AFRIKAN KÄÄPIÖUNIKEKO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AFRIKAN KÄÄPIÖUNIKEKO"

Transkriptio

1 AFRIKAN KÄÄPIÖUNIKEKO Afrikan Kääpiöunikeko (Lat. Graphiurus Murinus, Engl. African Pygmy Dormouse/Woodland Dormouse) on kiehtova ja kaunis lemmikki. Afrikan Kääpiöunikeko tunnetaan Suomessa myös nimillä Afrikanunikeko, Afrikanunihiiri, Afrikkalainen kääpiöunikeko sekä Unikeko. Afrikan Kääpiöiunikeot kuuluvat Jyrsijöiden (Rodentia) lahkossa alalahkoon Oravamaiset jyrsijät (Sciuromorpha) sekä Unikekojen (Gliridae) heimoon ja ne ovat läheistä sukua rotille ja hiirille. Unikekolajeja on yhteensä 28 joista Suomessa on tavattu vain Tammihiirtä (Lat. Eliomys quercinus Eng. Garden Dormouse). Afrikan Kääpiöunikeko eroaa sukulaisistaan karvapeitteen runsaudella sekä sillä, että toisin kuin hiiret ja rotat, viettävät unikeot luonnossa viileimmät kuukaudet talvihorroksessa. Koska unikeko on horrostava Unikekonaaras. Kuva Nina Hutri. eläin, on sille kehittynyt paksu karvapeite korvien sisäpuolelle sekä häntään, minkä uskotaan eristävän lämpöä horroksen aikana. Unikeot ovat kotoisin Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta ja asuvat lähinnä kosteilla metsäalueilla. Suomessa asuvien Afrikan Kääpiöunikekojen rekisteristä ja kasvattajista pitää listaa vuonna 2014 perustettu Suomen Unikekoyhdistys (http://unikekoyhdistys.omasivu.fi/). Afrikan Kääpiöunikeko on noin 16 senttimetrin pituinen, josta ruumiin pituus on noin 9cm ja häntä 7cm. Painoa unikeoilla on grammaa ja unikeon keskimääräinen elinikä on 4 6 vuotta. Afrikan Kääpiöunikeot ovat todella nopeita ja ketteriä eläimiä ja kuten niiden isot silmät antavat ymmärtää, nokturnaalisia. Ulkoisesti unikeot muistuttavat todella paljon pientä oravaa pitkän ja pörröisen hännän ansiosta. Unikeon turkki on rakenteeltaan tiheä sekä pehmeä ja unikeoilla on kaksi tunnettua värimuunnosta, jotka ovat normaali harmaa sekä ruskea Tan väritys. Kummassakin värimuunnoksessa vatsapuolen väri on aina valkoinen. Unikeon kallo on leveä ja littana, kallon muoto on täydellinen pieniin koloihin ja tiukkoihin väleihin ahtautumiselle. Uroksen kallo on hieman naaraan kalloa isompi. Unikeot ääntelevät erilaisin sirkutuksin ja linnun kaltaisin äänin. 1

2 Koska Afrikan Kääpiöunikekeot ovat nokturnaalisia eläimiä, ovat ne kaikkein aktiivisimmillaan ilta- ja aamuhämärällä sekä öisin. Suhteellisen uusina lemmikkieläiminä suurin osa unikeoista on vielä arkoja tai todella ujoja. Joillakin kasvattajilla ja unikekojen omistajilla alkaa kuitenkin olla käsikesyjä eläimiä, mutta perusluonteeltaan keot ovat silti edelleen suhteellisen villejä ja hankalia käsiteltäviä niiden nopeuden ja ketteryyden takia. Tämän ominaisuuden takia täytyy kekoja käsitellessä ja niitä kesyttäessä olla todella varovainen ja huolellinen. Unikeot ovat laumaeläimiä ja niillä tulisi aina olla yksi tai useampi lajitoveri seurana. Monien jyrsijöiden tapaan saattavat unikeotkin kiistellä reviiristään. Laumat jotka koostuvat vain toisen sukupuolen edustajista toimivat usein todella hyvin, varsinkin jos lauman kaikki jäsenet ovat olleet yhdessä ihan nuoresta saakka. Naaraista koostuvat laumat ja parit toimivat usein paremmin kuin pelkistä uroksista koostuvat, sillä urokset kiistelevät herkemmin keskenään. Laumat voivat myös olla sekalaumoja jotka koostuvat molemmista sukupuolista mutta tällaisissa laumoissa tulee kiistojen välttämiseksi aina olla naaraita enemmän kuin uroksia, mieluiten niin että yhtä urosta kohden on kaksi naarasta. Unikeot joita pidetään yksin tai pareittain ovat usein ujompia ja vähemmän aktiivisia kuin suuremmissa laumoissa elävät keot. Afrikan Kääpiöunikekojen terraarion tulee olla korkea ja tilava. Terraarion keskilämpötilan täytyy olla minimissään 21 C jotta unikeot eivät vaivu horrokseen. Aktiivisuutensa vuoksi unikeot tarvitsevat paljon kiipeilymahdollisuuksia sekä muita aktiviteettejä. Kekojen terraariossa tulisi olla yhtä monta pesäpaikkaa kuin siellä on yksilöitäkin. Afrikan Kääpiöunikeot ovat omnivoreja ja niiden ruokavalio on todella laaja ja monipuolinen. Pääasiallisesti kekojen ruokavalio koostuu erilaisista hedelmistä, siemenistä sekä ötököistä ja vaahterasiirapista. Hedelmät ja siemensekoitus ovat kekojen ruokavalion perusta jonka kanssa annetaan lisänä vaahterasiirappi sekä proteiininlähteenä ötökät. Vajaa kuukauden vanhoja poikasia piilottelemassa pahvirullan sisällä. Kuva Mari Martiskainen. 2

3 KÄYTTÄYTYMINEN JA KÄSITTELY Luonnossa Afrikan Kääpiöunikeot asuvat puiden latvoissa, mutta saattavat siitä huolimatta joskus lähteä maankamaralle etsimään joko ruokaa tai vettä. Keot rakentavat pesänsä puissa oleviin reikiin, puskien oksien haarakkeisiin tai kivien koloihin. Lemmikkinä Afrikan Kääpiöunikeko on enemmänkin eläin jota voidaan katsella kuin käsitellä, sillä unikeot ovat todella ujoja eivätkä yleisesti tykkää ihmisen kosketuksesta, mutta tuntuvat kiinnittävän huomiota erilaisiin ääniin. Unikeot heräävät yleensä noin kymmenen tai yhdentoista aikaan illalla ja ovat aktiivisimmillaan iltaisin, öisin sekä todella aikaisin aamulla ennen auringon nousua. Aikuiset unikeot ovat täysin nokturnaalisia mutta nuoret poikaset saattavat uskaltautua ulos pesästä päiväsaikaan joko tutkimaan ympäristöä tai hakemaan ruokaa. Tämä tapa kuitenkin katoaa ajan myötä poikasten aikuistuessa. Päiväsaikaan unikekojen nukkuessa ei tulisi niitä häiritä sillä tämä stressaa eläimiä. Eläinten tarkkailua varten voi hankkia infrapunalampun jonka avulla kekojen elämää pystyy seuraamaan hämärän aikaan niiden ollessa luonnollisesti hereillä. Infrapunalampun valo, toisin kuin normaali valo, ei haittaa kekojen silmiä sillä ne eivät aisti infrapunasäteilyä. Sosiaalisina laumaeläiminä voivat Afrikan Kääpiöunikeot paremmin ryhmissä kuin yksin, tämän takia kekoja tulisi pitää aina vähintään pareittain. Luonnossa on tavattu jopa 11 aikuisen laumoja jotka sisälsivät sekä uroksia että naaraita. Myös lemmikkieläimiä on mahdollista pitää jopa 20 yksilön suuruisissa laumoissa, mikäli ympäristö on sopiva. Isoja unikekolaumoja kootessa on todella tärkeää pitää mielessä että uroksia ja naaraita on yhtä paljon tai naaraita on uroksia enemmän. Kaikkein parhain olisi lauma jossa yhtä urosta kohden olisi kaksi naarasta jotta vältettäisiin mahdolliset urostenväliset kinastelut naaraista, mutta joskus urosvoittoisetkin laumat voivat toimia. Uusia kekopareja ja kokonaisia laumoja tulisi tehdä nuorista, vielä aikuistumattomista eläimistä. Aikuisten unikekojen totuttaminen toisiinsa on hankalaa sillä uutta tulokasta pidetään aina reviirillä tunkeutujana. Laumoja ja pareja joiden ei ole tarkoitus lisääntyä olisi hyvä rakentaa vain saman sukupuolen edustajista. Urosparit tai pelkistä uroksista koostuvat laumat eivät välttämättä tule toimeen keskenään ja yksilöt saatetaan joutua erottamaan myöhemmin toisistaan. Saman poikueen veljekset, jotka ovat olleet ihan pennusta saakka keskenään tulevat toimeen paremmin kuin kaksi eri poikueista nuorena yhdistettyä urosta tai isä-poika parit mutta tässäkin on poikkeuksia. Vangittuina kekojen, etenkin urosten, väitetään käyvän useammin reviiritaisteluja jotka joskus johtavat jopa kuolemaan. Ei ole ennenkuulumatonta että huonompionniset yksilöt saatetaan jopa silpoa tai syödä osittain reviiritaisteluiden aikana. 3

4 Tästä syystä on hyvä pitää silmällä etenkin urosparien että laumojen elämää jotta mahdolliset tappelut ja ruhjeet eläimissä huomattaisiin ajoissa. Poikkeus vahvistaa säännön. Kuvassa toimiva kahden uroksen ja yhden naaraan lauma. Kuva Ossi Sumuvirta Luonnossa unikeoilla on yksi keskuspesä josta ulottuu joka suuntaan noin 50 metrin laajuinen reviiri. Kuten luonnossa, myös vankeudessa unikeot merkkaavat reviirinsä tarkasti. Koska unikeot ovat herkästi stressaantuvia eläimiä, ei tulisi terraarion putsauksen aikana niiden terraariossa olleiden kiipeilypuiden, oksien ja muiden esineiden putsausta tehdä saippuavedellä kovinkaan usein, sillä terraarion reviirihajujen menettäminen stressaa eläimiä ja ne usein myös merkkaavat tavarat uudestaan paljon aikaisempaa voimakkaammin. Ääntely Afrikan Kääpiöunikeon ääntelyyn kuuluu erilaiset hyönteisten ja lintujen kaltaiset sirkutukset, tiedusteleva jyskytyksen ääni sekä terävä haukahdus jonka kuulee usein eläimen ollessa ahdistunut. Unikekojen pitämät äänet ovat todella kovia suhteessa eläimen kokoon. Unikekojen keskuudessa on eroja ääntelyiden voimakkuuksissa sekä runsaudessa, jotkut unikeot ovat todella äänekkäitä kun toiset taas saattavat olla hiljaisempia tai jopa melkein äänettömiä. Käsittely Afrikan Kääpiöunikeon käsittelyn vaikeus riippuu todella paljon yksilöstä, siitä miten paljon sitä on kasvattajan luona pentuna käsitelty ja siitä että minkälaisesta linjasta kyseinen unikeko on. On kuitenkin pidettävä mielessä että vaikka eläin tulisikin kesystä linjasta taikka hyvältä kasvattajalta joka on käsitellyt sitä paljon, voivat jotkin unikeot tästä huolimatta olla täysin mahdottomia käsitellä ja joitain yksilöitä on mahdoton edes kesyttää niin paljon, että niistä saisi käsiteltäviä lemmikkieläimiä. Tämän takia unikekoja pidetäänkin enemmän 4

5 eläiminä joita voidaan katsella niiden touhutessa omiaan häkissä kuin eläiminä joita voidaan pidellä kädessä. Käsittelemättömyydestään huolimatta jotkin unikeot saattavat antaa koskea itseään muutoin esimerkiksi sietämällä silitystä sekä vastaanottamalla herkkuja ja nuolemalla siirappia sormenpäistä. Nopeuden ja ketteryyden takia unikekojen käsittely koostuu enemmän sitä, että eläinten annetaan kiipeillä vapaasti omistajansa olkapäillä ja antamalla niiden käyttää taskuja piilopaikkoina kuin pitelemällä niitä kämmenellä samalla tavalla kuin esimerkiksi hamsteria voi pitää. Arkojen unikekojen kesyttämiseen on olemassa muutama erilainen tapa joita voidaan koittaa jotta saadaan eläin tottumaan edes jonkinlaiseen käsittelyyn. Ensimmäisenä tulisi terraariosta ottaa pois kaikki ylimääräiset kasvit ja piilopaikat. Tämä saattaa olla eläimelle hieman stressaavaa, mutta poistamalla kaikki ylimääräiset piilopaikat saadaan eläin pikkuhiljaa tottumaan avoimella alueella liikkumiseen ja siihen että se on turvallista. Tutut hajut auttavat myös kekoa rentoutumaan joten terraarion täydellinen siivous ja desifiointi pitäisi jättää tekemättä ja vain likaisimmat kohdat tulisi siivota. Unikekoja kesyttäessä ja käsiteltäessä on muistettava että unikeot ovat todella hyviä ja nopeita kiipeämään ja ne pystyvät kulkemaan myös pystysuoraa seinää ylöspäin mikäli materiaali on sellaista mistä ne saavat kiinni. Tämän takia arkojen unikekojen kanssa tulisi olla todella tarkkoja sillä ne saattavat lähes huomaamatta kiivetä häkistä olkavartta pitkin karkuun. Kun on kyse erittäin tottumaan käsittelyyn. Tämä säästää unikekoja turhalta stressiltä. Unikeot myös purevat mikäli tuntevat itsensä uhatuiksi tai ahdistetuiksi. Afrikan Kääpiöunikeon käsittelyä, keon annettiin kulkea vapaasti käsillä. Kuvan kekoa myös käsiteltiin ensimmäistä kertaa ja käsittely tapahtui aivan terraarion vieressä, terraarion ovien ollessa auki. Kuva Nina Hutri 5

6 Kesyjen unikekojen käsittely olisi hyvä tehdä hämärässä ja suljetussa tilassa. Huone jossa kekoja käsitellään, tulisi olla kekoturvallinen eli kaikki pienet pakoreitit esimerkiksi seinän sisään tai hankalasti päästävien huonekalujen taakse tulisi tukkia. Myös pystysuorat pakoreitit kuten verhot tulisi tarkistaa niin, ettei keko pääse verhoa pitkin kiiveten karkuun esimerkiksi ulos tai korkeiden huonekalujen päälle. Joillain kekojen omistajilla on käytössä erityinen paita johon on ommeltu useita pieniä taskuja ja säikähtäessään keot pääsevät pakenemaan piiloon paidan taskuihin jossa eläin tuntee olonsa turvallisemmaksi ja samalla oppii tuntemaan omistajansa hajun. Kahden ihmisen on helpompi käsitellä kekoja kuin yhden sillä keot usein kiipeilevät omistajissaan ja pieninä eläiminä pystyvät menemään paikkoihin joista niitä on vaikea saada pois, kuten selän taakse tai paidan sisälle. Useimpien kekojen suosikkipaikka on niskassa. Kun unikekoa lähdetään nostamaan terraariosta, tulisi se tehdä siten, että kädet laitetaan pieneksi kupiksi keon ympärille ja yritetään saada keko kiipeämään kädelle ennen sen nostamista. Keot käyttävät häntäänsä tasapainon ylläpitämiseen samalla tavoin kun oravat. Keon häntä on pitkä sekä herkkä ja keko voi pudottaa tai vaurioittaa häntänsä helposti. Tämän takia unikekoa ei tulisi koskaan nostaa hännästä! Äkkinäinen hännän menetys ei näytä ulkoisesti haittaavan unikekoa ollenkaan mutta se on kuitenkin eläimelle kivulias. Hännän pudottaminen on ilmeisesti suojelumekanismi jota eläin käyttää paetessaan pedoilta jotka ovat napanneet sitä hännästä kiinni. Toisin kuin liskoilla ei unikeon häntä kasva ollenkaan takaisin. Rodents of the World kirjassa David Alderton tosin mainitsee että mikäli keko menettää vain hännänpäätynsä, on mahdollista että se kasvaa takaisin, tästä ei kuitenkaan ole näyttöä. Vasemmassa reunassa töpöhäntäinen kekouros. Eläin on menettänyt häntänsä mahdollisesti tappelussa toisen unikeon kanssa. Oikealla kuvassa on normaalihäntäinen kekonaaras. Kuva Nina Hutri. 6

7 Kääpiöunikeoista näkee helposti mikäli ne stressaantuvat käsittelyssä sillä niiden hengitystahti tihenee tai ne tekevät nopeita, hätäisiä liikkeitä ja hyppivät paljon. Pelokas unikeko suojelee itseään huutamalla, puremalla sekä koittamalla paeta kaikin Kuvassa kotitekoinen, noin 20 senttiä korkea, jyrsijöille tarkoitetusta faunaboksista ja foliopalasta tehty loukku jota voidaan käyttää karanneen unikeon nappaamista varten. Tämä on hyvä vaihtoehto elävänä nappaavalle hiirenloukulle. mahdollisin keinoin. Mikäli keko pääsee karkaamaan huoneeseen jota ei ole kekoturvattu, voi esimerkiksi isosta akvaariohaavista apua keon nappaamisessa. Karannutta kekoa metsästäessä kannattaa pitää mielessä että unikeot liikkuvat öisin joten huoneessa jossa keko on vapaana, ovat valot hyvä sammuttaa tai hämärtää sekä käyttää taskulamppua apuna karanneen unikeon paikantamisessa. Pieni kirkas lamppu hämärässä huoneessa toimii hyvin esteenä sillä unikeot pakenevat luonnollisesti valolta. Valon avulla kannattaa yrittää saada keko liikkumaan haluttuun suuntaan tai pakenemaan omaan pesäänsä. Koska keot ovat nopeita niin joskus saattaa olla vaikea saada kekoa kiinni haavilla tai saada niitä valojen avulla ohjattua pesäänsä ja siksi kannattaakin tällaisten tilanteiden varalle pitää kotona yhtä hiirenloukkua joka pyydystää eläimen elävänä. Loukku olisi hyvä sijoittaa lähelle keon terraariota ja loukkuun kannattaa laittaa jotain herkkua jolla eläimen saa houkuteltua loukun sisälle, kuten esimerkiksi auringonkukansiemeniä, pähkinöitä tai vaahterasiirappia. Toinen tapa napata karannut keko on tehdä matalasta, enintään 20 senttimetriä korkeasta faunaboksista kotitekoinen loukku keoille. Ansa viritetään niin että faunaboksin kansi avataan ja sen päälle laitetaan pieni pala foliota, jonka päälle laitetaan pieni määrä ruokaa. Unikeon kävellessä folion päälle kohti ruokaa putoaa se siitä faunaboksin sisälle. Tätä ansaa tosin pitää vahtia sillä laatikon luukku täytyy laittaa kiinni sen jälkeen kun keko on sinne pudonnut jotta estetään keon karkaaminen uudestaan. Siitä huolimatta että keot ovat suhteellisen arkoja, ujoja, nopeita ja hankalia käsiteltäviä, kannattaa ne silti totuttaa käsittelyyn mikäli vain mahdollista. Keko joka on tottunut käsittelyyn, on helpompi hoitaa ja sellaisen eläimen terveyden tarkistaminen tai muu pakollinen käsittely sujuu helpommin kuin aran eläimen. Käsittelyyn ja omistajaansa tottunut keko ei myöskään stressaa terraarion siivousta tai muuta terraariossa tapahtuvaa toimintaa, eikä yritä karata tai purra. 7

8 OIKEANLAINEN RUOKAVALIO JA RUOKINTA Luonnossa Afrikan Kääpiöunikeoilla on todella vaihteleva ja laaja ruokavalio. Ruuan perustana on erilainen sekoitus siemeniä, pähkinöitä, ötököitä ja niiden toukkia sekä erikoisempana pienet nisäkkäät, kuten gekot. Luonnossa unikeot syövät myös erilaisia makeita mahloja, siitepölyä sekä kukkien mettä sekä myös lintujen munia, nämä voi vankeudessa korvata hyvin vaahterasiirapilla sekä lintujen kananmunaruualla. Tuoreet hedelmät kuuluvat myös vahvasti kekojen ruokavalioon ja ovat tärkeä osa kekojen tasapainoisessa ruokinnassa. Hedelmiä kekojen tulisi saada päivittäin, samoin raikasta vettä tulisi olla tarjolla aina. Seepiansuomut ovat erittäin hyvä kalkin lähteitä. Kun unikeoille aletaan tehdä ruokavaliota, tulisi ottaa selvää miten keot syövät luonnossa ja yrittää matkia niiden luonnollista ruokavaliota mahdollisimman tarkasti sekä pitää ruokavalio vaihtelevana. Koska unikeot ovat suhteellisen uusia lemmikeitä, kannattaa ruokintaohjeita ja vinkkejä lähteä etsimään erilaisilta eksoottisten eläinten foorumeilta sekä kysellä mitä muut kekojen omistajat syöttävät omille eläimilleen mikäli yhtään epäröi saamiaan ruokintaohjeita. BELLO Papukaijan siemensekoitus jossa lisänä pieni määrä korkealaatuista koiran, kissan ja fretin nappulaa sekä pähkinää. Kuva Nina Hutri Afrikan Kääpiöunikeon siemensekoitus sisältää samoja siemeniä mitä on undulaattien, peippojen ja arapapukaijojen siemenseoksissa. Siemensekoituksista tulisi korvata kuivatut chilit pähkinöillä ja siemensekoitusta valitessa tulisi katsoa että sekoitus on laadukas sekä varmistaa että se on keoille sopivaa. Joitain siemeniä olisi hyvä lisätä siemenseokseen itse, mikäli se ei niitä ennestään sisällä, näitä siemeniä on: hamppu, hirssi, pellava, maissi, keltiönsiemen, kaura, kurpitsan siemen, saflori sekä auringonkukan siemen. Fenkolin siemeniä voi lisätä ruokavalioon hajun vähentämiseksi. On hyvä muistaa että auringonkukansiemeniä ei tulisi laittaa siemensekoitukseen liikaa sillä ne ovat erittäin lihottavia. Hyviä valmiita siemensekoituksia on esimerkiksi Bello Papukaijan Siemensekoitus Deluxe sekä JR Farm Kakadu Premium joista jälkimmäisestä tulisi poistaa chilit. Afrikan Kääpiöunikeko ei pysty käyttämään ollenkaan hyödykseen kasviselluloosaa tai -kuituja joten hiirille ja hamstereille tarkoitetut ruuat eivät ole keoille sopivia, ne kun valmistetaan pääosin kasviselluloosaa sisältävistä ainesosista. Kuivaruokakuppi tulisi sijoittaa mahdollisimman 8

9 korkealle, sillä unikeoilla on tapana liata se ulostella ja puruilla. Terraarioissa jossa kuppia on hankala sijoittaa korkealle, tulisi kuppi putsata riittävän usein. Ruoka täytyy tarkistaa päivittäin sillä unikeot usein syövät kuorellisista siemenistä sisällön ja jättävät kuoret kuppiin, tämä saattaa kauempaa katsottaessa näyttää siltä että keot eivät ole syöneet ollenkaan, vaikka todellisuudessa kuppi saattaa olla tyhjä. Erilaisia pähkinöitä, kuorellisia ja kuorettomia, tulee lisätä riittävästi perus siemensekoitukseen mutta näitä ei tule laittaa sekoitukseen liikaa niiden korkean rasvapitoisuuden takia. Kaikki ihmisille tarkoitetut teollisesti maustamattomat ja suolaamattomat pähkinät käyvät hyvin. Valmiita pähkinäsekoituksia pystyy ostamaan suoraan ruokakaupasta Kuvassa keoille sopivia saksan-, cashew-, hassel- ja maapähkinöitä sekä manteleita. Kuva Nina Hutri. (esimerkiksi ALESTO Fine Mixed Nuts ja Arimex) tai sekoituksen voi tehdä kotona itse irtopähkinöistä joita myy ainakin Punnitse ja Säästä kauppaketju. Itse tehdyissä pähkinäsekoituksissa on se etu että pystyt itse päättämään mitä ja miten paljon pähkinöitä laitat kekojesi ruokaan. Pähkinät toimivat myös erittäin hyvinä herkkuina. Tuoreita hedelmiä tulisi antaa unikeoille päivittäin sillä hedelmät ovat siemensekoituksen ohella todella suuri osa kekojen ruokavaliota. Kuivatut ja pakastetut hedelmät eivät useinkaan kelpaa joten hedelmät on paras antaa tuoreina tai vaihtoehtoisesti pilttinä. Kuivattujen hedelmien ja marjojen huonona puolena on myös niiden todella korkea sokeripitoisuus jonka takia niitä ei suositella annettavaksi keoille muuta kuin satunnaisina makupaloina. Piltin hyviin puoliin kuuluu sen pitkä säilyvyys mutta niissä on toisaalta paljon säilöntä- sekä lisäaineita toisin kuin tuoreissa hedelmissä, mutta tuoreet hedelmät eivät taas säily kovin pitkään. Viinirypäleitä ja useimpia sitrushedelmiä lukuun ottamatta melkeinpä kaikki hedelmät sopivat unikeoille, vähän eksoottisemmat hedelmät kuten litsi, annoona, sharon, passionhedelmät ja verigreippi ovat yleensä kaikkein parhaimpia. Yleisimpiin keoille annettuihin hedelmiin kuuluu omena, päärynä, banaani, mango, persikka ja vesimeloni. Jotta tuorehedelmät eivät pilaantuisi terraarioon, olisi paras laittaa hedelmät pieninä palasina erilliseen posliinikulhoon iltasella ja siivota kuppi pois heti aamulla. Koska unikeot ovat saaliseläimiä vievät ne usein ruokansa piiloon ja syövät sen siellä. Hyvin hedelmäpitoisen ruokavalion takia on unikekojen uloste suhteellisen märkää. 9

10 Kahden Afrikan Kääpiöunikeon hedelmäannos joka sisältää päärynä PILTTIä, IDARED omenaa sekä banaania. Kuva Nina Hutri. Hedelmäkuppi joka sisältää litsiä, passionhedelmää, banaania ja marja PILTTIä. Kuva Mari Martiskainen. Yläkuvassa kahden kekolauman hedelmä ja proteiiniannokset jotka sisältävät banaania, jauhomatoja sekä banaani-mango PILTTIä. Kuva Mari Martiskainen Alemmassa kuvassa on kolmen lauman hedelmäastiat jotka sisältävät banaania, makkaraa, granaattiomenaa, siirappia kissojen tonnikalaa. Kuva Mari Martiskainen 10

11 Eläviä jauhomatoja. Kuva Nina Hutri Orlux Insect Patee hyönteissekoitusta joka sisältää minimissään 25 % kuivattuja hyönteisiä joita on muun muuassa buffalomadot, muurahaisen munat sekä äyriäiset. Kuva Nina Hutri Proteiinit ovat tärkeä osa kekojen ruokavaliota ja keoilla tuleekin olla aina jokin proteiininlähde. Tämä on tärkeä etenkin lisääntyvillä keoilla ja laumoilla ja niille tulisikin aina varmistaa riittävä proteiininsaanti. Hyviä proteiinin lähteitä on keitetty tai paistettu kananmuna, keitetty kana, tonnikala (vedessä), lohi, katkaravut, elävät tai kuivatut hyönteiset sekä korkeaproteiininen kissan/koiran/fretin nappula. Sopiviin keoille annettaviin hyönteisiin kuuluvat kenttäsirkat, jauhomadot, vahakoin toukka, siirat sekä kulkusirkat ja niiden poikaset. Orlux Insect Patee on hyvä linnuille tarkoitettu, kuivatuista hyönteisistä tehty sekoitus joka sopii myös keoille. Sirkat jotka on laitettu elävinä terraarioon tuovat todella paljon luonnollista aktiviteettiä niiden yrittäessä napata niitä. Hyönteiset voi antaa myös kuivattuna, sillä niissä on myös kaikki tarvittavat proteiinit ja tärkeät rasvat mitkä unikeko tarvitsee. Jauhomadot ovat hyvä proteiinien ja tärkeiden rasvojen lähde ja niitä tulisi antaa vain noin kaksi tai kolme kertaa viikossa ja mikäli mahdollista, olisi ne hyvä pyörittää kevyesti vitamiini tai mineraali lisässä. Jauhomatoja ei tulisi koskaan antaa usein ja suurissa määrissä, sillä niissä on käänteinen kalsiumi fosfori suhde. Toisin kuin useissa ruuissa jossa kalsiumi fosfori on 2:1, on jauhomadoissa se 1:2. Ääritapauksissa tämä tarkoittaa sitä että mikäli jauhomatoja syöttää erittäin paljon, kompensoi keho vähäistä kalsiuminsaantia ottamalla sitä eläimen omasta kehosta eli luista ja hampaista. Tämä johtaa osteoporoosiin tai liskoillakin tunnettuun MBD (Metabolic Bone Disease) tautiin joka voi johtaa muihin sairauksiin ja ongelmiin. Jauhomadoissa on myös kova, osittain sulamaton kutiinista rakentunut tukiranka (vahamainen, vedenpitävä materiaali, hyvin samanlainen ihmisten kynsien kanssa). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että jauhomatoja ei tulisi antaa, ne ovat kuitenkin todella hyviä eläinperäisten proteiinien lähteitä ja monelle eläimelle maistuvaa ruokaa. Jauhomatojen kanssa tulee kuitenkin olla tarkkana eikä niitä tulisi syöttää pelkästään tai suurissa määrissä. Siiroja voi antaa jauhomatojen yhteydessä sillä siirojen tukiranka on hyvä kalsiumin lähde. Paras tapa tarjoilla elävät hyönteiset sirkkoja lukuun ottamatta on laittaa ne korkeareunaiseen astiaan jotta tarjoiltavat hyönteiset eivät karkaa ja kaivaudu pohjamateriaaliin. Purizona koiran nappulaa, Perfect Fit Junior kissan nappulaa sekä Totally Ferret fretin nappulaa. Kuva Nina Hutri 11

12 BURCU Druvsirap rypälesiirappi ja Maple Joe Maple Syrup vaahterasiirappi. Kuva Nina Hutri Vaahterasiirappi on toimiva metän vastike, sillä siinä on todella paljon tärkeitä aminohappoja sekä proteiineja joita unikeon tulee saada ruokavaliostaan. Luonnossa Afrikan Kääpiöunikeko söisi sekä kukkien mettä ja siitepölyä sekä muita makeita mahloja. Vaahterasiirappi on halpa ja helppo tapa korvata ne kaikki samalla kertaa sekä pitää keon ruokavalio mahdollisimman luonnonmukaisena. Keinotekoista mettä ja siitepölyä voi myös ostaa mutta se on hieman kalliimpaa ja sen hankinta saattaa olla hankalaa. Vaahterasiirapin voi antaa pienessä matalassa astiassa tai purkin kannessa ja se kannattaa sijoittaa mahdollisimman ylös terraarioon. Siirapin voi tarjoilla myös liuotettuna juomaveteen. Maple Joe Maple Syrup ja VERTMONT LUOMU Vaahterasiirappi ovat helposti marketeista saatavia siirappeja ja keoille täysin sopiva. Toinen ainakin keoille maistuva siirappi on BURCU Druvsirap niminen rypälesiirappi, mutta siitä miten hyvänä korvikkeena tämä toimii vaahterasiirapille, ei ole tietoa. Myös hunajaa voi antaa mutta tämä ei kuitenkaan ole yhtä hyvä vastike medelle ja siitepölylle toisin kuin vaahterasiirappi. Lintujen kananmunaruoka on tärkeä kalsiuminlähde ja sitä tulisi olla saatavilla etenkin jos ruokittavana on kantava naaras tai keko syö paljon jauhomatoja. Munaruokaa voi ostaa hyvin varustetuista eläinkaupoista ja yksi hyvä ja helposti saatavilla oleva munaruoka on Orlux Gold Patee. Muita hyviä kalsiumin lähteitä ovat seepiansuomut sekä mineraalikivet. Orlux Gold Patee lintujen hunajalla maustettu voimaruoka. Kuva Nina Hutri Vaikka unikeot saavat paljon vettä syömistään hedelmistä, tulee niillä silti olla terraariossa vesikuppi tai pullo jossa on aina raikasta vettä. Vesi on helpoin tarjoilla hamsterin juomapullosta tai pienestä suhteellisen matalasta keraamisesta astiasta. Jotkin kekojen omistajat eivät käytä ollenkaan juomapulloja koska uskovat juomapullossa olevan pallon olevan liian raskas keon kokoiselle pienelle jyrsijälle. Mikäli ei ole varma pystyykö keko juomaan juomapullosta voi sen joko vaihtaa kokonaan juoma astiaan tai laittaa astian juomapullon lisäksi terraarioon. Mikäli juoma astia laitetaan terraarioon, tulisi siitä vesi vaihtaa kaksi kertaa päivässä tai tarpeen mukaan. Matala juoma-astia on todella hyvä silloin kun pesässä on juuri silmänsä avanneita poikasia, sillä poikaset voivat terraariota tutkiessaan eksyä juoma-astialle ja pahimmassa tapauksessa hukkua siihen. Toinen 12

13 ongelma juomapullojen kanssa on se, että ne ovat usein tehty muovista jota eläimet saattavat jyrsiä ja tuhoten pullon sisällä olevan tyhjiön ja näin valuttaa kaiken veden terraarion kuivikkeeseen. Tämän estämiseksi kannattaa pullo sijoittaa terraarion ulkopuolelle mikäli mahdollista. Herkkuina keoille voi antaa erilaisia siementankoja jotka on suunniteltu parakiiteille ja papukaijoille sekä hirssintähkiä. Näitä voi laittaa roikkumaan pitkin terraariota kuten esimerkiksi oksiin tai kattoon siten, että kekojen täytyy nähdä hieman enemmän vaivaa jotta ne pääsevät herkkuihin käsiksi. Ruokamäärä joka unikeoille tulisi antaa, vaihtelee aina lähteen ja ihmisten mukaan. Eri sivustoilta ja foorumeilta voi lukea kaikenlaisia suosituksia joissa on annettu eriäviä annoskokojen määriä sekä suositeltu eri tapoja ruokkia mielipiteet eriävät siementen jatkuvasti tarjolla olemisesta aina siihen mitä ja miten paljon proteiinia ja tuoreita hedelmiä tulisi antaa. Kekoja ruokkiessa voi kokeilla erilaisia tapoja sekä ruokkia kekoja eri suositusten mukaan mikäli on epävarma siitä, mikä ruokintatapa on paras. Se miten keot ruokkii, ei ole yhtä tärkeää kuin se, että tarjottu ruoka on keoille mahdollisimman sopivaa ja monipuolista sekä jäljittelee mahdollisimman paljon niiden luonnonmukaista ruokavaliota. Laaja ja vaihteleva, mahdollisimman luonnonmukainen ruokavalio on todella tärkeä kekojen hyvinvointia ajatellen. Oikean puolimmaisen kuvan hedelmätangot ovat Vitapol Smacers- merkkisiä, pienille jyrsijöille tarkoitettuja hedelmätankoja. Kuvan oikeassa hedelmätangossa on leipomotuotteita 47 %, hedelmiä 35 %, viljaa 18 % ja se sisältää luonnollisia vitamiineja. Vasemmanpuoleinen tanko on metsämarjapohjainen ja siinä on hedelmiä 45 %, viljaa 35 % ja leipomotuotteita 20 % sekä luonnollisia vitamiineja. Kuva Nina Hutri Vasemmanpuoleinen yksinäinen Isoille linnuille tarkoitettu Nestor KOLOBA- merkkinen tanko on hedelmä- ja pähkinäpohjainen ja se sisältää vehnää, kuoretonta kauraa, pähkinää (11,5 %), jauhoja, mustaa auringonkukkaa, isoa valkoista auringonkukkaa, kaurahiutaleita, raita auringonkukkaa, hedelmiä (4 %), maissia, tattaria, hamppua, safloria, johanneksenleipäpuuta, durraa ja kurpitsansiemeniä sekä luontaisia vitamiineja eikä siinä ole säilöntäaineita. Kuva Nina Hutri Alakuvassa on Best Friend Nature- merkkisiä hirssintähkiä jotka on tarkoitettu erityisesti kanarialinnuille, undulaateille, peipoille ja parakiiteille sekä vaihtoehtoisesti luonnonvaraisille linnuille. Kuva Nina Hutri 13

14 ELINYMPÄRISTÖ JA OIKEAT TERRAARIO OLOSUHTEET Afrikan Kääpiöunikeon luonnollinen ympäristö on enimmäkseen pusikkoista ja tiheää metsää sekä metsämaata, mutta Eteläisessä ja Itäisessä Afrikassa ne myös uskaltautuvat savanneille ja kivisille hietikoille, usein lähelle vettä mutta ne eivät kuitenkaan elä kuivilla aavikoilla. Unikekoja on löydetty myös läheltä ihmisasutusta, tosin ne eivät pysty kilpailemaan asuinalueista ja ruuista Mustarotan (Lat. Rattus Rattus, Engl. Black Rat) kanssa. Afrikan Kääpiöunikeko on levinnyt laajasti Itä- sekä Etelä-Afrikkaan. Unikeon elinalue ulottuu Etiopian kautta suurimpaan osaan Itä-Afrikkaa sekä pikkaisen Keski-Afrikan länsiosaan sekä Etelä-Afrikkaan ihan Capen maakuntaan ja Lesothoon saakka. Eteläisen levinneisyysalueen lopulla, lähellä Capen maakuntaa, keräävät unikeot enemmän painoa syyskuukausina, niistä tulee veltompia mitä alemmas lämpötila putoaa ja eläimet saattavat horrostaakin pieniä jaksoja. Afrikan Kääpiöunikeot eivät vaivu varsinaiseen syvään talviuneen, mutta unikekolajit jotka elävät lauhkeammilla alueilla vaipuvat kunnolliseen horrokseen ja ne saattavat horrostaa pitkiäkin aikoja. Unikekojen tilanne luonnossa on vakaa ja niitä uskotaan olevan levinneisyysalueellaan noin 10 eläintä yhtä hehtaaria kohden, etenkin jokisilla metsäalueilla jossa ne ovat vallitseva pienjyrsijä. Unikekoja ei toistaiseksi luonnossa uhkaa mikään toinen eläin. Vaikka Afrikan Kääpiöunikeot ovatkin nokturnaalisia ja liikkuvat vain hämärän aikaan, ei tämä kuitenkaan tarkoita että niitä ei näkisi ollenkaan vankeudessa. Kekoterraario joka on hämärässä huoneessa, on sopiva kekojen tarkkailuun; hämärä valo huijaa kekoja sen verran että ne tulevat ulos pesästään mutta niitä pystyy ihmissilmällä silti tarkkailemaan. Afrikan Kääpiöunikeot ovat erittäin aktiivisia, joten terraarion tulisi olla tilava. Koska unikeot ovat laumaeläimiä, tulisi niitä pitää aina pareittain ja kahden unikeon terraarion minimikoko on 60cm x 45cm x 45cm (k x l x s). 100cm x 80cm x 50cm (k x s x l) kokoinen terraario on riittävän tilava 6 10 unikeon laumalle. Kasvatuksessa käytettävän unikekoparin terraarion tulisi olla suurempi kuin saman sukupuolen pariskunnalla, sillä lisääntyvä pari todennäköisemmin kinastelee enemmän, normaali 60cm x 45cm x 45cm (k x l x s) kokoinen Exo-Terra on ehdoton minimi pariskunnalle, mikäli pennut siirretään omiin terraarioihin luovutusiän jälkeen. Pienempi pinta-alaisessa terraariossa voi kekopariskunnalle syntyä kinaa. Mikäli pennut (1 6) tullaan pitämään samassa terraariossa vanhempien kanssa, tulisi terraarion olla ainakin 100cm x 60cm x 45cm (k x l x s) tai suurempi. 14

15 Afrikan Kääpiöunikeon luonnollinen elinalue Afrikassa jossa se on levinnyt laajasti Itä- ja Etelä- Afrikan osiin ja unikeon elinalue ulottuukin aina Etiopian kautta suurimpaan osaan Itä-Afrikkaa sekä pikkaisen Keski-Afrikan länsiosaan että Etelä-Afrikkaan ihan Capen maakuntaan ja Lesothoon saakka. Karttaan levinneisyysalueet on merkitty keltaisella. Afrikan Kääpiöunikeon elinympäristö käsittää pusikkoisen ja tiheän pensas- ja metsäkasvillisuus alueen sekä metsämaa alueet. Eteläisen ja Itäisen Afrikan osissa keot asuvat liikkuvat metsämaiden lisäksi myös savanneilla ja kivisillä hietikoilla mutta eivät kuitenkaan elä kuivilla aavikkomailla. Kuva on kuvankaappaus. 15

16 Terraariota valitessa kannattaa aina hankkia mahdollisimman iso ja kiinnittää enemmän huomiota terraarion korkeuteen kuin leveyteen tai syvyyteen, sillä luonnollisesti puissa elävillä eläimillä on luonnollinen tarve kiivetä mahdollisimman ylös. Terraariota ostaessa tulee kuitenkin pitää mielessä että maapinta-alan minimikoko on 45cm x 45cm (l x s), pienemmällä pinta-alalla varustetuissa häkeissä tiedetään kekojen tapelleen, vaikka häkissä on korkeutta tarpeeksi. Korkeat lasiset, matelijoille valmistetut terraariot, joissa on liukuovet ovat parhaita, mutta tietynlaiset puiset, oikein ja oikeista materiaaleista valmistetut terraariot toimivat myös mikäli Kuvassa on yhden unikekopariskunnan terraario. Terraario on malliltaan liukulasioviterraario ja mitoiltaan terraario on 70cm korkea, 60cm leveä ja 40cm syvä. Kuva Nina Hutri varmistetaan että unikeot eivät pysty jyrsimään tietään ulos tällaisesta. Terraarion voi joko ostaa suoraan eläinkaupasta, tilata mittatilauksena tai tehdä itse. Mikäli päätät tehdä terraarion itse ja käytät materiaalina puuta, tulisi puiden olla vuorattuja melamiinilla ja terraariota tehdessä tulee varmistaa että mihinkään ei jää minkäänlaisia reunoja, pieniä reikiä tai kulmia joista unikeot pystyvät aloittamaan jyrsimisen. Melamiinilla vuorattu puu on paras vaihtoehto terraarion rakentamiseen sillä siinä on liukas, tasainen ja jonkin verran vettä sekä likaa hylkivä pinta. Vaikka terraarion kaikki seinät olisivatkin täysin sileät ja tasaiset eikä yhtään jyrsimiseen sopivia aloituksia ole, olisi silti hyvä suojata kaikki kulmat alumiini- tai rautalistoilla. Parhaiten toimivia ovia ovat ehdottomasti liukulasiovet mutta myös verkkokansi toimii, kunhan varmistetaan että verkkokannen tiheys ei ole yli 5mm. Hamsterinhäkit eivät sovi unikeoille sillä häkkien kaltereiden välit ovat liian isot ja keko karkaa niistä nopeasti. Myös muoviset dunahäkit eivät ole sopivia sillä niiden verkkokannen tiheys on liian suuri ja unikeko saa helposti jyrsittyä tiensä ulos muovisesta häkistä. Terraariotyyppiä valitessa tulee ottaa huomioon että terraariossa ei ole pieniä reikiä mistä keko mahtuu kulkemaan tai mistä nakertaminen on helppo aloittaa, etenkin jos terraario on puinen. Myöskään terraarion ilmanvaihtoaukon verkon tiheys ei saa ylittää 5mm. Terraario tulisi taloudessa sijoittaa sellaiseen paikkaan missä ei ole vetoisaa tai liian kylmää. Afrikkalaisena eläinlajina unikeot tarvitsevat lämpöä ja terraarion keskilämpötilan tulisi olla vähintään 21 C, mieluiten enemmän. Lämpötilan seuraamiseksi olisi hyvä kiinnittää terraarioon lämpömittari. Vaikka unikeot ovat kotoisin lämpimästä maasta, eivät ne tarvitse 16

17 lämpömattoa. Mikäli terraarion lämpötila tippuu alle 21 C saattavat unikeot alkaa vaipua horrokseen ja jo C lämpötila saa eläimen hidastumaan. Mikäli kekoa ei ole varta vasten laitettu horrostamaan, on odottamaton horrokseen vaipuminen sille vaarallinen ja jopa tappava. Vankeudessa elävän unikeon laittaminen horrokseen ei ole suotavaa vaikka luonnossa osa keoista horrostaakin kerran vuoteen. Horrostaminen ei ole vankeudessa elävälle eläimelle tarpeellista ja eläimen saaminen vaipumaan horrokseen oikein on erittäin hankalaa ja väärin tehtynä voi johtaa eläimen kuolemaan. Unikeon yllättävään horrokseen vaipumisen mahdollisuuden takia on hyvä omistaa lämpömatto tai lämpölamppu sillä vaikka eläimet eivät sitä tarvitse on se korvaamaton apu silloin kun horrostava unikeko pitää saada herätettyä. Horrokseen vaipunut unikeko tulisi siirtää pienempään terraarioon tai erilliseen kantokoppaan ja lämmittää eläin joko lämpömaton tai lampun avulla. Keko voidaan siirtää takaisin omaan terraarioonsa, kunhan se on kokonaan voipunut horroksesta. Terraariotarvikkeet Afrikan Kääpiöunikekojen terraarion sisustukseen sopivat melkeinpä kaikki pienille jyrsijöille, linnuille ja matelijoille suunnitellut tarvikkeet joita voi ostaa kaikista hyvin varustetuista eläinkaupoista. Turvallisia virikkeitä pystyy tekemään myös oikeanlaisista materiaaleista itse. On tärkeää että unikeoille tarjotaan niin paljon erilaisia virikkeitä ja tekemistä terraariossaan kuin vain on mahdollista sillä vankeudessa keot eivät pääse tutkimaan ympäristöään vapaasti niin kuin ne luonnossa tekisivät. Afrikan Kääpiöunikeon hyvinvoinnin kannalta tärkeimpiä ovat lajitoverin seura ja iso häkki jossa on paljon tilaa liikkua. Eläin jolle annetaan mahdollisuus mahdollisimman luonnonmukaiseen käytökseen elää usein pidempään sekä voi henkisesti ja fyysisesti paremmin. Ruokakupeiksi sopivat normaalit jyrsijöillä ylisesti käytössä olevat keraamiset ja metalliset kupit joita voi ostaa eläinkaupoista. Matalat matelijoille suunnitellut ruokakipot ovat myös keoille sopivia ja näistä on helppo tarjoilla keoille esimerkiksi vaahterasiirappi tai tuoreruoka. Keraamiset, yleensä linnuille tarkoitetut kupit joita voidaan laittaa oksiin tai terraarion kattoon roikkumaan, ovat parhaita kuppeja siemenseokselle koska keot eivät Kuvassa terraarion pohjalla ollut ruokakuppi johon on ulostettu niin sisäpuolelle kuin reunoillekin. Kuva Nina Hutri pääse likaamaan kuppia ja ruokaa helposti puruilla ja ulosteella. Elävä ruoka kuten jauhomadot kannattaa laittaa korkeareunaiseen astiaan jotta madot eivät pääse karkaamaan purujen sekaan. Elävät sirkat voidaan sen sijaan sijoittaa minne tahansa terraarioon. Elävien sirkkojen metsästäminen tarjoaa keoille todella paljon luonnollista aktiviteettiä ja liikuntaa. 17

18 Mikäli ruokakipot sijoitetaan terraarion pohjalle, tullaan ne aika varmasti likaamaan erittäin nopeasti ulosteella sekä purulla. Normaali jyrsijöille tarkoitettu pieni juomapullo sopii hyvin unikeoille samoin kuin keraaminen vesikulho. Mikäli vesi laitetaan juomapulloon, tulisi aina tarkistaa että pullo toimii oikein ja että eläimet osaavat käyttää juomapulloa oikein. Osa unikekojen omistajista on sitä mieltä että juomapullon metallipallo on liian raskas unikekojen liikutettavaksi, mutta suurimmalla osalla unikekojen omistajista on kuitenkin käytössä normaali metallipalloinen juomapullo ja eläimet pystyvät juomaan näistä vaivattomasti. Pienet vesipullot joissa ei ole ollenkaan palloa ovat hyvä vaihtoehto, mikäli ei halua antaa keolleen juomakulhoa tai metallipalloista juomapulloa. Mikäli vesi sijoitetaan keraamiseen kulhoon, tulee se vaihtaa kahdesti päivässä tai useammin tarpeen vaatiessa ja se olisi hyvä sijoittaa mahdollisimman ylös jotta eläimet eivät likaa sitä. Vesikulho joka sijoitetaan terraarion maatasoon, olisi hyvä suojata mahdolliselta likaamiselta esimerkiksi asettamalla se puusillan tai vastaavan suojan alle. Linnuille tarkoitetut vesikulhot jotka sijoitetaan terraarion ulkopuolelle, ovat myös hyvä vaihtoehto keraamiselle kulholle ja perinteisille juomapulloille. Kuvassa on muutama erilainen pesäratkaisu. Kuva Nina Hutri Unikekojen terraariossa tulisi olla yhtä monta pesää kuin on kekojakin vaikka pääsääntöisesti keot käyttäisivätkin vain yhtä pesäkoppaa. Pieni oviaukkoiset pesät ovat selkeästi paljon suositumpia unikekojen keskuudessa toisin kuin iso- ja avaraoviaukkoiset kopit. Pesäkopin voi sijoittaa joko terraarion pohjalle tai sen voi laittaa roikkumaan terraarion seinistä tai oksista käyttämällä eläimille turvallista narua kuten ohutta sisalköyttä tai rautalankaa. Sinitiaisille suunnitellut pesät ovat keoille ihanteellisia niiden todella pienien oviaukkojen takia. Kokeilemisen arvoisia ovat myös ontot kookospähkinät ja ontoiksi kaiverretut halot. Linnuille tarkoitetut pyöreät ruoho- ja olkipesät sopivat myös hyvin unikeoille, ne on helppo kiinnittää terraarion seiniin tai laittaa roikkumaan oksista. Olki- ja ruohopesät eivät kuitenkaan ole yhtä kestäviä ja helposti pestävissä mitä puiset ja muoviset pesäkopit on. Sopivia pesäkoppeja on myös fleecestä tehdyt pesät ja riippukeinut tarjoavat keoille lämpimän pesäpaikan mutta nämä likaantuvat todella helposti ja tarvitsevat säännöllistä pesua. Kankaista tehdyt pesäkopit myös tuhoutuvat kekojen käytössä todella nopeasti sillä ne tulevat usein jyrsityiksi. Isoista puusilloista pystyy tekemään myös keoille toimivan pesän mutta ne toimivat paremmin 18

19 piilopaikkoina. Mikäli terraariossa asuu lisääntyvä pari, tulisi yhden pesäkopan olla sijoitettu varjoisampaan ja rauhallisempaan paikkaan jossa naaras tuntee olonsa turvalliseksi. Lisääntyvän parin kanssa on myös erittäin tärkeää että terraariossa on Kaksi erityyppistä kookospesää. Kuva Ossi Sumuvirta ylimääräinen pesäkoppi urokselle sillä joissain tapauksissa uros muuttaa pääpesästä pois hetkeksi poikasten synnyttyä ja palaa takaisin vasta kun poikaset ovat valmiita jättämään pesän. Jotta mahdolliselta pesien jyrsimiseltä vältyttäisiin, kannattaa katsoa että pesässä on kaksi eri oviaukkoa: yksi pääovi ja toinen pakoreitti. Saaliseläiminä unikeot tarvitsevat pesäänsä aina pakoreitin ja mikäli sitä ei ole, jyrsivät ne hyvin suurella todennäköisyydellä toisen oven käyttämäänsä pesään. Mikäli keoilla ei ole kunnollista pesäkoppaa, kaivautuvat keot usein sisustusesineiden alle ja rakentavat pesänsä sinne. Tämä ei ole suotavaa sillä keot saattavat satuttaa itseään tai jäädä esineiden alle mikäli ne sisustuselementit sattuvat liikahtamaan paikoiltaan keon kaivaessa pesää sen alle. Afrikan Kääpiöunikeoilla ei ole tapana ulostaa omaan pesäänsä, mutta mikäli pesäkoppa on todella suuri saattavat keot silloin tehdä tarpeensa johonkin osaan pesää. Isoja pesäkoppia käytettäessä kannattaa valita mieluiten muovinen pesä sillä ne ovat puisia pesiä helpommin putsattavissa. Pesäkoppaa valitessa tulisi pitää mielessä se että joskus saattaa tulla tilanteita jolloin sinun täytyy päästä käsiksi pesän sisältöön, siksi pesäkoppa jonka avaaminen on vaikeaa tai mahdotonta, ei välttämättä ole paras mahdollinen. Paljon kiipeilevinä eläiminä keot tarvitsevat ehdottomasti terraarion joka on leveyttään korkeampi. On myös ehdottoman tärkeää tarjota keoille niin paljon kiipeily mahdollisuuksia kuin vain pystyy. Kiipeilyyn sopii erittäin hyvin puiden oksat, joita voi joko kerätä luonnosta tai ostaa eläinkaupoista, sekä erilaiset tasot ja köydet. Linnuille suunniteltuja oksia joita saa kiinni häkin seiniin voi ostaa hyvin varustetuista eläinkaupoista. Eläinkaupat myyvät usein myös matelijoille tarkoitettuja oksia, kantoja, kaarnoja ja erilaisia keinotekoisia kiviä jotka toimivat myös hyvin. Luonnosta kerättyjä oksia voi myös käyttää ja niiden etuna on ehdottomasti se että ne ovat ilmaisia ja luonnon oksissa on paljon enemmän vaihtelevuutta koon, pituuden ja muodon suhteen. Oksia pystyy myös katkomaan haluamaansa pituuteen ja niitä pystyy muokkaamaan niin paljon kuin haluaa, esimerkiksi poraamalla niihin reikiä. Luonnosta otettuja oksia tosin tarvitsee valmistella jonkun verran ennen kuin ne voidaan ottaa käyttöön eikä oksia voi myöskään kerätä ihan mistä tahansa. Keoille käyttöön tulevat oksat olisi hyvä kerätä metsistä, ei tienvarsilta tai läheltä asutusta. Kerätyistä oksista tulee 19

20 varmistaa että ne eivät ole unikeoille vaarallisia tai myrkyllisiä. Ennen terraarioon laittoa tulisivat oksat paistaa uunissa noin 200 asteessa 20minuutin ajan jotta kaikki bakteerit ja mahdolliset sienieliöt kuolisivat. Oksiin voi laittaa kiinni koukkuja tai naruja joilla ne laitetaan kiinni terraarioon, oksiin pystyy laittamaan kiinni myös erilaisia pesiä tai ruokatankoja. Paksu sisalköysi on erittäin kätevä kiipeilyvirike ja sen pystyy asentamaan melkein mihin tahansa kohtaan terraariota. Köyden voi esimerkiksi laittaa roikkumaan oksista tai venyttää terraarion päästä päähän. Auringonkukansiemeniä tai muita herkkuja on helppo piilottaa sisalköyden väliin, tämä on yksi hyvä tapa aktivoida Kuvassa on muutamia luonnosta kerättyjä oksia sekä kaarnoja. Vaaleat oksat ovat kuorittuja ja sopivan kokoisiksi sahattuja mäntyjä, tummat oksat ja kaarnat ovat kuivattua pajua. Kuva Nina Hutri unikekoja. Synteettiset köydet eivät yleisesti ole millekään jyrsijöille ole sopivia ja niitä ei tulisi käyttää unikeoillakaan. Muita hyviä eläinkaupoista saatavia kiipeilyyn soveltuvia virikkeitä on useimmat papukaijojen ja undulaattien lelut, jyrsijöille myytävät pienet puutikkaat ja erilaiset tasot sekä puutarhamyymälöistä saatavat kasveille tarkoitetut puiset ristikot. Puista tehdyt sillat, pahvirullat ja laatikot ovat halpoja ja oivia piilopaikkoja keoille. Myös yksittäisiä herkkuja voi laittaa virikkeeksi roikkumaan terraarion katosta tai seinistä, kuten hirssintähkiä, pähkinöitä, seepiansuomuja tai siementankoja. Kuvassa valkoisia kangaskasveja. Alempana muovikasveja. Kuva Ossi Sumuvirta Piilopaikoiksi ja sisustukseksi unikekojen terraarioon voi laittaa myös muovisia tai kankaisia kasveja. Muoviset kasvit ja köynnökset joita valmistetaan erityisesti matelijoille, ovat helppoja kiinnittää terraarion seinistä kiinni muovisilla imukupeilla. Muoviset ja kankaiset kasvit joutuvat usein unikekojen jyrsittäväksi ja ne käyttävät näitä paljon pesämateriaalina, tästä syystä on hyvä varmistaa kasvien turvallisuus. Unikekojen terraarioon voi myös laittaa aitoja kasveja ja pieniä puita virikkeeksi ja kiipeilyyn. Traakkipuut, Yucca ja Pulloyucca palmut, anopinkieli, mehikasvit, sekä timanttiananas ovat keoille sopivia ja turvallisia kasveja. Aina ennen kasvin laittamista kekojen terraarioon tulee olla varma kasvin myrkyttömyydestä. Aidot kasvit jotka sijoitetaan terraarioon multien kanssa saattavat tuhoutua nopeastikin 20

21 unikekojen käytössä niiden kaivautuessa multaan juurakkojen alle ja käyttäessä kasvien lehtiä pesänrakennukseen. Luonnossa Afrikan Unikeot keräilevät myös pieniä kiviä ja kasaavat niitä pesiensä eteen niin että niihin kerääntyy kastetta, joten pienien kivien laittaminen terraarioon voi tuoda unikeoille mahdollisuuden luonnonmukaiseen käytökseen vaikka niillä ei samanlaista vaikutusta terraario olosuhteissa olekaan. Kiinteävälinen juoksupyörä on myös ehdottoman tärkeä liikunnan kannalta. Juoksupyörän tulisi olla hiirelle tai hamsterille sopiva (S tai M koko) ja niitä voi olla samanaikaisesti useampi samassa terraariossa. Useampi juoksupyörä kannattaa sijoittaa terraarioon varsinkin silloin jos unikekoja on terraariossa enemmän. Juoksupyörä jossa on välit, ei käy keoille sillä niiden häntä ja jalat voivat vaurioitua jos ne jäävät pyörän väleihin. Alustaksi terraarioon sopii karkea puru, puupelletit, haapahake, puunkuorikate tai akvaarioon tarkoitettu hiekka, tosin jälkimmäisen putsaaminen on hieman vaikeampaa. Vaikka unikeot eivät haise yhtä voimakkaasti kuin rotat ja kesyhiiret, on niillä silti omanlaatuinen ominaishaju jonka huomaa helpoiten silloin kun kekoja on useampi yksilö samassa terraariossa. Kunnollisen ja suhteellisen hyvin hajun imevän kerroksen saa aikaan voin 5 senttimetrillä valittua pohjamateriaalia mutta se miten vahvasti kekojen terraario haisee, riippuu aina käytetyn pohjamateriaalin laadusta ja siitä miten usein pohjamateriaali vaihdetaan uuteen. Vaikka unikeot Kuivikkeeksi sopiva, täysin pöllyämätön OLYMPIA- merkkisen haapahakkeen, puupelletin ja syysheinän sekoitus. Kuva Nina Hutri joskus kaivavatkin itsensä terraarion alusmateriaalin tai kasvien juurakoiden alle eivät ne kuitenkaan tarvitse paksua kerrosta pohjamateriaalia samalla tavalla kuin gerbiilit. Alustana terraariossa ei tulisi missään nimessä käyttää hienoa, helposti pöllyyntyvää sahanpurua tai mitään mänty tai setripuu pohjasta, sillä näiden tiedetään aiheuttavan vakavia hengitysongelmia jyrsijöillä. Luonnossa keot käyttävät pallomaisen pesänsä materiaalina ruohoa, lehtiä sekä jäkälää ja pesät ne tekevät usein puiden rakoihin sekä oksien haarakkeisiin. Kekojen pesiä on luonnossa löytynyt myös kivien välistä ja tiheiden puskien oksistoista. Keoille tulisikin antaa pesänrakentamiseen heinää tai olkea, myös silputtu paperi on toimiva kuten myös pienet, ohuet sekä taipuisat tikut ja kepit. Kaikki pesämateriaalit jotka näyttävät ja tuntuvat yhtään vanulta eivät ole jyrsijöille sopivia. Joidenkin vanumateriaalien valmistajat väittävät vanun olevan turvallisia jyrsijöille mutta tiedetään useita tapauksia joissa vanu on aiheuttanut eläimen kuoleman niiden syötyä sitä tai kuristuttua siihen. 21

22 Vasemmassa yläkulmassa kahden unikekolauman Exo-Terra merkkiset häkit, molemmilla häkeillä on kokoa 45cm x 45cm x 45cm (l x k x s) ja niissä asuu vakituisesti yhdestä kahteen unikekoa sekä ajoittain unikekonaaraat poikasineen. Sisustuksessa on käytetty luonnonpuuta kiipeilyä varten sekä muovikasveja sisustuksena ja piilopaikkoina. Kuva Mari Martiskainen. Oikeassa yläkulmassa on kahden unikeon asuttama 45cm x 45cm x 60cm (l x s x k) kokoinen Exo-Terra. Sisustuksessa on käytetty muovi- ja kangaskasveja sekä sisalköyttä ja matelijoille tarkoitettua liaania. Kuva Ossi Sumuvirta. Alakuvassa on yhden unikekopariskunnan asuttama 70cm x 60cm x 40cm (k x l x s) kokoinen terraario jonka sisustuksessa on käytetty sisalköyttä, luonnonpuuta sekämuovikasveja. Kuva Nina Hutri 22

23 UNIKEKOJEN SAIRAUDET JA TERVEYS Afrikan Kääpiöunikeko peittelee hyvin sairauksiaan ja usein sairaan unikeon vaivat huomataan vasta sairauden viimeisillä vaiheilla. Tämän takia unikekoja tulisi tarkkailla riittävän usein jotta muutokset käytöksissä ja haavat huomattaisiin mahdollisimman nopeasti. Reviiritaistelut unikekojen kesken voivat olla todella julmia ja siksi tulisi aina olla erillinen varaterraario siltä varalta, että taistelevat eläimet täytyy erottaa toisistaan. Nopea hengitystahti on oire eläimen ahdingosta, samoin eläimen terävät ja kovat ääntelyt kertovat paljon sen ärtyneisyydestä. Unikeot saattavat joskus pysähtyä pitkäksikin aikaa ja olla pitkään liikkumatta, tästä ei kannata olla huolissaan sillä tämä on osa saaliseläimenä olemista ja pysähtymisellä keko pyrkii piiloutumaan petoeläimeltä. Unikeot ovat myös normaalisti päivisin erittäin uneliaita ja velttoja, sillä aktiivinen aika keoilla on hämärän aikaan. Suomessa unikeoilla tavattuja kehityshäiriöitä on ollut ainakin vesipää sekä puuttuvat tai kehittymättömät silmät. Eläinlääkäriä valitessa tulisi etsiä sellainen eläinklinikka jossa on pieniin jyrsijöihin erikoistunut eläinlääkäri tai eläinlääkäri jolla on paljon kokemusta oravamaisista jyrsijöistä. Suomessa kaikenlaisiin eksoottisiin eläimiin erikoistuneita eläinlääkäreitä ovat Gisle Sjöberk ja Johanna Raulio. Horrostaminen Unikeko joka on kylmä kun siihen koskettaa, on mahdollisesti vaipunut horrokseen. Horrostaminen kertoo aina siitä että huoneessa jossa keot ovat, on keskilämpötila liian alhainen ja ne tulisi siirtää asunnossa lämpimämpään kohtaan. Alle 21 C huoneenlämmössä eläimen keho alkaa valmistella sitä pikkuhiljaa talvihorrosta varten ja mikäli näin pääsee käymään, tulee eläin lämmittää mahdollisimman nopeasti. Unikeon lämmittäminen käsillä on yksi tapa minkä pystyy tekemään saman tien horrostavan eläimen löydettyä. Käsillä lämmittäminen tapahtuu niin että kädet laitetaan suojaksi keon vartalon ympärille ja eläimen turkkiin puhalletaan hellästi lämmintä ilmaa, tämän pitäisi lämmittää keko suhteellisen nopeasti. Toinen tapa on laittaa keko erilliseen astiaan jonka alla on lämpömatto tai jota lämmitetään lämpölampulla. Unikeot voivat kuolla mikäli ne vaipuvat yllättäen ja suunnittelematta horrokseen, siksi on todella tärkeää huolehtia siitä että unikekojen terraario on sijoitettu paikkaan jossa se pysyy tarpeeksi lämpimänä ja että pesässä on hyvin materiaalia joista keot voivat rakentaa itselleen lämpimän pesän. Unikeot stressaantuvat myös erittäin helposti mikä voi myös johtaa horrostamiseen. Mikäli keko täytyy liikuttaa pitkiä välimatkoja autossa, niin kannattaa keko laittaa kuljetusastiaan jossa sillä on pimeä pesäpaikka jonne se pääsee piiloon. 23

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

Täysrehut pieneläimille

Täysrehut pieneläimille is the place for your Headline Page 1 Täysrehut pieneläimille JR FARM FARMI TÄYSREHU www.tujoma.fi is the place for your Headline Page 2 Sisältää ainulaatuisen Farm food koostumuksen jossa on mm. inuliiniä

Lisätiedot

Terra - täysin uusi sarja pieneläimille

Terra - täysin uusi sarja pieneläimille Terra - täysin uusi sarja pieneläimille Terra sisältää parhaat luonnon raaka-aineet kunnioittaen eläimen luonnollisia syömistapoja. Terra täyttää eläimen ruokinnalliset tarpeet. KOOSTUMUS: Kasvisperäiset

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 5.-6. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

Uutuusmyslit! Korvaavat Supan kanin ja marsun vastaavat tuotteet

Uutuusmyslit! Korvaavat Supan kanin ja marsun vastaavat tuotteet Uutuusmyslit! Korvaavat Supan kanin ja marsun vastaavat tuotteet 1100 J&H RABBIT MIX 10kg Ruokinta-ammattilaisten suunnittelema, korkealaatuinen täysrehu kaneille. Sisältää optimaalisessa suhteessa kanisi

Lisätiedot

PORIN AKVAARIOKERHO KUUKAUDEN KALA

PORIN AKVAARIOKERHO KUUKAUDEN KALA Suomenkielinen nimi: Matokala Author, "löytäjä": Valenciennes Tieteelinen nimi: Pangio kuhlii Cobitis kuhlii Löytämisvuosi: 1846 Englanninkielinen nimi: Coolie loach Leopard loach Slimy myersi Slimy loach

Lisätiedot

Cat's Best GreenPower paakkuuntuva kissanhiekka

Cat's Best GreenPower paakkuuntuva kissanhiekka 5.6.2015 1 Cat's Best GreenPower paakkuuntuva kissanhiekka Huippu tuote vaativiin tarpeisiin, erinomaisesti toimiva ja luonnostaan aktiivinen! Herkille nenille ja pehmeille tassuille: - erittäin hieno

Lisätiedot

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011 Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 1.-4. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Opettajalle LEMMIKKIELÄIMIÄ TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle LEMMIKKIELÄIMIÄ TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Oppilas tuntee tavallisimmat lemmikkieläimet, niiden käyttäytymisen ja sen, mitä ne tarvitsevat voidakseen hyvin. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ LEMMIKKIELÄIMIÄ Lemmikin hankkiminen merkitsee

Lisätiedot

TIEDOKSI! Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä näyttelyssä löydy suoraa vastausta infokylteistä. Osa

TIEDOKSI! Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä näyttelyssä löydy suoraa vastausta infokylteistä. Osa Helpompi OPETTAJALLE Meret ja muut vesistöt ovat täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä ja mahtavampia eläimiä. Näiden tehtävien avulla pääset tutustumaan näihin otuksiin paremmin. TIEDOKSI! Kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

Markkinajohtaja lemmikkieläinporteissa! Tuotekuvasto

Markkinajohtaja lemmikkieläinporteissa! Tuotekuvasto TM Markkinajohtaja lemmikkieläinporteissa! 2014 Tuotekuvasto TM Carlson Pet Products perustettiin kun me lemmikeillemme omistautuneet harrastajat huomasimme, että lemmikkiportteja ei ole olemassa. Ihmiset

Lisätiedot

DOG HELPPOA LIIKKUMISTA

DOG HELPPOA LIIKKUMISTA DOG 2014 HELPPOA LIIKKUMISTA Croozer korkealaatuinen, älykäs kuljetusratkaisu ulkoilua ja pyöräilyä harrastaville, jotka haluavat elää elämänsä spontaanisti ja yksinkertaisesti. Croozer-kärryillä voit

Lisätiedot

OSKU HERKKURUOKA jyrsijöille 1 KG Herkkuruoka on maittavaa ravintoa kaikille jyrsijöille. Se on valmistettu parhaista monipuolisista raakaaineista.

OSKU HERKKURUOKA jyrsijöille 1 KG Herkkuruoka on maittavaa ravintoa kaikille jyrsijöille. Se on valmistettu parhaista monipuolisista raakaaineista. OSKU HERKKURUOKA jyrsijöille 1 KG Herkkuruoka on maittavaa ravintoa kaikille jyrsijöille. Se on valmistettu parhaista monipuolisista raakaaineista. Raakavalkuainen 11,7 % Raakarasva 4,0 % Raakakuitu 4,9

Lisätiedot

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2 KÄYTTÖOPAS ver. 1.2 VAROITUS Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle kolme (3) vuotiaille lapsille. VAROITUS Emme kanna mitään vastuuta mahdollisista onnettomuuksista tai vahingoista, jotka johtuvat laiminlyönnistä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Tangot jyrsijöille...17-18. Koira..3. Mineraalit...19. Marsu...4. Pesämateriaalit jawc hiekat...19. Gerbiili..4

Sisällysluettelo. Tangot jyrsijöille...17-18. Koira..3. Mineraalit...19. Marsu...4. Pesämateriaalit jawc hiekat...19. Gerbiili..4 1 2 Sisällysluettelo Koira..3 Tangot jyrsijöille.....17-18 Kani 3 Mineraalit.....19 Marsu....4 Pesämateriaalit jawc hiekat...19 Gerbiili..4 Lintujen voimaruuat..19 Hamsteri..4-5 Lintujen hiekat....20 Rotta.5

Lisätiedot

FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE

FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE Fiproniili tappaa puutiaiset, kirput ja väiveet (S)-Metopreeni estää munien, toukkien

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

Siperian maaoravan hoito-opas

Siperian maaoravan hoito-opas Siperian maaoravan hoito-opas Copyright Jonna Majava Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän julkaisun tai sen osan jäljittäminen ilman tekijän kirjallista lupaa painamalla, monistamalla, äänittämällä tai muulla

Lisätiedot

kysymyksistä vaatii oppilaiden omaa päättelykykyä. Myös henkilökuntaamme voi pyytää auttamaan ja antamaan vinkkejä tehtäviin!

kysymyksistä vaatii oppilaiden omaa päättelykykyä. Myös henkilökuntaamme voi pyytää auttamaan ja antamaan vinkkejä tehtäviin! Haasteellisempi OPETTAJALLE Meret ja muut vesistöt ovat täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä ja mahtavampia eläimiä. Näiden tehtävien avulla pääset tutustumaan näihin otuksiin paremmin. TIEDOKSI! Kaikkiin

Lisätiedot

N S. ta tai m ä. BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0

N S. ta tai m ä. BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0 N S ta tai m ä BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0 ONNISTUNUT SALKKU Salkkuja on eri kokoisia, muotoisia ja värisiä. Huomiota kiinnitetään seuraaviin kohtiin. SALKUN AUKAISEMINEN PYÖRÖSAHALLA JA SEN

Lisätiedot

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Suurin osa Lapin linnuista on muuttolintuja. Kaukaisimmat muuttolinnut viettävät talvensa tuhansien kilometrien päässä, Afrikassa tai Intiassa

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

SAVUSILAKKAKULINARISTIN MATKASSA

SAVUSILAKKAKULINARISTIN MATKASSA Illalla pääni kun tyynyyn pistin väsyneet kädet rinnalle ristin pyysin Herralta isolta ett suojelisi myrskytuulen vihoilta samalla vielä, aivan kuin salaa pyysin ett saisin sopivasti kalaa ei niin paljon

Lisätiedot

Holistic Food For Dogs

Holistic Food For Dogs Holistic Food ForFor Dogs Dogs Holistic Food Holistic Food For Dogs 100% GUARANTEED TASTE & NUTRITION E arthborn Holistic on pitkälle kehitetty luonnonmukainen ravinto koirille. Earthborn Holistic -ruuan

Lisätiedot

Pysytään lujina naiset!

Pysytään lujina naiset! Pysytään lujina naiset! Nykyajan tietotulva ei välttämättä anna selkeää kuvaa, miten syödä terveellisesti. Sen sijaan se saattaa hämmentää ja terveellisesti syöminen voi tuntua vaikealta, kalliilta ja

Lisätiedot

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja Eläinten luokittelu Elämän ehdot Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 1. Liikkuminen Pystyy liikuttelemaan kehoaan 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan

Lisätiedot

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

Ohjaajan opas. on esitellä erilaisia lemmikkejä ja saada tietoa niiden hoitamisesta. 4H-teemakerho. Lemmikit

Ohjaajan opas. on esitellä erilaisia lemmikkejä ja saada tietoa niiden hoitamisesta. 4H-teemakerho. Lemmikit Ohjaajan opas Lemmikit-teemakerhon tavoitteena on esitellä erilaisia lemmikkejä ja saada tietoa niiden hoitamisesta. 4H-teemakerho Lemmikit Lemmikkit-teemakerho Tämä Lemmikkit-teemakerhoaineisto on tarkoitettu

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

www.vomoghundemat.fi

www.vomoghundemat.fi www.vomoghundemat.fi Vom og Hundemat on norjalainen koirien tuoreruokatuote. Se valmistetaan norjalaisista eläinperäisistä raaka-aineista, kuten broileri, naudan sisäelimet, pötsi, lohi, naudan maksa ja

Lisätiedot

Lämpötila. Ruokavalio. Kosteus

Lämpötila. Ruokavalio. Kosteus MATELIJAT Yleistä MATELIJOISTA Matelijoiden luokkaan kuuluu yli 6500 lajia eli niitä on moninkertaisesti nisäkäslajeihin verrattuna. Matelijoita elää luonnossa hyvin erilaisissa ympäristöissä, kuivista

Lisätiedot

Pienistä PITÄEN. Eläinten viikon tietopaketti kaneista ja pikkujyrsijöistä

Pienistä PITÄEN. Eläinten viikon tietopaketti kaneista ja pikkujyrsijöistä Pienistä PITÄEN Eläinten viikon tietopaketti kaneista ja pikkujyrsijöistä Opettajalle Kaneja, jyrsijöitä ja muita pieniä eläimiä pidetään usein helppoina lasten lemmikkeinä. Niidenkin hoidossa lapsi kuitenkin

Lisätiedot

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA JAKSO ❶2 3 4 5 6 KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA 4 OLETKO MIETTINYT: Miten sinä voit vaikuttaa omalla toiminnallasi ympäristöösi? Miten kasvit voivat kasvaa niin monenlaisissa paikoissa? Miten kasvien

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 TÄMÄN HEVOSTAITO-OPPAAN OMISTAA TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa.

Lisätiedot

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA Marika Karulinna LIHA Koira on lihansyöjä, joten sen ravinnon perustana kuuluu olla liha Punaisesta lihasta saa rautaa Vaaleat lihat ovat usein rasvattomampia poikkeuksiakin

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja

Lisätiedot

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE TALVI 2014

LEHDISTÖTIEDOTE TALVI 2014 LEHDISTÖTIEDOTE TALVI 2014 TARJOUS KESÄ 2014 2 MUUMI-TUOTTEET Moomin Characters TM Muumi-mittari 16,25 Muumi-mittari on Emendon Muumi-sarjan uusin tulokas. 3 PUNAISET TEKSTIILIT Pefletti 40 x 50 cm 8,45

Lisätiedot

Ruokintasuositus Paino kg Gr/päivä 1-3 50-100 3-5 135-180 +5 130-200

Ruokintasuositus Paino kg Gr/päivä 1-3 50-100 3-5 135-180 +5 130-200 1100 J&H RABBIT MIX 10kg Ruokinta-ammattilaisten suunnittelema, korkealaatuinen täysrehu kaneille. Sisältää optimaalisessa suhteessa kanisi tarvitsemat luonnolliset ravintoaineet (aminohapot, vitamiinit,

Lisätiedot

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE!

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE! TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE! Kenfin Bridge toteuttaa vuosina 2012-2014 orpojen ja haavoittuvaisten lasten tukihankkeen Busiassa, Länsi -Keniassa. HANKKEESSA LAPSET SAAVAT: KOULUMAKSUN KOULUPUVUN KOULUMATERIAALIN

Lisätiedot

Hoito-ohje. Leopardigekko

Hoito-ohje. Leopardigekko Hoito-ohje Leopardigekko Leopardigekko on helppohoitoinen, helposti kesyyntyvä lemmikki, ja se sopiikin erinomaisesti vaikka ensimmäiseksi liskoksi. Hoidossa on kuitenkin muutama seikka, jotka kannattaa

Lisätiedot

TERVEELLISET VÄLIPALAT

TERVEELLISET VÄLIPALAT LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Lisätiedot

FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE

FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE Oikeus teknisiin muutoksiin pidätetään Z oom työtelineet ovat paljon enemmän kuin pelkkä työteline. Telineen kiinniytspaloja voidaan liikuttaa portaattomasti pöytäurissa ja pöydän

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

Kenguru 2014 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosikurssi)

Kenguru 2014 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosikurssi) Kenguru 2014 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat Maittavan lihaisat Jahti&Vahti -koiranruoat Täysravinto paljon liikkuville koirille 32% Premium-luokan ruokaa koirallesi Suositut, nyt koostumukseltaan entistäkin lihaisemmat, Jahti&Vahti -koiranruoat

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten kukin omalla toiminnallaan voisi vaikuttaa energiankulutukseen arkielämässä.

Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten kukin omalla toiminnallaan voisi vaikuttaa energiankulutukseen arkielämässä. Mari Kyngäs OuLUMA, sivu 1 ENERGIANSÄÄSTÖVISA Avainsanat: energia, energiansäästö, energiankulutus Luokkataso: 5.-7. luokat Tavoitteet: Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten

Lisätiedot

Puutarhan betonityöt. Toukokuu

Puutarhan betonityöt. Toukokuu Puutarhan betonityöt Betoni on edullinen ja hauska materiaali kaikenlaisten puutarhakoristeiden tekemiseen. Betonista voi valaa ruukkuja, penkkejä, laattoja, lintualtaita - lähes mitä vaan! - vaatii fyysistä

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö A950 i h g j f d e a b c k l m 11 10 n o 13 12 16 14 15 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen ensimmäistä käyttökertaa Pese osat: katso kohdasta 'perushuolto'.

Lisätiedot

Koiran ja kissan ruokailukäyttäytyminen. Rakastammeko lemmikkimme lihaviksi?

Koiran ja kissan ruokailukäyttäytyminen. Rakastammeko lemmikkimme lihaviksi? Koiran ja kissan ruokailukäyttäytyminen Rakastammeko lemmikkimme lihaviksi? Ruokinnan tarkoitus Taata eläimelle sen kasvun, elintoimintojen ja lisääntymisen kannalta välttämättömät ravintoaineet ja täyttää

Lisätiedot

GARDMAN-TUOTTEITA LINTUJEN RUOKINTAAN

GARDMAN-TUOTTEITA LINTUJEN RUOKINTAAN ) tuote on poistumassa valikoimastamme, myydään erä loppuun Kuoreton auringonkukansiemenen sydän täyttä ravintoa, ei jää roskia syöttölaudan alle Kookospähkinän puolikas täytetty taliseoksella, ripustettava,

Lisätiedot

Lujitemuoviset altaat - WG 5000 - WG 9000. Käyttöohjeet:

Lujitemuoviset altaat - WG 5000 - WG 9000. Käyttöohjeet: Lujitemuoviset altaat - WG 5000 - WG 9000 Käyttöohjeet: Asennus ja käyttöönotto Jos lujitemuovinen allas toimitetaan osina, puretaan ensin altaasta kaikki mukana olevat tarvikkeet. Tasaiselle alustalle

Lisätiedot

ROBOTTI-IMURI MALLI NRO. M-688. Automaattinen lataus ja kaukosäätö

ROBOTTI-IMURI MALLI NRO. M-688. Automaattinen lataus ja kaukosäätö ROBOTTI-IMURI MALLI NRO. M-688 Automaattinen lataus ja kaukosäätö Kiitoksia että valitsitte meidän Robottipölynimurin! Robotti-imuri on meidän luoma ja valmistettu käyttämään meidän omaa elektronista teknologiaa.

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

SKYEN TERRIERI. Taivaallinen terrieri kirsusta hännänpäähän

SKYEN TERRIERI. Taivaallinen terrieri kirsusta hännänpäähän SKYEN TERRIERI Taivaallinen terrieri kirsusta hännänpäähän Skyenterrieri Skyenterrieri on kotoisin Skotlannista Skyen-saarelta. Sen alkuperäinen tehtävä oli hävittää tuhoelämiä luolista ja risukoista.

Lisätiedot

Toimivat ruokintaratkaisut

Toimivat ruokintaratkaisut Toimivat ruokintaratkaisut Hyviä käytännön ratkaisuja hevostalleille Ruokinnan automatisointi Ruokinnan automatisoinnilla tehdään säästöjä ajankäytössä ja työmäärän vähetessä säästyy kustannuksia Heinäautomaatit

Lisätiedot

-verhokiskojärjestelmä

-verhokiskojärjestelmä OSTOAPU KVARTAL -verhokiskojärjestelmä osat KVARTAL-seinäkiinnike, 14,5 cm KVARTAL-seinäkiinnike, 7 cm KVARTAL-kattokiinnike 1-urainen KVARTAL-verhokisko, 3-urainen KVARTAL-verhokisko, KVARTAL-kulmaosa

Lisätiedot

1 Lasten ruoka-allergiatutkimus. Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää)

1 Lasten ruoka-allergiatutkimus. Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää) 1 Lasten ruoka-allergiatutkimus Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää) LOMAKE C. Kotona täytettävä, palautus postitse palautuskirjekuoressa. VASTAUSOHJE Vastatkaa taulukkomuotoisiin kysymyksiin

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje

Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Vakuumilaiteen saa asentaa ja sitä käyttää kerrallaan vain yksi henkilö. Sitä ei ole suunniteltu monelle yhtäaikaiselle käyttäjälle. Laitteen osat 1. Virtajohto

Lisätiedot

Ryhmä 1. Sika tutkimustehtävä Elonkierrossa

Ryhmä 1. Sika tutkimustehtävä Elonkierrossa Ryhmä 1. Sika tutkimustehtävä Elonkierrossa Tehtävänne on tutkia Elonkierron sikoja, niiden käyttäytymistä ja ravintoa. Käyttäkää hyväksi 1 Tutkimus A: Sikojen aitaus (aitaukseen meno kielletty) 1. Tarkkailkaa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30

Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Kohde: koulu Käyttäjinä: opiskelijat, opettajat, sekä muita henkilöitä Kasveina: anopinkieliä, viikunoita, traakkipuita, orkidea, isolehtistä murattia silkkikasvina(?)

Lisätiedot

Tynnyrisaunan asennusohje (1013)

Tynnyrisaunan asennusohje (1013) Tynnyrisaunan asennusohje (1013) 1 Asenna tynnyri suoralla alustalla Huom: Osa no: 1 ei kuulu toimitukseen. Asenna saunan tukiosa, osat sopivat jyrsittyihin uriin. Ruuvaa kiinni osat (ruuvien reijät merkittyinä,

Lisätiedot

Shiba ja hokkaido. Rotumääritelmävertailua

Shiba ja hokkaido. Rotumääritelmävertailua ja hokkaido Rotumääritelmävertailua Käyttötarkoitus Seurakoira Metsästys Linnut, pieneläimet Seurakoira Metsästys Yleisvaikutelma Pienikokoinen Tasapainoinen Hyväluustoinen Hyvät lihakset Voimakas Liikunta

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Parvekeverkkoprojekti

Parvekeverkkoprojekti Parvekeverkkoprojekti Copyright 2010 by P. Aivohippa Käytetty tuote oli mm. Zooplussasta tilattavissa oleva 6x3 metrin läpinäkyvä Protective Cat Net. Paketti sisältää hyvin tiukaan käärityn verkon, kiinnityskoukut,

Lisätiedot

Metsän taikaa luontopolkureppu

Metsän taikaa luontopolkureppu Metsän taikaa luontopolkureppu Kohderyhmä 0.-3. luokka Tämä reppu sisältää kahden tunnin metsäaiheisen retkiohjelman ohjeen sekä tarvittavat välineet omatoimiselle luontoretkelle. Reppua saa lainata päiväksi

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Profiilit kierrätysmuovista Tuotekuvasto

Profiilit kierrätysmuovista Tuotekuvasto Profiilit kierrätysmuovista Tuotekuvasto MUOVIX Ekokem muovinkierrätys Kierrätysmuovista valmistetut profiilit Muovix-profiileja voidaan käyttää monissa kohteissa, joissa yleensä on totuttu käyttämään

Lisätiedot

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa Naurulokin pesintä Naurulokki Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset Elää lähes koko Suomessa Missä naurulokit ovat talvella? Ulkomailta löydetyt suomalaiset

Lisätiedot

ASC-Alumiinitelineet

ASC-Alumiinitelineet ASC-Alumiinitelineet ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ALUMIINITELINEILLE MALLIT: ASC JA EURO VAROITUS! Tämä ohje opastaa ASC-alumiinitelineiden oikeaan ja turvalliseen asennukseen. Käyttäjä on vastuussa ohjekirjan

Lisätiedot

4.8.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 201/3

4.8.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 201/3 4.8.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 201/3 Metallista ja muovista valmistettu tavara, jolla lasten turvaistuin kiinnitetään moottoriajoneuvoon (ns. lasten turvaistuimen alusta). Siinä on pituudeltaan

Lisätiedot

Naksutinkoulutuksen komennot

Naksutinkoulutuksen komennot Naksutinkoulutuksen komennot Koiranpennun kouluttaminen naksuttimen avulla Naksutinkoulutuksen kehittivät 1940-luvulla delfiinien kouluttajat. He huomasivat voivansa opettaa delfiineitä ja valaita kannustamalla

Lisätiedot

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä AAMIAINEN * ÄLÄ LÄHDE TREENEIHIN ILMAN AAMIAISTA * AAMIAINEN

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

1A Ötököiden kerääminen

1A Ötököiden kerääminen 1A Ötököiden kerääminen Paikka: Koulun piha. Kerro oppilaille rajat, missä alueella saa liikkua. Aika: 15 minuuttia Tarvikkeet: Ota keskusrastilta: pilttipurkki jokaiselle litoposterpaperi A1 ryhmittäin

Lisätiedot

Koe-eläinten ravitsemus

Koe-eläinten ravitsemus Koe-eläinten ravitsemus Niina Kemppinen, FT/Koe-eläinkeskus 25.10.2011 1 Vaatimukset koe-eläinten ravitsemukselle - Eri lajeilla omat erityisvaatimukset välttämättömille ravintoaineille - National Research

Lisätiedot

Teuraskypsyys Elävästä eläimestä. Teuraskypsyyskoulutus Lehmoinen, Kannonkoski 20.03.2013 Maiju Pesonen

Teuraskypsyys Elävästä eläimestä. Teuraskypsyyskoulutus Lehmoinen, Kannonkoski 20.03.2013 Maiju Pesonen Teuraskypsyys Elävästä eläimestä Teuraskypsyyskoulutus Lehmoinen, Kannonkoski 20.03.2013 Maiju Pesonen Ulkonäkö arviointia Katso ryhmää kokonaisuutena, riittävän etäältä. Muodosta yleisvaikutelma, havaitse

Lisätiedot