Lausunto korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutoksesta tehdystä valituksesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutoksesta tehdystä valituksesta"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Lausunto korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutoksesta tehdystä valituksesta 754/ /2014 KH 111 Harri Piilonen on tehnyt Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valituksen, joka koskee Äänekosken kaupunginvaltuuston päätöstä hyväksyä korttelin 2023 osaa koskeva asemakaavan muutos. Hallinto-oikeus pyytää valituksesta kaupungin lausuntoa. Piilosen valituksen keskeinen sisältö on seuraava: 1. Kaava ei täytä maankäyttö- ja rakennuslaissa säädettyjä asemakaavan sisältövaatimuksia eikä perustuslain ja hallintalain 6 :ien yhdenvertaisuusvaatimusta. 2. Kaavaa ei tule hyväksyä ennen kuin on tehty melu-, turvallisuusja liikenneselvitykset. Valittaja on huolissaan lasten ja aikuisten turvallisesta kulkemisesta alueelle Kotakennääntien liikenteen vilkkauden ja kadun kautta kuljetettavien kemiallisten kuljetusten johdosta. Miten on huomioitu mm. liikuntarajoitteisen henkilön kulku kevyenliikenteen väyliä pitkin keskustasta lukion tontille. 3. Vammaisneuvostoa ei ole kuultu asemakaavaa käsiteltäessä. Valituksen johdosta kaupunki esittää seuraavaa: Kaavamuutoksen tausta Äänekosken nykyinen lukio on rakennusviranomaisten ja terveysviranomaisten selvitysten perusteella katsottu korjauskelvottomaksi ja terveydelle vaaralliseksi. Laukaan ympäristöterveydenhuolto toteaa lausunnossaan , että rakennuksen tilat nykyisessä kunnossaan eivät täytä terveydensuojelulain koulu- ja kokoontumistiloille asetettuja vaatimuksia. Perusteena on käytetty rakennuksissa tehtyjä tutkimuksia, käyttäjille tehtyjä oirekyselyjä (Örebro) ja tehtyä tarkastusta. Toiminnanharjoittajan oli lausunnon perusteella ryhdyttävä mahdollisimman pian toimenpiteisiin toiminnan siirtämiseksi terveellisiin ja turvallisiin tiloihin. Opetustoimi ja tekninen toimi kävivät läpi vaihtoehtoja uuden koulun sijoittamiseksi joko vanhoihin tiloihin tai uudisrakennukseen. Päätös uuden lukiokiinteistön rakentamisesta saatiin pian ja mahdollisia sijaintipaikkoja oli lopulta kolme: kirjaston eteläpuoli, Lidlin pelto (=korttelin 2023 osa) ja Poke. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui nyt valituksenalainen rakennuspaikka, jossa teknisen lautakunnan kokouksen listatekstissä todetun mukaisesti mm. raskaan liikenteen häiriövaikutukset eivät ole niin merkittäviä kuin Poken vaihtoehdossa.

2 Kaupunginhallitus päätti , että Äänekosken lukio rakennetaan Lidlin pellolle ja kaupunginvaltuusto päätti sijaintipaikasta samalla tavalla. Päätöksistä ei valitettu Harri Piilosen tai kenenkään muunkaan toimesta. Uuden lukion suunnittelutyö käynnistettiin vuoden 2014 lopulla tavoitteena, että rakennustyöt valmistuisivat vuosien vaihteessa. Tilat oli tarkoitus ottaa koulukäyttöön keväällä 2017, jolloin sähköiset ylioppilaskirjoitukset suoritettaisiin lukion tiloissa. Nykyisen kiinteistön sähköinen ja tietotekninen varustaminen sähköisten yo-kirjoitusten edellyttämään tasoon on lähes mahdotonta. Lukion suunnittelutyö on rakennuslupavaiheessa ja maanrakennustyöt oli tarkoitus aloittaa loppukesällä Kaupunki hankki lukion sijaintipaikaksi tarkoitetun korttelin 2023 osan omistukseensa allekirjoitetulla kauppakirjalla. Ns. Lidlin pellon alueella oli voimassa vahvistettu asemakaava, jossa alue oli merkinnällä K-4 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi, jolle saa sijoittaa myös julkisen hallinnon ja julkisten palvelujen rakennuksia. Lukion rakentaminen alueelle oli näin ollen mahdollista vuoden 2003 asemakaavan perusteella. Kaavamuutokseen ryhdyttiin vuoden 2014 lopulla, koska haluttiin väljentää kaavallisia reunaehtoja uuden lukion suunnittelulle. Tavoitteena oli myös tarkistaa suurinta sallittua kerroslukua vastaamaan lähiympäristön rakennuskantaa ja luoda edellytykset tontille suunniteltavan lukiorakennuksen mahdolliselle laajennukselle tulevaisuudessa. Terveysviranomaiset ovat antaneet uuden lukion valmistumiseen asti mahdollisuuden olla nykyisissä tiloissa. Edellytyksenä kuitenkin on jatkuva terveyden seuranta ja VTT:n asiantuntijoiden mukaan ylläpidettävä rakennuksen kunto. Rakennusprojektin aloitus on siirtymässä kaavasta tehdyn valituksen johdosta. Terveysolojen takia ei opiskelu nykyisessä kiinteistössä voi jatkua kevään 2017 jälkeen - Laukaan ympäristöterveydenhuolto on antanut luvan toimia nykyisissä tiloissa kevätlukukauden 2017 loppuun saakka - ja opiskelijoiden oikeusturvan näkökulmasta vaarantuu myös mahdollisuus sähköisen ylioppilaskokeen suorittamiseen. Toisen asteen koulutuksen rakenne- ja rahoitusmuutokset ovat tuomassa lisää opiskelijoita Äänekoskelle. Sisäilmaongelmaiseen ja

3 tekniseltä varustukseltaan riittämättömään oppimisympäristöön nuoret eivät kuitenkaan hakeudu. Jokaisen opiskelijan mukanaan tuoma valtionosuus säätelee koulun ylläpitokustannuksia, jolloin opiskelijamäärän vähetessä kunnan maksuosuus kasvaa. Kaupungin tavoitteena on järjestää hyvät kouluttautumismahdollisuus myös lukiotasolla. Kaupungin näkemyksen mukaan on edellä oleva huomioon ottaen valituksenalaisessa kaavamuutospäätöksessä kyseessä maankäyttö- ja rakennuslain :ssä tarkoitettu asemakaava, joka on katsottava asuntorakentamisen kannalta tai muutoin yhteiskunnallisesti merkittäväksi. Näin ollen asiaa koskeva valitus on käsiteltävä kiireellisenä. Kaupunki kiirehtii asian käsittelyä ja pyytää hallinto-oikeutta ilmoittamaan arvion siitä, milloin korttelin 2023 osan asemakaavamuutosta koskeva päätös annetaan. Piilosen valituksen yksityiskohdat 1. Kaupunki kiistää valittajan näkemyksen ja toteaa, että kaava on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 54 :ssä säädetyt asemakaavan sisältövaatimukset huomioon ottaen. Suomen perustuslain 6 :ssä säädetty kansalaisten yhdenvertaisuusperiaate ja hallintolain 6 :n mukaiset hallinnon oikeusperiaatteet ovat vastaavalla tavalla olleet itsestään selviä lähtökohtia laadittaessa korttelin 2023 osaa koskevaa asemakaavan muutosta. Valituksessa ei yksilöidä millä tavoin asemakaavan muutos olisi voinut olla ristiriidassa hallinnon oikeusperiaatteen tai kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa. Valittajaa, kuten ei ketään muutakaan ihmistä, ei ole tässä voitu kohdella henkilöön liittyvän tms. syyn perusteella epätasa-arvoisesti. Valittaja ei ole ennen valituksen toimittamista Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle tuonut kaupungille missään kaavasuunnittelun vaiheessa esille kaavamuutoksen laadintaan liittyviä mielipiteitään ja näkemyksiään. Valittajan väite on perustelematon ja virheellinen. 2. Korttelin 2023 osaa koskeva asemakaavan muutos on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 9 :ssä edellytetyllä tavalla ja sitä laadittaessa on ollut käytettävissä muitakin kuin kaavaselostuksessa ja siihen liittyvässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainitut selvitykset. Näistä keskeiset ovat: - Melutarkastelu Äänekosken Kotakennääntiellä (WSP ) - Äänekosken liikenneselvitys (WSP ) Meluselvityksen johtopäätöksenä on, että laskennallisen arvioinnin perusteella Kotakennääntien liikenteen aiheuttama päiväajan 55 db keskiäänivyöhyke levenee noin 10 metriä nykyisestä vuoteen 2035

4 mennessä. Kotakennääntien varrella sijaitsevien asuinrakennusten julkisivuille kohdistuvat äänenpainetasot kasvavat noin 2 3 db. Kortteliin 2023 suunniteltu rakentaminen sijoittuu lähimmillään noin 100 metrin etäisyydelle Kotakennääntiestä. Oppilaitoksia palvelevilla alueilla päiväajan (klo 7-22) keskiäänitason ohjearvo on 35 db (Vnp 993/1992). Meluselvityksen liitekarttojen mukaan suunniteltu lukion tontti sijoittuu liikennemelun kannalta erittäin edulliseen paikkaan sekä nykytilanteessa että ennustetilanteessa v Tilanteeseen voi arvioida vaikuttavan sekä etäisyys Kotakennääntien ajoradalta suunnitellulle rakennuspaikalle (noin 100 m) että rakennuspaikan ja kadun väliin sijoittuvat rakennukset ja niiden suuntautuminen. Yhteistyössä Keski-Suomen ELY-keskuksen kanssa laaditun Äänekosken liikenneselvityksen tavoitteena oli selvittää, miten tehtaan synnyttämä liikenne vaikuttaa liikenteen toimivuuteen ja liikenneturvallisuuteen sekä millä toimenpiteillä haittoja voidaan vähentää. Tarkastelussa selvitettiin nykytilanteen liikenteen toimivuus, jonka jälkeen tutkittiin kuinka uuden tehdasalueen synnyttämä raskaan liikenteen lisäys vaikuttaa liikenneverkon toimivuuteen tehtaan toiminnan alkaessa ja ennustevuonna Liikennemäärä nykytilanteessa Kotakennääntiellä S-marketilta tulevan kevyen liikenteen väylän kohdalla on 7120 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen ajoneuvoja on n Nykytilanteeseen nähden uusi tehdas lisää raskasta liikennettä noin 410 matkaa vuorokaudessa (molemmat suunnat yhteensä). Tuoteja kemikaalikuljetuksien osuus tästä on noin 32 ajoneuvoa vuorokaudessa. Nykyisin Kotakennääntiellä kulkee iltahuipun aikana raskasta ajoneuvoa tunnissa (molemmat suunnat yhteensä). Uusi tehdas tuo tähän noin 30 raskasta ajoneuvoa tunnissa (molemmat ajosuunnat yhteensä) lisää, eli tehtaan valmistuttua Kotakennääntiellä kulkee noin raskasta ajoneuvoa iltahuipputunnin aikana. Nykyisen lukion kohdalla Äänekoskentiellä on liikennemäärä 7550 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaanliikenteen ajoneuvoja noin 300. Liikennemäärät ovat samaa suuruusluokkaa molemmissa paikoissa ja kummassakin kohdassa on 40 km/h nopeusrajoitus. Uuteen lukion paikkaan liittyen ovat pääväylän (Kotakennääntie) ylityksen kohdalla ajoneuvojen nopeudet käytännössä alhaisempia kuin nykyisen lukion lähistöllä (Äänekoskentie) johtuen katuverkossa olevasta kiertoliittymästä. Tulevaisuudessa voidaan harkita myös nopeusrajoituksen alentamista (30 km/h) Kotakennääntien

5 kiertoliittymien kohdalla, mikä asia on teknisen lautakunnan päätettävissä. Kotakennääntien eteläpuolella sijaitsee merkittävää kerrostaloasutusta, kaupungin uusi terveyskeskus ja ammattioppilaitos (Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus). Johtuen jo pelkästään näiden toimintojen aiheuttamasta liikkumistarpeesta keskustan ja Pukkimäen alueen välillä on kaupunki varautunut liikenneverkkoon liittyvissä suunnitelmissa ja rahoituksessa turvallisten kevyen liikenteen järjestelyjen toteuttamiseen. Keskustan ja suunnitellun lukion väliseen katuverkkoon ollaan suunnittelemassa kahta kiertoliittymää (ns. Viiskulma sekä Kotakennääntien ja Tehtaankadun liittymä), missä yhteydessä kevyen liikenteen sujuva ja turvallinen toteutus on korostetusti esillä. Vuoden 2015 talousarvioon kaupunki on varannut 1 miljoona euroa biotuotetehtaan liikenneinvestointeihin liittyvään rakentamiseen. Keskustan ja uuden lukion välillä on olemassa kevyelle liikenteelle mukaan lukien liikuntarajoitteiset henkilöt suojatieverkosto, joka ylittää pääsääntöisesti yhden kaistan kerrallaan nopeusrajoituksen ollessa tällä hetkellä 40 km/h. Suunniteltujen kiertoliittymien toteuttaminen on tuomassa kaikkiin ylityskohtiin turvallisena pidettävän yhden kaistan ylityksen. Osaltaan esimerkiksi kehitystyön alla oleva suojateiden parempi merkitseminen on parantamassa liikenneturvallisuutta. Kaupungin tiedossa ei ole, onko biotuotetehtaan toimintaan liittyvien kemikaalikuljetusten reiteistä tehty päätöstä. Kotakennääntielle vaihtoehtoinen kulkuväylä valtatien ja tehdasalueen välillä on Äänekoskentie, joka on yleinen tie. Kemialliset kuljetukset voidaan erikseen sovittaessa johtaa opastus- ja liikennemerkkijärjestelyin halutulle väylälle. Äänekosken lukion sijoittaminen kaavamuutoksessa esitetylle paikalle uuden terveyskeskuksen viereen pois nykyiseltä paikaltaan on parantamassa koulun turvallisuutta sekä liikenneolosuhteiden että kemiallisten kuljetusten kannalta.. Valittajan väite on virheellinen: kaavamuutosta laadittaessa on ollut käytettävissä riittävät tutkimukset ja selvitykset. Kaupunki on varautunut ja varautumassa kevyen liikenteen turvallisiin järjestelyihin keskustan ja lukion tontin välillä. Järjestelyihin liittyviä suunnitelmia ja toteuttamispäätöksiä ei kuitenkaan tehdä asemakaavoituksen yhteydessä. Kaupungin näkemyksen mukaan asemakaavan muutos perustuu

6 Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: maankäyttö- ja rakennuslain 9 :ssä asetetut vaatimukset täyttäviin selvityksiin ja kaava on laadittu selvityksiin perustuen siten, että se luo saman lain 54.2 :ssä tarkoitetulla tavalla edellytykset mm. liikenteen järjestämiselle. 3. Kaupunki on pyytänyt lausunnot kaavaehdotuksesta maankäyttöja rakennusasetuksen 28 :n määräysten edellyttämällä tavalla. Vammaisneuvostoa ei voida pitää kaavamuutoksen sisältö ja tarkoitus huomioon ottaen sellaisena asemakaavan kannalta keskeisenä yhteisönä, jota asetuksen 28 :n 4. kohta tarkoittaa. Kaavassa on myös otettu huomioon muotoseikat vuorovaikutuksen ja tiedottamisen osalta maankäyttö- ja rakennuslain 6 :ssä ja -asetuksen 30 :ssä säädetyllä tavalla. Valittajan väite on virheellinen ja aiheeton. Edellä esitetyn mukaisesti valittajan vaatimukset ovat hallintolainkäyttölain 74 :n tarkoittamalla tavalla ilmeisen perusteettomia ja valittaja tulee sanotun lainkohdan mukaisesti velvoittaa korvaamaan Äänekosken kaupungin oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa. Kulujen korvausvelvollisuus ei ole kohtuutonta. Korttelin 2023 osaa koskeva asemakaavan muutosta on edellä todettu huomioon ottaen pidettävä maankäyttö- ja rakennuslain :ssä tarkoitettuna asemakaava, joka on katsottava yhteiskunnallisesti merkittäväksi. Kaupunki pyytää hallinto-oikeutta ilmoittamaan arvion siitä, milloin korttelin 2023 osan asemakaavamuutosta koskeva päätös annetaan. Korttelin 2023 osan asemakaavan muutoksen toteuttamisella on erittäin merkittävä vaikutus oppilaiden terveysolojen turvaamisen ja kaupungin koulutoimen kehittämisen kannalta. Kaupunginhallitus antaa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle yllä olevan lausunnon, joka koskee korttelin 2023 osan asemakaavan muutoksen hyväksymistä koskevaa valitusta. Käydyn keskustelun jälkeen vs. kaupunginjohtaja lisäsi päätösehdotukseen seuraavan kohdan: Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että keskustan ja Pukkimäen välisen tieosuuden osalta kaupunki teettää kevyen liikenteen turvallisuusselvityksen toukokuun 2015 loppuun mennessä. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti edellä mainitulla lisäyksellä.

7 Kaupunginhallitus päätti 1. antaa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle yllä olevan lausunnon, joka koskee korttelin 2023 osan asemakaavan muutoksen hyväksymistä koskevaa valitusta. 2. teettää keskustan ja Pukkimäen välisen tieosuuden osalta kevyen liikenteen turvallisuusselvityksen toukokuun 2015 loppuun mennessä Jaana Tani ja Pentti Piilonen poistuivat kokouksesta esteellisinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

VAATIMUKSET: Hallinto-oikeuden päätöstä on muutettava ja kaupunginvaltuuston päätös hyväksyä ehdotus korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutoksen.

VAATIMUKSET: Hallinto-oikeuden päätöstä on muutettava ja kaupunginvaltuuston päätös hyväksyä ehdotus korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutoksen. Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 5 (1/5) KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA: Valitus Hämeenlinnan Hallinto-oikeuden 5.6.2015 antamasta päätöksestä 15/0220/2 diaarinumerot 00896/15/4103 koskien

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Kaupunginhallitus 50 02.03.2015 Kaupunginhallitus 84 30.03.2015 Kaupunginhallitus 178 22.06.2015 Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos KH 02.03.2015 50 Metsä Groupin suunnitteilla

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 12 04.02.2015. Äänekosken liikenneselvitysraportti 107/08.00.00/2015

Tekninen lautakunta 12 04.02.2015. Äänekosken liikenneselvitysraportti 107/08.00.00/2015 Tekninen lautakunta 12 04.02.2015 Äänekosken liikenneselvitysraportti 107/08.00.00/2015 TELA 12 Äänekosken kaupunki ja Keski-Suomen ELY-keskus ovat teettäneet liikenneselvityksen uuden biotuotetehtaan

Lisätiedot

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos KH 02.03.2015 50 Metsä Groupin suunnitteilla olevan Biotuotetehtaan toiminnasta aiheutuva raskaankaluston liikennemäärän kasvu ei aiheuta merkittävää

Lisätiedot

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos 177/ /2015

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos 177/ /2015 Kaupunginhallitus 50 02.03.2015 Kaupunginhallitus 84 30.03.2015 Kaupunginhallitus 178 22.06.2015 Kaupunginhallitus 196 17.08.2015 Kaupunginhallitus 247 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 62 05.10.2015 Kotakennääntien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.02.2013 Sivu 1 / 1 4922/10.03.00/2012 21 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, kiinteistö 49-12-14-2, Revontulentie 1, 02100

Lisätiedot

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä Tampere Tammikuu 2007 Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä 2

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Melumallinnus Pellonreuna

Melumallinnus Pellonreuna Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun

Lisätiedot

Asia POHJOIS-HAAGAN TONTIN 29139/2 (IDA AALBERGIN TIE 1) ASEMAKAAVAEHDOTUS (NRO 12431)

Asia POHJOIS-HAAGAN TONTIN 29139/2 (IDA AALBERGIN TIE 1) ASEMAKAAVAEHDOTUS (NRO 12431) LAUSUNTO LAK-2017-0195-MK 1 (2) Mikko Kaarlampi 1.2.2017 Helsingin kaupungin kirjaamo Kaupunkisuunnitteluvirasto PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI helsinki.kirjaamo@hel.fi Viite Lausuntopyyntönne 25.11.2016

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys Miilukorpi Asemakaavan osa-alueen meluselvitys 12.2.2018 SISÄLLYS 1 Suunnittelukohde 1 2 Menetelmät ja lähtötiedot 3 2.1 Melutasojen ohjearvot 3 2.2 Melulaskennat 3 2.3 Melulaskennan maastomalli 4 2.4

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/583/10.02.03/2014 VP 9/17.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1643 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 110 Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.8.2013 306 Sivistysjohtaja

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS

ÄÄNEKOSKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS ÄÄNEKOSKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 18.2.2015 KAUPUNGIN VALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 18. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015, tark. 23.3.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA

Lisätiedot

Pohjolankatu 25, Tampere MELUSELVITYS. Toukokuu 2010. Tampereen kaupunki, Tilakeskus

Pohjolankatu 25, Tampere MELUSELVITYS. Toukokuu 2010. Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pohjolankatu 25, Tampere Toukokuu 2010 Joulukuu 2010 täydennetty Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pohjolankatu 25, Tampere 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT... 3

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 920/10.03.01/2012 Tekninen lautakunta 7 23.1.2013 53 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

Kaavan 8159 meluselvitys

Kaavan 8159 meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Kaavan 8159 meluselvitys Hanke: 4010025 Pvm: 29.5.2008 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 164. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 164. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.04.2015 Sivu 1 / 1 2100/10.02.03/2013 164 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valituksesta koskien asemakaavan Tapiolan keskus, muutos, alue 210426, hyväksymispäätöstä

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 29.11.2011/tark. 26.8.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016).

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

3-Kulman puuterminaali vaikutusten arviointi ja terminaalin jatkosuunnittelun ohjeistus kaavaehdotuksessa

3-Kulman puuterminaali vaikutusten arviointi ja terminaalin jatkosuunnittelun ohjeistus kaavaehdotuksessa 3-Kulman puuterminaali 20.6.2018 vaikutusten arviointi ja terminaalin jatkosuunnittelun ohjeistus kaavaehdotuksessa Maakuntakaavaa varten tehdyn selvityksen mukaan: Tampereen kaupunkiseudun lämpölaitokset

Lisätiedot

Kaavan 8335 meluselvitys

Kaavan 8335 meluselvitys Kaavan 8335 meluselvitys Hanke: 4022878 Pvm: 10.12.2010, korjattu 21.12.2010 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavamuutosta kiinteistölle VI -93-38. Tässä selvityksessä tarkastellaan

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN

Lisätiedot

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä 143-413-7-2 IKAALISTEN MYLLY OY Destia Oy Infrasuunnittelu Vantaa 20.2.2018 SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 2.1 Melutasojen

Lisätiedot

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen.

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen. Porvoon kaupunki 7224 Loviisantien yritysalue Toimivuustarkastelu Tämä toimivuustarkastelu on laadittu Porvoon kaupungin toimeksiannosta. Tarkastelun kohteena on liikenteellinen toimivuus Loviisantie Porvoon

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus

Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus 26.02.2019 2(4) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 NYKYTILANNE... 3 2.1 Liikennejärjestely nykytilanteessa 3 3 YLEISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 94/2015 10.02.02 143 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Finnoon osayleiskaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS E26192 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Hannele Kemppi Hannele Kemppi Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 )

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 16.04.2012 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari

Lisätiedot

Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa

Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa MELUSELVITYS Forssan kaupunki Helmikuu 2013 2 (6) Alkusanat Tämä liikennemeluselvitys on tehty palvelemaan vireillä olevia Ojalanmäen ja Parkkiaron

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen

Lisätiedot

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE 4.8.2015 SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE LIIKENNE Tarkastus 01 Päivämäärä 4/8/2015 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Tuomas Lehteinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 277. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 277. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 2100/10.02.03/2013 277 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle vastaselitysten johdosta, Tapiolan keskus, alue 210426 Valmistelijat / lisätiedot: Mauri

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit. Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16

Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit. Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16 Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16 KSV/L HHä 21.8.2007 SÖRNÄISTENRANTA-HERMANNINRANTA OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

Lisätiedot

Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MUONIO 22.8.2014. 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MUONIO 22.8.2014. 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 MUONIO Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.8.2014 Seitap Oy 2014 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Mikkolan uusi päiväkoti Pähkinämäentien varteen, alustava liikennetarkastelua. Päiväkodin osalta on käytössä seuraavat tiedot:

Mikkolan uusi päiväkoti Pähkinämäentien varteen, alustava liikennetarkastelua. Päiväkodin osalta on käytössä seuraavat tiedot: 8.3.2018/JML Mikkolan uusi päiväkoti Pähkinämäentien varteen, alustava liikennetarkastelua Tehtäväksianto Tässä muistiossa selvitetään alustavasti liikenteellisiä ja liikenteen vaikutuksista johtuvia edellytyksiä

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 Sivu 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 SEPÄNKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 45 JA SIIHEN LIITTYVILLÄ TIE- JA

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA / tark / tark

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA / tark / tark ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.2.2014/ tark.8.5.2014/ tark. 12.9.2016 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti. Suunnittelualueena

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen

Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen Lausunto 1.2.2019 / wepdwukmtcw 136480C1 ASIA VARELY/228/2019 Nousiaisten kunnanhallitus nousiaisten.kunta@nousiainen.fi Viite: Nousiaisten kunnan lausuntopyyntö 7.1.2019 Lausunto luonnokseen kunnantalon

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Lokakuu 2009 n kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA EURAN KUNTA Keskustan osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (10) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013

Lisätiedot

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA Luonnos 9.6.2017 LIIKENNEVERKKO - AUTOLIIKENNE Nopeusrajoitusta alennetaan 1 Tavoitetilanteen katuverkko Hatanpään valtatie

Lisätiedot

16T-2 Meluselvitys

16T-2 Meluselvitys 16T-2 Meluselvitys 11.11.2014 Meluselvitys 1 (3) Valtateiden 3 ja 18 parantaminen, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin pohjalta.

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki 20.8.2009 Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

Kaavan 8231 meluselvitys

Kaavan 8231 meluselvitys Kaavan 8231 meluselvitys Hanke: Pvm: 11.7.2008 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavan muutosta Pohtolan kaupunginosassa, korttelissa 2582. Tätä tarkoitusta varten Mittaus-

Lisätiedot