D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!"

Transkriptio

1 D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua. Tuisku sai luotua hyviä paikkoja ja Hakan Jasmin Santalan huippupeli maalissa säästi Hakan useammilta takaiskuilta. Hakalla oli myös paikkansa, mutta tällä kertaa ei maalia saatu tehtyä. Tuisku sai tehtyä kaksi ja näin peli päättyi 0-2 vieraiden voittoon. Syys kierrokselle nousivat Hakan D12 tytöt piiriliigaan, upeiden pelien ansiosta!! Naiset kokivat kunniakkaan

2 tappion Ilvekselle Huonosta sääennusteesta huolimatta lauantaina pelattiin hyvissä olosuhteissa Saharan kentällä naisten nelosta vastassa Ilves/2. Hakan pelaajat olivat erittäin vakavia ja mietteliäitä Ilveksen astellessa kentälle lämmittelemään. Ilves herättää seurana paljon erilaisia ajatuksia joka puolella, mutta kuitenkin kovasta vastuksesta huolimatta lähdimme taistelemaan kolmesta pisteestä. Jo pelin alkuminuuteista lähtien Ilves piti palloa hallussaan ja Haka pyrki vain puolustamaan läpi koko ensimmäisen puoliajan. Ilveksen pelaajien kesken yhteistyö sujui ongelmitta ja syötöt olivat erittäin tarkkoja, myös ilmassa annetut puolen vaihdot. Vastustaja murtautui useaan otteeseen helpon näköisesti kotijoukkueen puolustusalueelle ja saivat aikaan pahoja tilanteita, mutta huonoista puruista huolimatta puolustajat saivat pelattua pallon ylöspäin pienten vaikeuksien kautta. Iso kiitos pelistä kuuluu maalivahti Julietille, sillä hän pelasi suurella itseluottamuksella ja säästi Hakan suuremmilta vahingoilta. Maalivahti on erittäin tärkeässä osassa joukkueen kokoonpanoa ja se tulikin selväksi moneen kertaan pitkän 90 minuuttisen aikana. Ilveksen useita maalipaikkoja lukuunottamatta peli oli varsin yksipuolista ja suoraviivaista. Vieraat pääsivätkin hieman helposti tekemään 0-1 johtomaalinsa, kun 12 minuutin jälkeen pallo iskettiin kotijoukkueen verkkoon sekavan tilanteen seurauksena. Koko ensimmäinen puolisko oli Ilveksen hallinnassa ja se oli lähes samanlaista koko ajan 45 minuutille asti. Ilveksellä ei ollut juurikaan minkäänlaisia vaikeuksia Hakan kanssa ja niin he iskivät toisen maalinsa 18 minuutin kohdalla. Haka ei ollut kovin pahassa pinteessä Ilveksen kanssa, mutta pelin saaminen hallintaan oli asia erikseen.

3 Haka alkoi saada Ilveksen taktiikasta kiinni, mutta silti kotijoukkue oli koko ajan altavastaajana. Kun peliä oli pelattu 29 minuuttia, Ilves iski kolmannen maalinsa ja tilanne oli 0-3 vieraiden hyväksi. Ilveksen maalipaikat vain lisääntyivät entisestään, mutta kotijoukkueen onneksi puoliajalle siirryttäessä ei tullut enempää maaleja. Tuomarin viheltäessä toisen puoliajan alkaneeksi Hakan naiset parantaa ja saavat muutaman hyökkäyksen aikaan. Kotijoukkue pystyy aika ajoin luomaan painetta Ilveksen puolustuspäähän pitkien- ja seinäsyöttöjen avulla. Ilves luo yhä hyviä maalipaikkoja ja Hakalla on vaikeuksia olla päästämättä lisää maaleja. Kuitenkin kovan taistelun avulla Ilves ei saa tehtyä yhtäkään maalia toisella puoliajalla. Sen sijaan Haka lähtee hyökkäykseen käyttäen Ilveksen pelaajien väliin jääneitä aukkoja, joista on helppo syöttää palloa ylöspäin hyökkäyspäähän. Kotijoukkue onnistuu maalinteossa 80 peliminuutilla Ella J toimittaessa pallon vieraan maalivahdin taakse. Ottelu päättyi tulokseen 1-3. Seuraavaksi Hakan Naiset pelaavat Suoraman nurmella FC Kangasalaa vastaan sunnuntaina 3.7. #14 Rea Kovalla taistelulla naisille tasapeli Keskiviikkona 8.6 naiset lähtivät TPV:n vieraaksi Tampereelle Ikurin tekonurmelle. TPV on yksi sarjan pahimmista vastustajista ja odotettavissa oli erittäin tiukka peli. Naiset valmistautuivat kovaan taisteluun. Hakan peli oli alussa takkuilevaa, eikä peliä ollut helppo saada hallintaan

4 TPV:n siirrellessä palloa nopeasti puolelta toiselle. Peli kulki useaan otteeseen rikkonaisesti päästä päähän. Vastustaja oli koko ajan hereillä ja haistoi hyvin Hakan puolustuslinjassa olevat aukot luodakseen hyviä hyökkäyksiä usein aivan kuudelletoista asti. Pelissä sattui ja tapahtui kaikenlaista tunteiden kuumetessa, mikä ajoittain häiritsi myös pelin kulkua. Ensimmäiseltä puoliajalta siirrytään ansaitusti puoliajalle huilaamaan ilman suurempia vaikeuksia. Molemmat joukkueet lähtivät toiselle puoliajalle aivan uudella ilmeellä, kovemmalla temmolla ja tahdolla. Päästä päähän kuljettiin tarkoilla syötöillä laitojen kautta tehokkaiden laitalinkkien avulla ja näin pyrittiin luomaan maalipaikkoja. Toisella puoliskolla molemmilla joukkueilla laukaukset olivat epäonnistuneita tai todella huolimattomia ja menivät reilusti ohi maalin. Joukkueet taistelivat koko ajan keskenään kovalla tahdolla, mutta molempien pelaamisessa tapahtui huolimattomia virheitä. 55 minuutin kohdalla vastustaja pääsee laukomaan ensimmäisen maalin Hakan verkkoon ja tilanne 1-0. Samat pienet virheet toistuvat ja edestakaisen pelin seurauksena vastustaja iskee pelin lukemiin 2-0. Hakan pelaajat turhautuvat ja huutelua kuuluu myös oman joukkueen sisällä pelaajalta toiselle, mutta taistelutahtoa löytyy yhä. Peli etenee nopealla tahdilla edelleen päästä toiseen. Loppua kohden Haka koventaa otteitaan ja Mia iskee pallon maalin oikealta puolelta kovaa vasempaan alanurkkaan 88 minuutilla. Usko omaan tekemiseen nousee entisestään ja Karoliina laukoo onnekkaasti pallon maaliin vasenta tolppaa nuollen. Peliä pelattu 90 minuuttia ja lisäaikaa muutaman minuutin verran. Ottelu päättyy Hakan onneksi 2-2 tilanteeseen ja ryöstää tärkeän pisteen Tampereelta. Seuraava Hakan Naisten peli pelataan Saharan kentällä 18.6 Ilves/2:ta vastaan klo 16. #14 Rea D12 Ykkönen Haka Mustalle

5 voitto ParVista Liigaan ja nousu FC Haka j/mustat D12 päätti keskiviikkona piirinsarjan ykkösen kevätkierroksen Parolassa. Sarja on edennyt Hakalta toistaiseksi tappiotta ja omissa on soinut vasta 5 kertaa. Tavoite on siis selkeästi voitto ja sitä kautta paikka piiriliigaan syyskierrokselle. Vakio rosterista puuttui edelleen Tuukka ja Alpi, mutta Viialassakin pärjättiin miks ei sitten Parolassa. Vastustajasta tiedettiin etukäteen sen verran, että ovat kiekkotaustalla liikkeellä ja tulevat kovaa mieheen kiinni. Ja juuri näin tapahtuikin. Kovuutta oli astetta enemmän, kuin oli alkukaudesta totuttu ja se sotki poikien kuviot ensimmäisellä puoliajalla melko totaalisesti. Voimaa tai kuntoa ei pojilta puutu, mutta sitä ei olla vielä totuttu käyttämään. 11 minuutin kohdalla vastustaja pääsikin hyödyntämään kovuudella aikaan saamansa sekavuuden ja tuikkaamaan pallon ohi Veetin. Suoraan Veetin käsiin tulossa ollut pallo muuttaa matkalla suuntaa, eikä Veetille jää mahdollisuutta reagoida. Ollaan ensimmäistä kertaa sarjan aikana häviöllä. Miten se näin ja miten nyt pelataan. Ei muuta kuin yrittämään ja kääntämään tilannetta omalla pelillä. Vastustaja kuitenkin pistää kovuudella kampoihin ja ottaa ajan pois pallolliselta. Hapuilu jatkuu ja puolustus törmäilee välillä jo toisiinsakkin, niin että Niki joudutaan raahaamaan kentältä pois päätä pidellen. Jääpussia ohimolle ja alkaa taas maisema valkeneen. 17 minuutin kohdalla pääsee vastustaja kuitenkin kuin varkain puolittain läpi ja ohjaa ilmasta pallon Maaliin. Alkaa näyttää jo hankalalta. Pelin edetessä aletaan kuitenkin jo saada kiinni ideasta, mutta vastustajan puolustus kestää. Tauolla keräännytään tiiviiseen rinkiin ja kerätään puhtia pelin kääntämiseen,

6 periksi ei olla antamassa. Toinen puoliaika alkaakin selvästi paremmalla sykkeellä. Roopekin muistaa että on sitä ittekkin tullu kiekkoo pelattua. Kun alussa vietiin heikolle suojaukselle jäänyttä palloa jalasta useampaankin otteeseen, niin nyt laitetaan kroppaa peliin tasavertaisesti. Vastustaja avaa peliä lähes pelkästään pitkillä syötöillä, mutta välillä joudutaan palauttamaan palloa maalivahdille. Kun 4 minuuttia toista puoliaikaa on pelattu haistaa Niki yhden tällaisen tilanteen, haastaa maalivahdin ja nappaa pallon. Askel sivuun ja pallo maaliin 2-1. Tästä alkaa nousu. Vastustajakin huomaa että voimasuhteet alkaa kääntymään. Aikaisempi kovuus on tullut puhtaasti, mutta nyt mukaan tulee myös koiruutta. Tästä saa myös Veeti osansa, kun vastustaja kaatuu päälle ja noustessaan konttaa pään yli. Korttihan siitä nousee. Aku on vienyt läpi pelin päätä pidempiä vastustajia kuin litran mittaa. Ei ole auttanut yhtään että vastustajan valmentaja huutaa kitapurjeet pulleina, ei voi mennä kahden läpi. Kyllä menee ja joka kerta. Työ palkitaan kun Aku pääsee pienestä kulmasta tuikkaamaan pallon maaliin. Peli on tasan ja kellossa vielä aikaa jäljellä. Nyt kuluu nitroja katsomossa. Peliä nostetaan hyvin kummankin laidan kautta. Mutta viimeinen syöttö jää aina vastustajan jalkaan tai ajaudutaan liian pieneen sumppuun, eikä vetopaikkaa löydy. Vastustajakin pääsee välillä hyökkäykseen mutta takaiskuitta säästytään. Yhden pitkän läpisyötön jälkeen Veeti kajauttaa kuuluvasti OTAAAN ja syöksyy palloon maalialueen rajalla. Pilli soi ja peli poikki. Tuomari on nähnyt palautuksen jota muut ei nähnyt. Nyt on tiukka paikka, kaikki muuriin! Tästä selvitään kuitenkin säikähdyksellä ja voidaan taas painaa palloa vastustajan päätyyn. Vajaa 5 minuuttia ennen loppuvihellystä Niki saa pallon hyvään vauhtiin. Sijoitus maalille ja siellä se on, takatolppaa

7 hipoen maalin perukoilla. Nyt näyttää jo paremmalta, mutta peli on vielä kesken. Loppu taistellaan tosissaan ja saadaan paine pidettyä vastustajan päässä. Pilli soi ja juhannus voi alkaa! Kausi on puolessa ja toistaiseksi tappiotta. Pelit koveni loppua kohden ja hyvä niin. Syyskaudella vastustajat on vielä astetta kovempia joten meidänkin pitää vielä parantaa, niin pallollisena kuin pallottomana. Syötön pitää lähteä nopeammin eikä sitä voi odottaa paikallaan. Kaikki mahdollisuudet ja tarvittava taito menestykseen myös syyskierroksella on ne pitää vaan osata jokaisen pelaajan kaivaa esiin. Nyt keskikesän juhla, saunaa ja makkaraa. Vihdotaan viimeisenkin pelin kolhut pois ja palataan syyskierrokselle entistä vahvempana! TJo D12 Ykkönen Haka PJK-05 sininen Musta Lauantainen kotipeli pelattiin Viialan nurmella osana Viialan vuotuista urheilutapahtumaa. Lauantaiaamu valkeni tihkuisena, mutta pahemmalta sateelta kuitenkin vältyttiin pelin aikana. Peliin lähdettiin hieman odottavissa tunnelmissa. Normaalia aikaisemman peliajan lisäksi epävarmuutta toi muutaman avainpelaajan puuttuminen. Joukkueen ykköstykki Alpi ja peräpään lukko Tuukka kun olivat suunnanneet jo kukonlaulun aikaan kohti ahvenanmaata, kannustamaan Vanl 05:sta. Liigasta saadut vahvistukset toki tiedettiin kyvykkäiksi pelimiehiksi. Tunnusteleva alku kääntyi nopeasti Hakan

8 hallinnaksi, Santtu nousi kuin varkain omasta laidastaan ja sijoitti pallon verkon perälle. Tämän jälkeen alkoikin peli olemaan enemmän vastustajan päässä. Helpolla ei maaleja kuitenkaan tehty, sillä vastustaja sumputti keskustaa melko tehokkaasti. 5 min kohdalla kuitenkin pallo Samille ja kova kuti verkkoon. Ottelupöytäkirjaa lukiessa voisi vetää sen johtopäätöksen että jos haluaa olla maalintekijä kannattaa nimi alkaa S:llä. Simo, Santtu ja Sami, tehtailivat useamman maalin mieheen. Vain Roope löi kapuloita S linjaan. Erityis maininta Simon hienosta puskumaalista. Myös vastustaja väläytteli taitojaan. Puolustuksessa kun jäi vähän merkkaus vajaaksi tai sorruttiin omaan näppäryyteen, niin heti rokotettiin. 2 vastustajan maaleista tuli näyttävällä nostolla hyvin vastaan tulleen Einon yli voiton jälkeen voidaan hyvillä mielin lähteä keskiviikon pelistä metsästämään kevät kierroksen viimeistä voittoa ja päättää alkukausi tappiotta. Syksyllä on edessä pykälää kovemmat vastukset ja tasaisemmat taistot. tjo D12 tytöille voitto ja D13 tytöille tappio piirinsarjassa D12 tytöt taistelivat voiton FC Kangasalasta. Pelin alussa sai Kangasala maalin kulmasta ja maalivahti Jasmin Santala sai tilanteessa tärskyn ja maaliin meni Roosa Kukkonen. Haka tytöt

9 sisuuntuivat ja Jasmin palasi maalille. Iida Mäkelä laukoi tasoituksen. Kulmat olivat tänään vaarallisia, Iida ja Roosa onnistui viimeistelyssä, kuten myös Helmi Kuorikoski joka oikealla jalallaan pisti verkot tötterölle. Lopputulos oli 1-4 Hakan taistelijoillle. Joukkue pelasi hyvin ja kentällä uurasti mallikkaasti kaksi maalia tehnyt Iida Mäkelä. (Peli raportin antoivat Iida, Pinja sekä Fanni!) D13 kohtasivat Ylöjärven Ilveksen, joka viimeisteli hyvällä prosentilla. Kolmesta ensimmäisestään paikastaan tekivät 3 maalia. Myös Hakalla oli paikkoja, muttei viimeistely onnistunut. Ilves teki vielä kaksi lisää ja lopussa tullut Jenni Hämäläisen maali tiesi pelin lopputuloksesksi 5-1. D13 tyttöjen osalta kevätkausi päättyi ja syyskausi jatkuu piiriliigassa. D12 tytöillä on kevätkauden viimeinen piirinsarja peli Maanantaina Lotilassa 18.20, kaikki paikalle kannustamaan Haka tyttöjä, jotka voitolla varmistivat nousun piiriliigaan! Upeaa tytöt.

10 A-pojat kesyttivät Jazzin 3-0 Haka/HJS otti Tehtiksellä täydet pinnat FC Jazzilta Apoikien SM-sarjassa. Karsintasarjassa taisteltiin keväällä tiukka voitto maalein 3-2, mutta nyt peli oli selkeästi kotijoukkueen heiniä.

11 Avausmaali längistä sisään. Valkopaidat pitivät palloa hallussaan heti alkuminuuteilta. Maalipaikkoja rakennettiin molemmilta laidoilta, mutta maalihanat avattiin vasta reilun puolen tunnin jälkeen. Timo Viljanen tuli vaihdosta vasemmalle laidalle, kun Eric Bullock joutui huonovointisuuden vuoksi jättämään kentän ottelun alkupuolella. Timo täytti hyvin ruutunsa: Erkka Helminen vapautti hänet vauhtiin, ja tarkka laukaus upposi maaliin.

12 Tuppu Lähdesmäki pääsi muutaman kerran laukomaan, ja tulostakin syntyi. Taustalla kaksi maalia junaillut Erkka Helminen. Toista puoliaikaa oli pelattu viisi minuuttia, kun Haka/HJS lisäsi johtoaan. Erkka syötti, Eetu Tapanainen pääsi keskeltä läpi ja ampui 16 metristä matalan kudin, joka ohitti maalistaan ulkona olleen veskarin. Haka/HJS:n luoma paine tuotti jälleen tulosta 10 minuutin päästä. Tuomas Lähdesmäki sai syötön Joona Karilta, ja tsippasi pallon verkkoihin.

13 Joona Kari ja Ertürk Sargin jaksoivat raataa keskikentällä. Viimeiset puoli tuntia pelattiin pääasiallisesti porilaisten kenttäpuoliskolla, mutta hyvistäkään paikoista maaleja ei enää saatu aikaan. Pelin kaikki osa-alueet olivat kotijoukkueella kohtuullisen hyvin hallussa. Puolustuspää piti hyvin etenkin toppari Matias Vesku Cavénin ollessa vuorenvarma. Keskikenttä voitti pallot ja hyökkääjille tarjottiin laadukkaita paikkoja. Nyt nähtiin paljon pitkiä syöttöketjuja, joita vastustaja ei päässyt katkomaan. Kaikki ei ollut kuitenkaan aivan täydellistä. Pientä puutumista oli aika ajoin nähtävissä. Muutamalla nopeammalla yhden kosketuksen syötöllä olisi maaleja voinut järjestää vielä lisää.

14 Ottelun tähtiraadissa istuivat hämeenlinnalaiset pelurit Sakari Sulonen ja Jaakko Puronaho. Näin menivät heidän tuumailuissaan tähdet tällä kertaa: Edu Tapanainen Ertürk Sargin Matias Cavén A-poikien ottelut jatkuvat juhannuksen jälkeen heinäkuussa vierasottelulla HIFK:ä vastaan. Seuraava kotiottelu on puolestaab Kaurialassa, ja vastassa on FC Inter. Ottelupöytäkirja: Ottelun kuvat: Hannu Tiensuu

15 D-tyttöjen piiriliigaa TPVHaka j. D13, 4-1 Kuva: Kari Ketonen Piiriliigassa kohtasivat TPV ja Haka j.d13, Raholassa. Kiivas peli tahti antoi Haka tytöille vain yhden välipäivän edellisestä ottelusta. Tämä näkyi tyttöjen liikkeessä. 11 min kohdalla sai TPV vapaapotkun, josta he siirtyivät 1-0 johtoon. Haka loi hyökkäyksiä, mutta Tamperelaisten maali pysyi koskemattomana.. TPV:n keskitys painui Hakan verkkoon puolustajan kautta ja näin tauko tilanne oli 2-0 kotijoukkueelle. Toisella puoliajalla Haka tyttöjen liike lisääntyi ja päästiin paremmin hyökkäyksiin. 41 min kohdalla pääsi TPV puskemaan tilanteeksi 3-0. Liekö tästä sisuuntunut Haka joukkue, Juulia Ruutana syötti Olivia Jokisen maalintekoon ja tilanteeksi 3-1. Haka nosti lisää voimaa hyökkäykseen ja näin TPV pääsi iskemään pelin loppuhetkillä 4-1 maalin, tämä jäi lopputulokseksi. Pieniä kolhuja tuli kaksinkamppailuista, mutta suuremmilta loukkaantumisilta vältyttiin. Ensiviikolla pelit jatkuvat Ylöjärven Ilveksen vieraina.

16 Kevätkauden viimeinen: Haka C14 HJS, 2-1! FC Sahara. Tuo kenttien aavikko. Hieno keli taas pelata, mutta lähtökohdat vaikeat. 11 miestä mukana. Lisäksi Makkeri sivuun aloituksesta lämmittelyssä tapahtuneen vamman vuoksi. Aloitukseen 10 miestä kentälle. Ei vaihtureita. Lisäksi vastassa paikalliskilpailijamme HJS, jolla 14 miestä ja 6 heistä Akatemian pelaajia. Nyt kysyttiin luonnetta ja taistelumoraalia.

17 HJS:llä oli lisäksi paineet sarjataulukon suhteen, joten tiesimme, ettei tulisi helppoa. No, ei tullut. Alkuun kummallakin tilanteita kulmista maalinedustan kahakoihin, mutta ei tulosta kummallekaan. Pelitilanteet vaihtelivat päädystä päätyyn. Jaksettiin ja painettiin 10 miehellä. Alun tunnustelun jälkeen aloimme saada pelistä taas enemmän kiinni. Lisäksi Makkeri kentälle, jotta saimme täyden miehityksen, niin pikkuhiljaa alkoi sujua. Tai välillä sujui, välillä ei sujunut. Turhaa hermostuneisuutta ja veivailua alkuun jälleen kerran ! Veetin kulmataistelun välkeen pallo kuudentoista rajalle josta Wili laittaa alanurkkaan! Hyvä pojat! Hieno maali, hieno syöttö. Valmentajat eivät pysy kuitenkaan penkillä vaan hermostunutta liikehdintää edelleen vaihtopenkin läheisyydessä ja huonoja vitsejä sinkoili. Masin työpaikkakin vilahti jossain vaiheessa keskusteluissa. Yhtään ei voinut vapautua, Yksi pieni virhe ja HJS rokottaisi. Eli voisi kääntyä edelleen kummalle vain. HT Vettä suuhun ja päähän, homma jatkukoon. HJS jatkaa edelleen painostusta ja olimme välillä helisemässä kunnolla ! Wili taistelee pallon itselleen ja nappaa sen Topiakselle, joka ei erehdy. Siinäkin hieno maali! Hyvä pojat. Ei helpottanut vieläkään. HJS jaksoi prässätä ja virheisiin ei ollut varaa. Virhe kuitenkin tapahtui pallon pomppiessa vastustajalle joka

18 laittaa pelaajan läpiajoon. Kalle voimaton ja 2-1. Ei voinut mitään, se tapahtui mitä ounasteltiinkin. Jaksoimme kuitenkin. Annoimme kaiken. Keskinkertaisella pelillä tai oikeastaan hieman alle keskinkertaisen saimme puristettua lopun kunnialla vaikka helisimme lopussa. Hakasydän kuitenkin voitti, periksi ei annettu. Pisteet kotiin ja Alueliigan kevätkierroksen kolmas sija varmistettiin. Joukkueen voitto, kaikille kunniaa. Myös valmennukselle ja huollolle! Hyvin meni! Kiitokset myös HJS:lle reilusta ja siististä pelistä! Nyt loppuviikko palauttelua ja vammojen hoitoa. Juhannuksen jälkeen ansaitulle kesätauolle valmistautumaan. Huhhuijaa! ja syyskauden peleihin D12 tytöille piirinsarjassa avaustappio D12 tytöt kohtasivat Iittalan Pallon. Peli oli tasaista

19 ensimmäisellä puoliskolla, molemmilla oli maalinteko paikkansa, mitkä maalivahdit hoitivat mallikkaasti. Pinja Karisalmi laukoi Hakan tauko johtoon hieman ennen tauko vihellystä. Toisen puoliajan alussa pallo osui Haka puolustajan käteen, mutta rangaistuspotkun mennessä yli Jasmin Santalan vartioiman maalin pysyi Haka johdossa. 54 min ja pallo ohjautui Haka puolustajasta maaliin ja tilanteeksi 1-1. Tämä näyttikin olevan lopputulos, mutta näin ei ollutkaan vaan IPa:n viimeisestä hyökkäyksestä tuli 2-1 maali ja näin Hakalle tuli ensimmäinen tappio piirinsarjassa. Pelit jatkuvat ensi viikolla vieraspelillä ja Ma 27.6 on kotipeli klo Lotilan nurmella.

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Haka j D12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Iiittalan Palloa vastaan Roukon nurmella. Puolustus pelasi tiiviisti ja keskikenttä

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

A-pojat vaikeuksien voittoon

A-pojat vaikeuksien voittoon A-pojat vaikeuksien voittoon kautta A-pojat kokivat kovia ja pitivät katsomon jännityksessä loppuminuuteille saakka sunnuntaina 6.3. ottelussaan Vaasan Palloseuran junioreita vastaan. Pisteet jäivät kuitenkin

Lisätiedot

Naisille kolmas tappio kevätkierroksella

Naisille kolmas tappio kevätkierroksella Naisille kolmas tappio kevätkierroksella Hakan Naiset lähtivät kohti Kangasalaa varsin voitokkaan oloisina. 3.7 sunnuntaina pelattu ottelu Suoraman nurmella sai kuitenkin käänteen heti alkupotkusta lähtien.

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton!

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Valkoiset jatkoivat siitä, mihin lauantaina jäivät. FC Haka Valkoinen JanPa, 4-2. Alku ei lupaillut kovin hyvää kun olimme alussa

Lisätiedot

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika

Lisätiedot

Hakan hyvä vire jatkuu

Hakan hyvä vire jatkuu Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä

Lisätiedot

YJ taisteli tähdet kertovat

YJ taisteli tähdet kertovat YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija

Lisätiedot

Naisten joukkueen joukkueenjohtaja Marisa Pihlaja-Sillanpää kertoo asiasta lisää.

Naisten joukkueen joukkueenjohtaja Marisa Pihlaja-Sillanpää kertoo asiasta lisää. Hakan naisjoukkue uusia pelaajia kutsuu Hakan naisjoukkue on elänyt haastavia aikoja, kun pelaajisto on talven aikana kokenut menetyksiä, eikä paikkaajia ole tullut samaan tahtiin sisään. Yhteistyötoiminta

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

D13 tytöt taistelivat voiton, Anniinalle hattutemppu!

D13 tytöt taistelivat voiton, Anniinalle hattutemppu! D13 tytöt taistelivat voiton, Anniinalle hattutemppu! Haka j. D13 tytöt kohtasivat Ylöjärven Ilveksen, tehtaan kentällä. Peli alkoi tasaisesti pienessä vesisateessa, mutta se ei peliä haitannut. Molemmat

Lisätiedot

A:n pelurit esittelyssä

A:n pelurit esittelyssä A:n pelurit esittelyssä Ville Karirinne Ville Karirinne nuoresta iästä huolimatta vakuuttanut A:ssa hyvillä torjunnoillaan ja varmoilla otteilla. Antton Asikainen Antton Asikainen hyvin peittävä ja sijoittuva

Lisätiedot

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä. Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia

Lisätiedot

C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6

C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 Palokan Riento, PaRi, Jyväskylästä, haki kovaa vastusta nousukarsintoihinsa Puolen Suomen liigaa varten. Netistä bongasivat FC Hakan ja kutsuivat Palokan kuplahallin

Lisätiedot

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN Hakan A-poikien Toukokuun Kuukauden subway-pelaajaksi on valittu Eemi Räsänen. Eemi on joukkueen sisällä hyvin rakastettu persoona, hänen persoonallisuutensa hipoo

Lisätiedot

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! B-tytöt: syyskuun Subway pelaaja on Laura Lähdekorpi Valmentajat valitsivat B-tyttöjen syyskuun Subi-pelaajaksi

Lisätiedot

B-tytöt: Kauden viimeiden peli

B-tytöt: Kauden viimeiden peli B-tytöt: Kauden viimeiden peli Kauden päätös peliin B-tytöt matkasivat Janakkalaan. Ottelussa oli kova paikallislataus ja tottakai, kaikki halusivat päättää kauden hyvin mielin voittoon. Samalla ottelu

Lisätiedot

Haka j. D13 tytöt kohtasivat TPV:n tehtaan kentällä.

Haka j. D13 tytöt kohtasivat TPV:n tehtaan kentällä. D13 tytöille piirinsarjassa avaustappio Haka j. D13 tytöt kohtasivat TPV:n tehtaan kentällä. Peli oli tasaista vääntämistä ja molempien maalivahdit estivät avauspuoliajalla maalien syntymisen. Toisella

Lisätiedot

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 FC Haka junioreiden C15 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 20.3.2016 Pirkkahallissa pelatussa lopputurnauksessa, johon osallistui alkusarjan neljä parasta

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

Espoosta ei mitään uutta

Espoosta ei mitään uutta Espoosta ei mitään uutta SM-sarja jatkui lauantaina Espoossa jo tutuksi tulleella tavalla: Haka poistui hyvän pelin päätteeksi pukukoppiin maalin tappio niskassaan. Joukkue ei ole onnistunut miesmuistiin

Lisätiedot

Alueliigassa HJS Akatemian 6-0.

Alueliigassa HJS Akatemian 6-0. D13 Mustat kaatoivat Alueliigassa HJS Akatemian 6-0. Murphyn laki. Olin viime lauantaina todistamassa sitä paikan päällä Paimiossa. Kun jotkut asiat alkavat mennä pieleen, ne todellakin menevät pieleen.

Lisätiedot

Iloisin ilmein eteenpäin!

Iloisin ilmein eteenpäin! Iloisin ilmein eteenpäin! Näin iloisiin tunnelmiin päättyi tapahtuma Tehtaan kentällä 6.8.. Kuvan ilmeistä päätellen meillä kaikilla oli niin mukavaa ja niinhän meillä oli! D12 pojat aloittivat syyssarjan

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto Maalintekoa Sininen oma kuljetus syötä itselle ennen merkkiä. Nopea käännös yksi kosketus katse kohteeseen hae tyhjätila, maalivahdinliike. Katse palloon lauo liike perään, irtopallot maaliin. Haetaan

Lisätiedot

RYHMITYS FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2

RYHMITYS FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2 RYHMITYS 4 4-2 FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2 KÄYNNISTÄMINEN (tarkoitetaan vaihetta, jossa peli käynnistetään maalivahdilta) Pyritään avaamaan peliä lyhyellä -> toppareille / AKK:lle, jos mahdollista (vastustajia

Lisätiedot

Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja

Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia on aktiivinen ja innostunut jalkapalloilijatar, antaen harjoituksissa sekä peleissä 100%. Pelissä keskikentän moottori on kauden aikana pyörittänyt

Lisätiedot

A-pojat avasivat SM-karsinnat voitolla

A-pojat avasivat SM-karsinnat voitolla A-pojat avasivat SM-karsinnat voitolla FC Haka j/hjs YJ pelasi karsintasarjan avausottelunsa lauantaina 31.1. TPV:tä vastaan. Pullerin kenttä oli loistokunnossa, lämmityksen tehoa oli nostettu, eikä jäästä

Lisätiedot

FC Honka P09 -turnaus

FC Honka P09 -turnaus FC Honka P09 turnaus Ulkokenttäturnaus Tapiolassa vuonna 2009 syntyneille pojille lauantaina 22.4.2017 klo 9.00 alkaen Tervetuloa turnaukseen! Kun saavutte paikan päälle, käykää ilmoittautumassa turnaustoimistoon

Lisätiedot

OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki. OL = xxx VL = xxx 10 = xxx K = xxx

OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki. OL = xxx VL = xxx 10 = xxx K = xxx TERMIT: MV = Maalivahti OP = Oikea puolustaja VP = Vasen puolustaja KK = Keskikenttä OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki AVAUSKOKOONPANO: MV = xxx OP = xxx VP = xxx KK = xxx Vaihtomiehet:

Lisätiedot

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto) Peli-idea puolustuspeli Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto). - Jätä hieman vapaaksi vastustajan puolustuslinjan pelaajia, houkuttele syöttämään, prässää nopeasti ja samanaikaisesti! Peli-idea puolustuspeli.

Lisätiedot

Tähtikisan tilanne. Matias Caven. Matti Jussila. Joonas Immonen. Anton Popovitch. Niilo Mäenpää

Tähtikisan tilanne. Matias Caven. Matti Jussila. Joonas Immonen. Anton Popovitch. Niilo Mäenpää Tähtikisan tilanne Neljän pelatun SM-karsintaottelun jälkeen Tähtikisaa johtaa Matias Caven. Matias on koonnut jo 7 tähteä kasaan. Tähtikisan voittaja saa palkintona Veho Lielahti Tampereelta auton käyttöönsä

Lisätiedot

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

C15 Pojat AL: FC HAKA FC TPS valk. 1-0

C15 Pojat AL: FC HAKA FC TPS valk. 1-0 C15 Pojat AL: FC HAKA FC TPS valk. 1-0 Australia voittaa jalkapallon EM-kisat? C15 AL FC HAKA-TPS 1-0 Soccer is not just about scoring. It s about winning. Voitto oli tärkeintä. Päästiin sarjan keskivaiheille.

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

KARNEVAALITURNAUS 2012

KARNEVAALITURNAUS 2012 KARNEVAALITURNAUS 2012 Kaupin urheilupuisto, Tampere 08.09. E11 pojat Liiga ja Ykkönen E-tytöt Liiga ja Ykkönen F7-pojat ja F-tytöt 09.09. E10 pojat Liiga ja Ykkönen F9 pojat Liiga ja Ykkönen F8 pojat

Lisätiedot

ACK 8v8 Pelikirja

ACK 8v8 Pelikirja 1 ACK 8v8 Pelikirja 10.10.2016 8v8 yleistä Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Pelipaikkojen täyttäminen Ylivoiman luominen Tyhjän tilan käyttö Kenttätasapaino Pääajatuksena minä, sinä ja pallo

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

C14 Alueliigaa, FC Haka SalPa: 5-0!

C14 Alueliigaa, FC Haka SalPa: 5-0! C14 Alueliigaa, FC Haka SalPa: 5-0! 18.9 C-14 Alueliiga Haka vs SalPa, 5-0 (2-0). Pelipäivä, juhlapäivä. Fantastinen keli ja vielä Tehtis. Vastassa SalPa Salosta. Voitto alla lähdettiin tähän matsiin ja

Lisätiedot

Valmistuneiden kukitus.

Valmistuneiden kukitus. Valmistuneiden kukitus. Sunnuntaina pelatun Haka AC Oulu ottelun puoliajalla kukitettiin Haka-perinteen mukaisesti sekä uudet yliopilaat että ammattiin valmistuneet Hakalaiset. Tänä vuonna ylioppilaiksi

Lisätiedot

Haka kukisti Ilveksen Tehtiksen iltavaloissa

Haka kukisti Ilveksen Tehtiksen iltavaloissa Haka kukisti Ilveksen Tehtiksen iltavaloissa Haka ohitti Ilves-voitollaan sarjataulukossa Hongan. Haka huipensi SM-sarjan kotiottelunsa Suomen kauneimmalla kentällä kukistamalla Ilveksen 1 0. Tehtiksen

Lisätiedot

lopputurnaus; 12. sija

lopputurnaus; 12. sija 2. ja 3. päivä lopputurnaus; 12. sija @ Helle hemmotteli yleisöä Oulussa myös turnauksen kahtena viimeisenä päivänä. Lauantaina valkopaitojen alkulohkon pelin päättyivät TPS:n kohtaamiseen. TPS oli voittanut

Lisätiedot

Otteluraportit 03-pojat

Otteluraportit 03-pojat Otteluraportit 03-pojat Piiriliiga syksy: 6.8 HJS E11 sinivalkoinen-haka 3-8 (0-1 1min. Eero, 1-2 12min. Eero, 1-3 24min. Eero,2-4 34min. Lauri, 2-5 38min. Oiva, 2-6 41min. Leo,2-7 46min. Ville, 2-8 47min.

Lisätiedot

C-tytöt Pärnu Summer Cupissa

C-tytöt Pärnu Summer Cupissa C-tytöt Pärnu Summer Cupissa Haka C-tytöt osallistuivat 173 joukkueen Pärnu Summer Cupiin, C-tyttöjen sarjassa oli 12 joukkuetta. 5 päivän pelimatka Pärnuun oli upea reissu. Ilmat olivat vaihtelevat, mutta

Lisätiedot

FC Haka junioreiden VS-liite on ilmestynyt!

FC Haka junioreiden VS-liite on ilmestynyt! FC Haka junioreiden VS-liite on ilmestynyt! Keväisin toteutettava FC Haka junioreiden liite on ilmestynyt keskiviikkona 27.5 Valkeakosken Sanomien välissä! D13 Mustat kukistivat sarjajohtajan 2-1 Alueliigan

Lisätiedot

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum.

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 FC HAKA YJ1 lopetti alkukauden sarjan komeasti Tehtiksellä. Vastaan tuli Tampereen TKT. Ja lopulta TKT oli se vastaantulija

Lisätiedot

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0 D12 Ottelut Webasto-turnaus 23.11.2013 JJK haaste D02-pojat 2 1 23.11.2013 FC Loviisa haaste D02-pojat 1 3 23.11.2013 D02-pojat Akilles Green 2 0 24.11.2013 D02-pojat RiPS 5 0 24.11.2013 D02-pojat JJK

Lisätiedot

Pienpelit. Peruspienpeli

Pienpelit. Peruspienpeli Pienpelit 1 Pienpelit Peruspeli on usein kaikkein toimivin ja motivoivin pelimuoto. Pienpeleillä harjoituksiin voidaan kuitenkin tuoda tervetullutta vaihtelua. Pienpelejä pelataan yleensä 2 4 hengen joukkueissa

Lisätiedot

ACK 5v5 Pelikirja

ACK 5v5 Pelikirja 1 ACK 5v5 Pelikirja 10.10.2016 5v5 yleistä Innostaminen ja onnistuminen avainasiassa Oikeantasoista ja kannustavaa toimintaa Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Puolustussuuntaan pelipaikkojen

Lisätiedot

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football

Lisätiedot

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ Alueliigan ensimmäinen kaukomatka sattui äänestyspäivälle eli 19. huhtikuuta. Suuntana oli Kaarina tuo Turun Kauniainen. Tiedossa oli hyvä vastus, KaaPo. Kevät on kiireista aikaa;

Lisätiedot

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen

Lisätiedot

TET- harjoittelija Ville Karirinne

TET- harjoittelija Ville Karirinne TET- harjoittelija Ville Karirinne Minä olen Karirinteen Ville, 9. luokkalainen ja tämän viikon TET-harjoittelussa FC Haka juniorit ry:n toimistolla. Olen siis 15-vuotias toijalalainen, ja pelaan jalkapalloa

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

terveisinä kolme pistettä

terveisinä kolme pistettä A-pojat: Mikkelistä terveisinä kolme pistettä Mikkelissä on hyvänä tapana kuuluttaa ottelut ja esitellä joukkueet yleisölle. FC Haka j/hjs yj kävi keskiviikkona 4.3. hakemassa Mikkelistä SM-karsintasarjan

Lisätiedot

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi. 14 Tärkeitä on joka alueella: Aluepeli Näkökenttäpeli Kakkospallot Äänenkäyttö Liikkuminen ilman palloa Periksiantamattomuus Pallo liikkeelle yhdellä ja kahdella kosketuksella. Kavereiden auttaminen Taktiikan

Lisätiedot

D13 Piiriliigaa. Takana kaksi tahmeaa kierrosta P13 Piiriliigaa

D13 Piiriliigaa. Takana kaksi tahmeaa kierrosta P13 Piiriliigaa D13 Piiriliigaa Takana kaksi tahmeaa kierrosta P13 Piiriliigaa Kauden alla pelattu turnaus ja viime kauden onnistumiset antoivat odottaa kauden avauksesta jo hyviä onnistumisia ja tuloksia. Ensimmäiset

Lisätiedot

Pelaajien hallinta tulospalvelussa

Pelaajien hallinta tulospalvelussa Pelaajien hallinta tulospalvelussa Joukkueen tietoja (kaikki joukkueet) sekä Live Scorea (naisten ja miesten SM) hallitaan tulospalvelussa: tulospalvelu.finnhandball.net. Pääset joukkueesi tietoihin yläpalkin

Lisätiedot

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football

Lisätiedot

Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta

Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta varmasti! Haka juniorit järjestivät yhteistyössä Fc Hakan ja Aito Säästöpankin kanssa hiihtoloman futiskoulun innokkaille tulevaisuuden tähdille Valkeakosken

Lisätiedot

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN 3.9.2016 UUDET SÄÄNNÖT 1.7.2016 1. Passiivinen peli 2. 7 ken0äpelaajaa 3. Sininen kor7 4. Viimeisen 30 sekunnin sääntö 5. Loukkaantunut pelaaja PASSIIVINEN PELI Tuomarit

Lisätiedot

C15 Pojat AL: Ilves Kelt. FC HAKA 3-0 ja FC HAKA SalPa 1-3

C15 Pojat AL: Ilves Kelt. FC HAKA 3-0 ja FC HAKA SalPa 1-3 C15 Pojat AL: Ilves Kelt. FC HAKA 3-0 ja FC HAKA SalPa 1-3 Peli on pahasti sekaisin. Valmennus on yrittänyt erilaisilla peluutuksilla ja formaateilla paikata muutaman avainpelaajan puuttumista rosterista.

Lisätiedot

Tuloksekas kotiinpaluu

Tuloksekas kotiinpaluu Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,

Lisätiedot

7 VS 7 PELIKIRJA. OTE HJS PELIKIRJASTA ( Word dokumentti ) Kai Savonniemi

7 VS 7 PELIKIRJA. OTE HJS PELIKIRJASTA ( Word dokumentti ) Kai Savonniemi 7 VS 7 PELIKIRJA OTE HJS PELIKIRJASTA ( Word dokumentti ) Kai Savonniemi 7 VS 7 PELIRYHMITYS PELIN AVAUS TILA ALHAALLA Maalivahti pelaa pallon topparille niin, että topparin pelisuunta on eteenpäin PELIN

Lisätiedot

keskustelutilaisuus vanhemmille

keskustelutilaisuus vanhemmille Avoin keskustelutilaisuus vanhemmille FC Haka juniorit kutsuu FC Haka junioreiden vanhemmat avoimeen keskustelutilaisuuteen lauantaina 13.5.2017 klo 10 Hotelli Waltikkaan. Aiheina ovat mm. huhtikuisen

Lisätiedot

Tuloksekas kotiinpaluu

Tuloksekas kotiinpaluu Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT:

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT: SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972 KÄSIPALLO Olympialaji vuodesta 1972 Tiesitkö, että Käsipallo on maailman 3. suurin sisäpallopeli (koris, lentis, käsis) Maailmassa on 20 miljoonaa käsipalloilijaa lähes 200 maassa Käsipalloa luonnehditaan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO 1.6.2017 Sisällys Noudatettavat säännöt... 3 1 Joukkueet... 3 2 Tuomarit... 3 3 Pelaajavaihdot... 3 4 Puolten arvonta... 4 5 Peliaika... 4 6 Hyökkäysaika... 4 7 Aikalisä... 4 8 Maalivahdin

Lisätiedot

Pelaaminen 4-4-2. SPL Uusimaa pojat Pohjola Cup. SPL Uusimaa Pohjola Cup 1

Pelaaminen 4-4-2. SPL Uusimaa pojat Pohjola Cup. SPL Uusimaa Pohjola Cup 1 Pelaaminen 4-4-2 SPL Uusimaa pojat Pohjola Cup SPL Uusimaa Pohjola Cup 1 Hyökkääminen Avaaminen on alhaalta alkavan hyökkäyksen ensimmäinen vaihe, eli se miten pelaamme vastustajan ensimmäisen linjan ohi.

Lisätiedot

03-pojat Otteluhistoria

03-pojat Otteluhistoria 03-pojat Otteluhistoria 2016. IKU-CUP Ikaalinen 20-21.8. La 20.8. Haka-Ilves, 1-0. (Nile). Haka-APU, 3-1. (Elias K 2 ja Nile). Haka-FC Ulvila, 3-1. (Jere, Valto ja Ville). Su 21.8. Haka-Karhufutis, 0-7.

Lisätiedot

päätökseen! Hakajuniorit ry onnittelee pelimiestä! Luultavaa on, ettei tähänastinen peliura ja kisan voitto ole pelkkä tähdenlento.

päätökseen! Hakajuniorit ry onnittelee pelimiestä! Luultavaa on, ettei tähänastinen peliura ja kisan voitto ole pelkkä tähdenlento. A-poikien päätökseen! tähtikisa A-pojat ovat kauden aikana kisanneet, kuka tienaa SM-sarjan kotiotteluissa eniten tähtiä. Raatina on ollut jalkapallon ystäviä ja asiantuntijoita. Kriteereinä puolestaan

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 56 LUOKKIEN FUTSALTURNAUS 2010 Aika: Maanantaina 18.1.2010 Paikka: Pirkkahalli, Dhalli kentät no 3 ja 4, Ahalli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

Sääntö 7 Ottelun kesto. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 7 Ottelun kesto. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 7 Ottelun kesto Erotuomarin peruskurssi Sääntö 7 Ottelun kesto Puoliajat Ottelu kestää (tavallisesti) kaksi 45 minuutin puoliaikaa. Näiden välissä pidetään tauko, joka ei saa ylittää 15 minuuttia.

Lisätiedot

Ilves vei A-poikien derbyn

Ilves vei A-poikien derbyn Ilves vei A-poikien derbyn A-poikien alavire ei päättynyt sunnuntaina Pullerissa, Ilves vei pisteet Tampereelle maalein 1-4 (0-2). Ottelun alku lupasi parempaa kotijoukkueelle. Pallo liikkui hyvin ja peliä

Lisätiedot

Ystävyyskaupunki Vecheldestä vieraita

Ystävyyskaupunki Vecheldestä vieraita Ystävyyskaupunki Vecheldestä vieraita Haka juniorit saavat tulevaksi viikonlopuksi vieraita Saksasta, kun Valkeakosken ystävyyskaupungin Vechelden Cpoikien joukkue saapuu Valkeakoskelle. Vieraat saapuvat

Lisätiedot

MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki

MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT 14.-15.12.2007 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Työkaluja maalintekoon Mikko Saarinen Ilari Näckel JOHDANTO Jokainen maalintekohetki on erilainen ja ainutlaatuinen (tilanne, tila,

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali. kausi D-Naiset

Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali. kausi D-Naiset Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali kausi 2019 2020 D-Naiset (muutokset kauteen 2018-19 punaisella) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Varmista, että hyökkäysaikakellot ovat paikoillaan

Lisätiedot

Ilves vei A-poikien derbyn

Ilves vei A-poikien derbyn B-junnuille tappiot Hakan B-junioreiden harjoitusottelut jatkuivat kahdella ottelulla Saharassa sunnuntaina. Tällä kertaa opittiin että pelkkä hallinta ja puolittaiset tekopaikat eivät riitä, jos vastustaja

Lisätiedot

Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 ÅIFK, 4-1!

Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 ÅIFK, 4-1! Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 ÅIFK, 4-1! Helpottiko pojat..? Minua ainakin helpotti. Kahden turpaanottoreissun jälkeen tiesimme, että nyt on tärkeä peli kyseessä. Lisäksi vakiokalustoa oli sairauksien

Lisätiedot

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min)

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min) 8. P97 seututaitokoulu 26.1 2008 (1h,45min) -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.15 min -Nopeus ketteryys harjoituksen alussa, n.15 min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 max.15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003

SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto

Lisätiedot

Hockeyliitto - Torneopal

Hockeyliitto - Torneopal Hockeyliitto - Torneopal 2018_2019 Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi tai sisäkaudella www.indoorhockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen

Lisätiedot

TULOSPALVELUN OTTELUSEURANTA

TULOSPALVELUN OTTELUSEURANTA TULOSPALVELUN OTTELUSEURANTA TULOSPALVELU https://taso.palloliitto.fi/taso/login.php YLEISTÄ - Tilastointi tapahtuu TASO-järjestelmässä - Kirjautuminen TASO-järjestelmään tapahtuu kotijoukkueen omilla

Lisätiedot

B-poikien syyskausi käyntiin

B-poikien syyskausi käyntiin B-poikien syyskausi käyntiin Moninaisten vaiheiden jälkeen Hakan B-juniorit pelaa tämän syyskauden kahdella joukkueella kakkosdivisioonassa. Joukkueet ovat HJS/Haka Yj ja Haka-j. Kun nyt ollaan samassa

Lisätiedot

Ruusuja kevään valmistuneille

Ruusuja kevään valmistuneille Ruusuja kevään valmistuneille Sunnuntai-iltana FC Haka otteli tehtaan kentällä voitokkaasti JJK:ta vastaan. Ottelutauolla kukitettiin FC Haka junioreiden keväällä ylioppilaiksi ja ammattiin valmistuneet

Lisätiedot

Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri

Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri Liveseuranta (1/9) Liveseuranta on kätevä tapa hoitaa ottelupöytäkirjan täyttäminen jo itse ottelun aikana. Suosittelemme sen käyttämistä sarjasta riippumatta, jolloin kaikki tarpeellinen pystytään tekemään

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot