Uuran erä ry. Hirvenmetsästyssäännöt. 1. Yleistä. 2. Metsästysmaat, yhteistoiminta. 3. Kaatoluvat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uuran erä ry. Hirvenmetsästyssäännöt. 1. Yleistä. 2. Metsästysmaat, yhteistoiminta. 3. Kaatoluvat"

Transkriptio

1 Uuran erä ry Hirvenmetsästyssäännöt 1. Yleistä 1.1 Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä metsästystapoja ja Metsästysseuran sääntöjä sekä naapuriseurojen kanssa tehtyjä sopimuksia. 1.2 Metsästyksessä noudatetaan tasavertaisuusperiaatetta ja jokaisella seuran varsinaisella jäsenellä on yhtäläiset oikeudet ja velvoitteet. 1.3 Seuran hirvenmetsästyssääntö käsitellään ja vahvistetaan vuosittain hirvikokouksessa ja saatetaan kaikkien seurueen jäsenten tietoon ennen metsästykseen ryhtymistä. 2. Metsästysmaat, yhteistoiminta 2.1 Seuran metsästysmaiden vuokrauksesta vastaa johtokunnan valtuuttamat seuran jäsenet. 2.2 Seura voi kuulua erillispäätöksin ja erillissopimuksin hirvenmetsästyksen ns. yhteislupaan ja luovuttaa metsästysalueitaan vaihtomaiksi mikäli vuokrasopimukset sen sallivat. 3. Kaatoluvat 3.1 Kaatolupa-anomuksen tekemisestä vastaa vuosikokouksen erikseen valtuuttama jäsen, joka on oikeutettu nimenkirjoitukseen seuran asioissa. Yhdessä hirvipäällikön kanssa. 3.2 Kaatolupa-asioissa seuran puolesta neuvottelee, käsittelijän, luvanmyöntäjän ja mahdollisten yhteislupa kumppanien kassa, jahtipäälliköksi nimetty henkilö yhdessä vuosikokouksen valtuuttaman jäsenen kanssa.

2 4. Osallistumisoikeus 4.1 Hirvenmetsästykseen osallistumaan ovat oikeutettuja kaikki seuran varsinaiset jäsenet, sekä vuosilupaan oikeuttavat jäsenet jotka metsästävät samaan osaan varsinaisen jäsenen kanssa(lapset, puoliso, veljet). Varsinainen jäsenyys oikeuttaa yhteen osaan seurueessa. Täysivaltaisenjäsenen tuuraamiseen jahtipäivänä saa osallistua metsästyskortin omaava henkilö. Viralliseksi esteeksi voidaan katsoa seuraavat asiat. - Seuran asioiden hoitaminen - Työeste, sairaus, perhejuhla tai muu ylivoimainen este, jonka hirvijaosto katsoo hyväksyttäväksi. 4.2 Seuran hirvijaosto muodostetaan vuosikokouksen yhteydessä. Valitaan jahtipäällikkö ja edustaja/edustajat osallistumaan muodostettavaan yhteislupaan naapuriseurojen kanssa. Jahtipäällikkö valitaan vuosikokouksessa. 4.3 Hirviseurueeseen liittyminen tapahtuu ilmoittautumalla jahtipäällikölle sovittuun päivään mennessä joko puhelimella, kirjeitse tai sähköpostilla ennakkoon ilmoitettuun osoitteeseen. 4.4 Osallistumisoikeutta voidaan rajoittaa määräajaksi tai koko jahtikaudeksi jos metsästäjä ei noudata annettuja ohjeita tai esiintyy jahdin aikana alkoholin vaikutuksen alaisena. Hirvijaosto ja jahtipäällikkö ratkaisee asian välittömästi ilmoittaen päätöksen suullisesti, tarvittaessa kirjallisesti. 5. Osallistumisvelvollisuus 5.1 Seurueen jäsenen on osallistuttava jahtiin virallisina metsästyspäivinä. Myöhästymisestä tai ennen jahdin loppumista poislähtemisestä on ilmoitettava metsästyksen johtajalle. 5.2 Virallisiksi metsästyspäiviksi määrätään lauantai ja sunnuntai. Jako-osuus jaetaan kaikille jotka ovat metsällä tai perustellusta syystä pois. Poissaolopäiviä virallisilta

3 metsästyspäiviltä sallitaan 2 vrk ilman perusteltua syytä, poissaolopäivä ilmoitettava ennakkoon metsästyksen johtajalle viimeistään edellisenä päivänä. 5.3 Poikkeavista metsästyspäivistä tulee tiedottaa jokaiselle seurueen jäsenelle riittävän ajoissa. Poikkeavien metsästyspäivien saalis jaetaan kaikkien jako-osuutensa maksaneiden kesken. Peltopassista sovitaan aina erikseen. 6. Metsästyksen aloittaminen ja metsästyskäytännöt. 6.1 Hirvenmetsästyksen aloitusaamuna hirviseurue pitää kokouksen jossa käsitellään ja hyväksytään hirvijaoston laatima kaatosuunnitelma. Kaatosuunnitelmaan merkitään kaadettavien aikuisten eläinten määrät ja sukupuolet sekä kaadettavien vasojen määrä. Kokouksesta laaditaan muistio jonka metsästyksenjohtaja vahvistaa allekirjoituksellaan. 6.2 Hirviseurue seuraa hirvikannan määrää ja rakennetta syksyn edetessä. Mikäli hirvikannan tilanne edellyttää aloitusaamuna laaditun kaatosuunnitelman muuttamista kesken jahtikauden, tarvitaan kaatosuunnitelman muuttamiseen vähintään ½ hirviseurueen jäsenistön läsnäolo ja enemmistön päätös. 7. Ampumataito ja saaliinkäsittely 7.1 Jokaisella ampujana metsästykseen osallistuvalla on velvollisuus hankkia riittävän ampumataidon lisäksi valmius saaliinkäsittelyvaiheisiin. Ampumataidon ylläpitämiseksi suositellaan hirvikokeen tulosrajan ampumista vuosittain joko harjoituksissa tai virallisessa ampumakokeessa. 7.2 Saalista tai sen arvoa ei tule vaarantaa tarpeettomasti aiheettomilla armonlaukauksilla. 7.3 Jokainen seurueen jäsen osallistumaan saaliinkäsittelyyn ja metsästä noutamiseen. Sekä hankittava riittävä valmius pistämiseen ja suolistamiseen. 8. Haavoittamistilanne

4 8.1 Ampujan tulee aina seurata tarkkaan hirven käyttäytymistä ammutun laukauksen jälkeen. Mikäli hirvi ei kaadu kuulo tai näköetäisyydelle tulee sovitulla tavalla ilmoittaa metsästyksen johtajalle tilanteesta. Merkitä ampumapaikka ja hirvensijainti ampumahetkellä. Mikäli metsästyksenjohtaja ei toisin määrää niin ampuja seuraa 150m hirven jälkiä sotkematta niitä ja merkitsee selvästi hirven kulkusuunnan. 9. Kaatamisjärjestys 9.1 Tulkintatilanteissa hirven kaatajaksi merkitään henkilö joka on ampunut siihen ensimmäisen tappavan laukauksen. Sellaiseksi katsotaan laukaus joka normaalisti tappaa eläimen. Jos eläintä joudutaan jäljittämään annetaan eläimen rauhoittua riittävä aika. Eläin on kuitenkin saatava samana jahtipäivänä. Osuma on, kun ampumapaikalta on selvät verijäljet, tai muut jäljet, jotka kertovat ampujan osuneen hirveen kuolettavasti. Tulkinta tilanteessa ampuja tai ampujat metsästyksenjohtajan kanssa selvittävät asian. Kuultuaan muita passimiehiä ampumapaikan lähistöltä. 10. Saaliin jako 10.1 Kaadetun hirven nahka, pää mahdollisine sarvineen ja sisäelimet kuuluvat kaatajalle Kaadetusta hirvestä toimitetaan sille maanomistajalle paistipalanen jonka maalle hirvi kaatuu, joka ei kuulu hirviseurueeseen Lihanjako tapahtuu seurueen täysivaltaisten jäsenten kesken tasaosuuksin, jotka jakotilanteessa arvotaan. 11. Rikkomukset ja erimielisyysratkaisut 11.1 Seuran jäsenten kesken syntyneet erimielisyydet on saatettava metsästyksenjohtajan ja hirvijaoston tietoon mahdollisimman pian jotka toimivat

5 välimiehenä, ja määräävät erimielisyyksille ratkaisun välittömästi ja saattavat tiedon kiistan osallisille. Kaatosuunnitelman ulkopuolisen eläimen tahallisesta kaatamisesta seuraa rangaistus. Mikäli jäsen ampuu tahallisesti kaatosuunnitelman ulkopuolisen eläimen, on hänen maksettava hirviseurueelle 100 rangaistusmaksu tai vaihtoehtoisesti hänet suljetaan metsästyksen ulkopuolelle 2 viikoksi. Rikkomukseen syyllistynyt jäsen voi vapaasti valita kumman rangaistuksen hän valitsee. Kuitenkin rikkomuksesta seuran jäsenille seuraamukset tulee olla perusteltuja ja kohtuullisia. Metsästysrikoksesta suorittaa tutkinnat aina poliisiviranomainen. 12. Peijaiset 12.1 Peijaiset ovat yksi tapa kiittää metsästysmaiden vuokraajia toimintamahdollisuuksista. Peijaistapahtumalla edistetään seuran/seurueiden ja maanomistajien ja muiden sidosryhmien yhteistoimintaa. Peijaispäivänä ei metsästetä. 13. Kustannukset 13.1 Hirviseurueen kulut ja kulujen rahoitus ovat osa varainhoitoa ja kirjanpitoa, kulut jaetaan tasan seurueen osuuksille. Kuluiksi luetaan lupamaksut ja muut hirvenmetsästyksestä muodostuneet menot. Muut kulut ovat: - Palkkio jahtipäällikölle/yhteislupajohtajalle - Peijaisista muodostuneet kustannukset - ilmoituksista postimaksuista - viranomaismaksuista(eläinlääkäri ym.) 13.2 Jos metsästäjä jättää osallistumismaksun määräpäivään mennessä maksamatta, niin asian käsittelee hirvijaosto, tarvittaessa rajoittaa osallistumisoikeutta hirvenmetsästykseen.

6 14. Tiedoksi 14.1 Tämä metsästyssääntö jaetaan jokaiselle Uuran Erän seurueen jäsenelle riittävän ajoissa ennen metsästykseen alkamista kirjallisesti ja sääntö on metsästysseuran ilmoitustaululla kaikkien vapaasti luettavissa. 15. Hyväksynnät Uuran erän kesäkokous Paltamossa _29_/_08_/_2010 Lisäys sääntöön 5.2 Uuran Erän kesäkokous Paltamossa

1. Seuran metsästysmaiden vuokrauksesta vastaa johtokunta tai sen erikseen valtuuttamat seuran jäsenet.

1. Seuran metsästysmaiden vuokrauksesta vastaa johtokunta tai sen erikseen valtuuttamat seuran jäsenet. Kantosyrjän Erä-Veikot ry HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ YLEISTÄ 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä metsästystapoja ja metsästysseuran sääntöjä sekä

Lisätiedot

Runkauksen metsästysseura ry:n hirvenmetsästyssääntö

Runkauksen metsästysseura ry:n hirvenmetsästyssääntö Runkauksen metsästysseura ry:n hirvenmetsästyssääntö 1 YLEISTÄ 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä metsästystapoja ja metsästysseuran sääntöjä

Lisätiedot

Lapuan Metsästysseura ry. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ

Lapuan Metsästysseura ry. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ Lapuan Metsästysseura ry. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä metsästystapoja ja metsästysseuran sääntöjä sekä

Lisätiedot

versio Runkauksen metsästysseura ry:n hirvenmetsästyssääntö 1 YLEISTÄ

versio Runkauksen metsästysseura ry:n hirvenmetsästyssääntö 1 YLEISTÄ 1 versio 1.0 6.2.2013 Runkauksen metsästysseura ry:n hirvenmetsästyssääntö 1 YLEISTÄ 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä metsästystapoja ja

Lisätiedot

KAURIIN ja VALKOHÄNTÄPEURAN METSÄSTYSSÄÄNNÖT

KAURIIN ja VALKOHÄNTÄPEURAN METSÄSTYSSÄÄNNÖT LIEVESTUOREEN KALA- JA METSÄMIEHET RY. METSÄSTYSSÄÄNNÖT PIENRIISTANMETSÄSTYSSÄÄNNÖT 1. Pienriistanmetsästyksessä noudatetaan yhdistyksen kesäkokouksessa määrättyjä saaliskiintiöitä, rauhoitusalueita sekä

Lisätiedot

KIUKAISTEN METSÄSTÄJÄT Ry METSÄSTYSSÄÄNTÖ

KIUKAISTEN METSÄSTÄJÄT Ry METSÄSTYSSÄÄNTÖ KIUKAISTEN METSÄSTÄJÄT Ry METSÄSTYSSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ - Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä naapuriseurojen kanssa tehtyjä sopimuksia - Ampujana seuran

Lisätiedot

Rantsilan Riistamiehet r.y. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNNÖT. Yleistä: METSÄSTYSMAAT, YHTEISTOIMINTA KAATOLUVAT OSALLISTUMISOIKEUS

Rantsilan Riistamiehet r.y. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNNÖT. Yleistä: METSÄSTYSMAAT, YHTEISTOIMINTA KAATOLUVAT OSALLISTUMISOIKEUS Rantsilan Riistamiehet r.y. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNNÖT Yleistä: 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä metsästystapoja ja metsästysseuran sääntöjä

Lisätiedot

Maakesken Metsästäjät ry. / Hirvijaosto

Maakesken Metsästäjät ry. / Hirvijaosto Maakesken Metsästäjät ry. / Hirvijaosto Maakesken Metsästäjät ry.n Hirvijaosto on perustettu seuran vuosikokouksessa 3.2.2008. Hirvijaosto toimii omana tulosvastuullisena Maakesken Metsästäjät ry.n alajaostona.

Lisätiedot

Saukon Seudun Metsästäjät r.y. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ on vahvistettu YLEISTÄ 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan

Saukon Seudun Metsästäjät r.y. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ on vahvistettu YLEISTÄ 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan Saukon Seudun Metsästäjät r.y. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ on vahvistettu 5.8.2016 YLEISTÄ 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä metsästystapoja ja

Lisätiedot

1. Seuran metsästysmaiden vuokrauksesta vastaa johtokunta tai sen erikseen valtuuttamat seuran jäsenet.

1. Seuran metsästysmaiden vuokrauksesta vastaa johtokunta tai sen erikseen valtuuttamat seuran jäsenet. Hanhelan metsästysseura Hirvenmetsästyssääntö 1 YLEISTÄ 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä metsästystapoja ja metsästysseuran sääntöjä sekä

Lisätiedot

1. Seuran metsästysmaiden vuokrauksesta vastaa johtokunta tai sen erikseen valtuuttamat seuran jäsenet.

1. Seuran metsästysmaiden vuokrauksesta vastaa johtokunta tai sen erikseen valtuuttamat seuran jäsenet. KUOLION METSÄSTYSSEURA RY. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ YLEISTÄ 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä metsästystapoja ja metsästysseuran sääntöjä sekä

Lisätiedot

Lapuan Metsastysseura ry. HIRVENMETSASTYSSAANTO

Lapuan Metsastysseura ry. HIRVENMETSASTYSSAANTO Lapuan Metsastysseura ry. HIRVENMETSASTYSSAANTO l.yleista 1. Metsastyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsaadantoa, hyvia metsastystapoja ja metsastysseuran saantqja seka

Lisätiedot

Polven metsästysseura ry.

Polven metsästysseura ry. Polven metsästysseura ry. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ YLEISTÄ 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä metsästystapoja ja metsästysseuran sääntöjä sekä

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry:n hirvenmetsästyssäännöt.

Alavuden metsästysseura ry:n hirvenmetsästyssäännöt. METSÄSTYSALUE Alavuden metsästysseura ry:n hirvenmetsästyssäännöt. Seuran metsästysalueiden vuokrauksesta vastaa johtokunta tai sen erikseen valtuuttamat seuran jäsenet. Metsästysalueista pidetään ajantasaista

Lisätiedot

Kurikan Metsästysseura ry.

Kurikan Metsästysseura ry. Kurikan Metsästysseura ry. HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ YLEISTÄ 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, hyviä metsästystapoja ja metsästysseuran sääntöjä sekä

Lisätiedot

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY. Hirvijaosto / Hirviseurue HIRVIELÄINTEN METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2016

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY. Hirvijaosto / Hirviseurue HIRVIELÄINTEN METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2016 1 RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY Hirvijaosto / Hirviseurue HIRVIELÄINTEN METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2016 Hirviseurue ja metsästysseura hyväksynyt ja vahvistanut säännöt 7.8.2016 1. Yleistä 1. Ruoveden Metsästysseura

Lisätiedot

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY. Hirvijaosto / Hirviseurue HIRVIELÄINTEN JAHTISÄÄNNÖT 2017

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY. Hirvijaosto / Hirviseurue HIRVIELÄINTEN JAHTISÄÄNNÖT 2017 1 RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY Hirvijaosto / Hirviseurue HIRVIELÄINTEN JAHTISÄÄNNÖT 2017 1. Yleistä 1. Ruoveden Metsästysseura ry:n nimi lyhennetään jäljempänä sanaksi seura. 2. Hirviseurueen nimi lyhennetään

Lisätiedot

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY. Hirvijaosto / Hirviseurue HIRVIELÄINTEN METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2015

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY. Hirvijaosto / Hirviseurue HIRVIELÄINTEN METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2015 1 RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY Hirvijaosto / Hirviseurue HIRVIELÄINTEN METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2015 1. Yleistä 1. Ruoveden Metsästysseura ry:n nimi lyhennetään jäljempänä sanaksi seura. 2. Hirvijaoston nimi lyhennetään

Lisätiedot

METSÄSTYSSÄÄNTÖ JA HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ

METSÄSTYSSÄÄNTÖ JA HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ METSÄSTYSSÄÄNTÖ JA HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNTÖ Hyväksytty Vihtavuoren Eränkävijät ry:n vuosikokouksessa 26.1.2003 METSÄSTYS ON HIENO VAPAA-AJAN HARRASTUS, SIKSI HYVÄN YHTEISHENGEN YLLÄPITO ON KAIKKIEN JÄSENTEN

Lisätiedot

LÄMSÄN ERÄMIEHET RY HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNNÖT

LÄMSÄN ERÄMIEHET RY HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNNÖT LÄMSÄN ERÄMIEHET RY HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNNÖT LÄMSÄN ERÄMIEHET RY:N HIRVENMETSÄSTYSSÄÄNNÖT OSALLISTUMISOIKEUS Hirviseurueeseen pääsevät halutessaan kaikki metsästysseuran jäsenet täyttäessään kaikki metsästyslain

Lisätiedot

SUININGIN METSÄSTYSSEURA RY:N HIRVISEURUEEN SÄÄNNÖT

SUININGIN METSÄSTYSSEURA RY:N HIRVISEURUEEN SÄÄNNÖT SUININGIN METSÄSTYSSEURA RY:N HIRVISEURUEEN SÄÄNNÖT 1. Hirvenmetsästykseen ovat oikeutettuja osallistumaan seuran äänivaltaiset jäsenet. Alaikäisen jäsenen osallistuminen edellyttää kuitenkin holhoojan

Lisätiedot

Ylöjärven Erämiehet ry:n Hirvieläinten metsästyssääntö

Ylöjärven Erämiehet ry:n Hirvieläinten metsästyssääntö Nämä säännöt hyväksytty 21.2.2005 Ylöjärven Erämiehet ry:n Hirvieläinten metsästyssääntö Hirvijahteihin on oikeutettu osallistumaan: * Jokainen yhdistyksen varsinainen jäsen, joka on ollut jäsenenä vähintään

Lisätiedot

Hirvenmetsästyksen EETTISET OHJEET

Hirvenmetsästyksen EETTISET OHJEET Hirvenmetsästyksen EETTISET OHJEET 1 Turvallisuus Noudata erityistä varovaisuutta ja huolellisuutta aseenkäsittelyssä. Lataa aseesi vasta passipaikalla ja poista patruunat ennen passipaikalta poistumista.

Lisätiedot

Pienpetoja kannustetaan pyytämään lakien ja asetusten mukaisesti. Ketusta tai supikoirasta metsästäjä saa seuralta 20, minkkistä tai näädästä 10.

Pienpetoja kannustetaan pyytämään lakien ja asetusten mukaisesti. Ketusta tai supikoirasta metsästäjä saa seuralta 20, minkkistä tai näädästä 10. PYHÄ-SAUKKO r.y 1 / 8 METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2018 1. YLEISTÄ Tämä metsästyssääntö on hyväksytty tarkennukseksi seuran säännöille ja ohjeeksi jäsenille. Metsästyssääntö käsitellään ja vahvistetaan vuosittain kesäkokouksessa

Lisätiedot

Pernun Erauspojat ry:n hirvenmetsästyssäännöt

Pernun Erauspojat ry:n hirvenmetsästyssäännöt Ehdotus 4.2.2018 Pernun Erauspojat ry:n hirvenmetsästyssäännöt 1. YLEISET PERIAATTEET Metsästyksen aloittamisesta ilmoitetaan erikseen hirvenmetsästykseen ilmoittautuneille. Pääsääntöisesti metsästys aloitetaan

Lisätiedot

Jokioinen (8)

Jokioinen (8) Metsästysseura Kontio ry SÄÄNTÖ Jokioinen 26.8.2017 1(8) METSÄSTYSSEURA KONTION HIRVIELÄINTEN JAHTISÄÄNNÖT YLEISTÄ Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassaolevaa lainsäädäntöä,

Lisätiedot

Hirvijohtajien koulutus 2011

Hirvijohtajien koulutus 2011 Hirvijohtajien koulutus 2011 Suomen riistakeskus Lappi Kemijärvi 19.9.2011 21.9.2011 Suomen riistakeskus 1 Metsästyksenjohtajan tehtävät (Ma 23 ) 1. Suunnitella käytännön metsästystapahtumat Passitus,

Lisätiedot

Ohjeita metsästyksenjohtajille hirvenmetsästyksen järjestämisestä metsästyslain 8 :n alueella

Ohjeita metsästyksenjohtajille hirvenmetsästyksen järjestämisestä metsästyslain 8 :n alueella Ohjeita metsästyksenjohtajille hirvenmetsästyksen järjestämisestä metsästyslain 8 :n alueella Suomen riistakeskus 2016 1. Metsästyksenjohtajan tehtävät lainsäädännössä Hirvieläinten metsästyksessä on oltava

Lisätiedot

OHJEET JAHTIPÄÄLLIKÖILLE JA HIRVENMETSÄSTAJÄLLE

OHJEET JAHTIPÄÄLLIKÖILLE JA HIRVENMETSÄSTAJÄLLE OHJEET JAHTIPÄÄLLIKÖILLE JA HIRVENMETSÄSTAJÄLLE Turvallisuus hirvijahdissa edellyttää, että kaikkia vaatetuksesta, aseen käsittelystä ja jahdissa käyttäytymisestä annettuja ohjeita noudatetaan. Metsästysalue

Lisätiedot

Nämä metsästyssäännöt on hyväksytty tarkennukseksi seuran säännöille ja ohjeeksi seuran toiminnalle.

Nämä metsästyssäännöt on hyväksytty tarkennukseksi seuran säännöille ja ohjeeksi seuran toiminnalle. PYHÄ-SAUKKO r.y METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2015 1. YLEISTÄ Nämä metsästyssäännöt on hyväksytty tarkennukseksi seuran säännöille ja ohjeeksi seuran toiminnalle. 1. Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan

Lisätiedot

TURUN JA SÄKYLÄN VARUSKUNTIEN ERÄSEURA RY:N METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2019

TURUN JA SÄKYLÄN VARUSKUNTIEN ERÄSEURA RY:N METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2019 TURUN JA SÄKYLÄN VARUSKUNTIEN ERÄSEURA RY:N METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2019 1 Yleistä Metsästyssäännön tarkoituksena on luoda Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura ry:n (jatkossa TSVE) jäsenistölle suotuisat metsästysmahdollisuudet

Lisätiedot

TURUN JA SÄKYLÄN VARUSKUNTIEN ERÄSEURA RY:N METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2017

TURUN JA SÄKYLÄN VARUSKUNTIEN ERÄSEURA RY:N METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2017 1 Yleistä TURUN JA SÄKYLÄN VARUSKUNTIEN ERÄSEURA RY:N METSÄSTYSSÄÄNTÖ 2017 Metsästyssäännön tarkoituksena on luoda Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura ry:n (jatkossa TSVE) jäsenistölle suotuisat metsästysmahdollisuudet

Lisätiedot

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys Metsäkauris : Ei kesäjahtia. Metsästysaika 1.9.2014 31.1.2015. Ajavaa koiraa käyttäen 28.9.2014 31.1.2015. Mattila-Harjan kyläosaston yhteinen saaliskiintiö

Lisätiedot

lupamaksu 1700 (10x xx50 ) maksettava lokakuun loppuun mennessä Marttilan Seudun Rhy:n tilille

lupamaksu 1700 (10x xx50 ) maksettava lokakuun loppuun mennessä Marttilan Seudun Rhy:n tilille Hirvijahti 2008 luvat 10 + 10 > Kangas 5 + 5 > Myllykylä 5 + 5 aikuisista enintään puolet uroksia > molemmat seurueet voivat ampua kolme naarasta > ensimmäisen seurueen saatua saaliiksi kolme urosta >>>

Lisätiedot

LAPPEENRANNNAN VARUSKUNNAN ERÄMIEHET RY:N HIRVENMETSÄSTYSOHJE

LAPPEENRANNNAN VARUSKUNNAN ERÄMIEHET RY:N HIRVENMETSÄSTYSOHJE LAPPEENRANNNAN VARUSKUNNAN ERÄMIEHET RY:N HIRVENMETSÄSTYSOHJE Hirvenmetsästyksessä noudatetaan metsästyslakia ja metsästysasetusta, Lappeenrannan Varuskunnan Erämiehet ry:n sääntöjä ja Lappeenrannan Varuskunnan

Lisätiedot

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys 2017-2018 Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran ruokinta: - Kaikki jäsenet voivat omatoimisesti perustaa ruokintapaikkoja maanomistajan

Lisätiedot

3. ALKOHOLIN NAUTTIMINEN JA ALKOHOLIN VAIKUTUKSEN ALAISENA METSÄSTÄMINNE ON KIELLETTYÄ

3. ALKOHOLIN NAUTTIMINEN JA ALKOHOLIN VAIKUTUKSEN ALAISENA METSÄSTÄMINNE ON KIELLETTYÄ KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPASOPIMUS JA SÄÄNNÖT 1. YHTEILUPAOSAKKAAT JA LUPAAN OSALLISTUJAT Lupaosakkaat muodostavat SIEVI YLIVIESKA pyyntialueen. Alueeseen kuuluvat Sievin kunta, Ylivieskan kaupunki,

Lisätiedot

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys 2018-2019 Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran ruokinta: Kaikki jäsenet voivat omatoimisesti perustaa ruokintapaikkoja maanomistajan

Lisätiedot

SORKKAELÄINTEN METSÄSTYKSEN TOTEUTUS VASKION METSÄSTYSSEURAN ALUEELLA

SORKKAELÄINTEN METSÄSTYKSEN TOTEUTUS VASKION METSÄSTYSSEURAN ALUEELLA Sivuja: 1(7) SORKKAELÄINTEN METSÄSTYKSEN TOTEUTUS 2017-2018 VASKION METSÄSTYSSEURAN ALUEELLA Metsästyksen johtaja Väinö Koli 0443424000 Varajohtaja Kalle Mäkinen 0445448288 Nämä ohjeet ja liitteet voit

Lisätiedot

Ostetun pyyntioikeuden tiedot ja maksettu hinta ilmoitetaan sähköpostitse pyyntioikeuden ostajalle.

Ostetun pyyntioikeuden tiedot ja maksettu hinta ilmoitetaan sähköpostitse pyyntioikeuden ostajalle. LIITE 2 METSÄSTYSSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET: Pyyntiluvan saaja, hirvenpyyntioikeuden myyjä: KUUSAMON YHTEISMETSÄ Y-tunnus 9116845-7 Kitkantie 21 93600 KUUSAMO +358 407 500 026 Pyyntiluvan saajan edustaja:

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Metsästysseura Meskus ry ja kotipaikka Kuusamo

1 Yhdistyksen nimi on Metsästysseura Meskus ry ja kotipaikka Kuusamo 1 Yhdistyksen nimi on Metsästysseura Meskus ry ja kotipaikka Kuusamo 2 Yhdistyksen tarkoituksena on harjoittaa järkiperäistä metsästystä ja riistanhoitoa sekä niiden edellyttämää luonnonsuojelua. 3 Tarkoituksensa

Lisätiedot

KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPA SÄÄNNÖT ALUEENA JÄMSÄ JA KORPILAHTI.

KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPA SÄÄNNÖT ALUEENA JÄMSÄ JA KORPILAHTI. Jämsän seudun rhy / V-ML KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPA SÄÄNNÖT 2017. ALUEENA JÄMSÄ JA KORPILAHTI. YLEISTÄ Alueella on vakiintunut ja voimakkaasti kasvava karhukanta. Karhuhavainnot, myös pentuehavainnot

Lisätiedot

Metsästysluvan saajan edustajana toimii Jyrki Pitkänen, puh ,

Metsästysluvan saajan edustajana toimii Jyrki Pitkänen, puh , METSÄSTYSSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET: Metsästysluvan saaja Posion yhteismetsä (Y-tunnus 0191909-4) Posiontie 44 97900 Posio puh. 040 1792110 markus.laatikainen@posionyhteismetsa.fi Metsästysluvan saajan edustajana

Lisätiedot

Ostetun pyyntioikeuden tiedot ja maksettu hinta ilmoitetaan sähköpostitse pyyntioikeuden ostajalle.

Ostetun pyyntioikeuden tiedot ja maksettu hinta ilmoitetaan sähköpostitse pyyntioikeuden ostajalle. LIITE 2 METSÄSTYSSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET: Pyyntiluvan saaja, hirvenpyyntioikeuden myyjä: KUUSAMON YHTEISMETSÄ Y-tunnus 9116845-7 Kitkantie 21 93600 KUUSAMO +358 407 500 026 Pyyntiluvan saajan edustaja:

Lisätiedot

Hirvenmetsästysohjesääntö

Hirvenmetsästysohjesääntö Hirvenmetsästysohjesääntö Sisäinen toimintaohje 5.8.2014 1 / 12 Sisällys 1. Hirvenmetsästyksen järjestäytyminen... 3 1.1. Kokoukset... 3 1.1.1. Varsinainen kokous... 3 1.1.2. Ylimääräinen kokous... 3 1.2.

Lisätiedot

Pienten hirvieläinten metsästyksen EETTISET OHJEET

Pienten hirvieläinten metsästyksen EETTISET OHJEET Pienten hirvieläinten metsästyksen EETTISET OHJEET 1 Turvallisuus Kiinnitä huomiota aseen turvalliseen käsittelyyn. Lataa aseesi vasta passipaikalla ja poista patruunat ennen passipaikalta poistumista.

Lisätiedot

METSÄSTYSSOPIMUS. Hirvenpyyntioikeuden ostajan seurueen

METSÄSTYSSOPIMUS. Hirvenpyyntioikeuden ostajan seurueen METSÄSTYSSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET: Pyyntiluvan saaja, hirvenpyyntioikeuden myyjä: POSION YHTEISMETSÄ Y-tunnus 0191909-4 Posiontie 44 97900 Posio 040 1792110 markus.laatikainen@posionyhteismetsa.fi Pyyntiluvan

Lisätiedot

Ohjeet osallistumisesta jaetaan jokaiselle osallistujalle ennen pyynnin aloittamista sekä pidetään osallistuville ohjeistava palaveri.

Ohjeet osallistumisesta jaetaan jokaiselle osallistujalle ennen pyynnin aloittamista sekä pidetään osallistuville ohjeistava palaveri. Karhun metsästys vuonna 2017 Kannuksen metsästysseura hakee yhteisiä karhun pyyntilupia Lestijokilaakson metsästysseurojen kanssa. Mukana ovat Toholampi, Kälviä-Ullava, Lohtaja-Kokkola, Kannus sekä Himanka.

Lisätiedot

UUSI HIRVISÄÄNTÖESITYS

UUSI HIRVISÄÄNTÖESITYS UUSI HIRVISÄÄNTÖESITYS 1. Hirviasioista päättäminen 1.1. Kevätkokous päättää seuran hirvenpyyntilupien hakemisesta. Hirvijaosto hakee ja valmistelee hirvenmetsästykseen tarvittavat luvat ja laatii kevätkokoukselle

Lisätiedot

22 Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran

22 Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran RHY 22 Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästyksessä metsästykseen osallistuvien on käytettävä oranssinpunaista

Lisätiedot

METSÄSTYSSOPIMUS. Hirvenpyyntioikeuden ostajan seurueen

METSÄSTYSSOPIMUS. Hirvenpyyntioikeuden ostajan seurueen METSÄSTYSSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET: Pyyntiluvan saaja, hirvenpyyntioikeuden myyjä: POSION YHTEISMETSÄ Y-tunnus 0191909-4 Posiontie 44 97900 Posio 040 1792110 markus.laatikainen@posionyhteismetsa.fi Pyyntiluvan

Lisätiedot

Saarijärven rhy. Hirvikanta

Saarijärven rhy. Hirvikanta Saarijärven rhy Hirvikanta 1995 2013 SAARIJÄRVEN RHY HIRVIHAVAINTOKORTTIEN YHTEENVETO SEUROITTAIN/SEURUEITTAIN 1995 2013 Tulokset eivät ole ns. tarkkoja lukuarvoja vaan koko ajalta kertyneestä materiaalista

Lisätiedot

Kauhajoen metsästysseura, kirkonkylän kyläosasto Peurajahdin tietopaketti 2013

Kauhajoen metsästysseura, kirkonkylän kyläosasto Peurajahdin tietopaketti 2013 Kauhajoen metsästysseura, kirkonkylän kyläosasto Peurajahdin tietopaketti 2013 Järjestäytymiskokouksen 4.8.2013 päätösten mukaisesti 1. Valkohäntäpeuran metsästyskäytännöt - Peuraa voidaan kirkonkylän

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

HIRVENMETSÄSTYKSEN JOHTAJIEN KOULUTUS SAARENKYLÄ 6.9 / 8.9.2005

HIRVENMETSÄSTYKSEN JOHTAJIEN KOULUTUS SAARENKYLÄ 6.9 / 8.9.2005 HIRVENMETSÄSTYKSEN JOHTAJIEN KOULUTUS SAARENKYLÄ 6.9 / 8.9.2005 YLEISTÄ: Pyyntiluvan saaja nimeää metsästyksen johtajan. (ML 28 ) - jokaisella seurueella yhteisluvassa oma johtaja - muodollisesti nimeää

Lisätiedot

Suositukset metsästysseuroille, jotka vastaanottavat tai suunnittelevat vastaanottavansa ulkomaalaisia asiakkaita

Suositukset metsästysseuroille, jotka vastaanottavat tai suunnittelevat vastaanottavansa ulkomaalaisia asiakkaita Suositukset metsästysseuroille, jotka vastaanottavat tai suunnittelevat vastaanottavansa ulkomaalaisia asiakkaita "Suositukset metsästysseuroille" on laadittu tarkentamaan kaupalliseen ohjelmapalveluna

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen

Lisätiedot

K O I L L I S L O H K O S O P I M U S

K O I L L I S L O H K O S O P I M U S K O I L L I S L O H K O S O P I M U S Mouruvaaran metsästysseura ry Nissin seudun erä ry Rukan metsästäjät ry Suiningin metsästysseura ry Suininki-Itäperän metsästysseura ry Vuotungin metsästysseura ry

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Veli Kujala ja sihteeriksi Ville Neste. 3. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Juha Neste ja Jyrki Leppälä.

2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Veli Kujala ja sihteeriksi Ville Neste. 3. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Juha Neste ja Jyrki Leppälä. SULKAVANKYLÄNKYLÄN METSÄSTYSSEURAN KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA KALINGISSA 6.8.2017 KLO 19:00 1. Vesa Laitila avasi kokouksen. Käytiin läpi riistakantojen tilannetta seuran alueella. 2. Kokouksen puheenjohtajaksi

Lisätiedot

HIRVIELÄINTEN METSÄSTYKSEN YHTEISLUPASOPIMUS METSÄSTYSKAUDELLE /

HIRVIELÄINTEN METSÄSTYKSEN YHTEISLUPASOPIMUS METSÄSTYSKAUDELLE / HIRVIELÄINTEN METSÄSTYKSEN YHTEISLUPASOPIMUS METSÄSTYSKAUDELLE / 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS Tämä sopimus on sopijaosapuolten välinen yksityisoikeudellinen sopimus, jossa sovitaan hirvieläinten pyyntilupien

Lisätiedot

Saarijärven rhy Hirvikanta

Saarijärven rhy Hirvikanta Saarijärven rhy Hirvikanta 1995 2012 Välissä parikymmentä vuotta ja useita kaatoja SAARIJÄRVEN RHY HIRVIHAVAINTOKORTTIEN YHTEENVETO SEUROITTAIN/SEURUEITTAIN 1995 2012 Tulokset eivät ole ns. tarkkoja lukuarvoja

Lisätiedot

Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt

Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt Metsästysajat Merihanhi ja kanadanhanhi peltoalueella maanomistajan luvalla 10.8. klo 00.00 kauden loppuun. Merihanhi ja kanadanhanhi 20.8 klo 12.00 kauden

Lisätiedot

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V. 2015

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V. 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 104 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Koejäseninä on kaksi henkilöä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi

Lisätiedot

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA SULKAVANKYLÄN METSÄSTYSSEURA RY:N KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA SU 12.8.2018 KLO 19.00 TYÖJÄRJESTYS 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Suur Hollola Ajo. säännöt. Kilpailun järjestää Lahden Hevosystäväinseura ry Lahden raviradalla vuosittain kesä heinäkuun aikana.

Suur Hollola Ajo. säännöt. Kilpailun järjestää Lahden Hevosystäväinseura ry Lahden raviradalla vuosittain kesä heinäkuun aikana. Suur Hollola Ajo säännöt Kilpailun järjestää Lahden Hevosystäväinseura ry Lahden raviradalla vuosittain kesä heinäkuun aikana. Kilpailu ajetaan 2140 metrin ryhmäajona autolähetyksellä. Loppukilpailuun

Lisätiedot

Päivitetty 04.08.2011 KYMEN SUURPETOJEN METSÄSTYKSEN JA YHTEISLUPASÄÄNNÖT METSÄSTYSVUODELLE 2011 2012

Päivitetty 04.08.2011 KYMEN SUURPETOJEN METSÄSTYKSEN JA YHTEISLUPASÄÄNNÖT METSÄSTYSVUODELLE 2011 2012 Päivitetty 04.08.2011 KYMEN SUURPETOJEN METSÄSTYKSEN JA YHTEISLUPASÄÄNNÖT METSÄSTYSVUODELLE 2011 2012 1 YHTEISLUPA Tämän suurpetojen metsästyksen yhteisluvan muodostavat siihen erikseen ilmoittautuneet

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Alapään eränkävijät ry:n, Hirvieläinporukan kokouspöytäkirja

Alapään eränkävijät ry:n, Hirvieläinporukan kokouspöytäkirja Alapään eränkävijät ry:n, Hirvieläinporukan kokouspöytäkirja Seuran majalla perjantaina 29.09. 2017 klo 19.00 Kokouksen avaus Vesa Lautamäki avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleeksi. Ennen varsinaista

Lisätiedot

Metsästyksenjohtajan perustaidot. Metsästyksen johtaminen

Metsästyksenjohtajan perustaidot. Metsästyksen johtaminen Metsästyksenjohtajan perustaidot Metsästyksen johtaminen Metsästyksenjohtajan perustaidot Metsästyksen johtaminen Sami Tossavainen & Ohto Salo, Suomen riistakeskus 2015 päivitetty 16.8.2017 2 Esipuhe Metsästyksenjohtajan

Lisätiedot

HIRVIVEROTUS KESKI-SUOMI Hirvitalousalueet

HIRVIVEROTUS KESKI-SUOMI Hirvitalousalueet HIRVIVEROTUS KESKI-SUOMI 2016 Hirvitalousalueet Hirvikannan hoidossa käytetään vahvistettua hirvitalousaluejakoa. Keski-Suomen riistakeskusalueeseen kuuluu kokonaan tai osittain neljä hirvitalousaluetta.

Lisätiedot

Hirvikannan koko ja vasatuotto pienenivät vuonna 2003

Hirvikannan koko ja vasatuotto pienenivät vuonna 2003 Riistantutkimuksen tiedote :-. Helsinki 0..00 Hirvikannan koko ja vasatuotto pienenivät vuonna 00 Vesa Ruusila, Mauri Pesonen, Samuli Heikkinen, Arto Karhapää, Riitta Tykkyläinen ja Maija Wallén Suomen

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Ohjeita villisian metsästykseen

Ohjeita villisian metsästykseen Ohjeita villisian metsästykseen Metsästysmuodot Villisikaa metsästetään pääasiassa kyttäämällä tai ajojahdilla. Villisika on kaikkiruokainen, joten ruokinnalla voi käyttää esimerkiksi perunaa, viljaa tai

Lisätiedot

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. Hallinto ja jäsenet Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 100 varsinaista jäsentä, joista 11 oli vapaajäsentä ja koejäseninä oli kolme henkilöä. Seuraan liittyi

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS

HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS Jarmo Kiuru Oikeusasematieto Oy Helsinki 2015 Jarmo Kiuru Kustantaja: Oikeusasematieto Oy, Helsinki, Suomi Valmistaja: BoD - Books on Demand, Nordsteds,

Lisätiedot

HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS

HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS Jarmo Kiuru Oikeusasematieto Oy Helsinki SISÄLLYS 1 Esipuhe 7 2 Metsästäjäkohtaiset vaatimukset 11 2.1 Metsästäjätutkinto 11 2.2 Ampuma-ase ja patruuna 13

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja klo Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja klo Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 19.8.2016 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen

Lisätiedot

Metsästysseura Ilo r.y.

Metsästysseura Ilo r.y. Metsästysseura Ilo r.y. TOIMINTASUUNNITELMA 2019 YLEISTÄ Seuratoimintaa pidetään yllä vähintään entiseen tapaan. Jäsenistä pidetään yllä Suomen Metsästäjäliiton jäsenrekisteriä ja huolehditaan rekisteristä

Lisätiedot

Liite C. Käytettävät taulut ja pistelaskenta

Liite C. Käytettävät taulut ja pistelaskenta Liite C. Käytettävät taulut ja pistelaskenta C.1 Yleiset periaatteet C.1.1 Käytettävien taulujen tulee kuvata sellaisia kohteita, joita vastaan tuliaseita voidaan olettaa käytettävän. C.1.2 Pahvitauluista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 706 Sotkamon riistanhoitoyhdistys TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta anetussa laissa tarkoitetun riistanhoitomaksun maksaneiden

Lisätiedot

Etelä-Suomen hirvikanta pieneni Pohjois- Suomessa kasvu jatkui

Etelä-Suomen hirvikanta pieneni Pohjois- Suomessa kasvu jatkui 1 Riistantutkimuksen tiedote 187:1-11. Helsinki 8.8.2003 Etelä-Suomen hirvikanta pieneni Pohjois- Suomessa kasvu jatkui Vesa Ruusila, Ilkka Aaltonen, Mauri Pesonen, Riitta Tykkyläinen ja Maija Wallén Hirvien

Lisätiedot

Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro:

Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VASTAANOTTOTILOJA KOSKEVA VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRALAINEN Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y-tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRAUKSEN KOHDE VUOKRASOPIMUKSEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2019

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2019 Kantosyrjän Erä-Veikot ry Metsästysseura/seurue TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2019 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Sääntöjensä mukaisesti seuran tarkoituksena on harjoittaa 1) järkiperäistä

Lisätiedot

Pirttikosken Metsästysseura ry:n säännöt

Pirttikosken Metsästysseura ry:n säännöt Pirttikosken Metsästysseura ry:n säännöt 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENYYDET Yhdistyksen nimi: Kotipaikka: Pirttikosken metsästysseura ry Pyhäjoki, Oulun lääni Yhdistys on

Lisätiedot

Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys vahtimalla. Suomen riistakeskus (v )

Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys vahtimalla. Suomen riistakeskus (v ) Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys vahtimalla Suomen riistakeskus (v.16.8.2017) 1 16.8.2017 Hirvieläinten metsästys vahtimalla Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen muuttamisesta (759/2016)

Lisätiedot

Metsästyksen johtajan koulutus

Metsästyksen johtajan koulutus Metsästyksen johtajan koulutus Metsästyksen johtaja ML 28 hirvieläimen pyyntiluvan saajan on nimettävä metsästyksen johtaja ilmoitus johtajista kirjallisena rhy:lle ennen metsästystä metsästykseen osallistuva

Lisätiedot

SUDEN METSÄSTYKSEN OHJEET JA SÄÄNNÖT 2015

SUDEN METSÄSTYKSEN OHJEET JA SÄÄNNÖT 2015 SUDEN METSÄSTYKSEN OHJEET JA SÄÄNNÖT 2015 METSÄSTYSAIKA+A31A4:A33A4:A35A4:A37A4:A39B2A4:A4:A29 23.2. - 15.3. 2015. VARUSTUS ASEET HÄLYTYS JAHTIIN JAHTIIN TULO Oranssi päähine pakollinen, liivit pakolliset

Lisätiedot

Metsästyksenjohtajan perustaidot. Metsästyksen johtaminen

Metsästyksenjohtajan perustaidot. Metsästyksen johtaminen Metsästyksenjohtajan perustaidot Metsästyksen johtaminen Metsästyksenjohtajan perustaidot Metsästyksen johtaminen Sami Tossavainen & Ohto Salo, Suomen riistakeskus 2015 2 Esipuhe Metsästyksenjohtajan perustaidot

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2015 pöytäkirja Aika 27.2.2015 klo 18.00 19.12 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

Alapään eränkävijät ry:n, Hirvieläinporukan kokouspöytäkirja

Alapään eränkävijät ry:n, Hirvieläinporukan kokouspöytäkirja Alapään eränkävijät ry:n, Hirvieläinporukan kokouspöytäkirja Seuran majalla perjantaina 30.09. 2016 klo 19.00 Kokouksen avaus Vesa Lautamäki avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleeksi. 1. Valitaan

Lisätiedot

POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT.

POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT. POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU 1.7.2017 ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan UrheiluAutoilijat Ry. Järjestää Pohjanmaan Tasanopeusajo

Lisätiedot

Liite C. Käytettävät taulut ja pistelaskenta C.1 Yleiset periaatteet. C.2 Taulut

Liite C. Käytettävät taulut ja pistelaskenta C.1 Yleiset periaatteet. C.2 Taulut C.1 Yleiset periaatteet C.1.1 Käytettävien taulujen tulee kuvata sellaisia kohteita, joita vastaan tuliaseita voidaan olettaa käytettävän. C.1.2 Pahvitauluista lasketaan yleensä perinnekiväärillä ammuttaessa

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä sekä yksi jäseneksi hakija liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä sekä yksi jäseneksi hakija liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2017 pöytäkirja Aika 14.2.2017 klo 18.00 19.20 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä sekä yksi jäseneksi

Lisätiedot

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS Toimintavuodelta 2014 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Ruoveden kunnan. 1. HALLINTO, Hallitus Puheenjohtaja Martti Mäki, tuotantopäällikkö, Ruovesi,

Lisätiedot

Metsähanhen metsästyksen EETTISET OHJEET

Metsähanhen metsästyksen EETTISET OHJEET Metsähanhen metsästyksen EETTISET OHJEET 2 Suomessa esiintyy kaksi metsähanhen alalajia; taigametsähanhi (Anser fabalis fabalis) ja tundrametsähanhi (Anser fabalis rossicus). Taigametsähanhi esiintyy meillä

Lisätiedot

SEURATOIMINTA- OPAS MEHTOVAARA-HYRINÄN ERÄ RY.

SEURATOIMINTA- OPAS MEHTOVAARA-HYRINÄN ERÄ RY. SEURATOIMINTA- OPAS MEHTOVAARA-HYRINÄN ERÄ RY. www.oyk.fi/~mehtovaara-hyrinan.era 1 Mehtovaara-Hyrinän Erä ry JÄSENEN SEURATOIMINTAOPAS Sisältö: Käyttäytyminen metsästyksessä 3 4 Yhdistyksen säännöt 5-11

Lisätiedot