LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä"

Transkriptio

1 LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä

2 LEADER-toimintaryhmät Maaseudun kehittämisyhdistyksiä, jotka aktivoivat, neuvovat ja rahoittavat Maaseudun toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Kehittämisohjelman tekeminen ja toteuttaminen sekä rahoitettavien hankkeiden valinta (LEADER-rahoitus)

3 Toimintaryhmien verkosto Maaseudun kehittämisyhdistys = LEADER-toimintaryhmä Satakunnassa 5 toimintaryhmää Suomessa 55 toimintaryhmää EU:n alueella noin toimintaryhmää Karhuseudun kautta alueen toimijoiden käytettävissä on koko EU:n laajuinen toimijaverkko

4 LEADER-toiminta Satakunnassa Satasilta.fi Satakunnan LEADER-toimintaryhmät Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Joutsenten reitti ry Karhuseutu ry Pyhäjärviseutu ry Ravakka ry SataKylät ry

5 Karhuseutu ry - yleistä Toimialue: Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Nakkila, Ulvila sekä Porin maaseutualueet perustettu 1997 jäseniä yli 200 hallitus 1+9 alueellinen edustus kolmikanta toimistonhoitaja Niina Harju hankeneuvoja Raisa Ranta toiminnanjohtaja Salme Ahtiainen kv-koordinaattori Jaana Mälkki

6 LEADER-rahoitus Toiminnan kehittämiseen & uusien ideoiden kokeilemiseen Paikallinen tarve Idea lähtöisin toimijoilta itseltään Toteutus hankkeella Ennalta suunniteltu ja ajallisesti rajattu projekti Hakijoina rekisteröidyt yhdistykset tai yhteisöt pienyritykset, alle 10 htv

7 LEADER-rahoitus Karhuseudulla Osa valtakunnallista Manner-Suomen maaseudun (MAKE) kehittämisohjelmaa ja rahoitusta Karhuseudulla Mesikämmen-ohjelma: Julkista tukea 4,4 M (EU,valtio, kunnat) Yksityistä rahaa 2,3 M Ohjelman budjetti yhteensä 6,7 M Hallintoon 0,7 M

8 Mesikämmen Alueen luontaisten mahdollisuuksien hyödyntäminen Elinkelpoinen yritystoiminta ja viihtyisä asuinympäristö Viisi painopistealuetta viisi kynttä Palvelut, matkailu, kulttuuri, ympäristö, koulutus Ohjelmassa korostuvat: lapset ja nuoret, verkostoituminen, elinkeinomahdollisuudet, kansainvälistyminen

9 Mihin tukea voi saada ja kuka hakea? Yhdistyksien & yhteisöjen toiminnan kehittämiseen Investointeihin elinkeinojen yleiseen kehittämiseen koulutuksien järjestämiseen Yrityksen aloittamiseen, laajentamiseen tai toiminnan kehittämiseen investointeihin kehittämiseen ensimmäisen uuden työntekijän palkkaamiseen

10 Yhteisöjen HANKETUET Yhdistysten & yhteisöjen toiminnan kehittämiseen Kehittämishanke % Investointihanke % Elinkeinojen kehittämishanke % Koulutushanke max. 90 %

11 Yleishyödyllinen kehittämishanke % Kylätoiminta, palvelut & ympäristö Maaseudun asukkaiden palvelut: viriketoiminta eriikäisille, kylän palvelukeskus ym. Esim. Lantulan perjantai tuulahdukset, Velkuan Kummeli Kylän tai muun paikallisyhteisön vetovoimaisuuden ja toiminnallisuuden edistäminen Maaseudun kulttuuriperinnön säilyttäminen Esim. Kaljaasi Ihana ja laivanrakennusperintö

12 Yleishyödyllinen kehittämishanke % Ympäristön viihtyvyyden parantaminen Pinkjärven vesitaloussuunnitelma Rakennettua ympäristöä ja maisemaa koskevat suunnitelmat ja niiden toteutus Asukashankinta, kyläsuunnitelmat Paikallisista tarpeista lähtevien kv-hankkeiden suunnitteleminen ja toteuttaminen Ihana Tapahtumien toteuttaminen esim. Kauttuan Ruukkifestivaali

13 Yleishyödyllinen investointihanke % Kylätalojen korjaus ja rakentaminen Kokemäen seuratalo Harrastustilojen, ympäristö- ja kulttuurikohteen kunnostaminen Verkkorannan kesäkoti Porin Pursiseuran paviljonki

14 Yleishyödyllinen investointihanke % Ympäristö- ja kulttuurikohteen kunnostaminen Maisemanhoitosuunnitelman toteuttaminen, perinnebiotoopit & kosteikot: Kaasmarkun lampaat, Ulkoilureittien rakentaminen ja kehittäminen Yhteiskäyttöön tulevien koneiden ja laitteiden hankinta

15 Yhteiset koordinointihankkeet Mahdollisuus myös pieniin hankkeisiin osana Karhuseudun hakemaa yhteishanketta Vuosittain vaihtuva teema: Karhuseudun kotinurkat kuntoon (2012) Yhteisten tilojen energiatalouden ja turvallisuuden parantaminen sekä kylämaiseman kunnostus Myllyn lattian kunnostus Kokoontumistilojen lämmitysratkaisut Söörmarkku, Ainola Kyläraitin kunnostus

16 Yleishyödylliset hankkeet Hakijana rekisteröity yhdistys tai yhteisö Hanke kehittää yhdistyksen toimintaa, toimenpide ei ole hakijan tavanomaista toimintaa Tulokset saatavilla ja vapaasti hyödynnettävissä Tukiprosentti vaihtelee: edunsaajien määrä, innovatiivisuus Tukea väh. 5000, toteutusaika 3 (+1+1) vuotta Omarahoitusta voi korvata talkoilla

17 Yritysten HANKETUET Yrityksen aloittamiseen, laajentamiseen tai toiminnan kehittämiseen Kehittämistuki 50 % Investointituki 20 % Ensimmäisen uuden työntekijän palkkaamistuki 50 %

18 Yrityksen investointituki Tukiprosentti 20 %, tuen vähimmäismäärä 1000 Toiminnan aloittamiseen ja laajentamiseen liittyvät investoinnit Toimitilojen rakentaminen, korjaaminen, laajentaminen tai hankkiminen (ei maapohja) Tuottavuuden ja tuotteiden laadun parantaminen Koneiden, laitteiden ja aineettomien oikeuksien hankkiminen Esim. Paalan tila, Mantan saaritila

19 Paalan tila

20 Mantan saaritila

21 Hankkeen hakeminen

22 Hankkeen hakeminen 1) Yhteydenotto LEADER-toimintaryhmään 2) Vapaamuotoinen hankesuunnitelma / liiketoimintasuunnitelma, kustannuslaskelma & hakemuslomake 3) Karhuseudun hallitus tekee hankevalinnat ja ELYkeskus viranomaispäätöksen (laillisuusharkinta, maksuhäiriömerkinnät)

23 Hankkeen hakeminen Virallinen hakemus toimintaryhmään voi aloittaa eli kerryttää kustannuksia omalla riskillä Tuki maksetaan jälkikäteen Tuen saaja & myönnetyn tuen määrä julkista tietoa Opastusta hankkeen hakemiseen, toteuttamiseen ja raportointeihin saa aina Karhuseudusta

24 Karhuseutu ry -yhteystiedot Karhuseutu ry Itsenäisyydenkatu 35 A 16 (6. krs) PORI Salme Ahtiainen, toiminnanjohtaja: p Raisa Ranta, hankeneuvoja: p Lisätietoa: karhuseutu.fi / satasilta.fi / maaseutu.fi

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta

Lisätiedot

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015 Leader-rahoitus Yritysten ja yhdistysten info 2015 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään

Lisätiedot

Leader-tuki. Yritys- ja yhdistys info 2016

Leader-tuki. Yritys- ja yhdistys info 2016 Leader-tuki Yritys- ja yhdistys info 2016 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-euroja yhdistysten

Lisätiedot

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi Leader-info Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto Sivu 1 syys 2007 Kehittämisen lähtökohdat Ohjelmallista toimintaa: Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE Mihin tukea voi saada? Kylien kokoontumisja harrastustilojen kunnostus sekä varustaminen Yhteisessä käytössä olevien alueiden kunnostus (esim. yhteiset uimarannat) Yhteisessä

Lisätiedot

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Yleishyödyllisten hankkeiden rahoitus & Yritystuet / LEADER. Ohjelmakausi

Yleishyödyllisten hankkeiden rahoitus & Yritystuet / LEADER. Ohjelmakausi Yleishyödyllisten hankkeiden rahoitus & Yritystuet / LEADER Ohjelmakausi 2007 2013 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 aiemmin Leader oli oma Euroopan Unionin yhteisöaloiteohjelma, rahoitus

Lisätiedot

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria 9.4.2008 Vesa Niskanen Yksikönpäällikkö Uudenmaan TE-keskus/maaseutuosasto Sivu 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 (MAKE) Unohtakaa kaikki se mitä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013. Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013. Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 Sivu 1 20.6.2011 Kehittämisen lähtökohdat Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013 toteutetaan koko maassa Ahvenanmaata

Lisätiedot

Hankekoulutus 2011. Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset

Hankekoulutus 2011. Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset Hankekoulutus 2011 Tuettava toiminta, hyväksyttävät Tuen myöntämisen edellytykset Hanke on valtakunnallisen sekä paikallisen ohjelman mukainen Hanke antaa hakijalle mahdollisuuden sellaisiin toimenpiteisiin,

Lisätiedot

NAULAN KANTAAN 2007-2013 Yritystuet

NAULAN KANTAAN 2007-2013 Yritystuet NAULAN KANTAAN 2007-2013 Yritystuet Ohjelmakaudella 2007-2013 Pohjois-Savossa toimii kolme Leader -toimintaryhmää: Ylä-Savon Veturi ry www.ylasavonveturi.fi Kehittämisyhdistys Kalakukko ry www.kalakukkory.fi

Lisätiedot

Peräpohjolan kehitys ry

Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen

Lisätiedot

Pohjois-Satakunta Ikaalinen

Pohjois-Satakunta Ikaalinen Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden

Lisätiedot

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Mitä Leader tarkoittaa? Leader on toimintatapa, jonka ydin on paikallinen ja asukkaiden

Lisätiedot

Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi

Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Leader! http://leadersuomi.fi/

Leader! http://leadersuomi.fi/ Leader! http://leadersuomi.fi/ Leader Karhuseutu perustettu 1997 jäseniä yli 200 4 työntekijää toimisto Porissa hallitus 1+9 alueellinen edustus kolmikanta Ohjelmakausi 2007-2013 194 rahoitettua hanketta

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Rahoituskausi 2014-2020 Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen

Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen Ideasta totta Vaala 17.3.2015 Pirjo Oikarinen Perustietoa Leaderista Kainuussa 2 ryhmää Oulujärvi LEADER: Paltamo, Puolanka, Vaala, Kajaanin maaseutualueet Elävä Kainuu LEADER: Hyrynsalmi, Kuhmo, Ristijärvi,

Lisätiedot

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta

Lisätiedot

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet Leader-toiminta - Leader-yhdistykset perustettu vuosina 1995-1997 - Alkamassa on neljäs ohjelmakausi - Yhdistyksissä on jäseniä yli 650 - Hallitustyöskentelyyn on osallistunut yli 200 henkilöä - Leader-ryhmien

Lisätiedot

Joutsenten reitti ry. Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group)

Joutsenten reitti ry. Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group) Joutsenten reitti ry Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group) Yksi Suomen 55 Leader-ryhmästä, joka toteuttaa maa- ja

Lisätiedot

Maaseudun yritystuet

Maaseudun yritystuet Maaseudun yritystuet Yritystuet ja kehittämishanketyypit Yritystuet Hanketuet Kehittämistuki -toimintaedellytykset / aloitettava - yritysryhmähanke - muu kehittäminen Käynnistystuki Yleishyödyllinen kehittämishanke

Lisätiedot

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus myöntänyt noin 36 milj. julkista tukea (EU+valtio), josta Yritystukiin 52 % Keskeisimmät toimialat metalli, elintarvikkeiden jatkojalostus,

Lisätiedot

Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020

Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Mikä maaseutuohjelma? Osaksi EU:n rahoittama kehittämisohjelma, EU osuus tulee maaseuturahastosta - On toteutettu

Lisätiedot

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään

Lisätiedot

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi

Lisätiedot

LEADER TUET LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA KYMENLAAKSOSSA. Sini Immonen Leader Pohjois-Kymen Kasvu Marja Sorvo Leader Sepra

LEADER TUET LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA KYMENLAAKSOSSA. Sini Immonen Leader Pohjois-Kymen Kasvu Marja Sorvo Leader Sepra LEADER TUET LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA KYMENLAAKSOSSA Sini Immonen Leader Pohjois-Kymen Kasvu Marja Sorvo Leader Sepra Sivu 1 8.10.2014 TOIMINTATAPA PÄHKINÄNKUORESSA Leader on toimintaa, neuvontaa & rahoitusta

Lisätiedot

UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON!

UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON! LEADER SEPRA UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON! 25.10.2016 Ala-Pihlaja Sivu 1 26.10.2016 TOIMINTATAPA PÄHKINÄNKUORESSA Leader on toimintaa, neuvontaa & rahoitusta paikkakunnan parhaaksi Leader-toiminta Leader-ryhmät

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

TUKENA JA RAHOITAJANA

TUKENA JA RAHOITAJANA ELY-KESKUS MATKAI LUYRI TTÄJÄN TUKENA JA RAHOITAJANA 22.09.2010 2010 Lisää viraston Paul a Nordenswan nimi, tekijän nimi ja osasto 21.9.2010 1 Avustusten myöntäminen yrityksille Kansalliset rahat EAKR-rahat=

Lisätiedot

Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen

Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013 Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuet rekisteröidyille yhdistyksille 2013 Ei-tuotannolliset

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2015

Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Yläkemijoki 26.3.2013 Sivu 1 28.3.2013 Mihin voi saada julkista tukea? Koulutukseen; maaseutuyrittäjien koulutus ja maaseudun asukkaiden koulutus Tiedottamiseen

Lisätiedot

toiminta-aluettaan kehittämässä

toiminta-aluettaan kehittämässä toiminta-aluettaan kehittämässä Pirkan Helmi on Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken alueen Leaderryhmä perustettu vuonna 1999 rahoittanut Etelä-Pirkanmaalla hankkeita vuodesta 2001 lähtien ja yritystukia

Lisätiedot

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

LEADER-tuki maaseutualueiden kehittämisessä. Heidi Pasanen, Leader-neuvoja

LEADER-tuki maaseutualueiden kehittämisessä. Heidi Pasanen, Leader-neuvoja LEADER-tuki maaseutualueiden kehittämisessä Heidi Pasanen, Leader-neuvoja Leader - yleisperiaatteita Läheisyysperiaatteeseen perustuva toimintatapa alueiden kehittämisessä Paikallista, alueiden välistä,

Lisätiedot

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5. Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)

Lisätiedot

HEVOSALA JA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA. Ypäjä 21.5.2010 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseudun kehittämisosasto

HEVOSALA JA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA. Ypäjä 21.5.2010 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseudun kehittämisosasto HEVOSALA JA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA Ypäjä 21.5.2010 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseudun kehittämisosasto LINJA 1 Maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn kehittäminen osaaminen (koulutus)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa

Lisätiedot

Rakennusinvestointien valmistelu

Rakennusinvestointien valmistelu Rahoitus- ja palveluinfo Tyrnävällä to 4.2.2016 Rakennusinvestointien valmistelu Jari Lehto Asiantuntija, RI maaseudun rakentaminen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 3.2.2016

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan

Lisätiedot

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,

Lisätiedot

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

KIMPSU-teemahanke. Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen

KIMPSU-teemahanke. Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen KIMPSU-teemahanke Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen Sivu 1 26.10.2015 Miten teemahanke toimii? Leader-ryhmä hakee Ely-keskuksesta tiettyyn teemaan keskittyvää hanketta Ely-keskus

Lisätiedot

Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015

Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015 Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015 Sivu 1 12.6.2015 Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Rahoitus (EU+valtio)

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Maaseuturyhmien, ohjaus- ja seurantaryhmien yhteistoimintapäivä 23.9.2009

Maaseuturyhmien, ohjaus- ja seurantaryhmien yhteistoimintapäivä 23.9.2009 Maaseuturyhmien, ohjaus- ja seurantaryhmien yhteistoimintapäivä 23.9.2009 Nvm Sirpa Karjalainen maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 29.9.20097.3.2009 Tavoitteet Sivu 2 29.9.20097.3.2009 MMM hallinnonalan

Lisätiedot

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:

Lisätiedot

Eliisa Vesisenaho Pirkan Helmi ry 10.5.2014

Eliisa Vesisenaho Pirkan Helmi ry 10.5.2014 Eliisa Vesisenaho Pirkan Helmi ry 10.5.2014 PIRKAN HELMI LYHYESTI! V. 1999 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys! Toimialueena: Akaa, Urjala, Valkeakoski + Pälkäne rahoituskaudella 2014-2020! Jäseneksi

Lisätiedot

Leader -toimintaa Karkkilassa, Lohjalla, Salossa ja Vihdissä

Leader -toimintaa Karkkilassa, Lohjalla, Salossa ja Vihdissä Leader -toimintaa Karkkilassa, Lohjalla, Salossa ja Vihdissä Vihti 8.11.2014 Maarit Teuri Mitä on Leader-toiminta? Ykkösakseli ja sen toiminta Esimerkkejä vesistöhankkeista Leader-rahoitus uudella ohjelmakaudella

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Hyväksytty Maakunnan yhteistyöryhmässä 18.12.2015 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020, maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Yleistä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014

Lisätiedot

Mikä on hanke? Hankesuunnittelun vaiheet. Hankepaja 2008 1. Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää?

Mikä on hanke? Hankesuunnittelun vaiheet. Hankepaja 2008 1. Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää? Hankesuunnittelun vaiheet Mikä on hanke? Hanke on etukäteen määritellyssä ajassa toteutettu, suunnitelmaan perustuva toimenpide, jolle on määritelty (kehittämis)tavoitteet ja resurssit Hankesuunnitelma

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020

Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Ohjelman varat toimenpiteittäin Luonnonhaittakorvaukset*** Ympäristökorvaukset

Lisätiedot

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Matkailuyritysverkosto Myyntiä, markkinointia, edunvalvontaa 3.10.2013 Survon kartano Ulla Mehto-Hämäläinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Aluekehittämisen ajankohtaiskiertue Huhtikuu 2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 13.4.2015 MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA 2014-2020 * varojen

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisstrategia 2014-2020 Sivu 1 9.6.2014 Toiminta-alue 43 930 asukasta 5 554 km 2 Sivu 2 9.6.2014 MMM, Mavi Kunnat kuntaraha 20% ELY-keskus yhteistyö Leader-ryhmä -tj.

Lisätiedot

Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi.

Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi. 1 Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi. OECD on tehnyt Suomen maaseutupolitiikasta kaksi ns, maatutkintaa. Viimeisin on vuodelta 2006-2008. Sen johtopäätöksenä

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!!

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Esityksen runko 1. Hankkeen taustat, tavoitteet, toimenpiteet ja kohderyhmät. 2.

Lisätiedot

Tilannekatsaus 9 / 2016

Tilannekatsaus 9 / 2016 Tilannekatsaus 9 / 2016 LEADER 2014-2020 Suomessa 54 Leader-ryhmää Koot ja asukasmäärät vaihtelevat: 3-14 kuntaa, 14000 122000 asukasta Leader-toiminnan julkinen rahoitus 300 m Ryhmittäiset vaihtelut 2,9

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet 2014-2020 Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Koillismaan Leader ry. Toiminnanjohtaja Pirjo Jaakkonen

Koillismaan Leader ry. Toiminnanjohtaja Pirjo Jaakkonen Koillismaan Leader ry Toiminnanjohtaja Pirjo Jaakkonen 1 on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN

MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN YRITTÄJYYS 2020 Maaseudun yrittäjyysseminaari Heureka, Tikkurila 18.3.2011 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat

Lisätiedot

TÄSSÄ TIEDOTTEESSA. Toiminnanjohtajan palsta Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi Karhuseudun uudelle ohjelmakaudelle

TÄSSÄ TIEDOTTEESSA. Toiminnanjohtajan palsta Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi Karhuseudun uudelle ohjelmakaudelle TÄSSÄ TIEDOTTEESSA Toiminnanjohtajan palsta Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi Karhuseudun uudelle ohjelmakaudelle Karhuseutu tiedottaa Euroja tyrkyllä yrittäjille Kotiseutua voi kehittää monin tavoin

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoitusmahdollisuuksia Vesistökunnostusrahoja YM:n kunnostusavustukset. ELY jakaa. Jatkuva haku, pieniä summia 50% omarahoitusosuudella

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen

Lisätiedot

... ... Kohti kevättä. Vuoden 2014 jäsenmaksut. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 2/2014. www.satakylat.fi

... ... Kohti kevättä. Vuoden 2014 jäsenmaksut. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 2/2014. www.satakylat.fi ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 2/2014 www.satakylat.fi Kohti kevättä Talvi yrittää vielä kerran kerätä voimiaan, mutta kevätauringon säteet lämmittävät jo lupaavasti. Kevät tuo tullessaan

Lisätiedot

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 28.5.2014 Pohjois-Pohjanmaan maaseutustrategian

Lisätiedot

JyväsRiihen Leader-rahoitus 2014-2020

JyväsRiihen Leader-rahoitus 2014-2020 TOIMINTAA, NEUVONTAA JA RAHOITUSTA PAIKKAKUNNAN PARHAAKSI JyväsRiihen Leader-rahoitus 2014-2020 Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry JyväsRiihi ry Kaikille avoin maaseudun kehittämisyhdistys o Liittymisjäsenmaksu

Lisätiedot

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Biotalous Pirkanmaalla 27.1.2015 Anne Värilä Maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset kehittämistoimenpiteet Koulutus

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma: Rakentaminen

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma: Rakentaminen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma: Rakentaminen 15.11.2011 Jarmo Kallio Elinkeino-, Työvoima- liikenne- ja elinkeinokeskus Rakentaminen, Yleistä Rakennusinvestointeja tuetaan yrityshankkeissa ja

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Kulttuurifoorumi 12.3.2014

Satakunnan Leader-ryhmät Kulttuurifoorumi 12.3.2014 Satakunnan Leader-ryhmät Kulttuurifoorumi 12.3.2014 eader-ryhmät Leader! Leader-rahoitusta yhdistysten j mikroyritysten hyville ideoille Päätökset tehdään paikallisesti Leader-ryhmien hallituksissa on

Lisätiedot

RAJUPUSU KOORDINAATIOHANKE

RAJUPUSU KOORDINAATIOHANKE RAJUPUSU KOORDINAATIOHANKE 29.9.2010 Ilpo Lehtinen ja Kalevi Welling SISÄLTÖ 1. HAKIJA 3 2. TIIVISTELMÄ 3 3. HANKKEEN TAUSTA JA TARVE 3 4. HANKKEEN TOTEUTUSAIKA JA ORGANISOINTI 4 5. HANKKEEN TOIMIJAT JA

Lisätiedot

Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla

Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla Tiedotustilaisuudet Karstun seuratalolla 9.8.2016 Salon kaupungintalolla 10.8.2016 Jaana Joutsen Teemahanke yleisesti Leader-ryhmän kehittämishanke, jossa

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

Outokaira tuottamhan

Outokaira tuottamhan Outokaira tuottamhan Outokaira tuottamhan ry Tuttavallisemmin Outokaira -Leader-ryhmä, paikallinen toimintaryhmä, toimintaryhmä Rakkaalla lapsella on monta kutsumanimeä Outokairan alue Pello-Ylitornio-Tornio

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun Ohjelman tavoitteet, tuettava toiminta ja rahoitusmahdollisuudet Vipuvoimaa EU:lta 04.12.2007, Jyväskylä Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Ohjelmat ja strategiat EU:ssa ja Suomessa TYÖL-

Lisätiedot

Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille

Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007 2013 ja sitä tarkentava Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelma 2007-2013 Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille Elintarvikealan

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

Ajankohtaista tukien myöntämisestä

Ajankohtaista tukien myöntämisestä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaista tukien myöntämisestä Maksatuskoulutus Joensuu 25.5.2010 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto/MELO/MaRa Manner-Suomen maaseutuohjelman alueellisen osion

Lisätiedot

Viisari. Saarijärven kyläilta

Viisari. Saarijärven kyläilta Viisari Saarijärven kyläilta 4.12.2014 Viisari 2014-2020 OHJELMAKAUDEN 2014+ VALMISTELUSTA -Linkki Viisarin strategiaehdotukseen: http://www.keskisuomenmaaseutu.fi/files/1046/viisarin_strategialuonnos_mmm.pdf

Lisätiedot

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local

Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Joutsenten t reitti ry Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group) Yksi Suomen 55 toimintaryhmästä, joka toteuttaa maa-

Lisätiedot

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen

Lisätiedot

Hallitus on Leader-ryhmän sydän. Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö p

Hallitus on Leader-ryhmän sydän. Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö p Hallitus on Leader-ryhmän sydän Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö sanna.sihvola@mmm.fi p. 02951 62264 Sivu 1 7.4.2015 Esityksen sisältö 1. Leader-ryhmien ja paikallisten strategioiden valinta

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,

Lisätiedot