Ammatillisen koulutuksen. viennin edistämishanke Mervi Jansson Oppimiskumppanuuksien johtaja Omnia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ammatillisen koulutuksen. viennin edistämishanke Mervi Jansson Oppimiskumppanuuksien johtaja Omnia"

Transkriptio

1 + Ammatillisen koulutuksen viennin edistämishanke Mervi Jansson Oppimiskumppanuuksien johtaja Omnia

2 + Verkostossa on voimaa Omnian koordinoimassa kehittämishankkeessa oli mukana 14 koulutuksen järjestäjää, joiden lisäksi Amke, Hamk ja Skills Finland olivat ostopalvelukumppanin roolissa. Opetushallitus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö osallistuivat aktiivisesti hankkeen tilaisuuksiin. Ensimmäinen kansallinen ammatillisen koulutuksen viennin hanke. Toteutusaika 12 kuukautta johon saatiin 6 kuukauden jatkoaika.

3 Koulutuksen järjestäjät *Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Etelä-Savon Koulutus Oy Helmi Liiketalousopisto Oy Helsinki Business College Oy Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä *Jyväskylän + koulutuskuntayhtymä Kemi-Torniolaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Kiipulasäätiö/Kiipulan ammattiopisto *Oulunseudun koulutuskuntayhtymä Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä Satakunnan koulutuskuntayhtymä Savon koulutuskuntayhtymä Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opiston Säätiö *Tampereen Aikuiskoulutuskeskus

4 + Aloitus 4 Hankkeen suunnitteluvaihe oli tiivis. Verkosto koottiin pääasiassa ammatillisen koulutuksen kehittämispäivillä. Lisäksi Amke tiedotti alkavasta hankkeesta. Tavoitteena oli koota mahdollisimman laaja verkosto, jonka jäsenillä oli jo asetettuja koulutusviennin Valtaosa hankkeen järjestämistä tilaisuuksista oli avoimia, joten kaikki asiasta kiinnostuneet olivat tervetulleita osallistumaan. Yhteisten tilaisuuksien kulut olivat koordinoinnin budjetissa. Hankkeen suunnitteluvaiheessa koulutuksen järjestäjät valitsivat roolin kolmesta eri vaihtoehdosta; veturiorganisaatio, kehittäjä, osallistuja. Rahoitus ja resurssit määräytyivät valitun roolin mukaisesti.

5 + Koordinoinnin resurssit 5 Hankeen koordinoinnista ja Omnian kehittämistyön osuudesta vastasi Omnian koulutusviennin tiimi. Resurssit; osa-aikainen projektipäällikkö, hanketta varten palkattu viestintäkoordinaattori ja talousseuranta Omnian hankepalvelut-yksikön kautta.

6 + Veturiorganisaatiot 6 Omnia, JAO, OSEKK ja Takk toimivat ns. vetureina eli vastasivat omalta osaltaan hankkeen alussa päätetyistä kehittämis/selvitysteemoista. Kehittäjä- tai osallistujaroolin valinneet organisaatiot osallistuivat veturin vetämiin verkko/f to f palavereihin, tuottaen/kommentoiden temaattista materiaalia. Veturit vastasivat ryhmänsä työsuunnitelmasta ja lopullisen materiaalin tuottamisesta.

7 + Kick off 7 Läsnäolo pakollinen. Kick offissa päätettiin alustava vuosiaikataulu ja kehittämisteemat; markkinakartoitus, kumppanuusmallit, palveluliiketoiminnan kehittäminen, rakenteet ja lainsäändäntö. Kehittämisteemat oli päätetty etukäteen veturiorganisaatioiden kesken pidetyssä palaverissa, kuten myös vetovastuut. Veturiorganisaatiot laativat työsuunnitelman nykytila-analyysin toteuttamisesta, pitivät ensimmäisen f to f tapaamisen työryhmänsä kanssa omasta kehittämisteemastaan sekä sopivat jatkosta (aikataulu ja työnjako).

8 + Yhteistyötä 8 Hanke teki aktiivista yhteistyötä sidosryhmien ja vientiä edistävien organisaatioiden kanssa. OKM:n, opetushallituksen, Amken ja Skills Finlandin lisäksi yhteistyötä tehtiin OAJ:n, Sakki ry:n, EK:n, UM:n ja TEM:n kanssa. Syntyi yhteinen käsitys siitä mistä on kyse kun puhutaan ammatillisen koulutuksen viennistä.

9 + Mitä viedään kun viedään ammatillista koulutusta? Koulutusvienti on Suomen ulkopuolelle myytävää, osaamista kehittävää, voittoa tavoittelevaa toimintaa: esimerkiksi tutkintojen ja niiden osien myyntiä, konsultointia, laajoja kehittämispalveluja sekä oppimateriaalia ja niihin liittyviä oppimisympäristöratkaisuja.

10 + Tiedottamistyötä www-sivut, FB-ryhmä, webinaarit, tiedote,raportit Puheenvuorot eri tilaisuuksissa

11 Vaikuttamistyötä Lainsäädäntötyöhön vaikuttaminen, ammatillisen koulutuksen vienti osaksi koulutusviennin tiekarttaa

12 Kehittämistyötä - osaamisen kehittämistä

13

14 14

15 15

16 + 6 kk jatkoaika kuukaudessa saavutettiin hankkeelle asetetut tavoitteet, mutta vaikuttamistyö oli kesken. 6 kuukauden jatko-ajan toimenpiteet: Loppuraportin jakelu kansanedustajille ja koko Team Finland-verkostolle (mm. suurlähetystöt). Osallistuminen ministerin toisen asteen viennin esteettyöryhmän työskentelyyn sekä loppuraportin työstämiseen. Ammatillisen koulutuksen avoimen MOOCin tuottaminen. Vientiä tukevan yleisesitteen laatiminen ja jakelu Team Finland-verkostolle.

17 + Organisaatiot hakevat hanketta, mutta ihmiset toteuttavat sen. Aikaa yhdessäoloon ja tutustumiseen ja hyvät puitteet tekemisellä. Monikanavainen viestintä palvelee parhaiten. Koordinointi on palvelutehtävä. Opit ja kopit Selkeät roolit, tavoitteet ja vastuut. Kaikkea ei tarvitse osata; ostopalvelut tuovat uutta osaamista koko verkostolle. Muutokset eivät tarkoita, että hanke olisi huonosti suunniteltu. Rima riittävän korkealle - hankkeen on tuotettava lisäarvoa koko ammatillisen koulutuksen kentälle. Sidosryhmätyö lisää vaikuttavuutta.

18 + Mitä lopulta saatiin aikaiseksi? 18 Kahdeksan painettua/verkkojulkaisua. Hankkeen suositukset ovat johtaneet mm voimaan tulleeseen lakimuutokseen, joka mahdollistaa näyttötutkintojen viennin kokeilun. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen viennin tuominen osaksi OKM:n koulutusviennin tiekarttaa. Suositukset reformityön pohjaksi. Kansallisen tason levittämistyötä; työpaja kv-päivillä, puheenvuoro Seinäjoen taitaja-seminaarissa, korkea-asteen koulutusviennin seminaarissa, Future Learning Finland/Education Export Finland-ohjelman tilaisuuksissa ja EK:n koulutusviennin seminaarissa. Vahva rooli myös FIEDU - Finnish International Education Association ry:n perustamisessa.

19 + Iso kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille!

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi hankkeen käynnistysseminaari 8.2.2010 Tellervo Tarko Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Jäsenet 1. Ami-säätiö 31. Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Tutkintoviennin tilannekatsaus Ammatillinen koulutusvientikokeilu tutkintovientiä vauhdittamassa

Tutkintoviennin tilannekatsaus Ammatillinen koulutusvientikokeilu tutkintovientiä vauhdittamassa Tutkintoviennin tilannekatsaus Ammatillinen koulutusvientikokeilu tutkintovientiä vauhdittamassa Marjut Kuokkanen, Hanna Autere Ammatillisia tutkintoja maailmalle sparraustyöpaja koulutuksen järjestäjille

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Ohjausryhmän kokous to 12.6.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ohjausryhmän kokoonpano opetusneuvos Seija

Lisätiedot

Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin,

Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin, Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin, tutkija Jukka Vehviläinen Sujuvat siirtymät tulevaisuudessa,

Lisätiedot

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI Marja Veikkola, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (Osekk) 26.9.2014 Sivu 1 Opetushallitus on myöntänyt valtionavustuksen Osekkille sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan sekä

Lisätiedot

KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS

KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014-2018 KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS Verkostopäivä 21.11.2014 Marja Veikkola, koulutuskokeilujen koordinaattori (Osekk) Koulutuskokeilujen koordinointi Opetushallitus

Lisätiedot

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA 2014-2016 (oppilaitosmuotoinen koulutus)

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA 2014-2016 (oppilaitosmuotoinen koulutus) 27.6. AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) ten jaksotus KOKO MAA 150 151 150 701 550 149 210-1 491 148 210-1 000 550-976 -1 941 kokonais, OKM päätös 27.6.

Lisätiedot

ECVET tulee, oletko valmis!

ECVET tulee, oletko valmis! ECVET tulee, oletko valmis! ECVET EXPERT-toiminto 2012 2013 Oulu 13.3.2013 Leena-Maija Talikka, CIMO 8.2.2013 Bryggen kommunikea 2010 Tavoitteita Ammatillisen koulutuksen vetovoima Ammattitaitokilpailut,

Lisätiedot

Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku

Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku Hanna Autere Valtionavustushaun infotilaisuus 4.12.2018 Opetushallitus, Helsinki Globaaliin toimijuuteen valmentaminen -valtionavustushaku Webinaari

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden

Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden käynnistystilaisuus 17.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö,

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Johan Hahkala Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Jäsenet 1. Ami-säätiö 2. Axxell Utbildining Ab. 3. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 4. Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä 5. Etelä-Savon

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (5) 18.2.2010. Ahokivi Tuula. Kangasaho Maiju Koivisto Jukka. Patronen Pirjo Periaho Mika Pikkujämsä Marjatta

Pöytäkirja 1 (5) 18.2.2010. Ahokivi Tuula. Kangasaho Maiju Koivisto Jukka. Patronen Pirjo Periaho Mika Pikkujämsä Marjatta Pöytäkirja 1 (5) Liiketalouden perustutkinto, merkonomin tutkintotoimikunta Aika Torstaina 21.1.2010 klo 13.00 16.20 Paikka Oikeusministeriö, Kasarmikatu 42, Helsinki Läsnä Ahokivi Tuula Hirvonen Jorma

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA LÄÄNI MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA 1999-2001 20.1.1999 20.9.1999 v. 1999 20.1.2000 20.9.2000 v. 2000 20.1.2001

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO 26.10.2015 Koordinoija Marja Veikkola Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen tilannekatsaus KOKEILUJAKSON AIKANA 2014-2018 ILMOITETTU ALOITETTAVAN

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUJEN OHJAUSRYHMÄ 2.11.2015 Marja Veikkola, koordinoija Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus 24.11.2014 Koulutuskokeilujen ohjausryhmän kokous, opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

ECVET tulee, oletko valmis!

ECVET tulee, oletko valmis! ECVET tulee, oletko valmis! ECVET EXPERT -toiminto 2012 2013 Tampere 27.3.2013 Leena-Maija Talikka, CIMO Bryggen kommunikea 2010 Tavoitteita: Ammatillisen koulutuksen vetovoima Ammattitaitokilpailut, Skills

Lisätiedot

Kokeilutoiminnan reunaehdot ja tutkinnon perusteet koulutusvientiin. Hanna Autere Merja Lahdenkauppi

Kokeilutoiminnan reunaehdot ja tutkinnon perusteet koulutusvientiin. Hanna Autere Merja Lahdenkauppi Kokeilutoiminnan reunaehdot ja tutkinnon perusteet koulutusvientiin Hanna Autere Merja Lahdenkauppi Kokeilun tavoitteena tuottaa kokemuksia, tietoa ja ratkaisuja Selvittää näyttötutkintojen osalta EU-/ETA-alueen

Lisätiedot

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon LAATUA LAIVALLA Miten edistämme toiminnan vaikuttavuutta? ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 22.-24.8.2012, laatuverkosto Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon Opetusneuvos Leena

Lisätiedot

AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Johtaja Pasi Kankare

AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Johtaja Pasi Kankare AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma 20.8.2013 Johtaja Pasi Kankare Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli. AMKE ry / Johan Hahkala

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivä 10.11.2016 Turku Markku Karkama Opetushallitus Kuvat: Opetushallitus, Olli Häkämies LÄHDE: OKM, Mika Tammilehto

Lisätiedot

Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti?

Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti? Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti? Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 Seija Rasku, Skills Finland

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN Työelämän kehittämis- ja palvelutoiminta uudistuu -seminaari 3.11.2010 Hilton Helsinki Strand Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi

Lisätiedot

ECVET tulee, oletko valmis!

ECVET tulee, oletko valmis! ECVET tulee, oletko valmis! ECVET EXPERTien toiminta 2012 2013 Turku 13.9.2013 Mika Saarinen, CIMO Kansallinen ECVET Expert-toiminto Toiminto on perustettu 2012 Tukemaan ECVETin kansallista toimeenpanoa

Lisätiedot

Anne Vuorinen, oppisopimusjohtaja Puhelin 050 415 0974 Sähköposti

Anne Vuorinen, oppisopimusjohtaja Puhelin 050 415 0974 Sähköposti Hanke: Tuetun oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Helsingin kaupunki Stadin aikuisopisto/oppisopimusyksikkö 0201256-6 PL 3000 00099 Helsingin kaupunki Anna Mari Leinonen 09-31086470 annamari.leinonen@hel.fi

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus PERUSTASON ENSIHOIDON KOKEILUJEN JAOSTO 29.10.2015 Koordinoija Marja Veikkola Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, perustason ensihoidon osaamisalan kokeilujen tilannekatsaus

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus

Lisätiedot

JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN

JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN Lähde: KOUTE JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN Sis. 1 200 nuorten yhteiskuntatakuupaikkaa, joita lisättiin 26 järjestäjälle 1.8.2012 lukien

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

Johan Hahkala, toiminnanjohtaja 12.02.2013 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Johan Hahkala, toiminnanjohtaja 12.02.2013 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry . Muuttuvaan osaamistarpeeseen vastaaminen Johan Hahkala, toiminnanjohtaja 12.02.2013 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry AMKE ry kokoaa yhteen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on kattava

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN. WinNova 02.04.2013. T.Eerola. w w w. h a m k. f i / a o k k

HUIPUT KEHIIN. WinNova 02.04.2013. T.Eerola. w w w. h a m k. f i / a o k k HUIPUT KEHIIN WinNova 02.04.2013 T.Eerola HUIPUT KEHIIN kehittää ammatillista huippuosaamista Projektin yleistavoitteena on pysyvien, ammatillista huippuosaamista kehittävien, alueellisten ja klusterikohtaisten

Lisätiedot

Voimassa olevat järjestämissopimukset

Voimassa olevat järjestämissopimukset Voimassa olevat järjestämissopimukset Koulutuksen järjestäjä Tutkintotilaisuuksista vastaava oppilaitos Adulta Oy tutkinto Adulta Oy AEL Ami-säätiö / Amiedu Ami-säätiö / Amiedu myyntiedustaja, kodintekniikan

Lisätiedot

Ammatillisen erityisopetuksen asiantuntijapalvelut, YTY-hankeen helmiä. Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät

Ammatillisen erityisopetuksen asiantuntijapalvelut, YTY-hankeen helmiä. Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Ammatillisen erityisopetuksen asiantuntijapalvelut, YTY-hankeen helmiä Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 21. 22.4.2016 Helsinki YTY Yksilöllisten opintopolkujen tukeminen yhteistyössä YTY-HANKKEET

Lisätiedot

Kartoitus kiinnostuksesta ammatillisen koulutuksen tutkintovientiin

Kartoitus kiinnostuksesta ammatillisen koulutuksen tutkintovientiin Kartoitus kiinnostuksesta ammatillisen koulutuksen tutkintovientiin Opetushallitukselle toteutettu kysely suomalaisten ammatillisen koulutuksen järjestäjien kiinnostuksesta tutkintovientiin 26.4.2018 Koulutusvientikokeilun

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Marja Veikkola, Osekk

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Marja Veikkola, Osekk Koordinoijan tilannekatsaus Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät 26-27.9.2017 Marja Veikkola, Osekk Päättyneet hyvinvointiteknologiaan painottuvat osaamisalakokeilut ja niistä valmistuneiden

Lisätiedot

Leonardo da Vinci: Aloituskoulutus kumppanuushankkeille

Leonardo da Vinci: Aloituskoulutus kumppanuushankkeille Leonardo da Vinci: Aloituskoulutus kumppanuushankkeille Helsinki 31.8.2012 Haetut ja rahoitetut Leonardo-kumppanuushankkeet Suomessa 2008-2012 HAKEMUKSET 2008 2009 2010 2011 2012 Yhteensä Koordinaattorit

Lisätiedot

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke 2012 16.5.2013 Kai Ollila Mitä on TYKE-toiminta? Toiminnalla tarkoitetaan yrityksille ja julkisyhteisöille, erityisesti pienyrityksille tarjottavia osaamisen

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151 AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRIEN SOPEUTTAMINEN VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) kokonais, 1.1. OKM esitys OKM esitys OKM esitys esitys -16 KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1

Lisätiedot

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1 Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen

Lisätiedot

Kotoisa -hanke. Kotoutumispalvelut

Kotoisa -hanke. Kotoutumispalvelut Kotoisa -hanke Kotoutumispalvelut AMIF Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäministeriö on vastuuviranomainen Rahasto (engl. Asylum, Migration and Integration Fund) perustettiin EU-rahoitusohjelmakaudelle

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 2 Hallitus 17.3.2016

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 2 Hallitus 17.3.2016 Kokoustiedot Aika: torstai 17.3.2016 klo 17.30 18.50. Paikka: Lehtimäentie 1 D, Espoon keskus Saapuvilla olleet jäsenet: Pirjo Kemppi-Virtanen, puheenjohtaja jäsen Espoo Kaisa Alaviiri, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2014 LUKIEN

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2014 LUKIEN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2014 LUKIEN Yhteensä 131 järjestäjää Kunnat (11) Helsingin kaupunki Jalasjärven kunta Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki Kemijärven kaupunki

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Kansallisen laatuverkoston kokoontuminen, HAMK 2.11.2018 Leena Koski Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi Action Grant 2017 - Support to the European

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa

Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa KansainväliSYYSpäivät 2013 5.11.2013 Jyväskylä Päivi Puutio Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK Taustalla Tampereen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016 AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2016 LUKIEN Yhteensä 126 järjestäjää Kunnat (9) Helsingin kaupunki Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki Kouvolan kaupunki Oulun kaupunki

Lisätiedot

ECVET tulee, oletko valmis!

ECVET tulee, oletko valmis! ECVET tulee, oletko valmis! ECVET Experttien toiminta 2012-2013 Kokkola 22.11.2013 Tuula Hautasaari, CIMO Kansallinen ECVET Expert -toiminto EU:n komissio käynnisti vuonna 2012 ECVET Expert - toiminnon

Lisätiedot

Team Finland -uudistus

Team Finland -uudistus Team Finland -uudistus Tiedotustilaisuus 28.3.2017 Elinkeinoministeri Mika Lintilä Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen Kansliapäällikkö Jari Gustafsson, TEM 2 Taustaa TEM asetti 6.10.2016

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma 2013-2016

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma 2013-2016 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma 2013-2016 Koulutuksen järjestäjien aluetilaisuus 22.11.2013 Liisa Pohjolainen Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Amkesun mahdollisuudet

Lisätiedot

Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta Kansallinen laatuverkosto 3-2012 Keuda 12.10. 2012 klo 9.00-15.00 Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos Opetushallitus Email: leena.koski@oph.fi KESU 85. Vahvistetaan

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät Vaasa 9.5.2017 Riikka Vanhanen, FINNIPS-verkoston koordinaattori Aiheet Haku

Lisätiedot

SÄTKE 2008. Päättynyt hanke

SÄTKE 2008. Päättynyt hanke Päättynyt hanke SÄTKE 2008 Työelämän kehittämis ja palvelutehtävä Koordinointi: Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä / Aikuiskoulutus ja oppisopimuskeskus AIKUKAM Hankkeella on ohjausryhmä, joka arvioi

Lisätiedot

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Ylitarkastaja Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

ECVET tulee, oletko valmis!

ECVET tulee, oletko valmis! ECVET tulee, oletko valmis! ECVET EXPERT -toiminta 2012 2013 Savonlinna 28.10.2013 Hannele Nevalampi, CIMO Kansallinen ECVET Expert-toiminto Toiminto on perustettu 2012 Tukemaan ECVETin kansallista toimeenpanoa

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi Pedagogisen johtamisen (oppimisen johtamisen) kehittämishanke 2011-2012 8.2.2011 Seminaari, Vantaa Pedagogisen johtamisen kehittämishanke Tavoitteena on

Lisätiedot

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma Aira Rajamäki Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilun yhteistyöpäivä 29.9.2014 Amiedu 29.9.2014

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015 Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen AmKesu syksy 2015 Esa Karvinen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus 1 OPH KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN KÄRKIHANKKEET 1. Uudet

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU - SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA - hankkeen toimenpiteiden toteuttaminen (kunnat, yritykset, kuluttajat) Mika Yli-Petäys projektipäällikkö, Lapuan kaupunki Toimitusjohtaja, Thermopolis

Lisätiedot

Ohjausta yrittäjille

Ohjausta yrittäjille Ohjausta yrittäjille Hyvä Diili -mentorihanke Päivi Kalliokoski projektipäällikkö Hyvä Diili ohjausta yrittäjille hanke Hyvä Diili ohjausta yrittäjälle hanke Juna on ollut ahkerasti liikkeessä Pitäkäämme

Lisätiedot

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä.

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä. Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (toukokuu 2015) - Strategia vuosille 2015 2020 - Yhdistyksen keskeiset toimintaperiaatteet ovat tulevaisuuteen katsominen,

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema

Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari 30.11.2017 Kati Lounema Hallitus päätti kevään kehysriihessä tukea reformin toimeenpanoa yhteensä 30 miljoonalla eurolla vuosina 2018 ja 2019.

Lisätiedot

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta. Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset

Lisätiedot

Bryggen kommunikea 2010

Bryggen kommunikea 2010 ECVET tulee - oletko valmis! Seinäjoki 10.12.2012 ECVET EXPERT 2012-2013 FINLAND Leena-Maija Talikka CIMO Bryggen kommunikea 2010 Tavoitteita Ammatillisen koulutuksen vetovoima Taitokisat Liikkuvuus korostuu

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry.

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Ravintolapalveluverkosto Oppilaitosravintoloiden johtajat, esimiehet, vastuuhenkilöt Hyvää Pataa 7.-8.6.2011 Seinäjoella www.amke.fi ja www.dynamo.amke.fi Ravintolapalveluverkosto

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelman verkostossa mukana (tilanne syyskuussa 2008) Akaan lukiot Kalevan lukio Kangasalan lukio Lempäälän lukio Mäntän seudun

Lisätiedot

Ammatillinen perustutkintokoulutus

Ammatillinen perustutkintokoulutus Hallitus 80 16.12.2011 Luksian tuloksellisuusrahoitus 2012 KYH 80 Ammatillisen koulutuksen tuloksellisuus otettiin ensimmäisen kerran osaksi yksikköhinnan määräytymisperustetta vuoden 2006 rahoituksessa.

Lisätiedot

Yhdessä koulutustakuuseen tietoa ja toimivia työkaluja. Projektipäällikkö Anu Heinonen Uudenmaan liitto

Yhdessä koulutustakuuseen tietoa ja toimivia työkaluja. Projektipäällikkö Anu Heinonen Uudenmaan liitto tietoa ja toimivia työkaluja Projektipäällikkö Anu Heinonen Uudenmaan liitto 14.10.2016 Hankepartnerit Espoon seudun koulutuskuntayhtymä / Omnia Haaga Instituutti-säätiö Helmi Liiketalousopisto Oy Helsingin

Lisätiedot

Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea

Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea AMKE ry kokoaa yhteen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on kattava ammatillisen koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Future Learning Lapland

Future Learning Lapland Future Learning Lapland LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIN KANSAINVÄLINEN KOULUTUSVIENTI Hankkeen tavoitteet ja toiminta Heikki Konttaniemi Projektipäällikkö Miksi koulutusvientiä? Taustalla OPM:n 2009 julkaistu

Lisätiedot

Kysely TURBO-verkosto Yhteenvetoraportti, N=12, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kysely TURBO-verkosto Yhteenvetoraportti, N=12, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kysely TURBO-verkosto Yhteenvetoraportti, N=12, Julkaistu: 12012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaat Minkälaisena näet TURBO-Turun seudun nuorisotoimen kuntien nuorisotoimesta vastaavien verkoston roolin?voit

Lisätiedot

Yhteiskuntavastuu kehittämis- ja palvelutehtävänä. Rastor Oy

Yhteiskuntavastuu kehittämis- ja palvelutehtävänä. Rastor Oy Yhteiskuntavastuu kehittämis- ja palvelutehtävänä Rastor Oy Yhteiskuntavastuu kehittämis- ja palvelutehtävänä Yritykset toimivat hajautetuissa arvoverkostoissa, joissa on sekä suuria että pk yrityksiä/yhteisöjä.

Lisätiedot

Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R

Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R JAMK Toteemi 1. Tavoite: Uudistetaan korkeakoulupedagogiikkaa

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Ahlmanin koulun säätiö

Lisätiedot

TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016

TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016 TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016 1 Aloitus ja sitoutuminen lajivastaavan tehtävään Opintojakso 1 21.3.14 Lajivastaavakoulutuksen 1. lähipäivä (Seinäjoki) 3.9.14 Valtakunnallinen 1.

Lisätiedot

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 1/5 Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 Yleistä Sääntöjensä mukaisesti Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Edistää ry:n jäsenten välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa. Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja Helsinki 31.1.2012 Eija Alhojärvi Skills Finland

Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa. Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja Helsinki 31.1.2012 Eija Alhojärvi Skills Finland Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja Helsinki 31.1.2012 Eija Alhojärvi Skills Finland Skills Finland - toiminnan tavoitteet Edistää tietoisuutta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutusvientikokeilun tilannekatsaus Koordinointihankkeen työpaja Hanna Autere Marjut Kuokkanen

Ammatillisen koulutusvientikokeilun tilannekatsaus Koordinointihankkeen työpaja Hanna Autere Marjut Kuokkanen Ammatillisen koulutusvientikokeilun tilannekatsaus Koordinointihankkeen työpaja 11.9.2017 Hanna Autere Marjut Kuokkanen Kokeilun tavoitteena tuottaa kokemuksia, tietoa ja ratkaisuja Selvittää näyttötutkintojen

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA ON VIENTIÄ. Toimintasuunnitelma toisen asteen ammatillisen koulutuksen viennille

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA ON VIENTIÄ. Toimintasuunnitelma toisen asteen ammatillisen koulutuksen viennille AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA ON VIENTIÄ Toimintasuunnitelma toisen asteen ammatillisen koulutuksen viennille Sisällysluettelo Esipuhe: Suomalaisesta ammatillisesta toisen asteen koulutuksesta vientimenestys

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski Ammatillisen koulutuksen kansallisen laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 klo 10.00 15.15, Amiedu klo 13.00 14.30 Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma seminaari Paasitorni 2.8.213 Erityisasiantuntija Riku Honkasalo Opetushallitus Esityksen sisältö Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu 27.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus Koulutussopimukseen perustuva koulutus

Lisätiedot

KJY:n Työssäoppimisen verkoston tapaaminen Johan Hahkala, Koulutuksen järjestäjien yhdistys ry.

KJY:n Työssäoppimisen verkoston tapaaminen Johan Hahkala, Koulutuksen järjestäjien yhdistys ry. KJY:n Työssäoppimisen verkoston tapaaminen 3.12.2008 Johan Hahkala, Koulutuksen järjestäjien yhdistys ry. Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry syksyllä 2008 Toiminta-ajatuksena ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Makkonen Keijo Yhtymäjohtaja

Makkonen Keijo Yhtymäjohtaja Opetushallitus, PL 380, 00531 Helsinki OPH Selvityslomake erityisavustus Hankeryhmä > selvitys valtionavustuksen käytöstä Koulutustaso * Ammatillinen koulutus Hakuryhmä * Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Lisätiedot

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Itä-Suomen Ammattitaito ry. Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät

Lisätiedot

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI KOPPI - Kohti - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita -hanke Yhteistyössä: Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy 2015

Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy 2015 Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY IV Vastausaika 30.9.2015 17:56:03 Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

Osaamisella soteen hanke

Osaamisella soteen hanke Osaamisella soteen hanke 2017-2019 Osaamisella soteen -hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös henkilöstön osaamisen kehittämistä, sillä muuttuviin palveluihin ja toimintatapoihin

Lisätiedot

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Turku

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Turku Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta Ylijohtaja Mika Tammilehto Turku 1.11.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen Työpaikalla järjestettävä

Lisätiedot

ELY-keskusten raportointi vuoden 2016 toiminnasta - yhteenvetoa

ELY-keskusten raportointi vuoden 2016 toiminnasta - yhteenvetoa ELY-keskusten raportointi vuoden 06 toiminnasta - yhteenvetoa Jaana Kettunen & Raimo Vuorinen Koulutuksen tutkimuslaitos 8.6.07 Alueellisten ELO-ryhmien toiminnan seurantaa 0-7 Teema 4, alustavia tuloksia:

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (6) Jyty ry, Asemamiehenkatu 4, 9 krs, Helsinki. Ahokivi Tuula Hirvonen Jorma Kangasaho Maiju Koivisto Jukka

Pöytäkirja 1 (6) Jyty ry, Asemamiehenkatu 4, 9 krs, Helsinki. Ahokivi Tuula Hirvonen Jorma Kangasaho Maiju Koivisto Jukka E XA M ENS K O MM IS SIO N ERN A Pöytäkirja 1 (6) Liiketalouden perustutkinto, merkonomin tutkintotoimikunta Aika Torstaina 18.2.2010 klo 14.00 16.20 Paikka Jyty ry, Asemamiehenkatu 4, 9 krs, 00520 Helsinki

Lisätiedot