JOULUKIRJE 2016 HYVÄT SUKULAISET
|
|
- Kirsti Laakso
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JOULUKIRJE 2016 HYVÄT SUKULAISET Moni meistä saattoi olla tänäkin vuonna mukana Kauneimmat Joululaulut-tapahtumassa ensimmäisenä adventtina Tänä vuonna ne kajahtivat jo 43. kerran. Tapahtuma on Suomen suurin ja seurakuntien suosituin musiikkitapahtuma, josta on tullut 40 vuodessa odotettuja mieluisa joulunajan perinne. Suomen Gallupin vuonna 2009 tekemän tutkimuksen mukaan noin miljoona suomalaista kokoontuu lähinnä kirkkoihin tähän yhteislaulutilaisuuteen. Lähes jokainen seurakunta järjestää vähintään yhden Kauneimmat Joululaulut-tilaisuuden, isommat seurakunnat kymmeniä tilaisuuksia ensimmäisestä adventista loppiaiseen. Viime vuonna joululaulut kaikuivat ainakin 2700 tilaisuudessa. Lisäksi myös ulkosuomalaiset ovat ottaneet tilaisuuden omakseen. Ensimmäistä yhteislaulutilaisuutta varten 1973 painettiin lauluvihkosia kappaletta. Tänä vuonna niitä painettiin kpl ja niitä lähetettiin myös ulkomaille noin pariinkymmeneen maahan. Laulutilaisuuksissa kerätään kolehti Lähetysseuran ulkomaisen työn tukemiseksi, erityisesti lasten auttamiseksi. Ihmiset ojat jo usean vuoden aikana voineet äänestää omaa kauneinta joululauluaan. Vuoden 2015 kauneimmaksi äänestettiin jälleen Sydämeeni joulun teen, toiseksi Varpunen jouluaamuna ja kolmanneksi Tulkoon joulu. Sukuseuramme 22. vuosijuhlaa ja kokousta juhlittiin/pidettiin hyrisevän leppoisissa tunnelmissa 20pvä elokuuta Lahdessa, Tapanilan hiihtomajalla. Uljaan männikön suojissa sijaitseva rakennus oli kaikinpuolin onnistunut valinta sukuseuran tarpeisiin. Tapahtuma noudatteli perinteeksi muodostunutta käytäntöä: Saapujia odotti ilmottautumisen jälkeen runsas ja herkullinen lounaspöytä. Ruokailun jälkeen puheenjohtaja Susanna Paavola toivotti iloisesti rupattelevan sukulaisjoukon tervetulleeksi Lahteen, jonka jälkeen kunnioitettiin poisnukkuneita jäseniämme: muistokynttilöiden sytyttämisen jälkeen pidettiin hiljainen hetki kuunnellen Kari Rydmanin sävellystä Niin kaunis on maa. Sitten oli vuorossa juhlapuhe! Hallitus oli pitänyt keväällä kokouksen jossa tiedottaja Reijo Ollinen ei ollut läsnä. Kuinka ollakaan, hänet oli silloin valittu juhlapuheen pitäjäksi. Allekirjoittanut arvioi puhettaan Putte Possun nimipäivälaulun sanoin: puhe siellä pidettiin ja sille naurettiin! Sydämellinen nauruhan tekee aina hyvää. Ex-puheenjohtajamme Heikki Lario mainitsi pöytäseurueensa mielipiteenä, että puhe oli hauska, kiintoisa ja omakohtainen sopien hyvin sukuseuran ajatusmaailmaan.
2 Puheenpitäjä totesi tuntuvan erikoiselta ja jopa huvittavalta katsella kuulijoita, kun tuttavia ei ole kuin kourallinen, mutta kaikki ovat keskenään sukulaisia. Puheen jälkeen ojennettiin neljälle uudelle kunniajäsenelle pöytästandaarit. Markku Metsä, Seija Parikka, Tapio Anttila ja Heikki Lario (kuva: Marja Lähdemäki)
3 Tämän jälkeen siirryttiin uuteen mielenkiintoiseen aiheeseen Emil Paavola esitteli maistiaisia Dordela-sukukirjan uusitusta ja täydennetystä digitaaliversiosta. Kuulijat seurasivat innostuneina; mutta vaikka uudet modernit asiat eivät heti ensikuulemalta ja näkemältä täysin avautuneet kaikille, oltiin silti vakuuttuneita sukukirjan uudesta kehityksestä. Seuraavaksi puheenjohtaja Susanna Paavola avasi vuosikokouksen, jonka puheenjohtajaksi valittiin Raija Anttila, sihteeriksi hallituksen sihteeri Salme Toivonen, pöytäkirjan tarkastajiksi sekä ääntenlaskijoiksi Irma ja Heikki Lario. - kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi - hyväksyttiin työjärjestys - Marja Lähdemäki esitteli tilinpäätökset - Salme Toivonen luki vuosikertomukset, toiminnantarkastajien (Helena Ahonen, - Juha Sola)lausunnot vuosikokousten väliseltä ajalta - vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin hallitukselle vastuuvapaus - vahvistettiin seuraavan toimikauden toimintasuunnitelma, tulo-ja menoarvio sekä seuraavan kauden vuotuinen jäsenmaksu 15 ja uuden jäsenen kertaluonteinen liittymismaksu 5 ja vuotuinen jäsenmaksu 15 yht Hallituksen jäsen Mauri Turunen oli pyytänyt eroa, hänen tilalleen valittiin Emil Paavola. Hallitus kokonaisuudessaan: Susanna Paavola, Janne Kajalo, Salme Toivonen, Marja Lähdemäki, Helena Nordman, Eeva Ilmarila, Reijo Ollinen ja Emil Paavola. - toiminnantarkastajiksi Helena Ahonen ja Juha Sola, varalle Paula Eronen ja Marja Kantele. Muita asioita ei ollut. Kokous päättyi Raija Anttilan nuijan kopautukseen. Välitän täten sukuseuran hallituksen puolesta vilpittömät kiitokset Raijalle sujuvasti hoidetusta puheenjohtajuudesta.
4 Ensi kertaa kajahti nyt yhteislauluna Mauri Turusen säveltämä ja sanoittama Dordela- Krämereiden marssi : Hei me Dordelat, hei me Krämerit taas me yhdessä ollaan vuodet vaihtuvat muistot kultaavat taas me yhdessä ollaan! Tunnelma oli harvinaisen tiivis ja lämmin. Hyvät sukulaiset! Hallitus haluaa päivittää jäsenmääränsä, siksi toteutetaan aiempaa sopimusta: mikäli jäsen ei ole maksanut vuotuista jäsenmaksua (15 ) kolmeen vuoteen, hänet poistetaan jäsenrekisteristä! 80 vuotta täyttäneet ovat vapautettuja jäsenmaksuista, samoin kunniajäsenet.
5 Tärkeää on saada tieto poisnukkuneista jäsenistä, Ilmoittakaa: Marja Lähdemäki, Kangastie 7, Myrskylä tai sähköpostilla puhelimella sihteeri Salme Toivonen tai Mikäli maksat jäsenmaksun yhteydessä joitain muita maksuja, esim. retki/kokousmaksuja tai toisen henkilön maksuja, ilmoita siitä erikseen rahastonhoitaja Marja Lähdemäelle. Muista viitenumerosi, joka on D-K-kirjeen osoitetarrassa. Tilinumero FI , saaja Dordela-Krämer sukuseura ry TULEVAA: Ensi kesän retkeä suunnitellaan Porvoo-Loviisa alueelle. Ehdotuksia mielenkiintoisista kohteista vastaanottaa Salme Toivonen. Hallituksen uusi jäsen Emil Paavola esittäytyy: Olen Lahdessa syntynyt 27-vuotias tietotekniikan insinööri. Asun tällä hetkellä Asikkalassa ja työskentelen myyntitöissä Tampereella. Harrastuksiini kuuluu lähinnä musisointi. Soitan kitaraa bändissä sekä itsenäisesti myös muita instrumentteja. Kuulun Dordela-sukuun. Kuva: Emil Paavola Rauhallista Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta 2017! Reijo Ollinen, tiedottaja
6 Suvun digitaalisesta tietokannasta voi halutessaan tilata tämän kaltaisia otteita paperille tulostettuna! Yhteydenotot: Emil Paavola Rantakulmantie VÄÄKSY puh
VUOSIKOKOUS JA JUHLA LAUANTAINA TAPANILAN HIIHTOMAJA, LAHTI
1 KESÄKIRJE 2016 HYVÄT SUKULAISET! IN MEMORIAM Heraldikko Jukka Suvisaari ( 1941 2015 ). Sukuseuramme vaakunan suunnitellut maamme eturivin heraldikko Jukka Suvisaari poistui keskuudestamme vuoden 2015
poisnukkuneita jäseniämme sytyttäen muistokynttilät, pitäen hiljaisen hetken sekä kuunnellen Kari Rydmanin sävellystä Niin kaunis on maa.
1/6 JOULUKIRJE 2014 HYVÄT SUKULAISET Sukuseuramme olemassaolon toinen vuosikymmen on painumassa mailleen ja uuden vuoden myötä odottavat uudet haasteet. Kohdatkaamme tulevat ajat samalla tyyneydellä ja
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja
Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.
Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,
Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.
EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden
Espoon Palloseuran Jääkiekko ry
Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA
F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi
RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN
Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
Yhdistyksellä normaali toiminta vuosi, Jyväskylän KV-näyttely saatiin kunnialla läpi huolimatta huonosta ajankohdasta metsästysaikana.
KESKI-SUOMEN PUNA-MUSTAT PYSTYKORVAYHDISTYS RY VUOSIKOKOUSPÖYTÄKIRJA AIKA 15.3.2018 klo 18.00 PAIKKA Äänekoski, Vanha Riihelä, Riiheläntie 64 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Saarenketo
6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi
Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.
F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi
Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan
EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus
Sääntömääräinen vuosikokous
Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003
Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri
Iin seudun Rhy:n Vuosikokous
Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:
ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 05/2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA
ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 05/2018 Kokousaika tiistai 15.5.2018 klo 16.30 Kokouspaikka Maijan kammari, Rusthollintie 4 Läsnä Breilin, Oskar varapj., Anttila, Raimo varajäsen, Koivunen Timo Kuituniemi, Riitta,
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta
PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 11.4.2018 klo 17.00 18.15 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 31
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Käsissäsi oleva kirje antaa tietoa ja ohjeita tulevasta kesäretkestä sekä toimii samalla ylimääräisen vuosikokouksen kokouskutsuna.
1 KEVÄTKIRJE 2013 KOKOUSKUTSU Käsissäsi oleva kirje antaa tietoa ja ohjeita tulevasta kesäretkestä sekä toimii samalla ylimääräisen vuosikokouksen kokouskutsuna. Kesäretkemme kohde on Hämeenlinnassa: Hämeen
Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia
Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136
1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna
1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto
Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.
KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA
F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2016 Aika: lauantai 26.3.2016 klo 13.00-16.21 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 42 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnä olevien
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.
MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo
Tervetuloa vuosikokoukseen!
SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen
Häkkisten sukuseura ry:n säännöt
Häkkisten sukuseura ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Häkkisten sukuseura ry ja kotipaikka Tervo 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Sukuseuran tarkoitus on selvittää suvun kantaisän John Häkkisen suvun vaiheita,
Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015
Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,
SYYSKOKOUS
SYYSKOKOUS 29.11.2016 Aika 29.11.2016, klo. 19.00-20.15 Paikka Hämeenkylän kirkon seurakuntasali Osallistujat Liite 1 1. Kokouksen avaus Ville Hurmalainen avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI
EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI 1 Yhdistyksen nimi on nimi on Filosofisen praktiikan verkosto ry (virallinen lyhenne on FiPra ry), Nätverket för Filosofisk Praxis rf, Philosophical Practice Network. Yhdistyksen
Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA
1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1.
Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto ja puoliso Silja Distriktsguvernör, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto och maka Silja Lions
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen
Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous
Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,
4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa.
Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (1/2) Aihe: Sukukokous Aika 14.7.2012 kto 14.30-15.30 Paikka KylpylähotelliRantasipi,Laajavuori,Jyväskylä Läsnä 17+2 sukuseuran jäsentä (liite l) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2016 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi vuoden 2016 vuosikokoukseen ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi
Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.
Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja
1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.
KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen
4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).
1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,
Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka
Purasten sukuseura ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Purasten sukuseura ry ja kotipaikka Rautalammin kunta. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimitystä sukuseura tai seura.
PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi
PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19
Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki
Pöytäkirja 1 (5) Aika: Maanantai klo 16.00 19.00 Paikka: Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, 00520 Helsinki Läsnä: Seppo Kinkki puheenjohtaja Juha Nurmonen sihteeri Kristiina Huff Maria Ruohtula
VUOSIKOKOUS (5)
Ammattiliitto PRO seniorit ry VUOSIKOKOUS 2017 1(5) Pöytäkirja Aika: Paikka: Keskiviikko 26.4.2017 klo12.30 Vesileppis, Vokkolantie 1, Leppävirta Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen avaus Ammattiliitto Pro
Suurnäkki sukuseura ry Säännöt
Suurnäkki-sukuseura ry:n säännöt 28.10.2013 Patentti- ja rekisterihallituksen Yhdistys- ja säätiöasioiden yksikön 28.10.2013 vahvistamat. Yhdistyksen rekisterinumero on 176.618. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.
SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen
OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry
PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.
Pöytäkirja Metsästysseura Kerä ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin 17.2.2013 klo 12.00 alkaen seuran metsästysmajalla Kovelinlehdossa. Paikalla oli 67 seuran jäsentä. Lista osaottajista on liitteessä
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala
HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/
1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 20.01.2015 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston
VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY
VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUKOKOUKSEN OHJELMA JA KOKOUSASIAKIRJAT 15.heinäkuuta 2017 Väärälän sukuseura ry Sääntömääräinen sukukokous lauantaina 15.7.2017 Ruonanpirtillä Esityslista 1. Kokouksen
Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Hausjärvi 1/4 PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2015 AIKA: 23.05.2015 kello 13.00 PAIKKA: Hausjärven kunnanvirasto LÄSNÄ: Paikalla oli 18 vesiosuuskuntaan
Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt
12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho
NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10
, NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä
ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA
KV191-1 Kokousaika ke 23.1.2019 klo 18.30 Kokouspaikka Läsnä Maijan kammari, Rusthollintie Anttila, Raimo, jäsen Breilin, Oskar, jäsen Ikäläinen, Mikko, jäsen Jokinen, Kaarina, jäsen Kallio, Kari, jäsen
UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto
Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.
Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari
SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.
Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu SUKUKOKOUS RÖSKÖSSÄ 6. PÄIVÄNÄ HEINÄKUUTA 2013...2 Ilmoittautumiset ja maksut...2 Vuosikokouksen työjärjestys...3 Ajo-ohje Rösköön...4 Majoittuminen Röskössä...4 SYKSYN
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.
TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Kumpulan Speksi ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous Aika: klo 18 Paikka: Kokoustila Rydman, Kaivokatu 10 A
Kumpulan Speksi ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous 15.5.2017 Aika: 15.5.2017 klo 18 Paikka: Kokoustila Rydman, Kaivokatu 10 A Paikalla: Olga Heino Essi Salmenkivi Markus Holopainen Susanna Hällsten Paula
MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.
MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan
HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/
1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään
Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Hyväksyttiin hoitokunnan esittämä esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Lahnajärvi 24.5.2014 Asia: Lahnajärven osakaskunnan sääntömääräinen vuosikokous Paikka: Kurjenniemi, Esko Yleniuksen koti Aika: 24.5.2014 Läsnäolijat: Esko Ylenius, Risto Ylenius, Ritva Avoranta, Irma
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 11.3.2014 klo 18:00 Paikka Cumulus Rauma, Aittakarinkatu 9 1/5 LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg Harri Haapala Heikki
Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.
SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu