöytäkirja 2/ Aika ja paikka 14.12.2014 klo 15:00-18:11 Merilän Kartano. Meriläntie 1, 91600 Utajärvi Osanottajat: Piirihallitus Susanna Saranlinna

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Utajärvi 20.11.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano 20.11.2016 PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala Harri Hirvelä Ari Korhonen Hannu

Lisätiedot

1. Kokouksen avasi piirikuvernööri Tapani Matintalo ja sen jälkeen laulettiin Leijonahenkilaulu.

1. Kokouksen avasi piirikuvernööri Tapani Matintalo ja sen jälkeen laulettiin Leijonahenkilaulu. THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- E Finland Piirikuvernööri 2012-2013 District Governor Tapani Matintalo (Anne) Puh. 050 34 24 900 tapani.matintalo@lions.fi

Lisätiedot

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen KOKOUSAIKA 19.6.2013, klo. 14:30-16:20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen (pj.)

Lisätiedot

Asialista Keskiviikko klo _ Joutsenon seurakuntakeskus

Asialista Keskiviikko klo _ Joutsenon seurakuntakeskus Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Paikka Keskiviikko 16.8.2017 klo 18.00 - _20.20 Joutsenon seurakuntakeskus ASIALISTA 39 Kokouksen

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo C-PIIRIN VUOSIKOKOUS 16.4.2016 klo 11.15 14.55 Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Juha Pirkkamaa avasi kokouksen klo 11.15 ja toivotti kokoukseen osallistuvat

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45.

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45. Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 2 / 2012-2013 Lauantai 1. joulukuuta 2012 klo 9.30 14.00 Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio PÖYTÄKIRJA 2. VDG Pekka Seppä toivotti kokousvieraat tervetulleeksi kauden

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

Seljänteen Sanomat. LC Kangasala/Harjula tiedotuslehti. Numero 7/2009-2010

Seljänteen Sanomat. LC Kangasala/Harjula tiedotuslehti. Numero 7/2009-2010 Seljänteen Sanomat Numero 7/2009-2010 Viihdelaulu- ja soitinyhtyeemme esitti hienosti Leijonahengen. Esitys oli hyvä, mutta kappale aika mitätön. Päätimme panostaa jatkossa vanhaan ja tuttuun Leijona-marssiin.

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 03/2013 Aika: Tiistai 12.3.2013 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.05. 2.

Lisätiedot

58 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Esitys: Kokouskutsu lähetetty Esityslista on lähetetty Todetaan läsnäolijat.

58 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Esitys: Kokouskutsu lähetetty Esityslista on lähetetty Todetaan läsnäolijat. Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto 5/2017 Keskiviikkona 4.10.2017 klo 18.00 Paikka: Seurakuntakoti PÖYTÄKIRJA Hautala Jaana jäsen - Isolankila Oiva jäsen x Kivistö Irja jäsen x Luoto Eeva-Liisa jäsen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1.

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto ja puoliso Silja Distriktsguvernör, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto och maka Silja Lions

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 16. päivä tammikuuta 2017, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Vuokatti 21.2.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Vuokatti, Vuokatin urheiluopisto Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Aika: 25.4.2017 klo 13.10 15.30 Paikka: Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki), sali 405 Hallituksen kokous järjestettiin osana Nuorisotutkimusseuran hallituksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 1 AIKA 7.9.2016 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 39

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 Läsnä Osanottaja listassa mainitut henkilöt Ennen varsinaisen kokouksen alkua

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 12.5.2007. Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 12.5.2007. Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6 1(6) Aika 8.5.2007 Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6 Läsnä Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja; toimi puheenjohtajana kohtaan 11 asti Olli Kärkkäinen, varapuheenjohtaja; kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 2.1.2006 1(6) Aika 2.1.2006 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1 1 2 Karjahdus, presidentin palsta. KARI HYVÄT LIONIT JA LADYT. Hyvät Lionsveljet, puolisot ja uudet jäsenet. On tullut taas aika aloitella Lionskautta 2015 2016. Kauden haasteita on paljonkin mutta teemahan

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkotie Artjärvi. Allekirjoitus

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkotie Artjärvi. Allekirjoitus 1 ARTJÄRVEN KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 27.10.2016 klo 18.00 Paikka Varsinaiset jäsenet Artjärven seurakuntakoti Anttila Ari, estynyt Jarmo Koskinen, poissa Mauri Kyöstilä Koskelainen Arja Metso

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7) Seurakuntaneuvosto 7.9.2016 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 7/2016 Asialista: 99 Kokouksen avaus 100 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 101 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 102 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09) KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 1.12.2016 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN SYYSKOKOUS Aika: Torstai klo 17.00 Paikka: Sali 4301+4302,

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017

LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017 27.2.2017 1/6 Pöytäkirja 3/2017 27.2.2017 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017 AIKA: 23.2.2017, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Piiparinen Sini (SIUN), estynyt, varalla Mauno Mika (SIUN),

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen Derby Forum 2012-2013 DG Jukka Kärkkäinen Idea 2009-2010 Hahmottelu Kevät 2012 Työryhmän kokoaminen Syksy 2012 Kyselykaavakkeen suunnittelu Syksy 2012 Nettikysely 27.11. - 7.12.2012 Tulosten yhteenveto

Lisätiedot

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37 KOKOUSAIKA 29.5.2013, klo. 14:00-16:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen

Lisätiedot

D107-I PIIRIKOKOUS

D107-I PIIRIKOKOUS D107-I PIIRIKOKOUS 25.4.2015 PÖYTÄKIRJA Aika: 25.4.2015 klo 12:45-15:47 Paikka: Kokkokankaan seurakuntakeskus, Kissaojantie 12 Kempele Läsnä: Liite 1, klubien valtakirjat, 36 kpl. Edellisen piirikokouksen

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2015 1 AIKA 17.12.2015 klo 16.30-17.08 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 90 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5 93600 Kuusamo GSM Raija+35840 7390 413 Timo +358400 2890140 E-mail: raija.vare@lions.fi, www.lions.fi/l

Lisätiedot

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015 Aika: Tiistai 14.4.2015 Kello 15:12-18:42 Paikka: Tila D223, Visamäki, Hämeenlinna Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen. Raappana Tauno jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen. Raappana Tauno jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 19.02.2014 1 Aika Keskiviikkona 19.02.2014 klo 16.00 17.30 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Ari Lindell ja puoliso Jaana Lions Club Loimaa/Tähkä, Mäntymäentie 5, 32210 LOIMAA GSM Ari 050-544 2979 GSM Jaana 050-387 1127

Lisätiedot

Kylliäinen Kylli. Mertanen Terttu. Suomalainen Mikko jäsen. Muut osallistujat Pasma Marko johtoryhmän puheenjohtaja

Kylliäinen Kylli. Mertanen Terttu. Suomalainen Mikko jäsen. Muut osallistujat Pasma Marko johtoryhmän puheenjohtaja Pöytäkirja HÄMEENLINNA-VANAJAN 13.10.2015 SEURAKUNTA Nro 5/2015 DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1/5 Kokousaika Tiistai 13.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo, kokoushuone 3. krs, Rauhankatu

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2015-2016 Hallitus 2015-2016 Pres. Siht.Seppo Airaksinen Rah.h.Heikki Kuisma Varasih. 1.vara pres.lauri Seppälä 2.vara pres.kauko Rupponen Pastpres.Heikki

Lisätiedot

Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014

Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 Pöytäkirjan tarkastajat 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5 Idnet-verkoston

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 00180 Helsinki Edustajiston säätömääräinen kevätkokous Esityslista Aika: 20.4.2017 klo 17:00 Paikka: Metropolia, Bulevardi 31 00180

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 1 Kirkkoneuvosto 12.06.2013

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 1 Kirkkoneuvosto 12.06.2013 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.50 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Castrén Helena, kirkkoherra Hämäläinen Sari Kantola

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Liminka 23.08.2015 klo 10:00 Kokouspaikka Liminka, Luontokeskus PÖYTÄKIRJA Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala CS

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua 03.12.2015 39 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.00 SEURAKUNTATALO JÄSENET Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87.

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87. 107 Aika: 15.10.2015 klo 18.15-19.25 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne Sorva Valto

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2016 Tarkastuslautakunta

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2016 Tarkastuslautakunta KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2016 Kokousaika Keskiviikko 14.12.2016 klo 9.00 Kokouspaikka Jyväskylä, Henkilöstöravintola Caterina, kabinetti 1 Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 89 3 Kokouksen avaus 90 4

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Aihe: I-PIIRIN koulutus- ja jäsentoimikunnan 1. kokouksen muistio

Aihe: I-PIIRIN koulutus- ja jäsentoimikunnan 1. kokouksen muistio Vahvempina yhdessä - Palvelulla hyvinvointi Sitoutuneesti palvellen & Hetkeen tarttuen Aihe: I-PIIRIN koulutus- ja jäsentoimikunnan 1. kokouksen muistio Aika: Tiistaina 8.9. 2015 klo 14:30-16:30 Paikka:

Lisätiedot

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VIII/2016 Asialista/pöytäkirja Ke klo 18 Paikka: Kälviän seurakuntakoti Läsnä x/poissa -

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VIII/2016 Asialista/pöytäkirja Ke klo 18 Paikka: Kälviän seurakuntakoti Läsnä x/poissa - Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VIII/2016 Asialista/pöytäkirja Ke 19.10.2016 klo 18 Paikka: Kälviän seurakuntakoti Läsnä x/poissa - Hautala Jaana jäsen - Isolankila Oiva jäsen x Kivistö Irja jäsen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 02/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Tiistai , klo

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 02/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Tiistai , klo Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 24.03.2015, klo 18.00 18.16 Kokouspaikka LEMPOISTEN SEURAKUNTATALO Käsiteltävät asiat 12 KOKOUKSEN AVAUS 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 14 PÖYTÄKIRJAN TARKISTAJIEN

Lisätiedot

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan KOKOUSKUTSU JASENILLE Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan Helsingin Porssiklubilla osoitteessa Fabianinkatu 14 A, Helsinki 16.11.2011 klo18.30alkaen

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14)

RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14) NUORISOVALTUUSTO 29.11.2016 (1/14) Kokouksen tiedot: Aika: 29.11.2016 klo. 16:15 Paikka: Nuorisokahvila Cuppi 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, läsnäolijat 3. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot