Suomen uusi aluerakenne kenen kehityskuvan ehdoilla? YTT, FT, Sami Moisio Professori Oulun yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen uusi aluerakenne kenen kehityskuvan ehdoilla? YTT, FT, Sami Moisio Professori Oulun yliopisto"

Transkriptio

1 Suomen uusi aluerakenne kenen kehityskuvan ehdoilla? YTT, FT, Sami Moisio Professori Oulun yliopisto

2 Aluerakenne Aluerakenne vai yhdyskuntarakenne? Aluerakenteen perusosien erittely 1 Instituutiot 2 Infrastruktuurit 3 Tulonsiirtomekanismit 4 Väestö ja muut resurssit 5 Yksityisen pääoman muodostelmat 6 Valtion aluerakenteen tehtävä

3 Hajautettu aluerakenne

4 1995: Alueiden käyttö ja aluerakenne 2017 Siirtyminen kohden ns. tietoyhteiskuntaa Kansainvälistyminen Ylikansallisen suunnittelun ja päätöksenteon merkityksen kasvu Yhdyskuntarakenteen tiivistämisen idea (vetoaminen hajautumiskehityksen ekologisiin vaikutuksiin sekä pirstoutumisen aiheuttamiin kustannuksiin) Aluerakenteen kehityksen uhkakuvana on, että vain pääkaupunkiseutu pystyy menestymään. Mahdollisesti ehkä Tampere, Turku ja Oulu pysyvät alueiden taloudellisessa kilpailussa jotenkin mukana, mutta muut alueet näivettyvät (s. 19)

5 Hajautettu kilpailuvaltio Yleisen yhteiskuntapolitiikan muutos viimeistään luvun laman tietämillä > koko poliittisen kentän siirtymä Vientiyritysten hintakilpailukyvyn painotuksesta alueiden ja paikkakuntien kilpailukyvyn painotukseen Alueellinen ja sosiaalinen tulontasoitus eivät asetu vastakkain kilpailukykypolitiikan kanssa Kaupunkiseutujen merkitys korostuu > reuna-alueiden ongelmat alkavat vähittäin kasaantua Kysymys uudenlaisen kilpailukykyisen väestön synnyttämisestä (osaaminen, kansainvälistyminen jne.) Kuitenkin laadullinen ero 1990-luvun ja noin 2002 alkaneen kehityksen välillä

6 2006: Globalisaation toinen vaihe Globalisaatioraporttien aika Suomen avautumisen edesauttaminen Erilaistuvat suuralueet Kilpailukyvyn ja tasoittamisen hahmottumattomuus Ekologinen kestävyys

7 Aluerakenne vedenjakajalla?

8 2009: Asiantuntijakonsensus? Asiantuntijaryhmissä 34 johtavaa virkamiestä 8 suurelta kaupunkiseudulta sekä 21 muuta edustajaa (valtio-organisaatiot, yliopistot ja kansalaisjärjestöt) Asiantuntijat arvioivat mahdollisia ja todennäköisiä tulevaisuuksia Talouden rakennemuutos suosii suuria kaupunkiseutuja tai ainakin aluerakennetta, jossa pieniä keskuksia on riittävän tiheästi. nousevat alat edellyttävät riittävän suurta väestökeskittymää Ajatus tilallisen kasautumisen, kilpailukyvyn, paikallisen innovaatiokyvyn, kansainvälistymisen ja osaamisen muodostamasta yhteydestä Keskeinen ilmiö: Näkemys siitä, että nykyinen hajautunut aluerakenne ei ole ollut haitaksi, mutta asetelma muuttuu väistämättä jatkossa Pitäisi tehdä aluepolitiikassa todellinen valinta tasaavan ja keskittävän välillä

9 2013: aluerakennevision ( ) lähtökohdat Vision ja todellisuuden suhteesta (näkemys tavoiteltavasta aluerakenteesta ) Taustalla valtioneuvoston linjaukset liikennepolitiikasta ja valtakunnalliset alueiden käyttötavoitteet Muutostekijöiden tunnistaminen

10 Aluerakennepolitiikan viisi ajuria 1 Aluerakenteen optimoiminen kustannustehokkuuden näkökulmasta Politiikan ekonomisaatio (valtio liikeyrityksenä, konsernina, tuotantotaloudellinen logiikka, tehostamisen kulttuuri) 2 Aluerakenteen uudistaminen ekologisen kestävyyden perustalta Esim. ilmastolaki ja aluerakenne 3 Kaupunkipolitiikan uudistaminen Esim. INKA-ohjelma ja metropolipolitiikka 4 Aluerakenteen institutionaalisen perustan uudistaminen Kunnan, maakunnan tai seudun vakiintuminen tulevaisuuden paikallisvaltioksi

11 Kenen kehityskuva?

12 Kestävyys, kilpailukyky, kansainvälisyys

13 Kenen ehdoilla: kansallinen innovaatiojärjestelmä

14 Global cities/global city regionalism: tietointensiivisen talouden tilallinen kasaantuminen

15 Tulonsiirroista (Jari Kolehmainen, 2012)

16 Aluerakennepolitiikan nykyoletukset Valtioiden välinen kilpailu taloudellista Ei sotilaallista, ei resursseihin tai territorioon sidottua Kilpailu pohjimmiltaan osaamisperusteista, innovaatiokykyyn ja luovuuteen perustuvaa, ei-aineellista Parhaiten menestyy se, joka osaa sopeutua globalisaation toisen vaiheen asettamiin vaateisiin Huonoiten menestyy valtio, joka pitää kiinni vanhasta kansallisesta hankkeesta, pitää yllä tehottomia infrastruktuureja ja instituutioita eikä pyri luomaan alueelleen globaalin talouden kiinnekohtia Kansallinen selviytyminen mieltyy eritoten taloudellisena kysymyksenä Valtioalueen symbolinen ja strateginen merkitys vähenee niin kutsutuissa kansallisen selviytymisen strategioissa Kansallisen eheyden merkitys heikkenee Suurkaupunkiympäristöjen ja erityisalueiden merkitys talouskasvun tuottamisessa korostuu

17 Kohden uutta aluerakennepolitiikkaa? Kansantaloudellisen suuntauksen vahvistuminen Painopisteen siirtyminen suurkaupunkipolitiikkaan > kansallinen kilpailukyky rinnastuu voimakkaasti näiden seutujen kilpailukykyyn Hajautettujen rakenteiden taloudellisen tehottomuuden korostaminen > tasoittamis- ja kilpailukykypyrkimys asettuvat vastakkain Kansainvälisyyden lisääminen, huipun tavoittelu, houkuttelupolitiikan muodostuminen valtion keskeiseksi tehtäväksi Alueellisten erojen hyväksyminen (ovat tulosta alueiden ja paikkojen erilaisista kyvyistä kilpailla avoimilla markkinoilla) Reuna-alueiden näkeminen kokonaisuuksina, joilla voi olla mielekäs osa valtion osana, jos ne vain kykenevät hyödyntämään omat mahdollisuutensa > niistä ei kuitenkaan saa muodostua taakkaa muiden alueiden menestykselle (tulonsiirtounionin kriisi?) Alueellisesta universaalisuudesta ei luovuta, mutta paikkakuntien on kyettävä itse osoittamaan, että kykenevät toteuttamaan tätä periaatetta

18 Pohdittavaa 1 Alueellinen kehittämispolitiikka Aluerakenne ja puolueet Ylialueellisuus ja puolueuskottomuus 2 Haasteet Ideoinnin merkitys (hallinto, elinkeinot, rajojen ylittäminen) > asiantuntijavalta vs. poliittinen haaveilu Investoinnit (suurhankkeet?) Inhimillisyys (erilaistumisen monitasoisuus) 3 Kansalaisyhteiskunta Sosiaalis-ekologisista seikoista nousevat jännitteet vs. poliittisen yhteensovittamisen taito Valtiovallan alueellisen näkyvyyden suhde kansalaisyhteiskunnan eheyteen 4 Piristysruiskepolitiikka ja aluerakenne Stimulus suhteessa erilaisiin aluetalouksiin Stimulus ja tulonsiirtojärjestelmät Stimulus ja nuorisotyöttömyys alueittain

Reaalipolitiikka vs. haaveet : Suomen aluerakenteen kehitys ja kysymys kulttuurista. Sami Moisio Oulun yliopisto Kajaani 4.9.2013

Reaalipolitiikka vs. haaveet : Suomen aluerakenteen kehitys ja kysymys kulttuurista. Sami Moisio Oulun yliopisto Kajaani 4.9.2013 Reaalipolitiikka vs. haaveet : Suomen aluerakenteen kehitys ja kysymys kulttuurista Sami Moisio Oulun yliopisto Kajaani 4.9.2013 Esitelmän tarkoitus 1. Erittelen Suomen aluerakenteen peruselementit 2.

Lisätiedot

Suuret muutokset mahdollisuuksina: näkymiä Suomen aluerakenteeseen. Prof. Sami Moisio Oulun yliopisto 27.11.2012

Suuret muutokset mahdollisuuksina: näkymiä Suomen aluerakenteeseen. Prof. Sami Moisio Oulun yliopisto 27.11.2012 Suuret muutokset mahdollisuuksina: näkymiä Suomen aluerakenteeseen Prof. Sami Moisio Oulun yliopisto 27.11.2012 Esitelmän tarkoitus 1. Erittelen Suomen aluerakenteen peruselementit 2. Avaan Suomen alueellisen

Lisätiedot

The spatial transformation of the Finnish state: Notes on development trajectories and current trends

The spatial transformation of the Finnish state: Notes on development trajectories and current trends The spatial transformation of the Finnish state: Notes on development trajectories and current trends Sami Moisio University of Oulu Helsinki 12.3.2014 The purpose of this talk is to 1. single out the

Lisätiedot

Metropolipolitiikka, seutupolitiikka, aluepolitiikka- Mistä oikein on kysymys? Helsinki 15.9.2010

Metropolipolitiikka, seutupolitiikka, aluepolitiikka- Mistä oikein on kysymys? Helsinki 15.9.2010 Metropolipolitiikka, seutupolitiikka, aluepolitiikka- Mistä oikein on kysymys? Helsinki 15.9.2010 Perttu Vartiainen Monitasoinen aluepolitiikka vai kamppailu aluetasoista? Alue- ja kaupunkijärjestelmän

Lisätiedot

Harvan asutuksen luonnehtimien alueiden piirteistä ja keskeisistä tulevaisuuskysymyksistä Suomessa. Sami Moisio Professori Helsinki 3.12.

Harvan asutuksen luonnehtimien alueiden piirteistä ja keskeisistä tulevaisuuskysymyksistä Suomessa. Sami Moisio Professori Helsinki 3.12. Harvan asutuksen luonnehtimien alueiden piirteistä ja keskeisistä tulevaisuuskysymyksistä Suomessa Sami Moisio Professori Helsinki 3.12.2013 EU:n alue- ja rakennepolitiikka Koheesiopolitiikka (ESR ja EAKR):

Lisätiedot

Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille

Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille KUNTAUUDISTUKSEN SEUTUTILAISUUS OULUN KAUPUNKISEUTU, Oulu 4.4.2014 Professori Perttu Vartiainen, Itä-Suomen yliopisto Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille Mihin yritän vastata ja

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen aika? Sami Moisio HY BEMINE-seminaari

Kaupunkiseutujen aika? Sami Moisio HY BEMINE-seminaari Kaupunkiseutujen aika? Sami Moisio HY BEMINE-seminaari 23.11.2018 Miten puheenvuoron otsikko tulisi mieltää? Onko tapahtunut siirtymä kohden kaupunkiseutujen aikaa? Ovatko kaupunkiseudut jollakin tavalla

Lisätiedot

Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi

Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi Hallituksen puheenjohtaja, Ladec Oy Johtaja, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus LADEC Oy Syntyi vuoden 2013 alussa Lahden tiede- ja

Lisätiedot

Glokaali paikkakunta tulevaisuuden kehittäjäauktoriteettina

Glokaali paikkakunta tulevaisuuden kehittäjäauktoriteettina Glokaali paikkakunta tulevaisuuden kehittäjäauktoriteettina Kaupunki-maaseutu -suhteen uudistuminen -foorumi Kouvola 10.6.2010 Tutkimusjohtaja, dos. Torsti Hyyryläinen Ruralia-instituutti Mikä on Suomen

Lisätiedot

MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 16.10.2012 Vaasa

MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 16.10.2012 Vaasa MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 16.10.2012 Vaasa Jäsentelyä MAL osana kaupunkipolitiikkaa Sopimusperusteinen kaupunkipolitiikka

Lisätiedot

Loppuseminaari

Loppuseminaari DI, VTM Seppo Lampinen, YY-Optima Oy Fil. lis. Anna Saarlo, YY-Optima Oy HTT Ilari Karppi, Tampereen yliopisto HTL Ville Viljanen, Tampereen yliopisto DI, HTM Sakari Somerpalo, Linea Oy YTM Jaana Martikainen,

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä

Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Sosiaalialan osaamiskeskuspäivät Pyhätunturi 27.8.2009 Heikki Eskelinen Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos 1. Johdanto

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

Laajempi liikennejärjestelmänäkökulma kaupunkipolitiikan perustaksi

Laajempi liikennejärjestelmänäkökulma kaupunkipolitiikan perustaksi Laajempi liikennejärjestelmänäkökulma kaupunkipolitiikan perustaksi 13.6.2012 1 Uusi Kouvola lyhyesti Asukkaita noin 90.000 (88 987/2008) Pinta-ala 2 885 km², josta maapinta-ala 1677 km² ja vesistöä 370

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Oulun tulevaisuusfoorumi 20.4.2010 Tulevaisuusselonteon sisällöstä Miksi tulevaisuusselonteko? Tulevaisuusselonteko täydentää ilmasto- ja energiastrategiaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

Tilastojen kehittämistarpeet aluetalouden ja politiikan näkökulmasta

Tilastojen kehittämistarpeet aluetalouden ja politiikan näkökulmasta Tilastojen kehittämistarpeet aluetalouden ja politiikan näkökulmasta Tilastokeskus 19.4.2007 Paavo Okko Kansantaloustieteen professori paavo.okko@tse.fi Näkökulmia aluetietoon Tutkimus Aluekehittäminen/alueintressin

Lisätiedot

Alueellinen imago ja identiteetti kuntarakenteen muutoksessa

Alueellinen imago ja identiteetti kuntarakenteen muutoksessa Alueellinen imago ja identiteetti kuntarakenteen muutoksessa Kaupunkisuunnittelun seminaari V Kaj Zimmerbauer Oulun yliopisto 28.09.2011 Kuntarakenteen muutoksen taustat Laajempi aluejärjestelmän muutos,

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Glokaali seutu-kunta - mahdollinen vaihtoehto

Glokaali seutu-kunta - mahdollinen vaihtoehto Kaupunkiseutujen kisa kovenee, onko Glokaali seutu-kunta - mahdollinen vaihtoehto Seinäjoen kaupunkiseudun tulevaisuusfoorumi Seinäjoki 1.6.2010 Tutkimusjohtaja, dos. Torsti Hyyryläinen Ruralia-instituutti

Lisätiedot

ITU POLICY FORUM Kansallinen ja alueellinen innovaatiopolitiikka liikkeessä

ITU POLICY FORUM Kansallinen ja alueellinen innovaatiopolitiikka liikkeessä ITU POLICY FORUM Kansallinen ja alueellinen innovaatiopolitiikka liikkeessä Jari Kolehmainen & Valtteri Laasonen Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu, Sente Millä eväillä uudistutaan innovaatiopolitiikan

Lisätiedot

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi Ihmisten Metropoli Pohjoisen horisontista Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa - maailman pääkaupunkien verkosto Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia METROPOLI - KÄSITE Vakiintunut suomalaiseen hallinto-

Lisätiedot

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja 1.2.2013 Kilpailukyky- ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen KELPO(1) Talousarvio

Lisätiedot

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi Jussi Huttunen 20.11.2013 2013 MIHIN SUUNTAAN JA MITEN SUOMEN ALUERAKENNETTA JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄÄ TULISI KEHITTÄÄ laatia Suomen uusi kehityskuva? o Kun edellinen kysymys

Lisätiedot

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT)

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT) Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan alue ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit (AYI) jaoston tutkimuskokonaisuus "Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Monikeskuksisuuden monet Raine Mäntysalo

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka MALPE 1 Tehtäväalueen kuvaus ja määrittelyt Ryhmän selvitysalueeseen kuuluivat seuraavat: kaavoitus, maapolitiikka ja maaomaisuus, maankäyttö, liikenneverkko ja

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa. Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO

Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa. Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO Greater Helsinki Vision 2050 - seutuvisioprosessi Kilpailun tavoitteena

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKISEUDUN SOPIMUKSELLISET MENETTELYT ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN OSANA. Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki

PORIN KAUPUNKISEUDUN SOPIMUKSELLISET MENETTELYT ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN OSANA. Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki PORIN KAUPUNKISEUDUN SOPIMUKSELLISET MENETTELYT ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN OSANA Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki Porin kaupunki Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.10.2013 Aluerakenteen muutoksen

Lisätiedot

OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä

OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä Jyrki Myllyvirta kaupunginjohtaja Lahti 2011 Yksi nopeasti kasvavista kaupunkiseuduista, erityisesti korkeakoulutetun väestön osalta Suomen merkittävin

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Keskustelutilaisuus 4.11.2014, Ympäristöministeriö Päivi Nurminen, seutujohtaja, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Kaupunkiseutu 2015 Kaupunkiseutu

Lisätiedot

Kohti monimuotoistuvaa maaseutua? Jari Kolehmainen Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö (Sente) Tampereen yliopisto

Kohti monimuotoistuvaa maaseutua? Jari Kolehmainen Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö (Sente) Tampereen yliopisto Kohti monimuotoistuvaa maaseutua? Jari Kolehmainen Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö (Sente) Tampereen yliopisto Neljä kansallista projektia Lähde: muokattu Antikainen / TEM Osaamisen Suomi Volyymi

Lisätiedot

Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille. Vaasa 22.5.2014

Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille. Vaasa 22.5.2014 Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille Vaasa 22.5.2014 Miksi vahvempia kaupunkiseutuja? Kauniisti muotoillut kaupungit: toiminnallisilla kaupunkiseuduilla toimiva ja sujuva arki asukkaille

Lisätiedot

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

Kaupunkipolitiikan valmistelusta Kuntaliitossa

Kaupunkipolitiikan valmistelusta Kuntaliitossa Kaupunkipolitiikan valmistelusta Kuntaliitossa AUNE 17.11.2017 Timo Reina Kaupunki käyttöliittymänä Kaupunki kasvun moottorina Kaupunki kehittämisalustana 2 Kaupunkipoliittisen ohjelman viitekehys Ohjelman

Lisätiedot

Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa. Professori Jorma Mäntynen

Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa. Professori Jorma Mäntynen Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa Professori Jorma Mäntynen Pysyvät ja muuttuvat tekijät Maantiede Ylivoimainen sijainti sisämaan keskuksena Helsinki-Tampere vyöhykkeellä Parin kolmen tunnin etäisyydellä

Lisätiedot

Kilpailukykyinen Jyväskylän kaupunkiseutu ja elinkeinotoiminnan kehittäminen ja tehostaminen KV 30.9.2013 Kaupunginjohtaja Markku Andersson

Kilpailukykyinen Jyväskylän kaupunkiseutu ja elinkeinotoiminnan kehittäminen ja tehostaminen KV 30.9.2013 Kaupunginjohtaja Markku Andersson Kilpailukykyinen Jyväskylän kaupunkiseutu ja elinkeinotoiminnan kehittäminen ja tehostaminen KV 30.9.2013 Kaupunginjohtaja Markku Andersson Markku Andersson Miten hyvät veronmaksajat saadaan pysymään

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Maankäyttövaihtoehdot MAAKUNTAKAAVA

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Maankäyttövaihtoehdot MAAKUNTAKAAVA Pirkanmaan maakuntakaava Maankäyttövaihtoehdot Prosessi Pyrkimys avoimeen ja vuorovaikutteiseen prosessiin; keskustelua periaateratkaisuista ja arvovalinnoista Väestösuunnite ja skenaariotyö (kevät 2012

Lisätiedot

Näkemyksiä maankäytön ja liikenteen vuorovaikutuksen kehittämiseksi Oulun seudulla. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö

Näkemyksiä maankäytön ja liikenteen vuorovaikutuksen kehittämiseksi Oulun seudulla. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö Näkemyksiä maankäytön ja liikenteen vuorovaikutuksen kehittämiseksi Oulun seudulla Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 14.11.2012 + ELY-keskus mukana mm. seuturakennetiimissä + ELY-keskuksen hyvä sisäinen

Lisätiedot

Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu luvulla

Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu luvulla Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu 2010 -luvulla Veijo KAVONIUS Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö 3.2.2010 Aluestrategia 2020 työ Valmistuu

Lisätiedot

Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku. Kuuden suurimman kaupungin hallitus ohjelma tavoitteet

Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku. Kuuden suurimman kaupungin hallitus ohjelma tavoitteet Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Kuuden suurimman kaupungin hallitus ohjelma tavoitteet 2 Suuret kaupunki seudut ovat Suomen kasvun ja kansain välistymisen moottoreita Kaupungistuminen on globaali

Lisätiedot

Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän. Timo Turunen, YM Aluefoorumit 11/2013

Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän. Timo Turunen, YM Aluefoorumit 11/2013 Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva ALLI Timo Turunen, YM Aluefoorumit 11/2013 Keskiössä Suomen aluerakenne siis mikä? Palvelut Aluerakenteella e a tarkoitetaan väestön ja asumisen, tö työpaikkojen

Lisätiedot

Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot

Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot Sari Löytökorpi, pääsihteeri Sektoritutkimus yhteiskuntapolitiikkaa ja yhteiskunnallisia palveluja tukevaa tutkimustoimintaa palvelee poliittisessa päätöksenteossa

Lisätiedot

Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin. Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja

Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin. Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja 11.10.2016 Taustaa WHOLE on Tampereen teknillisen yliopiston hanke, jonka tavoite on tuottaa

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään?

Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään? Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään? Matti Räinä tiejohtaja Oulun tiepiiri Näkökulmia aluesuunnittelun ja liikenteen tavoiteasettelu LPS 2008 Liikenne 2030. Suuret haasteet, uudet linjat hallinnon

Lisätiedot

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT:n strateginen ja toiminnallinen arviointi Päätösseminaari 27.9.2010 Ilkka Turunen Pääsihteeri Tutkimus- ja innovaationeuvosto t 1 Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä

Lisätiedot

Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto

Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto 24.10.2012 MAL-aiesopimusmenettelyn poliittinen viitekehys Hallitusohjelmassa mm.: Jatketaan valtion ja

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot

Aluerakenteen kehitysnäköaloja

Aluerakenteen kehitysnäköaloja Aluerakenteen kehitysnäköaloja Jussi S. Jauhiainen 1 Taustaa Aluerakenne on käytännössä aina (materiaalisesti) monikeskuksinen verkosto, ja tällä materiaalisella verkostolla on sosiaalinen ulottuvuus ja

Lisätiedot

Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä

Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Liittojen päätehtävät Alueiden käyttö - Maakuntasuunnitelma ja kaava - Yhdyskuntarakenne, liikenne,

Lisätiedot

Metropoli Oulun horisontista

Metropoli Oulun horisontista Metropoli Oulun horisontista Helsinki Etelä-Suomessa > maailman metropolien verkosto Oulu Pohjois-Suomessa > Pohjoisen Euroopan metropoli Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Pohjoisen omat jutut: Pohjoinen

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Maakunnan identiteetti ja institutionalisoituminen. Uusimaa 2.0 Roadshow Lauri Kuukasjärvi

Maakunnan identiteetti ja institutionalisoituminen. Uusimaa 2.0 Roadshow Lauri Kuukasjärvi Maakunnan identiteetti ja institutionalisoituminen Uusimaa 2.0 Roadshow Lauri Kuukasjärvi 17.5.2018 Identiteetti Rakentuu kollektiivisista käytännöistä alueelta tai sen ulkopuolelta. Voi rakentua bottom-up

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Supporting the contribution of higher education institutions to regional development: Case Jyväskylä region

Supporting the contribution of higher education institutions to regional development: Case Jyväskylä region KESKIMAA 90 VUOTTA Supporting the contribution of higher education institutions to regional development: Case Jyväskylä region OECD/IMHE 2006 ESITYKSEN RAKENNE 1. Hankkeen tarkoitus ja toteutus 2. OECD:n

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori

Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori Sosiaalisesti kestävä kehitys Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori Sosiaalinen kestävyys Yhteiskunnan sosiaalinen kestävyys tärkeä strateginen

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Uusi liikennepolitiikka

Uusi liikennepolitiikka Uusi liikennepolitiikka Ylijohtaja Anne Herneoja 28.11.2012 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko eduskunnalle n

Lisätiedot

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohta Työ- elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Haikko 15.3.2011 Lakiuudistuksen (Laki alueiden kehittämisestä 1651/2009)

Lisätiedot

Uusi koheesiokumppanuus

Uusi koheesiokumppanuus Uusi koheesiokumppanuus Lähentyminen kilpailukyky yhteistyö Kolmas taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus Euroopan yhteisöt Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset

Lisätiedot

Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012

Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012 Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012 Kaupunkien merkitys kansantalouden kannalta Kaupunkien merkitys kansantalouden

Lisätiedot

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Ylijohtaja Anne Herneoja 21.3.2013 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason

Lisätiedot

ONKO OIKEA VASTAUS 18 VAI LAATU JA VAIKUTTAVUUS? Tavoitteena aito rakenteellinen kehittäminen ja alueellinen hyvinvointi

ONKO OIKEA VASTAUS 18 VAI LAATU JA VAIKUTTAVUUS? Tavoitteena aito rakenteellinen kehittäminen ja alueellinen hyvinvointi ONKO OIKEA VASTAUS 18 VAI LAATU JA VAIKUTTAVUUS? Tavoitteena aito rakenteellinen kehittäminen ja alueellinen hyvinvointi ARENE tiedotustilaisuus 23.4.2010 - Helsinki Vesa Saarikoski YHTÄÄLTÄ: RAKENTAKAA

Lisätiedot

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Tunnistaa ja nostaa esiin tulevan päätöksenteon kannalta tärkeitä ja huomiota vaativia asioita Rakentaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

Tie- ja liikenneolojen alueelliset merkitykset

Tie- ja liikenneolojen alueelliset merkitykset 1 Tie- ja liikenneolojen alueelliset merkitykset Seppo Lampinen, Ilari Karppi, Anna Saarlo, Jani Hanhijärvi YY-Optima Oy Tampereen yliopisto, Aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitos Luonnos 5.11.2003

Lisätiedot

MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA. Valtiotieteen tohtori Timo

MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA. Valtiotieteen tohtori Timo MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro 17.5.2017 KAUPUNGISTUMINEN NYKYISESSÄ HALIITUSOHJELMASSA? KESKITTYMIS- JA HARVENEMISKEHITYS Kaupunkialueiden väkiluku

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja TKIO

Aluekehittäminen ja TKIO Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Aluekehittäminen ja TKIO Petra Stenfors 5.2.2019 Aluekehittämisen määrittely (HE alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista) Toimijoiden yhteistyö

Lisätiedot

Havaintoja haastatteluista

Havaintoja haastatteluista Havaintoja haastatteluista JULMA-workshop 21.5.2015 Iina Sankala 21.5.2015 Iina Sankala 1 TÄMÄN HETKEN HAASTEET Kuinka tuottaa vähemmillä resursseilla hyvää palvelujärjestelmää ja hyvää yhdyskuntarakennetta?

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta merkitys kunnille

Kokonaisuuden hallinta merkitys kunnille Kokonaisuuden hallinta merkitys kunnille Ritva Laine Kokonaisuuden näkeminen välttämätöntä Erilaisia ilmiöitä - ilmastonmuutos, niukkeneva julkinen talous, väestön ikääntyminen, erilaistumiskehitys Pelikenttä

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta. Kari Kankaala

Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta. Kari Kankaala Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta Kari Kankaala Kuka toi o? Kari Kankaala, 47, elinkeinojohtaja, tekn.tri Ydinosaamista osaamisen siirtäminen yhteiskunnan ja yritysten hyötykäyttöön, teknologian

Lisätiedot

EU:n alue- ja rakennepolitiikan valmistelu miten alueet näkyvät. Johanna Osenius Varkaus

EU:n alue- ja rakennepolitiikan valmistelu miten alueet näkyvät. Johanna Osenius Varkaus EU:n alue- ja rakennepolitiikan 2021-2027 valmistelu miten alueet näkyvät Johanna Osenius Varkaus 27.5.2019 Sisällöt nousevat alueiden tarpeista 1 Tavoitteena on luoda edellytyksiä alueiden omiin vahvuuksiin

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset ja niiden merkitys Itä-Suomen liikennejärjestelmään

Toimintaympäristön muutokset ja niiden merkitys Itä-Suomen liikennejärjestelmään Toimintaympäristön muutokset ja niiden merkitys Itä-Suomen liikennejärjestelmään Jo tapahtuneita sekä odotettavissa olevia muutoksia / Itä-Suomen liikennestrategian uudistaminen Hallitusohjelman leikkaukset

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Heimo Keränen 26.5.2014 26.5.2014 Kainuun liitto Iso taustakuva 23.5.2014 Kainuun liitto 2000-luvulla paradigman muutos: hajautetun hyvinvointivaltion

Lisätiedot

Juha Ala-Mursula, johtaja, BusinessOulu

Juha Ala-Mursula, johtaja, BusinessOulu Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, HE 35/2018 VP 5.4.2018 18.4.2018 Juha Ala-Mursula, johtaja,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT)

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT) Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan alue- ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit (AYI) - jaoston "Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus aloitusseminaari 2.9.2010 Vesa Kanninen Aalto-yliopisto/

Lisätiedot

Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma

Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma BEMINE: Beyond MALPE-coordination: Integrative Envisioning Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG) Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu

Lisätiedot

Puuarkkitehtuurin ja rakentamisen edistäminen Suomessa

Puuarkkitehtuurin ja rakentamisen edistäminen Suomessa Puuarkkitehtuurin ja rakentamisen edistäminen Suomessa Katja Lähtinen (Prof. liiketalous, erityisalana puurakentaminen) Vaasan yliopisto, markkinoinnin yksikkö Päättäjien Metsäakatemian maastojakso 13.-15.9.2017

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS

PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki Satakunnan Tulevaisuusfoorumi 10.10.2013 Liisanpuisto, Pori Porin kaupunki Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään?

Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Ilmastonmuutos, hyvinvointi ja kuntatalous Kuntaliitto 7.12.2011 Matti Vatilo, YM PARAS kaupunkiseuduilla mitä opittiin? Ydinkysymys on, onko seudun

Lisätiedot

Tarja Meristö & Jukka Laitinen Kestävä kehitys ja Triple Helix - yhteistyö alueellisen menestyksen avain?

Tarja Meristö & Jukka Laitinen Kestävä kehitys ja Triple Helix - yhteistyö alueellisen menestyksen avain? www.laurea.fi Tarja Meristö & Jukka Laitinen Kestävä kehitys ja Triple Helix - yhteistyö alueellisen menestyksen avain? Jukka Laitinen Laurea-ammattikorkeakoulu/FuturesLab CoFi Lahden tiedepäivä 10.11.2015

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen

Lisätiedot

Metropolipolitiikka hallinnan haasteena

Metropolipolitiikka hallinnan haasteena Metropolipolitiikka hallinnan haasteena Maunulan kesäseminaari 06.06.2008 Peter Fredriksson Ylitarkastaja 2 3 4 5 Hallinnan hallitsemattomuus? Hajauttamisen riskit kunnan edun suhde metropolin yhteisiin

Lisätiedot

Susipolitiikan opetukset suojelutoimien suunnittelussa

Susipolitiikan opetukset suojelutoimien suunnittelussa Susipolitiikan opetukset suojelutoimien suunnittelussa Saimaannorppa, ilmastonmuutos ja kalastus seminaari ja kokous Rantasalmi 28.5.2010 Outi Ratamäki Suomen ympäristökeskus Väitöskirja: Yhteiskunnallinen

Lisätiedot