Tornionjoen osayleiskaava YLITORNION KUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tornionjoen osayleiskaava YLITORNION KUNTA"

Transkriptio

1 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alueen nimi Kunta Kaavan nimi Ylitornio / Tornionjoki, (Tornionjoen, Tengeliönjoen ja Portimojärven ranta-alueet, kirkonkylän asemakaava-alueita lukuun ottamatta) Ylitornio Tornionjoen osayleiskaava Kaavan laatija Suunnittelukeskus Oy, Aittatie 3, Rovaniemi, puh Vireille tulo Kunnanvaltuuston päätöksellä Hyväksyminen Kunnanvaltuuston päätöksellä Kaava-alueen sijainti Yleiskaavoitettava alue käsittää lähes koko Tornionjokivarren Ylitornion kunnan alueella lukuun ottamatta vuonna 1996 hyväksyttyä Kirkonkylän yleiskaava-aluetta. Kaavoitettava alue rajautuu pohjoisosastaan Pellon kunnanrajaan ja eteläosastaan Tornion kaupungin rajaan. Kuva 1. Sijaintikartta suunnittelualueesta. Ei mittakaavassa. 1

2 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus Tornionjoen osayleiskaava Maankäyttö- ja rakennuslain 1 mukaisesti tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että sillä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Myös MRL 5 määrittelee alueiden käytön suunnittelun tavoitteet, joita suunnittelun tulee edistää. Maankäyttö- ja rakennuslain 39 :ssä on esitetty yleiskaavan sisältövaatimukset joten ne tulee kaavaprosessin kuluessa selvittää ja ottaa huomioon. Yhtenä keskeisenä päämääränä ja perusteluna yleiskaavan laadinnalle on saada aikaan oikeusvaikutteinen yleiskaava, joka ohjaa rakentamista Tornionjokivarressa ja näin selkiyttää perusteet alueen maankäytön osalta. Pitkällä tähtäimellä se vahvistaa alueen kehittymisedellytyksiä. Oikeusvaikutteisuus tarkoittaa Tornionjoen yleiskaavan kohdalla sitä, että yleiskaavalla tullaan ohjaamaan suoraan rakentamisen toteuttamista. Rakennuslupa voidaan yleiskaava-alueella myöntää suoraan yleiskaavan perusteella mikäli se tapahtuu kaavassa esitetylle rakentamisalueelle, jonka sisällä rakentaminen voi tapahtua yleiskaavan määräysten mukaisesti. 2

3 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava 1.4 Selostuksen sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Kaavan nimi ja tarkoitus Selostuksen sisällysluettelo Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Yleiskaava Yleiskaavan toteuttaminen LÄHTÖKOHDAT Selvitykset suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Luonnonympäristö Uhanalaiset kasvilajit Eläimistö Vesiolosuhteet Maisemarakenne Maiseman historiaa Maisemakuva Rakennettu ympäristö Rakennettu ympäristö osa-alueittain Kulttuuriympäristöt Kaava-alueen kiinteät muinaisjäännökset Rakennettu ympäristö Palvelut Väestö- ja työpaikkatiedot, asuntotilanne ja palvelurakenne, väestö- ja työpaikkasuunnitteet Liikenne ja yhdyskuntatekniikka Maanomistus Valtakunnalliset ja kansainväliset ohjelmat ja sopimukset Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Natura Biologisen monimuotoisuuden kansallinen toimintaohjelma Suomalais-ruotsalainen rajajokikomissio Valtakunnallinen lintuvesien suojeluohjelma Suomen Ramsar-alueet Barentsin euroarktinen alue Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Seutukaavan 4.osa Länsi-Lapin seutukaava Yleiskaavat ja asemakaavat YLEISKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Yleiskaavan suunnittelutarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö

4 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Osalliset Vireilletulo Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettely Ylitornion yleiskaavan asukaskyselyn tulokset Viranomaisyhteistyö Yleiskaavan tavoitteet Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Kunnan tavoitteet Aluetta koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Länsi-Lapin seutukaavan yleiskaava-aluetta koskevat tavoitteet Prosessin aikana syntyneet tavoitteet ja tavoitteiden tarkentuminen Viranomaistavoitteet Osallisten tavoitteet Yleiskaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Alustavien vaihtoehtojen kuvaus ja karsinta vaihtoehto vaihtoehto vaihtoehto Alustavien vaihtoehtojen vaikutusten arviointi Vaikutukset luonnonympäristöön ja maisemaan Vaikutukset rakennettuun ympäristöön ja taajamakuvaan Vaikutukset elinkeinoelämään Valittujen vaihtoehtojen vaikutusten selvittäminen, arviointi ja vertailu Tarkennettujen vaihtoehtojen kuvaus Vaikutukset luonnonympäristöön ja maisemaan Vaikutukset rakennettuun ympäristöön ja taajamakuvaan Yhdyskuntataloudelliset vaikutukset Vaikutukset elinkeinoelämään Sosiaaliset vaikutukset Vaihtoehtojen vertailu Yhteenveto vaihtoehtojen vertailusta Yleiskaavaratkaisun valinta ja perusteet Suunnitteluvaiheiden käsittely ja päätökset YLEISKAAVAN KUVAUS Kaavan rakenne Mitoitus Mitoituksen ja rakentamisen määrän esittäminen yleiskaavassa Uuden kaava-alueelle osoitetun rakentamisen määrä Uudet kantatilatarkastelun perusteella saadut rakennuspaikat Palvelut Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Yleiskaavan suhde seutukaavaan Aluevaraukset Rakentamisalueet Muut alueet Kaavan vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ja kulttuuriympäristöön Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Muut vaikutukset Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutuminen Seutukaavaan esitettyjen tavoitteiden toteutuminen Natura-arvioinnin tarpeellisuus Kainuunkylän saarien Natura 2000 alue ja sen luonnonarvot

5 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Tornionjoen Muonionjoen Natura 2000 alue ja sen luonnonarvot Vaikutukset niihin luonnonarvoihin, joiden perusteella Tornionjoen Muonionjoen ja Kainuunkylän saarien Natura -alueet on otettu Natura 2000 ehdotukseen Natura-arvioinnin tarpeellisuus Ympäristön häiriötekijät Kaavamerkinnät ja määräykset YLEISKAAVAN TOTEUTUS Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Toteuttaminen ja ajoitus Rakentaminen yleiskaava-alueella kaavan voimaantulon jälkeen Toteutuksen seuranta Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. Luontoselvitys 3. Maisemaselvitys 4. Vesistö- ja ilmastoselvitys 5. Tulvauhka-alueet 6. Rakennuskanta 7. Liikenneverkko/melualueet 8. Vesi- ja jätehuolto 9. Energiahuolto 10. Palvelut 11. Rakennemalli: 0 (nykyinen maankäyttö) 12. Rakennemalli: Rakennemalli: Kantatilaselvitys ja karttaotteet (vain kymmenessä selostuksessa) 15. Natura 2000-verkoston keskeisiä käsitteitä 16. Yhteenveto vaikutusten arvioinnista (Taulukko:Yleiskaavan vaikutusten vertailu) 17. Yleiskaavan tarkennus Tengeliön kylän kohdalta 18. Rakentamistapaohje 19. Mitoituslaskelmat 20. Kulttuuriympäristö 21. Alkkulan palvelut 1.6 Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista Tornionjoen osayleiskaavan väliraportti (Suunnittelukeskus Oy, 2000) Ylitornion vesihuollon yleissuunnitelma (Lapin Yhdyskuntatekniikka, 2001) Lapin aluekehitysohjelma (Lapin liitto) Valtakunnalliset alueiden käyttötavoitteet (2001) Pohjois-Suomen tavoite 1- ohjelma (Lapin Liitto) Lapin Tavoite 1 ohjelma, (Lapin liitto) 5

6 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Suomen Natura-2000 ohjelma (Ympäristöministeriö, 2000) Kylät murroksen puristuksessa (Lapin seutukaavaliitto) Lapin kulttuuriympäristöohjelma (Lapin ympäristökeskus, 1997) Valtatie 21 välillä Tornio-Pello tarveselvitys (Lapin tiepiiri, 1995) Meluntorjunnan toimenpideohjelma (Lapin tiepiiri, 1994) Pohjaveden suojauksen toimenpide ohjelma (Lapin tiepiiri, 1994) Valtioneuvoston periaatepäätös valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista ja maisemanhoidon kehittämisestä (Ympäristöministeriö, ) Yleisten teiden ympäristöntilan selvitys. Maaseututaajamat: taajamakuva, maankäyttö ja liikenne (Lapin tiepiiri, 1994) Rakennettu Kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt (museovirasto,1993) Länsipohjan kiinteät muinaisjäännökset (Lapin seutukaavaliitto, 1992) Selvitys jääpatotulvista Tornion-Muonionjoella vuosina sekä esitys jääpatotulvien vahinkojen vähentämisestä (Lapin vesi- ja ympäristöpiiri, 1986) Lapin lentopaikkojen kehittämissuunnitelma (Lapin seutukaavaliitto, 1980) Lapin vesitutkimus Oy : Tornion-Muonionjoen yhteistarkkailu, tulokset vuodelta Kaakkois-Suomen ympäristökeskus : Haja-asutuksen vesistökuormitus - Euroopan komission 2000: Natura alueiden suojelu ja käyttö - luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan säännökset. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto. Lapin ympäristökeskus : Tornionjoen Muonionjoen vesistöalue. - /luosuo/n2000/lap/tayden/1912_1.htm. Lapin ympäristökeskus : Tornionjoen Muonionjoen vesistö Osaksi Natura 2000 verkostoa? - Lapin ympäristökeskus : Kainuunkylän saaret Natura alueen tietolomake. Pöyhönen, M. 1995: Muuttolintujen matkassa. 255 s. Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu. Solonen, T. 1985: Suomen linnusto. Esiintyminen ja perusbiologia. 280 s. SLY:n Lintutieto Oy. Yliopistopaino, Helsinki. Väisänen, R. A., Lammi, A. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto s. Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu. 6

7 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Päätös kaavanlaatijasta tehtiin tarjouskilpailun perusteella. Kaavoitustyön ensimmäisenä vaiheena oli osallistumis- ja arviointisuunnitelman laadinta (OAS), joka sisälsi mm. viranomaisnäkökantojen alustavaa tiedustelua, vuorovaikuttamisen ja tiedottamisen periaatteita. Työtä koordinoiva ohjausryhmä alkoi kokoontua säännöllisesti, ja sen tehtävänä oli pohtia kaavoitukseen liittyvää maankäytön problematiikkaa, ohjata suunnittelua ja valmistella kaavoitusta koskevat esitykset eri käsittelyjä ja päätöksentekoa varten. 1. viranomaisneuvottelu järjestettiin Ylitorniolla Käsiteltävinä asioina olivat mm. eri viranomaisten tavoitteet ja ohjeet suunnittelulle (maakunnalliset ja valtakunnalliset tavoitteet, ohjelmat ja suunnitelmat) sekä OAS:n ja sen tavoitteiden esittely. Keskeisenä osana pidettiin myös sitä, että tiedotetaan kokoukseen osallistuvia hankkeesta. Yleiskaavatyön aloittamisesta järjestettiin tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin työn aikataulusta, laajuudesta jne. Tilaisuuden tavoitteena oli aktivoida osalliset: maanomistajat, asukkaat, kylätoimikunnat, jakokunnat sekä elinkeinoelämä mukaan suunnitteluun. Perusselvitysten laatimisen yhteydessä laadittiin alustavat maankäyttömallit, joita esiteltiin perusselvitysten esittämiseksi järjestettyjen maasto- ja kuulemispäivien yhteydessä kesäkuussa Aineisto oli tilaisuuksien jälkeen nähtävänä Ylitornion kunnantalolla. Seuraavana vaiheena oli vaihtoehtojen laadinta, ja niiden vaikutusten arviointi. Tässä yhteydessä pidettiin myös epävirallinen viranomaisneuvottelu. Vaihtoehdot esiteltiin neljässä esittelytilaisuudessa, joiden jälkeen vaihtoehdot olivat nähtävänä palautteen ja mielipiteiden antamista varten. Saadun palautteen pohjalta vaihtoehtojen vaikutusten arviointia täydennettiin ja ohjausryhmä esitti kunnanhallitukselle jatkokäsittelyn pohjaksi valittavan vaihtoehdon. Kunnanhallitus valitsi jatkokäsittelyn pohjaksi 2- vaihtoehdon muutamilla yksityiskohdilla täydennettynä ohjausryhmän esityksen mukaisesti. Työtä jatkettiin keväällä 2001 kaavaehdotuksen laatimisella. Aluksi järjestettiin aloituskokouksessa valittujen yhdyshenkilöiden kanssa tilaisuudet, joissa käytiin kaavaehdotusluonnosta läpi osa-alueittain. Kaavaehdotuksen valmisteluun kuului myös epävirallinen viranomaisneuvottelu, jossa tarkasteltiin ehdotusta kaavamääräysten ja merkintöjen sekä mitoituksen osalta. Kaavaehdotusvaiheessa järjestettiin esittely- ja nähtäville asettaminen osallisten mielipiteiden saamista ja huomioon ottamista varten. Tämän jälkeen kaavaehdotus asetettiin julkisesti nähtäville maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön edellyttämällä tavalla. 7

8 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Kaavaehdotuksessa todettiin olevan joitakin puutteita ja se laitettiin toistamiseen nähtäville syksyllä Toinen viranomaisneuvottelu pidettiin alkuvuonna 2003, jossa todettiin, että kaavaa ei tarvitse enää laittaa nähtäville. Kunnanvaltuuston hyväksyttävänä yleiskaava on kevään 2003 aikana. 2.2 Yleiskaava Yleiskaavan tärkeimpänä pyrkimyksenä on ollut huomioida Ylitornion alueen jokivarsien arvokas kulttuuri- ja luonnonympäristö. Tätä ei ole tehty suojelemalla oleva arvokas ympäristö kaikilta toimenpiteiltä, vaan pyrkimällä ohjaamaan uuden toteutumista siten, että se kunnioittaa olemassa olevaa ympäristöä ja mikäli mahdollista eheyttää sitä. Kunnan keskeinen intressi on ollut laatia oikeusvaikutteinen yleiskaava jonka perusteella voidaan rakennuslupamenettely suorittaa. Kaava noudattelee perinteistä joenvarsirakentamisen mallia. Perusrakenne muodostuu vesialueesta, maisemallisesti arvokkaista Tornion- ja Tengeliönjoesta ja niiden varrella olevasta ranta-alueesta. Lähellä rantaa kulkee tie ja tien molemmin puolin on sijoittuneet rakentamisalueet. Jokivarren arvokkaat vaarat on pyritty suojelemaan toimenpiteiltä, jotta ne voitaisiin säilyttää kauniina osana tärkeää perinnemaisemaa. Arvokkaat avoimet peltomaisemat on pyritty säilyttämään vapaana uudisrakentamiselta. Rakentaminen on pyritty osoittamaan tien varrella olemassa olevien kylien tiivistämiseen ja laajentamiseen. Kovin monia uusia rakennuspaikkoja ei rantaan ole pystytty osoittamaan, koska Tornionjoen varren rakentamiskelpoiset ranta-alueet on Ylitornion kohdalla jo suurimmaksi osaksi rakennettu. Rantojen rakentamisen mitoituksessa on käytetty kantatilatarkasteluperiaatetta, jolla on pyritty maanomistajien tasapuoliseen kohteluun. Tornionjoen varrella rakentamispaine kohdistuu tulevaisuudessakin varsin suppealle alueelle. Maanomistajat ovat yksimielisiä siitä, että keskeiset peltoalueet tulee edelleen säilyttää rakentamattomina. Siksi jo kaavoitusta käynnistettäessä keskusteltiin siitä, ettei kantatilakohtaista mitoitusta käytetä, ranta-alueita lukuun ottamatta, vaan rakentamis- ja muut maankäyttöalueet osoitetaan luonnollisten rakentamisedellytysten ja asetettujen maankäyttötavoitteiden mukaisesti. Yksimielisyys maisemallisesti arvokkaimpien peltoalueiden säilyttämisestä rakentamattomana on niin voimakas, että pidetään yhteisesti hyvänä, että kaava voi toimia sopimuksena, jolla alueet rauhoitettaisiin pysyvästi rakentamiselta. Kaavalla rakennusoikeutta ohjataan keskeisten viljelysalueiden ulkopuolelle ja reuna-alueille aina kun se on mahdollista. Alustavan osayleiskaavaehdotuksen laatimisen jälkeen tehtiin mitoitustarkastelu rantaalueiden osalta, jotta yleiskaavan mukaiselle maankäytölle rakennusluvat voidaan myös niissä osissa yleiskaava-aluetta myöntää ilman poikkeuslupakäsittelyä, ja että laadittu osayleiskaava turvaa kaikille maanomistajille kohtuullisen rakentamismahdollisuuden. Selvityksen perusteella osayleiskaavan ja maanomistajakohtaisen tarkastelun tulisi vastata mitoitukseltaan kohtuullisesti toisiaan, erona on lähinnä rakennusoikeuden si- 8

9 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava joittuminen kaava-alueella. Rakentamisen ohjauksessa käytetään apuna rakennuspaikan pinta-alaan ja rakennusoikeuteen kohdistuvia rajoituksia. 2.3 Yleiskaavan toteuttaminen Kylien täydennysrakentamista tuetaan ja edistetään niin, että kyläalueille rakentaminen olisi houkuttelevampaa kuin hallitsemattomasti pitkin metsiä leviävä haja-asutus. Kyliin rakennettaessa on uudisrakentaminen kuitenkin sovitettava olevaan rakenteeseen ja rakennuskantaan, mikä edellyttää tiukempia rakennustapamääräyksiä. Tiivis kyläasutus edellyttää tiukempia vaatimuksia myös viemäröinnille. Yleiskaavan toteuttamisen ohjaamiseksi esitetään yleiskaavan tarkennusten laatimista alueilta, joille kohdistuu eniten rakentamista ja rakentamispaineita. Esimerkki alueena on käytetty Tengeliön kylän ympäristöä, johon on laadittu havainnollinen ehdotus yleiskaavan mukaisen rakentamisen toteuttamisesta. Jatkossa tarkennusten laatiminen tulee kohdistaa niille alueille, joilla on huomattavissa rakentamispaineita ja yksityiskohtaisemman rakentamisen ohjauksen tarvetta. 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitykset suunnittelualueen oloista Tehdyt selvitykset palvelevat kaavoituksen vaikutusten arviointia vaihtoehtojen ja lopullisen kaavaehdotuksen laadinnassa ja vertailujen tekemisessä. Suunnittelualueen ominais- ja erityispiirteitä esille tuovat perusselvitykset on koottu väliraportiksi, johon sisältyvät seuraavat selvitykset: luonto- ja maisemaselvitys, palvelurakenne, väestö- ja työpaikkatiedot, asuntotilanne, väestö- ja työpaikkasuunnitteet, liikenne/meluselvitys ja yhdyskuntatekniikka, rakennettu ja kulttuuriympäristö, maanomistusolosuhteet, suunnittelutilanne, valtakunnalliset ja kansainväliset sopimukset sekä ohjelmat. Väliraportin sisältö painottuu liitteinä oleviin karttaesityksiin sekä tekstiin sisällytettyyn taulukko- ja kuvamateriaaliin. Kirjallinen osuus täydentää raporttia niiltä osin, mitä ei pysty graafisesti esittämään. Selvitysten lisäksi tähän raporttiin on liitetty alustavat rakennemallivaihtoehdot, joiden pohjalta on laadittu jatkossa lopulliset rakennemallivaihtoehdot Alueen yleiskuvaus Ylitornion kuntaa kutsutaan myös Aurinkokunnaksi, koska sen kuuluisin nähtävyys Aavasaksanvaara, on tunnettu vuosisatojen ajan keskiyön auringon näköalapaikkana. Aavasaksalta avautuu Tornionjokilaaksoon upeat näkymät. Jokilaaksoa reunustaa muitakin komeita vaaroja sekä Suomen että Ruotsin puolella. Tornionjoki on rajajoki, mutta yhteistyö on tiivistä. Kylien välinen kanssakäyminen on ollut vilkasta aina siitä 9

10 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava lähtien, kun pysyvä asutus jokivarteen asettui. Meän kielen muotoutuminen on yksi esimerkki siitä. Rakentaminen on aikojen kuluessa toteutunut entisten maatilojen talouskeskusten muodostamien kyläkokonaisuuksien yhteyteen. Aavasaksanvaaran alue poikkeaa tästä matkailu- ja lomarakentamisen keskittymänä. Ranta-alueilla on loma-rakentamista muun rakentamisen yhteyteen sijoittuneena. Rannoilla on laajoja aiemmin viljelykäytössä olleita peltoalueita, joista osaa käytetään tähän tarkoitukseen edelleenkin. Pelloista on kuitenkin osa pensoittuneita ja/tai metsittyneitä. Metsittyneet alueet ovat paikoin ihmisen metsittämiä eli ne on istutettu taimikoiksi. Näin ihminen on toiminnallaan nopeuttanut avoimen jokimaiseman sulkeutumista. Suunnittelualueen rakenteen rungon muodostavat valtatien 21 sekä maanteiden 930 ja 932 varteen nauhamaisesti muodostuneet kylät. Asuttujen alueiden väliin jää lyhyitä rakentamattomia vyöhykkeitä, jotka erottavat pienet kylät toisistaan. 75 % alueen työssä käyvästä väestöstä on palkansaajia. Noin 60 % työskentelee palvelualoilla ja alkutuotannossa ja jalostuksessa työskentelevien osuus on n. 32 %. Yksityisen sektorin (50 %) jälkeen merkittävin työllistäjä on kunta (43 %). Esitetyt luvut ovat koko kunnan tilannetta kuvaavia, mutta niitä voidaan pitää hyvin lähelle oikeina myös kaava-alueella. Kaupalliset palvelut alueella kyläkauppoja lukuun ottamatta löytyvät kirkonkylältä. Myös julkiset palvelut keskittyvät kirkonkylälle. Majoitus- ja matkailupalveluja on tarjolla kaava-alueella. Julkisten palvelujen puolelta kouluja on toiminnassa viidessä kylässä. Alkutuotantoa edustavia maatiloja on yleiskaava-alueella n. 50 kappaletta Luonnonympäristö Ylitornion metsät ovat valtaosin kuivahkon kankaan, variksenmarja-puolukkatyypin ja variksenmarja-mustikkatyypin mäntyvaltaisia sekametsiä. Reheviä metsiä on jokilaakson hienosedimenteistä muodostuneella maaperällä ja puronvarsissa. Tornionjokivarren luonnonolosuhteet ovat ainutlaatuiset. Monet kasvilajit ovat riippuvaisia tulvaveden aiheuttaman eroosion ja erityisesti jäidenlähdön aikaansaamista kivennäismaapaljastumista. Jotkut lajit taas hyötyvät joen kasaaman lietteen mukanaan tuomista ravinteista. Jokivarren pelto- ja laidunmaisemat ovat tällä hetkellä osittain pensoittuneet. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden perinteisten niitty- ja ketokasvillisuuden mahdollisuudet selviytyä kilpailusta ovat huomattavasti heikentyneet. Jokirannassa esiintyy kuitenkin vielä avoimia ja hoidettuja niittyjä ja peltoja. Näiden peltojen, niittyjen ja ketojen hoito on maisemallisesti ja luonnonsuojelullisesti arvokasta työtä. Ilman hoitoa perinnemaisema on vaarassa sulkeutua, ts. pensoittua tai metsittyä kokonaan. 10

11 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Portimojärven ympäristön kasvillisuus muodostuu runsaasta vesi- ja rantakasvillisuudesta. Kasvillisuuden osuus on merkittävä järven matalan vedensyvyyden vuoksi. Portimojärven syvin kohta on vain noin puolitoista metriä. Portimojärvi on myös merkittävä linnustovesi, joka aikaisemmin on kuulunut lintuvesialueisiin, mutta poistettu niistä voimalarakentamisen myötä. Natura 2000 ohjelmaan otettu Kainuunkylän saarten alue, joka on Tornionjoen suurin suvantoalue. Natura 2000 ministerityöryhmän tekemä päätös koko Tornionjoen-Muonionjoen -vesistön sisällyttämisestä Natura 2000 verkostoon on selvitettävänä. Luonnonsuojelullisesti arvokkaiksi on katsottu sellaiset kohteet, joilla esiintyy uhanalaisten kasvilajien tai kasvillisuustyyppien keskittymiä sekä vesi- ja rantalinnustolle ja riistalinnustolle tärkeitä ruokailu-, levähdys- ja soidinalueita. Arvokkaita luontokohteita on yhteensä noin kolmisenkymmentä Uhanalaiset kasvilajit Kaavoitettavilla alueilla esiintyy uhanalaisista putkilokasvilajeista jokipajua, (Salix triandra) (St), ja tunturikiviyrttiä (Woodsia alpina) (V). Sammallajeista esiintyy alueilla Myrinaria pulvataa (Sh). Kuva 2. Jokipaju on Ylitornion kunnan nimikkokasvi. Se on myös silmälläpidettävä taantunut laji uhanalaisuusluokituksen mukaan; Kuva teoksesta Suomen kasvit, Niilo Lounamaa,

12 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Eläimistö Tornionjoki on Itämeren lohen tärkein lisääntymisalue. Yli puolet lohesta saa alkunsa joen ja sen sivuhaarojen kutupaikoilla. Muita kalalajeja ovat hauki, harjus ja siika. Lintulajeista Kainuunkylän saarilla esiintyy mm. pajusirkku, ruokokerttunen, keltaväs täräkki, törmäpääsky, isokuovi, taivaanvuohi, suokukko ja eri sorsalinnut runsaslukuisina. Portimojärvellä yleisimpiä lintulajeja ovat mm. naurulokki, pajusirkku, ruokokerttunen, tavi, tukkasotka, haapana, liro, sinisorsa, telkkä ja taivaanvuohi. Muu eläimistö koostuu tavanomaisista lähellä ihmisasutusta viihtyvistä eläinlajeista Vesiolosuhteet Lapin Ympäristökeskuksesta saatujen tietojen perusteella pohjavesialueita on kaavoitettavilla alueilla kuusi (6). Lapin ympäristökeskuksen ja Norbottenin lääninhallitusten yhteistyönä on tehty ensimmäinen koko Tornionjokea käsittelevä julkaisu lokakuussa 2001, jossa todetaan joen veden laadun ja vesistön tilan olevan pääosin hyvä. Vuonna 2000 voimaantulleen EU:n vesipuitedirektiivin seuranta- ja tarkkailuohjelmaa jatketaan direktiivin edellyttämällä tavalla. Tornionjoen tulva- ja jäätilanteesta tiedottaa Lapin ympäristökeskus. Esimerkiksi talven runsaslumisuus aiheutti suuret tulvat joella. Tulva nousi voimakkaasti kesäkuun alkupuolta kohden, jolloin veden virtaama oli korkeimmillaan noin 2600 m³/s. Tornionjokisuulla suoritettiin jään sahauksia keväällä 2000 jääpatojen välttämiseksi. Lapin ympäristökeskus suorittaa ko. tulvantorjuntatoimenpiteitä tarvittaessa. Pahin tulva viime vuosikymmenten aikana on ollut Tornionjoella vuonna Portimojärvi kuului aiemmin lintuvesien suojeluohjelman piiriin, mutta poistettiin siitä voimalarakentamisen myötä. Liiallinen rehevöityminen ja järven umpeenkasvu on kuitenkin estettävä. Järven koko on 460 hehtaaria. Portimojärvi laskee Tengeliönjoen kautta Tornionjokeen kiertäen Aavasaksanvaaran sen pohjoispuolitse. Haapakosken voimalaitos sijaitsee noin puolivälissä Tengeliönjokea Portimojärven ja Tornionjoen välillä. Lapin ympäristökeskus laatii Tengeliönjoen kunnostussuunnitelman Majamalompolon ja Portimojärven väliselle pääuomalle. Tavoitteena ovat mm. kalataloudelliset syyt ja hyydetulvien ehkäisy. Tornion-Muonionjoen veden laadun seurantaa on toteutettu yhteistarkkailulla pistekuormittajien (jätevedenpuhdistamot, kalanviljely, teollisuus jne.) osalta. Johtopäätöksissä todetaan mm., että veden laatu muuttuu vesistön latvoilta jokisuulle edettäessä huuhtouman kasvaessa ja lähinnä hajakuormittajien lisääntyessä. Tarkkailtujen kuormittajien osuus joen ainevirtaamasta on hyvin pieni, mutta etenkin sivuvesistöjen varsilla olevien kuormittajien osuus voi olla merkittävä. Joen ainevirtaamista valtaosa kulkeutui mereen touko-kesäkuussa, mutta myös heinäkuun osuus oli suuri. Muonion 12

13 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava joen suun alapuolisessa Tornionjoessa ja sen sivujoissa typpeä sekä veden väriä lisäävää rautaa ja humusta oli selvästi keskimääräistä korkeampina pitoisuuksina. Talvella Tornionjoen pääuoman bakteeripitoisuudet olivat keskimääräisiä tai keskimääräistä korkeampia, mutta sivujoissa tavallista pienempiä. Heinäkuun havaintokerralla Tornionjoen hygieeninen laatu oli heikointa Väylänpäässä ja Naamijoessa. Hyvälle uimavedelle asetetut laatuvaatimukset kuitenkin täyttyivät. 13

14 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Maisemarakenne Aavasaksa ja Tornionjokilaakso ovat valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita. Aavasaksa on lisäksi Ympäristöministeriön vuonna 1993 valitsemien 27 kansallismaiseman joukossa. Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista ja maisemanhoidon kehittämisestä. Valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita on 156. Maisemanhoidon edistämiseen on tarkoitus käyttää muun muassa rakennussuojeluun, yleiskaavoituksen tukemiseen ja maatalouden ympäristötukeen käytettäviä varoja. Sen lisäksi maaseudun kulttuurimaiseman hoitoa on tarpeen edistää muun muassa neuvonnan, koulutuksen ja tiedotuksen avulla sekä työllisyystöin. Toisaalta viranomaisten on huolehdittava, että ne eivät hankkeillaan vaaranna arvokkaiden maisema-alueiden arvoa. Kuva 3. Valtioneuvosten periaatepäätöksen( ) mukainen Aavasaksan maisema-alue (154) 14

15 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Kuva 4. Valtioneuvoston periaatepäätöksen ( ) mukainen Tornionjokilaakson maisema-alue (134) Ylitornion kunnan alueella. 15

16 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Tornionjokilaakso on vanhaa peräpohjalaista kulttuurimaisemaa, jossa on selvästi näkyvissä ihmisen vaikutus monien sukupolvien ajalta. Maisemamaakuntajaottelun mukaisesti Ylitornio kuuluu Pohjois-Pohjanmaan maisemamaakuntaan. Maisemarakenteen perusrungon muodostavat selvärajaiset jokilaaksot, ja näiden väliset laajat vedenjakajaselänteet. Jokilaaksot ovat kohtisuoraa rannikkoa vasten ja maaperältään pääosin hiekkaa ja hietaa. Selänteet muodostuvat pääosin moreenista. Selänteiden väliin jää laajahkoja soistuneita alueita. Perinteisesti viljelmät ja asutus ovat keskittyneet jokilaaksoihin. Myöhemmin on raivattu peltoja myös epäsuotuisemmille suoalueille ja haja-asutusta (pääasiassa sotien jälkeen muodostunutta nk. rintamamiespihapiirejä) on syntynyt näiden läheisyyteen. Jokilaakson asutus on sijoittunut kulkuväylien ja viljelysten tuntumaan, mieluiten pienelle kumpareelle. Vaikka Ylitornio kuuluukin Pohjois-Pohjanmaan maisemamaakuntaan on siellä havaittavissa selkeästi myös maisemallisia piirteitä Peräpohjolan, Lapin maisemamaakunnasta. Tällaisia ovat mm. jokilaaksoihin keskittyneet pitkät, väljät nauhamaiset joenvarsikylät, joiden pihapiirit ovat avaria ja lähes puuttomia. Samoin hedelmälliset jokivarsiniityt ja tulvaniityt ovat tyypillisiä juuri Peräpohjolalle. Kuva 5. Kansainvälisissä kuvauksissa Suomi esitettiin koskemattomana ja ylevänä valtakuntana. Aavasaksan luonnonmaisemat kiehtoivat mm. A.F. Skjöldebrandtia, jonka litografia kuvaa tässä vaaralta aukeavia maisemia koilliseen. (Lähdeteos: Maaseudun kulttuurimaisemat; MTT:n ja SYKE:n julkaisu 1997) 16

17 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Maiseman historiaa Esihistoriallisten löytöjen perusteella on todettu, että Tornionjokilaaksossa on ollut asukkaita ilmeisesti jo pronssikaudella, noin ekr. Niskan vanhalta tilalta on löydetty tuohon kauteen viittaava rombikirves. Myös Kattilakoskelta on tavattu myöhäiskivikautisia ja metallikautisia löytöjä. Kohdassa (Kaava-alueen kiinteät muinaisjäännökset) on lueteltu kaavoitettavilta alueilta tähän mennessä löydetyt esihistorialliset kohteet. Pysyvä asutus on tullut Ylitornion seudulle vuosien vaiheilla. Nimistötutkimuksen perusteella ensimmäiset vakinaiset asukkaat ovat olleet hämäläisiä. Rehevä jokiranta, heinä- ja viljamaat, antoisat kalavedet ja riistamaat houkuttelivat ihmisiä asettumaan seudulle asumaan. Mm. Kainuunkylän rannan kuusimetsät raivattiin asutuksen tieltä ja lehtimetsät kaskettiin. Siitepölynäytteiden mukaan viljelykasveina oli mm. ruis, ohra ja kaura. (Tiedot; Tornionlaakson historia I teoksesta ja Rajajoen rannalla, Kaulinrannan ja Kuivakankaan kyläsuunnitelmasta sekä Lapin Seutukaavaliiton julkaisusta Länsi-Pohjan kiinteät muinaisjäännökset). Kuva 6. Tornionjoen Kattilakoski A.F. Skjöldebrandtin kuvaamana v. 1799; Kuva: Tornionlaakson historia II Liitteenä olevista vanhoista kartoista näkee asutuksen sijoittumisen Tornionjokilaaksossa 1800-luvun alkupuolelta asti (karttaliite 20, kulttuuriympäristö) 17

18 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Kuva 7. Aavasaksan huipulta näkymä Matarengin kirkolle, lähinnä Tengeliönjoen liittymä; Kuva: Tornionlaakson historia II Maisemakuva Suunnittelualueen pohjoisosan suurmaisema on selväpiirteinen, laajat avoimet ja yhtenäiset viljelyalueet, jotka rajautuvat metsäisiin selänteisiin. Maamerkkinä on Tornionjoen ja Tengeliönjoen risteyskohdassa Aavasaksanvaara, joka kuuluu maamme kansallismaisemiin. Se on myös kulttuurihistoriallisesti merkittävä aluekokonaisuus. Suunnittelualueen pohjoisin osa (Kauvosaarenpää Kattilakoski) on tyypillistä lappilaista jokivarsimaisemaa. Jyrkähköt jokitörmät (havumetsä ulottuu paikoitellen jokeen saakka), selkeät tulvaniityt ja viljelyalueet ovat kiinteästi yhteydessä jokeen. Viljelyalueet eivät ole kovin laajoja. Asutus on sijoittunut väljästi viljelysten yhteyteen. Suunnittelualueen eteläosan suurmaisema ei ole yhtä selväpiirteinen kuin pohjoisosan. Jokilaakso on leveimmillään Kainuunkylän saarten kohdalla, josta pohjoiseen se kaventuu jonkin verran. Maisemarakenteeltaan se muistuttaa enemmän Peräpohjolaa kuin Pohjois-Pohjanmaata. Mantereen niityt ja pellot ovat selväpiirteisiä, eivätkä leviä kovin kauas jokivarrelta. Asutus on pääosin nauhamaista jokivarsiasutusta, joskin selänteisiin tukeutuvaa reunavyöhykeasutusta on ennen kaikkea alueen eteläosassa. Eteläisen suunnittelualueen maisemallisesti merkittävimmät alueet ovat laajat, avoimet saaret. Saaret ovat hiekkaa, jota joki on kuljettanut ja kasannut suvantokohtiin. Saarten muoto muuttuu koko ajan, kun joki etsii uusia kulkureittejä entisten umpeutuessa. Saaret ovat olleet sekä laitumina että niittyinä, joskin tällä hetkellä pensoittuvat kovaa vauhtia. Pientä osaa saarista viljellään yhä. Saarilla on sekä biologisia että kulttuurihistoriallisia arvoja maisemallisten arvojen lisäksi. 18

19 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Portimojärvi ja sen ympäristö muodostavat oman erillisen maisemakokonaisuutensa, jonka maisemallisena perusrunkona on osittain soistunut järvialue Rakennettu ympäristö Rakennettu ympäristö osa-alueittain Suunnittelualue sijaitsee eräällä Tornionlaakson keskeisimmällä ja taajimmin rakennetulla alueella. Suunnittelualueeseen kuuluvat myös Tengeliönjokivarsi ja Portimojärvi, jotka ovat suhteellisen tiiviisti rakennettuja ranta-alueidensa osalta. Rakennetun ympäristön osalta suunnittelualue voidaan jakaa erityyppisiin osa-alueisiin rakennusajankohtansa, rakennusmateriaaliensa, rakeisuutensa ja yleisvärityksensä puolesta. Rakeisuudella tarkoitetaan rakennuskannan suhteellista tiheyttä ja rakennusmassojen suhteellista kokoa tarkasteltavalla alueella. Kainuunkylä-Poikkilahti-Pekanpää-Martimo Suunnittelualueen eteläinen osa on pohjoisosaa ikärakenteeltaan selkeästi vanhempaa, pääosin 1800-luvulla rakennettua peräpohjalaista rakennuskantaa. Vanhaan rakennuskantaan on sekoittunut jonkin verran sotien jälkeistä, mutta ennen vuotta 1970 rakennettua ja viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana rakennettua ympäristöä. Selkeitä osaalueita, jonka rakennuskanta on puhtaasti tai välisinä jaksoina rakennettua on hyvin vähän. Martimossa, Pekanpäässä ja Poikkilahdessa on pääasiallisena rakennusmateriaalina käytetty puuta (punainen tai vaalea lautavuoraus) kun taas Kainuunkylässä eri rakennusmateriaaleja on käytetty kirjavalla tavalla niin, että yhtenäisiä osa-alueita on vaikeampi hahmottaa. Pääasiallinen kerrosluku on I ja I ½. Nuotioranta-Armassaari Nuotiorannan-Armassaaren osa-alue on ikärakenteeltaan sotia edeltävää ja sotien jälkeen (vuoteen 1970) muotoutunutta rakennuskantaa, jossa puu on vallitseva julkisivumateriaali, mutta myös tiiltä on käytetty varsin runsaasti. Yleisilme on näin ollen julkisivumateriaalien ja värityksen osalta kirjava. Pääasiallinen kerrosluku on I ja I ½. Taroniemi ja Purasenvaara Taroniemi ja Purasenvaara sijaitsevat Tornionjokivarressa reilun kilometrin etäisyydellä toisistaan. Kylät ovat rakeisuudeltaan tiiviitä, rypäsmäisiä ja rakennuskannaltaan molemmat ovat välisenä ajanjaksona muotoutuneita. Uudempaa (vuosina ) asutusta on kummassakin kylässä vanhaan sekoittuneena Taroniemessä jopa niin, että uudempi asutus muodostaa pari pientä osa-aluetta. Kummassakin kylässä rakennuksissa käytetty pääasiallinen julkisivumateriaali ja yleisväritys vaihtelee lähes taloittain. Pääasiallinen kerrosluku on Taroniemessä I ja I ½, kun taas Purasenvaarassa kerrosluku vaihtelee väljemmin I II välillä. Närkki Närkki muodostaa selkeän, kumpareella sijaitsevan tiiviin kokonaisuuden, jossa rakei- 19

20 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava suus on muihin suunnittelualueen osa-alueisiin verrattuna rakennusmassojen osalta suurempaa. Alueen keskellä on nelisuuntainen risteys, jonka ympärillä sijaitsee mm. tullirakennus, kauppa, huoltoasema ja majoitusrakennus. Iältään alueen rakennuskanta on pääosin vuoden 1970 jälkeen muotoutunutta, vain vähäisessä määrin on säilynyt vanhempia rakennuksia. Rakennustavaltaan Närkki on eräs suunnittelualueen kirjavimmista osa-alueista niin rakennusmateriaaleiltaan kuin yleisväritykseltäänkin. Pääasiallinen kerrosluku vaihtelee I, I ½ ja II välillä. Aavasaksa, Maijalanranta ja Aittamaa Aavasaksan, Maijalanrannan ja Aittamaan rakennuskanta on vanhan rautatieaseman ympäristöä lukuun ottamatta muotoutunut pääosin vuosien välisenä ajanjaksona. Vuoden 1970 jälkeen rakennettua ympäristöä on lähinnä Aavasaksan etelärinteellä ja Aittamaassa. Yleisväritykseltään tämän osa-alueen rakennukset ovat joko vaaleita tai punaiseksi maalattuja, mutta myös pari pienempää yleisväritykseltään tummaa asuinaluetta on muotoutunut Aavasaksan puolelle. Aavasaksan kylällä tiili on suosittu rakennusmateriaali puun ohella, Maijalanrannassa on puolestaan käytetty lähes yksinomaan puuta. Vallitseva kerrosluku on I ½. Tengeliö, Haapakoski, Portimo, Portimojärvi ja Koivistonpää Tengeliön, Haapakosken, Portimon, Portimojärven ja Koivistonpään rakennettu ympäristö on muotoutunut sotien jälkeisenä aikana (vuosina ) pientä Koivistonpäässä sijaitsevaa pienaluetta lukuun ottamatta, jossa on myös vanhempaa rakennuskantaa. Pääasiallisena rakennusmateriaalina on käytetty puuta (laudoitus), mutta esim. Erkinpäässä on enemmän myös tiiliverhoiltuja asuinrakennuksia. Tällä osa-alueella on useita yleisväritykseltään punaisia tai vaaleita pienalueita, mutta pääosa rakennetusta ympäristöstä on kuitenkin muotoutunut rakennustavaltaan kirjavaksi. Kerrosluku Tengeliön, Haapakosken, Portimon, Portimojärven ja Koivistonpään alueella vaihtelee I- II välillä. Kuva 8. Talvinäkymiä Tolpin kylältä Aavasaksalle. Kuva J.Lokio. 20

21 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Tolppi ja Taloniemi Tolppi ja Taloniemi ovat rakennetulta ympäristöltään suhteellisen yhtenäisiä, ennen vuotta 1945 muotoutuneita osa-alueita, joista ensiksi mainittu sijaitsee Tengeliönjokivarren itäpuolella Aavasaksan kohdalla, ja Taloniemi puolestaan Portimojärven etelärannalla kohoavalla loivapiirteisellä, puustoisella kummulla. Taloniemen rakennettu ympäristö on yhtenäistä: suurin osa päärakennuksista ja osa talousrakennuksistakin on punaiseksi maalattua tai mullattua lautavuorausta tai hirttä. Tolpissa julkisivumateriaalit ovat samat, mutta yleisväritys on vaaleampaa. Pääasiallinen kerrosluku on I ½. Kuivakangas, Kauliranta ja Marjosaari Kuivakankaan, Kaulirannan ja Marjosaaren rakennuskanta on suurelta osin sotien jälkeistä, johon on sekoittunut suhteellisen runsaasti vuosina rakennettua asuin- ja lomarakennuskantaa. Rakennustapa on materiaaleiltaan suhteellisen yhtenäistä: pääasiassa on käytetty hirttä ja laudoitusta, ja vain vähäisessä määrin on tiili vallitsevana julkisivumateriaalina. Väritys sen sijaan on muutamaa pientä punasävyistä osaaluetta lukuun ottamatta kirjavaa. Pääasialliset kerrosluvut vaihtelevat I ja I ½ välillä. Kauvosaarenpää Kauvosaarenpää on rakeisuudeltaan suunnittelualueen harvempaa osaa. Rakennuskanta on pääosaltaan sodanjälkeistä painottuen 1970 jälkeen muotoutuneeseen ympäristöön. Julkisivuissa on käytetty lähes poikkeuksetta puuta (lautavuoraus, hirsi), ja yleisväritys on paria punasävyistä rakennusaluetta lukuun ottamatta kirjava. Pääasialliset kerrosluvut vaihtelevat I ja I ½ välillä Kulttuuriympäristöt Kulttuuriympäristöä on ihmisen käytössä oleva ympäristö, jonka ihminen on viljelemällä ja rakentamalla vallannut käyttöönsä luonnonympäristöstä. Kulttuurihistoriallisessa ympäristössä on rakennuksia, rakennelmia tai muita osia, joita ihminen on käyttänyt vuosikymmeniä ja -satoja. Tällaisessa ympäristössä vanhoilla rakennuksilla, rakennelmilla tai muilla ympäristön osasilla on ollut ja on edelleenkin tärkeä rooli asukkaiden menneisyydessä. Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan kulttuurihistoriallisesti arvokasta kokonaisuutta, joka koostuu perinnemaisemista, kiinteistä muinaisjäännöksistä ja rakennetusta ympäristöstä. Perinnemaisemalla tarkoitetaan vanhojen, vuosisatoja jatkuneiden maaseudun maankäyttötapojen muovaamia alueita. Näitä ovat niityt, kedot, ahot, lehdesniityt, hakamaat, metsälaitumet ja kaskimetsät. Perinnemaisemakohteita esiintyy Ylitorniolla parikymmentä, joista suurin osa sijaitsee osayleiskaava-alueella. Kohteet on merkitty Kulttuuriympäristön karttaan (liite 20). Yksi perinnemaisemista on Kainuunkylässä sijaitseva Vyönisaari Niittysaari. Kainuunkylän saaret ovat Tornionjokivarren ja koko maan laajin tulvaniittyalue. Aluetta hallitsevat märät ja kosteat tulvaniityt. Kasvillisuustyyppejä ovat tuore suurruoho-, kuiva pienruoho-, luhtainen suursara- sekä luhtainen heinätulvaniitty. Alueella on vielä viljelyskäytössä olevia peltoja tai entisiä peltoja. Valtakunnallisesti uhanalaista jokipajua esiintyy runsaasti. 21

22 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Muita perinnemaisemakohteita ovat: Pekanpäässä; Niskan laidun, Pekanpään tulvaniityt ja Kivelän laitumet, Poikkilahdessa; Laurin ja Ala-Laurin niityt, Kainuunkylässä; Lammassaaren vanha laidun, Aitolan rantalaidun ja haka, Parpaniemen tulvaniityt, Kainuunkylän haka, Niemen laitumet sekä Kannalan laitumet, Nuotiorannalla; Raution haka, Raution tulvaniitty ja Metsävainion laidunniitty, Aavasaksalla; Tolpin tulvaniityt, Tengeliöjokisuun tulvaniityt ja Jänkkävainion tulvaniityt, Kuivakankaalla; Kärsängin tulvaniityt sekä Kaulirannalla; Yli-Rahdun tilan pihaniitty. Kiinteät muinaisjäännökset ovat maaperässä ja maisemassa todettavia jäänteitä tai rakenteita, joita ihmisen toiminta on eri aikoina synnyttänyt. Ne ovat ainoa historiantutkimuksen lähdeaineisto ajalta, jolta ei ole kirjoitettua tietoa. Muinaisjäännöskohteet on esitelty s. 21 ja ne on merkitty Kulttuuriympäristön karttaan (liite 20). Rakennettu ympäristö on esitelty s. 22 alkaen Kaava-alueen kiinteät muinaisjäännökset Arkeologialla tarkoitetaan esihistoriallisen ja historiallisen ajan tutkimista maaperässä säilyneiden muinaisen ihmistoiminnan tuloksena syntyneiden jäänteiden avulla. Ajallisesti esihistoria kattaa noin 90% maamme asutuksen kymmentuhatvuotisesta historiasta. Niinpä sekä kiinteillä muinaisjäännöksillä että yksittäisillä esinelöydöillä on suuri merkitys menneisyytemme ymmärtämisessä. Kulttuurimaiseman osana ne parhaimmillaan avaavat näköaloja tuhansien vuosien taakse ja tuovat syvyyttä paikalliseen historiaan. Ylitorniosta on Museoviraston ylläpitämässä muinaisjäännösluettelossa tällä hetkellä 150 kohdetta. Luettelo sisältää kiinteiden muinaisjäännösten ja irtolöytöpaikkojen lisäksi muutamia paikantamattomia tai muuten epäselviä kohteita. Luettelossa ovat mukana myös tunnetut, mutta tuhoutuneet kohteet. Ylitornion Tornionjoen osayleiskaavan alueella tehtiin muinaisjäännösten inventointia syksyllä 2001 (Ylitornion Tornionjoen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösten inventointi 2001, M Sarkkinen, Museovirasto). Vuoteen 1990 mennessä tunnetut kohteet löytyvät myös Lapin seutukaavaliiton luettelosta Länsi-Pohjan kiinteät muinaisjäännökset, julkaisu n:o 117, sarja A, Inventoinnin jälkeen alueelta tunnetaan kaikkiaan 53 luetteloitua kohdetta. Näistä 26 kohdetta on kaavaan merkittävää kiinteää muinaisjäännöstä. Alueelta tunnettuja lukuisia esineiden 1öytöpaikkoja ei ole kaavaan sisällytetty. Valtaosa kohteista on kivikautisia asuinpaikkoja. Ne keskittyvät Aavasaksan alueelle, mutta niitä on myös muualla jokivarressa. Aavasaksanvaaralla on myös kvartsilouhoksia sekä vieraskirjanomainen kalliohakkauskohde historialliselta ajalta. Kohteiden joukossa on lisäksi muutama röykkiö- tai rauniokohde. Näihin lukeutuu myös pari historiallisen ajan kohdetta. Muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain (295/63) suojelemia. Lain mukaan niiden luvaton kaivaminen, peittäminen, muuttaminen poistaminen ja muu kajoaminen on kielletty (1 ). Edelleen on yleistä työhanketta taikka kaavoitusta suunniteltaessa otet 22

23 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava tava hyvissä ajoin selko siitä saattaako suunnitelman toimeenpaneminen tulla koskemaan kiinteää muinaisjäännöstä (13 ). Luettelo kaava-alueen kiinteistä muinaisjäännöksistä: 40. Vuosku. kivikautinen asuinpaikka. 42. Vuennonkoski, kivikautinen asuinpaikka. 47. Kreivilä, kivikautinen asuinpaikka. 55. Lassheikinpahta, raunioita/asuinpaikka? 87. Korpi. raunioita, talonpaikka. 88. Närkki 4:65, kivikautinen asuinpaikka. 89. Kinnunen, kivikautinen asuinpaikka. 90. Närkki 3:2, kivikautinen asuinpaikka. 91. Närkki Valtionmaa, kivikautinen asuinpaikka. 97. Aavasaksanvaara, kvantsilouhos Kannala, rautakautinen/keskiaikainen asuinpaikka Kierivaara N-rinne, viljelysraunioita Aurinkokallio, kvartsilouhos Aavasaksan näkötorni, hakkauksia Rousunvaaran laki, rakkakuoppia Kierivaara E-rinne. kivilatomuksia? 137. Aavasaksa E-rinne, kvartsilouhos Heikinvaara, maakuoppia Iso-Himovaara W, kivikautinen asuinpaikka Heikinvaara NE, kivikautinen asuinpaikka, asuinpainanteita Kuuroskoski SE, kivikautinen asuinpaikka Myllysaajo SE, kivikautinen asuinpaikka Myllysaajon laki, kiviröykkiö Lompolovaara SE, kivikautinen asuinpaikka? 150. Rovakangas NE. kivikautinen asuinpaikka, asuinpainanteita Rakennettu ympäristö Rakennetulta ympäristöltään hyvin säilyneitä kyliä ovat Pekanpää, Poikkilahti, Kainuunkylä, Armassaari, Nuotioranta, Taroniemi, Purasenvaara, Kuivakangas ja Kauliranta. Etenkin Kainuunkylässä ja Kaulirannassa on peräpohjalaista rakennuskantaa, jonka tunnusmerkkejä ovat nurkistaan ja yhdeltä sivultaan avoimet neliönmuotoiset pihapiirit sekä kesänavetat. Portimojärvi Tornionjoki välinen osuus Tengeliöjoesta on myös merkittävää aluetta Ylitornion rakennetusta ympäristöstä. Suunnittelualueella sijaitsee kolme valtakunnallisesti ja neljä maakunnallisesti luokiteltua kulttuuriympäristökohdetta: Aavasaksa. Kansallismaisemaksi luokiteltu Aavasaksa on yksi maamme varhaisimmista ja tunnetuimmista näköalapaikoista. Tornionjokivarren kulttuurimaisema; Pekanpää Kainuunkylä - Nuotioranta on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristökohde, jonka alueella sijaitsee mm. Kainuunkylän saaret (Natura alue). 23

24 SUUNNITTELUKESKUS OY Tornionjoen osayleiskaava Tornionjokivarren kulttuurimaisema; Kuivakangas, Kaulinranta ja Marjosaari on myös valtakunnallisesti arvokas aluekokonaisuus, jossa on säilynyt runsaasti peräpohjalaista rakennuskantaa. Kristineströmin kartano ja Haapakosken vanha voimalaitos luvun lopulla alkuaan rakennettu Kristineströmin kartano ja 1920-luvulla rakennettu Haapakosken vanha voimalaitos ovat maakunnallisesti arvokkaita kohteita Tengeliönjokivarressa. Taroniemi ja Purasenvaara. Kummatkin kylät ovat maakunnallisia kohteita, joiden arvot perustuvat tiiviiseen, rypäsmäiseen rakenteeseen Tornionjokivarren komeassa kulttuurimaisemassa. Rakennusten esittelyssä on käytetty apuna seuraavia teoksia; Lapin Läänin Rakennusperinne Ry:n julkaisema Lapin rakennusperintö (Oulu, 1984), Lapin kulttuuriympäristöohjelma Lokio, Jarmo (Rovaniemi, 1996) sekä Museoviraston Rakennushistorian osaston julkaisema Rakennettu kulttuuriympäristö (Helsinki,1993). Osayleiskaava-alueen rakennetun ympäristön kohteet (92 kpl) esitellään asuinalueittain; Martimo, Pekanpää, Poikkilahti, Kainuunkylä, Armassaari, Nuotioranta, Taroniemi, Purasenvaara, Närkki, Aavasaksa, Kuivakangas, Kauliranta, Tengeliö, Aittamaa, Portimo ja Taloniemi. Kohteet on merkitty Kulttuuriympäristön karttaan (liite 20). 24

25 Tornionjoen osayleiskaava 25/131 Martimo 1. Kaski Hirsinen, ulkopuolelta lautavuorattu asuinrakennus, joka on luultavasti tehty 1930-luvulla. Rakennuksen ulkoasu on tyyliltään klassishenkinen. Pekanpää 2. Ylikoski V.1865 rakennetussa rakennuksessa on tehty peruskorjaus v ja säilytetty vanha huonejako. Rakennuksessa on koristeellinen lautavuoraus. Tilan mailta on löytynyt kivikautisia työkaluja. 3. Keskitalo Hirsirunkoinen, lautavuorattu asuinrakennus on vuodelta Talo edustaa perinteistä maaseuturakentamista. 4. Alatalo Hirsinen, lautavuorattu rakennus on noin vuodelta Rakennuksen molemmilla puolilla on kuisti. Pihalla on asuinrakennusta vanhempi navetta. 5. Pekka Hirsinen, lautavuorattu talo on siirretty rannasta v Toinen rakennus on rakennettu v Pihapiiriin kuuluu lisäksi aitta ja sauna valtatien toiselta puolelta. 6. Pieti(Mäkipieti) Pieti on yksi kylän vanhimmista tiloista. Hirsinen, lautavuorattu asuinrakennus kahdella kuistittomalla sisäänkäynnillä on rakennettu v.1859.

26 Tornionjoen osayleiskaava 26/ Mäntylä(Mört) Hirsinen, pystylaudalla vuorattu asuinrakennus, joka on siirretty nykyiselle paikalleen rannasta vuonna Haapaniemi(Nikka) Isokokoinen asuinrakennus on hirsirunkoinen. Ulkovuorauksena on listoituksin jaettu vaakalaudoitus, jonka ala- ja yläosa ovat pystylautaa. 9. Lakkala Hirsinen, kuistiton ja vuoraamaton asuinrakennus on rakennettu 1800-luvun lopulla. 10. Simula Rakennuksessa on listoituksella jaettu pystylautavuoraus. 11. Vanhatalo Hirsinen vuoraamaton asuinrakennus on vuodelta Rakennus sijaitsee maisemallisesti kauniilla paikalla. 12. Kumpula (Kallijärvi) Hirsinen, lautavuorattu asuinrakennus on rakennettu noin vuonna 1900.

27 Tornionjoen osayleiskaava 27/131 Poikkilahti 13. Ala-Lassheikki Rakennus on vaakalautaverhoiltu, peruskorjattu talo, jossa on kauniit ikkunadetaljit. 14. Tyynelä(Poikkilahden koulu) Rakennus on alaosasta pysty- ja yläosasta vaakalaudoitettu, jossa on koristeellinen kuisti, ikkunadetaljit ja pilasterit. 15. Lassheikki(Ranta) Avarassa jokivarren viljelysmaisemassa sijaitseva kartano, johon kuuluu hirsinen asuinrakennus vuodelta Alalauri (Poikkilahti) Hirsinen asuinrakennus on rakennettu noin v Kaksi talouskeskusta, Alalauri ja Lauri muodostavat kokonaisuuden, jossa on runsaasti arvokasta rakennuskantaa. 17. Lauri Laurin hirsinen asuinrakennus on tehty 1700-luvulla ja sitä pidetään seudun vanhimpana käytössä olevana asuinrakennuksena. Sitä on korjattu ja jatkettu vuonna Puranen Asuinrakennus on oletettavasti 1800-luvun puolivälissä rakennettu hirsirunkoinen, lautavuorattu talo.

28 Tornionjoen osayleiskaava 28/131 Kainuunkylä Kainuunkylä on Tornionlaakson keskiaikaisen asutuksen ydinaluetta. Alueella on tehty arkeologisia kaivauksia, jotka osoittivat, että siellä on ollut pysyvää asutusta jo 1060-luvulta lähtien. Kainuunkylän rakennuskanta on perinteistä; vanhimmat asuinrakennukset ovat peräisin 1700-luvulta. Kainuunkylä kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan. 19. Vettenranta (Kannala) Kookkaassa, hirsirunkoisessa rakennuksessa on listoituksella erotettu alaosan pysty- ja yläosan vaakalautavuoraus. Rakennuksessa on pilasterit ja suurikokoinen ikkunoin jaoteltu kuisti. 20. Tynilä Suurehko asuinrakennus, jossa on koristeellinen kuisti. Rakennuksen sanotaan tehdyn 1600-luvun lopulla. 21. Ranta-Maijanen Asuinrakennus lienee pystytetty v Talon ulkolaudoitetussa ja kuistissa on koristeellisia puuleikkauksia. 22. Anunti 23. Alakiviniemi 1800-luvulla rannasta siirretyssä rakennuksessa on pilasterien jakama vaakalautavuoraus ja koristeellinen kuisti. Asuinrakennuksen vieressä on pieni maitohuone.

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

TAPIONKYLÄN OSAYLEISKAAVA

TAPIONKYLÄN OSAYLEISKAAVA Rovaniemen maalaiskunta TAPIONKYLÄN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKESKUS OY 2 ROVANIEMEN MAALAISKUNTA TAPIONKYLÄN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUKSEN

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VATIALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENKKITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.10.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 727 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KYLÄ VATIALA KORTTELIT 1350

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HONKATIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.1.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 768 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA KORTTELIT OSA KORTTELIA 7024

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 20.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 818 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Nattari/002 KORTTELI 1008

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 311-RAK1716 NAANTALIN KAUPUNKI KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 18.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (11) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Torniojoen osayleiskaavan päivitys. Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille. Hyvä asukas tai maanomistaja!

YLITORNION KUNTA. Torniojoen osayleiskaavan päivitys. Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille. Hyvä asukas tai maanomistaja! YLITORNION KUNTA Torniojoen osayleiskaavan päivitys Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ylitornion kunnan Tornionjoen, Tengeliönjoen ja Portimojärven ranta-alueilla

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Seitap Oy 2014 Simo, Merenrannikon yleiskaavan muutos. Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

Seitap Oy 2014 Simo, Merenrannikon yleiskaavan muutos. Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Seitap Oy 2014 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava kaavoittaja

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS 107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)

Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe) Pellon asemakaava Kirkon kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS FCG Finnish Consulting Group Oy Lapinlahden kunta ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 13.3.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I Kuopio Onkiveden

Lisätiedot

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Venesjärven kylän tiloja Liisanniemi 214-423- 3-141 ja Etelärinne 214-423-3-145 koskeva ranta-asemakaava. VENESJÄRVEN MARJAKEITAAN RANTA-ASEMAKAAVA 2 YMPÄRISTÖKESKUS

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 SELOSTUS Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys

Lisätiedot

Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.05.2011 Seitap Oy 2011 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KEITELEJÄRVEN JA KUNNAN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KONNEVEDEN KUNTA KEITELEJÄRVEN JA KUNNAN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KEITELEJÄRVEN JA KUNNAN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 09.07.2009 Sallan kunta Seitap Oy 2009 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE

RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 30.10.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 825 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Riku KORTTELI 4009 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN LUONNOKSEN SELOSTUS

Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN LUONNOKSEN SELOSTUS Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN LUONNOKSEN SELOSTUS 17.02.2014 Seitap Oy 2014 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelien 35-39 ja 153 KL-, RM-, RT- ja YK-alueiden, VL-alueiden sekä katualueen ja yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatun alueen sekä vesialueen (Keselmäjärven

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10. LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 18.3.2008 JOUTSAN KUNTA NIINNIEMEN ASEMAKAAVA Luonnos 18.3.2008 Korttelit 1-7 sekä niihin liittyvät lähivirkistys-, liikenne-, katu- ja vesialueet i 1 TIIVISTELMÄ 2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet

Lisätiedot

POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki

POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki POHJASLAHTI sijaitsee Pirkanmaalla Tarjanneveden rannalla

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599414201601 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA

Lisätiedot

LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428

LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428 LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi Tila: Rantala 1:156, kylä 428 KAAVASELOSTUS Luonnos Helsinki 20.3.2015 Vireille tulo: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ) Hyväksytty

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2)

IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2) IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2) KAAVASELOSTUS 19.12.2016 2 IIN KUNTA IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA,

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot