Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia"

Transkriptio

1 Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia

2 Rahoitusmahdollisuuksia Vesistökunnostusrahoja YM:n kunnostusavustukset. ELY jakaa. Jatkuva haku, pieniä summia 50% omarahoitusosuudella (talkootyö omaa osuutta). Kalatalouden edistämismäärärahaa (pieniä potteja). Yleisesti haettavissa Kainuun ELYn kalatalousryhmän kautta n /v/alue. Haku on vuoden vaihteessa. Kalatalousmaksut: ympäristöluvissa määrätyt maksut, toiminnanharjoittajat maksavat, rahat kulkevat ELYjen kalatalousryhmien kautta. Tarkoitettu haittojen tutkimiseen ja etenkin kunnostushankkeiden toteuttamiseen. Valuma-aluekunnostukseen maatalouden ympäristötuki metso metsäkeskuksen luonnonhoitohankkeet Hankkeet Maaseuturahasto ELY ja Leader-toimintaryhmät EAKR - isot hankkeet, lump sum Omana työnä toteutettu on joskus kaikkein helpoin ratkaisu!

3 METSO Suojelu ja luonnonhoito vapaaehtoista Metsänomistaja voi halutessaan tarjota metsäänsä METSO-kohteeksi. Metsä arvioidaan sen perusteella, millaista puustoista elinympäristöä se edustaa sekä millaisia luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä siinä on Jos tarjottu metsä hyväksytään METSO-kohteeksi, valtio korvaa metsänomistajalle kustannukset, joita puuntuotannon tulonmenetyksistä ja luonnonhoidosta aiheutuu. Ota yhteyttä ELY-keskukseen tai metsäkeskukseen

4 Kestävän metsätalouden rahoituslaki KEMERA Luonnonhoitohankkeet usean tilan alueelle ulottuvia, tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja kunnostustöitä; monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen kartoitusta; talousmetsien maisemanhoidon kannalta merkittäviä metsän kunnostustöitä; metsäojitusalueiden laskeutusaltaiden tyhjentämistä tai metsäojituksista aiheutuneiden vesistöhaittojen estämistä tai korjaamista, jos toimenpiteellä on tavanomaista laajempi merkitys vesien ja vesiluonnon hoidon kannalta eikä kustannuksia voida osoittaa tietylle aiheuttajalle; metsäojitusalueen ennallistamista luonnonarvoiltaan tärkeällä alueella; sekä muita edellä mainittuja vastaavia metsäluonnonhoitoa sekä metsien monikäyttöä, maisema-, kulttuuri- ja virkistysarvoja korostavia, alueellisesti merkittäviä hankkeita. Metsäluonnon hoitohankkeet suunnitellaan ja toteutetaan metsäkeskuksen toimesta tai valvonnassa. Lisäksi Kemera-rahoitusta voi saada mm. kunnostusojituksiin ja tärkeiden elinympäristöjen suojeluun

5 Maaseuturahasto Mihin tukea saa ja kuinka paljon? Yleishyödyllinen kehittämishanke Yleishyödyllisellä kehittämishankkeella voidaan kehittää esimerkiksi kyläkulttuurin tuotteistamista ja markkinointia, mökki- ja kylätalkkari toimintaa, maaseudun vanhojen perinteisten kädentaitojen osaamiskeskuksia, monipalvelupisteiden kehittämistä, maaseutuasumisen mallin luomista (esim. helpottaa syrjäkylillä asuvien muuttoa kuntakeskukseen kaupungin sijasta), uusien asukkaiden saamiseksi suunnitelmia ja toimenpiteitä, uusia keinoja tonttien sekä tyhjiksi jäävien rakennusten välitykseen, kylien verkottumista, kunnan, maakunnan ja valtakunnan tasolla sekä kansainvälisestä. Tukiprosentti 80% (pääsääntöisesti)

6 Maaseuturahasto Mihin tukea saa ja kuinka paljon? Yleishyödyllinen investointihanke lisää paikallisten asukkaiden hyvinvointia ja palveluita. Tuella voidaan rakentaa, korjata tai laajentaa kyläyhteisön yhteisiä rakennuksia tai hankkia koneita, laitteita tai käyttöoikeuksia yhteisiä tiloja tai alueita varten. Tukiprosentti 50% (+ talkootyö rakentamishankkeissa maksimissaan 25%) Myös tiedotus- ja koulutushankkeita voi hakea

7 KYLÄLEADER pienten hankkeiden rahoitus KyläLeaderin tavoitteena on käynnistää kylille uutta toimintaa ja saada kyläläiset, erityisesti nuoret mukaan kehittämistyöhön ja hankkeisiin. Mihin rahaa voi saada? Hankkeiden teema on vapaa. Se voi liittyä esimerkiksi perinteen ja historianelvyttämiseen, tapahtumien, retkien ja kyläkävelyjen järjestämiseen. Se voi olla vaikkapa kylä- tai nuorisolehden työstämistä, joku pieni yhteinen hankinta tai kunnostusprojekti. Hankkeen tulee olla konkreettinen, toteutettavissa oleva ja hyödynsaajina tulee olla mahdollisimman moni. Toivottavaa on, että hankkeessa tehdään yhteistyötä eri paikallistahojen kuten järjestöjen, kunnan, koulun ja yritysten kanssa. Paljonko rahaa voi saada? KyläLeaderin kautta voi saada tukea per hanke. Tuen osuus on % hankkeen kokonaiskustannuksista.

8 Leaderiltä tukea? Maaseuturahaston hankkeita voi hakea paikalliselta Leadertyöryhmältä tai suoraan ELY-keskukselta (lähinnä isoja hankkeita) Hakija voi olla yksityis- tai julkisoikeudellinen yhteisö tai säätiö, esimerkiksi kylä- tai kulttuuriyhdistys, ympäristöjärjestö, maamiesseura tai kehittämisyhtiö Leader-työryhmät eivät rahoita pelkkää vesistökunnostusta esim ruoppausta. Vesistökunnostus voi kuitenkin olla osa laajempaa hanketta. Rahoitettu mm. maisemanhoitosuunnitelmia Tämän ohjelmakauden rahat vähissä, pieniä nopeita suunnitelmia voidaan vielä rahoittaa Leader-työryhmiltä saa hyvin neuvoa oman hankkeen suunnittelussa ja rahoituksen hakemisessa

9

10

11

12 EAKR ja ESR Pohjois-Suomen EAKR-ohjelma hankkeissa oltava mukana elinkeinojen kehittämisnäkökulma, on myös rahoitettu vesistöjen kunnostushankkeita (esim. Pyykösjärven kunnostus, Pyhäjärven kunnostus, Kalajokisuun maisema- ja väylähanke) vaatii omarahoitusosuutta vähintään 25 % ja kuntarahaa ympäristöhankkeiden budjettihaarukka euroa tämän ohjelmakauden rahat vähissä, uudella ohjelmakaudella painotukset ja hankkeiden kriteerit voi olla erilaisia Manner-Suomen ESR-ohjelma, Pohjois-Suomen suuralueosio hankkeissa on oltava tavoitteena osaamisen kehittäminen vaikeasti työllistyvien ihmisten työllistämiseen suurin osa rahoituksesta suunnattava henkilöstökuluihin paljon työvoimaa vaativat ympäristönkunnostushankkeet saattaisivat olla mahdollisia (esim. rantojen raivaus tms.) 12

13 Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Hankkeen läpivienti

14 Hankkeen läpivienti (Tarvittaessa yhdistyksen perustaminen) Tavoitteen asettaminen Ongelma ja sen syyt, pohjatiedot Vesistön luontaiset ominaisuudet, Rahoitusmahdollisuudet suhteessa tavoitteisiin Menetelmän valinta Reunaehdot Luvan tarve Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen Suunnittelu Rahoituksen hakeminen Toteutus ja hoidon jatkaminen

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoituksen järjestymiseksi Paikallinen aktiivisuus ja sitoutuminen ensiarvoisen tärkeää! Kuka toimii hakijana? Jos konkreettisia

Lisätiedot

Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Kemera-koulutus

Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Kemera-koulutus Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Kemera-koulutus Kemeran ympäristötuki Ympäristötukea voidaan myöntää, kun metsän hoito tai käyttötoimenpiteissä otetaan monimuotoisuus huomioon metsälaissa säädettyä

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden. toteutuskeinona. KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus

Kestävän metsätalouden. toteutuskeinona. KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus Kestävän metsätalouden rahoituslaki (KEMERA) METSOn toteutuskeinona METSOn toteuttaminen KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 KEMERA METSO -toimintaohjelmassa KEMERA kohdentaminen

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden rahoituslailla (KEMERA)

Lisätiedot

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Luonnonhoitohankkeiden toimintamalli ja hankehaku Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Oikeudellinen tausta KemeraLaki (34/2015)

Lisätiedot

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9. Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.2012 Janne Uitamo 1 Mihin ympäristötukea voi saada ja millä ehdoilla? Käytettävissä

Lisätiedot

METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA

METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA Nurmeksen seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Niina Riissanen Maa- ja metsätalousministeriö 31.3.2014 1 Tuettavat työlajit Metsänuudistaminen - Suojametsäalueilla ja vajaapuustoisten alueiden uudistaminen

Lisätiedot

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:

Lisätiedot

Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo 21.10.2014

Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo 21.10.2014 Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Ylistaro-talo 21.10.2014 Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Metsäkeskuksen

Lisätiedot

METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA

METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA Lieksan seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti esitellyt

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto Sivu 1 syys 2007 Kehittämisen lähtökohdat Ohjelmallista toimintaa: Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Lakien ja säädösten noudattaminen pienvesien lähiympäristöissä

Lisätiedot

METSO-ohjelma 2008 2025:

METSO-ohjelma 2008 2025: METSO-ohjelma 2008 2025: vapaaehtoisen suojelun onnistumiset ja haasteet Kimmo Syrjänen 1, Saija Kuusela 1, Susanna Anttila 1, Mirja Rantala 2 ja Terhi Koskela 2 1 Suomen ympäristökeskus ja 2 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Soveltamisala. Toimenpiteet, joilla edistetään metsien kestävää hoitoa ja käyttöä metsälain mukaisesti. 1) puuntuotannon kestävyyden turvaaminen;

Soveltamisala. Toimenpiteet, joilla edistetään metsien kestävää hoitoa ja käyttöä metsälain mukaisesti. 1) puuntuotannon kestävyyden turvaaminen; 1 K E M E R A Soveltamisala Toimenpiteet, joilla edistetään metsien kestävää hoitoa ja käyttöä metsälain mukaisesti. 1) puuntuotannon kestävyyden turvaaminen; 2) metsien biologisen monimuotoisuuden ylläpitäminen;

Lisätiedot

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO turvaa monimuotoisuutta Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO-ohjelma on antanut metsälle uuden merkityksen. Metsien monimuotoisuutta turvaavan METSO-ohjelman

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan

Lisätiedot

Monimuotoisuuden suojelu

Monimuotoisuuden suojelu Monimuotoisuuden suojelu Metson keinoin i Ylitarkastaja Leena Lehtomaa, Lounais-Suomen ELY-keskus METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 1 Esityksen sisältö METSO turvaa monimuotoisuutta

Lisätiedot

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

=> METSOn toimenpideohjelma. METSOn toimenpiteet AMOssa (1/2)

=> METSOn toimenpideohjelma. METSOn toimenpiteet AMOssa (1/2) 0(762 0(762 RKMHOPDQ WRWHXWXVNHLQRW (WHO (WHO MD.HVNL MD.HVNL 3RKMDQPDDOOD 11.3.2009 METSOseminaari, M.Seppälä, Metsäkeskus E-P 0(762Q WRWHXWXV WDORXVPHWVLVVl 9 6XRMHOXDOXHYHUNRVWRQ NHKLWWlPLQHQ

Lisätiedot

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Matkailuyritysverkosto Myyntiä, markkinointia, edunvalvontaa 3.10.2013 Survon kartano Ulla Mehto-Hämäläinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015

Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015 Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015 Sivu 1 12.6.2015 Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Rahoitus (EU+valtio)

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsätalouden vesiensuojelupäivät 9.-10.10.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsätalouden vesiensuojelupäivät 9.-10.10.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Metsätalouden vesiensuojelupäivät 9.-10.10.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Kemeran luonnonhoitohankkeiden uusi toimintamalli Luonnonhoidon uudet

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014 Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014 Hanke toteutetaan Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien alueella maakuntien välisenä yhteistyöhankkeena. Hanketyyppi: yleishyödyllinen

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Mitä Leader tarkoittaa? Leader on toimintatapa, jonka ydin on paikallinen ja asukkaiden

Lisätiedot

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2020. harjusinisiipi Kuva:Antti Below

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2020. harjusinisiipi Kuva:Antti Below METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2020 1 harjusinisiipi Kuva:Antti Below Esityksen sisältö Mikä METSO? METSO turvaa monimuotoisuutta METSO-ohjelmaan soveltuvat elinympäristöt Miten METSO

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013. Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013. Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 Sivu 1 20.6.2011 Kehittämisen lähtökohdat Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013 toteutetaan koko maassa Ahvenanmaata

Lisätiedot

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu

Lisätiedot

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016. Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016. Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016 Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO on antanut metsälle uuden merkityksen. METSO-ohjelman avulla omistaja

Lisätiedot

LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä

LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä LEADER-toimintaryhmät Maaseudun kehittämisyhdistyksiä, jotka aktivoivat, neuvovat ja rahoittavat Maaseudun toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Luonnonhoito ja monimuotoinen metsä

Luonnonhoito ja monimuotoinen metsä Luonnonhoito ja monimuotoinen metsä Luonnonhoito on osa vastuullista metsätaloutta Julkaisija: maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö Kustantaja: Metsäkustannus Oy Taitto: Susanna Appel Kuvat:

Lisätiedot

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet Leader-toiminta - Leader-yhdistykset perustettu vuosina 1995-1997 - Alkamassa on neljäs ohjelmakausi - Yhdistyksissä on jäseniä yli 650 - Hallitustyöskentelyyn on osallistunut yli 200 henkilöä - Leader-ryhmien

Lisätiedot

Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020

Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Mikä maaseutuohjelma? Osaksi EU:n rahoittama kehittämisohjelma, EU osuus tulee maaseuturahastosta - On toteutettu

Lisätiedot

Maaseutuohjelman hankerahoitusmahdollisuudet ympäristöhankkeissa

Maaseutuohjelman hankerahoitusmahdollisuudet ympäristöhankkeissa Maaseutuohjelman hankerahoitusmahdollisuudet ympäristöhankkeissa Härmän kuntokeskus 29.1.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila 26.1.2015 MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA 2014-2020

Lisätiedot

Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen

Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013 Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuet rekisteröidyille yhdistyksille 2013 Ei-tuotannolliset

Lisätiedot

Hankekoulutus 2011. Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset

Hankekoulutus 2011. Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset Hankekoulutus 2011 Tuettava toiminta, hyväksyttävät Tuen myöntämisen edellytykset Hanke on valtakunnallisen sekä paikallisen ohjelman mukainen Hanke antaa hakijalle mahdollisuuden sellaisiin toimenpiteisiin,

Lisätiedot

Vapaaehtoista luonnonsuojelua ja -hoitoa Suomessa

Vapaaehtoista luonnonsuojelua ja -hoitoa Suomessa Vapaaehtoista luonnonsuojelua ja -hoitoa Suomessa Metsänomistajien koulutusmatka 25.4.2009, Pärnu Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Luonnonsuojelun historiaa Suomessa Perinteisesti valtiojohtoinen

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus

Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus Suomen metsäkeskus Pirkanmaan alueyksikkö Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus Metsälaki ja lain valvonta kaavoitusalueiden metsien käsittelyssä Reijo Suninen, esittelijä UKK-instituutti 18.4.2013

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 METSO METSO. Kolme keskeistä asiaa! 1. Lajien suojelu. 2. Vapaaehtoisuus. 3.

Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 METSO METSO. Kolme keskeistä asiaa! 1. Lajien suojelu. 2. Vapaaehtoisuus. 3. Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 METSO METSO Kolme keskeistä asiaa! 1. Lajien suojelu 2. Vapaaehtoisuus 3. Korvaukset 1 METSO Tarjoaa metsänomistajalle Pysyvä suojelu Määräaikainen suojelu

Lisätiedot

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016, METSO, METSO-seminaari, Seinäjoki, 11.3.2009

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016, METSO, METSO-seminaari, Seinäjoki, 11.3.2009 Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016, METSO, METSO-seminaari, Seinäjoki, 11.3.2009 1 METSO -toimintaohjelman tavoitteet ja lähtökohdat METSO -toimintaohjelman tavoitteena on

Lisätiedot

ELY-keskusten puheenvuoro

ELY-keskusten puheenvuoro ELY-keskusten puheenvuoro Ylijohtaja Marja Karvonen Mikä on tärkeää rakennerahastokauden 2014-2020 valmistelussa Tampere 25.9.2012 28.9.2012 Ohjelman toteutuksen aito aluelähtöisyys (1) Hankkeiden hakujen,

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Projektipäällikkö Riina Rahkila Vesienhoidon vapaaehtoinen järjestäytyminen Pohjois Pohjanmaalla seminaari 4.2.2014 VYYHTI hanke Hanke toteutetaan v.

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Eeva Kuuluvainen, Pirjo Tulikukka Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka eeva@kuuluvainen.fi pirjo.tulikukka@helka.net

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus myöntänyt noin 36 milj. julkista tukea (EU+valtio), josta Yritystukiin 52 % Keskeisimmät toimialat metalli, elintarvikkeiden jatkojalostus,

Lisätiedot

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3. Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Kosteikon perustaminen ja hoito Edistetään vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta huoltamalla perustettua kosteikkoa Alueelle, jossa peltoa on yli

Lisätiedot

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään

Lisätiedot

METSO-keinojen tunnettuus ja hyväksyntä. Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Terhi Koskela Metsäntutkimuslaitos

METSO-keinojen tunnettuus ja hyväksyntä. Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Terhi Koskela Metsäntutkimuslaitos METSO-keinojen tunnettuus ja hyväksyntä Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Terhi Koskela Metsäntutkimuslaitos Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

Maanomistajain Liitto - Jordägarnas Förbund

Maanomistajain Liitto - Jordägarnas Förbund Vapaaehtoinen suojelu ja luonnonhoito metsissä ja pelloilla Maanomistajain Liitto - Jordägarnas Förbund 2 Maanomistaja on usein arvokkaan luontokohteen paras hoitaja ja asiantuntija Maanomistajat ovat

Lisätiedot

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa.

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa. MAKSATUKSET EU-HANKKEISSA (maaseuturahasto) Tuen maksaminen Eu-hankkeissa Kehittämis- tai investointihanke tulee toteuttaa rahoittajan päätöksessä hyväksytyn hankesuunnitelman, kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman

Lisätiedot

Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö

Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö 1 Loppukauden 2007-2013 kuulumisia POPELYn maaseuturahaston rahoituskiintiöstä ei ole jäämässä

Lisätiedot

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 28.5.2014 Pohjois-Pohjanmaan maaseutustrategian

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015 Leader-rahoitus Yritysten ja yhdistysten info 2015 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta

Lisätiedot

Järvikunnostushankkeen läpivienti

Järvikunnostushankkeen läpivienti Järvikunnostushankkeen läpivienti Vesistökunnostushankkeen vaiheet Lähtökohtana tarve kunnostukseen ja eri osapuolten intressit Hankkeen vetäjätahon löytäminen Suunnittelun lähtötietojen kokoaminen ja

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Pello 28.4.2014 Ylitornio 5.5.2014 Tarmo Uusitalo Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen eteneminen Kemera- työryhmän loppuraportti

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan nvm Sirpa Karjalainen Monenlaiset mikroyritykset Maatilakytkentäisille mikroyrityksille on myönnetty tukea mm. matkailualan investointeihin

Lisätiedot

METSOn valintaperusteiden alueellinen soveltaminen, tavoitteet ja käytännön toteutus

METSOn valintaperusteiden alueellinen soveltaminen, tavoitteet ja käytännön toteutus METSOn valintaperusteiden alueellinen soveltaminen, tavoitteet ja käytännön toteutus 1 METSO -toimintaohjelman alue Alueellinen kohdentaminen: METSO-ohjelmassa kohteiden hankinnan painopistealue on Etelä-Suomessa,

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt VESIENHOIDON VAPAAEHTOINEN JÄRJESTÄYTYMINEN POHJOIS- POHJANMAALLA 4.2.2014 Oulu Heikki Aronpää, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesienhoidon tavoitteena vesien

Lisätiedot

Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013

Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013 Metsäluonnonhoito Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi Reijo Suninen 16.10.2013 KESTÄVÄ METSÄTALOUS EKOLOGINEN TALOUDELLINEN SOSIAALINEN Talousmetsien luonnonhoito on ekologisten ja sosiaalisten tavoitteiden

Lisätiedot

METSO:n jäljillä. Tupuna Kovanen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

METSO:n jäljillä. Tupuna Kovanen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus METSO:n jäljillä Tupuna Kovanen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus METSO II Metso I 2003-2007 Vapaaehtoinen suojelu katsottiin tehokkaaksi ja yhteiskunnallisesti hyväksyttäväksi keinoksi edistää metsiensuojelua

Lisätiedot

Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011

Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011 Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011 Sisällysluettelo 1. Hanketoiminnan tavoitteet... 1 2. Hankerahoitus... 1 2.1 Valtionavustukset... 1 2.2 EAKR-ohjelmat... 1 2.3 ESR-ohjelma... 2 2.4 Oma rahoitus...

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS MYR 27.1.2014 Jorma Teittinen 14.1.2014 Ohjelmakauden 2014-2020 Infotilaisuuteen ja MYR:n kokoukseen liittyvät kalvot löytyvät alla olevasta osoitteesta http://www.kainuunliitto.fi/130

Lisätiedot

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ylitarkastaja Tuula Tanska, Päättäjien 34. Metsäakatemia 2013

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Ei-tuotannollinen investointi: Kosteikkoinvestoinnit

Ei-tuotannollinen investointi: Kosteikkoinvestoinnit Ei-tuotannollinen investointi: Kosteikkoinvestoinnit Kosteikot ovat pysyvästi ja tulva-alueet mahdollisesti vain osan vuotta veden peittämiä alueita, joiden tavoitteena on hidastaa vesien virtaamaa sekä

Lisätiedot

Kokemuksia metsäsektorin hanketoiminnasta Etelä-Pohjanmaalta

Kokemuksia metsäsektorin hanketoiminnasta Etelä-Pohjanmaalta Kokemuksia metsäsektorin hanketoiminnasta Etelä-Pohjanmaalta Yrjö Ylkänen, projektipäällikkö Suomen metsäkeskus, julkiset palvelut Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Maaseutuohjelman toteutus Keski-Suomessa; info/verkostoitumistilaisuus

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020

Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Ohjelman varat toimenpiteittäin Luonnonhaittakorvaukset*** Ympäristökorvaukset

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi Leader-info Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,

Lisätiedot

Ideasta suunnitelmaksi

Ideasta suunnitelmaksi Ideasta suunnitelmaksi Lainsäädäntö ja ohjelma-asiakirja Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta 1652/2009 Valtioneuvoston asetus eräiden työ- ja

Lisätiedot

Elinkeinojen kehittäminen. Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015. Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki

Elinkeinojen kehittäminen. Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015. Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki Elinkeinojen kehittäminen Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki Sivu 1 9.6.2015 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

ELY- Laajakaistahankkeet

ELY- Laajakaistahankkeet Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin ELY- Laajakaistahankkeet 30.01.2014 8.9.2014 Kahdentasoisia laajakaistahankkeita EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat

Lisätiedot

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen (YPK) mahdollisuudet maakuntaliittojen näkökulmasta

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen (YPK) mahdollisuudet maakuntaliittojen näkökulmasta Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen (YPK) mahdollisuudet maakuntaliittojen näkökulmasta Kimmo Riusala www.obotnia.fi facebook.com/obotnia Esityksen rakenne 1. Monirahastoisenyhteisölähtöisen paikallisen

Lisätiedot

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen 25.4.2012 1 YLEISSUUNNITTELU MMM rahoittaa, suunniteltu vuodesta 1999 joka vuosi yksi

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN

KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN 1. Talousmetsien luonnonhoito 2. METSOn keinot 3. METSOn valintakriteerit 4. Luonnonsuojelualueen perustaminen 5. Ympäristötuki 1. Talousmetsien luonnonhoito Arvokkaiden

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Rahoitustoimen katsaus. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta 6.9.2013 Jouko Lankinen

Rahoitustoimen katsaus. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta 6.9.2013 Jouko Lankinen Rahoitustoimen katsaus Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta 6.9.2013 Jouko Lankinen Aiheet Kuluvan vuoden ja ohjelmakauden rahoitustilanne Rakennerahastokauden 2014-2020 valmistelu Vm:n talousarvioesityksen

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa

Lisätiedot

Panumajärvi, Pudasjärvi Tanja Honkela 14.12.2011

Panumajärvi, Pudasjärvi Tanja Honkela 14.12.2011 Panumajärvi, Pudasjärvi Tanja Honkela 14.12.2011 TAUSTATIETOA PANUMAJÄRVESTÄ Panumajärvi on Pudasjärvellä sijaitseva matala, runsashumuksinen järvi. Järven pinta ala on 529 ha ja keskisyvyys 1,8 m. Veden

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

ristöjen hoito - Vesilinnut

ristöjen hoito - Vesilinnut Elinympärist ristöjen hoito - Vesilinnut Vesilintuelinympärist ristöt t = vesiensuojelu + maisema + luonnon Piirrokset: Jari Kostet ja MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Kulttuuriperinnön suojelun edistäminen metsien käytössä Suomen metsäkeskus ja

Lisätiedot