Opetushallitus Hiusalan tutkintotoimikunta Hiusalan erikoisammattitutkinto
|
|
- Satu Jaakkola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto A1 Ohjaajana ja perehdyttäjänä toimiminen Tutkinnon suorittaja osaa suunnitella oppijalähtöisen ohjauskokonaisuuden oppijan oppimistarpeiden selvittely yhteistyössä oppijan ja opettajan kanssa oppijan tarpeiden ja työpaikan mahdollisuuksien toimiva yhdistäminen realististen tavoitteiden asettaminen yhdessä oppijan ja opettajan kanssa ohjattavan aiheen sisällön ja rakenteen suunnittelun hallinta tietotekniikan ja internetin hyödyntäminen Tutkinnon suorittaja osaa toteuttaa ohjauskokonaisuuden ohjaa oppijaa tavoitteiden mukaisesti soveltaa erilaisia ohjausmenetelmiä vaihtuvissa tilanteissa ottaen huomioon hiusalan, ohjausympäristön ja oppijan erityispiirteet edesauttaa omalla toiminnallaan kannustavan ja luottamuksellisen oppimisilmapiirin syntymistä ohjaa oppijaa luomaan positiivisen vuorovaikutuksen oppijan ja asiakkaan välillä ohjaa oppijaa luomaan positiivisen vuorovaikutuksen yrityksen muiden toimijoiden välillä. Tutkinnon suorittaja tiedostaa omaa oppimis- ja ihmiskäsitystään tunnistaa erilaisia ihmis- ja oppimiskäsityksiä tiedostaa oman ohjaustoimintansa perustana olevaa oppimis- ja ihmiskäsitystä tiedostaa erilaisten käsitysten vaikutuksia ja merkityksiä ohjaustilanteissa luo itselleen persoonallisen ohjaustavan ja toimii ohjaustilanteessa sen mukaisesti. Tutkinnon suorittaja osaa laatia perehdyttämissuunnitelman tuntee erilaisia perehdyttämistapoja laatii jäsentyneen, johdonmukaisen ja ymmärrettävän perehdyttämissuunnitelman kirjallisesti laatii perehdyttämissuunnitelman, joka pohjautuu alaa koskeviin säädöksiin, yhteisössä sovittuihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, työyhteisön arvoihin, liikeideaan ja hyviin toimintatapoihin hyödyntää sidosryhmäyhteistyötä ja erilaisia tietolähteitä suunnitelmaa laatiessaan. Tutkinnon suorittaja osaa perehdyttää työyhteisöön perehdyttää laaditun suunnitelman mukaisesi toimii joustavasti, suunnitelmaa tarvittaessa perustellusti muuttaen edesauttaa omalla toiminnallaan positiivisen vuorovaikutuksen syntymistä perehdytettävän ja yrityksen muiden toimijoiden välillä. Tutkinnon suorittaja osaa arvioida ja antaa palautetta ohjattavalleen rohkaisee ohjattavaa realistiseen ja rakentavaan itsearviointiin arvioi ohjattavaa ohjauskokonaisuuden tavoitteiden mukaisesti tuo arviointikeskustelussa esille sekä hyviä että kehitettäviä osa-alueita antaa palautetta rakentavassa, kannustavassa ja positiivisessa hengessä. Tutkinnon suorittajan osaa arvioida ja kehittää vuorovaikutteisesti omaa toimintaansa ohjaajana ja perehdyttäjänä hakee aktiivisesti palautetta toiminnastaan ohjaajana ja perehdyttäjänä vastaanottaa palautetta ammatillisesti arvioida omaa toimintaansa ohjaajana ja perehdyttäjänä hyödyntää saamaansa palautetta. TÄDENNETTÄÄ Olen arvioinut Ohjaajana ja perehdyttäjänä toimimisen (A1) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty)
2 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto A2 ritystoiminnan kehittäminen Tutkinnon suorittaja osaa arvioida kriittisesti hiusalan yrityksen nykytilaa - arvioi kriittisesti ja objektiivisesti hiusalan yrityksen nykytilaa - määrittää ja arvioi keskeisiä kilpailutekijöitä sekä niiden vaikutuksia yrityksen toimintaan TÄDENNETTÄÄ Tutkinnon suorittaja osaa laatia yrityksen kehittämissuunnitelman - tunnistaa erilaisia yrityksen kehittämismenetelmiä ja määrittelee kehittämistavoitteet - laatii selkeän kehittämissuunnitelman kirjallisesti - laatii hiusalan yrityksen vaihtoehtoisia toimintamalleja sisältävän kehittämissuunnitelman, jossa hyödyntää hiusalan yrityksen resursseja - suunnittelee kannattavasti hiusalan yrityksen taloutta - laatii suunnitelman yrityksen tiedonkulusta ja palautejärjestelmästä sekä laatii kehittämiskeskustelurungon - tuottaa innovatiivisia ratkaisuja - hyödyntää tietotekniikkaa ja internettiä suunnittelutyössään Tutkinnon suorittaja osaa hyödyntää asiantuntija-apua ja hiusalan sidosryhmiä kehittämissuunnitelmassaan - tuntee alansa ammattijärjestöt, tuottajat ja maahantuojat, viranomaistahot sekä muut alan verkostot - löytää suunnitelmansa laatimisen tueksi siihen soveltuvia sidosryhmiä Tutkinnon suorittajan osaa toteuttaa työssään sisäistä yrittäjyyttä - tuntee alan tutkintorakenteen ja muut kouluttautumismahdollisuudet - laatii yhteistyössä kouluttautumissuunnitelman hiusalan yrityksessä työskenteleville Tutkinnon suorittaja osaa organisoida ja johtaa hiusalan yrityksen kehittämissuunnitelman toteuttamista - organisoi ja johtaa hiusalan yrityksen kehittämistä laaditun suunnitelman mukaisesti - toimii joustavasti, suunnitelmaa tarvittaessa perustellusti muuttaen Tutkinnon suorittaja osaa arvioida kehittämissuunnitelmaansa ja omaa toimintaansa yrityksen kehittämisessä - arvioi kehittämissuunnitelman tavoitteiden toteutumista tunnistaa tulevia kehittämishaasteita - arvioi omaa toimintaansa kehittämishankkeessa - hyödyntää saamaansa palautetta Olen arvioinut ritystoiminnan kehittämisen (A2) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty)
3 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto A3 iusalan kehittäminen Tutkinnon suorittaja osaa tunnistaa ajankohtaisia hiusalan kehittämistarpeita - tunnistaa hiusalan työelämän todellisia kehittämishaasteita ja löytää kehittämishankkeita, jotka koskettavat koko hiusalaa - ideoi kehittämishankkeita, joiden tavoitteena on tuottaa uutta tietoa, taitoa tai niiden levitystä - ideoi kehittämishankkeita, jotka ovat ajankohtaisia ja tulevaisuuteen suuntautuvia Tutkinnon suorittaja osaa esitellä kehittämishankkeita muille hiusalan toimijoille - määrittelee kehittämishankkeen esittelyyn kohderyhmän - suunnittelee, markkinoi ja järjestää esittelytilaisuuden siten, että pystyy keräämään rakentavaa palautetta Tutkinnon suorittaja osaa suunnitella yhden hiusalan kehittämishankkeen osaa laatia tavoitteet hankkeelle - laatii toteutussuunnitelman - laatii rahoitussuunnitelman - laatii toteutuksen arviointisuunnitelman - hyödyntää tietotekniikkaa ja internetiä suunnittelutyössä TÄDENNETTÄÄ Tutkinnon suorittaja osaa toteuttaa suunnittelemansa hiusalan kehittämishankkeen - osaa toimia laaditun suunnitelman mukaisesti - toimii joustavasti, suunnitelmaa tarvittaessa perustellusti muuttaen - osaa arvioida rahoitussuunnitelman toteutumista Tutkinnon suorittaja osaa tiedottaa kehittämishankkeensa tulokset - osaa määritellä kohderyhmän, jolle tulokset tiedotetaan - osaa tiedottaa hankkeensa tulokset perustellusti tarkoituksen mukaisilla keinoilla - osaa suunnitella palautteenkeruun niin, että se on hyödynnettävissä alan kehittämisessä - osaa kerätä palautetta hankkeen tuloksen julkistamisen jälkeen Tutkinnon suorittaja osaa kehittää hankettaan eteenpäin. - käyttää laatimaansa arviointisuunnitelmaa itsearvioinnin pohjana - tunnistaa omat vahvuudet ja kehittämiskohteet hiusalan kehittämistoiminnassa - osaa laatia yhteenvedon kehittämiskohteesta - tunnistaa yhteenvedon perusteella hiusalan uusia kehittämiskohteita Olen arvioinut iusalan kehittämisen (A3) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty)
4 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto A4.1 Ehostaminen Tutkinnon suorittaja osaa tehdä asiakasanalyysin - selvittää asiakkaan toiveet ja tarpeet - analysoi asiakkaan ihotyypin ja muut ehostukseen vaikuttavat tekijät - analysoi tyyliä ja persoonalliset tekijät. TÄDENNETTÄÄ Tutkinnon suorittaja osaa suunnitella asiakkaan tyyliin, tilaisuuteen ja asuun sopivan ehostuksen - suunnittelee ehostuksen asiakasanalyysin perusteella - suunnittelee ehostuksen tilaisuuteen ja asiakkaan asukokonaisuuteen sopivaksi Tutkinnon suorittaja osaa toteuttaa asiakkaan tyyliin, tilaisuuteen ja asuun sopivan ehostuksen - toteuttaa ehostuksen suunnitelman mukaisesti - osaa käyttää erilaisia ehostusmenetelmiä ja -välineitä - hallitsee ehostusvalmisteiden käytön ja toiminnan sopivan ehostuksen Tutkinnon suorittaja hallitsee asiakaslähtöisen palvelun - toimii tavoitteellisesti ja hienotunteisesti yhteistyössä asiakkaan kanssa - opastaa asiakasta tarpeen mukaan. Tutkinnon suorittaja noudattaa työturvallisuussäädöksiä ja käyttöohjeita - noudattaa turvallisia työtapoja ja hygieniasäädöksiä ehostaessaan ja huoltaessaan työvälineitä Tutkinnon suorittaja osaa arvioida ja kehittää työtään ja toimintaansa. Olen arvioinut Ehostaminen (A4.1) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty)
5 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto A4.2 iuslisät Tutkinnon suorittaja osaa tehdä asiakasanalyysin - selvittää asiakkaan toiveet ja tarpeet - hahmottaa asiakkaan ulkoisen olemuksen, ilmaisun ja liikkumistavan - hahmottaa sanallisen ja sanattoman viestinnän sisällöt - kiteyttää tekemistään havainnoista asiakkaan keskeisimmän tyylin piirteet hiuslisäkampauksen näkökulmasta - analysoi asiakkaan hiukset ja hiuspohjan ja ottaa huomioon muut hiuslisäkampaukseen vaikuttavat tekijät. Tutkinnon suorittaja osaa suunnitella yksilöllisen asiakkaan tyyliä tukevan hiuslisäkampauksen - suunnittelee hiuslisäkampauksen asiakasanalyysin perusteella yhteistyössä asiakkaan kanssa - valitsee hiuslisäkampauksen tekemiseen erilaisista työmenetelmistä ja - välineistä tarkoituksenmukaisimmat - perustelee suunnitelmansa Tutkinnon suorittaja osaa toteuttaa suunnitelman mukaisen hiuslisäkampauksen - toteuttaa tavoitteen mukaisen työkokonaisuuden siten, että kaikki työvaiheet tukevat toisiaan - hallitsee valitsemansa menetelmän ja siihen kuuluvat toimenpiteet sekä laitteet - osaa muuttaa suunnitelmaa tarvittaessa - osaa perustella muutokset - toimii taloudellisesti - työskentelee ergonomisesti Tutkinnon suorittaja hallitsee asiakaslähtöisen palvelun - toimii tavoitteellisesti ja hienotunteisesti yhteistyössä asiakkaan kanssa - huolehtii asiakkaan hyvinvoinnista ja - opastaa häntä työskentelyn aikana - opastaa asiakasta hiuslisäkampauksen kotihoidossa. Tutkinnon suorittaja noudattaa työturvallisuussäädöksiä ja käyttöohjeita - noudattaa turvallisia työtapoja ja hygieniasäädöksiä hiuslisäkampauksia tehdessään ja huoltaessaan työvälineitä - noudattaa käyttämiensä työvälineiden ja tuotteiden käyttöohjeita. TÄDENNETTÄÄ Tutkinnon suorittaja osaa arvioida ja kehittää työtään ja toimintaansa. Olen arvioinut iuslisät (A4.2) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty)
6 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto A4.3 abituspalvelut Tutkinnon suorittaja osaa tehdä asiakasanalyysin - selvittää asiakkaan toiveet ja tarpeet - hahmottaa asiakkaan ulkoisen olemuksen, ilmaisun ja liikkumistavan - hahmottaa sanallisen ja sanattoman viestinnän sisällöt - osaa verrata asiakkaan tarpeita ja toiveita tarjolla olevien palveluiden avulla saavutettaviin tuloksiin Tutkinnon suorittaja osaa suunnitella asiakkaalle habituksen muuttamiseen, rakentamiseen tai esille saattamiseen kohdistuvan palvelukokonaisuuden - suunnittelee palvelukokonaisuuden asiakasanalyysin perusteella yhteistyössä asiakkaan kanssa - tuntee etiketin ja eri kulttuurien habitukseen liittyviä viestejä - kertoo asiakkaalleen, millaisia kulttuurisia ja sosiaalisia arvoja suunniteltu habitus viestittää - osaa arvioida asiantuntemuksensa riittävyyttä suhteessa suunniteltuun palvelukokonaisuuteen - osaa suositella sidosryhmien palveluja silloin, jos omat taidot eivät riitä kattamaan asiakkaan tarpeita ja toiveita Tutkinnon suorittaja osaa toteuttaa suunnittelemansa palvelukokonaisuuden - toteuttaa tavoitteen mukaisen työkokonaisuuden siten, että kaikki työvaiheet tukevat toisiaan - hallitsee valitsemansa työkokonaisuuden osat - osaa muuttaa suunnitelmaa tarvittaessa - osaa perustella muutokset - noudattaa kyseistä palvelua koskevia lakeja ja asetuksia, asiakas- ja työturvallisuutta sekä hyviä hiusalan palvelu- ja työtapoja Tutkinnon suorittaja hallitsee asiakaslähtöisen palvelun - toimii tavoitteellisesti ja hienotunteisesti yhteistyössä asiakkaan kanssa - huolehtii asiakkaan hyvinvoinnista ja opastaa työskentelyn aikana - opastaa asiakasta palvelukokonaisuuden käytössä TÄDENNETTÄÄ Tutkinnon suorittaja osaa arvioida ja kehittää työtään ja toimintaansa. Olen arvioinut abituspalvelut (A4.3) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty)
7 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto B5Kampaajamestari Tutkinnon suorittaja osaa tehdä asiakasanalyysin asiakkaalle - selvittää asiakkaan toiveet ja tarpeet - tunnistaa omaa toimintaansa ja ajatteluaan ohjaavia arvoja - tiedostaa oman tyylinsä - erottaa oman tyylin asiakkaan tyylistä - hahmottaa asiakkaan ulkoisen olemuksen, ilmaisun ja liikkumistavan - hahmottaa sanallisen ja sanattoman viestinnän sisällöt - kiteyttää tekemistään havainnoista asiakkaan keskeisimmät tyylin piirteet - analysoi as. hiukset ja hiuspohjan ja ottaa huomioon muut palvelukokonaisuuteen vaikuttavat tekijät Tutkinnon suorittaja osaa suunnitella asiakkaalle yksilöllisen asiakkaan tyyliä tukevan työkokonaisuuden arkeen ja juhlaan - suunnittelee työkokonaisuuden asiakasanalyysin perusteella - osaa suunnitella tarkoituksenmukaisia ammatillisia käsittelyjä siten, että ne tukevat toisiaan ja tuovat asiakkaan tyylin esille - hallitsee pesu-, hoito-, värjäys-, permanentti- ja muotoilutuotteiden toiminnan ja käytön - suunnittelee kotihoito-ohjeet Tutkinnon suorittaja osaa toteuttaa asiakkaalle yksilöllisen asiakkaan tyyliä tukevan työkokonaisuuden arkeen ja juhlaan - toteuttaa tavoitteen mukaisen työkokonaisuuden siten, että kaikki työvaiheet tukevat toisiaan - hallitsee pesu-, hoito-, värjäys-, permanentti- ja muotoilutuotteiden käytön - hallitsee valitsemansa menetelmät ja siihen kuuluvat toimenpiteet sekä laitteet - osaa muuttaa suunnitelmaa tarvittaessa - osaa perustella muutokset - toimii taloudellisesti. Tutkinnon suorittaja hallitsee asiakaslähtöisen palvelun - toimii tavoitteellisesti ja hienotunteisesti yhteistyössä asiakkaan kanssa - huolehtii asiakkaan hyvinvoinnista ja opastaa työskentelyn aikana - opastaa asiakasta palvelukokonaisuuden käytössä - hallitsee nopeatempoiset ja yllättävät asiakaspalvelutilanteet - suosittelee seuraavia työkokonaisuutta tukevia palveluja ja tuotteita Tutkinnon suorittaja hallitsee suomen tai ruotsin kielen lisäksi yhden vieraan kielen puhumisen ja puheen ymmärtämisen yleisen kielitutkinnon taitotason kaksi (2) mukaisesti - suomi/ruotsi - vieras kieli Tutkinnon suorittaja noudattaa työturvallisuussäädöksiä ja käyttöohjeita - noudattaa turvallisia työtapoja ja hygieniasäädöksiä tehdessään työkokonaisuutta ja huoltaessaan työvälineitä - noudattaa laitteiden, tuotteiden ja aineiden käyttöohjeita Tutkinnon suorittaja osaa edesauttaa työssäjaksamistaan - pyrkii työskentelemään ergonomisesti - tietää ravitsemuksen, levon ja liikunnan ym. elämäntapojen merkityksen työssäjaksamisen näkökulmasta Tutkinnon suorittaja arvioi ja kehittää työtään ja toimintaansa TÄDEN- NETTÄÄ Olen arvioinut Kampaajamestari (B5) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty) näyttö voidaan kokonaisuudessaan hyväksyä)
8 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto B6 Parturimestari Tutkinnon suorittaja osaa tehdä asiakasanalyysin asiakkaalle - selvittää asiakkaan toiveet ja tarpeet - tunnistaa omaa toimintaansa ja ajatteluaan ohjaavia arvoja - tiedostaa oman tyylinsä - erottaa oman tyylin asiakkaan tyylistä - hahmottaa asiakkaan ulkoisen olemuksen, ilmaisun ja liikkumistavan - hahmottaa sanallisen ja sanattoman viestinnän sisällöt - kiteyttää tekemistään havainnoista asiakkaan keskeisimmät tyylin piirteet - analysoi as. hiukset ja hiuspohjan ja ottaa huomioon muut palvelukokonaisuuteen vaikuttavat tekijät Tutkinnon suorittaja osaa suunnitella asiakkaalle yksilöllisen asiakkaan tyyliä tukevan työkokonaisuuden arkeen ja juhlaan - suunnittelee työkokonaisuuden asiakasanalyysin perusteella - osaa suunnitella tarkoituksenmukaisia ammatillisia käsittelyjä siten, että ne tukevat toisiaan ja tuovat asiakkaan tyylin esille - hallitsee pesu-, hoito-, värjäys-, permanentti-, parta- ja muotoilutuotteiden toiminnan ja käytön - suunnittelee kotihoito-ohjeet Tutkinnon suorittaja osaa toteuttaa asiakkaalle yksilöllisen asiakkaan tyyliä tukevan työkokonaisuuden arkeen ja juhlaan - toteuttaa tavoitteen mukaisen työkokonaisuuden siten, että kaikki työvaiheet tukevat toisiaan - hallitsee pesu-, hoito-, värjäys-, permanentti-, parta- ja muotoilutuotteiden käytön - hallitsee valitsemansa menetelmät ja siihen kuuluvat toimenpiteet sekä laitteet - osaa muuttaa suunnitelmaa tarvittaessa - osaa perustella muutokset - toimii taloudellisesti Tutkinnon suorittaja hallitsee asiakaslähtöisen palvelun - toimii tavoitteellisesti ja hienotunteisesti yhteistyössä asiakkaan kanssa - huolehtii asiakkaan hyvinvoinnista ja opastaa työskentelyn aikana - opastaa asiakasta palvelukokonaisuuden käytössä - hallitsee nopeatempoiset ja yllättävät asiakaspalvelutilanteet - suosittelee seuraavia työkokonaisuutta tukevia palveluja ja tuotteita Tutkinnon suorittaja hallitsee suomen tai ruotsin kielen lisäksi yhden vieraan kielen puhumisen ja puheen ymmärtämisen yleisen kielitutkinnon taitotason kaksi (2) mukaisesti - suomi/ruotsi - vieras kieli Tutkinnon suorittaja noudattaa työturvallisuussäädöksiä ja käyttöohjeita - noudattaa turvallisia työtapoja ja hygieniasäädöksiä tehdessään työkokonaisuutta ja huoltaessaan työvälineitä - noudattaa laitteiden, tuotteiden ja aineiden käyttöohjeita TÄDEN- NETTÄÄ Tutkinnon suorittaja osaa edesauttaa työssäjaksamistaan - pyrkii työskentelemään ergonomisesti - tietää ravitsemuksen, levon ja liikunnan ym. elämäntapojen merkityksen työssäjaksamisen näkökulmasta Tutkinnon suorittaja arvioi ja kehittää työtään ja toimintaansa Olen arvioinut Parturimestari (B6) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty) näyttö voidaan kokonaisuudessaan hyväksyä)
9 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto B5/6 Parturi-kampaajamestari Tutkinnon suorittaja osaa tehdä asiakasanalyysin asiakkaalle - selvittää asiakkaan toiveet ja tarpeet - tunnistaa omaa toimintaansa ja ajatteluaan ohjaavia arvoja - tiedostaa oman tyylinsä - erottaa oman tyylin asiakkaan tyylistä - hahmottaa asiakkaan ulkoisen olemuksen, ilmaisun ja liikkumistavan - hahmottaa sanallisen ja sanattoman viestinnän sisällöt - kiteyttää tekemistään havainnoista asiakkaan keskeisimmät tyylin piirteet - analysoi as. hiukset ja hiuspohjan ja ottaa huomioon muut palvelukokonaisuuteen vaikuttavat tekijät. Tutkinnon suorittaja osaa suunnitella nais- ja miesasiakkaalle yksilöllisen asiakkaan tyyliä tukevan työkokonaisuuden arkeen ja juhlaan - suunnittelee työkokonaisuuden asiakasanalyysin perusteella - osaa suunnitella tarkoituksenmukaisia ammatillisia käsittelyjä siten, että ne tukevat toisiaan ja tuovat asiakkaan tyylin esille - hallitsee pesu-, hoito-, värjäys-, permanentti-, parta- ja muotoilutuotteiden toiminnan ja käytön - suunnittelee kotihoito-ohjeet Tutkinnon suorittaja osaa toteuttaa asiakkaalle yksilöllisen asiakkaan tyyliä tukevan työkokonaisuuden arkeen ja juhlaan - toteuttaa tavoitteen mukaisen työkokonaisuuden siten, että kaikki työvaiheet tukevat toisiaan - hallitsee pesu-, hoito-, värjäys-, permanentti-, parta- ja muotoilutuotteiden käytön - hallitsee valitsemansa menetelmät ja siihen kuuluvat toimenpiteet sekä laitteet - osaa muuttaa suunnitelmaa tarvittaessa - osaa perustella muutokset - toimii taloudellisesti. Tutkinnon suorittaja hallitsee asiakaslähtöisen palvelun - toimii tavoitteellisesti ja hienotunteisesti yhteistyössä asiakkaan kanssa - huolehtii asiakkaan hyvinvoinnista ja opastaa työskentelyn aikana - opastaa asiakasta palvelukokonaisuuden käytössä - hallitsee nopeatempoiset ja yllättävät asiakaspalvelutilanteet - suosittelee seuraavia työkokonaisuutta tukevia palveluja ja tuotteita. Tutkinnon suorittaja hallitsee suomen tai ruotsin kielen lisäksi yhden vieraan kielen puhumisen ja puheen ymmärtämisen yleisen kielitutkinnon taitotason kaksi (2) mukaisesti - suomi/ruotsi - vieras kieli Tutkinnon suorittaja noudattaa työturvallisuussäädöksiä ja käyttöohjeita - noudattaa turvallisia työtapoja ja hygieniasäädöksiä tehdessään työkokonaisuutta ja huoltaessaan työvälineitä - noudattaa laitteiden, tuotteiden ja aineiden käyttöohjeita Tutkinnon suorittaja osaa edesauttaa työssäjaksamistaan - pyrkii työskentelemään ergonomisesti - tietää ravitsemuksen, levon ja liikunnan ym. elämäntapojen merkityksen työssäjaksamisen näkökulmasta Tutkinnon suorittaja arvioi ja kehittää työtään ja toimintaansa TÄDENNETTÄÄ Olen arvioinut Parturi-kampaajamestari (B5/6) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty) näyttö voidaan kokonaisuudessaan hyväksyä)
10 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto C7 Kilpailuvalmentajana toimiminen Tutkinnon suorittaja hallitsee hiusalan kilpailujärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyön - hallitsee hiusalan kilpailujärjestelmän ja osaa olla yhteydessä niitä ylläpitäviin organisaatioihin - hallitsee hiusalan kilpailujen toimintakulttuurin ja sen erityispiirteet - tunnistaa asiantuntija-avun tarpeen - hyödyntää tarvittaessa asiantuntija-apua valmennustyössään - osaa luoda kontakteja ja lobata valmennettaviensa hyväksi Tutkinnon suorittaja osaa laatia kilpailijalle valmennussuunnitelman - osaa suunnitella tarkoituksenmukaisia harjoittelumuotoja suhteessa kilpailijan taitoihin ja kilpailujen tavoitteisiin - hallitsee harjoittelu- ja kilpailuaikataulujen laatimisen - hallitsee kilpailuihin valmistautumisen eri vaiheet - osaa suunnitella kilpailijaa tukevan vuorovaikutus- ja palautetavan - hallitsee kilpailumallin tai harjoituspään hankintaan ja valintaan liittyvät erityisvaatimukset - hallitsee kilpailutyypin mukaisen kilpailukokonaisuuden visuaalisen suunnittelun Tutkinnon suorittaja hallitsee kilpailuvalmentajana toimimisen Tutkinnon suorittaja osaa arvioida ja kehittää työtään ja toimintaansa TÄDENNETTÄÄ Olen arvioinut Kilpailuvalmentajana toimiminen (C7) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty)
11 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto C8 Kilpailijana toimiminen Tutkinnon suorittaja tuntee vähintään yhden hiusalan kilpailutyypin ja sidosryhmäyhteistyön - tuntee vähintään yhden kilpailutyypin rakenteen ja säännöt - hallitsee vähintään yhden hiusalan kilpailun toimintakulttuurin ja sen erityispiirteet. - tunnistaa itsessään asiantuntija-avun tarpeen - osaa tarvittaessa hyödyntää asiantuntija-apua. Tutkinnon suorittaja hallitsee kilpailusuunnitelman laatimisen - suunnittelee tarkoituksenmukaisimmat harjoittelumuodot - laatii harjoittelu- ja kilpailuaikataulut Tutkinnon suorittaja hallitsee kilpailutöiden suunnittelun - osaa tulkita sääntöjä - hallitsee kilpailumallin tai -harjoituspään hankintaan ja valintaan liittyvät erityisvaatimukset - hallitsee kilpailutyypin mukaisen kilpailukokonaisuuden visuaalisen suunnittelun Tutkinnon suorittaja osallistuu yhteen kilpailuun - hankkii mallit tai harjoituspäät - harjoittelee kilpailutöitä suunnitelman mukaisesti - hankkii asut, koristeet ja ehostuspalvelut - hyödyntää mahdollisia sidosryhmiä - osaa ratkaista tekniikkaongelmia - osaa kehittää kilpailutöitä harjoittelun edetessä. - osallistuu yhteen kilpailuun - suorittaa kilpailutyöt sääntöjen puitteissa Tutkinnon suorittaja osaa arvioida ja kehittää työtään ja toimintaansa TÄDENNETTÄÄ Olen arvioinut Kilpailijana toimiminen (C8) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty)
12 iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto C9 iusalan tapahtumien tuottaminen Tutkinnon suorittaja osaa laatia suunnitelman kannattavasta ja toteuttamiskelpoisesta tapahtumasta - arvioi kriittisesti ja objektiivisesti erilaisten tapahtumien tarvetta - laatii alustavan budjetin - arvioi asiantuntemuksensa riittävyyttä suhteessa suunnitteilla olevaan tapahtumaan - asettaa tapahtumalle tavoitteet ja laatii mielekkään toteuttamismallin Tutkinnon suorittajan hallitsee tapahtumien järjestämiseen liittyvän sidosryhmäyhteistyön - hankkia tietoa eri yhteistyökumppaneista - esittelee laatimansa suunnitelma yhteistyökumppaneille - esittää vaihtoehtoisia suunnitelmia tapahtuman toteuttamiselle - hyödyntää yhteistyökumppaneiden näkemyksiä Tutkinnon suorittaja osaa toteuttaa tapahtuman suunnitelman mukaisesti - toimii suunnitelman mukaisesti - hallitsee tapahtumassa vaadittavan henkilöstön johtamisen - toimii joustavasti ja muuttaa suunnitelmaa tarvittaessa - seuraa tuloja ja menoja suhteessa laadittuun budjettiin Tutkinnon suorittaja osaa arvioida tapahtuman toteutumista - arvioi tapahtuman tavoitteiden toteutumista suhteessa tavoitteisiin - arvioi käytetyn toteuttamismallin toimivuutta - arvioi sidosryhmäyhteistyön toimivuutta - tunnistaa tulevia tarpeita erilaisille tapahtumille Tutkinnon suorittaja osaa arvioida ja kehittää työtään ja toimintaansa - arvioi tavoitteiden saavuttamista - arvioi omaa osaamistaan TÄDENNETTÄÄ Olen arvioinut iusalan tapahtumien tuottaminen (C9) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty)
13 C10 Kouluttajana toimiminen Opetushallitus iusalan tutkintotoimikunta iusalan erikoisammattitutkinto TÄDENNETTÄÄ Tutkinnon suorittajan ymmärtää oppimisen perusteita - erottaa toisistaan erilaisia oppimiskäsityksiä - havaitsee koulutustilanteiden suunnittelun ja toteutuksen perustana olevan oppimiskäsityksen - analysoi oman koulutustoimintansa vaikutuksia toisen ihmisen oppimiseen - perustelee tekemiään oppimisnäkemykseen liittyviä arvovalintoja Tutkinnon suorittaja osaa suunnitella koulutustilaisuuden - selvittää kohderyhmän toiveet ja tavoitteet - laatii koulutustilaisuuden tavoitteet ja laajuuden - laatii toteuttamiskelpoisen rahoitussuunnitelman - arvioi realistisesti koulutustilaisuuden edellyttämät aineelliset ja henkiset resurssit - laatii tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävän vaiheistetun toteuttamismallin - suunnittelee tarvittavien koulutusmateriaalien, mallien tms. tarpeen Tutkinnon suoritta hallitsee koulutustilaisuuksien järjestämiseen liittyvän sidosryhmäyhteistyön - hankkii tietoa eri yhteistyökumppaneista ja käytettävissä olevista yhteistyökanavista - neuvottelee yhteistyökumppaneiden kanssa tuloksellisesti - koostaa mahdollisista yhteistyökumppaneista toimivan kokonaisuuden - esittelee laatimansa suunnitelman yhteistyökumppaneille - esittää perusteltuja vaihtoehtoisia suunnitelmia koulutushankkeen toteuttamiselle - hyödyntää yhteistyökumppaneiden näkemyksiä - saavuttaa markkinoinnillaan kohderyhmän niin, että koulutustilaisuus voidaan toteuttaa Tutkinnon suorittaja osaa toteuttaa koulutustilaisuuden suunnitelman mukaisesti - toimii suunnitelmansa mukaan - korjaa suunnitelmaa perustellusti tarpeen mukaan - organisoi eri toimijoiden työskentelyn saumattomaksi kokonaisuudeksi - ylläpitää positiivista ilmapiiriä - hallitsee oppimisen aiheena olevan sisällön Tutkinnon suorittaja osaa arvioida ja kehittää koulutussuunnitelmaa ja sen toteuttamista - mittaa koulutustilaisuuden kannattavuutta oppimisen ja talouden näkökulmista - arvioi tavoitteiden saavuttamista - perustelee tavoitteiden ja toteutuman välisten eroavaisuuksien syitä ja seurauksia. - laatii jatkosuunnitelman toteutuneen koulutustilaisuuden pohjalta Tutkinnon suorittaja osaa arvioida ja kehittää työtään ja toimintaansa kouluttajana - mittaa koulutustilaisuuden kannattavuutta oppimisen ja talouden näkökulmista - arvioi tavoitteiden saavuttamista - perustelee tavoitteiden ja toteutuman välisten eroavaisuuksien syitä ja seurauksia Koulutustilaisuuksien kehittäminen - laatii jatkosuunnitelman toteutuneen koulutustilaisuuden pohjalta Olen arvioinut Kouluttajana toiminen (C10) tutkinnon osan aiemmin osoitetun osaamisen liitteenä olevien dokumenttien perusteella. AROSANA :(hyväksytty tai hylätty)
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet HIUSALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2005 MÄÄRÄYS 33/011/2004 OPETUSHALLITUS Opetushallitus 2005 Taitto: Layout Studio Oy/Marke Eteläaho ISBN 952-13-2322-1 (nid.) ISBN 952-13-2323-X
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.
Liikunnanohjaus. Ammattitaidon osoittamistavat. Utbildning Ab
1/6 Liikunnanohjaus Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla liikunnan ohjaustehtävissä. Hän hankkii tarvittavan tiedon, osallistuu tapahtuman
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset
4.1.4 PERMANENTTIKÄSITTELYT
4.1.4 PERMANENTTIKÄSITTELYT Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Permanenttikäsittelyn suunnittelu Permanenttikäsittelyn tekeminen ottaen huomioon leikkaus- ja kampausrakenteen
Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa
Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa suunnitella kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa tehdä kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti
KAMPAUKSET JA EHOSTUS
4.1.2. KAMPAUKSET JA EHOSTUS Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Kampauksen ja ehostuksen suunnitteleminen tekee toteuttamiskelpoisia kampausja ehostussuunnitelmia ja noudattaa
Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus
Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden
Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa
Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen
2.1.3 VÄRJÄYSKÄSITTELYT
2.1.3 VÄRJÄYSKÄSITTELYT Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Värjäyskäsittelyn suunnitteleminen suunnittelee värjäyskäsittelyn ohjeen mukaan ja ottaa huomioon värjäyksessä tarvittavat
SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:
Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Yrityksessä toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset
Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten
Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:
Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen
TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014
Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen
Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet
Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto (180 osp) on tarkoitettu henkilöille, jotka
Liikuntatapahtuman järjestäminen
1/7 järjestäminen Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla liikunta- tai kilpailutapahtuman suunnittelu-, järjestely- ja ohjaustehtävissä. Hän
Opetushallitus Hiusalan tutkintotoimikunta Hiusalan ammattitutkinto
iusalan tutkintotoimikunta iusalan ammattitutkinto Aiemmin osoitetun osaamisen tunnustaminen (4 sivua) A1 PARTURI-KAMPAAJAN KASU JA KEITS AMMATTITAITOAATIMUKSET A1.1Tutkinnon suorittajan on osattava käyttää
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 () Matkailualan perustutkinto Koodi: MAT3902 Päätös: LAMO C19/201 Näytön kuvaus osoittaa ammattitaitonsa työskentelemällä kulttuuritapahtumassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että
MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI
4 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI 4.1 KAIKILLE PAKOLLISET TUTKINNON OSAT 4.1.1 Työtehtävän suunnittelu, 10 ov Ammattitaitovaatimukset kartoittaa
OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN
OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI
TUOTANTOELÄINTEN HOIDON JA HYVINVOINNIN AMMATTITUTKINTO
TUOTANTOELÄINTEN HOIDON JA HYVINVOINNIN AMMATTITUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI 3.3 Asiakaspalvelu- ja työelämätaidot maaseutuyrityksessä tai lomitustoimessa TUTKINNON SUORITTAJA: Nimi Syntymäaika SUORITUSAIKA
TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen
Opinnollistaminen Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto (3216040) / Julkaisugrafiikan tuotanto (105794) YRITYS, Yleiskuvaus yrityksestä (toimiala, päätehtävä ja tuotannon/toiminnan kuvaus sekä
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa monipuolisia tilaajalähtöisten viestintätuotteiden julkaisu-, tulostus- tai
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Matkailutapahtumien näyttö toteutetaan osallistumalla matkailutapahtuman toimintaan omalla työosuudellaan. Tutkinnon osan tavoitteisiin on osallistua 7 matkailutapahtuman
2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp
2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp Tutkinnon osan tulee sisältää kaikkien kolmen osa-alueen pakolliset osaamistavoitteet (yhteensä 8 osaamispistettä). Lisäksi tutkinnon osan tulee sisältää
HIUSALAN PERUSTUTKINTO, PARTURI-KAMPAAJA (120 ov) OPETUSSUUNNITELMA 2010. Näyttötutkinto
HIUSALAN PERUSTUTKINTO, PARTURI-KAMPAAJA (120 ov) OPETUSSUUNNITELMA 2010 Näyttötutkinto SISÄLLYSLUETTELO HIUSALAN PERUSTUTKINTO, PARTURI-KAMPAAJA, 120 ov... 3 TUTKINNON HENKILÖKOHTAISTAMINEN... 3 TUTKINTOTILAISUUDET
Hyvässä ohjauksessa opiskelija:
Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa
Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov
Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa
Avustamis- ja asiointipalvelujen tuottaminen 30 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa
Avustamis- ja asiointipalvelujen tuottaminen 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa suunnitella avustamis- ja asiointipalveluja asiakaskohteessa avustaa eri-ikäisiä ja toimintakyvyltään erilaisia
TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA
TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Tutkinnon osa SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN Tutkinnon osan suorittaja Nimi
MATKAILUALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI
MATKAILUALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI 4.1 KAIKILLE PAKOLLINEN TUTKINNON OSA 4.1.1 Matkailualan asiakaspalvelu Ammattitaitovaatimukset w valmistautuu
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon
MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OSAAMISALASSA
MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS
MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina
OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE
TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Oman työn tavoitteellinen suunnittelu ja toteuttaminen sosiaalisista
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen
YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS)
YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) S I S Ä L T Ö I Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------- 3 II Yritysjohtamisen
SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI
1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI NÄYTTEENOTTO JA ASIAKASPALVELU LÄHIHOITAJAN TYÖSSÄ
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Talouspalvelut tutkinnon osa (TAPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Talouspalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkinnon osa: Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: iltapäivätoiminnan ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikka ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä
LARK alkutilannekartoitus
1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Visuaalinen myyntityö, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o toteuttaa tuotteen, tuoteryhmän
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:
LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE
TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Visuaalinen myyntityö tutkinnon osa (VISU) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Visuaalinen myyntityö Ammattitaitovaatimukset
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet:
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija kirjaa kirjanpidossa tavanomaiset tilitapahtumat. Hän laskee tavanomaisen maksettavan palkan
Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto -luonnos
Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto -luonnos Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto - luonnos Perusteen nimi Voimaantulo 01.01.2019 Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto -luonnos
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella
4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus
1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden
Ylläpitosiivous 25 osp
Ylläpitosiivous 25 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden mukaan.
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Organisaation asiakirjojen hoitaminen Ammattitaitovaatimukset o laatii asioiden valmistelua,
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA
NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN
1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Talouspalvelut, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon hoitaa yhtä seuraavista
Perhejuhlapalvelut 20 osp
Perhejuhlapalvelut 20 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: Opiskelija toimii vierastarjoilun ja perhejuhlan kahvitilaisuuden suunnittelu-, valmistus- ja tarjoilutehtävissä. Tehtäviin
Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3
Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:
Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: MIELENTERVEYS
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston, toteuttaa ohjelmiston valittua testausympäristöä käyttäen sekä laatia
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan
4.1.5 HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINTA
4.1.5 HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINTA Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Toimiminen työssä ja työyhteisössä toimii ohjattuna työyhteisön työhyvinvointia edistävästi Ihmissuhteiden
AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov
AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon
Asiakkaiden avustaminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: Opiskelija
Asiakkaiden avustaminen 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: suunnittelee oman työnsä palvelusopimuksen ja asiakkaan toiveen ja tarpeen mukaan. toimii eri-ikäisten ja toimintakyvyltään
OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014
OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ, KAIKILLE VALINNAINEN PAIKALLINEN TUTKINNON OSA, 10 OV 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnittelee ja toteuttaa projektin. Suunnittelu, toteutus
OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.
Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen:
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Talouspalvelut Mikäli jo aikaisemman tutkinnon osan yhteydessä on arvioitu Työprosessin hallinta, Työmenetelmien, välineiden ja materiaalin hallinta
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: Opiskelija tuottaa verkkopalvelujen sisältöä verkkopalvelusovellukseen. Hän osallistuu
ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Määräys 47/011/2015 Toimiminen viheralan kansainvälisessä toimintaympäristössä
TUTKINNON SUORITTAJAN NIMI SYNTYMÄAIKA ARVIOINTIKOKOUKSEN TIEDOT AIKA PAIKKA ARVIOINTIKRITEERIT Kansainvälisen tiedon hankkiminen ja soveltaminen HAVAINTOJA TUTKINTOSUORITUKSESTA Kansainvälisen tiedon
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet
Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet VALIDOINTITEHTÄVÄ OSAAVAA ARVIOINTIA -HANKE luonnos 28. elokuuta
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet suunnitellaan yksilöllisesti yhteistyössä tutkinnon suorittajan
Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh.
LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Kasvun tukeminen ja ohjaus TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja
ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN AMMATTITUTKINTO Määräys 46/011/2015 Viheralan yrittäjänä toimiminen
TUTKINNON SUORITTAJAN NIMI SYNTYMÄAIKA ARVIOINTIKOKOUKSEN TIEDOT AIKA PAIKKA ARVIOINTIKRITEERIT HAVAINTOJA TUTKINTOSUORITUKSESTA Viheralan yrittäjänä toimimisen edellytyksien arvioiminen Yrittäjävalmiuksien
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu
Yrittäjän ammattitutkinto 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Dnro 53/011/2012 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 1 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 A. Yritystoiminnan suunnittelu...
AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 12. kesäkuuta 2009
OHJAAJUUS 20 OV Oman työn tavoitteellinen suunnittu ja toteuttaminen sosiaalisista ja kasvatuksellisista lähtökohdista Tuloksellinen toiminta Oman työn kehittäminen Oman persoonan tunteminen ja käyttäminen
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa
Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Työelämälähtöinen projekti näyttö sisältää vähintään yhden seuraavista: 1. Oman vastuualueen hoitaminen messu- tai näyttelyjärjestelyissä;
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Asiakaspalvelu Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden
LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE
TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkinnon osa: Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: iltapäivätoiminnan ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus: Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä työskentelemällä yrityksessä, jossa valmistetaan ja kehitetään sulautettuja järjestelmiä.
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan
Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan.
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Järjestelmän hankinta ja käyttöönotto 20 osp Tavoitteet: Opiskelija toimii työasemaympäristössä asentaen sekä laitteistoja että ohjelmistoja,
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Osaaminen arvioidaan työn tekemisestä pientalo - oppimisympäristössä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä
YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP
YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP Pertti Lepola YRITYS-OPPILAITOSYHTEISTYÖ Oppilaitososaaminen ja Työelämäosaaminen Työyhteisöosaaminen, oppiva organisaatioosaaminen
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:
Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN
MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE
TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija kirjaa tilikaudelle kuuluvat tulot ja menot sekä tuottaa viralliset
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelujen käyttöönotto ja tuki Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Työasemaympäristön suunnittelu ja toteuttaminen Kouluttaminen ja asiakastuki
4.1.1. HIUSTEN LEIKKAAMINEN JA PARTAKÄSITTELYT
4.1.1. HIUSTEN LEIKKAAMINEN JA PARTAKÄSITTELYT Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Hiusten ja hiuspohjan hoitokäsittelyn suunnittelu suunnittelee hiusten ja hiuspohjan hoitokäsittelyn