Koulujen Kulttuuripolku luokat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulujen Kulttuuripolku luokat"

Transkriptio

1 Koulujen Kulttuuripolku luokat

2 1lk kevät: Meidän koulu ja sen ympäristö Yhden oppitunnin retki koululla ja sen ympäristössä. Pohditaan miten ympäristö on muokkautunut nykyiseen muotoonsa, katsellaan erilaisia rakennuksia ja mietitään miten ympäristö muotoutuu ja kehittyy. Toisella oppitunnilla tehdään pieni merkki kouluympäristöön, luokan yhteinen teos, joka jää pysyväksi (tai seuraavaksi viideksi vuodeksi) kouluun tai koulun pihalle tekemään paikasta kauniimman ja omemman

3 2lk syksy: Taidemuseokäynti: Taiteen pyörteissä pajakaruselli Työpajoissa oppilaat tutustuvat taiteen tekemisen tekniikoihin: hiilipiirtämiseen ja kohopainotekniikkaan. Pajoissa jatketaan näyttelyssä löydettyjä teemoja tekemällä muotokuva kaverista ja luomalla kohopainotekniikalla oma mielenmaisema. Työpajassa kokeillaan, miten persoona saadaan esille? Miten hiiltä käytetään? Millainen on oma mielenmaisemasi? Lopuksi pihalla Topp! -patsasleikki Vennyn hengessä. Tuusulanjärvi-peli -Toisluokkalaisille muokatut pelisäännöt kotiseudusta kertovassa lautapelissä antavat kokonaiskuvan alueen historiasta ja siitä keitä merkkihenkilöitä on kotimaisemissa asunut. Kirjastokäynti 2lk.aikana Mitä kaikkea kirjastosta voi lainata? Miksi on tärkeää laittaa kirjat oikeille paikoilleen? Saako kirjastossa jutella kaverin kanssa? Mitä lukisin seuraavaksi? Muun muassa näihin kysymyksiin saat vastauksen kakkosten kirjastokäynnillä

4 3lk syksy: Museo menee kouluun/ennen aikaan Järvenpäässä Millaista oli järvenpääläisten elämä ennen? Oppilaat pääsevät aikamatkalle amanuenssin kanssa! Museoamanuenssi saapuu koululle pitämään oppitunnin paikallishistoriasta. Yhdessä katsellaan vanhoja valokuvia sekä tutustutaan museon kulttuurihistoriallisen kokoelman esineisiin, kuten kenkälestiin ja kahvimyllyyn. Minkä esineen sinä valitsisit kertomaan nykypäivän elämästä? Opetusmateriaalina toimii myös peli Jälleenrakennuskausi-nettisivulla

5 3lk kevät: Lasten kotiseutuhistoriallinen kaupunkiseikkailu AINO S. & KADONNEET SÄVELET Taidekasvatuksellinen seikkailu herättää lasten mielenkiinnon kotikaupunkia kohtaan ja avaa uusia näkymiä Järvenpään maisemiin vuorovaikutuksellisen draaman keinoin. Aino Sibelius perehdyttää lapsia myös taiteilijayhteisön elämään Kultakauden aikana Järvenpäässä

6 4lk syksy: Ainolaan tutustuminen Ainolassa, säveltäjämestari Jean Sibeliuksen ja hänen perheensä kodissa järjestetään neljännen luokan oppilaille opastettu kierros. Sibeliukset asuivat Ainolassa yli viisikymmentä vuotta, kasvattivat lapsensa siellä ja olivat osa Tuusulanjärven ainutlaatuista taiteilijayhteisöä

7 4lk kevät: Musiikkiopiston elämykselliseen soitinesittelykonsertti Sibelius-salissa Konsertissa kuulet hienoa orkesterimusiikkia oppilaiden soittamana ja pääset tutustumaan eri soittimiin. Samalla saat tietoa musiikista upeana harrastuksena. Soitinesittelykonsertti on myös yleisökasvatuksellinen. Kirjastokäynti 4lk aikana Aivan kuin oppilaat koulussa, on kirjaston kirjat ja levyt jaettu eri luokkiin - mutta miten? Nelosten kirjastovierailulla tutustut kirjaston hyllyjärjestykseen ja opit löytämään erilaisia asioita etsintätehtäviä tekemällä. Samalla saat vinkkejä erityisen hyvistä tietokirjoista

8 5lk syksy: Retki Vanhankylänniemeen 5lk kevät: Kolmisointukonsertti Järvenpää-talolla Vanhat, syntyperäiset järvenpääläiset kertovat elämästä Vanhankylänniemessä, kartanoista, Villa Kokkosesta sekä Tuusulanjärvestä. Järvenpää-seuran apuna Tuusulanjärven matkailuoppaat. Järvenpään kaupungin, Sibelius-Akatemian ja Paloheimosäätiön kolmisointuyhteistyösopimuksen puitteissa toteutettu konsertti

9 6lk syksy: Kirkkojen kierros 6lk kevät: Retki Lemmenlaaksoon Tutustutaan kotikaupunkimme kirkkoihin: Järvenpään kirkko, Järvenpään ortodoksinen kirkko ja Järvenpään moskeija. Tutustutaan Lemmenlaakson luontopolku oppaaseen. Oppaan sähköinen versio löytyy Järvenpään kaupungin verkkosivuilta / ympäristö ja luonto/ luonnonsuojelu/ Lemmenlaakson luonto-opas. Painoversio on saatavilla ympäristökeskuksesta ja Järvenpään kaupungin teknisestä keskuksesta. Tehdään retki Lemmenlaaksoon kevätkukinnan aikaan opettajan johdolla luontopolkua seuraten kuulo- ja näköhavaintoja tehden. Opettaja vinkkaa oppilaita havaitsemaan rastipisteiden erityispiirteitä. Retken aikana oppilaat valokuvaavat luontopolun varrelta joko opettajan etukäteen bongattaviksi annettua kasveja tai itse valitsemiaan kukkivia kasveja lähikuvissa. Lisäksi voidaan kuvata myös yleiskuvina luontopolun maisemaa. Käytetään joko perinteistä kameraa tai puhelinta. Valokuvista voidaan järjestää koululla yhteinen näyttely

10 7lk syksy: Kallio-Kuninkalasta Kulttuuripolulle 7lk kevät: Nuorisopalvelujen järjestämää Kulttuuriviikon ohjelmaa 7lk syksy:kävelykierroksen aikana nähdään kaikki nykyään Järvenpäässä olevat kultakauden taiteilijakodit (Ainola, Ahola, Suviranta) ja kuullaan oppaan kertomana Taiteilijayhteisön elämästä, sekä tutustutaan Kallio-Kuninkalan nykyiseen toimintaan ja aikoinaan Paloheimojen merkittävästä yhteydestä Taiteilijayhteisöön. 7lk kevät: Nuorisopalvelujen järjestämää Kulttuuriviikon ohjelmaa. Kirjastokäynti 7.lk.aikana Kirjasto jatkuu lastenosaston ulkopuolella, tervetuloa opastetulle kierrokselle! Vierailulla annamme myös vinkkejä siitä, miten löydät aineistoa esitelmiisi

11 8lk syksy: Taidemuseovierailu :Tee ite parempi! 8lk kevät: Teatteriin tutustuminen Onks toi taidetta? Opastetulla kierroksella tutustutaan taidemuseon vaihtuvaan näyttelyyn ja tehdään oma kommentoiva taideteos tai vaihtoehtoisesti taidekritiikki. Kurkistetaan teatteriin maailmaan; nähdään harjoitukset; kohtauksia tai kokonainen esitys. Sisältö riippuu teatterin vuosittaisesta ohjelmasta. Kesto on noin minuuttia

12 9lk syksy : Itsenäisyyspäivän vastaanotto Järvenpää -talolla 9lk kevät: Aholaan tutustuminen :Porsaat on irti! Itsenäisyyspäivän vastaanotto Järvenpää -talolla Katutoiminnan tuen järjestämä ohjelmallinen ilta Järvenpää-talossa Opastettu kierros Juhani Ahon ja Venny Soldan- Brofeldtin elämään Aholassa luvun vaihteen sortovuosina. Kierroksen jälkeen oppilaat pääsevät tutkimaan näyttelyä ja etsimään vastauksia tehtävävihkon kysymyksiin

13 Koulujen Kulttuuripolun korttipakka Koulujen Kulttuuripolkuun liittyy korttikansio, jota oppilaat kerryttävät kohdekorteilla

14 Opettajien kotiseutukierrokset Opettajille suunnattu opastettu kotiseutukierros, jonka aikana tutustutaan Järvenpään arvokkaaseen kulttuuriperintöön ja vahvistetaan opettajan valmiuksia kotiseutuopetukseen. Syksyllä 2014 kierros tarjotaan kaikille opettajille, jatkossa vain uusille

Esi- ja perusopetuksen kulttuuripolku. esiopetuksesta 9. luokalle

Esi- ja perusopetuksen kulttuuripolku. esiopetuksesta 9. luokalle Esi- ja perusopetuksen kulttuuripolku esiopetuksesta 9. luokalle 4.5.2015 Esiopetusvuosi: Lasten leikkikulttuuri Lapsi tutustuu esiopetuksen leikkiympäristöön ja sen mahdollisuuksiin uusien tietojen ja

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Hauskuutta työhyvinvointiin Järvenpäässä

Hauskuutta työhyvinvointiin Järvenpäässä Hauskuutta työhyvinvointiin Järvenpäässä Venny Soldan-Brofeldt ja Eero Järnefelt 150 v. Tulkaa TYHY-päivänä tapaamaan Vennyä ja Mikko-renkiä Aholaan! Suunnitteletteko jo kevään tulevia työhyvinvointi-

Lisätiedot

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä:

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä: 9.1.2019 ANTOISAA VUODENALKUA Vuoden alun terveiset ARXista heti alkuvuoteen on muutama tärkeä ilmoittautuminen. Työpajailemaan ja opastuksille ARXiin ja Taidemuseolle sekä viikolla 12 järjestettävään

Lisätiedot

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian

Lisätiedot

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 KOULU, ESIKOULU JA ERITYISOPPILAAT PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 Kevään teemana on piirtäminen, jota tutkitaan monelta kantilta pääasiassa sarjakuvan ja pilapiirroksen maailmoissa. Marraskuussa 2011 suomalainen

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Taidetta ja tekemistä Järvenpäässä koululaisille ja päiväkodeille

Taidetta ja tekemistä Järvenpäässä koululaisille ja päiväkodeille Taidetta ja tekemistä Järvenpäässä koululaisille ja päiväkodeille Venny Soldan-Brofeldt ja Eero Järnefelt 150 v. Taidetta ja tekemistä koululaisille kesälläkin. Vuonna 2013 museo viettää kokoelmataiteilijoidensa

Lisätiedot

Imatran kulttuuripolku. Koulujen kulttuurikasvatusohjelma

Imatran kulttuuripolku. Koulujen kulttuurikasvatusohjelma Imatran kulttuuripolku Koulujen kulttuurikasvatusohjelma Kulttuuripolku on osa opetussuunnitelmaa Kulttuuripolku on kulttuuri-ja taidekasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin perusopetuksen

Lisätiedot

Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta

Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta 1.3.2018 31.8.2018 Toimittaja tutustui Järvenpään taidemuseon uuteen näyttelyyn, joka johdatti taiteen ohella Suomen historiaan ja ihmissuhdekiemuroihin.

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ LUOKKA TTEENALA TAVOITE MITÄ OPPINEET TYÖTAPA PKKA YHTEISTYÖSSÄ Eskarit Musiikki Elämyksellinen Musiikista KU, MU, Museon Äänekosken Musiikkiopisto taidekokemus kuvaksi työpaja Taidemuseo Taidemuseo 1.lk

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ 13 ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään sadoissa kouluissa kautta maan. Päivä lujittaa kodin ja koulun yhteistyötä, tarjoaa tilaisuuksia myönteiselle

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot ja jatkot 4. Tutustu Kiasmaan 5. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro-käynnillä taidetestaajat tutustuvat

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus

Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus Pyrimme kirjaston ja koulun tiiviin yhteistyön avulla tukemaan kouluissa tehtävää monipuolista lukuinnon ja -ilon edistämistyötä. Lisäksi haluamme

Lisätiedot

SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE

SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE 1. luokka Talomuseo Glims: Maatilan vuodenkierto, 30 min. Espoon kaupunginmuseon koululaispalvelut tarjoavat monialaisen kurkistuksen menneisyyden ihmisten elämään. Museoidemme

Lisätiedot

Lappeenrannan kulttuuripolku

Lappeenrannan kulttuuripolku Lappeenrannan kulttuuripolku Kulttuuripolku on suunnitelma, jonka avulla toteutetaan koulujen taide- ja kulttuurikasvatusta. Sisällöt ja teemat pohjautuvat opetussuunnitelman Ihmisenä kasvamisen aihekokonaisuuteen.

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ IDEAT TALTEEN KODIN JA KOULUN PÄIVÄ LÄHDE MUKAAN Kodin ja Koulun Päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Koulut voivat kuitenkin sijoittaa tapahtuman

Lisätiedot

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi

Lisätiedot

Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma

Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma Juupajoen peruskoulun yhteistyösuunnitelma 2 0 1 7 JOHDANTO Juupajoen kunnan yhteistyösuunnitelma on laadittu osaksi uutta opetussuunnitelmaa. Suunnitelma tarkistetaan ja päivitetään tarvittaessa vuosittain.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi Saaristomuseo Pentala Merellisen Espoon helmi Kehitämme menestyvää ja hyvinvoivaa Espoota. Tulevaisuuden Espoo on luova ja rohkea kulttuurikaupunki, joka tukee kestävää elämäntapaa ja uuden talouden toimintaa.

Lisätiedot

arx.hameenlinna.fi/kulttuuripolku

arx.hameenlinna.fi/kulttuuripolku arx.hameenlinna.fi/kulttuuripolku 3 LAPSEN OIKEUS KULTTUURIIN JA TAITEESEEN - Facebook: ARXHameenlinna - Instagram: @arxgrammi 4 5 arx.hameenlinna.fi/kulttuuripolku 6 7 Seiskaluokkalaisten Kulttuuripolulla

Lisätiedot

Ihmistensä näköinen kaupunki.

Ihmistensä näköinen kaupunki. Ihmistensä näköinen kaupunki. Kannen kuvat: Timo Happonen ja Tero-Pekka Lehtonen Kuva: Anju Asunta JÄRVENPÄÄ Perustettu 1951 Järvenpään kauppalaksi, 1967 kaupungiksi Pinta-ala n. 40 km² Asukkaita yli 41

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen.

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen. KULTTUURIKURKISTUS Tähän esitteeseen on koottu tietoa Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelujen lainattavista kulttuurisalkuista. Kulttuurikurkistus-salkkujen sisällöt antavat välineitä taide- ja kulttuurikasvatukseen

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Koko kaupunki tukemaan nuorten osallisuutta. 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.2014 Jari Lausvaara, koulutusjohtaja

Koko kaupunki tukemaan nuorten osallisuutta. 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.2014 Jari Lausvaara, koulutusjohtaja Koko kaupunki tukemaan nuorten osallisuutta 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.2014 Jari Lausvaara, koulutusjohtaja Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 27.2.2014 Koulutuksen puute, vieraskielisyys,

Lisätiedot

EERO JÄRNEFELT. 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm. 3. Sisäkuva Suvirannasta, 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm

EERO JÄRNEFELT. 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm. 3. Sisäkuva Suvirannasta, 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm EERO JÄRNEFELT 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm 3. Sisäkuva Suvirannasta, 1911 öljy, 73 x 91 cm 4. Koli, 1917 öljy, 80 x 118 cm 5. Kevättulva Tuusulanjärvellä,

Lisätiedot

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelman tarkoituksena on taata kaikille oppilaille yhtäläiset oikeudet kulttuuriin. Kulttuurikasvatussuunnitelma tukee koulujen

Lisätiedot

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa Kulttuuriketju Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa Mikä Kulttuuriketju? Lastenkulttuurikeskus Verson koordinoima Keski-Savon seudullinen kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6)

Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6) Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6) viikko 11 Kuvataidekoulu Luonnonhistoriallinen museo Luonnonhistoriallinen museo Luonnonhistoriallinen museo Klo:

Lisätiedot

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä

Lisätiedot

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Vuonna 2012 on tullut

Lisätiedot

Kulttuurikasvatussuunnitelma

Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma Utajärvi Hyväksytty: kunnanhallitus / 2017 Työryhmä: Satu Grip, Tarja Vimpari, Maria Oraviita, Minna Grönstrand ja Liisa Virta. Määritelmiä Kulttuuria on kaikki se moninaisuus,

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

SIBELIUS150 - ILTAMAT. Ainola-interiöörin on koonnut tekstiiliartesaani Leena Gustafsson

SIBELIUS150 - ILTAMAT. Ainola-interiöörin on koonnut tekstiiliartesaani Leena Gustafsson Ainola-interiöörin on koonnut tekstiiliartesaani Leena Gustafsson SIBELIUS150 - ILTAMAT Tmi Arja Kitola, Retkitie 6, 23100 Mynämäki +358 50 441 8660, arja.kitola@tmikitola.fi www.tmikitola.fi Sibelius-iltamat

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi

Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi 29.9.2015 Vuoden 2014-15 Inga oli ohjausryhmässä Keväällä 2015 laitehankinnat VESO-päivillä kirjaston hankkeen esittely koulujen sähköinen kysely viranhaltijoille,

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun 1 / 13 2015 Etelä-Karjalan taidemuseo Sisällys 3 Johdanto tehtävät: 4 Museo ilmiönä 1 5 Museo ilmiönä 2 6 Henkilökohtainen taidekokemus 1 7 Henkilökohtainen taidekokemus

Lisätiedot

Historiallinen museo

Historiallinen museo HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HISTORIALLINEN MUSEO Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti Näyttelyt ja tapahtumat 2013 VAIHTUVAT NÄYTTELYT Historiallisessa

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 5. - 6. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

sivistystoimiala Teematapahtumia yläkoululaisille 2011 2012

sivistystoimiala Teematapahtumia yläkoululaisille 2011 2012 sivistystoimiala Teematapahtumia yläkoululaisille 2011 2012 Arvoisa opettaja! 2 Toimintakokemuspäivä 4 Sano päihteille ei 6 Bilepysäkki 7 Taistelu koulukiusaamista vastaan on alkanut! 8 Älä kiusaa! 9 Asennemittari

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

IISALMEN PERUSOPETUKSEN KULTTUURIKASVATUS- OHJELMA

IISALMEN PERUSOPETUKSEN KULTTUURIKASVATUS- OHJELMA IISALMEN PERUSOPETUKSEN KULTTUURIKASVATUS- OHJELMA 2 Iisalmen perusopetuksen kulttuurikasvatusohjelma Kulttuurikasvatusohjelman tavoitteena on rikastuttaa opetussuunnitelmaa ja tuoda kulttuuri luonnolliseksi

Lisätiedot

Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasaarvoisen mahdollisuuden kokea monipuolisesti paikallista kulttuuria.

Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasaarvoisen mahdollisuuden kokea monipuolisesti paikallista kulttuuria. Isonkyrön kunta Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasaarvoisen mahdollisuuden kokea monipuolisesti paikallista kulttuuria. Kulttuurikasvatus auttaa lapsia ja nuoria tuntemaan

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

KULTTUURIPOLKU. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelma. Hyväksytty Hankasalmen sivistyslautakunnassa 17.5.

KULTTUURIPOLKU. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelma. Hyväksytty Hankasalmen sivistyslautakunnassa 17.5. KULTTUURIPOLKU lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelma Hyväksytty sivistyslautakunnassa 17.5.2011 27 1 Johdanto Kulttuuripolku on hankasalmelainen tavoitteellisen kulttuurikasvatuksen suunnitelma.

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Johdanto Kulttuurikasvatussuunnitelma on kunnan tai alueen suunnitelma siitä, miten kulttuuri-, taide- ja kulttuuriperintökasvatusta toteutetaan kunnassa tai alueella osana

Lisätiedot

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA - Esimerkkinä Activity morning for mothers and children Mikä ihmeen perhekeskus? 13.9.2018 Kuopion kaupungin museot, Museolehtori Sanna Reinikainen

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma

Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 3 KÄSITTEITÄ... 3 KASVATA KULTTUURILLA EHEYTÄ OPETUSTA... 3 KOULUJEN JA KULTTUURIN YHTEISTYÖSUUNNITELMA... 4 ESKARI JA

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 3. - 4. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Arviointi: Kannustava ja kehittävä palaute jakson aikana, itsearviointi

Arviointi: Kannustava ja kehittävä palaute jakson aikana, itsearviointi VALINNAISAINEET LV. 19 20 Liikunta Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen iloa ja yhdessä

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 V A I N K E R R A N E L Ä M Ä S S Ä! T E R V E T U L O A R I P A R I L L E! Olet saattanut kuulla biisin, jossa lauletaan: Vaik askeleet on aamuisin viel tahmeita,

Lisätiedot

Muistoja ja muinaistekniikkaa

Muistoja ja muinaistekniikkaa Muistoja ja muinaistekniikkaa Elämyksellisen oppimisen jäljillä Liedon Nautelankosken museossa Elsa Hietala & Leena Viskari Nautelankosken museo Liedon paikallismuseo Jatkaa 1950-luvulla perustetun Liedon

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi Taidetestaajat 2017-2020 Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi 24.11.2016 Anu-Maarit Moilanen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto Veli-Markus Tapio, Suomen Kulttuurirahasto Taide lähtee kasista!

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa 3. Etkot & Jatkot 4. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 5.

Lisätiedot

KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITOSUUNNITELMA, VAIHE I (kh 2.10.2000 420)

KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITOSUUNNITELMA, VAIHE I (kh 2.10.2000 420) KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITOSUUNNITELMA, VAIHE I (kh 2.10.2000 420) Kohdeluetteloa on tarkistettu keskustan osayleiskaavan (kv 27.5.2002 60) mukaisesti ja luettelosta on poistettu 2.10.2000 jälkeen puretut

Lisätiedot

Saat seitsemän NY-ohjelmaa käyttöösi.

Saat seitsemän NY-ohjelmaa käyttöösi. NY Materiaalipankki Saat seitsemän NY-ohjelmaa käyttöösi. Kirjautumalla NY Materiaalipankin käyttäjäksi luot henkilökohtaiset tunnukset, joiden avulla hyödynnät aina päivitettyjä opettajan materiaaleja.

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

Tuusulanjärvi-ilmiö Tuusula ja Järvenpää Yhdessä. Suomi 100 -juhlailotulitus

Tuusulanjärvi-ilmiö Tuusula ja Järvenpää Yhdessä. Suomi 100 -juhlailotulitus Suomi 100 -juhlailotulitus 31.12.2016 31.12.2017 Suomi 100 -vuoden aloittaa ja päättää juhlava ilotulitus Rantapuistossa alkaen klo 19. Ilotulituksen rytmittää Jean Sibeliuksen Finlandia. Koko perheen

Lisätiedot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot Verkostoitumalla uusia tuotteita Case: Serlachius-museot Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 31.8.2011 Serlachius-museot Mäntän Serlachius-museot koostuvat kahdesta museosta: Gösta

Lisätiedot

Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa

Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa Katja Pietilä / Musiikkiosasto 23.9.2017 Sisältö Verkkokirjaston aloitussivu Tarkan haun aloitussivu Hakutuloksen lukeminen Kokonaisten julkaisujen

Lisätiedot

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan!

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Bioaika-tapahtumakiertue on koko metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Kiertueen ytimen muodostaa pyörillä - ja biopolttoaineella -

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 1 KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA NIVALAN KAUPUNKI 2018 2 Sisältö 1 Mikä on kulttuurikasvatussuunnitelma?... 3 2 Kulttuurikasvatussuunnitelman arvot ja tavoitteet... 3 3 Kulttuurikasvatussuunnitelman kohderyhmä...

Lisätiedot

Kulttuurikasvatussuunnitelma

Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma Utajärvi Työryhmä: Satu Grip, Tarja Vimpari, Maria Oraviita, Minna Grönstrand ja Liisa Virta. Määritelmiä Kulttuuria on kaikki se moninaisuus, joka muodostuu yhteiskunnalle

Lisätiedot

Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta

Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta TAIKA-hanke Anu-Liisa Rönkä Palmenian tutkijaseminaari 27.8.2010 Taustaa Kulttuurimessut lahtelaisille peruskoulunopettajille 21. 25.9.2009. Lahden kaupungin

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa Etkot & Jatkot 3. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 4. Seuraa

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 1. - 2. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita

Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita Kahdentoista1800- ja 1900-luvun taitteessa eläneen ja vaikuttaneen suomalaisen naistaiteilijan ja heidän tuotantonsa esittelyä Helmi Biese 9.8.1867 18.10.1933

Lisätiedot

LIITE 1. Tuusulanjärven itärannan maisemanhoitosuunnitelmatyöryhmän. sekä Aholan että Paatelan pysäköintialueiden

LIITE 1. Tuusulanjärven itärannan maisemanhoitosuunnitelmatyöryhmän. sekä Aholan että Paatelan pysäköintialueiden LIITE 1 Sibeliuksenväylän yleissuunnitelmassa esitettyihin Poikki tien risteysalueen järjestelyihin liittyvä Juhani Kolehmaisen lausunto Tielaitos ja Järvenpään kaupunki ovat laatineet yleissuunnitelman

Lisätiedot

Sami musea ja Davvi-Sámi luondduguovdda¹ SIIDA FIN-99870 Inari Tel. +358 (0)16 665 212 Fax. +358 (0)16 665 156

Sami musea ja Davvi-Sámi luondduguovdda¹ SIIDA FIN-99870 Inari Tel. +358 (0)16 665 212 Fax. +358 (0)16 665 156 1 KOULULAISTEHTÄVIÄ 7 7 7 7 7 7 78907890789012789078907890127890 78907890789012789078907890127890 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu

Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu Aikataulu 8.15-8.50 Aamukahvit 9.00 Aloituspuheenvuoro Juha Henriksson 9.15-10.00 Maailma muuttuu entä opettajuus? Helsingin yliopiston kasvatustieteen Emeritusprofessori

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI S2-oppilaiden diplomivihko 5. - 6. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin

Lisätiedot