Suomenlinna. merilinnoitus. Tärkeimmät nähtävyydet. Suomenlinnan kirkko. Suuri Linnanpiha. Kuivatelakka. Kustaanmiekka.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomenlinna. merilinnoitus. Tärkeimmät nähtävyydet. Suomenlinnan kirkko. Suuri Linnanpiha. Kuivatelakka. Kustaanmiekka."

Transkriptio

1 sisältää kartan merilinnoitus Suomenlinna Tärkeimmät nähtävyydet Suomenlinnan kirkko Kirkko rakennettiin ortodoksiseksi varuskuntakirkoksi Suomalaisen ajan alussa 190-luvulla se muutettiin luterilaiseksi kirkoksi. Kirkon tornissa toimii yhä lento- ja laivaliikennettä palveleva majakka. Suuri Linnanpiha Augustin Ehrensvärdin suunnittelema Suuri linnanpiha valmistui 1760-luvulla linnoituksen pääaukioksi. Se vaurioitui pahoin Krimin sodan pommituksessa vuonna Aukiolla sijaitsee Ehrensvärdin hautamonumentti. Kuivatelakka Suomenlinnan telakka on yksi maailman vanhimpia edelleen käytössä olevia allastelakoita. Laiva-arkkitehti F. H. af Chapmanin johdolla siellä rakennettiin 1760-luvulla saaristolaivaston aluksia. Nykyään telakalla kunnostetaan perinnelaivoja. Kustaanmiekka Kustaanmiekalla voi nähdä sekä alkuperäisen bastionilinnoituksen että venäläisten 1800-luvun loppupuolella rakentaman meripuolustuslinjan hiekkavalleineen ja tykkeineen. Kuninkaanportti Monumentaalinen Kuninkaanportti on Suomenlinnan tunnusmerkki. Se rakennettiin linnoituksen seremoniaportiksi vuosina Portti on rakennettu paikalle, jossa linnoituksen perustajaa Ruotsin kuningas Adolf Fredrikiä kuljettanut alus ankkuroitiin hänen käydessään tutustumassa rakennustöihin vuonna 175.

2 KAUPUNKIMITTAUSOSASTO, HELSINKI 015 DESIGN HAHMO PÄÄREITTI TUNNELI TYKKEJÄ AVOINNA YMPÄRI VUODEN AVOINNA KESÄISIN, MUINA VUODENAIKOINA VAIHTELEVASTI LIIKENNE 1 Lautta (HSL), päälaituri 19 Vesibussi, Tykistölahden laituri 43 Vesibussi, Kuninkaanportin laituri 46 Vesibussi, Lonnan laituri MUSEOT 15 Lelumuseo 16 Sotamuseon Maneesi 18 Suomenlinna-museo 8 Tullimuseo 30 Ehrensvärd-museo 37 Sukellusvene Vesikko RAVINTOLAT JA KAHVILAT Ravintola Suomenlinnan Panimo Viaporin Deli & Café 6 Bastion Bistro 7 Café Vanille 14 Jääkellari 15 Lelumuseon Café Samovarbar 18 Suomenlinnakeskuksen kahvila 0 Café Bar Valimo 7 Ravintola Café Chapman 38 Kahvila Piper 45 Ravintola Walhalla, Aurinkoterassi & Bar 45 Pizzeria Nikolai 47 Lonnan ravintola OSTOKSIA 4 Elintarvikemyymälä 14 Jääkellarin taidemyymälä 15 Lelumuseon puoti 18 Suomenlinnakeskuksen kauppa 6 Tykistölahden kioski 3 Museokauppa 3 Viaporin taidekäsityöläisten kauppa F SÄRKKÄ LÅNGÖREN E LÄNSI-MUSTASAARI VÄSTER SVARTÖ TAIDETTA Galleria Rantakasarmi 33 HIAP Galleria Augusta 34 Keramiikkatyöhuone Pot Viapori 35 Lasistudio Hytti 35 Japanilainen teehuone Tokuyûan 48 Työhuone Esa Toivanen MUUT PALVELUT Matkailuneuvonta 5 Hostel Suomenlinna 11 Suomenlinnan kirjasto 1 Levyhalli 0 Vierassatama 36 Kesäteatteri 40 Uimaranta 41 Eväsruokailutila NÄHTÄVYYKSIÄ 3 Sotavankileirin 1918 muistopaikka 8 Suomenlinnan kirkko 4 Kuivatelakan näköalatasanne 9 Linnanpiha, Ehrensvärdin hauta 4 Kustaanmiekan vallit ja tykit 44 Kuninkaanportti KOKOUS- JA JUHLATILAT AVOINNA TILAUKSESTA YMPÄRI VUODEN 9 Pirunkirkon juhlasali 10 Pajasali & Tynnyrintekijän huone 1 Upseerikerho 13 Paarlastihuone Tenalji von Fersen, juhlasali 3 Myllysali 5 Piirtämö 31 Kurtiini Hamilton-Polhem 39 Ruutikellari PALO- JA PELASTUSASEMA VÄESTÖNSUOJA (KESÄISIN) L D P E PIKKU MUSTASAARI LILLA ÖSTER SVARTÖ I B SUSISAARI VARGÖN A Vierassatama 9 KUSTAANMIEKKA GUSTAVSSVÄRD m 00 m 300 m 400 m 500 m LAUTTA 5 48 Päälaituri 1 3 KAUPPATORILLE PIPERIN PUISTO (KESÄISIN) C 13 3 ISO MUSTASAARI STORA ÖSTER SVARTÖ Tykistölahden laituri 45 VESIBUSSI (KESÄISIN) 15 VESIBUSSI 46 Kuninkaanportin laituri 47 LONNA H LONNAN Avotulen Grillaaminen teko kielletty kielletty Putoamis- Älä vaara roskaa Vieraslaituri Huoltolautta KAUPPATORILLE (VAIN KESÄISIN) KAU PATORILTA (VAIN KESÄISIN) VESIBUSSI VALLISAARESTA (VAIN KESÄISIN) VALLISAARI SKANSLANDET

3 Tervetuloa Suomenlinnaan Helsingin edustan saarille vuonna 1748 perustettu Suomenlinnan merilinnoitus on kulttuuriaarre. Sen rakentaminen alkoi 1700-luvulla, jolloin Suomi kuului Ruotsiin luvun venäläisestä ajasta kertovat yhä länteen suunnatut tykit Kustaanmiekan valleilla. Suomenlinna liitettiin vuonna 1991 Unescon maailmanperintöluetteloon säilytettäväksi jälkipolville esimerkkinä oman aikansa eurooppalaisesta sotilasarkkitehtuurista. Suomenlinna on muodoltaan epäsäännöllinen bastionilinnoitus, joka on rakennettu korkeussuhteiltaan vaihtelevaan maastoon ja erillisille saarille. Oman erityispiirteensä linnoitukselle on antanut sen historiallinen merkitys kolmen valtion Ruotsin, Venäjän ja Suomen puolustuksessa. Merilinnoitus elää nykypäivää Suomenlinna on paitsi yksi Suomen suosituimmista nähtävyyksistä, myös elävä kaupunginosa, jossa asuu 800 helsinkiläistä. Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen Suomenlinnan hoitokunta vastaa linnoituksen restauroinnista sekä sen ylläpidosta, kehittämisestä ja esittelystä kävijöille. Linnoituslaitteisiin ja vanhoihin varuskuntarakennuksiin on kunnostettu asuntoja, työtiloja, kokous- ja juhlatiloja, ravintoloita ja museoita. Monet eurooppalaiset kulttuurivirtaukset rantautuivat aikoinaan Suomeen linnoituksen kautta. Nykyään Suomenlinnassa järjestetään vuosittain useita korkeatasoisia kulttuuritapahtumia. Käsityöläisperinnettä ylläpitävät linnoituksessa työskentelevät lukuisat taidekäsityöläiset ja puisten purjelaivojen korjaajat.

4 Matkailuneuvonta Historia Matkailuneuvonta lauttalaiturin tuntumassa palvelee kävijöitä ympäri vuoden. Matkailuneuvojat kertovat parhaat vinkit linnoituksen palveluista ja tapahtumista. Samalla kannattaa tutustua neuvonnan yhteydessä sijaitsevaan ilmaiseen johdantonäyttelyyn, joka antaa hyvät taustatiedot vierailulle. p avoinna päivittäin päivittäin Suomi kuuluu Ruotsin valtakuntaan. Merilinnoituksen rakennustyöt aloitetaan Augustin Ehrensvärdin johdolla. Ruotsin kuningas Fredrik I antaa linnoitukselle nimen Sveaborg. Linnoitus toimii tukikohtana Ruotsin merisodassa Venäjää vastaan. Suomen sota. Linnoitus antautuu Venäjän armeijalle. Linnoituksesta tulee Venäjän laivastotukikohta 110 vuodeksi. Suomesta tulee autonominen osa Venäjän keisarikuntaa. Krimin sota. Englantilais-ranskalainen laivasto pommittaa linnoitusta, joka vaurioituu pahoin. Suomen sisällissota. Linnoitukseen perustetaan sotavankileiri. Linnoitus liitetään Suomen valtion alueeseen ja se saa nimen Suomenlinna. Toinen maailmansota alkaa. Linnoituksessa toimii rannikkotykistö sekä ilmatorjunta- ja sukellusvenetukikohta. Suomalainen varuskunta muuttaa linnoitussaarilta. Suomenlinna siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriön hallintaan. Linnoitus liitetään Unescon maailmanperintöluetteloon ainutlaatuisena sotilasarkkitehtuurin muistomerkkinä. Liikkuminen Suomenlinnassa Sininen reitti Linnoituksessa liikutaan kävellen. Pääreitti linnoituksen halki kulkee pohjoisesta etelään tärkeimpien nähtävyyksien kautta. Reitti on viitoitettu sinisin kyltein ja merkitty karttoihin sinisellä viivalla. Pääreittiä myötäilee hieman helppokulkuisempi reitti, jota suositellaan liikuntaesteisille sekä pyörätuolin tai lastenvaunujen kanssa liikkuville. Reitti ei ole esteetön, mutta sen avulla voi välttää osan Sinisen reitin jyrkistä mäistä ja epätasaisista kulkuväylistä. Pyörätuolireitin kartta on saatavilla matkailuneuvontapisteestä tai Liiku varovasti Linnoitusrakenteet, muurit ja vallit ovat kilometrien mittaisia aitaamattomia rakenteita. Vierailija liikkuu linnoituksessa omalla vastuullaan, ja liikuttaessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Lapsia ei tule päästää kulkemaan itsekseen tai kiipeilemään muureille. Putoamisvaara voi piillä yllättävissäkin paikoissa. Kesällä kasvusto ja talvella lumi voi peittää äkkijyrkänteen reunan. Rannoilla liikuttaessa kannattaa seurata meriliikennettä, sillä alukset aiheuttavat voimakkaita virtauksia. Talvella tulee liikkua varovasti liukkauden vuoksi.

5 Opastetut kävelykierrokset Parhaiten Suomenlinnan värikkääseen historiaan tutustuu opastetulla linnoituskierroksella. Kierrokset alkavat Suomenlinnakeskukselta. Kierros kestää noin tunnin, ja sen aikana kuljetaan Susisaaren ja Kustaanmiekan alueilla. Lähtöajat ja kulloisenkin kielivalikoiman voi tarkistaa matkailuneuvonnasta tai Opastetut kierrokset järjestää Ehrensvärd-seura ry ( Opastaminen Suomenlinnassa on luvanvaraista, ja auktorisoituja oppaita ovat vain Ehrensvärd-seuran oppaat. Museot Suomenlinnassa voi perehtyä kuuden museon näyttelyihin. Museot sijaitsevat eri puolilla linnoitusta ja liput ostetaan kustakin museosta erikseen. Kesäkaudella on mahdollista ostaa myös kaikkien museoiden yhteislippu, joka on voimassa koko kesän ( ). Kesällä Opastettuja kävelykierroksia järjestetään kesäkuukausina usealla eri kielellä päivittäin luvun piirustusten mukaan rakennetulla tykkisluuppi Dianalla pääsee purjehtimaan kesäkuukausina. Avoinna ympäri vuoden Avoinna kesäisin, muina vuodenaikoina vaihtelevasti tarkat aukioloajat matkailuneuvonnasta tai Muina vuodenaikoina Opastettuja kävelykierroksia järjestetään aina viikonloppuisin englanniksi. Tilausopastukset Opastettuja kierroksia on saatavana tilauksesta ympäri vuoden useilla eri kielillä. Lapsille Muista noutaa lasten ikioma Suomenlinnakartta matkailuneuvonnasta! Lapset ja lapsenmieliset pääsevät aikamatkalle 1700-luvulle seikkailukierroksella, joka järjestetään kesäkuukausina suomeksi ja ruotsiksi. Suomenlinna-museo Linnoituksen päämuseo kertoo Suomenlinnan tarinan aina rakentamisen vaiheista nykypäivään. Museossa esitetään linnoituksen historiasta kertova lyhytelokuva puolen tunnin välein. Esityskieliä on yhdeksän: suomi, ruotsi, englanti, saksa, ranska, venäjä, japani, espanja ja kiina. Elokuva kestää 5 minuuttia.

6 Sukellusvene Vesikko Vesikko on Suomessa 1930-luvulla rakennettu sukellusvene, joka osallistui toiseen maailmansotaan. Entisöidyssä Vesikossa voi tutustua sukellusvenemiehistön ahtaaseen työympäristöön ja aikakauden sukellusvenetekniikkaan. Sotamuseon maneesi Maneesin näyttely kertoo Suomen armeijan ja suomalaisen sotilaan vaiheista sodassa ja rauhassa menneiltä vuosisadoilta nykypäivään. Ehrensvärd-museo Komendanttien virka-asuntona toimineessa talossa sijaitseva museo esittelee linnoituksen ruotsalaisen kauden historiaa. Talon ensimmäinen isäntä oli Augustin Ehrensvärd. Suomenlinnan lelumuseo Lelumuseon kokoelmiin kuuluu tuhansia vanhoja leikkikaluja 1800-luvun alkupuolelta 1960-luvulle saakka. Myös museon kahvilan herkut ovat kokeilemisen arvoisia. Tullimuseo Entisessä vankilarakennuksessa toimiva museo esittelee tullauksen ja salakuljetuksen historiaa Suomessa.

7 Ravintolat & kahvilat Avoinna ympäri vuoden Avoinna kesäisin, muina vuodenaikoina vaihtelevasti tarkat aukioloajat matkailuneuvonnasta tai Ravintola Suomenlinnan panimo Tasokas ravintola, olutpanimo ja viihtyisä kesäterassi sijaitsevat venäläisellä kaudella rakennetun Rantakasarmin holveissa lauttarannassa. Panimossa kannattaa tietysti maistaa linnoituksen omaa olutta. Viaporin Deli & Café Lauttarannan Rantakasarmissa sijaitseva Viaporin Deli & Café tarjoaa salaatteja, täytettyjä leipiä, leivonnaisia ja erikoiskahveja. Tuotteita voi nauttia paikan päällä tai ostaa mukaan. Bastion bistro Lyhyen kävelymatkan päässä päälaiturista sijaitseva tyylikäs ravintola tarjoaa mutkatonta bistroruokaa. Arkipäivisin tarjolla myös lounasta. Café Vanille Kodikas kahvila sijaitsee saaren pääraitilla, venäläisen kauppiaskorttelin puutalossa. Tarjolla on leivonnaisia, päivän keittoa, erikoiskahveja ja virvokkeita. Jääkellari Rakennus valmistui vuonna 1898 ruokakellariksi upseeriperheiden käyttöön. Kahvila tarjoaa kevyen lounaan lisäksi suomenlinnalaista taidetta ja kulttuuriohjelmaa. Lelumuseon Café Samovarbar Tunnelmallinen kahvila terasseineen on kuulu paikan päällä leivotuista herkuistaan. Viehättävä puutarhaterassi, laaja teevalikoima ja erikoiskahveja. Suomenlinnakeskuksen kahvila Suomenlinnakeskuksen kahvila palvelee ympäri vuoden keskuksen aukioloaikoina. Café Bar Valimo Telakka-alueella toimiva ravintola, jonka ruokalistalla on keittoja, pastoja ja salaatteja. Aurinkoiselta terassilta voi seurata vierassataman elämää. Ravintola Café Chapman Keskeisellä paikalla Tykistölahdella sijaitseva Café Chapman on talvikaudella lounaspaikka ja toimii kesällä lisäksi iltaisin à la carte -ravintolana. Kahvila Piper Historiallisessa puistossa sijaitseva kahvila tarjoaa keittoja, leivonnaisia ja virvokkeita. Kesäkahvilan kallioterassilta avautuu upea merinäköala. Ravintola Walhalla Suomenlinnan eteläkärjessä sijaitseva Walhalla valmistui vuonna 195 Helsingin olympialaisten edustustilaisuuksia varten. Iltaravintola tunnetaan gourmet-herkuistaan. Ravintola Walhallan aurinkoterassilta avautuu upea merimaisema. Pizzeria Nikolai Ravintola Walhallan yhteydessä toimivassa pizzeriassa voi ruokailla aurinkoisella kesäterassilla tai sokkeloisen linnoitusmuurin sisällä.

8 Ostoksia Taidetta Jääkellarin taidemyymälä Paikallisia taidekäsitöitä, grafiikkaa sekä kirjoja. Vaihtuvia taidenäyttelyitä. Lelumuseon puoti Museon puoti myy aitoja Steiff- ja Hermannnalleja, Käthe Kruse -nukkeja sekä lahjatavaroita. Suomenlinnakeskuksen kauppa Suomenlinnakeskuksen kaupassa myydään matkamuistoja, postikortteja, kirjoja ja lahjatavaroita. Viaporin taidekäsityöläisten kauppa b34 Myynnissä linnoituksessa valmistettuja korkealaatuisia taidekäsitöitä. Museokauppa Valikoimassa Suomenlinna-aiheisia matkamuistoja, postikortteja, julisteita, kirjoja ja vaatteita. Julkaisija: Suomenlinnan hoitokunta design: hahmo Valokuvat: Dorit Salutskij, Anna Huovinen ja Esko Jämsä Paino: Erweko, Helsinki 016 Esitteen julkaisija ei vastaa mahdollisista muutoksista. Galleria Rantakasarmi Helsingin Taiteilijaseuran galleriassa on vaihtuvia nykytaiteen näyttelyitä. hiap Galleria Augusta HIAP ry:n ylläpitämä vaihtuvien taidenäyttelyiden ja kulttuuritapahtumien tila. Keramiikkatyöhuone Pot Viapori Myynnissä Suomenlinnassa valmistettua keramiikkaa. Lasistudio Hytti Suomenlinnalaisten lasitaiteilijoiden työhuone. Työhuone Esa Toivanen Puu- ja naulataidetta. Muut palvelut Elintarvikemyymälä Kävijöitä ja asukkaita palveleva elintarvikemyymälä on avoinna päivittäin. Hostel Suomenlinna Vanhassa koulurakennuksessa toimiva Hostel Suomenlinna on avoinna ympäri vuoden. Vuodepaikkoja on 40, ja majoittua voi 3 tai 6 10 hengen huoneissa. Suomenlinnan kirkko Suosittu vihkikirkko, jossa järjestetään vuosittain myös useita tapahtumia ja konsertteja. Suomenlinnan kirjasto Kirjastossa pidetään myös näyttelyitä ja järjestetään tapahtumia. Ilmainen internetyhteys. Vierassatama Omalla veneellä saapuvia palvelee Café Bar Valimon yhteydessä 40-paikkainen vierassatama, jossa on veneilijöille sauna- ja pesutilat. Eväsruokailutila Kesällä kaikille avoin 60-paikkainen eväsruokailutila omien eväiden syömiseen sijaitsee Kustaanmiekalla. Avoinna ympäri vuoden Avoinna kesäisin, muina vuodenaikoina vaihtelevasti lue lisää palveluista ja aukioloajoista:

9 Liikenne Suomenlinnaan kuljetaan vesiteitse. Merimatka kestää 15 0 minuuttia. Lautta kulkee linnoitukseen ympäri vuoden, vesibussi vain touko-syyskuussa. HSL:n Lautta Lautta lähtee Kauppatorin itälaidalta, Presidentinlinnan kohdalta. Suomenlinnassa lautta lähtee Ison Mustasaaren päälaiturista. Lautta on osa kaupunkiliikennettä ja siellä kelpaavat kaikki HSL:n liput. Lauttalippu ostetaan etukäteen lähtölaiturin lippuautomaatista. Kesäisin lippuja myydään myös Kauppatorin myyntipisteessä. JT-Linen vesibussi Vesibussit liikennöivät Kauppatorin risteilylaiturista. Suomenlinnassa vesibussi lähtee Tykistölahden laiturista ja pysähtyy Kuninkaanportilla. Osa vuoroista pysähtyy myös Lonnan saarella. Vesibussiliput ostetaan joko Kauppatorin lipunmyyntikioskista tai vesibussista. HSL:n liput eivät kelpaa. Kauppatori P katajanokka L I 15 0 min. E kaivopuisto vesibussi, vain kesäisin Särkkä hsl:n lautta Päälaituri Lonnan laituri suomenlinna Tykistölahden laituri suomenlinna instagram.com/ suomenlinnaofficial twitter.com/ SuomenlinnaWHS Kuninkaanportin laituri Vallisaari

Suomenlinna. merilinnoitus. Tärkeimmät nähtävyydet. SuomenLinnan kirkko. Suuri LinnanpiHa. kuivatelakka. kustaanmiekka.

Suomenlinna. merilinnoitus. Tärkeimmät nähtävyydet. SuomenLinnan kirkko. Suuri LinnanpiHa. kuivatelakka. kustaanmiekka. merilinnoitus SiSäLtää kartan Suomenlinna Tärkeimmät nähtävyydet SuomenLinnan kirkko Kirkko rakennettiin ortodoksiseksi varuskuntakirkoksi 1854. Suomalaisen ajan alussa 1920-luvulla se muutettiin luterilaiseksi

Lisätiedot

Suomenlinna. tärkeimmät nähtävyydet. merilinnoitus

Suomenlinna. tärkeimmät nähtävyydet. merilinnoitus merilinnoitus Suomenlinna tärkeimmät nähtävyydet Suomenlinnan kirkko Kirkko rakennettiin ortodoksiseksi varuskuntakirkoksi 1854. Suomalaisen ajan alussa 1920-luvulla kirkko muutet tiin luterilaiseksi kirkoksi.

Lisätiedot

LAUANTAI KUVALEVYJÄ Markku Tantun näyttely, Jääkellari POT VIAPORI Keramiikkatyöhuone, missä voit maalata itse ikioman mukin!

LAUANTAI KUVALEVYJÄ Markku Tantun näyttely, Jääkellari POT VIAPORI Keramiikkatyöhuone, missä voit maalata itse ikioman mukin! LAUANTAI 3.5. SUOMENLINNA ART WALK Näyttelyt ja avoimet työhuoneet 0 3 3 4 6 7.30-6.30 VAPAUS, VELJEYS, MAALAUS Maalauksia Matti Sääski ja Janne Kaitala. Bluesartisti Mr.Natural (laulu ja sähkökitara)

Lisätiedot

Management Plan. Maailmanperintökohteen hoitosuunnitelma. Osallisten sitouttaminen

Management Plan. Maailmanperintökohteen hoitosuunnitelma. Osallisten sitouttaminen Management Plan Maailmanperintökohteen hoitosuunnitelma Osallisten sitouttaminen Mikä on hoitosuunnitelma? Hoitosuunnitelmassa osoitetaan, miten MP-kohteen yleismaailmallista il lli eritysarvoa (OUV) suojellaan

Lisätiedot

TO 30.4. 11-15 11-18 11-18 p.010 2193 970 - EMMA- Espoon modernin taiteen taidemuseo

TO 30.4. 11-15 11-18 11-18 p.010 2193 970 - EMMA- Espoon modernin taiteen taidemuseo VAPPU JA HELARSTAI 2015. TAIDEMUSEOT Amos Andersonin taidemuseo, 17 17 p. 09684 4460 Ateneumin taidemuseo, p. 0294 500 401 17 17 Cygnaeuksen galleria, p. 040128 6360 suljettu remontin Didrichsenin taidemuseo,

Lisätiedot

#viaporinkekri

#viaporinkekri 5.11.2016 #viaporinkekri www.viaporinkekri.fi LAPSILLE/PERHEILLE Pikkukekrinen, lasten kekrijuhla 14 19 Hostel Suomenlinnassa mm. taaperonurkkaus, satutuokioita, haamudisco, lapsiparkki. Osa ohjelmasta

Lisätiedot

SU p Ateneumin taidemuseo, p Didrichsenin taidemuseo,

SU p Ateneumin taidemuseo, p Didrichsenin taidemuseo, TAIDEMUSEOT Amos Andersonin taidemuseo, 1117 1117 p. 09684 4460 Ateneumin taidemuseo, p. 0294 500 401 1017 1017 Didrichsenin taidemuseo, 1118 1118 p.010 2193 970 EM Espoon modernin taiteen taidemuseo +

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

talvi Talvella Suomenlinnan hiljaisuus on tervetullut vastakohta

talvi Talvella Suomenlinnan hiljaisuus on tervetullut vastakohta Talvella Suomenlinnan hiljaisuus on tervetullut vastakohta kaupungin melulle ja kiireelle. Koska linnoitus on autotonta aluetta, lumi pysyy puhtaana ja valkoisena. Talvinen merimatka on elämys etenkin

Lisätiedot

11-18.30 - - - * Meilahti, puh. 09-3108 7031 Helsingin kaupungin taidemuseo,

11-18.30 - - - * Meilahti, puh. 09-3108 7031 Helsingin kaupungin taidemuseo, TAIDEMUSEOT: Amos Andersonin taidemuseo, puh.09684 4460 1017 Ateneumin taidemuseo, puh.091733 6401 1017 1117 Cygnaeuksen galleria, puh.094050 9628 1117 1117 Didrichsenin taidemuseo, puh.094778 330 1117

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku

Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpalinja Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin kesällä

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

Suomenlinnan matkailijaprofiili 2013. Janette Elomaa, Rebecca Yildirim

Suomenlinnan matkailijaprofiili 2013. Janette Elomaa, Rebecca Yildirim Suomenlinnan matkailijaprofiili 2013 Janette Elomaa, Rebecca Yildirim Opinnäytetyö Matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelma 2013 Tiivistelmä 11.11.2013 Matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelma Tekijä tai

Lisätiedot

suljettu remontin vuoksi p.010 2193 970 11-16 - - + WeeGee talo, p. 09-8165 7512 - Gallen-Kallelan museo, p.09-849 11-16 11-17 11-18

suljettu remontin vuoksi p.010 2193 970 11-16 - - + WeeGee talo, p. 09-8165 7512 - Gallen-Kallelan museo, p.09-849 11-16 11-17 11-18 TAIDEMUSEOT Amos Andersonin taidemuseo, 17 1117 p. 09684 4460 Ateneumin taidemuseo, p.091733 17 17 6401 Cygnaeuksen galleria, p. 040128 6360 Didrichsenin taidemuseo, suljettu remontin vuoksi p.0 2193 970

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen historiallisessa ympäristössä

Täydennysrakentaminen historiallisessa ympäristössä Täydennysrakentaminen historiallisessa ympäristössä Historialliseen ympäristöön rakentaminen on täydennysrakentamista Onnistunut täydennysrakentaminen on aktiivinen osa rakennussuojelua. Tilanteen on oltava

Lisätiedot

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Leirikoulumenu Tule nauttimaan leirikouluelämyksistä Suomenlinnassa! VALITSE VALMIS MENU TAI YHDISTELE OMA KOKONAISUUTESI À LA CARTE-LISTALTA

Leirikoulumenu Tule nauttimaan leirikouluelämyksistä Suomenlinnassa! VALITSE VALMIS MENU TAI YHDISTELE OMA KOKONAISUUTESI À LA CARTE-LISTALTA Leirikoulumenu 2017 Tule nauttimaan leirikouluelämyksistä Suomenlinnassa! VALITSE VALMIS MENU TAI YHDISTELE OMA KOKONAISUUTESI À LA CARTE-LISTALTA Leirikoulumenut Valitse kokonaisuus, joka on valmiiksi

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Vuonna 2012 on tullut

Lisätiedot

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo Saavutettava museo Case: Turun taidemuseo Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 6.5.2010 Museon saavutettavuus Saavutettavassa museossa näyttelyt ja oheispalvelut ovat fyysisesti, henkisesti

Lisätiedot

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat Kuljetus Oy Håkan Eriksson Ab (+358400596227) M/S Superstar (TALLINK GRUPP) (EST +3726409800) (FIN +358918041) Majoitus Tallinn Spa & Conference Hotel (SADAMA 11A, TALLINN 10111 VIRO) (EST +3726301000)

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 31.8. 7.9.2014 8 VRK ALK 990 SUORAT CHARTER LENNOT HKI, TRE JA

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

Suomi. matkailijan opas. Photo: Timo Santala

Suomi. matkailijan opas. Photo: Timo Santala Suomi matkailijan opas Photo: Timo Santala Photo: Rami Hanafi Tervetuloa Helsinkiin! Helsingin kaupungin matkailuesite, Helsinki Matkailijan opas 2014 Julkaisija ja kustantaja: Helsingin Matkailu Oy Design

Lisätiedot

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn värikkäitä hetkiä Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn Toompuiestee 27 / Paldiski mnt 4, Tallinn 10149, Viro Puh. + 372 62 88 100 Faksi + 372 62 88 101 info.meriton.tallinn@rezidorparkinn.com

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Osoite: Asema-aukio, 00100 Helsinki

Osoite: Asema-aukio, 00100 Helsinki Osoite: Asema-aukio, 00100 Helsinki 1. Mitä rautatieaseman pääsisäänkäynnin molemmilla puolilla on? Vastaus: Neljä miesveistosta, jotka pitelevät maapallolamppuja. 2. Mitä rautatieaseman molemmilla puolilla

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

SU 21.6. PE 19.6. JUHANNUS 2015 18.6. LA 20.6.

SU 21.6. PE 19.6. JUHANNUS 2015 18.6. LA 20.6. TAIDEMUSEOT: Amos Andersonin taidemuseo, puh. 09684 4460 1017 Ateneumin taidemuseo, puh. 0294 500 401 1017 1017 Cygnaeuksen galleria, puh. 040 8 6360 museo on suljettu Didrichsenin taidemuseo, puh. 010

Lisätiedot

Rademacherin pajat. Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä

Rademacherin pajat. Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä Rademacherin pajat Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä Rademacherin pajoissa Eskilstunassa on jo satojen vuosien ajan valmistettu veitsiä, saksia, silmäneuloja, nuppineuloja,

Lisätiedot

HISTORIALLISET MUSEOT:

HISTORIALLISET MUSEOT: TAIDEMUSEOT: Amos Andersonin taidemuseo, puh.09684 4460 1017 Ateneumin taidemuseo, puh. 0294 500 401 1017 1117 Cygnaeuksen galleria, puh. 040 8 6360 museo on suljettu Didrichsenin taidemuseo, puh. 010

Lisätiedot

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS Visit Helsinki / Esko Jämsä ALVAR AALTO JA FINLANDIA-TALO KAKSI SUOMALAISEN DESIGNIN LEGENDAA Maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon (1898 1976) suunnittelema

Lisätiedot

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! 1 Majoittuminen Hangosta löytyy monta majoituskohdetta, jotka sopivat leirikoulu ryhmälle. Valitsetko motellin

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 15 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, PITKÄ 1. 15.9.2014 15 VRK ALK 1450 LENNOT HKI-KTW, KRK-HEL HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Tuo vieraasi Saunasaareen.

Tuo vieraasi Saunasaareen. Tuo vieraasi Saunasaareen. Suomalaiseen vieraanvaraisuuteen sisältyy kunnollinen saunominen, lempeä pesu, ruokailu ja rentoutuminen hyvässä seurassa. Tarjoamme käyttöönne kolmen perinteisen savusaunan,

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

To Pe Ma TAIDEMUSEOT - Amos Andersonin taidemuseo,

To Pe Ma TAIDEMUSEOT - Amos Andersonin taidemuseo, TAIDEMUSEOT Amos Andersonin taidemuseo, 1017 1117 1117 p. 09684 4460 Ateneumin taidemuseo, p. 0294 500 401 1017 1017 1017 Didrichsenin taidemuseo, p.010 2193 970 1118 1118 1118 1118 1118 EMMAEspoon modernin

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä 1 2 Tiivistelmä Esityksessä raportoidaan HSL:n asiakastyytyväisyystutkimuksen tuloksista Suomenlinnan lauttaliikenteessä kesällä 2017. Suomenlinnan lauttaliikenteen

Lisätiedot

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla.

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Häät, syntymäpäiväjuhlat, teemajuhlat, karonkat kerro

Lisätiedot

TERVETULOA HERKUTTELEMAAN GLUTEENITTOMASTI TAMPEREELLE

TERVETULOA HERKUTTELEMAAN GLUTEENITTOMASTI TAMPEREELLE TERVETULOA HERKUTTELEMAAN GLUTEENITTOMASTI TAMPEREELLE - Tähän listaukseen on koottu tiedot Tampereen keskustan alueen ravintoloista ja kahviloista, joiden valikoimissa on kattavasti gluteenittomia vaihtoehtoja

Lisätiedot

Telakkaranta Historia ja tulevaisuus

Telakkaranta Historia ja tulevaisuus Telakkaranta Historia ja tulevaisuus Näyttely avoinna 15.-20.7.2013 klo 10-17 Käynti alueelle Telakkakadun ja Hernesaarenkadun kulmasta. Esillä on historiallisia valokuvia, havainnekuvia alueen tulevaisuuden

Lisätiedot

5.4.2011. Mikko Huhtamies 8.8.2008MMikk

5.4.2011. Mikko Huhtamies 8.8.2008MMikk Mikko Huhtamies 8.8.2008MMikk Saaristossa toimiva matalakulkuisten alusten laivasto Avomerilaivasto koostui suurista linjalaivoista Varhaishistoriaa: viikinkilaivastot ja ns. ledung-laitos Ledung, keskiaikainen

Lisätiedot

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

alkaa tästä! Huikea leirikohde! Turvallinen paikka. Pienessä ajassa sai paljon: historiaa, biologiaa ja yhteisöllisyyttä. - Opettaja ala-asteelta

alkaa tästä! Huikea leirikohde! Turvallinen paikka. Pienessä ajassa sai paljon: historiaa, biologiaa ja yhteisöllisyyttä. - Opettaja ala-asteelta 2016 Leirikoulu alkaa tästä! Koe ikimuistettava leirikoulu ainutlaatuisessa Unescon maailmanperintökohteessa Suomenlinnassa. Omassa rauhassa, mutta kuitenkin myös Helsingin mahdollisuuksien äärellä2 Tämä

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA Villa Ensi Säätiö tarjoaa turvallista asumismukavuutta keskellä kauneinta Helsinkiä. Villa Ensin tuettua asumista tarvitseville henkilöille tarkoitetut huoneistot

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Tuotteet ja palvelut Ari Hartikainen. Copyright Hartikaari Oy, www.hartikaari.fi info@hartikaari.fi

Tuotteet ja palvelut Ari Hartikainen. Copyright Hartikaari Oy, www.hartikaari.fi info@hartikaari.fi Tuotteet ja palvelut Ari Hartikainen Nettiautomaatti mahdollistaa käyttäjälle edullisen ja yksinkertaisen tavan käyttää Internetiä ja sen tarjoamia palveluita Nettiautomaatti ei tarvitse käyttöpaikassaan

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Kokeeseen tulevat aiheet

Kokeeseen tulevat aiheet Kokeeseen tulevat aiheet Vihkokoe. Lue kirjasta ne sivut, jotka on vihkoon merkitty otsikon viereen. Opettele vuosiluvuista vain ne, jotka on ympyröity. Muista, että aloitamme tilanteesta, jossa suomalaiset

Lisätiedot

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun!

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Loma-asuntomessut Mäntyharjussa 27.6. - 10.7.2011 Valtakunnalliset loma-asuntomessut pidetään lomaasumisen sydämessä Mäntyharjussa 27.6. 10.7.2011. Messut

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen kohde kylämiljöineen ja museoineen. Plassilla vierailija voi sukeltaa vanhan Kalajoen keskukseen markkinatoreineen, jokirantoineen ja puutaloidylleineen.

Lisätiedot

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK 1 Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK Oulu ennen ja nyt Tätä materiaalia voi käyttää apuna esimerkiksi historian tai kuvataiteiden opinnoissa. Tehtävät sopivat niin yläasteelle kuin

Lisätiedot

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 5 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, LYHYT 1 5.9.2014 5 VRK ALK 650 SUORA LENTO HELSINKI HINTAAN SISÄLTYY SUORA

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Tervetuloa asumaan historialliseen maailmanperintökohteeseen!

Tervetuloa asumaan historialliseen maailmanperintökohteeseen! Asukasopas 2017 Sisältö Tervetuloa asumaan historialliseen maailmanperintökohteeseen!... 4 Unescon maailmanperintökohde Suomenlinna...6 Suosittu matkailukohde... 7 Suomenlinnan hoitokunta hallinnoi merilinnoitusta...9

Lisätiedot

Perustietoja Ähtäristä

Perustietoja Ähtäristä Perustietoja Ähtäristä asukasluku 6182 pinta-ala 906 km² 169 järveä elinkeinorakenne: alkutuotanto 10 %, jalostus 26 %, palvelut 64 % valtakunnallisesti tunnettu matkailusta 200 000 kävijää/v E-P:n toiseksi

Lisätiedot

Yleistä kapitulista. Kapitulin juhlapaikkakunnat. Merellinen Kotka

Yleistä kapitulista. Kapitulin juhlapaikkakunnat. Merellinen Kotka Yleistä kapitulista Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja juhlavuotta juhlitaan eri puolilla maata useissa eri juhlatapahtumissa. Paistinkääntäjien Suurkapituli järjestetään juhlavuoden kunniaksi aiheeseen

Lisätiedot

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle TERVETULOA Valtran traktoritehtaalle TÄTÄ ON VALTRA YKSILÖLLISIÄ TRAKTOREITA JA PALVELUJA MAAILMAN POHJOISIN TRAKTORITEHDAS SUOSITTU VIERAILUKOHDE Valtran Suomen tehdas sijaitsee Suolahdessa, Keski-Suomessa

Lisätiedot

1898-1929 Suomen luotsi- ja majakkalaitos (1918-1929 Merenkulkuhallitus) Alus palveli Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiaseman luotsikutterina.

1898-1929 Suomen luotsi- ja majakkalaitos (1918-1929 Merenkulkuhallitus) Alus palveli Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiaseman luotsikutterina. Luotsikutteri Pitkäpaasi Legendaarisen Colin Archerin suunnittelema luotsikutteri Pitkäpaasi palasi Suomeen 4. syyskuuta 2000 purjehdittuaan maailman merillä 66 vuotta. Suomen merimuseon tuki ry osti aluksen

Lisätiedot

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Aloitetaan matkamme yllä olevan kuvan osoittaman muistomerkin luota. Pohditaan ensin hetki Lappeenrannan ja linnoituksen historiaa: Lappeenrannan kaupungin historia

Lisätiedot

Suomenlinnan hoitokunnan

Suomenlinnan hoitokunnan Suomenlinnan hoitokunnan TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2 1. TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 1.1 Toiminta-ajatus Suomenlinnan hoitokunta on valtion kiinteistönhaltijavirasto sekä asiantuntija-

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809 Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät Suomen säätyjen uskollisuudenvala keisarille Aleksanteri

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Hiekkakivellä päällystetty rakennus on 1980-luvun tyylin ja Helmer Stenrosin arkkitehtuurin komea toteutus, talo, joka jää mieleen. Mäkelänkatu 91 rakennettiin

Lisätiedot

Suomi HELSINKI. Matkailijan opas

Suomi HELSINKI. Matkailijan opas Suomi HELSINKI Matkailijan opas For a better visit Tervetuloa Helsinkiin - Suomen kansainväliseen pääkaupunkiin! Hyviä hetkiä Helsingissä Päivittäiset kaupunkikiertoajelut sightseeing@helsinkiexpert.fi

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

TOTTA JA TARUA SUOMENLINNASTA. Suomenlinnasta kertovaa aineistoa ja suomenlinnalaisten teoksia Suomenlinnan kirjastossa

TOTTA JA TARUA SUOMENLINNASTA. Suomenlinnasta kertovaa aineistoa ja suomenlinnalaisten teoksia Suomenlinnan kirjastossa TOTTA JA TARUA SUOMENLINNASTA Suomenlinnasta kertovaa aineistoa ja suomenlinnalaisten teoksia 1/4 Ala-Harja, Riikka: Reikä 2013, 1.4 Kaunokirjallisuus Augustin Ehrensvärd en foregångare, näyttelyjulkaisu

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

NORRVIK Info 2015. Saari-isäntä (v. 2015) Veli-Matti Laakso +358 500 486 538

NORRVIK Info 2015. Saari-isäntä (v. 2015) Veli-Matti Laakso +358 500 486 538 NORRVIK Info 2015 Saari-isäntä (v. 2015) Veli-Matti Laakso +358 500 486 538 T E R V E T U L O A Lohjan Laivureiden Norrvikin saaritukikohtaan Ole ystävällinen ja merkitse yöpymisesi saunatuvassa olevaan

Lisätiedot

Historiallinen museo

Historiallinen museo HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HISTORIALLINEN MUSEO Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti Näyttelyt ja tapahtumat 2013 VAIHTUVAT NÄYTTELYT Historiallisessa

Lisätiedot

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ PIENVENESATAMA Huoltorakennus Vuokrattava sauna NÄKÖALATORNI Yleinen grillipaikka URHEILUKENTTÄ Liikuntaleirejä ja muuta aktiivista toimintaa AARNIMETSÄ Luontopolun kehittäminen

Lisätiedot

Adolf Erik Nordenskiöld

Adolf Erik Nordenskiöld P u n a i n e n r a s t i Adolf Erik Nordenskiöld Adolf Erik Nordenskiöld (1832 1901) vietti lapsuutensa Alikartanossa. Hänen isänsä Nils Gustaf Nordenskiöld oli mineralogi, kivennäistutkija. Adolf Erik

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

MEriTon HoTELS ravintolat

MEriTon HoTELS ravintolat MEriTon HoTELS ravintolat Restoran VEnäLäinEn ravintola balalaika Meriton Grand Conference & Spa - hotellissa sijaitsee kodikas venäläinen ravintola balalaika. Tunnelmallisessa balalaikassa on perinteinen

Lisätiedot

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja 4Tietokuja 4 4 Tietokuja Tietokuja 4 on laadukas, 6-kerroksinen toimistotalo Munkkiniemessä, Helsingissä. Toimistot sijoittuvat kahteen erilliseen siipeen, joiden välissä on upea lasinen atriumpiha. Pihalle

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

HELSINKI Suomenlinna Vankila

HELSINKI Suomenlinna Vankila T U T K I M U S R A P O R T T I HELSINKI Suomenlinna Vankila Suomenlinnan vankilan alueen kaivutöiden arkeologinen valvonta 6.6. 14.6.2013 AKDG3353:13 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT

Lisätiedot

Kuinka kaukana Länsirannasta asut?

Kuinka kaukana Länsirannasta asut? Porvoon kaupunki 22.9.2014 LÄNSIRANNAN KAAVATYÖN ALOITUSVAIHEEN INTERNETKYSELYN TULOKSET Länsirannan ranta-alueen asemakaavan tavoitteiden asettamista varten tarvitaan tietoa alueen käyttäjien toiveista.

Lisätiedot

L a u t t a s a a r i - S e u r a

L a u t t a s a a r i - S e u r a L a u t t a s a a r i - S e u r a ESITYS NIMISTÖNMUUTOKSIKSI LAUTTASAARESSA Lauttasaari-Seura ry. Lauttasaari-Seura esittää seuraavia nimistönmuutoksia Lauttasaaren alueella. Muutokset koskevat katuja,

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011 Alueelliset tulostukset: Ulkomaiset matkustajat pääkaupunkiseudulla Tulostuksen alueellinen rajaus: Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit Rajaustiedot ja niiden käyttäminen: Matkan pääkohde

Lisätiedot

TERVETULOA HELSINKIIN!

TERVETULOA HELSINKIIN! MATKAILIJAN OPAS TERVETULOA HELSINKIIN! Helsinki esittäytyy tänä vuonna muotoilumaailman valokeilassa, kun kaupunki on yhdessä Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Lahden kanssa maailman designpääkaupunki,

Lisätiedot

Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net

Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net Höyryllä Heinolaan Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan www.topparoikka.net Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry on yhteistyössä Haapamäen Museoveturiyhdistyksen ja Höyryveturimatkat 1009 Oy:n

Lisätiedot

3.11.2014. Gangut - Rilax Riilahti 1714. Mikko Meronen, Forum Marinum

3.11.2014. Gangut - Rilax Riilahti 1714. Mikko Meronen, Forum Marinum Gangut - Rilax Riilahti 1714 Mikko Meronen, Forum Marinum 1 Taustaa ja taistelun merkitys Venäjä rakennutti voimakkaan kaleerilaivaston Suuren Pohjan sodan aikana Venäjän laivasto syntyi Pietari Suuri

Lisätiedot

Bastioni Höpken on osa Suomenlinnan vanhinta linnoitusosaa. KLP 0,33 l

Bastioni Höpken on osa Suomenlinnan vanhinta linnoitusosaa. KLP 0,33 l Unescon maailmanperintökohteessa, Suomenlinnan saarella, tehdään oluita ja siidereitä tinkimättömällä ammattitaidolla. Noudatamme parhaita valmistusperinteitä ja hyödynnämme nykyaikaisia menetelmiä. Tässä

Lisätiedot