ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 08:30

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2015 KLO 08:30"

Transkriptio

1 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 08:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Elecsterin vuosi alkoi hyvin YHTEENVETO Liikevaihto 11,0 MEUR (1-3/2014: 11,8 MEUR) Liikevoitto 0,8 MEUR (0,7 MEUR) Tulos ennen veroja 0,9 MEUR (0,4 MEUR) Tulos/osake 0,18 EUR (0,08 EUR) Omavaraisuusaste 47,8 % (48,8 %) TOIMINTAYMPÄRISTÖ Euron kurssin liian korkea taso on haitannut euroalueen viennin kehitystä. Viime aikoina tapahtunut heikkeneminen on parantanut tilannetta olennaisesti. Elecster Oyj vientiyrityksenä tulee hyötymään tästä kehityksestä. Vaikutukset eivät tule välittömästi, mutta myönteisiä merkkejä on jo nyt näkyvissä. Venäjän ruplan kurssi on vahvistunut ja ehkä vakiintunut tasolle, joka mahdollistaa asiakkaillemme investointisuunnitelmien toteuttamiset. Sikäläisten pankkien kyky rahoittaa niitä on vielä rajoittava tekijä. Kauppamme kehitys Afrikassa on ollut alkuvuoden positiivisin yllätys. Muilta osin kehitys omilla markkina-alueillamme on ollut odotuksiemme mukaista. LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA Konsernin tammi-maaliskuun 2015 liikevaihto oli 11,0 milj. euroa (11,8 milj. euroa). Liikevaihto laski 6,9 % edelliseen vuoteen verrattuna. Katsauskauden liikevoitto oli 0,8 milj. euroa (0,7 milj. euroa), eli 7,4 % (5,9 %) liikevaihdosta. Voitto ennen veroja oli 0,9 milj. euroa (0,4 milj. euroa). Osakekohtainen tulos oli 0,18 euroa (0,08 euroa). Konsernin taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa 46,8 milj. euroa (43,1 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 47,8 % (48,8 %). Konsernin korollinen vieras pääoma oli 17,8 milj. euroa (16,0 milj. euroa). Teollisuustuotesegmentissä pakkausmateriaalitoimitusten määrä jäi vertailuvuotta alhaisemmalle tasolle, konetoimitusten määrä sen sijaan kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Kannattavuutta paransi konetoimitusten määrän kasvu sekä pakkausmateriaalien raaka-ainehintojen lasku vertailuajankohdasta.

2 Kuluttajatuotesegmentti sekä alihankintapalveluja tarjoava muut toiminnot segmentti kärsivät edelleen yleisen taloustilanteen aiheuttamasta kysynnän heikkoudesta. INVESTOINNIT Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 0,5 miljoonaa euroa (0,8). HENKILÖSTÖ Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 322 (338), josta ulkomailla 174 (186). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 320 (336). YHTIÖKOKOUS Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 2014 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että osinkoa jaetaan 0,28 euroa osakkeelta. Osingon maksupäivä oli Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen jäseniksi Jarmo Halosen, Jukka Halosen ja Hilkka Tuorin. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan Jukka Halosen jatkamaan puheenjohtajana. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Jari Paloniemi, KHT ja Jari Määttänen, KHT. Varatilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö Moore Stephens Rewinet Oy Ab. VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA PÄÄTETYT HALLITUKSEN VALTUUTUKSET Valtuutus päättää omien osakkeiden hankkimisesta Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutus koskee enintään yhtiön A-osaketta. Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä, käytettäväksi osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Valtuutuksen nojalla tehtyihin hankintoihin käytetään yhtiön vapaata omaa pääomaa, jolloin osakkeiden hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakokelpoisia varoja. Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin ja enimmäishinta osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Kun A-sarjan osakkeiden hankkiminen tapahtuu julkisessa kaupankäynnissä, hankinta tapahtuu muutoin kuin omistusten suhteessa (suunnattu hankinta).

3 Kun hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia yhtiön koko osakemäärästä ja alle 10 prosenttia osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä. Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista. Valtuutus on voimassa välisenä aikana. Valtuutus päättää omien osakkeiden luovuttamisesta Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutuksen kohteena on enintään kappaletta A-sarjan osakkeita. Hallitus valtuutettiin päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia omia osakkeita, jos poikkeamiseen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Yhtiön pääomarakenteen kehittämistä, mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä vastikkeena käyttämistä sekä osakkeiden käyttämistä osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista voidaan pitää yhtiön kannalta painavana taloudellisena syynä. Osakkeet luovutetaan vähintään niiden luovutushetken mukaiseen käypään arvoon, joka määräytyy NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Hallitus päättää omien osakkeiden luovuttamisen muista ehdoista. Valtuutus on voimassa välisenä aikana. OSAKKEET Elecster Oyj:n osakepääoma oli ,29 euroa ja osakkeiden lukumäärä Osake on nimellisarvoton. Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A-sarja. A- osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä. Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 7,08 euroa ja alin 5,75 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 6,92 euroa. Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli kpl (8,2 % A-osakkeiden määrästä). Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön omia osakkeita. Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle laskemiseen. Yhtiö ei ole saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.

4 NÄKYMÄT SEKÄ LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Vuosi on alkanut myönteisissä merkeissä. EKP:n tekemät toimet talouden piristämiseksi ovat heikentäneet euron kurssia ja siten parantaneet Euroalueen vientiteollisuuden kilpailukykyä alueen ulkopuolisilla markkinoilla. Omat asiakkaamme ovat ottaneet tämän muutoksen ilolla vastaan ja meidän mahdollisuutemme palvella asiakkaitamme kohtuullisilla hinnoilla on parantunut olennaisesti. Näkymät myös Venäjän osalta ovat parantuneet alkuvuoden aikana, ruplan kurssi on vahvistunut ja markkinatilanne siellä on kehittynyt myönteisesti. Uskomme myös alkuvuoden positiivisimman yllättäjän, Afrikan, kehityksen jatkuvan samansuuntaisena. Muiden markkinoiden osalta kehitys on ollut odotuksiemme mukaista. Tämän hetken näkymien perusteella uskomme koko tilikaudelle asettamiemme tavoitteiden olevan realistisella pohjalla. Markkinamme ovat pääosin euroalueen ulkopuolella, silti laskutuksemme tapahtuu lähes kokonaan euroissa. Asiakkaamme kuitenkin maksavat laskumme omilla valuutoillaan ja siksi valuuttakurssien voimakkaat heilahtelut ovat aina riskitekijä kaupankäynnin volyymille. Elecsterin muut riskit ja epävarmuustekijät liittyvät pääosin öljypohjaisten raaka-aineiden nopeisiin hinnanvaihteluihin. Kannattavuuteen vaikuttaa se, miten raaka-ainehintojen muutokset onnistutaan siirtämään lopputuotteen hintoihin. Muilta osin riskeissä ja epävarmuustekijöissä ei ole tapahtunut katsauskauden aikana merkittäviä muutoksia verrattuna 2014 tilinpäätöksessä esitettyyn tilanteeseen. Keskeiset riskit ilmenevät vuoden 2014 tilinpäätöksen toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksen liitetiedoista. Taloudellinen ohjeistus (ennallaan) Koko vuoden osalta arvioimme liikevaihdon kasvavan ja osakekohtaisen tuloksen paranevan maltillisesti edelliseen vuoteen verrattuna.

5 KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS Tuhatta euroa 1-3/ / /2014 LIIKEVAIHTO Valmiiden ja keskeneräisten varastojen muutos Valmistus omaan käyttöön Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Henkilöstökulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut LIIKEVOITTO Rahoitustuotot ja kulut TULOS ENNEN VEROJA Tuloverot TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN Emoyhtiön osakkeenomistajille Määräysvallattomille omistajille Tulos/osake 0,18 0,08 0,65

6 LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS TILIKAUDEN TULOS MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot Rahavirran suojaus TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN Emoyhtiön osakkeenomistajille Määräysvallattomille omistajille

7 KONSERNITASE, IFRS Tuhatta euroa VASTAAVAA PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat oikeudet Aineelliset hyödykkeet Muut osakkeet ja osuudet Pitkäaikaiset saamiset Laskennalliset verosaamiset Pitkäaikaiset varat yhteensä LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset ja muut saamiset Tuloverosaaminen Rahavarat Lyhytaikaiset varat yhteensä VASTAAVAA VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma Ylikurssirahasto Arvonmuutosrahasto Muut Rahastot Muuntoerot Kertyneet voittovarat Määräysvallattomat omistajat Oma pääoma yhteensä VIERAS PÄÄOMA Laskennallinen verovelka Pitkäaikainen vieras pääoma Lyhytaikainen vieras pääoma VASTATTAVAA

8 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA Tuhatta euroa 1-3/ / /2014 Liiketoiminnan rahavirta Tilikauden voitto Oikaisut tilikauden tulokseen Käyttöpääoman muutos Maksetut korot ja muut rahoituserät Saadut korot Maksetut verot Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Käyttöomaisuuden myynti Pitkäaikaisten saamisten muutos Investointien rahavirta yhteensä Rahoituksen rahavirta Pitkäaikaisten lainojen muutos Lyhytaikaisten lainojen muutos Maksetut osingot Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat kauden alussa Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus Rahavarat kauden lopussa

9 LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA a. Osakepääoma b. Ylikurssirahasto c. Arvonmuutosrahasto d. Muut rahastot e. Muuntoerot f. Voittovarat g. Yhteensä h. Määräysvallattomille omistajille i. Yhteensä a. b. c. d. e. f. g. h. i Tuhatta euroa Tuhatta euroa OMA PÄÄOMA Kokonaistulos OMA PÄÄOMA OMA PÄÄOMA Kokonaistulos OMA PÄÄOMA a. b. c. d. e. f. g. h. i KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET Tuhatta euroa Omasta puolesta annetut vakuudet Kiinteistökiinnitykset Yrityskiinnitykset

10 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Tuhatta euroa 1-3/ / /2014 Liikevaihto Liikevaihdon kasvu, % -6,9-4,1 1,1 Liikevoitto % liikevaihdosta 7,4 5,9 9,3 Tulos ennen veroja % liikevaihdosta 7,8 3,3 6,8 Tilikauden tulos (emoyhtiön osakkeenomistajille) % liikevaihdosta 6,0 2,6 5,3 Oman pääoman tuotto, % 12,8 5,7 11,6 Sijoitetun pääoman tuotto, 9,9 8,6 12,4 % Korollinen vieras pääoma Rahavarat Nettovelkaantumisaste, % 59,6 53,4 69,0 Omavaraisuusaste, % 47,8 48,8 45,7 Taseen loppusumma Bruttoinvestoinnit Tilauskanta Tulos/osake, euroa 0,18 0,08 0,65 Oma Pääoma/osake, euroa 5,63 5,28 5,09 Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä Konsernin vastuusitoumukset LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN Tuhatta euroa Q1/15 Q4/14 Q3/14 Q2/14 Q1/14 Liikevaihto Liikevoitto Liikevoitto, 7,4 10,4 13,1 8,0 5,9 % Kauden tulos Tulos/osake, euroa 0,18 0,13 0,27 0,17 0,08

11 Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS -standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34 Osavuosikatsaukset standardin vaatimuksia. Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet sekä tunnuslukujen laskentaperiaatteet ovat yhtenevät vuoden 2014 tilinpäätöksen kanssa. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen 2014 sivulta 39. Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia. Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa, markkinoilla tai lainsäädännössä. Taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summat saattavat poiketa loppusummasta. Konsernin osavuosikatsaus kaudelta julkaistaan Lisätiedot: toimitusjohtaja Jarmo Halonen, puh ELECSTER OYJ Hallitus JAKELU Nasdaq OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2016 Vakaa kehitys jatkui Elecsterillä YHTEENVETO Liikevaihto 10,2 MEUR (1-3/2015: 11,0 MEUR) Liikevoitto 0,8

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 10.5.2012 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Elecsterillä hyvä kannattavuus YHTEENVETO Liikevaihto 10,3 MEUR (1-3/2011: 12,8 MEUR) Liikevoitto 1,1

Lisätiedot

ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KLO 8:30

ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KLO 8:30 ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 18.8.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Elecsterillä vahva vuosineljännes Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 21,8 MEUR (1-6/2015:

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 8:30. Asiakkaiden päätöksenteossa hitautta, tulostavoite ennallaan liikevaihtonäkymää

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 8:30. Asiakkaiden päätöksenteossa hitautta, tulostavoite ennallaan liikevaihtonäkymää ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 10.11.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2016 Asiakkaiden päätöksenteossa hitautta, tulostavoite ennallaan liikevaihtonäkymää alennettu Yhteenveto

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.8.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Elecster etenee tavoitevauhdissaan Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 23,1 MEUR (1-6/2012:

Lisätiedot

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2016 KLO 8:30

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2016 KLO 8:30 ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2015 Elecsterin hyvä kehitys jatkui Yhteenveto luvuista Loka-joulukuu: Liikevaihto 13,0 MEUR (10 12/2014:

Lisätiedot

Muut segmentin liikevaihto laski 2,3 milj. eurosta 2,1 milj. euroon 8,6 %:lla. Liikevoitto oli 0,2 milj. euroa ( 0,4 milj. euroa).

Muut segmentin liikevaihto laski 2,3 milj. eurosta 2,1 milj. euroon 8,6 %:lla. Liikevoitto oli 0,2 milj. euroa ( 0,4 milj. euroa). ELECSTER OYJ, PÖRSSITIEDOTE 19.8.2008 ELECSTER KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 YHTEENVETO Tammi kesäkuu: Liikevaihto 19,7 milj. euroa (1 6/2007: 21,6 milj. euroa) Liikevoitto 1,7 milj. euroa (1,8

Lisätiedot

. ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO 9:00

. ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO 9:00 . ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2012 KLO 9:00 ELECSTER -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2011 Elecsterillä vahva kasvun vuosi 2011 Yhteenveto luvuista Loka-joulukuu: Liikevaihto 10,7 MEUR

Lisätiedot

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO 8:30

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO 8:30 ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2017 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2016 Elecster pääsi tulostavoitteeseensa Yhteenveto luvuista Loka-joulukuu: Liikevaihto 12,7 MEUR (10

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO 9:00

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO 9:00 ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 24.2.2011 KLO 9:00 ELECSTER -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2010 Elecster kasvoi kannattavasti Yhteenveto luvuista Loka-joulukuu: Liikevaihto 12,1 MEUR (10-12/2009:

Lisätiedot

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO 8:30

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO 8:30 ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 21.2.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2012 Elecsterin koko vuoden kannattavuus parani Yhteenveto luvuista Loka-joulukuu: Liikevaihto 10,7

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 4.11.2004 klo 13.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2004 - Kolmas vuosineljännes tyydyttävä - Liikevaihto 16,8 milj. euroa, laskua 1,0 % -

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-03 / 2011 27.04.2011 TAMMI MAALISKUU 2011 Toimistokalustekysynnässä ei ole 2011 alussa tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 )

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 ) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.4.2000 klo 9.00 1 ( 2 ) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 1999. Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen.

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 22.04.2004 * Tulikivi-konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 12,5 % ja oli 13,3 Me (11,9 Me tammi-maaliskuu 2003). * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja kasvoi ja oli 0,9 (0,3) Me.

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 28.2.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005-28.2.2006 aikana kaksi huutokauppaa eli yhden vähemmän kuin edellisellä

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (3)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (3) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 5.4.2005 klo 13.00 1 (3) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,65 euroa osinkoa vuodelta 2004. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien A-osakkeiden

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008

Myynti kpl 2007/2008 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007 31.5.2008 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden

Lisätiedot

Myynti 1.000 kpl 2008/2009

Myynti 1.000 kpl 2008/2009 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2008-28.2.2009 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 1 (8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 Liikevaihto 26,5 Me (26,3 Me vertailukaudella 2011), kasvua 0,7% Liikevoitto 4,3 Me

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 31.5.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2003 klo 10.00 1(6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2003 - Kolmas vuosineljännes odotusten mukainen - Liikevaihto 17,0 milj. euroa, laskua

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6)

NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6) NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 10.08.2012 Klo 9.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Nordic Aluminium Oyj:n liikevaihto katsauskaudella oli 35,41 miljoonaa euroa (38,67 miljoonaa

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 Tammi - syyskuu - Vuoden 2005 yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 244,8 milj. euroa (229,6 vastaavalla

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Westend ICT -konsernin katsauskauden liikevaihto oli 1,21 miljoonaa euroa (0,89 milj. euroa).

Westend ICT -konsernin katsauskauden liikevaihto oli 1,21 miljoonaa euroa (0,89 milj. euroa). 1 Westend ICT Oyj Pörssitiedote 23.4.2009 klo 8:30 WESTEND ICT -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2009 (IFRS) - Liikevaihto 1,21 milj. euroa (0,89 milj. euroa) - Liiketulos 0,11 milj. euroa (-0,19 milj. euroa)

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) PÖRSSITIEDOTE 9.4.2003 klo 13.00 1 (2) :N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 1,25 euroa osinkoa vuodelta 2002. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden luovuttamiseen

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2002 SUOMISEN TULOS PARANI Liikevaihto: 85,3 miljoonaa euroa (88,1 milj. euroa 1.1-30.6.2001) Liikevoitto: 8,6 miljoonaa euroa ( 5,8 milj. euroa) Tulos/osake:

Lisätiedot

Osavuosikatsaus klo 9.00

Osavuosikatsaus klo 9.00 Osavuosikatsaus 12.08.2009 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 - Liikevaihto 11,4 milj. euroa (16,2 milj. euroa) - Liiketappio 665 tuhatta euroa (liikevoitto 488 tuhatta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

ETTEPLAN OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (7) OSAVUOSIKATSAUS

ETTEPLAN OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (7) OSAVUOSIKATSAUS Tulosta sivu ETTEPLAN OYJ PÖRSSITIEDOTE 09.08.2005 KLO 09.00 1(7) OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2005 ETTEPLANIN LIIKEVAIHTO KASVOI 36 %, LIIKEVOITTO OLI 2,5 MILJ. EUROA - Konsernin liikevaihto 40,5 milj.euroa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2009-28.2.2010 VAAHTO GROUP -konsernin osavuosikatsaus ajalta 1.9.2009-28.2.2010 Vaahto Group -konsernin liikevaihto ajalta 1.9.2009 28.2.2010 oli 18,2 milj. euroa (edellisen tilikauden

Lisätiedot

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen

Lisätiedot

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50 PÖRSSITIEDOTE 11.2.2004 KLO 10.50 SAMMON HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE Sampo Oyj:n hallitus on päättänyt tehdä 7.4.2004 järjestettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavat ehdotukset, joiden

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.10.2007 KLO 8.30 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2007

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.10.2007 KLO 8.30 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2007 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.10.2007 KLO 8.30 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2007 Tammi -syyskuu - Vuoden 2007 yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 170,2 milj. euroa (190,0 vastaavalla

Lisätiedot

Osavuosikatsaus VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS

Osavuosikatsaus VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2011-29.2.2012 VAAHTO GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2011 29.2.2012 1 Vaahto Group -konsernin osavuosikatsaus AJALTA 1.9.2011 29.2.2012 Vaahto Group -konsernin liikevaihto ajalta 1.9.2011 29.2.2012 oli

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Kansainvälisen toiminnan ja viennin liikevaihto oli 26,41 miljoonaa euroa (25,92), joka on 48,5 % liikevaihdosta (49 %).

Kansainvälisen toiminnan ja viennin liikevaihto oli 26,41 miljoonaa euroa (25,92), joka on 48,5 % liikevaihdosta (49 %). NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.10.2011 Klo 9.45 1(8) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2011 Nordic Aluminium Oyj:n liikevaihto katsauskaudella oli 54,42 miljoonaa euroa (53,12 miljoonaa

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012 26.10.2012 Osavuosikatsaus 01-09/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,1 Me (15,1 Me 07-09/2011 ), liiketulos 0,4 (0,5) Me ja

Lisätiedot

Global Reports LLC. Done Solutions Oyj Pörssitiedote klo DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS)

Global Reports LLC. Done Solutions Oyj Pörssitiedote klo DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS) Done Solutions Oyj Pörssitiedote 9.8.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2006 oli 7,3 meur (5,8 meur 1-6/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto

Lisätiedot

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa

Lisätiedot

ELECSTER -KONSERNIN IFRS -STANDARDIEN MUKAINEN OSAVUOSIKATSAUS JA IFRS -VERTAILUTIEDOT TILIKAUDELTA 2004

ELECSTER -KONSERNIN IFRS -STANDARDIEN MUKAINEN OSAVUOSIKATSAUS JA IFRS -VERTAILUTIEDOT TILIKAUDELTA 2004 ELECSTER OYJ, PÖRSSITIEDOTE 26.8.2005, klo 9:00 ELECSTER -KONSERNIN IFRS -STANDARDIEN MUKAINEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 JA IFRS -VERTAILUTIEDOT TILIKAUDELTA 2004 YHTEENVETO - Liikevaihto tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja.

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2004 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2004 - Liikevaihto katsauskaudella 9,9 meur (12,3 meur 1-6/2003). - Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot