Kalusteita uudenlaisiin oppimistilanteisiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalusteita uudenlaisiin oppimistilanteisiin"

Transkriptio

1 KOULU

2 Ihmisille ~ luonnollisesti kestävää Kalusteita uudenlaisiin oppimistilanteisiin Korkealuokkaisista kalusteistaan tunnettu Kuopion Woodi tuo markkinoille uuden konseptin uudenaikaisten koulujen kalustamiseen. Woodin kalustekonsepti tarjoaa mielenkiintoisia ratkaisuja sekä yksilöinä että ryhmissä toteutettuihin oppimistilanteisiin. Kuopion Woodi tunnetaan laadukkaista massiivipuusta valmistetuista kalusteistaan. Yritys on markkinajohtaja päiväkotikalusteiden valmistuksessa Suomessa. Markkinajohtajaksi kasvaminen on edellyttänyt kykyä kuunnella asiakkaita ja kehittää mielenkiintoisia ja asiakkaan tarpeet huomioon ottavia kalusteita. Tätä samaa osaamista haluamme nyt tarjota myös uudenlaisia oppimisympäristöjä kehittäville oppilaitoksille. Tuotemallistomme sisältää laajan joukon monipuolisia tuotteita, joiden avulla oppiminen onnistuu sujuvasti istuen, nojaillen tai vaikkapa makaillen. Kuopion Woodin kalusteet ovat helposti muunneltavia, siirreltäviä ja niiden siivoaminen onnistuu myös vaivatta. Woodin kalusteet tukevat myös opettajien ja oppilaiden työergonomiaa ja parantavat tilan akustista toimivuutta. Testatut tuotteemme kestävät pitkään vaativassa oppilaitoskäytössä. Kuten useissa tutkimuksissa on osoitettu, niin massiivipuu on hyväksi ihmisen terveydelle ja puusta rakennettu ympäristö on se luonnollisin ympäristö toimia, erityisesti meille suomalaisille. Tervetuloa suunnittelemaan sisustusta, josta henkii laadukkuus ja luonnollisuus, yhdessä Kuopion Woodin kanssa!

3 RYHMÄTILA Suunnikkaista työpöydistä voidaan koota erikokoisia ja -muotoisia ryhmiä ja työskentely onnistuu niin yksin, pareittain kuin ryhmissä. Pöydät ovat varustettu lukittavilla kalustepyörillä, jolloin niitä on vaivatonta siirrellä. Pöydät ja tuolit ovat pinoutuvia ja ne voidaan kasata pois tieltä tarpeen vaatiessa. Otto-laatikostoissa on tilaa oppilaiden henkilökohtaisille tavaroille. Vetolaatikot saa helposti irti laatikostosta ja niiden pohjat on varustettu huopanastoilla, minkä ansiosta ne eivät naarmuta pöytien kansia. Opettajalle on varattu ergonominen sähköisesti korkeussäädettävä työpöytä, jolla työskentely onnistuu niin istuen kuin seisaaltaan. Työpöydän etulevy voidaan verhoilla akustoivalla kankaalla. Seinältä löytyy istuintyynyjä, joita voidaan käyttää ryhmän yhteisissä leikki- ja laulutuokioissa. Kun tyynyt eivät ole käytössä, ne toimivat tilaa akustoivana elementtinä. RENTO INNOVAATIO JA RYHMÄTYÖSKENTELYTILA Tilassa on erilaisia Woodin pehmokalusteita joista voidaan koota rentoja istuinryhmiä ryhmätyöskentelyä varten. Pehmokalusteissa käytetty nahkajäljitelmä on helposti puhdistettavaa, hygieenistä sekä kestävää. Pehmokalusteet ovat kevyitä ja niitä on helppoa siirrellä. Otto-säilytyskalusteita voidaan käyttää tilanjakajina, jolloin tilassa voi työskennellä useampi ryhmä samanaikaisesti. Säilytyskalusteiden tausta voidaan varustaa tussi- tai liitutaululla, jota voidaan hyödyntää ryhmätyöskentelyn aikana. Säilytyskalusteet voidaan varustaa myös reppukoukuilla, joihon kassit ja muut tavarat saa ripustettua kätevästi.

4 KUVATAIDE- JA ASKARTELULUOKKA Oppilaille on varattu sekä matalia että korkeita istuinryhmiä. Kaikki jakkarat ovat pinoutuvia, jolloin ne saa helposti pieneen tilaan mikäli oppilaat haluavat työskennellä seisaaltaan tai luokkaan tarvitaan lisää lattiatilaa. Otto-laatikoston vetolaatikot on varustettu nimikylteillä, joihin voidaan kätevästi merkitä mitä kustakin laatikosta löytyy. Maalaukset ja piirustukset kuivuvat kätevästi kuivausvaunussa. Kuivausvaunujen hyllyt ovat irrotettavia ja korkeussäädettäviä, jolloin vaunuun mahtuu myös isommatkin teokset. Välinevaunuun voidaan koota oppitunnilla tarvittavat välineet ja materiaalit. Kaikki Woodin säilytyskalusteet on varustettu lukittavilla kalustepyörillä ja niitä on helppo liikutella eri tilojen välillä. Paperit ja kartongit säilyvät siisteinä ja pienessä tilassa seinälle sijoitettavassa kartonkitelineessä. PIENRYHMÄTILA Tila voidaan jakaa pienempiin osiin Otto-säilytyskalusteilla, jolloin tilassa voi työskennellä useampi ryhmä samanaikaisesti. Säilytyskalusteiden taustat voidaan varustaa magneettisella tussitaululla tai liitutaululla, jolloin niitä voidaan hyödyntää ryhmätyöskentelyssä. Taustat voidaan verhoilla myös akustoivalla kankaalla. Woodin säilytyskalusteet on varustettu lukittavilla kalustepyörillä, jonka ansioista niitä on helppoa siirrellä. Tämän ansiosta tilan järjestystä on vaivatonta muuttaa ja kalusteita voidaan siirrellä myös eri tilojen välillä.

5 RUOKALA Ruokalaan on sijoitettu erikorkuisia istuinryhmiä. Pöytien kannet on pinnoitettu akustoivalla ja helposti puhdistettavalla Acoustic-pinnoitteella. Pöydät on varustettu lukittavilla kalustepyörillä, jonka ansiosta niitä on helppo siirrellä. Lisäksi pöytiin voidaan sijoittaa ripustuskiskot, jolloin tuolit saadaan helposti pois tieltä siivouksen ajaksi. Tuolit ovat pinoutuvia, jonka ansiosta ne mahtuvat tarpeen vaatiessa pieneen tilaan. Tuolit voidaan varustaa myös rivikytkennällä, jonka ansiosta niitä voidaan hyödyntää esimerkiksi koulun juhlissa. ESKARIEN SEKÄ 1. JA 2. LUOKKALAISTEN RYHMÄTILAT Otto-tuoli soveltuu erinomaisesti nuoremmille oppilaille. Tuoli on tukeva ja vakaa ja sitä on helppoa siirrellä selkänojassa olevan tartuntareiän ansiosta. Tuoli sopii yhteen 730 mm korkeiden pöytien kanssa, mikä takaa hyvän työskentelyergonomian myös opettajille. Otto-tuoliin on saatavissa ripustuskiskot. Otto-laatikostoissa on tilaa oppilaiden henkilökohtaisille tavaroille. Vetolaatikot saa helposti irti laatikostosta ja niiden pohjat on varustettu huopanastoilla, minkä ansiosta ne eivät naarmuta pöytien kansia. Istuintyynyjä voidaan käyttää ryhmän yhteisissä leikki- ja laulutuokioissa. Kun tyynyt eivät ole käytössä, ne saa kätevästi varastoitua lattiatyynyvaunuun.

6 TUOLIT O100 ONNI-TUOLI O100P PINOTTAVA ONNI-TUOLI Lakattua koivua. Istuin ja selkänoja muotopuristettua vaneria pinnoitettuna laminaatilla tai koivuviilulla. Värit perusvärimallistosta. Ripustettavissa pöydän alapintaan. Jaloissa ruuvikiinnitteiset liukestenastat vakiona. Istumakorkeus 450 mm. Pinottava Onni-tuoli saatavissa myös rivikytkennällä OT490 OTTO-TUOLI Lakattua koivua, istuin ja selkänoja korkeapainelaminaattia tai massiivikoivua. Värit perusvärimallistosta. Istumakorkeus 500 mm. Jaloissa ruuvikiinnitteiset liukuestenastat vakiona.

7 PINOTTAVA JAKKARA O105PP JAKKARA O105NP JAKKARA, neliökansi 440 O106 KORKEA JAKKARA O106N KORKEA JAKKARA, neliökansi Koivu, lakattu, istuin vaneria, pinnoitettuna korkeapainelaminaatilla. Värit perusvärimallistosta. Jaloissa ruuvikiinnitteiset liukuestenastat vakiona. Istumakorkeudet: 280, 350, 380, 400, 450 ja 730 mm.

8 OPPILASPÖYTÄ R200S R200SA PÖYTÄ, laminaattikansi PÖYTÄ, Acoustickansi Kansilevy 23 mm vaneria pinnoitettuna korkeapainelaminaatilla tai ääntä vaimentavalla Acoustic-pinnoitteella. Pyöristetyt kulmat. Värit perusvärimallistosta. Koivu jalat. Lukittavat renkaat lisävarusteena. Pöydän korkeus 730 mm SIIRRETTÄVÄ PÖYTÄ / 800 G200 G200A PÖYTÄ, laminaattikansi PÖYTÄ, Acoustickansi Kansi koivua tai 25 mm kalustelevyä pinnoitettuna joko korkeapainelaminaatilla tai ääntä vaimentavalla Acoustic-pinnoitteella. Värit perusvärimallistosta. Metallinen tukirakenne, koivu jalat. Lukittavat renkaat. Ripustuskiskot lisävarusteena.

9 TYÖPISTEET / 800 OP OP112 TYÖPÖYTÄ, korkeussäädettävä LAITEKAAPPI Pöydän kansi koivua tai laminaattia, laitekaapin runko koivua, ovet ja laatikoiden etusarjat laminaattia. Värit perusvärimallistosta. Pöydän jalustassa sähköinen korkeussäätö. Laitekaapissa lukittavat ovet, myös takaseinä avattavissa. Kaapelikourut johdoille. Pöydän etulevy saatavissa verhoiltuna. SE50 SEISOMATYÖPISTE SE51 SEISOMATYÖPISTE Runko lakattua massiivikoivua, kansi vaneria pinnoitettuna laminaatilla. Laatikoiden etusarjat laminaattipintaisia. Värit perusvärimallistosta. Ylimmässä laatikossa lukko.

10 PEHMOKALUSTEET Pehmopalikoista voidaan koota istuinryhmiä tai leikkipaikkoja. Pehmusteena on polystyreeniraepussi ja kangas helposti pyyhkimällä puhdistettavaa, kestävää ja hygieenistä nahkajäljitelmää. W217-PP1 PEHMOPALIKKA, 600 x 600 x 400 mm W217-PP2 PEHMOPALIKKA, 600 x 600 x 200 mm W217-PP3 PEHMOPALIKKA, 800 x 600 x 200 mm W217-PP4 PEHMOISTUIN, Ø 450 mm, K 450 mm W217-PP5 PEHMOISTUIN, Ø 450 mm, K 300 mm W217-PP6 LATTIATYYNY, Ø 350 mm, K 50 mm NAHKAJÄLJITELMÄ Green Yellow Orange Red Blue Beige

11 PEHMOKALUSTEET W217-1 W217-2 W217-3 SÄKKITUOLI 140 x 120 cm SÄKKITUOLI 140 x 180 cm SÄKKITUOLI 100 x 80 cm Pestävä irrotettava päällinen, erillinen sisäpussi, täytteenä polystyreenirakeet. W217-1 W217-4 PEHMOISTUIN Pestävä irrotettava päällinen, erillinen sisäpussi, täytteenä polystyreenirakeet. Mitat: Ø 450 mm, korkeus 300 mm. W217-PT PYÖREÄ LATTIATYYNY Istuin vaahtomuovia E23, irrotettava ja vesipesun kestävä. Mitat: Ø 350 mm, paksuus 50 mm. W217-PT W W217-PTV VAUNU LATTIATYYNYILLE W217-ME MEHTÄSEINÄKE Ø 500 mm, korkeus 710 mm. Kalustepyörät. Telineeseen mahtuu 12 lattiatyynyä. Pystyosat huovalla pinnoitettua vaneria, kiinnitetty rimoilla yhteen, joista ne voidaan kätevästi kiinnittää seinään. Toimii tilassa akustoivana elementtinä. OX-KANGAS Lime Yellow Pumpkin Red Blue Beige Grey Bordeauxrood 100 % polyesteri PU-pinnoitteella, vettä hylkivä, vesipestävä 40 ºC, 310 g/m².

12 OTTO Otto-moduulisarjan kalusteita voidaan muokata käyttötarkoituksen mukaan. Jokainen moduuli voidaan varustaa vetolaatikoilla, avohyllyillä tai ovella. Otto-sarjan kalusteita saa eri kokoisina. Kysy lisävaihtoehdoista myynnistämme. OTE63PPP LAATIKOSTO, korkeat laatikot OTE62DD KAAPPI, lukittavat ovet OTE901 LAATIKOSTO, reppukoukut Koivu, lakattu, laatikon etusarjat ja ovet laminaattipintaisia. Värit perusvärimallistosta. Korkeussäädettävät hyllyt. Lukot, reppukoukut ja nimikyltit oviin lisävarusteena. Otto-sarjan kalusteet toimitetaan joko pyörillä, sokkelilla tai jaloilla. Vetolaatikot saa irti kalusteesta helposti. Laatikoiden pohjassa on huopanastat, jolloin ne eivät naarmuta pöydän pintaa. Otto-kaappien taustamateriaali voi olla kangas, magneettinen tussitaulu, liitutaulu tai Bulletin Board. Magneettinen tussitaulu OTE63PPP OTE62DD OTE901 Verhoiltu tausta

13 VAUNUT V150 KIRJAHYLLY, V155 KIRJAHYLLY, V156 kaksipuoleinen kaksipuoleinen KIRJAHYLLY, kaksipuoleinen Kirjahylly on lakattua massiivikoivua, väliseinä laminaattipintaista kalustelevyä, väri perusvärimallistosta. Kääntyvät kumipyörät, joista kaksi on lukittavia. EDESTÄ TAKAA V129 KIRJAVAUNU Runko lakattua massiivikoivua tai valkeaa laminaattia. Lukittavat kalustepyörät, alumiini vetimet. Edessä vinohyllyt ja takana hyllytasot.

14 LASTEN PÄIVÄ -PALKINTO 2000 Opetusministeriö myönsi Lasten Päivä -palkinnon :lle tunnustuksena yrityksen toiminnasta. VUODEN YRITTÄJÄ 2011 Savon Yrittäjät ry valitsi vuoden 2011 maakunnallisen yrittäjäpalkinnon saajaksi :n. LUOTETTAVA KUMPPANI on saavuttanut korkean, Suomen Asiakastiedon myöntämän Rating Alfa -luokituksen, johon yltää vain joka kymmenes suomalaisyritys. TESTATUT TUOTTEET Huonekalumme täyttävät seuraavat standardit: SFS-EN 747-1, SFS-EN 747-2, SFS-EN 716-1, SFS-EN 16139, SFS-EN 15373, SFS-EN , 91, ISO 7173, ISO , UNI EN 1022/98, ENV /01, ENV 12520/2000, EN 1728/2000 TAKUU Annamme kalusteillemme viiden vuoden takuun. Mallistojemme saatavuustakuu on tulevaisuudessa vähintään kymmenen vuotta. Vanhimmat mallistomme ovat vuodelta 1994 ja ne ovat yhä valmistuksessa. TOIMINTA Sovellamme toiminnassamme ISO 9001-laadunhallintajärjestelmää. Laatujärjestelmä muodostaa tärkeän työkalun tuotteittemme jatkuvaan asiakaslähtöiseen kehittämiseen. Asiakkaalle laatujärjestelmämme näkyy luotettavana, varmana sekä sovitun mukaisena toimintana. YMPÄRISTÖ Sovellamme toiminnassamme ISO ympäristöjärjestelmästandardia. Tuotteemme ovat ympäristöystävällisiä ja turvallisia käyttäjilleen. Elinkaarensa päätyttyä ne voidaan turvallisesti hävittää tai hyödyntää uusiokäyttöön. Tuotantoprosessissamme pyrimme vähentämään jätteiden määrää, edistämään kierrätystä ja jätteiden hyödyntämistä.

15 Ihmisille ~ luonnollisesti kestävää WOODI-MALLISTOT KOIVU Woodi-kalusteet valmistetaan massiivikoivusta, jonka laatuluokitus on näkyvien pintojen osalta korkein mahdollinen A/A. Luokituksen mukaan pinta on oksaton ja mahdollisimman tasavärinen. Käytämme sormijatkettua liimalevyä, joka takaa tasalaatuisen koivupinnan, sekä vähentää puun elämisen aiheuttamia muutoksia. Runkomateriaalina käytetyn massiivikoivun ansiosta Woodi-kalusteet kestävät pitkään ja säilyvät tyylikkäinä ja kauniina vuosien ajan. PERUSVÄRIMALLISTOT: KORKEAPAINELAMINAATIT: KORKEAPAINELAMINAATTI OMINAISUUDET: -erittäin hyvä kulutuskestävyys -hygieeninen -paksuus 0,9 mm LAKKA OY Teknos AB, Modulen DA OMINAISUUDET: -ei sisällä formaldehydiä, ENV ei sisällä raskasmetalleja -EEC leludirektiivi 88/378, EN testattu DIN mukaan, syljen ja hien kestävyys ACOUSTIC-PINNOITE Gerfl or Group, Taralay Uni Comfort or.fi OMINAISUUDET: -17 db:n äänenvaimennus ACOUSTIC-VÄRIT: Acoustic 6244 Acoustic 6248 Acoustic 6257 Acoustic 6245

16 Kuopion Woodi - suomalainen kalustevalmistaja Kuopion Woodin tuotteet valmistetaan Suomessa, Kuopiossa toimivalla tehtaalla. Kuopion Woodi on investoinut alusta lähtien tuotannon automatisointiin ja tällä hetkellä tehdas on yksi moderneimmista huonekalutehtaista Suomessa. Asiakkaillemme tämä tarkoittaa tuotteiden kilpailukykyisiä hintoja ja tasaisen korkeaa laatua. Kuopion Woodilla työskentelee noin 50 puualan ammattilaista. Teemme jatkuvasti yhteistyötä paikallisten puualan oppilaitosten kanssa ja työntekijöistä suurin osa on nuoria. Monet työntekijöistämme ovat aloittaneet Kuopion Woodilla jo opintojensa työharjoitteluvaiheessa. Haluamme ylläpitää suomalaista huonekaluvalmistuksen osaamista ja tarjota työtä Suomessa suomalaisille. on kalustanut julkisia tiloja jo runsaan 20 vuoden ajan. Mallistomme tarjoaa laajan valikoiman tuotteita julkisten tilojen, erityisesti päiväkotien, koulujen ja senioritilojen kalustamiseen. Tuotteiden runkomateriaalina käytetään korkealaatuista massiivikoivua ja tehosteena korkeapainelaminaattia antamaan väriä, ilmettä ja kulutuskestävyyttä. Kuopion Woodin kalusteet on suunniteltu tukemaan asiakkaiden päivittäistä toimintaa ja kestämään pitkään kovassa käytössä. Ihmisille ~ luonnollisesti kestävää WOODI, Ankkuritie 3, FI Kuopio,,,

WOODI SUOMI 09-2015 1

WOODI SUOMI 09-2015 1 1WOODI SUOMI 09-2015 2 Ihmisille ~ luonnollisesti kestävää Ruokailutilat 4 Aulatilat 8 Lepotilat 14 WOODI Kuopion Woodi Oy, Ankkuritie 3, FI-70460 Kuopio, Tel +358 17 4652 061, www.woodi.fi, info@woodi.fi

Lisätiedot

Kalusteita uudenlaisiin oppimistilanteisiin

Kalusteita uudenlaisiin oppimistilanteisiin KOULU 03-2017 Ihmisille ~ luonnollisesti kestävää Kalusteita uudenlaisiin oppimistilanteisiin Korkealuokkaisista kalusteistaan tunnettu Kuopion Woodi tuo markkinoille uuden konseptin uudenaikaisten koulujen

Lisätiedot

WOODI WOODI KOULU Kuopion Woodi Oy, Ankkuritie 3, FI Kuopio, Tel ,

WOODI WOODI KOULU Kuopion Woodi Oy, Ankkuritie 3, FI Kuopio, Tel , WOODI KOULU 09-2017 Ihmisille ~ luonnollisesti kestävää Kalusteita uudenlaisiin oppimistilanteisiin Korkealuokkaisista kalusteistaan tunnettu Kuopion Woodi tuo markkinoille uuden konseptin uudenaikaisten

Lisätiedot

RT 37850. WOODI-KALUSTEET Kuopion Woodi Oy TOIMINTA JA YMPÄRISTÖ KÄYTTÖKOHTEET

RT 37850. WOODI-KALUSTEET Kuopion Woodi Oy TOIMINTA JA YMPÄRISTÖ KÄYTTÖKOHTEET TARVIKETIETO toukokuu 2010 voimassa 30.6.2013 asti 1 (8) RT 37850 552.1 Talo 2000 662.1 Talo 90 X78 päiväkodit SfB WOODI-KALUSTEET Kuopion Woodi Oy WOODI-kalusteissa yhdistyvät moderni ja ajaton muotoilu,

Lisätiedot

SUUNNITTELUOHJEET WOODI RYHMÄHUONEET ETEISTILAT LEPOHUONEET. Kuopion Woodi Oy Ankkuritie 3, FI -70460 Kuopio FINLAND

SUUNNITTELUOHJEET WOODI RYHMÄHUONEET ETEISTILAT LEPOHUONEET. Kuopion Woodi Oy Ankkuritie 3, FI -70460 Kuopio FINLAND SUUNNITTELUOHJEET RYHMÄHUONEET ETEISTILAT LEPOHUONEET LASTEN KORKEAT TUOLIT Woodin korkea Otto-tuoli on muotoilultaan ergonominen sekä tukeva ja lapsen on turvallista nousta sille istumaan. Sekä lasten

Lisätiedot

SUOMI 10-2013WOODI OPETUSTILAT. a²+b²=c² E=mc²

SUOMI 10-2013WOODI OPETUSTILAT. a²+b²=c² E=mc² SUOMI 10-2013WOODI OPETUSTILAT a²+b²=c² E=mc² Ihmisille -luonnollisesti kestävää Opetustilan kalusteet 4 Kirjasto kalusteet 14 Ruokalan kalusteet 15 Eteis/ aulatilojen kalusteet 17 Liikuntatilan kalusteet

Lisätiedot

Tarjoaja täyttää keltaisella olevat kentät

Tarjoaja täyttää keltaisella olevat kentät 1/19 Päivitetty 24.11.2014 A A1 Tuoteryhmä TOIMISTOKALUSTEET (vertailupisteet max 10 pistettä/tuote siten, että edullisin tarjottu hinta saa 10 pistettä) Työpöytä, sähkösäätöinen Standardin EN527-1:2011

Lisätiedot

WOODI MALLIHUONEET 1-3-VUOTIAAT 3-5-VUOTIAAT 5-6-VUOTIAAT. Kuopion Woodi Oy Ankkuritie 3, FI -70460 Kuopio FINLAND

WOODI MALLIHUONEET 1-3-VUOTIAAT 3-5-VUOTIAAT 5-6-VUOTIAAT. Kuopion Woodi Oy Ankkuritie 3, FI -70460 Kuopio FINLAND MALLIHUONEET 1-3-VUOTIAAT 3-5-VUOTIAAT 5-6-VUOTIAAT 1-3-VUOTIAAT RYHMÄHUONE Mallihuoneen sisustus on suunniteltu ryhmälle jossa on 15 lasta ja 4 hoitajaa. Jokaisessa istuinryhmässä on paikat viidelle lapselle

Lisätiedot

HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT TOIMISTOKALUSTEET 15.2.2013

HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT TOIMISTOKALUSTEET 15.2.2013 15.2.2013 HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT TOIMISTOKALUSTEET 15.2.2013 Tarjouslaskentaa varten 2(18) SISÄLLYS TYÖPÖYDÄT sivu: TP1 TYÖPÖYTÄ 3 TP2 TYÖPÖYTÄ 4 HY TYÖPÖYDÄN YLÄHYLLY 5 MUUT PÖYDÄT

Lisätiedot

Vihdin kunta: Täydennetty tarjouspyynnön liite 1 Kalusteiden erittely / tarjousten vertailutaulukko Versio 12.12.2014

Vihdin kunta: Täydennetty tarjouspyynnön liite 1 Kalusteiden erittely / tarjousten vertailutaulukko Versio 12.12.2014 1/28 Päivitetty 24.11.2014 A A1 pl nn Tuoteryhmä TOIMISTOKALUSTEET Työpöytä, sähkösäätöinen Standardi n EN527-1:2011 mukainen, säätöväli LEKOLAR BTJ- BTJ F- A2 Tavallinen työpöytä Vakioviilu tai vakiolami

Lisätiedot

Tarjousten avauspöytäkirja

Tarjousten avauspöytäkirja Tarjousten avauspöytäkirja Diaaritunnus Hankintayksikkö ETELÄ-KARJALAN HANKINTAPALVELUT Hankinta C 18/2012 LAPPEEN KOULUN OPETUSTILOJEN KALUSTEET Kyseessä on sopimustoimittajien kesken järjestetty ns.minikilpallutus.

Lisätiedot

WOODI. ~ luonnollisesti kestävää. Ihmisille

WOODI. ~ luonnollisesti kestävää. Ihmisille SUOMI 12-2014WOODI Ihmisille ~ luonnollisesti kestävää Päiväkotikalusteet Ryhmätilan kalusteet Korkeat lasten tuolit, lasten tuolit 5 Aikuisten ONNI-tuoli 9 Pöydät 10 Lasten pöydät, aikuisten pöydät,

Lisätiedot

HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT PÄIVÄKOTIKALUSTEET 15.2.2013

HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT PÄIVÄKOTIKALUSTEET 15.2.2013 15.2.2013 HANSAKSEN PÄIVÄKOTI, SIPOO IRTOKALUSTEKORTIT PÄIVÄKOTIKALUSTEET 15.2.2013 Tarjouslaskentaa varten 2(24) SISÄLLYS PÖYDÄT sivu: PO1 SUORAKAIDEPÖYTÄ 3 PO2 PUOLIPYÖREÄ PÖYTÄ 3 TUOLIT JA PENKIT TU1

Lisätiedot

WOODI SUOMI Kuopion Woodi Oy, Ankkuritie 3, FI Kuopio, Tel ,

WOODI SUOMI Kuopion Woodi Oy, Ankkuritie 3, FI Kuopio, Tel , WOODI SUOMI 09-2017 1 Palvelukoti Koivu ja Tähti, Espoo Palvelukoti Villa Tauluhovi, Jyväskylä 2 Palvelukoti Villa Tauluhovi, Jyväskylä Ihmisille ~ luonnollisesti kestävää Ruokailutilat Oiva-tuolit 6 Oiva-penkki

Lisätiedot

Toimitusaika Helmikuu 2016 vapaasti perillä, paikoilleen asennettuina, pakkausmateriaalit

Toimitusaika Helmikuu 2016 vapaasti perillä, paikoilleen asennettuina, pakkausmateriaalit TILAUSVAHVISTUS 64957 26.10.2015 Lohjann kaupunkii Sivistystoimi PL 71 08101 LOHJA OJANIITTUTALO WOODIN KALUSTEET TILAUSS NRO 64957 / PROJEKTI NRO 528589 Kiitämme tilauksestanne ja vahvistamme sen toimitettavaksi

Lisätiedot

SUOMI. WOODI-furnitures MALLISTO UUTTA UUTTA UUTTA. Ku o p i o n Wo o d i O y. w w w. w o o d i. f i

SUOMI. WOODI-furnitures MALLISTO UUTTA UUTTA UUTTA. Ku o p i o n Wo o d i O y. w w w. w o o d i. f i 2010 SUOMI MALLISTO UUTTA UUTTA UUTTA COLOURS 1688 Birch Birch Nature 411 White 862 Yellow 822 Peach 861 Orange 431 Red 499 Blue 435 Wine red 497 Green 838 Dark blue 842 Light green 856 Turquoise 470 Lime

Lisätiedot

Made in Finland WOODI

Made in Finland WOODI Made in Finland WOODI WOODI 07-2018 Woodin kalusteilla voidaan rakentaa toimivat oppimisympäristöt. Woodin kalusteet mahdollistavat monimuotoisen ja muunneltavan oppimisympäristön, jossa lapset kehittyvät

Lisätiedot

LISÄKYSYMYKSET JA VASTAUKSET: KATAJAN KOULUN IRTOKALUSTEET JA RAUDASKOSKEN KOULUN JUHLASALIN TUOLIT

LISÄKYSYMYKSET JA VASTAUKSET: KATAJAN KOULUN IRTOKALUSTEET JA RAUDASKOSKEN KOULUN JUHLASALIN TUOLIT LISÄKYSYMYKSET JA VASTAUKSET: KATAJAN KOULUN IRTOKALUSTEET JA RAUDASKOSKEN KOULUN JUHLASALIN TUOLIT Tarjouspyynnön mukaan tarjouspyyntöön liittyvät tarkentavat kysymykset tuli toimittaa 23.1.2018 klo 12:00

Lisätiedot

Kalustekori 1. Haukivuoren yhtenäiskoulun kalusteet liite 1. 1. vaiheen kalustaminen (valmistuu lv.2014 alkuun)

Kalustekori 1. Haukivuoren yhtenäiskoulun kalusteet liite 1. 1. vaiheen kalustaminen (valmistuu lv.2014 alkuun) Haukivuoren yhtenäiskoulun kalusteet liite 1 1. vaiheen kalustaminen (valmistuu lv.2014 alkuun) Kalustekori 1 Tila 145 kpl 6. luokka Oppilastyöpöytä, laminaatti, ryhmämuotoiltava, vakiokorkeus 20 Oppilastuolit,

Lisätiedot

Teollisuushyllyt ja -kaapit. Tavaralle kuin tavaralle oma paikka. Työvälineiden ikä pitenee. Sovella-säilytysjärjestelmä on monipuolisesti muunneltava

Teollisuushyllyt ja -kaapit. Tavaralle kuin tavaralle oma paikka. Työvälineiden ikä pitenee. Sovella-säilytysjärjestelmä on monipuolisesti muunneltava Tavaralle kuin tavaralle oma paikka Erilaiset hyllyt ja kaapit ovat tarpeen, jotta järjestys säilyy työpaikalla. Valikoimamme on runsas ja monipuolinen, joten esittelemme tällä aukeamalla tuoteperheet

Lisätiedot

O D I SUOMI 10-2012W O

O D I SUOMI 10-2012W O O D I SUOMI 10-2012W O Ihmisille -luonnollisesti kestävää Päiväkotikalusteet Ryhmätilan kalusteet Korkeat lasten tuolit, lasten tuolit, aikuisten tuolit Pöydät Lasten pöydät, aikuisten pöydät, kirjoituspöydät

Lisätiedot

~ luonnollisesti kestävää. Ihmisille

~ luonnollisesti kestävää. Ihmisille SUOMI 03-2016WOODI Ihmisille ~ luonnollisesti kestävää Päiväkotikalusteet Ryhmätilan kalusteet Korkeat lasten tuolit, lasten tuolit 5 Pinottavat jakkarat 8 Aikuisten Onni-tuoli 9 Aikuisten Oiva-tuoli

Lisätiedot

VERTAILU H036-14, RYHMÄ 1: sohvat ja nojatuolit 29.4.2014

VERTAILU H036-14, RYHMÄ 1: sohvat ja nojatuolit 29.4.2014 VERTAILU H036-14, RYHMÄ 1: sohvat ja nojatuolit 29.4.2014 1(8) HOIVAKALUSTEET RYHMÄ 1: Sohvat ja nojatuolit Tarjoaja Tarjoaja Tarjoaja Pos. Kaluste: Määrä: Kinnarps Oy Lekolar-Printel Oy Martela Oyj 1

Lisätiedot

CARITA ISTUINKALUSTEET

CARITA ISTUINKALUSTEET CARITA ISTUINKALUSTEET 2 Carita-istuinkalusteet Carita-istuinkalusteet 3 CARITA-istuinkalusteet On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet

Lisätiedot

Varustamissuunnitelma / Karhunkorven koulu

Varustamissuunnitelma / Karhunkorven koulu Nurmijärven kunta Sivistystoimi Hallinto- ja talouspalvelut Varustamissuunnitelma / Karhunkorven koulu Laajennus ja peruskorjaus Tila Tuote kpl hankintapaikka à -hinta Ruokailutila C100 pöytä, suorakaide

Lisätiedot

Tuotekortit SÄILYTTIMET

Tuotekortit SÄILYTTIMET Tuotekortit SÄILYTTIMET KOMBI 2709 Kaapit Leveys 800 mm, syvyys 426 mm, korkeus 403 mm. Pystylistat 1250 ja 1985 mm. Vaakalistat 1850 ja 2500 mm. Hyllyt Leveys 800 mm, syvyys 305 mm, paksuus 22 mm. Listat:

Lisätiedot

Polvijärven kunta Sotkuman koulu Tarjous

Polvijärven kunta Sotkuman koulu Tarjous Polvijärven kunta Sotkuman koulu Tarjous 15.3.2017 TARJOUS Sivu 1 15.3.2017 KALUSTETARJOUS NRO 100576 0 Polvijärven kunta Sotkuman koulu Mirka Nisula POLVIJÄRVI Sotkuman koulu ja päiväkoti Kiitämme tarjouspyynnöstänne

Lisätiedot

KASVAA PERHEEN MUKANA.

KASVAA PERHEEN MUKANA. KASVAA PERHEEN MUKANA KASVAA PERHEEN MUKANA. Unipuu-sarjan monipuolisesta valikoimasta löytyy lukuisia keskenään yhteensopivia osia, joista saa muunneltavia ja tilaa säästäviä vuoderatkaisuja perheen ja

Lisätiedot

PA-RI MATERIA OY JULKINEN OHJ-HINNASTO 2018 päivitetty

PA-RI MATERIA OY JULKINEN OHJ-HINNASTO 2018 päivitetty PA-RI MATERIA OY JULKINEN OHJ-HINNASTO 2018 päivitetty 15.11.2018 Pikamalliston (toimitusaika 3-10 työpäivää) tuotteet merkitty *-merkillä Verhoiltujen pikamalliston tuotteiden väritys musta tai harmaa

Lisätiedot

Taukotila. WC-tila. Vaatekaapit. Siivouskomero malli. Yläkori (oveen liitetty) ja muutama koukku siivoustarvikkeille. Ylähylly

Taukotila. WC-tila. Vaatekaapit. Siivouskomero malli. Yläkori (oveen liitetty) ja muutama koukku siivoustarvikkeille. Ylähylly Taukotila Vaatekaapit Siivouskomero Ulosvedettävä henkaritanko Siivouskomero malli Ylähylly Yläkori (oveen liitetty) ja muutama koukku siivoustarvikkeille ulosvedettävä henkaritanko Kaksi hyllylevyä Kaksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TERVEYDENHUOLLON KESKUSARKISTON TOIMISTOKALUSTEET RYHMÄ 1 TUOLIT

HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TERVEYDENHUOLLON KESKUSARKISTON TOIMISTOKALUSTEET RYHMÄ 1 TUOLIT H012-14, HINTA- JA LAATUVERTAILU, RYHMÄ 1, TUOLIT 25.2.2014 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TERVEYDENHUOLLON KESKUSARKISTON TOIMISTOKALUSTEET RYHMÄ 1 TUOLIT 1(9) Pos. Kalustekoodi Kaluste

Lisätiedot

Nimike Yks Määrä Hinta/yks

Nimike Yks Määrä Hinta/yks Juhani Ahon koulu, 1. vaihe - kalusteiden värien tulisi sopia sisätilojen värisunnitelmaan - hallinnon ja henkilöstön tiloissa 50-luvun tyyli voi tulla esille Nimike Yks Määrä Hinta/yks Kellari, 01 Tsto

Lisätiedot

OHJEHINNASTO 2016. kaikki tuotteet sis. alv. 24% Puulon Oy www.puulon.fi puulon@puulon.fi tel.+358(0)400292044 Pajatie 5, 17800 Kuhmoinen

OHJEHINNASTO 2016. kaikki tuotteet sis. alv. 24% Puulon Oy www.puulon.fi puulon@puulon.fi tel.+358(0)400292044 Pajatie 5, 17800 Kuhmoinen kaikki tuotteet sis. alv. 24% 1960 design Risto Halme Pöytien ja tuolien rungot koivua ja kannet ja istuimet koivuvaneria. Tuolin istuin on muotoon puristettua tammiviilutettua koivuvaneria ja kädensija

Lisätiedot

Telakkakadun koulu, Suolahti

Telakkakadun koulu, Suolahti 1 (13) Telakkakadun koulu, Suolahti Tarjouspyynnön liite Yleistä Huomioitava kalusteiden ja materiaalien helppohoitoisuus sekä soveltuvuus perusopetuksen käyttöön (mm. ergonomiavaatimukset) Oppilaskalusteissa

Lisätiedot

Kauhajoen Äijälän päiväkodin irtokalustehankinta D/903/02.08.00.00/2012 Irtaimistoliite 2

Kauhajoen Äijälän päiväkodin irtokalustehankinta D/903/02.08.00.00/2012 Irtaimistoliite 2 Kauhajoen Äijälän päiväkodin irtokalustehankinta D/90/0.08.00.00/0 Irtaimistoliite Tarjoajan nimi: Yhteyshenkilö ja yhteystiedot: Tarjottavien tuotteiden tulee vastata väreiltään, materiaaleiltaan, mitoiltaan

Lisätiedot

C A R I T A - T U O L I

C A R I T A - T U O L I CARITA - TUOLI 2 Carita-tuoli Carita-tuoli 3 CARITA-TUOLI On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki

Lisätiedot

Valmistettu Suomessa. www.rintaluoma.fi. Tasot ja sohvapöydät 4. s

Valmistettu Suomessa. www.rintaluoma.fi. Tasot ja sohvapöydät 4. s Valmistettu Suomessa LAADUKKAAT KOTIMAISET GISA ja ANNIINA-SARJAT www.rintaluoma.fi GISA ANNIINA SÄILYTYSKALUSTEET 2. s KirjoituspöydäT 3. s Tasot ja sohvapöydät 4. s HYLLYSTÖKOMPONENTIT 5. S Lastensänky

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Clean Cut :: Tuoteluettelo 1

Tuoteluettelo. Clean Cut :: Tuoteluettelo 1 Tuoteluettelo Clean Cut :: Tuoteluettelo 1 Muunto-paneeli 2 Hifi-kotelo 3 Työpöytä 3 Muunto-paneeli tuotenumero 6200 / 6 + paneelin sävy Muunto-paneeli toimitetaan aina asiakkaan toivomissa mitoissa. Paneelilla

Lisätiedot

Tekninen osasto 20.12.2010 Rutakontie 28 74300 SONKAJÄRVI MOSAIIKKI-PALVELUTALON IRTOKALUSTEET

Tekninen osasto 20.12.2010 Rutakontie 28 74300 SONKAJÄRVI MOSAIIKKI-PALVELUTALON IRTOKALUSTEET Sonkajärven kunta TARJOUSPYYNTÖ Tekninen osasto 20.12.2010 Rutakontie 28 74300 SONKAJÄRVI MOSAIIKKI-PALVELUTALON IRTOKALUSTEET Pyydämme sitovaa tarjoustanne Mosaiikki-palvelutalon oleskelutilojen ja toimistojen

Lisätiedot

Laatikostot. Monikäyttöiset laatikostot. Aina siellä missä työsikin on. Tehokasta varastointia ja valvontaa

Laatikostot. Monikäyttöiset laatikostot. Aina siellä missä työsikin on. Tehokasta varastointia ja valvontaa Monikäyttöiset laatikostot Aina siellä missä työsikin on Koska työskentely ei aina tapahdu samassa paikassa, tarjoamme kattavan valikoiman erilaisia laatikostoja moniin tarkoituksiin. Voit kiinnittää saman

Lisätiedot

HINNASTO 1.6.2015. sis. alv 24%

HINNASTO 1.6.2015. sis. alv 24% HINNASTO 1.6.2015 sis. Vitriini Materiaalit: Kannet, välikannet ja -hyllyt ja pohjat: Pystyosat ja taustat: Umpiovet: Lasiovet: Laatikot: Koivu-/pähkinä-/pyökkiviilutettu tai pähkinäväriin petsattu koivuviilu

Lisätiedot

012-04 1-paikkainen pöytä hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760 16 53.29 66.08

012-04 1-paikkainen pöytä hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760 16 53.29 66.08 012-01 1-paikkainen pöytä säädettävä korkeus, hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760 54.47 67.55 012-02 1-paikkainen pöytä, säädettävä korkeus ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760

Lisätiedot

012-01 1-paikkainen pöytä säädettävä korkeus, hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760

012-01 1-paikkainen pöytä säädettävä korkeus, hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760 012-01 1-paikkainen pöytä säädettävä korkeus, hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760 58.28 012-02 1-paikkainen pöytä, säädettävä korkeus ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760

Lisätiedot

vapaasti perillä paik.asennettuna Sopimuksen mukaan

vapaasti perillä paik.asennettuna Sopimuksen mukaan 851350 Turun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Marja-Liisa Wilenius PL 301 01050 TURUN LASKUT Finland TARJOUS 373101-1 02.03.2012 1/11 Kiitämme tarjouspyynnöstänne ja tarjoamme Teille Martelan tuotteita

Lisätiedot

BOKNÄS SCANDIC. Boknäs Scandic. Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille.

BOKNÄS SCANDIC. Boknäs Scandic. Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille. Boknäs Scandic Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille. VIIMEISTELE YLÄSOKKELILLA Yläsokkelin värin voi valita 7 eri vaihtoehdosta. Jos laitat

Lisätiedot

EFG HIDETECH. Furniture for meetings

EFG HIDETECH. Furniture for meetings Furniture for meetings EFG HideTech -pöydät. Näyttö, kamera ja mikrofoni integroitu pöytään. EFG HideTech on pöytäsarja, joka on kehitetty tulevaisuutta varten, jolloin entistä suurempi osa työstä vietetään

Lisätiedot

Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun

Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun Osaaja hallitsee tekniikan Uudistuvan - ajanmukaisesti kasvavan oman mallistomme lisäksi toimimme alihankkijana merkittäville kalustamisen merkeille. Joustava

Lisätiedot

CARITA-PÖYDÄT. Carita-pöydät 3

CARITA-PÖYDÄT. Carita-pöydät 3 CARITA-PÖYDÄT 2 Carita-pöydät Carita-pöydät 3 CARITA-PÖYDÄT On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki

Lisätiedot

Tyylikästä tilan hallintaa

Tyylikästä tilan hallintaa Tyylikästä tilan hallintaa Säilytysjärjestelmät mittojesi mukaan www.iskukeittiot.fi Modernit tarpeet ja halu uudistaa suomalaista sisustusta. Isku Keittiöissä. Miksi komeron pitäisi näyttää komerolta?

Lisätiedot

Jokaisesta kalusteesta on vähimmäisvaatimusten lisäksi esimerkkikaluste kuvaamaan hankinnan kohdetta.

Jokaisesta kalusteesta on vähimmäisvaatimusten lisäksi esimerkkikaluste kuvaamaan hankinnan kohdetta. LIITE 2.1A HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Jokaisesta kalusteesta on vähimmäisvaatimusten lisäksi esimerkkikaluste kuvaamaan hankinnan kohdetta. Pos. 1 Kampaamon asiakastyöpisteet/peilipaikat 14

Lisätiedot

SUOMI VIKA TURVALLISUUS

SUOMI VIKA TURVALLISUUS SUOMI TURVALLISUUS Kaikki pöytälevyt, pukkijalat ja jalusta on testattu ja hyväksytty enintään 50 kg:n kuormitukselle. Käsittele karkaistua lasia varovasti! Vaurioitunut reuna tai naarmuuntunut pinta voi

Lisätiedot

EFG Izi Niveau Project -sovellusmallisto

EFG Izi Niveau Project -sovellusmallisto EFG Izi Niveau Project -sovellusmallisto Uutuus Sovellusmallisto EFG:n mallisto on markkinoiden laajin. Se mahdollistaa jo pelkästään vakiotuotteiden laajan soveltamisen. Tarvittaessa täydennämme mallistoamme

Lisätiedot

KYSYMYKSET, VASTAUKSET JA TARJOUSPYYNTÖÖN TEHDYT MUUTOKSET 1048/02.08.00/2012

KYSYMYKSET, VASTAUKSET JA TARJOUSPYYNTÖÖN TEHDYT MUUTOKSET 1048/02.08.00/2012 KYSYMYKSET, VASTAUKSET JA TARJOUSPYYNTÖÖN TEHDYT MUUTOKSET 1048/02.08.00/2012 Kysymys 1 Koskeeko tarjouspyyntö koulukalusteiden osalta erikoisluokkien eli teknisen työn, tekstiilityön, kuvataiteen ja luonnontieteiden

Lisätiedot

LOISTE. Suunnittelijan sanoin;

LOISTE. Suunnittelijan sanoin; LKALUSTE LOISTE Suunnittelijan sanoin; Uutta Loiste-kalustemallistoa suunniteltaessa lähtökohtanani oli luoda mallisto, joka taipuu niin pieneen kuin suurempaankin kylpyhuoneeseen. Mallisto koostuu erikokoisista

Lisätiedot

Kirjahylly alakaapilla

Kirjahylly alakaapilla Kirjahylly alakaapilla Tällä sivustolla on jo aiemmin esitty artikkeli seinään kiinnitettävästä kirjahyllystä, joten tällä kertaa kerrotaan, miten rakennetaan kirjahylly, jossa on erillinen alakaappi.

Lisätiedot

HINNASTO 2011 ALV 0%

HINNASTO 2011 ALV 0% HINNASTO 2011 ALV 0% VANHUSHUOLTO Vanhushuollon kalusteet Anda Jalat ja käsinojat koivua tai petsattua koivua. Istuimessa irroitettava verhoilu. Nojatuoli Istuimessa irroitettava verhoilu, koivu C2124M/KO

Lisätiedot

EFG Classroom Vaativaan ympäristöön

EFG Classroom Vaativaan ympäristöön EFG Classroom Vaativaan ympäristöön 2 Elävä kouluympäristö EFG Classroom on koulukalustesarja, joka on kehitetty tämän päivän ja tulevaisuuden kouluihin. Joustavia ratkaisuja, jotka mahdollistavat nopeat

Lisätiedot

Column. Hintakuvasto. Näyttö- ja esitys kalusteet julkisiin tiloihin

Column. Hintakuvasto. Näyttö- ja esitys kalusteet julkisiin tiloihin Column Näyttö- ja esitys kalusteet julkisiin tiloihin Hintakuvasto TwinColumn sivu -1- TwinColumn II videoneuvotteluun sivu -2- TwinC lisätarvikkeet sivu -3- Kiinnikkeet sivu -4- TwinColumn Double 2-puolinen

Lisätiedot

WORKSPACE SOLUTIONS SCANDINAVIA

WORKSPACE SOLUTIONS SCANDINAVIA WORKSPACE SOLUTIONS SCANDINAVIA SCANDINAVIA ON AJATON KLASSIKKO. PUHTAAT, PELKISTETYT MUODOT JA MONIPUOLISET YHDISTELY- MAHDOLLISUUDET HELPOTTAVAT SISUSTUSIDEOIDEN TOTEUTTAMISTA. YLLÄTYS ON SIINÄ, MIKÄ

Lisätiedot

LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi. "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!"

LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi. Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin! LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!" Useita malleja tarpeiden mukaan LATET "pähkinänkuoressa" Olemme kehittäneet uudenlaiseen ajatteluun perustuvat

Lisätiedot

Työhön www.scan-cast.fi Työhön Toimistoon Työpaikalle Vuosien aikana on Scan-Cast Oy valmistanut ja kehittänyt tuoleja työhön ja työpaikkaympäristöön. Monipuolinen valikoima istumisen eri alueille, löytyy

Lisätiedot

Huutokauppaluettelo. Huutokauppaehdot 1 / 26. Lappeenrannan kaupungin irtaimiston huutokauppa. Tullitie 7, 53100 Lappeenranta 13.5.

Huutokauppaluettelo. Huutokauppaehdot 1 / 26. Lappeenrannan kaupungin irtaimiston huutokauppa. Tullitie 7, 53100 Lappeenranta 13.5. Huutokauppaluettelo 1 / 26 Lappeenrannan kaupungin irtaimiston huutokauppa Tullitie 7, 53100 Lappeenranta 13.5.2014 tiistaina Näyttö alkaen klo 13.00. Huutokauppa alkaa klo 15.00 Huutokauppaehdot 1. Tavaroiden

Lisätiedot

MIELLYTTÄVÄ ÄÄNITASO

MIELLYTTÄVÄ ÄÄNITASO ORIGO 2 Origo Origo 3 ORIGO Origo on oppimista tukeva pöytä joka haluaa olla osa tärkeintä päivää. Koulupäivää. Pöytäsarja, joka on luotu täysin tulevien käyttäjiensä mukaan. Kaikenikäisten ja -pituisten

Lisätiedot

DRAMA. HAMARI auditorium furniture solutions Oy Runeberginkatu 34 e FI Porvoo

DRAMA. HAMARI auditorium furniture solutions Oy Runeberginkatu 34 e FI Porvoo DRAMA Drama-tuolissa on kaareva selkäpuriste. Tuolin teatteriversion saa myös verhoilluilla sivupaneeleilla. Rakenne: Metalliputki 40 x 20 mm. Jalat metallia, verhoillut sivupaneelit. Vastapainolla ylös

Lisätiedot

Tuotekuvasto 2017 ESITYS PRESSON KALUSTEET NÄYTTÖ PRESSON KALUSTEET PÖYTÄ PRESSON KALUSTEET AUDIO PRESSON KALUSTEET LATAUS PISTEET PRESSON

Tuotekuvasto 2017 ESITYS PRESSON KALUSTEET NÄYTTÖ PRESSON KALUSTEET PÖYTÄ PRESSON KALUSTEET AUDIO PRESSON KALUSTEET LATAUS PISTEET PRESSON Tuotekuvasto 2017 ESITYS NÄYTTÖ PÖYTÄ AUDIO LATAUS PISTEET vakioi positiivisen käyttökokemuksen Kuvassa Presson Cabin sarjan Cabin55-SP2 ja Cabin55-SideTable Pidätämme oikeuden muuttaa tuotteiden rakennetta

Lisätiedot

Hakalahden päiväkoti laajennus KUVAUS IRTOKALUSTEISTA

Hakalahden päiväkoti laajennus KUVAUS IRTOKALUSTEISTA Hakalahden päiväkoti laajennus KUVAUS IRTOKALUSTEISTA 21.6.2018 Kalustettavat tilat ovat päiväkodin uudessa laajennusosassa. Päiväkotiryhmiä on viisi, joista yksi toimii esikoululaisten ryhmänä. Kolme

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Loimaan kaupunki/ Keskuskoulun demotilan kalusteet

Loimaan kaupunki Loimaan kaupunki/ Keskuskoulun demotilan kalusteet Loimaan kaupunki Loimaan kaupunki/ Keskuskoulun demotilan kalusteet Sisältö Kuvaus Hankintamenettely Päivämäärät Vähimmäisvaatimukset Arviointikriteerit Tuotteet Asetukset Sivu 2 / 6 Kuvaus Kuvaus Loimaan

Lisätiedot

TARVIKETIETO syyskuu 2013 voimassa 31.10.2015 asti korvaa RT X78/662.3-38113 1 (6)

TARVIKETIETO syyskuu 2013 voimassa 31.10.2015 asti korvaa RT X78/662.3-38113 1 (6) RT CAD -kirjastot TARVIKETIETO syyskuu 2013 voimassa 31.10.2015 asti korvaa RT X78/662.3-38113 1 (6) RT 38439 552.3 Talo 2000 662.3 Talo 90 X78 laboratorio- ja terveyden... SfB Laboratoriokalusteet Is-Vet

Lisätiedot

Cold Line -kylmäkalusteet

Cold Line -kylmäkalusteet Cold Line -kylmäkalusteet ENERGIATEHOKKUUS SÄÄSTÄÄ LUONTOA JA KUSTANNUKSIA Cold Line Elintarvikkeiden ja juo Cold Line -tuoteryhmä on eurooppalaisen kylmäkalustestandardin mukainen, erityisesti ravintoloiden

Lisätiedot

Säilyttimet EFG Pulse -säilyttimet, ovikaapit ja vetolaatikot 24/05/2018 EFG014689

Säilyttimet EFG Pulse -säilyttimet, ovikaapit ja vetolaatikot 24/05/2018 EFG014689 EFG014689 EFG Pulse -säilyttimet, ovikaapit ja vetolaatikot EFG Pulse on laaja ja monipuolinen säilytinsarja. Moderni muotoilu ja toiminnallisesti joustava. Voidaan sijoittaa seinän viereen, avotilaan

Lisätiedot

Ruokapöydät OSTOAPU SUOMI. TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta.

Ruokapöydät OSTOAPU SUOMI. TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta. SUOMI OSTOAPU Ruokapöydät 2015 TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta. KULJETUSPALVELU Kerää valitsemasi tuotteet itse ja maksa ne kassalla. Vie tuotteet kassojen

Lisätiedot

VALVOMO. 24/7 työskentelyyn

VALVOMO. 24/7 työskentelyyn VALVOMO 24/7 työskentelyyn TEKNINEN VALVOMO- JA KÄYTTÖKESKUSPÖYTÄ 24/7 Valvomo on asiakkaalle räätälöity 24/7 pöytäkonsepti, joka muuntautuu asiakastarpeisiin helposti. Konsepti on monenlaisiin työasemasovelluksiin

Lisätiedot

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa.

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. KEITTIÖ- MEKANISMIT Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. AVENTOS NOSTOMEKANISMIT Erityisesti yläkaapistojen avaamista helpottamaan suunniteltu AVENTOS-nostomekanismijärjestelmä yhdistää turvallisuuden

Lisätiedot

Työpöytä Sarja[f] F168 SSA. Säilytys Sarja[e] 2P800 SD, 1P800 O, 1P800 TA. Lattiaseinäke Rezon RZ80M4. Työtuoli 9000, 9334.

Työpöytä Sarja[f] F168 SSA. Säilytys Sarja[e] 2P800 SD, 1P800 O, 1P800 TA. Lattiaseinäke Rezon RZ80M4. Työtuoli 9000, 9334. sarja[f] sarja[f] Sarja[f]:ssä kiinnittyy huomio ensimmäiseksi 50 mm paksuun kevytlevyyn ja nelikulmaisiin jalkoihin, jotka ovat joko T:n muotoiset tai sijoitettuina nurkkiin erityisiä muotoilupiirteitä,

Lisätiedot

Sovella@garage -kalustesarja tarjoaa kaiken, mitä unelmiesi. harrastustilaan tarvitset. Suunnittele ja varusta autotallisi tai

Sovella@garage -kalustesarja tarjoaa kaiken, mitä unelmiesi. harrastustilaan tarvitset. Suunnittele ja varusta autotallisi tai TUUNAA UNELMIESI AUTOTALLi netissä! www.sovellagarage.fi Sovella@garage -kalustesarja tarjoaa kaiken, mitä unelmiesi harrastustilaan tarvitset. Suunnittele ja varusta autotallisi tai harrastustilasi omien

Lisätiedot

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ...

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ... KAUNIS KYLPYHUONE...... Kaytannollinen Silvia Moderni Swing Perinteinen Europa Europa Vaativankin kylpyhuonekalustajan tarpeet täyttävä kokonaisuus. Kalusteet on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista.

Lisätiedot

Mallien määrä 1 1 8-5 6-125 2.2. Ketjuruuvipuristin 9 1 8-8 6-200 2.2 Putkiruuvipuristin 5 1 8-6 6-150 2.3 Siirrettävä ketjuruuvipuristin

Mallien määrä 1 1 8-5 6-125 2.2. Ketjuruuvipuristin 9 1 8-8 6-200 2.2 Putkiruuvipuristin 5 1 8-6 6-150 2.3 Siirrettävä ketjuruuvipuristin Putkipuristimet ja putkituet Laaja valikoima putkitarvikkeita, jotka on suunniteltu toimimaan yhdessä. Kestävä rakenne takaa vuosikausien luotettavan toiminnan. Puristimet Mallien määrä Putkikoko tuumaa

Lisätiedot

EFG Myyntihinnasto 2012 Miljökalusteet. Hinnat ilman arvonlisäveroa

EFG Myyntihinnasto 2012 Miljökalusteet. Hinnat ilman arvonlisäveroa EFG Myyntihinnasto 2012 Miljökalusteet Hinnat ilman arvonlisäveroa SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo EFG Myyntihinnasto 2012 - Miljökalusteet Materiaalit ja värit... 3 Asiakassovellukset ja EFG Express...

Lisätiedot

Liite 3 (kalusteet tiloittain)

Liite 3 (kalusteet tiloittain) RANUAN YLÄASTE HANKITTAVAT IRTOKALUSTEET TILOITTAIN 2011 (tarjouksen suunnittelun avuksi) esim. Tila/Kaluste mitat (l x s x k) muu yksilöinti määrä Iskun malli HALLINTOTILAT: tai vastaava Opettajienhuone

Lisätiedot

COMBINE. Combine 3. linjoja ja pehmeitä kaaria. Näyttävää materiaalien ja muotojen tasapainoa. Voit luoda oman pöytäsi. Täydellisen yhdistelmäsi.

COMBINE. Combine 3. linjoja ja pehmeitä kaaria. Näyttävää materiaalien ja muotojen tasapainoa. Voit luoda oman pöytäsi. Täydellisen yhdistelmäsi. COMBINE 2 Combine Combine 3 COMBINE Yhdistele. Ja valitse vapaasti. Etsi kaikkein sopivin sohvapöytä. Tilaan. Tehtävään. Ja tunnelmaan. Sijoittelu sohvan, jakkaran tai nojatuolin kanssa. Ryhmälle tai yksittäiselle

Lisätiedot

23.3.2015 TARJOUSPYYNTÖ 9.2.2015 PELTOLAN PÄIVÄKODIN KALUSTEHANKINTA / ORIMATTILA

23.3.2015 TARJOUSPYYNTÖ 9.2.2015 PELTOLAN PÄIVÄKODIN KALUSTEHANKINTA / ORIMATTILA TARJOUSPYYNTÖ 9.2.2015 PELTOLAN PÄIVÄKODIN KALUSTEHANKINTA / ORIMATTILA Vastaukset lähetettyihin kysymyksiin. Vastaukset merkitty sinisellä väriä kysymyksen alle. ------------------------- Lähettäjä: Sanna-Kaisa

Lisätiedot

KANNUSTAA LIIKKUMAAN

KANNUSTAA LIIKKUMAAN XACT Xact 3 XACT Monipuolisesta ja ergonomisesta Xact-oppilastuolista on nyt saatavana kaksi kokoa Xact ja Xact Start. Se tarkoittaa, että sitä voidaan käyttää koko koulussa, aina esikoululuokista opettajainhuoneeseen,

Lisätiedot

HSL-järjestelmäväliseinät.

HSL-järjestelmäväliseinät. HSL-järjestelmäväliseinät. Ylivoimainen muuntojoustavuus ja yksilöllinen design. Umpielementtiseinät Puulasiseinät Alumiinilasiseinät Täyslasiseinät OtsaelementiT muutospalvelu HSL Group HSL Group on järjestelmäväliseinien

Lisätiedot

DIO MITAT MATERIAALIT

DIO MITAT MATERIAALIT Tuotekortit PÖYDÄT DIO 29073 29072 29071 Korkeudet 550, 730 ja 1100 mm Laippajalka: grafiitti, silver tai kromi. Kannet: kts. kansikartta Dio-jalka saatavana sohva,- yleis-, seisoma- ja neuvottelupöytiin.

Lisätiedot

Finland 01/04, 2019 ANCONA. OVH-hinnasto (sis. alv. 24%) (EURO) kotisivu puhelin

Finland 01/04, 2019 ANCONA. OVH-hinnasto (sis. alv. 24%) (EURO) kotisivu    puhelin ANONA OVH-hinnasto (sis. alv. 24%) (EURO) Finland 01/04, 2019 kotisivu www.kristensen.com e-mail kristensen@kristensen.com puhelin +45 75470303 HINNASTO Ancona huonekalusarja All rights reserved Kristensen

Lisätiedot

EFG HideTech & EFG HideTech AVM. Furniture for meetings

EFG HideTech & EFG HideTech AVM. Furniture for meetings & EFG HideTech AVM Furniture for meetings EFG HideTech -pöydät. EFG HideTech on pöytäsarja, joka on kehitetty tulevaisuutta varten, jolloin entistä suurempi osa työstä vietetään erilaisissa neuvotteluissa,

Lisätiedot

D024 SUOMUSSALMEN HOITOKOTI

D024 SUOMUSSALMEN HOITOKOTI 30.06.2014 Sivu 1/10 D024 SUOMUSSALMEN HOITOKOTI KIINTOKALUSTESELOSTUS 30.06.2014 VAIN URAKKALASKENTAA VARTEN 30.06.2014 Sivu 2/10 13311_001 Asuinhuoneen kaapit 110, 112, 114, 116, 118, 120, 122, 124,

Lisätiedot

LUCY HARMONY SANEERAUS LILJA SUIHKUSEINÄT NATURE

LUCY HARMONY SANEERAUS LILJA SUIHKUSEINÄT NATURE 1 HARMONY LUCY LILJA SANEERAUS NATURE SUIHKUSEINÄT 2 sisältö: 4 13 14 19 20 23 24 29 30 31 32 33 HARMONY LUCY LILJA SANEERAUS NATURE SUIHKUSEINÄT Finnmirror-kylpyhuonekalusteiden inspiraationa on Suomen

Lisätiedot

Hinnasto 1.1.2013 (sisältää alv 24%)

Hinnasto 1.1.2013 (sisältää alv 24%) 1.1.2013 (sisältää alv 24%) Jalka- ja kansivaihtoehdot 20 Pieni yläsokkeli 98 114 ulkomitat: l. 87 cm k. 8½ cm s. 31 cm 22 Mappiyläsokkeli 110 127 ulkomitat: l. 87 cm k. 8½ cm s. 39 cm 200 Pieni kansi

Lisätiedot

Hinnasto 2015 / 2016

Hinnasto 2015 / 2016 Hinnasto 2015 / 2016 Hakola vakiokankaat: Hakolan sohvat valmistetaan käsityönä yli 50 vuoden kokemuksella Etelä-Pohjanmaalla, Jurvassa. Sohvien rungoissa materiaalina käytetään ensiluokkaista massiivipuuta

Lisätiedot

Saaristossa syntynyt. Vuosien aikana kehittyi ajatus uudesta ja erilaisesta kalustesarjasta.

Saaristossa syntynyt. Vuosien aikana kehittyi ajatus uudesta ja erilaisesta kalustesarjasta. Kestäviä arvoja Kestäviä arvoja Saaristossa syntynyt Vuosien aikana kehittyi ajatus uudesta ja erilaisesta kalustesarjasta. Sen keskeisiä tavoitteita olivat kauneus, kestävyys ja muunneltavuus. Yksi suunnittelun

Lisätiedot

Suihkujakkarat ja -tuolit

Suihkujakkarat ja -tuolit S U I H K U T U O L I T TUOTE-ESITE 2017 Suihkujakkarat ja -tuolit Siirreltävät Suihkutuoli COMBI Combi suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä. Combi suihkutuoliin on mahdollista

Lisätiedot

FURNITURE v14.4. 1 myynti@prkoy.fi

FURNITURE v14.4. 1 myynti@prkoy.fi FURNITURE v14.4 1 PRK1001-01 Tuoli K840/460 L430 S505 Puu Saatavana myös verhoiltuna PRK1002-02 Tuoli K790/460 L440 S485 Puu/Pyökki PRK1003-02 Tuoli K790/460 L440 S485 Puu/Pyökki PRK1004-02 Tuoli K790/460

Lisätiedot

News from Milan 2014

News from Milan 2014 News from Milan 2014 2 Slim Irony pöydät Teräsrunkoinen sivupöytä, saatavana useita eri kokoja. Slim Sissi tuoli Tuolin runko, istuin ja selkänoja ovat terästä. Saatavana lisävarusteena magneetilla kiinnitettävä

Lisätiedot

Bondo ATTENTION TO DETAIL

Bondo ATTENTION TO DETAIL Bondo ATTENTION TO ETAIL BONO Bondo on tanskalainen tuotemerkki, joka on nyt saatavissa ensimmäistä kertaa Suomen markkinoilla. Kaikki, mitä pidetään tyypillisenä tanskalaisena muotoiluna, on tyypillistä

Lisätiedot

Tuotekuvasto 2017 ESITYS PRESSON KALUSTEET NÄYTTÖ PRESSON KALUSTEET PÖYTÄ PRESSON KALUSTEET AUDIO PRESSON KALUSTEET LATAUS PISTEET PRESSON

Tuotekuvasto 2017 ESITYS PRESSON KALUSTEET NÄYTTÖ PRESSON KALUSTEET PÖYTÄ PRESSON KALUSTEET AUDIO PRESSON KALUSTEET LATAUS PISTEET PRESSON Tuotekuvasto 2017 ESITYS NÄYTTÖ PÖYTÄ AUDIO LATAUS PISTEET positiivisen käyttökokemuksen vakioija Kuvassa Presson Cabin sarjan Cabin55-SP2 ja Presson Cabin55-SideTable Pidätämme oikeuden muuttaa tuotteiden

Lisätiedot

Varustamissuunnitelma, Vaskomäen päiväkoti

Varustamissuunnitelma, Vaskomäen päiväkoti Nurmijärven kunta Sivistystoimi Hallinto- ja talouspalvelut Varustamissuunnitelma, Vaskomäen päiväkoti Tila 125+124/ Hevoshaka Tuote Kaappisänky nousevalla portaalla 8 superlonpatja 16 liinavaatekaappi,

Lisätiedot

vapaasti perillä paik.asennettuna Sopimuksen mukaan

vapaasti perillä paik.asennettuna Sopimuksen mukaan 851350 Turun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Marja-Liisa Wilenius PL 301 01050 TURUN LASKUT Finland TARJOUS 381883-1 02.03.2012 1/6 Kiitämme tarjouspyynnöstänne ja tarjoamme Teille Martelan tuotteita

Lisätiedot

MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMA

MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMA SARJA[E] 2 Sarja[e] Sarja[e] 3 SARJA[E] Sarja[e] on enemmän kuin säilytyskaluste. Se sai alkunsa tarpeeseen perustuneesta ajatuksesta, ja lopullisessa mallissa on useita vaihtoehtoisia muotoja. Mahdollisuudet

Lisätiedot

Hinnasto 1.4.2015 (sisältää alv 24%)

Hinnasto 1.4.2015 (sisältää alv 24%) 1.4.2015 (sisältää alv 24%) Jalka- ja kansivaihtoehdot 20 Pieni yläsokkeli 110 124 ulkomitat: l. 87 cm k. 8½ cm s. 31 cm 22 Mappiyläsokkeli 120 138 ulkomitat: l. 87 cm k. 8½ cm s. 39 cm 200 Pieni kansi

Lisätiedot