Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa?"

Transkriptio

1 Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa? Väestöliitto Perheaikaa.fi nettiluento ti klo 14 Mika Jokinen, Suomen Vanhempainliiton puheenjohtaja

2 Sillä on merkitystä, millaisen yhteistyön mallin annamme lapsille ja nuorille! Jo päiväkoti-iässä aloitettu yhteinen vanhempaintoiminta luo hyvän perustan yhteiselle vastuulle sekä lastemme hyvinvoinnille. Se antaa eväitä myös vanhempien ja perheiden hyvinvoinnille sekä vähentää syrjäytymisen vaaraa. Yhteistyö läpi koulutien ja sen jälkeen esim. lukiossa, voi kasvaa yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi. Loppuuko toiminta, kun lapsi kasvaa aikuiseksi? Ei suinkaan, silloin voi alkaa aivan uudenlainen yhteistyö. Mutta, onko meillä siihen aikaa? Miten ehtiä olla vanhempi, jos vanhempaintoiminta vie kaiken vapaa-ajan? Miten priorisoin perheen, työn ja vapaa-ajan? Mm. näitä asioita pohdin kanssanne nettiluennossa. Luennon aikana sinun on mahdollista esittää minulle kysymyksiä sekä vaihtaa ajatuksia myös muiden osallistujien kanssa chatin kautta. TERVETULOA Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa? Säädetään tekniikka kohdilleen ja virittäydytään aiheen äärelle

3 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Mika? 2. Yhteinen vastuu & vanhempaintoiminta 3. Loppuuko toiminta, kun lapsi kasvaa aikuiseksi? 4. Ehditkö olla vanhempi? 5. Tule mukaan Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa? Perhe maailman paras syy!

4 Kuka olet Mika Jokinen? Isä, 48v Ia 17v, Ella 14v Minni & Wilma Vantaalainen OPlainen Myyntipäällikkö Järjestöaktiivi Puheenjohtaja Järki johtaa päätelmään, tunne johtaa toimintaan molempia tarvitaan

5 Eväitä & virtaa POIMINTA VALMENNUKSISTA 2015, Johtamisen erikoisammattitutkinto 2009, Ratkaisukeskeinen johtaminen 2008, Fasilitointi 2007, Projektipäällikkö 2005, Menestysjohtaja Järjestökoulutukset ja -tutkinnot Esas*-toiminta, hyvinvointityö Perhe NÄMÄ AUTTAVAT JAKSAMAAN Oma perhe ja läheiset Lasten koulunkäynnin ja harrastusten tukeminen Mummin kanssa oleminen Ihmisten kohtaaminen Järjestötoiminta Sosiaaliset mediat Puutarhanhoito, akvaariot Kävely, uiminen, pyöräily Lukeminen Suomalaiset kuvataiteet Johtamisteoriat ja -käytännöt Täysin omissa oloissa Mistä sinä saat virtaa? *Esimies- ja asiantuntija

6 Mikä minua motivoi vanhempaintoiminnassa? ASIAT Mahdollisuudet & haasteet SYY MOTIVAATIO MUUTOS IHMISET Kohtaamiset &

7 ENTÄ SINUA? Mikä sinua motivoi? Onko sinulla siihen

8 Yhteinen vastuu & vanhempaintoiminta Yhteistyölle ei ole koskaan ollut näin hyvät edellytykset! Kohti Vanhempaintoiminta 2.0aa Jo päiväkoti-iässä aloitettu vanhempaintoiminta luo hyvän perustan yhteiselle vastuulle sekä lastemme hyvinvoinnille. Yhteinen vanhempaintoiminta tukee meidän kaikkien Otetaan yhteinen OTE lasten ja nuorten hyvinvointiin

9 Loppuuko toiminta, kun lapsi kasvaa aikuiseksi? Ei suinkaan, silloin voi alkaa aivan uudenlainen yhteistyö! Me annamme mallia aikuisuuteen. Yhteistyö läpi koulutien ja opintojen voi kasvaa yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi. Miksi et ottaisi nuorta mukaan toimintaan? Huomispäivän aikuista, ehkä

10 AKTIIVISET ihmiset ovat usein aktiivisia vähän joka suuntaan Tunnistatko piirteen Meillä voi olla siihen erilaisia syitä ja syyt muuttuvat elämän muuttuessa

11 Ehditkö olla vanhempi? Minä haluan olla Minun täytyy olla Minä saan olla Saatko sinäkin? Osaatko sanoa EI? Osaatko olla itsellesi armollinen? Lapsilla on oikeus vanhempiinsa ja Miten priorisoin perheen, työn ja vapaa-ajan? RAKKAUTTA, TUKEA, TURVAA Arjen juhla syntyy pienistä asioista

12 VÄITÄN: Jos motivaatio on kohdallaan, tärkeisiin asioihin on aina aikaa Mikä sinulle on tärkeä Minulle perhe ja vanhemmuus on maailman tärkein asia siksi minulla on aikaa tehdä yhteistyötä ja kehittyä

13 Suomen Vanhempainliitto auttaa vanhempia vanhempainyhdistyksen perustamisessa ja toiminnan käynnistämisessä, sekä tuottaa materiaalia toiminnan tueksi tarjoaa jäsenyhdistyksille toiminnallisia virikkeitä ja neuvoo yhdistys- ja vanhempaintoimintaan liittyvissä kysymyksissä viestii aktiivisesti ajankohtaisista opetusta ja kasvatusta koskevista asioista sekä kodin ja koulun yhteistyöstä kaikille sidosryhmille tekee vanhemmuuteen sekä kodin ja koulun yhteistyöhön liittyvää tutkimusta, kyselyjä ja laatii selvityksiä järjestää seminaari- ja koulutustoimintaa antaa lausuntoja, ottaa kantaa ja tekee aloitteita koulutus- ja kasvatuskysymyksissä sekä lasten ja nuorten hyvinvointia koskevissa asioissa julkaisee jäsenille suunnattua tiedotuslehteä Koti ja Suomen Vanhempainliitto on perustettu 1907 Vanhempainliitto.fi

14 KUTSU: Tule mukaan verkostoon! Suomen Vanhempainliitto on varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen oppilaitosten yhteydessä toimivien vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö. Liiton ydintehtäviä ovat: Vanhempaintoiminnan tukeminen Kodin ja koulun yhteistyön sekä kasvatuskumppanuuden kehittäminen Vanhemmuuden tukeminen sekä lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen Suomen Vanhempainliittoon kuuluu lähes rekisteröityä päiväkodeissa, kouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa toimivaa vanhempainyhdistystä. Liittoon kuuluu myös alueellisia Meillä vanhempaintoiminnassa keskiössä ovat vanhemmuus, perhe ja kasvatuskumppanuus Vanhempainliitto.fi

15 Ollaan yhteyksissä! Suomen Vanhempainliitto Vanhempainliitto.fi > Tilaa Mika Vuoden Isä Suomen Vanhempainliitto tekee tiivistä yhteistyötä muiden alan järjestöjen ja organisaatioiden kanssa Vanhempainliitto.fi

16 Kiitos! Sillä on merkitystä, millaisen yhteistyön mallin annamme lapsille ja Sillä on merkitystä myös toinen toisillemme! Perheaikaa.fi

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Vanhemmat yhteisöllisyyden ja osallisuuden rakentajina

Vanhemmat yhteisöllisyyden ja osallisuuden rakentajina Vanhemmat yhteisöllisyyden ja osallisuuden rakentajina Yhteisvoimin kiusaamista ehkäisemään! Verkatehdas 3.5.2016 Viitekehys selväksi Suomen Vanhempainliitto 109 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten

Lisätiedot

#tutkimusmatka @Kokkola 26.10.2016 2.11.2016 Ohjelma 18.00 Kokkolan kaupungin sivistyskeskuksen puheenvuoro Peter Johnson, sivistysjohtaja 18.15 Lasten ja nuorten ajatuksia kouluhyvinvoinnista Länsipuiston

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Sisällys Alkusanat...5 I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa Matti Rimpelä Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Kasvatuksen ammattilaisten erityinen tehtävä...19 Lapsen kehittyminen aikuiseksi...21

Lisätiedot

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:

Lisätiedot

KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA

KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA Marja Heikkinen Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry Elina Penger OAKK, Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy KETÄ OLEMME? Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA

MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA JUSSI PULLI KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO / NEUVOKESKUS EROFOORUMI 21.11.2012 Jos klikkaa internetistä (Google) olen eroamassa?

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry 1 Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin Ensi Koti perustettiin 23.10.1953 yksinäisten äitien ja lasten elämän kohottamiseksi oikeille raiteille Lapin ensi- ja turvakoti ry on järjestölähtöistä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SUOMEN VANHEMPAINLIITTO RY, LIITTOKOKOUS 22.11.2014 LIITE 3, SIVU 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Johtokunnan esitys liittokokoukselle Suomen Vanhempainliitto ry on varhaiskasvatuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -kehittämishanke 2013-2015 Koulutuksellinen

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Päivä oli hieno, pahvimukit loppuivat nopeasti, vanhemmat tulivat upeasti mukaan. Rehtori 3 KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä kohtaamisia hyvien asioiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA.

MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA. MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA. Esitys käsittelee alkoholismia ja toimintahäiriöisen perheen dynamiikkaa. Se tuo näkyviin ne tunteet, joita lapsi joutuu piilottelemaan

Lisätiedot

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Lasten, nuorten ja perheiden palveluja uudistetaan Työseminaari Mikkeli, MAMK-kampus 20.3.2013 Avustusosasto, Anne-Mari Tuominiemi, 20.3.2013

Lisätiedot

Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita

Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari 11.11.2015 Itä-Suomen

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus

Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus Jaosjohtaja Eeva-Liisa Kronqvist, Oulun yliopisto, varhaiskasvatuksen koulutus Kehittämiskoordinaattori Anu Määttä, Kuusamon kaupunki Aloitusseminaari

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Elämyksi kehittämisseminaari

Elämyksi kehittämisseminaari Elämyksi myksiä sisält ltävä kehittämisseminaari Könkäällä 31.3.2008 Anne Korva Merja Saukkoriipi EVÄIT ITÄ ELÄMÄÄ ÄÄN N RYHMÄT Ylitorniolla ja Pellossa pidetty: pienten lasten vanhemmille eri työntekij

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 3.10.2013 Marika Nevala, Merja Turpeinen, Eva Tuominen, Anne Salmi, Lea Henriksson, Jaana Laitinen 2.10.2013 M Turpeinen,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista

Lisätiedot

Suomen Vanhempainliitto. 110 vuotta Kasvatuskumppanuutta.

Suomen Vanhempainliitto. 110 vuotta Kasvatuskumppanuutta. Suomen Vanhempainliitto 110 vuotta Kasvatuskumppanuutta. Liiton ydintehtäviä Vanhempaintoiminnan tukeminen Kodin ja koulun yhteistyön sekä kasvatuskumppanuuden kehittäminen Vanhemmuuden tukeminen sekä

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Osa 1 Koulu työyhteisönä

Osa 1 Koulu työyhteisönä Sisällys Alkusanat...11 Osa 1 Koulu työyhteisönä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilaiden kohtaaminen (Simo Rönty)...15 Jokaisella työntekijällä on oma vastuualueensa...15 Lapsi tarvitsee aikuisia...16

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä

Lisätiedot

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme?

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme? Edellisten ajankohtaisfoorumien palautteista: *Moniammatillinen työryhmä olisi tarpeellinen *Aikaa vaihtaa arjen kuulumisia *Käytännönläheistä problematiikkaa kaivataan, yhteisiä asioita, mitä oikeasti

Lisätiedot

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ 4.11.2013 Karoliina Taruvuori, apulaisjohtaja Riihimäen vankila Perusteet lapsi- ja perhetyölle Rikosseuraamuslaitoksessa YK:n lapsen oikeudet lapsella on oikeus

Lisätiedot

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Oululaisten lapsiperhejärjestöjen ja kaupungin toimijoiden työryhmä ja järjestöjen välisen sekä järjestö-kaupunki yhteistyön toimintamalli Tavoitteena:

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen Haapajärvi on alueen suurin kaupunki 7714 väestömäärällään. Pyhäjärvellä asukkaita on 6001, Reisjärvellä 3020 ja Kärsämäellä 2918. Yhteensä Selänne palvelee 19 653 asukasta( Tilastokeskus 2009) Päivähoidossa

Lisätiedot

Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa

Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖN PARHAAT KÄYTÄNNÖT Yhteenveto 14.11.2016 osallisuusiltapäivästä Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa - miten voimme vahvistaa kodin ja koulun

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias

Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias Voikukkia-seminaari 23.5.2012 Elina Varjonen Kehittämispäällikkö, RAY 1 Lapsi- ja perhetyön avustusohjelma Emma & Elias (2012-2017) Avustusohjelma

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä HANKETREFFIT 27.5.2014 KULTTUURI

Lisätiedot

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö SINUSTAKO MARTTA HISTORIA Marttajärjestö syntyi vuonna 1899. Suomessa elettiin tuolloin kansallisen heräämisen, naisasialiikkeen ja kansanvalistustyön aikaa. Lucina Hagmanin aloitteesta perustettu naisyhdistys

Lisätiedot

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh: 0503256450 19.5.2014 PERHE JA MAAHANMUUTTO Maahanmuutto

Lisätiedot

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko 21.8.2013 Neljän pöydänjalan malli o Minä itse o Parisuhde o Kodin ulkopuolinen elämä o Vanhemmuus Mutta

Lisätiedot

Osaava: Laatua Siikalatvalla. Laatupaja

Osaava: Laatua Siikalatvalla. Laatupaja Osaava: Laatua Siikalatvalla Laatupaja 7.5.2013 Päivän ohjelma 13.00-13.15 Tervetuloa: päivän ohjelma ja esiin tulleet kysymykset 13.15-13.30 Pelisäännöt ja sovitut asiat - tiedon jakaminen - laatutyön

Lisätiedot

Monimuotoiset perheet

Monimuotoiset perheet Monimuotoiset perheet MITÄ MONINAISUUDEN KOHTAAMINEN VAATII YKSILÖILTÄ JA AMMATTILAISILTA? Erilaisuus mahdollisuutena Juha Jämsä Perhesosiologi VTM Moninaisuuskouluttaja Tietokirjailija Sateenkaariperheet

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa 2 3 Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa Kaakkois-Suomen yrittäjyyskasvatusstrategiasta yrittäjyyden ekosysteemiksi http://www.yes-keskus.fi/wpcontent/uploads/2012/09/cursor_yritt_kasv_web_0312.pdf 4 Visio

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Kirsi Anttila / Saara

Lisätiedot

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen Haapajärvi on alueen suurin kaupunki 7714 väestömäärällään. Pyhäjärvellä asukkaita on 6001, Reisjärvellä 3020 ja Kärsämäellä 2918. Yhteensä Selänne palvelee 19 653 asukasta( Tilastokeskus 2009) Päivähoidossa

Lisätiedot

Womento Mentoroinnilla tukea työllistymiseen. Marina Wetzer-Karlsson 31.03.2014

Womento Mentoroinnilla tukea työllistymiseen. Marina Wetzer-Karlsson 31.03.2014 Womento Mentoroinnilla tukea työllistymiseen Marina Wetzer-Karlsson 31.03.2014 Sisältö Monikulttuuriinen osaamiskeskus Kehittämishanke; Womento- malli Kokemukset Tulokset malli, kokemukset ja tulokset

Lisätiedot

20.- 21.11.2013. Knowhow- messujen yhteydessä vuoden merki5ävin tapahtuma Nuoremme ja Suomen menestys Get a life! Yhteistyössä:

20.- 21.11.2013. Knowhow- messujen yhteydessä vuoden merki5ävin tapahtuma Nuoremme ja Suomen menestys Get a life! Yhteistyössä: 20.21.11.2013 Knowhowmessujen yhteydessä vuoden merki5ävin tapahtuma Nuoremme ja Suomen menestys Get a life! Yhteistyössä: KNOWHOW 20.21.11.2013 Koulutus Työelämä RekrytoinA Knowhowmessut kokoaa saman

Lisätiedot

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 29.10.2008 VLK ry Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja hänen vaimonsa Lea Ylppö olivat mukana

Lisätiedot

ROMANIOPPILAIDEN OHJAUS JA ERITYINEN TUKI KAUHAJOELLA

ROMANIOPPILAIDEN OHJAUS JA ERITYINEN TUKI KAUHAJOELLA ROMANIOPPILAIDEN OHJAUS JA ERITYINEN TUKI KAUHAJOELLA ROMANITYÖRYHMÄN PERUSTAMINEN Kauhajoen kaupunginhallitus kokouksessaan 13.5.2002 135 päättänyt perustaa romaniasiain työryhmän. Romanityöryhmän jäsenet:

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpajat I & II Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Kerro minulle, niin unohdan. Näytä minulle, niin saatan muistaa. Ota minut mukaan, niin ymmärrän Kiinalainen

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

20.- 21.11.2013. Yhteistyössä: Pohjanmaan Expo Oy Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintovirasto

20.- 21.11.2013. Yhteistyössä: Pohjanmaan Expo Oy Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintovirasto 20.21.11.2013 Knowhowmessujen yhteydessä vuoden merki5ävin tapahtuma Nuoremme ja Suomen menestys Get a life! Yhteistyössä: Pohjanmaan Expo Oy Länsi ja SisäSuomen aluehallintovirasto KNOWHOW 20.21.11.2013

Lisätiedot

Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi.

Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi. Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi. Lasten ja aikuisten palvelut Koti Varhaiskasvatus Koulu Harrastukset Rakenteellinen

Lisätiedot

Eliksiiriä elämään. seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla

Eliksiiriä elämään. seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla Eliksiiriä elämään seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla Eliksiiriä ja osallisuutta elämään Yksin, kaksin ja toisten kanssa opiskellen ja osallistuen kurssilla tai täysihoidossa. Peräpohjolan Opistolla

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi)

Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi) Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi) Valt. tri (viestintä), Certified Business Coach Pitkä kokemus viestinnän johtotehtävistä, konsultointiapua viestinnän suunnitteluun,

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja elämänhallinta. V HYVÄ ELÄMÄ FOORUMI Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja elämänhallinta. V HYVÄ ELÄMÄ FOORUMI Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki Lasten ja nuorten hyvinvointi ja elämänhallinta V HYVÄ ELÄMÄ FOORUMI Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki 25.2.2016 Mistä puhumme, kun puhumme hyvinvoinnista yleisesti (Karisto 2015, Hyvinvointifoorumi)

Lisätiedot

Nuorten ajatuksia oppimisesta ja koulunkäynnistä Helsinki 14.1.2010. Pääsihteeri Tuomas Kurttila Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta

Nuorten ajatuksia oppimisesta ja koulunkäynnistä Helsinki 14.1.2010. Pääsihteeri Tuomas Kurttila Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Nuorten ajatuksia oppimisesta ja koulunkäynnistä Helsinki 4..200 Pääsihteeri Tuomas Kurttila Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Valtioneuvoston asettama lapsi-

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA?

MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA? MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA? Perheaikaa 18.2.2016 Tytti Solantaus Lastenpsykiatri, emeritatutkimusprofessori Toimiva lapsi & perhe hankejohtaja (SMS) OMA TAUSTA Työ lasten ja perheiden parissa

Lisätiedot

Lappia. Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia. 16.2.2015 tiimivastaava Katja Jaako-Körkkö

Lappia. Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia. 16.2.2015 tiimivastaava Katja Jaako-Körkkö Lappia Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia tiimivastaava Katja Jaako-Körkkö Lappia Koulutuskuntayhtymä Lappian jäsenkunnat ovat: Kemi Keminmaa Kolari Muonio Pello Simo Tervola Tornio Ylitornio

Lisätiedot

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMEN URHEILUPSYKOLOGINEN YHDISTYS, SUPY RY Suomen urheilupsykologinen yhdistys pyrkii toiminnallaan

Lisätiedot

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Pohjois-Karjalan Sairaskotiyhdistys

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi

Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi, maaseutuverkostoyksikkö/mmm Sivu 1 8.12.2008 Maaseutuverkosto Manner-Suomen

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Hupi tiimi Ville Saloranta, hankekoordinaattori Heini Lehtonen, sosiaaliohjaaja (Peltosaari) Kaisa Näsman, sosiaaliohjaaja (Lasitehdas)

Lisätiedot

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan?

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Raila Oksanen 1.9.2016 Page 1 Monikäyttöisyyden lähtökohta CAF on tarkoitettu helppokäyttöiseksi työkaluksi julkisen sektorin organisaatioiden

Lisätiedot

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Ekotukitoiminta -ympäristötekoja työpaikalla. Pirita Kuikka Helsingin kaupungin ympäristökeskus 23.10.2012

Ekotukitoiminta -ympäristötekoja työpaikalla. Pirita Kuikka Helsingin kaupungin ympäristökeskus 23.10.2012 Ekotukitoiminta -ympäristötekoja työpaikalla Pirita Kuikka Helsingin kaupungin ympäristökeskus 23.10.2012 Mitä ekotukitoiminta on? Helsingin kaupungin kehittämä toimintamalli ympäristövastuullisuuden lisäämiseksi

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 18.5.2010 Ehkäisevän päihdetyön hanke Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 Mannerheimin Lastensuojeluliitto, yhteistyössä A-klinikkasäätiö ja Terveys ry Hankkeessa

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

PALETTI Töistä päiväkodin kautta kotiin: tutkimus pikkulapsiperheiden arjesta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ

PALETTI Töistä päiväkodin kautta kotiin: tutkimus pikkulapsiperheiden arjesta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ PALETTI Töistä päiväkodin kautta kotiin: tutkimus pikkulapsiperheiden arjesta 1 Millaisesta tutkimuksesta on kysymys? Suomen Akatemian rahoittama tutkimus Toteutuspaikkana Perhetutkimuskeskus yhteistyössä

Lisätiedot