Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja"

Transkriptio

1 Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia on aktiivinen ja innostunut jalkapalloilijatar, antaen harjoituksissa sekä peleissä 100%. Pelissä keskikentän moottori on kauden aikana pyörittänyt peliä mallikkaasti ja taistelullaan saalistanut palloa omalle joukkueelle. Viikonloppuna kaikki kannustamaan Haka D-tyttöjen otteita tehtaan kentälle, Waltikka turnauksen merkeissä!

2 Haka B-pojat Kausi 2015 Vaikeuksien kautta voittoon Kevätkierros FC Haka junioreiden B-pojat pelasivat kuluneella kaudella Tampereen Piirin Kakkosta. Kevätkierroksen aloitti vieraspeli Ahvenanmaalla. Siellä kotijoukkueen FC Åland YJ:n nopeat ensimmäiset kolme maalia koettelivat Hakan selkärankaa, mutta pojat löysivät hienosti pelivireen, ja nousivat haastamaan ahvenanmaalaisia. Hakan kiri ei kuitenkaan aivan riittänyt. Åland voitti ottelun lopulta harmittavasti 3-2. Kevätkierroksen ensimmäinen voitto saatiin vasta neljännestä pelistä MaPSia vastaan, kun Haka voitti kotonaan Rauhalan kentällä jännittävän ottelun lopulta 2-1. Sitä ennen pojat olivat taipuneet TPV:lle ja pelanneet tasan LeKin kanssa. Kierroksen kahdeksas peli Pallo-Iirot YJ:tä vastaan oli

3 tietyllä tavalla hieman omalaatuinen. Haka nimittäin joutui vaihtamaan maalivahtiaan peräti kahdesti, kun kaksi maalivahtia joutui jättämään kentän päävamman vuoksi. Peli päättyi lopulta Pallo-Iirojen 1-4 voittoon. Ennen viimeistä kierrosta Hakan B-pojat olivat saavuttaneet neljä voittoa ja yhden tasurin pistesaldonaan 13 pistettä, se edellytti sijalle 7 sarjassa. Sarjatilanne oli niin tiukka, että Hakan edellä MaPS oli kuudentena 14 pisteellä ja Hakan takana sekä LeKi että TaPa 12 pisteellä sijoilla 8 ja 9. Tästä tasaisesta nelikosta ratkaistiin viimeisen kierroksen avulla kolme jatkajaa Kakkosessa ja yksi putoaja. Hakan viimeisen kierroksen ottelu oli vierasottelu Raisiossa RaiFua vastaan. RaiFu oli sarjan kolmantena, mutta Haka lähti pelaamaan omaa peliään, eikä antanut sarjataulukolle liikaa painoarvoa. Haka pelasi loistavan pelin ja voitti RaiFun maalein 2-1. Näitä kolmea pistettä tarvittiinkin, sillä sekä MaPS että TaPa voittivat molemmat omat ottelunsa, jolloin viimeisen putoajan paikalle joutui LeKi. Syyskierros Syyskierrokselle lähdettäessä Hakan B-poikien tavoitteet olivat selvät: Lähdetään parantamaan selvästi viime kierroksen sijoitusta, tähtäimenä jopa nousukahinat. Hakan tavoitteet näkyivät myös myöhemmin kentällä, mutta ensimmäisen ottelun jälkeen mieli oli maassa, ja se kaivelee pelaajia sekä taustoja yhä edelleen vaikka kausi on ohi. Ensimmäinen peli oli kotikentällä Rauhalassa Apassit-NoPS YJ:tä vastaan. Hakalta hylättiin toisen puoliskon aikana kaksi maalia, joista ainakin toinen oli hyväksytyn maalin rajoissa. Näiden kahden maalin ansiosta Haka olisi voittanut ottelun, mutta hävisi sen lopulta 0-1. Tuosta pelistä pääosin ylitse päässeenä Hakalla seurasi neljän ottelun tappioton putki, joista saldona oli kolme voittoa ja yksi tasapeli. Mainittakoon vielä se, että noista kolmesta

4 voitosta kaksi tuli loistavalla nousulla tappioasemasta. Viimeisistä kuudesta pelistä B-pojat nappasivat 10 pistettä, jolloin lopulliseksi pistesaldoksi tulee 20 ja tällä hetkellä sarjan kolmas sija. Jossitteluksi jää, mikäli Hakan ensimmäisessä pelissä kokema oikeusmurha olisi jäänyt kokematta, olisiko Haka voinut jopa nousta Ykköseen, kun Kakkosen kaksi parasta nousee. Tällä hetkellä Haka siis on sarjassa kolmantena 20 pisteellä kaikki pelinsä pelanneena. Takana niskaan hengittää KaaPo YJ, jolla on kaksi peliä pelaamatta. Kuitenkin Hakan syyskierroksesta on jäänyt todella positiivinen maku. Tavoitteet toteutettiin, mikä näkyy myös maalitilastoissa. Kevätkierroksen 25:n päästetyn maalin sijaan Haka päästi ainoastaan 10 maalia syyskierroksella, mikä on tällä hetkellä toiseksi vähiten koko sarjassa. Edellä on ainoastaan TuWe yhdeksällä päästetyllä maalilla. TuWella on yksi peli pelaamatta. Sarja päättyy kaikkien joukkueiden osalta. Yhteenveto Loppujen lopuksi Hakan B-poikien kausi tuo hyvän mielen. Haka taisteli hienosti putoamista vastaan kevätkierroksella, ja syyskierroksella Hakan peli-ilme oli aivan eri luokkaa kuin keväällä ja siitä kertoo sarjataulukkokin. Syyskierroksen menestyksestä voidaan kiittää ihan jokaista joukkueen jäsentä, niin pelaajaa kuin taustaakin. Itse haluan vielä henkilökohtaisesti kiittää koko Haka Bpoikia, sekä pelaajia että taustoja. On ollut mahtavaa pelata kanssanne etenkin tämä kausi, mutta jo kolme vuotta sitten kun astuin mukaan -98 ryhmään, tunsin kuuluvani joukkoon. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuita! -Ville Karirinne, Haka B-poikien maalivahti ja FC Haka junioreiden TET-harjoittelija Haka B-poikien pelaajat:

5 Juuso Ahola Hiljainen työmyyrä, joka osoittaa taitonsa kentällä.

6 Ertürk Sargin Keskikentän ehtymätön voimanlähde.

7 Joni Laurila Johtajahahmo alakerrasta.

8 Juho Viitaharju Luotettava keskikentän tukipilari.

9 Justus Kunnas Teknisesti taitava hyökkäyspään pelaaja. (Juppe jakoi syyskierroksen Hakan maalikuninkuuden.)

10 Juuso Ylinen Varmaotteinen toppari, jonka ohi ei ihan joka jätkä pääse.

11 Joona Järvinen Määrätietoinen laitapelaaja.

12 Veeti Lahtinen Nopea, ja fiksuja aloitteita tekevä kärki.

13 Joni Numminen Luotettava puolustaja.

14 Onni Junttila Laittaa itsensä likoon niin harjoituksissa kuin peleissäkin.

15 Robert Mattila Hyvän pelisilmän omaava puolustaja/laitapelaaja. Roope Jokela Puolustussuuntaan aktiivinen ja varmaotteinen.

16 Severi Keskitalo Positiivinen ja hymyilevä ahertaja, joka tekee kaiken aina loppuun saakka eikä jätä kesken. Timo Pitkävirta Positiivinen maalivahti, joka yrittää kaikkensa.

17 Vikke Vuorio Yrittelijäs ja väsymätön pelaaja, joka ei kaihda haasteita.

18 Waltteri Hopia Jalkapelispesialisti (Wate jakoi Justuksen kanssa Hakan syyskierroksen maalikuninkuuden ja voitti Hakan kevätkierroksen maalikuninkuuden.)

19 Eeli Jokinen Yrittelijäs hyökkäyspelaaja, joka harjoittelee aina parhaansa mukaan. Niko Uusikartano Nopea työmyyrä, vetää täysillä aina loppuun saakka.

20 Ville Karirinne Aktiivinen maalivahti, joka uskaltaa ottaa haasteet vastaan. Taustat:

21 Ismo Laurila Tyyni huoltaja, johon voi luottaa.

22 Marko Hopia Huumorintajuinen joukkueenjohtaja/mv valmentaja, joka ei vähästä hätkähdä.

23 Esa Karirinne Todella taitava vastuuvalmentaja, joka ajattelee aina joukkueen parasta. Juha Pitkävirta Vastuuntuntoinen huoltaja, joka on aina positiivinen.

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Haka B-pojat Kausi 2015 Vaikeuksien kautta voittoon Kevätkierros FC Haka junioreiden B-pojat pelasivat kuluneella

Lisätiedot

FC Haka juniorit ry:n kauden päätöstapahtuma järjestetään Koskikaran alakerran aulassa lauantaina klo 14:00 alkaen.

FC Haka juniorit ry:n kauden päätöstapahtuma järjestetään Koskikaran alakerran aulassa lauantaina klo 14:00 alkaen. Juniorikauden päättäjäiset lauantaina 24.10. FC Haka juniorit ry:n kauden päätöstapahtuma järjestetään Koskikaran alakerran aulassa lauantaina 24.10. klo 14:00 alkaen. Päättäjäisissa jaetaan normaalit

Lisätiedot

YJ taisteli tähdet kertovat

YJ taisteli tähdet kertovat YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija

Lisätiedot

A:n pelurit esittelyssä

A:n pelurit esittelyssä A:n pelurit esittelyssä Ville Karirinne Ville Karirinne nuoresta iästä huolimatta vakuuttanut A:ssa hyvillä torjunnoillaan ja varmoilla otteilla. Antton Asikainen Antton Asikainen hyvin peittävä ja sijoittuva

Lisätiedot

FC HAKA C14 YJ Annaali eli Fudis-kauden yhteenveto.

FC HAKA C14 YJ Annaali eli Fudis-kauden yhteenveto. FC HAKA C14 YJ1 2015 Annaali eli Fudis-kauden yhteenveto. Tämän viiltävän analyysin tekijä. Vox audita perit, littera scripta manet eli Sanottu sana katoaa, kirjoitettu sana pysyy. Anno Domini 2015 oli

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! B-tytöt: syyskuun Subway pelaaja on Laura Lähdekorpi Valmentajat valitsivat B-tyttöjen syyskuun Subi-pelaajaksi

Lisätiedot

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum.

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 FC HAKA YJ1 lopetti alkukauden sarjan komeasti Tehtiksellä. Vastaan tuli Tampereen TKT. Ja lopulta TKT oli se vastaantulija

Lisätiedot

Hakan hyvä vire jatkuu

Hakan hyvä vire jatkuu Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä

Lisätiedot

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi 1(5) Kausi: Joukkue: 1. Joukkueen toimihenkilöt Joukkueenjohtaja: Varajoukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja: Valmentaja: Vastuuhuoltaja: Huoltaja: Rahastonhoitaja Suku- ja etunimi Valmentajakoulutus

Lisätiedot

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (SPL Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130 4. Padel Club

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Aleksi Pirttijoen kuulumisia

Aleksi Pirttijoen kuulumisia Aleksi Pirttijoen kuulumisia Jalkapallo vaihtuu koripalloon! Aleksi valittiin ainoana joukkueestaan Mainen osavaltion etelä-vastaan-pohjoinen jalkapallon Allstars-joukkueeseen (etelä). Finaali pelattiin

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Törnqvist Tony Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130

Lisätiedot

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika

Lisätiedot

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 FC Haka junioreiden C15 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 20.3.2016 Pirkkahallissa pelatussa lopputurnauksessa, johon osallistui alkusarjan neljä parasta

Lisätiedot

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL)

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) Sarjojen järjestelyistä kaudella 2017 vastaa Tampereen piiri Kenttä- ja erotuomariasettelut tapahtuvat oman piirin kautta. Ikäluokat: Etelä-Länsi -liigat pelataan

Lisätiedot

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Puh. 0500494220 4. Musta 12.5 Puh. 0445533820

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Nikkinen Aki Puh. 0500494220 4. Musta

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

SPL Länsi-Suomen piiri Alustavat lohkojaot kevät 2019

SPL Länsi-Suomen piiri Alustavat lohkojaot kevät 2019 SPL Länsi-Suomen piiri Alustavat lohkojaot kevät 2019 Piirisarjat Aikuisten sarjojen kierros/ottelumäärä on koko kauden osalta Nuorten sarjoissa kyseessä on kevätkierros Lohkojaot ja pelimäärät saattavat

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Törnqvist Tony Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT v. 2011 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu vain helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2011 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT 2015 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2015 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia eivätkä

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa PIIRIN SARJAT JA SARJAJÄRJESTELMÄT 2012 KOLMONEN 12 j. IPS Jäntevä Kouvola Akatemia Kultsu FC MiKi PaPe SavU 12 joukkueen kaksinkertainen sarja. Sarjan voittaja nousee Kakkoseen kaudeksi 2013 Sarjan 11.

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP 14.11.2015

CHAMPIONS CUP 14.11.2015 CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme

Lisätiedot

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130 4. Padel Club

Lisätiedot

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton!

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Valkoiset jatkoivat siitä, mihin lauantaina jäivät. FC Haka Valkoinen JanPa, 4-2. Alku ei lupaillut kovin hyvää kun olimme alussa

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. EHTA Rautiainen Sulevi Puh. 0503626897 2. IRO Partio Mikko Puh. 0505481180 3. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 4. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Torikatu La HyTS 2 vs KoKe-Tennis 1,5-4,5 (17-25) Knaapi Juha vs Penttinen Ari 0-2 (26,12)

Kausi 2018/ kierros Torikatu La HyTS 2 vs KoKe-Tennis 1,5-4,5 (17-25) Knaapi Juha vs Penttinen Ari 0-2 (26,12) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. HauTS Sorvali Jorma Puh. 0505825639 2. HyTS Vahala Timo Puh. 0405283731 3. HyTS 2 Knaapi Juha Puh. 0405715890 4. KoKe-Tennis Kivari Antti Puh. 0405126309 5. LaPa

Lisätiedot

NÄIN PELATAAN 2013 ETELÄ-LÄNSI-LIIGAT

NÄIN PELATAAN 2013 ETELÄ-LÄNSI-LIIGAT NÄIN PELATAAN 2013 ETELÄ-LÄNSI-LIIGAT ETELÄ-LÄNSI LIIGAT, ELL (C- ja D-nuoret, vastuupiiri Tampere) Etelä-Länsi -liigat pelataan ikäluokissa C15-, C14-, D13-pojat sekä C-tytöt. Lisäksi syyskierroksella

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Puh. 0500494220 4. Musta 12.5 Puh. 0445533820 5. PC Kasetti

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Torikatu La HyTS 2 vs KoKe-Tennis 1,5-4,5 (17-25) Knaapi Juha vs Penttinen Ari 0-2 (26,12)

Kausi 2018/ kierros Torikatu La HyTS 2 vs KoKe-Tennis 1,5-4,5 (17-25) Knaapi Juha vs Penttinen Ari 0-2 (26,12) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. HauTS Sorvali Jorma Puh. 0505825639 2. HyTS Vahala Timo Puh. 0405283731 3. HyTS 2 Knaapi Juha Puh. 0405715890 4. KoKe-Tennis Kivari Antti Puh. 0405126309 5. LaPa

Lisätiedot

SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003

SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto

Lisätiedot

Miesten Kolmosen, Nelosen ja Vitosen osanotonvarmistus on tehtävä erillisellä lomakkeella joka toimitetaan seuroille mennessä.

Miesten Kolmosen, Nelosen ja Vitosen osanotonvarmistus on tehtävä erillisellä lomakkeella joka toimitetaan seuroille mennessä. KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT v. 2010 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu vain helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2010 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia

Lisätiedot

SPL Turku Kirjaudu. Sarja - Sarjatilanne Kesä. JKKI 35 - M35 alalohko. Ottelut. Sarjainfo

SPL Turku Kirjaudu. Sarja - Sarjatilanne Kesä. JKKI 35 - M35 alalohko. Ottelut. Sarjainfo SPL Turku 2015-11-30 Kirjaudu Sarja - Sarjatilanne - 2015 Kesä Etusivu Liitto/Piiri Seurat Joukkueet Sarjat Ottelut Tuomarit Ohje Tapahtumat Kirjaudu FI SE UK JKKI 35 - M35 alalohko Joukkue O V T H Te

Lisätiedot

C-tytöt Pärnu Summer Cupissa

C-tytöt Pärnu Summer Cupissa C-tytöt Pärnu Summer Cupissa Haka C-tytöt osallistuivat 173 joukkueen Pärnu Summer Cupiin, C-tyttöjen sarjassa oli 12 joukkuetta. 5 päivän pelimatka Pärnuun oli upea reissu. Ilmat olivat vaihtelevat, mutta

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA!

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA! Kausi 2018/2019 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Double Trouble Inkeroinen Ami Puh. 050 548 2818 2. IRO Partio Mikko Puh. 050 5481 180 3. KIT Tjäderhane Tuomas Puh. 040 820 2246 4. Major Team Majuri Matias Puh.

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros SuTe Hiekka- La Talentit vs RKT 0-6 (17-36)

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros SuTe Hiekka- La Talentit vs RKT 0-6 (17-36) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ]

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ] Testialue [pt_view id= 68411ed84d ] Pe 4.9 Aika Ottelu Paikka Kotijoukkue Vierasjoukkue Tulos 14:00 1 Tehtis Haka JJK 3-0 (2-0) 14:00 2 Sahara TKT HPS 1-1 (0-0) 15:00 3 Tehtis Ilves GrIFK 1-1 (0-0) 15:00

Lisätiedot

2019/2020 NAISET 2-DIVISIOONA

2019/2020 NAISET 2-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 NAISET 2-DIVISIOONA 1. Rajatapaukset Päällysaho Katja Puh. 040 501 9384 2. Ni-Ke Niemi Marjo Puh. 045 304 6023 3. Moninaiset Anttonen Anu Puh. 050 569 4882 4. Viaporin Tykit Wallenius Riitta

Lisätiedot

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA!

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA! Kausi 2018/2019 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Double Trouble Inkeroinen Ami Puh. 050 548 2818 2. IRO Partio Mikko Puh. 050 5481 180 3. KIT Tjäderhane Tuomas Puh. 040 820 2246 4. Major Team Majuri Matias Puh.

Lisätiedot

Jalkapallon Maire-liiga

Jalkapallon Maire-liiga 2018 Jalkapallon Maire-liiga jari.kujala@kouvolanjalkapallo.fi Kouvolan jalkapallo 2.3.2018 Kortteliliigan (Maireliiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. MänTS Wallenius Jari Puh. 0406604973 4. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044

Lisätiedot

Kausi 2014/15. 1.kierros. klo 16. Alkaa 4-pelillä kentällä 2 klo pelit kentillä 1 ja 2

Kausi 2014/15. 1.kierros. klo 16. Alkaa 4-pelillä kentällä 2 klo pelit kentillä 1 ja 2 Kausi 2014/15 NAISET 1-DIVISIOONA 1. HauTS Granroth Riikka Puh. 040 5323 074 2. HTS Kiuas Sini Puh. 040 5798 864 3. HyG Huhtamäki Anja Puh. 040 7795 213 4. HyTS 3 Kuusela Marjo Puh. 040 8425 443 5. HyTS

Lisätiedot

ACK 5v5 Pelikirja

ACK 5v5 Pelikirja 1 ACK 5v5 Pelikirja 10.10.2016 5v5 yleistä Innostaminen ja onnistuminen avainasiassa Oikeantasoista ja kannustavaa toimintaa Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Puolustussuuntaan pelipaikkojen

Lisätiedot

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät Peliminuutit 2005 Jilves-LPK PaRi - LPK LPK - BET JJK II - LPK JPS - LPK LPK - Huki Huima II - LPK LPK - KeuPa Pamaus - LPK Kevät LPK - JIlves LPK - PaRi BET - LPK LPK - JPS LPK - JJK II Huki - LPK LPK

Lisätiedot

Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä.

Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä. Turnauksessa sovelletaan yleisesti SEUL:in OW sääntöjä (http://seul.fi/wpcontent/uploads/2014/01/seul_ow_v1.pdf), poislukien eettinen osuus sekä kohdat jotka eroavat alla jäljempänä mainituista (joukkue

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa PIIRIN SARJAT JA SARJAJÄRJESTELMÄT 2016 lasten ja nuorten syksyn sarjat B17 POJAT (1999-00) KAKKONEN 10 j. /YJ JJK/2 KJP/YJ 2 LAUTP/Kultsu FC/YJ /YJ MP PK-37 ToU/AC BARCA YJ WJK Pelataan kymmenen joukkueen

Lisätiedot

Kokemäen Pallon palkittavat kaudella 2012

Kokemäen Pallon palkittavat kaudella 2012 Kokemäen Pallon palkittavat kaudella 2012 Minitytöt Minitytöt pelasivat kesällä Euran Kivikyläliigassa. Pelejä oli sekä tyttö- että poikajoukkueita vastaan. Peleissä onnistumiset ovat kartuttaneet joukkueen

Lisätiedot

A-pojat vaikeuksien voittoon

A-pojat vaikeuksien voittoon A-pojat vaikeuksien voittoon kautta A-pojat kokivat kovia ja pitivät katsomon jännityksessä loppuminuuteille saakka sunnuntaina 6.3. ottelussaan Vaasan Palloseuran junioreita vastaan. Pisteet jäivät kuitenkin

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

MUUTOS KENTTÄJÄRJESTYKSESSÄ! Gn 10 pojat ottelutulokset, 5v5, 2x15min

MUUTOS KENTTÄJÄRJESTYKSESSÄ! Gn 10 pojat ottelutulokset, 5v5, 2x15min Tulospalvelu sarjoittain Valitse katsottava sarja IKU CUP TULOSPALVELUN alta. Muista myös Pallotutka ja Ponnautusskaba! Rasti auki molempina päivinä klo 11-16 kentän '4 LVI-Talo Kannosto' järven puoleisessa

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA

2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA Kausi 2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 040 9004 274 2. Kämmen pokalla Wallin Santtu Puh. 0400 756 076 3. NorSky Norrbacka Tuomas Puh. 050 562 8685 4. NurTS Lönnberg Markku Puh.

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

NUORTEN UUSI KILPAILUJÄRJESTELMÄ. Nuorten kilpailujärjestelmän työryhmä_

NUORTEN UUSI KILPAILUJÄRJESTELMÄ. Nuorten kilpailujärjestelmän työryhmä_ NUORTEN UUSI KILPAILUJÄRJESTELMÄ Nuorten kilpailujärjestelmän työryhmä_2016-17 Nuorten UUSI kilpailujärjestelmä Miksi? Pyrkimys siihen, että urheilullinen ajattelu ja pelaajien valmennusohjelma ohjaisi

Lisätiedot

TET- harjoittelija Ville Karirinne

TET- harjoittelija Ville Karirinne TET- harjoittelija Ville Karirinne Minä olen Karirinteen Ville, 9. luokkalainen ja tämän viikon TET-harjoittelussa FC Haka juniorit ry:n toimistolla. Olen siis 15-vuotias toijalalainen, ja pelaan jalkapalloa

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

Jalkapallon Kaslink liiga

Jalkapallon Kaslink liiga 2015 Jalkapallon Kaslink liiga jukka.latva@saunalahti.fi Kouvolan jalkapallo 4.2.2015 Kortteliliigan (Kaslink liiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit Vanhempainkokous 19.4.2012 E-00 POJAT -> D2 juniorit Käsiteltäviä asioita Kausi 2012-2013 Joukkueiden vastuuhenkilöt Toiminta tulevalla kaudella 2012-2013 D2-junioreiden Pelimaailma Operaatio pelisäännöt

Lisätiedot

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0 D12 Ottelut Webasto-turnaus 23.11.2013 JJK haaste D02-pojat 2 1 23.11.2013 FC Loviisa haaste D02-pojat 1 3 23.11.2013 D02-pojat Akilles Green 2 0 24.11.2013 D02-pojat RiPS 5 0 24.11.2013 D02-pojat JJK

Lisätiedot

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA!

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA! Kausi 2018/2019 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Double Trouble Inkeroinen Ami Puh. 050 548 2818 2. IRO Partio Mikko Puh. 050 5481 180 3. KIT Tjäderhane Tuomas Puh. 040 820 2246 4. Major Team Majuri Matias Puh.

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT 2016 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2016 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia eivätkä

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003

SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto (pallo

Lisätiedot

SPL Tampere Haavikatsastukset Lokakuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003

SPL Tampere Haavikatsastukset Lokakuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003 SPL Tampere Haavikatsastukset Lokakuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto

Lisätiedot

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19.

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19. Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Haka j D12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Iiittalan Palloa vastaan Roukon nurmella. Puolustus pelasi tiiviisti ja keskikenttä

Lisätiedot

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2012

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2012 Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2012 D12 / TD12 ALUEKARSINTA 20 JOUKKUETTA 2 X 10 JOUK. LOHKOA (PIIREITTÄIN) ALUESARJA KUMMANKIN KARSINTALOHKON 1.-5. YKKÖNEN 20 JOUKKUETTA KUMMANKIN KARSINTALOHKON 6.-10.

Lisätiedot

KAARINAN POJAT 2013 / MIESTEN EDUSTUS

KAARINAN POJAT 2013 / MIESTEN EDUSTUS KAARINAN POJAT 2013 / MIESTEN EDUSTUS KOLMONEN SIJOITUS: 5. OTTELUT: 22 PISTEET: 36 VOITOT: 11 TASAPELIT: 3 TAPPIOT: 8 TEHDYT MAALIT: 72 PÄÄSTETYT MAALIT: 42 SUOMEN REGIONS` CUP VÄLIERÄ (KaaPo SC Kufu

Lisätiedot

Panelian Raikas. Edustusjoukkue 2012-2013

Panelian Raikas. Edustusjoukkue 2012-2013 Panelian Raikas Edustusjoukkue 2012-2013 www.panelianraikas.seura.info Panelian Raikas pelaa Länsirannikon III-divisioonassa. Miesten III-divisioonan jatkosarjaan osallistuu 14 joukkuetta. Joukkueet ovat

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA!

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA! Kausi 2018/2019 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Double Trouble Inkeroinen Ami Puh. 050 548 2818 2. IRO Partio Mikko Puh. 050 5481 180 3. KIT Tjäderhane Tuomas Puh. 040 820 2246 4. Major Team Majuri Matias Puh.

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros KU Kumura. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29)

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros KU Kumura. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto) Peli-idea puolustuspeli Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto). - Jätä hieman vapaaksi vastustajan puolustuslinjan pelaajia, houkuttele syöttämään, prässää nopeasti ja samanaikaisesti! Peli-idea puolustuspeli.

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa Piirin sarjat ja sarjajärjestelmät 2011 KOLMONEN 12 j. FC PaSa HaPK IPS Jäntevä KoRe Kultsu FC PaPe SavU /2 12 joukkueen kaksinkertainen sarja. Suomen yhdeksän Kolmosen lohkon voittajat ja paras 2. sijoittunut

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT 2019 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2019 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia eivätkä

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT v. 2012 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu vain helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2012 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia

Lisätiedot

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 POJAT. D12 pojat

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 POJAT. D12 pojat Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 - yhteinen tarkoittaa yhteissarjaa Uudenmaan piirin joukkueiden kanssa - piireittäin tarkoittaa että kummallakin piirillä omat sisäiset sarjansa POJAT KEVÄT KILPASARJAKARSINTA

Lisätiedot