Toimintasuunnitelma 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma 2013"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma Tavoitteet Yleiset tavoitteet Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen säännöissä mainittu tavoite. 2. Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua toiminta-alueellaan. Yhdistyksen toimintamuodot ovat: Vapaaehtoisen luonnon- ja ympäristönsuojelutyön edistäminen yhdistyksen toiminta-alueella. Paikallisten ympäristömuutosten seuraaminen. Lausuntojen antaminen yhdistyksen toimialaan liittyvissä asioissa sekä aloitteiden ja esitysten tekeminen viranomaisille ja yhteisöille. Valistaminen, tiedottaminen ja kouluttaminen luonto- ja ympäristöasioissa järjestämällä kokouksia, keskustelutilaisuuksia, kursseja, opastus- ja yleisötilaisuuksia sekä julkaisemalla alaa käsittelevää yleisövalistusta tiedotusvälineissä. Luontoharrastuksen ja -tietämyksen elvyttäminen järjestämällä retkiä ja leirejä luontoon. Luontoon kohdistuvan tutkimuksen edistäminen. Yhteistyö muiden kansalaisjärjestöjen ja ympäristönsuojelun viiteryhmien kanssa Yleisiä tavoitteita palvelevat tavoitteet Alkuperäisluonnon suojelu ja ympäristökasvatus Ympäristökasvatustarkoituksessa on tärkeää, että Oulussa on helposti tavoitettavissa mahdollisimman alkuperäistä luontoa. Monimuotoiset alkuperäisluonnon ympäristöt ovat virkistyksen ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Tavoitteena on suojella uhanalaista luontoa, luontotyyppejä ja lajeja Oulun kaupungin alueella ja mahdollistaa monimuotoisen luonnon kokeminen asukkaiden arkipäivässä, kaikkialla kaupungissa. Sanginjoen kansallispuisto on Oulun seudulla tärkeä ja lähitulevaisuudessa mahdollinen kansallispuistotai yksityinen (Oulun kaupungin) suojeluhanke, joka lisäisi merkittävästi Pohjois-Pohjanmaan rannikkoseudun metsien suojelua Ympäristönsuojelu Kestävän kehityksen ja kestävän yhdyskunnan edistämiseksi on kaavoituksen keinoin edistettävä energiantuotannon ympäristöhaittojen vähentämistä, yhdyskuntarakenteen tiivistämistä, palvelujen ja työpaikkojen oikeaa sijoittelua, henkilöautoliikenteen vähentämistä ja rakentamisen ekotehokkuuden lisäämistä. Oulun energiantuotannon turpeenkäyttöä pitää vähentää huomattavasti lyhyellä aikavälillä ja turpeen käytöstä pitää pyrkiä luopumaan vuoteen 2020 mennessä. Pyrimme toiminnassamme tuomaan esille positiivisia esimerkkejä kestävästä elämäntavasta ja mm. liikkumis- ja kulutusvalinnoista. Seuraamme uuden Oulun yleiskaavan valmisteluprosessia ja kommentoimme kaavan valmistelua vuoden aikana.

2 Koetamme nostaa esille Suomen luonnonsuojeluliiton teeman Kohtuutalous ja luonnonvarojen kestävä käyttö Jäsenmäärän lisääminen Jäsenmäärän kasvaminen lisää mahdollisuuksia vaikuttaa luonnon ja ympäristön tilaan. Pyrimme lisäämään jäsenmäärän nykyisestä 830 jäseneen Aktiivien toimintamahdollisuuksien parantaminen ja aktiivisuuden lisääminen. Pyrimme parantamaan aktiivien toimintamahdollisuuksia, kehittämään yhteisöä sekä lisäämään aktiivitoimijoiden motivaatiota Pyrimme saamaan jäsenet ja retkikerholaiset paremmin osallisiksi toimintaan sekä parantamaan yhdistyksemme kontaktipintaa ja sen käyttö jäsenten ja retkikerholaisten avulla. Toiminta Keskustelut Uuden Oulun liitoskuntien luonnonsuojeluyhdistysten kanssa Uuden Oulun syntyessä 2013 Kiimingin, Kempeleen-Oulunsalon ja Yli-Iin luonnonsuojeluyhdistykset joutuvat arvioimaan joko liittymistä Oulun luonnonsuojeluyhdistykseen tai yhdistyksen itsenäisenä säilymiseen. Keskustelemme järjestörakenteesta Oulun seudun luonnonsuojeluyhdistysten ja piiriyhdistyksen kanssa. Retkikerhon toiminta Retkikerho pyrkii lisäämään kiinnostusta luontoon ja luontoharrastukseen. Retkikerho koettaa avata oululaisille mahdollisuuksia luonnon kokemiseen ja luonnon ja hyvinvoivan elinympäristön tärkeyden oivaltamiseen. Kun monimuotoinen luonto ja terveellinen ympäristö ovat ihmisille tärkeitä, niistä halutaan pitää huolta ja niitä halutaan suojella. Retkikerho on vuodesta 2004 lähtien tarjonnut oululaisille luontoretkiä. Kaikille avoimessa Retkikerhossa on noin 500 jäsentä. Retkikerhon jäsenen ei tarvitse olla Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen jäsen. Retkikerho tekee retkiä etupäässä lähiluontoon, mutta myös kauemmas, ulkomaillekin. Usein toistuva kosketus omaan arkipäivän luontoon, lähiluontoon, antaa mahdollisuuden luontosuhteen syventymiseen. Tämän vuoksi lähiluonto ja retket lähiluontoon ovat Retkikerhon tavoitteiden kannalta tärkeitä. Pyrimme kehittämään Retkikerhon toimintaa tarjoamalla uusia jäseniä houkuttelevia retkiä ja harrastepiirejä. Pyrimme myös lisäämään Retkikerhon jäsenmäärää markkinointia ja mainontaa sekä jäsenviestintää kehittämällä. Retkikerhon ohjelma suunnitellaan puolivuosittain. Nykyinen ohjelma löytyy Retkikerhon kotisivuilta Retkikerhon puutyöpiiri jatkaa varainhankintaa mm. valmistamalla linnunpönttöjä myyntiin. Koetamme saada retkikerholaiset viestimään OLSYn tavoitteista ja luonnonsuojelusta ja pyrimme kontaktipintaa käyttämällä lisäämän Retkikerhon ja yhdistyksen jäsenmäärää.

3 Oulun energian käytön seuranta Seuraamme Oulun kaupungin ilmasto- ja energiastrategian toteutumista. Koetamme saada oululaiset seuraamaan yhdyskunnan ja oman kotitalouden ja työpaikkojen energiankulutusta ja etsimään keinoja energiankulutuksen pienenentämiseksi. Edistämme toimenpiteitä turpeen energiakäytöstä luopumiseksi. Turpeenkäytöllä on haitallisia vaikutuksia alkuperäiseen suo- ja vesiluontoon sekä huomattava kasvihuonevaikutus. Perustamme energiankäytön seurantajärjestelmän internettiin ja julkisiin tiloihin. Yhteistyötahoina ovat mahdollisesti Oulun kaupunki ja muita yhteisöjä. Polkupyöräilyn edistäminen Oulu on tunnettu pyöräilykaupunki. Oulussa järjestettiin mm. kansainvälinen pyöräilykongressi Vaikka paljon on pyöräilyn hyväksi kaupungissa tehty, sen suosiota ja käyttöedellytyksiä voidaan edelleen kehittää. Pyöräilyn edistäminen palvelee myös OLSYn ympäristönsuojelu- ja kestävä yhdyskuntatavoitteita, pyöräily on lähes päästötön liikkumismuoto. Tuomme esille pyöräilyn mahdollisuuksia yksityisautoilun ja tästä johtuvien päästöjen kasvun hillitsemiseksi. Pohdimme ja esitämme parannuksia polkupyörän käytön lisäämiseksi työ-, koulu-, harrastus-, ostos- ja vapaa-ajan matkoilla. Teemme ehdotuksia mm. pyöräilyverkoston kehittämiseksi ja pyöräpysäköinnin helpottamiseksi. Toimintamuotoina ovat myös pyöräilijöiden neuvominen ja opastaminen pyöränhuollossa, varusteissa ja muissa oman polkupyörän käytön mukavuutta ja helppoutta lisäävissä asioissa. Hanhiretki ja Joutsenretki Tarjota jäsenille opastettu luontoretki ja saada uusia luontoharrastajia ja mahdollisia jäseniä. Perinteiset kevään ja syksyn bussiretket järjestetään huhti- ja lokakuussa. Löydä luonnollinen harrastus Auttaa ja innostaa lapsia ja perheitä löytämään harrastus luonnosta. Lasten ja perheiden luontoharrastustapahtuma Löydä luonnollinen harrastus järjestetään jo 14. kerran, tänä vuonna poikkeuksellisesti Hietasaaressa seurakuntien leirikeskuksessa Hupisaarten puiston uusimisen takia. Mukana on oululaisia luontoharrastus- sekä lasten- ja nuorten järjestöjä, mm. OLSY, Animalia, Luonto-Liitto, ESY, Partiopiiri, 4H, PPLY. Luontokerhot Synnyttää kiinnostus luontoon sekä mahdollistaa hyvinvoivan luonnon merkityksen ymmärtäminen ihmisen ja eliöiden hyvinvoinnille ja elämän jatkuvuudelle. Aloittaa läpi elämän jatkuva matka luontoon. Luontokerhoissa lapset kokevat ja harrastavat luontoa. Myös lasten vanhemmat voivat olla mukana luontokerhossa. Oulussa toimii kaksi OLSYn luontokerhoa, Myllyoja, Herukka. Pyrimme perustamaan kaksi uutta luontokerhoa.

4 Luontopisteet Luontopistetoiminnan tavoitteena on lisätä asukkaiden lähiluonnon tuntemusta ja edistää luontosuhteen kehittymistä. Työskentelemme yhdessä koulujen ja päiväkotien kanssa Luontopisteiden lähiluonnon ja kotiseudun ottamiseksi koulujen kotiseutu- ja ympäristöopetukseen. Pystytetään kaksi uutta luontopistettä yhteistyössä koulujen kanssa. Luontopisteen ja luontokerhossa tutuiksi tulevien retkikohteiden kautta lapsille ja aikuisille tulee mahdolliseksi kiinnittyä ja kiintyä ympäristöönsä uudella tavalla, oppia tuntemaan asuinalueensa luonnon erityispiirteet ja rakentaa sukupolvien yli kantavaa identiteettiä. Samalla opitaan pitämään ympäristöstä huolta. Luontopiste-kotisivuilta Luontopisteessä voit tallentaa kokemuksesi, tehdä elämän ja mielenmaiseman muistikirjaa ja seurata ympäristön muuttumista. Luontopiste-kotisivuilla opit luontoa. Valokuvaa, kirjoita, äänitä, videoi. Lisää omat kokemuksesi, jaa ne muiden kanssa ja saat enemmän. Voit vapaasti muokata ja tulostaa näiden sivujen materiaalia omaan käyttöösi. Luonnonhoito Pyrimme entistämään ja parantamaan luontoympäristöjä sekä lisäämään kasvien ja eläinten elinmahdollisuuksia perinnemaisemia ja kulttuuribiotooppeja hoitamalla. Monet ihmisen muokkaamissa elinympäristöissä viihtyneet eliölajit ovat uhanalaistuneet elinympäristöjen muuttumisen vuoksi. Merkittävä osa aikaisemmilta sukupolvilta perinnöksi saamaamme kulttuuriluontoa ja -maisemia uhkaa hävitä ilman hoitoa. Niitämme, haravoimme ja raivaamme kasveille ja eläimille elintilaa sekä entistämme luontoa ihmisten iloksi. Luonnonhoitoa kesäkuusta syyskuuhun Hietasaaren hoitoniityillä ja Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin luonnonhoitokohteissa, mm. Kiimingin Haaraojan niityllä. Viheralueiden hoidon suunnitteluun osallistuminen Pyrimme antamaan oululaisille mahdollisuuden monimuotoisen ja mahdollisimman alkuperäisen luonnon kokemiseen lähiympäristössään. Luontosuhde, luonnon tervehdyttävä vaikutus on tulossa yhä tärkeämmäksi ja asiaa tutkitaan paljon. Kun lähiluonto on tärkeää, sen hyvinvoinnista halutaan myös huolehtia. Olemme mukana Oulun kaupungin viheralueiden hoidon ja käytön suunnittelussa, kaupungin eri asiaan liittyvien tahojen kanssa. Toteutamme yhdessä kaupungin kanssa kahdessa pilottikohteessa lähiluonnon asukasarvioinnin. Lähiluonnon esittely kaupunkilaisille - Retkikerhon retket, kauneimmat luontoalueet -kilpailu, luontopisteet, luontoaarreretket ym. tukevat pyrkimyksiämme mahdollisimman alkuperäisen ja vähän käsitellyn, monimuotoisen kaupunkiluonnon lisäämiseksi Oulussa. Myös päättäjille olisi hyvä esitellä vaihtoehtoisia näkemyksiä hoitaa kaupunkiluontoa.

5 Koetamme saada asukkaat mukaan puistometsien hoitosuunnitelmien kommentointiin. METSO-toiminta Lisätä suojellun metsän alaa Oulun seudulla. Lapin eteläpuolisessa Suomessa metsiä on suojeltu vain alle 2 %. Valtion rahoittamalla METSOmetsiensuojeluohjelmalla pyritään lisäämään metsien suojelua ja pysäyttämään metsäluontotyyppien ja eliölajien väheneminen, tavoitteena monimuotoisuuden lisääminen. Vuoteen 2016 ulottuvan METSOsuojeluohjelman varoista maksetaan metsänomistajalle metsän luovuttamisesta suojeluun joko väliaikaisesti tai lopullisesti. Etsimme METSO-ohjelmaan soveltuvia suojelukohteita Oulun seudun metsistä. Kartoitamme ja opimme luontoa ja retkeilyä pienissä ryhmissä. Aikaisempi luontotuntemus ei ole tarpeen, mutta METSO-ryhmissä toimiminen antaa mahdollisuuden oppia luontoa osallistujia kiinnostavalla tavalla. METSO-toiminnan avulla edistetään löytyneiden arvokkaiden metsäkohteiden suojelua kertomalla suojelumahdollisuudesta metsänomistajille. Sanginjoen metsiensuojelutoiminta Metsätaloushakkuiden lopettaminen Sanginjoen ulkometsässä ja alueen varaaminen suojeluun ja virkistykseen. Alueen lakisääteinen suojelu ja pitkällä aikavälillä jopa kansallispuisto OLSY on yhdessä muiden ympäristöjärjestöjen kanssa kampanjoinut Sanginjoen ulkometsän suojelemiseksi jo vuodesta Suojelua selvitettiin usean vuoden ajan ja hakkuut olivat jäissä vuoden 2011 loppuun. Alkuvuodesta 2012 alueella kuitenkin harvennettiin metsiä, mikä aikaansai näkyvät mielenilmaukset. Sanginjoen metsäasiaa valmistelemaan nimettiin virkamiestyöryhmä, joka linjaa alueen käyttöä kevään 2013 aikana. Suojelun ajamista jatketaan ja vaikutetaan kuntapäättäjiin mm. kertomalla eri puolueiden väelle suojeluhankkeesta. Kannustetaan myös muita yhteisöjä ottamaan kantaa Sanginjoen metsien suojelun puolesta. Suomen luonnonsuojeluliiton tapahtumiin osallistuminen (Suomen luonnonsuojeluliiton vuoden laji on taimen) Suomen luonnonsuojeluliiton vuoden teemana on Kohtuutalous ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Teemaa pidetään esillä OLSYn toiminnassa mm. energiaseurannan kautta. Piirit ovat valinneet vuoden teemalajit. Pohjois-Pohjanmaalla lajit ovat suovalkku ja suokukko. Näiden uhanalaisten suolajien avulla voidaan kiinnittää huomio suoluonnon suojeluun. - Luonnonkukkien päivä Big Jump -tapahtuma 8.7. Hiljan päivä Osallistuminen Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin (PPLSP)ja Suomen luonnonsuojeluliiton toimintaan. OLSY osallistuu PPLSPn toimintaan hallituksessa ja työvaliokunnassa. OLSYn aktiivit osallistuvat luonnonsuojeluliiton Syyspäiville.

6 Viestinnän ja markkinoinnin kehittäminen Viestintä on mukana kaikessa, mitä teemme. Luonnonsuojelu suurimmaksi osaksi on vaikuttamista ihmisiin ja ihmisiin vaikutetaan viestein, keskusteluin, kirjoituksin, esiintymisillä, esittelyillä yms., joissa kaikissa tietoisesti muokatuilla viesteillä voidaan saada aikaan merkittävästi parempaa vaikuttamista kuin ilman. Kehitämme nettisivuja ja nettiviestintää, johon käytössämme on yhden tukityöllistetyn henkilön työpanos. Ajankohtaisia reportaaseja ja juttuja luonnosta ja ympäristöstä. Lisäämme Info-pisteitä. Kirjoitamme mielipiteitä lehtiin. Kokoamme ja kuvaamme valokuvanäyttelyn Ovenpieliluonto-kampanjasta. Jäsenhuolto- ja hankinta Jatkamme kummitoimintaa. Tarjoamme jäsenille retkiä ja muita etuja, mikäli mahdollista. Kampanjat 1. Ovenpielestä luontoon ovenpieliluonto-kampanja Ovenpieliluonto on lähiluontoakin lähempänä. Luonto alkaa ulko-ovenpielestä. Esittelemme oululaisille Uuden Oulun luonnon ja viemme oululaiset löytöretkelle etsimään oululaisen identiteetin juuria luonnosta. Viemme oululaisia retkille ja kutsumme heitä luontotapahtumiin. Keräämme oululaisten näkemykset kirjoituksia, valokuvia ovenpieliluonnosta tapahtumaa varten perustettavalle nettisivustolle. Tapahtumien kootaan kasvukauden pääteeman alle. Kesäkuun alun Löydä luonnollinen harrastus -tapahtumasta kesäkauden kasviretkien kautta alkusyksyn satokauteen sekä loppusyksyn ja syystalven luonnon lepokauteen. 1. Avaamme Ovenpieliluonto-kotisivut, joille tapahtumat kootaan ja arkistoidaan havainnointia Oulusta erilaista oululaista luontoon liittyvää havainto ja toimintaa. "Koe luonto heti, kun avaat kotiovesi" oululaista luontovisakysymystä yksi joka toinen päivä; 180/6 kk. 4. Kotiseututietämyksen kisoja netissä sekä omissa ja muiden järjestämissä tapahtumissa eri kaupunginosissa. 5. Teemme koulujen ja oppilaitosten kanssa kotiseutututkimuksia ja retkiä lähi- ja kulttuuriluontoon. Valmistamme 1-3 -luokkalaisille suunnatun kotiseutu-/ovenpieliluonnon tutustumispaketin. Työskentelyn välineitä ovat Luontopisteet, opastetut retket ja Internet-työkalut: Ovenpieliluonto- ja Luontopiste -kotisivut. 6. Löydä luonnollinen harrastus tapahtuma: oululaisten luonto-, lasten- ja nuorten järjestöjen yhteinen tapahtuma pääjärjestäjä Oulun luonnonsuojeluyhdistys 7. Retkisarja uuden Oulun alueella

7 2. Pohjavesihankkeen vastainen kampanja OLSY on mukana pohjavesihanketta vastustavassa Vesivaara-kansalaisliikkeessä Vaikutetaan Oulun kaupungin vesihuoltostrategiaan ja pyritään saamaan Viinivaaran pohjaveden varaan tukeutuva järjestelmä pois strategiasta. Jotta kampanjalla päästään tavoitteeseen, sillä täytyy olla oikea ajoitus - hankkeen suunnittelu ja päätöksenteko - ja sen täytyy saada riittävän suuri julkisuus ja kannatus. Oululaisten (Oulun kaupungin) hanke, jossa ei vielä poliittisesti lukkiutuneita kantoja. Hanke nojaa vanhentuneeseen yleiseen mielipiteeseen - Oulun vesi oli huonoa luvuilla, minkä vuoksi mm. eri puolelle Oulua rakennettiin pohjavesiposteja. Nykyään Oulun talousvesi on kaikilta ominaisuuksiltaan erinomaista. Toinen pääargumentti, jolla Oulun Vesi vetoaa niin päättäjiin kuin yleiseen mielipiteeseenkin, on kriisiajan valmiuden nostaminen. Oulujoen veden saastuessa Oululla olisi käytettävissä jopa 70 km päästä tuotua puhdasta pohjavettä. Sadat miljoonat eurooppalaiset eivät voi kuvitellakaan tällaisesta kriisivalmiudesta, johon maailmanmitassakin vain ani harvoilla asutuskeskuksilla on mahdollisuus. 3. Kansallinen kaupunkipuisto Ouluun -kampanja Kansallinen kaupunkipuisto turvaa oululaisuuden arvokkaan perinnön säilymisen. Kansallinen kaupunkipuisto Oulussa avaa ja auttaa säilyttämään oululaisuuden tarinan, jota haluamme kertoa nyt ja tulevaisuudessa. Kansallisen kaupunkipuiston avulla me voimme siirtää tuleville sukupolville monimuotoisen luonto- ja kulttuuriympäristön. Keräämme kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi Oulujoen suistoon allekirjoittajia aloitteeseen, joka luovutetaan Oulun kaupungin päättäjille. Kampanjoimme Ovenpielestä luontoon -kampanjassa myös kansallisen kaupunkipuiston puolesta. Retkikerho rakennus- ja luontokulttuuriryhmä kartoittaa aiotun kaupunkipuiston aluetta. Järjestämme luonto- ja kulttuuriaiheisia yleisökävelyjä ja muita tilaisuuksia oululaisille Pikisaareen, Hietasaareen ja muualle jokisuistoon kansallisen kaupunkipuistoasian edistämiseksi. Keräämme yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen nimiä aloitteeseen kaduilla, yleisötilaisuuksissa jne.

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 1. Tavoitteet 1. 1. Yleiset tavoitteet Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen säännöissä mainittu tavoite. 2. Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luonnon-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 1. Tavoitteet 1. 1. Yleiset tavoitteet Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen säännöissä mainittu tavoite. 2. Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luonnon-

Lisätiedot

Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelman periaatteet Vuoden 2015 toimintasuunnitelma on laadittu väljäksi. Toimintavuoden aikana yhdistyksen toiminnaksi ehdotetut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 1. Tavoitteet 1.1. Yleiset tavoitteet 1.2. Eritellyt tavoitteet 2. Keinot 3. Kampanjat 4. Voimavarat 5. Seuranta 6. Lisäykset 1. Tavoitteet 1. 1. Yleiset tavoitteet 1.1.1. Oulun

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2010 Toimintakertomus 2010 Vuosi 2010 oli Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen, OLSY, 34. toimintavuosi. Tavoitteet OLSY säännöt 2. - Tarkoitus ja toimintamuodot: Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luonnon- ja

Lisätiedot

Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa

Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa Virpi Sahi Suomen luonnonsuojeluliitto ry Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa Hösmärinpuiston päiväkotilaisia mörriretkellä. Kuva: Virpi Sahi. Luonto lisää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Turun luonnonsuojeluyhdistys ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Turun luonnonsuojeluyhdistys ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Turun luonnonsuojeluyhdistys ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Toiminnan lyhyt kuvaus Turun luonnonsuojeluyhdistys ry:n toiminta keskittyy turkulaisen kaupunkiluonnon suojeluun sekä jäsenten ja muiden

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020. Tiivistelmä

KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020. Tiivistelmä ympäristöystävällinen KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Tiivistelmä KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Ympäristöohjelman vuoteen 2020 ulottuvat tavoitteet toteuttamalla vähennetään

Lisätiedot

METSÄSUHTEIDEN KENTTÄ. FM Reetta Karhunkorva, Lusto & MMM Sirpa Kärkkäinen, SMY & dos. Leena Paaskoski, Lusto 2017

METSÄSUHTEIDEN KENTTÄ. FM Reetta Karhunkorva, Lusto & MMM Sirpa Kärkkäinen, SMY & dos. Leena Paaskoski, Lusto 2017 METSÄSUHTEIDEN KENTTÄ FM Reetta Karhunkorva, Lusto & MMM Sirpa Kärkkäinen, SMY & dos. Leena Paaskoski, Lusto 2017 METSÄSUHTEIDEN KENTTÄ I METSÄSUHDE KOHTEEN JA SUHTEEN NÄKÖKULMASTA Metsäsuhde on yksilön,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET MARTTATOIMINTA 2020 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET TEEMME ARJEN TEKOJA HUOMISTA VARTEN Huominen arki rakentuu tämän päivän teoista. Tiedostamme maapallon rajat ja kohtuullisen kulutuksen välttämättömyyden.

Lisätiedot

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Biologinen tieto ja ymmärrys 7 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja tunnistamaan

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Miten ympäristöministeriö ja METSO-ohjelma edistävät kuntametsien suojelua?

Miten ympäristöministeriö ja METSO-ohjelma edistävät kuntametsien suojelua? Miten ympäristöministeriö ja METSO-ohjelma edistävät kuntametsien suojelua? Harri Karjalainen Neuvotteleva virkamies 13.4.2011 Helsinki Harri Karjalainen, Ympäristöministeriö, Kuntametsät asukkaiden ja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010 Mitkä olivat tavoitteemme, mitä teimme ja kuinka hyvin saavutimme tavoitteet?

Toimintakertomus 2010 Mitkä olivat tavoitteemme, mitä teimme ja kuinka hyvin saavutimme tavoitteet? Toimintakertomus 2010 Mitkä olivat tavoitteemme, mitä teimme ja kuinka hyvin saavutimme tavoitteet? Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2010. Vuosi 2010 oli Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen

Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen Soveltavan liikunnan seutufoorumi 29.11.2016 Joel Erkkonen Erikoissuunnittelija Luontopalvelut Kuva: Juha Kalaoja Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2019

Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2019 Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2019 Yhdistys edistää toiminnallaan luonnon- ja ympäristönsuojelua Oulussa ja pyrkii vahvistamaan kaupunkilaisten luontosuhdetta ja ympäristötuntemusta.

Lisätiedot

Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta

Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta Suojelukoordinaattori Hannele Ahponen Kuulemis- ja neuvottelutilaisuus vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Tuusula, 12.10.2012 Alkavalla vesienhoitokaudella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Elossa - luonto ja elävä perintö. Helsinki Suojeleva harrastus - luonnontieteellinen sivistys, yhteisöt, elämäntapa ja ympäristö

Elossa - luonto ja elävä perintö. Helsinki Suojeleva harrastus - luonnontieteellinen sivistys, yhteisöt, elämäntapa ja ympäristö Elossa - luonto ja elävä perintö. Helsinki 9.11 2016 Suojeleva harrastus - luonnontieteellinen sivistys, yhteisöt, elämäntapa ja ympäristö Ilona Hankonen ilona.hankonen@eurajokinetti.fi Mistä on kyse?

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2014. Vuosi 2015 oli Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen, OLSY, 39. toimintavuosi. Tavoitteet OLSY säännöt 2. - Tarkoitus ja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Toimintakertomus 2011 Vuosi 2011 oli Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen, OLSY, 35. toimintavuosi. Tavoitteet OLSY säännöt 2. - Tarkoitus ja toimintamuodot: Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luonnon- ja

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan

Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 1 Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 2 Nykytilanne Suomalaisten työikäisten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt,

Lisätiedot

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua tieteen ja taiteen keinoin Esite 2015. Painettu 1000 kpl kierrätyspaperille. Tekstit: Tarja Ketola. Taitto: Milla Aalto. Kuvat:

Lisätiedot

Luontotyypit kesäreittien varrella Levin kesäreittiverkoston analyysin tulokset

Luontotyypit kesäreittien varrella Levin kesäreittiverkoston analyysin tulokset Luontotyypit kesäreittien varrella Levin kesäreittiverkoston analyysin tulokset Marja Uusitalo Esa Huhta Vesa Nivala Yritystyöpaja 14.1.2016 Levi Tutkimuksen tausta 2 Teppo Tutkija 28.1.2016 Luonto- ja

Lisätiedot

Nuori? Lhbtiq*? Innokas?

Nuori? Lhbtiq*? Innokas? Nuori? Lhbtiq*? Innokas? *) Lhbtiq lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen tai queer Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa! Viime syksynä suomalaisille lhbtiq-nuorille vakuutettiin,

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

LAHDEN PERUSOPETUKSEN KEKE-VUOSIKELLO

LAHDEN PERUSOPETUKSEN KEKE-VUOSIKELLO -iden ja muiden LSYP:n yhteistyötahojen jouluglögit JOULU aineettomat joululahjat TAMMI HELMI 2.2. Muistetaan toinen toista; Vihreä lippu-päivä SEURAA TARJOTTAVAA KOULUTUSTA (TSEKKAA EMAIL) JA TUTUSTU

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA 2008-2010 TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA hanke Miksi? OPS:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen Yhteyksien luominen koulujen ja Turun alueen luonto- ja kestävän kehityksen

Lisätiedot

Terveysmetsä luonto hyvinvoinnin edistäjinä

Terveysmetsä luonto hyvinvoinnin edistäjinä Terveysmetsä luonto hyvinvoinnin edistäjinä Janne Laitinen, biologi, KeHO/ JAMK Tiina Savolainen, yhteisöpedagogiopiskelija, HUMAK, KSSHP/ Meijän Polku SYKE (2008). Ympäristön tila ja suojelu Suomessa

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys ry:n toimintasuunnitelma vuodelle

Toimintasuunnitelma. Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Toimintasuunnitelma Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017. 15.2.2017 Pyrimme edistämään luonnon ja ympäristönsuojelua Oulussa sekä vahvistamaan kaupunkilaisten

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla

Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla MMM Maria Suomela, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Green Care-toiminnasta terveyttä, hyvinvointia

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Ympäristöasioiden viisi kehityspolkua vuoteen 2030

Ympäristöasioiden viisi kehityspolkua vuoteen 2030 Ympäristöasioiden viisi kehityspolkua vuoteen 2030 Luonnos kehityspoluista, taustana nykyinen ympäristöohjelma Varsinais-Suomen ELY-keskus / Kirsi Kärpijoki Ympäristöohjelman lisäarvo 1/2 Valtakunnallisia

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Ympäristöoikeudenmukaisuus ja kaupunkiluonto - lähiluonnon terveys ja hyvinvointivaikutukset

Ympäristöoikeudenmukaisuus ja kaupunkiluonto - lähiluonnon terveys ja hyvinvointivaikutukset Ympäristöoikeudenmukaisuus ja kaupunkiluonto - lähiluonnon terveys ja hyvinvointivaikutukset Riikka Paloniemi Aino Rekola, Maija Tiitu Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin! 15.5.2017 Erilaiset monimuotoiset

Lisätiedot

Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos

Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos KUNTAMETSO -KYSELYN TULOKSIA Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos Kaikkiin METSO kuntiin kysely, jossa kartoitettiin: 1. Metsien monimuotoisuuden turvaamista kuntien virkistys- ja ulkoilumetsissä

Lisätiedot

Ruoveden kuntastrategia 2021

Ruoveden kuntastrategia 2021 Ruoveden kuntastrategia 2021 Toiminnan ja tulosten parantaminen Monikäyttöinen toimintaympäristö Mahdollistava maankäyttö Luonto- ja kulttuurimatkailu Yrittäjät HYVÄN ARJEN ELÄMÄ VIIHTYISÄ RUOVESI! Osaava

Lisätiedot

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 A. Oulunkylä - asuinalueen toiminnallisuus, viihtyvyys ja yhteisöllisyys Tavoitteet * Oulunkylä säilyy ja kehittyy toiminnallisena, palvelevana, viihtyisänä

Lisätiedot

Aloite Juhannuskukkulan kallioketojen suojelusta

Aloite Juhannuskukkulan kallioketojen suojelusta Turun luonnonsuojeluyhdistys ry 7.12.2014 Martinkatu 5, 20810 TURKU Pj. Riikka Armanto Puh. 050-5265399 Email: riikka.armanto@gmail.com http://www.sll.fi/varsinais-suomi/turku Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Tervetuloa! Luonto-Liiton pikaesittely Ympäristöetsivätoiminnan esittely Tutustumme kirjaan: Mystisen liskon etsijät - luontotehtäviä

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 Toimintakertomus 2009 Vuosi 2009 oli Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen 33. toimintavuosi. Jäsenmäärä oli vuoden alussa 844. Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen tavoitteet 2009 OLSYn yleiset tavoitteet edistää

Lisätiedot

Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen

Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen ZIG KOCH / WWF BENNY ANG / FLICKR WWF:n tavoitteet vuoteen 2020 Luonnon monimuotoisuus ei heikkene 2020 jälkeen Ekologinen jalanjälki ei kasva 2020 jälkeen

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Rudus LUMO-ohjelma. Lauri Kivekäs 27.10.2015

Rudus LUMO-ohjelma. Lauri Kivekäs 27.10.2015 Rudus LUMO-ohjelma Lauri Kivekäs 27.10.2015 Rudus Oy Historia ulottuu Suomessa yli 110 vuoden taakse. Kiviainestoiminta aloitettiin 1931 ja valmisbetonitoiminta 1958. Liiketoiminnot: Valmisbetoni Betonituotteet

Lisätiedot

OLSY säännöt 2. Tarkoitus ja toimintamuodot: Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua toiminta-alueellaan.

OLSY säännöt 2. Tarkoitus ja toimintamuodot: Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua toiminta-alueellaan. Oulun luonnonsuojeluyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 Vuosi 2016 oli Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen 41. toimintavuosi. Yhdistyksen hallituksen muodostivat Esa Aalto (pj.), Kalle Hellström (varapj.), Iita

Lisätiedot

Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle?

Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle? Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle? Varkaus 14.1.2015 Reeta Rönkkö Ympäristöluotsi mikä se on? Ympäristöluotsit ovat ympäristöasioista ja ympäristösuhteesta monipuolisesti kiinnostuneita

Lisätiedot

Turun luonnonsuojeluyhdistys ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Turun luonnonsuojeluyhdistys ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Turun luonnonsuojeluyhdistys ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toiminnan lyhyt kuvaus Turun luonnonsuojeluyhdistys ry: n toiminta keskittyy luonnon, ympäristön, ja maisemansuojeluun Turun alueella.

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen onnistuu

Täydennysrakentaminen onnistuu Täydennysrakentaminen onnistuu Ohjaavan viranomaisen näkemyksiä täsmäiskuihin Alueidenkäyttöpäällikkö Brita Dahlqvist-Solin/Uudenmaan ELY-keskus Näkemykset perustuvat ELY:n rooliin ELY-keskusten tehtävä

Lisätiedot

Lataa Lumoava Helsinki. Lataa

Lataa Lumoava Helsinki. Lataa Lataa Lumoava Helsinki Lataa ISBN: 9789513771805 Sivumäärä: 248 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.56 Mb Tiedätkö, missä harmaahaikarat pesivät? Entä mistä löydät harvinaisen vanhat hiidenkirnut, Aarnipadan

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

SUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA. Tule osallistumaan!

SUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA. Tule osallistumaan! SUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA Tule osallistumaan! MIKSI TARVITAAN HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA? Suomenlinna on yksi Unescon noin tuhannesta maailmanperintökohteesta. Unesco edellyttää kohteilta

Lisätiedot

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia STRATEGIA 2020 Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia 1 Sisällysluettelo Visio s. 3 Edistämme kaupunkilaisten hyvinvointia kulttuurikosketuksilla Viemme kulttuuria ja taidetta keskelle kaupunkilaisten

Lisätiedot

Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle?

Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle? Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle? Savonranta ja Punkaharju 27. 28.9.2016 Reeta Rönkkö 27. ja 28.9.2016 sisältö - johdatus ympäristöluotsaukseen Ympäristöluotsi, mikä se on? Ympäristöluotsitoiminnan

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala Virt@3

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala Virt@3 KAISLIKKOKANSAA Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti Marja Junnikkala Virt@3 Kuvaraportin SISÄLLYS Projektin lähtökohtia ja suunnittelun vaiheita Projektin tavoitteet Laajalahden

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

- käsikirja koulujen ja päiväkotien lähimetsien käyttöön ja turvaamiseen

- käsikirja koulujen ja päiväkotien lähimetsien käyttöön ja turvaamiseen 27.8.2014 Koulumetsäopas - käsikirja koulujen ja päiväkotien lähimetsien käyttöön ja turvaamiseen Koulumetsä on koulua tai päiväkotia lähellä oleva pysyvä metsäluontokohde, joka sopii lasten ja nuorten

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja SenioriOsaaja.fi Teknologian ja sähköisten palvelujen käytön valmennusmalli ikäihmisille Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Sosiaali- ja

Lisätiedot

Virtaa vapaaehtoistoimintaan

Virtaa vapaaehtoistoimintaan Virtaa vapaaehtoistoimintaan Miten tehdä yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa tunnetummaksi ja kiinnostavammaksi? Miten kertoa toiminnasta, niin, että siihen innostuisi mukaan uusia henkilöitä? Heli Laurikainen

Lisätiedot

Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP

Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP 6.2.2015 LIITE SLL:n lausuntoon METI- työryhmän esitykseen koskien suojelualuetilaistoinnin uudistamista Suomen luonnonsuojeluliiton näkemykset on kirjattu taulukkoon pinkillä seuraavasti: S=ongelma suojelussa,

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa?

I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa? I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa? 1.Liikenne 3a 15 42 % 2. Melu 5 3.lmansaasteet ja/tai hajut 1 24 67 % 4. Likaiset kadut 7 19 % 5. Julkisten rakennusten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS SUOMUSSALMEN KUNTA (777) KIRKONKYLÄ (406) SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019 Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Luonnos 1/2019 Teema 1: Tiedonkulku Tavoite Toimenpiteet Asukkaat tietävät, mitä Oulussa tapahtuu ja mitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

HePon jäsenkysely 2015

HePon jäsenkysely 2015 HePon jäsenkysely 2015 Syyskokous 21.11.2015 Petteri Nisula petteri.nisula@hepo.fi 0400 957 014 Tavoitteet kehittää HePoa suuntaan, joka tarjoaa halukkaille mahdollisuuksia osallistua tekemiseen selvittää

Lisätiedot

Arla ja Luomu. Nnenna Liljeroos

Arla ja Luomu. Nnenna Liljeroos Arla ja Luomu Nnenna Liljeroos 24-11-2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla ravitsevia ja turvallisia

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Kestävän matkailun periaatteet apuna matkailun edistämisessä Liisa Kajala Erikoissuunnittelija

Kestävän matkailun periaatteet apuna matkailun edistämisessä Liisa Kajala Erikoissuunnittelija Kestävän matkailun periaatteet apuna matkailun edistämisessä Liisa Kajala Erikoissuunnittelija Metsähallitus / Petri Jauhiainen Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa kansallisomaisuuttamme Hoidamme kaikkia

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi?

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistyksen toiminta-ajatus Onko meillä yhteinen näkemys siitä, miksi yhdistys on olemassa?

Lisätiedot

Maankäytön muutostilanteen hallinta II, hankesuunnitelma 2002-2004

Maankäytön muutostilanteen hallinta II, hankesuunnitelma 2002-2004 Maankäytön muutostilanteen hallinta II, hankesuunnitelma 2002-2004 1. HANKKEEN TAUSTA Edeltävät projektit: Maankäytön muutostilanteen hallinta, I vaihe, saastuneet maa-alueet Oulun kaupunki/tekninen keskus

Lisätiedot

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta Osalliseksi omaan lähiyhteisöön 1.12.2015 Susanna Tero, Malike-toiminta Kun YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus saatetaan Suomessa voimaan. Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA 13.1.2017 SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ MITÄ TEEMME TÄNÄÄN? Riskienhallinnan vaihe 3 seuranta ja raportointi Riskienhallinnan vaihe 2 operatiivinen

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot