Lähetystyö VIHDIN SEURAKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lähetystyö VIHDIN SEURAKUNTA"

Transkriptio

1 Lähetystyö VIHDIN SEURAKUNTA

2 Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan Lähetystyö päällä. on kuin kaksi kättä, Menkää jotka ojentuvat lähimmäistä siis kohti. Toinen käsi kuvaa evankeliumin sanoman ja tehkää välittämistä, toinen käsi kaikki diakonista toimintaa. Kädet kansat yhteen ristittyinä kertovat rukouksesta, lähetyksen kolmannesta minun saumattomasta opetuslapsikseni: ulottuvuudesta kohti Jumalaa. Lähetystyö on seurakunnan perustehtävä. Siihen tehtävään jo lähetyskäsky kastakaa velvoittaa jokaisen heitä seurakuntalaisen. Isän Se on väylä sitoutua ja Pojan ja Pyhän Hengen ni- Kristuksen kirkon maailmanlaajaan toimintaan. Kristuksen käsi on ojentautunut meitä kohti ensin, ja hänen rakkautensa koskettamina me voimme ojentautua ulospäin kohti lähellä ja kaukana olevia lähimmäisiämme. meen ja opettakaa heitä Kutsu on voimassa noudattamaan Jeesus kutsuu yhä edelleen lähtijöitä, sillä työ kaikkea, on vielä kesken. Lähetysjärjestöt järjestävät lyhyt- ja pidempikestoista mitä koulutusta minä niille, jotka miettivät, olen onko oma tehtävä käskenyt lähteä pois kotikentältä viemään evankeliumia. Koulutuksista voi tiedustella teidän lähetyssihteeriltä noudattaa. tai lähetysjärjestöistä. Ja katso, minä Mutta Jumala olen osoittaa rakkautensa teidän meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme kanssanne kaikki syntisiä, kuoli meidän edestämme. päivät Room. 5:8 maailman loppuun asti. Vihdin seurakunnan lähetyskohteet

3 Nimikkolähetit Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa. Fil. 2:15-16 Sari-Johanna Kuittilo SLS Diakoni Sari-Johanna Kuittilo työskentelee Israelissa Immanuel-kirkossa auttaen ja tukien varattomia seurakuntalaisia eri elämän tilanteissa. Yhteistyökumppaneita on esimerkiksi sokeiden järjestö, joka järjestää toimintaa sekä juutalaisille että arabeille, ja pakolaisjärjestö. Immanuel-kirkko sijaitsee Jaffossa. Seurakunta koostuu paikallisista, vierastyöläisistä, pakolaisista ja vierailijoista ympäri maailmaa. Kirkon yksi tavoite on murtaa juutalaisten ja muslimien ennakkoluuloja kristittyjen kohtaamisessa. Hanna ja Sean Pienaar SLS Nimikkolähettimme, sosionomi Hanna ja englannin opettaja Sean Pienaar, aloittivat uuden työkauden Taiwanilla helmikuussa Heidän perheeseensä kuuluvat myös tyttäret Ingrid ja Leena. Pienaarit tekevät työtä maahanmuuttajien parissa, ja Sean englanninkielen opetustehtävissä teologisessa seminaarissa. Lähetystyö on jokaisen kristityn etuoikeus. Kristuksen armon ja valtavan rakkauden varassa saadaan elää jokainen hetki. Saamme myös jakaa tästä aarteesta jokaiselle tarvitsevalle. Maailmassa on monia ihmisiä, lähellä ja kaukana, jotka eivät ole vielä saaneet kokea Jumalan hyvyyttä. Arvo Survo SLEY Pastori Arvo Survo, joka on ollut Vihdin seurakunnan lähettinä vuodesta 2003,työskentelee Venäjällä, Inkerinmaalla, jossa hän on myös syntynyt. Kristuksesta sanoin ja sävelin. Siihen kuuluvat eri tilaisuudet lähinnä Keski- ja Länsi-Inkerissä. Olen myös romanityössä, sanoitan ja käännän lauluja eri kielille, kuten suomeksi, venäjäksi, viroksi ja mordvaksi. Käännöstyön kanssa on jatkuvasti hommia, mieluisia sellaisia. Kääntämäni romanikielinen lasten Evankeliumi on nyt valmis. Johanna Tervonen Kylväjä Lähetystyö oli Johannalla ajatuksissa jo teini-iässä. Vapaaehtoistyö Japanin suomalaisella koululla Otsussa vuonna 2001 vahvisti lähetyskutsua. Ensimmäiselle työkaudelleen Japaniin hän lähti keväällä Johanna tekee työtä Itä-Okayaman seurakunnassa nuorten, opiskelijoiden ja nuorten aikuisten parissa. Hän on mukana japanilaisen kristillisen opiskelijajärjestön toiminnassa ja järjestää nuorten kokoontumisia sekä kirkolla että kodissaan. Monenlaisen toiminnan keskellä tärkeintä on kuitenkin kohdata yksittäisen ihmisen elämäntilanne ja tuoda siihen evankeliumin toivoa. Jumalalle emme ole massaa, vaan ainutlaatuisia jokainen Hän etsii yhtä ihmistä, jonka saisi pelastaa. Watashi wa michi de ari, shinri de ari, inochi de aru Jeesus sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä. Joh. 14:6

4 Nimikkokohteet Lähetä leipäsi veden yli, ajan mittaan voit saada sen takaisin. Saarn. 11:1 Sat7 Pars/ Nikoo Ordodary Sansa Nikoo Ordodary koordinoi SAT-7 Parsin ohjelmatuotantoa. Iranissa syntynyt, 12-vuotiaana Kyprokselle muuttanut muslimitaustainen Nikoo oli vasta 16-vuotias aloittaessaan työskentelyn SAT-7:n nuortenohjelmien parissa. En koskaan kokenut yhteyttä muslimien Jumalaan. En kuullut häntä. En milloinkaan saanut vastausta Allahilta, vaikka rukoilin, kun perheessäni oli ongelmia. Mitä hyötyä siis oli puhua hänelle? Kun tulin kristityksi, vastaukset olivat kristallinkirkkaita, Nikoo kertoo. Nuorten ohjelma, jota Nikoo Ordodary on juontanut vuodesta 2009 alkaen, on suosittu myös ei-kristittyjen nuorten keskuudessa. Puolituntisessa ohjelmassa katsojat voivat lähettää palautetta ja kysymyksiä puhelimitse, tekstiviestein ja sähköpostitse. Ohjelmamme opettaa elämään Jumalaa kuunnellen, Nikoo kuvailee. Farsi (persia) on Iranin virallinen kieli, jota puhutaan myös Afganistanissa ja Tadžikistanissa. Miljoonia farsinkielisiä elää lisäksi Euroopassa ja Yhdysvalloissa. SAT-7:n arabiankieliset naistenohjelmat Sansa Tavoitteena on antaa satelliittikanavan kautta arabinaiselle ääni ja parantaa hänen asemaansa yhteiskunnassa seuraavien askeleiden kautta: 1) Vahvistaa arabinaisia tarjoamalla heille tietoa ja tarpeellisia taitoja. 2) Rohkaisee arabinaisia aktiivisempaan rooliin perheessä, yhteiskunnassa ja kirkossa. 3) Työskentely sukupuolisen, rodullisen ja uskonnollisen tasa-arvon puolesta. Ohjelmia esitetään SAT 7 kanavalla arabian kielellä ja ne lähetetään Egyptistä ja Libanonista. Kiinan Raamattutyö SPS Pipliaseurojen yhteinen raamattutyö Kiinassa käynnistyi uudelleen 1980-luvun alussa. Kirjapainon toiminnan alkuvaiheessa taloudellinen tuki kohdistui kirjapainon paperihankintoihin. Toiminnan vakiinnuttua tuki ei enää kohdistu kirjapainolle vaan Kiinan kristilliselle neuvostolle (China Christian Counsil), joka huolehtii itse Raamattujen painattamisesta ja levittämisestä. Raamattujakelun lisäksi tuki kohdentuu raamatunkäännöstyöhön Kiinan vähemmistökielille. Raamattujen jakelu on hoidettu kirkkojen kautta. Kiinan kristillisellä neuvostolla on 70 jakelukeskusta, joiden verkosto ulottuu ympäri Kiinaa. Kiinassa on virallisten tietojen mukaan protestanttisia kristittyjä 30 miljoonaa, todellinen luku on paljon suurempi. 70% kristityistä elää maaseudulla.

5 Muut kohteet Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. 2. Kor. 9:7 Viron työ Vihdin seurakunta on osallistunut Viron kirkon työhön usean vuoden ajan tarjoamalla koulutusta kirkon työntekijöille, varoja lyhytaikaisiin projekteihin tai työntekijöitä sen palvelukseen. Seurakunnan johtava lapsityönohjaaja Mirca Kukkasniemi toimii 2013/ 2014 lapsi- ja perhetyön kehittämistyössä Viron kirkon yhteydessä. Ystävyysseurakuntatyö Vihdin seurakunnalla on neljä ystävyysseurakuntaa: kotimaassa Rautavaara, Virossa Otepää ja Sangaste sekä Venäjällä, Pietarin lähellä sijaitseva Toksova. Ystävyysseurakuntatoiminnan perustana on lähetyskäsky. Lähimmäisen tukeminen on sekä aineellista, henkistä ja hengellistä. Tärkeintä on ihmisten kohtaaminen, rohkaiseminen uskoon juurtumisessa ja kasvamisessa sekä tukeminen kristillisen maailmankuvan vahvistumisessa. Seurakuntien ystävyys on kumppanuutta, jossa molemmat osapuolet ovat antajia ja saajia. Yhteiset hankkeet, kuten kirkon kunnostaminen, tuovat hyvää mieltä kaikille. Keskeisenä voimavarana on seurakuntalaisten välinen ystävyys, ja vierailuja tehdään puolin ja toisin. Kokemusten jakaminen ja yhteinen usko lujittavat kumppanuutta. Ystävyystoiminta tuo kansainvälisyyttä seurakuntaan ja lisää ymmärrystä toisista kulttuureista ja kirkoista. Yhteisvastuukeräys KUA toteutetaan vuosittain Vihdin seurakunnassa sille määrättyyn kohteeseen Kirkon Ulkomaanavun (KUA) kautta. Keräykseen osallistuu seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja suuri joukko vapaaehtoisia. Nuttuprojekti SEKL Kansanlähetyksen lähetti, diakonissa Pirkko Tuppuraisen kehittämä nuttuprojekti toimii myös Vihdissä. Nutut lähetetään Etiopiaan synnytyssairaalaan. Nuttu kannustaa äitejä tulemaan sairaalaan turvallisiin oloihin synnyttämään ja voi pelastaa näin vauvan ja äidin hengen. Tällä Hetkellä Etiopian naisista vain 8 % synnyttää sairaalassa, loput kotimajoissaan. Usein nuttu on köyhissä oloissa kasvavalle lapselle ainoa vaatekappale. Katastrofirahastot ja kummitoiminta Katastrofirahastoihin voi antaa avustusta eri lähetysjärjestöjen sekä Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kummitoiminta ja Lasten pankki on hyvä mahdollisuus olla mukana lähetys- ja kehitysyhteistyössä. Sillä tuetaan varattomien perheiden lasten koulunkäyntiä. Omasta kummilapsesta saa tietoa kotiin säännöllisesti. Kummilapsia välittävät SLS, SEKL ja SLEY.

6 Mirjami Kankkunen Lähetyspiirit, toimintapiirit & muu toiminta

7 Lähetyspiirit & Toimintapiirit Muu toiminta Lähetyspiirit ovat ryhmiä, joissa käsitellään lähetykseen liittyviä asioita, tehdään yhdessä lähetystyön hyväksi käsitöitä tai valmistellaan tapahtumia tai myyjäisiä. Piirit on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille, tervetuloa mukaan. Nummelan lähetyspiiri kokoontuu seurakuntakeskuksen takkahuoneessa joka toinen (parillinen) maanantai alkaen kello Vihdin kirkonkylän lähetyspiiri seurakuntatalon seurakuntasalissa kokoontuu joka toinen (pariton) tiistai alkaen kello Selin kyläkerho lähetysasioiden tiimoilta kokoontuu Selin monitoimitalossa kuukauden toinen torstai alkaen kello Mediapiiri Nummelan seurakuntakeskuksen takkahuoneessa kokoontuu kerran kuukaudessa. Piirissä käsitellään medialähetystyöhön liittyviä aiheita. Rukousillat Nummelan seurakuntakeskuksessa järjestetään kerran kuukaudessa. Iltateen jälkeen on rukousilta Nummelan kirkossa. Kello-Pelmannin tuvassa kudotaan kangaspuilla mattoja ja poppanoita lähetysmyyjäisiin. Puukööri on miesten puutyöryhmä, joka tekee puutöitä lähetysmyyjäisiin ja lähetysvitriiniin. Draamaryhmä Missioni kokoontuu harjoittelemaan sketsejä ja näytelmiä seurakunnan tilaisuuksiin. Myyjäiset, lounaat ja talkoot Apukäsiä tarvitaan myyjäisten ja lounaiden valmistamisessa. Talkooilloissa leivotaan esimerkiksi karjalanpiirakoita ja valmistellaan tulevia myyjäisiä tai lounaita. Lähetysrengas ja Uutisia Lähetystyöstä -lehtinen Lähetysrengas on ryhmä, jonka jäsenet saavat säännöllisesti tietoa lähetyskentiltä ja kohteista nimikkolähettien kirjeiden sekä informaation kautta. Lisäksi jaetaan muuta tietoa lähetyksen ajankohtaisista tapahtumista. Kirjeet lähetetään Uutisia Lähetystyöstä -lehtisen muodossa 4-5 kertaa vuodessa. Renkaan tarkoitus on muistaa nimikkolähettejä ja lähetystyötä esirukouksin sekä tukea nimikkolähettejä taloudellisesti. Renkaaseen voi liittyä ottamalla yhteys lähetyssihteeriin tai kirkkoherranvirastoon p Vitriiniputiikki Nummelan seurakuntakeskuksen aulassa on pieni lähetystyön vitriiniputiikki, josta voi ostaa erilaisia tuotteita lähetystyön hyväksi. Kysy lisää vahtimestareilta. Adresseja ja kortteja lähetystyön hyväksi saa kirkkoherranvirastosta tai Nummelan seurakuntakeskuksen vitriiniputiikista. Kuva

8 Suomen Lähetysseuran Lähetysjuhlat Vihdissä 2016 Suomen luterilainen kirkko tekee lähetystyötä ympäri maailmaa lähetysjärjestöjen kautta. Lähetysjärjestöistä suurin ja vanhin on Suomen Lähetysseura, joka perustettiin vuonna Yli 150 vuoden ajan hyvää sanomaa on levitetty alkaen Namibian Ambomaalta, jonne ensimmäiset suomalaiset lähetystyöntekijät saapuivat vuonna Sittemmin Lähetysseuran työ on laajentunut kolmeenkymmeneen maahan ja viidelle mantereelle. Suomen Lähetysseura viettää perinteisiä ja valtakunnallisia Lähetysjuhlia vuosittain kesäkuun toisena viikonloppuna. Juhlat ovat kirkon kansainvälisen toiminnan laajin vuotuinen kesäjuhla. Vihti on päättänyt ottaa lähetysjuhlat järjestettäväkseen Juhlat ovat suuri paikallinen ponnistus, koska ne toteutetaan suurelta osin vapaaehtoisen voimin. Olemme ottaneet haasteen vastaan ja selviämme siitä yhteisvoimin. On tärkeää muistaa, että juhlat järjestävä seurakunta osallistuu tällä tavalla maailman lähetykseen, joka on kirkon tärkein tehtävä. Me olemme kerran kuulleet sanoman Kristuksesta ja saaneet sitä kautta toivon elämäämme. Tätä koko maailman toivoa on kuulutettava sanoin ja teoin rukouksen hengessä siihen saakka, kunnes Kristus tulee takaisin. Veljet ja sisaret, antakaamme sydämemme ja elämämme hyvän sanoman käyttöön ja järjestäkäämme Vihtiin lähetysjuhlat, joilla tulemme tietoisiksi lähetystyön tämän hetken tilanteesta maailmassa, kohtaamme toisten kulttuurien kristittyjä, saamme innoitusta ja merkitystä kristittynä elämiseen ja vietämme Jumalan lasten juhlaa. VIHDIN SEURAKUNTA Pekka Valkeapää kirkkoherra Vihdin seurakunta tukee talousarvio- sekä vapaaehtoisin varoin lähettejä sekä eri kohteita seuraavien kirkon virallisten lähetysjärjestöjen kautta: SLS Suomen Lähetysseura SLEY Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Kylväjä Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä Sansa Medialähetys Sanansaattajat SPS Suomen Pipliaseura SEKL Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys KUA Kirkon Ulkomaanapu Vihdin seurakunnan nimikkotyötä voi kannattaa seuraavasti: Lähetysjohtokunnan tili: Nordea FI Kaikki kohteet yhdessä viite: 107 Arvo Survo viite: 123 Pienaarit viite: 136 Johanna Tervonen viite: 149 Sari-Johanna Kuittilo viite: 152 Sat7 Arabiankieli viite 181 Sat7 Pars/Nikoo viite 195 Kiinan Raamattutyö viite 505 Seurakuntien lähetyskannatustilastot julkaistaan vuosittain. Niihin voi tutustua osoitteessa >tilastot>lähetystyön tilastot> Esitteen kuvat: Paavo Hacklin Pirjo Juntunen Tuula Kankkunen Marjaana Kotilainen Mirca Kukkasniemi Outi Lähteenoja Timo Reuhkala Dag Smemo Susanne Vuorinen Suomen Pipliaseura SAT-7

9 Lähetystyön ja ystävyysseurakuntatyön yhteyshenkilöt Vihdin seurakunnassa Lähetystyön ja ystävyysseurakuntatyön pastori Jari Hiekkanen p Lähetyssihteeri Tuula Kankkunen p , VIHDIN SEURAKUNTA

Nimikkolähetit. Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018

Nimikkolähetit. Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018 Lähetys kevät 2018 Nimikkolähetit Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018 Minna on sairaanhoitaja (AMK), diakonissa. Tehtävä Mongoliassa sisältää työtä viittomakielen ja vammaistyön parissa. Satu

Lisätiedot

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén. Kirkkohallitus

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén. Kirkkohallitus Lähetys tänään Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén Kirkkohallitus 1 Matteus 24:3-14 3. Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen. VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET su 5.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Kirkko puhuu syrjäytettyjen

Lisätiedot

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu 1. Päivään sidotut kolehdit ti 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Alueseurakunnan nimikkotyö Keniassa, Marja Ochieng. su 6.1. Loppiainen

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO 1 Kirkon ulkoasiain osasto Hoitaa kirkon ekumeenisia suhteita ja niihin liittyviä teologisia asioita Vastaa ulkomailla asuvien suomalaisten ja Suomessa asuvien ulkomaalaisten

Lisätiedot

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2. Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti 1.1.-28.2.2015 vahvistettu AN kokouksessa 23.11.2014 Kolehti 1.3.-31.5.2015 vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Päihde-

Lisätiedot

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI su 7.6. su 14.6. la 20.6. su 21.6. su 28.6. su 5.7. su 12.7. su 19.7. 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet Kirkon Ulkomaanavulle nuorten

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit Säynätsalon alueseurakunta Päivään sidotut kolehdit su 6.5. 5. sunnuntai pääsiäisestä (Rukoussunnuntai) Sydämen puhetta Jumalan kanssa Kristillisen spiritualiteetin vaalimiseen muun muassa kouluttamalla

Lisätiedot

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo)

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo) 1 KAJAANIN SEURAKUNTA Kolehtisuunnitelma 1.1. 7.6.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Tansanian syrjäseudulla asuvien lasten peruskoulutuksen tukemiseen Suomen Setlementtiliiton kautta. Suomen

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA JUURET 1695 Hallen laitosten perustaminen merkitsi luterilaisen pietismin parissa syntyneelle lähetysherätykselle voimakasta tukikohtaa. Lähetystyöhön johtaneet

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka Aika Torstai 2.5.2019 klo 17.00 19.13 Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 41 KOKOUKSEN AVAUS 42 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kokous 6/2015 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, klo

Kokous 6/2015 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, klo 8.6.2015 Kokous 6/2015 Sivu 1 Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 8.6.2015 klo 18.00 19.15 Läsnäolevat jäsenet: Posti Timo pj Elonsalo Raimo vpj Harinen Ari Haukijärvi Eino Kivistö Jaakko

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyö

Keminmaan seurakunnan lähetystyö Keminmaan seurakunnan lähetystyö Lähetystyötä ei ole ilman lähettäjiä. Jeesus antoi meille käskyn viedä ilosanomaa eteenpäin kaikille ihmisille ja: Sinä voit olla siinä mukana! Jo alkuseurakunnan ajoista

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59 VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2019 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen, Oulun, Mikkelin, Kuopion, Lapuan, Helsingin

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone klo

Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone klo Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone klo 18 18.40 Jäsenet Seurantaryhmien työskentelyssä mukana Suni Hannu pj Peura Tuula Elonsalo Raimo vpj Nyman Ilona Fager-Pintilä Rose-Marie Siltala

Lisätiedot

VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET

VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET HUHTASUON JA HALSSILAN KIRKOILLA 1.1-31.5.2016 pe 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Aurinkorannikon suomalaisen ev. lut. seurakunnan

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA su 1.7. Apostolien päivä Herran palveluksessa Nuorten ja varhaisnuorten leiri- ja retkeilytoiminnan tukeminen Partaharju-säätiön kautta.

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT

VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2018 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen, Oulun, Mikkelin, Kuopion, Lapuan, Helsingin ja

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16 Pyhä kaste Onnittelut... 4 Kasteesta sopiminen... 5 Miksi kastetaan?... 5 Nimeltä kutsuttu... 7 Kummin tehtävä... 7 Kasteen jälkeen... 8 Tervetuloa mukaan seurakuntaan... 8 Kastekynttilä kutsuu rukoukseen...

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

164 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen

164 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen 58/2015 164 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen jakoperusteet vuosille 2016-2019 Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 25.9.2014 sivu 1 (7) HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 25.9.2014 klo 18.45 - Viikkomessu pidettiin kirkossa klo 18 Paikka Hakunilan kirkon kokoustila Hakunilantie

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 8/2015 Kirkkoneuvosto

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 8/2015 Kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 3.11.2015 kello 17.30-18.50 Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 79 KOKOUKSEN AVAUS 80 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 81 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

Hyvä sana lähellä ja kaukana. kuva: Ari Vitikainen/ Kirkon kuvapankki

Hyvä sana lähellä ja kaukana. kuva: Ari Vitikainen/ Kirkon kuvapankki Hyvä sana lähellä ja kaukana kuva: Ari Vitikainen/ Kirkon kuvapankki HYVÄ SANA LÄHELLÄ JA KAUKANA (Tietoa Tampereen seurakunnan lähetys-, raamattu- ja ystävyysseurakuntatyöstä) Iloinen tervehdys aamulla

Lisätiedot

1. Päivään sidotut kolehdit

1. Päivään sidotut kolehdit 1. Päivään sidotut kolehdit su 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Pakolaisten auttamiseen kriisialueilla Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kirkon Ulkomaanavun säätiö, PL 21, 13 Helsinki, viitenumeroluettelo.

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista KUU Aika Torstai klo 17.00

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista KUU Aika Torstai klo 17.00 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Torstai 17.12.2015 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1. Lähetysjärjestö kirkon lähetystyön toteuttajana 1a. Miten järjestönne ymmärtää asemansa kirkon virallisena lähetysjärjestönä?

Lisätiedot

Lähetystyö & raha. Teksti. Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslinjaukset

Lähetystyö & raha. Teksti. Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslinjaukset Lähetystyö & raha Teksti Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslinjaukset Järjestöjen saama budj.tuki 2012 Suomen Lähetysseura Suomen Pipliaseura 9,5 milj. 1,1 milj. Kansanlähetys

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 15/

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 15/ Kirkkohallituksen yleiskirje nro 15/2017 22.9.2017 VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2018 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä

Lisätiedot

Suomen Pipliaseura ry STRATEGIA 2016 SUOMEN PIPLIASEURA. Vahvistettu hallituksen kokouksessa

Suomen Pipliaseura ry STRATEGIA 2016 SUOMEN PIPLIASEURA. Vahvistettu hallituksen kokouksessa SUOMEN PIPLIASEURA STRATEGIA 2016 2018 Vahvistettu hallituksen kokouksessa 20.1.2016 ARVOT MISSIO Usko ja lähimmäisenrakkaus Työmme lähtökohtana on Raamattu. Jumala rakastaa kaikkea luomaansa ja Raamattu

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 6/2015 Seurakuntaneuvosto 24.9.2015 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 24.9.2015 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, seurakuntasali 2 Kustaantie

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

1. Päivään sidotut kolehdit

1. Päivään sidotut kolehdit 1. Päivään sidotut kolehdit su 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Säynätsalon alueseurakunnan diakoniatyölle, vähävaraisten avustamistyöhön. pe 6.1. Loppiainen Jeesus, maailman valo Lähetystyöhön

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 Kirkkoneuvosto (10) Paikka Kirkkoherranvirasto, neuvotteluhuone, Satamatie 1

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 Kirkkoneuvosto (10) Paikka Kirkkoherranvirasto, neuvotteluhuone, Satamatie 1 Kirkkoneuvosto 27.12.2018 1(10) Aika Torstaina 27.12.2018 klo 17.00-17.45 Paikka Kirkkoherranvirasto, neuvotteluhuone, Satamatie 1 Läsnä Haakana, Leena kirkkoherra, puheenjohtaja Liimatta, Juhani, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Lapuan hiippakunnan määräämä kolehti

Lapuan hiippakunnan määräämä kolehti 11.2.2018 Lapuan hiippakunnan määräämä kolehti VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2018 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen,

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1(11) Seurakuntaneuvosto Kokous Kokouksen avaus 3

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1(11) Seurakuntaneuvosto Kokous Kokouksen avaus 3 TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1(11) Aika 12.4.2018 klo 17.30 Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Käsiteltävät asiat 21 Kokouksen avaus 3 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA JULISTUSJOHTOKUNTA /2017

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA JULISTUSJOHTOKUNTA /2017 JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA JULISTUSJOHTOKUNTA 7.11.2017 4/2017 Paikka: Kammari, seurakuntatalon alakerta Aika: Tiistai 7.11.2017 klo 15 15.50 liite sivu 30 3 KOKOUKSEN AVAUS 31 3 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 (12) A S I A L U E T T E L O: 115. Kokouksen avaus 116. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 117. Pöytäkirjantarkastajien valinta 118. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

UUTISIA LÄHETYSTYÖSTÄ 1/2014 VIHDIN SEURAKUNTA

UUTISIA LÄHETYSTYÖSTÄ 1/2014 VIHDIN SEURAKUNTA UUTISIA LÄHETYSTYÖSTÄ 1/2014 VIHDIN SEURAKUNTA 1 J JOULURUOKAMYYJÄISIIN VALMISTAUTUMASSA Joulukuun viimeiset myyjäiset vuonna 2013 olivat Jouluruokamyyjäiset. Kirkonkylän omiin puurojuhliin tuli paljon

Lisätiedot

3 / 26 Vuoden 2017 alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelua

3 / 26 Vuoden 2017 alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelua JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3 / 2016 1 AIKA To 7.4.2016 klo 16.30. Kahvitarjoilu alkaen klo 16.00. PAIKKA Huhtasuon seurakuntakeskus Nevakatu 6. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 22 Kokouksen

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta Yhteisiä suuntaviivoja vuoteen 2020 Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin 20.5.2017 palautetta ja jatkokehittelyä varten Palaute: tai ystävyysseurakuntatoiminta

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - www.tv7.fi Maanantai 26.11.2018 Tiistai 27.11.2018 Keskiviikko 28.11.2018 Torstai 29.11.2018 Perjantai Lauantai 01.12.2018 Sunnuntai 02.12.2018 08:00 Uusi

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat,

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Rippikoulun käyminen on merkittävä asia niin rippikoulalaisen kuin hänen vanhempiensakin elämässä. Lapsenne ottaa ison askeleen kohti aikuisuutta.

Lisätiedot

Dia 1. Dia 2. Dia 3. Kiinan monet kasvot

Dia 1. Dia 2. Dia 3. Kiinan monet kasvot Dia 1 1 Kiinan monet kasvot Vuositeemamateriaali 2019 Suomen Pipliaseura Dia 2 Mielikuvasi Kiinasta? Pysähdy hetkeksi miettimään mielikuviasi Kiinasta. Vastaavatko nämä nuoret naiset älykännyköineen kuvaasi

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot