Koordinaattorin tilannekatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koordinaattorin tilannekatsaus"

Transkriptio

1 Koordinaattorin tilannekatsaus HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOULUTUSKOKEILUJEN YHTEISTYÖPÄIVÄ Marja Veikkola

2 Vuoden 2014 väliraportin tietojen kerääminen Webropol kysely (raportti vuodelta 2014 ja toteutussuunnitelman päivitys) Väliraportoinnin kysymykset muodostettu kokeiluohjelman mukaisesti (kohta 1.3.) Arviointi suhteessa tavoitteisiin ja ennakoituihin tuloksiin Tekijän nimi Sivu 2

3 Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologia koulutuskokeilut; vuoden 2014 väliraportin tuloksia YHTEENVETO VÄLIRAPORTISTA Koulutuskokeilun tässä vaiheessa ei voi esittää luotettavia yhteenvetoja siitä, miten kokeiltavia tutkintoja tulisi kehittää. Väliraporttien pohjalta ei tullut esille luotettavaa tietoa siitä, onko koulutuksen järjestämisessä eroja ammatillisessa peruskoulutuksessa ja näyttötutkinnoissa. Jatkossa seurattava ja tarvittaessa selvitettävä : Mikä selittää työssäoppimisen laajuuksien poikkeavuudet? Tekijän nimi Sivu 3

4 Koulutuskokeilut KOKEILUJAKSON AIKANA OPISKELIJOITA KOULUTUSKOKEILU 2014 ( ) Yht. Välinehuolto Perustason ensihoito Hyvinvointiteknologia Kone- ja metallialan perustutkinto Hyvinvointiteknologia Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto ** Hyvinvointiteknologia Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto * Yht * Yksi koulutuksen järjestäjä ilmoitti luvuksi 5-10, tässä se laskettu 10 mukaan (Tieto- ja tietol.tek.pt, hyvinv.) ** Sähkö- ja automaatiotek. osalta v on yksi merkitty alkavaksi, mutta opiskelijamäärää ei ole ilmoitettu.

5 Vuonna 2014 käynnistyneet hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Koulutuksen järjestäjä Tutkinto / toteutusmuoto Aloittaneet Keskeytt. Opiskelija määrä Koulutuksen alkamispäivä Suunni-teltu päättymisajankohta Työssä op. laajuus (ov) Sastamalan koulutuskunta yhtymä Savon koulutuskunta yhtymä, Savon ammatti- ja aikuisopisto Tieto- ja tietoliikennetek niikan perustutkinto / ammatillinen peruskoulutus, oppilaitosmuoto inen Tieto- ja tietoliikennetek niikan perustutkinto / näyttötutkinto, oppilaitosmuoto inen* yhteensä Tekijän nimi Sivu 5

6 Hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen käynnistyminen KOKEILUJAKSON AIKANA (VÄLIRAPORTIN TIETOJEN MUKAAN) Toteutuu yhteensä 15 hyvinvointiteknologian osaamisalan kokeilua - 10 tieto- ja liikennetekniikan perustutkinto, (7 amm.pk, 3 näyttötutkinto) - 3 sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto (kaikki amm.pk) - 2 kone- ja metallialan perustutkinto (1 amm.pk, 1 näyttötutkinto). Tekijän nimi Sivu 6

7 Hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut koulutuksen järjestäjittäin Etelä-Savon ammattiopisto (Esedu) - tieto- ja tietoliikennetekniikan pt (amm.pk) - sähkö- ja automaatiotekniikan pt (amm.pk) Oulun seudun ammattiopisto (OSAO) - tieto- ja tietoliikennetekniikan pt (amm.pk) - tieto- ja tietoliikennetekniikan pt (näyttötutkinto) Koulutuskeskus Salpaus - tieto- ja tietoliikennetekniikan pt (amma.pk) Sastamalan koulutuskuntayhtymä - tieto- ja tietoliikennetekniikan pt , (amm. pk), ryhmää täydennetty tammikuussa tieto- ja tietoliikennetekniikan pt (amm. pk) - tieto- ja tietoliikennetekniikan pt (amm.pk, YO?) Tekijän nimi Sivu 7

8 Hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut koulutuksen järjestäjittäin Savon ammatti- ja aikuisopisto - tieto- ja tietoliikennetekniikan pt (näyttötutkinto) - tieto- ja tietoliikennetekniikan pt (näyttötutkinto) Koulutuskeskus Sedu - tieto- ja tietoliikennetekniikan pt (amm. pk) - sähkö- ja automaatiotekniikan pt (amm. pk) Tampereen ammattiopisto - kone- ja metallialan pt (amm.pk) - kone- ja metallialan pt (näyttötutkinto) - sähkö- ja automaatiotekniikan pt ?(amm. pk) Tekijän nimi Sivu 8

9 Kokeiluohjelma tarkistettu LIITTEENÄ VOIMAAN TULEVAT TUTKINTOJEN PERUSTEET KOKEILUJA VARTEN Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, hyvinvointiteknologia-asentaja, kokeilussa noudatettavat tutkinnon perusteet okeilu_hyvinvointiteknologia_.pdf Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, turvalaiteasentaja, kokeilussa noudatettavat tutkinnon perusteet eilu_hyvinvointiteknologia_26_011.pdf Kone- ja metallialan perustutkinto, hyvinvointilaiteasentaja, kokeilussa noudatettavat tutkinnon perusteet vinvointiteknologia_24_011_2015.pdf Tekijän nimi Sivu 9

10 Kiitos! Marja Veikkola, koulutuskokeilujen koordinoija Oulun seudun koulutuskuntayhtymä p sposti.

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUJEN OHJAUSRYHMÄ 2.11.2015 Marja Veikkola, koordinoija Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI VUODELTA 2014

VÄLIRAPORTTI VUODELTA 2014 Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut VÄLIRAPORTTI VUODELTA 2014 OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 12.3.2015 Marja Veikkola. koordinoija Väliraportin tietojen kerääminen

Lisätiedot

Koordinaattorin tilannekatsaus ja väliraportti v.2014

Koordinaattorin tilannekatsaus ja väliraportti v.2014 Koordinaattorin tilannekatsaus ja väliraportti v.2014 PERUSTASON ENSIHOIDON KOULUTUSKOKEILUJEN YHTEISTYÖPÄIVÄ 25.3.2015 Marja Veikkola Väliraportin tietojen kerääminen Webropol kysely 2.1. - 23.1.2015

Lisätiedot

KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS

KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014-2018 KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS Verkostopäivä 21.11.2014 Marja Veikkola, koulutuskokeilujen koordinaattori (Osekk) Koulutuskokeilujen koordinointi Opetushallitus

Lisätiedot

Koordinaattorin tilannekatsaus ja väliraportti v.2014

Koordinaattorin tilannekatsaus ja väliraportti v.2014 Koordinaattorin tilannekatsaus ja väliraportti v.2014 VÄLINEHUOLTOALAN PERUSTUTKINNON JAOSTO 16.3.2015 Marja Veikkola Välinehuoltoalan perustutkinto, vuonna 2014 käynnistyneet koulutuskokeilut Koulutuksen

Lisätiedot

Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus. Välinehuoltoalan perustutkinnon yhteistyöpäivät Marja Veikkola, Osekk

Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus. Välinehuoltoalan perustutkinnon yhteistyöpäivät Marja Veikkola, Osekk Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus Välinehuoltoalan perustutkinnon yhteistyöpäivät 2.10.2017 Marja Veikkola, Osekk Päättyneet välinehuoltoalan perustutkinto kokeilut ja niistä valmistuneiden opiskelijoiden

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Marja Veikkola, Osekk

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Marja Veikkola, Osekk Koordinoijan tilannekatsaus Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät 26-27.9.2017 Marja Veikkola, Osekk Päättyneet hyvinvointiteknologiaan painottuvat osaamisalakokeilut ja niistä valmistuneiden

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista Perustason ensihoidon kokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2016 Marja Veikkola,

Lisätiedot

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI Marja Veikkola, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (Osekk) 26.9.2014 Sivu 1 Opetushallitus on myöntänyt valtionavustuksen Osekkille sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan sekä

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut 2014-2019 KOORDINOINTISUUNNITELMA JA AIKATAULUT VUODELLE 2018 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä tekniikan ja liikenteen

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus ja vuoden 2015 väliraportin koonti

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus ja vuoden 2015 väliraportin koonti Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus ja vuoden 2015 väliraportin koonti Ohjausryhmä 11.5.2016 Marja Veikkola, koordinoija Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus PERUSTASON ENSIHOIDON KOKEILUJEN JAOSTO 29.10.2015 Koordinoija Marja Veikkola Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, perustason ensihoidon osaamisalan kokeilujen tilannekatsaus

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO 26.10.2015 Koordinoija Marja Veikkola Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen tilannekatsaus KOKEILUJAKSON AIKANA 2014-2018 ILMOITETTU ALOITETTAVAN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus 24.11.2014 Koulutuskokeilujen ohjausryhmän kokous, opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus VÄLINEHUOLTOALAN PERUSTUTKINNON KOKEILUJEN YHTEISTYÖPÄIVÄ 17.3.2016 Marja Veikkola Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilut VUONNA 2015-2016 ALKANEET Koulutuksen järjestäjä

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian kokeilut Ammatillinen osaaminen Opetushallitus

Hyvinvointiteknologian kokeilut Ammatillinen osaaminen Opetushallitus Hyvinvointiteknologian kokeilut 7.11.2018 tomi.ahokas@oph.fi @TomiAhokas Ammatillinen osaaminen Opetushallitus Esityksen sisältö Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, hyvinvointiteknologia-asentaja

Lisätiedot

HYVINVOINTITEKNOLOGIAAN PAINOTTUVA KOULUTUSOHJELMA-/OSAAMISALAKOKEILU

HYVINVOINTITEKNOLOGIAAN PAINOTTUVA KOULUTUSOHJELMA-/OSAAMISALAKOKEILU HYVINVOINTITEKNOLOGIAAN PAINOTTUVA KOULUTUSOHJELMA-/OSAAMISALAKOKEILU Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto Kone- ja metallialan perustutkinto Välinehuoltoalan,

Lisätiedot

Perustason ensihoidon kokeilujen tilannekatsaus. Perustason ensihoidon kokeilujen jaosto Marja Veikkola, koordinoija

Perustason ensihoidon kokeilujen tilannekatsaus. Perustason ensihoidon kokeilujen jaosto Marja Veikkola, koordinoija Perustason ensihoidon kokeilujen tilannekatsaus Perustason ensihoidon kokeilujen jaosto 2.11.2016 Marja Veikkola, koordinoija Perustason ensihoidon kokeilut PÄÄTTYNEET KOULUTUKSET JA VALMISTUNEET KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Kokeilujen tilannekatsaus

Kokeilujen tilannekatsaus Kokeilujen tilannekatsaus VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT 2014-2019 Ohjausryhmä 16.11.2017 Marja Veikkola, koordinoija Osekk Sisältö Koordinoijan toiminta syksyllä

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Ohjausryhmän kokous to 12.6.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ohjausryhmän kokoonpano opetusneuvos Seija

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian osaamisalojen kokeilujen tilannekatsaus ja toimeenpanon edistäminen

Hyvinvointiteknologian osaamisalojen kokeilujen tilannekatsaus ja toimeenpanon edistäminen Hyvinvointiteknologian osaamisalojen kokeilujen tilannekatsaus ja toimeenpanon edistäminen 16.11.2017 Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Aikataulu Hyvinvointiteknologian kokeilujen

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinnon, perustason ensihoidon sekä hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus

Välinehuoltoalan perustutkinnon, perustason ensihoidon sekä hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus Välinehuoltoalan perustutkinnon, perustason ensihoidon sekä hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus VÄLIRAPORTTI JA VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI 2016 Hyvinvointiteknologian yhteistyöpäivä 9.5.2017

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut 2014-2019 KOORDINOINTISUUNNITELMA VUODELLE 2017 OPH:n valtionavustus 17.11.2016, 2/567/2016 Ammattikoulutus: työelämälähtöiset

Lisätiedot

Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus. VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO KOKOUS Marja Veikkola, koordinoija

Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus. VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO KOKOUS Marja Veikkola, koordinoija Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO KOKOUS 24.11.2016 Marja Veikkola, koordinoija Koulutuksen järjestäjä Opiskelijat 30.9.2016: VÄLINEHUOLTOALAN PERUSTUTKINTO Kokeilun toteutusmuoto

Lisätiedot

Välinehuoltoalan ja perustason ensihoidon kokeilujen loppuraportti. ESITYS OHJAUSRYHMÄLLE Marja Veikkola, Osekk (Koordinoija)

Välinehuoltoalan ja perustason ensihoidon kokeilujen loppuraportti. ESITYS OHJAUSRYHMÄLLE Marja Veikkola, Osekk (Koordinoija) Välinehuoltoalan ja perustason ensihoidon kokeilujen loppuraportti ESITYS OHJAUSRYHMÄLLE 7.11.2018 Marja Veikkola, Osekk (Koordinoija) Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen ohjausryhmän kokous OKM, kokoushuone Louhi

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen ohjausryhmän kokous OKM, kokoushuone Louhi HYVINVOINTITEKNOLOGIAAN PAINOTTUVA KOULUTUSOHJELMA-/OSAAMISALAKOKEILU Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto Kone- ja metallialan perustutkinto Välinehuoltoalan,

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian kokeilut. Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus

Hyvinvointiteknologian kokeilut. Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Hyvinvointiteknologian kokeilut Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Sisältö 1. Kokeiluohjelmat 2014 2019 2. Kokeilujen koordinointi ja osallistujat 3. Hyvinvointiteknologiaan

Lisätiedot

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014 2018

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014 2018 Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014 2018 VÄLIRAPORTTI VUODELTA 2014 JA TOTEUTUSSUUNNITELMAT VUOSILLE 2015 2018 Oulun seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen tilannekatsaus

Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen tilannekatsaus Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen tilannekatsaus o VÄLIRAPORTTI 2016 o VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI 2016 Välinehuoltoalan jaoston kokous 1.3.2017 Anna Levy ja Marja Veikkola, Osekk (koordinoija) Sisältö

Lisätiedot

Koordinaattorin tilannekatsaus ja väliraportti v.2014

Koordinaattorin tilannekatsaus ja väliraportti v.2014 Koordinaattorin tilannekatsaus ja väliraportti v.2014 PERUSTASON ENSIHOIDON JAOSTON KOKOUS 19.2.2015 Marja Veikkola Perustason ensihoidon koulutuskokeilujen käynnistyminen; tilannekatsaus VUONNA 2014 KÄYNNISTYNEET

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ MUISTIO

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ MUISTIO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ MUISTIO 1 VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOULUTUSKOKEILUJEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2014 Aika Maanantai 24.11.2014 klo 14.02-16.23 Paikka

Lisätiedot

OKM Ohjausryhmän kokous Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus

OKM Ohjausryhmän kokous Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus Tutkintojen perusteiden valmistelu ja kokeiluohjelma koulutuskokeiluja varten SOSIAALI- JA TERVEYSALAAN SEKÄ TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAAN KOHDISTUVIEN PERUSTUTKINTOJEN KOULUTUSKOKEILUT VUOSINA 2014 2018

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon sekä hyvinvointiteknologian kokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon sekä hyvinvointiteknologian kokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon sekä hyvinvointiteknologian kokeilut VÄLIRAPORTTI 2017 Ohjausryhmän kokous 8.5.2018 Marja Veikkola, Osekk (koordinoija) Arvio kaikista kokeiluista valmistuvien määristä

Lisätiedot

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Oppaan lähtökohdat (1) Mitä henkilökohtaistamismääräyksen jälkeen?

Lisätiedot

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma Aira Rajamäki Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilun yhteistyöpäivä 29.9.2014 Amiedu 29.9.2014

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOULUTUSKOKEILUJEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2017

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOULUTUSKOKEILUJEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2017 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ MUISTIO 1 VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOULUTUSKOKEILUJEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2017 Aika Torstai 16.11.2017 klo 9.30-11.35 Paikka Opetus-

Lisätiedot

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma - merkitys ja vastuut

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma - merkitys ja vastuut Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma - merkitys ja vastuut Koulutuskokeilujen ohjausryhmä 24.11.2014 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Opetushallitus

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät 26.27.9.2017 Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Sisältö 1. Ammatillisen koulutuksen reformi 2. Tutkintorakenneuudistus ja perustetyöprosessi

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ MUISTIO

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ MUISTIO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ MUISTIO 1 VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOULUTUSKOKEILUJEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2014 Aika Torstai 12.6.2014 klo 9.02 11.25 Paikka Opetus-

Lisätiedot

Kokeilujen vaikuttavuuden arviointi hyvinvointiteknologian osaamisalalla

Kokeilujen vaikuttavuuden arviointi hyvinvointiteknologian osaamisalalla Kokeilujen vaikuttavuuden arviointi hyvinvointiteknologian osaamisalalla Anna Levy 2016 Sivu 1 Kokeilujen arvioinnin toteuttamisen lähtökohta Tuottaa arviointitietoa osana kokeilujen etenemisprosessia

Lisätiedot

Välinehuoltoalan kokeilu. VÄLIRAPORTTI 2015 Välinehuoltoalan jaoston kokous Marja Veikkola, koordinoija

Välinehuoltoalan kokeilu. VÄLIRAPORTTI 2015 Välinehuoltoalan jaoston kokous Marja Veikkola, koordinoija Välinehuoltoalan kokeilu VÄLIRAPORTTI 2015 Välinehuoltoalan jaoston kokous 11.4.2016 Marja Veikkola, koordinoija Yhteensä kahdeksan väliraporttia Helsingin kaupungin Stadin ammattiopisto ja Stadin aikuisopisto

Lisätiedot

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014 2018

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014 2018 Kokeiluohjelma Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014 2018 Sisällys Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014 2018...

Lisätiedot

Kokeiluohjelma. Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut 2014 2018

Kokeiluohjelma. Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut 2014 2018 Kokeiluohjelma Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut 2014 2018 2015 Sisällys Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut 2014 2018...

Lisätiedot

TIETO- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN PERUSTUTKINTO, Hyvinvointiteknologia-asentaja. koulutuksen järjestäjien tilannekatsaus OSAO

TIETO- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN PERUSTUTKINTO, Hyvinvointiteknologia-asentaja. koulutuksen järjestäjien tilannekatsaus OSAO E- J EEEE PER, Hyvinvointiteknologia-asentaja koulutuksen järjestäjien tilannekatsaus oulutuskokeilun taustaa ieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, Hyvinvointiteknologiaasentaja mmatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT , perustason AMIEDU Merja-Leena Silander, p. 050 5420341, merjaleena.silander@amiedu.fi Marja-Leena Räsänen-Ala- Aho, p. 040 3508551 marja-leena.rasanen @amiedu.fi Helena Säde, kouluttaja, helena.sade@amiedu.fi

Lisätiedot

SAKU ry:n salibandysarja

SAKU ry:n salibandysarja SAKU ry:n salibandysarja 2017-2018 TULOKSET 1. kierros TYTÖT Lopputurnaukseen: Optima Vuokatin urheiluopisto Osao Kisakallion Urheiluopisto Lohko 1 Osao 3 0 0 15 3 12 6 1 Vuokatin Urheiluopisto 2 0 1 15

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinnon, perustason ensihoidon sekä hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus

Välinehuoltoalan perustutkinnon, perustason ensihoidon sekä hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus Välinehuoltoalan perustutkinnon, perustason ensihoidon sekä hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus o VÄLIRAPORTTI 2016 o VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI 2016 Kokeilujen ohjausryhmän kokous 14.03.2017

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

KOULUTUSKOKEILUJEN ARVIOINTI

KOULUTUSKOKEILUJEN ARVIOINTI hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014-2018 KOULUTUSKOKEILUJEN ARVIOINTI Koordinoijan (Osekk) esitys arviointisuunnitelman tarkentamisesta Esitys ohjausryhmälle 24.11.2014 Marja Veikkola Sivu 1 Koulutuskokeiluille

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO, Kokkola Hyvinvointikampus, Kokkola Kannuksen toimipaikka Kaustisen toimipaikka Kälviän toimipaikka Perhon toimipaikka Toholammin toimipaikka 2013 2014 Koulutus- ja opintoala

Lisätiedot

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika 17.03.2015 15:22:21 1(4) HAKUTOIVETILASTO

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika 17.03.2015 15:22:21 1(4) HAKUTOIVETILASTO Tulostuspvm ja -aika 17.03.15 15:22:21 1() Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 15 Syksy Haku: Yhteishaku ammatilliseen ja lukioon, kevät 15 Koulutuksen järjestäjä: 0973110-9 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO Tulostuspvm ja -aika 18.04.2016 10:40:57 1(5) Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 2016 Syksy Oppilaitos: 10053 Koulutuskeskus Salpaus Tiedot päivitetty Opintopolusta: 18.4.2016 08:07 Haku- Koodi Toimipiste

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu ammatillisessa koulutuksessa

Työnjohtokoulutuskokeilu ammatillisessa koulutuksessa Työnjohtokoulutuskokeilu ammatillisessa koulutuksessa Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät Helsinki ke 24.3.2010 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Kokeilun tausta ja tavoitteet Opetusministeriö

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Tomi Ahokas Ammatillinen osaaminen Opetushallitus

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Tomi Ahokas Ammatillinen osaaminen Opetushallitus Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät 23.24.4.2018 Tomi Ahokas Ammatillinen osaaminen Opetushallitus Sisältö 1. Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa 2. Hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologiaan painottuva koulutusohjelma- /osaamisalakokeilu TUTKINNON PERUSTEET KOKEILUA VARTEN

Hyvinvointiteknologiaan painottuva koulutusohjelma- /osaamisalakokeilu TUTKINNON PERUSTEET KOKEILUA VARTEN Hyvinvointiteknologiaan painottuva koulutusohjelma- /osaamisalakokeilu TUTKINNON PERUSTEET KOKEILUA VARTEN Hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2014 Voimarinne, Sastamalan Karkku

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja Katsaus koulutustarjontaan Valtuuston seminaari 20.9.2017 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 KOULUTUSMUODOT 2015 % 2016 % Ammatillinen peruskoulutus (33) 5 119 77 % 4 842 77,4 % Muut

Lisätiedot

SAKU ry:n salibandysarja

SAKU ry:n salibandysarja SAKU ry:n salibandysarja 2017-2018 TULOKSET 1. kierros TYTÖT Lopputurnaukseen: Optima Vuokatin urheiluopisto Osao Lohko 1 Maaliero Pisteet Sijoitus Osao 3 0 0 15 3 12 6 1 Vuokatin Urheiluopisto 2 0 1 15

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilujen tilannekatsaus ja työnjohto-osaamista koskevat selvitykset

Työnjohtokoulutuskokeilujen tilannekatsaus ja työnjohto-osaamista koskevat selvitykset Työnjohtokoulutuskokeilujen tilannekatsaus ja työnjohto-osaamista koskevat selvitykset Verkostotapaaminen 25.4.2013 Tampere Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus - yksikön päällikkö, opetusneuvos

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016

Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016 Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016 Soveltuvuus- / pääsykoe ajankohta Aloituspaikat 2016 Mahdollisuus opiskeluun pienemmässä ryhmässä Ammatino hjaaja Oppimisen tukipajat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 30.11.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 30.11.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 30.11.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312 Tutkintotoimikunnan kokous Aika: 30.11.2010 klo 9.15 16.00 Paikka: JHL, Sörnäisten rantatie 23 Paikalla:

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut 2014 2019 VÄLIRAPORTTI VUODELTA 2015 JA KOKEILUJEN TOTEUTUSSUUNNITELMAT VUOSILLE 2016 2019 Laatijat: Seija Kangas, Janne Nurminen

Lisätiedot

Vankiloiden opetustarjonta 2015

Vankiloiden opetustarjonta 2015 Vankiloiden opetustarjonta 2015 ETELÄ-SUOMEN RIKOSSEURAAMUSALUE Vankila Koulutus Ala Ankohta Järjestäjä Helsingin Peruskoulu/ lyhytaikaisvangeille Peruskoulu (9.luokan puuttuvat kurssit) neljä kurssia

Lisätiedot

TYÖNJOHTOKOULUTUSKOKEILUN. OPH:N TERVEISET 19.11.201011 Sirkka-Liisa Kärki. Tutkinnot - yksikön päällikkö, opetusneuvos

TYÖNJOHTOKOULUTUSKOKEILUN. OPH:N TERVEISET 19.11.201011 Sirkka-Liisa Kärki. Tutkinnot - yksikön päällikkö, opetusneuvos TYÖNJOHTOKOULUTUSKOKEILUN VERKOSTOTAPAAMINEN OPH:N TERVEISET 19.11.201011 Sirkka-Liisa Kärki Tutkinnot - yksikön päällikkö, opetusneuvos Työnjohtokoulutuskokeilu.. - Opetusministeriö on käynnistänyt ammatillisesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta PÖYTÄKIRJA 19.11.2010

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta PÖYTÄKIRJA 19.11.2010 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta PÖYTÄKIRJA 19.11.2010 no. 8312 Optima-kokous Tutkintotoimikunnan sähköpostikokous Aika: perjantai 19.11.2010 klo 9.00 tiistai 23.11. klo 15.00 Paikka: Optima-kokous

Lisätiedot

TIETO- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN PERUSTUTKINTO, Hyvinvointiteknologia-asentaja. OSAOn malli osaamisen tuottamisesta

TIETO- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN PERUSTUTKINTO, Hyvinvointiteknologia-asentaja. OSAOn malli osaamisen tuottamisesta TIETO- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN PERUSTUTKINTO, Hyvinvointiteknologia-asentaja OSAOn malli osaamisen tuottamisesta Hyvinvointiteknologian osaamisen tuottaminen, Hyvinvointiteknologiajärjestelmien asennukset

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologiaan painottuva osaamisalakokeilu TUTKINTOJEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN

Hyvinvointiteknologiaan painottuva osaamisalakokeilu TUTKINTOJEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN Hyvinvointiteknologiaan painottuva osaamisalakokeilu TUTKINTOJEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN Väinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen verkostopäivä 21.11.2014 Stadin

Lisätiedot

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen SÄHKÖALAN PERUSTUTKINNON TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8316) KOKOUS Pöytäkirja Aika: 3.11.2011 klo 10:00-15:15 Paikka: Jyväskylän aikuisopisto Taulumäentie 45, 40100 Jyväskylä Läsnä: Kalle Heikkinen OP paikalla

Lisätiedot

Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä

Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 0,00 Maatalousalan perustutkinto,

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä Teknologiayritykset työllistävät

Lisätiedot

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä HAYO LUPI MSKK SASO YHTEENSÄ Opiskelijamäärä 30.9.2014 520 1083 585 823 3011 1.7.-30.9.2014 eronneet opiskelijat 14 32 25 19 90 1.7.-30.9.2014

Lisätiedot

TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012

TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012 Kaikki Hyväk Alin hyväksytty hakeneet sytyt pistemäärä Ahlmanin ammattiopisto 909 114 Eläintenhoidon ko, pk (maatalousalan pt) 308 26

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä:

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä: OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 8.11.007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: 008 Koulutuksen järjestäjä: Oppilaitos: 10057 Salon seudun ammattiopisto Opetuspiste:

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, pk 17,00 Liiketalouden perustutkinto, yo 5,00 Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna

Liiketalouden perustutkinto, pk 17,00 Liiketalouden perustutkinto, yo 5,00 Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna Ammattiopisto Lappia Ammattiopisto Lappia, Tornio Alin hyväksytty pistemäärä Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna Axxell Axxell, Karis Liiketalouden perustutkinto, pk 15,00 Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Tredu, Tampere 20.3.2014 Anne Mårtensson Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

SAKU MIEHET-A

SAKU MIEHET-A SAKU ry:n henkilöstön talvikisat Sähly Vierumäki Areena 28.-29.1.2017 MIEHET-A A-lohko Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Ammattiopisto Tavastia Koulutuskeskus Salpaus O Hyria Koulutus Oy Winnova/Pori

Lisätiedot

Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015)

Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015) Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015) Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan ja välinehuoltoalan perustutkinnon kokeiluissa noudatettavat tutkinnon perusteet 1.8.2015

Lisätiedot

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk Ravintola- ja hotellipalvelualan tutkintotoimikunta (8093) 1.8.2007-31.7.2010 Tarjoilijan ammattitutkinto Voimassa olevat järjestämissopimukset / sopimukset voimassa 31.12.2010 asti Tutkinnon järjestäjä

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Nina Eskola,

Lisätiedot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot 1/5 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSOPIMUS Juankosken sivistyslautakunta 25.3.2014 15, liite 9 Tällä sopimuksella seuraavat osapuolet sopivat Kuopion alueen toisen asteen yleissivistävän ja ammatillisen

Lisätiedot

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Ammattireitti Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Oulun seudun ammattiopisto OSAO on mukana Opetushallituksen rahoittamassa

Lisätiedot

OPI kurssien hankinta. Tuulikki Karhu Suunnittelija, Hankintaryhmä 4.2.2015

OPI kurssien hankinta. Tuulikki Karhu Suunnittelija, Hankintaryhmä 4.2.2015 OPI kurssien hankinta Tuulikki Karhu Suunnittelija, Hankintaryhmä 4.2.2015 Hankinta Kela hankkii palveluntuottajat tarjouskilpailulla Oppilaitokset ovat yhteistyössä palveluntuottajien kanssa vasta tarjouskilpailun

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTI- TEKNOLOGIAN KOKEILUT

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTI- TEKNOLOGIAN KOKEILUT VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTI- TEKNOLOGIAN KOKEILUT Arviointisuunnitelma 2014-2016 Marja Veikkola ja Erja Kotimäki Hyväksytty ohjausryhmässä 2.11.2015 Sisällys 1 Johdanto... 1

Lisätiedot

15.8.2012 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2012. Koulutus: Koulutuksen sijaintikunta:

15.8.2012 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2012. Koulutus: Koulutuksen sijaintikunta: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Lounais-Suomen AVI Koulutuksen sijaintimaakunta:

Lisätiedot

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana MALLI 1. ESIMERKKILÄN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ ESIMERKKILÄN AMMATTIOPPILAITOS TODISTUS Tiiti Tokko (300681-6148) on suorittanut AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura ja jatko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi kokoon kutusutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi kokoon kutusutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tieto- ja tietoliikennetekniikan tutkintotoimikunta 8326 Aika: Torstai 1.9.2011 alkaen kello 10:00 Paikka: Koulutuskeskus Salpaus, Ståhlberginkatu 6 15110 Lahti Läsnä: Jari Taimi puheenjohtaja

Lisätiedot

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11. VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013 Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.2013 Kehittämiskohde: Opintopolut Mitä? Tutkintojen opintopoluissa toteutetaan

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki 23.-24.4.2016

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki 23.-24.4.2016 MIEHET A-SARJA 1. Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Lappia 2. Tampereen Seudun ammattiopisto Tredu Tredu 3. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylä 4. Sastamalan koulutuskuntayhtymä Sasky

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta 21.1.216 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

Koulutus ja osaava henkilöstö Tilastotietoa Minna Jokinen

Koulutus ja osaava henkilöstö Tilastotietoa Minna Jokinen Koulutus ja osaava henkilöstö Tilastotietoa 15.04.2009 Minna Jokinen Teknologiateollisuuden henkilöstön tutkinnot 1990-2006 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 Tutkija- ja ylempi korkeakouluaste (esim. DI,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Tieto- ja tietoliikennetekniikan tutkintotoimikunta 8326

PÖYTÄKIRJA Tieto- ja tietoliikennetekniikan tutkintotoimikunta 8326 PÖYTÄKIRJA Tieto- ja tietoliikennetekniikan tutkintotoimikunta 8326 Aika: Tiistaina 8.2.2011 klo. 10:00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Nilsiänkatu 6 Helsinki Läsnä: Arto Saarelainen Jari

Lisätiedot

Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto

Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 0,00 Maatalousalan perustutkinto, yo 13,00

Lisätiedot

Kokeilutoiminnan reunaehdot ja tutkinnon perusteet koulutusvientiin. Hanna Autere Merja Lahdenkauppi

Kokeilutoiminnan reunaehdot ja tutkinnon perusteet koulutusvientiin. Hanna Autere Merja Lahdenkauppi Kokeilutoiminnan reunaehdot ja tutkinnon perusteet koulutusvientiin Hanna Autere Merja Lahdenkauppi Kokeilun tavoitteena tuottaa kokemuksia, tietoa ja ratkaisuja Selvittää näyttötutkintojen osalta EU-/ETA-alueen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 14.1.2011 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 14.1.2011 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 14.1.2011 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312 Kokous Tutkintotoimikunnan kokous Aika: 14.1.2011 klo 9.00 14.50 Paikka: Hesote, Mäkitorpanpolku 4,

Lisätiedot

Alin hyväksytty pistemäärä PIRKANMAA Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto

Alin hyväksytty pistemäärä PIRKANMAA Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto PIRKANMAA 21.6.2017 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 5,00 Maatalousalan perustutkinto,

Lisätiedot

Maakuntaseminaari Kuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen

Maakuntaseminaari Kuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen Maakuntaseminaari 23.5.2019 Kuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Omistajakuntien maantieteellinen pinta-ala: 9310 km2 (vrt. Uusimaa n. 9500 km2) Väestöpohja: n. 60 000 asukasta

Lisätiedot

Vanhustyön tutkintotoimikunta 8336 PÖYTÄKIRJA 12.1.2011 1(6) Kokous. keskiviikko 12.1.2011 klo 10.00 16.15 Kampin palvelukeskus, Salomonkatu 21 B

Vanhustyön tutkintotoimikunta 8336 PÖYTÄKIRJA 12.1.2011 1(6) Kokous. keskiviikko 12.1.2011 klo 10.00 16.15 Kampin palvelukeskus, Salomonkatu 21 B Vanhustyön tutkintotoimikunta 8336 PÖYTÄKIRJA 12.1.2011 1(6) Vanhustyön tutkintotoimikunnan kokous Aika keskiviikko 12.1.2011 klo 10.00 16.15 Kampin palvelukeskus, Salomonkatu 21 B Jokiranta Raili Kauppila

Lisätiedot