Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Aika klo Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 14 Työjärjestyksen hyväksyminen 15 Kunnanvaltuuston päätösten tarkistaminen ja täytäntöönpano 16 Lausuntopyyntö Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaavan valmisteluaineistosta 17 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän luottamustoimipaikat 18 Mikkelin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n hallituksen jäsenen valitseminen toimikaudeksi Eron myöntäminen Lea Pylkkäselle tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä/uuden jäsenen valitseminen 20 Kunnanhallituksen edustajan valitseminen tekniseen lautakuntaan 21 Jäsenen valitseminen Etelä-Savon sote-palvelutuotantoalueen perustamishankkeen ohjausryhmään 22 Kunnanhallituksen varajäsenen valitseminen 23 Kunnanhallituksen edustajan varahenkilön valitseminen yhteistyötoimikuntaan 24 Teknisen lautakunnan päätösvalta urakkatöitä annettaessa vuonna Suomi 100 juhlavuosi 2017 työryhmän asettaminen 26 Valtuustoaloite, kokousajankohdat, palkkioiden tarkastaminen ja luottamushenkilöiden koulutus 27 Selvityspyyntö liittyen Elomaan koulun kaukalon lumitöiden hoitamiseen 28 Ilmoitusasiat

2 Kunnanhallitus Saapuvilla olleet jäsenet Esko Kekkonen pj. Pepe Hölttä Jukka Manninen Maritta Mynttinen Outi Kiesilä Susanna Leppänen Pentti Pylkkänen Muut saapuvilla olleet Seija Väisänen Heikki Liukkonen Pirkko Luntta Seppo Ruhanen Anne Matilainen kunnanvaltuuston pj. kunnanvaltuuston I vpj. kunnanvaltuuston II vpj. kunnanjohtaja, esittelijä pöytäkirjanpitäjä 12 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 13 Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Susanna Leppänen ja Jukka Manninen. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Esko Kekkonen puheenjohtaja Anne Matilainen pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastajat, tarkastusaika Susanna Leppänen Jukka Manninen Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä

3 Kunnanhallitus TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Khall 14 / Kj Kunnanhallitus hyväksyy tämän esityslistan asioiden käsittelyjärjestykseksi.

4 Kunnanhallitus KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TARKASTAMINEN JA TÄYTÄNTÖÖN- PANO Khall 15/ KuntaL 30 Kunnanhallitus Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. KuntaL 96 1 mom. Valtuuston päätösten laillisuuden valvonta Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa, tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kj Kunnanhallitus panee kunnanvaltuuston päätökset täytäntöön. Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi liitteenä olevan Hirvensalmen Työväenyhdistys ry:n kirjeen (liite 1).

5 Kunnanhallitus LAUSUNTOPYYNTÖ ETELÄ-SAVON 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUAI- NEISTOSTA Khall 16/ Etelä-Savon maakuntahallitus päätti 18. tammikuuta 2016 Etelä- Savon 2. vaihemaakuntakaavan valmisteluvaiheen kuulemisesta. Tässä vaihemaakuntakaavassa täydennetään Etelä-Savon voimassa olevaa maakuntakaavaa kaikkien maankäyttöteemojen osalta. Vaihemaakuntakaava laaditaan Etelä-Savon maakuntaan kattaen seuraavat kunnat: Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna ja Sulkava. Mikkeliin liittyneen entisen Suomenniemen kunnan osalta täydentäminen koskee siellä voimassa olevaa Etelä-Karjalan maakuntakaavaa. Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää lausuntoa mennessä. Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaavan kaavaluonnoskartat sekä kaavayhdistelmäkartat ovat nähtävillä kokouksessa. Muut valmisteluaineistoon liittyvät asiakirjat ovat luettavissa Etelä-Savon maakuntaliiton kotisivuilla osoitteessa Kj Hirvensalmen kunnanhallituksella ei ole huomautettavaa Etelä- Savon 2. vaihemaakuntakaavan valmisteluaineistosta.

6 Kunnanhallitus ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN LUOTTA- MUSTOIMIPAIKAT Khall 17/ Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän perus tamissuunnitelma on hyväksytty pääosassa kuntien valtuustoja ma Kuntayhtymä perustetaan muuttamalla nykyisen Etelä- Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimus uuden kuntayhtymän perussopimukseksi. Perussopimuksen mukaan kuntayhtymälle valitaan uusi valtuusto ja hallitus. Sopimuksen mukaan aikaisemmin valtuuston toimikausi päättyy ja aikaisemmin hallituksen toimikausi samalla, kun uusi hallitus valitaan. Nykyisten luottamushenkilöiden ei tarvitse pyytää tehtävistään eroa, koska toimikausi päättyy perussopimuksen mukaisesti. Asiassa edetään seuraavasti: - Ma kunnat hyväksyvät perussopimuksen - Tämän jälkeen puolueet sopivat paikkojen jaosta. - Kunnat nimeävät uudet edustajat valtuustoon sovitun jaon mukaisesti helmikuussa Uusi perussopimus tulee voimaan Uusi valtuusto kokoontuu valitsemaan uuden hallituksen maaliskuussa 2016 Kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa käyttää kuntayhtymänvaltuusto, johon jäsenkuntien valtuustot valitsevat edustajansa toimikautensa ajaksi. Perussopimuksen mukaan Hirvensalmelta valitaan kolme henkilöä. Kullekin jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen. Valtuuston kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kunta vaaleissa saamaa ääniosuutta kuntalain 58 :n mukaisesti. Kuntien yhdistyessä kesken valtuuston toimikauden niiden asukasluvut lasketaan yhteen ja yhdistyneen kunnan valtuusto valitsee valtuustoon entisten tilalle uudet jäsenet toimikautensa ajaksi. Asukaslukuna käytetään tilastokeskuksen vahvistamaa edellisen kalenteri vuoden viimeisen päivän asukaslukua. Kuntalain 76 mukaan vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka 71 :n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Vaalikelpoinen ei kuitenkaan ole 72 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö (=valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä) eikä saman kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö. Kun-

7 Kunnanhallitus tayhtymän valtuustoon ja hallitukseen ei siten kannattaisi valita henkilöitä, jotka ovat nykyisen Etelä-Savon sairaanhoitopiirin palveluksessa tai sille siirtyvässä henkilöstössä ja tulevat vaalikelvottomiksi viimeistään Lisäksi valinnoissa tulee huomioida tasa-arvolain edellytys, jonka mukaan molempia sukupuolia tulee olla vähintään 40%. Nyt valittavan kuntayhtymän valtuuston toimikausi kestää näillä nä kymin touko kuun 2017 loppuun riippuen siitä, siirretäänkö kunta vaaleja vielä eteenpäin maakuntauudistuksen vuoksi. Kj. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän valtuustoon kolme jäsentä ja kullekin jäsenelle henkilökohtaisen varajäsen.

8 Kunnanhallitus MIKKELIN MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N HALLITUKSEN JÄSENEN Khall 18/ Hirvensalmen kunta on jäsenenä Mikkelin Musiikkiopiston Kannatusyhdistys ry:ssä. Mikkelin Musiikkiopisto pyytää kuntaa tekemään kannatusyhdistyksen vuosikokoukselle esityksen hallituksen jäsenestä ja varahenkilöstä toimikaudeksi Kj Kunnanhallitus tekee esityksen hallitukseen valittavasta jäsenestä ja varajäsenestä Mikkelin Musiikkiopiston Kannatusyhdistyksen vuosikokoukselle toimikaudeksi Kunnanhallitus esittää toimikaudeksi jäseneksi Markku Kivisaarta ja varajäseneksi Maritta Mynttistä.

9 Kunnanhallitus ERON MYÖNTÄMINEN LEA PYLKKÄSELLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN VARAJÄ- SENYYDESTÄ/UUDEN VARAJÄSENEN VALITSEMINEN Khall 19/ Kunnanvaltuusto on kokouksessaan valinnut Lea Pylkkäsen tarkastuslautakunnan varajäseneksi. Kuntalain mukaan vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole kunnanhallituksen jäsenen läheinen. Kj Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää eron Lea Pylkkäselle tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee varajäsenen tarkastuslautakuntaan hänen tilalleen. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää eron Lea Pylkkäselle tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee varajäseneksi tarkastuslautakuntaan hänen tilalleen Riikka Långin.

10 Kunnanhallitus KUNNANHALLITUKSEN EDUSTAJAN VALITSEMINEN TEKNISEEN LAUTAKUNTAAN Khall 20/ Kj Kunnanhallitus on nimennyt Risto Pesosen kunnanhallituksen edustajaksi tekniseen lautakuntaan. Kunnanvaltuusto on päätöksellään myöntänyt Risto Pesoselle eron kunnanhallituksesta ja valinnut uudeksi jäseneksi kunnan hallitukseen Pentti Pylkkäsen. Kunnanhallitus nimeää kunnanhallituksen edustajaksi tekniseen lautakuntaan Pentti Pylkkäsen.

11 Kunnanhallitus JÄSENEN VALITSEMINEN ETELÄ-SAVON SOTE-PALVELUTUOTANTOALUEEN PE- RUSTAMISHANKKEEN OHJAUSRYHMÄÄN Khall 21/ Kj Kunnanhallitus on nimennyt Risto Pesosen kunnanhallituksen edustajaksi Etelä-Savon Sote- palvelutuotantoalueen perustamishankkeen ohjausryhmään. Kunnanvaltuusto on päätöksellään myöntänyt Risto Pesoselle eron kunnan luottamustoimesta. Kunnanhallitus nimeää kunnanhallituksen edustajaksi Risto Pesosen tilalle Etelä-Savon Sote- palvelutuotantoalueen perustamishankkeen ohjausryhmään Pentti Pylkkäsen.

12 Kunnanhallitus KUNNANHALLITUKSEN VARAJÄSENEN VALITSEMINEN Khall 22/ Kj. Kunnanvaltuusto on päätöksellään myöntänyt Risto Pesoselle eron kunnanhallituksesta ja valinnut uudeksi jäseneksi kunnanhallitukseen Pentti Pylkkäsen. Pentti Pylkkänen oli Risto Pesosen varajäsen kunnanhallituksessa. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee varajäsenen kunnanhallitukseen Pentti Pylkkäsen tilalle.

13 Kunnanhallitus KUNNANHALLITUKSEN EDUSTAJAN VARAHENKILÖN VALITSEMINEN YHTEISTYÖ- TOIMIKUNTAAN Khall 23/ Kj Kunnanhallitus on nimennyt Risto Pesosen kunnanhallituksen edustajan varahenkilöksi yhteistyötoimikuntaan. Kunnanvaltuusto on päätöksellään myöntänyt Risto Pesoselle eron kunnanhallituksesta ja valinnut uudeksi jäseneksi kunnanhallitukseen Pentti Pylkkäsen. Kunnanhallitus nimeää kunnanhallituksen edustajan varahenkilöksi yhteistyötoimikuntaan. Kunnanhallitus nimeää kunnanhallituksen edustajan varahenkilöksi yhteistyötoimikuntaan Pentti Pylkkäsen.

14 Kunnanhallitus TEKNISEN LAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALTA URAKKATÖITÄ ANNETTAESSA VUONNA 2016 Tekn.ltk 8 / Teknisten palveluiden päävastuualueen johtosäännön mukaan teknisen lautakunnan ratkaisuvalta on: 3 :n kohta 4 Valitsee suunnittelijat ja tekee suunnittelusopimukset niissä tapauksissa, joissa kustannukset eivät ylitä kunnanhallituksen vuosittain vahvistamaa enimmäiseuromäärää. 3 :n kohta 5 Valitsee urakoitsijat ja tekee urakkasopimukset niissä tapauksissa, joissa kustannukset eivät ylitä kunnanhallituksen vuosittain vahvistamaa enimmäiseuromäärää. Tekn.joht. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle 3 :n kohdassa 4 mainituksi ylärajaksi ja kohdassa , alv 0 %. Khall 24/ Kj Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan esittämät enimmäiseuromäärärajat.

15 Kunnanhallitus SUOMI 100 JUHLAVUOSI 2017 TYÖRYHMÄN ASETTAMINEN Khall 25/ Kj. Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna Suomen itsenäisyyden juhlavuodelle 2017 rakennetaan valtakunnallinen ohjelmakokonaisuus Yhdessä-teemalla. Etelä-Savon maakunnallinen Tämä on koti-teema sitoo eteläsavolaisten kaupunkien, kuntien ja toimijoiden juhlavuoteen liittyvät tapahtumat ja tekemiset yhteen. Nimetään Hirvensalmen kunnan Suomi 100 juhlavuosi työryhmä. Työryhmä suunnittelee juhlavuoden ohjelmarungon yhdessä hirvensalmelaisten yhteisöjen kanssa. Työryhmään nimetään kunnasta hallintojohtaja Anne Matilainen, rehtori Petteri Lahdelma ja vapaa-aikasihteeri Hannu Inkeroinen. Kunnanhallitus nimeää kolme luottamushenkilöä työryhmään. Lisäksi ryhmään pyydetään seurakunnan edustaja ja tarvittaessa ryhmään kutsutaan yhdistysten ja yhteisöjen edustajia. Ryhmän vetäjänä toimii hallintojohtaja. Hallintojohtaja osallistuu maakunnallisiin verkostotapaamisiin. Kunnanhallitus nimesi Hirvensalmen kunnan Suomi 100 juhla vuosi työryhmään luottamushenkilöedustajiksi Esko Kekkosen, Outi Kiesilän ja Juhani Mannisen.

16 Kunnanhallitus VALTUUSTOALOITE, KOKOUSAJANKOHDAT, PALKKIOIDEN TARKASTAMINEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN KOULUTUS Khall 26/ Risto Pesonen on jättänyt valtuustoaloitteen, aloitteet tummennetuin tekstein. 1 Hirvensalmen kunnassa ryhdytään pitämään kokouksia pääsääntöisesti normaalin työajan ulkopuolella alkaen klo Nykyisin kukin toimielin on itse päättänyt alkamisajankohdan. Tekninen lautakunta ja rakennuslautakunta alkavat klo 15, sivistyslautakunta klo 17, tarkastuslautakunta klo 15, kunnanhallitus klo 16 ja kunnanvaltuusto klo Palkkiosäännön/palkkioiden tasoa verrataan muihin vastaaviin kuntiin ja tarkistetaan palkkiot alkaen. Palkkiot on määritelty taloussuunnitelmassa Palkkiosäännön 2 :ssä mainituista palkkioiden suuruudesta määrätään seuraavaa: A Kunnanvaltuusto 50 B Kunnanhallitus 50 C Kuntayhtymäkokoukset, seutuforum, -valiokunta ja muut seutusopimuksien mukaiset toimielimet 50 D Maaseutu-, sivistys-, rakennus-, tarkastus- ja tekninen lautakunta 45 E Muut lautakunnat, johtokunnat valiokunnat ja toimikunnat 40 Palkkiosäännön 4 :ssä mainittujen vuosipalkkioiden suuruudesta määrätään seuraavaa: Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kunnanhallituksen puheenjohtaja Palkkiosäännön 6 ja 11 :ssä mainituista tehtävistä maksettavan palkkion suuruus on 30. Palkkiosäännön 10 :ssä mainituista vaalilautakuntien ja toimi kunnan tehtävistä maksetaan puheenjohtajalle 8,50 /h jäsenelle 7,50 /h.

17 Kunnanhallitus Kuntaliiton (Kuntaliiton julkaisusarja nro 1/2014) mukaan valtuutetun ja hallituksen jäsenen kokouspalkkio valtuustokauden alussa on keskimäärin 70 euroa, valtuuston puheenjohtajan 101 euroa ja hallituksen puheenjohtajan 100 euroa. Palkkiot ovat yleensä sitä suurempia, mitä enemmän kunnassa on asukkaita. Alle asukkaan kunnissa valtuuston jäsenen kokouspalkkio on keskimäärin 43 euroa ja yli asukkaan kunnissa 197 euroa. Esimerkkinä Hirvensalmen kokoluokan kunnissa on keskimäärin seuraavat kokouspalkkiot: valtuuston jäsen 53 euroa/ kokous hallituksen jäsen 53 euroa/ kokous toimialalautakunnan jäsen 44 euroa/ kokous tarkastuslautakunnan jäsen 53 euroa/ kokous 3 Kunnassa laaditaan luottamushenkilöiden koulutusohjelma. Hallintojohtajalle annetaan tehtäväksi seurata kuntaliiton koulutustarjontaa, tiedottaa koulutuksista asianmukaisesti luottamushenkilöille. Talousarvioon varataan vuosittain riittävä määräraha luottamushenkilöiden asianmukaiseen koulutukseen. Luottamushenkilöitä on koulutettu muun muassa valtuustoseminaarissa vuonna 2014 kuusi päivää. Koulutuksissa on käyty läpi muun muassa valtuuston tehtävät, kunnanhallituksen tehtävät ja lautakuntien tehtävät. Kj. 1 Toimielimet päättävät jatkossakin itsenäisesti kokouksensa ajankohdan. 2 Kokouspalkkiot käsitellään seuraavan kerran vuoden 2017 talousarvion käsittelyn yhteydessä. 3 Hallintojohtaja seuraa Kuntaliiton koulutustarjontaa ja tiedottaa tarvittaessa luottamushenkilöille. Kunnanhallitus toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

18 Kunnanhallitus SELVITYSPYYNTÖ LIITTYEN ELOMAAN KOULUN KAUKALON LUMITÖIDEN HOITA- MISEEN Khall 27/ Pirkko Luntta on päivätyssä sähköpostissaan vaatinut seuraavaa selvitystä: "Hei vaan kaikille, sain viestiä koululta tänään, että lapset olivat tehneet jääkiekkokaukalon lumityöt jotta pystyisivät käyttämään sitä,. pyydän selvitystä ko asiaan ja kuinka lumityöt jatkossa hoi detaan?on varmaankin hyvä että kaukalo pidetään puhtaana kunnantoimesta ei oppilaiden. Liikuntatunnit ovat liian lyhkäsiä siihen että ensin putsataabn lumet ja sitten alkaakin jo uusi toinen tunti." Sähköpostin jakelu: Seppo Ruhanen, Anne Matilainen, Esko Kekkonen, Seija Väisänen, Jukka Manninen. Kj. Kunnanhallitus merkitsee selvityspyynnön tiedoksi ja toteaa, että kaukalon hoidosta vastaa vapaa-aikasihteeri. Kyseisenä päivänä kuluvan talven vaikein ja hyvin haasteellinen keli (satoi ja tuiskusi lunta, joka myöhemmin muuttui rännäksi ja vesisateeksi) ja on ymmärrettävää, että kaukalo ei ole välttämättä ollut kunnossa iltapäivän liikuntatunneilla, saati sitten aamupäivällä. Koulun opettajien tehtävänä harkita keliolosuhteiden muuttuessa ja urheilupaikkojen kunnon todetessaan, että voidaanko liikuntatunnilla toteuttaa suunnitelmien mukaista toimintaa vai jotakin muuta vaihtoehtoista liikuntaa. Tarvittaessa kunnanhallitus pyytää asiasta sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan selvityksen. Asiasta ei pyydetty lisäselvityksiä.

19 Kunnanhallitus ILMOITUSASIAT Khall 28 / Kunnanhallituksen tiedoksi saatetaan seuraavat valtionviranomaisten päätökset ja kirjeet sekä muiden yhteisöjen ym. asiakirjat tai kirjeet: 1. Itä-Suomen Hallinto-oikeus päätös 16/007/3 2. Valtiovarainministeriö päätös VM/2830/ / Opetus- ja kulttuuriministeriö/talousyksikkö, päätös / 50/221/2014 ja päätös /26/221/ Keha-keskus päätös ESAELY/179/07.02/ Vaalijalan kuntayhtymän hallituksen pöytäkirja Mikkelin ympäristöpäällikkö, viranhaltijapäätös Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunnan pöytäkirja Etelä-Savon sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirja Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksen pöytäkirja Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän rakennustoimikunnan pöytäkirja Pieksämäen kaupunginvaltuuston pöytäkirjaote Sulkavan kunnanvaltuuston pöytäkirjaote Juvan kunnanvaltuuston pöytäkirjaote Kangasniemen kunnanvaltuuston pöytäkirjaote Mikkelin kaupunginvaltuuston pöytäkirjaote Kj Kunnanhallitus merkitsee ilmoitusasiat tietoonsa saatetuksi. Asiakirjat ja kirjeet eivät aiheuta enempiä toimenpiteitä. Kunnanhallitus merkitsee ilmoitusasiat tietoonsa saatetuksi. Muut asiakirjat ja kirjeet eivät aiheuta enempiä toimenpiteitä.

20 Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT / Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua ja täytäntöönpanoa. Pykälät: 12-19,22, Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät: HVal 3 :n 1 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla Pykälät ja valituskieltojen perusteet: Hankintaoikaisu- ja valitusosoitus hankintalain mukaan: Pykälät: Aika: 14 päivää Markkinaoikeus Osoite: Radanrakentajantie 5, Helsinki Puhelin: Faksi: Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi Valitusosoitus maankäyttö- ja rakennuslain 193 :n mukaan: Pykälät: Aika: 30 päivää Kuopion hallinto-oikeus Postiosoite: PL 1744, Kuopio Käyntiosoite: Puistokatu 29, Kuopio Puhelin: Faksi: Sähköposti: kuopio.hao@oikeus.fi OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusviranomainen ja aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite, postiosoite ja sähköpostiosoite. Hirvensalmen kunnanhallitus Osoite: Keskustie 2, Hirvensalmi Puhelin: (015) Faksi: (015) Sähköposti: hirvensalmi@hirvensalmi.fi Pykälät: 20-21, Aika:14 päivää Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteluineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Liitetään pöytäkirjaan Pöytäkirjanotteeseen liitetään yksityiskohtaisempi oikaisuvaatimusohje / valitusosoitus

Viranomainen Päivämäärä Sivu HIRVENSALMEN KUNTA 7.12.2015 PÖYTÄKIRJA Kunnanhallitus 235

Viranomainen Päivämäärä Sivu HIRVENSALMEN KUNTA 7.12.2015 PÖYTÄKIRJA Kunnanhallitus 235 Kunnanhallitus 235 Aika 7.12.2015 klo 16.00-16.17 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 157 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 158 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 159 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 18.6.2018 78 Aika 18.6.2018 klo 16.30 16.50 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 87 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 13.02.2017 13 Aika 13.2.2017 klo 16.00 16:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 12

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 27.5.2019 66 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 57 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 58 Työjärjestyksen hyväksyminen 59 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 27.08.2018 101 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 103 Työjärjestyksen hyväksyminen 104 Valitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 23.1.2017 1 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00-17.35 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 3 Työjärjestyksen hyväksyminen 4 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 24.4.2017 61 Aika 24.4.2017 klo 16.00 16.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 43 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 44

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 12.3.2018 30 Aika 12.3.2018 klo 16.00 16.46 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 25 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 26 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 29.1.2018 1 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 3 Työjärjestyksen hyväksyminen 4 Kunnanvaltuuston 18.12.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 19.2.2018 18 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 16 Työjärjestyksen hyväksyminen 17 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 2.9.2019 85 Aika 2.9.2019 klo 16.08 16.51 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 73 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 74 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 24.6.2019 74 Aika 24.6.2019 klo 16.00 16.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 63 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 64 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 65 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 18.1.2016 1

Kunnanhallitus 18.1.2016 1 Kunnanhallitus 18.1.2016 1 Aika 18.1.2016 klo 16.00-17.40 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 3 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 27.08.2018 101 Aika 27.8.2018 klo 16.00 16.50 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 103 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 2.9.2019 85 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 73 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 74 Työjärjestyksen hyväksyminen 75 Rantasalmen kunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 30.05.2016 102 Aika 30.5.2016 klo 16.00-17.20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 70 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen

Lisätiedot

1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen..

1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.. Tekninen lautakunta 21.1.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 1 / 2015 Kokousaika 21.1.2015 klo 15.00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIAT 1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..2 2.

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 9.10.2017 160 Aika 9.10.2017 klo 16.00 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 125 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 126 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 29.1.2018 1 Aika 29.1.2018 klo 16.00 16.35 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 3 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 11.3.2019 27 Aika 11.3.2019 klo 16.00 16.24 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 21 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 29.2.2016 36 Aika 29.2.2016 klo 16.00-17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 29

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 11/2017 KOKOUSAIKA 28.6.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 9.5.2016 90

Kunnanhallitus 9.5.2016 90 Kunnanhallitus 9.5.2016 90 Aika 9.5.2016 klo 16.00-17.01 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 61 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 62 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 19.2.2018 18 Aika 19.2.2018 klo 16.00 17.33 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 16 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 11.3.2019 27 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 21 Työjärjestyksen hyväksyminen 22 Kunnan edustajat

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen jälkeen klo 14-14:30 tutustuttiin Elomaan koulun opetuskeittiöön

Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen jälkeen klo 14-14:30 tutustuttiin Elomaan koulun opetuskeittiöön Tekninen lautakunta 17.02.2017 1 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 1 / 2017 Kokousaika Perjantai 17.02.2017 klo 13:00-13:40 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen jälkeen klo 14-14:30 tutustuttiin

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 18.2.2019 17 Aika 18.2.2019 klo 16.00 16.46 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 13 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 114 Kunnanhallitus 04.03.2015 AIKA 17:45-17:49 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 62 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 116 63 ERON MYÖNTÄMINEN MIRA YLETYISELLE

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 18.2.2019 17 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 13 Työjärjestyksen hyväksyminen 14 Työryhmän perustaminen

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 4/2018

Tarkastuslautakunta 4/2018 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 4/2018 Kokousaika: 28.5.2018 klo 17.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 19.11.2018 158 Aika 19.11.2018 klo 16.00 17.06 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 140 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 141 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 142 Työjärjestyksen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 7/2018

Tarkastuslautakunta 7/2018 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 7/2018 Kokousaika: 13.12.2018 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 4/2019

Tarkastuslautakunta 4/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 4/2019 Kokousaika: 4.6.2019 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 07.11.2016 187 Aika 07.11. 2016 klo 16.00 16.52 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 125 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 126 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 7/2018

Tarkastuslautakunta 7/2018 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 7/2018 Kokousaika: 29.10.2018 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Tekninen lautakunta 11.05.2016 26 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika Keskiviikko 11.5.2016 klo 17:00 17:40 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.27

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 2/2019

Tarkastuslautakunta 2/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 2/2019 Kokousaika: 18.4.2019 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta

PÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 15.11.2017 29 Aika: 15.11.2017 klo 17.00 Paikka Elomaan koulu Asiat 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 21 Työjärjestyksen hyväksyminen 22

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 5/2018

Tarkastuslautakunta 5/2018 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 5/2018 Kokousaika: 13.9.2018 klo 10.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

1. 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Tekninen lautakunta 04.11.2015 79 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 8 / 2015 Kokousaika Keskiviikko 04.11.2015 klo 15:00 16:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone. 1. 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.80

Lisätiedot

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 5.10.2016 40 Aika: 5.10.2016 klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 29 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 1/2019

Tarkastuslautakunta 1/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 1/2019 Kokousaika: 23.1.2019 klo 14.00 14.55 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen

Lisätiedot

1. 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..30. 2. 27 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen.30. 3. 28 Työjärjestyksen hyväksyminen 31

1. 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..30. 2. 27 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen.30. 3. 28 Työjärjestyksen hyväksyminen 31 Tekninen lautakunta 07.04.2015 29 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 4/2015 Kokousaika 07.04.2015 klo 15.00 16.22 Kokouspaikka Heikinniemi, Heikinkoti ASIAT 1. 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..30

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 19.11.2018 158 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 140 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 141 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 142 Työjärjestyksen hyväksyminen 143 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu HIRVENSALMEN KUNTA Kunnanhallitus 18.3.2013 62

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu HIRVENSALMEN KUNTA Kunnanhallitus 18.3.2013 62 Kunnanhallitus 18.3.2013 62 Kunnanhallituksen kokoushuone kello 16.00 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 49 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 50 Työjärjestyksen hyväksyminen 51 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54 Rakennuslautakunta 16.10.2018 52 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2018 Kokousaika 16.10.2018 klo 15.00 15.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. ASIAT 1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 06. elokuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 103 Kunnanvaltuuston 25.6.2018 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 14.5.2018 40 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 61 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 62 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 63 Työjärjestyksen hyväksyminen 64 Vuokrasopimuksen

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 8.4.2016 kello 16.00 17.45 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA TERVEYDENHUOLON KY. Kokousaika [Ti klo17. 00-18.50 Paikka Muonion kunnanvirasto, alakerran kahvio Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1 Rakennuslautakunnan kokoukset 2016, kokouskutsut ja pöytäkirjan nähtävänä pito 2. Viranhaltijapäätökset. Saapuneet asiakirjat

1 Rakennuslautakunnan kokoukset 2016, kokouskutsut ja pöytäkirjan nähtävänä pito 2. Viranhaltijapäätökset. Saapuneet asiakirjat YPÄJÄN KUNTA Rakennuslautakunta ASIALUETTELO 1 / 2016 KOKOUSAIKA 3.3.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 1 Rakennuslautakunnan kokoukset 2016, kokouskutsut

Lisätiedot

1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52. 2. 37 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen --------------------52

1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52. 2. 37 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen --------------------52 Tekninen lautakunta 18.6.2013 51 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 4 / 2013 Kokousaika 18.6.2013 klo 15.00-15.50 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Rakennuslautakunta 18.5.2016 41 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika 18.5.2016 klo 15.00 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Tarkastuslautakunta. Aika klo 08:00-10:30. kaupunginhallituksen kokoustila.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Tarkastuslautakunta. Aika klo 08:00-10:30. kaupunginhallituksen kokoustila. Lapuan kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (8) Tarkastuslautakunta Aika 07.11.2016 klo 08:00-10:30 Paikka kaupunginhallituksen kokoustila Käsitellyt asiat 47 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 48 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 29.10.2018 148 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 132 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 133 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 134 Työjärjestyksen hyväksyminen 135 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 12/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 12/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 12/2017 KOKOUSAIKA 3.7.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Hilkka Tiilikainen, puheenjohtaja Antti Miettinen

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 23.04.2012 klo 18.00 18.55 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 26 49 27 49 28 49

Lisätiedot

Kunnanhallitus Aika klo

Kunnanhallitus Aika klo Kunnanhallitus 22.5.2017 71 Aika 22.5.2017 klo 16.00 16.47 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 52 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 53

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 2/2018

Tarkastuslautakunta 2/2018 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 2/2018 Kokousaika: 17.4.2018 klo 16.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 6/2018

Tarkastuslautakunta 6/2018 YPÄJÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6/2018 Kokousaika: 28.9.2018 klo 14.00 16.30 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 20.6.2016 118 Aika 20.6.2016 klo 16.00-17.05 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 81 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 82 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 83

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2017 KOKOUSAIKA 1.3.2017 kello 19.00-20.20 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 24.3.2006 kello 12.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014 1 Kokousaika To 10.4.2014 klo 15.00 16.15 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari, pj. Malila Kari Eira Birgitta Kurkela Outi, vj. Poissa Pettissalo Petri Muut saapuvilla

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 5/2014. KOKOUSAIKA 3.9.2014 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE

Tekninen lautakunta 5/2014. KOKOUSAIKA 3.9.2014 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE YPÄJÄN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU 5/2014 KOKOUSAIKA 3.9.2014 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 27 Saapuneet asiakirjat 28 Viranhaltijapäätökset

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

Kokouksen tarkistettu pöytäkirja, johon liitetty oikaisuvaatimusohjeet pidetään nähtävänä 31.8.2015

Kokouksen tarkistettu pöytäkirja, johon liitetty oikaisuvaatimusohjeet pidetään nähtävänä 31.8.2015 Kunnanhallitus 138 Kunnanhallituksen kokoushuone kello 16.00 94 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 95 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 96 Työjärjestyksen hyväksyminen 97 Kunnanvaltuuston 15.6.2015

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Viranomainen Päivämäärä Sivu HIRVENSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Kunnanvaltuusto 21

Viranomainen Päivämäärä Sivu HIRVENSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Kunnanvaltuusto 21 Kunnanvaltuusto 21 Aika 07.03.2016 klo 17.00-17.48 Paikka Hirvensalmen kunnanvirasto, valtuustosali Käsitellyt asiat: 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/ Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2019 12 Tarkastuslautakunta Aika 19.03.2019 klo 10:00-12:18 Paikka Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Tiistai 2.3.2010 kello 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Kuhmon kaupungintalo Kaupunginhallituksen kokoushuone, Joki 88900 KUHMO SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta 4.1.2018 Sisällys Oikaisuvaatimus Juurela...2 Rakennustarkastajan virka / haastatteluryhmän valinta...3 LEMIN KUNTA Esityslista Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2018 KOKOUSAIKA

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 5/2017 KOKOUSAIKA 27.3.2017 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 45 Kunnanjohtajan viranhaku Oikaisuvaatimusohjeet

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 29.10.2018 148 Aika 29.10.2018 klo 16.00 16.46 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 132 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 133 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 134 Työjärjestyksen

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Yhtymähallitus 21.9.2017 1 AIKA Torstai 21.9.2017 klo 17.00-17.54 PAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1 PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Katri Kujanpää, puheenjohtaja Pasi Koski, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 26.6.2017 100 Aika 26.6.2017 klo 16.00 17.10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 79 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 80 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 81

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 6/2017 KOKOUSAIKA 30.3.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 46 Kunnanjohtajan viranhaku Oikaisuvaatimusohjeet

Lisätiedot