KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN"

Transkriptio

1 KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HONKATIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 768 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA KORTTELIT OSA KORTTELIA 7024 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Honkatie, Ruutana Jaettava tontti VIREILLETULOSTA ILMOITTAMINEN KAAVAN HYVÄKSYMINEN KAAVAN LAATIJA KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KESKUS

2 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Kaavan muutos on tullut vireille maanomistajan aloitteesta. Tavoitteena on omakotitontin jakaminen kahtia. Valmisteluaineistosta kuultiin osallisia vuoden 2016 alussa. Asemakaavaehdotus oli nähtävillä keväällä ja tuli hyväksyttäväksi huhtikuussa Asemakaava Kaavalla muutetaan ohjeellista tonttijakoa, rakennusaloja ja rakennusoikeutta uuden rakennuspaikan muodostamiseksi. Alueen käyttötarkoitus säilyy ennallaan. Rakennusoikeuden määrä sovitetaan tonttikokoon ja alueen rakennuskantaan. Alueen omaleimainen rakennettu ympäristö voidaan edelleen säilyttää. Uusi rakennuspaikka tulee olevan rakennuksen takapihalle, eikä se vaikuta häiritsevästi Honkatien yhtenäiseen ja arvokkaaseen ympäristökuvaan. 2.3 Asemakaavan toteuttaminen Toteutusvastuu on maanomistajalla. Asemakaavan toteuttaminen voidaan aloittaa kaavan saatua lainvoiman. 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Jaettava tontti Ilmakuva lähialueesta. Muutettava tontti sijaitsee Ruutanassa Lokomon omakotialueella, joka muodostettiin tehdastyöväestöä varten Pohjanmaan radan varteen sotien jälkeisen asutustoiminnan aikana. Luonnonympäristö Alueen ympäristö on puutarhamainen. Maaperä on rakentamiselle sovelias.

3 Rakennettu ympäristö Alue on rakennettu hyvin yhtenäisesti 1950-luvun puolivälissä pääosin ns. AAtaloista, joita valmistettiin Ahlströmin tehtaalla Antti Ahströmin ja Alvar Aallon ideoiden ja suunnitelmien pohjalta. Lokomon alueelle pystytettiin kaikkiaan yli 50 saman sarjan tyyppitaloa. Maanomistus Maa-alue on yksityisen omistama. 3.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Alueella on voimassa 1990-luvun puolivälissä laadittu asemakaava, jossa on ollut tavoitteena alueen alkuperäisen luonteen säilyttäminen ja varovaisen täydennysrakentamisen mahdollistaminen. Jaettava tontti 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Asemakaavan muutoksen tarve juontuu omakotitonttien puutteesta. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Asemakaavan suunnittelu on käynnistetty maanomistajan aloitteesta. 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Osallisia ovat Maanomistajat Alueen asukkaat Kunnan hallintokunnat (rakennusvalvonta, yhdyskuntatekniikka) Kangasalan Vesi-liikelaitos

4 Vireille tulo Vireille tulosta on ilmoitettu valmisteluvaiheen kuulemisen yhteydessä. Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Asemakaavan valmisteluaineistosta kuultiin naapureita ja osallisia viranomaisia tammikuussa Kangasalan Vesi -liikelaitos Ei huomautettavaa. Yhdyskuntatekniikka Toteutus-otsikon alta puuttuu hulevesien käsittelyä koskeva teksti. Rakennusvalvonta Ei huomautettavaa. Kommenttien vaikutus suunnitelmaan: Hulevesiteksti on lisätty selostukseen. Asemakaavaehdotus oli nähtävillä Siitä saatiin seuraavat lausunnot: Rakennustarkastaja, Asemakaavan muutos jakamalla kiinteistö mahdollistaa täydennysrakentamisen alueen toteutuneeseen rakentamistapaan soveltuvalla tavalla kerrosluvun ja kattokulman osalta. Kaavamääräykset noudattavat alueella muutoin olemassa olevaa asemakaavaa. Kaava mahdollistaa olemassa olevien rakennusten säilyttämisen. Muutoin rakennusvalvonnalla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutoksesta. Viranomaisyhteistyö Alueella ei ole sellaisia maakunnallisia tai valtakunnallisia intressejä, joiden takia viranomaisneuvottelu olisi ollut tarpeen. 4.4 Asemakaavan tavoitteet Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Kaavamuutoksen tavoitteena on tontin jakaminen kahtia. Lisäksi tavoitteena on säilyttää alueen arvokas rakennettu ympäristö ja Honkatien ympäristökuva. Prosessin aikana syntyneet tavoitteet 4.5 Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Alustavien vaihtoehtojen kuvaus ja karsinta Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset Asemakaavan suunnittelun aloituspäätös Luonnos nähtävillä asti. Asemakaavaehdotuksen käsittely kaavoituslautakunnassa Asemakaavaehdotus nähtävillä Asemakaavan hyväksyminen kaavoituslautakunnassa ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Mitoitus Kaava mitoitetaan yhdelle uudelle asunnolle. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Uudisrakentamisen sopeutuminen ympäristöön varmistetaan samoilla kaavamääräyksillä kuin alueella nytkin on voimassa.

5 5.3 Aluevaraukset Korttelialueet Tontit ovat omakotitalojen korttelialuetta AO. Tonttien pinta-alat ovat 749 ja 991 m 2. Tonteille merkitään rakennusoikeutta asuinrakennuksille 180 krs-m 2 ja talousrakennuksille 40 m 2. Kerroslukumerkintänä on kummallakin tontilla I u1/ Kaavan vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Kaavan muutoksella ei ole kielteisiä vaikutuksia ympäristöön. Tiivistäminen rakennetulla alueella on yhdyskuntarakenteen kannalta edullista. Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Muutoksella ei ole kielteisiä vaikutuksia luontoon. Ihmisiin kohdistuvat vaikutukset Rakennettuun pihapiiriin sisältyvät kulttuuriarvot voidaan säilyttää, mikä edistää asukkaiden tyytyväisyyttä. Muut vaikutukset Hankkeella on myönteisiä yksityistaloudellisia vaikutuksia. 5.5 Kaavamerkinnät ja määräykset Asemakaavassa säilytetään voimassa olevan kaavan määräykset, jotka tähtäävät rakennuksen sovittamiseen ympäristön arvokkaaseen vanhaan rakennuskantaan.

6 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Havainnekuva uudisrakennuksista. Korttelia suunniteltaessa ja rakennettaessa pitää ottaa huomioon, että katolle ja pihamaalle sekä salaojiin kertyvä vesi on käsiteltävä tontilla. Mikäli sadevedet johdetaan ympäröivään maastoon tontin ulkopuolelle, siihen on hankittava maanomistajan suostumus. Alueella ei ole sadevesiverkostoa. Ennen rakennusluvan myöntämistä rakentajan on esitettävä asemapiirroksin ja poikkileikkauksin tontin hulevesien käsittely. 6.2 Toteuttaminen ja ajoitus Asemakaavan toteuttaminen voidaan aloittaa kaavan saatua lainvoiman. 6.3 Toteutuksen seuranta Toteutuksen yhteydessä seurataan rakentamisen vaikutuksia ympäristökuvaan. KANGASALA Kaavoitusarkkitehti Markku Lahtinen

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 20.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 818 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Nattari/002 KORTTELI 1008

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VATIALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENKKITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.10.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 727 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KYLÄ VATIALA KORTTELIT 1350

Lisätiedot

KARJALANTIE 8. KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (9) Tekninen keskus. 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 823

KARJALANTIE 8. KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (9) Tekninen keskus. 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 823 KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (9) KARJALANTIE 8 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 12.2.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 823 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Kuohunlahti/31 KORTTELI 3012 osa KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MYLLYTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 14.2.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 790 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3127 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS, RAKENTAJANTIE

ASEMAKAAVAN SELOSTUS, RAKENTAJANTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS, RAKENTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 31.7.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 848 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Pikkola/7 KORTTELI 60 osa KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Pikonkankaan omakotialue

Lisätiedot

RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE

RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 30.10.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 825 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Riku KORTTELI 4009 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, EEROLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 798 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 1007 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860 osa ja

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, YLÄVAINIONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 770 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3108

Lisätiedot

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LOUKKAANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 13.9.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 782 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 1112 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, RIIMUKUJA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 24.10.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 794 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LEMETTY/26 KORTTELI 1334 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

PIKKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VAATTURINTIE

PIKKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VAATTURINTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (8) PIKKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VAATTURINTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 21.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 817 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Pikkola/007 KORTTELI 63

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LINTURINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULORASTAANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 4.12.2014 ASEMAKAAVAN NUMERO 751 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELI 618

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, EEROLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 21.11.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 798 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 1007 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HEIKKILÄNTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 15.3.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 772 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KORTTELIT 1302 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAKUJA

SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAKUJA KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAKUJA 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 827 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Lentola KORTTELI 539 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LUOKKIKUJA

LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LUOKKIKUJA KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (8) LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LUOKKIKUJA 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 21.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 819 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Lemetty/26 KORTTELI 1329

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN KESKUS KUOHUNLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUOLAANKUJALLA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN KESKUS KUOHUNLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUOLAANKUJALLA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS KUOHUNLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUOLAANKUJALLA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 26.10.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 807 KAUPUNKI KANGASALA OSA-ALUE KUOHUNLAHTI/31 KORTTELI

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LINTURINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, PIKKUTIKANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 24.1.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 778 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELI 620 OSA

Lisätiedot

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 9.4.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema/18 KORTTELI 5039

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KARKAISIJANKUJA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 28.1.2014 ASEMAKAAVAN NUMERO 617 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA KYLÄ SUORAMAA KORTTELIT

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, JOKIOISTENTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 7.8.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 801 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3104 OSA

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, SURTIKONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 771 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3114 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HALIMAJÄRVENTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 797 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE ASEMA KORTTELIT 5500 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS

KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, AISAKELLONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 21.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 812 KAUPUNKI KANGASALA OSA-ALUE LEMETTY/26 KORTTELI 1335 OSA

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VESANIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, UKINTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 774 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE VESANIEMI/10 KORTTELI 108d OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUOHUNHARJUNTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 21.3.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 789 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3043

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, PITKÄTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 796 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA/19 KORTTELI 7270 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

VAUNUTIE 4. KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (11) Tekninen keskus. 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 835

VAUNUTIE 4. KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (11) Tekninen keskus. 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 835 KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (11) VAUNUTIE 4 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 26.03.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 835 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Lemetty/3 KORTTELI 1236 osa KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Holvastintien

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HALIMAJÄRVENTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 21.11.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 797 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE ASEMA KORTTELIT 5500 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUHMARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HUHMARINTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 5.2.2015 ASEMAKAAVAN NUMERO 752 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE VESANIEMI/10 KORTTELI 120 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet

972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet 1 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 11.12.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 821 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, PITKÄTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 796 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA/19 KORTTELI 7270 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KORTEKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, Kortesuontie 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 800 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENTOLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 30.1.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 795 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA/29 KORTTELI 844 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KUOHUNLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KYYRÖLÄNKUJA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.12.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 788 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KUOHUNLAHTI/31 KORTTELI 3003

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, SAVIKONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 30.1.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 806 KAUPUNKI KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA/19 KORTTELI 7280 OSA

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TÖRMÄTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 810

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TÖRMÄTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 810 KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TÖRMÄTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 21.3.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 810 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA/19 KORTTELIT 7103 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENTOLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 23.8.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 784 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA/29 KORTTELI 852 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860 osa ja

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS, KANNISTONTIE

ASEMAKAAVAN SELOSTUS, KANNISTONTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS, KANNISTONTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 11.12.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 829 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Linturinne/5 KORTTELI 863 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Lentolan alue, Lahdentien

Lisätiedot

VALAMONTIE. KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (11) Tekninen keskus. 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 833

VALAMONTIE. KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (11) Tekninen keskus. 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 833 KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (11) VALAMONTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 19.3.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 833 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Kuohunlahti/31 KORTTELI 3012 osa KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS KUOHUNLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KYYRÖLÄNKUJA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.12.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 788 KAUPUNKI KANGASALA OSA-ALUE KUOHUNLAHTI/31 KORTTELI

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUHMARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HUHMARINTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 30.4.2014 ASEMAKAAVAN NUMERO 741 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE VESANIEMI/10 KORTTELI 119b OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS

KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KAUPUNKI KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, SURTIKONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.3.2015 ASEMAKAAVAN NUMERO 725 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI KYLÄ JOKIOINEN KORTTELIT

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KUOHUNLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KIVENNAVANKUJA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 24.10.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 802 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KUOHUNLAHTI/31 KORTTELI 3006

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENTOLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 23.8.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 784 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA/29 KORTTELI 852 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS PIKKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORPITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 25.8.2015 ASEMAKAAVAN NUMERO 759 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA7 KORTTELIT 400 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VESANIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KIERTOTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 21.3.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 791 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE VESANIEMI/10 KORTTELI 123 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LINKOSUO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.3.2015 ASEMAKAAVAN NUMERO 750 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LEMETTY KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS VESANIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUOVINKUJA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.12.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 787 KAUPUNKI KANGASALA OSA-ALUE VESANIEMI/10 KORTTELIT 117

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA, TEKNINEN

KANGASALAN KUNTA, TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RANTA-KOIVISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ANNALANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.3.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 710 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RANTA-KOIVISTO KYLÄ KORTTELI

Lisätiedot

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, JUNATIE

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, JUNATIE w KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, JUNATIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 23.8.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 779 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS KUOHUNLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KIVENNAVANKUJA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 24.10.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 802 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KUOHUNLAHTI/31 KORTTELI

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA, TEKNINEN

KANGASALAN KUNTA, TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TERVEYSKESKUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 11.12.2012 ASEMAKAAVAN NUMERO 710 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KUOHUNLAHTI KYLÄ KORTTELI 3000,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 831 KORTTELI 802

ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 831 KORTTELI 802 1 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 11.12.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 831 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 802 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI LENTOLAN ALUE Kaava-alueen sijainti VIREILLETULOSTA

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LUKKOLANKATU 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 21.3.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 793 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RIKU/5 KORTTELI 4060 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KANNISTONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 18.3.2014 ASEMAKAAVAN NUMERO 735 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KYLÄ LENTOLA/423 KORTTELI

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25 2 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY

SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY 20.6.2017 KAAVASELOSTUS SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo Sisällysluettelo Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Perustiedot 1.2

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, SEPPÄMESTARINTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 14.4.2015 ASEMAKAAVAN NUMERO 746 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE ASEMA KORTTELI 5051 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Vaiheasemakaava 8. kaupunginosa Länsikangas, korttelit

Rovaniemen kaupunki Vaiheasemakaava 8. kaupunginosa Länsikangas, korttelit Rovaniemen kaupunki Vaiheasemakaava 8. kaupunginosa Länsikangas, korttelit 8215-8235 Kaavaselostus 8.5.2018 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Vaiheasemakaava Rovaniemen kaupunki 8. kaupunginosa

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

7025 sekä siihen liittyvät katu- ja liikennealueet

7025 sekä siihen liittyvät katu- ja liikennealueet ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.2.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 828 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA KORTTELI 7025 sekä siihen liittyvät katu- ja liikennealueet KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL 1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.

Lisätiedot

Suunnittelulaji: Asemakaava, asemakaavan ja tonttijaon muutos Kaavan nimi: Uusmetsäntien päiväkoti Kaavan numero: 1090

Suunnittelulaji: Asemakaava, asemakaavan ja tonttijaon muutos Kaavan nimi: Uusmetsäntien päiväkoti Kaavan numero: 1090 1/11 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1. Tunnistetiedot Kunta: 905 Vaasa Kaupunginosa: 31. Tila: 905-402-17-2 Suunnittelulaji: Asemakaava, asemakaavan ja tonttijaon muutos Kaavan nimi: Uusmetsäntien päiväkoti

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS

KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KORTEKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, Kortesuontie 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 24.10.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 800 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 715

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 715 Kydön asemakaavamuutos, kortteli 715 Kaavaselostus 14.10.2009 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732 Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732 Kaavaselostus 18.10.2011 UUSI KAAVA POISTUVA KAAVA Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HALIMAJÄRVEN LUOTEISEN ALUEEN ASEMAKAAVA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 10.3.2009 ASEMAKAAVAN NUMERO 631 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE ASEMA/18 KYLÄT HERTTUALA, TARPILA

Lisätiedot

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella. asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, AAKKULANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 16.6.2015 ASEMAKAAVAN NUMERO 760 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HARJUNSALO KYLÄ KORTTELIT osa KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS 01:151 / ASEMAKATU 2 / ASEMAKAAVASELOSTUS

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LIUTUNRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KANGASALANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 16.9.2014 ASEMAKAAVAN NUMERO 698 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LIUTTU/1 KYLÄ VATIALA/462 KORTTELI

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 13. KAUPUNGINOSAN VIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, Seppälän paloasema JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus 2 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE 1 PERUS-

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Korttelin 6 asemakaavan muutoksen selostus

MARTTILAN KUNTA. Korttelin 6 asemakaavan muutoksen selostus MARTTILAN KUNTA Korttelin 6 asemakaavan muutoksen selostus 3.9.2009 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Korttelin 6 asemakaavan muutos Marttilan kunta, Marttilan asemakaava-alue, kortteli 6 Selostus

Lisätiedot