C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6"

Transkriptio

1 C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 Palokan Riento, PaRi, Jyväskylästä, haki kovaa vastusta nousukarsintoihinsa Puolen Suomen liigaa varten. Netistä bongasivat FC Hakan ja kutsuivat Palokan kuplahallin tekonurmelle. Ja koska aina on mukava kokeilla uusia juttuja ja tutustua uusiin joukkueisiin, lähdettiin tsekkaan mikä mesta, mikä boogie. Hakan valmennus joutui ryhmittelemään rosteria hieman uusiksi. Porukkaa oli riparilla ja vempulalla. Pari vahvistusta 02- pojista. Samu saatiin toki maaliin. Formaatti: / Vikke putosi keskikentältä toppariksi Tuomaksen rinnalle. Olli ja Joonas laidoilla. Keskikenttä muuttui eniten ja siihen istutettiin Petrus, Timi (-02) ja Tomy. Kärkenä hääri Wili(-02). Ja laidoilla Späde ja Hene. Suurin kysymysmerkki oli 02-pojat, jotka pelasivat ensimmäistä kertaa joukkueessa. Ne tuli siis suoraan peliin, ei edes harkoissa. Lahjattomat ne Mikä tämä Puolen Suomen Liiga oikein on? 2016 C15 POJAT (-01) Puolen Suomen liigassa pelaavat: FF Jaro, JIPPO-j, KuPS, OLS, ORPA, VPS, WJK ja karsinnan kautta 3 joukkuetta (GBK tai KPV, JJK tai PaRi, SJK tai VIFK). Joten pitkät on pojjjilla pelimatkat ja kovaan seuraan PaRi karsii. Ja kirsikkana kakun päällä- oman kylän JJK kanssa. Veikkaanpa, että tulevissa otteluissa armoa ei anneta..eikä kysytä. K-18, hämähäkki ja nyrkin kuva voisi olla katsojasuositus. Ja kovaa PaRi tuli Hakankin päälle. Pelin alkuhetkillä tuntui, että keskialueen herruudesta otetaan tosissaan mittaa. Ja peli oli hermostunutta flipperiä ja fyysistä: pientä repimistä, jälkipeliä, suukopua. Siis taistelua. Kumpikaan joukkue ei oikein päässyt maalintekopaikoille.

2 Molemmat joukkueet puolustivat aggressiivisesti ja tarkasti. Erikoistilanteet on siis syytä hyödyntää. 19 Haka saikin vaparin PaR in hyökkäysalueen kolmannekselta, oikealta puolen. Vikke antoi vaparin ja etutolpalla Petrus puski pallon kohti maalia. Maalivahdin heittäytyminen epäonnistui ja pallo kierähti maaliin. Hieman onnekkaasti 0-1 Hakalle. Hakan peli vapautui selvästi ja parin minuutin päästä Tomppa pääsi yksin läpi ja maalivahdin ohi. Tilanne 0-2. Kymmenen minuuttia ja Hene vapautti Späden. Spädelle oli vastassa tyhjä maali ja.0-3. Toinen puoliaika meni pitkälti Hakan hallinnalla ja painostuksella. PaRi lla oli selviä vaikeuksia saada palloa hallintaansa. Haka pelasi järkevästi hitaita hyökkäyksiä, piti palloa, käytti laitoja ja haki maalipaikkoja. Paikkoja toki oli, mutta ne PaRi n maalivahti torjui hyvillä vastaantuloilla tai tuhlattiin. Kesken kaiken PaRi pääsi iskemään Viken vähän kompuroidessa ja tilanne 1-3. Tämä kuitenkin näytti toimivan enemmän Hakan herätyksenä. Ville antoi viisaasti kulman lyhyenä Vikelle, joka pääsi 16- rajalta nostamaan pallon Tompan päähän. 1-4 Hakalle. Peliaikaa 4 minuuttia ja homma alkoi olla tapulteltu. Hakan pojilla oli kuitenkin vielä nälkää ja pommitus PaRi n maalille jatkui katkeamatta. Ville pisti maalivahdista kimmonneen pallon tyhjiin ja 1-5. Aivan lopussa Tomppa kikkaili vielä 1-6 soolona. Videoita ei otettu, mutta peliä analysoitiin paluumatkalla 3tuntia bussissa eli perusteellisesti. Maalissa Samu ei ollut työtön, muttei joutunut kovin tiukoille. PaRi lta puuttui kovat laukaukset. Kulmat toki olivat hyviä, mutta puolustus sai ne hoidettua. Muutenkin puolustus pelasi järkevästi, kuten numeroista voi arvata. Olli ja Joonas olivat laidoilla pelattavissa ja nousivat varsinkin loppupuolella ylöskin. Topparit Tuomas ja Vikke hoitivat näyttävästi tonttinsa: molemmat pystyivät hyviin nousuihin pallollisena ja avaaviin

3 syöttoihin. Tuomaksen pääpeli on selkeä ase sekä oman pään kulmissa että keskikentän katkoissa. Erikoistilanteissa Viken keskitykset ja vedot näyttävät löytävän kohteensa. Keskikenttä pelasi yhden parhaista peleistä miesmuistiin. Timi, Petrus ja Tomppa yhdistelmä toimi hyvin. Varsinkin Timi oli elementissään; raatoi, katkoi, karvasi ja syötti vielä kaiken tämän jälkeen tarkasti omille. Tomppa tuli mukavasti piilokärkenä hakemaan palloa hieman alempaa ja teki paljon töitä laajalla säteellä hyökkäyskolmanneksella. Lisäksi sahaava kolmiopeli keskikentän ja laiturien välillä toimi. Palloa nostetiin laitapuolustajien aloitteesta keskikentän kautta laitalinkille ja takaisin, jos tie ylöspäin oli tukossa. Laitalinkeistä varsinkin Hene oli pelipäällä. En muista yhtäkään kaksinkamppailua, jonka Hene olisi hävinnyt. Ja välillä oli jopa kolminkamppailujakin, joista Hene tuli ulos voittajana. Targettina pelasi Wili, joka teki töitä isolla sydämellä. Ylös, sivuille sekä alaspäin. Suojasi, taisteli, antoi varmoja syöttöjä, oli aina pelattavissa. Oikeastaan olisi ansainnut työstään vähintään maalin, mutta ihan aina ei jalkapallon jumalat sitä suo. Yleisesti 02-pojat yllättivät ja ihastuttivat valmiilla asenteellaan, ilmeellään ja pelillään. Soveltuvat varmasti myös C15 Alueliiga-peleihin, jos vain muuten pääsevät. Kokonaisuutena puolustus pelasi hyvän, keskikenttä huikean ja hyökkäys erinomaisen pelin. Ja onhan meillä video. Ei tosin pelistä, mutta perjantain spinning-treeneistä. No comment! Tähdet:

4 Hene Timi Wili PaRi FC HAKA j 1-6 Sunnuntaina 3.1 FC HAKA j kokoonpano: Samu (1), Olli (27), Vikke(21), Tuomas(17), Joonas(14),Petrus(38), Timi(), Tomy(35), Späde(19), Wili(), Hene(15), vaihdossa Joonas(10), Ville(9) FC HAKA j maalintekijä(syöttäjä): 19 : (21) (-) (15) (21) 78

5

C15 Pojat AL: Pallo-Iirot FC HAKA 0-5

C15 Pojat AL: Pallo-Iirot FC HAKA 0-5 C15 Pojat AL: Pallo-Iirot FC HAKA 0-5..niks..naks 0-3 Ketsuppia! Running man -video? Maalihanat auki kauden parhaalla pelillä. Kenttä tasapainossa ja onnistumista tuli joukkueena ja yksilöinä. Pukukopista

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football

Lisätiedot

A-pojat liikenteessä hyvällä jalalla

A-pojat liikenteessä hyvällä jalalla A-pojat liikenteessä hyvällä jalalla Haka/HJS yj:n A-pojat tekivät lauantaina 27.2. tuloksellisen pelimatkan Kouvolaan. Vastassa oli sarjan hyvin aloittanut KJP/YJ. Valkopaidat eivät antaneet yhtään siimaa

Lisätiedot

C15 Pojat AL: Uusin kuvioin syksyyn!

C15 Pojat AL: Uusin kuvioin syksyyn! C15 Pojat AL: Uusin kuvioin syksyyn! C15 AL 2016 Syyskausi käynnistyi TKT vastaan Muutamia pelejä jo takana Alueliigan syyskautta. HAKA-TKT 2-3, MuSa-HAKA 1-5 ja HAKA-Ilves 0-3. Kesätauolla jo valmennus

Lisätiedot

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football

Lisätiedot

C15 Pojat AL: FC HAKA-SalPa 3-1

C15 Pojat AL: FC HAKA-SalPa 3-1 C15 Pojat AL: FC HAKA-SalPa 3-1 Rauli-myrsky puhalteli, kun FC HAKA reipotteli SalPan nurin. Perinteisesti Salosta on aina tultu pois enemmän tai vähemmän murtuneena. Nytkin lähtöasetelmat olivat melko

Lisätiedot

OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki. OL = xxx VL = xxx 10 = xxx K = xxx

OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki. OL = xxx VL = xxx 10 = xxx K = xxx TERMIT: MV = Maalivahti OP = Oikea puolustaja VP = Vasen puolustaja KK = Keskikenttä OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki AVAUSKOKOONPANO: MV = xxx OP = xxx VP = xxx KK = xxx Vaihtomiehet:

Lisätiedot

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto Maalintekoa Sininen oma kuljetus syötä itselle ennen merkkiä. Nopea käännös yksi kosketus katse kohteeseen hae tyhjätila, maalivahdinliike. Katse palloon lauo liike perään, irtopallot maaliin. Haetaan

Lisätiedot

A-pojat vaikeuksien voittoon

A-pojat vaikeuksien voittoon A-pojat vaikeuksien voittoon kautta A-pojat kokivat kovia ja pitivät katsomon jännityksessä loppuminuuteille saakka sunnuntaina 6.3. ottelussaan Vaasan Palloseuran junioreita vastaan. Pisteet jäivät kuitenkin

Lisätiedot

7 VS 7 PELIKIRJA. OTE HJS PELIKIRJASTA ( Word dokumentti ) Kai Savonniemi

7 VS 7 PELIKIRJA. OTE HJS PELIKIRJASTA ( Word dokumentti ) Kai Savonniemi 7 VS 7 PELIKIRJA OTE HJS PELIKIRJASTA ( Word dokumentti ) Kai Savonniemi 7 VS 7 PELIRYHMITYS PELIN AVAUS TILA ALHAALLA Maalivahti pelaa pallon topparille niin, että topparin pelisuunta on eteenpäin PELIN

Lisätiedot

Hakan hyvä vire jatkuu

Hakan hyvä vire jatkuu Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum.

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 FC HAKA YJ1 lopetti alkukauden sarjan komeasti Tehtiksellä. Vastaan tuli Tampereen TKT. Ja lopulta TKT oli se vastaantulija

Lisätiedot

Pelaaminen 4-4-2. SPL Uusimaa pojat Pohjola Cup. SPL Uusimaa Pohjola Cup 1

Pelaaminen 4-4-2. SPL Uusimaa pojat Pohjola Cup. SPL Uusimaa Pohjola Cup 1 Pelaaminen 4-4-2 SPL Uusimaa pojat Pohjola Cup SPL Uusimaa Pohjola Cup 1 Hyökkääminen Avaaminen on alhaalta alkavan hyökkäyksen ensimmäinen vaihe, eli se miten pelaamme vastustajan ensimmäisen linjan ohi.

Lisätiedot

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton!

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Valkoiset jatkoivat siitä, mihin lauantaina jäivät. FC Haka Valkoinen JanPa, 4-2. Alku ei lupaillut kovin hyvää kun olimme alussa

Lisätiedot

RYHMITYS FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2

RYHMITYS FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2 RYHMITYS 4 4-2 FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2 KÄYNNISTÄMINEN (tarkoitetaan vaihetta, jossa peli käynnistetään maalivahdilta) Pyritään avaamaan peliä lyhyellä -> toppareille / AKK:lle, jos mahdollista (vastustajia

Lisätiedot

ACK 8v8 Pelikirja

ACK 8v8 Pelikirja 1 ACK 8v8 Pelikirja 10.10.2016 8v8 yleistä Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Pelipaikkojen täyttäminen Ylivoiman luominen Tyhjän tilan käyttö Kenttätasapaino Pääajatuksena minä, sinä ja pallo

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot

C15 Pojat AL: FC HAKA-KaaPo 3-0

C15 Pojat AL: FC HAKA-KaaPo 3-0 C15 Pojat AL: FC HAKA-KaaPo 3-0 Lisää pituutta heti! Hirvee flow päällä niin kaikki onnistuu. Mistä se on tullut, en tiedä. Mutta nautitaan. Ja joka hetkestä, kun se on päällä. Kaikki onnistuu. Yksikössä

Lisätiedot

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972 KÄSIPALLO Olympialaji vuodesta 1972 Tiesitkö, että Käsipallo on maailman 3. suurin sisäpallopeli (koris, lentis, käsis) Maailmassa on 20 miljoonaa käsipalloilijaa lähes 200 maassa Käsipalloa luonnehditaan

Lisätiedot

TET- harjoittelija Ville Karirinne

TET- harjoittelija Ville Karirinne TET- harjoittelija Ville Karirinne Minä olen Karirinteen Ville, 9. luokkalainen ja tämän viikon TET-harjoittelussa FC Haka juniorit ry:n toimistolla. Olen siis 15-vuotias toijalalainen, ja pelaan jalkapalloa

Lisätiedot

Futsalista jalkapalloon ja takaisin. C15 Futsal-hopeaa välipäiväturnauksesta!

Futsalista jalkapalloon ja takaisin. C15 Futsal-hopeaa välipäiväturnauksesta! Futsalista jalkapalloon ja takaisin. C15 Futsal-hopeaa välipäiväturnauksesta! FUTSALISTA Maailman huippumaat pelaavat jalkapalloakin kuin futsalia. Katsomalla mitä tahansa maailman huippuliigaa, näkee

Lisätiedot

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto) Peli-idea puolustuspeli Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto). - Jätä hieman vapaaksi vastustajan puolustuslinjan pelaajia, houkuttele syöttämään, prässää nopeasti ja samanaikaisesti! Peli-idea puolustuspeli.

Lisätiedot

FC Honka P09 -turnaus

FC Honka P09 -turnaus FC Honka P09 turnaus Ulkokenttäturnaus Tapiolassa vuonna 2009 syntyneille pojille lauantaina 22.4.2017 klo 9.00 alkaen Tervetuloa turnaukseen! Kun saavutte paikan päälle, käykää ilmoittautumassa turnaustoimistoon

Lisätiedot

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. OLS-01 TURNAUS Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. Yleistä Turnauksessa on kilpasarja (8 joukkuetta/2 alkulohkoa) sekä

Lisätiedot

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä. Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia

Lisätiedot

ACK 5v5 Pelikirja

ACK 5v5 Pelikirja 1 ACK 5v5 Pelikirja 10.10.2016 5v5 yleistä Innostaminen ja onnistuminen avainasiassa Oikeantasoista ja kannustavaa toimintaa Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Puolustussuuntaan pelipaikkojen

Lisätiedot

SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003

SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto

Lisätiedot

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Haka j D12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Iiittalan Palloa vastaan Roukon nurmella. Puolustus pelasi tiiviisti ja keskikenttä

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

HIFK KKI35/40 Pelikirja 2017/Taktik 2017

HIFK KKI35/40 Pelikirja 2017/Taktik 2017 HIFK KKI35/40 Pelikirja 207/Taktik 207 4-4-2 tai 4-4-- Kompakti alhaalta, liikkuva & luova ylhäältä Mitä alempana pelaan, sitä kurinalaisemmin Mitä ylempänä pelaan, sitä liikkuvammin & luovemmin Pidetään

Lisätiedot

A-pojille avaustappio Pullerilla

A-pojille avaustappio Pullerilla A-pojille Pullerilla avaustappio FC Haka j/hjs:n A-poikien joukkue käynnisti SM-karsinnat lauantaina 30.1. Pullerilla ottelulla JJK:ta vastaan. Vieraat veivät pelin nimiinsä maalein 2-1. Ensimmäinen puoliaika

Lisätiedot

TIPS T07 Pelikirja. Jokainen meistä on taitava pelaaja, jokaisesta meistä tulee taitavampi kun pelaan joukkueen kautta.

TIPS T07 Pelikirja. Jokainen meistä on taitava pelaaja, jokaisesta meistä tulee taitavampi kun pelaan joukkueen kautta. TIPS T0 Pelikirja Jokainen meistä on taitava pelaaja, jokaisesta meistä tulee taitavampi kun pelaan joukkueen kautta -Xabi Alonso - HYVÄ TIETÄÄ Pelaajat ennen harjoituksia: - Muista ravinto (lämmin ruoka

Lisätiedot

A:n pelurit esittelyssä

A:n pelurit esittelyssä A:n pelurit esittelyssä Ville Karirinne Ville Karirinne nuoresta iästä huolimatta vakuuttanut A:ssa hyvillä torjunnoillaan ja varmoilla otteilla. Antton Asikainen Antton Asikainen hyvin peittävä ja sijoittuva

Lisätiedot

C14 Alueliigaa, FC Haka SalPa: 5-0!

C14 Alueliigaa, FC Haka SalPa: 5-0! C14 Alueliigaa, FC Haka SalPa: 5-0! 18.9 C-14 Alueliiga Haka vs SalPa, 5-0 (2-0). Pelipäivä, juhlapäivä. Fantastinen keli ja vielä Tehtis. Vastassa SalPa Salosta. Voitto alla lähdettiin tähän matsiin ja

Lisätiedot

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen

Lisätiedot

A-poikien harjoitusmatsit käyntiin

A-poikien harjoitusmatsit käyntiin A-poikien harjoitusmatsit käyntiin Haka-j/HJS:n A-pojat pelasivat alkavan kauden ensimmäisen harjoitusottelun Tehtaan kentällä lauantaina 5.12. JJK:ta vastaan. Tarkoitus oli hakea tuntumaa pelaamiseen

Lisätiedot

Kuvassa ( a) A2 näyttää tukevan oikeassa. A) Väärin. kulmassa, mutta hänen näkökenttänsä on rajoitetunut 90 asteeseen. D1. Tämä on väärin. A1.

Kuvassa ( a) A2 näyttää tukevan oikeassa. A) Väärin. kulmassa, mutta hänen näkökenttänsä on rajoitetunut 90 asteeseen. D1. Tämä on väärin. A1. 23 Syötöt ja Tukeminen Mahdollisimman laaja näkökenttä eteenpäin on hyvin tärkeää, sillä tukemassa oleva pelaaja todennäköisesti tulee muuttamaan hyökkäyksen suuntaa. Hänen tulee harkita ristisyöttöä eteenpäin.

Lisätiedot

FC ESPOO. Pelitavan pääpiirteet 9v9

FC ESPOO. Pelitavan pääpiirteet 9v9 FC ESPOO Pelitavan pääpiirteet 9v9 ISO KUVA: - Rohkea: Pelaaja uskaltaa käyttää taitojaan joka osa-alueella - Liikkuva: Pelaajan liikkuminen on monipuolista ja nopeaa - Taitava: Pelaajalla on perustaidot

Lisätiedot

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN 3.9.2016 UUDET SÄÄNNÖT 1.7.2016 1. Passiivinen peli 2. 7 ken0äpelaajaa 3. Sininen kor7 4. Viimeisen 30 sekunnin sääntö 5. Loukkaantunut pelaaja PASSIIVINEN PELI Tuomarit

Lisätiedot

VEIKKAUSLIIGA URHOTV NÄYTTÄÄ KAUDEN 2012 AIKANA JOPA 50 SUORAA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUA. Veikkausliiga ottelut:

VEIKKAUSLIIGA URHOTV NÄYTTÄÄ KAUDEN 2012 AIKANA JOPA 50 SUORAA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUA. Veikkausliiga ottelut: VEIKKAUSLIIGA Jalkapallon Veikkausliigassa on kuuma kausi menossa ja Suomen mestaruuden voi syksyllä pokata mikä joukkue tahansa. Alkukauden aikana on nähty huikeita suorituksia tulevaisuuden supertähdiltä,

Lisätiedot

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 FC Haka junioreiden C15 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 20.3.2016 Pirkkahallissa pelatussa lopputurnauksessa, johon osallistui alkusarjan neljä parasta

Lisätiedot

SAPA ry Pelaajakoulutuslinja osa 4. Pelin teoria

SAPA ry Pelaajakoulutuslinja osa 4. Pelin teoria SAPA ry Pelaajakoulutuslinja osa 4 Pelin teoria Sisällys 1. Käytettävät ryhmitykset 2. Pelin jatkuvan kierron malli 3. Hyökkäyspelaaminen Pelin avaaminen Rakentelu Murtautuminen Viimeistely Positiivinen

Lisätiedot

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ Alueliigan ensimmäinen kaukomatka sattui äänestyspäivälle eli 19. huhtikuuta. Suuntana oli Kaarina tuo Turun Kauniainen. Tiedossa oli hyvä vastus, KaaPo. Kevät on kiireista aikaa;

Lisätiedot

Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja

Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja 8.9.2019 Rangaistusaition hoitajat (2) RANGAISTUSAITION HOITAJA (2kpl) Rangaistusaition hoitajien tehtävänä on huolehtia siitä,

Lisätiedot

Pienpelit. Peruspienpeli

Pienpelit. Peruspienpeli Pienpelit 1 Pienpelit Peruspeli on usein kaikkein toimivin ja motivoivin pelimuoto. Pienpeleillä harjoituksiin voidaan kuitenkin tuoda tervetullutta vaihtelua. Pienpelejä pelataan yleensä 2 4 hengen joukkueissa

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

C15 Pojat AL: TKT FC HAKA 4-1

C15 Pojat AL: TKT FC HAKA 4-1 C15 Pojat AL: TKT FC HAKA 4-1 tapaa. Alueliiga pyörähti käyntiin Hakan osalta vieraspelissä Tampereella TKT:ta vastaan. Tuttu vastustaja ja odotusarvona oli melko tasainen peli. Viimekaudella HAKA vei

Lisätiedot

Mitä peli kertoo? Marko Viitanen, SPL

Mitä peli kertoo? Marko Viitanen, SPL Mitä peli kertoo? Marko Viitanen, SPL - Henkinen ja sosiaalinen Miten lapsi? heittäytyy peliin, säilyttää keskittymisensä ymmärtää jo rooliaan kokonaisuudessa / pelipaikalla reagoi esim. tappioasemaan

Lisätiedot

Hyökkääminen Pelin alueet

Hyökkääminen Pelin alueet Hyökkääminen Pelin alueet Alue 1 Pelin avaaminen sekä rakenteluvaihe Alue käytännössä vastustajan keskikenttäpelaajien etupuolella oleva alue Alue 2 Murtautumisvaihe Alue käytännössä vastustajan alimpien

Lisätiedot

Maskun Palloseuran valmennuslinja

Maskun Palloseuran valmennuslinja Maskun Palloseuran valmennuslinja Maskun Palloseuran valmennuslinjaus on tarkoitettu kaikkien juniorijoukkueiden valmentajien avuksi ja tueksi. Seuran valmennusta yhtenäistetään. Tällä taataan jokaiselle

Lisätiedot

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN Hakan A-poikien Toukokuun Kuukauden subway-pelaajaksi on valittu Eemi Räsänen. Eemi on joukkueen sisällä hyvin rakastettu persoona, hänen persoonallisuutensa hipoo

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

Anniina D-tyttöjen SubWay-pelaaja

Anniina D-tyttöjen SubWay-pelaaja Anniina D-tyttöjen SubWay-pelaaja Anniina Passila on Elokuun D-tyttöjen Elokuun SubWay-pelaaja. Anniina on osoittanut asenteellaan harjoituksissa ja peleissä haluavansa auttaa joukkuetta hyviin tuloksiin.

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika

Lisätiedot

1. PERUSTELUT PELITAVALLE PELINAVAAMINEN JA RAKENTELU...

1. PERUSTELUT PELITAVALLE PELINAVAAMINEN JA RAKENTELU... 8 v 8 Pelikirja Sisällysluettelo 1. PERUSTELUT PELITAVALLE... 3 2. PELINAVAAMINEN JA RAKENTELU... 4 2.1 AVAAMINEN MAALIVAHDILTA... 5 2.2 AVAAMINEN TOPPARILTA... 8 2. 3 AVAAMINEN JA RAKENTELU ALEMMALTA

Lisätiedot

SPL Kaakkois-Suomen piiri ry, Kimpisenkatu 17 B 29, 53100 Lappeenranta puh: 05-411 8481, fax: 05-411 8464, Internet: www.kaakkois-suomi.palloliitto.

SPL Kaakkois-Suomen piiri ry, Kimpisenkatu 17 B 29, 53100 Lappeenranta puh: 05-411 8481, fax: 05-411 8464, Internet: www.kaakkois-suomi.palloliitto. D12 Ikäluokan haavit D12 Haavin tarkoitus Antaa lahjakkaille ja motivoituneille pelaajille mahdollisuuden päästä vertailemaan omia taitojaan muiden saman ikäisten ja tasoisten pelaajien kanssa Saada muutama

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

B-tytöt: Kauden viimeiden peli

B-tytöt: Kauden viimeiden peli B-tytöt: Kauden viimeiden peli Kauden päätös peliin B-tytöt matkasivat Janakkalaan. Ottelussa oli kova paikallislataus ja tottakai, kaikki halusivat päättää kauden hyvin mielin voittoon. Samalla ottelu

Lisätiedot

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min)

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min) 8. P97 seututaitokoulu 26.1 2008 (1h,45min) -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.15 min -Nopeus ketteryys harjoituksen alussa, n.15 min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 max.15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

GrIFK-2011 MALLIHARJOITUKSET I-III

GrIFK-2011 MALLIHARJOITUKSET I-III GrIFK-0 MALLIHARJOITUKSET I-III Harjoitukset rakentuvat seuraavaan kaavaan: - Koordinaatio, askellus, juoksu sekä tasapaino (5 min) - Tekniikan harjoittelu (5 min) - Taktiset harjoitteet, useimmiten pienpelien

Lisätiedot

ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki

ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki Muutama huomioitava asia maalivahtiharjoituksissa: - Harjoitukset tehdään maalivahtien ehdoilla (esim. suoraan syötöstä harjoituksissa odotetaan,

Lisätiedot

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,

Lisätiedot

SalPa jalkapallon tavoitteet ja toimintamalli

SalPa jalkapallon tavoitteet ja toimintamalli SalPa jalkapallon tavoitteet ja toimintamalli Kiireetön kasvattaja toimintamalli -> Kaikissa toimissa panostetaan yksilön kehittämiseen turvallisessa ja kiireettömässä toimintaympäristössä -> Menestymään

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

PRE-turnaus / infopaketti

PRE-turnaus / infopaketti PRE-turnaus 25.-26.8.2018 / infopaketti Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus LOHKOJAKO JA OTTELUOHJELMA 07-syntyneet 08-09-syntyneet Lohko A Lohko B PaRi 07 PaRi 08 Komeetat 08 Komeetat 07

Lisätiedot

Suomalaisen. Henri Lehto, LitM Projektitutkija. Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi

Suomalaisen. Henri Lehto, LitM Projektitutkija. Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Suomalaisen jalkapallon ll teknistaktinen lajianalyysi Henri Lehto, LitM Projektitutkija Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi. 14 Tärkeitä on joka alueella: Aluepeli Näkökenttäpeli Kakkospallot Äänenkäyttö Liikkuminen ilman palloa Periksiantamattomuus Pallo liikkeelle yhdellä ja kahdella kosketuksella. Kavereiden auttaminen Taktiikan

Lisätiedot

C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin

C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin Alueliigan viimeinen FC HAKAmatsi oli perjantaina 9.10 Saharassa. Iltapeli alkoi 19:30 ja oli,vastoin ennakkoodotuksia, ihan siedettävän lämmin,

Lisätiedot

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta Mika Lehkosuo KIRJE PELAAJILLE Moi Pelaajat, Pelirohkeus on sana joka usein esiintyy, kun kuvataan meidän pelitapaamme ja ajatteluamme jalkapallon

Lisätiedot

ACK Maalivahtivalmennuslinja

ACK Maalivahtivalmennuslinja ACK Maalivahtivalmennuslinja 10.10.2016 Joonas Salmimäki ACK Maalivahtivalmentaja PELISÄÄNNÖT 1. Asenne ja halu kehittyä hyväksi maalivahdiksi 2. Kunnioitus valmentajaa, muita pelaajia ja maalivahteja

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

P97 seututaitokoulu (1h,45min) Taitokuja + 4v4 teemapelit

P97 seututaitokoulu (1h,45min) Taitokuja + 4v4 teemapelit P97 seututaitokoulu 29.12 2007 (1h,45min) Taitokuja + 4v4 teemapelit -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.10 min -Taitokujat 2 kpl, n.20 min -Pienpelit lohkoissa 1-5 15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

Maalivahtiharjoittelu PK-35. Juniorimaalivahdit: A-jun. B-jun

Maalivahtiharjoittelu PK-35. Juniorimaalivahdit: A-jun. B-jun Juniorimaalivahdit: A-jun. B-jun. 02-03 04-05 06-08 Kausisuunnitelma 2016-2017 Maalivahtiharjoittelu eri ikäluokissa Taktinen harjoittelu Tekninen harjoittelu Fyysiset ominaisuudet Psyykkiset valmiudet

Lisätiedot

NoPS FC Haka Valkoinen D13 Piiriliigaa, 0-5.

NoPS FC Haka Valkoinen D13 Piiriliigaa, 0-5. NoPS FC Haka Valkoinen D13 Piiriliigaa, 0-5. D13 Valkoinen jatkoi siitä, mihin Mustat jäivät tiistaina. Nollapeli ja 5 maalia vastustajan verkkoon. 0-5. Here we go again! Peli alkoi hermostuneesti kummaltakin

Lisätiedot

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO 1.6.2017 Sisällys Noudatettavat säännöt... 3 1 Joukkueet... 3 2 Tuomarit... 3 3 Pelaajavaihdot... 3 4 Puolten arvonta... 4 5 Peliaika... 4 6 Hyökkäysaika... 4 7 Aikalisä... 4 8 Maalivahdin

Lisätiedot

Veikkausliigan teknis taktinen analyysiraportti 2014

Veikkausliigan teknis taktinen analyysiraportti 2014 Veikkausliigan teknis taktinen analyysiraportti 04 Henri Lehto Kilpa ja huippu urheilun tutkimuskeskus KIHU Copyright 04 KIHU Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän julkaisun tai sen osan jäljentäminen ilman

Lisätiedot

Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016

Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016 Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016 Tausta Valmennus on pitkäjänteistä työtä. Yhdessä vuodessa ehditään vähän mutta 10-vuodessa enemmän. Emme pysty kehittämään kaikkia asioita

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT:

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT: SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

SPL Tampere Haavikatsastukset Marraskuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003

SPL Tampere Haavikatsastukset Marraskuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003 SPL Tampere Haavikatsastukset Marraskuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne)

Lisätiedot

C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin

C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin Alueliigan viimeinen FC HAKAmatsi oli perjantaina 9.10 Saharassa. Iltapeli alkoi 19:30 ja oli,vastoin ennakkoodotuksia, ihan siedettävän lämmin,

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE

LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE 1. Ottelun aikana saa blokata eli estää muita pelaajia asettumalla koripallon tapaan scriiniin. 2. Puolustava joukkue saa syötönkatkon ja palauttaa pallon 4 jaardin päähän

Lisätiedot

YJ taisteli tähdet kertovat

YJ taisteli tähdet kertovat YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija

Lisätiedot

SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003

SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto (pallo

Lisätiedot

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,

Lisätiedot

1. KOMMUNIKOINTI 2. PÄÄTÖKSENTEKO 3. SUORITUS

1. KOMMUNIKOINTI 2. PÄÄTÖKSENTEKO 3. SUORITUS 1. Potku haltuunotto kolmio Pelaajien rotaatio: pohja kärki laita pohja Laituri hakee pallon aloitukseen! Varapallot aloituskulmaan! ensimmäisen kosketuksen suunta mitä potkua käytetään? miten kova potkun

Lisätiedot

2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIOHJELMA

2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIOHJELMA HJS E10 Tytöt TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIOHJELMA Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki Areena Harjoitus 1 su 10.11. klo 11.00-12.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

B-Ykkönen lohko C, Syksy 2014. B-Ykkönen karsinta, Kevät 2014. B-Kakkonen, Kevät 2014. Arkisto syksy 2012 Syksy 2014

B-Ykkönen lohko C, Syksy 2014. B-Ykkönen karsinta, Kevät 2014. B-Kakkonen, Kevät 2014. Arkisto syksy 2012 Syksy 2014 Arkisto syksy 2012 Syksy 2014 B-Ykkönen lohko C, Syksy 2014 3.8.2014 Tervarit-j - VPS-j 2 1 10.8.2014 JJK/2 - Tervarit-j 1 1 17.8.2014 Tervarit-j VIFK 3 2 24.8.2014 JJK/1 - Tervarit-j 2 2 31.8.2014 KuPS/2

Lisätiedot

1 Yleistiedot. 2 Perustiedot taktiikasta. 1.1 FC Varikkotiimi. 1.2 Tukifutis. 2.1 Lähtökohdat tukifutikseen

1 Yleistiedot. 2 Perustiedot taktiikasta. 1.1 FC Varikkotiimi. 1.2 Tukifutis. 2.1 Lähtökohdat tukifutikseen TUKIFUTIS PELIKIRJA 2014 1 Yleistiedot 1.1 FC Varikkotiimi Joukkue ja sen pelaajat edustavat kristillisyyttä ja seurakuntaa. Tämä näkyy mm. kielen käytössä, sääntöjen vastaisten otteiden vähäisyydessä.

Lisätiedot

MAALIANALYYSI Jääkiekon SM liiga 2008 2009. Kari Savolainen

MAALIANALYYSI Jääkiekon SM liiga 2008 2009. Kari Savolainen MAALIANALYYSI Jääkiekon SM liiga 2008 2009 Kari Savolainen Tutkimusongelmat Kaudella 2008 2009 jääkiekon SM liigan runkosarjassa tehtyjen tasakentällismaalien ja erikoistilannemaalien määrät ja syntymekanismit.

Lisätiedot

FC Haka junioreiden VS-liite on ilmestynyt!

FC Haka junioreiden VS-liite on ilmestynyt! FC Haka junioreiden VS-liite on ilmestynyt! Keväisin toteutettava FC Haka junioreiden liite on ilmestynyt keskiviikkona 27.5 Valkeakosken Sanomien välissä! D13 Mustat kukistivat sarjajohtajan 2-1 Alueliigan

Lisätiedot

C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin

C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin Alueliigan viimeinen FC HAKAmatsi oli perjantaina 9.10 Saharassa. Iltapeli alkoi 19:30 ja oli,vastoin ennakkoodotuksia, ihan siedettävän lämmin,

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

D-tytöille tappio Iittalassa

D-tytöille tappio Iittalassa D-tytöille tappio Iittalassa D-tytöt pelasivat Iiittalassa paikallista pallo seuraa (IPA) vastaan. Ensimmäisella puoliajalla pääsivät IPAlaiset kaksi kertaa läpiajosta tekemään maalin. Toisella puoliajalla

Lisätiedot

C14 Pojat AL: HAKA Jazz 0-1 ; TKT HAKA 1-5

C14 Pojat AL: HAKA Jazz 0-1 ; TKT HAKA 1-5 C14 Pojat AL: HAKA Jazz 0-1 ; TKT HAKA 1-5 Parit ottelurapot yhdellä iskulla. FC HAKA FC Jazz, joka pelattiin Saharassa, päättyi vierasvoittoon. Vastaavasti vieraspeli Kaukajärvellä TKT:tä vastaan katkaisi

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 56 LUOKKIEN FUTSALTURNAUS 2010 Aika: Maanantaina 18.1.2010 Paikka: Pirkkahalli, Dhalli kentät no 3 ja 4, Ahalli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot