KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2013) 593 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 mukaisten mehiläishoitoa koskevien toimenpiteiden täytäntöönpanosta FI FI

2 KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 mukaisten mehiläishoitoa koskevien toimenpiteiden täytäntöönpanosta 1. JOHDANTO Maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (YMJ-asetus) artiklan mukaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle on annettava joka kolmas vuosi kertomus kyseisen asetuksen 105 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa säädettyjen mehiläishoitoalaa koskevien toimenpiteiden täytäntöönpanosta. Tämän kertomuksen tarkoituksena on täyttää edellä mainittu velvollisuus, ja se kattaa vuodet 2009/2010, 2010/2011 ja 2011/2012 eli viimeksi toteutettujen kolmivuotisten mehiläishoito-ohjelmien ( ) viimeisen toteutusvuoden ja nykyisten ohjelmien ( ) kaksi ensimmäistä toteutusvuotta. Tämä kertomus on viides jäsenvaltioiden kansallisten mehiläishoito-ohjelmien toteuttamisesta laadittu komission kertomus. Neljäs kertomus (KOM(2010) 267 lopullinen 2 ), joka kattoi neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 edeltävän kolmivuotisen täytäntöönpanojakson, hyväksyttiin toukokuussa Kaikki jäsenvaltiot toimittivat kansalliset mehiläishoito-ohjelmat vuosiksi ja Tämä on osoitus jäsenvaltioiden suuresta kiinnostuksesta alaa kohtaan ja Euroopan mehiläishoitoalan tarpeista. Kyseessä on pieni ala, jonka toiminnasta valtaosa on ei-ammattimaista. Lisäksi alaan kohdistuu merkittäviä haasteita, jotka liittyvät mehiläisyhdyskuntien tuhoutumiseen, tuotantokustannusten kasvuun ja halpatuontiin. Komissio tilasi vuonna 2012 ulkopuolisen arvioinnin mehiläishoitoalan hyväksi toteutetuista toimenpiteistä. Tämä kertomus sisältää kyseisen arvioinnin tärkeimmät tulokset. 2. MENETELMÄT Tämä kertomus perustuu seuraaviin lähteisiin: vuosiksi ja laaditut kansalliset mehiläishoito-ohjelmat, jotka 27 jäsenvaltiota ovat ilmoittaneet komissiolle YMJ-asetuksen 105 artiklan ja toimista, joiden tavoitteena on parantaa mehiläistuotteiden tuotannon ja kaupan pitämisen edellytyksiä, annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 797/2004 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun komission asetuksen (EY) N:o 917/ artiklan mukaisesti; kansalliset ohjelmat sisältävät asetuksen (EY) N:o 917/ ja 9 artiklan mukaisen tutkimuksen mehiläishoitoalan rakenteesta YMJ-asetuksen 108 artiklassa tarkoitetut jäsenvaltioiden menot, jotka liittyvät mehiläishoito-ohjelmien osana toteutettuihin toimenpiteisiin EUVL L 299, , s EUVL L 163, , s. 83. FI 2 FI

3 Eurostatin, Comextin ja FAO:n tietokannoista saadut tiedot hunajan tuotannosta ja kansainvälisestä kaupasta jäsenvaltioiden ja Euroopan mehiläishoitoalan toimittamat tiedot ulkopuolisen konsultin tekemä tutkimus 4, jossa arvioidaan mehiläishoitoalan hyväksi toteutettuja toimenpiteitä. Tarkempia numerotietoja ja yhteenvetotaulukoita hunajan markkinoista ja mehiläishoito-ohjelmista on komission verkkosivuilla MEHILÄISHOITOALAN MARKKINATILANNE 3.1. Maailmanmarkkinat Tuotanto FAO:n mukaan maailmassa tuotettiin vuonna 2011 yhteensä tonnia hunajaa. Tuotanto on viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana lisääntynyt hitaasti mutta tasaisesti vuosia 2007 ja 2009 lukuun ottamatta. Eniten hunajaa maailmassa tuottaa Kiina, jonka tuotannon ( tonnia) osuus maailman hunajantuotannosta on 27,3 prosenttia. Toiseksi eniten hunajaa tuottaa EU, jonka tuotanto on tonnia (13,3 prosenttia). Muita tärkeitä hunajantuottajamaita ovat Turkki, jonka tuotanto kasvaa tasaisesti, sekä Ukraina ja Yhdysvallat. Etelä- ja Keski-Amerikan osuus tuotannosta on supistunut etenkin, koska tuotanto Argentiinassa on vähentynyt merkittävästi vuodesta 2005 lähtien Kauppa FAO:n ja Comextin tietojen mukaan noin viidennes maailmassa tuotetusta hunajasta myydään kansainvälisillä markkinoilla. Vienti on maailman tasolla ollut tonnia jo useiden vuosien ajan. Vuonna 2011 se oli tonnia. Kiina on kasvattanut vientiään, ja viimeksi kuluneina neljänä vuotena se on ollut maailman suurin viejä. Vuonna 2011 sen vienti oli noin tonnia. Toiseksi suurimpana viejänä on Argentiina, jonka vienti on tosin vähentynyt. Vuonna 2011 Argentiinasta vietiin noin tonnia hunajaa. Tärkeimmät hunajan tuojat ovat EU ja Yhdysvallat EU:n markkinat Tuotanto Eurostatin mukaan EU:ssa tuotettiin vuonna 2011 yhteensä tonnia hunajaa. EU:n tuotanto on viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana kasvanut hieman (6 prosenttia vuodesta 2010), joskin tuotantomäärissä on esiintynyt sääolosuhteista johtuvaa vuotuista vaihtelua. Hunajan myyntihinta määräytyy hunajan lajin ja laadun sekä jakelukanavan mukaan. Esimerkiksi kotitaloushunajan (85 prosenttia kaikesta EU:ssa myydystä hunajasta) hinta on korkeampi kuin teollisuushunajan ja lajihunaja on muita hunajalaatuja kalliimpaa FI 3 FI

4 Jakelukanavasta voidaan todeta, että mehiläishoitajat saavat korkeimman hinnan myydessään tuotteensa suoraan kuluttajille. Toiseksi paras vaihtoehto on myydä käsitelty ja pakattu hunaja vähittäismyyjille, ja kolmanneksi parhaana vaihtoehtona on myynti pakkaajille ja jakelijoille. EU:ssa mehiläishoitajat myyvät suurimman osan hunajastaan suoraan kuluttajille. Tämä käytäntö on yhteydessä siihen, että useimmissa jäsenvaltioissa suuri osa mehiläishoidosta on ei-ammattimaista toimintaa. EU:ssa käytetään kuitenkin myös muita jakelukanavia. Esimerkiksi Espanjassa suurin osa tuotetusta hunajasta myydään jalostajille/pakkaajille, koska alalla on enemmän ammattimaista toimintaa Kauppa EU on hunajan nettotuoja, koska EU:n oma hunajantuotanto kattaa vain 61,6 prosenttia kulutuksesta. Hunajaa kulutetaan EU:ssa keskimäärin noin 0,70 kg asukasta kohti, ja kulutus on säilynyt tasaisena jo vuosia. EU:n kolme suurinta hunajantuottajamaata ovat Espanja, Saksa ja Romania. Vuonna 2011 Espanja tuotti tonnia, Saksa tonnia ja Romania tonnia hunajaa. Muita paljon hunajaa tuottavia jäsenvaltioita ovat Unkari ( tonnia), Ranska ( tonnia), Kreikka ( tonnia) ja Puola ( tonnia). EU:hun on vuodesta 2000 lähtien tuotu noin tonnia hunajaa vuodessa. Vuonna 2012 EU:n tuonti oli tonnia, josta tonnia (43 prosenttia) oli peräisin tärkeimmästä tuontimaasta Kiinasta ja tonnia toiseksi tärkeimmästä tuontimaasta Argentiinasta. Kiinasta peräisin oleva tuonti on lisääntynyt tasaisesti vuodesta 2008 hyvin alhaisten hintojen vuoksi, ja Argentiinasta peräisin olevan tuonnin osuus on samaan aikaan supistunut. Kolmanneksi eniten hunajaa EU:hun tuotiin Meksikosta ( tonnia) ja neljänneksi eniten Ukrainasta (8 949 tonnia). Jäsenvaltioista eniten hunajaa tuo Saksa, jonka osuus kokonaistuonnista oli vuonna 2012 yli kolmannes. Hunajan tuonnin keskimääräinen yksikköarvo EU:ssa on kasvanut vuodesta 2010, ja se oli vuonna 2012 jo 2,08 euroa/kg. Kiinasta peräisin olevan hunajan yksikköarvo on pienin, 1,44 euroa/kg. Hunajan tuonnin keskimääräiset yksikköarvot muilla EU:n tärkeimmillä tuontimailla ovat seuraavat: Ukraina 1,83 euroa/kg, Argentiina 2,23 euroa/kg ja Meksiko 2,44 euroa/kg. Hunajan vienti EU:sta on lisääntynyt vuodesta 2010, ja se oli vuonna 2012 jo tonnia (+33 prosenttia). Kokonaistuotannosta viedään kuitenkin edelleen vain alle 7 prosenttia. EU:n tärkeimmät vientimaat ovat vuodesta 2010 lähtien olleet Sveitsi, Japani, Saudi-Arabia ja Yhdysvallat. EU:n jäsenvaltioista eniten hunajaa vievät Saksa ja Espanja, joiden yhteenlasketun viennin osuus on yli puolet EU:n koko viennistä. Hunajan viennin keskimääräinen yksikköarvo EU:ssa on kasvanut vuodesta 2010 jatkuvasti, ja se oli vuonna 2012 jo 5,14 euroa/kg. Viennin ja tuonnin yksikköarvojen välinen ero on tämän vuoksi kasvanut merkittävästi. Se on nykyisin noin 3 euroa/kg. Tämä ero johtuu siitä, että EU:n vie pääasiassa pakattua laatuhunajaa, kun taas EU:hun tuodaan suuria määriä suurpakkauksissa olevaa edullisempaa hunajaa, jota käytetään sekoituksissa ja elintarviketeollisuudessa. FI 4 FI

5 4. KANSALLISTEN MEHILÄISHOITO-OHJELMIEN TOTEUTTAMINEN 4.1. Tavoitteet ja tukikelpoiset toimenpiteet Ohjelman yleistavoitteena on parantaa mehiläistuotteiden tuotannon ja kaupanpidon edellytyksiä unionissa. Mehiläishoito-ohjelma voi sisältää kuudentyyppisiä tukikelpoisia toimenpiteitä, joista jokaisella on omat tavoitteensa. Nämä toimenpidetyypit luetellaan YMJ-asetuksen 106 artiklassa, eikä niihin ole tehty muutoksia viimeksi laaditun kertomuksen jälkeen. Teknisen tuen tarkoituksena on parantaa tekniikkaa ja näin tehostaa tuotantoa ja kaupanpitoa. Siihen kuuluu muun muassa peruskurssien järjestäminen aloitteleville mehiläishoitajille ja jatkokoulutuksen tarjoaminen kokeneille mehiläishoitajille ja tuottajaryhmittymien ja -osuuskuntien vastuuhenkilöille. Kursseilla käsitellään etenkin seuraavia osa-alueita: mehiläisten kasvatus, tautien torjunta ja hunajan keruu, pakkaus, säilytys, kuljetus ja myynti. Mehiläishoitajien ja alan asiantuntijaverkostojen kouluttaminen tarjoaa tilaisuuden teknisiin näkökohtiin liittyvän taitotiedon jakamiseen. Toimenpiteet voivat kattaa myös alan nykyaikaistamiseksi tarkoitetun tuen, jolla autetaan mehiläishoitajia hankkimaan hunajan linkoamisessa käytettäviä laitteita. Varroatoosin torjunnan tarkoituksena on pyrkiä estämään tätä tautia aiheuttavan endeemisen loisen leviäminen mehiläispesiin. Varroatoosin aiheuttajana on punkki, joka heikentää mehiläisen immuunijärjestelmää ja lisää sellaisten virustautien määrää, joiden esiintyminen liittyy suoraan varroapunkkiin. Varroatoosi vähentää merkittävästi hunajasatoa EU:ssa ja johtaa lopulta mehiläisyhdyskuntien tuhoutumiseen, jos sitä ei torjuta. Koska varroatoosia ei voida kokonaan hävittää, ainoa keino välttää sen aiheuttamia seurauksia on mehiläispesien käsitteleminen sallituilla menetelmillä ja tuotteilla. Tuottajat tarvitsevat jonkin verran taloudellista tukea voidakseen kattaa mehiläispesien käsittelystä (tarvittavista tuotteista ja tarvikkeista, kuten peittämiseen tarkoitetuista verkoista) aiheutuvat menot. Siirtohoidon järkeistämistä varten myönnettävällä tuella on tarkoitus helpottaa mehiläispesien siirtämistä unionissa ja niiden sijoituspaikkojen tarjoamista mehiläishoitajille kukinta-aikana. Siirtohoidon hallinnointia voidaan helpottaa muun muassa seuraavilla toimenpiteillä: mehiläispesien ja kehien tunnistaminen, siirtohoitorekisteri, siirtohoitoa helpottavat tarvikkeet ja materiaalit sekä hunajalajien kartoitus. Useissa jäsenvaltioissa siirtohoidolla on ratkaiseva merkitys mehiläisten riittävälle ravinnonsaannille ja kasvien pölytyksen varmistamiselle. Hunajasta tehtäviä analyysejä koskevien tukitoimenpiteiden tarkoituksena on tehostaa hunajan kaupanpitoa. Hunajasta tehtäviä analyysejä varten myönnettävän rahoituksen ansiosta mehiläishoitajat voivat varmistaa, että markkinoille saatettu hunaja vastaa hunajasta annetussa neuvoston direktiivissä 2001/110/EY 6 asetettuja fysikaaliskemiallisia vaatimuksia. Hunajan alkuperänä olevien kasvilajikkeiden selvittämiseksi tehtävät analyysit antavat mehiläishoitajille tarkkaa tietoa kerätystä hunajasta, minkä vuoksi nämä saavat tuotteestaan paremman hinnan. Hunajasta tehtäviä analyyseja varten myönnettävä taloudellinen tuki on olennaisen tärkeää pyrittäessä varmistamaan, että suurella osalla mehiläishoitajista on mahdollisuus analyysien teettämiseen. 6 EUVL L 10, , s. 47. FI 5 FI

6 Mehiläiskantojen lisäämisellä voidaan kompensoida mehiläiskuolemien vaikutuksia ja näin välttää tuotannon supistuminen. Tällaisiin toimenpiteisiin voi kuulua rahoitus, jota myönnetään kuningatarmehiläisten kasvatukseen tai mehiläisyhdyskuntien hankintaan. Asetuksen tarjoamalla mahdollisuudella sisällyttää mehiläishoito-ohjelmiin hankkeita, jotka koskevat hunajan laadun parantamiseen tähtäävää soveltavaa tutkimusta, ja näiden hankkeiden tuloksia koskevalla tiedotuksella voidaan auttaa lisäämään tuottajien tietämystä mehiläishoidon erityismenetelmistä Mehiläispesien ja mehiläishoitajien laskenta Jäsenvaltiot toimittivat vuosien ohjelmien yhteydessä asetuksen (EY) N:o 917/ ja 9 artiklan mukaisesti tiedot mehiläishoitoalan rakenteesta. Näiden tietojen mukaan unionissa oli vuonna 2010 yhteensä mehiläishoitajaa, joista vain 5,2 prosenttia (26 318) katsottiin ammattimaisiksi mehiläishoitajiksi (yli 150 mehiläispesää). EU:ssa oli vuonna 2010 yhteensä noin 14 miljoonaa ( ) mehiläispesää, joista noin 6 miljoonaa ( ) eli 40 prosenttia kuului ammattimaisille mehiläishoitajille. Tässä yhteydessä olisi mainittava, että koska EU-lainsäädäntö ei velvoita mehiläispesien rekisteröintiin, tietoja pesien kokonaismäärästä ei jäsenvaltioissa kerätä yhdenmukaisella tavalla, joten niiden tarkkuudessa saattaa olla puutteita. Vaikka ammattimaisten mehiläishoitajien osuus ja tällaisille mehiläishoitajille kuuluvien pesien määrä (33 prosenttia kaikista mehiläispesistä) ovat lisääntyneet vuodesta 2007, suurin osa mehiläishoitajista on edelleen eiammattimaisia mehiläishoitajia. Ammattimaisten mehiläishoitajien osuus on EU:ssa yleisesti pieni, joskin se vaihtelee suuresti jäsenvaltioittain: esimerkiksi Saksassa mehiläishoitajista yli 99 prosenttia on ei-ammattimaisia mehiläishoitajia, kun taas Espanjassa mehiläishoitajista 23 prosenttia on ammattimaisia mehiläishoitajia. Mehiläispesien lukumäärä EU:ssa on lisääntynyt 3 prosenttia ( pesällä) vuoden 2007 laskennan ja vuoden 2010 välisenä aikana. Mehiläishoitajien mukaan lisäys on tarpeen mehiläiskuolleisuuden vaikutusten kompensoimiseksi. Lisäykseen liittyi kuitenkin hunajantuotannon 6 prosentin kasvu vastaavalla jaksolla. Eniten mehiläispesiä on seuraavissa viidessä jäsenvaltiossa: Espanja (19,3 prosenttia), Kreikka (11,8 prosenttia), Ranska (10,5 prosenttia), Romania (10 prosenttia) ja Italia (8,8 prosenttia). Maat, joissa mehiläispesiä on runsaasti, eivät kuitenkaan aina ole suurimpia hunajantuottajia. Tämä johtuu ympäristöön liittyvistä eroista (ilmasto, meden määrä, mehiläisyhdyskuntien määrä tietyllä alueella jne.) sekä siitä, ettei EU:n tasolla ole käytössä yhdenmukaista menetelmää mehiläispesien määrän seurantaa varten. Näistä seikoista seuraa, että pesäkohtaisessa hunajasadossa on EU:n jäsenvaltioiden välillä valtavia eroja (vuonna 2010 pesäkohtainen sato vaihteli EU:ssa 9 51 kiloon). Tämän vuoksi esimerkiksi Saksassa on vähemmän mehiläispesiä (5,6 prosenttia) kuin Kreikassa, Italiassa, Ranskassa tai Romaniassa, mutta se tuottaa enemmän hunajaa kuin mikään näistä maista, koska sen pesäkohtainen sato on suurempi (37,2 kiloa pesää kohti vuonna 2011) kuin kyseisillä mailla. Myös Unkarissa keskimääräinen pesäkohtainen sato on suuri (27,4 kiloa vuonna 2010), joten se on EU:n neljänneksi suurin hunajantuottaja, vaikka sen alueella on vain 7,1 prosenttia kaikista EU:n alueen mehiläispesistä. FI 6 FI

7 4.3. Menojen jakautuminen Jäsenvaltiokohtainen rahoitus YMJ-asetuksen 108 artiklan mukaan unioni osallistuu mehiläishoito-ohjelmien rahoitukseen 50 prosenttiin asti niistä jäsenvaltioille aiheutuvista menoista. Tässä yhteydessä olisi otettava huomioon, että unioni on lisännyt mehiläishoitoalalle vuosittain osoittamaansa rahoitusta vuodesta 2007, jotta mehiläispesien määrän ja alan tarpeiden lisääntyminen voitaisiin ottaa huomioon. Vuonna 2011 tämä rahoitus oli jo 32 miljoonaa euroa vuodessa. Asetuksen (EY) N:o 917/ artiklassa edellytetyn mukaisesti jäsenvaltiot ilmoittavat kansalliset mehiläishoito-ohjelmansa komissiolle kerran kolmessa vuodessa ennen 15. huhtikuuta (vuonna 2010 ilmoitetut ohjelmat kattoivat vuodet 2011, 2012 ja 2013). Käytettävissä oleva unionin rahoitus (32 miljoonaa euroa vuodessa vuosina ) jaetaan jäsenvaltioiden kesken niiden kansallisissa mehiläishoitoohjelmissa esittämien menoarvioiden perusteella siten, että kullekin jäsenvaltiolle osoitettava rahoitus määräytyy sen mukaan, miten suuri osuus kaikista unionin alueella olevista mehiläispesistä on kyseisessä jäsenvaltiossa. Jäsenvaltion saaman rahoituksen määrä voi kuitenkin olla enintään 50 prosenttia sen ohjelman menoista. Jos kansalliseen ohjelmaan sisältyvistä menoista laskettu 50 prosentin osuus on pienempi kuin mehiläispesien määrän perusteella määräytyvä rahoituksen määrä, erotusta vastaavat käytettäviksi jäävät varat jaetaan sellaisten jäsenvaltioiden kesken, joilla menoista rahoitettava osuus on suurempi kuin niiden suhteellinen osuus määrärahoista (asetuksen (EY) N:o 917/ artiklan mukaisesti). Mehiläispesien jäsenvaltiokohtaiset määrät ja niiden kokonaismäärä unionissa päivitetään ja julkaistaan asetuksen (EY) N:o 917/2004 liitteessä I kolmen vuoden välein. Vuonna 2011 kuudella jäsenvaltiolla (Bulgaria, Tanska, Saksa, Kreikka, Suomi ja Ruotsi) menoarvio oli pienempi kuin niiden pesien määrään perustuva osuus määrärahoista. Erotusta vastaavat EU:n varat jaettiin muiden jäsenvaltioiden kesken. Vuonna 2011 EU:n kokonaisrahoituksesta yhteensä 55 prosenttia osoitettiin niille viidelle jäsenvaltiolle, joissa mehiläispesiä oli eniten. Nämä jäsenvaltiot käyttävät näin suurimman osuuden ohjelmia varten varatuista määrärahoista Rahoituksen käyttö Jäsenvaltioiden toimittamien, rahoituksen toimenpidekohtaista käyttöä koskevien tietojen perusteella rahoituksen käyttöaste on erittäin korkea kaikissa 27 jäsenvaltiossa (93 prosenttia vuonna 2010, 89 prosenttia vuonna 2011 ja 89 prosenttia vuonna 2012). Rahoituksen käyttöasteen supistuminen vuosien 2010 ja 2011 välisenä aikana selittyy sillä, että mehiläishoitoalalle osoitettavaa rahoitusta lisättiin kyseisellä aikavälillä 26,3 miljoonasta eurosta 32 miljoonaan euroon. Käyttöaste on myös ohjelman ensimmäisenä toteutusvuonna yleensä hieman keskimääräistä alhaisempi, minkä jälkeen se kasvaa edettäessä kolmanteen toteutusvuoteen. Vuosina 2010 ja 2011 eniten rahoitusta saaneet jäsenvaltiot (Espanja (93 prosenttia, 84 prosenttia), Kreikka (97 prosenttia, 92 prosenttia), Ranska (90 prosenttia, 88 prosenttia), Italia (96 prosenttia, 92 prosenttia) ja Romania (100 prosenttia, FI 7 FI

8 85 prosenttia) käyttivät saamansa rahoituksen hyvin tehokkaasti. Tämä oli tilanne myös vuonna 2012 (Kreikka (97 prosenttia), Ranska (92 prosenttia), Italia (93 prosenttia) ja Romania (98 prosenttia)) lukuun ottamatta Espanjaa, joka käytti vain 69 prosenttia saamastaan rahoituksesta Jäsenvaltiokohtaiset menot toimenpidetyypeittäin Menojen tarkastelu perustuu tietoihin, jotka jäsenvaltiot toimittavat vuosittain asetuksen (EY) N:o 917/ artiklan 2 kohdan mukaisesti. Vuosina merkittävä osuus rahoituksesta osoitettiin varroatoosin torjuntaan ja tekniseen tukeen. Näihin kahteen toimenpiteeseen liittyvät menot olivat järjestelmällisesti suurimmat, ja niiden osuus on säilynyt melko muuttumattomana peräkkäisissä ohjelmissa. Varroatoosin torjuntamenojen osuus on ollut keskimäärin prosenttia ja teknisen tuen menojen osuus keskimäärin prosenttia. Varroatoosin torjuntaan tarkoitettua tukea hyödynnettiin vuonna 2010 kaikissa jäsenvaltiossa. Tämä on osoitus siitä, että varroatoosi on EU:ssa endeeminen tauti, jota mehiläisten terveyttä käsittelevän EU-vertailulaboratorion tekemään kyselyyn saatujen vastausten 7 mukaan pidetään suurimpana uhkana mehiläisten terveydelle. Tuen hyödyntämiseen vaikuttaa lisäksi se, että varroatoosin torjuntamenetelmien kustannukset ovat suhteessa suuret. Mehiläishoitajien arvioiden mukaan niiden osuus kaikista tuotantokustannuksista on prosenttia. Eniten tähän toimenpiteeseen tarkoitettua tukea hyödynsivät Espanja, Unkari ja Puola. Tässä yhteydessä olisi mainittava, että Kreikka ei enää vuosina 2011 ja 2012 hyödyntänyt tähän toimenpiteeseen tarkoitettua tukea. Syinä Kreikan päätökseen olivat kustannusinflaation aiheuttama torjuntakustannusten kasvu, varroapunkin resistenssi torjunta-aineita vastaan, vaara torjunta-ainejäämistä hunajatuotteissa sekä kuuma ilmasto, joka luo suotuisat olosuhteen punkin ympärivuotiselle lisääntymiselle ja tekee siitä vaikeasti torjuttavan. Valtaosa jäsenvaltioista hyödyntää teknisen tuen toimenpiteisiin tarkoitettua rahoitusta. Koska ei-ammattimaisia mehiläishoitajia on paljon ja olosuhteet alalla muuttuvat jatkuvasti, tarvitaan jatkuvaa tiedottamista. Sekä mehiläishoitoalan edustajat että jäsenvaltiot katsovat, että teknisen tuen toimenpiteillä on erittäin myönteinen vaikutus tuotantoon. Näihin toimenpiteisiin tarkoitettua tukea hyödynsivät vuosina 2011 ja 2012 eniten Italia, Kreikka, Ranska, Saksa, Tšekki, Puola ja Espanja. Tässä yhteydessä olisi mainittava, että teknisen tuen menoihin tarkoitetun rahoituksen jäsenvaltiokohtaisissa määrissä oli vaihtelua kahden mehiläishoito-ohjelman välillä: vuonna 2010 Alankomaat, Bulgaria ja Romania eivät hyödyntäneet tätä toimenpidettä varten tarkoitettua tukea lainkaan, mutta Bulgaria ja Romania aloittivat sen hyödyntämisen vuosina 2011 ja Puolassa teknisen tuen menot kasvoivat kuusinkertaisiksi vuoden 2010 ja vuosien välisenä aikana, ja Espanjassa ne kaksinkertaistuivat vastaavalla aikavälillä. Kolmanneksi eniten tukea osoitettiin siirtohoidon järkeistämiseksi toteutettuihin toimenpiteisiin, joiden osuus menoista oli prosenttia. Tähän toimenpiteeseen tarkoitettua tukea hyödyntävät etenkin eteläisen Euroopan maat, kuten Kreikka, Espanja ja Romania, joissa kasvillisuus on monipuolista ja kukinta-aika pitkä. Jotkin jäsenvaltiot, kuten Saksa, puolestaan tukevat siirtohoitoa siksi, että sillä on tärkeä merkitys kasvien pölytykselle. 7 FI 8 FI

9 Neljänneksi eniten tukea myönnettiin mehiläiskantojen lisäämiseksi toteutettuihin toimenpiteisiin. Näiden toimenpiteiden menojen osuus kaikista menoista oli 19 prosenttia vuonna 2010, ja osuus laski 16 prosenttiin vuonna Tätä tukea hyödynnetään eniten Romanissa, Bulgariassa ja Puolassa. Mehiläishoitoalan järjestöt, jotka osallistuvat ohjelmien valmisteluun, ovat erittäin kiinnostuneita näistä toimenpiteistä, koska ne auttavat korvaamaan tuhoutuneita mehiläisyhdyskuntia ja kompensoimaan mehiläisparvien hintojen nousua. Mehiläishoitoalan edustajat pitävät kantojen lisäämiseen tarkoitettua tukea kuitenkin jossain määrin vain lyhyen aikavälin ratkaisuna ja katsovat, että mehiläiskuolleisuuden syitä olisi tutkittava tarkemmin ja että niihin olisi puututtava. Viidennellä sijalla olivat soveltavaan tutkimukseen liittyvät toimenpiteet (joiden menojen osuus oli 4 6 prosenttia kokonaismenoista). Jäsenvaltioista Ranska osoittaa edelleen eniten varoja soveltavaan tutkimukseen. Vuonna 2012 se osoitti tähän tarkoitukseen noin 1,4 miljoonaa euroa. Summa on yli puolet tätä toimenpidettä varten unionin tasolla osoitetusta kokonaismäärästä. Soveltavaan tutkimukseen liittyvinä toimenpiteinä rahoitettiin Ranskassa muun muassa tutkimus, joka koski hunajamehiläisten altistumista systeemiselle neonikotinoiditorjunta-aineelle 8. Hunajaa koskevien analyysien menot ovat jäsenvaltioissa pienin menoryhmä, jonka osuus kokonaismenoista on vähentynyt. Vuonna 2010 tämä osuus oli 6 prosenttia, ja se väheni 4 prosenttiin vuonna 2011 ja 3 prosenttiin vuonna Espanjassa, joka oli yksi analyysejä varten vuosina eniten määrärahoja osoittaneista jäsenvaltioista, nämä menot vähenivät vuonna 2010 ja edelleen vuosina 2011 ja Näitä menoja vähennettiin myös Puolassa vuosien 2010 ja 2011 välisenä aikana. Sen sijaan Bulgariassa ne kasvoivat vuosina 2011 ja 2012 vuoteen 2010 verrattuna. Näiden vaihtelujen syynä saattaa olla se, että menot supistuvat laboratorioverkoston perustamisen jälkeen. Tässä yhteydessä olisi mainittava, että laboratorioanalyyseja varten tarkoitettua tukea pitävät hyödyllisenä etenkin hunajan pakkaajat ja jakelijat, koska mehiläishoitajat voivat sen ansiosta sisällyttää nämä kustannukset omiin kustannuksiinsa. 5. MEHILÄISHOITOALAA VARTEN TOTEUTETTUJEN TOIMENPITEIDEN ANALYSOINTI Komissio tilasi vuonna 2012 ulkopuoliselta konsultilta arvioinnin mehiläishoitoalan hyväksi toteutetuista toimenpiteistä. Tässä tutkimuksissa arvioitiin missä määrin mehiläishoito-ohjelmiin sisältyvät kuusi toimenpidettä olivat vaikuttaneet hunajan tuotantoon, kaupanpitoon ja kauppaan sekä mehiläisten hoitoon ja kauppaan missä määrin toimenpiteillä oli tuettu ammattimaisten mehiläishoitajien taloudellista toimintaa ja tuloja missä määrin toimenpiteillä oli tuettu hunajan hintojen säilyttämistä vakaina. Tutkimus valmistui heinäkuussa A common pesticide decreases foraging success and survival in honey bees julkaisussa Sciencexpress/ 29March 2012/ Page 1/ /science FI 9 FI

10 Tutkimuksen päätelmissä todettiin, että kansallisilla mehiläishoito-ohjelmilla on edesautettu vakiinnuttamaan hunajan tuotantotaso EU:ssa huolimatta tuotantokustannusten kasvusta, mehiläisten selviytymistä uhkaavista tekijöistä sekä EU:n ulkopuolelta tulevan tuonnin aiheuttamasta kovasta kansainvälisestä kilpailusta. Toimenpiteet auttoivat osaltaan pitämään kurissa tuotantokustannusten kasvua (etenkin kun oli kyse varroapunkin torjuntatoimenpiteistä ja mehiläiskantojen lisäämisestä) ja näin vähensivät tuotantokustannusten vaikutusta mehiläishoitajien tuloihin. Kaikki kuusi toimenpidettä täydentävät toisiaan. Kunkin yksittäisen toimenpiteen vaikutuksia koskevia päätelmiä olisi sen vuoksi tulkittava varovaisesti ja niitä tarkasteltaessa olisi otettava huomioon toimenpiteiden keskinäiset synergiat. Mehiläishoidon tuottavuutta lisättiin rakenteellisilla parannuksilla, joita käynnistettiin toteuttamalla tekniseen tukeen, siirtohoidon järkeistämiseen, varroatoosin torjuntaan, mehiläishoidon nykyaikaistamiseen ja koneistamiseen sekä koulutukseen ja tiedottamiseen liittyviä toimenpiteitä. Toimenpiteiden ansiosta voitiin tukea laadukkaan hunajan tuotantoa EU:ssa sekä varmistaa, että peruslaatuinen tuotanto säilyy kilpailukykyisenä. EU:ssa tuotetun hunajan hyvä laatu ja sen sisältämä lisäarvo mahdollistavat sen, että EU:ssa tuotetun hunajan viennin keskimääräisen yksikköarvon ja EU:n ulkopuolelta peräisin olevan hunajan tuonnin keskimääräisen yksikköarvon välillä on suuri ero. Lisäksi toimenpiteillä on ollut välillinen myönteinen vaikutus sekä maaseudun kehittämiseen että ympäristöön. Koska toimenpiteillä on vähennetty kustannuksia, saatu aikaan rakenteellisia parannuksia ja tuettu mehiläishoitajien tuloja, niillä on myös autettu varmistamaan mehiläishoidon jatkuminen maaseutualueilla, mikä puolestaan on välttämätöntä kasvien pölytykselle ja näin myös maataloudelle. Toimenpiteillä on lisäksi kannustettu kestävämpien mehiläishoitomenetelmien käyttöön etenkin varroatoosin torjunnassa. Tutkimuksessa korostettiin lisäksi, että mehiläishoitoalan, hunajantuotealan ja jäsenvaltioiden edustajat katsovat kaikki, että kansalliset mehiläishoito-ohjelmat ovat erittäin hyödyllisiä alan tukemisessa. Tutkimuksessa todettiin kuitenkin, että edistystä voitaisiin saavuttaa vielä nykyistä enemmän varmistamalla, että tarjolla olevia toimenpiteitä hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti hunajan menekin edistämiseksi, mehiläishoitajien välisen entistä laajemman yhteistyön kannustamiseksi, soveltavan tutkimuksen hankkeisiin liittyvän tiedotuksen parantamiseksi sekä mehiläishoitajien tulonlähteiden monipuolistamiseksi runsaasti lisäarvoa sisältävien tuotteiden avulla, joihin kuuluvat muun muassa kuningatarhyytelö, siitepöly ja mehiläiskittivaha. Tutkimuksen tehnyt konsultti suositteli lisäksi alan tarpeiden ja jäsenvaltioiden välillä esiintyvien erojen vuoksi, että unioni ohjaa jäsenvaltioita mehiläishoito-ohjelmien laadinnassa jatkossa selkeämmin, koska varsinaiset konkreettiset toimenpiteet valitaan nykyisin kansallisella tai joskus jopa alueellisella tasolla. Unionin tutkimusohjelmien ja jäsenvaltioissa tehtävän soveltavan tutkimuksen välille olisi lisäksi saatava aikaan synergiaa, jotta voitaisiin varmistaa, että perustutkimus ja soveltava tutkimus ovat nykyistä paremmin yhteydessä toisiinsa, ja jotta päällekkäisyydet voitaisiin välttää. FI 10 FI

11 6. JÄSENVALTIOIDEN JA ALAN EDUSTAJIEN EHDOTUKSET Komissio pyysi lokakuussa 2012 jäsenvaltioilta ja alan edustajilta palautetta mehiläishoito-ohjelmista tämän kertomuksen laatimista varten. Kuten arviointitutkimuskin osoitti, jäsenvaltiot ilmoittivat yleisesti ottaen olevansa tyytyväisiä ohjelmien toteuttamiseen ja pyysivät niiden jatkamista, koska ne katsoivat, että toimenpiteistä oli merkittävää hyötyä mehiläishoidolle ja hunajantuotannolle. Jäsenvaltiot ehdottivat kuitenkin toimenpiteisiin seuraavia muutoksia: - Saksa ja Luxemburg ehdottivat, että mehiläishoito-ohjelmien toteutusvuosi saatetaan vastaamaan kalenterivuotta. Nykyisin mehiläishoito-ohjelmien toteutusvuosi alkaa kunkin vuoden lokakuun 16. päivänä ja päättyy seuraavan vuoden lokakuun 15. päivänä (asetuksen (EY) N:o 917/ artiklan 2 kohta), ja yhteisrahoitettavat toimenpiteet on toteutettava ohjelman toteutusvuoden elokuun 31. päivään mennessä (asetuksen (EY) N:o 917/ artiklan 3 kohta). Syyskuussa ja lokakuun alkupuoliskolla toteutettavien toimenpiteiden rahoittaminen on tämän vuoksi vaikeaa. Komissio aikoo korjata tilanteen ennen vuosien mehiläishoito-ohjelmien toteuttamista. Se aikoo ehdottaa, että asetuksessa (EY) N:o 917/2004 toimenpiteiden toteuttamiselle asetettuja määräaikoja muutetaan niin, että mehiläishoitoalan toimenpiteitä voidaan toteuttaa ympäri vuoden. - Saksa pyysi hallinto- ja valvontatoimenpiteiden yksinkertaistamista, koska se piti valvonnan aiheuttamaa rasitusta kohtuuttomana. Jäsenvaltioiden on valvottava ja arvioitava ohjelmien toteuttamista. Asetuksessa (EY) N:o 917/2004 jäsenvaltiot velvoitetaan ilmoittamaan näistä toimenpiteistä tarkkoihin määräaikoihin mennessä mutta niille jätetään samalla toissijaisuusperiaatteen ja riskinarviointiperiaatteen mukaisesti runsaasti joustovaraa valvonnan toteuttamisessa. Komissiolle tehtäviä ilmoituksia yksinkertaistetaan vuosien mehiläishoito-ohjelmia varten, ja ne tehdään tällä uudella kolmivuotiskaudella suoraan maatalousmarkkinoiden hallinnan ja valvonnan tietojärjestelmän (ISAMM) kautta. - Saksa ehdotti, että tuen piiriin otetaan uusia toimenpiteitä, jotka liittyvät mehiläishoitoon, mehiläisten terveyden parantamiseen, varroatoosin aiheuttamien vahinkojen torjuntaan, hunajan kaupanpitoon ja hunajakasveihin. Kaikille näille toimenpiteille voidaan jo myöntää jonkin verran tukea osana nykyisiä mehiläishoitoohjelmia. Lisäksi EU myöntää mehiläishoito-ohjelmien ulkopuolella rahoitusta mehiläisten terveyden parantamiseksi toteutettavia erityistoimenpiteitä 9 varten. - Lisäksi Saksa pyysi teknisen tuen osalta, että mehiläishoitajien käyttämien välineiden ja tarvikkeiden tukikelpoisuudesta annetaan selkeämmät ohjeet esimerkiksi siten, että komissio laatii luettelon tukikelpoisista välineistä ja tarvikkeista. Komissio katsoo, että tällaisella kiinteällä luettelolla vähennettäisiin joustavuutta, jota tarvitaan, jotta alan rakenteessa eri jäsenvaltioiden välillä esiintyvät erot voitaisiin ottaa huomioon. Lisäksi mehiläishoitajien tekemiä investointeja voidaan nykyisin rahoittaa myös maaseudun kehittämisohjelmista, jotka sisältävät toimenpiteitä maatilojen nykyaikaistamista ja innovaatioita varten. Lisäksi Liettua ehdotti, että pienimuotoista toimintaa harjoittaville mehiläishoitajille tarjotaan tukea hunajan linkoamisessa ja hunajakennojen valmistuksessa käytettävien 9 FI 11 FI

12 laitteiden ja välineiden uusimiseen. Tällaista tukea voidaan jo nykyisin myöntää osana teknistä tukea. Komissio ei saanut lokakuussa 2012 esittämänsä pyynnön seurauksena kirjallista palautetta alan edustajilta. Ulkoisesta arvioinnista vastannut konsultti keräsi kuitenkin laajalti tietoja alan edustajilta neljässä jäsenvaltiossa 10 tehdyillä tapaustutkimuksilla sekä tekemällä haastatteluja ja verkkokyselyjä. Konsultin päätelmänä oli, että mehiläishoitajat ja mehiläishoitoalan järjestöt pitivät toimenpiteiden tarjoamaa tukea erittäin arvokkaana, koska se mahdollisti tuotantokustannusten supistamisen alalla, johon kohdistuu monia paineita. Mehiläishoitajat ja alan järjestöt korostivat kuitenkin, että varroapunkin torjuntaa varten on tarpeen kehittää tehokkaampia menetelmiä, joiden kustannukset olisi pidettävä kurissa. Ne totesivat lisäksi, että vaikka mehiläiskantojen lisäämiseen liittyvillä toimenpiteillä voidaan osittain kompensoida mehiläisyhdyskuntien tuhoutumista, kyseessä on ainoastaan lyhyen aikavälin ratkaisu. Ne katsoivat, että mehiläiskuolleisuuden syitä olisi tutkittava tarkemmin ja että niihin olisi puututtava. 7. PÄÄTELMÄT Kansallisten mehiläishoito-ohjelmien tavoitteena on parantaa hunajan tuotantoa ja kaupanpitoa Euroopan unionissa. Ne tarjoavat kaikissa jäsenvaltioissa suoraa tukea mehiläishoitoalalle, joka on tuotantomäärien perusteella pieni ala mutta jolla on kasvien pölytystä tukevan vaikutuksensa vuoksi ratkaisevan tärkeä merkitys maataloudelle. Sekä jäsenvaltiot että alan edustajat katsovat, että kansallisista mehiläishoito-ohjelmista on ollut mehiläishoitoalalle hyötyä. Toimenpiteillä autetaan säilyttämään laadukkaan hunajan tuotanto EU:ssa huolimatta tuotantokustannusten kasvusta, mehiläisten selviytymistä uhkaavista tekijöistä sekä EU:n ulkopuolelta peräisin olevan hunajan halpatuonnin aiheuttamasta kovasta kansainvälisestä kilpailusta. Kun otetaan huomioon kertomuksessa esitetyt tiedot ja mehiläishoitoalan hyväksi toteutettujen toimenpiteiden arvioinnista saadut tulokset, komissio ei aio muuttaa neuvoston asetukseen (EY) N:o 1234/2007 sisältyvää mehiläishoitoalan tukikelpoisten toimenpiteiden luetteloa. Komissio aikoo kuitenkin ehdottaa täytäntöönpanoasetuksen (EY) N:o 917/2004 muuttamista varmistaakseen, että mehiläishoitoalan toimenpiteitä voidaan toteuttaa ja rahoittaa ympäri vuoden, sekä parantaakseen näiden toimenpiteiden hallinnointia. Lisäksi komissio pyrkii varmistamaan, että kansalliset soveltavan tutkimuksen hankkeet ja unionin tutkimushankkeet koordinoidaan entistä paremmin keskenään, jotta niiden tuloksia voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti ja jotta ne saadaan mehiläishoitoalan tietoon entistä paremmin. Komissio pyrkii myös tehostamaan toimenpiteitä nykyisestä selvittämällä, miten mehiläishoitoalan toimenpiteiden ja maaseudun kehittämisohjelmien välille voitaisiin saada aikaan synergiaa. Tässä yhteydessä voivat tulla kyseeseen esimerkiksi maaseudun kehittämisen alaan kuuluvat toimenpiteet, kuten nuorille mehiläishoitajille tarkoitettu aloitus- ja nykyaikaistamistuki, ja maatalouden ympäristötoimenpiteet, kuten hunajamehiläisten tarvitsemien hunajakasvien lisääminen. 10 Espanja, Saksa, Unkari ja Kreikka. FI 12 FI